SANOILLA KIKKAILUA ELI PIENI VAPPUTUUMAILU

Muistelenpahan tuota 1980-luvun loppupuolta. Eli aikaa jolloin Kekkoslovakia oli jo menneisyyttä mutta Suuren ja Mahtavan romahtamista ei osattu vielä kuvitellakaan. Senhän piti olla ikuinen. Siitä tulee mieleen puolue nimeltä Demokraattinen Vaihtoehto DEVA. Puoluehan mainosti kovasti nimessään sitä demokratiaa. Ja perustamisjulistuksensa mukaan se oli ”laajapohjainen vaalirintama, joka kokoaa kaikkia rauhan, demokratian ja edistyksen voimia”.

Puoluehan oli siis änkyräkommunistinen, aivan stalinistinen puolue joka oli pitkän SKP:n sisällissodan jälkeen irtautunut varsinaisesta SKP:stä. Ja muistan hyvin sen ajan vaalikeskustelut joissa puolueen edustajilta – puheenjohtajana oli muuten Kristiina Halkola – ei koskaan kysytty, että miksi puolueenne nimi on Demokraattinen Vaihtoehto kun te kumminkin kannatatte yhtä maailman epädemokraattisinta järjestelmää jossa ei vaihtoehtoja tunnettu. No, epäilemättä selityksenä olivat ne ns. yleiset syyt jotka olivat silloin vielä olemassa ja estivät tämän kysymyksen esittämisen.

Muistan vaan erään vapun, 1980-luvun loppupuolella. Eräs tuttavani meni Helsingissä vappuaaton laskuhumalan ja vappupäivän nousuhumalan sekoituksessa mukaan DEVAn vappumarssille ja huusi siellä nyrkki pystyssä että ”vallankumous”. Heppu ohjattiin kohteliaasi mutta päättäväisesti pois vappumarssilta. Kaveri kertoi asiasta minulle myöhemmin ja tuumattiin että olisikos tässä muutoksen tuulia ilmassa. Olihan niitä, joskaan ei vielä silloin tajuttu kuinka suuria. Tai pieniä, niin kuin myöhemmin huomattiin.

Sanoilla kikkailu jatkui sitten vuonna 1990 kun SKP:n ei-taistolaiset muuttivat nimensä Vasemmistoliitoksi. Niin kuin sillä pestäisiin pois kommunismi. Sinänsä kun katsoo nykyistä Vasemmistoliittoa niin sehän ei ole duunareitten vaan akateemisten naisten puolue jota johtaa Li Andersson jolla on tavallisen työntekijän maailmaan täsmälleen yhtä paljon kosketuspintaa kuin kokkareitten Petteri Orpolla.

Sinänsä tyylikkäin sanoilla kikkailu tai oikeastaan tarpeeton itsestäänselvyys  oli aikanaan tuolla Ruotsissa. Siellähän oli sellainen kuin Vasemmistopuolue Kommunistit. Aivan niin kuin kommunistipuolueen tarvitsisi painottaa että he eivät ole esmes keskusta- tai oikeistolainen puolue.

Mutta eihän sanoilla kikkailu ole loppunut nykyisinkään. Kaikki aikanaan Moskovaan päin kumartaneet puolueet elävät ja voivat hyvin. Ne vaan kumartavat eri suuntaan. Ja nykyisin järkevä ja perusteltu nykymeiningin arvostelu on vihapuhetta ja disinformaatiota. Niin kuin oli aikanaan YYA-epistolan arvostelu.

Mitenkäs se ranskankielinen lause menikään?

Plus ça change, plus c'est la même chose.

Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne säilyvät ennallaan.

Tulipahan vaan keskenään tuumailtua. No, hyvää vappua kaikille lukijoille joka tapauksessa. Ja laitetaan vielä hieman Ajan Henkeä:

Niin, ja muistakaapa käydä kesämökeillänne. Ennen kuin hallitus sosialisoi ne niille, joiden tuloa ei kuulemma saa estää.

VIHREÄÄ LOGIIKKAA JA MIELIPITEEN VAPAUTTA

Siirrytään hetkeksi Saksanmaalle ja erääseen episodiin joka kertoo vihreästä tavasta ajatella ja ottaa huomioon muita kuin vihreitä mielipiteitä. Tai siis jättää huomioimatta. Eli menemme Müncheniin jossa vihreät Die Grüne tai jotain sinnepäin on hallitseva puolue. Kaupungissa tehtiin kysely, jonka tulokseksi haluttiin kovasti autotonta ja polkupyöräilevää keskustaa.

Kuinka kyselyssä kävi?

Vastaajista 72 prosenttia ilmoitti, ettei autojen häätäminen tai niillä liikkumisen vaikeuttaminen ole lainkaan tarpeellista. Puolet ilmoitti pitävänsä pyöräilyä ”melko vähän tärkeänä” liikkumismuotona. Joukkoliikenne selvisi hiukan pienemmillä madonluvuilla.

Tuumivatko paikalliset vihreät että ehkä vihertäviä hankkeitä kannattaisi lykätä? Koska ne eivät ole niin suosittuja kuin luultiin? No eihän toki:

Tulos on järkyttänyt kaupungin poliitikkoja ja pyöräilypiirejä. Syyttävä sormi osoittaa autosivustoihin, joiden on väitetty manipuloineen autoilun ystäviä vastaamaan kyselyyn.

Münchenin kaupunki onkin todennut, että kyselyn tulokset eivät heijasta kaupunkilaisten ”oikeita” mielipiteitä. Siksi sen tuloksia ei aiota huomioida, vaan München jatkaa toimenpiteitään kohti autotonta kaupunkia.

Tässähän on suorastaan loistava innovaatio vihervasemmistolle. Jos esmes vaalien tulos ei miellytä heitä niin hehän voivat valittaa että kansallismieliset ovat manipuloineet vaalimainonnallaan kansalaisia äänestämään väärin ja vaalien tulokset eivät edusta kansalaisten oikeita mielipiteitä.

Ja laitetaanpa vielä asiaa sivuava otsikko ajan hengestä:

Miettikääpä piruuttanne ja miettikää hyvin tarkkaan noiden lauseiden sisältöä.

ILMASTOPASSI JA VIISUMI

 

Helsinki, lähitulevaisuudessa…

Eräässä pienessä Nissan Micrassa ajeli Itäväylää pitkin neljä iloista vähän päälle kolmekymppistä miestä. Oli perjantai, ja miehet olivat menossa vuokratulle kesämökille joka sijaitsi meren rannalla Porvoon Emäsalossa. Tarkoituksena oli viettää vanhojen kaverien mukava saunomis- ja ryyppäämisviikonloppu. Sellaisia tämä porukka oli pitänyt ennenkin ja ne olivat aina olleet onnistuneita sillä tässä nelikossa yhdellekään ei oltu koskaan myyty sekä rähinä- että lässytys- ja opetusviinaa. Tarjolla oli saunaa, olutta, hieman Jaloviinaa, paljon makkaraa ja ennen kaikkea hyvin paljon mukavan toksisen maskuliinista pulinaa.

Lähestyttiin Helsingin ja Porvoon välistä rajaa. Sipoonhan Helsinki oli nielaissut jo pari vuotta aikaisemmin kun siellä oli Helsingin näkövinkkelistä mukavasti nettoveronmaksajia. Helsingin utopistinen unelma tarvitsi maksajia ja ympäristökunnatkin olivat kiikarissa. Kaupunkien rajan huomasi jo puolta kilometriä ennen varsinaista rajaa. Liikenne hidastui ja ruuhkaantui kunnes se muuttui pelkäksi mateluksi. Tähän oltiin totuttu. Sinivihreät vilkkuvalot kertoivat että kaupunkien rajalla oli pysyvä ilmastopoliisi IPO:n tarkistuspiste jossa tarkastettiin kaikkien matkustajien valtakunnan sisäiset passit.

Aikansa jonotettuaan tuli myös kaverien vuoro. Heidän kaistallaan tarkastajina oli pari nuorta naispuolista ilmastokonstaapelia joiden ilme kertoi että tarkistus- ja rankaisuvalta maistui ja se maistui hyvälle. Olihan kummallakin rintapielessään merkki joka kertoi heidän olevan muun koulutuksensa lisäksi valantehneitä interperspirationaalisia feminiittoja. Kaverusten kuski aukaisi ikkunan ja ilmastokonstaapeli totesi tylysti:

- Passit. Kaikilta. Heti.

- Tässä. Olkaa ystävälliset.

- Mihinkäs te olette menossa?

- No mökille Porvooseen, sinnehän me. Ollaan vuokrattu mökki viikonlopuksi.

Konstaapeli luki passit lukulaitteellaan ja ilme kertoi löytämisen ilosta.

- Passinne eivät ole kunnossa. Ette voi jatkaa matkaa.

- Hä? Pitäis olla. Sekä Ake että mä ollaan maksettu vuosittainen autoilun tuhannen euron ilmastohaittamaksu. Ja Maken ja Peran ei sitä tarvitsekaan maksaa kun heillä ei ole autoa. Me kun asutaan siellä Helsingissä. Siinä rikastetun onnen ja riemun kaupungissa.

Näytti siltä että kumpikaan ilmastopoliisi ei pitänyt heitosta sillä molempien käsi meni saman tien pistoolikotelolle. Naiset kuitenkin malttoivat mielensä, antoivat tykkien olla holstereissaan ja lukulaitetta kädessään pitävä poliisi totesi tylysti:

- Teillä ei ole voimassaolevia sisäisiä ilmastoviisumeja. Ette voi jatkaa matkaanne.

- Hä? Mitä ihmeen sisäisiä ilmastoviisumeja?

- Huviajoviisumeja. Kyllä siitä on ilmoitettu Virallisessa Lehdessä sekä valtamediassa muutama päivä sitten. Kannattaisi vähän seurata uutisia. Te olette pelkällä huviajelulla huvitarkoituksiin ja se on ilmaston kannalta haitallista. Suorastaan tuhoisaa. Pitäisi teidän sellainen muutenkin käsittää. Ettekö tunne mitään vastuuta ilmastosta? Teidän olisi pitänyt tilata itsellenne huviajoviisumi Ilmastovalvontaministeriöstä. Kaksisataa euroa per kärsä. Auton omistajalta neljäsataa. Jos olisitte menneet maakunnan ulkopuolelle niin hinta tuplaantuisi.

- Jaa. Jumala siunakkoon ilmastovastuullista hallitusta kun se tämänkin keksi. Mutta jos me nyt maksetaan se viisumi niin voidaanko me mennä sinne mökille?

- Ette tietenkään. Teille kaikille tulee sakot ilmastovastuuttomuudesta. Ne kustantavat sen huviajoviisumin tuplana. Ja auton omistajalle nelinkertaisena. Lasku tulee sitten teille postissa lähipäivinä. Kääntykää välittömästi ympäri ja palatkaa.

- Onko meillä mitään vaihtoehtoa?

- On. Joutua pidätetyksi ilmastopoliisin vastustamisesta. Ja pitäisihän teidän muutenkin ymmärtää, että ei liikkumisen vapaus voi mennä ilmastovastuullisuuden edelle. Mitä vapaamatkustajia te kuvittelette olevanne?

Miehet ymmärsivät että nyt on turha ylpeillä vaikka tajusivatkin että joka ainoa heiltä ryöstetty penni menee johonkin aivan muuhun kuin ilmastonmuutoksen estämiseen. Ja se jokin muu ei todennäköisesti puhunut suomea. He tekivät uukkarit ja ajoivat takaisin kohti Helsinkiä. Autoradiossa kuului joka tunti kaikilta radiokanavilta tuleva viisi minuuttia kestävä valistuslähetys jossa ilmastopainostusministeri Femma Liri totesi että Suomesta on tehtävä hiilinegatiivinen ja sen mainitseminen että Suomi on jo hiilinegatiivinen on ilmastovihapuhetta.

Ake katseli karttakirjaa ja totesi:

- Laita nyt saatana vaikka heavyn metallia soimaan noihin stereoihin. Tuon ämmän puhe on liian heavyä mullekin. Pistä vaikka Motörheadia. Ja mä kattelin tätä karttaa. Jos me mennään jonkin verran taaksepäin niin me päästään pikkuteitä pitkin sinne Emäsaloon.

Make puolestaan katseli älykännykkäänsä ja totesi:

- Ei taida kannattaa. Minä kattelen tätä Virallisen Lehden juttua. Meistä jäi sisäiseen passiin merkintä. Ja jos me nyt jäädään uudestaan kiinni niin se on törkeä ilmastorikos ja silloin puhutaan jo kymmenien tuhansien rapsuista.

- Hä? Eivät sentään linnaa lupaa?

- Ei. Vissiin tuumivat että on halvempaa pitää jätkä kotonaan velkavankeudessa jossa se maksaa sellinsä vuokrankin itse.

Make soitti mökin omistajalle:

- Kuule… me ei päästäkään… ilmastoeste… joka tuli kalliiksi… pidä mökin hinta itselläsi… eihän tälle mahda… jos me tuonnempana sitten tullaan uudestaan… sitten kun on sisäiset passit ja viisumit kunnossa… vaikka pirun kallista löylyä tää alkaa olla…

Mökin omistaja vastasi:

- Ei taida kuule onnistua. Kas kun interperspirationaalinen hallitus on tekemässä lakia jonka mukaan kesämökit ovat turhaa ja ennen kaikkea ilmastovastuutonta toimintaa. Haittamaksut ovat liian suuria  Perse ei enää kestä. Viivan alle ei jää kuin punaista. Minä ajattelin luovuttaa nää mökit vapaapalokunnalle sammutusharjoituksiin. Mutta siitäkin tietysti joutuu maksamaan ilmastohaittamaksun. Pienhiukkasia, katsos.

Make lopetti puhelun ja totesi sitten:

- No mitäs helvettiä me nyt sitten tehdään?

Repsikan paikalla istuva Pera totesi:

- Lähdetään mökille.

- Hä? Miten?

- No… teillähän on muijat ja parilla mukulatkin. Ei me teille voida mennä. Mutta minä olen poikamies ja mulla on mainio ja tilava 22 neliön yksiö Kannelmäessä. Toimimme näin: Menemme Sipoonlahden Nesteelle, ostamme teille kenttäpatjat sekä lisää kaljaa ja makkaraa. Makkaran saa lämmitettyä mikrossa. Kas kun mulla on ilmastovastuullinen kämppä jossa ei ole uunia. Ja mulla on yksiössäni mukava kahden ja  puolen neliön suihkullinen paskahuusi. Lisäksi mulla on jemmassa varsin tehokas lämpöpuhallin. Pannaan se höhöttämään sinne paskikseen niin eiköhän siinä jonkinlainen saunatunnelma saada aikaiseksi. Yksi istuu pöntöllä ja kolme lattialla. Kyllä siihen nippa nappa mahtuu.

- Joo, ja pannaan älykännykkä peilitasolle ja siitä etsitään luuppina pyörimään saunakiukaan sihinää.

- Ja lisäks voidaan panna siellä yksiön puolella läppäriin pyörimään luuppina takkatuli. Siitä ei tule niitä pienhiukkasiakaan.

- Eiköhän tässä saada saunaviikonloppu aikaiseksi. Kun vähän improvisoidaan.

- Joo, mitenkäs sitä sanotaan… improvise, adapt, overcome…

Lämmin kiitos interperspirationaaliselle hallituksellemme inspiraatiosta.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CLIII

Laitetaanpa näihin uutishavaintoihin ensimmäisenä sananvapausilmoitus Aamulehdestä. Siinä kun on hieman tahatonta huumoria. Vai ironiaksiko sitä sanoisi:

Eli teksti: Sananvapaus pelastaa elämää. Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, ettei sananvapaus toimi. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta.

On jokseenkin kuvaavaa että tuon julistuksen lyijykynän kumipään tilalla on poliisin vilkkuvalo. Se kuvaa hyvin suomalaista ”maailman parasta” sananvapautta. Aamulehti on valtamediaa eikä valtamedian sananvapaus ole uhattuna. Valtamedian toimittajat saavat kaikessa rauhassa ja ilman pelkoa julistaa valtamedialle rakasta monikultturistista, feminististä, ilmastohysteeristä ja federatiivista epistolaansa.

Valtamedian ja valtakoneiston ulkopuolisten ihmisten jotka vastustavat kyseistä epistolaa tilanne on toinen mutta eihän valtamedian näkemys sananvapaudesta heitä koskekaan. Eikä kaikkia kansanedustajiakaan. Case Räsänen on vielä kesken.

Tähän sananvapausasiaan liittyen uutinen. Eli aivan hiljattain EU:ssa on päästy sopuun digitaalisia palveluja koskevasta laista. Hyytävää on tämä lause uutisoinnissa:

Lain tavoitteena on varmistaa tiukemmat seuraukset alustoille ja verkkosivustoille, joilla julkaistaan kiellettyjä sisältöjä. Tällaista sisältöä ovat esimerkiksi vihapuhe, disinformaatio ja kuvat lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Disinformaatiolla tarkoitetaan tarkoituksella levitettyä väärää tai harhaanjohtavaa tietoa.

Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ei kannata kukaan vähänkään järkevä ihminen joten on varsin tarkoitushakuista että termit vihapuhe ja disinformaatio mainitaan samassa yhteydessä kyseisen rikollisuuden kanssa. Ja niin vihapuhe kuin disinformaatio ovat blankotermejä jotka määritellään poliittisten tarkoitusperien mukaisesti. Ja senhän tietää, keillä on määrittelyoikeus ja kuinka ne määritellään.

Twitteriä ja facebookiahan on sensuroitu jo varsin paljon. Tämä blogirintama on saanut olla rauhassa. Saa nähdä, kuinka kauan se kestää.

Laitetaan vielä jälleen ote ooppera-aariasta Taponen:

Kyseinen ylikomisario on tehnyt kaikkensa että usko poliisin puolueettomuuteen romuttuu. Ja nyt hän on huolissaan siitä, että usko poliisin puolueettomuuteen romuttuu. Sinänsä hotellin respassa aika ajoin mietitään että onko Taponen sittenkin vielä Keijo Kaarisadetta parempi voiman pimeän puolen humoristi?

Ja laitetaan loppuun vielä tuoretta transwokellusta jota löytyy luonnollisesti Netflixistä. Netflixhän on onnistuneesti jo muuttanut viikinkimiehen neekerinaiseksi. Nyt pannaan mies paksuksi:

No niin, näillä eväillähän voidaankin aloittaa uusi viikko.

JOTAIN IHAN MUUTA CXIX

Siirrytään taas kertaalleen pois ekstremistisen masentavasta nykypäivästä Kekkoslovakian aikaan ja muistellaan tällä kertaa jääkiekkoa. Tuolloinhan suomalaiset lätkäfanit ruinasivat alaleuka väpättäen että kun edes yhden kerran saataisiin MM-kisoista pronssia niin sen jälkeen ei enää pyydetä mitään. Mutta jo tuohon aikaan suomalaisia kiekkopioneereja läksi myös rapakon toiselle pelaamaan jääkiekkoa ammatikseen. Suuntana vaan ei ollut suomalaisille kiekkoilijoille nykyisin jo pitkään tuttu NHL vaan NHL:n kilpailijaksi perustettu WHA eli World Hockey Association:

WHA:n voittopokaali AVCO Cup

Kyseinen liigahan sai kerättyä riveihinsa hyvinkin nimekkäitä ja merkittäviä pelaajia mutta se jäi lopulta kuitenkin seitsemän vuoden viritelmäksi ajalla 1972 – 1979. Tämän jälkeen liiga lakkautettiin ja neljä sen joukkueista siirtyi NHL:ään. Siirtyneet joukkueet olivat:

- Edmonton Oilers joka pelasi WHA:ssa ensimmäisen kauden nimellä Alberta Oilers. Oilers on pysynyt Edmontonissa tähän päivään saakka.

- Winnipeg Jets josta tuli vuonna 1996 Phoenix Coyotes ja vuonna 2011 taas Winnipeg Jets kun Atlanta Thrashers-joukkueen toiminta myytiin Winnipegiin.

- Quebec Nordiques josta tuli vuonna 1995 Colorado Avalanche.

- New England Whalers joka muutti NHL:ssä nimensä Hartford Whalersiksi ja josta tuli vuonna 1997 Carolina Hurricanes.

Vaan mitä olivat ne ”suomalaiset” WHA-seurat ja ketä siellä pelasi? Listalla on kekkoslovakialaisille varsin tuttuja nimiä. Heistä yhdestäkään ei tullut WHA:ssa varsinaisia supertähtiä mutta kohtuullisia uria siellä pelattiin. Lätkäpioneereina.

Winnipeg Jets

Nykyisin NHL-kuvioista tutussa Winnipeg Jetsissä pelasi kolme suomalaista:

Veli-Pekka ”Vellu” Ketola

Ketola pelasi Jetsissä hyökkääjänä 1974 – 1977. Hän pelasi Jetsissä 218 ottelua saavuttaen tehopisteet 80 + 93 = 173 eli ei ollenkaan hassumpi kokonaissaldo.

Puolustajana joukkueessa pelasi Heikki ”Hexi” Riihiranta:

Riihiranta pelasi Jetsissä myös vuosina 1974 – 1977 yhteensä 187 ottelua saavuttaen tehopisteet 10 + 38 = 48. Riihiranta pysyi Jetsissä koko WHA-uransa ajan mutta kaudella 1976 – 1977 Vellu Ketola puolestaan myytiin toiseen WHA-joukkueeseen eli Calgary Cowboysiin:

Cowboysissa Ketola pelasi 17 ottelua tehden tehopisteet 4 + 6 = 10.  Winnipegissä pelasi myös maalivahtina Markus Mattsson:

Mattsson pelasi Winnipegissä kaudella 1977 – 1978 kymmenen ottelua torjuntaprosentilla 88,3. Hän ehti pelata samalla kaudella vielä Quebeqissa kuusi ottelua torjuntaprosentilla 81,9. Hän palasi Winnipegiin kaudelle 1978 – 1979 pelaten 52 ottelua torjuntaprosentilla 88,3. Tämän jälkeen hän pelasi vielä muutaman kauden NHL:ssä Winnipegissä, Minnesotassa ja Los Angelesissa.

Yksi WHA:n suomalaisjoukkueista oli myös:

Quebec Nordiques:

Joukkueessa pelasi Matti Hagman:

Itse asiassa WHA oli Hagmanille Pohjois-Amerikan urallaan vain lyhyt syrjähyppy sillä hän pelasi pääosin NHL:ssä sekä Bostonissa että Edmontonissa. Quebecissa hän pelasi 53 ottelua tehden tehopisteet 25 + 41 = 56 ja häntä voi pisteitten valossa vain yhdestä kaudesta huolimatta pitää WHA:n menestyksekkäimpänä suomalaisena. Olihan tahti yli piste per peli.

Eniten suomalaisia pelasi joukkueessa:

Phoenix Roadrunners:

Ja esittelemme pelaajat:

Lauri ”Leuka” Mononen:

Mistä hitosta Mononen on saanut lempinimensä?

Mononen pelasi Phoenixissa hyökkääjänä kausilla 1975 – 1977 pelaten 142 ottelua ja tehden tehopisteet 36 + 50 = 86. Hyökkääjänä pelasi myös Seppo Repo:

Repo pelasi Phoenixissa kauden 1976 – 1977. Hän pelasi 80 ottelua ja teki tehopisteet 29 + 31 = 60. Puolustajana pelasi Pekka Rautakallio:

Rautakallio pelasi Phoenixissa kausilla 1975 – 1977 pelaten 151 ottelua ja tehden tehopisteitä 15 + 70 = 85. Myöhemmin hän pelasi vielä NHL:ssä Atlantassa ja Calgaryssä varsin hyvällä menestyksellä.

Phoenixissa pelasi myös hyökkääjänä myöhemmin Suomessa valmentajana, kommentoijana ja moottoriturpana tunnettu Juhani Tamminen. Hän pelasi Phoenixissa kaudella 1976 – 1977 mutta sitä ennen kaudella 1975 – 1976 hän pelasi Cleveland Crusaderissa:

Nykyisin muuten wokeltajat pitäisivät huolen ettei kyseisen nimistä joukkuetta saisi olla olemassa

Clevelandissa Tamminen pelasi 65 ottelua tehden tehopisteet 7 + 14 = 21 ja Phoenixissa 65 ottelua tehopisteillä 10 + 29 = 39.

Suomalaisia pelasi myös WHA-joukkue Edmonton Oilersissa vaikka moninkertainen Stanley Cup-voittajajoukkue on nykysuomalaiselle tunnetumpi NHL:stä.

Tunnetuin WHA:n aikaisessa Oilersissa pelannut suomalainen oli Risto Siltanen:

Siltanen pelasi WHA-Oilersissa 20 ottelua tehopistein 3 + 4 = 7 mutta varsinaisen uransa hän teki NHL:ssä Edmontonissa, Hartfordissa ja Quebecissa. Siltanen tuli tunnetuksi hurjasta lämäristään joka meni 1982 playoffseissa verkosta läpi:

Edmontonissa WHA:n aikaan ehti pistäytyä myös maalivahti Hannu Kamppuri:

Kamppuri tosin ehti pelata Oilersissa vain kaksi ottelua ja pelasi muuten farmisarjoissa.

Ja tässähän olivat ne pioneerit. WHA:ssa Stanley Cupia vastaava pysti oli Avco Cup jonka suomalaisista voittivat Veli-Pekka Ketola, Heikki Riihiranta ja Markus Mattsson. Nykyisinhän NHL:ssä pelaavista suomalaisista voitaisiin kevyesti koota joukkue joka tappelisi ihan tosissaan Stanley Cupin voittamisesta.

Ja kun Stanley Cup on mainittu niin esitän veikkauksen. Minä olen hyvä veikkaamaan. Tosin varsin huono onnistumaan veikkauksissani. Tänä vuonna Tampa Bay Lightning vie Stanley Cupin kolmannen kerran peräkkäin voittaen finaaleissa Calgary Flamesin otteluvoitoin 4 – 2.

Kun finaalit on pelattu otan vastaan kuittailuja epäonnistuneesta veikkauksestani.

PIRU JA PIKKUSORMI

Aika ajoin uutisoinnissa törmää pieniin, mutta kovasti kylmääviin lauseisiin. Niin kuin esmes näihin:

Hallituksen uusi strategia­luonnos nostaa esiin autoilun rajoittamisen ja ”liikkumis­vapauden tarpeen tarkastelun”

Uuden ilmasto- ja energia­strategian luonnosversion mukaan liikkumisen vapauteen on turha vedota, jos ja kun autoliikenteen uudet seuranta­pohjaiset maksujärjestelmät otetaan aikanaan käyttöön.

Haiskahtaako totalitarismilta? Ja sillä tiellähän se seuraava askel on aina helpompaa ottaa.

Järjenvastaisinta tässä on se, että näillä toimilla hiilinegatiivista Suomea pyritään tekemään hiilinegatiiviseksi Suomeksi. Vihervasemmistolaisen egon nälkä on suunnaton ja loputon.

ALISTUJIEN MAAT

Olen tässä aika ajoin keskenäni miettinyt että mitähän ne täällä asustelevat etnisesti edistykselliset jätkät tuumailevat Suomesta ja suomalaisista. Samoin kuin naapurimaasta Ruotsista. Siis nämä turvapaikkastatuksella ilman mitään perustetta Suomessa asustelevat afrikkalaiset sekä lähi- ja keski-itäläiset häiskät. Varmaan se tuumailu on sellaista ihmetyksen ja huvittuneisuuden sekoitusta. Että onks tää totta vai trikkikuva ehkä?

Otetaan vaikka keksitty esimerkki – jolla on kymmeniä tuhansia vastineita reaalimaailmassa – eli heppu nimeltä Äblän Ibilää. Hän kuuli aikanaan kotimaassaan että siellä pohjoisessa on maita joissa elämä on ilmaista ja kantaväestön kustantamaa. Ei tarvitse kuin saada jalat kyseisen maan kamaralle ja sanoa että asylum. No, Äblän Ibilää ajatteli että vaikka hurjalta kuulostaa ja liian hyvältä ollakseen totta niin eihän se ota jos ei annakaan jos yrittää ja läksi kymmenien tuhansien muiden tavoin kokeilemaan onneaan.

Ja Suomessa hän huomasi että ei ne jutut mitään legendaa olleetkaan. Se elatusautomaatti piti paikkansa. Annettiin elatus, asunnot, mööpelit ja kaikki tarvittava. Sosiaalihuollosta. Ilman mitään vaatimuksia. Erityisen huvittavaa Äblän Ibiläästä on se, että hyvin monet äblän-ibiläät ovat edelleen saman elatusautomaatin parissa vaikka he ovat saaneet useita hylsyjä turvapaikkahakemuksestaan. Eli oikeuskin on katsonut, että ei äblän-ibilöillä ole mitään asiaa Suomeen. Mutta joka kerta heillä on oikeus valittaa. Ja kuka siinä auttaa? Kuka tekee sen valituksen heidän puolestaan, kun he eivät oikein tuota suomen kieltä hallitse? No tietenkin, suomalaiset lakimiehet kalliilla palkallaan. Suomalaisten kustantamana.

Äblän Ibilää kuulee vielä uutisista että hallitus pyrkii keksimään kaikki mahdolliset keinot että Äblän Ibilään ei tarvitsisi lähteä pois suomalaisesta elatusautomaatista. Ja se sama hallitus vielä pokkana sanoo että Äblän Ibilää on Suomelle välttämätön tulevaisuuden voimavara. Äblän Ibilää päästää röhönaurun ja tuumii elävänsä elävässä komediassa. Hyvin palkattuna pääosanäyttelijänä.

Äblän Ibilää on myös pannut merkille että turvapaikkaoikeuden saaneet toiset äblän-ibiläät voivat lomailla kotimaassaan. Kotimaassaan? Siinä kotimaassaan jossa he ovat oman ilmoituksensa mukaan hengenvaarassa. Eikä suomalaisten typerä valta- ja virkakoneisto reagoi asiaan mitenkään. Muuten kuin jakaa äblän-ibilöille Suomen kansalaisuuksia niin kuin muoviämpäreitä jonkun supermarketin avajaisissa.

Erityisesti Äblän Ibiläätä ihmetyttää se suomalaisen valtakoneiston ja valtamedian reagointi siihen, että äblän-ibiläät harjoittavat jatkuvasti kasvavaa suomalaisiin kohdistuvaa katuterroria ja seksuaalirikollisuutta. Kuinka suomalainen koneisto reagoi? Reagoiko se niin kuin ehkä hänen kotimaassaan ja toteaa että nyt tämä riekkuminen loppuu ja jos ei muuten lopu, niin sitten pannaan kovat piippuun ja tuli on vapaa? No eihän se niin reagoi. Vaan se pyrkii vaimentamaan nimenomaan suomalaisten netissä äblän-ibilöitä kohtaan kohdistamat hyvin perustellut rumat sanat. Vihapuheiksi se niitä nimittää. Äblän-ibilöitten vihateot se puolestaan selittää lähinnä noiden suomalaisten rasismilla ja sillä, että suomalaiset eivät ole onnistuneet vastaamaan äblän-ibilöitä koskeviin etnosensitiivisiin sosioekonomisiin haasteisiin. Äblän Ibilää ei voi uskoa sitä, minkä näkee, kuulee ja kokee.

Ei hän voi oikein uskoa sitäkään mitä siinä Suomen naapurimaassa Ruotsissa tapahtuu. Siellä kun se touhu on mennyt astetta pidemmälle ja maa on hyväksynyt että Ruotsissa on täysin itsenäisiä etnisiä enklaaveja. Ja ketkäs ne enklaavit elättävät? No ruotsalaiset tietysti. Eikä Äblän-ibilää voi uskoa uutisia Ruotsista. Siellä paikalliset äblän-ibiläät pistävät maan ympäri pystyyn väkivaltaisia mellakoita ja hyökkäävät poliisinkin kimppuun. Mutta mitä se poliisi tekee? Poliisi, jolla olisi aseet ja varusteet lahdata koko porukka? No, se juoksee karkuun. Ei Äblän-ibilään kotimaassa niin taatusti kävisi.

Ehkä kaikkein eniten Äblän Ibiläätä ihmetyttää niin Suomessa kuin Ruotsissa vallalla oleva feminismi. Jolle tavallinen pohjoismaalainen mies on vihollinen mutta Äblän Ibilää taas puolestaan jalustalle nostettu solidaarisuuspokaali. Vaikka Äblän Ibilää edustaa kaikkea sitä, mitä nimenomaan suomalaisen feministin tulisi kauhuissaan kavahtaa.

Äblän Ibilää ei ymmärrä suomalaisia. Eikä ruotsalaisia.

Ehkä hän päätyy siihen johtopäätökseen, että niin suomalaiset kuin ruotsalaiset ovat alistuvien lampaitten lauma. Raukkoja. Pelkureita. Alistuvien pelkureiden kansa joka saa äblän-ibilöiltä juuri sitä, mitä se ansaitseekin. Samalla, kun se elättää äblän-ibiläät. Ehkä ne kaipaavatkin sitä alistajaa? No, sehän äblän-ibilöiltä kyllä onnistuu.

Mutta sitä Äblän Ibilää ei oikein ymmärrä, että kuinka tällainen alistuva lammaslauma on onnistunut saamaan aikaiseksi näinkin toimivan yhteiskunnan? Jopa niin toimivan, että sillä on vara elättää kaikki äblän-ibiläät ja vielä valtavan suuren joukon kantaväestöä jotka elävät siitä että he palvelevat äblän-ibilöitä.

Ehkä Äblän Ibilää tuumii, että tässä on kyse jostain paholaisen kieroudesta. No, toisaalta kun ne hullut suomalaiset maksavat hänen elämisensä Suomessa ja nostavat hänet vielä jalustalle ilman minkäänlaisia omia ansioita niin mitäs hän valittamaankaan.

TAPOSEN EPISTOLA JATKUU

Korkeasti kunnioitettu ylikomisario Taponen alkaa muistuttaa entistä enemmän sitä Irakin tiedotusministeriä joka aikanaan julisti että jenkit saavat kuokkaansa kaikilla rintamilla samaan aikaan kun jenkkien panssarit olivat jo Bagdadissa. Tuoreimmassa epistolassaan Taponen sekä vie vastuun pois Ruotsissa mellakoivilta kehitysmaalaisilta omista teoistaan että kehuu ettei Suomessa kuuna päivänä tällaista tapahdu. Epistolan otsikkona on komeasti Ylikomisario Ruotsin katujengeistä: Suomi on ihan omalla tiellään. Käydään hieman Taposen sanomisia läpi ja esitetään muutama kommentti:

Ylikomisarion mukaan eräs keskeinen ero Suomen ja Ruotsin välillä on se, että Suomessa ei juuri ilmene ekstremististä väkivaltaa.

Tätä voisi sanoa vähättelyn ja sanakikkailun mestarinäytökseksi. Taponen tietää oikein hyvin, että suomalaisiin kohdistuu aina lisääntyvä ja raaistuva määrä nimenomaan kehitysmaalaista katuväkivaltaa – aivan samalla nöyryyttämiskaavalla kuin Ruotsissa – ja lisäksi seksuaalirikollisuutta. Mutta Taponen sivuttaa asian, koska se ei ole sitä ekstremististä väkivaltaa. Oletettavasti tämä ei-ekstremistinen väkivalta tekee sitten vähemmän kipeetä. Ainakin se on merkityksettömäksi selitetty. Taponen jatkaa:

Jos katsotaan yhteiskuntarakenteita, niin voimme todeta, että Ruotsi on yhä melko vahva luokkayhteiskunta, jossa sosiaalinen liikkuvuus on selvästi vähäisempää kuin Suomessa ja Norjassa (sosiaalinen liikkuvuus = mahdollisuus siirtyä kaupan kassalta valtion johtoon).

Muuan pääministeri mainittu! Mutta jos noiden jatkuvien mellakoiden syy on ruotsalainen luokkayhteiskunta niin missä ovat ne kantaruotsalaisten mellakat? Mellakat, jotka ovat johtuneet siitä että joku on uhannut polttaa Raamatun. Muutenkin Taposen kommentti on myös hyvä esimerkki siitä väitteestä että kehitysmaalaisten riehuminen ei voi johtua kehitysmaalaisista itsestään eikä missään nimessä islamista. Uhrejahan he ovat. Ruotsalaisen yhteiskunnan epäonnistuminen haastavissa sosioekonomisissa asioissa. Ja Taponen jatkaa vielä:

Esimerkiksi asuntopolitiikan periaatteet Suomessa ovat hyvin erilaiset.

Helsingissä asuntopolitiikka perustuu sosiaaliseen sekoittamiseen, jonka hyvinä puolina on, että sosiaaliset ongelmat, kuten työttömyys, kouluttamattomuus tai matalapalkkaisuus ei pääse keskittymään yhteen paikkaan.

Mitenkä on? Lakkasivatko esmes Itä-Helsinki ja Varissuo Taposen loihelausuman jälkeen kokonaan olemasta? Ja ovatko kyseisten alueiden koulut nyt myös kantasuomalaisille rauhallisuuden ja oppimishalun tyyssijoja? Voisiko vielä epäillä että täällä elatusautomaatin parissa olevat kehitysmaalaiset ovat ghetoissaan juuri siinä tilanteessa missä ne haluavatkin olla?

Taponenkin tietää oikein hyvin että Suomi on menossa juuri samaan kuseen kuin Ruotsi, mutta uskollisena järjestelmän palvelijana hänen ratkaisunsa ongelmaan on kiistää ongelman olemassaolo. Ja tulee muistaa, että se, mitä Taponen julistaa, on myös sisäministeriön ääni.

Vai onko kukaan kuullut sisäministeriössä soraääniä Taposen julistuksista?

UUSRUOTSALAISIA PÄÄSIÄISPERINTEITÄ

Sehän oli se ruotsalainen demaripoliitikko Mona Sahlin joka totesi että ei Ruotsilla ole mitään muuta kulttuuriperintöä kuin joku tylsä juhannussalko. Ruotsalaisten onneksi maa on harjoittanut ennennäkemättömän edistyksellistä maahanmuuttopolitiikkaa jonka myötä ruotsalainen kulttuuriperinne on saanut uusia ja vauhdikkaita piirteitä. Esimerkkinä tämä uusruotsalainen pääsiäiskokko:

Niin kuin kuvasta näkyy, myös Ruotsin poliisi on lahjoittanut uuteen pääsiäisperinteeseen kokkotarpeita. Tähän perinteeseen liittyy myös uusruotsalainen pääsiäiskulkue, jonka yhtenä osuutena on pahojen henkien karkoittaminen heittelemällä kivillä poliisia. Poliisit osallistuvat perinteeseen olemalla maalitauluina ja pakenemalla paikalta. Videolla esitellään tätä perinnettä:

Suomessa ei olla aivan vielä omaksuttu näitä uusia, etnisesti edistyksellisiä pääsiäisperinteitä mutta onneksi suvaitsevais-tiedostava valtakoneistomme ja valtamediamme tekee parhaansa että mekin pääsemme nauttimaan näistä tylsyyden karkottajista. Sitä odotellessa voimme vain kadehtia Ruotsia ja sen vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa.

Ai jai jai jai jaa

se on ihmemaa

mut eipähän se muuten oiskaan

Svea-mamman maa.

Niin kuin näkyy hei

on toisenlaist kuin meil

mut menossahan mekin ollaan

kehityksen teil.

PT-media antaa jatkuvasti kattavia päivityksiä näistä uusista uusruotsalaisista pääsiäisperinteistä.

JOTAIN IHAN MUUTA CXVIII

Siirrytään taas hetkeksi pois masentavasta nykyhetkestä vanhoihin aikoihin ja käydään läpi vanhoja suomalaisia sotaelokuvia. Elokuvia arvostelee lyhyesti yhden hengen raati. Tai no, kertoo vähän mielikuviaan niistä. Osaa ei ole tullut edes nähdyksi joten lukijat voivat antaa kriitikkoapua. Koska kyseessä on vanhanaikaisen miehen vanhanaikainen blogi niin pysytään viime vuosituhannella. Mennään ensimmäisenä vuoteen 1934 ja esitellään elokuva Meidän poikamme ilmassa – me maassa:

Kyseessähän on sellainen puolustusvoimien propagandaelokuva josta mieleen jää kaksi asiaa. Ensinnäkin hyökkäävän vihollisen koneina esiintyivät omat Junkers K43-koneet joiden kansallisuustunnus ei ollut se oletettu punatähti vaan joku härpäke ja elokuvassa otateltiin hyvin vahvasti sitä, että seuraavassa sodassa käytetään kaasuasetta aivan niin kuin ykkösrähinässäkin. Muistan siitä kohtauksen kun vartiomies tuli korsuun kaasunaamari päällä ja toinen sotilas pumppasi käsikäyttöistä ilmansuodatinta. Myös kaupunkien pommitusta kuvaavassa kohtauksessa potilaat oli jaettu osiin haavoittuneet ja kaasusairaat.

Sitten mennään aikanaan varsin suosittuun elokuvaan Jääkärin morsian. Sehän kertoo ykkösrähinän aikaisista suomalaisista Saksaan menneistä jääkäreistä:

Elokuvastahan tehtiin peräti kaksi versiota. Ensimmäinen 1931 ja toinen 1938. Ensimmäisessä näytteli pääosassa Tauno Palo silloin vielä nimellä Tauno Brännäs. En ole kumpaakaan elokuvaa nähnyt joten kommentteja otetaan mielellään vastaan.

En ole myöskään nähnyt elokuvaa Ryhmy ja Romppainen vuodelta 1941:

Käsittääkseni kyseessä oli enempi komedia kuin sotaelokuva. Tiedän kyllä Ryhmyn ja Romppaisen salaiset aseet eli sipuliviinan ja Mörökölli-kissan. Sodan jälkeen Ryhmyt ja Romppaiset olivat pitkään valvontakomission vaatimuksessa kiellettyjä tai ainakin lähes kiellettyjä. Elokuvia tehtiin kaikkiaan kolme ja niistä Jees ja Just-elokuva hyväksyttiin videolevitykseen vasta vuonna 1988.

Sen sijaan elokuvan Tuntematon sotilas olen nähnyt niin minä kuin lähes kaikki suomalaiset. Elokuvaahan on kolme versiota:

2017: Aku Louhimies: Varmaan elokuvana paras. Rahaa on ollut ja se on käytetty näyttävästi. Itseäni asiaan liittyvänä puritaanina hieman häiritsee että kirja on hieman ohitettu ja laitettu elokuvaan sen ulkopuolisia tapahtumia.

1985: Rauni Mollberg: Ehdottomasti huonoin versio. Elokuvaa katsellessa tulee tunne että ohjaaja naputtaa katsojaa sormella otsaan ja sanoo että kait sä jätkä nyt tajuat että kuinka sodanvastaista elokuvaa me ollaan tekemässä.

1955: Edvin Laine: Ei varmaankaan se paras. Mutta Kekkoslovakiassa kasvaneelle se oikein. Kas kun sen kanssa kasvoi ja eli. Moni elokuvan näyttelijä oli ollut mukana ihan oikeassakin rähinässä. Ja vaikka Louhimiehen versiossa Eero Aho teki erinomaisen suorituksen Rokkana niin tällaiselle vanhemmalle miehelle se ainoa oikea Rokka on amatöörinäyttelijä Reino Tolvanen:

Mainitaan vielä että Laineen versiossa alikersantti Lehdon (Åke Lindman) kuolema oli tehty niin hyvin että seuraavat versiot eivät päässeet lähellekään.

Ja sitten tulee kolmen suora Mikko Niskasta. Niskasen parhailta ajoilta. Ensimmäisenä Pojat vuodelta 1962:

Elokuvassahan ei oltu rintamalla ollenkaan vaan kerrottiin nuorten poikien elämästä jatkosodan ajan Oulussa. Elokuva oli nuoren Vesa-Matti Loirin läpimurto ja erityisesti siinä jäi mieleen hänen juoksemisensa junan perässä kun hänen äitinsä lähti niksmannin mukaan Saksaan. Seuraava Niskasen elokuva oli Hopeaa rajan takaa vuodelta 1963. Elokuvassa kolme miestä käy hakemassa välirauhan aikana Kannakselle jääneitä hopeita.

Elokuvassa nuo miehet toimivat omiin nimiinsä mutta tosiasiassa reissulla oli pääesikunnan hyväksyntä. Mukana oli myös Esa Anttala (Urpo Lempiäinen) ja pietarinsaksalais-ukrainalainen Eugen Wist. Se, mikä katsojalle elokuvasta jää erityisesti mieleen on Spede Pasasen varmaankin ainoa vakava rooli jonka Spede veti vielä varsin hyvin:

Sitten on vuorossa yksi kaikkien aikojen parhaimmista suomalaisista sotaleffoista eli edelleenkin Mikko Niskasen ohjaama Sissit vuonna 1963:

Elokuva pohjautui Paavo Rintalan käsikirjoitukseen joka ilmestyi myöhemmin kirjana ja erosi hieman elokuvasta. Kirjasta tuli jonkinlainen kirjasota kun siinä – niin kuin elokuvassakin – väitettiin että rintamasotilaat ja lotat tykkäsivät naida keskenään ja sellaistahan ei sodassa koskaan tapahtunut…

Sitten on tietysti Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla-kirjoihin pohjautuvat elokuvat mutta niihin en sinänsä puutu, sillä vaikka niissä kuvataan myös sotaa ne ovat lähinnä yleishistoriallisia elokuvia. Minä itse pidän sekä Edvin Laineen versiosta että myöhemmästä Timo Koivusalon versiosta.

Siirrytään sitten vuoteen 1969 ja elokuvan sijasta yhdeksänosaiseen tv-sarjaan Yhdeksän miehen saappaat:

Pentti Haanpään romaaniin pohjautuva tv-sarja kertoo varsin mainiosti yhdeksän miehen kohtaloista jatkosodan aikana. Ja se yksi saapasparihan seuraa heitä kaikkia. Jos lukijalla käy aika pitkäksi niin kyseinen sarja on nähtävissä Yle Areenassa.

Siirrytään takaisin elokuvaan ja vuoteen 1970. Kyseessä on elokuva Päämaja:

Elokuvahan kertoo vihollisen suurhyökkäyksen ja Viipurin menettämisen aiheuttamisesta sekasorrosta puolustusvoimien päämajassa. Siitä on hyvin pitkä aika kun olen elokuvan nähnyt mutta muistaakseni sekä Joel Rinne (Mannerheim) ja Jussi Jurkka (Airo) onnistuivat rooleissaan erittäin hyvin. Mielenkiintoinen kuriositeetti on se, että elokuvassa esiintyy eversti Markovilla jonka prikaati menetti Viipurin. Oikeasti kyseessä oli eversti Armas Kemppi ja Markovilla oli rakennus Viipurissa. Kyseisessä rakennuksessa koulutettiin heti sisällissodan jälkeen aina seuraavaan sotaan saakka suomalaisia upseereja ja aliupseereja.

Markovilla vuonna 1941

Vuonna 1976 tuli sitten Veijo Meren kirjaan pohjautuva tv-elokuva Manillaköysi:

Elokuvassa oltiin sodassa mutta siinä ei pahemmin sodittu muuta kuin paria suomalaista päästään seonnutta heppua vastaan. Lisäksi elokuvassa ammuttiin yhden kolhoosin siat kun ne olivat syömässä suomalaisten ruumiita. Elokuvan päähenkilö Joose Keppilä yrittää kuljettaa löytämänsä köyden lomilla kotiinsa mutta kun köysi on sidottu liian tiukalle niin siitä tulee kaikenlaista kommellusta. Lopulta Joose pääsee puolipökertyneenä kotiinsa, vaimo irroittaa köyden ja elokuvan loppusanat ovat jääneet mieleen:

Joose: Mihin sinä sen köyden laitoit?

Vaimo: Tungin sontatunkioon. Minnekäs se olis pitänyt laittaa?

Joose: Sinne.

Jossain vaiheessa 1970-luvulla tehtiin myös Veijo Meren novellista tv-elokuva Tappaja. Siitä ei löydy netista paljoakaan tietoa mutta kyseessä oli puna-armeijan tarkka-ampuja joka oli liian tarkka ampuja. Hän ampui suomalaista sotilasta keskelle otsaa niin että luoti meni aivolohkojen välistä ja kyseinen sotilas tappoi tarkka-ampujan konekiväärillä.

Vuonna 1978 esitettiin elokuva Vartioitu kylä 1944 mutta sitä en ole koskaan nähnyt. Jos joku lukija on sen nähnyt niin kuuntelen mielelläni kokemuksia.

Samoin vuonna 1978 alettiin esittää televisiossa draamadokumenttia Sodan ja rauhan miehet:

Sarjaa voi pitää erittäin onnistuneena varsinkin esittämisajankohtaansa nähden. Vaikka elettiin synkkiä suomettumisen vuosia niin sarjassa nostettiin esille Molotov – Ribbentrop-sopimus ja se, mikä osapuoli talvisodan todella aloitti. Jos ette ole nähneet, niin löytyy Yle Areenasta.

Siirrytään sitten jo Kekkoslovakian jälkeiseen aikaan vuoteen 1989 ja silloinhan esitykseen tuli elokuva Talvisota:

Elokuvaa on kehuttu viljalti ja ihan aiheesta sillä olihan se yksi parhaista suomalaisista sotaelokuvista. Muistuu vaan mieleeni että tuolloin uumoiltiin että elokuvasta tulee myös kansainvälinen hitti. Ja eihän siitä tullut. Itse näen siihen kaksi syytä:

1. Elokuva ei kertonut ulkomaalaiselle katsojalle pahemmin asioiden taustoja. Suomalainen katsoja kyllä tiesi mikä on talvisota, miksi se käytiin, mikä oli Taipale ja mikä oli Vuosalmi. Ulkomaalainen katselija ei nähnyt muuta kuin kiväärijoukkueen tappelevan nyrkit savessa.

2. Suomi nyt ei vaan ole mitenkään pop. Tuolla suuressa maailmassa.

Otetaan sitten vielä viime vuosituhannelta eli vuodelta 1999 elokuva Rukajärven tie:

Elokuva oli 1990-luvun katsotuin suomalainen elokuva. Ja itselleni se oli pettymys. Ei siksi että se olisi ollut huono. Se oli erittäin hyvä. Mutta minä katsoin sen vasta videolta. Ja kaverit, jotka olivat nähneet sen elokuvissa totesivat porukalla että se-on-siis-niin-hyvä. Ennakko-odotukset olivat liian suuret. Tajunta ei räjähtänyt vaikka elokuva hyvä olikin.

Tehdään vielä pieni syrjähyppy 2000-luvulle ja mainostetaan elokuvaa Syskyjärvi 1939:

Tämähän on amatööriporukan vuonna 2012 likimain nollabudjetilla tekemä elokuva ja siihen nähden sitä voi pitää hyvin onnistuneena. Löytyy youtubesta:

Ja tässähän näitä oli tällä kertaa. Hyvää pääsiäistä kaikille. Ja toivotaan, ettei uusiin suomalaisiin sotaelokuviin tule aihetta.