JOULUTARINA 2023

Jäljet lumessa

Oli jouluaatto. Muuan mies, joka asui yksinään syrjässä sijaitsevassa omakotitalossa lopetteli aamukahvinsa ja läksi ulko-oven rappusille tupakoimaan. Toisin kuin tavallisesti hän pukeutui lämpimästi ja laittoi saappaat jalkaan. Sillä hän odotti. Odotti jotain joka oli tullut jo muutaman kerran. Odotti kovasti. Niin kovasti. Jos tänäkin vuonna.

Odotus ei kestänyt kauaa ja miehen muuten kovin synkille kasvoille nousi hymy. Aamuhämärän kaukaisuudesta alkoi näkyä kajastavat valot ja talon pihalle kaarsi auto. Juuri se vanha auto josta hän oli luopunut melko pian vaimonsa kuoleman jälkeen. Auto, joka oli oikeasti mennyt jo paalattavaksi. Mutta siinä se taas oli. Ja kyllä, Hänen vaimonsa istui siellä jälleen. Apukuskin paikalla. Kauniina kuin muistoissa. Kuskin ovi aukesi itsestään ja mies astui ajajan paikalle. Hän katsoi vaimoaan, joka hymyili kauniisti. Sitä hymyä jota mies oli oppinut niin rakastamaan. Mies tiesi, ettei puhua ja koskettaa voinut. Se kuului jotenkin tähän. Mutta hän oli kiitollinen tästäkin.

Niinpä hän peruutti pois pihalta ja käänsi auton talon edessä kulkevalle pikkutielle. Joka ei käännöksen jälkeen ollutkaan enää pikkutie, vaan he olivat suuressa kaupungissa. Siellä lähiössä, mistä heidän yhteinen elämänsä oli joskus alkanut. Paikka oli saman näköinen kuin silloin. Oltiinhan nyt siirrytty hetkeksi menneeseen. Vaimo osoitti miehelle sormellaan ja hymyili jälleen. Kyllä, siellähän se oli se heidän silloinen asuntonsa. Mies muisti, kuinka onnellisia he olivat olleet kun olivat päässeet pois tästä betonisten kanahäkkien keskittymästä.

Auto taisi aistia miehen ajatukset ja maisema vaihtui. Niin kuin vuodenaikakin. Oli kesä. Ja rantatie. Tutut maastot, tuttu suuri järvenselkä. Ei nyt aivan ulappa mutta suuri kumminkin. Ja siellä kulki sisävesilaiva. Jota he Hänen kanssaan olivat niin mielellään seuranneet. Eläen elämässä kallisarvoisia kiireettömiä hetkiä jolloin saattoi olla vaan. Miettimättä sitä ärsyttävää tyhjänjoutoa jota elämä oli täynnä ja johon täytyi suhtautua vakavasti. Heidän yhteiset hetket olivat paljon tärkeämpiä. Yhteiset hetket. Yhteiset kokemukset. Yhteiset muistot. Yhteinen elämä.

Maisema vaihtui mutkan jälkeen. Nyt oltiinkin Pohjanmaalla. Niin, tulihan sielläkin käytyä. Katsellen taloja ja aukeita peltoja tuumien että tässähän ollaan kuin ulkomailla. Pohjanmaa vaihtui Kainuuseen, sitten metsä-Lappiin ja heti seuraavan mutkan jälkeen tunturi-Lappiin. Tuttuihin maisemiin. Tuttuihin yhteisiin muistoihin. Seuraavan kaarroksen jälkeen ajettiinkin jo Tenojoen vieressä. Ja Hän näytti hymyillen taas sormellaan. Niin, sielläkin oltiin. Muistihan hän. Tuttuja maisemia. Tuttuja muistoja. Yhteistä elämää.

Taas mutka. Oltiin edelleen Lapissa, mutta Käsivarren suurtuntureilla. Sielläkin he kävivät usean kerran. Silloin jaksettiin vielä kulkea. Ja yöpyä teltoissa. Katsellen näkymiä joita kaupungissa ei voinut edes kuvitella. Ja jossa kulkemisen rasitus antoi parhaan mahdollisen unen. Tuttuja maisemia. Tuttuja muistoja. Yhteistä elämää. Joka otettiin heiltä niin julmasti pois.

Tuli taas mutka. Ja nyt he olivatkin takaisin melkein siellä, mistä ajo alkoi. Syrjäisempi tie kohtasi suuremman tien risteyksen. He katsoivat toisiaan ja pudistivat päitään. Ei. Ei sinne. Siellä oli sairaala. Paikka jossa kaikki loppui. Vei toiselta elämän ja antoi toiselle pelkän tyhjyyden. Mies teki risteyksessä U-käännöksen ja ajoi takaisin kohti taloa joka oli ollut heidän yhteinen kotinsa. Ja nyt vain hiljaisen miehen hiljainen tupa. Hän oli vielä vieressä. Hymyillen. Kun mies ajoi pihaan, oli apukuskin paikka taas tyhjä. Ehkä sitten ensi jouluna taas.

Mies nousi autosta, sytytti savukkeen ja katsoi heidän vanhaa autoaan joka haihtui hiljalleen pois jonnekin kaukaisuuteen. Mutta renkaanjäljet jäivät. Alkoi sataa lunta ja pian nekin peittyisivät. Mies tuumi, että olikohan hän seonnut? Vai antoivatko nämä jouluiset ajelut vielä toivoa? Että jos joskus. Joskus vielä. Jos kumminkin. Jossain. Hän toivoi sitä niin kovasti.

Mies sammutti savukkeen, käveli sisään hiljaisen miehen hiljaiseen tupaan ja alkoi viettää hiljaisen miehen korutonta joulua.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

Aikaisemmat joulutarinat:

2022: Isoisä

2021: Ranta

2020: Majakanvartija

2019: Hömötiainen jouluaamuna

2018: Lumihiutaleita Stadissa

2017: Kuusen kertomaa

2016: Yksinäisen miehen korsujoulu

2015: Vanha mies ja Radio Berliini

2014: Vanhan miehen joulu laavulla

2013: Vartiossa Helvetin porteilla