VUODEN VAIHTEEKSI ULJASTA SINISILMÄISYYTTÄ

Laitetaan vielä lyhyt postaus tähän vuoden lopuksi. Hotellin respassahan on todettu ennenkin että yksittäinen mielipide on yksittäinen mielipide. Sen sijaan kun se mielipide esitetään valtakunnan tason mediassa niin kyseessä on jo propagandaa ja asiasta voi huomauttaa. Niin kuin tässä Kansan Uutisten pläjäyksessä kuluneelta joulukuulta.

Kansaan kohdistuvaa ns. valistustoimintaa harjoittaa jutussa Vasemmisto-opiskelijoiden varapuheenjohtaja, oikeusnotaari Tiina Turunen joka toteaa että vankeusrangaistuksista tulisi luopua kokonaan. Jutun otsikko on komeasti ”Onko vankila välttämätön? Vankeuslaitoksen kritiikki on osa vasemmistolaista ja feminististä visiota” ja siinä todetaan komeasti: ”Millä oikeudella valtio voi käyttää niin merkittävää perus- ja ihmisoikeuksien ydinalueelle kajoavaa valtaa kuin vankeusrangaistusta?”.

Näin alkuun voidaan todeta että joo, vankila harvemmin parantaa ketään. Mutta vihervasemmistolaisten näyttää olevan vaikeaa tajuta että on todellakin ihmisiä jotka ovat valinneet itselleen kusipään elämäntyylin. Vankila ei paranna heitä mutta suojelee muita ihmisiä heidän perseilyltään.

Ja jos mennään ihmisen perusoikeuksiin niin ihmiseen kohdistuvat väkivalta- ja seksuaalirikokset loukkaavat kyllä ihmisoikeuksien ydinalueita huomattavasti enemmän kuin se, että rikollinen laitetaan teoistaan telkien taakse.

Sitä ei hotellin respassa tiedetä, että tarjoaisivatko vasurit sitten rikollisille tilalle pelkästään vapaaehtoista terapiaa mutta jos näin olisi niin paskainen nauru määriteltäisiin tässä maassa uudelleen.

No, selvää on, että kyseinen Turunen on vasureitten nouseva tähti. Onhan hänellä selkeä vasemmistolainen ja feministinen visio. Nuo visiot vaan vievät maatamme kohti sitä gangsta´s paradisea.

*

Niin joo, lisätään vielä yksi lause tuosta jutusta:

Kriminaalipolitiikassa tärkeintä pitäisi olla rikosten ehkäisy ja yhteiskunnan muuttaminen sellaiseksi, jossa vähemmistöjä ei sorreta, raiskauskulttuuria ei ole ja ihmisvihamieliseen äärioikeistolaisuuteen puututaan vakavissaan.

Eli vaikka hyvä vasemmistolainen mielellään selittää rikollisuuden olemattomaksi niin tokihan hänellekin väärinajattelu on vielä rikos. Ja äärioikeistolaiseksihan tulkitaan nykyisin jo vanhat vaaleanpunaiset demaritkin.

On helppoa elää, kun on visio

PRESIDENTTI JA VASTUULLINEN VALEHTELU

Yleisradio, uudenvuoden päivä…

Tasavallan presidentti valmistautui uudenvuoden puheeseensa ja kysäisi vielä kameramieheltä:

- Hei miten on, onks skraga suorassa…

- Joo on ja kellokin näkyy. Oletteko valmiit?

- Juu antaa mennä vaan.

- No niin, kol, kaks, yks, go!

- Kansalaiset. Medsmörgare. Vaikka kulunut vuosi onkin ollut vaikea koronaviruksen tai ainakin sen pohjalta nostetun hysterian takia niin voimme silti olla ylpeitä siitä että elämme rauhallisessa, tasaisessa, hyvinvoivassa ja ennen kaikkea yksimieliseksi tulkitussa yhteiskunnassa jonka suuri menestys pohjautuu nimenomaan siihen konsensuspolitiikkaan jonka aloitimme jo 1980-luvun loppupuolella. Poliitikkaan joka toi maahan poliittisen sovun, yhteistyön ja joka hitsasi valtapuolueet yhdeksi Järjestelmäpuolueeksi eri alaosastoineen. Mikä puolestaan soi kansalaisille vapauden liiasta ajattelusta ja vaihtoehtojen turhasta valinnasta. Tätä etuoikeutettua asemaa meidän suomalaisten tulee vastuullisesti vaalia ja olla välittämättä äärioikeistolaisiksi tulkittujen kansanryhmien hajottavista soraäänistä.

- Nuo kansanryhmät tekevät sen, mitä vastuullisessa yhteiskunnassa ei tulisi koskaan tehdä eli takertuvat yksityiskohtiin. Se on vaarallista eikä pidä yllä määrittelemäämme yhteiskuntarauhaa.  Jos takerrutaan yksityiskohtiin niin onhan sinänsä totta että konsensusyhteiskuntamme aikana maahamme on tullut valtava määrä kehitysmaalaisia jotka ovat täällä pysyvällä ja automaattisella suomalaisten kustantamalla elatuksella. Vaikkei mikään kansainvälinen sopimus vaadi meitä suostumaan sellaiseen.

- On tietysti myös totta, että kyseiset kehitysmaalaiset syyllistyvät suhteellisesti ottaen valtavissa määrin enemmän sekä väkivalta- että seksuaalirikoksiin kuin kantaväestö ja kyseiset rikokset kohdistuvat nimenomaan kantaväestöön. Valta- ja virkakoneisto sekä valtamedia kuitenkin tuntee vastuunsa ja pimittää kyseisen asian parhaansa mukaan ja jos ei pysty, niin selittää merkityksettömäksi. Se pitää yllä välttämättömiä kulisseja. No, tietysti se saattaa kyrpiä kansalaisia mutta tulee muistaa, että he, juuri he kehitysmaalaiset ovat myös elävä todiste siitä, että Suomi on vastuunsa kantava ja solidaarinen maa joka noudattaa eurooppalaisia arvoja. Älkää kysykö, mitä ne arvot varsinaisesti ovat, vaan uskokaa hokemaan. Niin mekin uskomme.

- Nämä kehitysmaalaiset ovat, jos näin voisi sanoa, käveleviä solidaarisuuspokaaleita ja edistyksellisen ajattelun sekä käypä että välttämätön hinta. Emme kai halua, että Suomi laskettaisiin samaan joukkoon jonkun Puolan ja Unkarin kanssa jotka ovat onnettomuuttaan ja johtajiensa osaamattomuuden vuoksi jääneet vaille tätä kansainvälisyyden etnisesti edistyksellistä siunausta?

- Jos yksityiskohtiin takerrutaan niin on tietysti totta sekin että konsensuspolitiikan vuosina on rakennettu valtavan suuri julkishallinnollinen hölynpölytyöntekijöitten leegio joka maksaa aivan järkyttävästi, jolla ei tee yhtään mitään, joka lähinnä vaikeuttaa suorittavan tason työtä ja jonka elättämisen kustannuksella siirretään jatkuvasti välttämätöntä nettoveronmaksajien tienaamaa rahaa pois julkisen sektorin suorittavalta taholta. Siltä taholta, mitä varten julkinen sektori on yleensä alunperin perustettu. Mutta muistakaa kansalaiset se, että maa on sitä sivistyneempi mitä enemmän siinä koulutetaan akateemisia ammattilaisia. Erityisesti yhteiskuntatieteitten aloilla. Emme kai voi taistella kehitystä ja edistystä vastaan? Haluammehan sentään olla yhteiskunnallisen kehityksen kärjessä?

- Ja kun heitä kerran koulutetaan, niin pitäähän heidät myös työllistää. Työtön maisteri on osoitus yhteiskunnan toimimattomuudesta ja murhenäytelmä jo itsessään. Työtön duunari on vain huonoa tuuria ja tilastoluku. Ja hei, siks toiseks, mitä ne yhteiskuntatanhuamisen maisterit tekisivät jos heillä ei olisi julkisen sektorin suojatyöpaikkaa? Menisivät johonkin oikeisiin töihin vai? Haluatteko te suorittavan tason työntekijät ihan oikeasti yhteiskuntatieteitten maisterin työkaveriksenne? Sotkemaan ja säätämään teidän hommianne? Olisitte tyytyväisiä tilanteeseen.

- Jos yksityiskohtiin takerrutaan niin sekin on tietysti selvää että konsensuspolitiikan suuresti mainostama EU-jäsenyys on vienyt Suomelta itsenäisyyden kokonaan ja Suomi oli joskus autonomian aikana itsenäisempi kuin nyt. Mutta tulee myös muistaa että vallitseva kehitys antaa tietyille suomalaisille poliitikoille ja virkamiehille mahdollisuuden nousta paljon Suomen tason yläpuolelle, mitä mahdollisuutta itsenäisessä Suomessa ei ollut. Silloin jäätiin Helsinkiin eikä päästy Brysseliin. Suorastaan komissaariksi. Aivan niin kuin aikanaan Neuvostoliitossa politby… no joo, siis komissaariksi Brysseliin. Tilannetta voi verrata siihen, että piirisarjan jääkiekkoilijalle annetaan mahdollisuus päästä pelaamaan NHL:ssä NHL:n palkoilla. Ilman EU:ta sitä mahdollisuutta ei ole. Niin että jos asian oikein suhteuttaa, niin Suomi todellakin on EU:ssa itsenäisempi kuin koskaan aikaisemmin ja meidän tulee olla tilanteesta ylpeitä. Eihän meillä koskaan aikaisemmin ole ollut tällaista mahdollisuutta. Nimenomaan meillä. Ei teillä.

- On myös tietysti selvää että konsensuspolitiikan aikana valtamedia on muuttunut putkinäköiseksi yhden totuuden julistajaksi. Mutta muistakaa kansalaiset että kansallinen yhtenäisyys vallitsevan linjan takana on tärkeää. Jos se ei ole sataprosenttinen – niin kuin se ei valitettavasti vielä ole – niin valtamediamme pitää kuitenkin yllä illuusiota siitä että näin lähes sataprosenttisesti on ja se jatkuvasti muistuttaa että ne merkityksettömät muutamat jotka ovat eri mieltä ovat äärijotakin joten heidän mielipiteellään ei ole merkitystä. Tämä on demokraattisen yhteiskunnan kannalta välttämätöntä. Vallitsevan ja kiveen hakatun järjestelmän muuttaminen demokratian keinoin on demokratian vastaista ja tältä valtamediamme omalta osaltaan meitä suojelee. Jos joku mieltää äsken esittämässäni lauseessa jotain epäloogista niin hän on epäilemättä äärijotakin.

- Tietysti sekin on totta, että suomalaisten niin yksityishenkilöitten kuin yritysten verorasite on konsensus-Suomen aikana noussut valtavasti ilman että mitään näkyvää on saatu aikaiseksi ja se näkyväkin on vähentynyt. Mutta muistakaa että sekä aikaisemmin mainitsemani monikultturismi sekä julkisen hölynpölyn turvottaminen ei ole ilmaista. Ja ilmastohysteriakin vaatii oman osansa sekä nyt että ennen kaikkea tulevaisuudessa enkä minäkään presidenttinä uskalla toimia sitä vastaan sillä enhän minä halua kohdata Nuorten Älykkäiden Naisten joukkorääkymistä. Siksi jostain täytyy tinkiä ja se on se julkisen sektorin suorittava taso ynnä tavallisen kansalaisen elintaso. Se, miksi kansalaiset maksavat aina vain lisääntyviä veroja on välttämätöntä utopian ylläpitämiseksi. Älkää kysykö että miksi teidän täytyy osallistua siihen. Kysykää, kuinka voitte tehdä sen eteen vielä enemmän. Idea on tärkeä, ei käytäntö. Idean kehitämme me, käytännön maksatte te. Eikös se ole ihan hyvä tasapeli?

- Jos joku oikein ilkeämielinen äärijoku haluaisi takertua oikein syvälle yksityiskohtiin niin hän voisi sanoa että Suomi on äärifeministien vallassa oleva maa joita valtakoneistossa kukaan ei uskalla joukkorääkymisen pelossa vastustaa. Samalla tämä feministinen maa flirttailee feministien tuella naista alistavan ja nöyryyttävän keskiaikaisen uskonnon kanssa eikä tätäkään paradoksia saa ääneen todeta ettei tulisi julistetuksi äärijoksikin.

- Yleensä ja erikseen: jos näihin yksityiskohtiin takertuu niin voi päätyä siihen valitettavan toteen johtopäätökseen että vallitseva sekä valtakoneisto, virkamieskoneisto että valtamedia on onnistunut hässimään suhteellisen menestyvän kansakunnan asiat kolmessakymmenessä vuodessa täysin vituralleen. Näin toki on, en minä sitä kiistä. Mutta jos tämä tunnustetaan avoimesti, niin valtava määrä ihmisiä joutuisi menettämään sekä kasvonsa että asemansa ja tunnustamaan että me olemme olleet sinisilmäisiä nenästä vedettäviä ja unelmissamme leijailevia idiootteja koko ajan. Siksi yksityiskohtiin ei tule takertua. Siksi ideologian vastaiset faktat tulee unohtaa. Siksi meidän kaikkien tulee valehdella vastuullisesti. Nyt ja tulevaisuudessa.

- Kansalaiset. Sanon siis teille: Älkää takertuko yksityiskohtiin. Älkää edes ajatelko, vaan äänestäkää seuraavissakin vaaleissa Järjestelmäpuoluetta niin kuin olette tehneet aina ennenkin. Ja ennen kaikkea unohtakaa häiritsevät faktat ja niitten kertojat. Faktojen esille tuominen on yhteiskuntarauhaa hajottava tekijä. Vastuullinen valehtelu puolestaan ylläpitää yhteiskuntarauhaa. Tai ainakin illuusiota siitä. Ja muullahan ei ole väliäkään. Valehdelkaa vastuullisesti myös vuonna 2021. Ja sitten sama sipooksi…

Kaikesta huolimatta hotellin respasta toivotetaan kaikille lukijoille onnen ja menestyksen täyttämää vuotta 2021.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXXXII

Tässä kun saatu nämä joulunpyhät lusittua kukin tavallaan niin voidaan katsoa pieni ote siitä, mitä suvaitsevais-tiedostavaisto sekä suomalainen oikeusvaltio on joulukuun aikana puuhannut. Ote on tietysti varsin pieni sillä ain´on utopisti aikehessa eikä käppäukko pysy kaikessa mukana. Ensimmäisenä voi tietysti todeta että vihervasemmistolainen valtakoneistomme kuskasi sitten yksityislennolla Suomeen taas satsin terroristiäitejä ja heidän mukuloitaan. Perustehan oli se, että suomalaisia ei voi jättää pulaan ja olisihan mainiota jos tämä koskisi myös syntyperäisiä suomalaisia.

Vaan mikä on suomalainen? Jos joku viranomaisen planttu suomalaisessa virkakoneistossa on myöntänyt Suomen kansalaisuuden vaikkapa somalille samalla periaatteella kuin jaetaan ämpäreitä kauppakeskuksen avajaisissa, niin se ei tee somalista suomalaista. Ei varsinkaan, jos hän on lähtenyt Suomesta toteuttamaan islamilaista väkivaltaista unelmavaltakuntaansa ja pyrkii nyt tulemaan takaisin elatusautomaatin pariin häntä koipien välissä.

Toinen huomio asiasta jälleen kerran: Asiasta vastaavat virkamiehet puhuvat että Suomeen tuodut lapset pitäisi saada viranomaisten käsiin, että estettäisiin heidän radikalisoituminen ja paluu noihin terroristipuuhailuihin. Olen aikaisemmin todennut että lastensuojelun toimintakyky on omiinkin sekopäihimme nähden nykyisin nolla. Kuinka nollavaltuuksilla puututaan valmiiksi aivopestyihin? Sitä ei virkakoneistossa nosteta koskaan esille. Onko jopa niin, että sitä ei edes tajuta?

Kolmas huomio: Uutinen kertoo että ”somalialaissyntyinen, 31-vuotias ”Äiti Terroristina” tunnettu nainen muun muassa kertoi olevansa iloinen ja puhui hyväksyvästi amerikkalaisen toimittajan James Foleyn vuonna 2014 tapahtuneesta julmasta ja raa’asta julkisesta mestauksesta.”

Johon asiasta vastaava viranomainen Jussi Tanner toteaa:

- Somepostaus vuosia sitten ei voi olla sellainen yksittäinen peruste, jonka pohjalta jätämme lasten perusoikeudet toteuttamatta ja koko perheen leirille.

Asia selvä. Ehkäpä valtakunnansyyttäjämme sitten jättää omalta osaltaan Päivi Räsäsen rauhaan yli kymmenen vuoden takaisista somepostauksista joissa ei ihannoida väkivaltaa ja joissa ei kehoteta tappamaan ketään. Mutta eihän hän jätä. Mikä kertoo hyvin suomalaisesta kaksinaismoralismista ja utopistien suoranaisesta sekopäisestä pakkomielteestä.

Mennään sitten toiseen uutishavaintoon ja huomataan että suvaitsevais-tiedostava ei jätä kiveäkään kääntämättä löytääkseen jostain, mistä hän voi triggeröityä. Niin kuin vaikka sukkahousut. Jep, sukkahousut:

Mainittakoon, että se kyseinen triggeröityjä jonka Yle päätti nostaa ihan valtakunnanuutiseksi ja ”jonka mielestä kaikista ei ole ok” oli Ruskeat tytöt ry:n toiminnanjohtaja Jasmina Amzil. Kyseinen Jasmina lienee petaamassa triggeröitymisellään itselleen jotain pysyvää virkaa jossain veronmaksajien maksamassa triggeröitymisvirastossa. Ja arvatkaapas kuka sen maksaa?

Miksi muuten Yle ei tue minun triggeröitymistäni siitä, että suomalaisten tv-mainosten perusteella liki puolet, ettei jopa enemmän suomalaisista on etnisesti edistyksellisiä? Sehän on silkkaa valhetta? Paskapuhetta. Miksi sitä meille syötetään? Luuleeko mainostaja että kuluttaja innostuu siitä että jotain tuotetta mainostetaan monietnisellä perheellä?

Hesarin NYT-liitteen toimittelija Ronja Salmi taas puolestaan valittaa siitä että suomalainen kirjallisuus on liian valkoista:

Kyseinen Salmi toteaa:

Miltei kaikki tahot olivat tietoisia suomalaisen kirjallisuuden valkoisuudesta. Vain yksi toimija totesi, ettei moninaisuus ole noussut edes pohdinnan muodossa esille. Kaikki muut ovat tehneet saman havainnon jo vuosia sitten: suomalaiset kirjailijat ovat hämmästyttävän valkoisia.

Niin. Miltei kaikki tahot ovat tietoisia suomalaisen kirjallisuuden valkoisuudesta. Johtuisiko se ehkä siitä, että suomalaiset ovat hämmästyttävän valkoisia? Suomalaisia, you know. Esmes kenialaiset kirjailijat taas saattavat olla suomalaisia huomattavasti tummempia ja heidän tuotoksiaan luetaan mielellään esim. siellä Keniassa.

Mikä estää erilaisia tekijöitä pääsemästä mukaan?

Voisiko syynä olla se, että tavallista valkoista suomalaista ei kiinnosta etnisesti edistyksellisen kirjailijan teksti ja sen vuoksi kustannusyhtiöt eivät ole kyseisistä teksteistä kiinnostuneet? Niitten kun tarttee tehdä jonkinlaista tulostakin.

On myös täysin ymmärrettävää, että bipoc-tekijät (black, indigenous and people of color, vapaasti suomennettuna mustat, alkuperäiskansat sekä ei-valkoiset ihmiset) haluavat tulla kohdatuiksi tekijöinä siinä missä naistaitelijat haluavat olla ihan vain taiteilijoita.

Kyseinen Salmi puhuu paskaa. Jos kirjoittajan teos ei herätä mielenkiintoa, niin se ei herätä. Salmi nimenomaan vaatii, että kirjoittajaa suositaan hänen etnisyytensä pohjalta mutta lukijahan kohtaa kirjoittajan nimenomaan tekijänä. Tekijänä, jonka tuotanto joko kiinnostaa tai ei kiinnosta. Ja voi hyvä jumala noita uusia termejä. ”Bipoc-tekijät”? Oliskos aika ottaa läyttöön termi TPVVLHM-tekijät? Eli ”Toimittajien paskapuhetta vastustavat valkoiset lihaasyövät heteromiehet”.

Lopuksi: Kyseinen Salmi toteaa:

”Suomi ei ole vain valkoinen. Hälytyskellojen tulee soida, jos ala jolla työskentelee on.”

Kyllä Suomi on edelleenkin valkoinen. Hälytyskellojen tulee soida, jos sitä pakkoetnistetään pakkoetnistämisen vuoksi. Esimerkiksi valtamedian taholta. Miksi ne eivät soi?

Kyseinen Salmi toteaa vielä alaotsikossa ”onko kieli lopultakin kirjallisuuden viimeinen portinvartija?”. Onhan se. Mutta eri lailla kuin Salmi ajattelee. Näitten valkoisten suomalaisten suomenkielinen kirjallisuus on maailmassa häviävän pieni sirpale. Nimenomaan sitä pitää suojella. Ja nimenomaan se sirpale kiinnostaa suomalaisia. Miksei saisi kiinnostaa? Mitä pahaa siinä on? Sillä juuri me olemme se häviävän pieni sirpale.

Joka tapauksessa kyseinen Ronja Salmi osoitti että hän on tiedostavassa muodissa julkisesti mukana. Ja vain sillähän on merkitystä jos asiaa ajatellaan suvaitsevais-tiedostavasta näkökulmasta.

Laitetaan sitten juttu siitä ns. patriarkaalisesta sorrosta jota Suomessa kuulemma on:

Eli hepun vaimo olikin levittänyt reitensä toiselle jätkälle mistä taas kyseinen Jani ei tiennyt ja luuli olevansa lapsen isä. Hän sai asiasta tiedon vasta liian myöhään ja myöhästyi valituksestaan käräjäoikeudelle seitsemän viikkoa, joten hän on sen vuoksi pykälänviilauksen vuoksi elatusvelvollinen jonkun muun jätkän lapsesta aina 18-vuotiaaksi saakka. Onneksi hänellä on mahdollisuus vielä yrittää asian muutosta korkeimmasta oikeudesta. Uutinen kertoo vielä:

Pojan äiti tai oikea biologinen isä eivät Janin mukaan olleet halukkaita korjaamaan epäkohtaa, vaikka olisivat näin voineet halutessaan tehdä.

Eli toistetaan: Nainen levittää jalkansa muulle jätkälle kuin aviomiehelleen mutta pistää aviomiehensä maksamaan sen toisen jätkän lapsen elatuksesta. Ja järjestelmä lyö kyseiselle sikailulle leiman paperiin. Voi Jeesus, kuinka naista Suomessa sorretaan.

Ja mennään sitten itseään Täti Tomerana aikanaan mainostaneeseen Jutta Urpilaiseen. Ja kysytään samalla kysymys: Mikä on perusvaatimus, että pääsee EU-komissaariksi? No, ainakin se se, että vapauttaa itsensä täysin reaalimaailman häiritsevistä kahleista:

Kymmeniä miljoonia työpaikkoja? Vuodessa? Siis ei niin, että ”maanosan pitää itse synnyttää” vaan ”maanosaan pitää synnyttää”. Toisten toimesta. Niin että muistakaapas lukijat mennä maanantaina taas ahkerasti töihin. Teidän työpanostanne tarvitaan että Afrikkaan synnytetään miljoonia kuvitteellisia työpaikkoja. Suomalaisista työpaikoista ei ole niin väliä. Eikä sinne Afrikkaankaan synny mitään työpaikkoja vaan syntyy lisää afrikkalaisia mikä ei näytä olevan ongelma niin Urpilaiselle kuin EU:lle yleensäkin. Ja miksi olisikaan. Sillä nehän voivat aina tulla tänne Eurooppaan elätettäväksi.

Ja laitetaanpa sitten muistutus siitä, mikä on vihreitten näkemys itsenäisyydestä:

Jopa synkimpinä suomettumisen vuosina ei hypetystä itsenäisyyden menettämisestä hyväksytty.

Ja laitetaanpa sitten vielä lukijoille välipäivinä tuumailtavaksi otsikko Kansan Uutisista. Tämä otsikkohan ei valehtele tippaakaan:

Aivan totta. Niinhän vihervasemmisto toteuttaa. Ja äärimmäisen härskisti. Sillä heillä on valta. Vaikka se valta pohjautuukin vain siihen, että kepu suostuu toimimaan vihervasemmiston huorana. Se tuumailtava asia:

Mitenkäs olisi, jos vihervasemmistolla olisi ehdoton valta?

JOULUTARINA 2020

Majakanvartija

Suomenlahden saaristo, jouluaatto, joskus tuonnempana…

Kuluva alkutalvi oli ollut varsin leuto ja Suomenlahti vielä jäätön joten yhteysalus oli päässyt majakalle ongelmitta. Se oli tällä kertaa tuonut normaalien polttoaine-, kaasu- ja muonatäydennysten lisäksi myös hieman ylimääräistä sillä majakanvartijalla oli edessään yksinäinen joulu ja uudelleen perustettu Merenkulkulaitos halusi muistaa häntä edes jotenkin vaikka ei majakanvartija ollut varsinaisesti mitään erityistä pyytänytkään. Häntä itseään ei häirinnyt yksinäisyys eikä myöskään askeettisuus sillä hän oli oppinut ajan myötä yksinkertaisten asioitten kauneuden. Hyvinhän hän täällä majakalla pärjäsi. Ei häneltä puuttunut mitään.

Siitä oli nyt viitisen vuotta kun oli alkanut tapahtua se, mitä hän oli jo pitkään ennustanut. Yhteiskunta alkoi rapistua. Pala palalta. Ei se suinkaan ollut kerralla romahtamassa mutta hyvin moni itsestään selvänä pidetty asia alkoi muuttua epävarmaksi kun yhteiskunnan polttoaine nimeltä raha alkoi radikaalisti vähentyä eikä rahan tuhlaamista haluttu silti vähentää. Sen tuhlaamisen kohteet vain haluttiin pitää mahdollisimman utopistisina.

Sen myötä niistä epävarmoiksi muuttuneista asioista yksi oli automaatio jonka varassa yhteiskunta oli oppinut toimimaan. Se ei enää toiminutkaan niin varmasti kuin mihin oltiin totuttu ja sen vuoksi majakoitakin oltiin alettu jälleen miehittää. Mies oli tuolloin ollut nelikymppinen insinööri joka oli elänyt ja työskennellyt Helsingissä viitisentoista vuotta. Ura miehellä oli, varsin menestyksekäskin sellainen mutta mitään muuta ei paljon ollutkaan. Ei sellaista, joka tekisi elämästä elämän. Ei kotia, vaan luukku. Sitä elämän naistakaan ei ollut löytynyt ja aina vain enemmän perverssiksi ja egoistiseksi näytelmäksi muuttuva kaupunki oli miehelle päivä päivältä vastenmielisempi. Siksi hänen oli helppo hakea yksinäistä majakanvartijan tehtävää ja hänet myös valittiin sillä hän ymmärsi koneista ja tekniikasta huomattavan paljon ja majakallahan niitä taitoja tarvittiin.

Mies oli sopinut Merenkulkulaitoksen kanssa oman työrytminsä. Kahdeksan kuukautta majakalla. Yhteen putkeen. Nimenomaan ne kovimmat ja kylmimmät kuukaudet joiden tekijöiksi ei hirveästi löytynyt vapaaehtoisia. Ja sen jälkeen neljä kuukautta lomaa. Miehellä ei ollut mantereen puolella mitään vakituista osoitetta mutta hän oli rakentanut vanhasta pakettiautosta itselleen askeettisen mutta tarpeisiinsa hyvin riittävän matkailuauton ja aina loman alkaessa hän otti suunnan kohti pohjoista. Majakanvartijan palkka ei päätä sinänsä huimannut mutta kun muona ja majoitus oli osana palkkaa niin kaikki jäi säästöön ja mies saattoi kiertää lomansa pohjoisessa nauttien edelleenkin yksinäisyydestä jolla oli vain erilainen sävel kuin syrjäisellä majakkasaarella.

Helsinkiläisestä insinööristä yksinäisellä karulla majakkasaarella lähes erakoksi muuttuneella miehellä oli asemapaikallaan kaikki, minkä hän tarvitsi. Majakanvartijan mökki oli pieni mutta lämmin. Polttoöljyä oli varastoitu saarelle huomattava määrä. Aggregaatti jauhoi virtaa välttämättömiin toimintoihin ja tietysti majakanvaloon itseensä. Ruuan – joka oli pääosin säilykkeitä – sai valmistettua mukavasti kaasuliedellä. Kuuluihan majakalle radiokin ja jopa internet-yhteys joka sai signaalinsa rannikolta. Aika ajoin se tietysti katkeili mutta olihan siinä netin hölynpölyvaltakunnassa oltu aikanaan Helsingissä enemmän kuin tarpeeksi. Luonnollisesti miehellä oli radiolähetin-vastaanotin mutta sitä käytettiin vain työtarkoituksiin.

Olipa majakkasaaressa pienoinen saunakin, aito puulämmitteinen jonka vieressä sijaitsevaan liiteriin yhteysalus toi halkoja. Ei tietenkään aivan joka kerta mutta tarpeeksi että mies pääsi säännöllisesti nauttimaan maukkaista löylyistä ja samalla katselemaan uskomattoman kaunista näköalaa. Joskus avoimien vesien aikana merivartioston miehet pyörähtivät saunomassa hänen kanssaan mutta muuten yhteysaluksia lukuunottamatta mies eli ja hoiti majakkaa itsekseen. Tällä majakkasaarella ei käynyt turisteja. Se sopi miehelle. Ei hän mikään turistinähtävyys välittänyt olla. Mitä vähemmän ihmisiä ympärillä, sen parempi.

Jouluaatto ei eronnut miehen muista päivästä suurestikaan. Ainakaan sen aluksi. Hän söi aamiaisen ja tarkasti majakan laitteiston toiminnan. Keittelipä hän sentään päiväkahvit jossa palanpainikkeena oli yhteysaluksen tuomia torttuja ja piparkakkuja. Kahvin jälkeen hän kävi tekemässä saunapuut ja latasi kiukaan pesän valmiiksi. Saunan aika ei tosin ollut vielä. Eikä hän tehnyt sen suurempaa jouluateriaakaan. Sen hän söisi myöhemmin kun hänelle tulisi jouluvieraat. Niitä oli tullut jo kolmena aikaisempana jouluna. Joka kerta eri vieraat, jokaiset aina omana yllätyksenään eikä hän nytkään osannut aavistaa keitä oli tulossa. Kahdeksan heitä varmaan tulisi niin kuin aina ennenkin.

Pienen osviitan vieraiden saapumisesta tänäkin jouluna hän oli saanut jo aamulla. Tälläkin kertaa – niin kuin kolmena aikaisempana jouluna – oli kylmävarastoon ilmestynyt ylimääräinen lähetys. Yhteysalus ei sitä ollut tuonut, eikä hän tiennyt kuka sen toi. Joulupukki ehkä? Tai joulun henki? Ehkä Vetehinen? Tai ehkä hänen ei ollut määrä tietääkään. Nyt siihen lähetykseen kuului valmiiksi kuorrutettu joulukinkku, muutama pullo neuvostoliittolaista votkaa sekä muutama pullo Mannerheimin leikattua konjakkia. Majakanvartija valmistautui vieraitten tuloon ja kävi valmistelemassa rannalle komeat nuotiotarpeet peittäen ne sitten pressulla ettei kostea merituuli pääsisi kastelemaan niitä. Pimeän tullen nuotiolle olisi käyttöä.

Aurinko laski klo 15.26. Puolisen tuntia myöhemmin oli jo pimeää. Mies oli kantanut tulipaikan viereen pienen pöydän johon hän toi kinkun, juomat, kahdeksan pientä lasia ja muutaman puukon jolla leikata kinkkua. Lisäksi hän toi istuimiksi kahdeksan pölliä. Sitten hän sytytti tulen joka valaisi rantaa ja näkyi kauas. Ja sieltä kaukaa alkoi näkyä vene. Soutuvene jossa oli neljä miestä. Hieman kauempaa näkyi toinen vene. Ensimmäinen vene rantautui ja siitä tuli majakanvartijan eteen neljä neuvostoliittolaista merisotilasta jotka tervehtivät häntä sotilaallisesti. Sanaakaan ei vaihdettu mutta mies pystyi tuntemaan noitten sotilaitten ajatukset ja vielä täysin ymmärrettävästi.

Kyseiset merisotilaat olivat olleet Štš-luokan sukellusveneessä ja kaatuneet 12. lokakuuta 1942 kun suomalaisen lentolaivue 6:n Tupolev SB2-pommikone oli upottanut sen syvyyspommeilla. Miehet ilmoittivat edustavansa sukellusveneen kaikkia kaatuneita 38:aa merimiestä. Samaan aikaan kun kaatuneet neuvostosotilaat olivat esitelleet itsensä tuli rantaan toinen vene. Siinä oli puolestaan neljä suomalaista merisotilasta jotka tervehtivät myös majakanvartijaa sotilaallisesti ja ilmoittivat olevansa panssarilaiva Ilmarisen miehiä jotka kaatuivat 13.9. 1941 kun Ilmarinen ajoi miinaan ja edustavansa myös kaikkia aluksensa miehiä. Tämän jälkeen sotilaat tervehtivät toisiaan, kättelivät ja majakanvartija  viittasi tarjoilupöytään päin. Sotilaat kaatoivat pienet ryypyt. Neuvostosotilaat votkaa, suomalaiset Marskin viinaa ja kaikki leikkasivat tukevat palat kinkkua. Ilmassa oli rauhallinen henki vaikka miehet olivat joskus vihollisia toisilleen olleetkin.

- за ваше здоровье!

- kippis!

Illanvietto tulilla alkoi. Sanoja ei tarvittu mutta ajatukset vaihtuivat puolin ja toisin. Majakanvartija kuuli, näki ja aisti ne kaikki. Nuo ammoin kaatuneet sotilaat eivät vaihtaneet ajatustakaan sodasta, tappamisesta ja kuolemasta. Sen sijaan he näkivät toistensa elämän ennen kuin utopistit päättivät että täydellisyys toteutetaan, maksoi mitä maksoi ja uhrasivat heidätkin utopiansa nimissä. Sotilaat kaatoivat lisää ryyppyjä, tällä kertaa pulloja vaihdettiin ja tutustuttiin toisten juomien makuihin. Kinkun maku oli yhteinen ja sitä leikattiin ahkerasti. Ja kohtaamisen edetessä majakanvartija sai nähdä muutakin.

Hän näki edessään noitten miesten sen elämän joka heillä olisi ollut jos maailman mahtavia ei oltaisi koskaan päästetty mahtaviksi. Elämää Suomessa, rannikolla, saaristossa ja sisämaassa. Elämää Neuvostoliitossa, Leningradissa, Vienanmeren rannalla, Volgan kupeessa tai syvillä aroilla. Ennen kaikkea elämää löydetyn rakkauden kanssa. Elämää aviomiehenä ja isänä. Kypsää ja tasaista vanhenemista. Ei ollut enää sotaa. Ei ollut enää vihaa. Ei ollut enää pelkoa. Ei ollut enää kauhua. Oli vain se elämä, jonka nuo nuorena kuolleet miehet olisivat ansainneet elää. Samalla kun miehet nauttivat ryyppyjä ja zakuskaa sekä vaihtoivat elettyä ja elämätöntä elämää keskenään he myös vanhenivat. Keritty pää muuttui siviilitukaksi, kasvot parroittuivat, merisotilaan palveluspuku vaihtui siviilipukuun.

Viimeinen ryyppy skoolattiin kaikkien kesken. Sitten sotilaat, joista oli tullut vanhoja, hyvän elämän eläneitä miehiä kättelivät toisiaan ja halasivat päälle. Suomalainenhan ei halaa helposti mutta ehkä kuoleman rajan ylittäminen oli siihen suotava kynnys. Lopuksi vanhat ja arvokkaat miehet kättelivät majakanvartijaa ja läksivät veneillään takaisin siihen ajan virtaan mistä olivat tulleetkin. Vene ja miehet katosivat tuuleen. Majakanvartija näki kaukana merellä kajastusta. Siellä jossain kaukaisuudessa erottui panssarilaivan ja sukellusveneen hämärät silhuetit. Ensin sukellusveneen vilkku alkoi välähdellä ja heti perään sotalaivan.

- с-п-а-с-и-б-о

- k-i-i-t-o-s

Sitten alukset katosivat. Ehkä kummankin aluksen miehet olivat päässeet lopultakin kotiin joka heiltä oltiin aikanaan toisten toimesta riistetty. Majakanvartija laittoi puolestaan pienen mutta viihtyisän saunansa lämpiämään. Saunan lämpiämistä odotellessa hän tarkasti vielä majakan toiminnan. Kaikki oli kunnossa. Nyt hänkin soisi itselleen muutaman oluen joulusaunassa.

Saunan ovi nirskahti, kiuas humisi ja rätisi. Vieraitten aikaan tasoittunut tuuli alkoi jälleen yltyä naristaen saunan nurkkia tuoden äänellään kotoisan tunteen kuumissa löylyissä. Kylmästä, kosteasta ja tuulesta nautti parhaiten lämmössä ja suojassa. Tarpeellisen valon toi öljylamppu. Majakanvartija heitti löylyä ja muisteli. Vuotta aikaisemmin tulilla oli istunut kahdeksan alas ammuttua ja kaatunutta lentäjää. Neljä suomalaista, neljä neuvostoliittolaista. Sitä ennen tulilla istui neljä ruotsalaista ja neljä venäläistä matruusia jotka olivat kaatuneet Ruotsinsalmen taistelussa vuonna 1790. Ja ensimmäisellä kerralla tulilla istui kahdeksan miestä joiden tie päättyi Viipurinlahden taistelussa kesällä 1944.

Majakanvartija heitti lisää löylyä ja aukaisi oluen. Kiuas piti edelleenkin mukavaa rätinää ja narinaa. Suomenlahden tuuli antoi edelleenkin mukavan huminansa. Hän ei tiennyt kuka hänet oli valinnut tähän tehtävään ja miksi. Mutta hän otti sen joka kerran vastaan mielellään. Ei kai olisi suurempaa joululahjaa kuin saada olla rauhantekijä?

Aikaisemmat joulutarinat:

2019:Hömötiainen jouluaamuna

2018: Lumihiutaleita Stadissa

2017:Kuusen kertomaa

2016:Yksinäisen miehen korsujoulu

2015:Vanha mies ja radio Berliini

2014: Vanhan miehen joulu laavulla 

2013:Vartiossa Helvetin porteilla

 

JOTAIN IHAN MUUTA XCIII

Säästäkää kekkoslovakialaiset!

Palataan taas jälleen hetkiseksi Kekkoslovakiaan ja eletään hetken verran sen aikaisen räkänokan housuissa. Jotka olivat usein varsin reikäiset. Ei siksi, että oltaisiin oltu varsinaisesti köyhiä vaan siksi että sen aikakauden räkänokat saivat sählätä keskenään aikuisten pahemmin vahtimatta ja monestihan siinä housut sählätessä repesivät ja paikat olivat muutenkin ruvella. Mutta hengissä säilyttiin eikä siinä ollut ongelmaa. Kunhan oli ruoka-aikaan paikalla ja tuli aikanaan nukkumaan. Ei meille tullut mitään nykyisin niin muodikkaita traumojakaan. Tai tporeja. Tai mitä ne nyt ovatkaan. Ei me semmosista mitään tiedetty.

1970-luvullahan kekkoslovakialaisia kehotettiin säästämään. Säästämään ja säästämään. Säästäkää kansalaiset. Mikä oli tietysti viisasta ja välttämätöntäkin sillä esmes pankkilainaa haettaessa oli silloin kovasti hyvä jos oli saanut sukanvarteen jo valmiiksi. Ei sitä lainaa muuten oikein irronnutkaan. Mitään älyttömiä nykyisiä pikavippipalveluja ei ollut.

Mutta tässä kirjoituksessa käsitellään nimenomaan kekkoslovakialaisille lapsille suunnattuja sijoitusvaihtoehtoja. Mukuloille tuolloin raha tarkoitti lähinnä kolikkoja ja harvalla oli koskaan käsissään kymmenen markan seteliä suurempaa rahaa. Mutta me kekkoslovakialaiset nulikat teimme niin kuin vaadittiin eli sijoitimme. Ja sijoituskohdehan oli säästölipas joihin hiluja laiteltiin. Käydään läpi näitä sen ajan sijoitusvaihtoehtoja.

Kansallis-osakepankin sijoituskohde oli Roope Ankka-lipas:

KOP totesi että tosi on:

Tällainen Roope Ankka oli myös pikku-Ykällä vaikka Perskeleitten tilit olivatkin Säästöpankissa. Säästöpankeilla taas mukuloitten sijoituskohde oli peikkolipas:

Mainostihan se Säästöpankkikin:

Yhdyspankki taas tarjosi kekkoslovakialaiselle lapselle sijoituskohteeksi kokonaisen maapallon:

Yhdyspankkikin mainosti mutta eihän se auttanut vaan sekin meni Suuren Laman aikana nurin.

Säästölippaitahan kutsuttiin varsin laajalti säästöpossuiksi ja sehän tulee taas Postipankin sijoitusvaihtoehdosta:

Postipankillahan oli myös aikanaan Kultapossukerho jossa oli parhaimmillaan 300.000 jäsentä.  Ja tietysti Postipankki mainosti muutenkin.

Harmi, etten löytänyt mistään sitä mainosta ”Nuo on vasta menossa mutta minäpä olen jo tulossa. Postipankista meinaan”. Kekkoslovakialaiset ehkä muistavat.

Suomen Työväen Säästöpankki jäljitteli Postipankin possutyyliä:

STS eli sosialistinen pankki alkoi sitten leikkiä kapitalistista pankkia ja meni totaalisesti turvalleen.

”Minulta meni kaikki. Minulle ei jäänyt kuin omaisuus”.

Osuuspankilla puolestaan oli oma Hippo-lipas:

Helsingin Osakepankilla mukuloitten sijoituskohteena taas oli Muumipappa-lipas joka itse asiassa muistuttaa varsin paljon sitä Osuuspankin virtahepoa:

Pankkejahan oli Kekkoslovakiassa paljon enemmänkin mutta lähinnä nämä olivat silloisille pikkumuksuille tuttuja ja niitten säästölippaisiin niitä sijoituskolikoita laitettiin. Mutta muistutetaan myös pankkikirjoista jotka viimeistään 1990-luvulla syntyneille ovat täysin vieraita. Ensimmäisenä Kansallis-osakepankki:

Ja sitten Säästöpankki:

Hurriganeshan teki muuten aikanaan mainosbiisin Säästöbank-rock:

Yhdyspankin pankkikirja oli tällainen:

No joo, jos rehellisiä ollaan niin tuo ei ole pankkikirja vaan avainkotelo. Aika on vaan kulunut niin että niistä vanhoista pankkikirjoista on vaikeaa löytää kuvia. Vaikka aikanaan niitä oli suurinpiirtein jokaisella suomalaisella. Postipankilla oli sitten se leijonakantinen:

Tuntuu jokseenkin hurjalta että silloinen Suomen valtion pankki on nyt osa jotain hemmetin Danske Bankia. Suomen Työväen Säästöpankin pankkikirja puolestaan oli tällainen:

Niin kuin aikaisemmin tuli todettua STS samoin kuin sen kanssa jossain kompuksessa oleva Elannon Säästökassahan meni silloin Suuren Laman aikaan totaaliseen pankrottiin ja säästäjille jäi pahimmassa tapauksessa tuulen huuhtoma perse. Asian opetus lienee että sosialistin ei kannata leikkiä kapitalistia. Eikä muutenkaan pyörittää mitään kioskia suurempaa kokonaisuutta. Jos et osaa, älä. Esitelläänpä sitten Osuuspankin pankkikirja:

Jutun alussahan tuli mainittua pikavippipalvelut. Jotka ovat Herrasta Perkeleestä joilla nykyisin kusetetaan tyhmiä. Nehän ovat olemassa niitä törppöjä varten joilla perjantaina on perse auki mutta suu napsaa, menokenkä vipattaa ja ne ottavat kahdensadan euron pikavipin kuvitellen että niillä on kuukauden päästä varaa maksaa 250 euroa takaisin. Kekkoslovakian aikana ainoa pikavipin muoto oli vekseli jota sitäkin piti käydä pankissa nöyrästi pyytämässä:

Muutenkin jos perjantaina suu napsui niin käytiin pankin tiskillä, nostettiin rahaa ja sillä piti sitten viikonloppu pärjätä. Kun ei ollut pankkikortteja eikä seteliautomaatteja. Ne tulivat vasta Kekkoslovakian jälkeen. Joskus 1980-luvun loppupuolella.

Laitetaanpa vielä näkyville ne pelimerkit joilla kekkoslovakialaiset räkänokat pääosin tekivät sijoitustoimintaansa. Nyt raha puhuu ja puhuu kilisten:

Ja tässähän tätä kekkoslovakialaisen juniorikansalaisen finanssipolitiikkaa tällä kerralla olikin. Silloin Suomen valtiolla muuten oli vielä oma valuutta. Nimeltään markka. Karmeaa on että maassamme on paljon ihmisiä jotka eivät sitä enää muista. Voimia eloon kaikille vallitsevina ei niin mukavina aikoina. Joulua odotellessa.

RISTI JA PUOLIKUU

Eli lyhyt ymmärrysharjoitus suvaitsevais-tiedostavasta logiikasta

Tuli vaan tässä joulunpyhiä odotellessa ja joutenoloa lopetellessa pähkäiltyä seuraavaa:

Entäs jos olis olemassa semmonen, totanoin uskonto.

Se uskonto olisi voimissaan täällä länsimaissa ja sen jäsenet olisivat tavallisia länkkäreitä. Niin kuin minä ja sinä sekä Lötjönen ja Kutvonen. Sen uskonnon tunnusmerkkinä olisi risti ja siinä palvottaisiin Jumalaa, sen Jumalan poikaa ja sitten semmoista henkeä vielä. Minä en oikein tarkkaan hahmota että mikä ja minkälainen se henki on mutta tärkeä se on joka tapauksessa.

Se länsimainen uskonto olisi hyvin fundamentalistinen. Sen uskonnon palvojat, sellaista ns. maltillistakin uskonnon harjoittajaa myöten olisivat siinä uskossa että maailma tuli valmiiksi parituhatta vuotta sitten kun pyhät kirjoitukset kirjoitettiin. Niissä kirjoituksissa on kaikki inhimillinen totuus joihin ei ole lisättävää eikä poistettavaa. Sen mukaan on eletty ja eletään edelleenkin. Sen vuoksi kyseisen uskonnon harjoittajien piiristä ei löytyisi minkäänlaisia tieteellisiä tai teknillisiä innovaatioita. Niihin kun ei olisi tarvetta sillä maailmahan on valmis. Takapajuiseksi sitä uskontoa saattaisi sanoa ja varsin perustellusti.

Fundamentalistisuutensa vuoksi kyseinen länsimainen uskonto ei myöskään sallisi ihmisen eikä varsinkaan pyhiksi tulkittujen olentojen piirtämistä joten kyseisen uskonnon taide näyttäisi lähinnä kaleidoskooppikuvilta. Kyseinen uskonto pitäisi myös tiettyjä eläimiä saastaisina koska pyhät kirjoitukset sanovat niin eikä siinä uskonnossa pyhiä kirjoituksia kyseenalaistettaisi. Siksi mm. sika ja koira olisivat uskonnolle saastaisia eläimiä. Sitä, minkä vuoksi eläin on saastainen ei uskonto selittäisi. Mutta pääasiahan on usko ja uskoahan ei kyseisessä uskonnossa piruvie kyseenalaistettaisi.

Se länsimainen uskonto olisi myös hyvin maskuliininen, etten sanoisi jopa naista alistava. Nainen olisi siinä miestä alempi olento ja oikeastaan irtaimen omaisuuden asemassa. Naiset lisäksi pakotettaisiin kulkemaan lähinnä Säkkivälineen mannekiineina. Jos nainen kulkisi ilman sitä kaiken peittävää säkkiään, hän olisi luvallista riistaa miehelle, vähän niin kuin vahtimaton lihapala kissalle. Näin opettaisivat uskonviisaat eivätkä miettisi että kannattaisiko miehen pitää kalu housuissaan. Tässä ristiä palvovassa uskonnossa siveettömäksi katsotut naiset saatettaisiin tappaa äärimmäisen julmasti kivittämällä. Ja kivittäjinä olisivat sellaiset tavalliset ristinpalvojat.

Kyseisen uskonnon yksi ominainen piirre olisi myös sellainen että sen kaikkiin miesjäseniin ja huomattavan suureen osaan naisjäsenistä kohdistettaisiin nuorina genitaalialueisiin kohdistuvaa ja peruuttamatonta vahinkoa aikaansaavaa väkivaltaa. Se olisi pakollista.

Kyseinen länsimainen ristiä palvova uskonto ei suvaitsisi pyhien kirjoitustensa arvostelua tai pilkkaa millään muotoa. Jos sellaista esiintyisi, niin ristiä palvovat laittaisivat välittömästi pystyyn väkivaltaisia mellakoita ja pahimmassa tapauksessa tappaisivat vääräuskoisiksi katsomiaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Ihan vaan kostoksi kun Pyhiä Asioita on pilkattu. Kyseinen uskonto ei sietäisi mitään muuta ajattelutapaa kuin omansa. Oikeastaan kyseessä ei olisi oikeastaan uskonto vaan kokonainen uskonnon nimellä kulkeva ankara moraali- ja käskykoodisto joka määrittelisi ihmisen elämän aamusta iltaan ja kohdusta hautaan. Täysin totalitaarisesti. Ilman vaihtoehtoa.

Niin. Mitäs jos tällainen länsimaisten uskonto olisi länsimaissa tai sellaista yritettäisiin saada pystyyn? No, epäilemättä alkaisi ihan pirunmoinen älämölö jossa olisi mukana myös suvaitsevais-tiedostava väestönosa. Älämölössä todettaisiin että tää tämmönenhän on ihan tavatonta. Täähän on piruvie barbaarista. Ei sivistyneissä valtioissa voida tällaista sietää. Tämmönen pitää kieltää, hävittää ja sotkea suohon niin syvälle ettei se sieltä ikänäpäivänä nouse. Erityisesti feministit metelöisivät että uskonto on naisvihamielinen.

Ja älämölössähän oltaisiin täysin oikeassa. Ei sivistysvaltioihin moinen touhu kuulu. Ei niin millään muotoa.

Tällainen ristiä palvova uskonto on mielikuvitusta.

Mutta.

Jos – ja kun – on oikeasti olemassa täsmälleen samanlainen uskonto joka ristin sijasta palvoo puolikuuta ja sen puolikuun palvojat eivät olekaan länkkäreitä vaan etnisesti edistyksellisiä niin siihen uskontoon ja sen barbaarisiin tapoihin kohdistuva arvostelu ja halu sen karkottamisesta länsimaista ovatkin suvaitsevais-tiedostavan väestönosan mielestä vihapuhetta, rasismia ja kiihottamista kansanryhmää kohtaan. Erityisesti feministit korostaisivat tätä ja olisivat järkyttyneitä puolikuu-uskontoon kohdistuvasta arvostelusta.

Mikä oli ymmärrysharjoituksen saldo?

No, ainakin se, että suvaitsevais-tiedostavan väestönosan logiikkaa ei kannata yrittää hahmottaa järjellä. Siitä tulee vaan pää kipeeksi.

Ja tämäkin kuva oli varmaan jonkinlainen vihakuva

HÄPEÄÄN KARKOTETTU

Radanvarsikaupunki, itäinen lähiö, tuonnempana…

Liittovaltion ainoan päivittäistavaraketjun Fed-Marketin käytävillä kulki hiljaisia ihmisiä jotka tekivät ostoksensa varsin nopeasti. Kyseinen Fed-Market sijaitsi Radanvarsikaupungin itäisessä lähiössä jossa ei asunut Nomenklaturan edustajia, joten asiakkaat eivät varsinaisesti ostaneet sitä mitä halusivat vaan sitä, mihin oli varaa ja sen vuoksi tarvittavat elintarvikkeet ja muu välttämätön löytyi tutuilta paikoilta nopeasti.

Yksi asiakkaista oli Jalmari Larssonen, 28-vuotias yksikseen elävä mies joka saattoi pitää itseään edes jonkin verran onnekkaana. Hyväosaisena jopa. Hyväosaisena siksi, että hänellä oli vakituinen työ Radanvarsikaupungin jätehuollon lajittelukeskuksessa joten hän saattoi asua vuokralla kaupungin viihtyisässä 12 neliön yksiössä. Yksiöön mahtui kaikki mitä hänellä oli eikä hän oikein osannut haaveilla enemmästä. Luksuselämä oli varattu nomenklaturan jäsenille jotka elivät omilla erillisillä ja vartioiduilla asuinalueillaan eikä muurahaiskansalaisella ollut mitään mahdollisuuksia kohota oman lokeronsa yläpuolelle.

Niinpä Jalmarillakin oli kärryssään tutut ostokset eli Onnellisen kansalaisen soija-annoksia sekä kana-, nauta- että kalaesanssilla. Sunnuntaiksi hänellä oli sitten varattu purkillinen säilykelihaa josta tehtäisiin pyhäruoka perunoiden kanssa. Säilyke oli venäläistä Tushonkaa koska Suomessa kaikkinainen karjatalous oli lopetettu epäeettisenä ja ilmastolle haitallisena. Koska oli perjantai ja viikonlopun alku oli kärryssä mukana tietysti reilu määrä Federaali-olutta. Jo aikaa sitten laillistettuja muita huumeita ei Jalmari ollut koskaan innostunut käyttämään. Hän osti sen sijaan sätkätarpeita jotka olivat liittovaltiokansalaiselle varsin kalliita.

Jalmari siirtyi kassalle, jonotti aikansa ja maksoi ostoksensa heilauttamalla rannettaan lukulaitteen päällä. Ranteessa oleva siru kuittasi laskun ja vähensi summan automaattisesti hänen tililtään. Jalmari oli sitä ikäpolvea joka oli sirutettu jo syntyessään. Eihän sillä sinänsä ollut merkitystä sillä kaikki kansalaiset olivat olleet jo pitkään sirutettuja. Jos ei ollut sirua, ei ollut henkilöllisyyttä eikä pankkitiliä ja ilman tiliä ei ollut ruokaa eikä mitään paikkaa missä asua. Nomenklaturan jäsenillä siru lisäksi valvoi terveyttä ja hälytti tarvittaessa ambulanssin ennen kuin ihminen itse tiesi tilansa huononneen. Ilman sirua ihmistä ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Poislukien omilla enklaaveillaan asuvat etnisesti edistykselliset. Valtakoneisto oli ilmoittanut että heidän pakkosiruttamisensa olisi ollut rasismia ja sortoa. Siksi etnot pärjäilivät edelleenkin henkilö- ja pankkikorteilla.

Myös vaalit hoidettiin sirun välityksellä, tosin niillä ei ollut juuri merkitystä sillä ehdokkaita oli vain federalistisen järjestelmäpuolueen vaalilistalla. Oli kuitenkin hyvä äänestää ja äänestää näkyvästi vaalipaikalla. Eipähän herännyt kenelläkään epäilyä väärinajattelusta. Siru saattoi antaa myös toisen silmän verkkokalvolle hälytyksiä mahdollisista vaaratilanteista. Lisäksi sillä oli muutaman vuoden ajan ollut toinenkin ominaisuus johon Jalmarikin oli aika ajoin tutustunut. Niin kuin pian taas tapahtuisi. Hän lastasi ostoksiaan reppuun, siirsi ranteensa suunsa eteen ja sanoi ”kello”. Verkkokalvolle ilmestyi kellonaika ja hän tiesi hyvin ehtivänsä klo 17.15 pysäkille saapuvaan johdinautoon joka veisi hänet Rakentavan Keskustelun Kadulla sijaitsevan asuntokompleksinsa pihalle.

Kaupassa Jalmarin edellä kulki nuori äiti ja hänen ehkä viisivuotias tyttärensä. Tytär ehti ulos ensimmäisenä, katsoi oikealle, kääntyi äkkiä äitiinsä päin ja sanoi sormellaan osoittaen:

- Äiti! Tuolta tulee hyi!

Äiti komensi tyttärensä heti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan ja samaan suuntaan kiirehti Jalmarikin pitäen katseensa maassa. Liian läheinen kontakti hyihin rekisteröityisi heti sirun kautta valvontakoneistolle eikä liikaa merkintöjä lähikontaktista kannattanut hankkia. Hyi oli sinänsä aivan tavallinen nainen. Ehkä nelikymppinen. Sirun ansiosta hänen ympärillään näytti leijuvan punainen, väreilevä aura jonka vuoksi hänen kasvojaan ei kunnolla erottanut.  Kaikki väistivät häntä ja pitivät yllä vähintään vaaditun viiden metrin etäisyyden joka ei rekisteröityisi. Jalmari tiesi että kaupassakin hyi saisi asioida tai lähinnä joutuisi asioimaan auransa vuoksi kaikessa rauhassa. Kaupan henkilökunnalle kontakti ei rekisteröityisi heidän työnsä vuoksi. Ellei kontakti tapahtuisi kaupan ulkopuolella.

Kansalaisen julistaminen hyi-asemaan oli jo vanha rangaistuskeino mutta sirutuksen aikaan siitä oli tullut erityisen toimiva. Hyi ei ollut oikeastaan virallinen termi vaan se oli lyhenne termistä Hyvyyden Ideologian Vihollinen. Aseman sai väärillä – julkisesti esitetyillä mielipiteillä – ja kyseisen tuomion langetti valtuuksillaan Liittovaltion maakunnan sisäministeriön pikaoikeus eli lähinnä sen palveluksessa olevat feminiitat. Hyi ei joutunut koskaan vankilaan vaan hänelle langetettiin sakkorangaistus jolla vietiin hänen omaisuutensa ja jonka jälkeen hänelle jäi maksimissaan viisisataa euroa. Lisäksi hän menetti työnsä ja asuntonsa.

Hänet myös määrättiin asumaan kaupunginosassaan loppuikänsä. Hänen elämänsä itsessään muuttui vankilaksi. Hyi ei päässyt julkisiin kulkuneuvoihin ja jos hyi ylitti hänelle määrätyn alueen rajan hälytti hänen sirunsa heti virkavallan. Virkavallalla taas oli omat, hyvin tehokkaat keinonsa muistuttaa hyitä asemastaan. Ehkä tehokkain oli epätodellisuusase joka häivytti ihmisen tajun ajasta, paikasta ja minuudesta. Ja tietysti kaikkien muiden ihmisten silmissä hyi joutui elämään punaisen väreilevän auran ympäröimänä.

Ennen siruttamisen aikakautta hyit olivat saaneet huomattavissa määrin apua ystäviltään ja samanmielisiltä. Osa oli autettu pakenemaan liittovaltio-Suomesta Viron puolelle. Mutta siru valvoi nykyisin ihmisten liikkeitä reaaliajassa ja kaikki lähikontaktit hyihin – lähempänä kuin se viisi metriä – tallentui keskustietokoneelle jota valvoivat Feminiittajärjestön kouluttamat vihantutkijat ja -tulkitsijat. Siksi kukaan ei enää uskaltanut ottaa riskiä. Hyi saattoi kyllä käyttää viestitintään mutta vain valtion virallisen ohjelmatuotannon seuraamiseen. Yhteydenpito tavallisiin kansalaisiin oli mahdotonta. Luonnollisesti keskustietokone poisti verkosta kaiken sen tuotannon mitä hyi oli tehnyt joten kukaan ei varsinaisesti tiennyt, mikä oli se raja jonka ylittämisen jälkeen ihmisestä saattoi tulla hyi. Pelko oli tehokas ase valvonnassa, varsinkin tuntemattoman pelko. Siksi ihmiset pelkäsivät toisiaan eivätkä juuri puhuneet keskenään kuin korkeintaan aivan läheisimpien kanssa.

Kun ihminen joutui hyin asemaan se tarkoitti hänelle sekä työn, asunnon että vähäisen omaisuuden menettämistä. Itäisen lähiön hyit asuivat lähiön reunalla sijaitsevassa hyitten asuntolassa. Minkälaista elämä siellä oli ei Jalmarilla eikä muillakaan ollut tietoa. Hyitä ei suinkaan kielletty liikkumasta heille sallitulla alueella. Päinvastoin. Muitten kansalaisten verkkokalvoille punahehkuisena ja väreilevänä kulkeva hyi oli paljon tehokkaampi pelote kuin mikään valtion propaganda.

Jalmari ehti pysäkille huomattavan etuajassa sillä johdinauto oli tapansa mukaan myöhässä. Ekologisen vastuullisuuden kestävää energiaa kun ei aina tupannut riittämään kaikkiin vaadittaviin suuntiin ja muurahaiskansalaisten asuttama itäinen lähiö ei ollut virran jakelussa pääprioriteetti. Lopulta auto tuli, Jalmari nousi kyytiin, heilautti rannetta lukulaitteen päällä ja löysi jopa istumapaikan. Pian hän olisi pienessä yksiössään, aukaisisi tölkin Federaalia ja aloittaisi viikonloppunsa katsellen välillä typerää viihdettä ja välillä keskustellen nettikavereittensa kanssa. Kavereitten, joista hän ei tiennyt kuin nimimerkit ja joita hän ei ollut koskaan varsinaisesti tavannut. Mutta silti he tuntuivat ystäviltä. Hän oli varsin tyytyväinen. Olihan hän merkityksetön ja näkymätön muurahaiskansalainen joka ei kiinnostanut ketään ja joka siis toisin sanoen saattoi olla rauhassa.

Niin oli ollut lukemattomat viikonloput tätä ennenkin. Mutta tänä viikonloppuna Jalmari oli väärässä.

Helsinki, samaan aikaan…

Sisäministeriön Äidiksi kutsuttua keskustietokonetta oli käyttämässä suuri määrä datavalvojia. Osa heistä – vihantutkijat ja -tulkitsijat –  olivat erikoistuneet pelkästään liittovaltion Hyvyyden Ideologian vastaisten ajatusten ja ennen kaikkea sellaisten esittäjien löytämiseen. Yksi heistä oli 43-vuotias Niitta Ilviö joka oli saanut koulutuksensa tehtävään Tampereen Yliopiston yhteiskunnallisen valvontatekniikan laitoksella.

Niitan työ oli periaatteessa helppoa sillä suurimman työn teki Äidin valvonta-algoritmi joka seuloi euroverkkoa ja antoi epäilyttävän materiaalin Niitan arvioitavaksi. Materiaalia oli paljon vähemmän kuin silloin aikanaan kun Niitta aloitti valvontatehtävänsä. Hyi-rangaistus ja ennen kaikkea sen sirun myötä tullut kaikille näkyvä versio oli erittäin tehokas pelote. Tietysti oli niin että jatkuvasti vähenevät Hyvyyden Ideologian julkiset vastustajat olivat oppineet käyttämään erilaisia kiertoteitä joilla saattoi hämätä valtavan tehokasta mutta ei kuitenkaan kaikkivoipaista Äitiä. Niitta vertasi tilannetta panssarivaunun ja  panssarintorjunta-aseen väliseen loputtomaan kilpavarusteluun.

Yksi erilaisten kiertoverkkojen lisäksi käytetty keino oli perustaa sellaisia sivustoja joiden nimi ei kiinnittäisi valvontajärjestelmän huomiota. Nyt oli löytynyt taas yksi, nimeltään ”Vastuulliset kuntokävelijät”. Sivustolla oli muutama sata lukijaa ja kahdeksan pääkeskustelijaa. Sivuston keskusteluaiheissa selkeästi vastustettiin sekä liittovaltiota, monikultturismia, äärimmäisen tärkeitä ilmastotoimia ja feminismiä. Erityisen loukkaavana Niitta mielsi sen, että sivustolla pidettiin transideologiaa suorastaan naurettavana. Se oli henkilökohtainen loukkaus sillä olihan Niitan sirutiedostoon merkitty hänen gender-merkinnäkseen genderfluid-demiagender and demigirl-butchgenderfluid. Kaikki noitten ”kuntokävelijöiden” pääkeskustelijat olivat nimimerkiltään cis-miehiä jotka avoimesti naureskelivat cis-termille ja oikeastaan kaikelle mitä Niitta piti arvokkaana.

No, pianpa jätkien nauru loppuisi. Algoritmi oli tehnyt työnsä noitten saastojen kanssa ja saanut lopulta heidän henkilöllisyytensä selville. Kolme Helsingistä, kaksi Lahdesta, yksi Turusta, yksi Vaasasta ja yksi Radanvarsikaupungista. Yksi helsinkiläisistä näytti olevan nomenklaturan jäsen ja vielä infrastruktuurin kannalta olennaisen tärkeissä tehtävissä. Hyvyyden Ideologian ylläpitäminen vaati luonnollisesti koulutuksen keskittämistä yliopistojen yhteiskunnallis-uskonnolliseen suuntaan minkä seurauksena käytännön taitajia oli varsin vähän. Joten kyseisen miehen osaamista – valitettavasti – tarvittaisiin jatkossakin ja se pelastaisi hänet. Kyseinen häiskä vietäisiin sisäministeriöön jossa hänelle annettaisiin mahdollisuus ottaa itselleen siruunsa lisäys joka eristäisi hänet euroverkosta kokonaan ja lopullisesti. Samalla hän antaisi sitoumuksen kaikenlaisen poliittisen keskustelemisen lopettamiseen. Vaihtoehtona olisi hyin asema, avioero ja perheensä menettäminen.

Mies suostuisi. Kaikki samassa asemassa olleet olivat suostuneet. Mutta nuo seitsemän muuta. Mitenkäs se ikivanha iskelmä vähän muunneltuna menikään… hyi hyi vain, huusit ain, muille kättäs heilauttain…

Datavalvoja Niitta Ilviö oli järjestelmälle uskollinen ja hyödyllinen palvelija joka tunsi olevansa unelma-ammatissaan. Yksi hänen elämänsä olennaisista piirteistä jo kauan oli ollut viha. Viha hänen kanssaan eri mieltä olevia ja erityisesti eri mieltä olevia miehiä kohtaan. Se, että hänen virkansa antoi hänelle mahdollisuuden osallistua noiden ihmisten elämän täydelliseen tuhoamiseen toi hänelle joka kerta valtavan nautinnon. Täydellisen empatiakyvyttömänä hänelle tuhotut elämät merkitsivät vain henkilökohtaista voittoa. Siksi hän oli loistava työkalu järjestelmälle.

Niitta ymmärsi myös olevansa pelkuri ja siksi juuri tämä työ sopisi hänelle. Hän laittoi mielellään alulle prosessin jossa ihmisen elämä tuhottiin mutta hänestä ei olisi koskaan tekemään asian vaatimaa likaista työtä itse. Hän tiesi olevansa niitä ihmisiä jotka aikanaan jossain Neuvostoliitossa olisivat tehneet ihmisistä nimettömiä ilmiantoja ja katsellut sitten verhonraosta kun mustat pakettiautot hakisivat heidät pois kotoaan. Yhtä kaikki, hän saisi jälleen yhden voiton lisää. Ja yksi niistä voitetuista käveli tällä hetkellä asuntoonsa Radanvarsikaupungissa. Tietämättä vielä että hänen elämänsä oli hetki sitten loppunut.

Radanvarsikaupunki, Rakentavan Keskustelun Katu, Asuntokompleksi 3, huoneisto 1468

Jalmari aukaisi yksiönsä oven, laittoi ostokset paikalleen, aukaisi seinällä olevan taitettavan kirjoitustason, laittoi viestittimensä sen päälle ja aukaisi samalla tölkin Federaaliolutta. Oluen lisäksi luksusta toi pieni pussi Fed-Marketista ostettuja perunalastuja. Kun viestitin aukesi, se saman tien tunnisti hänen sirunsa ja rekisteröi hänet Euroverkon luvalliseksi käyttäjäksi. Jalmari otti oluthörpyn, pläräsi läpi hieman urheilu-uutisia ja napsautti sitten osoitteeksi erään  yhdentekevän osoitteen jossa kaikenlaisen turhan seassa oli pieni linkki-ikoni joka vei toiselle samanlaiselle sivustolle.

Kaikkiaan viiden välisivuston jälkeen hän pääsi lopulta klikkaamaan linkkiä joka vei hänet Vastuulliset Kuntokävelijät-sivustolle. Sivustoon hänet oli tutustuttanut eräs hänen kaverinsa joka sattuman onnenpotkun kautta oli muuttanut Vaasaan koska hän sai siellä paremman työpaikan. Jalmari oli osallistunut sivulla keskusteluun nimimerkillä Lokaluuta. Kaikki sivun vaki- ja ajoittaiset kommentoijat olivat samaa mieltä siitä että vaikka heillä ei oikeastaan ole tietoa paremmasta niin Liittovaltio on joka tapauksessa hirviö.

Eräs helsinkiläinen vakikeskustelija oli ladannut sivustolle kiellettyä kuva- ja videomateriaalia Baltian maista ja Itä-Euroopasta. Ero Liittovaltio-Suomeen oli järkyttävä. Eniten Jalmaria mietitytti se, kuinka ihmiset kulkivat iloisen näköisinä ja katse luotuna suoraan eteen. Ei maahan, niin kuin täällä yleensä. Joka tapauksessa Jalmari ajatteli että vaikka Liittovaltio ei hyväksynyt väärinajattelua ja hyvin harva uskalsi edes seurata tällaisia keskustelusivuja niin tuskin se oli kiinnostunut tällaisista pienistä ja tosiasiassa varsin alistuneista avautumisista jossa ei edes vaadittu väkivaltaa kenellekään. Siinä hän oli väärässä. Hän klikkasi viimeistä, keskustelusivulle lopulta vievää linkkiä ja… mitä helvettiä…

Miksi hän ei pääse tuonne sisään? Hän yritti uudestaan ja uudestaan. Pääsy kielletty. Sitten hän hoksasi yrittää muita sivustoja jotka eivät olleet virallisen Liittovaltion sivustoja. Pääsy kielletty. Eingang verboten. Hän mietti hetken ja kävi sitten virallisilla sivuilla joissa ei tietenkään ollut mitään kommentointimahdollisuutta. Yhteys toimi aivan normaalisti. Hetken hän ihmetteli että miksi hän ei pääse minnekään muualle kuin virallisille sivuille. Sitten hän hätkähti, muisti jonkun kaverinsa joskus sanoneen että ”hyi ei kuulemma itse näe auraansa, mutta kone näkee”. Hän klikkasi läppärinsä kameran päälle ja katsoi näyttöruutua. Voi helvetin helvetti…

Samalla kun Jalmari katsoi läppäristään juuri tuhottua elämäänsä repäistiin yksiön ulko-ovi auki. Olivatko ne huoltomiehiä? Eihän muilla pitänyt yleisavainta olla? Eivät olleet. Se, minkä hän hoksasi läppärinsä näyttöruudulta realisoitui nyt muutenkin. Yksiön sisään marssi neljä jääkaappi-pakastimen kokoista Sisäministeriön erikoisjoukkojen miestä. Jalmarille ei tullut mieleenkään yrittää minkäänlaista vastarintaa vaan hän nosti kätensä ylös. Erikoisjoukkojen miehet antoivat tilaa heidän takanaan tulleelle valtakoneiston olennaisena osana olevan Feminiittajärjestön upseerille:

Feminiitta katsoi Jalmaria hetken ajan kuin jotain lattialle pudonnutta näljää joka piti siivota pois. Sitten hän sanoi:

- Liittovaltiokansalainen Jalmari Larssonen. Edustan pikaoikeutta. Painotan että tämä ei ole kuulustelu. Eikä tämä ole oikeudenkäynti. Tämä on tuomion julistaminen. Te olette Hyvyyden Ideologian vihollinen joten deletoimme elämämme ja jätämme siitä jäljelle vain varjon jotta voitte toimia elävänä varoitusmerkkinä muille kansalaisille siitä, mitä väärinajattelusta seuraa. Painotan, että kaikenlainen vastarinta ja mielenilmaisu on turhaa, tarpeetonta ja merkityksetöntä. Ja tässä teille on siitä muistutus.

Feminiitta otti taskustaan jotain, joka näytti lähinnä kynälampulta, osositti sillä Jalmaria ja painoi katkaisinta. Jalmarin minuus katosi. Hän ei tiennyt, missä hän oli, milloin hän oli ja kuka tai mikä hän oli. Hän putosi vain loputtomassa olemattomuuden pahoinvoivassa kuilussa jossa ainoa hänen tajuntansa merkki oli tietoisuus olemattomuudestaan. Kaikki muu ajattelu katosi ja jäljelle jäi vain jatkuvasti kasvava kauhu. Kuinka kauan se kesti? Sekunnin? Tunnin? Päivän? Viikon? Jalmari ei osannut sanoa.

Ei se kai ollut kestänyt kuin muutaman sekunnin. Feminiitta sammutti epätodellisuusaseen ja totesi:

-   Niin kuin sanoin, tässä oli pieni muistutus siitä mitä meillä on teille tarjolla. On viisainta alistua väistämättömään. Alatte nyt maksaa loppuikänne kestävää velkaa niistä ajatusrikoksista joita olette tehneet Liittovaltiota kohtaan. Noudattakaa sisäministeriön joukkojen antamia määräyksiä.

Sisäministeriön mies antoi Jalmarille kaksi standardikokoista muuttolaatikkoa ja sanoi:

- Pakatkaa noihin se, mitä kuvittelette tarvitsevanne. Suosittelisin, että suurin osa olisi vaatteita.

- Entä viestitin? Se ei vie paljoa tilaa.

- Sen voitte pitää. Tosin teillä on oikeus jatkossa päästä vain Euroverkon virallisesti hyväksytyille sivuille. Siru estää pääsynne muualle. Asuntonne ja työpaikkanne voitte unohtaa. Niitä teillä ei enää ole.

Jalmari pakkasi kaksi laatikkoa ja siirtyi sisäministeriön erikoisjoukkojen saattamana itäisen lähiön aivan reunalla sijaitsevaan rakennukseen joka oli hyitten asuntola. Siellä hänelle osoitettiin kuuden neliön koppi jossa oli sänky ja hylly johon saattoi laittaa tavaransa. Kun viranomaiset olivat poistuneet paikalta muut hyit tulivat tervehtimään häntä. Ensimmäisenä oli hyvin vanha hyi. Hän sanoi:

- Morjens. Minä olen Pörnämön Paavo. En tiedä, olenko Suomen vanhin hyi koska meillä ei ole yhteyttä muihin hyihin. Mutta olen 76-vuotias joten ainakin siellä kärkipaikoilla olen. Tervetuloa tähän asuntolaan, vaikka et varmaan tänne halunnut. Ei meistä kukaan halunnut mutta vaihtoehtoahan ei ole. Täällä on ruokintapalvelut eli meille tarjotaan kaksi kertaa päivässä soijasapuskaa. Sinulle annetaan 100 euroa käyttörahaa kuussa jolla voit ostaa muuta haluamaasi. Niin kuin saippuaa ja sellaista. Tuolta Fed-Marketista. Suihkuautomaattiin pääset sirun kautta joka kolmas päivä ja pyykkiä voit pestä samoin sirun kautta kerran kahdessa viikossa.

Vanha hyi nimeltä Paavo oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:

- Jossain vaiheessa, kun tilanteesi toivottomuus on sinulle lopullisesti realisoitunut tulee mieleesi itsemurha. Sanon suoraan että se ei onnistu. Niin minä kuin moni muu on yrittänyt sitä. Siru ei salli sitä. Jos me aletaan viritellä hirttoköyttä tai aletaan työntää rautalankaa sähkötöpseliin niin siru lyö meiltä älyn ämpäriin ja sen jälkeen paikalle tulevat feminiitat epätodellisuusaseineen. Järjestelmä ei halua meidän kuolevan. Se haluaa pitää meidät elävinä varoitusmerkkeinä.

Jalmari pani merkille että hyit eivät nähneet ympärillään leijuvaa liekehtivää auraa. Paavo hoksasi asian ja totesi:

- Jep. Me emme näe auraamme. Vain toiset näkevät. Se on pelote. Pelote toisille. Meitähän ei tarvitse enää pelotella. Meidät on jo murskattu. Mutta tulet huomaamaan, varsinkin kun tuolla kaupalla käyt että vain me emme ole hyitä. Kaikki muutkin ovat. Saatat tuumia, että vanha ja katkera hyi puhuu omiaan. Mutta tulet huomaamaan sen. Jätän hoksaaminsen sinulle. Mutta joka tapauksessa tervetuloa seuraamme. Elämä täällä ei ole kovin luksusta mutta me sentään keskenämme voimme puhua mitä haluamme. Sitä järjestelmä ei ole meiltä vienyt.

Muutama viikko myöhemmin…

Jalmari, joka oli pikkuhiljaa alkanut tottua hyin asemaansa käveli kohti Fed-Markettia. Kävelymatka asuntolasta oli pari kilometriä. Kun hän lähestyi kaupan ovea, sieltä tuli ulos nuori tyttö joka huusi:

- Äiti! Tuolta tulee hyi!

Äiti komensi lapsen menemään Jalmarista nähden toiseen suuntaan. Molemat painoivat päänsä alas ja katsoivat maahan. Samoin oli kaupassa. Ihmiset kaikkosivat hänestä ja katsoivat maahan. Silloin Jalmari ymmärsi. He tekivät täysin samoin kun hänkin oli tehnyt hyin nähdessään. He pelkäsivät. He kaikki olivat hyitä. Ainoastaan Jalmarilla oli hyin väreilevä aura. Muut eivät sitä tarvinneet. Maa ei tarvinnut vankiloita sillä koko maa oli yksi suuri vankila.

Silloin Jalmari ymmärsi että järjestelmä oli voittanut. Se oli voittanut jo aikaa sitten. Mitään toivoa ei enää ollut.