VANHAN VAPUN NULIKAT

Hjuu… olishan se meinaan mahtavaa jos blogissani seikkailleet Kalevi Keihäsen Aikamatkat olisi oikeasti olemassa. Meinaten, hikinautit voisivat viedä – näin vapun tunnelmissa – näitä yliymmärtäviä, ylisuojelevia, ylianalysoivia ja ylilässyttäviä sosiaalitanttoja aikamatkalle jonnekin 1970-luvun alun vapun tietämille. Tai mihin tahansa muuhun ajankohtaan niinä vuosina. Katsomaan mukuloita.

Kas kun ne tantat katsoisivat meidän kekkoslovakialaisten jätkännulikoitten touhuja niin ne hoksaisivat olevansa yliholhoavan viranomaisen painajaisessa. Mehän nimittäin mentiin ilman minkäänlaista aikuisvahtimista polkupyörillämme ihan mihin meitä huvitti. Ilman mitään kypäriä tietenkin. Eihän silloin mopoissakaan tarvinnut olla kypäriä. Ja puuhattiin keskenämme pikkunulikoiden touhuja ainoana opastuksena että siihen ja siihen aikaan sitten pitää tulla kotiin. Ja mehän mentiin ja toteltiin. Jokaisella oli rannekello. Nykyisinhän alkaa olla niin että osa nykymukuloista ei enää edes tunne kellon viisarin asentoa. Kas kun niillä ei ole sitä. Pelkkä älyhärpäke. Me ei älyhärpäkkeestä tiedettykään mutta vanhempien määräyksiä toteltiin. Kas kun meillä oli kuri. Se asia, joka lasketaan nykyisin jonkinlaiseksi natsismin alalajiksi.

Leikittiinhän me – herra nähköön – pyssypeliäkin vaikka nykyisin siitäkin ylihuolehtivat naiset pistävät alaleuan väpättämään esmes lauseilla:

Joku humpsahtaa niin syvälle leikkiin niin, että toden ja mielikuvituksen raja hämärtyy.

Henkilöstö osallistuu lasten leikkeihin ja valvoo ja ohjaa niitä – ja tämä koskee myös aseleikkejä.

En osta lapsilleni leluaseita, koska en halua antaa heille sellaista viestiä, että aseet kuuluisivat jollakin lailla perheemme arvomaailmaan.

Meidän perheessämme pyssyleikkeihin kuului parantava hahmo, ”hiilaaja” (eng. heal eli parantaa), joka kietoi haavoittuneen viittaansa ja paransi hänet.

Ei meillä toden ja mielikuvituksen raja hämärtynyt sillä me tiedettiin että leikkipyssyllä ei ketään saatu hengettömäksi ja jos joku alaleuan väpättäjä – joilla itsellään se toden ja mielikuvituksen raja on pahemman kerran hämärtynyt – olisi tullut selittämään meille opinkappaleitaan niin me oltaisiin päästetty se räkäinen nauru jollainen vain pikkupoikalössistä voi päästä. Ja vanhemmatkin olisivat todenneet alaleuan väpätykseen että mitäs helvattua sinä täällä mukuloita kiusaat? Ookkonää vähän tyhymä?

Aikamatkallaan olleella sosiaalitantalla pääsisi löysä lahkeeseen viimeistään siinä vaiheessa kun hän huomaisi että me nulikat räjäytellään kaikenlaista. Papatteja, vetopommeja, kiinanpommeja ja tykinjyskyjä. Täysin ominpäin, ilman ammatillisen koulutuksen saaneen kasvatushenkilökunnan valvontaa. Viimeistään siinä vaiheessa tantalla olisi katkennut verisuoni päästä kun hän olisi nähnyt meidän bravuurin eli jostain löydetyn rautaputken joka juntattiin maahan ja laitettiin nojaamaan kiveä vasten ja sinne viskattiin sitten kinuri. Löi komeat lieskat. Meidän pikkupoikien ikioma kranaatinheitin. Eikä kukaan saanut minkäänlaisia vammoja.

Ja hei, mehän kerrottiin myös vitsejä ja naurettiin räkänaurua päälle. Poliittisesti epäkorrekteja vitsejä vaikka eihän me tiedetty että mitä se termi tarkoitti. Ei kai sitä silloin vielä ollutkaan. Vitsailtiin YYA-liturgiasta ja joo, neekereistä tietty. Vitsejä, joista nykyisin päätyy leivättömän pöydän ääreen. Mitenkäs vanhemmat suhtautuivat siihen? No, ne kertoivat ihan samoja vitsejä. Virallisessa Kekkoslovakiassa oltiin tietysti varsinkin YYA-asian kanssa naama näkkärillä mutta virallisten kuvioitten ulkopuolella se näkkäri kastui ja vääntyi pahasti mutkalle.

Tietysti mitään wokeltamista synnyttävine miehineen ja jortikalla varustettuine parrakkaine naisineen ei meille tuputettu ei niin kotona kuin koulussa kas kun sellaisesta ei oltu koskaan mitään kuultukaan. Eihän sellaista ollut silloin scifissäkään.

Se, mikä aikamatkailevaa sosiaalitanttaa järkyttäisi ehkä eniten olisi ymmärrys siitä, että me ei oltu ahdistuneita. Nykytermeillä määritellen. Ei elämä mitään Edenia ollut silloinkaan, kaukana siitä, mutta me ei kärsitty nykyisin siitä niin muodikkaasta ahdistuksesta. Kyllähän meitä aika ajoin vitutti mutta me ymmärrettiin että jos ihmistä ei koskaan vituta niin siinä on jotain vialla. Nykyisinhän ahdistus on se taikasana joka laukaisee hoito- ja ymmärrysmyllyn johon yleensä kuuluu resepti Ketipinoria tai muuta vastaavaa. Vaikkei niitä saisi alle 18-vuotisille määrätäkään mutta uskokaa pois, niitä määrätään ja paljon.

Ja lopuksi nykypäivän yliymmärtävä sosiaalitantta huomaisi aikamatkallaan asian, jota hän ei pystyisi käsittämään. Eli nuo nulikat todellakin elävät elämäänsä ilman minkäänlaista ammatillista ja koulutettua aikuisvalvontaa ja opastusta. Eivätkä näytä kärsivän asiasta ollenkaan. Tuohan on tavatonta.

Sitä hän ihmettelisi. Tajuamatta, että ehkä hän, juuri hän sai aikaan sen paljon puhutun nuoriso-ongelman.

Mukavaa ja rauhallista vappua kaikille.

PEPPUKIPUA JA GENITAALIHIEKKAA VASEMMALTA

Niin. Minullahan ei ole vielä hajuakaan siitä, minkälainen hallitusohjelma tulevalla todnäk oikeistohallituksella on. Mutta vasemmalta on alkanut jo melkoinen rääkyminen. Paavo Arhinmäki ihan komeasti kehottaa kansaa kaduille vastarintaan oikeistohallitusta vastaan. Ja vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen komppaa ja vaatii vielä enemmän:

Vaan mitäpä tämä historiallisen voimakas vastarinta sitten historian valossa olisi? Uusi kapina? Jos asiaa ajattelee teoreettisesti niin millä hauiksella? Kas kun vasurit ovat onnistuneesti karkoittaneet puolueesta miespuoliset duunarit jo aikaa sitten. Pannaanko se kapina pystyyn noilla akateemisilla naisilla ja yliopisto-opiskelijoilla sekä epämääräisellä joukolla Antifan leikkipartisaaneja?

Joka tapauksessa näkee selvästi että vasurit ovat raivoissaan. Kas kun ne ovat saaneet viimeiset neljä vuotta huseerata aivan niin kuin lystäävät ja totta kai se jurppii kun maistuva tikkari otetaan pois suusta juuri kun se maistui kaikkein makeimmalta. Kansan perkele meni ja äänesti väärin. Demokratia sopii vasemmistolaiselle juuri niin pitkään kun hän itse on vahvoilla.

Mutta yleensä ja erikseen voi todeta, että jos vasureita vituttaa, niin se on aina hyväksi tälle maalle.

KÄPPÄUKOT JA HAITTAVÄESTÖPOMMI

Erään Huitsinnevadan Örnätjärvellä sijaitsevan omakotitalon pihalla sijaitsevan grillikodan savupiisistä nousi ilmoille taas kerran sankka määrä vihapartikkeleita ja talosta tuli pyyhkeet ympärillään kaksi setärumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat aikaisemmin päivällä olleet valmistelemassa Huitsinnevadan urheiluhallissa pidettäviä ääntä kohti äyskäröimisen SM-kisoja. Kun miehet kulkivat kohti grillikotaa lensi yli sankka hanhiparvi. Alkoi olla se aika vuodesta.

- Valkoposkia ovat.

- Joo. Niillä kun on sitä sanomista. Ja miksei olisi kun niitä ei saa karkoittaa kuin puhejudolla.

Grillikodassa Ykä lisäsi tuleen hieman puita, aukaisi Tsuhnan Koston ja sytytti samalla voimasavuke Bostonin:

- Olen pannut merkille että niissä hallitusneuvotteluissa on kyllä puhuttu julkisen sektorin leikkauksista ja jopa – tosin se lienee teatteria – haittamaahanmuuton vähentämisestä. Mutta yksi asia on täysin vaiettu. Se on suorastaan tabu.

Lötjönen otti hörpyn omasta kosto-oluesta ja tuumasi:

- Jaa, sinä meinaat varmaankin niitä haittamaahanmuuttajia jotka ovat jo maassa. Ja joista pitäisi ajatella että eivät ne oli vika, vaan ominaisuus.

- No just niitä. Porukkaa, joka on jo yli kolmekymmentä vuotta ollut Suomessa täysin väärin perustein ja joitten elättäminen maksaa suomalaisille miljardikaupalla vuodessa. Porukkaa, jolle on myös myönnetty Suomen kansalaisuuksia niin kuin ämpäreitä marketin avajaisissa. Porukkaa, joka on täällä turvapaikkastatuksella ja joka lomailee maassa jossa se oli olevinaan turvaton. Siinä olisi se oikea leikkaamiskohde.

- Joo, ja porukkaa, joka kunnostautuu erityisesti väkivalta- ja seksuaalirikoksissa jotka kohdistuvat suomalaisiin. Porukkaa, jolta ei edes vaadita mitään kun heidän oma kulttuurinsa on niin merkeleen tärkeää, joten ne voivat linnoittautua omille asuinalueilleen katsellen satelliitin kautta äblän ibiläätä ja niiden mukulat ottavat samalla haltuunsa kokonaisia kouluja. Tehden kouluista farsseja joissa ei ole opiskelurauhasta tietoakaan. Ja niiden osuus lisääntyy, vaikkei niitä laskettaisi Suomeen enää ensimmäistäkään. Miksikö? No, kysymys: Tuolla on haittamaahanmuuttajia. Mitä ne tekevät?

- Vastaus: Lisää haittamaahanmuuttajia. Tai tarkemmin sanottuna haittaväestöä. Eli ei meillä ole ongelmana vain haittamaahanmuuttajat. Vaan meillä on ongelmana jo maassa oleva haittaväestöpommi. Eikä siitä poliittisessa koneistossa puhuta oikeastaan ollenkaan. Persut eivät vissiin uskalla kun pelkäävät valtamedian joukkorääkymistä. Ja järjestelmäpuolue ei puhu kun se ei uskalla tunnustaa että se, juuri se on tästä kaikesta vastuussa.

Lötjönen sytytti toisen voimasavukkeen ja sanoi:

- Jep. Olishan se aika noloa sanoa, että ”Joo, tiedämme syyllistyneemme typeryyteen. Suorastaan rikolliseen typeryyteen. Olemme vastuussa tapetuista, hakatuista, ryöstetyistä ja raiskatuista suomalaisista. Mutta ei meitä saa siitä laittaa vastuuseen koska mehän olemme poliittista eliittiä. Meillä on oikeus olla koskemattomia teoistamme huolimatta. Niin että jatketaan entisellä linjalla ja teeskennellään että kaikki on kunnossa. Että monikulttuurisuus on rikkaus. Ja että me opimme muiden virheistä. Jos kohta me toistammekin ne kaksin kallein. Mutta ei hei puhuta siitäkään”.

- Valitettavan totta. Paskanpuhumisen, teeskentelyn ja rikollisten suojelun maassa. Eiköhän oteta sille uudet löylyt ja sitä ennen mukillinen Äkkölämäkölän bönjakkia?

Käppäukot siirtyivät saunaan. Jälleen uusi hanhiparvi lensi yli. Ja pari kyyhkystäkin kujersi. Pihalla oli jo punarintojakin. Kevät eteni. Kaikesta huolimatta. Maassa, joka rakensi typeryyttään itselleen aikapommia. Aikapommia, joka ei puhunut suomea.

TYTTI JA TUPPUROIDUT TOTUUDET

Jos etsitään reaalimaailmasta täydellisesti itsensä vieroittanutta poliittisen broilerin arkkityyppiä niin demareitten Tytti Tuppurainen on varmasti ihan siellä kärkisijoilla. Kyseinen nainen on tuoreeltaan avautunut ja otetaanpas hänen avautumisestaan hieman poimintoja:

SDP:n hallitustunnistelijalle lähettämissä vastauksissa näkyy tavoite sosiaalisesta ja taloudellisesti kestävästä hyvinvointivaltiosta, työelämän tasa-arvosta, eriarvoisuuteen puuttumisesta ja median vapauden säilyttämisestä.

Aika rankkaa settiä kun ottaa huomioon että juuri se hallitus jonka innokas jäsen Tuppurainen on ollut on tuhonnut suomalaisen yhteiskunnan rahoituspohjaa sillä innolla mikä vain utopistilla voi olla. Mainitaan mm. suomalaisen elinkeinoelämän näivettäminen järjettömällä ilmastohysterialla, maahanmuuttoteollisen koneiston miljardiluokan laskut per vuosi ja EU:hun upotetut velkarahamiljardit. Voidaan myös puhua ”hyvinvointivaltiosta” jossa suomalaiset ovat leipäjonoissa ja samaan aikaan haittamaahanmuuttajien elanto on täysin turvattu.

Työelämän tasa-arvo on tyypillinen hokema jota feministit hokevat, sillä samasta työstä saa saman palkan. Se, että miehet hakeutuvat aloille joissa ollaan nettoveronmaksajia ei ole miesten vika vaan lähinnä maata pystyssä pitävä ansio. Sanonta ”median vapauden säilyttäminen” olisi huvittava jollei se olisi vähemmän huvittavaa sillä valtamedialla on ainoastaan vapaus tarjota kansalaisille vihervasemmistolaista propagandaa ja EU-hypetystä. Ei mitään muuta. Ei täällä ole vaihtoehtoa sille. Median vapautta my sweet ass sanois amerikkalainen ja miksen sanoisi minäkin.

Hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa on mahdollista siten, että SDP voi pitää kiinni kynnyskysymyksistään: sosiaaliturvasta, koulutuksesta ja sotesta emme ole valmiita leikkaamaan. Mahdolliset leikkaukset näiltä aloilta olisivat erityisesti naisten kannalta haitallisia. Sosialidemokraattiset naiset peräänkuuluttavat Petteri Orpolta valmiutta toteuttamiskelpoisiin julkista taloutta vahvistaviin toimiin.

Lauseellaan Tuppurainen vei Orpolta juuri ne mahdollisuudet toteuttamiskelpoisiin toimiin eli siinä ilmoitettiin selkeästi että maahanmuuttoteolliseen koneistoon ja akateemisiin suojatyöpaikkoihin ei voida puuttua. Huomattavaa on, että Tuppurainen puhuu jatkuvasti nimenomaan naisista ja demarinaisista aivan kuin miehiä ei olisi tässä yhteiskunnassa ollenkaan tai ainakaan heillä ei ole mitään merkitystä. Mitäs helvatun tasa-arvoa se on? Vaan annetaanpa Tuppuraattorin jatkaa:

Vierastan ajatusta, jonka mukaan perussuomalaisille on automaattisesti tie auki hallitusvastuuseen. Naisjärjestönä, joka ajaa tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, emme voi tukea suuntausta, jonka ydinajattelua hallitsee muukalaisvihamielisyys ja vaade EU-erosta

Jos se, että ei hyväksy väkivaltaisten haittamaahanmuuttajien miljardiluokan automaattista elättämistä per vuosi on muukalaisvihamielisyyttä niin toteaisin, että kyseinen Tuppurainen on suomalaisvihamielinen. Ja kun ottaa huomioon sen kyykyttämisen jota EU on utopiassaan Suomeen kohdistanut niin sen arvostelu on enemmän kuin perusteltua.

Ja loppuunhan Tuppurainen pläjäyttää sen ehkä suurimman kliseen:

Kasvavan kansallismielisyyden ja protektionismin ajassa tarvitaan halua rakentaa kansainvälistä yhteistyötä ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaa ihmisoikeuspolitiikkaa.

Ehkä jopa demareista löytyy joku ihminen joka osaisi kertoa Tuppuraiselle että ei ole olemassa mitään kansainvälistä sopimusta joka mahdollistaa maahan tulleelle tyypille automaattisen elatuksen loppuiäkseen. Plus sitä, että kyseinen tyyppi voi lomailla maassa jonka ns. turvattomuuden vuoksi hän on hakenut ”turvapaikkaa”. Eikä ole myöskään kansainvälistä sopimusta jonka perusteella kyseinen tyyppi voi tehtailla tusinakaupalla valituksia saatuaan turvapaikkahylsyn ja näin jatkaa loputonta elatustaan. Suomalaisten rahoilla.

Mutta joo. Tuppuraisella menee jatkossakin oikein mainiosti. Sen varmistivat ne 12.272 ääliötä jotka äänestivät häntä viimeisissä eduskuntavaaleissa. Meillä muurahaiskansalaisilla menee sitten hieman heikommin.

Mutta sehän ei utopistia kiinnosta. Hän elää aivan omassa maailmassaan.

En yleensä puutu blogissani ulkonäköasioihin. Ei ulkonäöllä ole merkitystä. Teoilla on. Mutta tuo Tuppuraisen tekohymy on kyllä äärimmäisen vastenmielinen.

ANTERO LÄRVÄNEN JA EGOAKTIVISTI

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä jälleen Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion lähetyksessä. Varma kevään ja alkavan kesän merkkihän on se, että tietynlaiset aktivistit, no, kuoriutuvat ja alkavat kelien lämmitessä harjoittaa heille lajityypillistä toimintaa mm. istumalla katujen risteyksissä. Niinpä olemme saaneet asian tiimoilta haastateltavaksi ihan oikean helsinkiläisen tietynlaisen aktivistin joka otti itse yhteyttä meihin ja halusi selvittää aktivistien näkemyksiä tai oikeastaan vaatimuksia. Hän vaati nimenomaan puhelinhaastattelua koska ei halua poistua Helsingistä pohjoiseen eikä ainakaan Pinnanmaalle. Emmekä mekään täällä toimituksessa tuhlaa kallista bensiiniä ihan kaikkeen. Niin että tervetuloa puhelinhaastatteluun, ilmastoaktivisti ja valtiotieteiden opiskelija Ruiniina Inttämö:

- Kiitos. Näen ja koen että myös takapajuisten pinnanmaalaisten tulee kuulla näkemykseni ja näkemyksemme.

- Ja se näkemys on tarkalleen ottaen mikä?

- No se, että oli seuraava hallitus mikä tahansa, niin sen täytyy ilman muuta jatkaa edellisen hallituksen ilmastolinjalla tippaakaan tinkimättä ja toimintaa mieluiten vielä kiristäen. Ja siihen kiristämiseen kuuluu olennaisesti se, että opillisesti väärän tiedon, mahdollisen faktatiedonkin levittäminen kielletään, sensuroidaan ja saatetaan rangaistuksen alaiseksi.

- Jaa… te meinaatte varmaankin tällä opillisesti väärällä faktatiedolla sitä, että Suomi itse asiassa on jo hiilineutraalin lisäksi hiilinegatiivinen ja kaikki hallituksen toiminta ja teidän vaatimuksenne ovat itse asiassa turhan lisäksi tuhoisia niin maan elinkeinoelämälle kuin kansalaisille. Mukaan lukien te, joilta ei nettoveropennejä pahemmin yhteiseen kassaan tule.

- Juuri sitä minä tarkoitan. Sillä se on vihapuhetta.

- Kuinka ilmastoon liittyvä tilastollinen fakta voi olla vihapuhetta?

- No sehän on täyttä vihapuhetta. Sillä se jättää täysin huomioimatta inhimillisen näkökulman.

- Inhimillisen näkökulman? Mitä tarkoitatte tällä?

- No minua. Meitä. Aktivisteja. Kun menossa on nykyisenlainen ilmastohypetys, se nostaa meidät jalustalle. Varsinkin valtamedian toimesta. Me olemme sankareita. Suorastaan uuden ajan partisaaneja. Tietysti turvallisissa oloissa ilman minkäänlaista riskiä. Mutta jos yleinen ajattelumaailma muuttuu ja alkaa pohjautua noihin vihafaktoihin niin meidän aktivismiamme voidaan alkaa pitää pelkkänä egotrippailuna ja partisaanileikkinä. Meistähän saattaa tulla naurunalaisia.

- No mutta teidän aktivisminnehan on pelkkää egotrippailua ja partisaanileikkiä.

- No totta kai se on sitä mutta ei sitä saa sanoa ääneen! Meillä tulee olla oikeus päteä. Ja jos meiltä viedään tämä oikeus pois niin millä me sitten pädemme? Ei meillä riitä äly eikä mielikuvitus keksiä jotain uutta muodiksi muuttuvaa ideologiaa. Me pystymme vain seuraamaan vallitsevaa muotia. Meiltä ei kerta kaikkiaan saa viedä sitä pois.

- Mutta mitäs jos yrittäisitte opiskella itsellenne sellaisen ihan oikean ammatin? Ja sitten pätisitte ammatillisella osaamisellanne.

- Ei sellainen ole meitä varten. Se on muurahaiskansalaisia varten. Työ on pikkuisen liian rankkaa meidän hipiällemme. Ja siksi meidän oikeutta päteä tulee tukea valtakoneiston toimesta. Sillä jos yleinen ajattelutapa muuttuu, niin meidän sijasta jalustalle nostetaankin ne työkalujensa kanssa kulkevat persvakoäijät. Ne! Meidän sijastamme! Ja se on kyllä ihan liian kauheaa!

- Ehkäpä ne persvakoäijät kuuluukin nostaa sinne jalustalle. Kas kun ne pitävät tämän maan pystyssä.

- Tuokin oli vihapuhetta!

- Pyydän kovasti anteeksi faktoihin pohjautuvaa vihapuhettani. Mutta kuinkas, kun teidän, no, toimintakausi nyt ilmojen lämmitessä taas alkaa niin meinaatteko iskeä Pinnanmaalle? Teitä ei olla siellä vielä nähty.

- No emme varmasti. Se on vaarallinen paikka. Siitä on kerrottu kaikenlaisia kauheita juttuja.

- Jaa… te varmaan tarkoitatte sitä turistierikoistamme eli elämysmatkailijoille tarjottava avustetun vapaaehtoinen suokylpy. Se kuulkaa tekee eetvarttia verenkierrolle. Tulkaa ihmeessä käymään. Haloo… haloo… jaa, no nyt se löi luurin korvaan. Mistähän se nyt niin suivaantui? No, joka tapauksessa kesä lähenee ja elämme yleensäkin aikaa jolloin vanhoja sananlaskuja laitetaan uuteen uskoon. Eli kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, leikkipartisaanista ei päivääkään. Täällä Antero Lärvänen, siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Laitammekin asian tiimoilta pystyyn arvauskilpailun eli uskaltavatko egopartisaanit alkaa touhunsa jo toukokuussa vai odottavatko kesäkuun lämpimiä? Vastaukset Huitsinnevadan paikallisradioon. Ja laitetaanpa nyt järjettömässä maailmassa hieman järjellistä musiikkia eli Jethro Tull-yhtyeen kappale Songs From The Wood livenä vuodelta 1978:

EI LAHTARIN TYÖT KESKEN LOPU

Jatkoa laajalle levinneeseen, joskaan ei kovin suureen arvostelu- eikä yleisömenestykseen yltäneeseen sarjaan ”Kuinka EU kyykyttää Takahikiän Perähikiää”. Aikaisemmassa jaksossahan lahtaamisen uhka kohdistui metsäkadon nimissä naudanlihaan ja käsikirjoittajat ovat senkin jälkeen panneet parastaan:

Euroopan Unionin alueella ei saa enää pian myydä tuotteita, jotka ovat aiheuttaneet metsäkatoa. Syynä on metsäkatoasetus, jonka hyväksymisen puolesta Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona.

EU:ssa saa jatkossa myydä vain tuotteita, joista on annettu huolellisuusvelvoitteen mukainen vakuutus. Huolellisuusvelvoite edellyttää, että tuote ei ole peräisin metsäkatoalueelta eikä se ole heikentänyt metsien tai korvaamattomien aarniometsien tilaa 31. joulukuuta 2020 jälkeen.

Uudet säännöt koskevat nautakarjaa, kaakaota, kahvia, palmuöljyä, soijaa, puuta, kumia, puuhiiltä ja painettuja paperituotteita.

Suomen kohdallahan tämä koskee erityisesti nautakarjaa sekä puu- ja paperituotteita mikä sinänsä pahimmillaan kyykkää taloutemme. Kyse on tietysti tulkinnasta. Mikä tuotanto Suomessa aiheuttaa metsäkatoa? Ja tulkitsijoitahan riittää niin Brysselissä kuin Suomen vihervasemmistossa.

Kysymys hotellin respasta: Onko jossain vaiheessa odotettavissa taannehtiva metsäkatodirektiivi? Kas kun onhan Suomen pelloista valtaosa joskus raivattu metsään. Sillähän saataisiinkin taputeltua suomalainen maanviljelys lopullisesti. Ja ruoka tuotaisiin niistä maista joissa ei metsää enää olekaan. Jos löydettäisiin jostain rahaa maksaa se tuontiruoka.

Toinen kysymys: Mahtaakohan se metsäkatodirektiivi koskea niitä tolkuttomia hehtaarimääriä jotka karsitaan niiden toivioenergiaa tuottavien tuulimyllyjen tieltä? Vai ovatko ne koskematon tabu?

Yleensä ja erikseen voi todeta että Bryssel toimii niin kuin Moskova neuvostoaikaan. Asiasta tietämättömät utopistit päättävät asioista koskien alueita joista ne eivät tiedä mitään ja vaativat, että päätökset pannaan toteen miettimättä seurauksia.

ITSELLEEN VALEHTELUN OPPITUNTI

osa montasataakuuskytseittemän

Postaus kuuluu sarjaan ”ei ole vaarallista jos ihminen puhuu levottomia, mutta kun sen julkaisee valtamedia niin se levoton puhe on tarkoitettu muurahaiskansalaisille opiksi ja ojennukseksi”. Tällä kertaa levottomia julkaisee Helsingin Pravda joka kaivelee jo laarin pohjia eli ottaa epistolan julistajaksi entisen kansanedustajan ja nykyisen totanoinjonkun Rosa Meriläisen ja otsikko on normitavaraa:

Rasismi on Suomen kasvun este

Meidän on kyettävä avaamaan työmarkkinamme kaikille. Se on paitsi inhimillisesti oikein, myös Suomen talouden kannalta välttämätöntä.

Ja jatko on tuttua suvaitsevais-tiedostavaa joka alkaa mikroaggressiosta tai jotain sinnepäin:

Rasismi näkyy myös välttelynä, hiljaisuutena. Miksi nuori ihminen haluaisi jäädä maahan, jossa kukaan ei hymyile hänelle kadulla?

Kuinka moni suomalainen hymyilee tuntemattomille vastaantulijoille yleensäkään? Täysin kansallisuudesta riippumatta. Jatkossa laitetaankin sitten talousasiat kerralla uusiksi. Taas kertaalleen:

Meidän on kyettävä avaamaan työmarkkinamme kaikille. Se on paitsi inhimillisesti oikein, myös Suomen talouden kannalta välttämätöntä. Vuosilta 2015–2016 tänne jääneiden työkykyisten paperittomien ihmisten oleskelu ja työnteko olisi kannattanut kertarysäyksellä sallia.

Eli Meriläiselle ei riitä se yli kolme miljardia joka uppoaa maahanmuuttoteolliseen kompleksiin vuosittain jo nyt ja kyseinen nainen unohtaa tietoisesti myös erään pikkuseikan eli tämän ”osaamisen” myötä huimasti lisääntyneen väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden. Meriläinen toteaa vielä:

Rasismi on meidän itse rakentamamme työllistymisen este, joka meidän on omin voimin myös purettava. Suomen maine rasistisena maana ei jää rajojen sisälle.

Itse asiassa kyseisen maineen leviäminen olisi erittäin toivottavaa erityisesti Afrikkaan, Lähi-Itään ja Keski-Itään. Valitettavasti vain Suomen maine on tällä hetkellä hyväuskoisten hölmöjen maa joka tarjoaa jokaiselle saapujalle automaattisen ja pysyvän elatuksen sekä jalustalle nostetun aseman.

Tässäkin kirjoituksessa näkyy suvaitsevais-tiedostavan ajattelun punainen lanka.

Eli viis faktoista. Meistä tuntuu tältä. Ja kun meistä tuntuu tältä, niin siltä pitäisi teistä muurahaiskansalaisistakin tuntua. Ja vaikkei tuntuisi niin eläkää perkeleet meidän tunteittemme mukaisesti.

NAUDAT LAHTARILLE?

Tämä postaus tähän viikon alkuun kuuluu sarjaan ”kuinka Bryssel kyykyttää Takahikiän Perähikiäänsä jälleen kerran”. Siitä uutisoi Maaseudun Tulevaisuus ja uutisen otsikko on jo, no, hyytävä:

Ministeriö suosittaa laittamaan navetoiden rakentamisen jäihin – EU:n metsäkatoasetuksen vaikutukset nauta- ja lypsykarjatiloihin yhä epäselviä, naudanlihan myyntikielto mahdollinen

Ja uutinen jatkaa:

Maa- ja metsätalousministeriö suosittelee viivästyttämään tulevia nauta- ja lypsykarjatalouden rakennushankkeita, jos tuotantorakennuksen tontilta tai rakennuspaikalta joudutaan kaatamaan puita metsästä.

Täysin ymmärrettävää sillä Suomessahan ei ole metsää kuin ehkä muutama hehtaari. Uutinen jatkaa:

Tulevan metsäkatoasetuksen mukaan naudanlihantuottajan tulee huolehtia siitä, että lihan tuottaminen ei ole aiheuttanut metsäkatoa. Nauta- tai lypsykarjatalouden rakennushankkeiden osalta on epäselvää, katsotaanko niitä metsäkatoa aiheuttaviksi.

Pahimmillaan seurauksena voisi, että naudanlihaa ei voisi toimittaa markkinoille. Tästä aiheutuisi huomattavia taloudellisia menetyksiä tuottajalle, mikä on hyvä ottaa huomioon uusia investointeja suunniteltaessa.

”Ministeriö suosittaa epäselvän tilanteen takia viivästyttämään niitä nauta- ja lypsykarjatalouden rakennushankkeita, joissa on mahdollisesti metsäkadoksi tulkittava rakennuspaikka”.

Pala kerrallaan. Aina enemmän. Viedäänkö jossain vaiheessa viherhysterian nimissä lehmät lahtarille ja karjatilalliset vasaran alle? Näitä uutisia EU:n utopistisista suunnitelmista tulee jatkuvasti. Suunnitelmista, jotka kyykyttävät nimenomaan Suomea. Sitä Takahikiän Perähikiää.

Aikaisemmassa postauksessani tuli kommenttiosiossa esille kansanhuoltoministeriö. Kas kun se on vissiinkin ainoa suomalainen virkakoneiston osa joka on lopettanut itsensä tehtävänsä suoritettuaan. Onko pian EU:n määräämänä edessä uusi kansanhuoltoministeriö ja suomalaiset laitetaan ainakin liha-, maito- ja kananmunakortille?

Ei siksi, ettei täällä pystyttäisi niitä tuottamaan.

Vaan siksi, ettei niitä anneta tuottaa.

Niiden utopistien toimesta joiden maat ovat tuhonneet omat metsänsä.

KANSALAISNEUVOS VÄNTTÖNEN

Päivälehden (ent. Helsingin Sanomat) haastattelu vuonna 25 jjp (jälkeen järjen palautumisen):

- Päivälehti onnittelee pitkän elämänuran tehnyttä Aatos Vänttöstä joka nyt 65-vuotiaana siirtyy eläkkeelle ja samalla hänelle on myönnetty arvostettu kansalaisneuvoksen arvonimi. Tuon arvonimen myöntämisen perusteethan menevät aivan järjen palautumisen alkuvuosille joten valaisetteko lukijaa hieman? Siitä kun on kumminkin varsin pitkä aika. Yli kaksikymmentä vuotta. Tehän toimitte silloin Tyhjän Paskan Hiertämisen Poistamistoimikunnassa.

- Näin on, ja toimikunnassa oli lisäkseni ammattilaisia eri aloilta, nimenomaan niitä ammattilaisia jotka tekivät, eivät niitä jotka istuivat toimistoissa kuvitellen että puhuminen on tekemistä. Mukana oli tietysti yliopistoväkeäkin mutta ainoastaan kovien tieteitten alueilta. Ja tehtävämmehän oli puhdistaa julkinen sektori kaikesta turhasta ja tarpeettomasta akateemisesta suojatyöstä.

- Mistä aloititte?

- Itse asiassa varsinaisen julkisen sektorin ulkopuolelta. Eli lakkautimme rahoituksen noin 95%:lta NGO-organisaatioilta joiden ainoa varsinainen tehtävä oli toimia suojatyöpaikan ja feministisen sekä vihervasemmistolaisen ideologisen hiekkalaatikon yhdistelmänä.

- Ja kuinka sitten toimitte julkisen sektorin kanssa?

- No, haastattelimme lisää ammattilaisia. Sieltä suorittavalta taholta. Mottona oli ”Julkishallinnon tehtävä on antaa kansalaisille välttämättömiä peruspalveluita. Sen tehtävä ei ole työllistää työllistämisen takia. Ei varsinkaan akateemisen oppiarvon tai poliittisen luotettavuuden vuoksi.”. Ja sen pohjalta kysyimme: ”mitä tarvitsette, että voitte suoriutua tehtävästänne ja mikä puolestaan haittaa tehtäväänne?”. Ja kun kerrankin suorittavan tahon mielipidettä kysyttiin niin se mielipide myös saatiin ja sen pohjalta alkoi sitten giljotiini jyskää. Olihan se tietysti jo tiedossa että säästöt olivat iät ajat koskeneet nimenomaan suorittavaa tahoa eikä hallintohimmelin keski-, aliväli-, väli-, yliväli-, yli- ja yliylijohtoa mutta kyllähän se lukumäärä järkytti kun se lopulta saatiin kartoitettua.

- Puhumattakaan siitä älyttömästä määrästä erikoissuunnittelijoita, erityisasiantuntijoita, projektipäällikköjä, projektikoordinaattoreita, projektisihteereitä, projektisuunnittelijoita ynnä herra ties mitä jotka olivat työssään vain suojatyöllistämisen vuoksi ja joiden pääasiallinen tehtävä oli hankkia perusteita aina uudelle projektille joka parhaimmassa tapauksessa ei johtanut yhtään mihinkään ja pahimmassa tapauksessa sotki suorittavan puolen asioita urakalla. Niillä ihmisillä kun oli ideoita ja visioita, piru vie ja niitä suorittavalla taholla sekä pelättiin että vihattiin. Syystäkin. Kun ihminen, joka ei tiedä asiasta yhtään mitään saa valtuudet määritellä kuinka asia tehdään niin lopputulos on säännöllisesti katastrofi. Me teimme siitä lopun.

- Entäs maahanmuuttoteollinen kompleksi?

- Sitä hoiti toinen poistamistoimikunta. Sehän löi aikatolpan vuoteen 1990 ja jos sen jälkeen tulleet olivat edelleen sosiaalin elatuksella tai verorahoitteisessa monikultturismin mannekiinityöpaikassa niin sekä oleskeluoikeus että mahdollinen kansalaisuus loppui kerralla. Aivan sama, kuinka kauan Suomessa oli tullut oleskeltua. Ja samallahan loppui myös maahanmuuttoteollinen kompleksi jonka kustannukset arvioitiin tuossa vaiheessa jo kuudeksi miljardiksi per vuosi. Vähän samanlaisia arvioita on laskettu omasta poistotyöstämme joten aikaansaamamme säästö kansalaisille on erittäin suuri.

- Toimintaanne ei todellakaan voinut sanoa juustohöyläksi vaan giljotiiniksi. Tuliko toiminnastanne suunsoittoa?

- No tottahan sitä tuli työttömäksi jääneiden akateemisten suojatyöläisten toimesta. Eiväthän ne halunneet luopua saavutetuista ja ansiottomista eduistaan. Ja varsinainen työnteko tuntui niille vielä vastenmielisemmältä. Mutta siihen niin me kuin uusi hallinto totesimme että ei teille pitkäaikaistyötön duunarikaan ollut koskaan mikään ongelma. Meille pitkäaikaistyötön mitääntekemättömyyden ammattilainen ei vastavuoroisesti ole minkäänlainen moraalinen ongelma. Tervetuloa niiden kansalaisten arkeen joista te kyllä puhuitte mutta harvemmin koskaan edes tapasitte.

- Entäs kun tehtävänne oli suoritettu?

- No sittenhän me lopetimme nämä toimikunnat ja läksimme takaisin varsinaisiin töihimme. Olisihan se ollut täysin vastoin toiminta-ajatustamme että me olisimme tehtävämme suoritettuamme jääneet suojatyöläisiksi piereskelemään nahkatuoleihin ja syömään kampaviinereitä veronmaksajien rahoilla tehden ei-mitään. Siinä uuden hallinnon kanssa sovittiin että kerran viidessä vuodessa toimikunnat pannaan kuukaudeksi pystyyn ja katsotaan tarvitaanko toimenpiteitä. Ei niitä olla tarvittu. Kas kun se järki palautui koko yhteiskuntaan. Viimeinen kokoontumisemmekin meni viikossa läpi.  Minäkin palasin vanhaan hommaani pintakäsittelijäksi ja tein sitä eläkkeelle siirtymiseeni saakka.

- Niin, minäpä muistan historiasta lukeneeni että mielettömyyden aikana akateemiset suojatyöläiset halveksivat tavallisia duunareita ja joku demari halveksi erityisesti pintakäsittelijöitä. Vaikkei välttämättä edes tiennyt, että mitähän se mahtaa tarkoittaa,

- Olen lukenut tästä itsekin ja siihen voi todeta, että jos suorittavan työn tekijät katoavat niin maa on kusessa. Sen sijaan kun akateemiset suojatyöläiset katosivat niin asia huomattiin lähinnä veroprosentin pienenemisenä ja närästyksen vähenemisenä. Mutta… täytyy sanoa että huomasimme yhden todella hälyttävän seikan työmme aikana.

- Minkälaisen seikan?

- No sen, että Suomessa oli aivan valtava määrä ihmisiä – erityisesti naispuolisia – jotka eivät itse asiassa kyenneet minkäänlaiseen varsinaiseen työhön. Eivät niin minkäänlaiseen. Ja että vääristynyt koulutusjärjestelmä oltiin tehty aivan heitä varten ja sen myötä heille sertifikoitiin yksinoikeus yhteiskunnalliseen ajatteluun samalla kun heille taattiin täysin tarpeettomat ja yhteiskunnan kannalta vahingolliset suojatyöpaikat. Sitähän ovat tutkijat miettineet pitkään että johtuiko vääristynyt koulutusjärjestelmä tuon väestönosan kasvamisesta vai saiko vääristynyt koulutusjärjestelmä tuon väestönosan kasvamisen aikaiseksi. Eli kumpi oli ensin, muna vai kana?

- Tämähän oli yhteiskunnassamme silloin suuri ongelma jota pidettiin voimavarana. Mutta kuinka aiotte eläkepäiviänne viettää?

- Mökillä. Ajan sinne bensa-autolla, lämmitän saunan haloilla ja grillaan lihaa sekä makkaraa.

- Ja näinhän voitte rauhassa tehdä sillä hallintomme ei enää tunge kärsäänsä niihin asioihin jotka eivät kärsäntyöntämistä tarvitse. Kansalaisneuvos Aatos Vänttönen, suuret kiitokset haastattelusta ja antoisia eläkepäiviä.

Kansalaisneuvoksen arvonimen saaneelle myönnetään myös kunniamitali joka tunnetaan nimellä ”työmiehen hymy”.

AHVENAN LOGIIKKAA ELI HETKI LÄHIHISTORIAA

Törmäsin twitterissä erääseen uutiseen. Se on itse asiassa vuoden vanha ja meni minulta aikanaan ohitse mutta koska se sisältää ns. ikuisuuskysymyksen ja pistämätöntä logiikkaa tai lähinnä sen puutetta niin teen siitä lyhyen postauksen. Sehän koskee Ahvenanmaan demilitarisointia eli kuinka puolustaa aluetta jota ei saa puolustaa. Ja se mahtava logiikka asiassa tuli Ahvenanmaan maaneuvokselta Veronica Thörnroosilta:

Ahvenanmaan maakunnan hallituksen ”pääministeri” eli maaneuvos Veronica Thörnroos (kesk) tyrmäsi ajatuksen demilitarisaation purkamisesta.

– Ei ole tarvetta lähettää sotilaita Ahvenanmaalle, Thörnroos sanoi.

– Jos jotain tapahtuu Ahvenanmaalle – jos ahvenanmaalaisia vastaan hyökätään –  on Suomen velvollisuus lähettää armeija tai mitä tahansa tarvitaankin Ahvenanmaalle, mutta ette voi tehdä sitä etukäteen, Thörnroos sanoi.

Tuo logiikka kyllä suorastaan huutaa tarkempaa selvitystä. Onko niin, että suomalaiset saavat tulla – tai yrittää tulla – sotilaineen Ahvenanmaalle siinä vaiheessa kun venäläiset VDV-joukot ovat ottaneet Maarianhaminan lentokentän ja sataman haltuunsa ja paikalle ollaan tuomassa lisää venäläisiä sotilaita ja raskasta kalustoa?

Sinne olisi vaan siinä vaiheessa melko vaikeaa tulla ja eniten siitä kärsisivät itse ahvenanmaalaiset.

Väliin kuvituskuva.

Kyseisen ahvenan mielipidettä Ahvenanmaan demilitarisoinnista emme saaneet pyynnöistä huolimatta selvitettyä. Sotilashommista se ymmärsi sen verran että vastusti kovasti pioneerionkia.

No joo, eihän siinä sinänsä mennyt pitkäänkään kun kyseisen Thörnroosin luona oli käynyt joku asioista hieman paremmin tietävä ja valaissut tilannetta. Sen jälkeen lausunto olikin jo hieman pehmeämpi:

Pistää vaan miettimään että mikä on ahvenanmaalaisten mielipide asiassa? Noin laajemmin. Kuvittelevatko he edelleenkin että heillä on vara syödä rusinat pullasta ja niitä rusinoita riittää loputtomiin? Vai onko siellä porukkaa joka ymmärtää sotilaalliset realiteetit?

Kirjoitin aikanaan asiasta fiktion nimeltä OperaatioAallonmurtaja. Sen kommenttiosiossa heitettiin ideoita siitä, kuinka asian voisi kiertää. Eli Suomen puolustusvoimien ei tarvitsisi mennä saarille. Mutta niin raja- kuin merivartioston miehistöä ja kalustoa voisi lisätä. Ja tehtävänkuvaa hieman laajentaa. Nehän kun eivät ole PV:n vaan sisäministeriön alaisia. Kas kun onhan siellä Ahvenanmaalla merivartiosto jo nyt.

No, nämä oli näitä käppäukon tuumailuja. Vuoden vanhasta uutisesta mutta asiasta joka ei sinänsä vanhene.

HYVÄKSI TULKITTU

Eräs kaverini laittoi minulle linkin Verkkouutisten juttuun jossa muuan tutkija kertoi lähiöiden tilanteesta. Se tilanne kun on monessa paikassa huono. Epäilemättä. Mutta siinä jutussa on kyllä yleistämistä. Juttu alkaa:

Suomen lähiöissä on tapahtunut vähittäinen mutta raju väestömuutos: 2020-luvun taitteessa lähiöiden asukkaista enää 14 prosenttia oli lapsia. Lähiöt harmaantuvat ja köyhtyvät, ja niissä asuu yhä enemmän etnisiä vähemmistöjä.

Ja sitten jutussa ilmenee:

Erilaisista lähiöistä Re: Urbia -tutkimuksen pääkohteeksi valikoituivat Helsingin Kontula, Espoon Matinkylä, Vantaan Koivukylä-Havukoski, Tampereen Peltolammi-Multisilta ja Jyväskylän Huhtasuo.

Ainakin kun puhutaan noista suurkaupunkien ghettoutuvista lähiöistä niin siellä lapsipula ei ole varsinaisesti ongelma koska ainoa asia mitä haittamaahanmuuttajat pystyvät siellä tuottamaan on lisää lapsia. Sinänsä se ongelman puuttuminen tekee kantasuomalaisten lasten elämän varsin ongelmalliseksi. Tutkija mainitsi tuossa ylempänä ne etniset vähemmistöt sen yhden ja ainoan kerran eikä ottanut esille että olisivatkohan juuri ne niitä lähiöiden ongelmia. Sen sijaan hän toteaa:

Lähiöiden eriytyminen luo eriarvoisuuden kokemuksia ja pahimmillaan väkivaltaa, kuten joidenkin Ruotsin lähiöiden tilanteista tiedetään – joskin Venla Berneliuksen mielestä Ruotsin lähiöistä on puhuttu Suomessa ”aika raflaavasti”. Suomen tilanne on hänen mukaansa paljon parempi.

Ruotsin lähiöistä tulee puhuakin aika raflaavasti. Ja on aika lailla tarkoituksenmukaista harhaanjohtamista todeta että jos jossain muualla tilanne on täysi katastrofi niin se tarkoittaisi että ei meillä ole mitään hätää. Kyseinen tutkija puhuu vanhaa ja sertifikoitua epistolaa:

Tilanne on hyvin erilainen kuin Ruotsissa: asuntopolitiikka ja koulutusjärjestelmämme ovat erilaiset. Meilläkin silti näkyy viime vuosikymmeninä lisääntynyt sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen, jota esiintyy Euroopassa hyvin laajasti. Ja kun se paikantuu alueellisesti, voi syntyä kokonaisia yhteisöjä, jotka voivat kokea jäävänsä syrjään.

Ja tämähän sisältää oletuksen että haittamaahanmuuttajat mieltäisivät eriytymisen ongelmana. Reaalimaailman voi kiteyttää tähän kuvaan:

”On kuin asuisi Irakissa tai jossain muussa arabimaassa. Viihdyn loistavasti Malmössa.”

Ei heille eriytyminen ole ongelma. Se on tavoite. Arabit ja muut islamilaiset eivät halua kantaväestöä naapureikseen. Eikä kantaväestö halua arabeja ja muita islamilaisia naapureikseen.

Haittamaahanmuuttajat haluavat vain etnisiä enklaaveja joita kantaväestö elättää. Ja kantaväestö typeryyttään suostuu siihen.

Mitä enemmän haittamaahanmuuttajia hankitaan, sen suuremmat ovat ongelmat. Ja jossain vaiheessa heitä ei edes tarvitse hankkia lisää. Heidän oma väestönkasvunsa hoitaa asian.

Mitenkäs se Simo Salminen aikanaan lauleskeli… olis ehkä kannattanu… vähä ajatella… enste…

JOTAIN IHAN MUUTA CXXXVII

Tuossa aikaisemmassa Jotain Ihan Muuta-jutussa nousi esille ilmatyynyalukset ja kantosiipialukset joten ajattelin piruuttani vähän tutkia että onko niitä ollut Suomessa ja missä määrin. Ja onhan niitä. Jonkun verran. Varsinaiseen laivakalustoon verrattuna tietysti varsin vähän. Jos aloitetaan kantosiipialuksista niin se ensimmäinen oli vuosina 1961-1965 Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikennöinyt Sirena:

Liikennöinti jäi kuitenkin tappiolliseksi joten toiminta loppui ja alus palautettiin Italiaan josta se oli vuokrattu. Mutta kantosiipiliikennöinti alkoi myös sisävesillä. Kantosiipialus Tehi liikennöi Lahden ja Jyväskylän välillä vuosina 1962-1983. Ainakin mainio vakikommentoija Huru-ukko on törmännyt kyseiseen alukseen:

Neuvostoliittolainen Raketa-tyyppinen Tehi tekee nykyisinkin risteilyjä Porvoosta käsin nimellä Suvi-Tuuli mutta ilman kantosiipiä.

Ainakin tämän hetkisen tiedon mukaan Neuvostoliitossa 1960-luvulla rakennettu kantosiipialus Rosetta risteilee Synkässä Savossa:

Ja kantosiipialus Suvi-Express risteilee puolestaan Päijänteellä:

Virolainen Linda Lines puolestaan kulki kahdella kantosiipialuksella Tallinnan ja Helsingin välillä 2000-luvun alussa. Alukset olivat Jaanika ja Laura:

Tuolla Jaanika-aluksella olen aikanaan pari kertaa ollut itsekin. Erityisesti jäi mieleen se tupakkapaikka, kas kun se oli aivan aluksen perässä pienellä terassilla ja ovessa luki että ”tupakointi omalla vastuulla”. Komean näköistä oli sinänsä katsoa kun moottorit pistivät veden varsin vauhdikkaasti liikekannalle.

Vaan entäs niitä ilmatyynyaluksia?

Vajavaisten tietojeni mukaan ensimmäinen Suomessa oli Wärtsilän vuonna 1981 koemielessä rakentama Larus:

Käyttö aluksella jäi varsin vähäiseksi ja loppuaikansa se toimi Hailuodon lauttana. Sen jälkeen se myytiin Kanadaan ja sen whereabouts ovat minulle tuntemattomia. Liekö vielä käytössä?

Rajavartiostollahan on joitain ilmatyynyaluksia. Mallia Ivanoff IH-6. RVL sanoo nettisivuillaan ettei halua kuviaan käytettävän ilman erillistä lupaa joten noudatetaan sen pyyntöä. Tällainen alus kuitenkin on kyseessä:

Siviileillä on Suomessa jonkin verran ilmatyynyaluksia. Tässä yksi esimerkki Tampereelta:

Sitten täytyy tietysti nostaa esille puolustusvoimien ilmatyynyalus ITA Tuuli:

Aluksen ideahan oli ihan hyvä. Eli se oli suunniteltu maihinnousuhyökkäyksen torjuntaan. Ajatuksella että alus lepikosta merelle, ohjukset matkaan ja alus taas lepikkoon piiloon. Mutta olen useammalta taholta kuullut lausuntoja että prototyypin toteuttamisessa oli paljon ongelmia. Hyvin paljon ongelmia. Ja sitten Suomi muutti meristrategiaansa eli ”merivoimien tehtävien painopiste siirtyi suorasta iskukyvystä meriliikenteen suojaamiseen”. Ja projekti jäi siihen yhteen prototyyppiin.

Sinänsä PV voisi kyllä – vaikka maallikkona sen sanonkin – valmistautua edelleenkin myös maihinnousuhyökkäyksenkin torjuntaan. Venäjällä siihen tuskin kykyä on tällä hetkellä mutta halua saattaa olla ja onhan se tulevaisuuskin olemassa.

Niitä patosiipialuksia tai maaefektialuksia ei Suomessa käsittääkseni ole ollut. Poislukien Toivo Kaarion kokeiluja jotka päättyivät ikävään onnettomuuteen:

Lisätäänpä tähän vielä hieman asian ulkopuolelta se, että Suomihan oli vuonna 1948 hetken aikaa rakettiteknologian lähes kärjessä. Kas kun savolainen 18-vuotias Silvo Sokka kehitti raketin jolla hän pääsi lentämään seitsemän kilometrin korkeuteen ja joka sitten putosi jorpakkoon.

Niin no, jos nyt takerrutaan yksityiskohtiin niin koko raketti oli satua ja suhinaa eikä sitä ollut koskaan olemassakaan. Kun savolainen aukaisee suunsa, niin vastuu siirtyy kuulijalle. Jotenkin tuosta tapauksesta vaan tuli minulle mieleen ne suomalaisille mainostetut vihreät innovaatiot jotka tarjoavat suomalaisille loistavan tulevaisuuden.

Mistähän mulle tulikin tuo ajatus mieleen? Käppäukon mielessä pyörii kaikenlaista.

HYLÄTYN ROMUN UUSI AAMU

Veisivät edes paalaamolle… loppuis tää tyhjyys… tarpeettomuus… josta ei voi paeta… voi vain odottaa uutta alkua… jota ei koskaan tule…

Näitä tuumasi muuan ulkorakennuksen suojassa pressun alla oleva auto. Auto, joka oli ollut siellä jo hyvin kauan. Se muisti nimensä. Se oli Ford Anglia. Ja se muisti sitä, kuinka se oli ollut erään perheen uskollinen palvelija. Mutta aika oli muuttunut. Ne vanhemmat olivat kuolleet. Heidän talokin oli ollut pitkään tyhjillään. Sitten siihen muutti perheen poika. Joka oli jo aikuinen, keski-ikäinen mies. Poika toi mukanaan perheensä. Muuttivat syrjäseudulle.

Perheellä oli kuitenkin uudet autot. Anglia aisti ne. Japanilaisia. Sellaisia tuulitunnelissa suunniteltuja. Kaikki saman näköisiä. Ei niitä erottanut toisistaan. Eivät ne olleet autoja. Ne olivat moottorilla varustettuja tietokoneita. Paljon bittejä, mutta ei sielua. Anglia tiesi olevansa oikea auto. Auto, jolla oli sielu. Joka kaipasi itselleen ihmistä. Autot tykkää, kun niillä ajaa. Niin oli tykännyt Angliakin. Mutta sillä ei oltu ajettu enää pitkään, pitkään aikaan.

Niinpä se oli vajonnut jo kauan sitten syvään auton horrokseen. Jossa se näki aika ajoin mukavia, pakokaasunkäryisiä unia menneiltä vuosilta. Joskus se havahtui kun tunsi, kuinka pressu sen päältä vedettiin pois ja ihmiset tulivat sen sisään mutta se tiesi että ne olivat vain perheen lapset jotka tulivat leikkimään sillä. Se tietysti piti siitä kun sen sisällä oli elämää mutta se tiesi myös että niillä lapsilla ei ollut sitä tärkeintä.

Virta-avainta. Virta-avainta joka olisi kääntynyt virtalukossa ja antanut Anglialle uuden elämän.

Vuodet kuluivat. Anglia oli hyvin tietoinen vuodenajoista vaikka ne eivät siihen vaikuttaneetkaan niin kuin ihmisiin. Mutta se tunsi, kuinka aika jäyti sitä. Tietysti kun se oli suojassa se hidasti ruostekuolemaa. Välillä se toivoi, että se oltaisiin oltu jo aikaa sitten jätetty täysin suojatta ulos. Niin että ruoste lopettaisi jossain vaiheessa sen tietoisuuden ja veisi sen autojen lopulliseen unohduksen yöhön.

Se oli luopunut toivosta jo aikaa sitten ja toivoi vain sitä olemattomuuden siunausta. Sitten tuli taas eräs kevät. Lumet olivat sulaneet pihalta ja Anglia kuuli kuinka kaksi miestä käveli ulkorakennusta kohti. Toinen oli talon isäntä. Hänen äänensä Anglia tunnisti. Mutta toinen oli joku vieras. Ei lapsi, vaan aikuinen mies. Pressu nykäistiin Anglian päältä jälleen.

- No niin… siinähän se on… isältä se jäi… minä en vaan jotenkin ole osannut luopua siitä… vaikka laittamistahan se vaatisi… mutta en minä itse ole saanut aikaiseksi… enkä minä varmaan osaisikaan… katto itte, että kiinnostaako… onhan tässä kyllä sinänsä sitä vanhan auton tunnelmaa… ja ei sillä ole ajettu ihan kahtasataatuhattakaan…

Se toinen mies aukaisi ensiksi konepellin ja tutki tarkasti. Niin Anglialle ei oltu tehty ikään aikaan. Sitten se jatkoi tutkimista. Ja välillä nosti Angliaa tunkilla katsastaakseen pohjaa. Sitten se mies löi oven kiinni ja sanoi talon isännälle:

- Hyvät pellithän näissä on aina ollut. Ja äkkikattomalla moottori ja tekniikka ei näytä ollenkaan toivottomalta. Mitä sinä tästä pyydät?

Isäntä oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi sitten:

- Kyllähän se on sillä lailla että jos sinä viet tämän pois niin minä saan lähinnä lisää tarpeellista säilytystilaa. En minä tälle sais koskaan mitään tehtyä kuitenkaan. Niin että hyvähän se on jos se menee jollekin joka laittaa sen ajoon. Niin että oliskos pari pulloa Äkkölämäkölän Bönjakkia?

- Oletko tosissas?

- Olen.

Anglia kuuli sen läpsähdyksen jonka se tiesi tarkoittavan sitä, että ihmiset olivat sopineet jotain keskenään ja lyöneet kouraa kouraan. Se oli myyty. Ja se tunsi kipinän. Toivon kipinän. Hieman se oli kyllä loukkaantunut kun se myytiin niin halvalla mutta ymmärsi samalla että nyt oli turha ylpeillä. Olihan sillä mahdollisuus uuteen elämään. Se työnnettiin trailerille ja se uusi mies hinasi sen kotiinsa. Se koti oli joskus ollut pieni huoltamo jonka yläkerrassa mies asui. Ja alakerrassa oli, hitto vie, lämpimät tilat johon se hinattiin.

Seuraavana päivänä mies nosti Anglian pukeille ja se kuuli tutun äänen. Hitsausvehkeet. Hitsaamisen kuuma liekki ei tehnyt siihen kipeää niin kuin se olisi ihmiselle tehnyt. Päinvastoin, se oli kuin antibioottia joka poisti siitä tulehtuneita alueita. Työ kesti aikansa. Mies irrotti kuluneita osia ja laittoi uusia tilalle. Miehellä ei ollut kiire mutta ei ollut Angliallakaan. Se oli tottunut odottamaan. Lopulta työt oli tehty. Ja Anglia tunsi itsensä paljon terveemmäksi kuin pitkään, pitkään aikaan.

Heti alkuun mies oli irroittanut siitä moottorin, tutkinut sitä aikansa ja todennut:

- Ei tätä tartte vaihtaa. Kyllä tästä pelin saa.

Odotus kesti taas aikansa. Mutta kun mies kiinnitti moottorin takaisin Angliaan se tunsi niin kuin ihminen olisi tuntenut kun se oli ollut sydänleikkauksessa ja saanut itselleen taas terveen sydämen. Sydämen, jota moottoriin kaadettu öljy piti terveenä. Sitten se tunsi kuinka polttoainesäiliön korkki aukesi ja sen sisään alkoi virrata elämän nestettä. Bensiiniä.

Mies istui ohjaajan paikalle ja totesi:

- Jaahah, kaveri. Koitellaas…

Mies käänsi virta-avainta. Startti kitkutti hetken aikaa mutta sitten jyrähti ja Anglia tunsi kuinka kaikki sylinterit alkoivat toimia. Ensimmäistä kertaa niin kovin, kovin pitkään aikaan. Anglia olisi halunnut jo ajolle mutta mies sammutti moottorin ja lisäsi siihen vielä jotain.

Siirtokilvet.

- Huomenna käydään lyömässä sut leimalle.

Ja niin kävi. Auto nautti ensimmäisestä ajomatkastaan pitkään aikaan ja tunsi sen paikan mihin mies sen ohjasi. Katsastuskonttori. Katsastaja tutki Anglian tarkoin ja sanoi sitten miehelle:

- Ei huomauttamista. Hienosti sinä olet tämän kyllä laittanut. Sinähän saisit tään kyllä museokilpiinkin.

- Joo, mutta minä meinasin ajella tällä kyllä ihan vakituisesti. Niin ettei tarvitte päiviä kytätä. Kas kun minä tykkään tämmösistä. Ne uudet playstation-autot kun melkein ajavat itte itteään. Tämä on taas semmonen että tätä pitää oikeesti ajaa. Ohjaustehostin on hauiksessa ja jarrutehostin jalassa.

Mies istui Angliaan ja ajoi kohti kotiaan. Joka oli tietysti Angliankin uusi koti. Vastaan tuli jossain vaiheessa myös vanha pallosilmä-Lada jonka toinen etuvalo räpsähti hetkeksi pois päältä ja syttyi taas uudestaan. Ihan kuin se olisi iskenyt Anglialle silmää ja sanonut: ”tervetuloa remmiin, vanha kollega”.

Oli kevät. Niin mies kuin Anglia näkivät tien ylittävät valkeat linnut. Joutsenet olivat taas palanneet. Mutta niin oli palannut Angliakin. Se ei ollut enää ruostuva romu. Se oli jälleen ihmisen auto. Ylpeä sellainen.

Autot tykkää kun niillä ajaa.

HALLINTOLAMPAAN UNI

Tuo vaalitulos pistää vähän mietityttämään. Tai aika paljonkin. No, käppäukkona tässä tulee fundeerattua kaikenlaista muutenkin niin kuin lukija on ehkä pannut merkille. Meinaten, Suomessa on taatusti enemmän kuin 20,1 prosenttia ihmisistä jotka ovat totaalisen kyrpiintyneitä siihen, että Suomeen tuodaan jatkuvasti lisää väkivaltaisia kehitysmaalaisia elätettäväksi ja heidät vielä nostetaan jalustalle koskemattomaan ja arvostelun ulkopuolella olevaan asemaan.

Samoin kuin siihen, että ilmastohysterian ja EU:n määräysten orjallisen seuraamisen vuoksi suomalaista elinkeinoelämää tuhotaan pala palalta enemmän ja saadaan aina vain uusia suomalaisia loppuiäkseen Jalkasen Kivihiomolle. Seuraamaan tyhjäntoimittajana sitä, kun Suomesta ollaan tekemässä Euroopan Unionin luontoreservaattia.

Samoin kuin siihen jatkuvasti kasvavaan transhysteriaan mikä muuttaa biologian yhteiskuntateologiseksi näennäistieteeksi jota opetetaan lapsille kouluissa.

Miksi hallintoalamainen sitten äänestää sitä, mitä hän itsekin inhoaa?

Onko niin, että valtaosa suomalaisista on omaksunut itäsaksalaisen asenteen eli vaikka järjestelmä on mätä, niin sen täytyy säilyä? Muutoksen pelko? Sitä ei saa muuttaa. Vaikka äänestämällä sen saisi aikaiseksi? Jolloin hallintolammas jättää äänestämättä sitä ainoaa vaihtoehtoa joka tarjoaisi sen muutoksen.

Aivan niin kuin se muutoksen tarjoava taho olisi tabu. Kielletty. Hallintoalamaisen omassa mielessään kieltämä. Protestin voi esittää vain niistä vaihtoehdoista jotka ovat sen protestin syy.

Mikä sen mielessä olevan kiellon saa aikaiseksi?

Epäilemättä yksi suurimmista tekijöistä on valtamedia. Se, mitä täällä voiman pimeällä puolella ei aina jakseta ymmärtää on tosiasia että valtaosa kansalaisista seuraa vain Yleä, lukee Hesaria tai Maakuntalehteä. Eikä mitään muuta.

Suomi on käsittämättömässä tilanteessa. Vihervasemmiston osuus eduskunnassa vähenee. Mutta Suomen valtamedia on pääosin vihervasemmistolainen. Asiasta ei protestoi edes kokoomus joka esittää olevansa oikeistopuolue. Joka kertoo hyvin siitä, minkälainen ”oikeistopuolue” se on.

Suomalainen kuuliainen hallintoalamaisuus toimi hyvin silloin, kun elettiin kriisitöntä aikaa ja maassa oli johto, joka edes yritti toimia suomalaisten eduksi. Nyt sitä johtoa ei ole ollut pitkään aikaan ja valitettavasti hallintoalamainen ei vielä tajua että me olemme olleet kriisissä jo pitkään.

Täytynee siteerata Talvisota-elokuvan alikersantti Somppia silloin kun mies odotti omia kranaatteja joita ei kuulunut:

Rupiaa olemahan pian myöhäästä!

Ja laitetaanpa loppuun vielä toinen siteeraus kommentoija maallikolta aikaisemman jutun kommenttiosastolta. Se tiivistää jokseenkin paljon:

Tuontiperäiset ongelmat kouluissa jatkuvat ja todennäköisesti pahenevat entisestään. Erilaisia työryhmiä perustetaan, joiden tärkein tehtävä on olla käsittämättä, mikä kouluissa ja kaduilla mättää.