sunnuntai 26. syyskuuta 2010

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XV

Kun ihmisellä ei ole tarvittavaa yliopistossa yhteiskuntatieteen laitoksella saatua koulutusta, eikä arvomaailmakaan kuulu virallisen hyväksynnän piiriin, niin pieni ihminen aina ihmettelee median esiin tuomia asioita. Onneksi maassamme saa (vielä) ihmetellä, joten ihmetellään taas kertaalleen.

1. Kepu pettää, vaan Eva ei

Täytyy tunnustaa, että vähemmistövaltuutettumme Eva Biaudet on alkanut pikkuhiljaa saada arvostusta Hotelli Yrjöperskeleen respassa. Varsinaisesti asiakysymyksistä emme ole kyllä ensinkään hänen kanssaan samaa mieltä, mutta Evan johdonmukaisuudelle täytyy nostaa hattua. Hän pysyy linjassaan huomattavasti paremmin kuin esmes valtapuolueemme, jotka ovat viime aikoina pyörittäneet mielipiteitään maahanmuuttoasioissa kuin pierua nahkahousussa. Eli me ollaankin nyt niinqu maahanmuuttokriittisiä, niin että äänestäkääpä te nuivat kumminkin meitä. Ja ei me sit kummiskaan olla ollenkaan maahanmuuttokriittisiä, niin että äänestäkääpä te muutkin meitä ja sit ollaan niinqu aina ennenkin. Ja se rasismi on sitten hirveetä.

Vaan Eva ei heilu eikä horju, vaan pysyy linjallaan. Viimeisin esimerkki tuli Länsi-Savon haastattelusta, jossa Evan mielipiteet luonnollisesti julkaistiin otsikon ”uutiset” alla. Siinä hän tykittää:

– On tärkeää, että emme näkisi maahanmuuttajia vain kustannuksina. He tuovat meidän yhteiskuntaamme värikkyyttä, Biaudet sanoi.
Tietysti koiranleuka vois tuumia, että kun asialinjaa on aikansa etsitty ja löytämättä jäänyt, niin sitten vedotaan vaikka värikkyyteen. Tarkoittaakohan Eva värikkyydellä erilaisia tapoja elää, vaiko ihan värikkyyttä värikkyyden vuoksi? Silloinhan ei tietenkään esim. islantilainen maahanmuuttaja sovi Evan linjaan ensinkään, koska eihän joku Reykjavikin poika suomalaisessa katukuvassa pahemmin erotu. Totta kai on hienoa, että kyllähän Evakin tunnustaa heidän olevan vain kustannuksia, mutta toivoo kummiskin, että värikkyyden myötä heidän ajateltaisiin olevan jotain muuta. No, kukin tyylillään.

Joka tapauksessa uskon, että asia poikii lisää akateemisia suojatyöpaikkoja, sillä luulenpa pian perustettavan asiaa enemmän sottailemaan esim. Helsingin Yliopistoon sosiologian värieettisen ja –esteettisen tutkimuslaitoksen. Laitokseen palkataan tutkijoita, dosentteja, desantteja ja erityisasiantuntijoita sottailemaan sitä, kuinka suomalainen sekä naamavärkeissä että ympäristössä näkyvä värittömyys saa aikaan suvaitsemattomuutta rahvaassa sekä turvattomuuden tunnetta tutkijoissa, dosenteissa, desanteissa ja erityisasiantuntijoissa.

Muuten, eräs suomalainen firma voisi lyödä asian tiimoilta ja Evaan vedoten uuden mainoskampanjan pystyyn. Vaikka näin:



Yhtä kaikki, Eva on tiukka linjassaan. Toi Evan loppulause pisti vaan hiukka tuumimaan:

– Turvallisuuden tunne kasvaa, kun kaikenlainen syrjintä ja rasistiset rikokset tuomitaan, Biaudet vakuutti.
Meinaan, jos Evan kaltaiset ihmiset pääsevät määrittelemään, mitä on syrjintä ja rasistiset rikokset, ja kuinka niistä tuomitaan, niin ei se ainakaan meikäläisen turvallisuuden tunnetta kohota.

2. Anni nuivailee

Myös Anni Sinnemäki tuntuu kyselevän värikkyyden perään, ja vielä hieman tarkemmin kuin Eva. Hän ei peräänkuuluta yleistä värikkyyttä vaan nimenomaan uusia vihreitä työpaikkoja. Epäselväksi jää, onko kyseessä esmes puutarhurin hommat, vai perääkö hän lisää hommia nimenomaan vihreitten äänestäjille. Ainakin oman kokemukseni mukaan perinteinen vihreä työpaikka löytyy yliopistolla, jossa voi puhella mukavia samanhenkisessä seurassa ja samalla halveksua rasvanahkaisia duunareita, joitten verorahoilla näitä vihreitä työpaikkoja pidetään yllä.

Pisti vaan silmään Annin kirjoituksessa lause, ”tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa”. Varsinainen vihreiden yleensä mainostama humanitaarinen maahanmuutto loistaa poissaolollaan. Onko Anni nuivistunut? Tietysti esim. Hotelli Yrjöperskeleen respassa ei olla Annin kanssa samaa mieltä siitä, että tänne pitää saada ulkomaalaisia töihin vain siksi, että tänne pitää saada ulkomaalaisia töihin.

Mutta niin voi kyllä ajatella, että mikäli Firma X ei löydä jostain syystä suomalaista ammattilaista, hän palkkaa Henkilön Y maasta X, ja siihen väliin ei viranomainen sotkeennu, eikä palkkaa akateemista ammattilaista Å asiakseen loukkaantumaan Henkilön Y puolesta asioista, joista Henkilö Y ei ehkä itse ymmärrä loukkaantua, niin mikäs siinä. Tosin maassamme on muistaakseni vielä joku heppu ja henna työttömänä.

Annin kannattaisi kyllä äärimmäisen kovasti puolustaa suomalaista vientiteollisuutta, että jatkossakin löytyy maksajia vihreille työpaikoille.

3. Olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Hommaforumin kautta (kiitos Skrabbille) törmäsin Helsingin Totuuden juttuun, jossa kerrottiin etiopialaisen maahanmuuttajan tylyistä kokemuksista kylmässä, nuivassa ja värittömässä Suomessa. Juttuhan on sinänsä semmosta tyypillistä kärsimyskertomusta, mutta yksi lause pomppasi silmille:

David ei olisi ikinä voinut kuvitella, että kävisi näin. Etiopiassa hän oli yliopiston käynyt kemianopettaja. Oli kuuden huoneen talo ja kotiapulainen. Nyt hän oli työtön ja rahaton.

Saattaa olla, että olen hoksannut jotain pieleen, mutta eikös tää parempia elinoloja etsivä maahanmuutto kulje ton perusteella ihan väärään suuntaan?

Niin sen on pakko olla. Koska eihän oikeasta suunnasta tullut ja HS:n haastattelema tyyppi sentään valehdellakaan voi?

4. Poliisin resursseja hyötykäyttöön

Iltaviihteen nettiuutisista bongasin seuraavan tiedon:

Nuuskan osto netistä rikokseksi

Nuuskan ostaminen internetistä tulee lokakuun alussa rikokseksi.

Lakia muutetaan siksi, että Ruotsi ei ole pystynyt valvomaan lakia, joka kieltää nuuskan myynnin toiseen EU-maahan.

Nuuskan tilaaminen Ruotsista on ollut helppoa ja nopeaa.

Komission raportin mukaan nuuskaa tuodaan Suomeen runsaasti myös pimeille markkinoille. Laiton maahantuonti on usein järjestäytynyttä.

STT


No minähän en itse nuuskaa käytä, kessuja kyllä käpryttelen, joten tää ei minun elämääni hirveästi hetkauta. Mutta kun joku asia on kerran laittomaksi saatettu, niin täytyyhän siihen sitten keksiä rangaistuksetkin ja poliisin täytyy ilman muuta ryhtyä valvomaan sitä, että tilaileekos joku netistä Ettania. Poliisi on varmaan aivan tolkuttoman innostunut tästä lisätyötehtävästä. Kuulunee samaan sarjaan kuin se, että ”etsitte sen Halla-ahon kirjoituksista jotain rikollista, meni kuinka kauan hyvänsä”, tai ”nyt loppui se perheväkivallan tutkiminen, ministerille on lähetetty sähköposti, jossa on puhuttu rumia”.

Ennuste: joku erityisasiantuntija-projektisihteeri Ingrid Pimpstén jostain sisäministeriön komerosta kehittää itselleen kaksi vuotta lisää siistiä ja hyvin palkattua sisätyötä hoksaamalla kuningasajatuksen:

1. Lätkänpelaajat käyttävät nuuskaa ihan simona.

2. Lätkänpelaajat toimivat nuorisolle roolimallina.

3. Nuuskahan on niinqu kielletty.

Ja sen jälkeen pannaankin väkisin pystyyn poliisin, tullin ja rajavartioston erikoisryhmä, jonka ammattilaiset paneutuvat ylemmän tahon käskystä asiaan, vaikka muutakin tekemistä heillä ehkä olisi. Ja sitten odotellaankin lööppejä:

11 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä löysi jälleen jyvät akanoiden seasta.

Biaudet on ennen nykyistä pestiään muistaakseni viettänyt aikaa ulkomailla. Hänen mokutuksensa alkaa olla jo vanhentunutta, mistä kertoo tuo häikäisevä värikkyys-argumentti. Biaudetin paras ominaisuus on se, että edellinen vähemmistövaltuutettu ja nykyinen "demokratiajohtaja" Johanna Suurpää näyttää hänen rinnallaan tolkun ihmiseltä.

Anni on ministeri ja siinä roolissa hänen on viran puolesta ajettava hallituksen asiaa. Hän on sen verran viisas, että ei anna omien sympatioiden tai antipatioiden vaikuttaa työhönsä. Se, että hallituksen linja ei ehkä ole ihan oikea, ei ole yksin Annin vika.

Nuuskaa taas käyttää viisi prosenttia aikuisista suomalaisista miehistä. Tämä on hurja luku, kun ajattelee, että nuuskaa ei ole Suomessa saanut laillisesti myydä EU-jäsenyyden alusta alkaen. Suomenruotsalaisten keskuudessa nuuskankäyttö on erittäin yleistä eikä juuri kukaan tuntemani pidä nuuskan laitonta myyntiä suurena rikoksena. Ruotsissa on lisäksi todettu, että nuuskan ei voi katsoa aiheuttavan syöpää. Terveellistä touhu ei toki ole, mutta ainakin kanssaihmisille nuuskaamisesta koituu huomattavasti vähemmän haittaa kuin kessun käryttelystä.

Todettakoon tähän vielä, että nuuskan myynti on hyvä bisnes laivayhtiöille. Nettimyynti syö laivayhtiöiden bisnestä, joten laivayhtiöt kiittävät tiukentunutta linjaa ruotsalaisten nettimyyntiä vastaan. Toisaalta laivayhtiöt eivät tykkää myyntirajoituksista.

Muuten Ruotsissa 19 prosenttia aikuisista miehistä käyttää nuuskaa. Suuri osa nuuskan nettimyynnistä on ruotsalaisten expattien koti-ikävää.

Keski- ja Etelä-Euroopassa nuuska ei ole koskaan lyönyt itseään läpi, joten niiden maiden kannalta nuuskan nettimyynti on täysin yhdentekevää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille ja kiitos hyvästä kommentista.

Nuuskasta vielä: luulisin, että nuuskan täyskielto voisi olla se ainoa asia, joka saisi svenssonit täyteen kapinaan.

Kyllästynyt kirjoitti...

Samat on näköjään laulut Suomessa kuin Ruotsinmaalla. Ootte te pojat muuten hyviä kertomaan näistä asioista taviskansalaisen näkökulmasta.

Kyllästynyt kirjoitti...

Voisitte ehkä kehittää jotain huumoripitoista tästä mokutuskuunnelmasta "Päät", jonka Ylen ykkönen esittää maanantaina kl 19

http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?serial=r0111022149161154644&l=f&mode=www

Siinä skini ja somali kuulemma vaihtavat päitä.

Kumitonttu kirjoitti...

Mikä ihme tuollaisen Biudetin haastattelun julkaisun taustalla voi olla? Kiinnitin itse huomiota tuohon samaan kohtaan, että koska järjestelmä on kallis ja tehoton, niin se pitääkin nähdä antifasistisen taistelun ruumiillistumana. Ihan niin kuin sekä haastateltavalta että haastattelijalta puuttuisi äly ihan kokonaan.

Seuraavaksi varmaan todetaan, että kehitysyhteistyö on hukkaan heitettyä rahaa niin kuin Wahlroos sanoi, mutta mitä me tehdään kaikille niille virkamiehille, jotka saavat siitä elantonsa? Ei kai heitä työttöminä ole järkeä pitää?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kyllästyneelle ja Kumitontulle & kiitos kommenteista.

Kyllästynyt: Taviskansalaisen näkökulmasta on taviksena helppo puhua. Tuo radio-ohjelma vaikuttaa semmoselta, että ainakin mulla taitaa sanat loppua kesken.

Kumitonttu: Jossain vaiheessa aletaan toivottavasti selvittämään, kuinka paljon julkishallinnossamme on ihan oikeasti hukkapätkää, nimenomaan noitten puhetyöläisten puolella.

Evan saaman julkisuuden idea lienee siinä, että kun on samaa asiaa jauhettu vuosikymmeniä, niin vaikeaahan sitä on tunnustaa, että tuubaa on tullut puhuttua koko ajan. Sitten jaan jänkätään samaa asiaa kuin pieni lapsi ja toivotaan, että jänkkääminen tuottaa tulosta.

Anonyymi kirjoitti...

Katoitko eilen silminäkijää? Huhu mitä touhua!!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle. Mulla ei oo ollut aikoihin enää kiinnostusta kettella Ylen lähetyksiä, mutta kattelin Ylen nettisivuja ja tarkoitit varmaan sitä Tanssipojat-ohjelmaa. Komppaan kommenttiasi, eli Huhu, mitä touhua.

Eikös ne kukkahattuporukat aina totea, että meillä on paljon opittavaa islamilaisista & ilman islamia sieltä päin maailmaa tulleista tavoista? Onks tää sitä Evankin peräänkuuluttamaa värikkyyttä?

Anonyymi kirjoitti...

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/myötähäpeää-bussissa/603147

hannes kirjoitti...

Yleltä tulee itseasiassa vallan mainio sketsisarja politiikasta ykköskanavalta. Ihmistenpuolue - kuvaa osuvasti tätä nykymenoa. Esitysaika kaiketi joka päivä 19-19.30. Tuosta onko jokapäivänen en ole ihan varma.

Tuli vaan tuo mieleen noista Evan ym lausonnoista....

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Hannekselle sekä kiitos kommentista ja linkistä.