Tässä aikansa kuluksi on joskus tullut tuumailtua tätä ihmisen työelämää, tai tarkemmin sanottuna työnjaon kehittymistä. Alunperinhän ihmiset keskittyivät vain välittömään hengissä selviytymiseen ja siihenhän kaikki aika menikin. Myöhemmin, työmenetelmien kehittyessä saattoi osa ihmisistä siirtyä muihin, kaikkia hyödyttäviin tehtäviin. Vaikkapa sepäksi, suutariksi tai mylläriksi.
Ennen pitkää touhu kehittyi niin pitkälle, että osa ihmisistä saattoi siirtyä semmoisiin tehtäviin, joista ei oikeastaan ollut välitöntä hyötyä kenellekään, mutta jotka nähtiin sinänsä ihan hyvänä olla olemassa. Tämmöisiä tehtäviä ovat esimerkiksi kuvanveistäjä, kapellimestari, sirkusklovni ja filosofi.
Tää systeemi on selkeästi ymmärrettävissä ja siinä on selkeää järkeä. Minä tykkään asioista, joissa on järkeä. Olen myös ajatellut, että tämä työnjako on kehittynyt lakipisteeseensä, eikä se siitä voi enää sen kummemmaksi muuttua. Nykyisin huomaan olleeni väärässä, sillä työnjaon evoluutio näkyy edelleenkin kehittyvän. On syntynyt uusi ammattikunta, joita voisi kutsua nimellä mitätöijät.
Mitätöijien tehtävänä on nollata sinänsä ihan hyvin pärjänneen kansakunnan saavutukset ja pyrkiä kaikin keinoin todistamaan, että itsestään suhteellisen ylpeän kansakunnan tuleekin painaa päänsä alas ja hävetä olemassaoloaan.
Mitätöijiä ovat mm. Akuliina Saarikoski, joka julistaa vihaamansa (ja hänet elättävän) suomalaisen heteronormatiivisen yhteiskunnan tuhoksi lesbolaista sissisotaa. Jota ei tietenkään koskaan tule. Mitätöijäksi voisi sanoa myös Mervi Virtasta, jonka näkemyksen mukaan suomen kielen merkitys julkishallinnossa on kovasti liioiteltua. Katariina Lillqvist mitätöi suomalaista historiaa nukkeanimaation keinoin. Päivi Lipponen mitätöi helsinkiläiset opettajat toteamalla että ette vaan osaa ja sai armottoman henkisen pipin, kun opettajat eivät olleetkaan samaa mieltä hänen kanssaan. Jaana Haapasalo mitätöi muutaman sataatuhatta suomalaista metsästäjää mielenköyhiksi. Mitä suuremman porukan saa kerralla mitätöityä, sen hienompaa.
Tuore tyyppi mitätöijien rintamaan on eräs Sarkamo, joka niputtaa suomalaiset miehet uusisänmaallisiksi soturikulttuurihörhöiksi, jotka harrastavat säännöllisesti toistensa pieksämistä ravintoloitten edessä. No, itsehän asuin aikanaan Helsingissä pitkään niillä kulmilla, jossa tämmöistä olis voinut tapahtua, mutta aika harvassa noita ottaanlyöntikilpailuita kyllä oli. Tietysti se on totta, että jos jollekin tyypille on myyty paljon lässytys-opetusviinaa, niin jonkun toisen juoma viina saattaa muuttua rähinäviinaksi. Kai siinä voi käydä niin ihan kansallisuudesta riippumatta.
Sinänsä minä kestän sen tilanteen paremmin, että kaksi humalaista miestä selvittää välejään hetken mielijohteesta, kuin sen että täysin selvät ihmiset kaivavat suunnitelmallisesti ja tieten tahtoen alaikäisiä tyttöjä maakuoppaan hengiltä kivitettäväksi.
Mitä muuten on uusisänmaallisuus? Rinnastetaanko siinä isänmaallisuus jollain lailla esim. uusnatsismiin? Voinko minä rinnastaa uusvasemmistolaisuuden uusavuttomuuteen?
Ei siitä sinänsä sen enempää. Hän oli vain yksi esimerkki mitätöijistä. Mitätöijät siis mitätöivät niin suomalaisia kansana kuin suomalaisten saavutuksia. Yhteistä mitätöijille on, että he suuntaavat ns. valistustyönsä ns. tavalliselle väelle ja vaativat heitä jollain tavoin muuttamaan ajatusmaailmaansa ja tapojaan elää. Yhteistä on myös se, että valistustyö on turhaa, sillä tavalliset ihmiset elävät niin kuin ennenkin. Eli kyse on sinänsä täysin hukkaanheitetystä työstä.
Mihin tällä pyritään? Onko mitätöijien tuotanto tarkoitettu sittenkin vain toisille mitätöijille?
Se voidaan joka tapauksessa todeta, että valtiovalta näkee mitätöijät tarpeellisena. Mitätöijäthän toimivat ja saavat elantonsa julkisella rahoituksella. Yksityinen sektori ei perusta kehäteitten varteen mitätöintikeskuksia, koska niille ei ole kysyntää. Poikkeuksena voi mainita tietyt sanomalehdet, jotka antavat mitätöijille paljon palstatilaa. Mutta niitten logiikkaa en ole enää aikoihin ymmärtänyt.
Ajatteleeko valtio niin, että me suomalaiset olemme oikeasti pahoja ihmisiä, ja meidän tulisi kertakaikkiaan vaan hävetä. En oikein usko, sillä esmes hallituksemme koostuu yhtälailla suomalaisista henkilöistä, enkä ole huomannut siinä suunnassa minkäänlaista häpeämistä.
Vai ajatteleeko valtio niin, että meillä suomalaisilla on liian hyvä olla, ja mitätöijät toimisivat jonkunlaisena reset-nappulana?
Vai onko kyse eräänlaisesta suojelutyöstä, jossa kerätään turvallisiin sisätiloihin sellaiset yksilöt, jotka ennenvanhaan olisivat hukkuneet suohon, kun eivät olisi puhua mälkyttämiseltään älynneet katsoa eteenpäin?
Joku tarvehan näitten mitätöijien olemassaololle on, mutta mikä? Toivottavasti sen joku selvittää.
Ainoa asia, mistä tällä kohdalla olen varma, on se, että mikäli näitä mitätöijien halveksimia tavallisia suomalaisia ei olisi, loppuisi mitätöijiltä leipä.
Sen sijaan mitätöijien poissaoloa ei huomaisi ensinkään. Tai no, ehkäpä sitä ihmettelisi, miksi päivän lehden lukeminen ottaa päähän jotenkin vähemmän kuin ennen.
Espoon poliisilla väkivaltatehtävä Henttaalla
1 tunti sitten
12 kommenttia:
Muista julkinen eli valtiollinen lehdistötuki. Sanomalehdet saavat lehdistötukea valtiolta ja valtion virkamiehet tykkäävät mitätöijistä, joten sanomalehdet antavat mitätöijille palstatilaa. Siinä selitys.
Aika osuvaa tekstiä. Kai osa syy lienee järkyttävä ylikoulutus monilla aloilla, joten jos töitä ja leipää haluaa, on pakko tehdä ”shokeeraavaa” tutkimusta. Monesti viellä huomaa etteivät nämä tutkijat jotka lehtien palstoille nousevat ole edes niitä kaikkein lahjakkainpia. Huomaahan sen jo nykytoimittajista. Tuntuu ettei ole enää mitään suhteellisuuden tajua kun osan sepustuksia lukee. Faktat on tarkistamatta ja jopa peruskoulun yhteiskuntaoppi jäänyt lukematta..
Kiitos taas kirjoituksestasi. Omaan pesään laskijoiden määrä näyttäisi olevan kiinni yhteiskunnan rappion asteesta.
Sen sijaan, että nämäkin mitätöijät keskittyvät nyt omassa ulostessaan pyörimiseen, sukulaistensa henkiseen ruoskintaan ja omiensa häpäisyyn, soisin heidän saavan hieman empiirisiä kokemuksia toisenlaisista yhteiskunnista ja elämästä niissä.
Erittäin hyvä ja ajankohtainen kirjoitus aiheesta, josta media täysin vaikenee.
Mitätöismi on uusi sairaus...
Kiitokset kommentoijille. Juhan muistutus lehdistötuesta pitää paikkansa. Ollaan porukalla ylpeitä suomalaisuudestamme. Ihan kelpo sakkia me ollaan, sanoivat mitätöijät mitä hyvänsä.
Aika osuvaa tekstiä. Kai osa syy lienee järkyttävä ylikoulutus monilla aloilla, joten jos töitä ja leipää haluaa, on pakko tehdä ”shokeeraavaa” tutkimusta.
Ja vihervasemmisto ajaa pakollista 12 vuoden oppivelvollisuutta...
"Ja vihervasemmisto ajaa pakollista 12 vuoden oppivelvollisuutta..."
Muistankohan väärin, mutta eikös aikanaan Suuressa ja Mahtavassa kaikista tullut jonkun sortin ylioppilaita?
Vihervasemmistohan ei oo duunarin asialla, vaan enempi näitten akateemisten suojatyöläisten ja niitten, joitten tulis mielestään saada palkka pelkästä bailaamisesta.
Suomessa ehkä enemmän kuin missään muualla nuo mitätöijät ovat täysillä mukana EU-projektissa eli pitävät itseään enemmän eurooppalaisina tai maailmankansalaisina kuin suomalaisina.
Hesarin "mustalaisekspertti" Kimmo Oksanenkin vetoaa EU-solidaarisuuteen, jotta romanien ongelmat ratkaistaisiin Romaniassa.
Hyvä kirjoitus.
Mitätöijien ammattikunta on eittämättä olemassa ja hhienoa että annoit tälle porukalle nimen. Kun asioille antaa nimen todellisuus on huomattavasti helpompi hahmottaa.
Elämme ilmeisesti yhä enemmän ja enemmä nollasummapeliä. Minä saan jos muut menettävät.
Tervehdys Lekamiehelle ja Jukalle ja kiitos kommentista. Jos termi "mitätöijät" leviää, niin ehkäpä sen kannattaisi levitä muodossa "ammattimitätöijät", koska valtio selvästi näkee tarpeen mitätöinnille.
Olis vaan ollu kiva olla siinä kokouksessa, jossa mitätöinnin tarve on todettu. Keitä siinä kokouksessa oli? Mitä siinä puhuttiin? Millä asiaa perusteltiin?
Vai onko kyseessä vaan joukkohysteria. Vähän samantapainen, kuin aikanaan oli 1970-1980-lukujen vaihteessa ollut "ydinaseeton pohjola"-hysteria.
Muistan lukioaikanani, kun eräs silloisista piipertäjistä tuli kysymään minulta nimeä ydinaseeton pohjola-adressiin, ja minä kysyin että "sinä siis haluat, että ydinaseet poistetaan Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, missä niitä ei alunperinkään ole, mutta Murmanskista, missä niitä on, sinä et puhu mitään?"
Seuraus oli tietysti valtava henkinen pipi. Tosin rasisti-termiä ei silloin käytetty, minä olin "rauhanvastustaja".
Alla meidän kaikkien yhteisesti kustantaman ''poikkitieteellisen '' Monitori-lehden päätoimittajan ruoskansivallus. Vaviskaa, senkin Äijät.
Monitori-lehti 2/2009
Antti Rechardt, vastaava päätoimittaja
''Äijät, Kukkahattutädit ja maahanmuutto
Yksi suomalaisuuden tukipylväistä on uskomus ajattelutapaamme sisältyvästä luonnonvoimien ja vastoinkäymisten koulimasta viisaudesta, jolla tiukoistakin tilanteista selvitään. Tämän luonnollisen viisauden ruumiillistuma on myyttinen suomalainen Äijä.
Myytin mukaan Äijä elää vaatimatonta ja sopeutuvaista elämää, mutta käy aika ajoin sitkeää taistelua milloin luonnonvoimia ja milloin hirmuvaltaa vastaan. Äijällä on vahva itsesuojeluvaisto ja pienistä resursseista huolimatta toiminta on uskomattoman menestyksekästä. Siitä on todisteena pienen Suomen historia.
Pellot kaskettiin ja raivattiin, Kollaa kesti, Suomi säilytti itsenäisyytensä ja kansakunta rakennettiin uudelleen tukkisavotoissa vuodatetulla hiellä. Suomen presidenttinäkin oli Äijä Koo, joka loistavaa selviytymisvaistoa osoittaen hoiti tärkeistä asioista puhumisen, jotta pahasta paikasta selvittäisiin.
Karismaattisen Äijä Koon suoritus oli niin loistava, että vieläkin on mietinnän alla, kuinka isolle komppanialle pitää lautaset kattaa, jotta samaan puhevoimaan päästäisiin.
***
Rauhan aikana myyttinen Äijä joutuu vastentahtoisesti tekemisiin myös kaikenlaisten kotkotusten kanssa. Äijän odotetaan auktoriteetillaan näyttävän, mikä niiden paikka maailmanjärjestyksessä todella on. Äijä Koon jälkeen tämä tärkeä tehtävä on kylläkin ollut hieman hakusessa.
Meneillään olevan Suuren kotkotuksen, eli maahanmuuton yhteydessä, Äijän odotetaan käyvän taisteluun myyttistä Kukkahattutätiä vastaan. Kukkahattutäti kun on valmis jakamaan pala palalta ja ilmaiseksi Äijän vaivalla rakentamaa kansakuntaa pois ihmisille, jotka eivät ole ikänänsä edes saunoneet.
Äijä-myytin mukaan ennen nykyistä olomuotoaan Kukkahattutäti oli kunnianhimoinen hippi, joka Äijän kanssa kilpaillessaan lauloi itsensä viher-punaiseen suonsilmään. Tästä lähtien Äijä ja Kukkahattutäti olisivat olleet sukset ristissä.
Myytin mukaan Äijän odotetaan myös osoittavan, kuinka Kukkahattutäti on ollut vieraita kohtaan liian sinisilmäinen, liian tuhlaileva ja valmis hylkäämään kaiken mitä Äijä on oman selviytymisensä kautta pystynyt opettamaan: kuormasta ei syödä, ja jokainen kantaa oman taakkansa.
Myyttinen Kukkahattutäti on kuitenkin pystynyt ulottamaan valtansa laajalle ja saa ovelilla toimillaan Äijän näyttämään vanhalta Aino-neitokaisen silmissä. Usein Joukahainenkin nauraa olemattomaan partaansa. Äijän perään kaipailevat miettivät, mitä tulevaisuus tätä menoa tuokaan tullessaan.
***
Mutta Äijä on voimissaan, vaikkakin hieman piilossa. Vieläkin monien asioiden toteuttamiseen tarvitaan Äijän lupa. Ja kun päätös on tarpeeksi Äijämäinen, niin sitten ovat muut hiljaa. Sellaiset päätökset suorastaan hujahtavat kansankunnan kerrosten läpi. Kuten Lex Nokia.
Ilman Äijän hyväksyntää ei maahanmuuttoakaan saada suomalaiseen maaperään istutettua. Äijän sana voikin saada ihmeitä aikaan. Mitä Obama USA:ssa, sitä Äijä Suomessa.
Vaikka Äijän mahtia nyky-Suomessa ja maahanmuuton yhteydessä olisikin vaikea hyväksyä, niin ainakaan yhdestä syystä sitä ei voi väheksyä, ja se on Raha. Äijä-myytin lopusta nimittäin paljastuu, että ennen monia muodonmuutoksiaan Kukkahattutäti oli alun alkaen se mahtava Pohjan akka Louhi, jolta Äijä kavereineen kävi ryöstämässä rikkauksia tuovan Sammon. Ja sen jälkeen ei mitään tapahtunut ilman Äijän lupaa.''
Liekö niin, että tulkinta mitätöijistä muiden nollaajina tarkastelee asiaa väärästä kulmasta? Muiden nollaamisella ei, kuten pohdit, ole hirvittävästi tarkoitusta. Toisaalta, vanha vitsihän on, että jos ei itse viitsi laihduttaa, niin pitää lihottaa muita. Jos on itse nolla, niin ei näytä yhtä pahalta kun muutkni ovat
Lähetä kommentti