keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

MÄÄRITTELEMÄTÖN MUTTA SILTI KIELLETTY

Hotellin respassa törmättiin taas erääseen virstanpylvääseen Suomen poliisin etenemisessä kohti poliittisen poliisin roolia. Asian ilmaisi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, joka totesi että poliisi puuttuu jatkossa entistä tehokkaammin varsinkin internetissä rehottaviin vihapuheisiin ja pyrkii saamaan niiden kirjoittajat vastuuseen teoistaan. Sinänsä asiassa ei ole pahemmin uutta, sillä aihetta ”vihapuhe” on käsitelty erinäköisten viranomaisten sekä median toimesta noin n kertaa.

Uutta on sinänsä se, että poliisi näyttää pyrkivän saamaan itselleen jonkunlaisen suoran rankaisijan roolin. Siinä mielessä Kolehmaisen seuraava lausuma on varsin mielenkiintoinen:

- Kun juttuun puututaan ja se tutkitaan, on rikoksesta epäillylle osoitettu, että olet ylittänyt tutkintakynnyksen, eikä tämä ole hyväksyttävää käytöstä, vaikka syyttäjä tekisi syyttämättäjättämispäätöksenkin.

Eli vaikka syyttäjä toteaa, ettei rikosta ole tapahtunut, jolloin asian pitäisi olla sillä loppuun käsitelty voi poliisi silti määritellä kirjoittajan toimineen jotenkin väärin, vaikka tähän mennessä asia on kyllä määritelty vasta oikeudessa. Tavalliselle ihmiselle on selvää, että jo poliisin tutkinnan kohteeksi joutuminen on jo itsessään hyvin suuri rangaistus, jonka seuraukset voivat heijastua muuhunkin elämään. Eritoten jos ihminen työskentelee julkishallinnossa. Lisäksi muutenkin hidasta tutkintaa voidaan piruuttaan venyttää ja roikuttaa ihmistä siinä kuuluisassa löysässä hirressä.

Mutta tässäkin uutisessa ja poliisin ylijohtajan avautumisessa ja suoranaisessa uhkauksessa puuttuu edelleenkin se yksi – erittäin olennainen – tekijä.

Mitä se on se vihapuhe?

Jos poliisi uhkaa seurauksia tietystä toiminnasta, on tietenkin saatettava ihmisten tietoon toiminnan rajat.

Onko maahanmuuton asiallinen, faktoihin pohjautuva arvostelu vihapuhetta?

Onko maahanmuuttajien tekemien rikosten arvostelu vihapuhetta?

Onko poliitikkojen toiminnan arvostelu vihapuhetta?

Onko valtamedian toimien arvostelu vihapuhetta?

Onko virkakoneiston toiminnan arvostelu vihapuhetta?

Onko Euroopan Unionin toiminnan arvostelu vihapuhetta?

Onko humanitaarisen maahanmuuton ja sitä tukevan sekä ylläpitävän koneiston arvostelu automaattisesti vihapuhetta?

Jos on, niin on perusteltava miksi. Jos ei ole, se täytyy tunnustaa ääneen ja jättää asiallisen kritiikin esittäjät rauhaan.

Mutta näinhän ei tapahdu. Kun ns. vihapuheen määrittely pidetään täysin epämääräisenä, niin se vaientaa helposti asiallisenkin kritiikin. Ja nimenomaan siihen valtiohallintomme pyrkiikin. Ei se säikähdä räyhääjiä. Mutta kysymyksiä se pelkää. Siksi sanoma on selvä: Alkää lausuko vääriä sanoja. Ja koska vääriä sanoja ei ole määritelty, on viisaampaa, että ette lausu mitään.

Nykyisen määrittelemättömän vihapuhemääritelmän mukaan tämäkin poliisia arvosteleva kirjoitus oli vihapuhetta. Vaikka se sisälsi oikeastaan vain kysymyksiä. Minkälainen yhteiskunta kieltää kysymykset?


56 kommenttia:

Imulippo kirjoitti...

Tänne tarvitaan samankaltainen perustuslaki kuin Yhdysvalloissa, joka perustuu yksilön vapaudelle suojautua huonolta hallinnolta. Meillä järjestelmä de facto perustuu viranomaisten vapaudelle kyykyttää ihmisiä. Kaikista viranomaisista juuri rajojen sisäisen väkivaltakoneiston eli poliisin toiminnan olisi oltava kaikkein moitteettominta ja lakiin perustuvaa. Poliisin ylimmältä johtajalta tuollainen lausunto on vallan kolmijako-oppia halveksiva.

Antaakohan Seppo Kolehmainen nyt itse “skappareilleen” lakiin perustumattoman käskyn siivota suomalaisilla palvelimilla käytävän, valtion toimintaa arvostelevan ja totuuden paljastamiseen pyrkivän keskustelun? Totuuden paljastaminen on nykyään suurin rikos. Täysin häiriintynyttä. Poliisi on julistautunut omien elättäjiensä viholliseksi. Meillä on Suomessa poliittinen poliisi. Kotimainen Gestapo.

Castor kirjoitti...

Poliisipäällikkö ei näemmä itsekään ymmärrä mistä puhuu. Ensinnäkin, mikäli mennään siihen, että esimerkiksi nimettömiä ilmiantoja voidaan tekaista "vihapuheesta", ollaan tilanteessa, jossa perätön ilmianto rikoksena menettää merkityksensä. Nimittäin perättömästä ilmiannosta on nimenomaan silloin kysymys, jos tehdään päätös syyttämättä jättämisestä. Suomalaisen nykytilanteen jollain tavalla käsittäen ilmiantoja on nyt jo tehty nimettömästi, ja se ei sovi nykyiseen lakiin. Verottajan netti-ilmiantopalveluhan on ollut hyvinkin suosittu kateellisten kansalaisten parissa väylänä kostaa jollekulle, joka ei sinä aamuna sanonut huomenta tai muuten vain tuntui vittuilevan. Tutkintaan nuokin ilmiannot menevät, mutta koska ne voi tehdä nimettömänä, niillä ei ole ilmiantajalle seurauksia. Poliisijohdon pitäisi nyt sen verran ymmärtää perättömän ilmiannon tarkoitusta, että sillä lailla nimenomaan ehkäistään sellaisten ilmiantojen tekoa, joiden perusteella poliisi aloittaa tutkinnan, ja syyttäjä toteaa ettei rikosta ole, ellei poliisi omasta aloitteestaan luovu toimepiteistä. Poliisikomentaja on ryhtynyt lainsäätäjäksi ja rapauttamaan juuri sitä lainsäädäntöä, joka on luotu turvaksi kansalaisille, ettei niitä turhia ilmiantoja tulisi. Suomi on täynnä toinen toistaan tyhmempiä, korkeassa asemassa olevia ihmisiä.

Jos vihapuhetilanteeseen ei luoda anonyymia ilmiantomahdollisuutta, ilmiantajan on normaalin järjestelmän mukaan ilmoitettava henkilötietonsa. Jos poliisi luopuu toimenpiteestä tai syyttäjä jättää syyttämättä, niin ilmiantajan perätön ilmianto on tutkittava. Tästä tulee täysin loputon kierre, joka syö poliisin vähätkin voimavarat. Tietenkään unohtamatta koko vihapuhe-käsitteen määrittelemättömyyttä. Meillä on jo laki siitä hirveästä kiihottamisesta ja uskonrauhan rikkomisesta. Meillä on lisäksi laki kunnianloukkauksesta. Mainitsemani lait ovat RL 11, 15, 17 ja 24 luvut, käyttöön vain. Okei, se on "väärä ilmianto" nykyään, en korjaa koko tekstiä...Tietenkin syyttäjät, joita kuulemma oikein koulutetaan tähän vihapuheen tunnistamiseen artikkelin mukaan, opetetaan tekemään päätös näin: todetaan RIKOS tapahtuneeksi, mutta samalla lausutaan, että sen lievyyden johdosta syytettä ei ole yleisen edun nimissä syytä nostaa. Näin ei ilmiantaja joudu vastuuseen väärästä ilmiannostaan. Konstit on monet, sano muija kun kusi ja konttas. Ja varsinkin konsteja on kieroilla juristeilla.

Stasi oli aikoinaan rangaistusten jakelija DDR:ssä. Pelkkä kuulustelu riitti esimerkiksi työpaikan menettämiseen. Sitten kierre jatkui: DDR:ssä oli rikos olla työtön, mutta kukaan ei ottanut Stasin kuulustelemaa töihin. Loistava tulevaisuus!

Poliisijohto näyttää hyväksyvän laittomuudet ja ryhtyvän jopa edistämään niitä. Kukaan ei väitä vastaan, eivät ainakaan ihmisoikusjuristit, joiden suurin huoli on jossain kaukana suomalaisten oikeuksista.

Muuta: tämän amun Ilta-Sanomissa ikuisen valon lähde Teemu Sinkkonen lausuu näin:

"Näyttää siltä, että Isis haluaa varta vasten näyttää, että se pystyy käyttämään näitä reittejä hyväkseen. Se hyötyy omassa propagandassaan siitä, jos pakolaisvirtoja aletaan käsitellä turvallisuusuhkana, analysoi Ulkopoliittisen instituutin terrorismitutkija Teemu Sinkkonen IS:lle.

Isis yrittää hänen mukaansa kaikessa propagandassaan luoda vastakkainasettelua islamin ja lännen välille, mikä helpottaisi uusien jäsenten rekrytointia järjestön riveihin."

Logiikka on yhtä kaukana kuin Mars näitten ihmisten ajatuksista.

Castor kirjoitti...

Artikkelin perässä on vihapuheen määritelmä. Jos tuon mukaan mennään, niin sanavapautta ei enää ole. Kommentoin sitä tuonne väliin:

"Mikä vihapuhe?

Vihapuheella tarkoitetaan yleensä sellaisia ilmaisuja, joilla hyökätään yksilöä tai ihmisryhmää vastaan heidän ominaisuutensa tai mielipiteidensä takia."
Castor: Poliislla ei ole oikeutta puuttua tällaiseen oma-aloitteisesti.

"Vihapuheet ovat loukkaavia, alistavia, ja ne luovat eriarvoisuutta ja lietsovat pelkoa."
Castor: Sanavapauteen kuuluu jopa EU:n kannan mukaan myös sisällöltään epämiellyttävien ja jopa loukkaavien kirjoitusten sietäminen. Edelleenkään poliisilla ei ole oikeutta puuttua oma-aloitteisesti jonkun tunteita loukkaavaan kirjoitukseen, eriarvoisuutta korostavaan kirjoitukseen (“toiset kulttuurit ovat avokkaampia kuin toiset”), eikä pelkoa lietsovaan kirjoiteluun (“Ruokolahdella on tavattu leijona”).

"Vihapuheessa ratkaisevaa on sisältö – niiden muoto voi vaihdella täysin pidäkkeettömistä nettikommenteista asiallisesti jäsenneltyihin teksteihin ja puheisiin asti."
Castor: Poliiisilla ei ole oikeutta puuttua oma-aloitteisesti tällaiseen “sisällön arviointiin” kuin silloin, jos rikos on virallisen syytteen alainen. Muistan kyllä niitä aikoja, kun konstaapelit eivät osanneet kirjoittaa edes suomea. “Mies tuli vastaan kadulla, joka löi häntä päähän”. Aito esimerkki kuulustelupöytäkirjasta!

"Äärimmillään vihapuheet täyttävät rikosten tunnusmerkistön. Usein kyse on kunnianloukkauksista tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Myös tutkijoiden, poliitikkojen ja journalistien uhkailun sanotaan viime aikoina lisääntyneen."

Castor: Kunnianloukkaus ja muut siinä luvussa olevat loukkausrikokset ovat asianomistajarikoksia, siis ilmiantajan on tultava esille. Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin antaa määräyksen syytteen nostamisesta, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista. Jos poliitikkoja tai toimittajia on uhkiltu, niin rikosilmoitus ja näyttöä tiskiin. Minulle ei mene perille sellainen älytön väite, että näin sanotaan tapahtuneen enenevässä määrin, mutta juttuja ei ole poliisilla kymmenittäin. Tämäkin toimittaja johtaa ihmisiä harhaan. Ihmiset alkavat nähdä sitä vihapuhetta joka paikassa, kun lehdessäkin kirjoitetaan siitä, näinhän se sitten menee.

Unknown kirjoitti...

Tämmöinen tapaus loppukesältä 1999: oltiin edellisenä päivänä maisteltu hieman käyneitä pähkinöitä ja sitten ajeltiin 6-tietä kotiinpäin ja Kiteen kohdalla sivaripoliisi pysäytti ja puhallutti. Mittari värähti sen verran, että matka jatkui sivarivolkkarissa kohti Kiteen poliisiasemalla odottavaa, siihen aikaan ainakin harvinaista tarkkuusalkometriä, jota ohjattiin PC:llä, olisko ollut Windows 95 pohjainen appi!

Joka tapauksessa, tämän puhalluksen tulos näytti sallittuja lukemia, ja matkani sai jatkua. Minulle lyötiin kuitenkin käteen jokinlainen kuulustelupöytäkirja tms. raportti, jossa oli otsikoina: RIKOKSEN tekopaikka, RIKOKSEN tekoaika,jne, vaikka lopputulema oli, ettei mitään rikosta ollut tapahtunut... joten osattiin sitä ennekin, ainakin Kiteellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Imulipolle, Castorille ja Pörri Oravalle & kiitos kommenteistanne.

Imulippo: Olen samaa mieltä tuosta perustuslaista. Erityisesti sen toisesta lisäyksestä. Virkakoneisto on perustettu takaamaan kansalaisille välttämättömiä palveluja, ei määrittelemään sitä, mitä kansalaiset ajattelevat , puhuvat ja kirjoittavat. Palvelimista voi todeta, että onneksi ovat olemassa amerikkalaiset palvelimet, joita tämäkin blogi käyttää.

Castor: Kiitos pitkästä ja erittäin hyvästä kommentista. Minulla ei ole oikeastaan mitään lisättävää. Meillä ei ole vielä Stasia. Mutta sitä kohti ollaan menossa. Ja suurin kysymys on, että kuka sen kehityksen pystyy pysäyttämään? Niin poliittisessa kuin virkakoneistossamme sellaisia ihmisiä ei ole. Ei siellä ole juuri haluakaan.

Pörri: Olisko lankettien pohjat säilytetty ja kopioitu nykypäivää varten?

Castor kirjoitti...

Mitä enemmän tätä pohdin, sitä enemmän menee pää rikki. Siis toimittajia, tutkijoita ja poliitikkoja on "uhkailtu". Laiton uhkaus:

"Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

"Perusteltu syy" ja "vakavassa vaarassa"...Voi hellanlettas näitä uhatuksi itsensä tuntevia! Jos känniurpo yöllä kahdelta uhkaa tutkijaa/toimittajaa anaaliraiskauksella, niin mitenkähän vakavasti tuollainen pitäisi ottaa? Nämä uhatuthan itse aina kertovat, kuinka uhkaus on selvästikin tullut joltain känniseltä keskellä yötä. Ala-arvoinen käytös ja harkintakyvyn puute eivät minusta vielä oikein tee "uhkausta" tunnusmerkistön mukaiseksi.

Onko näiltä ihmisiltä menneet hermot (kun on pakko todistaa asiaa, johon ei itsekään usko)? Ovatko nämä uhatut jotenkin todellisia ihmisiä heikompia? Olen saanut aikoinaan melkoisen monta kirjelappua (silloinhan tätä netin siunausta ei ollut, niitä olisi ollut varmaan enemmän) jossa minua on uhkailtu milloin milläkin, mutta en minä niitä osannut kovin tosissani ottaa. Mukana oli aivan varmasti aika pitkään istuneitten tyypienkin terveisiä.

Tämä koko maailma on mennyt sellaiseksi kissankasvattajien ja uhriutujien riemusaattueeksi, jossa pelätään omaa varjoa ja kaikki "uhkailevat". Ihmeellistä marinaa koko ajan "vihapuheesta", kun pykälät ovat selvät, mennään niitten mukaan. Huono käytös ja arvostelukyvyttömyys ovat kasvatuksellisia ja kasvamiseen liityviä asioita, eivät ne poliisille kuulu. Enemmän minä kantaisin huolta kevään lämpenevistä ilmoista ja lihan ilmestymisestä näkyville, mutta kun todelliset huolenaiheet pitää häivyttää tällaisella jatkuvalla kohkaamisella siitä, kuka on eniten loukkaantunut "vihapuheesta". Surkeaa porukkaa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Joo, näistä uhkauksista on puhuttu kovasti, mutta esmes kuvakaappauksia sähköpostiviesteistä ei ole näytetty. Olisko niin, että asiallinenkin kritiikki on tulkittu ns. luovalla tavalla? Tästä tulee mieleen se muistaakseni kolmen vuoden takainen episodi, jossa puhuttiin suomenruotsalaisiin toimittajiin kohdistetusta väkivaltakampanjasta jonka seurauksena Saska Saarikoskikin ilmoitti muuttavansa nimensä Saska Öforsiksi. Asia jotenkin vaan hiljeni ja unohtui, kun kävi ilmi, että kyseessä oli yksi jätkä joka oli lähettänyt sähköposteja muistaakseni kahdelle toimittajalle. Eipä siitäkään episodista olla sen alkuhypetyksen jälkeen mitään kuultu. Menee samaan sarjaan kuin tuo Espoon junacausti tai se, että bussi ajoi pysäkillä tummaihoisen pojan ohi.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Pohjois-Korean Valtion Turvallisuuspalvelu tulee nyökkäämään hyväksyvästi tälle. Ehkäpä tämä Suomen Poliisin uusi kaikenkattava pidätys- ja vangitsemisoikeus onkin kopioitu suoraan sieltä? Vai onko oppi-isänä ollutkin Lavrenti Berija?

Voisi varmaan aloittaa kilpailun siitä, mihin kuntaan perustetaan ensimmäinen uudelleenkoulutusleiri vihapuhujille!

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi ottaa itselleen lisää oikeuksia, jos niitä ei heille anneta.. Näköjään. Poliisi laajentaa omia toimivaltuuksiaan myös "opetuksellisen" rankaisemisen suhteen ja alkaa käyttää esitutkintaa varsinaisena rangaistuksena. Tämä on melko pelottavaa ja laitonta toimintaa, jossa kuka tahansa voidaan napata esim. säilöön pariksi yöksi, vaikka poliisi jo etukäteen tietäisi, ettei syyttäjä edes vilkaise jutun papereita, vaan tekee syyttämättäjättämispäätöksen välittömästi. Puhumattakaan maineesta, työpaikasta, aseenkantoluvista ym. ym. mitä uhri voi menettää.

Esitutkinta EI ole rangaistuskeino, ja tällaiseen mielivaltaan tulee puuttua välittömästi! Mutta kuka enää puuttuisi, kansalleen täysin selkänsä kääntäneet poliitikotko? Kansaa vastaan toimivat virkamiehet? Vastaus: EI KUKAAN puutu, koska tässä jahdataan väärinajattelijoita (=rasisteja, fasisteja, natseja eli kaikkia erimielisiä).

Olisi luullut että länsimaat olisivat edes hiukan viisaampia, mutta poliittinen korrektius taitaakin olla se juttu, joka nämä maat lopullisesti pudottaa. Eivät edes tulevaisuuden historioitsijat tule näitä penkomaan, vai oletteko kuulleet kehitysmaissa olevan historiankirjoitusta? Suomeksi sanottuna: Vittu mitä paskaa! :)

-Mikko-

Anonyymi kirjoitti...


Moro Ykä..

En voi olla kommentoimatta tuota viimeistä lausetta. "tai se, että bussi ajoi pysäkillä tummaihoisen pojan ohi.".
Minunkin ohi on ajanut bussi, jonka kuljettaja on ollut tummaihoinen, mutta en minä siinä silloin kyllä rasismia nähnyt, ennen tätä edellä mainittua episodia. Vanhanakin näköjään voi oppia uutta.
Kenelle tuosta kohdalleni sattuneesta "rasistisesta" episodista pitäisi tiedottaa että tapaus saisi julkisuutta otsikoissa. Olen lähes varma että samalla pysäkillä seisoi vieressäni Kukkahattu-täti. Pitäisikö pyytää hänet todistajaksi?
Tai toisaalta, minähän olen lihaa syövä, keski-iän ylittänyt Suomalainen heteromies, perinteisillä perhearvoilla varustettu verojen maksaja. Eli minä olin itse syyllinen sen bussin ohiajoon. Pitääpä käydä ensi tilassa ilmoittautumassa Poliisi-laitokselle syylliseksi tekoon että saavat kirjoittaa sakon minulle tai laittaa vankilaan.

t.
S.E.P.

Anonyymi kirjoitti...

Minäpä teen tässä oikein historiallisen teon ja määrittelen laittoman vihapuheen:

"Laitonta vihapuhetta on sellainen tekstuaalinen julkinen ilmaisu, joka sisältää selkeästi ja yksiselitteisesti laitonta toimintaa ja ilmaisemisen motiivina on pyrkimys vahingoittaa, häiritä tai mustamaalta puheen kohteena olevaa yksilöä tai ryhmää."

Tämä määritelmä pohjautuu siihen oletukseen, että on tapahduttava jotain laitonta, ennen kuin resurssipulainen poliisi voi käynnistää tutkinnan.

Jos vihapuhetta ei ole rikoslaissa määritelty, niin kyseessä täytyy olla sellaisesta ilmaisusta, joka täyttää joidenkin muiden lainkohtien määritelmän laittomasta ilmaisusta.

Jos kyse on vihapuheesta, niin ilmaisun laittomuuteen täytyy liittyä vihamotiivi.

Noin. Vihapuhe on määritelty.

Odotan muiden osapuolten tekevän seuraavat siirrot.

Jos tuo määritelmä ei kelpaa, niin tehköön joku paremman ja julkaiskoon sen. Siihen asti voidaan varmaan ihan hyvällä omallatunnolla katsoa että tuo on vihapuheen määritelmä ja toimia sen mukaan.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Rauta-Missin tuoreimmasta ponkaisi nuivasti ajattelevaan mieleeni, jotta kohtako se koneisto tätä Lysergihapon dietyyliamidia suoneeni lykkää? ;)

"Erityisesti ne sopisivat ..., joissa ihmiset ovat jumittuneet kielteisiin ajatuksiin."

http://takkirauta.blogspot.fi/2016/04/lasten-kaltaisten-on-taivasten.html

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Poliisin päättämää pidätysaikaa on Suomessa vain kolme vuorokautta, mutta eihän tuohon tarvita kuin yksi lakia soveltuvasti tulkitseva käräjäoikeuden tuomari ja vihakirjoittaja istuu tutkintavankeudessa parisen kuukautta. Ettei pääse jatkamaan rikosllista toimintaansa tai kätkemään todisteita.

Lohduttaa varmaan aika vähän kun sen jälkeen todetaan, että tällä kertaa ei saatu edes syytettä aikaiseksi, mutta jatkapa blogin pitoa niin kokeillaan ensi kerralla paremmalla onnella. Sitä ennen on tietysti käyty takavarikoimassa haulikot pois ettei potentiaalinen rikollinen pääse edes sorsametsälle.

Ja kaikki tämä täysin laillisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä varmaan on sitä vihapuhetta, tosin kohteena ovat suomalaiset mokuttajanaiset, eivät mamut. :D

http://i.imgur.com/etGnp9M.png

Anonyymi kirjoitti...

Kiintoisan linjauksen teki poliisi.

Tokihan tämä saattaa hillitä työssä olevien ja erityisesti julkisella sektorilla työskentelevien näpääimistön naksutusta. Kaltaiselleni tulevalle pitkäaikaistyöttömälle tuolla ei ole mitään mekitystä.

Jos putkaa linnaa vankeutta uhkaavat antaa, niin siihen voikin tuumata, että "kiva saa huomennakin ruokaa".

Tuleekin mieleeni liikeidea. Pientä asevelihintaista korvausta vastaan voisin alkaa julkaisemaan toisten kirjoittamia vihapuheita.

Muutenkin kun alan olla sitä mieltä, että viittaan laille, hyvin kunnioittavasti toki, kintaalla.

-KKi-

Anonyymi kirjoitti...


"Laitonta vihapuhetta on sellainen tekstuaalinen julkinen ilmaisu" jonka johdosta joku voi pahoittaa mielensä tai voidaan olettaa jonkun pahoittavan mielensä tai mielensäpahoittaminen on mahdollista aika-avaruusvorteksissa menneisyydessä tahi tulevaisuudessa. Pelkkä aikomuskin on rankaistavaa.

Kun sanat ovat tekoja ja uhkaava tuijotus ylittää uutiskynnyksen (= kohteena ollut joukko tai yksilö tunsi olonsa uhatuksi tai joku koki, että joku saattoi kokea) niin kaikki alkaa olla mahdollista.

Yhtymäkohtia menneeseen Neuvostoliittoon löytyy pelottavan paljon.

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel, Mikolle, S.E.P:lle, Ano1:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Keski-ikäiselle pikkupojalle, Ano2:lle, KKi:lle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Yks Turkkulaanen: En tiedä oppi-isästä, mutta jotenkin alan ymmärtämään jotain itäsaksalaista viranomaista. Ei hänkään varmasti ajatellut edustavansa hirmuvaltaa, vaan hän toimi Järjestelmän puolesta ja silloinhan hän toimi oikein. Tai no, ehkä hän myös tajusi, että jos et ole kyykyttäjä, niin olet kyykytettävä.

Mikko & Keski-ikäinen pikkupoika: Kyllä. Esitutkinta ei voi olla rangaistus, mutta tässähän poliisi antaa selvästi ymmärtää käyttävänsä sitä sellaisena. Kaikkine sen aiheuttamine seurauksineen, mitä mainitsitte. Ja siks toiseks, vaikka pidätysaika on vain kolme päivää, niin tavalliselle ihmiselle sen mittainen sellireissu on taatusti rankka rasti.

S.E.P: Kyseinenkin skandaalihan oli täysin tekemällä tehty. Sitä seuraavaa odotellessa.

Ano1: Tuo on hyvä määritelmä, ja jos tuon mukaan toimittaisiin, niin vähiin jäisivät jutut. Nythän vihapuhetta ei määritellä sen mukaan mitä sanottiin, vaan miten se tulkittiin.

VNV: Minä luulen puolestaan, että niitä liuskoja on imeskelty nimenomaan siellä koneiston yläpäässä.

Ano2: Ilman muuta vihapuhetta, sillä suomalaisnaisethan menevät Gambiaan vain täysin oikeutetusti laajentamaan seksuaalisuuttaan. Suomalaisäijien reissut Thaimaahan puolestaan ovat sitä riistoa.

KKi: Tiedä, vaikka olisit just keksinyt toimivan bisnesidean.

Taisteluvälineupseeri: No niin löytyy. Ja pelottavinta on se, että niin virka- kuin poliittisessa koneistossakaan ei tätä kehitystä kukaan kyseenalaista.

Juha kirjoitti...

Olinkin jo kauan, pienessä mielessäni, aprikoinut että mitäs sitten, kun leimakirves hilpaisee. Nyt on asia selvinnyt!

Kehitys todellakin näyttäisi kulkevan tähän suuntaan, jos virallisten tiedoitusvälineiden sisällöntuottajien visioista vetelee suuria linjoja tulevaisuuteen. Kuitenkin luulen äänen kellossa muuttuvan ennenaikaisesti, kun ruma todellisuus puskee iholle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Eletään toivossa. Sinänsä ruma todellisuus on puskenut iholle jo pitkän aikaa, ja vaikuttaa että niin virka- kuin poliittisessa koneistossa kyky valehdella itselleen kasvaa täsmälleen samassa mittasuhteessa.

Juha kirjoitti...

En ole osannut selittää näitä nykyisiä suuntauksia millään muulla, kuin taustavaikuttajien ohjeiden toteuttamisella. Ns. Suomen etuahan en näe nykyisten poliittisten tempausten ajavan, joten jonkun muun sitten. Ehkäpä foliopipoisuus on tarttunut minuunkin, tiedä häntä. Mutta tiedoitusvälineet ovat tässä mukana ns. koneiston rintamassa, luullen ajavansa hyvää asiaa eteenpäin ja suurella tunteen palolla. Jos/kun joskus selviääkin, että taustalla olikin vain kolmannen tahon taloudelliset edut (suuressa, ei Suomen mittakaavassa) sekä politiikkojen urakehitys, niin voi sitä parkumisen määrää ja kellojen kalkatusta lehdistön uunotettujen taholta.

Salalittoteorialtahan tuo kirjoittamani kuullostaa, ja on täyttä mielikuvituksen tuotetta tuuleen huudettuna.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Itse ajattelen niin, että tapahtumat voidaan pääosin selvittää inhimillisellä typeryydellä ja oman egon pönkittämisellä älyllisesti helpolla suvaitsevaisvaihtoehdolla ennen kuin alan ajatella salaliittoteorioita. En niitäkään sinänsä kiistä. Minä vaan en ole ollut kärpäsenä katossa kuuntelemassa. Selväähän on sinänsä, että Suomenkin tapahtumien taustavaikuttajana on vasemmistohumanistien johtama EU ja sen hajoaminen olisi jokaisen tulevaisuutta ajattelevan ihmisen suurin toive.

Anonyymi kirjoitti...

Rikollisorganisaatioksi taantunut poliittisen vallankäytön väline. Pitää tavallisia kansalaisia suurimpana uhkanaan. Seitsemän kirjainta: P-O-L-I-I-S-I… Oikein!
Eli Kolehmainen jatkaa Paateron linjalla ja pyrkii ”laajentamaan lainvalvonnan repertuaaria” stasi-tyyppiseksi toiminnaksi.

Yksi suuri tekijä poliisin moraalin mädäntymisessä on poliisin mahdollisuus käyttää omaa harkintaansa toiminnassaan. Jos tämä mahdollisuus poistettaisiin, aika paljon poliisin perseilyistä jäisi tekemättä. Voisi vain kuvitella, millaista myrkkyä nyky-poliisille olisi, jos se joutuisi kaikissa toimissaan noudattamaan ja vain ainoastaan lakeja ja asetuksia! Tällä hetkellähän poliisi lukee lakia ainoastaan hyväkseen, ei koskaan haitakseen. Uusi ilmiö, joka kertoo hyvin siitä, kuinka sameissa vesissä poliisi ui, on se, että kun poliisi tekee virheen jota VKSV ei voi valkopestä, poliisi kostaa uhrilleen… Ja poliisiylijohtaja Kolehmaisen lausunto sopii hyvin yhteen tällaisen sarjakuvista tutun ”kostaja-mentaliteetin” kanssa: ”Me rankaisemme niitä, joiden me katsomme tehneen väärin!”

Alkaa olla aika vaikeaa tunnistaa tätä nyky-Suomea omaksi kotimaakseen.
T. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Riku. Vaikeaa on tunnistaa niin. Poliisimme ei ole vielä mikään punainen Valpo, mutta se on etenemässä sillä tiellä. Ja tässä voi esittää taas sen ikävän kysymyksen, eli ketkä niistä, joilla on mahdollisuus se tie tulpata, aikovat tai edes haluavat sen tehdä? Niitä tahoja ei löydy niin poliittisessa kuin virkamieskoneistossakaan. Mediasta lienee tässä turha puhuakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ja kun poliisi julistaa käyttävänsä esitutkintaa rankaisukeinona, niin poliisi murtaa länsimaisen demokratian lähtökohtana olevan vallan kolmijako-opin. Tämä on mielestäni hyvin vakava asia.

Jos ja kun poliisi murtaa vallan kolmijako-opin nimenomaan kansaa jakavan poliittisen jakolinjan mukaan, niin tilanne muuttuu vielä huomattavasti vakavammaksi.

Jos poliisi tai sisäministeriö ei kohdista hyvin näkyvästi ja kuuluvasti kurinpitotoimia ja kritiikkiä kyseisen poliisin suuntaan, niin tilanne on vielä vakavampi.

Poliisi muuttui jo Anne Holmlundin aikana varsin vahvasti poliittiseksi poliisiksi. Sama linja näyttää jatkuvan taas uudestaan.

Ja paljonko lyödään vetoa siitä, että näin iso asia ei kiinnosta ainuttakaan valtamediaa tai poliittista toimittajaa sitten pisaraakaan.

Juha kirjoitti...

Yrjö, olen samaa mieltä siitä, että aihepiirissa esiintyy paljon typeryyttä, egon tunkkaamista sekä ihan vain hyödyllisiä tolloja. Erityisesti, kun katsellaan koneiston jonkin yksittäisen rattaan värinää tässä retuperän VPK:n posetiivissa. Mutta eiköhän tämä riitä tästä huuhaa.liitto.puheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän ei ole muuta lääkettä kuin kansalaisten valistaminen, siis valistaminen omista oikeuksista.
-käytä pseudonyumiä tai nimimerkkiä
-käytä VPN IP:tä
-kryptaa koneesi
-jos joudut kuulusteluun, pidä turpa kiinni

Oikeasti poliisi on tähän mennessä kiusannut lähinnä helppoja uhreja, siis ihmisiä jotka tunnekuohussa kirjoittavat someen jotain omalla profiilillaan. Näistä sitten joku sjuwaitsija nappaa screenshotin ja ilmoittaa poliisille. Epäilty sitten kuulusteluissa luulee olevansa jossain rehtorin puhuttelussa tai väittelyssä ja puhuu itsensä pussiin, ja tämän "tunnustuksen" perusteella isketään sakkotuomio.

Oikeasti, ei Suomen poliisilla ole aikaa, osaamista tai resursseja lähteä kyselemään näyttöä kun palvelimet ovat ulkomailla eikä screenshot riitä todisteeksi mistään, jos ei mene itse tunnustamaan.

Castor kirjoitti...

Niin, tällaisia valopäitä tuosta porukasta taitaa olla enemmistö, eli kättelystä puhuttu Rasmuksessa, kun Sveitsissä on noussut rähinä siitä, että oppilaiden ei enää ole pakko kätellä opettajia, siis muslimien.

"EN LAITA HLÖN NIMEÄ: jos nainen ei ole valmis kattelemaan miesta, siis musliminainen tai muslimimies ei ole valmis kattelemaan naista, miten se on naisia alaarvoisesti kohtelevaa? siina ollaan tasapuolisia kuitenkin? eli naiset kattelee naiset ja miehet kattelee miehet..."

"EN LAITA HLÖN NIMEÄ: He eivät vaadi miesopettajaa, vaan kieltäytyvät kättelemässä opettajaa, siinä on melkoinen ero. Melkoisen erikoiseltahan se kuulostaa, mutta pitäisikö heidät mielestäsi rangaistuksen uhalla pakottaa kättelyyn? Vai mitä tarkoitat vaatimisella? Ja mikä olisi mielestäsi sopiva rangaistus ? Koulusta erottaminen ? Ja nyt taas suhteuttaminen on syytä palauttaa mieleen."

Saattaa olla pieni asia jonkun mielestä, mutta kun aamuisin katson ikkunasta kun pienet oppilaat tulevat kello kahdeksalta viereiseen kouluun, asettuvat riveihin, Kiinan kansallislaulu soi, lippu nostetaan salkoon, ja sen jälkeen mennään siististi jonossa yhden jonon oppilaat kerrallaan sisälle, niin jotenkin se koskettaa vanhaa vaskistia tai rasistia tai minkä määritelmän kukin minusta haluaa tehdä. En ole kuullut täällä kenelläkään olevan ongelmaa myöskään viittaamisen kanssa, tai sen kanssa, että noustaan seisomaan vastattaessa. Rappio alkaa kasvatuksen puutteesta, tai pikemminkin lapsen laiminlyömisestä.

Anonyymi kirjoitti...

Tulinpa tuumineeksi jotta joskus 80-luvulla saattoi kuulla tai lukea lehdestä lauseen 'suomi on vapaa maa'.
Ei kuule enää.
Ei ole kuullut aikoihin.
Tosin ei tämä ole vapaalta pitkään tuntunutkaan.

Mikä meni pieleen? Miksi?
Äänestimmekö väärin jossain kohtaa? Juu, tiedän..pieleenhän se meni.

Entä jatkossa? Alistummeko vain? Vastarintaa? Miten? Kenen kanssa?
Eikö meille ole varattu muuta kuin häviäjän osa? Onko meidän vain yksikertaisesti lakattava olemasta? Kadottava historian hämärään epäonnistuneenena kansana?

Tom Kärnä kirjoitti...

Täytyy vain sanoa, että lain epämääräinen muotoilu jo sinänsä antaa melko vapaat kädet syyttäjälle ja poliisille, ja se on todella suuri askel poliisivaltion suuntaan.

Anonyymi kirjoitti...

Edelliset kommentoijat ovat tuoneet jo hyvin esille vallan kolmijako-opin, joten ei siitä sen enempiä. Olen samaa mieltä. Mutta jokainen voi kuvitella tilanteen jossa poliisista tulee tutkija, tuomitsija ja rangaistuksen toimeenpanija. Tuntuuko yhtään Gestapolta tai NKVD:ltä?

Sitten pari OT-aihetta, sain linkkivinkkiä FB-kavereiltani. Näin haastelee Stadin Pravdassa eräs feministi. Ihme, että on tuolla julkaistu ja sitä voi vieläpä kommentoida, ja kerrankin olen feministin kanssa samoilla aallonpituuksilla.

En tiedä onko tämä jokin huumorijuttu vai direktiiviehdotus, mutta näin on EU "suuressa viisaudessaan" ajatellut saunomisesta. Mitähän seuraavaksi?

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Juhalle, Ano2:lle, Castorille, Ano3:lle, Tom Kärnälle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Muistanpa muuten, että kun Jussi Halla-aho sai aikanaan korkeimmasta oikeudesta tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja kun hän arvosteli tuomiota nousi ilmoille taivaan korkee älämölö siitä, että hän kyseenalaistaa vallan kolmijako-opin. Nyt poliisi pissiä löröttää sen päälle, eikä seurauksena ole mitään meteliä.

Juha: Joka tapauksessa voi todeta, että jos tässä vielä järki joskus voittaa, niin tulevaisuuden historiantutkijoilla on kyllä ehtymätön lähdemateriaali aiheesta ”kuinka hitossa tämä oli mahdollista”.

Ano2: Kiitos hyvistä pysyväisvinkeistä. Täytyy minunkin, vaikka hidas näissä asioissa olenkin, opetella se Tor-verkko. Karmeinta tässä on se, että mielipiteensä esittävän kansalaisen täytyy varautua siihen, kuinka toimia kuulusteluissa.

Castor: Rasmus on jonkunlainen lihaksi muuttunut hysteriatila. Tuo, mitä kerroit Kiinasta oli vielä täysin normaalia toimintaa silloin, kun itse menin pikkupoikana kansakouluun. Ei me sitä kyllä minään sorron merkkinä pidetty. Asioissa olisi hyvä muutenkin ottaa muutama vuosikymmen takapakkia.

Ano3: Oliskos tää tavallaan alkanut silloin 1980-luvun lopulla kun tuli konsensusajattelu, vaalikauden mittaiset hallitukset ja samalla oikeastaan politiikka loppuikin eikä ollut enää vaihtoehtoja. Jatkosta en osaa sanoa. Vaihtoehdot ovat sisällissodasta täyteen alistumiseen.

Tom: Olet aivan oikeassa ja tämä ”kiihotus kansanryhmää vastaan” on oikea malliesimereki blankopykälästä.

Soomepois: Vielä ei tunnu NKVD:ltä mutta Punaisen Valpon hajua alkaa tuntua tontin reunoilla. Tuolle Mona Eltahawylle nostan lätsää ja osoitan kunnioitukseni. Joku suomalainen feministi saattaisi tosin todeta, että tuo ei ole aitoa feminismiä. Tuo saunajuttu kyllä taitaa olla etuajassa julkaistuja mätäkuun juttuja.

Juha kirjoitti...

Perustuslaki on ainoa laki, joka on voimassa, muut lait pyrkivät kumoamaan perustuslain. Jos olisimme perehtyneet perustuslakiin, niin tämä olisi ilmiselvää, eikä tulkinnan varaa jäisi, ehkä rikoslain 13. pykälää lukuunottamatta, jossa määritellään valtiorikokset.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kaikki mummot ja vaarit toreille ja turuille isoon ääneen vihapuhumaan, niin saavat ihmisarvoisen kohtelun vanhainkodin sijasta vankilassa! Ja jos oikein kunnolla vihapuhuu, saa viettää loppuelämänsä mukavasti täysihoidossa, joka ei maksa mitään. Tästä voisi kehittää oikein joukkoliikkeen, josta seuraisi sellainen määrä tuomioita, että yhteiskunta olisi ihmeessä. Vokit muutettaisiin vankiloiksi, myös vankiloista murhaajat ja raiskaajat vapautettaisiin tilanpuutteen vuoksi ja kun SPR ei voisi tällä tehdä rahaa eikä vapaaehtoisia kiinnostaisi mediaseksittömät vanhukset, olisi edessä niinsanotusti pattitilanne. Nämä pattitilanteet on taas totuttu Suomessa hoitamaan niin, että jätetään seuraavalle hallitukselle, joka sekään ei tee mitään.

No, kukaan ei estä hullua haaveilemasta eikä mielikuvituksen laukkaa, vaikka vain pieni hyppäys taitaa olla enää tuomittavaan ajatusrikollisuuteen, johon tulee syyllistyttyä tämän tästä täällä Voiman Pimeällä Puolella...


Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juhalle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Juha: Taitaa vaan olla niin, että perustuslakimme on nykyisin vahvuudeltaan lähinnä löysähkö maakuntaohjeistus.

Rouva Ano: Tuo olis muuten kansanliikkeenä loistava idea. Ja jos eläkeläisille annettaisiin vokkivankiloissa nykyistä vokkitason ruokaa, niin tuskinpa valittajiakaan löytyisi.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä artikkeli niistä Viron "abipolitseinikest" - apupoliiseista, eipä taida onnistua Suomessa sama systeemi? Kommenttiosio on myös mielenkiintoista luettavaa.

Tässä sitten lisäinfoa "MTÜ Eesti Naabrivalvest", naapuripartio lienee sen parempi suomennos. MTÜ on se "mittetulundus ühing" eli rekisteröity yhdistys suomeksi tai tarkka käännös voittoa tavoittelematon yhdistys. No, onneksi siellä on myös englanninkielinen versio. Täällä maakunnissa näkyy aika usein noita "Naabrivalve"-kylttejä. Monilla on vahtikoira pihalla ja portinpieleen asennettu kyltti "kurikoer" eli vihainen koira, no on ainakin rikollisia varoitettu...

- Soomepois Eestist -

Jani Alander kirjoitti...

Pientä uutisvinkkiä, vanhalla kotipaikkakunnalla eli Eurajoella (jossa sijaitsee mm. kaksi toimivaa ydinvoimalaitosta) pyörinyt epämääräisiä ählyjä, aivan viattoman valokuvausharrastuksen parissa. Kuvanneet paikallista alakoulua, terveyskeskusta, vanhainkotia, yksityisten pihoja jne..

Voihan se olla, että täysin viatonta toimintaa, mutta tämmöisenä kierona rasistipaskiaisena vähän epäilen kuvaajien motiiveja. Poliisille kuulemma valokuvausharrastajista ilmoitettu.

Itselle vaan tulee mieleen seuraavanlainen pieni skenaario: Oletetaan että rauhanuskon nimissä haluttaisiin käydä kutsumattomalla vierailulla voimalaitosalueella. Ja oletetaan että käytettävissä on vaikkapa 40 paratiisikandidaattia. Mitenkäs lienisi fiksuinta toimia. No otetaan semmoiset kymmenen paratiisiinlähtijää erilleen, ja lähetetään riehumaan vaikkapa koululle, vanhainkotiin jne. Työllistämään koko maakunnan poliisit ja mahdollisesti Karhu-ryhmänkin. Odotellaan hiukan ja sitten pistetään ne loput 30 ukkelia sinne voimalavierailulle.

Ja totta kai paikat on hyvä tiedustella etukäteen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Jani Alanderille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Piru vie, että minä olen kateellinen noille järkeville virolaisille. Siellä tavallisiin kansalaisiinkin näemmä luotetaan. Täällä ihmiset, jotka haluavat parantaa turvallisuutta ovat lähinnä itse poliisin kytättävinä. Suomen poliisi ei valitettavasti ole enää kansalaisten turvallisuuteen keskittyvä organisaatio, vaan se on vallitsevaa järjestelmää ja omaa itseään instituutiona ylläpitävä laitos.

Tuosta toisesta: ” ENHW is the largest non-governmental organisation in Estonia which is implementing crime prevention activities.” Hitto, että kuulostaa hyvältä. Kalevipoeg ei ole tyhmä jätkä, sillä se ymmärtää mikä uhka on ja osaa varautua siihen. Suomenlahden pohjoispuolella asuvalla Porolla olisi oppimista.

Jani: Tulee mieleen ne vanhat itäblokin rekkakuskit, jos muistat. Mutta tuo mitä uumoilit, olisi täysin toteutettavissa. Onko Olkiluodossa yhtään aseellista vartijaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja mites muuten Jani, jos minä saan ideastasi inspiraation kirjoittaa tarinan, niin panetko pahaksesi?

Jani Alander kirjoitti...

Kirjoita pois, mielelläni näkisin moisen tarinan :D

Jani Alander kirjoitti...

Olkiluodossa on aseellinen vartiointi kyllä, kaikissa Suomen ydinvoimaloissa on.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta Janin kertomuksesta tuli mieleen oma vierailuni Olkiluodossa työporukan kanssa vuosia sitten. Joukossamme oli yksi iranilainen mies, jota ei päästetty voimalaan. Ilmeisesti nimilista oli annettu etukäteen ja helppo oli toisaalta kyseinen mies jo pelkän ulkonäön perusteella poimia porukasta. Toivottavasti turvatoimet ovat edelleen yhtä tiukat.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jani ja Rouva Ano. Täytyy panna asia mietintään. Ja toivottavasti turvatoimet ovat Olkiluodossa edelleen kunnossa.

Anonyymi kirjoitti...

Maria Tolppasenkin blogi bannattu rasismiin vedoten!Kolehmainen aloittanee sitten esitutkinnan kansanedustajasta?Sananvapautta pannaan halvalla ihan viranomaisten toimesta-ja Saksassa Merkel pistää Turkin pyynnöstä Erdoganista runoilleen jätkän syytteeseen.Ja tuo Yhdysvaltain perustuslakikin on nykyhallinnon toimesta hyökkäyksen kohteena-nimenomaan sananvapaus ja aseenkanto-oikeus.Hienolta näyttää,perkele!Surkeinta on lukea Tolppas-uutisen kommentteja Iltapaskassa:porukkaa näköjään löytyy sensuuria kannattamaankin,todella kuvottavia lampaita(anteeksi lampaat) ja hallinnon hyödyllisiä idiootteja.
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Ydinvoimaloiden vartijoilla on poliisioikeudet sekä oikeus käyttää ampuma-asetta ensimmäisenä voimankäyttövälineenä. Lupa tappaa, ei ihan mutta melkein.

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vesku. Kehottaisin kaikkia käyttämään amerikkalaisia palveluja niin kuin minä tätä bloggeria.

Castor kirjoitti...

Saksassa hallitus Merkelin johdolla päätti, että rikostutkinta satiirikko Jan Böhmermannin asiassa voidaan aloittaa. Kyseessä on Saksan rikoslain 109§, joka on ollut desuetudon asemassa ja tarkoitus kumota. Rikos on "lèse-majesté", toisen valtion päämiehen kunnian loukkaus, ja rikoksen tutkinta edellyttää, että maan hallitus sallii sen aloittamisen. Böhmermann oli televisiossa lukenut Turkin presidentti Erdoganille omistetun runonsa.

Näin pitkällä ollaan siis jo: tällaisia pykäliä on sovellettu joskus 1800-luvulla, ja millään muotoa ne eivät tietenkään sovi yhteen sananvapauden kanssa. Sakan äärivasemmistokin on tuominnut koko ajatuksen syytteen nostamisesta, samoin istuva ulkoministeri, hallituspuolueesta siis. Tässä on niin paljon ironiaa mukana, että taas pää paisuu: Erdogan nostattaa syytteitä oppositiolehtiä vastaan omassa maassaan hänen ja hänen politiikkansa kritisoimisesta, laittaa toimittajia linnaan, ja nyt Saksassa mennään täysin samaan tahtiin, ellei pahempaan: satiirikon sanomisia aletaan tutkia poliisin toimesta jonkun aikansa eläneen pykälän perusteella.

Churchill sanoi saksalaisista, että he ovat "either at your throat or at your boot". Kysyessäni edesmenneeltä äidiltäni joskus lapsena ryssän ja niksmannin eroa, äitini vastasi ettei niillä muuta eroa ollut kuin että saksalaisilla oli kiillotetut saappaat. Vastenmielisyyteni Merkeliä, hänen politiikkaansa, henkilöään ja häntä kannattavia ihmisisä kohtaan ei tunne rajoja. Paskantärkeitä saksalaisia olen toistaiseksi jotenkuten jaksanut sietää, mutta nyt tuli sillekin loppu. Harvemmin olen näin voimakkaasti reagoinut mihinkään yksittäiseen asiaan, mutta tämä tapahtunut on niin voimakkaasti henkilökohtaisen elämänkatsomukseni vastainen, että en voi muuta. No, tulipahan purkauduttua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Taisteluvälineupseeri: Kommenttisi näköjään pyöri pitkän aikaa jossain bittisyövereissä ennen kuin löysi tiensä perille. Mutta kiitos täsmennyksestä.

Castor: Kaiken kaikkiaan olemme enää muutaman askeleen päässä termistä ”ajatusrikos”.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän väliin on hieman pakko heittää huumoria kevennykseksi, mutta tässä olisi ruotsalaisten salainen ase noita ei-toivottuja mamuja vastaan, nimittäin "surströmming". Heh, ehkä kommentoija Becker on joskus moista kokeillut? Nähtyäni muutaman pätkän, eipä tee mieli maistaa vaikka joku koittaisikin yllyttää. Tai ehkä se vaatisi useammankin paukun vodkaa?

Tässä parit näytteet ja hakusanalla "surströmming challenge" noita pätkiä löytyy ihan kiitettävästi sekä tubesta että FB:stä. Jollain hapansilakan valmistajalla on jopa FB:ssä sivusto, jota voi käydä halutessaan peukuttamassa.

Suomalaiset kokeilevät syödä tätä ruotsalaisten herkkua (?) sisulla mutteivät ihan onnistu.

Mad Cook ja krapulalääke, tuolla kommenttiosiossa joku olikin todennut erittäin hyvin "Ja Mad Cook oppii ettei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Vaikka on kierretty maailmaa vaikka millä mitalla, niin järkyttävin sotku löytyy rakkaasta länsinaapuristamme :D".

Eipä tuohon ole mitään lisättävää, ruotsalaisten uusi kemiallinen ase....

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Tässä pieni teitoisku: Kun pakastimia ei muinoin ollut, oli keksitty muita säilöntämentelmiä. Suolaaminen oli yksi mahdolisuus, mutta se oli kallista, koska suola oli kallista. Toinen mentelmä oli kuivaaminen, Hauki oli arvokala keskiajalla, sillä vähärasvaisena se soveltui hyvin kuivaamiseen. Kuivaliha on Lapissa ollut tunnettu ikimuistoisista ajoista ja sitä samaa kuivalihaahan intiaanien pemmikaanikin on. Rasvainen lohi jouduttiiin suolaamaan kalliiisti, mutta omansa sai takaisin, jos lohen myi Tukholmaan. Kolmas menetelmä oli hapattaminen. Sitä on harrastettu Suomessakin. Kalle Päätalon kirjoja lukeneet tietävät hapantuneen särjen. Sen hajua Kalle joutui häpeilemään, kun söi eväitään matkalaisten pirtissä. Tämä on siis meillä Suomessakin lähimenneisyyttä. Kalan hapattaminen on tunnettua muuallakin maailmassa, esimerkiksi Thaimaassa. Luulen, että hapansilakka on aivan kunnon ruokaa, kun sihen vain tottuu. Tosin en ole itse maistanut...

Toinen porfessori

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Toiselle professorille. Sitähän ei tiedä, vaikka jossain vaiheessa joudutaan vielä opettelemaan noita perinteisiä säilöntämenetelmiä. En ole koskaan maistanut surströmminkiä ja kun katsoin tuon Mad Cookin pätkän vannoin pyhästi itselleni etten koskaan myös tule aukaisemaan sitä purkkiakaan. Joku raja sentään.

Juha kirjoitti...

Tuulen yläpuolelta haistettuna kuvailisin purkin ensiaromeja voimallisiksi, kuin käynyt makea oksennus seisovassa kesähelteessä. Hissi liikahti välittömästi, mutta pysähtyi hätäjarrua painamalla :) Ainoa maistaja-kokelaalta irronnut kommentti oli "Voi luoja, koskin siihen huulellaniiiiööhhgg...". Perinneruokien aatelia.

Anonyymi kirjoitti...

@ Toinen professori kiitokset tietoiskusta, aina sitä oppii jotain uutta, kapakalaa olen kyllä kokeillut mutten tuota hapatettua silakkaa. Eräs mitä olen venäläisiltä oppinut on kurkkupurkin säilöntäliemen juominen krapulalääkkeeksi, varsinkin jos se on sitä maitohappokäymisellä valmistettua kurkkua (zakuskaa). Toki, sekin riittää jos vetää huiviinsa niitä kurkkuja. Vaikka kuulostaa eksoottiselta, niin silti ihan syötävää tavaraa ja auttaa ns. dagenefteriin.

Kun kerran tälle maistelulinjalle lähdettiin, niin tässä ruotsalaisten taidonnäyte tuon hapansilakan syömisessä, ovat ehkä tottuneet ja tuossa on hyvin lisukkeitakin mukana. Kukaan ei edes ala kakomaan, vaikka purkki on samassa pöydässä, ei edes nuoriso. Ehkä tuo onkin se oikea tapa syödä sitä, sipuli peittää aromit ja nahan kuorinta auttaa? Kaikki muut pöydän antimet vaikuttavatkin tosi herkullisilta, varsinkin tuo ohut leipä ja lasisten pullojen sisältö.

Japanilaiset vetävät tuota silakkaa kuin tyhjästä vain, hattu päästä ja lepo. Mutta, heillä onkin yhtenä "herkkuna" ne käyneet pavut (natto), joten ovat ilmeisesti tottuneet noihin hapatettuihin ruokiin. Tätä sitten Madventuresin kaverit kokeilevat, on siinä ainakin paikallisilla daameilla hauskaa!

Sitten hieman kiinalaisen keittiön erikoisuuksia, heh "meillä oli kantonin murre sen verran paksua jotta emme ymmärtäneet mitä saimme". Tai jotain sinne päin, mutta onpahan makuelämyksiä! Noita kanan/kalkkunanjalkoja pitäisi kuulemma hieman keittää ennen syömistä, mutta arvatkaapa huviksenne missä ja minkä päällä noikin ovat kävelleet, jotta huhhuh...

- Soomepois Eestist -

Tom Kärnä kirjoitti...

Itse näen jatkuvalla syötöllä ihmisiä syömässä kananjalkoja varpaineen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle, Soomepoisille Eestist ja Tom Kärnälle & kiitos kommenteistanne.

Juha & Soomepois: Ehkä ruotsalaisilla (ja japanilaisilla) on vaan toisenlainen haju- ja makuaisti kuin meillä. Ja tuosta Mad Cook-hommasta totean, että kyllä tyyppi on joka markkansa ansainnut. Ei minusta tuohon olisi.

Tom: Kyllä minäkin kanankoipia pistelen, mutta muu jäi vähän epäselväksi.

Tom Kärnä kirjoitti...

Näen kiinalaisten sukulaisteni syövän kananjalkoja, joissa on kananvarpaat kiinni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tom. No, makunsa kullakin. Tietysti tuolla tavalla kana tulee käytettyä varsin kustannustehokkaasti.