Tilannehan on maassamme valitettavasti se, että kehitysmaalaisten – erityisesti islamilaisten – nuoriin tyttöihin kohdistamat raiskaukset eivät ole enää edes uutinen vaan uusi normaali. Tuorein esimerkki oli se, kun muuan Mostafa Mostafa Rezgar sai muutaman vuoden vankeustuomion 14-vuotiaan tytön veitsellä uhatusta raiskauksesta.
Se, että
nuo islamilaiset jätkät tekevät jatkuvasti noin ei ihmetytä minua. Paskasakki
on paskasakkia. Sen sijaan pari asiaa ihmetyttää.
1. Nuorten
suomalaistyttöjen pitäisi olla jo hyvin perillä siitä, että kehitysmaalaisen
seuraan lyöttääntymisestä ei seuraa mitään hyvää. Siitä huolimatta näitä
tapauksia on jatkuvasti.
2. Mikä
tässä yhtälössä myös ihmetyttää? Se, että pääosalta virkakoneistosta,
poliittisesta elämästä ja ennen kaikkea feministeiltä ei näistä toistuvista
tapauksista kuulu kuin syvä hiljaisuus. Feministienhän pitäisi nimenomaan olla
huolissaan tyttöjen turvallisuudesta. Nyt ne ovat huolissaan lähinnä siitä,
ettei islamilaisista kehitysmaalaisista jätkistä puhuta rumia.
Tuleeko
feministeiltä tällaista varoitusta? Ei tule.
Niin
muuten, vasurit yrittävät kovasti jarruttaa puolustusmenojen kasvua.
Tuoreimpana puheenjohtaja Minja Koskela joka on kovasti Li Anderssonin
linjoilla:
Ilmastotoimet
tulee hyväksyä Naton 1,5 prosentin puolustusta tukeviin menoihin,
vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ehdottaa.
–
Aikana, jona turvallisuuspolitiikka on kaiken keskiössä, tulisi jokaisen
ymmärtää, että ilmaston kuumenemisen hillintä on kovaa turvallisuuspolitiikkaa,
Koskela sanoo puolueen tiedotteessa.
Koskelan
mielestä puolustukseen liittyvien menojen työkalupakkiin voisi lisätä myös
esimerkiksi biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen noston ja luonnontilaisten ja
vanhojen metsien suojelun kriteerien laatimisen tieteellisen tiedon mukaisesti.
Vasureilla
ei olisi pahemmin oikeutta määritellä turvallisuuspolitiikkaa, sillä kyseinen
puolue on jo iät ja ajat ollut vaatimassa Suomeen aina vain lisää islamilaisia
kehitysmaalaisia. Jotka ovat oikea, ja jatkuvasti kasvava uhka suomalaisten
sisäiselle turvallisuudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti