maanantai 20. heinäkuuta 2026

KOKKARIN LGBT-KÄDENOJENNUS VIHERVASEMMISTOLLE

Jaahah, tämä asiahan on ollut jonkin aikaa naftaliinissa, mutta nyt sitä on ruvettu taas nostamaan esille. Eli uutinen kertoo:

Äitiyspakkaus halutaan muuttaa vanhempainpakkaukseksi

Kansanedustaja Mia Laihon (kok.) mukaan äitiysavustuksen merkitys on tärkeä, ja siksi sen nimi, sisältö ja arvo on aika päivittää vastaamaan tätä päivää.

Perheet ovat erilaisia. Siksi olisi luontevaa, että puhumme jatkossa vanhempainavustuksesta ja vanhempainpakkauksesta. Uudistus huomioisi kaikki perheet yhdenvertaisesti ja tukisi lapsen hyvää alkua elämään, Laiho sanoo tiedotteessa.

Olkoot perheet vaikka kuinka erilaisia, niin niissä lapsen synnyttänyt nainen on äiti. Se ”tämä päivä” ei muuta sitä asiaa miksikään. Ei vaikka termisitä äiti ja isä pantaisiin romukoppaan ja tilalle tulisi synnyttäjä ja siittäjä. Tai jotain muuta LGBTQTiiTyytä.

No, se mikä tässä minulla pistää silmään on se, että otsikko Äitiyspakkaus halutaan muuttaa vanhempainpakkaukseksi ei sinänsä pidä paikkaansa. Kas kun sitä vaatii ainoastaan yksi kokkareiden kansanedustaja. Ja mikä myös pistää – epäluuloisena ihmisenä – silmään on se, että kyseessä on juuri kokoomuslainen.

Onko kyseessä jonkinlainen kädenojennus vihervasemmiston suuntaan? Jossa ryhdytään tiedustelemaan jo seuraavaa hallitusta?

Mutta tärkeintä ei kyllä ole niillä termeillä kikkailu. Vaan se, että kaikki perheet saavat tuon pakkauksen.

Toimivan korjaus ei ole järkevää. Ja ehkä Suomessa olisi tärkeämpiäkin asioita mietittävänä.


13 kommenttia:

29051453 kirjoitti...

Tuskin tämä on Mian yksityisajattelua, vaan käsky on tullut Petteri Orpolta.
Syy, puolueessa on huomattu naisäänestäjien siirtyvän muille markkinoille, joten kaikenlaisia avauksia tulee. Jukka Kopra sanoi, suurinpiirtein:"Kokoomuksella olisi toisnlainen maahanmuuttopolitiikka, mutta perussuomalaiset pakottavat."
Summa summarum; nämä nyt sanovat ja tekevät mitä tahansa saadakseen valtaa.
Onneksi minulta aika loppuu, mutta lapsia ja nuoria käy sääliksi.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tämä ikinä lopu! Kokoomuksen naiset nysväävät tällaisten jonninjoutavien asioiden kimpussa, vaikka oikeitakin ongelmia on kasapäin. Ehkä kyvyt eivät riitä vaativampien asioiden ratkomiseen? En ole vieläkään antanut anteeksi ryhmittymistä Halosen taakse presidentinvaaleissa ja ovat näköjään ihan väärässä puolueessa edelleen.

Rouva Ano

Terhomatti Hämeenkorpi kirjoitti...

Olen jo(skus) aikaisemminkin todennut, että "hulluudella ei ole rajoja". Vahvistun tässä käsityksessäni. Jopa blogikolleega Professori on alkanut käyttää "siittäjä" ja "synnyttäjä"-termejä !!!

Anonyymi kirjoitti...

Vanha totuushan on aina ollut, että mitään hyvin toimivaa ei pitäisi väkisin muuntaa muuksi. Äitiyspakkaus on ilmeisesti ollut aika maailman kuulukin ja varmasti äitiyspakkauksen nimellä tunnettu ulkomaillakin. Aika harvassa maassa, jos missään on ollut vastaavaa. Paras esimerkki huonosta muutoksesta on ollut SDP:n ja viherkommareiden ajama joku inklusiivinen peruskoulun muutos. Maailman paras peruskoulu pilattu täysin. PISA-tulokset tippuivat kuin lehmän häntä. Kukaan ei kuitenkaan ottavan syytä tähän, vähiten edellisen hallituksen maailman paras opetusministeri Li Andersson.

ajatushautaamo kirjoitti...

Kohta se on muslimipakkaus.

Anonyymi kirjoitti...

Selvästi syrjivä ajatus. Siinä ei ole huomioitu ollenkaan musulmaaneja. Tai ehkä sittenkin, eli musukit kilätyisivät moisesta paketista kun se julistaa tuota titityy-ilosanomaa joka on vastoin sharia ym lakeja?
No, yhtä kaikki Laiho on käynyt jo pidempään liian alihalla seoksella ainakin ulostulojensa perusteella.
Huru-ukko

Bogreol kirjoitti...

Siitäpä tuli mieleeni, että muslimimies, jolla on neljä vaimoa (Suomessa kai enemmän epävirallisesti, mutta) sharian mukaan laillisesti, voi saada neljä kertaa vanhempainpakkauksen jokaisen uuden lapsen synnytyksen yhteydessä, vaikka juuri muslimien tapauksessa kuuluvat äidille/äideille ja tällöinkin äitiyspakkaus kuvaa paremmin laatikkoa.

Qroquius Kad kirjoitti...

Professorihan on yliopistovirassa.
Seura tekee kaltaisekseen.

Qroquius Kad kirjoitti...

Eihän KaKo ole siinä asemassa, että voisi tehdä kädenojennuksia vihervihavasemmistolle, jonka nöyrä huorapuolue on.
KaKo sanoo ja tekee mitä vihervihavasemmiston kaikkiin sukupuoliin (joita on vain kaksi) kuuluvat yliopistotytöt käskevät.
Sillä sipuli, sanoi Murhaaja-Gustafsson.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Luulisi todellakin maassamme olevan tähdellisempääkin mietittävää. Ja kyllä kokoomus voi esittää kädenojennuksia ja täkyjä vihervasemmistolle. Se kun haluaa pitää hallituspaikan hinnalla millä hyvänsä.

Noista islamilaisten ”yksinhuoltajaäideistä” ei muuten Järjestelmäpuolue puhu koskaan. Kun pitää silmät kiinni, niin ongelmaakaan ei ole.

Qroquius Kad kirjoitti...

Sää oot ny käsittäny ihan väärin, sanoi Jouko Turkka.
Se on vihervihavasemmisto, joka päättää onko KaKo hallituksessa vai oppositiossa ja mitä se siellä sanoo tai tekee.
Jos KaKo nyt jokeltelee wökeltelyä äityspakkauksesta, se jokeltelee sitä siksi että vihervihavasemmiston yliopistotytöt käskivät.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

On jotenkin niin täydellisesti tämän päivän poliittinen idea, että vaate- ja tarvikepakkauksen NIMI tukisi yhdenkään lapsen alkua hyvään elämään.

Tämän Mia Laihon elämänarvoista voi todeta, että hän haluaa kovasti rajoittaa alkoholin saatavuutta Suomessa, mutta on äänestänyt eduskunnassa alkoholiveron alentamisen ja myynnin helpottamisen puolesta. On siinä meillä lääkäri, jonka moraali on kohdallaan ja ajatusmaailma kirkas. Kun suomalainen isoäidin ikäinen nainen sekoilee erilaisista perheistä on tietysti mahdollista, että hän kuuluu niihin lääkäreihin, joiden mukaan miehet voivat synnyttää ja ehkä tällaisilla ulostuloilla uskoo saavuttavansa nuorempaa äänestäjäkuntaa.

Suomessa ei eduskuntaan juuri ole pyrkimässä normaaleja, älykkäitä ihmisiä, joiden hoteisiin maan hyvinvoinnin ja talouden voisi uskoa, mikä on henkisesti uuvuttavaa, mutta minkäs teet.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kadille ja alianor d’aquitanelle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ei se estä kokoomusta jo valmiiksi nöyristelemästä. Ja katsotaan nyt ne vaalit.

Alianor d’aquitane: Jep, mutta nykyaikahan on täynnä nimillä kikkailua. Ja kyseinen Laiho on poliittinen broileri. Ainoastaan perussuomalaiset eivät perustu niille.