torstai 2. heinäkuuta 2026

TRANSKÄTILÖINTIÄ

Niin minä kuin varmaan kaikki lukijatkin ovat olleet siinä käsityksessä että kätilöt aivan varmasti ovat hyvin perillä ihmisen biologiasta. Kuuluuhan se varsin olennaisena osana heidän työhönsä. Mutta nyt kätilöliitto on muuttamassa tätäkin kuvaa huomattavan wokeltavaan suuntaan. Kas kun Suomen kätilöliiton Kätilölehti on julkaissut jutun, jonka otsikko on komeasti Kaikista synnyttäjistä ei tule äitejä. Otetaanpa hieman otteita tästä:

Raskaus, synnytys ja vanhemmuus eivät kuulu vain yhdelle ihmisryhmälle. Pride-viikolla nostamme esiin tarinan, joka muistuttaa yhdenvertaisen kohtaamisen merkityksestä. Tuore isä Frans kertoo Kätilölehdelle, millaista on olla transsukupuolinen odottaja yhteiskunnassa, jossa raskaus ja synnyttäminen liitetään yhä vahvasti naiseuteen.

Niin. Siihen on varsin hyvät biologiset perusteet miksi synnyttäminen liitetään yhä vahvasti naiseuteen. Kas kun vain naiset voivat synnyttää. Kyseinen Franskin synnytti lapsen ihan naisena, mutta alkoi sen jälkeen puuhaamaan itseään mieheksi. Oli hänellä alunperin kyllä ihan oikea oivallus:

- Mulla oli mielikuva, että mun pitää olla nainen, jotta voin saada lapsen.

Juu, kieltämättä mielikuva oli oikea. Miehet eivät voi saada lapsia. Kätilöliitto ottaa vielä kantaa asiaan:

Haluamme muistuttaa, että jokaisen synnyttäjän tilanne on yksilöllinen. Myös transmiehellä voi olla kohtu ja mahdollisuus tulla raskaaksi ja synnyttää.

Mietin vaan keskenäni sitä, että opetetaankohan tällaista siellä kätilökoulutuksessa?


Ei kommentteja: