torstai 24. huhtikuuta 2008

EI ILMAN ASIANTUNTIJAA

Niin kuin lukija on saattanut huomatakin, eräät Viivi Avellánin lausunnot ovat herättäneet suurta suuttumusta kansan syvissä riveissä. Kuinka suuret ne kansan syvät rivit tässä tapauksessa ovat, on tietysti asia erikseen, mutta eipäs nyt ruveta jaarittelemaan.
Tätä asiaahan on käsitelty siellä ja täällä, jotkut päivittelevät oikein urakalla ja valmistelevat jo julkista anteeksipyyntöä koko Berliinin eteläpuoleiselle maailmalle ja jotkut toiset (veikkaanpa että aika monet) nauravat partaansa näille päivittelijöille ja yleensäkin koko showlle. Vaan Hotelli Yrjöperskeleen respassa on oltu sitä mieltä, että juttu ei ole vielä valmis. Meillähän nykyisin mikään asia ei tule valmiiksi, ennen kuin on julkisuuteen saatu akateeminen ammattilainen selittämään, mitä todella tapahtui.
No, tänään juttu saatiin valmiiksi.
Tällä kertaa akateemisena ammattilaisena on Tampereen yliopiston tutkija Anna Rastas. Anna selvittää meille tyhmemmille, mitä Viivi todella sanoi. Alkuun Anna latelee tietysti ne normaalit päivittelyt Viivin teon hirveydesta. Ei siinä mitään, suvaitsevan täytyy aloittaa puheensa päivittelyllä, se on vähän sama juttu kuin röörien aukaiseminen kevyesti rykimällä ennen puheen pitämistä.
Annahan toteaa: ”Terveen kirjoissa olevan, aikuisen ihmisen täytyisi ymmärtää, että tuollainen on vahvasti loukkaavaa käytöstä, joka lisää entisestään rasismia.”
Tähän voisi tietysti sanoa, että 90% tuntemistani naisista on sanonut aivan Viivi-tyyppisiä kommentteja siitä, kenelle jalat aukeaa ja kenelle ei, ja monet vielä Viiviä huomattavasti eloisemmilla termeillä.
Tämä on tietysti vain puheen avaus. Seuraavaksi Anna ryhtyy kertomaan, mitä Viivi todella sanoi, eli nyt seuraa akateemisen ammattilaisen tulkkausta välillä viivinkieli – uussuomi.
Viivi sanoi: ”Muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät.”
Eipäs sanonutkaan. Asiantuntija tulkkaa:
”Tutkijan mielestä Avellán syyllistyi myös seksismiin.

- Tällaisella ilmaisulla ruokitaan sitä stereotypiaa, jossa tummaihoisiin liitetään selkeästi ylikorostunut seksuaalisuus, Rastas lisää.”
Eli homma täysin tulkattuna: Viivinkielen lause ”Muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät” on uussuomelle tulkattuna:
”Koska olen ilkeä ihminen, haluan ruokkia lausunnollani sitä stereotypiaa, että Berliinin eteläpuolella asuvat miespuoliset, pigmentiltään tummemmat henkilöt ovat yliseksuaalisia ja sen takia kovasti vaarallisia. Minä nuivin tätä ihmisryhmää kovasti, ja haluan, että myös mahdollisimman moni Berliinin pohjoispuolella asuva valkoinen naishenkilö nuivii tätä kansanryhmää ja aikaansaa sitä kautta sekä näkyvää, että ennen kaikkea yhteiskunnallisiin rakenteisiimme pesiytyvää hirmuista ja karvaista piilorasismia”.
Tyhmempi saattaa tietysti ajatella, että mistähän Anna tämän tummien ihmisten ylikorostuneen seksuaalisuuden tähän osasi kaivaa, koska eihän Viivi sitä oikeesti sanonut. Ettei vaan ittellään olis tämmönen stereotypia ollu päässä valmiina? Mutta turhapa sitä on ajatella. Asiahan selvisi tulkkauksessa ja ne on eri tyypit ne, joille ajattelusta maksetaan.
Jatketaanpa tulkkausta. Huomaamme tässä, että viivinkieli muistuttaa suomenkieltä siinä, että se sisältää kaksoismerkityksiä.
Viivi sanoi: ”Muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät.”
Nyt huomaamme, että jo kertaalleen tulkatussa lauseessa on kaksoismerkitys. Ole hyvä Anna:
”Ehkä hän on aloittanut vaalikampanjansa tällä tavalla. Onhan eduskuntaan aikaisemminkin menty rasistisina erottuvilla mielipiteillä, mistä sitä tietää, vaikka Avellán havittelisi Tony Halmeelta jääneitä ääniä”.
Eli homma täysin tulkattuna: Viivinkielen lause ”Muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät” on uussuomelle tulkattuna:
”Ovelana pirulaisena puhun mukamas ohimennen heitettynä miesmaustani, mutta tosiasiassa haluankin menestyväksi populistipoliitikoksi, että voin päästä jarruttamaan muitten kansanedustajien vastuullista eduskuntatyötä. Lisäksi, käyttäen Veikko Huovisen ”Veitikka”-kirjasta saamaani ovelaa oppia, aion saavuttaa ensin menestystä tyhmemmän väestönosan keskuudessa, mutta parin vuoden jälkeen alan tolkuttoman ryyppäämisen, pidän muutenkin älämölöä ja tällä tavoin saan ihmiset menettämään uskonsa eduskuntaan ja valmistelen näin äärioikeiston vallankaappausta.”
Edelleenkin, näin tyhmemmän väestönosan edustajana Ykä luuli, että Viivi puhui vain miesmaustaan. Onneksi meillä tyhmemmillä on apuna asiantuntijoita, jotka osaavat varoittaa vaarasta. Tässähän alkaa jo ihan pelkäämään Viiviä. Jos se tulee mua vastaan kadulla, niin vetääköhän se heti pataan, vai varoittaako sentään ensin? Uskaltaako tässä käydä kaljallakaan?
Ystävämme Anna jatkaa analyysiään:
”Monesti ihmiset eivät miellä itseään rasisteiksi, mutta saattavat tahtomattaankin arkipäivän puheessa käyttää rasistisia ilmauksia”.
Kiitollisena huomaan, että akateeminen ammattilainen pitää huolta myös omasta hyvinvoinnistani. Minähän saatan olla tietämättäni rasisti, ihan vuosikausia, enkä huomaa mitään. Aivan niin kuin syöpä saattaa muhia elimistössä vuosikausia, ennen kuin lääkäri sen huomaa, niin rasismikin saattaa mädättää tavallisen pulliaisen mieltä, salakavalaa, huomaamatta. Apuun tarvitaan asiantuntijaa, joka ohjaa oikealle tielle. Eihän sitä tavallinen hörhö omin neuvon osaa päätellä, mikä rasismia on.
Tällainen asiantuntija tulisi itse asiassa olla jokaisella kansalaisella ympärivuorokautisessa käytössä. Tällä hetkellä meillä vaan ei ole niin paljon sopivan akateemisen koulutuksen saanutta väkeä, että siihen olisi mahdollisuuksia (ja sehän on epäkohta, jonka korjaaminen tulee olla meidän kaikkien yhteinen tavoite). Mutta ainakin kaikkea mediaa valvomaan tulisi näitä asiantuntijoita palkata, täydellä tuomio- ja toimeenpanovallalla tietenkin. Silloin esim. tapaus Avellán olisi tullut uutisoitua varsin nopeasti. Esimerkiksi näin:
”Rasistisen palopuhepolttoainesyötön imu- ja pakosarjojen toimintaa tarkkaileva yliselitteläättöri Anna Rastas on estänyt Viivi Avellánin haastattelun pääsyn julkisuuteen. Avellán oli puhunut haastattelussaan asioita, joita ei lausuta ääneen asiasta, josta ei tarvitse yleensäkään keskustella, koska siitä ei ole mitään keskustelemista, koska se vaan on niin. Rangaistukseksi Avellán tuomitaan kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen sekä menettämään kansalaisoikeutensa. Tuomionsa jälkeen Avellán karkoitetaan jonnekin Berliinin eteläpuolelle. Tuomiosta ja asiasta yleensäkin kielletään keskustelemasta vastaavien tuomioitten uhalla. Koska Suomessa ei ole minkäänlaista erimielisyyttä asiasta, josta ei voi olla erimielisyyttä ja josta me kaikki olemme samaa mieltä, ei koko haastattelua ole itse asiassa tapahtunutkaan ja tämä viesti tuhoaa itsensä automaattisesti kymmenen sekunnin kuluttua.”
*
PS: Anna sanoo myös näin: ”Pikkulapset voivat selitellä tekemisiään sillä, että muutkin tekevät näin”. Itse asiassa olen Annan kanssa samaa mieltä. Joten eiköhän porukalla myös lopeteta nämä ”raiskaa ne suomalaisetkin”-selittelyt.
PS 2. Jotain muuta. Törmäsin kuvaan. Ei liity varsinaiseen juttuun, mutta jotain sympaattista siinä on. Ja tiettyä tulkkaustahan siinäkin on.

6 kommenttia:

Habahoo kirjoitti...

Tämä suvaitsevaiset ihmiset eivät kertakaikkiaan suvaitse tämmöisiä virallista totuutta vastaan uivia ihmisiä, joilla on omia ajatuksia. Suomi rupeaa muuttumaan tasavallasta kansantasavallaksi. Niillähän on eroa kuin paidalla ja pakkopaidalla.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö perskeles,
Hyvin olet asiaa viilannut, alkoi hymyilytämään sananveistelysi tästä niin ihmeen vakavasta Viivi-tapauksesta, vaikka itse asiassa tästä on nauru kaukana. Tuo virallinen aivopesupuppu tuntuu vaan lisääntyvän ja muuttuvan agressivisemmaksi.
Ihan luonnollista on, että Viivi, todellinen tosinainen muuten!, antaa vähän mielipidettään etelän hetelmistä,kuten todella monet muutkin naiset ajattelevat! Ja nyt sitten hyysärin mukaan Viivi onkin rikollinen, voi dsiisus tätä touhua.
Kuten Habahoo sanoi, alkaa olla kansantasavallan oireita näköpiirissä, eli tämä alkaa oikeasti huolestuttamaan.
-LR-

Pasi Turunen kirjoitti...

http://kuvaton.com/bshit/40513.jpg

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille ja antoisaa alkanutta toukokuuta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämähän on sikäli hauskaa ja absurdin idioottimaista älämölöä rasismifasismibasismitutkijalta, että lähes kukaan tuntemani ihminen ei jaksa ottaa Viivin möläytyksiä vakavasti.

Ennen tätä. Tuo älämölö oikeastaan pakottaa ottamaan Viivin ainakin vakavammin kuin ennen. Mitenköhän olisi muuten yliseksuaalisuus-kommentin käynyt jos Viivi olisi sanonut tykkäävänsä mokkakikkeleistä, kun ne on niin ihqun isoja :)

P.S. Luin postauksesi jo viime kesäkuussa, mutta sallinet vuoden jälkeenkin kommentoinnin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Sallinhan minä. Kiitos kommentista ja voimia eloon.