sunnuntai 23. syyskuuta 2012

IDEAPUUROA LAUTASELLE

Niin Hotelli Yrjöperskeleen respassa kuin valistuneessa lukijakunnassani ollaan hyvin perillä siitä, että mediamme on ottanut pyhäksi tehtäväkseen valistaa katajaista kansaamme, että siihen ei tarttuisi kansallismielisyyden rikkiä röyhtäilevä piru. Valistustehtävässä on menossa nopeasti laskettuna jo valistuskirjoitus numero montakytkuustuhattakolmesataaviisi (kiitos taas Roopelle valppaasta mediaseurannasta), ja valistusvuorossa on Savon Sanomat, eli synkässä Savossa tuttavallisemmin Mullikka. Mullikka on huolissaan (enpä olis arvannukkaan) siitä, että Itä-Suomessa ei ole tarpeeksi maahanmuuttajia, eikä niitä, piru vie, edes taideta haluta tarpeeksi, ja tämä johtaa sitten itäsuomalaisten heimojen kertakaikkiseen kuihtumiseen.

Kirjoituksessa ihaillaan Ruotsia, sillä siellä muualta tulleita on jo joka kymmenes, kun taas Itä-Suomessa ei niitä ole edes kahta prosenttia. Kirjoittaja muistuttaa karttuisen käsityskyvyn omaavaa lukijaa siitä, että svedut heiluttelevat urheilukilpailuissa sinikeltaista lippua kaikilla ihonväreillä ja tämähän on tietysti se olennaisin asia, miksi itäsuomalaistenkin tulisi lämmetä maahanmuuttoon. Tiettyjä ikävämpiä juttuja sanotaanko vaikka Malmöstä ei kirjoittaja muista, mutta suuressa innossa muisti saattaa pätkiä ja tietyt epäolennaisuudet tuppaavat herkästi unohtumaan. Sattuuhan sitä. Mikä minä olen siitä mutisemaan. Saattaahan mullekin käydä niin, että jos menen kokopuku päällä pienessä ohranjyvässä vessaan, niin unohdan perusasiat, kaivan kravatin esille ja lasken housuihini.  

Mutta näissä alituisesti toistuvissa valistuskirjoituksissa on jatkuvasti se logiikka, että maahanmuuttaja, ja ennen kaikkea etnisesti oikeasta suunnasta tuleva maahanmuuttaja on itsessään voimavara, joka kuntaan tullessaan ropsauttaa yhteiseen kassaan huomattavan määrän riikintaalereita. Tämän logiikan mukaan etnisestä ryhmästä X tuleva maahanmuuttaja, joka toimii projektityöntekijänä ja pyrkii ratkomaan ongelmia, joita ei olisi olemassakaan, jos etninen ryhmä X ei olisi Suomeen koskaan tullutkaan tekee sekä tuottavaa että välttämätöntä työtä. Lisäksi tietysti etnisestä ryhmästä X tuleva henkilö automaattisesti saa aikaan sisäsiittoisissa itäsuomalaisissa jonkunlaisen henkisen heräämisen ja valistuksen tilan.

Niin, työtä. Työtä niin. Työvoimaa. Työntekijöitä. Työpaikkoja. Työstähän tässä on kyse. Itä-Suomen maakunnat eivät näivety maahanmuuttajapulan vuoksi, vaan siksi, että siellä ei ole työtä. Katsotaanpas tuoreimmat tilastot:

Pohjois-Savo:   - työttömiä työnhakijoita 12.709 - avoimia työpaikkoja 942

Etelä-Savo:   - työttömiä työnhakijoita 8.000 - avoimia työpaikkoja 400

Pohjois-Karjala:   - työttömiä työnhakijoita 11.679 - avoimia työpaikkoja 418  

Tietysti sopivalla tavalla tiedostavan maailmankatsomuksen omaavalle ihmiselle tämä cocktail korjataan sillä, että Itä-Suomeen väen väkisin hankitaan huomattava määrä verorahoilla eläviä maahanmuuttajia siksi, että Itä-Suomeen täytyy saada huomattava määrä verorahoilla eläviä maahanmuuttajia plus ehdottomasti tarvitaan viranomaispäätöksellä julistettua pakkosolidaarisuutta ja pakkomäärättyä lähimmäisenrakkautta sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät lähimmäisenrakkautta tavallista itäsuomalaista heppua kohtaan osoita.

Tavallinen tyyppi lähinnä tuumii, että ongelmana ei varmaankaan ole maahanmuuttajien puute, vaan työn puute. Tiedostavalle ihmiselle tämä ei ole minkäänlainen ongelma, sillä hänelle tärkeintä ei ole aine, vaan idea. Maahanmuuttajien vaatiminen myös Itä-Suomeen on heidän mielestään kaunis idea, siitä on kiva puhua ääneen ja niitä mukavia lauseita on kivaa makustella suussaan, vähän niin kuin hyvää konjakkihömpsyä. Idea itsessään on tärkeintä, ja mikäli todellisuus ei kohtaa ideaa, on vika tietenkin todellisuudessa.

Oman, tietysti rajoittuneen näkemykseni mukaan minulle tästäkin valistuskirjoituksesta tulee mieleen tilanne, jossa kouluruokailu hoidetaan uuden, edistyksellisen menettelytavan mukaan. Siinä oppilaat istuvat pulpeteissaan ja heillä on edessään lautanen, jossa ei ole puuroa. Puuron sijaan opettaja puhuu heille puuron ideasta käsitteellisellä tasolla ja oppilaitten tulee tajuta, että idea ja ihanne on itsessään ainetta tärkeämpi. Näin ollen oppilaat sitten alkavat siirtää tyhjää lusikkaa tyhjältä lautaselta tyhjään suuhun. Kenenkään maha ei täyty, mutta ideaa esitelleellä opettajalla on niin hyvä ja lämmin mieli. Ja jos joku pikkupilteistä sattuu toteamaan, että ei tällä ideapuurolla nälkä lähtenyt eikä edes siirtynyt, hän saa jälki-istuntoa ja joutuu rehtorin puhutteluun.  

Mullikan kirjoitushan on sinänsä melko tavallista perussettiä, mutta löytyihän siinä sinänsä yksi uusikin (joskaan ei ihan uniikki) näkemys, eli:

Itä-Suomen maakuntien väkilukutilastot todistavat vääjäämättömästi, ettei Savon ja Pohjois-Karjalan väestö kykene enää uusiutumaan ja lisääntymään ilman ulkopuolista apua.  

Lisääntymään? Tässähän tulee mieleen, että haluaako kirjoittaja jotain rodunjalostusta, mikä kumminkin on fasistisena demonisoitu jo aikaa sitten. Ehkä kyseessä oli puhdas hupsis, mene ja tiedä. Muistuttaisin kuitenkin kirjoittajaa, että kyllä itäsuomalaiset osaavat lisääntyä jatkossakin ihan omin neuvoin, lisääntyminen kun tapahtuu panemalla eikä puhumalla. Se, mikä itäsuomalaisia varmaan huolettaa, on se, että se jälkikasvu varmaankin pitäis ruokkiakin, ja siinä ei auta se, että paikkakunnalle asiasta tehden raijataan huoltosuhdetta heikentäviä maahanmuuttajia. Vaikka se ideana aikaansaisi tiedostavalle kirjoittajalle niin hyvän ja lämpimän mielen.

Tämähän olis siis suomalaisten valistusprojektin osa montakytkuustuhattakolmesataaviisi. Tällä kertaa valistusta harjoitti Savon Sanomat eli Mullikka. Huomenna Helsingin Sanomat, Kaleva, Keskisuomalainen tai Turun Sanomat. Idea näissä kaikissa valistuskirjoituksissa on se, että niin itä-, länsi-, pohjois- kuin eteläsuomalaisenkin kannattaa unohtaa aine ja keskittyä ideaan.

Rakasta, kärsi ja unhoita. 

PS: Kiitokset Jaska Brownille tietokoneavusta. Tää uusi Bloggerin käyttöliittymä on, no, sanonko mä mistä.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Savon Sanomat sameilla vesillä. Muistaakseni tällainen lisääntymiseen kehottaminen oli fasistirasistinatsien touhua, kuten eduskuntavaalien jälkeen opimme ihan ulkoministeriön kaikelle maailmalle antamassa lehdistötilaisuudessa...

Kumitonttu kirjoitti...

Tähän sopii se vanha viisaus, että "sähän naurat tai itket ja naurat" vai miten se meni.

[sanavahvari: onhipit]

Kapo kirjoitti...

Moro Ykä! Savon Sanomissa on taidettu syödä vääränlaisia sieniä? Eikö tuo ole rasismia meitä suomalaisia kohtaan, mutta eihän sillä ole mitään väliä vai mitä? Lisää esim. puskarikastumisia, niin itäsuomalainen geeniperimä rikastuu ja väkimäärä lähtee nousuun. Taitaa olla aikamoinen mokuaviisi tuo SS, samoin kuin Karjalainen?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Kumikselle ja Kapolle & kiitos kommenteistanne. Loppujen lopuksi Mullikkaan kirjoittaneella tyypillä ei ollut oikeastaan mitään muuta sanottavaa, kuin että kirjoittaja itse on mielestään oikeamielinen ja tiedostava ihminen. Mutta Savon Sanomat näki tärkeänä, että tämä valistuspläjäys tuli ihmisten luettavaksi. Kapo: Karjalainenhan on kunnostautunut tuolla alueella vielä Savon Sanomia enemmän. Karjalaisen lempinimihän on muuten Evakko.

Anonyymi kirjoitti...

Jos nimimerkkiä ei näy niin olen se joka käyttää nimitystä vieras. Kirjoitan tämän kännykästä. En jaksanu lukea tätä uusinta Ykän juttua enkä tuota linkkiä. Samaa mölyä koko lehdistö on jo pitkään päästäny. Muistakaa että kuka puhuu ja kenelle koska silloin viestin tarkoitus ja merkitys riippuu sen mukaan. Toisilleen noi toimittajat kirjoittaa. Lehtitalojen osakkeenomistajat voivat olla "porvareita" ja ehkä jopa nuiviakin mutta he antavat tiedostavien toimittajien olla palkkalistoilla koska tulovirtaa on vielä ja tulos on vielä ehkä voitollista. Mutta jos tiedostava mokumielinen uutisointi johtaa kannattavuuden jatkuvaan heikkenemiseen niin omistajien luulisi reagoivan. Persujen kannattaa ottaa tämäkin tapaus ilmaisena vaalimainoksena kuntajytkyä varten. Lopuksi totean että kannatan mielelläni sitä että Pohjois-Savoon houkuteltaisiin paluumuuttajia eli entisiä pohjoissavolaisia ja mielellään perheellisiä ja sellaisia jotka perustaisivat perheen tänne.

DuPont kirjoitti...

Jos Suomi ottaa osaa globaaliin väestökehitykseen siten, että maamme tietyillä alueilla väestö vähän vähenee ja toisilla hieman lisääntyy, onko tämä ongelma, jota pitäisi korjata kv. kansainsiirroilla?

Jos Suomen väestönkasvu pysyy suht. aisoissa, lopputulos on aika hyvä, jopa esimerkillinen tiettyjä maailmankolkkia ajatellen.

Jossain vaiheessahan meidän tulee, sillä globaalilla tasollakin, joka tapauksessa sopeutua siihen, ettei sitä väestöä saisi tulla enempää. Ei se maahanmuutto taida olla mikään pysyvä ratkaisu väestön vanhenemiseen. Samat ongelmat siellä päiväntasaajallakin joskus on. Toivottavasti.

Öisin tulee tällaisia kerettiläisyyksiä ajateltua...

Pyrrhos kirjoitti...

"Ruotsin liki kymmenmiljoonaisesta väestöstä on jo toista miljoonaa ulkomaalaisia, eikä ruotsalaisten vahva kansallinen itsetunto olisi murentunut siitä mihinkään."

Noinkohan? Itse kyllä näkisin että se on ihan tietoisesti pistetty täysin matalaksi. Siellähän on ihan hysteerinen suhtautuminen kaikenlaisiin kansallisiin symboleihin, lipun liehuttaminenkin on jo jonkin sortin fasismia. Noh, Savon Totuus tietysti tietää paremmin.

Närpes varg kirjoitti...

Kyllä kansa tietää...
Uutisen perässä olevat kommentit ovat hauskaa luettavaa:
"En pijä vihapuhetta, on heikeläisissäkin jokunen joka oikeeta työtäkin tekee.

Mutta paljon heitä on Helsingin rautieaseman vaapaaehtoisena henkilökuntana, etupäissä ihan muuten vaan."

Siihen on paha lisätä enää mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Tiedoksi vaan että taas pistin Ykälle kuvia. Viime viikolla laitoin kans.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, DuPontille, Pyrrhokselle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Kyllähän tämä ilmaista vaalimainosta persuille on. Lehtien nykylinjan perusteet ovat minulle täysi mysteeri.

DuPont: Olen itsekin ihmetellyt sitä, miksi piipertäjät eivät vouhkaa väestöräjähdyksestä. Se kun on ihan oikeasti ongelma. Johtuneeko siitä, että asian tiimoilta ei Suomessa pääse moralisoimaan ja kyykyttämään ihmisiä.

Pyrrhos: Mitenkäs se Mona Salin sanoikaan imaameille? ”Teillä on loistavat perinteet, meillä on vain joku tylsä juhannus”.

Närpes Varg: Tuohon on todellakin paha enää lisätä mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja laitetaanpa löylyä lisää. Tämän päivän Pohjalaisessa meitä rajoittuneita valistaa krisujen kunnanvaltuutettu May-Gret Axell. Ole hyvä, May-Gret:

*
Suomalainen yhteiskunta tarvitsee maahanmuuttoa


Yhä useammin vierasmaalaiset ovat osa katukuvaamme. Yhä useammin kuulemme ihmisten arvostelevan heitä kielteisesti.

Maahanmuuttajien vastaanottaminen kaupunkiimme, maahamme - onko tämä edes kysymys, jota meidän on tarpeen pohtia?

Äskettäin Kristina Stenman kehotti haastattelussa osoittamaan kiinnostusta ja kunnioitusta maahanmuuttajia kohtaan.

Tahtoisin lisätä, että meidän pitää kohdata heidät heitä sydämellä ja empatialla.

On ihanaa saada tavata ihmisiä täysin eri puolilta maailmaa, täysin eri kulttuureista! Emme aina pysty matkustamaan kaukaisiin maihin, mutta voimme katsoa ympärillemme kaduilla ja kokea jotain sitä eksotiikkaa, mikä muuten meitä kohtaa ainoastaan matkustellessamme itse kyseisiin maihin.

Voimme keskustella, kuunnella, ottaa osaa (tulla osallisiksi) ja tutustua toisenlaiseen ajatustapaan kuin meillä on. Voimme oppia nöyryyttä, mikä ei enää ole niin tavallista meidän maassamme.

Aito mielenkiinto hyvinvoinnistamme, kun heitä tapaamme - ja myös kohteliaisuus ja kunnioitus meitä kohtaan hämmästyttävät.

Me voimme todella havahtua hereille tarkkaan suunnitellusta elämästämme, käsityksestämme siitä, mikä on mahdollista ja mahdotonta.

Nämä ajatukset osoittavat vain, kuinka hedelmällistä meille kanssakäyminen maahanmuuttajien kanssa voi olla yleisellä tasolla.

Lisäksi meillä on tärkeä, todella tarpeellinen näkökulma maahanmuuttoon: tarvitsemme näitä ihmisiä!
Nämä, jotka eri syistä ovat halukkaat luopumaan omasta maastaan ja aloittamaan uuden elämän tässä sekä fyysisesti että sosiaalisesti kylmän ilmapiirin maassa.

On ihailtavaa: perhe, ystävät, kaikki, mikä tähän asti on ollut tarpeellista ja tuttua, ei enää ole konkreettinen osa elämäänsä. Kaikkea tärkeää jää taakse. Ihan kouriintuntuvasti he ovat vetäneet asuinpylväät ylös ja lyöneet ne maahan täällä.

Heidän halukkuutensa tulla liitetyiksi meidän yhteiskuntaamme, antamaan panoksensa, asettaa itsensä työmarkkinoilla käytettäväksi ja tehdä osuutensa - tämähän on meidän pelastuslankkumme, meidän ilomme.

Työmarkkinoilla heitä jo nyt kipeästi tarvitaan ja yhä enemmän kymmenen vuoden kuluttua!
Voimme siis sanoa: "Meidän loppumme ei ole tässä, ei loppu meidän hyvinvoinnillemme, vaan meidän mahdollisuutemme saada palvelua ja hoitoa."

Kiitollisuudella voimme katsoa tulevaisuuteen, meidän elämämme syksyyn ja ajatella, että kaikki on hyvin!

Me poliitikot pystymme kääntämään vallitsevan trendin, jossa on vähän käsiä hoidossa ja huolenpidossa, kiperämpi ilmasto koulutuksen ja ennaltaehkäisevän työn parissa, tiheään asuttujen maitten kilpailu.
Jotta me pystyisimme edelleen olemaan huomattava maa tieteen ja tekniikan alueella, jatkuvuus on tarpeen: osaamisessa, koulutukseen panostamisessa, visioinnissa.

Meillä ei ole varaa menettää saavutuksiamme - ei millään alueella. Meidän on oltava kaukokatseisia!

May-Gret Axell (kd.)
Kaupunginvaltuutettu
Vaasa

*

Eihän siinä mitään, että ihminen elää päänsä sisällä ikiomassa todellisuudessaan, mutta Suomessa on viisas sanonta eli ”älä tyrkytä tapojasi”, ja tämänkin valtuutetun soisi sen muistavan.

Habahoo kirjoitti...

Jösses.

Nyt täytyy kyllä sanoa että May-Gretillä on todella lääkitys kohdallaan. Eikös sielläpäin joku subutex porukka jäänyt juuri kiinni? Mikähän on puheenparsi ensi viikolla kun tulee tavarasta puutetta;)

Korhonen kirjoitti...

Itäsuomalaiset osaavat lisääntyä keskenään ihan ilman ulkopuolista apuakin, katsokoon jokainen epäilijä mikä on Suomen yleisin sukunimi...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Habahoolle ja Savonmiehelle & kiitos kommenteistanne.

Habahoo: May-Gret elää toivemaailmassaan, jossa hiki ei haise, ja toivoo muittenkin ihmisten elävän siinä, eikä ymmärrä, miksi tuota toivemaailmaa epäillään. Minä muuten siinä vaiheessa, kun aloin vasemmistosta vieraantua, tuumailin että äänestäiskös kristillisiä. Ainakaan tämän esimerkin pohjalta niin ei kannata tehdä.

Savonmies: Yep, totta puhut. Korhoset ovat panneet lakanat laulamaan. Menivät hiljattain ohi Virtasista. Kunniaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Vieraalle vielä: kiitos kuvista.

Närpes varg (grrrr...) kirjoitti...

"Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun lopussa yhteensä 246 300 työtöntä työnhakijaa. Se on 11 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 2 100 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa eli yhteensä 32 400."

Onneksi saamme ulkomailta uusia työnhakijoita sen verran, että nämä kaksi ja puolisataa tuhatta voivat rauhassa jatkaa elämäänsä työttömyyskortistossa.

Castor kirjoitti...

"On ihanaa saada tavata ihmisiä täysin eri puolilta maailmaa, täysin eri kulttuureista! Emme aina pysty matkustamaan kaukaisiin maihin, mutta voimme katsoa ympärillemme kaduilla ja kokea jotain sitä eksotiikkaa, mikä muuten meitä kohtaa ainoastaan matkustellessamme itse kyseisiin maihin."

On sen verran huonosti kirjoitettu, että huomaa henkilön olevan kaikkea muuta kuin kaksikielinen. Se siitä. Pari muuta huomiota:

1. May-Gret kärsii tästä samasta eläintarha-syndroomasta, joka tuntuu yleisesti vaivaavan monia suvaitsevia. Ulkomaalaiset Suomessa ovat May-Gretille et al. ajanvietettä, säpinää, väriä. Jotain piristämään tylsää arkipäivää, vähän niin kuin Huovisen novellissa "Jutta Grahnin mies" juuri se Jutan mies(jos ette ole lukeneet, kannattaa lukea), tai käynti eläintarhassa. May-Gret ei vaan huomaa, että ulkomaalaisten mukana Suomeen on jo tullut jokapäiväinen sirkus.

2. May-Gretillä on toinenkin suvaitsevia vaivaava erikoisuus: selvä maahanmuuttajien esineellistäminen joksikin sellaisiksi, joita nuo eivät varmaankaan ole. May-Gretille ulkomaalainen Suomessa on jonkinlainen sielun täyttymyksen väline, kutsumuksen viimeinen etappi, jonka jälkeen ei enää ole mitään, joka voisi tehdä elämästä täydellisemmän.

3. May-Gretille ulkomaalainen Suomessa edustaa kaikkea sitä, mitä suomalaiset eivät voi edustaa, ja ennen kaikkea jokainen ulkomaalainen on May-Gretille uhri. May-Gret maksaa olematonta velkaa ulkomaalaisille. Ainoastaan näin voimme hänen mielestään korvata kaikki ne pahat teot, joita May-Gretin mielestä "valkoiset" ovat kohdistaneet muihin ihmisiin. Näin May-Gretin sielu vapautuu tästä ikiaikaisesta valkoisen miehen taakasta ja hän saa iloita hyvänä ihmisenä Jeesuksessa Kristuksessa. May-Gret tietenkin antaa anteeksi sellaiset teot, joita kuvattiin kirjoituksessa "Rippikoulutyttö kohtaa koraanikoulupojan", koska Jeesuskin olisi antanut sellaiset anteeksi!

May-Gret on menossa kohti, ja lähempänä kuin koskaan, TÄYDELLISTÄ IHMISTÄ, ainakin omasta mielestään. Minusta hän on perinteisessä mielessä juuri sellainen hullu, josta sananparressa lausutaan, eli sellainen, joita ei tarvitse kylvää eikä kyntää, niitä kun tulee ihan itsellään.

Pyrrhos kirjoitti...

May-Gretillä kyllä karkailee mopo pahasti käsistä. Tulee ihan kylmiä väreitä kun tuommosta lukee. Tietysti joku voisi sanoa että mitäpä yhdestä hassahtaneesta kaupunginvaltuutetusta, mutta kun tuollaista ajattelua tuntuu olevan ihan ministeritasolla. Mikähän valistuskampanja nyt on menossa kun viime päivinä tuntuu joka suunnalta tulevan näitä Suomi tarvitsee maahanmuuttajia-juttuja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille, Castorille ja Pyrrhokselle & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Niin. Näissä maailmaa syleilevissä avautumisissa unohdetaan säännöllisesti suomalaiset työttömät. Aivan kuin he eivät olisi edes olemassa.

Castor: Samaa mieltä. Nämä ihmiset elättävät haavekuvia ja vaativat, että muittenkin tulee pitää niitä totena.

Pyrrhos: Kyllähän tuo valistuskampanja on ollut menossa jo pitkään. Nyt se ottaa varmaankin lisäboostia, kun on nuo vaalit tulossa.

Anonyymi kirjoitti...


Mullikalla ei ole ollut tarpeeksi kehittävää lukemista ja elää omassa kuplassaan.
Jotain tämän tyyppistä minulla ollut monta kuukautta mielessä, mihinkähän tässä eurokriisisssä ollaan menossa?

Satuin turjalaisen blogiin pari viikkoa sitten, siellä oli kirjoitus kaadetaan hallitus.
Kun on lukenut mielipiteitä ja talous aiheita, ei voi muuta kuin toivoa hallituksen kaatumista.
Ettei tule enempää vahinkoa.

http://turjalainen.blogspot.com/2012/09/eurostoliitto-pystyyn-vaikka-vakisin.html


Suomi maana ei voi olla voittajana missään unionissa. Jyrki ja Alexander ovat liitovaltiohenkisiä.

http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/paatosvaltaa_siirretaan_kovaa_kyytia_brysseliin_36773.html


Jyrki Katainen on näin sanonut, totesi että syksyn mittaan liittovaltiota käytetään lyömäaseena moneen
kertaan.

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/katainen+otetaan+yhdysvalloista+mallia/201207207685


Mikä olisi liittovaltion hinta? HS 15.7 mielipide

Tuohon tulonsiirtoautomaattiin meitä viedään pala kerrallaan ilman, että päättäjämme kertovat,
mihin ollaan menossa. Mielipiteessä mainitaan maksamme 50 miljardia, saamme takaisin 40 miljardia.
Mistä säästetään 10 miljardia?


Ottaako Kokoomuslaiset ihan tosissaan näitä Jyrkin sanomisia, jotkut on niin huvittavia.

http://yle.fi/uutiset/katainen_varoittaa_kylma_talvi_uhkaa_suomen_kesaa/6175049

Tälläistä heinäkuussa mielipiteissä, paljon parempi kuin Jyrkin höpinät.
Olispa Jyrki Kataisella neuvonantanjana joku dosentti, kuten kirjoittaa HS mielipiteet 15.7.

Pankkien annettava kaatua.

Tutkimukset osóittavat, että reaalitalouden indikaattorit aloittivat syöksyn jo kauan ennen kuin Lehman brothers pankin ongelmista edes tiedettiin.


Nämä jutut Talouselämä lehdestä numerot 32 ja 33.

Odottaakohan Suomea vain maksajan rooli. Näin ovat sanoneet Raimo Sailas ja Björn Wahlroos.
Suomella on 790 miljoonan euron talletussuojarahasto, siitä olisi hyvä yhteisvastuuta ottaa.
Wahlroos sanoo ei meidän tarvitse olla mukana yhteisvastuussa. Pankkiunioni on Suomelle
surkea tarjous.

http://yle.fi/uutiset/sailas_suomi_maksaa_muiden_laskuja/6199779

http://www.uusisuomi.fi/raha/53777-laskelma-tukee-bjorn-wahlroosia-suomelle-tarjolla-maksajan-rooli

http://yle.fi/uutiset/sailas_suomi_ollut_eurokriisin_aikana_pakkotilanteissa/6292722


Olemme vastuutakin ottaneet.

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/09/26/evm-ja-ekp-saavat-yhdessa-auki-rajattoman-piikin/201238529/170

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/09/25/urpilainen-vivutus-ei-lisaa-suomen-vastuita-mutta-mahdollisesti-riskeja/201238561/12

http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/118269-terveisia-suomen-pankkiin

http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/109956-haluavatko-suomalaiset-todella-talousliittovaltioon-etel%C3%A4-euroopan-kanssa

http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/108635-euron-tuho-ja-liittovaltiohuijaus





Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja kiitos linkeistä.