maanantai 29. lokakuuta 2012

EILEN

Suomessa pidettiin eilen kunnallisvaalit. Ja turpiinhan siellä persuille tuli, että tukka taipui, eduskuntavaaleihin nähden. Tulosta voi kuitenkin pitää kohtuullisena saavutuksena, ottaen huomioon minkälainen haisunäädän kusimyrsky niin puoluetta kuin sitä sympatiseeraavia ihmisiä kohtaan on viimeisen puolentoista vuoden aikana heitetty.

Puolueen kannattajathan on määritelty Kontulan kapakoissa istuviksi syrjäytyneiksi, mielenterveysongelmaisiksi, sairaseläkeläisiksi ja alkoholisteiksi. Tietysti itselle tulee mieleen, että onko syrjäytyneisyys, mielenterveysongelmaisuus ja sairaseläkkeellä olo yleensäkään sellainen syy, että ihmiseltä tulisi viedä niin mielipide kuin äänioikeus pois. Eikä äänioikeutta viedä alkoholistiltakaan. Yleensäkin tässä tapauksessä sekä todistamisvastuu että tähän asti rikoksettoman tilan todistaminen rikokseksi lienee syyttäjällä.

Luonnollisesti perussuomalaisten kannattajia ja tietysti meitä vähän sinne päin kallellaan olevia blogikirjoittajia on todisteltu äärioikeistolaisiksi, ja natsikorttiahan edelleenkin kuvitellaan sellaiseksi jokeriksi, että se tukkii turvat ilman sen kummempia perusteluita. Ainakin Vesa Puuronen uskoo tähän, ja häntähän media mielellään kuuntelee.

Yleensä ja erikseen on viimeisen puolentoista vuoden aikana todettu kerta toisensa jälkeen, että perussuomalaisten äänestäminen ja yleensä kannattaminen on vastenmielistä, äärioikeistolaista, hävettävää, rikollista, ja se suorastaan kehittää ihmiselle vastenmielisen rikkimaksaa muistuttavan ominaishajun, jonka vuoksi kukaan tiedostava ja hyväksyttävät mielipiteet omaava ihminen ei suostu istumaan hänen viereensä bussissa ja oikeastaan se rikkimaksalle haiseva tyyppi saisi kävellä.

Lisäksi viime vaalien jälkeen tässä ns. sosiaalisessa mediassa tuli esiin kirjoituksia, joitten mukaan perussuomalaisille tartteis tarjota parantava annos ysimillistä, mutta eihän se niin iso asia ole. Menee hyvänä vitsinä ja oikeutettuna suuttumuksen osoituksena. En yhtään epäile, etteikö niskalaukausmetodia tarjota persuille sosiaalisessa mediassa nykyisinkin, mutta lienee niin, että persujen kannattajilla ei ole 24/7-koneistoa tönkimässä facebookia, toisin kuin vastapuolella.

Yhtä kaikki, jos se ryönä, mitä persujen ja heidän kannattajien päälle on viimeisen puolentoista vuoden aikana heitetty, olisikin heitetty persujen taholta vaikkapa tiettyjä ns. edistyksellisten tahojen diggaamia vähemmistöjä kohtaan, niin leivätöntä pöytää olisi luvassa illman muuta.

Huvittavinta on se, että juuri ennen kunnallisvaaleja Helsingin Sanomat antoi julki pääkirjoituksen, jossa se valitti, että poliittisessa keskustelussa on esitetty halveksuntaa toisia ihmisiä kohtaan. Niin. Halveksunta on tuomittavaa, jos se esitetään tiettyjä ihmisiä kohtaan. Halveksunta on edistyksellisyyttä, jos se esitetään tiettyjä toisia ihmisiä kohtaan.

Ja toimihan se. Vaikka tietysti persut yli kaksinkertaistivat kunnanvaltuustopaikkansa. Kai tässä kävi niin, että moni koulukiusattu meni koulukiusaajiensa selän taakse ja kuvitteli, ettei häntä kiusata enää, kun hän on koulukiusaajiensa puolella.

Se on tietysti tunnustettava, että persujen vaalikampanja oli jotenkin vaisu, ja viimeisen puolentoista vuoden aikana Soini on kiltisti kurmottanut omiaan aina kun media on sitä pyytänyt. Anteeksipyytämisen kannattaisi alkaa pikku hiljaa loppua. Lisäksi moni ihminen kai kuvitteli, että Jytky 2 tulee itsestäänkin ja jäi kotiin. Ei se tule kuin äänestämällä. Nythän Nukkuvien Puolue korjasi suurimman potin.

No, joka tapauksissa kunnanvaltuustoissa on nyt huomattavasti tukevampi vastavoima kuin vielä hetki sitten. Ei niin suuri, kuin odotettiin, mutta pystyy silläkin jäynää tekemään. Kunnissahan voi jotain yrittääkin. Eduskunnassa Nännistis-Lellistinen Liitto jyrää seuraaviin eduskuntavaaleihin asti ihan miten lystää.

13 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Keskeinen huomio oli Persujen nousu pikkukunnissa kolmen suurimman joukkoon. Myös Pirkan- ja Uudellamaalla Persut olivat kolmosia ennen Vihreitä ja Keskustaa. Vain Helsingissä Persut jäivät jopa Vasemmistoliiton taakse, mutta niin kai se on, että joko muu Suomi tai Helsinki on väärässä. Luultavasti muu Suomi, koska hesalaisten iloksihan tämä ulkomaalaispolitiikka kuitenkin muuttuu - ei maalaisten.

Nolointa oli Arhinmäen vittuilu illalla, että Persujen saalis on surkea, vai miten se niin hienosti osasikaan maalata mustan valkoiseksi.

SDP ja Kookos jatkoivat uljasta syöksyään. 2011 kevään dramaattisesta turpakeikasta pätkähti vielä 130.000 miinusmerkkiä lisää, mutta Urpo ja sen veli Kata vaan naama muikeana vittuilevat kansalle, että ollaan huolissaan kun äänestäjien määrä laskee.

Ei tää oo enää totta, tai jos on niin muutan Ruotsiin. Ei kai sielläkään asiat näin huonosti voi olla. Ainakin niillä on talous- ja maahanmuuttokysymykset hoidossa eikä Ruotsidemokraatteja mustamaalata mediassa niin kuin täällä. Ruotsi - Pohjolan helmi sioille.

Anonyymi kirjoitti...

Pudasjärvellä perussuomalaisten ääniharava oli Tykylevits.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumikselle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Niin, kyllähän Helsingillä ja maakuntien Suomella on eronsa, ja ne näyttävät vain kasvavan. Helsingissähän yleisafrikkalainen meininki tulee jatkumaan, persujen voima ei riitä sitä pysäyttämään. Arhinmäkihän kehui viime eduskuntavaalienkin jälkeen, että nyt otettiin niskalenkki äärioikeistosta. Heppu voi jatkaa samanlaisia niskalenkkejä kaikessa rauhassa.

Vieras: Eikös kyseessä ole se mies, joka Ei Anna Periksi.

Anonyymi kirjoitti...

Siis.. mitä hehkuvaa helvattua?

Kepu, Kok, SDP, Vas ja Vihr hukkasivat jokainen keskimäärin 10% äänestäjistään. Toimittajat: "TORJUNTAVOITTO!!!!" Okei. Persut sen sijaan kasvattivat äänimääräänsä 136%, eli lähes kannatus kasvoi lähes kaksi- ja puolikertaiseksi aiemmista. Toimittajat: "RÖKÄLETAPPIO!!! Missä todellisuudessa he elävät?

Tietysti puolue sai pienemmän voiton (lue: vähemmän ääniä verrattuna eduskuntavaaleihin), mutta äänestysprosenttikin oli pienempi. Toisekseen, vanhoilla puolueilla oli ja on etunaan kymmeniä vuosia toiminut koneisto, ehdokaslistat oli helpompi täyttää siinä missä persut joutuivat haalimaan ehdokkaita aivan "pystymetsästä." Eduskuntavaaleihin näet löytää suhteellisen helposti ehdokkaita kun etsintäalueena on kokonainen lääni, mutta pikkukunnissa sopivien ehdokkaiden etsiminen onkin jo haastavampaa.

Nämä ovat tietenkin vain osaselityksiä, mutta että tappio.. huh huh.

Ekku kirjoitti...

Eihän ne vaalit kovin hyvin menneet, mutta esimerkiksi täällä Jyväskylässä paikkaluku kasvoi kolmesta kahdeksaan ja se on yksi enemmän kuin Vihreillä...

Edellisellä kaudella muut puolueet pitivät porukalla persut poissa lautakunnista ja kunnanhallituksesta. Nyt se on vähän vaikeampaa.

Äänestysprosentti oli hävyttömän alhainen. Eipä sitä äänioikeutta näemma jakseta arvostaa, vaikka se on sellainen oikeus, josta ollaan monessa maassa taisteltu verissä päin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Ekulle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Jep, ihan faktisesti ottaen persut toki voittivat edellisistä kunnallisvaaleista ja reilusti voittivatkin. Tappiolla verrattuna eduskuntavaaleihin taas sixpack-hallitus voi väittää, että ne saivat avoimen valtakirjan jatkaa tähänastisella linjalla. Vaikka esmes demarit ovat saaneet Urpilaisen johdolla joka vaaleissa selkäänsä ja saavuttivat kaikkein huonoimman tuloksen kunnallisvaaleissa ikinä.

Mitä tulee tuohon koneistoetuun, mistä kirjoitit, olet oikeassa. Vaan joka vaaleissa persut ovat yhtä kokemusta viisaampia.

Noin puhtaan opportunistisesti voisin todeta, että näissä vaaleissa varmistin itselleni pullon erinomaista Lagavulin-whiskyä. Meinaan, eduskuntavaalien jälkeen löin vetoa erään hyvän kaverini kanssa siitä, kestääkö eduskunta vuoteen 2015 vai hajoaako se sitä ennen. Kaveri väitti että hajoaa, minä väitin, että kestää. Lagavulin oli panoksena. Ja nyt sixpack sai sen verran boostia, että ei hajoa niin hallitus kuin eduskunta. Eurovaaleissa 2014 voi tietysti tapahtua kaikenlaista, mutta siitä ei enää pitkä aika seuraaviin ek-vaaleihin ole. Tietysti se on ihan sama, kumpi sen pullon voittaa, koska kimpassa me törpötellään se kumminkin.

Ekku: Joo, maakuntien Suomessa persuilla meni vallan hyvin. Minunkin kotikunnassani persut lisäsivät paikkalukujaan mukavasti. Se, mikä näissä vaaleissa oli pelottavaa, että hyvin moni äänestäjä kannatti EVVK-puoluetta, ja se taas sopii hallituksellemme vallan hyvin.

Becker kirjoitti...

Ei se muuten tuo kunnalisvaltuustoihinkaan meno ihan helppoa taida olla, sillä siellä istuu taatusti porukkaa, jotka on vuosikaudet hantteeranneet asioita niin kuin heille sopii. Ja Persujen ilmestyminen saattaa olla kuin punainen vaate noille punaniskoille.
Mutta joskushan sitä on oppinsa saatava, ja toivoa sopii että yhteinen etu on etusijalla. Taidan kyllä toivoa liikoja.

Kumitontulle toteaisin että älä helvetissä vaan haaveile Ruotsiin muutosta. Siellä pääpuolueiden poliitikot ovat vieläkin hullumpia kuin Suomessa ja potenssiin kaksi. Talous on kyllä toistaiseksi hyvässä jamassa, mutta jahka sinne nyt nämä kymmenetuhannet tulossa olevat mamut asutetaan ja avustukset lyödään käteen, niin luulen että alkaa silläkin laarin pohja häämöttämään. Henkinen laarin pohja on jo ollut näkyvillä jonkin aikaa.
Maahanmuuttokysymykset on sikäli hallinassa, että maahan pääsee jahka on muslimi, mieluimmin musta, eikä älykkyysosamäärä saa ylittää 70.
Ruotsin lehdistö ja media ovat mollanneet Ruotsindemokraatteja tavalla jonkalaatuista ei läntisessä maailmassa olla nähty diktatuureja lukuunottamatta.
Kuten olen vissiin täälläkin todennut, niin Ruotsi on maa joka on hitaasti hukkumassa omaan sontaansa.
Jos saan mainostaa, niin "Rähmispossu" blogi kirjoittelee naapurimaan asioista ihan selvällä suomen kielellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja kiitos kommentistasi. Joo, eihän persuilla kovin helppoa ole asettautua noihin kunnanvaltuustoihin, sillä vanha kuntamafia ei mielellään luovu otteestaan. Erityisestihän se korostuu kepulaisissa kunnissa. Kepullahan on oikeastaan enää yksi voimavara, eli äänestäjäkunta joka äänesti ammoin kepua ja edelleen kepua tuli vaikka mikä, eikä se edes tajua, että kepu ei ole enää maalaisliitto, vaan citykepu.

Kumis on kyllä Ruotsin tilanteesta hyvin tietoinen. Luulen, että heppu heitti enempi läppää, jolla ilmaisi mielipiteensä siitä, mihin Suomen tilanne on menossa.

Anonyymi kirjoitti...

Tapion kissoilta voisi kysyä arviota vaalituloksesta ja sitä miksi persujen kannatus jäi alle 15 prosentin.

Anonyymi kirjoitti...

No en viitsi nyt muutamista prosenteista synkistyä.

Ainakin maakunnan ykköslehden mukaan meni huonosti.
Oli kaksi ehdokasta. Valitsin toisen edellisissä vaaleissa päässeen.
Ei käynyt huonosti kun toinenkin ehdokas meni läpi. Paikkoja tuli lisää
+5. Keskusta menetti paikkoja.


http://www.kainuunsanomat.fi/Paakirjoitukset/1194774264557/artikkeli/jytky+jai+patkaksi.html


Tämä on kyllä tyhmintä, mitä on sanottu äänestämättä jättämisestä. Demarien Pilvi torsti.

http://yle.fi/uutiset/putkonen_hallituksen_linja_sai_vaaleissa_koniinsa/6355077

- Yksi syy jättää äänestämättä on se, että ihmiset ovat asioihin suhteellisen tyytyväisiä, Torsti sanoi.


Jasmin Mäntylä valittaa. Ei varmasti houkuttele äänestämään ketään Jasmin Mäntylää.

http://www.iltalehti.fi/kuntavaalit/2012102916259999_kr.shtml

Toinen mikä on jatkunut tähän päivään, ainakin kommenteissa. Kun PS ei lähtenyt hallitukseen.
Hallituksessa olisi pitänyt ne tukipaketit hyväksyä, pitänyt kääntää takkinsa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54743-kansanedustaja-harkitsen-sotilaspassini-palauttamista

Jyrki Katainen keskiviikon HS

Vaikka sitä ihan parasta ehdokasta ei löytyisi, niin vähiten huono
on toinen peruste, jolla voi valita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Eiköhän kissit siellä Tuurinperällä jo aivoriiheä pidä.

Ano: Niin no, tottahan se. Kun ajatellaan kunnallisvaaleja, niin persut voittivat selvästi. Demareilla surkein kunnallisvaalitulos koskaan. Mielikuvillahan tässä mällätään, ja nythän tässä yritetään jotenkin saada mielikuva paluusta kolmen suuren aikaan. Aivan niin kuin persujen kansanedustajamäärä olisi kunnallisvaaleissa jotenkin pudonnut. Kiitos linkeistä.

kylkiluu kirjoitti...

Kyllä tuntu jo mm. kumitontun ja anon mainitsemat reaktiot tulla siitä, kun muiden puolueiden herrat odottelivat puntit tutisten ja kynsiä nakertaen sitä jytky kakkosta, mutta kun ei tullut kuin vavahdus, niin helpotus oli niin suuri, ettei se oma alati laskeva kannatus haitannut tuuletusta. Kaipa sitä myöhemmin pelonsekaisesta riemusta herättyä ala todellisuus kolkuttaa päässä, että hetkinen me ei taidettukaa voittaa, voi helvetti!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kylkiluulle ja kiitos kommentistasi. Epäilemättä puoluekoneiston sisällä tajutaan, että eihän se niin putkeen mennyt kuin julkisesti tuuleteltiin. Varsinkin demareilla, jotka ovat Urpilaisen johdolla ottaneet koko ajan kuokkaansa. Vaan nykymäärittelyhän on se, että jos persut eivät kolminkertaista äänimääräänsä, niin kyseessä on valtapuolueitten voitto.