perjantai 6. helmikuuta 2015

EPÄILYKSEN PIRU JA VAPAA TOIMITTAJA

Epäilyksen Piru leijaili ilmassa pirullinen ilme naamallaan, niin kuin sen pirulliseen työhön tietysti kuuluikin. Tämä joviaali sarvipää leijaili Vapaan Toimittajan takana, joka istui tuolissaan ja tuijotti läppäriään. Läppärissä oli auki word-kirjoitusohjelma ja siinä oli avoinna tyhjä sivu, jota toimittaja tuijotti zombiemaisella ilmeellä. Vapaa Toimittaja oli Epäilyksen Pirulle tuttu heppu jo pitkältä ajalta niin henkilökohtaisesti kuin ihmistyyppinä. Vapaa Toimittaja oli syntynyt 1950- tai 1960-luvulla ja hän oli pitkän linjan ammattilainen. Ammattilainen, joka oli syönyt pitkään varmaa medialeipää, mutta jonka lehdistössä alkaneet YT-neuvottelut olivat muuttaneet kuukausipalkkaisesta toimittajasta vapaaksi toimittajaksi, jolle leipä ei ollutkaan enää niin varmaa.

Siksi Vapaan Toimittajan tuli hankkia leipänsä sieltä, mistä sitä oltiin valmiita jakamaan. Sehän ei sinänsä ollut ongelma, sillä Vapaa Toimittaja oli kokenut ja kovaksikeitetty mediahuora, joka kirjoitti mitä haluttiin ja hänen työnsä teki vielä helpommaksi se tosiseikka, että häneltä ei haluttu kuin yhdenlaisia kirjoituksia. Ne taas olivat Vapaalle Toimittajalle helppoja. Ei niissä mitään älyllistä haastetta ollut. Epäilyksen Piru vertasi niin tätä kyseistä Vapaata Toimittajaa kuin hänen kollegojaan sanalliseen rynnäkkökivääriin. Siihen oltiin syötetty valmis lipas, eikä tarvinnut kuin vetää liikkuvat taakse, poistaa varmistin ja painaa liipaisinta, jolloin ensimmäinen luoti lähti, kaasumäntä painoi luistin taakse, lippaasta tuli uusi patruuna piippuun ja pohjassa pidetty liipaisin lähetti uuden luodin matkalle. Lippaan tyhjentämiseen ei tarvittu aivoja, ainoastaan sitä, että sormi piti liipaisimen pohjassa.

Samalla metodilla Vapaa Toimittaja aikoi seuraavankin juttunsa kirjoittaa. Hänelle oltiin Helsingin Sanomista annettu tehtäväksi tehdä Oikeamielinen Pääkirjoitus. No, sehän sopi. Siitä maksettiin. Ja se oli helppoa. Epäilyksen Piru tiesi Vapaan Toimittajan joskus ihan oikeasti uskoneen siihen, mitä hän tähänkin juttuunsa kirjoittaisi. Ajan myötä hän oli muuttunut lähinnä sellaiseksi sanalliseksi rynnäkkökivääriksi, joka tiesi ihmisen pääelinkeinon olevan syöminen ja jolle oltiin annettu lippaallinen valmiita patruunoita. Niinpä hän aukaisi kirjoitusohjelmastaan tiedoston ”oikeaoppinen mielipidekirjoitus”, ja alkoi poimia siitä lyijykynällä muistivihkoonsa niitä asioita, mitä jutun tilaaja haluaisi lukea ja oppimateriaalina kansalle julkaista.

Epäilyksen Piru katseli, kun Vapaa Toimittaja teki muistilehtiöönsä ranskalaisilla viivoilla juttunsa rungon ja huokaisi samalla hiljaa. Epäilyksen Pirun ei ollut tarkoitus tulla vielä Vapaan Toimittajan näkyville. Hänen työnsä perusidea oli se, että ihminen itse kutsui hänet paikalle. Kukin omalla tavallaan ja tyylillään. Vapaa toimittaja raksautti rystysiään, tuumasi että no joo, paskaaks tässä ja alkoi naputella juttuaan. Jaa-a, minkäslaisen otsikon se Vapaa Toimittaja tällä kertaa laittaisi… hjuu…  ”Suomi, negatiivisuuden magneettinen pohjoisnapa”, Hei! Toi oli aika hyvä! Semmosta ei tainnut vielä olla ennen tehtykään. Epäilyksen Piru seurasi tarkasti, kuinka Vapaa Toimittaja jatkaisi kirjoitustaan. Nythän hän oli tehnyt vasta otsikon. Sen jälkeen hänen pitäisi laittaa juttunsa alkuun joku selkeä fakta, jota ei voisi osoittaa vääräksi. Vasta sen jälkeen hän voisi siirtyä sävellys- ja sovellusvaiheeseen.

Millähän Vapaa Toimittaja aloittaisi… katsotaas… hei, toikin on aika hyvä… ”Perussuomalaiset ovat puolueena osoittaneet pelottavaa epäinhimillisyyttä salliessaan Jussi Halla-ahon suunnittelevan puolueen maahanmuuttopoliittisen linjan seuraaviin vaaleihin. Tulee muistaa, että halla-aholainen falangi on flirttaillut äärioikeistolaisuuden kanssa, eikä Timo Soini ole vieläkään tarpeeksi painokkaasti sanoutunut irti asioista x, y ja z. Ja nyt hän antaa tälle falangille pelottavan suuren vallan”.

Ei paha, ei paha. Tuostahan sitten pääseekin etenemään kirjoituksessa ja lyömään paperille kootut kliseet. Mitäs Vapaa Toimittaja ensimmäisenä juttuunsa naputtelee… joo, suomalainen viha. Ihan hyvä kliseealku, sillä vihahan on asia, jota ei voi määritellä millään mittayksiköllä, ja silloin sen olemassaoloa ei voi myöskään uskottavasti kiistää. Jos joku sanoo vastaan, niin voi aina todeta, että se koira älähti johon kalikka kalahti. Ja jos ei sanota mitään vastaan, niin saattaa aina todeta, että eivätpäs pirulaiset keksineet mitään vastaan sanottavaa. Ihan hyvä aloitus, kieltämättä. 

Mitäs sitten seuraavaksi? A-haa, no joo, äärioikeistolaisuus. Niin no, sehän sinänsä kuuluu asiaan, tosin Epäilyksen Piru huomasi, että Vapaa Toimittaja huokasi ja raapi päätään, ennen kuin otti tuon äärioikeistolaisuuden esille. Epäilyksen Piru ymmärsi Vapaata Toimittajaa, sillä eihän toimittaja tyhmä ollut, vaan tiesi, että se suomalainen äärioikeisto oli asia, jolla oltiin peloteltu ihmisiä jo toistakymmentä vuotta, vaikka sitä ei ollut varsinaisesti löytynyt mistään. Ehkä Vapaa Toimittaja tunsi itsensä inkvisition papiksi, joka varoitteli joka nurkan takana väijyvistä demoneista, vaikkei ollut itsekään vielä nähnyt ensimmäistäkään ja tiesi itse oikein hyvin, ettei niitä ollutkaan, mutta hänen asemansa vaati, että hän jatkuvasti varoitti niistä. Niitten todistettu olemassaolo ei ollut niin tärkeä, mutta ajatus niitten olemassaolosta oli.

Mitenkäs Vapaa Toimittaja aikoi juttuaan jatkaa? No kas, rasismin kokemus, sehän oli itsestäänselvää. Ja vetoamus muutamiin tutkimuksiin, joissa oltiin kysytty, että olettekos mahdollisesti kokeneet rasismia. Tunne siitä, että oltiin koettu jotain oli Suomessa niin muotia ja hyväksyttyä, ettei sitä tarvinnut perustella. Se oli fakta itsessään. Epäilyksen Piru tuumaili, että Vapaan Toimittajan juttu eteni tiedostavalla asteikolla ainakin arvosanalla yhdeksän plus.

Vapaa Toimittaja nojasi tuolissaan taaksepäin ja vei kädet niskan taakse. Nii-iin, nyt oli aika tuumailla. Mitä seuraavaksi? Vapaa Toimittaja otti muistilehtiönsä, jossa oli ranskalaisin viivoin laitettu jutun kannalta olennaisia asioita ylös. Vapaa Toimittaja heitti lehtiön pöydälle, kohautti hartioitaan ja tuhahti. Epäilyksen Pirua nauratti ja hän katsoi, kuinka juttu eteni.

Niinpä tietenkin… suomalaiset maahanmuuttajat niin Ruotsiin, Amerikkoihin ja Australiaan. Siitähän piti tietenkin tässä vaiheessa muistuttaa. Mutta kappaleen loppuun kirjoitettuaan Vapaa Toimittaja kaatoi itselleen viskilasin ja pani tupakiksi. Virkansa puolesta Epäilyksen Pirulla oli tiettyjä telepaattisia kykyjä, ja hän kuulosteli toimittajan ajatuksia. No, siellähän se pyöri se ikävä kysymys, että olikos niitä suomalaisia maahanmuuttajia varten silloin aikanaan ollut olemassa se automaattinen elatus- ja puolestaloukkaantumiskoneisto? Ei ollut niin ja toimittajakin tiesi sen aivan hyvin, joten jutun jatkaminen vaati vielä toisen viskimukin, toisen tupakin ja mielen turruttamisen. 

Tupakin sammutettuaan Vapaa Toimittaja jatkoi suomalaisten jatkuvalla muutosnegatiivisuudella, vaikka kaikki suomalainen hyvinvointi olikin tietysti tullut alunperin jostain muualta. Hän muisti myös muistuttaa suomalaisten kiitämättömyydestä ja ylikorostuneesta nationalistisesta asenteesta ja lisäsi potpurriin myös Natsi-Saksan jolla ajatteli hiljentävänsä lukijan mahdollisen henkisen vastarinnan. Eihän natsikorttia vastaan saattanut tapella. Silloinhan oli todistetusti natsi itsekin. 

Epäilyksen Piru huomasi, että Vapaa Toimittaja ei ollut tyytyväinen kirjoitukseensa. Piru ymmärsi toimittajan ongelman. Jos toimittaja ei itsekään usko siihen, mitä kirjoittaa, niin vaikeahan silloin tekstillään on vakuuttaa muitakaan. Tosin Epäilyksen Piru huomasi toimittajan huokaisevan helpotuksesta ja muistavan, että eihän hän tätä juttuaan varsinaisesti luettavaksi tee, vaan ainostaan hyväksyttäväksi. Eihän se hänen ongelmansa ollut, jos Helsingin Sanomien levikki pienenee ja toisaalta eihän huora tee siitä ongelmaa, mihin reikään asiakas haluaa työntyä. 

Niinpä Vapaa Toimittaja päätti jatkaa kehitysavulla ja suomalaisten negatiivisella suhtautumisella siihen. Hän ei saanut aikaan kuin vajaan kappaleen, kun muisti itsekin tietyt ammattilaisten ulostulot aiheesta kehitysapu ja sen varsinainen hyöty. Epäilyksen Piru huomasi Vapaan Toimittajan ajattelevan, että jotain uutta tähän juttuun täytyy saada. Sitten hän hoksasi, ja kaivoi esiin Jeesuksen Kristuksen. Suomalaisethan olivat kristittyjä. Ja Jeesus sanoi, että jos sinulla on kaksi ihokasta, eikä toisella ensimmäistäkään, niin anna se toinen ihokkaasi hänelle. Sillä voisi perustella turvapaikkaturismin. Eiköhän sillä, piru vie, saataisi tapakristityille suomalaisille vähän syyllisyydentuntoa päälle. Heillähän oli autot ja talot ja tietokoneet ja afrikkalaislapsi kuoli nälkään sillä aikaa, kun tapakristityt suomalaiset rypivät yltäkylläisyydessään. 

Sitten Epäilyksen Piru huomasi Vapaan Toimittajan sanovan ääneen että voi saatana, kumartuvan sen jälkeen kohti näyttöruutua ja saavan ikävän ahaa-elämyksen. Vapaa Toimittaja otti muistilehtiön ja kynän. Sen jälkeen hän alkoi laskea, kuinka monta kertaa hän oli kirjoituksessaan maininnut suomalaiset ja heidän negatiiviset ja vastenmieliset asenteensa.

Tukkimiehen kirjanpidolla luku tuli melko komeaksi. Ja sitten Vapaa Toimittaja alkoi miettiä omaa elämäänsä. Turvallinen koti ja varma elatus. Siitä lukioon. Siitä sitten Tampereen Yliopistoon lukemaan itseään toimittajaksi. Opiskeluaikana tehtyjä kirjoituksia lehtiin. Sitten valmistuminen, ensimmäinen työpaikka ja eteneminen uralla. Vapaa Toimittaja huomasi miettivänsä, missä vaiheessa ja milloin viimeksi hän oli oikeasti tavannut niitä suomalaisia, joitten päälle hän myllytti vihan ja rasismin rikkiä jokaisessa kirjoituksessaan ja syyllisti heitä. Oliko hän tavannut niitä viimeksi ennen lukiota? Jo toimittajakoulutuksessa hänen tuttavapiirinsä oli muodostunut perin yksipuoliseksi ja luonnollisesti poliittisesti samanmieliseksi. Tunsiko hän todella noita ihmisiä, joitten suuhun hän oli palkattuna mediahuorana sanoja työntänyt? Hän tajusi, ettei tuntenut. Ei hän ollut niitä koskaan tavannut.

Ne ihmiset, joista hän vuosikausia oli kirjoittanut, olivat hänelle täysin vieraita. Ei hän tiennyt niistä mitään. Hän perusti mielipiteensä siihen, mitä oli samanmielisten toimittajien kanssa puhunut. Niitten samanmielisten, jotka eivät myöskään olleet omien piiriensä ympärillä liikkuneet. Ja sitä kautta hän ymmärsi, että hänen käsityksensä hänelle vieraasta, mutta häntä suunnattomasti suuremmasta kansanryhmästä perustui loppujen lopuksi hänen word-tiedostoonsa ”oikeaoppinen mielipidekirjoitus”. Jonka olivat tehneet toiset toimittajat. Kootuista ennakkoluuloista, joita hän toisti. Ei mihinkään muuhun. Ja tämä tiedosto perustui ainoastaan niihin asioihin, jotka hän ja hänen kaltaisensa olivat keskenään syöttäneet toistensa suihin. Ja yhtä-äkkiä hänen mieleensä nousi kysymys. Mikä hän oli syyttämään ihmisiä perustelemattomista ennakkoluuloista? Kun nimenomaan sitä hän teki itsekin. Eihän hän ollenkaan tuntenut ihmisiä, joita hän palkkaa vasten syyllisti.

Epäilyksen Piru katseli, kun Vapaa Toimittaja kävi kaatamassa itselleen uuden viskin, meni sen kanssa tietokoneensa eteen ja heitti viskin huiviin ykkösellä. Tähän asti Vapaa Toimittaja oli vain ajatellut, mutta nyt hän puhui itsekseen:

- Ei jumalauta, tätäkö minä taas suollan? Enhän minä usko tuohon itsekään. Minkälainen huora minä oikeastaan olen?

Silloin huoneessa kuului pamahdus, ilmaan tuli rikinkatkuista hajua ja Vapaa Toimittaja huomasi tietokonepöydällä istumassa puolimetrisen, sarvipäisen ja kiiluvasilmäisen hahmon.

- Mi.. mikäs piru sinä olet?

- No pirupa hyvinkin, oikein arvasit. Tosin tommosta alemman palkkaluokan pirukalustoa tässä ollaan. Sanoisinko että majuritasoa, noin ihmisten termeillä. Vaan satutkos muuten tuntemaan semmosen hepun kuin Omatunto?

- Kukas se on?

- No, kun me ollaan vielä muutama kerta tavattu, niin sinä itse kutsut sen käymään…


34 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Vapaa Toimittaja huokasi ja raapi päätään, ennen kuin otti tuon äärioikeistolaisuuden esille

Tämä Markus Janssonin blogin kuva on mainio.

Kuten sameissa vesissä liikkuvana blogisteina tiedämme, tuo "äärioikeisto"skeida on aika hervotonta. On meillä varmaan joitain äärioikeistolaisia. Itse muistan ainakin sellaisen kuin Georg C. Ehrnrooth.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Hieno tarina, kiitos. Toivoa vain sopii että joku "suvaitsevainen" toimittaja lukisi tämän ajatuksella. Vaan taitaa se olla turha toivo, kuten tuossa tarinan loppumetreillä loistavasti kuvasit.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, aika hyvä...! Veikkaanko väärin, jos sanon että mm. tämä kirjoitus on toiminut inspiraation lähteenä?

http://mediaseuranta.blogspot.fi/2015/02/salon-seudun-sanomat-jeesuksen-oppi.html

No ei siinä, aika ansiokkaasti tuossakin on saatu yhteen kolumniin liki kaikki oleellisimmat kliseet puristettua. Sitäpä en kylläkään tiennyt, että suomalaisia on lähtenyt siirtolaisiksi Britteihinkin (tai näin kai kirjoittaja tuossa nyt ainakin on vihjailevinaan), vai oliskos nyt tarkoittanut tuolla kumminkin Australiaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Yhel Turkkulaasel ja Anolle & Kiitos kommenteistanne.

Kumis: Tuo kuva on kieltämättä hyvin osuva. Ja me molemmathan ollaan niitä äärioikeistolaiseksi määriteltyjä. Ihme vaan, etei tunnu yhtään äärioikeistolaiselta. Jos nyt puhutaan ”Joriseestä”, niin eihän hänkään varsinaisesti äärioikeistolainen ollut. Olipahan ehkä kaikkein tiukin suomettumisen vastustaja silloin 1970-luvulla ja sillähän saikin sen ajan mediassa äärioikeistolaisen maineen. Tietysti Jorisee oli talouspoliittisessa ajattelussaan hyvin oikealla, mutta eihän sillä ollut varsinaisesti tekemistä oikean kainalon tuulettelijoitten kanssa.

Yksi Turkkulaanen: Kiitokset. Luulen, että pääosa mediastamme ei edes halua ottaa selvää, mitä me ns. Voiman Pimeällä Puolella olevat ihmiset todella ajattelemme. Ja miksi haluaisikaan, koska sillä on valmis ja helppo sabluuna, jolla se kertoo minkälaisia roistoja me olemme.

Ano: Joo, sieltähän se Jeesus Kristus tuli otettua. Kyseinen Ruusuvuori on ollut muuten itse aikanaan Pahkasika-lehden voimahahmoja, ja on jotenkin surullista, että heppu itse on nykyisin itse silkkaa Pahkasikaa.

Kumitonttu kirjoitti...

Kun Viha oli nuorta, radiossa pitivät aamushow'ta Pullakuskit. Yksi heidän briljanteimmista ohjelmistaan oli keksiä Joriseen sukulaisia. Siellä oli suvun mustalammas Märisee, ilmavaivoista kärsivä täti Pärisee, kuolemaa tekevä isoisä Korisee, vihainen eno Murisee ja aatelismies Tuplaveesee.

Becker kirjoitti...

Erinomaista settiä. Kyllä kuule tuolla valaistuneiden keskuudessa taas väännellään käsiä, että miten tuon tyypin olisi saanut vapaiden toimittajien listoille. Mutta nyt taitaa olla liian myöhäistä.

On se vaan kumma, että sekä Suomessa että naapurimaassa mediatalot potkii väkeä pihalle, levikit pienenee, mainostajat vähenee ja pomot miettii, että missä mättää.

Suomessa sentään näkyy valonpilkahduksia joskus tunnelin päässä, mutta Ruotsissa on totaalinen pilkkopimeys.
Itse olen jo niin paatunut, että pystyn kaffekuppi kourassa katselemaan kummankin maan aamu-utisia, lehteä kun jostain kumman syystä ei taloon tule.
Eipä tarvitse aamulla unentokkurassa palellen mennä postilaatikolle sytykkeitä hakemaan.

Ruotsin puolella kummankin kanavan pääaihe oli antiziganismi (eikös ole lystikäs sana), eli nyt on perutettu jälleen työryhmä poistamaan kansasta rasisitista ja täysin aiheetonta mustalaisvastaisuutta.

Kaikkien fobioiden ja muiden lisäksi poden nyt myös ilmeisesti antiziganismia. Tämänkin tuo media on saanut aikaan.

Ja mediasta sain juuri lukea että Jani Toivola on pyörtänyt puheensa ja päättänyt asettua ehdolle ensi vaaleissa. Hänellähän on kaksi lyömätöntä etua puolellaan, joten läpimeno on varmaa reilulla äänimäärällä.
Häiskälle varmaan joku selvitteli, että hänen ominaisuuksillaa duunin saanti voi olla snadisti vaikeaa, joten kantsuu pysytellä kavereiden keskuudessa.

Joriseen muistan hyvin. Hän aikoinaan yksi niitä hyvin harvoja, joka uskalsi olla eri mieltä asioista Kekkos-slovakiassa. Ja sai kyllä sietää sontaa vähän joka puolelta salia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Tuohon pitää vastata sillä, mikä jo mukulana tuli opittua. Eli oli sankarikoira Rin-Tin-Tin, sen isä oli Sii-Tin-Tin ja äiti oli Emä-Tin-Tin. Lisäksi sillä oli maalaisserkku Jun-Tin-Tin sekä edistyksellinen kaupunkilaisserkku Hin-Tin-Tin. Lisäksi tulee muistaa, että silloin, kuin Helsingin Sanomat oli vielä sanomalehti, siinä oli sarjakuva nimeltä Punaniska ja Punaniskan uskollinen kumppanihan oli Pen-Tin-Tin.

Becker: Kiitokset. Tuolle ”antiziganismille” (voi että ne keksiikin hienoja termejä) on varmaan Suomessa vieläkin enemmän perusteita, sillä olenko oikeassa siinä, että Ruotsissa sosiaali ei maksa mustalaisnaisille tuhansien eurojen ”kansanpukuja”. Ymmärrykseni mukaan tämä on ihan puhtaasti suomalainen ilmiö.

Jani Toivola lienee muuten vihreille suoranainen ongelma. Luonnollisesti hän pääsee ehdolle jos haluaa, ja pelle & etnomeriiteillään pääsee myös läpi. Ja sen myötä vihreistä jää valitsematta joku tyyppi, jolla olisi ehkä jopa alkeellista järkeä päässä. Mutta vihreät ovat linjansa valinneet, joten ammoin Jani, edelleen Jani. Show must go on, ja siihenhän se sitten jääkin.

Joriseen ajan poliitikoista pitää muistuttaa myös Tuure Junnilasta, joka tappeli suomettumista vastaan koko uransa ajan.

Strix Senex kirjoitti...

Becker: "Ja mediasta sain juuri lukea että Jani Toivola on pyörtänyt puheensa ja päättänyt asettua ehdolle ensi vaaleissa".
Näytti kirjoittaneen Iltalehteen blogin, jossa ajaa äitiyslain muuttamista ja translain uudistusta.
Kirjoittelin siihen kommentin, jossa huomautin, että uutisten mukaan meillä on yli 100 000 vanhusta, jotka joutuvat tulemaan toimeen alle 750 euron kuukausituloilla, mikä on 35 % alle virallisen köyhyysrajan. Ehdotin, että heidän asiansa ehkä on tärkeämpi, kuin uusien etuuksien ajaminen transihmisille. Taisinpa mainita jotakin suhteellisuudentajustakin.

Ai että eikö kommenttia näy blogin kommenttiosassa? No eipä tietenkään. Aitoon suvaitsevaiseen tapaan Jani poisti sen hyvin nopeasti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senex. Näyttää siltä, että kertomasi mukaan Janilla ovat vihreät prioriteetit vihreästi kohdallaan.

Becker kirjoitti...

Mun tietääkseni ei ainakaan vielä, mutta sehän on vaan ajan kysymys.
Muuten he kyllä helposti nostavat kaikenmaailman avustuksia rasisimia pelkääviltä sosiaalitantoilta.

Sen lisäksi he ovat näppäriä kerjäämään ns. rasisimi ja diskriminoiti fyrkkaa joka mutkassa.
Tuhansia mustalaisia poistettiin poliisien listoilta ja siitä hyvästä mielensäpahoittajille annettiin muutama tonni (SEK)per lärvi hyvitystä. Parikin mannea meni parturiin ja ilmoittivat sitten poistuessaan etteivät aio maksaa, tai syyttävät rasisitisesta kohtelusta. Minkäs teet.

Ruotsissa vietetään mustalaisten kansallispäivää lipuin ja juhlapuhein jossa taas mollataan kantaväestöä syvälle juurtuneesta antziganismista. Jos jossain päin maailmaa mustalaisilla on hyvä olla, niin se on Ruotsissa. Surprise, surprise.

Veronmaksajat muuten kustantavat Suomessa manneille rikoksentekovälineet, sillä mitä muuta tuo "kansallispuku" on. Sinne alle heilahtaa vaikkapa pakki kaljaa slmänräpäyksessä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Minun mielestäni mustalaisten ”kansanpukua” voi verrata vaikkapa moottoripyöräjengien liiveihin. Ne ovat molemmat merkki siitä, että kyseessä on rikollinen organisaatio, joka elää yhteiskunnan sääntöjen ulkopuolella ja joka on valmis käyttämään väkivaltaa. Jonka tarkoitus on herättää pelkoa. Prosenttijengien liivejä on aika ajoin Suomessa haluttu kieltää. MC Romanon tunnuksia ei.

Castor kirjoitti...

Olen ollut työmatkalla, ja seurannut Ykän blogia "huonosti". Kiitos jälleen jaksamisesta ja tuotannollisesta kyvystä Ykälle!

Se, mikä minua kaikkein eniten näissä toimittajissa ja mediassa yleensä ihmetyttää, on täydellinen integriteetin puute ja ilmeinen kyvyttömyys oman ajattelun käyttämiseen (lienee liikaa vaadittu).

OK, kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. MUTTA, vaikka olenkin juristi, joille nyt ei juurikaan arvoa anneta useimmissa tapauksissa, olen kieltäytynyt hyvin monesta toimeksiannosta niitten kyseenalaisuuden vuoksi. En väitä olevani moraaliltani tai eettisiltä näkemyksiltäni samaa A-luokkaa kuin toimittajat, mutta kyllä se integriteetti minulle jotain merkitsee. Aivan varmasti olen myös menettänyt huomattavan määrän tuloja oman "sieluni" säilyttämisellä.

YK julkaisi tutkimuksen, jossa esimerkiksi kerrottiin, että Boko Haram hautaa lapsia elävältä. Missä tämä tutkimus julkaistiin Suomessa, tai missä siitä edes puhuttiin? Missä se kauhistus, jota toimittajat pasunoivat saman tein kun joku lestadiolainen kärsii "syrjintää" omiensa joukosta erottuaan? Lestadiolaiset eivät tapa uskostaan luopuneita, muslimit tekevät näin.

Missä viipyy pääministerin osoittama myötätunto Jordanialle (Vanhanen pyysi anteeksi pilakuvia, ei kylläkään minun mandaatillani)?

Kova jätkä se Abdullah II, Obama taas sekoilee ja syyttää kristinuskoa ristiretkistä ja inkvisitiosta! YHDESSÄ muslimihyökkäyksessä 2001 kuoli saman verran ihmisiä kuin arvioiden mukaan koko inkvisition aikana. Ristiretket olivat vastaus islamin väkivaltaiseen levittämiseen.

Ja kuulemma Suomessakin on tuo ihmisten polttaminen lisääntynyt...samoin mafia-tyyppiset reaktiot reviirille tulevaan kilpailuun...EI MITÄÄN TEKEMISTÄ MAAHANMUUTON TAI ISLAMIN KANSSA:

Anonyymi kirjoitti...

Heh, Janillahan näyttää olevan hämäriä tyyppejä tuttavapiirissään:

http://tuuritapio.blogspot.fi/2013/10/jani-toivola-narahti-natsiyhteyksista_16.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Castor: Kiitos kannustuksesta. Kun kirjoitan juttuja näistä toimittajista, ne ovat samalla ajatusharjoituksia, joilla pyrin ymmärtämään mitä niitten mielessä loppujen lopuksi oikein liikkuu. Eihän siitä täyttä selvyyttä saa. Osa tietysti pelkästään huoraa ja jos ihmiselle ei ole kehittynyt sellaista perusmoraalia, mistä esim. oman työsi kohdalla kerrot, ei se tuota tietysti ongelmaakaan.

Kai tähän käy se kommentti, jonka laitoin hiljattain Kumikselle, eli ”Näistä niin sanottua suvaitsemattomuutta vastaan joukkorääkyvistä niin sanotuista suvaitsevaisista minulle tulee aina vain enemmän mieleen sellaisen uskonnon papisto, jonka uskon pohja on romahtanut, mutta joka haluaa pönkittää sitä viimeiseen asti säilyttääkseen oman asemansa ja arvovaltansa. Ja tämän uskonnon yksi teologisista kulmakivistähän on usko länsimaisesti määriteltyyn maallistuneeseen islamiin.”

Boko Haramin edesottamuksistahan ei kirjoiteta, koska sekin osaltaan jyrsisi tuota teologista kulmakiveä. Kun miettii median edustajia, niin jonkun sortin uskovaisiltahan ne vaikuttavat, eikä sellaisten kanssa oikein voi järkiperusteilla keskustella.

Ano: No katsopas, tuon olinkin unohtanut. Laitetaanpa tähän linkki, joka ei sinänsä liity aiheeseen, mutta kun Sepi on niin armoton heilaaja, niin ehkä se käy tähän:

http://media.riemurasia.net/albumit/m00/629031118.jpg

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Ink Visitorille sähköpostista. Laitanpa tähän siinä olevan linkin ja myös koko tekstin, sillä se ei ole kovin pitkä. Lukijat saattavat tunteakin lähinnä tahattomaksi vitsiksi luokiteltavan viheraktivistin Börje Uimosen, joka on jälleen avautunut:

*
Tuhkamunat tarvitsevat maahanmuuttajien apua

Eurooppalaisen miehen sperman laatu alkaa ympäristömyrkkyjen ja elintapojen vuoksi olemaan niin huonolaatuista, ettei naistaan onnistu panemaan paksuksi vaikka kuinka yrittäisi. Vielä parikymmentä vuotta sitten suomalaisten miesten spermassa vilisti reippaasti enemmän siittiöitä kuin keski-eurooppalaisilla kolleegoilla. Nykyisin suomalaisenkin miehen tuotos muistuttaa lähinnä kuumaa ilmaa ja korppujauhoa.

Kun naiset haluavat saada ensimmäisen lapsensa yhä vanhempana, niin tilanne edelleen vain heikkenee. Suomalaisten sukupuuttoon kuoleminen alkaa olla jo ihan realistinen uhkakuva.

Jos edelleen halutaan pitää yllä syntyvyyttä ja väestöä Suomessa, niin taidamme tarvita ulkomaan tuontina yhä enemmän parempaa spermaa tuottavia maahanmuuttajia. Luonnonmenetelmä on veronmaksajille huomattavasti halvempaa kuin vuosikausien hedelmöityshoidot suomalaisille tuhkamunille ja heidän vaimoilleen.

Voisivathan miehet tietysti parantaa ympäristön tilaa ja omia elintapojaan, mutta ei se taida olla kovin todennäköistä. Lähinnä naiset ovat kiinnostuneita terveydestään ja ympäristöstään. Sen näkee myös äänestyskäyttäytymisestä.

*

Jos tämän olisi tehnyt joku muu, sen voisi laskea huumorin puolelle, mutta tuntien tapauksen on hyvin todennäköistä, että häiskä on tosissaan.

http://buimonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/186346-tuhkamunat-tarvitsevat-maahanmuuttajien-apua

Anonyymi kirjoitti...

Niin, sehän on miesten vika että naiset haluavat lapsensa niin myöhään etteivät ole enää kunnolla hedelmällisiä... aivan. Ei sitten mitään muuta... hyvä Börje.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. No joo, Börje on Börje. Herkkäänhän heppua voisi luulla trolliksikin, mutta uskon hänen olevan tosissaan. Hän on vaan omaksunut tietyn maailmankuvan ja sitähän on sitten pakko pönkittää joskus hieman koomisillakin avauksilla.

Castor kirjoitti...

Olen tulossa Helsinkiin. Asun kaverini luona sen ajan, onni on että on samalla tavalla ajatetlevia tyyppejä.

Aivan käsittämätön tuo suomalainen "oikeuslaitos". kirjoitan jossain vaiheessa lisää, mutta katsotaan nyt näitä suurenmoisia osaajia, joille SYYTTÄJÄ vaatii ehdollista vankeutta järjestäytyneestä rikollisuudesta, eli ryöstöjengit Stadissa, joista usea jatkaa toimintansa: ei ehdotonta, siis minu aikoinani häkissä pitäminen oli mahdollista, 12 päivää, jos jatkettiin häkitystä oikeudenkäyntiin saakka tuollaisessa rikoksessa.

Palvellessani aikoinaan kesänimismiehenä, pudotin yhden vaimonhakkaajan, polvella turpaan (kantasuomalainen, onneksi rikastuttajia ei silloin ollut) p-laitoksen ovelle, kun konstaapelit olivat liian helläkätisiä, eivätkä saaneet kundia putkaan. Nythän tuo olisi rikastuttajien kannalta rasismia, mutta kun ei ole minun listallani muuta kuin että nokkaan naistenhakaajia.

Ilmeisesti islam tuo aivan erilaisen todellisuuden Suomeen. Ja nyt päätin aloittaa kuurin: tilasin aikoinaan Shanghaissa hyviä tuotteita Kate&Kimi -sivustolta, hyvää lohta kohtalaiseen hintaan, tämä saatanan kommunistipesä on muuten KALLIS. En tilaa enää mitään sieltä, menivät halal- lihaan. SHANGHAISSA? No, kiinalaiset eivät paljon perusta musulmaaneista, karttua saavat mullahit. Ja nautin, myös kädessäni olevasta viskistä, mutta myös kiinalaisen ahdasmielisyyden tuotteesta musulmaanien kohdalla: yksi Standing Committeen (Kiinan hallitus, ei eduskuntaa noin lyhyesti) vaatii "puhdistusta" Xinjiangin provinssiin, jossa näitä musulmaaneja on uskossaan rohkeina.

Muuten: han-kiinalaiset eivät mene halal-paikkoihin, mutta erityisen suosittuja ne ovat amerikkalsiten opiskelijoiden keskuudessa Shhanghaissa.

Becker kirjoitti...

Mä luulen että Uimosen Bögellä on ketunhäntä kainalossa.

Siitä siinä varmaan on kysymys.

Toisaalta jos suomalaisten lisääntyminen on Bögen aatetoverin, vihreän J.Toivosen yms.käsissä, niin ei siitä spermasta (hyvää tai huonolaatuista) paljon apua ole jos se tonne sankkireikään tungetaan.

Castor kirjoitti...

Miksi Sveitsi on mikä de on, sanavapaus:

https://www.youtube.com/watch?v=pCW2hxux3Ro

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Castor:

Viesti 1: Halal-lihaa Shanghaissa? Hä? Ja mitähän hittoa ne amerikkalaisetkaan opiskelijat niissä ravintoloissa tekevät? Uutisten mukaan ne Helsingin ryöstöjengit tosiaan jatkavat toimintaansa ja mikseivät jatkaisi, kun niille ei mitään oikeusjärjestelmämme puolelta tehdä. Niin kuin olen blogissani useasti kirjoittanut, ehdollinen vankeus ei ole niille rangaistus. Ja lastensuojelulaitokseen sijoitus ei toimintaa lopeta.

Viesti 2: Jätkä puhuu tuossa videossa järkeä. Suomessa se oltaisiin vaadittu hirteen. Sveitsin malli kävisi minullekin.

Becker: Tämä Börje on niitä, joita ei kannata sinänsä ottaa turhan vakavasti. J. Toivonen on sinänsä vihreille hankala tapaus, sillä kun heppu on sekä etnisesti edistyksellinen että homoseksuaali, niin mitään hänen töpeksimäänsä ei voi oman puolueen taholta tuomita. Mediakaan ei muuten pidä miestä juuri esillä siitä, mitä hän kansanedustajatyössään tekee vaan siitä, että hän on ihqu homoseksuaalinen etnisesti edistyksellinen isukki.

Ibn Matti kirjoitti...

Tässä on tosielämän tarina Epäilyksen Pirun toiminnasta: suvaitsevainen toimittaja kyselee että mitenkäs tätä islamia nyt voi enää puolustella?
I’m Running Out of Ways to Defend Islam

http://www.forwardprogressives.com/im-running-ways-defend-islam/

Becker kirjoitti...

Toimittajissa pysyäksemme, niin Somalian Sanomat on taas julkaissut syvältä luotaavan artikkelin natsismista Pohjolassa.

Milloinkahan saamme yhtä perusteellisen esityksen islamismista Pohjolassa.

Voisivat vaikkapa tuoda esiin, kuinka monta naista raiskattiin islamistien ja natsien toimesta Pohjolassa viime vuonna ja kuinka monta ihmistä tapettiin em. ryhmien toimesta, tai tuomittiin muista rikoksista.

En ole näitten uusnatsien kannattaja, mutta tuo uudisointi makaa taas vahvasti määrättyyn suuntaan kallellaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ibn Matille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ibn Matti: Kiitos linkistä. Epäilyksen Piru on iskenyt oikein kunnolla. On jotenkin toivoa herättävää lukea kirjoitusta, jossa ihmisen silmät ovat avautumassa. Tuokin kirjoittaja alkaa ymmärtää puolustaneensa länsimaisten ihmisten länsimaisille ihmisille kehittämää käsitystä islamista.

Becker: Joo, kovasti on raflaava juttu tehty tai ainakin yritetty. Pannaanpa se linkki vielä:

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1423203492384?jako=bd99fcb3d50b607716d5bac0cba590db&ref=tf_iHSisboksi&utm_campaign=tf-hs&utm_source=iltasanomat.fi&utm_medium=tf-responsive

Jutussa kerrotaan liikkeen toistuvista väkivallanteoista, mutta itse kirjoituksenkin perusteella tuo touhu näyttää olevan enempi puhua mälkyttämistä. Odottelen muuten myös, että milloinkahan HS mahtaa tehdä samanlaisen kirjoituksen niistä ”löyhistä kaveriporukoista”, jotka eivät Helsingissä tyytyneet pelkkään puheeseen.

Tuon liikkeen vaikutus on nollan ja olemattoman välillä, mutta Hesarinkin olisi hyvä tajuta, että lehden oma politiikka voi saada aikaan sen, että tuon liikkeen merkitys kasvaa.

Juha kirjoitti...

Hykerryttävä pakina - loistava pohja, kun tarvitsee nyhjäistä "oikeanlainen" teksti!

Eikä HS pettänyt taaskaan, otsikon perusteella ollaan kirjoitettu juttu jälleen just kuten pitää.

Anonyymi kirjoitti...

Koppelokin liittyy lehdistökatsaukseen. Varmaan tuo Susanna Turusen keissi on teille kaikille tuttu. Jos on totta, niin jo on...
Mutta yllättävistäkin lehdistä löytyy ihan sitä itseään. Taloussanomissa Jussi Tuormaa ruotii Pegida-liikettä.

www.taloussanomat.fi/uutiset/2015/01/03/jarki-hoi-ala-taas-jata-saksalaisia/201544/12

Kysyit tuonnoin, millaista palautetta työpaikalle viety Vääristymävyöhyke aiheutti. No ei sanaakaan, johtuen varmaan siitä, että ammatissani ei pomoja tapaa kasvokkain välttämättä kuukausiin, vaan yhteydenpito perustuu sähköpostiin,tekstiviesteihin, puheluihin ja etanapostiin. Epäilemättä ainakin saaja sen luki, ja uskon että antoi eteenpäinkin. Tiedä vaikka olisi liittynyt lukijoihisi, ...terkkuja vain toimistolle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle ja Koppelolle & kiitos kommenteistanne.

Juha: Kiitokset. HS kulkee valitsemallaan linjalla ja nostaa kansalliseksi uhaksi tyypit, jotka puhua mälkyttävät sillä aikaa kun tietty toinen porukka hakkaa, raiskaa ja tappaa. Kutsuttiinkos tuota nettitermistössä nimellä ”red herring”?

Koppelo: No joo, tuossahan oltiin lyöty läjään kaikki mahdolliset kootut kliseet. Mutta kun katsoo jotun kirjoittajaa, niin syykin selviää. Eli tuo Saksassa parikymmentä vuotta asunut suomalainen toimittaja Jussi Tuormaa on kunnostautunut noissa ennenkin. Ongelmahan ei ole hän, vaan se, että Taloussanomat jostain syystä mieltää tarvitsevansa hänen palvelujaan.

Lämpimimmät terveiset työpaikallesi.

Becker kirjoitti...

Tuossa kadonneen Porilaistytön tapauksessa on omituisia piirteitä.

Kannatta lukea tämä:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020819154124_uu.shtml

Jotenkin alkaa tuntua p:n haju nenässä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker ja kiitos linkistä. Siinä on kieltämättä hyviä kysymyksiä. Ihmeellistä vaan, että ne esitti Iltalehti. Tuo heppu, joka on pidätetty on muuten etnisesti edistyksellistä tahoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun luin vastauksesi Jussi Tuormaasta ja Taloussanomista, tuli mieleen googlettaa hepun nimi. Hakutuloksien kolmantena oli, kappas vain, Yrjöperskeleksen "Toinen ymmärrysharjoitus". Siitäpä sitten sainkin kaiken tarvitsemani tiedon...
On siinä ukolla meriittiä kerrakseen. Tästä riittää hupia lopuksi päivää!

-koppelo

Ghettomaksaja kirjoitti...

Keskustan nousukiito alkoi Sipilän valinnasta ja olen arvellut, että se jatkuu niin kauan kunnes Sipilä avaa suunsa ja alkaa kertoa konkreettisia ehdotuksiaan ja mielipiteitään. Siinä vaiheessa kiito voipi tyssätä. Merkkejä on näkynyt jo aiemmin, mutta tänään se ilmeisesti viimein tapahtui:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1423462807870.html?pos=navnow

Kyllä Keskustan puoluetoimistolla varmaan kiroavat sitä että Juhan suukapula pääsi irtoamaan ennen vaalipäivää.

Anonyymi kirjoitti...

Aika huikea se loppuajatus että tiedostava toimittaja olisi muka valmis kohtaamaan omantunnon.

Jossain (oisko ollu Ykän kommenttiosiossa) sellaiseen väitteeseen, että kansallissosialismi määriteltiin Stalinin vaatimuksesta sodan jälkeen äärioikeistolaisuudeksi kun olisihan se ollut liian noloa jos hävinnyt sosialismi olisi määritelty vasemmistolaisuudeksi. Silloinhan kaikkien maiden proletariaatit olisivat olleet yhdistymässä vähän silleen väärällä tavalla. Niin että kun Stalin halusi että kansallismielinen sosialismi on äärioikeistolaisuutta vaikka internationalistinen sosialismi onkin äärivasemmistolaisuutta niin silleen sitten vähän niinku sovittiin.

Jos joku on tosta paremmin perillä niin korjatkoon mahdolliset asiavihreät.

Suomessahan on ollut ihan viime vuosina aika paljon äärivasemmistolaista väkivaltaa, levottomuutta, mellakointia, "tilan haltuun ottamista" ja muuta perseilyä. Jos tohon otetaan mukaan Li:n ja Danin kanssa yhteistyötä tekevät ns. Patriootit (jotka ovat siis sosialisteja) niin äärivasemmiston uhka alkaa tuntua tässä maassa hyvin todelliselta.

Sitten kun huomioidaan sekin, että vallan kolmijako riippumattomine oikeuslaitoksineen on täysin avuton silloin jos jokin oikeuspoliittinen intressiryhmä pyrkii kaappaamaan juridisteknisen, juridispoliittisen ja juridismoraalisen vallan miehittämällä syyttäjälaitoksen, korkeimmat oikeusasteet, yliopistojen professuureja jne. niin jos sattuisi olemaan vaikka Demoralisoituneet Lakimiehet ry eli Demla -niminen lauma demokratiaa horjuttamassa yhdessä tommisen perseilevän äärivasemmiston kanssa niin silloinhan äärivasemmiston uhka olisi aivan hirvittävä.

Ja jos niiden kanssa samanmielisillä ääri- ja vihervasemmistolaisilla olisi vielä valtaosa mediavallasta niin maahan olisi jo todella kaukana demokratiasta.

Mutta onneksi Suomessa… eikun…

Becker kirjoitti...

Porilaistytöstä tuli mieleen tapaus Elin Kranz, joka sattui Ruotsissa jokunen aika sitten. Poliitikot ja feministit olivat jälleen hiljaa:

https://nationellyttrandefrihet.wordpress.com/2012/04/29/glom-aldrig-det-brutala-mordet-pa-elin-krantz/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Koppelolle, Ghettomaksajalle, Anolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Koppelo: Joo, luulisin että tuolla Tuormaalla on taistolainen tausta. Ei voi oikeastaan muuten selittää sitä, että heppu tekee itsestään kävelevän kliseekirjan. Siinä suunnassa kun ei ole oikeastaan tarjota muuta kuin hokemaa ja iskulausetta.

Ghettomaksaja: Joo, merkille pantiin. Totesin jo tuonnempana, että ainakin ABC-ketju tykkää kepun ehdotuksesta, sillä hyvin monessa paikassa Alkon toimipiste löytyy nimenomaan ABC:n toimitiloista.

Ano: Erittäin hyvin tuumittu. Mutta eihän Suomessa todellakaan… eiku siis…

Becker: Näitä ei tule koskaan unohtaa.