EPÄILYKSEN PIRU JA VAIKUTTAJA

Helsingissä, mukavassa ja tilavassa omistusasunnossaan istui vaikuttajayksilö olohuoneessaan, nautti hieman viskiä ja katsoi televisiosta soveliasta ajankohtaisohjelmaa. Hän oli miespuolinen pitkän linjan ammattipoliitikko. Hän oli demari, tosin hän saattoi olla myös kepulainen, tai ehkä kokoomuslainen. Samassa liigassahan ne kaikki pelasivat.

Ammattipoliitikkona hän poikkesi hieman puolueensa kirkkaammasta kärjestä. Kas kun hän osasi ajatella ja omasi aika ajoin jopa tiettyä realismia. Sen vuoksi hän ei koskaan pääsisi puolueensa ehdottomalle huipulle vaan pysyisi rivikansanedustajana, joka luonnollisesti rajoitti ajattelunsa vain korviensa väliin eikä koskaan tehnyt sitä julkisuudessa, vaan noudatti pakollista epistolaa.

Hän oli sinänsä kovettanut itsensä vallitsevaan todellisuuteen ja elänyt jonkinlaisessa mielenrauhassa. Ellei sitä joku päässyt häiritsemään. Ja siinähän se perkele sitten olikin:

Niin. Siinähän se oli. Kaikkien poliittisten broilereitten ikuinen kiusaaja. Vaikuttajayksillö oli oikeastaan kateellinen vihreille ja vasureille. Täysin ajattelukyvyttöminä ne olivat immuuneita tuolle Epäilyksen Pirulle. Joka rikkipöllähdyksen keskeltä sanoi pirullisen veikeällä äänellä:

- Mitäs jäbä? Menikös se sinunkin julkisesti niin kovasti mainostama monikulttuurisuus ihan putkeen? Puhu vaan vapaasti, ei täällä muita ole.

Vaikuttajayksilö huokaisi, otti huikan viskiä ja vastasi sitten:

- No eihän se mennyt, ei mennyt, niin.

- Olikos se monikulttuurisuus rikkaus? Niin kuin joka ainoassa avautumisessa olet sanonut.

- Olihan se… tavallaan… jollekin… ja on joka päivä enemmän… meneekös siihen nyt viisi miljardia joka vuosi…

- Mitenkäs se juttu että piti saada kansainvälistä väriä tylsän monikulttuuriseen Suomeen?

- Tulihan sitä… niin että pitele ja varjele… tosin se ei ollut mikään maailma kylässä vaan maailma syömässä ja paskomassa… Ja uusia, sadistisia rikollisuuden muotoja on kyllä saatu… yllin kyllin…

Epäilyksen Piru hymyili niin että hampaat kirskuivat ja kysyi:

- Vaan kuinkas sinä olet reagoinut siihen rikollisuuteen?

Vaikuttajayksilö ryki hieman virkayskää ja sanoi sitten:

- Tiedäthän sinä piru sen itsekin. Olen sanonut papukaijana että kyse on syrjäytymisestä joka johtuu suomalaisesta rakenteellisesta rasismista. Ja että yksittäistapauksia ei saa yleistää.

- Entäs se työperäinen maahanmuutto? Jota jaksat suitsuttaa joka välissä.

- No sitä on pakko suitsuttaa. Siitä on tullut dogmi. Jos ei suitsuta, on epäilyttävä.

- Miten ihmeessä sulla on pokka pitänyt kun olet noita kaikkia saarnannut?

- Vetelen lakkaa naamaani. Ja kyllä se pelko aseman menettämisestä pitää naaman näkkärillä. Tiedänhän toki että maahanmuuttopolitiikkamme on ollut itse aiheutettu katastrofi. Mutta olemme jo kauan eläneet maassa, jossa valhe on virallinen totuus ja totuus puolestaan tuomittavaa vihapuhetta.

- Aiot siis jatkossakin jatkaa samalla linjalla?

- Totta kai aion. Minä mikään sankari ole.

Epäilyksen Piru katseli vaikuttajayksilöä hetken aikaa, no, pirullisesti ja lausui sitten:

- No, ainakin sinä olet ollut rehellinen. Minulle. Joskaan et muille. Siispä minä annan sinulle lahjan.

- Minkälaisen lahjan?

- Huomaat sen kyllä. Viimeistään, kun katsot peiliin.

Epäilyksen Piru hävisi rikinkatkuiseen pilveen ja vaikuttajayksilö katsoi peiliin:

Jaahah, niinpä tietysti, tuumasi vaikuttajayksilö ja rupesi valmistelemaan avautumistaan siitä, että Vantaa, Helsinki ja Espoo olivat viihtyisiä ja ennen kaikkea turvallisia kaupunkeja. Ja sen asian kyseenalaistaminen oli tuomittavaa rasismia...

EPÄILYKSEN PIRU JA MIELENSÄ SULKENUT

Helsinki, nykypäivä…

Vanha tuttavamme Epäilyksen Piru leijaili erään varsin arvokkaan helsinkiläisen huoneiston katossa ja katseli muuatta keski-ikäistä naista joka oli tietokoneellaan. Kyseinen nainen kuului siihen ihmisryhmään joka oli vieläkin sitä mieltä että kaikki Suomeen saapuneet kehitysmaalaiset nuoret jätkät olivat aidosti hädänalaisia pakolaisia ja heille tuli ilman muuta antaa oleskeluoikeus ja sitä myötä ikuinen elatusautomaatti. Vaikka reaalimaailma oli näyttänyt iät ja ajat aivan muuta. Itse asiassa nainen vaahtosi asiasta juuri nytkin tietokoneellaan.

Epäilyksen Piru olisi kovin mielellään halunnut kysyä naiselta että miksi vieläkin uskot tuohon. Ehkä se olisi kysynyt tamperelaisittain että ookkonää vähän tyhymä. Mutta se ei pystynyt. Se ei ollut mahdollista. Sillä kyseinen nainen kuului myös siihen ihmisryhmään joka oli totaalisesti sulkenut mielensä reaalimaailmalta. Niinpä Epäilyksen Piru ei pystynyt saamaan siihen minkäänlaista kontaktia. Se pystyi vain arvailemaan.

Se nainen olisi tietysti sanonut heti alkuun sen vanhan hokeman että ”kyllä meillä on varaa”. No, sehän olisi sinänsä hyvin ymmärrettävää sillä kyseinen nainen ei ollut eläissään maksanut ensimmäistäkään nettoveropenniä, eikä hän edes ymmärtänyt että mistä ne verorahat itse asiassa tulevat. Hänelle valtiolla oli aina varaa. Ainakin noiden kehitysmaalaisten elättämiseen. Plus tietysti hänen itsensä mukavaan elättämiseen.

Ehkä naisen järjettömän toiminnan syynä oli myös se, että hän aivan oikeasti uskoi siihen epistolaan mitä oli kauan aikaa julistanut. Uskoi siihen, että joka ainoa kehitysmaalainen oli aivan oikeasti hädänalainen pakolainen. Se vaati tietysti valtavan määrän itselleen valehtelun kykyä. Ja kykyä olla välittämättä siitä, mitä ne jätkät suomalaisille tekivät. Mutta sehän ei ollut tuolle ihmistyypille enää vika, vaan ominaisuus.

Luonnollisesti hän uskoi siihen hänen piireissään muodikkaaseen asiaan että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Eli jos et kannata äärisuvaitsevaisuutta, niin olet äärioikeistolainen. Eli siis natsi. Tosin kyseinen nainen ei oikein hahmottanut sitä että mitä natsi ja mitä äärioikeistolainen oikeastaan olivat mutta sehän ei häntä häirinnyt. Natsiolkiukkoon oli aina niin mukava turvautua. Sitä kun ei tarvinnut koskaan perustella.

Varsin todennäköisesti kyseessä oli myös ego. Kun oli selittänyt jotain valheellista ja vaarallista vuosikymmeniä niin harvalla oli pokkaa todeta että olen ollut koko ajan väärässä. Ja tuo nainen ei sitä ainakaan tunnustaisi. Ei hän kestäisi kasvojensa menetystä. Ehkä hän jopa tajuaisi että hänen koko aikuisikänsä ura pohjautui vain ja ainoastaan siihen että hän vaahtosi toisten keksimiä hysteerisiä ja reaalimaailmasta täysin irroitettuja lauseita jotka hän oli omaksunut yhtään kyseenalaistamatta tai edes miettimättä. Eikä hänestä koskaan olisi mihinkään muuhun. Ei hän osaisi tehdä mitään varsinaista työtä. Siksi hän jatkaisi, eläen siinä lottovoitossa jonka nykyinen yhteiskunta oli hänelle ja hänen kaltaisilleen tarjonnut.

Mutta nuo kaikki olivat vain arvailuja. Sillä Epäilyksen Piru ei pääsisi kyseisen naisen eikä monen muun samanlaisen ihmisen – pääosin naisten – ajatuksen muurin läpi. Muutenhan asia olisi Epäilyksen Pirulle sinänsä varsin yhdentekevä. Mutta kun juuri tuon kaltaisten ihmisten aikaansaaman lainsäädännön vuoksi Suomen rajat vuosivat kuin seula.

Epäilyksen Piru toivoi hartaasti että nykyinen hallitus ymmärtäisi ja pystyisi ottamaan huomattavasti kovemmat keinot käyttöön. Sillä se tunsi suomalaisia kohtaan tiettyä lukkarinrakkautta. Kovasti vittumaisessa ihmiskunnassa suomalaiset olivat kuitenkin varsin mukavaa ja jokseenkin järkevää porukkaa. Se ei halunnut Suomen muuttuvan kehitysmaaksi. Niin kuin Suomen naapurimaa Ruotsi oli hyvää vauhtia muuttumassa.

Epäilyksen Piru poistui paikalta ja ihmetteli näitä läntisiä yhteiskuntia. Se oli tuhansia vuosia vanha mutta vasta viime vuosikymmeninä se oli kohdannut noiden yhteiskuntien halun kollektiiviseen itsemurhaan. Halun, josta oli tehty suoranainen itseisarvo, jota ei saanut kiistää.

Mikä hitto niitä oikein vaivasi?

EPÄILYKSEN PIRU JA KAPINAN KYHÄÄJÄ

Helsinki, nykypäivä…

Muuan vasemmistolainen vaikuttaja istui kotonaan synkin mielin. Ryypäten punaviiniä ja menihän siinä vähän konjakkiakin samalla. Tai aika paljon. Kallista sellaista. Mikä ettei. Olihan hänellä siihen varaa. Hän oli tehnyt pitkän ja menestyksekkään poliittisen uran. Oli lueskellut ensin hieman yliopistossa ja sen myötä siirtynyt politiikkaan, kansanedustajaksi ja sitä kautta hyvään ja korkeaan virka-asemaan.

Vaikka elämän puitteet sinänsä olivat kunnossa niin kyseinen vasemmistolainen vaikuttaja ryyppäsi rankasti, sillä häntä vitutti kuin pientä oravaa jolla oli käpy jäässä. Kas kun hän oli vaatinut ihmisiä kaduille taistelemaan oikeistolaista hallitusta vastaan, vaikkei sitä ollut vielä perustettukaan. Mutta miten kävi? Tuliko vallankumousta? Tuliko edes kunnon mellakoita? Paskat. Sitä normaalia vappuryyppäämistä vain. Ihan kuin ihmiset olisivat unohtaneet sen, että vain sosialismi on pienen ihmisen ainoa turva ja pelastus. Nimenomaan hänen ja muiden hänen kaltaistensa määrittelemänä, johtamana ja viitoittamana. Ja… mitä helvettiä nyt…

Vasemmistolaisen vaikuttajan kaikki mediavehkeet alkoivat oikutella. Niin läppäri, televisio kuin älypuhelin. Siellä oli vain… joku.

Ja hitto vie, nyt se joku ryömi esille niistä kaikista. Niitä oli useita. Ja ne sulautuivat yhteen. Yhdeksi otukseksi. Otukseksi, joka irvisti hymyllä, joka määritteli termin ”vittumainen” aivan uudelleen. Oliko tuo se otus, josta hänen jotkut työläistov… no, poliittiset toverinsa olivat puhuneet. Olio vastasi ajateltuun kysymykseen:

- Kyllä. Minähän se olen. Minut tunnetaan nimellä Epäilyksen Piru. Minä tuon ihmisten mieliin ajatuksia jotka he kyllä tietävät mutta jotka he peittävät itselleen valehtelemalla. Vaatien, että toisetkin ihmiset elävät heidän valheidensa mukaiseksi. Olen eräänlainen ajatusten kirurgi. Ja tulin nyt moikkaamaan sinuakin. Kun sinua vituttaa se, ettei sinun taistelukutsuusi vastattu. Olekkos miettinyt miksei näin tapahtunut?

- Olenhan minä. Kansa on typerää eikä ymmärrä, että juuri me toimimme sen parhaaksi. Mutta sinulla on nähtävästi oma näkökulmasi.

- Onhan minulla. Ja minä kerron sen sinulle. Kas kun sinä ääliö kuvittelet edelleenkin edustavasi jotain, jota et ole koskaan tavannutkaan. Tiedätkö, mitä sinun vihervasemmistolainen valtakautesi sai aikaan duunareille? Joista tykkäät puhua muttet tunne ensimmäistäkään.

- No kerropa sinä. Me kyllä yritimme parhaamme.

- No niinpä yrititte. Ja onnistuitte. Ensinnäkin siinä ilmastohysteriassanne. Joka ei kiinnostanut tavallista duunaria paskan vertaa. Mutta häntä kyllä kiinnosti se, että kovin moni heistä joutui sen ilmastokiiman, verotuksen, polttoaineitten hintojen ja sitä myötä firmojen kaatumisen myötä duunarista työttömäksi. Kas kun duunaria ei kiinnosta egonsa ruokkiminen, niin kuin sinua ja kaltaisiasi joilla on varma ja turvattu toimeentulo. Heitä kiinnostaa perheensä ruokkiminen. Joka teidän toimienne takia on nykyisin kaikkea muuta kuin varmaa ja turvattua.

- Öö… öö…

- Ööpä vaan hyvinniin öö. Mennään eteenpäin. Kuvitteletko sinä ihan tosissasi että tavallinen duunari haluaa tänne elätettäväksi väkivaltaisia kehitysmaalaisia maahanmuuttajia? Jotka ovat joko kokonaan sosiaalin elätettävänä tai sitten romuttamassa joitain taksipalveluja tai sitten jossain mannekiinihommassa joita ei edes tarvittaisi jos ne eivät olisi koskaan tulleet tänne? Luuletko ihan tosissasi että vaikka sinä ja kaltaisesi pitävät näitä käveleviä solidaarisuuspokaaleita tärkeinä niin tavallisen duunarinkin pitäisi ajatella niin? Herätys tähän maailmaan hei! Ei hän ajattele niin. Hän inhoaa niitä. Ja tietää, että ne ovat pelkkää tarpeetonta persnettoa. Juuri hänelle. Ja hän tietää myös, että ilman teitä niitä ei olisi koskaan tullut tähän maahan.

- Öö… öö… brrgele…

- Ja kaiken järjettömin asia mitä sinä kuvittelet jonkun duunarin nielevän ja pyytävän vielä santsit päälle on tuo kaikenlainen wokeltaminen. Transhysteria synnyttävine miehineen ja naisineen, joilla kasvaa parta ja ottaa eteen. Mutta sinulle ja kaltaisillesihan tuo wokeltaminen on nykyisin vasemmistolaisuuden pääidea. Vasemmistopuolueet pääsivät joskus 1980-luvulla tavoitteisiinsa duunarin oloista ja jos teillä idiooteilla olisi ollut edes pikkusen järkeä päässänne, niin te olisitte ryhtyneet konservatiiveiksi ja alkaneet säilyttää ja ylläpitää vallitsevaa tilannetta. Mutta ei, eihän se teille käynyt. Piti löytää jotain muuta. Jotain, jolla ruokkia egoa. Koska kysehän ei ole duunareista. Kyse on vain ja ainoastaan teistä. Uusaatelisista. Ja teidän egostanne.

- Öö… öö… brrgele… ai… ai…

- Mutta älä huoli. Minulla on sinulle keino, jolla sinä voit ihan oikeasti auttaa suomalaisen duunarin asiaa.

- Ja mikä se olisi?

- No kas tässä. Tässä on pistooli. Tokarev TT-33. Aitoa neuvostoliittolaista designia. Suuressa isänmaallisessa sodassa käytetty ja testattu. Sopii tyyliisi. Toveriapua suorastaan. Se on valmiiksi ladattu. Kun ethän sinä törppö sitä osaisi ladata kuitenkaan. Pistä sen piippu kitalakeesi ja paina liipaisinta. Vapautat suomalaisen duunarin oman suojatyöpaikkasi kustannuksista ja hei, vähennät muuten olennaisesti, suorastaan sataprosenttisesti henkilökohtaista hiilijalanjälkeäsi. Teet ympäristöteon.

- Umpf… tsöpp…

- No niinhän minä vähän arvelinkin. Ethän sinä sitä tee. Et halua luopua ansaitsemattomista etuoikeuksistasi. Kas kun sinä ja kaltaisesi ovat jotain sellaista, mitä torpparit aikanaan inhosivat. Hyväosaisia kartanoissa eläviä loisia jotka elivät toisten selkänahasta. Tuo ajan pyörä on pyörähtänyt aika huikealla tavalla. Sinä olet riistäjä joka sortaa duunareita ja vielä ihmettelet, kuinka ne eivät nouse sinun käskystäsi puolustamaan riistäjiään barrikadeille. No, minä annan sinulle kumminkin lahjan.

- Minkälaisen lahjan?

- Sellaisen, josta löydät omimman itsesi. Olisin antanut sinulle omatunnon mutta se ei tartu ihmiseen jolla ei ole moraalista selkärankaa. Ja sinä olet näivettänyt omasi jo aikaa sitten. Mutta huomaat kyllä lahjasi. Täytyy jatkaa eteenpäin. Som´ helvetillinem moro!

Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen pilveen ja muuan vasemmistolainen vaikuttaja mietti että mitähän se lahjallaan tarkoitti? Löydät omimman itsesi? Sitten hän sattui katsomaan peiliin.

Jahah… no, ehkä tuon kanssa pystyy elämään… eihän sitä muut näkisi kuin hän… ja se voiman pimeä puoli…mutta sen kanssa ei tarvinnut olla tekemisissä… ja olihan hän edelleenkin hyväpalkkainen vasemmistolainen vaikuttaja…

Muuan vasemmistolainen vaikuttaja päätti ottaa vielä tukevan moukun konjakkia ja mennä sitten nukkumaan. Toivoen, että hän unessa johtaisi Helsingissä kymmenien tuhansien suomalaisten mielenosoitusta joka saisi aikaan käänteisen samettivallankumouksen. Sellaisen, joka ei ajanut sosialisteja vallasta vaan nostaisi ne uudestaan absoluuttiseen ja pysyvään valtaan.

Unelmissa oli niin kaunista elää. Niitä ei reaalimaailma häirinnyt.

EPÄILYKSEN PIRU JA PAKOTETTU SANNANPALVOJA

Niin… piru vie… ja viehän se… mitenkä tässä näin pääsi käymään… hjuu… huorata voi housut jalassakin… mutta ei mulla ollut kyllä aikomusta huorata koko aikuisikääni…

Näin tuumaili läppärinsä ääressä istuva hieman vajaa kuusikymppinen mies. Kyseinen mies oli kokenut toimittaja joka oli tehnyt lähes koko uransa valtamediaan kuuluvassa Iltaryönä-lehdessä. Mies oli pettynyt itseensä ja uraansa. Hyvin pettynyt. Suorastaan ääripettynyt. Olihan hänellä siihen syytäkin. Hän oli itse asiassa hyvä toimittaja. Tai olisi ollut. Jos hänen oltaisiin annettu olla sitä. Hän vain oli väärä mies väärässä paikassa, väärällä alalla ja erittäin väärään aikaan. Hän oli kuin puuseppä jonka käskettiin tehdä puutöitä paljain käsin ilman mitään työkaluja ja väittää tuotetta priimaksi.

Mistä se piru vie alkoi… se alamäki… joo, se oli kai silloin kun sen Hesarin NYT-liitteen niin sanotut toimittajat keksivät 1990-luvulla sen hienon ideansa… että kysytään haastateltavilta että asteikolla 1-10 kuinka karvainen perse sulla on… siitä se alkoi… ja nythän tää on enää pelkkää perskarvojen laskemista… vaikka oikeita uutisiakin olisi… nää viimeiset vuoden ovat olleet kaikkein kauheimpia… vitsin ja painajaisen yhdistelmää… feminismin hirmuvaltaa… kun siitä helvetin sannanpalvonnasta on tullut toimittajille pakollinen uskonto… mutta toimittajankin pääelinkeino on syöminen… ja kun tuli hankittua vielä vaimo, mukulat ja asuntolaina… ja…

Jaahah. Vanha tuttava tuli taas. Oikeastaan toimittajalla oli ollut sitä ikävä. Jotenkin kuvaavaa että ainoastaan tuon rikinhajuisen pikkuperkeleen kanssa saattoi jutella rehellisesti. Toimituksessa taas ei uskaltanut puhua kenellekään mitään. Muuta kuin ennalta opeteltua epistolaa. Muuten oli hyvin äkkiä julkisen, yleisen ja yhtäläisen sisartuomioistuimen lahdattavana.

Epäilyksen Piru ryömi läppärin sisältä pöydälle niin kuin se mustatukkainen tyttö telkkarista siinä Ring-leffassa. Sitten se istahti, löi pöytään pullon ja sanoi:

- Käypäs toimittaja lasit. Minä kävin matkan varrella Pinnanmaalla ja toin tullessani puolikkaan pullon Äkkölämäkölän Bönjakkia. Tehdäänpä kunnon mukit.

Toimittaja tuumasi että jos tässä on jo myynyt sielunsa maanpäälliselle perkeleelle niin kyllä kai varsinaiselta ammattilaiselta voi ryypyn ottaa. Hän kävi lasit. Epäilyksen Piru kaatoi tuhdit annokset, nosti lasiaan ja sanoi:

- No, eiköhän oteta totuudelle?

- Totuudelle? Niin no, edesmenneitten muistoksihan on otettu ryyppyjä maailman sivu. Meillä valtamediassa kun totuus hukutettiin ja meille jäi vain pravda.

- Niin… sinä toimittajana varmasti haluaisit tehdä kunnon juttuja… vaikka siitä, kuinka tämä estrogeenihallitus on ajamassa Suomea täydelliseen pankrottiin täysin tarpeettoman ilmastokiiman nimissä ja pitää kyseistä niin sanottua kehitystä inhimillisen viisauden absoluuttisena huippuna?

- No epäilemättä haluaisin. Koska sehän on täysin mieletöntä.

- Vaan mitäs sinä olet siitä hallituksesta lehteesi väsännyt… katotaas… KLIK:

Epäilyksen Piru katsoi toimittajaa alta kulmien niin kuin vain hän sen osasi ja kysyi samalla äänellä kuin Hietanen Tuntemattomassa Rahikaiselta ”ja Lehto oli kuallu vai?”:

- Olisko niin että puheet ja teot kulkevat pikkusen kaukana toisistaan?

Toimittaja katseli jalkoihinsa ilmeellä ”olis ny lapio niin kaivaisin syvän montun ja katoaisin”. Epäilyksen Piru jatkoi:

- Ja onhan niin että sinä olet myös keskenäsi mutissut mihin hallituksen monikultturismi-ideologia tulee johtamaan. Vihaisin sanankääntein. Rumia sanoja säästelemättä. Nythän sulla olisi mahdollisuus lehdessäsi sanoa siitä jotakin, vaan katsotaanpas, mitä sinä olit tekemässä ennen kuin minä tulin käymään, hetkonen, KLIK:

- Niinnotta miten meni niin kuin omasta mielestä?

Toimittaja kaatoi hieman lisää bönjakkia, otti moukun, ähkäisi ja sanoi sitten äänellä jossa oli hieman vihaa ja hyvin paljon alistumista:

- Niin no, helvetinkö minä sille voin? Oikeastaan kun katsot tuota vasemmanpuoleista bimboa niin siinä sulle on valtamedia ja erityisesti iltapäivälehdet ruumiillistuneena. Ne leikkivät vieläkin olevansa uutisjulkaisuja mutta ovat tosiasiassa pelkkiä puolipornahtavia naistenlehtiä ja tuo, mitä noissa kuvissa on on niille tärkeintä. Ja se kaikkialle läpitunkeva feminismi on taas saanut aikaiseksi sen että tuo oikeanpuoleinen bimbo puolestaan on valtamedialle kuin Mohammed islamilaisille. Täydellinen ja erehtymätön ihmisyksilö joka on kaiken arvostelun yläpuolella. Vain siksi että hän on nuori, vihervasemmistolainen nainen. Siinä on se ansio ja sepä riittääkin. Tähän on tultu. Noihin lööppeihin voi tiivistää sen, mitä minäkin olen ollut kauan aikaa pakotettu tekemään. Niin kauan etten oikein muistakaan aikaa jolloin toimittaja oli toimittaja eikä uuspyhien tekstien esirääkyjä.

Epäilyksen Piru katsoi nyt toimittajaa inhimillisemmin kuin yksikään feministi pystyisi koskaan katsomaan. Hän näki edessään miehen, joka teki aikanaan väärän valinnan mutta ei vielä valintaa tehdessään tiennyt mitä aikanaan tuleman piti. Mutta jonka valinnan vuoksi hän oli nyt feministipissiksien käskyläinen ja juoksupoika. Se kysäisi:

- Mutta olisihan sinulla nykyisin mahdollisuus toimia toisin? Asunto on maksettu. Lapsesi ovat maailmalla. Ja on muitakin kanavia kuin valtamedia.

- En minä enää jaksa. Enkä uskalla. Kas kun tällaisissa asioissa Suomessa pitää valtaa ainoastaan rääkyvä ja wokeltava feministilauma. En minä kerta kaikkiaan kestäisi sitä myllytystä. Tiedän, olen mielestäsi pelkuri. Joten nyt sinä annat minulle tietysti jonkun vittumaisen lahjan josta ei pääse millään eroon.

- Jaa lahjan… joo, annanhan minä… joskaan en kovin vittumaista jos käytät sitä harkiten. Tuossa on sulle vielä toinen pullo Äkkölämäkölän Bönjakkia. Ota siitä tuikku murheeseen. Sinä nimittäin saat aivan tarpeeksi suuren rangaistuksen joka kerta kun katsot peiliin ja tiedät, mitä katsot. No,. täytyy lähteä jatkamaan kierrosta. Kiusaamaan ihmisiä jotka peiliin katsoessaan näkevät vain täydellisen ihmisen. Nuoren Älykkään Naisen. Som´helvetillinen moro.

Epäilyksen Piru katosi rikkipilveen ja mietti itsekseen että elämme kummallisia aikoja. Kun Oy Helvetti Ab:n työntekijä on inhimillisempi ihmisiä kohtaan kuin nämä estrogeenivaltansa humalluttamat naiset.

Epäilyksen Piru omistaa kirjoituksen niille järkeville ja asiallisille toimittajille, joita valtamediassa vielä epäilemättä on jäljellä. Ja jotka kirjoituksen toimittajahahmon tavoin joutuvat pitämään turpansa kiinni ja toistamaan pakotettua epistolaa.

EPÄILYKSEN PIRU JA VIRALLINEN LOINEN

Kumpula, Helsinki, interperspirationaalinen nykypäivä…

Katon rajassa leijaileva Epäilyksen Piru katseli kun viihtyisässä kerrostalokaksiossaan iltaa viettävä 38-vuotias Unnukka Riipetti naukkaili tiesmonetta punaviinilasiaan, katsoi tietokoneensa näyttöruutua jota hän oli selannut punkun avustuksella jo toista tuntia ja huokaisi kaivosyvään tiesmonennenko kerran. Unnukka oli Helsingin yliopistosta valmistunut yhteiskuntateologian, selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan tutkijatohtori joka oli hiljattain julkaissut tutkimuksensa ”piilotettu rasismi ja misogynia vaniljapohjaisessa jäätelömainonnassa” ja sehän oli saanut varsin ylistävää arvostelua niin akateemisissa piireissä kuin valtamediassa. Molemmilla tahoilla kehuttiin että Unnukka kaatoi vaiettuja tabuja ja toi esille tuoreita interperspirationaalisia näkökulmia.

Mutta se ei Unnukkaa lohduttanut. Hän oli nimittäin jo hyvän aikaa tehnyt sitä, mitä hänen kaltaisensa ei pitäisi koskaan tehdä. Hän oli tutustunut interwebin ihmeellisessä maailmassa Voiman Pimeän Puolen ajatuksiin. Ja koska yksi virhe johti helposti toiseen, hän oli tehnyt sen ratkaisevan virheen että hän oli alkanut ajatella. Ajatella uraansa, sen tarpeellisuutta ja koko siihen astista maailmankuvaansa.

Ja niin ei missään nimessä olisi saanut tehdä. Että ihminen voisi olla onnellinen suvaitsevais-tiedostava yksilö, se vaatisi nimenomaan sitä, että ei koskaan ajatellut. Ainoastaan hyväksyi mitään kyseenalaistamatta sen, mitä piti hyväksyä ja minkä toiset samanlaiset yksilöt hyväksyivät. Absoluuttinen ja lopullinen totuus ei vaatinut ajattelemista. Se vaati vain hyväksyntää. Se oli ajattelun yläpuolella.

Jaahah, ajatteli Epäilyksen Piru joka oli tarkkaaillut Unnukkaa. Oli aika alkaa duunit. Mutta koska yksilöllä on normaalista kohderyhmästä poiketen selvää kuplan ulkopuolista ajattelua niin jätetäänpä kaikenlainen pirunkuri tällä kertaa sikseen ja diskuteerataan, sano, diskuteerataan. Se lehahti Unnukan kirjoituspöydälle eikä Unnukka edes hätkähtänyt. Se oli hyvä merkki.

- Olet sitten selvästi alkanut fundeeraamaan?

- Joo… onhan tässä tullut fundeerattua… ja sondeerattua… ja tehtyä, piru vie, johtopäätöksiä… vaikka kovillehan ne ovat ottaneet…

- No, miltäs se monikultturismi maistuu tällä hetkellä. Vieläkö se on rikkaus? Ja välttämättömyys? Ja väistämättömyys?

- Ei ole niin… on toisilleen sopimattomien kansojen ja kulttuurien pakkosekoittamista… joka saa aikaan yhteiskunnan rapautumista… niin taloudellisesti kuin henkisestikin… ja joka johtaa aina vain kiihtyvään väkivaltaan… ja josta perkele soikoon on tullut minun piireissäni muoti josta ei saa olla toista mieltä… äläkä viitsi vittuilla minulle siitä että minä just väitöskirjassani julistin aivan toista totuutta…

- No enhän minä. Vaan mitenkäs se ilmastohysteria? Pelastaako Suomi maailman ja saa siitä kaikkien kansakuntien laakerinlehdet päähänsä?

- Eipä pelasta… tuhoaapaa vain oman taloutensa… koko elinkeinorakenteensa… aiheuttaa ihmisille tarpeetonta kärsimystä… ja kaikki turhaan… eihän ne tilastot valehtele… Suomi on jo hiilinegatiivinen… kaikki tämä vain sen takia että ruokitaan vihervasemmistolaista egoa… joka menee tässäkin asiassa muodin perässä… hitto vie, minä tunnen itseni Bay City Rollers-faniksi joskus 1970-luvulla… olisin ostanut risaiset Hai-saappaat jos niihin joku vaan olisi teipannut skottiruutuja…

- Mutta sinä Unnukka olet kuitenkin ahkerasti jaksanut vaatia koko Suomen kattavaa ilmastohätätilaa.

- Mmmhh… niin… kun ne muutkin vaati… en minä ensimmäisenä… joukon jatkona tietysti…kukas se aplodit ensimmäisenä uskaltaa lopettaa… ja minä muuten arvaan että seuraavaksi kysyt LGBTQTiiTyystä… no muotihan sekin on… ensimmäinen muoti joka vaatii mielenterveysongelmaisia silvotuttamaan itseään… samalla kun me muodin mukaiset aplodeerataan sille silpomiselle… miettimättä että mitä me oikeastaan saadaan aikaiseksi…

- No, mitenkäs se feminismi? Varsinkin se interperspiraationaalinen feminismi?

Unnukka huokaisi, otti pitkän huikan punkkua, huokaisi taas ja sanoi sitten:

- Kai tuohon tiedät itsekin vastauksen? Kun katsot meitä misogyniasta kirkuvia feministejä. Itseään täynnä olevia toimistossa istuvia turhantärkeitä ämmiä jotka tuottavat putipuhtain käsin aina vain samanlaista ruikutusta joka on olemassa pelkän ruikutuksen vuoksi. Ja siksi, että me pyrimme nostamaan itsemme ruikutuksellamme kaiken arvostelun yläpuolelle. Ja myös siksi, että se ruikutus tuo meille elannon. Elannon, jonka kustantavat ne meidän halveksimamme persvakoäijät. Jotka pitävät yhteiskunnan pystyssä. Meistä yksikään ei ole koskaan maksanut ensimmästäkään veropenniä. Me olemme yliarvostettuja loisia. Riittikö vastaukseksi? Tuliko mielipide selville?

Epäilyksen Piru katsoi Unnukkaa varsin inhimillisen lämpimällä katseella ja sanoi sitten:

- Sinut kuule otetaan siellä Voiman Pimeällä Puolella lämpimästi vastaan.

Unnukka puolestaan katsoi Epäilyksen Pirua katseella jossa oli paljon vähemmän inhimillisyyttä kuin Epäilyksen Pirulla. Sitten hän sanoi kylmällä äänellä:

- Mikä sai sinut kuvittelemaan että minä siirtyisin julkisesti Voiman Pimeälle Puolelle? Kansallismieliseksi? Konservatiiviksi? Käppäakaksi?

- Et sitten aio siirtyä. Kaikki ajattelusi menee hukkaan. Miksi?

- Minähän vastasin jo. Olen loinen. Yliarvostettu ja ylipalkattu loinen. Mutta minä olen virallinen loinen maassa jossa minun kaltaiset loiset ovat aatelisia. En minä osaa tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa täysin tarpeetonta ruikutusta ongelmista jotka eivät ole ongelmia. Luuletko että minusta olisi tekemään jotain varsinaista työtä? Minä olen liiaksi turvonneen yhteiskuntaruumiin oheistuote. Kun se kasvoi liian suureksi niin se alkoi kasvattaa loisia. Ja loisellahan on hyvä olla. Ei se pärjää ilman isäntäruumista.

Epäilyksen Piru raapi leukansa parransänkeä saaden aikaan äänen joka muistutti kahden teräsharjan kirskuttamista vastakkain. Sitten se totesi:

- Vaan oletkos koskaan ajatellut että jos ne persvakomiehet jotka elättävät sinut ja kaltaisesti rupeavatkin yleislakkoon? Te kuolisitte nälkään. Saattaisi olla hyvä olla julkisesti heidän puolellaan. Ennen kuin sellainen tapahtuu.

Unnukka joi lasinsa tyhjäksi, kaatoi lisää ja otti itselleen katseen jossa näkyi ns. pelottava ymmärrys:

- Niinpä kuolisimme. Mutta sitä yleislakkoa ei koskaan tapahdu. Katsos kun ne persvakomiehet ja käppäukot ovat erilaisia kuin me. He ovat vastuuntuntoisia ihmisiä. He kantavat vastuuta muistakin kuin itsestään. Samalla he kantavat vastuun meidänkin elatuksestamme ja me taas emme ole vastuuntuntoisia. Me olemme härskejä hyväksikäyttäjiä. Jos kerran ne persvakomiehet mahdollistavat sen että me olemme hyvin ruokittuja ja jalustalle aateliasemaan nostettuja loisia niin mikä minä olen sitä asiantilaa muuttamaan? Minä puhun ja kirjoitan edelleenkin monikultturismin, ilmastohysterian. LGBTQTiiTyyn ja ennen kaikkea feminismin nimessä ja syytän misogyyneiksi kaikkia jotka ovat edes desimaalin verran eri mieltä minun kanssani. Ja teen sen toisten elättämänä.

- Vaikka tiedät olevasi väärässä ja kannatat jotain joka on Suomelle ja suomalaisille tuhoisaa? Eikö sinua yhtään omatunto soimaa?

- Omatunto?

- Niinpä niin. Sinuun voitaisiin asentaa omatunto mutta se vaatisi henkisen selkärangan johon se voisi kiinnittyä. No, mutta vaikka oletkin häpeämätön huora joka tosin huoraa korviensa eikä jalkojensa välillä niin olethan sinä kumminkin rehellinen. Ainakin minulle. Siksi minä annan sinulle lahjan. En kyllä alun perin ajatellut antaa sitä sinulle mutta olet sen selvästi ansainnut. Huomaat sen kyllä. Ehkä me tapaamme vielä. Som´helvetillinen moro.

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen, rikinkatkuiseen pilveen ja Unnukka mietti että mikähän se lahja mahtoi olla. Sitten hän katsoi peiliin. Jaahah… no, kai sitä käsikopelollakin pystyy meikkaamaan…

Lämmin kiitos kommentoija Mito Islamille inspiraatiosta.

EPÄILYKSEN PIRUN KIVAKOULU JATKUU

Helvetin Esikartanon Oppimiskeskuksen luokkahuoneessa…

Epäilyksen Piru istui opettajan paikalla luokkahuoneessa ja hänen edessään istui neljä pahantuulista oppilasta jotka olivat saaneet oppitunnin vastoin omaa tahtoaan. Oppituntihan oli kestänyt itse asiassa puoli vuotta ja kyseisten suvaitsevais-tiedostavien yksilöiden sielut olivat joutuneet elämään vangittuina 13 – 15-vuotisten suomalaisten nuorten kehossa. Nuorten, joita tuontitavara oli jatkuvasti rääkännyt. Tuontitavara, jonka hankkimista ja välttämättömyyttä he kaikki olivat julistaneet ja halunneet vaientaa sitä vastustavat äänet.

Puolen vuoden opintomatkan olivat saaneet menestyksekäs vihervasemmistolainen poliitikko, arvostettu valtamedian toimittaja, menestyksekkään lakimiestoimiston omistaja ja päähahmo sekä menestyksekäs yliopistollinen rasismin tutkija. Heitä kaikkia jurppi se ajatus että kun heidän sielunsa oli ollut pois heidän ruumistaan puolen vuoden ajan niin kukaan ei ollut huomannut mitään. Heidän ruumiinsa olivat julistaneet epistolaa selkäytimellään eikä kukaan ollut tajunnut heidän olevan tosiasiassa zombieita.

Mutta olivatko he oppineet mitään?

Eivätpä tietenkään. He kaikki protestoivat Epäilyksen Pirulle ja väittivät että kyseinen sarvipää oli lavastanut heidän kokemuksensa. Ei sellaista oikeasti voi tapahtua. Se ei ollut epistolan mukaista. Se oli teorian vastaista. Monikulttuurisuus oli sekä välttämätön voimavara että väistämätön velvollisuus. Ja lisäksi heistä jokainen huusi suu vaahdossa että he olivat Suomelle ensiarvoisen tärkeitä ja ansioituneita henkilöitä eikä heille saa tehdä tällaista. Yleensäkin he olivat Suomen uutta aatelia. Heillä tuli olla oikeus elää turvassa omassa kuplassaan. Jos Epäilyksen Pirun näyttämät asiat olivatkin ehkä totta niin ne kuuluivat muurahaiskansalaisille eikä heille. He olivat tuollaisen yläpuolella.

Epäilyksen Piru kuunteli ruikutusta oman aikansa ja napsautti sitten sormiaan. Protestoivien suvaitsevais-tiedostavaisten naamaan läsähti suun kokoinen laastari joka oli Oy Helvetti Ab:n laadukasta tuotantoa ja kyseiset yksilöt huomasivat että se ei taatusti lähde irti. Valitus ei silti loppunut vaan jatkui nenän kautta tulevana yninänä. Epäilyksen Piru totesi kyllästyneellä äänellä:

- Jos ei vikinä lopu niin se seuraava laastari läsähtää nenään. Ja teillä ihmisillä viisi minuuttia ilman happea tuppaa olemaan terveydelle varsin hankalaa.

Luokkaan laskeutui hiljaisuus ja Epäilyksen piru totesi:

- No niin, arvon suomalaiset uusaateliset. Edellinen ekskursionne ei epäilemättä riittänyt joten jatkamme oppituntia. Varsinaiset ruumiinnehan pärjäävät oikein hyvin selkärangassa olevalla sabluunallaan joten voimme ottaa toisen oppimissession.

- Sinä, vihervasemmistolainen poliitikko. Sinä siirryt puoleksi vuodeksi elämään haja-asutusalueella elävän eläkeläisen elämää. Hän kun joutuu laskemaan että ostaako itselleen ruokaa vai välttämättömiä lääkkeitä. Ja joka joutuu elämään pelossa että sinun hallituksesi pakottaa hänet luopumaan öljylämmityksestään mikä tietäisi hänelle täydellistä katastrofia. Sinä tulet tuntemaan jokaisen pelon kouraisun ja katkeruuden, jonka juuri sinä olet saanut hänelle aikaiseksi.

- Sinä, arvostettu valtamedian toimittaja taas siirryt puoleksi vuodeksi vanhainkodin alzheimeria sairastavan ja liikuntakyvyttömän pitkäaikaispotilaan ruumiiseen. Siinä laitoksessa on muuten hoitajia aivan liian vähän joten paskavaipat saattavat aika ajoin kirvellä. Mutta pure hammasta. Ja pyri syömään mahdollisimman nopeasti, kun hoitaja ruokkii sinua. Hänellä kun ei ole kuin muutama minuutti aikaa ruokkia sinua ja sitten hänen tulee siirtyä seuraavan potilaan luo. Mutta hei, nälkähän on vaan mielentila…

- Ja sinä, menestyksekäs yliopistollinen rasismin tutkija joka olet kaikin keinoin pyrkinyt syyllistämään suomalaisia tuontitavaran väkivallan teoista ja samalla varmistanut itsellesi aina uudet apurahat. Sinä jatkat sen koulurääkätyn tytön elämää. Meillä Oy Helvetti Ab:ssa kas kun on tietty kyky nähdä tulevaisuuteen. Sinun mainostamasi tuontitavara joukkoraiskaa hänet lähiaikoina. Ja sinä tunnet sen raiskauksen joka ainoalla solullasi.

- Ja sinä, lakimies, joka olet toimistosi avulla pyörittänyt jo viidettä valituskierrosta hylsyn saaneille tuontitavaroille. Sinulle tehdään sukupuolenvaihdos, kas kun sehän on nykyisin niin muodikasta. Sinusta tulee lastensuojelulaitoksen nuori naispuolinen ohjaaja laitoksessa joka toimii teidän lakimiesten aikaansaamilla nollavaltuuksilla ja jossa on huomattavan paljon rikastusta. Pääset kokemaan, kuinka islamilaiset jätkät kunnioittavat suomalaista naista.

- No niin, nilkit. Menkääpäs kokemaan taas annos tavallisen ihmisen elämää.

Neljä suvaitsevais-tiedostavaa yksilöä katosi uudelle ekskursiolleen ja Epäilyksen Piru mietti, että oliko tästäkään mitään hyötyä. Todennäköisesti ei, sillä kyseiset yksilöt olivat sen verran narsisteja etteivät oppisi tästäkään oppitunnista mitään. Mutta olihan tässä sitä niin sanottua runollista oikeutta. Mitenkäs se ihmisten sanonta menikään…

…joo, osataan sitä vittuilla täälläkin.

Epäilyksen Piru mietti että pitäisikö panna Oy Helvetti Ab:n johdolle  ehdotus siitä että seuraavaksi lähetettäisiin opintomatkalle kaikkiaan tuhat suomalaista huippuvaikuttajaa. Olisihan se ainakin mielenkiintoista seurata kun koko Suomen poliittinen ja virkamiesjohto toimisi zombieina eikä kukaan huomaisi heidän käyttäytymisessään mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

EPÄILYKSEN PIRU JA PIRUN KIVA KOULU

Missä helvetissä he oikein olivat?

He olivat menneet tahoillaan kotonaan nukkumaan ja olivat nukkuneet menestyksekkään ja arvostetun kansalaisen viattoman unta.

Mutta sitten he heräsivät. Tässä paikassa. Se näytti luokkahuoneelta.

Heitä oli neljä. Yksi oli menestyksekäs vihervasemmistolainen poliitikko. Toinen oli arvostettu valtamedian toimittaja. Kolmas oli hyvin menestyksekkään lakimiestoimiston omistaja ja päähahmo. Ja neljäs oli tunnettu ja menestyksekäs yliopistollinen rasismin tutkija.

Yhteistä heillä kaikilla oli se, että he kaikki olivat julkisesti tunnettuja ja suorastaan fanaattisia monikultturismin kannattajia jotka kaikki olivat hyötyneet tästä monikultturismista kukin omalla tavallaan.

He kaikki olivat myös julkisuudessa voimakkaasti arvostelleet kantasuomalaisia vanhempia jotka pyrkivät muuttamaan pois pääkaupunkiseudulta ja näin ollen siirtämään lapsensa pois monikulttuurisista kouluista. He olivat yhteen ääneen todenneet että koska tulevaisuuden maailma oli globaali, niin suomalaiset nuoret piti totuttaa globaalisuuteen jo kotikoulussaan. Se oli voimavara. Ei sitä saanut väistää. Se oli suorastaan rikos tulevaisuutta kohtaan.

Yhteistä heillä kaikilla oli myös se, että heistä jokainen asui perheineen pääkaupunkiseudun vähiten rikastetuilla alueilla ja heidän lapsensa olivat kouluissa jossa tätä globaalisuuden pakkokoulutusta ei ollut ollenkaan. He eivät olleet koskaan pitäneet asiaa mitenkään ristiriitaisena. Itse asiassa he eivät olleet edes ajatelleet sitä. Heille kuului tiettyjä etuoikeuksia joita muurahaiskansalaisille ei kuulunut. Ja muurahaiskansalaisethan olivat olemassa vain tietynlaisena teorian toteuttajina. Ei heitä oikeastaan näille ihmisille ollut olemassakaan.

Mutta nyt jokainen heistä oli ihmeissään. Peloissaankin. Missä helvetissä he olivat? Vastaus tuli saman tien. Opettajan pöydällä pamahti, siihen pöllähti keltainen rikkipilvi ja pöydällä istui sarvekas, sorkkajalkainen ja erittäin pirullisesti hymyilevä hahmo.

Se katseli vähän aikaa neljää menestyksekästä monikultturistia niin kuin kettu kanaa ja sanoi sitten:

- Tervehdys teille, te ylpeinä toisten perseillä nuotioon istuvat nomenklaturan jäsenet. Minä olen Epäilyksen Piru. Kyllä te minut tunnette mutta olette onnistuneet tähän mennessä karkoittamaan minut mielestänne teille tyypillistä hospotipomiluita hokemalla. Mutta nyt minä olen ottanut uuden taktiikan. Nyt ei enää keskustella. Nyt koetaan.

Lakimies sai suunsa auki ja kysyi:

- Missä… missä me olemme?

- Jaa missäkö? Tämä on yksi Helvetin Esikartanon Oppimiskeskuksen luokkahuoneista. Ja kauhun ilme pois naamalta, kiitos. Ette te Helvettiin ole joutumassa. Ainakaan vielä. Mutta minä tarjoan teille oppimiskokemuksen. Opintomatkan, jos näin sanoisin. Se kestää puoli vuotta.

- Puoli vuotta! Ja mikä se opintomatka sitten oikein on?

Epäilyksen Piru napsautti sormiaan ja luokan seinälle ilmestyi neljän suomalaisen nuoren kuvat. Kaksi tyttöä, kaksi poikaa. Sukupuolijakautuma oli sama kuin näillä monikultturisteilla. He olivat noin 13 – 15-vuotiaita. Epäilyksen Piru jatkoi:

- Katsokaas, nuo neljä nuorta ovat oikeita ihmisiä. Muurahaiskansalaisia teidän näkövinkkelistänne. Ja teidän sielunne siirtyy heihin puoleksi vuodeksi. Vangiksi. He eivät tiedä teidän olemassaolostanne. Te ette voi vaikuttaa mitenkään heidän tekemisiinsä. Mutta te koette kaiken, aivan kaiken, mitä he kokevat. Ja arvatkaas mikä on opintomatkan punainen lanka? Totta kai. Jokainen noista neljästä kantasuomalaisesta nuoresta käy helsinkiläistä, erittäin rikastettua koulua. Ja jokainen heistä on teidän ylistämienne rikastajien kouluterrorin kohteena. Ja – mikä parasta – seuraavan puolen vuoden ajan te, juuri te, olette sen terrorin kohteena. Ette mahda sille mitään. Te koette jokaisen nöyryytyksen, jokaisen uhkauksen ja jokaisen väkivallan teon aivan juuri niin kuin nuo nuoret. Ja se on heille jokapäiväistä. Sen puolen vuoden aikana se on sitä myös teille.

Nyt rasismin tutkija sai suunsa auki ja huusi:

- Tuo on epäinhimillistä! Miksi meille tehdään näin? Emme me ole ansainneet tuota!

Epäilyksen Piru soitteli hetken aikaa pirunviulua hampaillaan ja vastasi sitten:

- Tiedäkkös, ämmän räähkä? Sinä kysyit juuri ne kysymykset joita nuo nuoret esittävät päivittäin. Ei ne ole sinua tähän mennessä kiinnostaneet paskan vertaa.

Nyt vihervasemmistolainen naispoliitikko sai itsensä koottua ja sanoi omasta mielestään vakuuttavalla äänellä:

- Sinä sarvipää unohdat sen, että jos me katoamme kuudeksi kuukaudeksi niin siitä nousee hirmuinen haloo. Me olemme vaikutusvaltaisia julkisuudessa esiintyviä ihmisiä.

Epäilyksen Piru päästi ääriperkeleellisen naurun ja samalla hänen suustaan alkoi leijailla satoja siivekkäitä naurukoneita jotka pyörivät monikultturistien ympärillä räksättäen vähintäänkin yhtä ilkeää naurua. Sitten ne lennähtivät luokkahuoneen seinään ja muodostivat sanan ERROR. Epäilyksen Pirukin lopetti nauramisensa ja totesi kylmällä äänellä:

- Ei kukaan huomaa mitään. Kas kun te ette ole toiminnassanne käyttäneet sieluanne ja järkeänne ennenkään. Vaan te olette käyttäneet aivoissanne olevaa valmista sabluunaa joka ei itse asiassa tarvitse suurtakaan aivotoimintaa. Teidän sielunne siirtyy vangiksi rääkättäviin nuoriin, sabluuna pyörittää ruumistanne ja aivojanne eikä kukaan huomaa yhtään mitään. No niin, arvon menestyksekkäät monikultturistit. Nyt teidän on aika siirtyä puoleksi vuodeksi siihen helvettiin, jonka te itse olette toisille rakentaneet.

Neljä monikultturistia alkoi haihtua ilmaan kohti puolen vuoden kieltämättä hyvin opettavaista opintomatkaa. Epäilyksen Piru näki heidän ilmeissään aitoa kauhua. Olihan se ymmärrettävää, koska he ensimmäistä kertaa elämässään joutuivat kohtaamaan tekojensa seuraukset. Epäilyksen Piru tuumasi, että kieltämättä vahingonilo on aika alhainen tunne.

Mutta joskus se vaan tuntui kirjaimellisesti niin pirun hyvältä.

EPÄILYKSEN PIRU JA SIELUNSA MYYNYT

Joskus sitä törmää työtehtävään jonka tietää jo etukäteen aivan turhaksi. Näin tuumasi eräässä luksusluokan asunnossa muuan miehen työpöydän reunalla istuva Epäilyksen Piru. Tuumasipa siinä samalla että toisaalta oli hyvä aina välillä tutustua inhimillisen paatumisen äärimmäiseen tasoon ja täydelliseen moraalittomuuteen. Ne viherpimut jotka eivät nähneet ja kuulleet häntä olivat sinänsä aitouskovaisia ja tavallaan syyntakeettomia. Heillä ei ollut epäilystä teoistaan ja uskostaan koska he eivät lapsellisuudessaan olleet siihen edes kykeneviä.

Mutta tuo mies, muuan mies, joka naputteli tietokonettaan ja nautti samalla kallista konjakkia oli aivan toista maata. Toki hän näki Epäilyksen Pirun. Olipa morjestanut iloisesti ja tarjonnut konjakkia sarvipäällekin. Kyseinen mies oli eräs kokoomuspuolueen taustapiruja. Vaikutusvaltainen hahmo joka teki suunnitelmia ja strategioita joita toiset sitten puhuivat ääneen julkisuudessa. Ne toiset, jotka olivat treenanneet pokan pitämistä äärimmäiseen rajaan. Epäilyksen Piru otti huikat konjakistaan ja kysäisi sitten.

- Sinä sitten latelet propaa ja gandaa ihmisten nieltäväksi?

- Joo, paskaa tuutin täydeltä. Siitä oppii itse asiassa nauttimaan kun sitä on tarpeeksi kauan tehnyt. Siitä tulee sellainen toinen luonto.

- Sitä kokoomuksen uutta ja mukamas tiukempaa maahanmuuttopoliittista linjaakos tusaat?

- Sitäpä hyvinkin niin. Tai viimeistelen sitä. Johan se on julkisuuteen tuotu.

- Vaikka tiedät että se on paskapuhetta alusta loppuun. Sehän oli se teidän kokoomus joka oli hyvin suuressa vastuussa että Suomeen tuli 35.000 jätkää joitten ei olisi kuulunut tulla edes Eurooppaan. Ja se teidän pomo, se varamiehen varamies julistaa edelleenkin että Suomeen pitää köijätä kymmeniä tuhansia ”työperäisiä” maahanmuuttajia. Vaikka jopa sekin orpo piru tietää että maahanmuuttajia on kyllä tulossa mutta eivät ne puhu läntisiä kieliä eivätkä tule töihin,

Kokoomuksen takapiru otti hörpyn konjakistaan ja totesi:

- Aika hyvin sinä sen homman tiivistit. Mutta homman nimihän on katsos se, että suurin osa suomalaisista on siinä harhakäsityksessä että perustuslakimme mukaan ihmisillä on lupa äänestää ainoastaan Järjestelmäpuolueen alaosastoja. Ne ovat kyllä tuosta haittamaahanmuutosta ihan samaa mieltä perussuomalaisten kanssa. Ovat tilanteeseen äärimmäisen kyrpiintyneitä. Mutta kun mieltävät ettei perussuomalaisia saa äänestää kun valtamediakin – johon ne reppanat vieläkin uskovat – sanoo sillälailla niin silloin me kokoomuksessa heitämme niille tyhjän täkyn ja ne menevät taas kerran halpaan. Kuvitellen lapsenuskoisesti että nyt kokoomus tulee ja pelastaa.

Epäilyksen Piru kaatoi itselleen hieman lisää konjakkia, sytytti Pinnanmaalta ostamansa voimasavuke Bostonin ja totesi sitten:

- Ja läpi menee. Joka ainoa kerta. Jopa noissa kunnallisvaaleissa joita edeltänyt kokkareitten EU-tukifarssi meni ylitse parodiahorisontin ja muuttui itse mustaksi aukoksi. Mitenkäs, eikös teitä koskaan hävetä?

Muuan kokoomusvaikuttaja pummasi Epäilyksen Pirulta voimasavukkeen todeten että ei kunnon tupakkia oikein enää ole myynnissä ja vastasi sitten hieman huvittuneena:

- Hävetä? Siis kuvitteletko sinä tosiaan että kokoomus on joku kansanliike? Kokoomus on Oy Puolue Ab. Aivan niin kuin kepu, demarit ja niinpoispäin. Katsos, sarvipää, politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Mutta missä on määritelty se, että termin ”yhteinen” alle kuuluu koko kansakunta? Ei missään. Kokoomus hoitaa omia yhteisiä asioitaan. Ainoana päämääränä pysyä menestyksekkäänä Oy Puolue Ab:na. Ei kai me sitä hyväksytä että meidän kaaderiporukkaa laitettaisiin kortistoon? Se on kuule muurahaiskansalaisten osa se. Ja oletko koskaan kuullut termiä ”saavutetut edut”? Me oltiin tässä junassa ensin ja aiotaan pysyä koska meillä on siihen mahdollisuus. Se, onko meillä siihen oikeus on kysymyksenä täysin merkityksetön niin kuin termi ”oikeus” yleensäkin. Ja lisäksi kokoomus on osa Järjestelmäpuoluetta. Eikä Järjestelmäpuolue tule koskaan hyväksymään että perussuomalaiset pääsisivät valtaan. Jos niin kävisi, niin silloinhan alettaisiin piru vie tutkimaan ihan urakalla että mitäs sitä oikein on viimeiset pari vuosikymmentä touhuttukaan.

- Eli onko niin, että jos gallupit alkavat jossain vaiheessa paukkua persuille pelottavan hyvinä niin kokoomus on valmis kieltämään sen toiminnan? Vedoten ääri-, laita- ja vinkkelisyihin?

- Totta munassa ollaan. Ja tilannehan on meille silloin sinänsä helppo. Kas kun se kieltovaatimus tulee vasemmalta. Se sen aloittaa. Me vaan todetaan että raskain sydämin meidänkin on kannettava yhteiskunnallinen vastuumme. Demokratia on pelastettava demokratialta.

Epäilyksen Piru katseli tuota kokoomuksen taustavaikuttajaa hetken aikaa hiljaa, pää hieman kallellaan. Vähän niin kuin ihminen terraariossa olevaa vaarallista hämähäkkiä ja kiitti mielessään että onneksi on tuo lasilevy välissä. Sitten se totesi:

- Teillä ihmisillä on tapana sanoa sinun kaltaisistasi ihmisistä että te olette myyneet sielunne Pirulle. Mutta meillä Helvetissä on itse asiassa varsin korkea moraali tietyissä asioissa. Ja kaltaistanne moraalittomuutta me ihmettelemme. Tutkijademonit ovat pähkäilleet päänne liikkeitä jo pitkän aikaa. Nimenomaan päänne. Sieluahan teillä ei olekaan. Eikä teille voi palauttaa kadonnutta moraalista selkärankaa sillä teillä ei ole sitä koskaan ollutkaan.

Kokoomuksen taustavaikuttaja totesi lakonisesti:

- Moraalinen selkäranka on ollut jo pitkään urapolitiikassa luokiteltu lähinnä kehitysvammaksi joka estää poliittisen uran kokonaan. Mitä sinä kuvittelit meidän olevan? Valtiomiehiäkö? Ja tilanne on joka tapauksessa juuri sellainen kuin sen tuleekin olla. Totta kai maassa pitää olla hallitseva luokka. Muurahaiskansalaisilla on oikeus illuusioon siitä että se voisi vaikuttaa ja siitä, että sillä olisi edes mielipide. Muurahaiskansalaisella on oikeus ajatella meidän ajatuksiamme ominaan. Ei sille enempää kuulu.

Epäilyksen Piru lennähti pois itsevarman kokoomuslaisen luksusasunnosta todeten itsekseen että ei puhunut oikeastaan ihmisen vaan arkkityypin kanssa. Mutta se tiesi että asiat eivät koskaan olleet lopullisesti betoniin valettuja. Jotenkin sille tuli mieleen keskustelu jonka se oli käynyt erään yhtä lailla itsevarman romanialaisen kanssa joulukuussa 1989. Epäonnistuneen keskustelun jonka jälkeen kyseinen romanialainen meni pitämään parvekkeelle puhetta ja yllättyi.

EPÄILYKSEN PIRU, URAPOLITIIKKO JA PIMPEROVALTA

No on tää yhtä perkelettä…

Näin tuumaili muuan pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt kokoomuslainen urapoliitikko joka löhösi sohvallaan, joi konjakkia ja poltteli sikaria. Äkkinäinen saattaisi tuumailla että hänenhän pitäisi olla tyytyväinen. Olihan hän tosiaankin tehnyt pitkän ja menestyksekkään poliittisen uran joka oli tuonut hänelle vaurautta, arvostusta ja saanut hänet myös hoksaamaan että tietylle naistyypille raha ja valta olivat samanlainen houkutin kuin isot tissit ja hyvä perse olivat miehelle. Eli siitä naisen suurinta herkkuakin oli ollut viljalti tarjolla.

Hän oli myös tottunut siihen että hänen puolueensa oli ollut pitkään vallan kahvassa ja eli samassa kompuksessa muitten Järjestelmäpuolueen osioitten kanssa. Välillä oltiin hallituksessa, välillä taas puolestaan oppositiossa lepäilemässä mutta periaatteessa kaikki pelasivat samassa liigassa ja puhalsivat samaan yhteiseen broilerijärjestelmän hiileen. Ja siinä broilerijärjestelmässä oli ollut mukana myös valtamedia jota miellyttäviä lausuntoja hänkin oli säännöllisesti antanut.

Ja siinä hän oli jossain vaiheessa tajunnut tehneensä virheen. Virheen, jota hän ei enää voinut korjata. Hän oli typeryyttään kuvitellut, että valtamediakin oli samanlainen ikuisen broilerijärjestelmän osa kuin hän ja hänen kollegansa. Hänelle kuuliainen. Mutta se oli ajan myötä tullut miehitettyä, tai no, naisitettua nuorilla täysin utopistisen maailmankatsomuksen omaavilla naisilla ja heitä nöyristelevillä miehimyksillä. Jotka – piru vie – vielä oikeasti uskoivat siihen mitä julistivat. Ja heillä oli mielipidevalta. Heitä luettiin. Heihin, piru vie, jopa uskottiin.

Ja mikä olikaan tulos? Oliko se sattumien summa vaiko sitä että kepu petti vielä vähän enemmän kuin kokoomus mutta tosiasia oli että maassa piti nyt valtaa reaalimaailmasta täysin irtautuneitten nuorten naisten leegio. Leegio, josta ei päässyt oikein millään eroon. Leegio, johon hän ei enää kuulunut. Eikä hän, piru vie pitkän poliittisen uran tehnyt mies voinut tehdä asialle mitään. Voi vittu, että vitutti. Nyt ei puuttuisi enää muuta kuin että se…

…jaahah, siinähän se taas oli…

- Morjens, sarvipää. Siinä on se konjakkipullo siinä pöydällä ja laseja on tuossa hyllyssä. Help yourself.

Epäilyksen Piru kaatoi lasiinsa hieman konjakkia, maistoi, ähkäisi rikinhajuisen ähkäisyn ja sanoi sitten:

- Niin notta vallankahvan miestä vituttaa kun vallankahva katosikin pimperovallan alle?

Urapoliitikko otti itsekin kulauksen ja vastasi:

- Jaa että vituttaako? No voit uskoa. Tää kaikki on väärin. Niin väärin. Kyllä minä sen tunnustan että niin minä kuin broilerikollegani ollaan oltu roistoja koko ajan. Kahmittu niin omiin kuin meitä tukevien tahojen liiveihin. Mutta me ollaan koko aika tajuttu, että vaikka lehmää lypsää – törkeästikin – niin sitä ei saa tappaa. Ja nyt tää utopiaansa uskova pimperoporukka on ihan oikesti tappamassa lehmää sen utopiansa nimissä. Enkä minä mahda sille enää mitään.

Epäilyksen Piru otti taas pienen huikan ja hymyili pirullisen vittumaisen pirullisesti:

- Vaan mitäs sinä teit tuota kehitystä vastaan? Kyllä sinä tiesit sen, että valtamedia oli ollut pimperovallan alla jo jostain vuodesta 2000 ja risat. Tämähän on ollut vain luonnollista kehitystä. Panitko koskaan hanttiin? Sanoitko että pimperovallan julistama monikultturismi ja ilmastohysteria on pitkässä juoksussa kansallemme tuhoisaa? Että se täytyy pysäyttää? Etpä tainnut sanoa?

- No enhän minä sanonut niin. Kun se ei olisi ollut poliittisesti tarkoituksenmukaista. Enkä minä uskaltanut ottaa valtamedian vihankostamisen riskiä. Niinpä minä sitten nyökkäilin ja nöyristelin ja esitin että sen pimulauman puheissa oli jotain järkeä.

- Eli sinä sitten kuvittelit että kun sinä komppaat vihervasemmistolaista ja feminististä sanomaa niin silloin äänestetään sinua, eikä aitoja, tunnustuksellisia vihervasemmistolaisia?

- No joo, kyllä siinä niin pääsi käymään. Ja sitten ne tunnustukselliset vihervasemmistolaiset veivät meikäläistä kunnon rehellistä opportunistista roistoa kuin litran mittaa. Ja nyt minun on pakko nöyristellä reaalimaailmasta vieraantuneitten naisten edessä niin kuin pahimmalla suomettumisen kaudella Moskovan edessä. Ja hyväksyä tuon kaiken mainitsemasi lisäksi joka ainoa feministinen sekopääidea ja kaiken lisäksi kaikenlainen transpelleily. Uskotko huviksesi että tunnen itseni pelleksi?

Epäilyksen Piru kaatoi itselleen hieman lisää konjakkia, sytytti sikarin – aito havannalainen tietenkin – ja hymyili urapoliitikolle oikein helvetillisen vittumaisella ja kieltämättä tilanteeseen sopivalla hymyllä:

- Mutta nythän sinulla olisi tuhannen riikintaalerin paikka puhkaista kupla. Sanot julkisesti sen, mitä sanoit minulle. Kyllä sinua kuunnellaan. Eikä sinulla ole enää menetettävää. Taloutesi on turvassa vaikka jäisitkin seuraavasta eduskunnasta pois. Kun olethan sinä eläkeiässä muutenkin ja kaukana persaukisesta. Sinä olisit tiedätkös sankari. Kuplan puhkaisija. Valtiomies. Aikana, jolloin valtiomiehille olisi enemmän kuin tarvetta.

Urapoliitikko katsoi jonnekin kaukaisuuteen ja hätkähti sitten kun hoksasi että se katsoi syyttäen takaisin hänen omilla kasvoillaan. Kasvoilla siltä kaukaiselta ajalta jolloin hän ei vielä ollut poliittinen broileri. Sitten hän painoi päänsä ja vastasi:

- Olishan se kieltämättä hienoa. Mutta ei minusta ole siihen. En uskalla. En minä kestäisi sitä intersektionaalista joukkorääkymistä. Ja siks toiseks minä menettäisin siinä kasvoni. Tunnustaisin että sen lisäksi että olen ollut opportunistinen roisto, olen ollut myös reaalimaailmasta vieraantuneitten feministien hyödyllinen idiootti.

- Niin että sinä olet jatkossakin noiden reaalimaailmasta vieraantuneitten feministien hyödyllinen idiootti?

- Niinhän minä olen. Ja valehtelen pokkana julkisuudessa että juuri heitä ja heidän tuoreita ajatuksiaan tämä maa tarvitsee.

- Vaikka juuri he ja heidän tuoreet ajatukset vievät tämän maan perikatoon?

- Juuri niin.

- Eli kasvojesi säilyttäminen on sinulle tärkeämpää kuin kansasi hyvinvointi?

- Juuri niin.

- Vaikka tiedät että aikanaan historia repii sinun kasvosi rikki ja tekee sinusta petturin.

- Juuri niin. Mutta silloin minä olen jo haudassa.

- Voisiko siis lyhyesti ja ytimekkäästi todeta että sinä olet tyhjähousu paska?

- Kyllä näin voisi todeta. Ja häpeämätön sellainen.

Epäilyksen Piru laittoi konjakkimukinsa pöydälle ja katsoi urapolitiikkoa ilmeellä jossa oli sekä sääliä että halveksuntaa. Sitten hän totesi:

- Olet sinä ainakin rehellinen. Voi kun olisit rehellinen muillekin kuin minulle. Mutta olet kuitenkin ansainnut lahjan. Huomaat sen kyllä. Täytyy mennä. Mutta minä palaan vielä. Som´ helvetillinen moro.

Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen pilveen ja urapoliitikko mietti että mikähän se lahja oli. Kun hän meni peilin eteen niin hän huomasi.

Jaahah… no, kai tuon peilikuvan kanssa loppuikänsä pärjää. On tässä itsensä jo sen verran kovettanut. Pari konjakkia vielä ja sitten nukkumaan. Ja huomenna jatketaan huoraamista niin kuin aina ennenkin. Tosin olivathan ne pelkällä jalkovälillään huoraavat loppujen lopuksi paljon rehellisempiä…

EPÄILYKSEN PIRU JA VIRKAMIEHEN OIVALLUS

 

Viikonloppu, Helsingissä, nykypäivä…

Kyllä olut maistui. Ja whisky siinä välissä. Ja sitten olut. Ja sitten taas whisky. Ja välillä tupakki. Ja taas maistui olut. Niin maistui varmaan monelle muullekin suomalaiselle miehelle näin tammikuisena viikonloppuna mutta erityisesti se maistui Sisäministeriön Virkamiehelle joka vietti yksinäistä iltaansa Marjaniemessä sijaitsevassa rivitaloasunnossaan. Lapset olivat tuolta 55-vuotiaalta mieheltä lähteneet jo maailmalle ja vaimokin häipyi muutama vuosi sitten lässyttäen Naisten Lehden jargonia eli kasvoimme erilleen, rakkaus loppui, halusin löytää uutta itsestäni jne.

Tosiasiassa ämmä oli alkanut typeryyttään elää toista murrosikää, läksi etsimään jotain, jota ei koskaan löytäisi ja teki siinä sivussa itsestään naurettavan. Myöhäispuberteettiaan elävä ämmä vei erossa omakotitalonkin mutta saihan virkamies sentään hankittua itselleen kohtuullisen asunnon. Toisin kuin moni muu suomalainen mies eron jälkeen. Asuntolaan ei virkamiehen sentään tarvinnut turvautua. Toisin kuin niitten monien muitten suomalaisten miesten.

Sisäministeriön Virkamies oli elänyt kovia viime kuukausia. Ei vaimon lähdön takia. Ei se ämmä enää häntä kiinnostanut eikä hän sen seuraa kaivannut. Suksikoon hänen puolestaan vaikka helvettiin. Vaan kovaksi elämän oli tehnyt ajattelun syöpä. Se, että hän oli tajunnut koko pitkäaikaisen virkamiehen uransa olleen kansalaisille kallista, haitallista ja viime vuosien aikana jopa vaarallista ja rikollista. Hän tajusi myös, että eihän hänellä elämässään hajonneen perheen lisäksi mitään muuta ollutkaan ja osa palasena järjestelmää oli muokannut hänen minuutensa niin, että ilman sitä palasen osaa hän ei ollut mitään. Hän oli titteli, oppiarvo, asema ja hän tajusi, ettei niiden takana ollut paljon mitään. Sillä postinkantajalla joka toi hänelle postit oli todennäköisesti elämässään paljon enemmän.

Hänen 20-vuotias tyttärensä oli virkamiehen kauhistukseksi eksynyt niin sanotulle voiman pimeälle puolelle. Ryhtynyt ajattelemaan. Kiellettyjä asioita. Tytär oli tietysti silti isälleen rakas ja hän suostui toistuvasti keskustelemaan hänen kanssaan. Keskustelut – joissa tytär oli tuonut esille kiistamattomia faktoja jotka sisäministeriössä olivat olleet tabuja – oli päättynyt aina virkamiehen suuttumiseen jota hän perusteli vain sanomalla että ”tuohon minä en usko” ja ”tuohan on rikollista puhetta”. Sitä, millä tavalla hänen tyttärensä puhe oli rikollista ei virkamies koskaan perustellut. Kunhan oli närkästynyt siitä että hänen eteensä tuotiin jotain jota hän ei halunnut nähdä eikä edes ajatella.

Mitään faktoja Sisäministeriön Virkamiehellä ei koskaan ollut tyttärelleen tarjota. Ainoastaan enää vetoaminen pitkään virkauraansa ja sen tuomaan ymmärrykseen ja kokemukseen. Se lause, joka havahdutti virkamiehen lopultakin ajattelemaan oli tyttären lausuma:

- Isä. Sinä olet ihan hyvä isä. Minulle maailman paras isä. Mutta isyytesi ulkopuolella sinä et ole edes ihminen. Sinä olet kopiokone. Sinulle syötetään ylhäältä A-nelonen ja sinä syötät sen alaspäin täysin kiistämättä ja kyseenalaistamatta. Koska juuri niin sinä uskot hyvän virkamiehen tekevän. Sinulla ei ole mitään muuta tapaa toimia. Sinä et edes ole ajatellut sellaista. Muistelepas niitä sinun kaltaisia hyviä virkamiehiä historiasta. Niitä jotka toimivat samoin. Niillä, joilla oli koppalakki päässä. Ei teillä ole kuin aste-ero.

Sen lauseen myötä Sisäministeriön Virkamies oli saanut uuden ystävän. Sellaisen sarvipäisen ja rikinhajuisen. Se näytti ilmestyneen saunan pukuhuoneeseen tänäkin iltana. Virkamies morjesti ja sanoi:

- Morjens, kaverini. Kaadapas itsellesi whiskyä ja ota jääkaapista olutta. Olen jo vähän odotellutkin.

Epäilyksen Piru teki työtä käskettyä, otti moukun ja ähkäisi nautinnollisesti:

- Näin hyvää whiskyä ei saisi juoda vitutukseen. Vai meneekö se sittenkin ajatteluun?

- Ajatteluun menee. Niin että ei se enkelten pissi hukkaan valu.

- No, mitä olet ajatellut? Oman urasi olet tietysti jo ajatellut pakettiin mutta entäs laajemmin?  Kuinka tulee käymään? Tulevaisuudessa? Koko maassa? Sen virkakoneistosi ja omankin niin sanotun työsi suosiollisella avustuksella?

Sisäministeriön Virkamies otti hörpyn olutta, pani palamaan tupakin ja vastasi:

- Jos luonnollisena kehityksenä pidetään viimeistä kolmeakymmentä vuotta niin seurauksena on luonnollisen kehityksen luonnollinen lopputulos. Eli kaaos. Pankrotti. Väkivalta. Kehitys on kestänyt jo pitkään mutta tämän hallinnon aikana se on pantu turbovaiheella päälle. Yhteiskunnan huomattava osa on täysin riippuvainen julkisista tulonsiirroista. Se tilanne on täysin tietoisesti aikaansaatu. Ja pidetty vielä itseisarvona. Mainostettu hyvinvointivaltiona. Viimeistään tämä ilmastohysteria saa aikaiseksi sen, että niitä yrityksiä, joilta ne veropennit nyhdetään kuplan ylläpitämiseksi ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi. Yhteiskunnan polttoaine nimeltä raha loppuu. Silloin loppuu ruokakin. Ja anarkiahan on yhdeksän syömättömän aterian päässä.

Epäilyksen Pirulla ei koskaan ollut tapana irvistellä pirullisesti kun hänen asiakkaansa puhuu asiaa. Niin oli nytkin. Siksi hän kysyi hyvin myötätuntoisella äänellä:

- Ja lähes kaikki maassa olevat islamilaiset elävät niillä julkisilla tulonsiirroilla. Ovat tottuneet, että vääräuskoisen valtion tissi ja virallisen koneiston sekä median loppumaton arvostus ilman minkäänlaista substanssia on loputon itsestäänselvyys. Ne islamilaiset, joita on edustamasi koneiston toimesta tietoisesti rahdattu tähän maahan. Ja se porukka kasvaa koko ajan. Entäs he?

- No, jos on vähänkin historiaa seurannut – mitä minäkin olen tehnyt mutta virkamiehenä sulkenut ikävät faktat ajatteluni ulkopuolelle – hoksaa että kun islamilaisten määrä kasvaa tarpeeksi suureksi niin ne yrittävät ottaa vallan. Väkisin. Kas kun ei ole olemassa mitään virkakoneistonikin mainostamaa ja jopa siihen uskomaa kevyt-islamia. On vain islam. Äärimmäiseen valtaan pyrkivä islam. Sitten tapellaan. Jos suomalaiset saavat luvan tapella, niin ne voittavat. Suomalaiset ovat pirun hyviä tappelemaan jos niillä on siihen lupa. Mutta hallintomme ei anna lupaa. Vaikka Suomi olisi täydessä sotatilassa niin se kieltää asian olemassaolon ja metsästää lähinnä niitä, jotka toteavat että Suomi on täydessä sotatilassa ja ehkä kannattaisi panna hanttiin.

- Kuinkas sinulle käy jos islamilaiset voittavat ja ottavat vallan?

- Huonosti. Minähän edustan hyödyllisten idioottien vääräuskoista virkakoneistoa. Paskansyöjiä niin kuin KGB:n miehet aikanaan sanoivat. Ei minulle ole Dar al Islamissa mitään käyttöä. Ja islamilaisillahan on kyllä toimivat keinot poistaa tarpeettomat muonavahvuudesta. Ainoa mahdollisuuteni selviytyä olisi alistua, nöyrtyä, häpäistä itseni, alkaa kumarrella Mekkaan päin ja julistaa että kyllä se Allahu on kumminkin kovasti akbaar. Mutta minussa on vielä sen verran miehen rippeitä jäljellä etten ole siihen halukas.

- Entäs jos ne suomalaiset toimivatkin vastoin odotuksia, eivät kysykään lupaa, panevat ranttaliksi ja voittavat?

- Huonosti minulle käy silloinkin. Minähän olen osa sitä koneistoa joka sai kaiken aikaiseksi. Eikä siinä vaiheessa enää toimittaisi niin kuin nykypäivänä toimitaan. Eikä välitettäisi nykypäivän laeista. Silloin etsittäisiin enää kostoa. Minun olisi turha sanoa, että noudatin vain määräyksiä. Jos hyvä tuuri olisi, niin selviäisin tiilenpäitä lukemalla. Mutta minä en ole aikoihin uskonut enää hyvään tuuriin. En tässä maailmassa.

Epäilyksen Piru otti taas moukun whiskyä, katsoi Sisäministeriön Virkamiestä hiljaa ja kysyi sitten:

- Voisitko jotenkin vaikuttaa, että näin ei tapahtuisi?

Sisäministeriön Virkamies otti myös whiskymoukun. Selvästi hän oli odottanut tuota kysymystä ja ajatellut sitä tarkkaan. Hän vastasi:

- En. En mitenkään. En enää. Voisin tietysti avautua julkisuudessa. Mutta silloin minut joukkorääyttäisiin työttömäksi ja hylkiöksi. Utopistien valta on päässyt liian suureksi. Sitä ei uskalleta enää vastustaa. Olen ajatellut keskenäni että virkakoneistoon olisi jo kauan aikaa sitten pitänyt perustaa epäilevän virkamiehen virkoja. Se epäilevän virkamiehen ainoa tehtävä olisi kysyä virkakoneiston päätöksistä että onko hei tässä mitään järkeä, mitä tää maksaa, tarvitaanko tätä ja mitä tää saa aikaiseksi? Onko tää pakko tehdä vain sen takia että joku utopisti poliittisessa koneistossa haluaa näin tapahtuvan? Perustelkaa perkele. Ja epäilevän virkamiehen kaikki esitykset olisi pitänyt käydä täikammalla läpi. Ja jos epäilevän virkamiehen epäilyjä ei saisi faktoilla perusteltua nurin niin hänellä olisi veto-oikeus.

Sisäministeriön Virkamies otti uuden whiskymoukun ja tuumasi sitten varsin katkeralla äänellä:

- Mutta se epäilevä virkamies olisi samalla ajatteleva virkamies ja ajatteluhan on kaiken utopian pahin vihollinen. Kaikki on liian myöhäistä. Haluaisin vain itse päästä irti tuosta hirviöstä. Pistooli olisi yksi vaihtoehto mutta ei tässä oikein itseään huvita ampua. Ainakaan vielä. Pitäisi miettiä jotain muuta. Muita töitä. Joitain oikeita töitä. Mutta kuka tolkullinen ihminen haluaisi palkata sisäministeriössä pitkän uran tehneen 55-vuotiaan hallintotieteitten maisterin? Joihinkin tolkullisiin töihin? Kas kun eihän minulla ole edes mitään ammattia eikä ammattitaitoa. On vain oppiarvo ja virallisen paskanpuhumisen kyky. Mitä helvetin hyötyä minusta kenellekään olisi?

Epäilyksen Piru katsoi Sisäministeriön Virkamiestä sympaattisesti hymyillen. Sitten hän ojensi virkamiehelle lapun:

- Tässä sinulla saattaisi olla ulospääsy. Tienesti tietenkin putoaa, mutta onko sulle sillä enää niin väliä?

- Ja minä vähän luulen, että siellä Pinnanmaalla sinä voit avautuakin. Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti ei sensuroi eikä Pinnanmaalla tunneta väärinajattelua. Siellä tunnetaan vain ajattelu. Funtsaapas.

Sisäministeriön Virkamies mietti hetken ja päätti sitten viikonlopun jälkeen ottaa yhteyden Lälläveden Läski & Leivonnaiseen. Mitä hänellä oli enää täällä Helsingissä? Ja hän mietti uraansa. Sen rumuutta. Käsikassarana toimimista. Tajusihan hän sinänsä sen, että eivät utopistit olleet varsinaisesti vaarallisia. Eivät ne mitään pahaa itsessään saaneet aikaiseksi. Pelkkää sekavaa epistolaa. Mutta utopisteja sokeasti totteleva, ajattelematon ja kyseenalaistamaton virkakoneisto sai. Jonka koneiston jäsen hänkin oli ollut jo pitkään.

Hyvänä virkamiehenä. Sillä ajatteluhan oli utopian pahin vihollinen. Ehkä oli aika hypätä pois virkamiehen urasta ja siirtyä töihin joissa ajattelu oli sallittu.