lauantai 17. lokakuuta 2020

KOTAKÖNGÄS

Eli taas pieni tarina elämän pienistä suurista asioista

Lappi, Saariselkä, eräänä syksynä…

Suomujoki virtasi Kotakönkäässä niin kuin se oli tehnyt varmaankin jo tuhansia vuosia. Mitä nyt oli ehkä välillä hieman uomaansa muuttanut. Vesi etsii haluamansa tien. Ihminen sen kulkua pyrkii tietysti rajoittamaan mutta kukapa täällä Saariselällä kanavia kuokkisi? Tuskin sen rauhaa häiritsi myöskään vuolaan virran viereen ihmisten rakentama laavu. Paikka oli sen verran syrjässä Saariselän tunturialueella että ei sinne räyhäporukkaa koskaan eksynyt. Rauhallisia vaeltajia vain. Pieni suuri tärkeä asia. Sellaisia kulkijoita olivat myös etelän suunnasta Kotakängästä lähestyvä pariskunta joka laavulla otti rinkat selästään ja arvioi hieman tilannetta.

Kotakönkäällä paistoi vielä aurinko mutta lännen suunnasta näytti tulevan synkkä saderintama. Pariskunnan ideana oli ollut edetä saman päivän reissulla Lankojärvelle saakka mutta erityisesti pariskunnan uroshenkilö oli aikanaan saanut oppinsa siitä mitä on mennä nukkumaan vesimärkään makuupussiin kun vermeet olivat myrskyssä pettäneet. Varusteet olivat pariskunnalla toki paljon paremmat kuin joskus 1980-luvulla mutta koska kiire ei ollut minnekään niin pariskunta päätti yöpyä tällä viihtyisällä laavulla. Se houkutteli paljon enemmän kuin mahdollinen rämpiminen rankkasateessa. Sateella kastui joka tapauksessa. Vaikka sadevermeet olivat päällä niin kroppa hikosi niitten alla yhtä lailla märäksi.

Pariskunta jätti rinkkansa laavulle tietäen että näillä selkosilla paikalleen jätetty tavara oli paikallaan palatessaankin ja vielä koskemattomana. Pieni suuri tärkeä asia. Siellä Helsingissä ne varastettaisiin saman tien. Helvetti soikoon, kun sieltä pääsisi lähtemään lopullisesti ja pysyvästi.  Koska aikaa oli niin he kulkivat pätkän matkaa ihastellen Kotaköngästä jossa Suomujoki jatkoi iänaikaista matkaansa kohti pohjoista aina Venäjän puolelle ja siitä lopulta Jäämereen. Ei sitä tainnut nämä ihmisten touhut paljoa kiinnostaa.

Olihan pariskunta aikaisemmin käynyt myös Suomujoen latvoilla ja ihmetellyt kuinka niin pienestä ja korkealla sijaitsevasta lirusta voi tulla niinkin suuri joki. Mutta jostain se vetensä vaan mukaansa keräsi. Tietysti täällä pohjoisessa joki tarkoitti jotain muuta kuin etelässä. Matkalla olisi edessä myös Rautuojan ylitys. Etelässä oja tarkoitti ojaa jonka yli saattoi hypätä, täällä pohjoisessa se oja saattoi olla kaksikymmentä metriä leveä virta.

Pariskunta palasi laavulle. Nainen alkoi purkaa kenttäpatjoja ja makuupusseja. Mies sytytti tulet. Sateelta oltiin päästy karkuun eikä haitannut vaikka ensimmäiset pisarat alkoivat pilven reunalta tipahdella. Suojaa oli tarjolla. Pieni suuri asia. Oli vuoro gourmet-aterian eli mies haki Trangiaan vettä, laittoi sekaan lihaliemikuutiot, rakettispagettia sekä corned beef-säilykettä. Lopputuloksena oli eräänlainen maukas lihamakaryllivelli johon antoi lisukkeensa Ylhäisten näkkileipä ja Koskenlaskija sekä Kotakönkäästä kenttäpulloon otettu vesi. Ei siitä eväs maastossa paljon parane.

Pariskunta istui vielä hetken tulilla. Sade yltyi joten yömyssy tehtiin Trangialla laavun suojassa. Tietysti teetä ja Röh-rommia. Yömyssyä nauttiessaan pariskunta totesi että luonnon ilmiöitä oli mieluisinta katsella silloin kun niitä vastaan oli jonkinlaista suojaa. Ja laavuhan tarjosi suojista parhaimman. Pieni suuri tärkeä asia. Mies laittoi vielä hyvän satsin puita nuotioon. Makuualustalle ja mukavaan makuupussiin oli hyvä asettautua ja kuunnella kun satava vesi ja rätisevä tuli ottivat mittaa keskenään. Uni tuli nopeasti ja oli tuttuun tapaansa paljon rauhallisempaa kuin siellä etelän maalikylissä.

Yöllä mies havahtui hetkeksi. Vaimo nukkui vieressä sikeästi. Vettä satoi edelleenkin mutta tuli oli vielä voitolla eikä ollut suostunut sammumaan. Ei sateestakaan mitään rankkaa kuuroa ollut tullut. Mies käänsi kylkeään ja nukahti uudelleen. Jossain vaiheessa yötä sade oli voittanut taistelun mutta samalla häipynyt itäänpäin ja aamuaurinko antoi kaivattua valoaan. Mies sytytti uudet tulet ja alkoi keitellä Trangialla kahvia vaimolle. Tästä oli hyvä jatkaa Lankojärvelle ja siitä eteenpäin aina Kiilopäälle. Nauttien pienistä suurista asioista.



26 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Vaikkei aiheeseen liitykään.
Mielenkiintoiseen videoon törmäsin: https://www.youtube.com/watch?v=LA4gI69CMsg

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Ihan mielenkiintoinen johtopäätelmä tuossa lopussa noista jenkeistä. Ja miksei muistakin. Veisin sen kuitenkin astetta pidemmälle, eli väittäisin että he eivät varsinaisesti halua taistella vaan tuntea taistelevansa. Ilman sen taistelun todellista vaaraa ja vaivaa.

Joppos123 kirjoitti...

Olipas kiva erätarina. Näissä hommissa on ollut ikäänkuin bonuksena, että on saanut eräillä ihan palkan kanssa.
Yksi ikimuistoisimpia reissuja oli joskus -90 luvun puolivälissä kun olin sissijoukkueen kanssa itä-rajan tuntumassa.
Joukkue oli hajautetussa toiminnassa joten se oli levittäytynyt erään tien varteen melkein 30 kilometrin matakalle.
Oli talvi ja pakkasta välillä -25, lunta oli pirusti.
Kiertelin ryhmiä intin hikilankuillanja päätin jäädä yöski erään kuusen persuksiin. Oli meinaan iso puu jonka alaoksat olivat jääneet hangenalle ja tyven juureen oli muodostut luonnon kota.
Eikun porontaja, telapatja ja makkari sisään ja unta palloon.
Yöllä heräsin johonkin ihme kohinaan ja kömmin ulos katsomaan mistä kysymys.
Eihän siellä mitään näkynyt,pakkanen paukkui puissa ja hanki kiilsi kuunvalossa.
Kun kömmin takaisin hoksasin, että se kohina oli oma verenkierto. Siellä oli niin hiljaista, että sen pystyi kuulemaan.
Koskaan en sen jäĺkeen ole moista kokenut. Jäi mieleen.
Sinä Ykä kun tunnut olevan erämiehiä niin vinkkinä Muonio.
Jos lohestus kiinnostaa niin sieltä saa veneitä moottoreineen vuokralle ja jos ei niin siellä on lukematon määrä pikkujokia joista nousee isoja harjuksia.
Ei tartte kaloja kylältä ostella.
Kun menee ennen juhannusta niin ei ole verenimijöitäkään riesaksi asti jos haluaa laavulla tai taivasalla nukkua.
Onhan sinne ajomatkaa mutta ottaa sen roadtrippinä ja pysähtelee sopivasti niin kyllä se menee.
Voihan sitä käydä hakemassa muutaman olusen Ruotsin Systembolaagista. Oma suositukseni on Arboga. Vahvaa mutta yllättävän hyvää.
Sen kanssa pitää olla vähän varovainen ja vesillä ei pisaraakaan. Se on meinaan 10,2 volttista ja puolen litran tölkki.

Joppos123 kirjoitti...

Seuraavaksi hyvän ja simppelin sapuskan ystäville resepti, elikkäs uunissa haudutettu poronlapa.

1. Vähintään 900 grammanen luullinen poronlapa
2. Laakea uunivuoka, porkkanaa, sipulia. Molempia muutama, ei ole tarkoitis tehdä ituhippipataa.
3. Huuhtele lapa nopeasti kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla
4. Lapa vuokaan, porkkanat ja sipulit sekaan
5. Laita vettä niin, että lapa melkein peittyy
6. Sekaan kaksi lihaliemikuutiota, ina suolaa, kymmenkunta katajanmarjaa(löytyy kauppojen maustehyllystä) ja kymmenkunta mustapippuria.

Uuni 110 max ja noin 7-8 tuntia haudutusta. Lisää vettä jos siltä tuntuu ja valele puolentunnin välein lusikalla nestettä lihan päälle.
Pottumuusi sopii lisukkeeksi ja vaikkapa paistetut suppilovahverot.
Ja eikun nauttimaan.

KKi kirjoitti...

Heh, mukavaa tarinaa asiasta. Niinhän se on, että luonnossa, kaukana kaikesta, omassa rauhassa, oppii arvostamaan ja nauttimaan pienistä asioista.

Vaan mitäpä kertoo ihmisistä se, että suurin osa luonnossa vaeltamisen sijaan valitsee aivan vitullisella hiilijalan jäljellä tehdyt välimeren turistihelvetit. Turistihelvetit jonne suomalainenkin lentää syömään suomibaarissa muusia ja lihapullia.

Monetkin jotka kertovat käyneensä Lapissa, tarkemman tiedustelun jälkeen ovat käyneet oikein jossakin hiihtohelvetissä ja sielläkin lähinnä "after ski":ssä. En tiedä itsikö vaiko nauraisiko.

Sinun tarinasi kuvaavat asioihin oikein ja sydämellä suhtautuvista ihmisistä. Koittakaa jaksaa.

Nimetön kirjoitti...

Kyllä. Tuli ihan sellainen rauhallinen olo lukiessa, mikä nuissa olosuhteissa tulee. Tulee hyvä muisto mieleen kun vaellettiin Utsjoki-Kevo reitti riparilla, josta on muuten aikaa. Siellä oli identtiset systerit samalla leirillä, ihan nätin näköisiä vieläpä, ne sitten päätti mennä uimaan yhden putouksen alle valkoiset t-paidat päällä.. Oli siinä 15v nöösipojilla leirin loppuajaksi supiteltavaa. T. Oloneuvos

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, KKi:lle ja Oloneuvokselle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Kiitokset. Luonto tarjoaa aika ajoin yllättävän hyviä yöpymispaikkoja niin kuin sinulle. Me punalaatat oltiin intissä – silloin kauan aikaa sitten – kovasti kateellisia jv:n heppujen paremmille henkilökohtaisille varusteille. Niin kuin niille makuupusseille. Tykistö kun tuli niissä hommissa vähän jälkijunassa. Se intin leveäliepeinen telapatja meillä kyllä oli ja se on ihan kätevä. Muonio on tuttu ja erityisesti siellä Pallas. Ja kiitos reseptistä. Niille on aina tilaa ja käyttöä.

KKi: Kiitokset sinullekin. Nää on tietysti makuasioita. Joku tykkää lentää etelään ja hörsiä uima-altaan vieressä rommikolaa. Itseäni ei sellainen ole koskaan kiinnostanut.

Oloneuvos: Sullehan on luonto tarjonnut ihan spesiaalinäkymiä… Itselläni se Kevo on valitettavasti jäänyt käymättä.

Nimetön kirjoitti...

Mukava juttu, tuli mieleen lapinreissut, kun ikää oli vähän yli 10 vuotta. Teltta oli sopu ja painoi ihan helevetisti kuivana ja arvaa mitä painoi märkänä. Kaikki vaatteet oli märkiä, yöllä oli hallaa - oli se aikaa. Jee, oma uusi pneumatiikkaputkesta isukin töissä hitsattu rinkka ja kaikkee!

Itse olen suosinut jostain syystä riisiä retkieväänä. Se pahapaha nekeririisi esikeitettynä kun valmistuu tosi nopeasti lihaliemeen dumpattuna. Ja kuulemma on aminohappokoostumukseltaan parempaa kuin makaryynit. Täydellisempää ravintoa tms.

70-luvun lopulla kun jutasin enemmäkin, riisipussi mahtui takin taskuun - viikon eväs, lihaliemikuutiot ja kuivalihat toiseen. Varavaatteet vakuumipussissa repuun ja kirves & trangia ja tenupullo reppuun. Ja eikun menoksi. Kuinka kauan siitä onkaan kun viimeksi kuuulin hiljaisuuden kohisevan korvissa - liian kauan.

Viimeksi etelässä jongunjoella taisin yöpyä kuusen alla, siitäkin jo vuosia. Lapissa ei ole tullut vuosiin käytyä, paitsi "koulutuksessa" pallaksella ja mitä näitä nyt onkaan.

Pyssymies

Nimetön kirjoitti...

On tuossa tulossa peura. Valviiksi ammattimiehen silppuamana ja pakkaamana.. Olisiko eränkävijöillä hyvää/hyviä ohjeita sen valmistamiseen? Mausteina käytössä suola ja mustapippuri, en juurikaan muita käytä. Eli hyviä vinkkejä kaivataan. Kerron sitten millaista tuli.
Huru-ukko
PS. Luista keiteään lientä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Aika kuluu, varusteet paranee, tosin miehet ränsistyy. Varusteita saa mutta varaosia kroppaan ei. Ei riisi hassumpaa evästä ole. Nykyisin myydään niitä varsin käteviä mausteriisipusseja. Käteviä ovat varmaankin myös nämä kevyet vaellusmuonat mutta itse en ole niihin koskaan mieltynyt. Olen jotenkin jämähtänyt siihen säilyketölkkiaikaan. Silloin 1970-luvun lopulla meillä oli ensimmäisellä Lapin reissulla jo rinkka, mutta nehän olivat silloin varsin uutta. Repuilla mentiin sitä ennen. Repuillahan ne menivät aikanaan kaukopartiomiehetkin vaikka heidän reissunsa olivat vähän toisenlaisia kuin meidän.

Huru-ukko: En ole itse peuraa valmistanut mutta katsotaan tulisiko muilta neuvoja. Kerro sitten, kuinka onnistui.

Nimetön kirjoitti...

Kuivaeväitä on tullut kokeiltua. Pakastekuivattuja ja muita. Paras kuivaeväs on kuivaliha & riisi. Ei paina paljoa ja maistuu. Kaupalliset oli aika kummallisen makuisia.

MRE - Meals Rejecred by Ethiopians - ei nekään olleet kovin vakuuttavia ja painoivat ihan liikaa. Paras kompromissi saadaan riisillä & sopivilla säilykkellä. Kuivalihan saatavuus on välillä heikkoa ja siihen saattaa kyllästyä ptkällä vaelluksella.

Müslit on kanssa kuivaeväitä, osa on paremman makuisia kuivana kuin kostutettuina. Müslia, suklaata & riisiä & kuivalihaa on kokeiltu resepti, jaksaa jaksaa - mutta suklaa ei viikon reissun jälkeen maistu ainakaan kuukauteen.

Kovalla pakkasella koeteltu resepti on voimapuuro: Kaurapuuroon sekoitetaan silavaa - nykyisin voi silavan korvata pekonilla. kesäkuumalla pelkkä ajatuskin ällöttää mutta kun pakkasta on tarpeeksi ja on tullut hieman hiihdettyä kuuma, rasvainen puuro uppoaa kummasti ja lämmittää pitkään. Corned Beef ja nötkötti käy nekin puuron sekaan. Liäbonuksena puuron voi tehdä rukkaset kädessä, sotkematta yhtä kattilaa enempää astioita - pakkasella hyviä asioita.

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Tässäpä Huru-Ukolle muutama vinkki.

Fileet mieluiten nopsasti valurautapannulla muutama minuutti max per puoli. Ota huoneenlämpöön ainakin pari tuntia ennen. Maustaa kannattaa vasta kun on valmista.

Paistit uunissa paistomittarilla ja sopivan punainen on sisältä kun mittari näyttää 55-60 astetta. Ei tartte mausteita jos ei halua. Pinnalle ennen syöntiä ina sormisuolaa ja avot.

Muut ruhonosat sopivat parhaiten hitaasti haudutettaviin pataruokiin. Pienellä lämmöllä ja pitkään. Tuohon tapaan sopii hyvin vaikkapa lapa,kaulakiekot ja potkakiekot.

Rasvatonta lihaa joten itse laitan monasti sekaan ihan silavaa tai voita. Tulee hyvänmakuista.
Luista kannnattaa keittää pohjaliemi vaikkapa lihakeitolle. Keittoaikaa kannattaa varata ainakin se 6 tuntia mieluiten jopa 8. Ota luista keittämisen jälkeen liha talteen. Sekaan juurekset ja vaikkapa lapaa. Mitä pidenpää keittää sen maukkaampaa.

Peura ja poro siinä mielessä kivoja laittaa, että jos ei hätäile niin ne onnistuu aina ja ei pahemmin mausteita kaipaa.

Riistapadoissa olen suosinut katajanmarjaa, jotenkin se sopii niihin.

Hyviä kokkaushetkiä.

Joppos123 kirjoitti...

Nöde on kyllä aika monikättöinen voimanlähde. Siitä saa paistettua jopa pihvejä.
Aikoinaan kun tuli koluttua noita pöpelikköjä enemmänkin niin yritin pitää mahdollisimman hyvät välit eri yksiköiden vääpeleihin. Niiltä kun sattui välillä kahvien lisäksi saamaan sellasia 750 grammasia nödetölkkejä. Painoihan ne kaiken muun ohella rinkassa mutta mielelläänhän niitä roudas.
Toinen monikäyttöinen ape on metukka.
Aika useasti tuli pysäytettyä jossain huitsinkuusessa kauppa-auto, silloin kun niitä vielä oli ostettua tanko metukkaa.
Säilyy kesälläkin noin viikon, sen verran vissiin suolaa ja säilöntäaineita.
Sitä kun silpasee noin 100 grammaa taistelumuonissa olevan muusin sekaan niin jaksaa mennä.
Lapin kalareissuilla tulee edelleen tehtyä tuota muusia, siellä laitan sekaan kylmäsavustettua poroa pikkukuutioina.

Qroquius Kad kirjoitti...

Mikäli veli Huru-ukko peurareseptejä kaipaa, niistä ei tuossa osoitteessa tule pulaa:

http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2010/10/peuranpaisti-hunajapaahdetut-juurekset.html

Linkki vie suoraan sellaiseen kysyttyyn peura-suola-pippuri -reseptiin;
nuo hunajakasvislisukkeet ovat valinnaisia, kuten aina.

Mitä tulee veli Jopposin mainitsemaan eräilyn ja Suomen Raskaan suhteeseen, on pakko sanoa että itselläni se vaikutti kyllä ikävästi toisinpäin:

kun miellyttävää asiaa pakotetaan suorittamaan vastentahtoisesti liikaa liian kauan, se lakkaa koko pian olemasta mielihyvää tuottavaa;
siihen vielä pakkotuotuina juuri ne läpimärät vaatteet läpimärkine makuupusseineen.

Eikä veli Ykän toki tarvitse kadehtia jalkaväen leiriytymistarpeita;
en itse koskaan yrittänytkään änkeä itseäni ylipäällikkö Koiviston palveluksessa Lapin Jääkäripataljoonan väliaikaisesti huomaani suomaan makuupussiin.

Nukuin metsässä aina puolijoukkue- tai sissiteltassa maasto- tai lumipuku päällä jalkineet jalassa sen vähän minkä pystyin.
Kohtahan oli taas alettava sinkoilla ympäri Mellankagasta tai missä sitten oltiinkin.
Itse asiassa me LapJP:n pojat kadehdimme PohmTR:n tyyppejä erään aseveljen kerran kuultua kahden tykärin ohikulkevan kiroilun:
"Voi vittusaatana, taas moottorimarssi! Kuus tuntia perkeleen Masin lavalla taas helvetti!!"

Meillä LapJP:ssä kun se moottorimarssikoulutus oli sitä, että ajettiin Bankuilla vähän matkaa pitkin soratietää kunnes tuli

ILMASUOJAAN!

Sitten ajettin pöpelikköön vetämään naamioverkot Bankkujen ylle, mentiin kuusen juureen kyykkyyn, sitten purettiin verkot takaisin kyytiin kuten pakaajatkin (aina parasta mahdollista vauhtia!) muutkin ja taas tielle toistamaan sama uudestaan
ja uudestaan
ja uudestaan.

Samaan aikaan tykärit saivat nukkua Masin lavalla.
Tasan ei käy onnen lahjat, sanoi Runeberg.

Ja fillarilla en ole ajanut enää kertaakaan kotiuttamisen jälkeen.

Qroquius Kad kirjoitti...

Ja veli Jopposin resepteihin:
kenttälapion käytön kaikkia ulottuvuuksia ei opetettu ainakaan minulle.

Sen päällä nimittäin voi paistaa pihvin, kun siitä on ensin pyyhitty huolellisesti pois maa-aines ja muu lika.

Nimetön kirjoitti...

Kiitos Joppos123 vinkeistä. Kokkeillaan ja kokkaillaan huomenissa. Jauhelihaa on puolkilonen sulamassa. Jospa siitä huomiseen mennessä jotain keksisi tehdä.
Itekki tykkään pitkään muhitella ja padassa haudutella. Pääseepi helpommalla niin. Viimeksi oli riistana villisian kasleria, uunissa taisi olla satasessa seittemän kaheksan tuntia. Vaan hyvvää tuli. Likkaki tykkäs:)
Huru-ukko

Joppos123 kirjoitti...

Kyllä se sapuskanteko vanhalla kenttälapiolla onnistui. Nyt on kahvat muovia niin ei sitä parane nuotioon tunkea, tulee turhan pikantti sävy.
Itse tässä jo kohta 34 vuotta ollut intissä. Sen verran simppeli etten kerran sinne menneenä ole älynnyt poiskaan lähteä. Kohta ne tosin potkaisee pihalle kun tulee ajolähtöikä vastaan.
Ne vanhat intin untuvapussit olivat märkänä kyllä aika perkeleitä. Eivät enää pitäneet lämpimänä ja painoivat ainakin 20 kiloa.
Ei meilläkään aikoinaan KarJP:ssa mitää makuupusseja ollut vaan viltti ja mantteli. Nykyisillä kennopusseilla tarkenee hyvin nukkua vaikka pihalla kunhan vähän pääsee maasta irti.
Ei sitä viimeisinä kenttävuosina enää ikinä tullut teltassa nukuttua vaan jossain taivasalla tai auton lavalla.
Paljon paremmin sai levättyä kun ei koko ajan lämpötilat sahannut pakkasesta saunalämpöihin, kipinä kun sekoili. Ei ollut naamalle tallojia tai kuorsaajia.
Ihan taivasalla on hyvä nukkua.

Joppos123 kirjoitti...

Tee Huru-Ukko siitä jauhelista mureke.
Osta toinen puolikas sikajauhelihaa ja laita ne sekaisin.
1. Iso sipuli kuutioiksi
2. Purkki kermaviiliä
3. Desi korppujauhoja
4. 2 kananmunaa
5. Kourallinen kapriksia
6. Suolaa, mustapippuria

Uuniin palttiarallaa 1-1,5 tuntia. Tulee takuuvarmasti hyvä.
Samalla taikinalla saa myös mainioita jauhelihapihvejä. Vähän enemmän vaan hellanääressä touhuilua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Joppos123:lle, Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kuivaliha on aina toimiva ratkaisu. Nimenomaan niitä teollisuuskuivamuonia vaellukseen en erityisemmin välitä käyttää. Voimapuuro voisi olla käyttökelpoinen. Itse semmoisena pikalämmikkeenä suosin lihalientä.

Joppos123: Ruokavinkki välitetty, kiitokset. Ja kiitokset jaetuista muistoista. Nykyinen kaupan nötkötti ei sinänsä vakuuta missään muodossa. Mutta sitä intin nötköttiä ostaisin vielä mielelläni itsekin jos vaan jostain saisin. Vaan näinköhän sitä myydään siviileille.

Qroquius Kad: Myös kiitokset jaetuista muistoista. Ja tosi on että mikä tahansa asia maistuu puulta jos sitä pannaan tekemään väkisin.

Huru-ukko: Ei muuta kuin hyvää ruokahalua. Villisian lihan on kyllä myös maukasta.

Joppos123 kirjoitti...

Jostain tarttunut mukaan 500 grammaa Marsalkka Mannerheimin suosikkia elikkäs vorsmarkkia.
Täytyypä ensi viikonloppuna tehdä. Kylkeen tietenkin perunaa, punajuurta ja suolakurkkuja.
Ensi viikko menee vähän vaihtelevilla eväillä. Pitää lähteä pikkuisen duunireissuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Hyvää ja turvallista työreissua. Pakko muuten tunnustaa että tuota vorsmakkia ei ole tullut koskaan maistettua.

Nimetön kirjoitti...

Tuo voimapuuro on kotoisin intin VM -43 keittokirjasesta, OsKun laatima, muistaakseni. Toinen jännä ohje on jäänyt tekemättä. Voimajuoma. Sakariinin ajattelin korvata hermesetaksella, puolukka jauhetta saa kaupasta, esanssejakin löytyy. Mutta mistä pirusta löytyisi pervitiiniä? Voiko sen korvata pirillä? Kysyy nimim. Epätietoinen Oinas.

Pirtua saimme kokeisiimme porukan kandilta, sopiva annos piristää ja lämmittää. Tietääkseni hiihtäjät käyttivät ihan kossua samaan tarkoitukseen 50-luvulla. Sekoitetaan kuumaan mehuun. Ongelmana on vaikutuksen loppuessa se, että väsymys tulee kahta kauheampana ja vilu kans.

Lihaliemi ei muuten lämmitä läheskään yhtä pitkään kuin tuo puuro. Silavan tms. rasva sisältää PALJON kaloreita ja pysyy muutenkin kuumana kauan. Kauraryynien energiakin on hitaita hiilareita ja siitäkin tulee energiaa kauan. Tätä testattiin aikoinaan grönlanti tähtäimessä. Muutamalla aika kylmällä lapin vaelluksella. Jäi lähtemättä, reissun primus motor vaihtoi hiippakuntaa kolmekymppisenä aika yllättäen. Muistoreissua suunniteltiin, tuli lama ja se vei työpaikkoja ja rahoituksen. Ehkä joskus teemme. Ehkä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Jaa Grönlantia meinaat? Toivotan onnea. Itselleni haaste olisi liian suuri.

Nimetön kirjoitti...

Ei nyt enää grönlantiin. Muistoreissua on ehdoteltu lappiin, käsivarteen, abiskon seudulle - saa nyt nähdä tehdäänkö muuta kuin joskus mökille. Talvella, johonkin lähisaareen tulille. Vuodet on vierineet. Ukot on ukkoontuneet, ei olla enää kolmekyppisiä.

Pyssymies

Nimetön kirjoitti...

Kiitos kovasti vinkeistä peuran valmistamiseen ruuaksi. Itse eka satsi jauhelihaa kerkisi mennä ihan melkein sinällään. Suolaa, mustapippuria ja pieni liraus ruokakermaa. Sitä sitten lötöstelin käsissäni, että sain jonnii laesen kiinteähkön kasan, pyörittelin sitä sitte hyppysissä ja laiton pellille uuniin. Parisattaa astella ja liekö vartin olleet, kello unohtu vahtia. Vaan ei nuista jääny mallikappaletta. Ettoneelta herättyä söin viimeset. Tuntu maistuvan. Seuraavaa satsia varten pitänee perehtyä vinkkeihin tarkemmin ja kahtoo mitä kaapista löytyy. Ja jos ei mitä löyvy saapihna viiä autonkotteron sulamaan ääsmarketin halliin:)
Huru-ukko
PS. Laps tulloo taas kyllään viikonloppuna ni kae sille pittää tuas jottaen hyvvee laettaa ruuaksi, eli hyvän parasta...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Sama vika täällä. Aika tekee tehtävänsä. Ja monta paikkaa jäi koluamatta mutta onhan sitä jossain ehditty sentään rämpiä.

Huru-ukko: Lapsesi – joka lienee jo koko lailla aikaihminen – vierailusta tuli mieleen se että vaikka minäkin olen jo melko vanha äijän körmy niin vanhemmille minä olen aina vaan se pikku-Ykä.