maanantai 6. heinäkuuta 2026

RUIKUTUSVALTAA ARMEIJASSA

Lukijathan muistavat että kolmisenkymmentä vuotta sitten lanseerattiin tuo naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Asian ideana ei suinkaan ollut se, että se vahvistaisi maanpuolustusta vaan tuo kuuluisa tasa-arvo. Tai päivitetty versio eli naisen täytyy päästä inttiin, jos sitä huvittaa, mutta jos ei huvita, niin ei missään nimessä ole pakko. Miehillä tilanne on hiukka toisin.

Ja siinähän kävi niin kuin arveltiinkin eli armeija joutui tottumaan ruikutusvaltaan. Eli naiset valittavat kun heitä kohdellaan seksistisesti ja huumorikin on liian härskiä. Ja tokihan tuoreeltaan Yle kirjoitti asiasta ja otsikoi:

Analyysi: Intin suuri vahvuus on samalla sen helmasynti.

Ja kuinkas juttu etenee eli perustelee:

Varusmies on perisuomalainen ja perinteisen maskuliininen. Ulkopuolelle jää paljon erilaisuutta. Varusmiehen sapluunaan ei välttämättä mahdu vapaaehtoinen nainen saati sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva.

Puolustusvoimien prioriteetti taitaa olla kuitenkin ihan muualla.

Puolustusvoimien tavoitteena on, että 2 000 naista hakeutuisi vuosittain palvelukseen vuoteen 2027 mennessä. Tämä tarkoittaisi vuotuisen hakijamäärän kasvua noin 500 henkilöllä.

Määrä ei ole kasvanut 2020-luvulla. Kaikki keinot tehdä intistä houkuttelevampi naisille olisivat siis tervetulleita.

Miksi? Kuinka se palvelee maanpuolustusta? Jonkun Lotta Svärd-järjestön uudelleen perustamisen olisin kyllä ymmärtänyt.

Puolustusvoimien selitykset yhteiskunnan ilmiöiden heijastumisesta varusmiespalvelukseen ja esimerkiksi huumorin erilaisista tulkinnoista eivät tyydytä. Puolustusvoimien tulee keskittyä aitoon uudistumiseen.

Eli annetaan ruikutusfeminismin määritellä se, kuinka armeijassa toimitaaan ja puhutaan.

Asepalvelus on sinänsä rankkaa ja usein vittumaista. Siihen on aina kuulunut osaltaan härski huumori. Ja puolustusvoimien tehtävä on kouluttaa sotilaita tuhoamaan mahdollisen vihollisen mahdollisimman hyvin. Puolustusvoimien tehtävä ei ole keskittyä siihen, että naisille ei missään olosuhteissa tule henkinen pipi.

Haukkukaa vaan naisvihamieliseksi. Mutta naiset ovat pirun lahjakkaita sotkemaan toimivia asioita.

Ja joo, minunkin inttiaikaan oltiin harmaissa ja naisten asepalvelusta pidettiin lähinnä vitsinä.

27 kommenttia:

Ekku kirjoitti...

Kirjoitit kyllä asian sen verran tyhjentävästi, että ei siihen ole paljon lisäämistä. Kyllähän ne Puilustusvoimissa tietävät, että maanpuolustuksen kannalta naisten vapaaehtoinen asepalvelus ei vaikuta puolustuskykyyn juuta eikä jaata.
Mutta etsippä korkearvoinen upseeri, joka sanoo sen julkisesti ääneen. Rangaistus moisesta teosta on vähintäänkin urakehityksen tyssääminen, kun poliitikot ja mediapainostus ei noista hommista kykene potkuja järjestämään.
Yhteishenki on tärkeä osa minkä tahansa ryhmän toimintaa. Armeija ei mitenkään voi ottaa huomioon kaikkien vähemmistöjen erikoisvaatimuksia tai muuten sen kyky hoitaa ensisijaista tehtäväänsä kärsii. Ottaisivat edes mallia israelilaisilta ja sijoittaisivat naiset omiin yksiköihinsä.

Anonyymi kirjoitti...

Saadaanhan niitä naisia lisää kun otetaan sisään kaikki, jotka jaksavat juosta 10 metriä hengästymättä. Riman alentaminen tuntuu olevan nykyajan trendi muutenkin ja monilla nuorilla naisilla saattaa ollla aivan vastustamaton halu päästä kurmuuttamaan poikia/miehiä kersantti Karoliinan tapaan. Kun lisätään vielä hunnun käyttöoikeus sotilaan ja poliisin "univormuun" (Ohisalon ehdotus), puolustus- ja pelastuspuolella voidaan huokaista helpotuksesta.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Naisten myötä tuli armeijaan vaatimukset kasvisruuasta, kivikautissuojien rahoista, vessojen ovista ja mitä vielä. Naiset ovat aina tyytymättömiä ja vaatimassa sitä sun tätä. Vapaaehtoisina inttiin tulleilla ei pitäisi olla vaatimuksia, koska sieltä voi pysyä pois, jos ilmapiiri on liian miehinen.

Bogreol kirjoitti...

'Puolustusvoimien tulee keskittyä aitoon uudistumiseen' mutta ei aito avioliitto -yhdistyksen tavalla vaan se on kulkemassa ideologisesti intersektionaalisen feminismin tietä. Sitä YLE ylpeästi haluaa edistää. Puolustusvoimien tehtävä unohtuu näissä liberaalin maailman kotkotuksissa. Puolustusvoimien muutoksen ei tule olla kytköksissä pride-marssien yhä häpeämättömämpään ja säädyttömämpään suuntaan, uskon, että nimenomaan naiset Setassakin näitä 'ihmisoikeusasioita' hämmentävät kyseenalaiseen suuntaan.

Puolustusvoimien perustehtävä ei saa unohtua, Suomen puolustamisesta asein suurimman taakan kantavat miehet, eikä miesten maailman tapaa käsitellä asioita tule pakottaa jatkuvaan valvontaan epäasiallisuus-syytösten vuoksi. Eikä tämä merkitse sitä etteikö käyttäytyä pitäisi, vaan ettei vasemmiston woke-ajattelun saa antaa pilata armeijan ilmapiiriä ja puolustustahtoa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä naisten kokema häirintä lisääntyi vasta sitten kun hiedän oli ensin PAKKO päästä pesimään samoihin tupiin miesten kanssa. Koska ollaan samalla "hukkaviivalla" miesten kanssa.
Muistaakseni asiasta varoitettiin, että näin tulee käymään, mutta kun se tasa-arvo, jakamattomat ihmisoikudet ja kaikki muut rumat sanat joilla asiaa perusteltiin, niin ne varoitukset kaikuivat kuuroille korville. KOSKA MÄ HALUUN NIIN MUN KUULUU SAADA!! Israelin armeijassa, jossa naisilla on pakollinen asepalvelus ei mokomaa käytäntöä ole. Vaan siellä ei hipit hillu eikä femakot sanele sääntöjä!! IDF:n käytätö muitaakseni on myös ettei samaan taisteluyksiikköön komenneta naisia ja miehiä sekaisin koska se ei toimi, kun ne miehet yrittävät pelastaa ne naiset ja koko homma kusee silloin kaikilta osin. Saa korjta jos olen väärässä!
Sama voi olla edessä meilläkin jos ja kun tulee eteen se tosipaikka ja ammutaan kovilla ja kohti molemmin puolin.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Nythän tuli kuitenkin hieno uudistus, että miehilläkin saa olla hiukset samanlaiset (pitkät) kuin naisilla siellä armeijassa. Kunhan hiukset pysyvät kuitenkin siten, etteivät ne häiritse. Tasa-arvon nimissä tietysti. Onkohan tuo kovinkaan hyvä uudistus. Muistan, kun kävin armeijan 1970-luvulla, niin naurettiin Ruotsalaisten varusmiesten hiusverkkoja. Ei ne kovin sotilaalta näyttäneet. Moni Ruotsin Suomalainen halusi käydä Suomen armeijan eikä mitään hiusverkkoporukkaa. Partaa ei taida saada vieläkään pitää armeijassa. Varmaankin joku transnainen joskus kumoaa tämänkin säännön.

Anonyymi kirjoitti...

Olin tuolloin intissä kun naisia alettiin ottamaan, ainakin ko paikassa, Mikkelissä naiset ei ollut valittajia, siellä ne oli alasti suihkussa kun me miehet illalla pestiin hampaita ja hauskaa oli itse kullakin. Eli tuo valitus on alkanu varmaan viimeiset 10 vuoden sisällä kun tuo uusi feminismi on nousut saastuttamaan joka ikisen paikan.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

On olemassa kasapäin tutkimuksia ja havaintoja naisten suoranaisesta haitallisuudesta armeijassa. He eivät ole "merkityksettömiä" vaan suoranaisen haitallisia. Tämä on havaittu lukemattomia kertoja.

Joppos123 kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Joppos123 kirjoitti...

Ykä voi poistaa aikaisemman näppihäiriöviestin jo ennen julkaisua, ei pysynyt tabletti ajatuksen mukana mutta asiaan.
Itselläni on kahdenlaisia kokemuksia naisista armeijassa. Kokemuksia on kentältä ja esikunnista, niin siviileistä kuin sotilaistakin. On huonoja ja hyviä Kokemuksia ihan kuten miehistäkin. Naisista löytyy upseeripuolelta hyviä esmes eritasoisten esikuntien suunnittelutehtäviin ja samalla he vapauttavat miehiä rintamalle.
Kitinöille pitäisi laittaa jo varusmiespalveluksessa stoppi. Ei sotaan valittajia voi ottaa. Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa ihan nykypäiväkin. Jos pää ei kestä rauhanaikana ei se kestä sodassakaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka feminismi saa aina enemmän valtaa Suomessa. Edes armeija ei uskalla panna hanttiin.

Joppos123 kirjoitti...

Valtaosa naisista ei valita intissä sen enempää kuin miehetkään. Kuten yhteiskunnassa tänä päivänä ihan yleisesti niin pienen urputtavan vähemmistön ulina kuuluu kauaksi ja sillä on suhteeton vaikutus kokonaisuuteen. Vihervasemmistolainen media etsii aina sen piipittäjän valittamaan.

Joppos123 kirjoitti...

Kas kun en ole kertaakaan sellaiseen tutkimukseen törmännyt vaikka juurikin tutkimus oli leipälajini ennen eläköitymistä. Taitaa olla ihan kirjoittajan omaa "hihalyysiä" ko tutkimukset.

Qroquius Kad kirjoitti...

Mietin miten kukaan voi vakavissaan kuvitella näiden kitisijäprinsessojen suoriutuvan Putler-armeijan lihamyllyrynnäkön torjumisesta.
Totesin että samalla tavalla kuin nykyäänkin liian monet kuvittelevat naisten kykenevän aivan kaikkeen, aivan kaikkeen, aivan kaikkeen samaan kuin miehetkin.
Näin siitä huolimatta, että esim. kamppailu-urheilussa on miesten ja naisten sarjojen lisäksi painoluokat ja harjoituspeleissä naisten maajoukkueet ottavat yhä uudestaan rumasti kuokkaansa 14-vuotiailta C-junnupojilta.

Mutta Suomessa on huolestuttavan paljon naisia, jotka kuvittelevat olevansa Supergirlejä koska ovat selviytyneet kymmenistä väkivaltatilanteista liput liehuen.
Todellisuudessa kukaan niistä ei ole koskaan ollut todellisessa väkivaltatilanteessa.
Ilmiön kääntöpuolena riittää naisia, jotka kokevat joutuvansa joka päivä monta kertaa kantakirjasuomalaisen miehen raa'an väkivallan uhriksi, koska Suomi on maailman vaarallisin maa naisille.

Yliopistossa on opetettu niin, joten niin täytyy olla!
Sitäpaitsi se on niin, koska siltä tuntuu!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. En lähde väittämään tutkimuksista mutta QK:n kommentissa on kyllä pointtinsa.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Tasa-arvo on niin kovin omituinen sana kun sitä jatkuvasti käytetään henkiseen nujertamiseen ja varsinkin miesten/poikien nujertamiseen. Terve järki puolestaan sanoo milloin kannattaa panna miehiä ja naisia samaan tupaan ja milloin erottaa omiksi porukoikseen yhteiskunnan eri tilanteissa. Istuin aikanaan taloyhtiön hallituksessa ainoana naisena ja tuli kyse taloyhtiön väestönsuojelun järjestämisestä. Miehet mulkoilivat toisiaan ärtyneesti ja minulla oli kiire seuraavaan paikkaan sinä aamuna, joten totesin, että minä otan hoitaakseni suojeluvastaavan homman. Kävin läpi koulutuksen ja hoidin työt ja taloyhtiön miehet sekä isännöitsijä olivat tyytyväisiä eikä asiasta tarvinnut enempää otella. Eikä siinä hommassa ollut sukupuolella mitään väliä, yhteiskunnassa on paljon töitä, joita naiset voivat miehittää (!) ja vapauttaa miehet puolestaan hoitamaan sitä raaempaa tehtävää rajoilla.

Mutta tässäkin tarinassa ne operatiiviset sanat olivat Terve Järki, vanha kunnon idea, joka meidän yhteiskunnastamme on hyvin nopeasti katoamassa olemattomiin.

Anonyymi kirjoitti...

Lienen itse ollut jonkinlainen poikkeusyksilö, mutta muistan omalta armeija-ajaltani vielä liiankin hyvin: sain jo alokasaikana enemmän kuin tarpeekseni samaan tupaan sijoitettujen alinomaisista rivoista puheista ja varsinkin itselleni tehdyistä suorastaan tungettelevista kysymyksistä.
Oli tietysti raskaissa harjoituksissakin sietämistä, mutta niillä sentään oli ilmeinen tarkoitus. Mutta ajoittain jopa vielä pahemmalta tuntui, että silloinkin kun niitä ei ollut, joutui alinomaa kuuntelemaan sopimattomia, iltaisin usein jopa pitkään vielä senkin jälkeen kun "hiljaisuus" oli kuulutettu. Muille se kaiketi oli jonkinlaista terapiaa, helpotusta ja paineen purkausta, mutta minusta se tuntui pikemminkin ylimääräiseltä harmilta, jota oli siedettävä kaiken muun lisäksi. Siihen aikaan armeijassa ei vielä ollut naisia, mutta toisinaan tuli jopa mieleeni: kunpa olisikin, niin eivät nuo varmaankaan kehtaisi puhua heistä tuohon sävyyn heidän itsensä kuullen.

Anonyymi kirjoitti...

Ja siihen QK:n pointtiin on myös erehtynyt erään "länsimaan presidenttikin uskomaan. VALITETTAVSATI!!
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Jokainen voi tietysti ajatella asiasta niin kun haluaa.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Grok:

"Yhdysvaltain merijalkaväen (USMC) 2015 tutkimus on yksi kattavimmista ja eniten viitatuista tutkimuksista aiheesta. Se oli vuoden mittainen kenttäkokeilu (Ground Combat Element Integrated Task Force), jossa verrattiin puhtaasti miehistä koostuvia osastoja sekajoukkoihin (miehiä + naisia) erilaisissa maataistelutehtävissä.

npr.org

Keskeiset tulokset:Kaikki-mies-osastot suoriutuivat paremmin 69 %:ssa (93/134) arvioiduista taistelutehtävistä.
Sekajoukot olivat parempia vain kahdessa tehtävässä (eräissä konekiväärien tarkkuuksissa).
Nopeus: Kaikki-mies-osastot olivat nopeampia kaikissa taktillisissa liikkeissä (erityisesti raskaampien aseiden kanssa).
Tappavuus: Miehet olivat tarkempia useimmilla aseilla (M4, M27, M203 jne.). Esim. provisio-osastoissa miehet osuivat paremmin.
Muut tehtävät: Parempi esteiden ylitys, haavoittuneiden evakuointi ja miehistöaseiden käyttö.
Loukkaantumiset: Naisilla merkittävästi korkeampi loukkaantumisriski (erityisesti rasitusmurtumat ja alaraajavammat). GCEITF-kokeessa tuki- ja liikuntaelinvammoja oli naisilla ~40,5 % vs. miehillä ~18,8 %.
Fysiologiset erot: Miehillä keskimäärin suurempi voima, anaerobinen ja aerobinen kapasiteetti sekä parempi kyky kantaa raskaita kuormia pitkiä aikoja."

Noin mitä olen kirjallisuuteen tutustunut, kriittiseksi muodustuu aina tuo rasitusvammojen yleisyys. Tämä on vain yksi esimerkki monista.

Anonyymi kirjoitti...

Onko kukaan ajatellut sitä, mitä tapahtuu venäläisten sotavangeiksi jääville suomalaisille naissotilaille?

-TR- kirjoitti...

Poliisi ja oikeuslaitos ovat jo kultturi-marxismin syövyttämiä. Puolustusvoimissa prosessi on meneillään mutta vielä kesken.

Anonyymi kirjoitti...

Israelissa tuo naisten asepalvelus on kai toiminut aika hyvin. Siellä muistaakseni huomattiin, että naiset kannatti pistää omiin yksikköihinsä., koska taisteluissa miehet liian innokkaasti yrittivät pelastaa naisia jopa toivottomissa tillanteissa kuollen itsekin.

29051453 kirjoitti...

En ole nainen, mutta yrittäisin napata kymmenen mukaani ja säästäisin viimeisen luodin itselleni. Ongelma on se, jos räjähdys löisi ihmisen tajuttomaksi eikä itsemurha olisi mahdollinen.
Oma isäni ei ison kakkosen kokemuksistaan paljon puhunut, mutta ymmärsin, että enemmän kuin kuolemaa suomalainen pelkäsi sotavangiksi jäämistä.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Tuo viittaamani on siis "Landmark Study". Kaikki sen jälkeiset ovat keskittyneet vain "integraation onnistumiseen" ja hyvän mielen "minusta tuntuu" tarinoihin. Suoriutuminen on jo kaikkineen tullut täysin selväksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteeistanne.

Catilina: Kiitos lisäyksestä.

Ano1 & 29051453: Venäläiset eivät ole kovin kuuluisia vankien hyvästä kohtelusta.

Ano2: Näin olen minäkin ymmärtänyt.

Joppos123 kirjoitti...

Ammattiarmeijoilla on ihan eri ongelmat kuin asevelvollisuuteen perustuvilla armeijoilla. Lähtien ihan eri henkillstöryhmien välisestä kanssakäymisestä. Itse luulen jotain tietäväni siitä mitä meidän PV on ja ei ole. Palvelin siellä 36 vuotta. Paljon löytyy tarkoitushaluista mutua ja höpöä varsinkin sellaisista suunnista jotka eivät tiedä intistä enempää kuin sen oman varusmiespalveluksensa tai ei edes sitä.