tiistai 9. helmikuuta 2010

VÄITTEEN KUMOAMISESTA

Hiljattain esitetyssä MOT-ohjelmassa käytiin läpi sitä, että humanitaarinen maahanmuutto maksaa suomalaisille varsin suuren summan rahaa. Hienoa Yleisradio, kerrankin. Hyvin monessa suomalaisperheessä istutaan arkisin klo 20.00 – 20.30 tv:n ääressä ja monessa suomalaisperheessä varmastikin ns. purkka pysähtyi ja öögat aukesivat. Hieno juttu.

Imperiumin vastaiskuhan on ilman muuta tulossa, ja pientä esimakua siitä antoi Tommi Lievemaa, joka mm. tässä SAFKA-järjestössä vaikuttaa. Eihän tähän sinänsä pitäisi puuttua, mutta tämä on sen verran herkullinen esimerkki ns. mokuttajan logiikasta.

Eli Lievemaahan torppasi koko ohjelman journalistiseksi roskaksi, löytäen vielä lillukanvarretkin. Puuroja ja vellejä jäin tosin kaipaamaan. Kuinka hän murskasi MOT:n väitteet? No siten, että että herrat Jukka Härmälä ja Mikael Lilius nauttivat tolkuttoman suurta eläkettä. Jaa-a, Lievemaan väitehän pitää paikkansa. Rahan paskaa tippuu kavereitten tilille melko runsaasti. MOT:n esittämiä väitteitähän Lievemaa ei millään perustele nurin, mutta kun mies esittää väitteen jostain muusta, niin perinteiseen tyyliin itselle epämieluisat väitteet pyyhkiytyvät olemattomiin.

Tää logiikka on kiistatta käyttökelpoista. Testaillaanpa:

Väite A: Suomalainen maahanmuuttopolitiikka aiheuttaa jo ennestään velkaantuneelle ja peruspalveluistaan tinkimään joutuvalle maalle erittäin suuria ylimääräisiä kuluja, ja pelkona on, että Suomi muuttuu eräänlaiseksi Afrikan sosiaalitoimistoksi, mihin viisimiljoonaisella kansalla ei kertakaikkiaan ole varaa.

Vastaväite B: Väite A ei pidä paikkaansa, sillä Härmälä ja Lilius nauttivat ihan törkeän suurta eläkettä.

Vastaväite B on kiistatta tosi. Siispä väite A kumoutuu. Suomen maahnmuuttopolitiikassa ei ole mitään vikaa.

*

Hyvin pelittää. Jatketaanpa:

Väite A: Stalin oli melkoinen mulkku miehekseen. Tapatti omaa kansaansa ihan helvatusti, osan ampumalla ja osan nälkään. Meni juutas ja pisti armeijansa hyökkäämään naapurimaihinkin.

Vastaväite B: Väite A ei pidä paikkaansa, sillä Hitler oli melkoinen mulkku miehekseen. Tapatti omaa kansaansa ihan helvatusti, osan ampumalla ja osan nälkään. Meni juutas ja pisti armeijansa hyökkäämään naapurimaihinkin.

Vastaväite B on kiistatta tosi. Siispä väite A kumoutuu. Stalin ei ollu mulkku miehekseen.

*

Toimii kuin junan vessa. Mennäänpä maanviljelyksen pariin:

Väite A: Toi maissi ei oikein tuppaa kasvamaan Pihtiputaalla.

Vastaväite B: Väite A ei pidä paikkaansa, sillä Pihtiputaalla kasvaa perunaakin, ja perunaa viljellään myös Kiinassa, jossa kasvaa maissia.

Vastaväite B on kiistatta tosi. Pian saadaan cornflakesit Pihtiputaalta.

*

Mennäänpä vielä rikollisuuden pariin:

Väite A: Tietyt muualta muuttaneet väestöryhmät ovat rankasti yliedustettuja väkivalta- ja seksuaalirikollisuudessa.

Vastaväite B: Raiskaavat-han suomalaisetkin.

Vastaväite B on kiistatta tosi. Taidatte stttanat olla rasisteja koko remmi.

*

Aion kyllä tulevaisuudessa käyttää itsekin samaa logiikkaa. Uskon, että se helpottaa tietynasteisiin zwidduuntumisiin. Esim. näin:

Väite A: Vancouverin olympialaisten lätkän välierässä Ruotsi voitti Suomen 4-3 vaikka Suomi johti jo 3-0. Ratkaisumaalin teki puoli minuuttia ennen loppua tietenkin Mats Sundin onnekkaalla sohaisulla, joka osui Miikka Kiprusoffin kypärään, siitä Jarkko Ruudun persuuksiin ja siitä kiekko meni hitaasti pyörien suorin vartaloin kerien maaliin.

Vastaväite B: Väite A ei pidä paikkaansa, sillä Suomi voitti Ruotsin MM-finaalissa vuonna 1995.

Vastaväite B on kiistatta tosi. Suomi meni Vancouverin finaaliin.

*

Ai että jaarittelenko? No, myöntää täytyy. Vaan en minä alottanu.

8 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Tuo keskustelutekniikka tunnetaan nimellä red herring eli suomeksi savuverho. Siinä ikäänkuin verbaalisen savuverhon turvin siirretään keskustelu sivuraiteille, puhumalla asian sijaan asian vierestä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ruukinmatruunalle. Näinhän se varmaan on, mulla kun ei ole kaikkia sivistyssanoja hallussa. Vaan ilmiöön olemme törmänneet molemmat ja moni muu. Voimia eloon.

Eikun juu, pannaanpas se punainen fisu töihin. Ruukinmatruuna esitti väitteen, mutta vihtaväitteessä väitän, että karhu paskoo metsään. I rest your face. Eiku I rest my case.

Edelleenkin voimia eloon.

Pasi Turunen kirjoitti...

Minä kun luulin omaavani juostenkustunsekaisen logiikan, mutta tuo on kyllä aika ylivetoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pasi. Kun olen lukenut juttujasi, niin mielestäni logiikkasi on varsin järkevää ja asiallista. En kehota missään nimessä opettelemaan jutussani kirjoittamaani logiikkaa.

Oliskohan pitänyt laittaa juttuun teksti: "Varoitus. Älä yritä tätä kotona."

Voimia eloon Pasille.

Lakeudenmies kirjoitti...

Mielestäni jo artikkelin alla käydyssä keskustelussa näkyy hyvin se että kirjoittaja ei todellakaan halunnut nähdä jutun varsinaista tarkoitusta.

Ja mielestäni huvittavaa koko kirjoituksessa on tarttuminen herrojen Härmälä ja Lilius eläkkeisiin. En toki sano etteivätkö ne nyt ole jonkusta verran suuret, jopa törkeän kokoiset mutta eivätkös eläkkeet ole verrannollisia työajan palkkaan? ja ansaittuihin tuloihin? Kylläpä nämä herrat varmaan jokusen kouunkiin ovat saaneet käydä päästäkseen tuohon asemaan josta eläkkeelle ovat siirtyneet.

Mielenkiintoista on myös se että kirjoittaja asettaa samalle viivalle kouluttamattoman, kielitaodottoman, työttömän maahanmuuttajan ja menestyneen yritysjohtajan ja osoittaa sormella yritysjohtajaa "paha"...

Ymmärtäisin jos järjestelmä tarjoaisi mahdollisuuden 40000e kk eläkkeeseen ilman minkään näköistä koulutusta tahi työkokemusta.



JA. En voi olla tarttumatta:

"Härmälä jäi oloneuvokseksi reilusti alle kuusikymppisenä, joten mitään hyvää esimerkkiä hän ei näyttänyt tavallisille duunareille, joita hiostetaan parhaillaan sinnittelemään työssään 68-, jopa 70-vuotiaiksi saakka."

Siis kuvitteleeko kirjoittaja että korkean koulutuksen omaavat ihmiset haluavat jatkaa työelämässä 64 vuotiaiksi. Toisaalta hän on Valtionvarainministerimme kanssa samoilla linjoila tämä ilmoitti kauppalehdessä viimekuussa että yritysjohtajien tulee jaksaa normaaliin eläkeikään.

Jos haluaa aikaisemmin eläkkeelle niin hankkiutukoon riittävän korkealle komentoketjussa, silloin se on mahdollista, jos ei kiinnosta niin syyttäköön itseään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Lakeudenmiehelle taas hyvistä kommenteista. En muuten pistäisi pahaksi eläkkeelle siirtymistä itsekään.

Oletkos ajatellut pistää pystyyn oman blogin? Asiallista asiaa sulla piisaa, ja lukijoita kyllä riittäisi.

Lakeudenmies kirjoitti...

Tervehdys Ykälle.

Kiitos kommentista.

Blogi on kyllä käynyt mielessä mutta tuo tiedon hankkiminen vain tuntuu vielä tökkivän, netti ympääristössä tullut pyörittyä kyllä vuosia mutta blogiympäristöä vielä hieman haparoiden kahlaillaan.

Se kun juttujen kommentointi ja ajatukset kyllä löytyy mutta uusien aiheiden bongaaminen on vielä vaillinaista ja blogistit kirjoittelevat useasti varsin osuvasti asioista, kuten sinäkin niin....

Ehkäpä tulevaisuudessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Lakeudenmiehelle:

Frank, anna palaa vaan. Uusia ääniä tarvitaan.

Ja sulle tolkuttomasti voimia eloon toivottaa Ykä.