torstai 31. maaliskuuta 2011

VÄÄRIN SAMMUTETTU

Törmäsin hiljattain muutaman kuukauden takaiseen uutiseen, joka kuvaa varsin hyvin niin omalla sosiaalialallani kuin julkishallinnossa yleensäkin harjoitettavaa oppiarvoihin liittyvää kuvainpalvontaa. Uutinen kertoo päihdeongelmia hoitavasta Syväpuro-yhteisöstä, jonka toiminta on jatkunut kolmekymmentä vuotta ja ihan mallikkaasti homma on pelittänyt.

Nyt yhteisön toiminta ollaan kumminkin ajamassa alas. Kyse ei ole siitä, että yhteisö olisi sössinyt asiansa, vaan siitä, että työntekijöitten koulutus ei nykyvaatimusten mukaan riitä, joten Helsingin kaupunki on purkanut sopimuksensa yhteisön kanssa. Tämä on sitä julkishallinnon tyypillistä linjaa. Ei niin väliä, toimiiko asia käytännössä, kunhan se toimii teoriassa.

Sosiaalineuvoksen arvonimen saanut entinen alkoholisti on tarjonnut päihdeongelmaisille vertaistukea kolmenkymmenen vuoden ajan. Nyt pitkä työkokemus ei enää ole valtion virkamiesten mukaan riittävä toiminnan jatkamiseksi.

”Täällä on mukana juhlimassa kymmeniä kavereita, joilla on elämä kunnossa eli turhaanhan tätä työtä ei ole tehty. Jos tämmöinen työ ei ole arvokasta vaan tähän täytyy vielä ottaa korkeakoulututkinto, niin mehän ollaan hukassa”, Syväpuroa vetävä sosiaalineuvos Mauri Poikeljärvi sanoo loukkaantuneena.


Tilanne on sen verran raadollinen, että mikäli yhteisöön tulisi esim. Poikeljärven tilalle suoraan koulusta valmistunut 25-vuotias amk-sosionomi, niin tilanne olisi virallisesti silloin aivan kunnossa. Eri asia tietysti on, kuinka touhu silloin käytännössä pelaisi.

Ironista on se, että myös Helsingin kaupungilla tajutaan, että päätös on hölmön tölmäys. Mutta he eivät asialle minkään voi.

Päihdetyöntekijöiden uudet koulutusvaatimukset pakottivat Helsingin kaupungin luopumaan sopimuksestaan Syväpuron kanssa vuodenvaihteessa. Nelikymmenpaikkaisessa Syväpurossa oleilee tällä hetkellä enää kaksikymmentä moniongelmaista. Toimintaa on haluttu yksittäisten maksusitoumusten turvin jatkaa, sillä Syväpuro on monien ainoa toivo ja Syväpuron ja Poikeljärven toimintaan ollaan oltu todella tyytyväisiä, kertoo Helsingin sosiaalipalvelupäällikkö Taru Neiman.

- Olemme lähettäneet nämä meidän kaikkein syrjäytyneimmät asiakkaat tänne, koska he ovat tänne aina hyvin tervetulleita ja he haluavat myöskin itse tänne lähteä, koska tämä on tuttu ja turvallinen paikka, Neiman sanoo.

Näinhän tämä nykyisin menee. Työn, ja sen, mitä työ vaatii, määrittelevät ihmiset, jotka eivät sitä työtä ole itse koskaan tehneet.

Ilmiö on tuttu myös omalla alallani lastensuojelupuolella. Kun uusia työntekijöitä palkataan, alkaa amk-tutkinto olla ehdoton vaatimus. Jos tarjolla on alan veteraani, jolla on joku vanhempi pätevyys ja 25 vuotta alan työkokemusta, hän jää valinnassa toiseksi amk-sosionomille, vaikka tämä tulisi suoraan koulusta. Mikä meinaa tietysti myös sitä, että jos vanhemmat työntekijät joutuvat jostain syystä pois nykyisestä työpaikastaan, on edessä Jalkasen Kivihiomo, ja viiskymppiselle ihmiselle se tilanne on kyllä aika lohduton.

Eikä tästä pakollisesta oppiarvovaatimuksesta ole mitään hyötyä varsinaiseen työhön. Niin päihdetyö kuin lastensuojelutyökin on ihmisten kanssa tehtävää työtä, eikä sitä opi lukemalla, vaan tekemällä.

”Kun korkeastikoulutettu henkilö kohtaa metsien miehen, niin kyllä siinä varmaan aika kaukana toisistaan ollaan. Minä olen kuitenkin itse 30 vuotta kolunnut Helsingin metsiä ja 30 vuotta ollut kentällä, minä tiedän mitä se on. Ainakin minun osalta on hanskat tiskissä ensi kesänä. Käyn seitsemääkymmentä ja en aio kouluttautua enää, että tervetuloa koulutetut tänne, tämä paikka on myynnissä”, Poikeljärvi toteaa lakonisesti.

Virallisestihan amk-tutkinnot ovat jotain todella upeaa, jossa pyörä on keksitty kerralla uudestaan, ja koulutuksella tuotetaan huippuammattilaisia, jotka ”ymmärtävät hyvinvoinnin moniulotteisuuden ja siihen vaikuttavat yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliset tekijät”. Heillä on myös ”laaja-alaista osaamista kasvun ja kehityksen ohjaamiseen ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen, lievittämiseen ja ratkaisemiseen”. Heiltä löytyy ”reflektiivisyyttä, luovuutta ja tutkivaa otetta omaan työhön”. Heillä on hallussaan ”empowerment - voimaannuttava ja valtaistava työote”. He ovat koulutettuja myös monikulttuurisuuteen ja siksi he osaavat ”kulttuurisensitiivisen tavan” tehdä työtä.

Tosin siinä vaiheessa, kun koulu on käyty ja arki alkaa, nuo hienot lauseet leviävät pieruna työn Saharaan.

Sitähän minä en suinkaan väitä, etteikö amk-sosionomi pystyisi hommiaan tekemään. Jos ihminen on vaan alalle muuten sopiva, niin onnistuuhan se. Vaan tuttavat sosionomitkin ovat tuumineet, että koulutuksessa on pari vuotta täysin työhön liittymätöntä tuubaa. Eikä nuorella ihmisellä juuri muuta vaihtoehtoa amk-koulutuksen lisäksi ole, jos aikoo varmasti alalle työllistyä.

Terveyspuolella on samanlainen tilanne. Eräs tuttavani on kirurginen sairaanhoitaja, työkokemusta hänellä on melkein kolmekymmentä vuotta. Mikäli hän haluaisi päivittää itsensä amk-tasolle, hän saisi opiskeluihinsa kompensaatiota aikaisemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta nolla (0) päivää. Eli virallisesti hän ei siis kouluun mennessään osaisi ollenkaan sitä työtä, jota on iät ja ajat tehnyt.

Kokemus ei merkitse enää mitään. Leima paperissa merkitsee. Miten tähän tilanteeseen oikein on päädytty?

Tilanne alkaa mennä siihen, että nuoremmille ihmisille luetutetaan pari vuotta tyhjää, ja vanhemmatkin ihmiset pakotetaan menemään koulun penkille lukemaan sitä ammattia, jonka he jo varmasti osaavat. Samaan aikaan meuhkataan siitä, että varusmiespalvelus on 6 – 12 kuukauden hukkapätkä työelämässä. Onko siis olemassa hyvää hukkapätkää ja huonoa hukkapätkää?

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sitten on tietysti nämä vähemmistövaltuutetut, Unkarin suurlähettiläät, korkeimman oikeuden presidentit, ja sisäministeriön kansliapäälliköt, joihin valitaan sopivat henkilöt, joilla muodolliset pätevyysvaatimukset eivät täyty.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli tosta kirjoituksesta mieleen, että eräs tuttu on ajanut rekkaa yli 30 vuotta työkseen. Sama homma sielläkin on. Eli kaverin on täytynyt suorittaa joku hemmetin kuljettajantutkinto jälkikäteen, vaikka on ajanut rekkaa armeijasta päästyään. Ei esim. riitä, että ajokortissa on jo kaikki mahdolliset kirjaimet.

Anonyymi kirjoitti...

Olen kouluja käynyt nuori nainen ja minua alkoi tuota tekstiä lukiessani mietityttämään että isoveljen Pahkasiat oli aika hauskoja lehtiä. Ja verbiä "voimaannuttaa" ei mielestäni ole olemassa oikeasti. Lähinnä nuo kapulalauseet kuulostavat vattuilulta ja holhoamiselta.

Kyllästynyt Ruotsissa kirjoitti...

Toisaalta sitten on ihmisiä, jotka ovat onnistuneet roikkumaan lastenhuolto/sosiaalialalla koko aikuisen ikänsä, vaikka ovat täysin sopimattomia, sydämettömiä. Ja viimein on hankittu tuo amk-sosionomin tutkintokin mitenkuten vähän muiden avustuksella. Että miten siellä alalla väliin valitaan nuo toimijat? (eräästä omaisesta kyse) Säälin ihmisiä, jotka joutuvat tuon tuntemani henkilön kouriin.

Kyllästynyt Ruotsissa kirjoitti...

Tiedoksi muuten, jos joku ei ole huomannut, että jos valitsee vaihtoehdon "Name/URL" tuosta kommenttitoiminnon identiteettivalikosta, niin voi käyttää nimimerkkiä. "Anonymous" on keskustelussa vähän tylsä pidemmän päälle.

Anonyymi ja sen synonyymi kirjoitti...

Mukava että palaat kirjoittamaan sosiaalityöhön liittyvistä aiheista. On se kyllä hirveää että nykyään katsotaan enemmän ihmisen muodollista pätevyyttä oikean työkokemuksen sijaan.
Itseäni on välillä hirvittänyt omissa opinnoissani muodon korostaminen sisällön yli, pahimmillaan se on äitynyt pisteeseen jossa muoto ON sisältöä. Onneksi kosketus ns. oikeaan elämään säilyy opintojen ohessa portsarina toimiessa, pomonikin sanoi että on oppinut enemmän ihmisistä järjestyksenvalvojana ollessaan kuin kasvatustieteiden maisterin opinnoista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle ja Kyllästyneelle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: En oikein tiennyt, oliko kommenttisi puolesta vai vastaan vaan pikemminkin päinvastoin, mutta Eva Biaudetin vertaaminen, no, kehen tahansa pitkän työuran tehneeseen ihmiseen on kyllä turhan tanakkaa vittuilua.

Ano2: Minä olen tosta uudesta ammattikuljettajatutkinnosta kuullut myös. Ja eikös se pidä vielä uusia määrävuosin? Joku, joka tietää enemmän, vois valaista asiaa vielä lisää. Kuulostaa kertakaikkiselta pelleilyltä.

Ano3: Nuo termit on kopioitu muutama vuosi sitten tekemääni juttuun erään ammattikorkeakoulun nettisivuilta. Pahkasika ei nykytiedon valossa ole edesmennyt huumorilehti, vaan pelottava profetia. "Voimaannuttaminen" ei minunkaan mielestä tarkoita mitään. Ja mitä hittoa loppujen lopuksi tarkoittaa "kotouttaminen"? Tai "työperäinen"?

Kyllästynyt: Olet muuten valitettavasti oikeassa. Kyllä meidän alalla tommosia tyyppejä riittää. Koulutukseen katsomatta. Vaikka nimenomaan tällä alalla ei pitäisi. Miksikö? En osaa sanoa. Joka tapauksessa sosiaaliala on Suomessa työpaikkakiusaamiseen nähden kakkosena. Seurakuntien jälkeen.

Mitä tulee tohon Kyllästyneen vinkkiin, niin siitä voisitte ottaa vaarin. Tässäkin kommenttiketjussa minä en tiedä, vastasinko kolmen Anon kommenttiin vaiko yhdelle Anolle, joka lähetti kolme kommenttia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle & sen Synolle ja kiitos mainiosta kommentistasi. Onko näin, että luet itse sosiaalialaa? Luulen, että tulisimme työkavereina vallan mainiosti juttuun. Mulla on muuten myös työkollegoja, joitten tausta on ovella. Ja ovat iheán hemmetin hyviä työntekijöitä. Oli koulutusta tahi ei.

Mitä tulee sosiaalityöstä kirjoittamiseen, niin luulen, että se pikkuhiljaa alkaa mulla vähentyä tai jopa loppua. Ei oikein huvita. Syynä on omassa työssäni tämä uusi lastensuojelulaki, tai lähinnä sen tulkinta tai ennakkotapausten pelko.

Kun meillä alkaa tilanne olla se, että meille tulee nuoria, joille pelkkä puhe ei ole riittänyt ja työkaluna meilläkin on pelkkä puhe.

Lopputulos on sitten se, että meille tulee nuoria, joilla on maakunnan kokoinen ego ja elämäntaidot nolla. Ja meiltä lähtee nuoria, joilla on maanosan kokoinen ego, ja elämäntaidot nolla.

Anonyymi ja sen synonyymi kirjoitti...

En ole opiskelemassa sosiaalialalla, heitin vain yleisen huomion omista kokemuksistani korkeakoulujen ihmeellisessä maailmassa.

Oletko muuten tutustunut englantilaisen pseudonyymillä kirjoittavan Winston Smithin blogiin? Hän kirjoittaa todella karua tekstiä Iso-Britannian sosiaalityöntekijöiden arjesta, ja siitä miten erilaiset naurettavat ohjesäännöt tekevät heidän työnsä tekemisestä lähes mahdotonta. Masentavaa luettavaa, en tiedä että onko tilanne Suomessa yhtä paha kuin Iso-Britanniassa, täällä ei kuitenkaan ole vielä (samassa mittakaavassa) vastaavaa alaluokkaa. Vaikka sekin on todennäköisesti vain ajan kysymys, kun hyvinvointivaltiosta on muotoutunut sosiaali- ja holhousvaltio, valitettavasti.

http://winstonsmith33.blogspot.com/

Satu-Setä kirjoitti...

Tuo on aika yleistä AMK-tutkinnoissa.
Koulutustulosten ääripäät tuntuvat etääntyneen toisistaan yhä enemmän.
Joskus on pitänyt itsekseen todeta, että mitä niille oikein opetetaan;)

Itsellä on joskus käynyt mielessä hankkia omiin hommiin "virallinen" pätevyys. Mutta kun on muutaman kerran keskustellut opetusta järjestävän tahon edustajan kanssa siitä mitä työkokemusta/osaamista/aiemmin opiskeltua voi hyödyntää, niin olen todennut: Ei maksa vaivaa yli 20v nousujohteisen työuran jälkeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle & Synolle sekä Satu-Sedälle ja kiitos kommenteistanne.

Ano & Syno: En ole tuohon linkkiin tutustunut, täytyy tutustua. kiitokset vinkistä.

Satu-Setä: Olet tehnyt siis parikymmentä vuotta hommiasi (olivat ne mitä hyvänsä), joten todennäköisesti hallitset työsi ns. kybällä. Toivottavasti sulla työsuhde jatkuu ilman sitä ns. virallista pätevyyttä. Se kun ei nykymaailmassa ole aina varmaa.

Voimia eloon teille molemmille.

kuhlmey kirjoitti...

"Päihdetyöntekijöiden uudet koulutusvaatimukset pakottivat Helsingin kaupungin luopumaan sopimuksestaan Syväpuron kanssa vuodenvaihteessa."

Pakottivat? Lakipykälät passiivisesti olemassaolollaan pakottivat vaiko joku ylemmän tahon laki- tai virkamies pakotti? Entä jos päätöstä ei oltaisi noudatettu, vaan jatkettu inhmillisiin syihin vedoten? Mentäisiinkö tuomioistuimeen asti?
Voisiko tuomari heltyä ilmiselviin humaaneihin syihin vedoten? Näitä tuomarin ja virkamiesten heltymisiähän on kyllä nähty ulkomaalaisten isoäitien, romanien ja virkamiesveljien kohdalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kuhlmeylle ja kiitos kommentistasi. Näin se virkakoneistossa van menee. Oli päätös mikä hyvänsä, sitä ei kyseenalaisteta. Muutenhan kyseenalaistettaisiin koko järjestelmä, ja järjestelmähän ei kerta kaikkiaan voi olla väärässä.

Satu-Setä kirjoitti...

Ykä: Vaikkei "virallista" pätevyyttä olekaan nykyisiin hommiin, niin on tullut nuoruudessa tehtyä niitä niin moderneja "paskaduuneja".

Joskus ihan kirjaimellisestikin paskaduuneja:)

Eli jos työsuhde sattuisi katkeamaan, niin ei täällä nirsoilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Satu-Sedälle ja kiitos kommentista. Joo, kyllä paskaduunit on täälläkinpäin tullut aikanaan tutuksi. Vaan samaa rahaa niistä on onneksi maksettu kuin muistakin.

Roope kirjoitti...

Loviisalainen Syväpuro-yhteisö ilmoittaa haluavansa majoittaa romanikerjäläisiä. Yhteisö omistaa vanhan koulurakennuksen, jonka tiloista vapautuisi paikat 60-70 romanille kesäkuun alussa.

Loviisassa romaneille olisi luvassa majoitus- ja koulutustiloja sekä toimiva laitoskeittiö.

Alkoholistien tukiyhteisönä 30 vuotta toimineen Syväpuron toiminta on loppumassa kesäkuun alussa.

Syväpuron vetäjä sosiaalineuvos Mauri Poikeljärvi sanoo, että romanien kohtelu hirvittää häntä.

Hän uskoo, että leiriytymisen rahoituskin järjestyy.

- Onhan valtiolla rahaa ja kunnillakin joku vastuu. Maksuja pitäisi tulla joltain taholta. Luulen, että maahanmuuttojutuissa ja muissakin varmaa rahaa löytyy sillon, kun ihmisille saadaan suojaa ja turvaa eikä lasten tarvitse olla lumihangessa, Poikeljärvi sanoo.

YLE: Loviisalainen yhteisö tarjoaa majapaikkaa romanikerjäläisille 25.3.2011

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Roopelle ja kiitos viestistä. Joo, tiedossa on tuo. Kaipa sitä ihminen on epätoivoinen elantonsa suhteen. Jos tuota jutun ensimmäistä näytöstä ei oltais kirjoitettu, niin tätä toistakaan ei olis tarvinnut kirjoittaa. Vanhassa käytössään Syväpurosta olis ollut hyötyä suomalaisille.

suvaitsematon kirjoitti...

Onko tässäkin vihervasuri sosiaaliämmät taustalla?

Korvaako tässä jokin amk-koulutettu auktoriteettivajavainen nainen kokeneen "siperiassa" kasvaneen auktoriteetin omaavan miehen?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Suvaitsemattomalle ja kiitos kommentistasi. Tuskinpa se ihan noin yksinkertaista sinänsä on. Aikanaan (liekö silloin peruskoulua pystyyn pykätessä) vaan on päätetty, että maa voi sitä paremmin, mitä enemmän on komeita oppiarvoja.