lauantai 28. helmikuuta 2015

LYHYESTI LAITTOMUUDESTA

Tiedostavilla tahoillahan on tällä hetkellä epätoivoinen hinku saada perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma torpedoitua niin kerta kaikkiaan. Yksi tiedostavimmista tahoistahan on luonnollisesti Yle, joka haki apua lakioppineilta. Sinänsä huvittavaa on se, että lakioppineet tuumailevat ohjelman rasistisuutta, vaikka rasismi ei vielä Suomessa ole varsinaisesti rikos.

Yhtä kaikki, vaikka oikeusoppineet luonnollisesti itsekin toistivat tiedostavaa ottiatuotaa, niin varsinaisesti laittomaksi heistä ohjelmaa ei sanonut yksikään. Vaatimus laittomaksi julistamisestahan ei varsinaisesti ole tullut oikeusoppineitten taholta, vaan aivan muualta, ja se saa hotellin respassa työskentelevän yksinkertaisen, eikä niin tiedostavan väen taholla aikaan tiettyä pohdintaa.

Perussuomalaiset pyrkivät muuttamaan lakia. Sellaista toimintaa kutsutaan politiikaksi. Tiedostavalta suunnalta pyritään julistamaan pyrkimys lain muuttamiseen laittomaksi. Tarkoittaako tämä sitä, että tiedostavat tahot haluavat yleensäkin lopettaa politiikan? Vai koskeeko se vain tätä yhtä nimenomaista asiaa?

Ehkä me Voiman Pimeällä Puolella toimivat ihmiset olemme sittenkin humanistisempia, sillä me kyllä sallimme politiikan ja yrityksen muuttaa lakeja. Lakeihinhan koko touhu perustuu. Esimerkkinä voi käyttää vaikkapa kannabista (kannabis ei ole tämän kirjoituksen aihe, se on vain vertaus). Kannabis on Suomessa laiton. Hotellin respan puolesta se voi säilyäkin sellaisena. On kuitenkin melko paljon ihmisiä, jotka pyrkivät kannabiksen laillistamiseen. Jos hotellin respassa ajateltaisiin tiedostavalla logiikalla, heidän pyrkimyksensä lain muuttamiseen olisi jo itsessään laitonta. Mutta koska täällä ei ajatella niin, he saavat jatkaa toimintaansa ja pyrkiä muuttamaan lakia. Heillä on siihen oikeutensa, eikä hotellin respassa haluta sitä riistää, vaikka eri mieltä ollaankin. Tiedostava taho ei ajattele aivan yhtä demokraattisesti.

Tiedostava taho on käydyn keskustelun aikana viitannut toistuvasti perustuslakiin ja sen yhdenvertaisuuspykälään. Hotellin respassa ei voida välttyä kysymykseltä, että koskeeko Suomen perustuslaki todellakin myös jokaista esim. Somaliassa asuvaa tyyppiä, joka suunnittelee muuttoa Suomeen ja suomalaisten elätettäväksi?

Ja toinenkin kysymys tulee mieleen. Suomessahan on jo nyt käytössä ns. positiivinen erityiskohtelu, jonka mukaan kantasuomalaiset ohitetaan puhtaasti etnisin perustein niin kunnallisten asuntojen jakamisessa kuin julkishallinnollisten työpaikkojen täyttämisessä. Suomen perustuslain kuudes pykälä sanoo:

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.


Miksi Yle ei kysynyt oikeusoppineilta tästä ristiriidasta? Vai onko suomalaisesta poikkeava etnisyys itsessään se ”hyväksyttävä peruste”?

23 kommenttia:

Euvostotaivas kirjoitti...

Positiivinen syrjintä on yksi aikamme hämmästyttävimmistä paradokseista. Niin vähäteltyä kuin onkin se ei naurata lainkaan, mikäli sattuu kohdalle. Yle puolestaan on pöhöttynyt yhteiskuntamme arvoperustaa nakertavien käsikassaraksi, joka on tikahtua pöyhkeyteensä päästyään verorahoitukseen. Jokainen nämä asiat esille nostava kirjoitus on arvokas.

Vaalien jälkeen viimeistään soisi kansanliikkeen nielaisevan Ylen muutoksen syövereihin.

Feministit jaksavat lasketella tarinaa naisen ankeasta asemasta työmarkkinoilla, mutta kyllä saavat miehetkin työhönottotilanteessa ottaa vastaan tekstiä, joka aiheuttaisi naisten kyseessä ollessa varsinaisen itkupotkuraivarien tulvan. Hiukan kokemustakin on, mutta elämäähän se sitten lie...

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Pravda taas tietää:

http://www.hs.fi/paivanlehti/28022015/kulttuuri/K%C3%A4silaukkunaisen+salattu+tausta/a1425018023258

http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/02/toimittaja-pirkko-kotiranta-patsas-ja.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+blogspot/Ipsas+%28Professorin+ajatuksia%29

Sen voin vielä hyvällä tahdolla ymmärtää, että jonkun pää on puuta, mutta kun sen pitää vielä olla laho... (Ja tällä en toki viittaa Professoriin).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Euvostotaivaalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Euvostotaivas: Paradoksaalista todellakin, ja siihen nähden on varsin outoa, että perustuslain perään huudetaan juuri nyt. Tai no, eihän se sinänsä outoa ole, sillä tiedostavalla taholla lakeihin vedotaan silloin, jos sillä kuvitellaan tuettavan omaa ideologiaa. Näyttää vaan siltä, että seuraavat vaalit eivät tule muuttamaan Ylen asemaa minnekään. Tuo feministien yksi euro / 80 senttiä on niin moneen kertaan pureksittu palasiksi, että ihme, kun joku vielä jaksaa. Omalla alallani muuten palkka on miehillä ja naisilla täsmälleen sama. Huolimatta siitä, että jos rytinä alkaa, miehet hoitavat homman ja naiset poistuvat siksi aikaa takavasemmalle.

Ano: Mulla jäi loppujen lopuksi hieman epäselväksi, että mitä tuo Hesarin toimittaja oikein loppujen lopuksi halusi sanoa. Olisko niin, että hän ei vähään aikaan ole sanonut mitään tarpeeksi tiedostavaa ja päätti muistuttaa, että hei, minäkin olen vielä täällä.

Anonyymi kirjoitti...

Äläpä turhaan huolehdi perustuslaista ja varsinkaan sen yhdenvertaisuuspykälästä. Oikeusministeriö etsii nyt kuumeisesti yhdenvertaisuusvaltutettua viideksi vuodeksi. Palkka yli 7.500 kk mutta saattaa olla suurempikin koska kyseessä sopimuspalkka. Kannattaa huvikseen vilkaista ministeriön sivulta mm. pätevyysvaatimuksia, hieman räätälöidyltä tuntuu. Ja lisätietoja saa, kas vaan, Johanna Suurpäältä. - Meillä on jo pakolaisvaltuutettu, vähemmistövaltuutettu, tasa-arvovaltuutettu jotka eivät sitten ilmeisesti ole pystyneet luomaan minkäänlaista yhdenvertaisuutta? Laiskaa jengiä.

Tämä nyt ei kirjoitukseesi liity, mutta juristijuttuviitteestäsi vieritin vähän alaspäin ja löysin herkkuvideon. Assalla (no missäs muualla) seisoi arabimies ja somalinainen soveliaan matkan päässä toisistaan silmät sidottuina, edessään kyltit "olen muslimi, jos luotat minuun, halaa". Tässä testattiin meidän impivaaralaisten asenteita. Hyvin on oppi mennyt perille: halaajia oli pilvin pimein, naiset halasivat niin miestä kuin naistakin, mutta yksikään mies ei uskaltanut halata tätä musliminaista. Joku itsesuojeluvaisto sentään.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö. Luin kans tuon toimittajan kirjoituksen enkä kyllä minäkään oikein lopulta ymmärtänyt että mitä toimittaja loppujen lopuksi halusi sillä kirjoituksella sanoa.
Ano. Näköjään on yhdenvertaisuusvaltuutetun virka haettavana, palkkakin vaatimattomat 7.500 €/kk, eikä sillä hyvä, valtuutetun lisäksi tietenkin tarvitaan muuta henkilöstöä, ja rahaa löytyy, ei ole siitä kiinni. Mitähän seuraavaksi?

Oinomaos kirjoitti...

Kun "asiantuntijana" esiintyy tai käytetään Jan Sundbergia hälytyskellojen pitää heti soida.

Lisäksi kun nämä "uutiset" tarjoaa STT, Pravda tai YLE voi heti olla varma siitä että kyseessä on Koneiston propagandaa.

Muistakaa hyvät ystävät, että vaalit lähestyvät. Peli kovenee Natsi-Suomessa, siitä pitää huolen myös ikioma poliittinen poliisimme fobba (sekoomus).

Hemuli kirjoitti...

Sinänsä mielenkiintoista, että mamua ei saisi määrätä asumaan jossakin tai siis suostua maksamaan vain tietty asunto.

Vammaisille ja vanhuksille tämä ainakin oli arkipäivää vielä hetki sitten (jokos nykyään vanhukset saa muuttaa lastensa perässä kaupunkiin).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Oinomaokselle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Ano1 ja Ano2: Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja hänen ehdottomasti välttämättömät avustajansa ovat selvä osoitus, mihin suuntaan maamme asioita priorisoi. Nämäkin totaalisen turhat pestit maksetaan vientiteollisuudellamme ja kun sen raha ei riitä, niin lisääntyvällä valtionvelalla, jonka tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan.

Tuon yhdenvertaisuusvaltuutetun saamenkielinen nimi on muuten aivan mahtava, ja suosittelen että kaikki Suomen portsarit alkavat käyttää sitä kännitestinä. Eli siis:

”Ovttaveardásašvuođaáittardeaddji”

Tuon kun joku pistelee kakeltelematta, niin sille taatusti voidaan tarjoilla kaikessa rauhassa.

Mitä tulee tuohon halaamisjuttuun, niin idea on alun perinkin typerä. Siinä mielestäni testattiin enempi sitä silmät kiinni olevan tyypin omaa luottamusta ventovieraisiin. Suomalaisilla ei ole muutenkaan tapana lähteä halaamaan ventovieraita. Enkä ymmärrä miksi pitäisikään. Naisen halaamattomuus tosiaan saattoi kertoa itsesuojeluvaistosta. Olikohan nainen sinkku, vai oliko paikalla naisen mies / isä / veli? Kuinkahan he olisivat suhtautuneet?

Oinomaos: Hetkinen, googlasin:

Ensiksi:

”Jan Sundberg (s. 12. tammikuuta 1949) on suomenruotsalainen valtiopolitiikan professori Helsingin yliopistosta.”

ja sitten:

”Vuonna 2013 Yle uutisoi, että Sundbergin tietokoneelta oltiin lähetetty vihaviestejä ruotsinkielisille suomalaisille.”

False flag, vai kuinka? Ei tuo asia sen kummemmin ole esille tullut. Miksikähän?

Poliittinen poliisimme Fobba on yksi suurimpia tekijöitä, miksi uskoni poliisiin viranomaisena rapistuu koko ajan.

Hemuli: Iskit asian ytimeen. Minulla on tietty itsellänikin tuttavia, ja tiedän myös heidän vanhojen vanhempiensa tilanteen. Ei ole harvinaista, että ensiksi toinen puoliso sijoitetaan vanhainkotiin. Ja sitten myöhemmin toinen, mutta ei samaan, vaan siihen, missä tilaa on. Nykyisissä suurkunnissa tilanne korostuu, sillä ihmiset sijoitetaan käytännössä eri kuntiin ilman, että heillä on mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Siis ihmiset, jotka ovat koko elämänsä tehneet työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi. Heille on määrätty julkishallinnollinen avioero.

Inhimillistä?

Sen sijaan jonnekin maakuntaan muuttanut somaliperhe, jonka asuttaminen ja elättäminen maksaa jo itsessään n euroa, voi todeta, että he eivät halua asua täällä, vaan muuttaa vaikkapa Vuosaareen tai Varissuolle kaltaistensa seuraan. He muuttavat tuttujensa nurkkiin, ilmoittautuvat asunnottomiksi ja kaupunki hankkii heille kalliin huoneistohotelliasumisen ja samalla etsii heille asunnon, ja he menevät jonossa kantasuomalaisten ohi. Nämä ihmiset ovat olleet suomalaisille pelkkä menoerä, mutta he ovat etusijalla.

Inhimillistä?

Olen propageerannut omille vanhemmilleni Nyhtänköljässä, muutaman sadan kilometrin päässä Huitsinnevadasta, että muuttakaa nyt helevatussa tänne Huitsinnevadaan, ettei teille käy samoin. Täällä te olisitte lähellä, ja minä ja Ylva kyllä jeesattaisiin. Mutta eiväthän ne muuta. Minnekäs ihminen kotoaan lähtisi.

Anonyymi kirjoitti...

Voitko kertoa tarkemmin, miksi minä rapautan uskoasi poliisiin?

T: fobba

Yrjöperskeles kirjoitti...

Mitenkäs minusta tuntuu, että se ei ollut Fobba, joka tämän kommentin lähetti?

Anonyymi kirjoitti...

Se on ihan terve tunne epäillä hölinöitä netissä. Voisiko epäilyksen puute muiden teksteistä olla syynä, että pidät mua sellaisena vitsauksena �� Mielellään kuulisin syyn. Pistä vastaus fobba@fobba.fi, niin saat varmuuden vastapuolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Jonkun pitäis aivan pokkana alkaa propagoimaan sellaista, että miehen elinvuosi on 0,9 vuotta. Eihän siinä mitään järkeä ole mutta olis kiva nähdä kuinka tosissaan tämä otettaisiin. No ei tietenkää ollenkaan mutta jos luku olisi toisin päin vinguttaisiin kyllä kuinka naisten euro on 0,8 ja elinvuosi 0,9.

Ekku kirjoitti...

Ylen suoltamat jutut ovat kyllä hävyttömän puolueellisia ja poliittisesti värittyneitä siihen nähden, että rahoitus tulee verorahoista.

Kaupallisen median suhteen uutisoinnin poliittiset painotukset selviävät hyvin, kunhan vaan katsoo kuka sen kustantaa. Ylen kohdalla joutuu jokainen veronmaksaja rahoittamaan sellaista poliittista toimintaa, mitä ei edes kannata.

Minä kutsuisin sitä lailliseksi ryöstöksi.

Tämä nykyinen media ei ole mikään "vallan vahtikoira2 vaan valtaapitävien sylissä istuva puudeli, joka heiluttaa häntää herkkupalan toivossa.

https://www.youtube.com/watch?v=WLn_ZEgEaPY

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Ekulle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Fobban sähköpostiosoite on marko.forss@poliisi.fi. Niin että älä viitsi. Mitä asiaa sulla oli?

Ano2: Juu, miehet tienaavat nettorahaa valtiolle enemmän kuin naiset ja kuolevat nopeammin. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö naisvaltaiset, yleensä julkishallinnolliset alat (jossa muuten itsekin työskentelen) olisi vähemmän arvokkaita. Ne ovat välttämättömiä. Mutta niitten toiminta mahdollistuu ainoastaan yksityisen sektorin tienaamilla veroeuroilla.

Ekku: Juu, oma palkkani tulee verorahoista, enkä ole sitä koskaan kieltänytkään. Blogiani lukeneena sulle asia lienee selvillä. Yle-veron minäkin miellän lailliseksi ryöstöksi. Mediasta miellän puolestani niin, että se on itsessään jo vallankäyttäjä, ja poliitikot pelkäävät sitä. Sille on noussut kusi päähän ja se elää sen mukaisesti. Viimeisissä vaaleissa ei vaalikampanjaa ole käyty äänestäjille, vaan medialle.

Anonyymi kirjoitti...

Tervepä vaan jälleen, Yrjö, perskeles! Tuo yhdenvertaisuus on semmoinen käsite, jolle on käymässä/käynyt aiemminkin käyttämäsi ilmiö käsitehässiminen. Minä kutsuisin ilmiötä käsiteryöstöksi tai jopa perseraiskaukseksi. Tuli tässä männä viikolla harrastusteni puolesta tarvetta tiedolle yhdistyksen jäsenen yhdenvertaisuuden tarkemmalle määrittelylle, noin oikeuden silmissä. Teinpä sitten google-haun hakusanalla "yhdistyksen jäsenen yhdenvertaisuus". Osumia kertyi Finlexistä, muutamasta tunnetusta metsästysseuratapauksesta ja sitten...joku oikein kaiketi projektirahaa saanut yhdenvertaisuussivu (enpä nyt muista julkaisijaa). Täällä määriteltiin yhdistystoiminnankin yhdenvertaisuus niin, että siinä ei syrjitä ketään etnisen alkuperän, ihonvärin, uskonnon, yhteiskunnallisen ideologian tjsp. perusteella. Ja minä kun hain yhdenvertaisuutta ihan vaan eläinravintoa nauttivien normiperheiden ja -ihmisten kesken. Jäin ihmettelemään asiaa. Päädyin siihen, että tämänkin sivuston on kirjoittanut joku innokas typy, jonka sielun on mädättänyt viime vuosikymmenet pimennossa pidetty, mutta tiedostavaistossa yhä elävä ns. marxilaisen oikeus- ja ihmiskäsitys. Tässähän ihminen määritellään lähinnä hänen ulkoisen luokittelunsa mukaan. Silloin ei mahdu mieleen, että noista luokituksita riippumatta kuka vaan voi kohdella ketä vaan epäyhdenvertaisesti. Että värillinen, muhamettilainen, homoseksuaali tai mitään näitä luokituksia kantamaton voi aivan yhdenvertaisin periaattein olla aivan yhtä vittumainen aivan kenelle tahansa. Tokihan on niin, että tämän seikan tunnustaminen voi avata Pandoran lippaan, joka kertoisi, että jotkut ovat tässäkin suhteessa yhdenvertaisempia kuin toiset..

terv. Achtung

Hemuli kirjoitti...

"että miehen elinvuosi on 0,9 vuotta. "
---
Tämän hauskin puoli puoli elinikäodoteleikkuri eli eläkkeestä leikataan joka vuosi enemmän koska ihmisen odotetaan elävän kauemmin. Leikkuri on miehille ja naisille sama, elinikäodote ei.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Joo, kyllähän me yksinkertaisemman väestönosan edustajat määritellään yhdenvertaisuus melko perinteisesti. Mutta kun asialle laitetaan akateeminen ammattilainen, niin asia saa uusia ja erilaisia merkityksiä. Joitten seurauksena me väistämme ja sopeudumme. Yhdenvertaisuuden nimissä.

Hemuli: Joka tapauksessa tuo nillitys naisen palkasta on ikiliikkuja, joka ei lopu koskaan. Ja se nyt vaan on tosiasia, että miehet ovat enemmän niissä töissä, joissa tehdään veroeuroja. Se on tosiasia, eikä tee naisvaltaisia aloja sinänsä mitenkään huonommiksi tai mitättömäksi.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Suomessa miehet kuolee keskimäärin 77.5 vuotiaina ja naiset kuusi vuotta vanhempina. Kun eläkkeelle jäädään noin 61.5 vuotiaana niin mies ehtii nauttia eläkettä 16 vuotta ja nainen 22. Siis miehen eläkevuosi on vain 0.7 vuotta.

Koska miehiä on vaikea saada elämään pidempään niin pitääkö nyt tasa-arvon nimissä alkaa talviliukkailla kamppaamaan mummoja nurin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Keski-ikäinen pikkupoika. Tottahan tuo. Sinänsä moni mies on todennut, että jos mies tienaa euron ja nainen 80 senttiä, niin vaimolla on käytettävissään euro ja viisikymmentä senttiä ja miehellä kaksikymmentä senttiä.

Anonyymi kirjoitti...

Moi taas!

Kyllä sä tuosta työsähköpostistakin tavoitat, mutta fobba@fobba.fi on mun oma. Voit tsekata kotisivuiltani www.fobba.fi.

Edelleen siis kiinnostaa mitä kauheuksia olen firmalleni tuonut ��

Toki voit kirjoittaa tännekin sen, jos et uskalla pistää sähköpostia.

Anonyymi kirjoitti...

Joku on joskus todennut jotain sen tyyppistä, että ei pidä kuvitella motiiviksi ilkeyttä silloin jos tyhmyys riittää selittämään jonkin tahon toiminnan tai lausunnot.

Timo Hellenbergin kynästä on rapissut Suomen Sotilas -lehden nettisivuille juttu otsikolla "Troijan aasit".

Tuo termi "Troijan aasit" sopisi todella, todella hyvin isoon osaan tärähtäneistön toimintaa ja lausuntoja. Se on jotenkin niin juukelin kuvaava.

Anonyymi kirjoitti...

Pyöristäen… "Miehen eläkevuosi on 9 kuukautta."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Minä vähän luulen, että kyseinen henkilö ei ottaisi tänne yhteyttä anonyyminä. Ja jos hän haluaisi sähköpostikeskustelua, hän olisi lähettänyt suoraan sähköpostia. Ajatus nettipoliisista ei minua sinänsä häiritse ja ideana se on osittain aivan hyväkin, mutta kyseisen miehen linja on mielestäni aivan liikaa nykyistä poliittista linjaa suosivaa. Ja silloin herää epäilys virkamiehen puolueettomuudesta virantoimituksessaan, mitä itse pidän välttämättömänä jo yhteiskuntarauhan säilymisen vuoksi. Kyseinen mies ei ole suinkaan ainoa, eikä härskeimmästä päästä. Helsingin Poliisi kunnostautui asiassa viime syksynä häntä huomattavasti enemmän.

Ano2:Tuo määritelmä pitää kyllä pitkälle paikkansa.

Ano3: Suurinpiirtein noin.