maanantai 25. kesäkuuta 2018

ANTERO LÄRVÄNEN JA LOMALAINEN HELVETISTÄ


- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen suorassa Huitsinnevadan paikallisradion erikoislähetyksessä joka lähetetään Hotelli Yrjöperskeleen huoltamasta ja sekä Taivaan että Helvetin omistamasta ja hallinnoimasta Persaukistenniemen mökkikylästä, tarkemmin sanottuna mökki numero viitosesta joka on varattu normaalisti vain henkilökunnan omaan käyttöön. Meillä on täällä erikoisvieras joka on lähettämämme erityisanomuksen myötä päässyt kolmen vuorokauden lomalle Helvetistä. Tämä erityislupa on hankittu sen vuoksi että meillä on täällä käsiteltävänä eräs yhteiskuntaan liittyvä visainen kysymys ja näimme, että ainoa asiantuntija joka pystyisi vastaamaan siihen kysymykseen löytyy Helvetin puolelta. Tai ainakin ainoa joka suostuu vastaamaan kysymykseen rehellisesti.

- Tämä asiantuntija on Adolf Butler. Selitteläätiön, soveltavan spedestetiikan ja akateemisen käsitehässimisen tohtori alunperin Aintworthin yliopistosta Englannista. Mies, josta tuli suomalaisen selitteläätiön oppi-isä jonka oppeja koko nykyinen punavihreitten vasemmistoliberaalien selitteläättörien sukupolvi seuraa. Ja myös mies joka huomasi mitä oli saanut opeillaan aikaiseksi, katkeroitui, katui ja sen vuoksi itsemurhautti itsensä Allahu Akbar-kissan toimesta ja siirtyi Helvettiin pysyvään pätkättömään työhön. Edesmennyt tohtori Adolf Butler, tervetuloa tähän suoraan lähetykseen.

- Kiitos, Antero, terveiset myös kaikille pinnanmaalaisille kuuntelijoille ja samalla anteeksipyyntö siitä että yritin aikanaan vedättää teitä. Sinänsä surkeasti epäonnistuen, te kun olette kovasti tolkullista väkeä eikä teillä ole minkäänlaista taipumusta lähteä mukaan tiedostaviin joukkohysteriatiloihin. Ja kiitos myös Hotelli Yrjöperskeleelle jonka suhteitten avulla minä tämän kolmen vuorokauden loman sain. Minähän olen ollut Helvetissä vasta noin vuoden eikä sieltä näin nopeasti yleensä lomia saa.

- Kysytäänpä tässä vaiheessa että kuinkas se sinun elo, tai kuolo, tai whatever siellä Helvetissä oikein sujuu?

- Ihan mukavasti nykyisin. Alussahan minulla oli muutaman kuukauden realismishokki kun tajusin mitä olen maan päällä tehnyt ja saanut aikaiseksi.  Olin pitkään tilassa jota Helvetin psykiatridemonit nimittävät ”tajuamiskoomaksi”. Mutta kun siitä selvisin niin kyllä minä siitä ihan mukavasti kuololle eestyin. Ja se reipas lapiotyö pistää kropan lisäksi aivotkin toimimaan ihan toisella tavalla. Lisäksi Helvetissä voi tutustua moniin mielenkiintoisiin yhtä lailla vasemmistoliberaalia ideologiaa maan päällä edistäneisiin ihmisiin. Jotka ovat yhtä lailla häpeissään siitä mitä sitä maan päällä tuli aikanaan tehdyksi ja mihin tuli ihan oikeasti uskotuksi.

- Ennen kun mennään varsinaiseen lähetyksemme aiheeseen niin kerrotko mitä ajattelet opetuslastesi työstä ja toiminnasta täällä maan päällä ja erityisesti Suomessa?

- Niin no… se on mulle vähän vaikea paikka… vieläkin… oikeastaan sen takia minä siirryin selitteläätiögurun hommista vapaaehtoisesti hiilenlapiointiin. Katsos kun minä perustin koko sen tiedostavan systeemin kieli poskessa joskus 1970-luvulla ihan vaan katsoakseni että kuinka pitkälle se menee läpi. Semmoisena yhteiskunnallisena vitsinä joka eläisi oman aikansa ja joka lopulta röhönaurettaisiin nurin. Tuumasin että nenästävedettäviä hölmöjä löytyy länsimaista kyllä sen verran että se touhu elää jonnekin 1990-luvulle saakka jolloin länsimaitten tolkullisemmat ainekset lyövät stopin pelleilylle jonka minä sain aikaiseksi. Ja ajattelin että siinä vaiheessa minä olisin guruna tienannut jo sen verran rahaa että saattaisin siirtyä eläkkeelle Bora Boralle ja tuumia että se oli hauskaa niin kauan kun se kesti.

- Mutta eihän se mennyt sinnepäinkään. Minun kieli poskessa kirjoittamat teesit otettiin täällä Suomessakin haudanvakavasti ja opetuslapsillani ei todellakaan ole kieli poskessa vaan tarkalleen keskellä suuta ja ennen itsemurhauttamistani tajusin että en minä ole kehittänyt vitsiä, en edes ideologiaa vaan – helvetti soikoon – uskonnon. Uskonnon, josta tuli vallitseva ja kyseenalaistamaton dogmi. Ja sen vuoksi minä olen teistä maan matosista siellä Suomessa ihan helvetin huolissani jos vertaus sallitaan. Olen todella pahoillani siitä kaikesta jonka olen saanut aikaiseksi. Mutta mikä oli se kysymys johon te halusitte asiantuntemustani?

- No se kysymyshän liittyy demokratiaan. Annas kun kerron hieman taustoja. Useassa itäisen Euroopan maassa samoin kuin Itävallassa ja Italiassa on pidetty demokraattisia vaaleja joissa kansallismieliset voimat ovat ottaneet selvän voiton. Jonka seurauksena tiedostavat länsimaiset vasemmistoliberaalit ovat joukkorääkyneet että nämä demokraattiset vaalit ovat uhka demokratialle. Siis demokraattiset vaalit ovat uhka demokratialle. Oikeastaan se viimeisin kimmoke joka kannusti meitä tähän haastatteluun tuli Helsingin Sanomista joka esitteli kahden yhdysvaltalaisen vasemmistoliberaalin professorin suunnitelmia joita HS tietysti kovasti komppasi yhtään kyseenalaistamatta.

- Jaa, no mitäs ne professorit sanoivat? Meille lapiotyöläisille tulee kyllä Helvetin Uutiset päivittäin mutta en ole oikein jaksanut lukea niitä. Olen keskittynyt lähinnä Hell Willer-sarjakuvaan.

- No ensinnäkin se Hesarin otsikko meni niin että ”Harvardin professorit: Trumpin voi kaataa, jos republikaanit tekevät kuten presidentti Svinhufvud 1930-luvulla Suomessa”. Ja sitten ne jatkoivat että ovat huolissaan Yhdysvaltain demokratiasta. Vetivät yhtymäkohdan siihen että jos Trump jollain tavalla kaadetaan niin sitä voidaan verrata siihen että laillinen suomalainen yhteiskunta kaatoi laittomaan vallankaappaukseen pyrkineen Lapuan Liikkeen. Ja sitten ne totesivat vielä että:

”Myös Yhdysvalloissa maltillisen oikeiston täytyisi kerätä omanarvontuntonsa riekaleet, unohtaa hetkeksi puoluepelin lyhyen aikavälin tavoitteet ja muodostaa yhteisrintama demokraattien kanssa. Kyse olisi ohimenevästä ja opportunistisesta liitosta, jolla olisi vain yksi tavoite: savustaa Trump, demokratian irvikuva, ulos.”

- Ja minä tässä mietin että tässähän itse asiassa puuhataan – jopa asevoimin tehtävää – vallankaappausta demokraattisilla vaaleilla valittua presidenttiä vastaan. Sillä tässä vertauksessahan nuo vasemmistoliberaalit ovat tosiasiassa vallan kaappaamista haluava Lapuan Liike ja Trumpin hallinto puolestaan laillisesti valittu Svinhufvud. Koko touhu on käännetty päälaelleen. Demokratia halutaan kaataa. Vetoamalla demokratiaan. Mitäs sinä Adolf olet tästä mieltä?

- Jaa, no tämähän on ihan selvää settiä jonka minä kirjoitin jo aikanaan kirjassani ”Akateemisen käsitehässimisen perusteet”. Taisi olla sivuilla 87 – 94.



- Sen opin mukaan nuo professorit ovat täysin oikeassa ja sen mukaan niin Trump kuin Itä-Euroopan sekä Itävallan ynnä Italian ynnämuun vaalit ovat demokratian irvikuvia. Oppieni mukaan – mitä nuo professoritkin noudattavat – siitä demokratiasta on vain jätetty yksi varsin merkittävä sana pois.

- Ja mikä se sana on?

- Sovellettu.

- Eli ”sovellettu demokratia”?

- Nimenomaan. Nämä länsimaiset vasemmistoliberaalit toimivat oppieni ja osittain jopa oppejani edeltävän vielä vanhemman kaavan mukaan. Heillä on käsissään tällä hetkellä valta, he haluavat luonnollisesti säilyttää sen ja he ajattelevat että heidän idelogiansa on se viimeinen ideologia joka lopettaa historian aivan niin kuin heidän totalitaariset edeltäjänsäkin ajattelivat. Niillä edeltäjilläkin oli omat kyseenalaistamattomat ideologiansa mutta näillä vasemmistoliberaaleilla se on tämä monikultturistis-feministinen ideologia. Yhtä lailla kyseenalaistamaton. He eivät hyväksy sitä mahdollisuutta että heidän ideologiansa häviäisi ja korvattaisiin jollain toisella mutta heillä on ongelmana se että länsimaisissa yhteiskunnissa on vieläkin heidän kiusakseen olemassa vapaat vaalit joissa heidän ideologiansa saattaa joutuakin tappiolle ja pahimmassa tapauksessa jopa vastuuseen teoistaan. Jotka teot ovat varsin rumia. Rumia juu. Varsinkin ne teot joita heidän sinisilmäisyytensä vuoksi on tehty tai paremminkin sallittu tehtävän. Väkivaltaa kehitysmaalaisena tuontitavarana, you know.

- Näin ollen he käyttävät sanaa ”demokratia” sovelletun demokratian synonyyminä ja julistavat että ne ryhmittymät jotka pyrkivät kaatamaan heidän määrittelemänsä ideologian ja sen pysyvän valta-aseman demokratian keinoin ovatkin itse demokratian vastaisia. Vallassa olevia vasemmistoliberaaleja auttaa tässä samaa ideologiaa tunnustava ja siitä riippuvainen valtamedia. Eli tämän sovelletun demokratia-ajattelun kannalta niin eurooppalaiset epämiellyttävät vaalitulokset kuin Donald Trumpkin ovat todellakin demokratian irvikuvia. Sovelletun demokratian. Jossa ei jää sijaa varsinaiselle demokratialle.

- Eli ymmärränkö oikein? Vasemmistoliberaalit ja heidän ideologiansa johtotähti Euroopan Unioni on toimintaansa aloittava ja innokas diktatuurikokelas joka ei ole kuitenkaan harmikseen päässyt vielä neuvostoliittolaiselle eli yksi hyväksytty ehdokas per vaalipiiri-tasolle. Pääosin siksi että sillä ei ole siihen tarvittavaa väkivaltakoneistoa. Siksi se pyrkii esiintymään demokratian esitaistelijana taistellakseen tosiasiassa sille haitallista demokratiaa vastaan. Koska se demokratia – ennen kuin se saadaan ns. neuvostotasolle – saattaa piru vie kaataa koko korttitalon.

- Juuri tätä minä tarkoitan. Hyvien – tai poliittisen tarpeen mukaan hyviksi tulkittujen – asioitten nimissä on tässä maailmassa tukittu monta turpaa ja monilla tavoin. Eikä Euroopan Unioni eikä varsinkaan sen kuuliaisin oppilas Suomi tee tässä minkäänlaista poikkeusta. Jos demokratia on jarru ideologialle ja ideologiasta hyötyville ihmisille, niin demokratiaan uskovat ihmiset demonisoidaan ja pakotetaan heidät hyväksymään sovellettu demokratia. Joka on tietysti synonyymi diktatuurille. Ja tässä tapauksessa voidaan vielä sanoa että tällä diktatuurilla suojellaan nykyisen sovelletun demokratian pohjimmaista ideologiaa eli utokratiaa.

- Utokratiaa?

- Sitäpä hyvinkin. Ajattelepa Antero, mikään muu yhteiskunnallinen järjestelmä kuin tämä nykyinen vasemmistoliberaali länsimainen yhteiskunta ei salli kaikenlaisten utopististen haihattelijoiden pääsyä sellaiseen asemaan kuin mitä niillä nykyisin on. Eli tarkoitan näitä äärifeministejä, queeriaisia, monikultturisteja, valtion elättämiä anarkisteja sekä leikkipartisaaneja ja muita ammatti- ja tapapuolestaloukkaantujia jotka ovat itse asiassa varsinaiselle infrastruktuurille vain kallis, haitallinen ja tarpeeton painolasti jota mikään muu järjestelmä ei suostuisi elättämään saati sitten nostamaan sille jalustalle missä ne nyt ovat.

- Siihen ei suostuisi puhtaasti kapitalistinen järjestelmä. Eikä myöskään puhdas sosialismi. Ei varsinkaan sosialismi, sillä siinä järjestelmässähän haihattelijat pannaan ruotuun hyvin nopeasti, tehokkaasti ja yleensä lopullisesti. Eikä missään nimessä myös anarkismi sillä sehän on, no, anarkismia ja se päätyy hyvin nopeasti sotaherrojen valtaan jotka eivät myöskään kyseistä porukkaa elätä. Erityisesti sitä ei sallisi – näitten hyödyllisten idioottien komppaama ja ylistämä – islamilainen yhteiskunta sillä siinäkin heidät hiljennettäisiin nopeasti, tehokkaasti, lopullisesti ja yleensä varsin mielikuvituksellisin keinoin.

- Haihatteluvaltaa ei mahdollistaisi edes puhtaasti feministinen yhteiskunta sillä siinä miehet lopulta saavat tarpeekseen, lyövät touhun läskiksi, lopettavat työnteon ja sitä myötä infrastruktuuri romahtaa jonka seurauksena vallan ottaa taas joku muu järjestelmä. Sitä ei tarjoa edes pohjoismainen sosialidemokraattinen järjestelmä jostain 1970 – 1980-luvulta sillä sekin osasi yhteen- ja vähennyslaskun ja keskittyi pääasiallisesti oman kansakunnan hyvinvointiin minkä nykyiset utopistit mieltävät nationalismiksi joka on heille synonyymi natsismista. Tämä nykyinen punavihreä vasemmistoliberaalinen järjestelmä on utopistien taivas, ja heille ainoa mahdollinen sellainen. Heitä elättävä tissi. Se ainoa tissi. Siksi sitä suojellaan kaikelta sitä uhkaavalta. Niin kuin esmes demokratialta.

- Nyt kun asiaa miettii niin pääsee sylttytehtaalle. Nolla on oppinut kertomaan itsensä itsellään saaden aikaan sitä hyödyttävän summan. Ja tottahan se haluaa pitää tämän poikkeustilan voimassa kaikin mahdollisin keinoin. Eurooppalaista tyhjänklaturaa joka pyrkii nomenklaturan kyseenalaistamattomaan neuvostoasemaan. Ja sitähän uhkaa eniten juuri demokratia. Kiitos Adolf tästä perusteellisesta selvityksestä. Palataan vielä sinun henkilökohtaiseen tilanteeseesi. Tiedän että olet puuhakas ja aikaansaava mies. Onko sulla siellä Helvetissä mitään viritelmiä?

- Itse asiassa on. Otin lapiotyön tauolla yhteyden Helvetin toiminnan kehittämistoimistoon ja esitin ideani että saisin kummitella Epäilyksen Pirun kanssa parhaalle opetuslapselleni Lennipirkitta Löröttät-Sixteenille.

- Mitäpä Helvetistä vastattiin?

- No, tapasin keskustelun myötä Epäilyksen Pirun itsensä ja hän kertoi noudattavansa pääosin työssään Chuck Norrisin linjaa eli ”I work alone”. Ja hän kertoi myös Lennipirkitan olevan niin kovan luun ettei hän edes koskaan näe Epäilyksen Pirua. Hänen puolustusmuurinsa on aivan liian kova. Vähän turhan hyvin minä hänet koulutin. Mutta Epi lupasi kuitenkin harkita mahdollista yhteistyötä. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

- Adolf Butler, kiitän teitä haastattelustanne. Pojat ovat jo lämmittämässä saunaa ja teillä on kolme vuorokautta lomaa Helvetistä. Siirrytäänkö löylyihin? Tsuhnan Kostoa on tarjolla enemmän kuin riittävästi. Samoin kuin Lälläveden Läski & Leivonnaisen maukkaita ja rasvaisia elintarvikkeita. Ja kartonkikaupalla Voimasavuke Bostonia.

- Ja näinhän tehdään.

- Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio joka toivottaa Helvetistä tulleelle vieraallemme ihan helvetin hyviä löylyjä. Jatkamme ohjelmaamme musiikilla. Vaikka tiedostavat toimittelija- ja tutkiskelijatyttöset kuvittelevatkin meidän olevan Moskovan trolleja niin sehän ei pidä paikkaansa. Me olemme ylpeitä Bulvanian trolleja ja siksi laitammekin soimaan Hullujussin kappaleen ”Viimeinen rock Bulvaniassa” ja tuossa kappaleessahan on kaikkien aikojen paras sanoitus.

Huliti huliti!



24 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Amerikassa Adolf Butlerin seuraajat ovat päättäneet olla palvelematta Trumpin hallinnon henkilökuntaa. Juuri julkaistun uutisen mukaan Valkoisen talon Sanders oli lempattu ravintolasta pihalle.

Ihmiset, jotka puhuvat tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta eivät kohtele toisin ajattelijoita samanarvoisina ja ymmärtäen. Kun Starbuck's heitti ne kaksi neekerinrenttua ulos, koko henkilökunta vietiin rasismi-koulutukseen. Mutta kun Valkoisen talon korkea virkanainen nollataan julkisesti, selitteläätiön spedestiikan erityisasiantuntijat kiljuvat riemusta.

"Tarviiko suvaitsemattomuutta suvaita" on kaksoissuperplushyvän etiikan peitelty vihjaus: saako toisinajattelijat tappaa?

Sandscorpion kirjoitti...

Tästä aiheesta piti kirjoittaa itsekin, mutta ehkä riittääkin, että pistän asiani tähän kommenttiin.

Yleesähän on niin, että mitä raivokkaammin jokin valtio väittää olevansa demokraattinen, sitä vähemmän demokraattinen se oikeasti on. Jos valtion virallisessa nimessä mainitaan "kansa" tai "demokratia", voi olla melko varma, että maa on jonkin sortin diktatuuri.

Tähän asti olen luullut, että kyseessä on tietoinen valehtelu. Maan vallanpitäjät yrittävät sillä viestittää ulkomaille ja omille kansalaisilleen, että kaikesta sorrosta huolimatta he ovat silti kansan valitsemia ja kansan parasta ajattelevia, vaikka lyhyellä tähtäimellä ei siltä näyttäisikään.

Viime aikoina olen kuitenkin ruvennut epäilemään, että ehkä nuo tyypit sittenkin ovat tosissaan. Sen verran tulee tuollaisia kannanottoja sellaisiltakin tahoilta, jotka eivät ole valta-asemassa ja joille itse asiassa on totalitarismin etenemisestä pelkkää haittaa.

Näyttää siltä, että joillekin ihmisille demokratia on vapautta olla samaa mieltä oikeassaolijoiden kanssa. Mitä vahvempi ja turvatumpi asema oikealla aatteella on, sitä paremmin demokratia voi, kun taas jos väärät mielipiteet valtaavat alaa, se uhkaa demokratiaa. Totalitaristisessa diktatuurissa demokratia saavuttaa täydellisyytensä, koska väärillä mielipiteillä ei ole vaikutusvaltaa.

Se, löytääkö tällainen ihminen oikean aatteensa kommunismista, fasismista, feminismistä vai mistä tahansa, ei ole oleellista. Kyse on luonteenpiirteestä, ei varsinaisesta mielipiteestä.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt menee ihan offtopic mutta lueskelin tuossa Ranskan "makaroonin" suunnitelmia perustaa invertiojoukko jota voidaan käyttää missä hyvänsä ja milloin tahansa.
Mielestäni kyseiselle porukalle ei ole mitään käyttöä ellei sitä sitten käytetä EU sisällä EU:n kansalaisia vastaan.
Nythän löytyy jo EUBG, NATO ja NATO:n NRF. Suomikin on noissa joukkopooleissa vuorollaan mukana.
Vähän haiskahtaa siltä, että makarooni haluaa koota ihan oman poppoonsa omiin tarkoituksiinsa.
Onkohan makaroonin entinen opettaja, nykyinen vaimo puristanut poikaa munista ja ohjeistanut tekemään jotain ennekuin giljotiinin terä värähtää?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Sandscorpionille ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Kyllä. Huomattu on. Ja öykkäröinnin taso lähentelee eräitä ruskeapaitoja.

Sandscorpion: Hyvin pitkälle samoja huomioita. Mutkan takaa ilmiötä voi verrata johonkin Dingo-hysteriaan. Yhdessä on hyvä olla yhtä mieltä ja tietyille luonteenpiirteille se sopii. Oman – muilta omaksutun – aatteen voimakkuutta tietysti sitten mitataan sillä kuinka aktiivisesti ja julkisesti vihaa väärinajattelijoita. Tietysti jos saadaan aikaiseksi Euroopan Demokraattinen Tasavalta niin sittenhän perässähiihtäjien ja hihkujien tukea ei enää edes tarvita. Lukisin muuten mielelläni oman, pidemmän näkemyksesi asiasta omassa blogissasi.

joppos 123: Ei välttämättä off topicia ensinkään. Mitä aloitteleva diktatuuri tarvitsee ja mikä EU:lta vielä puuttuu? No, keskusjohdettu yhteinen väkivaltakoneisto.

Joppos123 kirjoitti...

Tuo makaroonin esittämä invertiojoukko olisi nimenomaan EU:n ulkopuolinen sakki. Ranskallahan on jo sellainen porukka nimittäin muukalaislegioona. Täysin outo esitys ellei sitten sitä ole tarkoitettu käytettäväksi juurikin Euroopan omia kansalaisia vastaan.
Suomi ei nyt kuitenkaan ole tuhon vouhotukseen lähdössä mukaan ja voisi olla aika vaikeaa saada rekrytoitua porukkaa tuollaiseen epämääräiseen puulaakiin varsinkin kun tarjolla on jo ihan riittävästi mahdollisuuksia jos sotimaan tekee mieli.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Voi hyvinkin olla näin. Käsittääkseni muukalaislegioonaa saa käyttää vain Ranskan ulkopuolella (Espanjalla on muuten samanlainen mutta siihen ei vissiin oteta enää kuin espanjalaisia) joten EU:n sisäistä kuria pitäville joukoille on tarvetta. Toivotaan että Suomessa säilyy edes se alkeellinen järki eikä moiseen porukkaan edes yritetä rekrytoida sotilaita. Itse kun näen että Suomen aseellisten voimien ainoa tehtävä on Suomen puolustaminen.

Joppos123 kirjoitti...

Enpä usko, että tollaseen porukkaan olisi kummoista tunkua. Ainahan jokunen reikäpää löytyy tai rikollinen mutta aika laihat saattaisivat rekryn tulokset olla.
Veikkaan, että Macron joutuu perustamaan jonkin Blackwater tyyppisen systeemin jos yksityisarmeijaa halajaa.
Voi olla ettei Ranskan vakinainen väki välttämättä ihan purematta niele ajatusta, legioonasta puhumattakaan.
Samoilla markkinoillahan ne kaikki olisivat.

Joppos123 kirjoitti...

Lisäyksenä vielä, että onhan tässä itsekkin lippuvalan antanut ja se lippu ei ollut tricolor eikä siinä ollut yhtään tähteä. Eli näillä mennään jatkossakin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Sandscorpionin arviosta: minä luulen, että ns. kansandemokratioiksi julistettujen maiden valtaeliitti toki hoksasi, varsin nopeasti nomenklatuuraan päästyään, olevansa väkivaltakoneiston osa. Mitä lähempänä tuon koneiston suorittavaa porrasta, sitä selkeämmin. Olihan ajatus "tiedostavasta eliitistä" jo Marxin esittämä. Lenin ja kaverinsa loivat Neuvostomaan tietoisen väkivaltaisesti, inhimillisistä kärsimyksistä piittaamatta.

Merkittävä raja ihmisten ajattelussa kulki jo 1930-luvulla idän ja lännen välillä. Lännessä ajattelu oli - on yhä - utopistisuuteen taipuvaista, ja sitä Neuvostoliitto käytti hyväkseen. Puhuihan itse Josif Vissarionovitsh Dzugashvili sarkastisesti "hyödyllisistä idiooteista", tarkoittaen Ensimmäisen Maailman neuvostomyönteiseksi käännytettävää intelligentsiaa. Sellaisia kuin esim. George Orwell - kunnes tämä näki todellisuuden työläisten utopiasta tarpeeksi läheltä. Tai myöhempien aikojen ääliöt kuten Hella Wuolijoki sekä tämän jälkeläinen, muuan vieläkin vallan kahvoissa killuva Edistyksen Merkki.

Reaalisosialismi on kuollut, muutamaa Kolmannessa Maailmassa sinnittelevää reliikkiä lukuun ottamatta. Vaan tuo sama läntisen kulttuuripiirin älymystön utopismi hakee jatkuvasti uusia fenotyyppejä: ilmastouskonto, feminismi, gender-ideologia, monikultturismi, kristillisten arvojen "uudelleenmäärittely"...you name it. Kaikille on yhteistä raivokas pyrkimys kuohita se läntisen kulttuuripiirin ennen näkemättömään hyvinvointiin nostanut kulttuurinen perinne. Sen yhteisölliset arvot ja normit, jotka kumminkin toimivat, vaikka jokaisen yksilön halua ei aina kaduilla kaiutettu. Esim. brittiläinen kulttuuripiiri oli eliitin puritaanisista tavoista huolimatta itse asiassa varsin salliva, kunhan yhteisöarvoja ei avoimesti loukannut.

Nyt olemme hassussa vaiheessa, jossa kansakunnan viisaat hakevat kunniaansa esim. vaatimalla "kunnianhimoisempia ilmastopäästöjen vähentämistavoitteita" ("ilmastopaneeli"), tai tahtomalla jotenkin muuten kansamme "näyttävän esimerkkiä" jossakin..itsensä kuohimisessa?

Tämän ajattelun perusvirhe on, että luullaan _meidän_ oppimamme globaalin altruismin olevan jokin ihmislajiin kuuluva geneettinen hyve. Ja paskat, sanonma. Eivät Kiina, Intia, Saudi-Arabia tai Nigeria katso meitä mitenkään ylöspäin tämän omiin housuihin paskomisen vuoksi.

Terv. Achtung

Simo kirjoitti...

Joppos123: Oma epäilykseni on ettei EU:n joukkoihin olisi edes tarkoitus rekrytoida siitä samasta poolista, mistä EU maiden omat armeijat koostuvat. Nythän on männä vuosina tuotu jonkin verran ns. uutta verta, josta sopivalla esim 4000€ kuukausikorvauksella varmasti löytyy halukasta väkeä pitämään tarvittaessa jöötä ihan missä vaan ilman isompia tunnontuskia. Pitää muistaa ettei mikään ole liian kallista, jotta näinkin välttämätön puulaaki saadaan perustettua.

Tarkoituksena on ilmiselvästi perustaa palkka-armeija. Ne eivät ole koskaan kyselleet ampumisen oikeuden perään. Legioona ei mielestäni ole palkka-armeija sanan varsinaisessa merkityksessä oman kunniakoodeksinsa vuoksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Achtungille ja Simolle & kiitos kommenteistanne.

joppos 123 & Simo: Minäkin muistan sotilasvalassani vannoneeni hieman toista kuin nykytilanne on. Ja Simon huomio pitää paikkansa sillä esmes Lähi-Idästä Eurooppaan on tullut huomattavan paljon porukkaa jolla on ns. erinomaista kykyä paikallisen järjestyksen ylläpitämiseen. Se ei vaan välttämättä puhu yhtään eurooppalaista kieltä.

Achtung: Hyvin pitkälle näin. Voi sinänsä tuumia että länsimaissa vallalla ovat nimenomaan nämä hyödylliset idiootit sillä hehän ovat todellakin utopisteja eivätkä Leninin ja Stalinin kaltaisia pragmaattisia sosialisteja jotka keskittyivät vallan absoluuttiseen ja väkivaltaiseen varmistamiseen. Omia vallassa olevia hyödyllisiä idioottejamme tukee se Sandscorpionin mainitsema lauma jolle tärkeintä on tuntea (nimenomaan tuntea, faktoista ei ole niin väliä) olevansa porukalla oikeassa.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Siitä Eurostoliiton Keltatähtisestä ja Sinilippuisesta Armeijasta ei vain taitaisi olla tosipaikan tullen pistämään hanttiin yhdellekään kantisten taistelumuodostelmista.

Ne Lähi-idän sotien lopputulokset kun eivät korreloineet tippaakaan aseiden kehittyneisyyteen tai joukkojen määrään. Israelin nykytilanne kun on hämäävä, he eivät ole voittaneet yhtään sotaansa ylivoimaisella kalustolla vaan ihan jollain muulla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Thorvald Eskilinpoika. Näin saattaa olla. Motivaatio on yksi olennainen tekijä ja muutenkin nuo joukot oletettavasti olisivat kuitenkin melko pieniä, mahdollisesti erikoiskoulutettuja joukkoja. Vaarallisia sinänsä omassa tehtävässään mutta jos vastassa on prikaati niin tilanne on toinen. Yhdysvaltain armeija on tietysti puhtaasti ammattilaisarmeija mutta se pärjää kalustollisella ja logistisella ylivoimallaan.

Ja mitä tulee lähi-idän sotiin niin iippojen motivaatio oli äärimmäinen. Joko tää voitetaan tai sitten porukalla kuollaan.

Anonyymi kirjoitti...

No, Viiksi-Josifin "hyödylliset idiootit" taisi tarkoittaa yleisemminkin vasemmalle kallellaan olevaa intelligentsiaa. Tämän määritelmän mukaan se sinun ja Sandscorpionin tarkoittama lauma kuuluu tuon määritelmän piiriin - enemmistö länsimaisista puolesta-ajattelijoista kun taitaa lukea itsensä joko koulutuksen, työnimikkeen tai identiteettinsä perusteella älymystöön (?). Näin ollen vallassa olijat taitavat kuulua samaan laumaan..tai sitten vaan ovat vaalikampanjassa onnistuneet sattumalta soittelemaan tuon vaalikarjalaumansa syvimpiä tuntoja, eivätkä sitten asemaansa kuuluvia hommia osaakaan.

Kun taas sivuttiin kakkosrähinän lopputuleman vaikutusta yhteiseurooppalaiseen eloomme, tuli mieleeni jännä historiaspekulointi: Kuinka Euroopan olisi käynyt, jos neukut olisivatkin ehtineet marssia Reinille asti? Pääosa Saksaa sekä Itävalta olisivat joutuneet itäblokkiin?

Länsiliittoutuneiden piiriin olisivat kuuluneet Reinin länsipuolinen Saksa, Benelux, Ranska, Italia, Espanja, Kreikka, Kypros, Malta ja Portugali. Ja Norja sekä Tanska. Ruotsi ja toivottavasti tuon puna-armeijan läntisen uhrauksen hintana myös Suomi olisivat olleet edelleen jotensakin neutraaleja.

Länsi-Euroopan taloudellisen integraation veturiksi ei kaiketi olisi syntynyt hiili-ja teräsyhteisöä, vaan homma olisi mennyt enemmän brittivetoisen EFTA:n kautta. Länsi-Saksan Wirtschaftwunderia ei myöskään olisi koettu, eikä tynkä-Saksasta olisi ollut lännen talouden veturiksi. Ehkä Britannian autoteollisuus olisi pärjännyt -70-luvulla paremmin, vaikkapa emigroituneiden saksalaisinsinöörien avulla? Olisivatko Britannia ja Ranska pitäneet siirtomaistaan tiukemmin kiinni? Mitä Britannian ja Ranskan iholle tullut kylmä sota olisi vaikuttanut näiden maiden ja USA:n kulttuureihin? Olisiko '68 hippikesää nähtykään?

Mutta reaalisosialismin raunioista esiin kömpivä Saksa olisi jotakin aivan muuta kuin tämä BRD, jonka tunnemme. Se olisi samaa laatua, mutta monin verroin enemmän kuin V4+Baltia yhteensä.

Terv. Achtung

Veijo Hoikka kirjoitti...

Achtung tuossa yllä aprikoi "Kuinka Euroopan olisi käynyt, jos neukut olisivatkin ehtineet marssia Reinille asti?"
Olisi kannattanut kysyä A Butlerilta hänen arvionsa, lähinnä siinä mielessä, että ovatko neukut (nykyisin heidän reikanraatioinaan massamaailmanvaeltajat) jo päässeet Reinille asti vai jopa ylikin. Lopputulos lienee yhtäläinen: Eurooppa tuusan nuuskaksi ja sitten taas Fenixlintu nousemaan tuhkasta. Se vaan mietityttää, kauanko kestää ennen kuin tirpan siivet alkavat kantaa. Ja onnistuuko se ilman itäistä apua eli venakkojen massamaahanvaellusta...

QroquiusKad kirjoitti...

Uskoisinpa, että länsiliittoutuneet olisivat kehottaneet ystävällisesti neuvostojoukkoja perääntymään sille linjalle, mistä oli jo sovittu. Ellei kehotusta olisi noudatettu, olisi II maailmansota jatkunut liittoutuneiden ja N-Liiton sotana.

Näin siksi, että länsiliittoutuneethan olivat ehtineet sodan päättymiseen mennessä vallata melkoisia alueita itäisestä Saksasta, josta oli tuleva N-Liiton miehitysvyöhykettä. He perääntyivät sieltä sovinnolla, ja elleivät neuvostolaiset olisi tehneet samoin Reinin rannoilta, olisi ydinpommeille löytynyt Japanin sijasta toinen kohde lännempää. Olisivatpa brittien suihkuhävittäjätkin ehtineet tositoimiin.

Hauskin skenaario olisi, että USA & kumppanit olisivat tehneet pikarauhan Japanin kanssa sillä ehdolla, että se hyökkää kaikin voimin Siperiaan. Muista rauhanehdoista olisi sovittu sitten myöhemmin.

Mitä pahaa venakkojen massamaahanvaelluksessa muuten olisi? Hehän ovat kauniita ja naisellisia. Kyllä heitä minun puolestani saa maahan tulla, kunhan jättävät miehet kotiin.
Mikseivät venäläismiehetkin sinänsä hauskaa seuraa voi olla, mutta heihin liittyy aavistuksen verran suurempia epävarmuustekijöitä kuin venakkoihin.

Anonyymi kirjoitti...

QK: juu, satatuhatta venakkoa pistäisi puoleen miljoonaan (?) kotoperäiseen femakkoon kummasti ryhtiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Veijo Hoikalle, Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Historian sottailu asenteella ”entäs jos” on tietysti aina mielenkiintoista. Mikäli se blokkien raja olisi jäänyt Reinille niin Achtungin sottailu voisi olla hyvinkin lähellä totuutta. Sitä, että olisiko länsi ja itä aloittaneet uuden rähinän heti entisen loputtua en osaa sanoa. Yhdysvaltain massiivinen talouskone olisi tietysti mahdollistanut sodan jatkamisen.

Venakoista kun oli puhe niin oletan että Veijo ei tarkoittanut venäläisiä naisia vaan venäläisiä yleensä. Siitä suunnasta minä en apua kaipaa. Venäjä kun ei tule vapauttajana vaan miehittäjänä. Mitä taas tulee venäläisiin naisiin niin muistan sen ihmetyksen kun Neuvostoliitto aikanaan hajosi. Maasta oli saanut mielikuvan että sen naiset muistuttavat lähinnä kyntötraktoreita mutta hetipian sieltä ilmestyikin valtava määrä aivan uskomattoman hyvännäköisiä kissoja. Pisti miettimään että missä niitä oli pidetty piilossa.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä,

Neuvostoliitossa ei pahemmin oltu noiden naisten kauneuskilpailuiden perään, koska se oli "kapitalistista ja länsimaista hapatusta" ja se taisi myös sotia heidän ideologiaansa vastaan. Kas näin vuonna 1988 eli muutama vuosi Gorban valtaannousun jälkeen. Ei edes ideologia pystynyt peittämään kaikkea tuota itänaapurin naiskauneutta.

Muutamaa kuvaa alempaa löytyykin sitten se homo sovieticuksen naisprototyyppi, tuo vesikannu kädessä oleva juomanlaskijatar. Häneen valitettavasti sitten sopiikin tuo Ykän käyttämä traktorivertaus, hän on kuin joku ydinvoimalainsinööri Tshernobylin paremmilta päiviltä.

OT:nä, oho "Die Mannschaft" putosi jatkosta fudiksen MM-kisoissa, he jäivät alkulohkoon! Seppo Rätyä siteeratakseni, päävalmentaja Joachim Löw voinee todeta että Venäjä on p*ska maa. Eipä sakuilla muutenkaan ole häävejä kokemuksia Venäjältä, mutta jälkipyykistä tullee mielenkiintoinen. Maa, joka on tottunut menestymään viheriöllä ja nyt kävi näin...


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois ja kiitos linkistä. Ihan mukavan näköisiä typsyjä ja mulla on joku harmaa muistikuva että tuosta uutisointiin Suomenkin puolella. Sinänsä Rauhanvaltio ei tosiaan suosinut tuota kapitalistista missihapatusta. Olisiko näissä meidän nykyfeministeissä vähän samaa? Niksmannit tosiaan putosivat ja maansuru lienee suuri mutta minähän en ota noita futiskisoja kovinkaan vakavasti ja alkukesän ykkösurheilu-uutinen oli minulle se että Washington Capitals voitti ensimmäistä kertaa Stanley Cupin.

Vasarahammer kirjoitti...

Melkein tuli kyynel silmään Adolf Butlerin paluusta. Seuraavaksi odotan, miten Butler keksii sellaisen vastastrategian käsitehässimiselle, jolla Lenni-Pirkitta Löröttät-Sixteen saadaan hiljaiseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasara. Adolf on yksi lempihahmojani joten herätin hänet mielelläni henkiin ainakin hetkeksi. Näitä vastastrategioitahan on vuosien varrella kirjoitettu noin kahdeksansataakuuskytäviisi kappaletta mutta ongelmana on että lennipirkitat eivät suostu ajattelemaan.

vieras kirjoitti...

Ehtikö Ykä tavata Abdolf Butleria kun hän meni Anteron ja äänimiesten mukana saunaan?

Trump voitti laillisesti vaalit eli voitti valitsijamiesten enemmistön. Eikö sitä vieläkään tajuta että Amerikan presidenttiä ei valita suoralla kansanvaalilla vaan valitsijamiesvaalilla.

Jos hän ei ole rikkonut lakeja virassa ollessaan niin ei ole lainmukaisia perusteita syytteeseen joutumiselle. Jos lainrikkomus on tapahtunut ennen valintaa presidentiksi niin en usko että se on syy erota tai erottaa virasta tai aloittaa viraltapanoa.

Jotenkin tuntuu että Trump selviää voittajana. Aika on häenen puolellaan. Mitä pitempään hän on ollut virassa, sitä todennäköisemmin hän istuu virkakauden tai virkakaudet täysimittaisina. Talous pyörii hyvin, verotusta on kevennetty, byrokratiaa purettu, työttömyysaste on mennyt alemmas. Bonuksena mainittakoon että naisten, mustien ja latinoiden työttömyys on ennätysmatala. Luulisi että näiltä olisi luvassa lisää ääniä. Trump on pitänyt tiettyjä lupauksia, kuten keventänyt verotusta ja nimittänyt korkeimpaan oikeuteen konservatiivin ja nyt on tilaisuus nimittää tonenkin. Trump lupasi siirtää suurlähetystön Jerusalemiin ja se on toteutettu. Saisiko näin lisää juutalaisten ääniä?

Se mitä Trump tarvii, on republikaanien enemmistö edustajainhuoneessa ja senaatissa kun marraskussa on välivaalit. Ja näiden republikaanien tulisi olla "trumpilaisia", tai vähintään sellaisia jotka kykenevät yhteistyöhön Trumpin kanssa ja joiden kanssa voi tehdä hyviä diilejä. Anti-Trump-tapaukset tulisi tiputtaa pois esivaaleissa.

Edustajainhuone on helpompi pitää, sinne tarvitaan 218 paikkaa 435:stä. Edustajainhuoneen hyväksymät esitykset menevät senaattiin.

Ongelma on siinä että joissakin asioissa ei riitä yksinkertainen enemmistö eli 51 ääntä. Jos vastapuoli aloittaa jarrutuskeskustelun, sen murtamiseen tarvitaan vähintään 60 ääntä. Senaatissa pitäisi olla ainakin 60 senaattoria jotta esityksistä voidaan äänestää pelkillä republikaanien äänillä.

QroquiusKad kirjoitti...

Trumpin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä arvioidessamme meidän on aina muistettava, että mielikuvaamme muokkaa USAn ja maamme vasemmistoliberaali media, vaikka kuinka yrittäisimme suodattaa niiden valeuutiset vastamedian kertomien faktojen muodostaman suotimen läpi.

Todellisuudessa meillä ei uskoakseni ole varsinaisia työkaluja arvioida, miten USAn lähitulevaisuuden vaalit sujuvat Trumpin kannalta. Yksi ja toinenkin sikäläisen politiikan toimija, joka on ilmaissut jonkinasteista tai jopa vahvaa vastustusta Trumpia kohtaan, voi silti kannattaa häntä joko tarkoituksenmukaisuussyistä tai vain siksi, että on valehdellut valemedialle omista motiiveistaan, koska tietää valemediankin niin tekevän.

Henkiökohtaisesti uskon kongressin antavan siunauksensa Trumpin jo tässä vaiheessa antaman vakuuttavan näytön perusteella hgänen tulevalle politiikalleenkin. Samasta syystä uskon hänen tulevan valituksi toiselle kaudelle vasemmistoliberaalin median suureksi järkytyksen- ja itkupotkuraivareiden aiheeksi.

Syistä joita valemedia ja heitä uskovat eivät kerta kaikkiaan voi käsittää sieltä kuplastaan katsellessaan.