tiistai 16. kesäkuuta 2026

KÄPPÄUKOT JA TERMIKIKKAILU

Pinnanmaan Huitsinnevadassa, tarkemmin sanoen Örnätjärven Erämiesten rantasaunassa nouusi savupiipusta ilmoille huomattava määrä maailmaa tuhoavia pienhiukkasia. Saunan kuistilla piti löylytaukoa kaksi setärumaa käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis. Miehet olivat koko päivän olleet istuttamassa läheiseen lampeen N’lörönlörön kansallispuistosta tuotua puikkokalaa. Saunatauon sakuskaksi oli luonnollisesti varattu hyileipää, hyimariinia ja aleikum salamia.

Lötjönen aukaisi Tsuhnan Koston ja tuumasi hörpyn otettuaan:

- Niin, minä olen viime aikoina tuumaillut tuota termikikkailua, jota nimenomaan vihervasemmisto harjoittaa. Vaikka nyt näistä maahantunkeutujista.

Ykä aukaisi myös Tsuhnan Koston, sytytti voimasavuke Bostonin ja tuumasi myönnellen.

- Totta. Ensinhän niitä piti sanoa pakolaisiksi. Ja kun jossain vaiheessa jopa vihervasemmisto huomasi, että eihän ne mitään pakolaisia ole, vaan tarjotulle elatusautomaatille tulijoita, niin sitten niitä pitikin kutsua siirtolaisiksi. Ja mitäs ne varsinaiset siirtolaiset olivat?

- No vaikkapa niitä suomalaisia jotka menivät aikanaan Ruotsiin, painuivat suoraan Trollhättaniin liukuhihnalle ja alkoivat hyödyttää ruotsalaista taloutta. No, niitähän nämä meidän omat tuontitavarat eivät ole, joten nyt niitä pitää kutsua työperäisiksi maahanmuuttajiksi.

- Just. Vaikkei niillä työn kanssa ole mitään tekemistä. Ja eipäs unohdeta sitä, että maassa laittomasti oleskelevat eivät olekaan maassa laittomasti, vaan ne ovatkin paperittomia.

- Joo. Ihan niin kuin se olisi jotenkin suomalaisten vika, kun ei olla annettu niille pysyvää oleskelulupaa. Tuo termikikkailu on muuten elänyt myös noissa eritoten Afrikan maissa.

- Ilman muuta. Ensin ne olivat alikehittyneitä maita, mikä sinänsä piti aika hyvin paikkansa ja sehän ei käy päinsä. Joten sitten niitä piti sanoa kehitysmaiksi, mutta sekään ei enää kelvannut vaan nyt ne ovat sitten kehittyviä maita.

- Jep. Vaikka ne ovat edelleenkin yhtä alikehittyneitä maita. Joissa ei kehity kuin korruptio ja väkimäärä.

Ykä tumppasi voimasavukkeen ja totesi sitten:

- Kun termeistä puhutaan, niin on mielenkiintoista seurata päivittäin valtamediaa ja katsoa, että ollaanko me kansallismieliset käppäukot äärioikeistoa, laitaoikeistoa, reunaoikeistoa, syrjäoikeistoa, vinkkelioikeistoa vaiko kerralla ihan natseja.

- Joo, tilannehan elää, vaikka se pysyykin sinänsä täysin samana. Kun se oikea termi olisi faktojen puhujat, mutta sitähän ei voi tuunnustaa. Vaan eiköhän lähdetä löylyyn? Se termi on pysynyt samana vuosisadat.

- Jep. Jos se toimii, älä räplää. Näin tehdään.


19 kommenttia:

29051453 kirjoitti...

Nämä ovat kyllä hauskoja. Osalle kansaa nämä tekoloukkaantumiset ja tekopöyristymiset menevät täydestä.

Terhomatti Hämeenkorpi kirjoitti...

Täällä on eräs saatanan rasisti fasisti natsi perkele, ai niin unohtui vielä suvakkivihamielinen !

Qroquius Kad kirjoitti...

Koska viherkommunisteilla ei vielä ole absoluuttista valtaa, sen luoman orwellilaisen uuskielen on elettävä vastaamaan muuttuvien olosuhteiden tarpeita.

Anonyymi kirjoitti...

Teemu Keskisarja piti joitakin kuukausia sitten Eduskunnassa puheen työperäisestä maahanmuutosta, jonka vasemmisto on keksinyt ja aivan kuin sanapari tarjoaisi näille jonkinlaista sankarin viittaa Suomen pelastajina. Vasemmistoa täytyy kyllä onnitella kekseliäisyydestä, jolla he uudistavat suomenkieltä, vaikkakin sanojen merkitys hämärtyykin totaalisesti. Ehkä joitakin voidaan silti tälläkin tavalla uunottaa ja äänestyslippuun väännetään se toivottu numero, vaikka pahimmassa tapauksessa se työperäinen maahanmuuttaja voikin viedä oman duunin alta. Sekä valituksi tullut vihervasemmistolainen kansanedustaja että EK kiittävät; yhteinen sävel on löytynyt.

Rouva Ano

Bogreol kirjoitti...

Luin Rosa Liksomin romaanin Väylä Lapin sodan ajalta. Naiset, lapset ja vanhat miehet pääsivät odottamaan huonoihin parakkioloihin makeaa ruokaa syömään Ruotsin puolelle kun miehet olivat sotaa käymässä ja maata rakentamassa. Kaipasivat suolakalaa, leipäjuustoa, ohrarieskaa, kotikontuja. Ei ollut kansainvaellus, ei siinä vaiheessa edes vielä siirtolaisuutta, eikä myöhemminkään elintasosiirtolaisuutta vaan mentiin työhön Ruotsin tehtaille. Pakolaisuus oli tuolloin väliaikaista ja tarjosi vain perusturvan, moniin rajoituksiin jouduttiin alistumaan.

Nämä laitaoikeisto ym. termit on annettu vähemmän asioita ymmärtäville ja ismeihin ihastuneille julistamaan etteivät he tiedä mistä on kysymys, mutta osoittelevat kuitenkin heitä, joita ovat oppineet propagandan lue median avustuksella väärämielisinä pitämään. Eiväthän pelkät keinotekoisesti tehdyt termit pidä otteessaan kuin perustelemaan kykenemättömiä sivistymättömiä ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Vasemmalat ja oikealta ja järjestörälssiltä kuulunut itkupotkuraivari todistaa väkevästi, että ministesi Wille Rydman on ilmoittanut tekevänsä oikeita leikkauksia oikeisiin kohteisiin. Kun hän kertoi miten ja mistä järjestöavustuksia leikataan!!
Tuo on aivan totta mitä Yrjä kertoo tuosta uudelleen nimeämisestä tai sanojen alkuperäisen merkityksen tai tarkoituksen häivyttämisestä.
Eli antifan väkivalta on parempaa väkivaltaa kuten soma-Li sanoo:)))
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteista. Sanotaan niin, että vihervasemmisto uskoo, että kyllä paska punniten paranee. Ja uunottaa sillä ikävän monia.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Vasemmisto on harjoittanut aina tätä kielen kautta tapahtuvaa "demokratisoitumista" ja "yhteiskunnallisten vääryyksien" korjaamista.

Hyvä esimerkki on esimerkiksi tittelin siivooja korjaaminen "toimitilahuoltajaksi". Mikään ei lohduta yksinhuoltajaäitiä, jonka kolmas työ on illalla kuurata ison toimiston miestenvessan seiniltä kaikenlaisia miehisiä tuotteita päivittäin ja joutua kohtaamaan toimiston akkaväen halveksuntaa, jota he osoittavat laittamalla päivittäin täyden roskakorin päälle kahvimukin, josta ei ole juotu ja jonka ainoana tarkoituksena on lentää siivojan päälle sotkemaan lisää siivottavaa; mikään ei häntä lohduta niin paljon kuin se, että häntä kutsutaan tuolla hienolla tittelillä. Sehän se antaa hänelle ihmisarvon, vai kuinka?

(Minun nuoruudessani yhteiskunta ei kustantanut mitään opiskelijatytölle, joten rahat vuokraan ja ruokaan tienattiin itse. Samassa työssä olleet vanhemmat naiset opettivat elämästä paljon ja yksi tärkeimmistä opeista oli ihmisen työn kunnioitus. Suomen eliitille täysin vieras käsite tänä päivänä.)

Anonyymi kirjoitti...

Toivoa soppii että politiikkaan tulisi muutos, Suomi ensin. Talo eläisi tavallaan ja vieraat kävisivät ajallaan. Puolueiden kannatusmittaukset eivät toivoa anna. Vaihtelu on muutaman prosentin nuljaamista. Selkokielellä, kiroilemme ja purnaamme mutta kun vaalipäivä koittaa menemme koppiin ja äänestämme sitä samaa kuin ennenkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys alianor d’aquitanelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Nuo työnimikkeiden muutokset ottavat minuakin aivoon. Ja inhoan syvästi termiä esihenkilö. Ja kyllä se suomalainen vaalikooma vaan jatkuu.

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan. Tuo tuttu "esimies" muuttui vinkumisen jälkeen sukupuolineutraalimmaksi "esihenkilöksi".

Itse käytän mielellään työnjohdollisesta ja vastuullisesta tyypistä sukupuoleen katsomatta muotoa "esi-ihminen", joka kuvannee asemaa ja tehtävää paremmin. Toki saan sanasta happamia katseita...

heppa

Krypta kirjoitti...

Vasemmisto osaa kyllä kielentaivuttelut, mutta ei juuri muuta. Monien sanojen tarkoitus on jo hämärtynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Olikohan se muutama vuosi sitten historiallisen äärioikeistolaisen hallituksen muodostumisen jälkeen kun medialla oli taas hinku etsiä jotain järkyttävää keinolla millä hyvänsä. Iltalehden toimituksessa oltiin nokkelia ja kaiveltiin, olikohan se homma-foorumilta vai mistä, keskustelu liittyen uusien sanojen keksimiseen ja popularisoimiseen, tarkoituksena vaikuttaa ihmisten maahanmuuttonäkemyksiin kielen kautta. "Uutiseen" oli kaivettu tietysti se asiantuntija kertomaan, että "kyllä, äärioikeisto saattaa yrittää vaikuttaa väestöön laskelmoivasti kielen kautta". Kavalaa, enpä olisi uskonut!

Heinrich

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille. Hyviä huomioita kaikilla.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ennen pärjättiin yksinkertaisella ja selvällä suomen kielellä. Nykyään on ismejä joka asiassa sekä sukupuoli termeistä ei ota selvää enää se kuuluisa Erkkikään. Muusta puhumattakaan. Ammattinimikkeet on pitänyt nykyaikaistaa hienoiksi joilla sitten pädetään. Esim kokemus asiantuntija.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olet täysin oikeassa.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmalla on ihmisiä, joiden vahvin taito on sanomisessa, ei tekemisessä. Siitä demokraattinen kansan-tasavalta, äärioikeisto, pakolainen, maahanmuuttaja, siirtolainen, nuoriso, paperiton. Se on kaikki samaa paskaa, nimittäin asioiden selittämistä siksi mitä ne eivät olennaisesti ole.

Hölmö on se, joka käyttää vasemmiston sanoja. Siksi keskustakonservatiivi, maahantulija, rikollinen, laiton oleskelu, etninen nuorisorikollinen, diktatuuri, ja valehtelu on sitä mitä pitäisi meidän käyttää keskustakonservatiiveista, maahantulijoista, rikollisista, laittomasta oleskelusta, etnisistä nuorisorikollisista, diktatuureista ja valehtelusta.

Rikollisia ei pidä kutsua nuorisoksi tai siirtolaisiksi, mutta maahantulijarikollista voi ja pitää kyllä kutsua maahantulijarikolliseksi.

Erkki

Anonyymi kirjoitti...

No se kuuluisa Erkki kommentoi osittain asiaan . Kiitos vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, rohkeasti pitää vain puhua esimiehistä ja maahantunkeutujista, kehitysmaalaisista jne.

Tapsa vaan