Jaahah, Helsingin Pravda on kaivanut naftaliinista jo kertaalleen röhönauretun väitteen Suomen siirtomaahistoriasta. Tällä kertaa kyseessä ei ole orjalaivaterva eikä joku kongolainen konemestari. No mikä sitten? Kas, sehän on Petsamo. Juttu on maksumuurin takana mutta Hommaforumilla on hyvä tiivistelmä. Otsikointi on komea:
Emme voi olla hiljaa siitä, että Suomella oli siirtomaa, sanoo Janne Lahti
Suomi halusi todistaa Petsamon avulla etenkin Norjalle ja Ruotsille, että se kykenee ottamaan alueita haltuun, sanoo historian yliopistonlehtori Janne Lahti.
Ensimmäiseksi esitä pienen hämmästykseni siitä, että kuinka kyseinen häiskä määrittelee siirtomaan. Sillähän meinataan maa-aluetta jossain meren takaa emämaahan nähden. Petsamo oli kyllä ihan kiinteä osa Suomea.
Ja otetaan sitten hieman historiaa, jota historiantuntija ei tunnu hahmottavan. Eli Suomi ei ole koskaan vallannut Petsamoa. Suomi sai sen vaihtokaupassa. Kas kun jo tsaarin aikaan Kannaksella Siestarjoen kunta siirrettiin Venäjään kuuluvaksi niin Suomelle luvattiin korvaukseksi Petsamo. Lupaus sitten lunastettiin vasta Tarton rauhassa ja lunastajina olivat – yllättäin – bolshevikit jotka lunastivat lupauksen jota itse eivät olleet tehneet.
Jutussa valitetaan myös suomalaisten ympäristörikollisuutta:
Suomi ryösti Petsamon luonnonvarat ja jätti jälkeensä vain hirvittävät ympäristötuhot.
Se Kolosjoen nikkelikaivos oli kylläkin suomalaisilla käytössä vain hetken aikaa ja vuodesta 1944 alkaen sitä aluetta on ryöstänyt ja saastuttanut Neuvostoliitto ja sen jälkeen Venäjä.
Jutussa puhutaan myös paikallisväestön huonosta kohtelusta. Jotenkin veikkaan että siellä asuneilla kolttasaamelaisilla oli kuitenkin paremmat olot kuin mitä olisi ollut bolshevikkivallan alla.
Jos kyseessä on kerran historian yliopistonlehtori, niin voisiko hän ehkä keskittyä siihen, miten Suomea on ryöstetty niin Ruotsin kuin Venäjän vallan alla? Muun muuassa sitä, kuinka paljon suomalaisia on viety orjiksi? Ja vaikka sitä, kuinka moni suomalainen joutui sotimaan ruotsalaisten sotia?
Vaan eihän hän keskity. Sillä se ei ole muodikasta. Epäilemättä hän haluaa edistää uraansa. Ja Helsingin Pravda komppaa täysillä.
Sillä nykyisin kaikenlainen Suomen ja suomalaisuuden halveeraaminen on tie menestykseen.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti