maanantai 26. maaliskuuta 2012

NIMELLÄ JA NIMIMERKILLÄ

Törmäsin uutiseen, jonka mukaan tietty yksityishenkilö on tehnyt poliisille ilmoituksen Hommafoorumista. Tämä johtuu siitä, että Hommaforumilla on kovasti kuittailtu erään 15-vuotiaan typsyn kirkasotsaisuudesta, josta hän on saanut kerrassaan rasisminvastaisen palkinnon. Asiasta on uutisoinut Kansan Uutiset (enpä olis millään arvannut) ja se muistaa taivastella sitä, että kuittailut on esitettu nimimerkillä.

Noin alkuun tietysti voisin todeta, että maassamme on mielenkiintoinen tilanne. Minkä tahansa - iästä riippumatta – henkilön joka haluaa mukaan suvaitsemisteolliseen koneistoon väitteet itsensä, tuttavien tai ventovieraitten kohtaamasta rasismista julkaistaan mediassa toteennäytettynä jumalansanana. Samaan aikaan kun tiettyjen maahanmuuttajaryhmien tekemät – oikeasti toteennäytetyt – rikokset mitätöidään nollaksi sillä perusteella, että jonkun tilastotutkijan mielikuvituksessa pyörii kymmeniä tuhansia ihanvarmaantehtyjä mutta ilmoittamatta jätettyjä rikoksia. Raiskaavat-han.

Kerkesinpä itsekin asua Helsingissä pitkään jo tämän kulttuurillisen rikastuksen aikana ja onhan mulla siellä tuttuja vieläkin, ja väittäisin, että han-suomalaisten suhtautuminen ns. edistyksellisiin maahanmuuttajaryhmiin on se, että niille ei puhuta, eikä edes katsota. Tämä lähinnä siksi, että han-suomalainen välttää sillä hankaluuksia. Metodihan on ollut äärimmäisen toimiva erään Suomessa jo pitkään asuneen vähemmistöryhmän kohdalla.

Vaan nykyisinhän rasismiksi riittävät eleet ja ilmeet tai jopa eleitten ja ilmeitten puuttuminen.

Mutta itse asiaan. Eli näihin hirveisiin nimimerkkeihin, joista nyt yritetään päästä kovasti eroon ja joitten käyttö on julistettu raukkamaiseksi puskista ampumiseksi. Niin minä, kuin monet kovasti arvostamani blogikirjoittajat käyttävät nimimerkkiä. Minulla ei ole asiassa edes vaihtoehtoa. Jos minä ryhdyn kirjoittamaan nimelläni, ts. tulen ulos nuivasta kaapista, niin minut savustetaan ulos sekä työstäni että koko alalta ja sama tulee tapahtumaan vaimolleni.

Minun kohdallani asian varmistaa se, että sen lisäksi, että olen kyseenalaistanut monikulttuurisuuden ihanuuden, olen syyllistynyt synneistä vielä suurempaan, eli olen kyseenalaistanut julkishallintokoneistomme erehtymättömyyden ja vielä väittänyt julkishallinnon unohtaneen sen, mitä varten se on yleensä perustettu ja sillähän jo varmistaakin itselleen iäisyyspaikan virkamiesten helvetissä.

Joku voisi tietysti tuumia, että ookkonää varma, että näin tapahtuu, ja siihen vastaan että ookkonää varma, että mun kannattaa ottaa riski. Painostus irtisanomiseen tulee suunnasta ylhäältä alas, eikä kukaan laitosjohtaja ota riskiä siitä, että tukisi julkisesti rasistiseksi demonisoitua henkilöä, vaikka tämä olisi hoitanut työnsä kuinka hyvin ja epäpoliittisesti hyvänsä.

Sinänsä suvaitsemisteollinen koneistomme ei ole ajatellut tätä nimimerkkiasiaa ihan loppuun. Edes omalta kannaltaan. Sillähän olisi pyrkimys siistiä ainakin suurimpien medioitten keskustelupalstat, mutta koneistohan tarvitsee vähintään kerran kuukaudessa jonkun humalapäisen poskensoiton aiheuttaman caustin voidakseen hakea oikeutusta olemassaololleen.

Meillä miettii niin poliitikot, viranomaiset kuin mediakin, että kuinka nimimerkkien käyttö saadaan loppumaan. Viisaampaa olisi ehkä miettiä sitä minkä takia tässä maassa eivät ihmiset uskalla kirjoittaa omalla nimellään.

*

Lisäys 030412:

Nimimerkki Jussin asiaan liittyvä huomio oli sen verran hyvä, että lisätään se tähänkin:

Tuossa lenkillä tänään tuli mieleen, että nimimerkillä kommentoinnilla ja lehdistön lähdesuojallahan ei oikeastaan ole paljoakaan eroa. Jälkimmäisessä tapauksessa tämä niin sanottu puskista huutelu hoidetaan vain hieman kömpelömmin välimiehen kautta.

Tässä mielessä on sitten erikoista että ainoastaan tähän ensimmäiseen tapaan haluttaisiin puuttua. Ymmärrän kyllä toisaalta että kulttuurieliittiämme harmittaa kun tässä vaihtoehdossa ei pääse tuohon väliin moderoimaan ja värittämään juttuja.

20 kommenttia:

Närpes varg (grrrr...) kirjoitti...

Hyvän kysymyksen heitit. Minä aikoinaan yritin käyttää sananvapauttani ja heti meni työ sekä minulta että vaimolta. Homma hoidettiin vieläpä niin etevästi, ettei siihen yksikään poliisikoira päässyt perään haukahtelemaan.
On varmasti totta, että 90 prosenttia sananvapauttaan panttaavista pelkää suotta. Heidän sanomisensa tuskin ketään edes kiinnostavat. Mutta jos se 10 prosenttia joutuu vaikeuksiin tai työttömäksi vain käytettyään perustuslaillista oikeuttaan on asioissa jotain mätää.
Sitten toinen juttu. Muistan hyvin, kuinka 1960- ja 70-luvuilla poliittiset intohimot jakoivat jopa perheitä. Lapset vihasivat kokoomuslaisia vanhempiaan ja vanhemmat lopettivat viikkorahan maksun maolaisille pilteilleen.
Nyt on tultu samaan. Joka suvussa on yksi tai useampi suvaitseva, joka sitten haukkuu persuksi tai natsiksi jokaisen, joka ei suostu ottamaan etsintäkuulutettua romanialaista monitaparikollista kotiinsa asumaan.
Ennen kuuskytälukua ainakin Pohjoisessa Suomessa perheitä jakoi uskonto. Jos ei ollut oikeaa lessua sait lähteä kävelemään lapsuudenkodistasi avojaloin pakkaseen.
Mutta nyt on siis tämä suvaitsevaisuus. Minulla mm. on sisko, joka ei suvaitse minua, koska en jaa hänen maahanmuuttonäkemyksiään. Sisko rätkyttää ja puhuu minusta pahaa vain siksi, että minulla on erilainen MIELIPIDE kuin hänellä. Ja hän on sitten se suvaitseva!
Joten jatka vaan, Yrjö, nimellä tai nimimerkillä oman sarkasi kyntämistä. Jospa edes yksi harhaanjohdettu pelastuisi kauttasi tältä suvaitsevaisuuden taudilta.

Vasarahammer kirjoitti...

"Viisaampaa olisi ehkä miettiä sitä minkä takia tässä maassa eivät ihmiset uskalla kirjoittaa omalla nimellään."

Tässä lausut viisaasti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Närpes Varg ja Vasarahammer & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg (murinaa på finska): Ikävää, että sulle on käynyt aikanaan näin. Toivon, että sulla hommat nykyisin suttaantuu kohdalleen. Minä kuulun siihen kymmeneen prosenttiin, joka erittäin mielellään nirhattaisiin. Ja kyllä minä jatkan, nimimerkillä. Kiitos kannustuksesta.

Vasarahammer: Tuota kysymystä kannattaisi miettiä laajalti ja useasti, taajaan, enemmän ja vielä kertaalleen. Olen muuten miettinyt sitä tilannetta (mikä varmasti on jo olemassa), että joku virkamies, joka on ihan julkisuudessa virallisesti monikulttuurisuuden voimakas puolustaja, heittää nimimerkkinä Hommaforumilla huomattavan nuivaa läppää. Niin no, niinhän minäkin tavallaan teen, mutta monikulttuurisuuspropaganda ei onneksi laitoksessa kuulu toimenkuvaani, vaan lain ja järjestyksen ylläpitäminen ynnä muut sen semmoiset kasvatukselliset tehtävät. Kansallisuudesta ja orvaskeden väristä riippumatta.

IDA kirjoitti...

Itse juuri nopeasti luin tuosta jutusta vähän alkua ja minusta koko juttu oli taas kerran paljon melua tyhjästä.

Toivottavasti Homman reagointi ei jää tuollaiseksi sillä Vihreät naiset voittavat tuon pelin 6 - 0. Ketju kerrallaan kiinni ja odotetaan pari, kolme vuotta oikeuden reagointia :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, IDA. Minä olen kyllä tässä tapauksessa optimisti, ja uskon, että juttu ei etene edes esitutkinnan tasolle.

Jaska Brown kirjoitti...

"Nimimerkin takaa ampuminen" on reilua siinä tapauksessa, jos ampuja ei samanaikaisesti käy debattia omalla nimellään jollain julkisella foorumilla ainakaan samasta asiasta. Ymmärrän hyvin, että nykyisessä ilmastossa ei nostella päätä juoksuhaudasta. Enkä suosittele sittenkään tulemaan kaapista, vaikka nykyiset vallanpitäjät vannoisivat kautta kiven ja kannon, että sana on vapaa ja seurauksia ei ole. Kun nyt Ykä otsikoi pakinansa Kekkosen vanhan kirjan mukaan, niin otetaanpa vapaan puheen vertailukohta historiasta. Suuri Ruorimies Mao ilmoitti Satojen kukkien kampanjassa, että nyt sopii arvostella puoluetta vapaasti, että saadaan epäkohdat korjattua. Valitettavasti kampanjan jälkeen kävi ilmi, että Maon mielestä epäkohtia olivat ne, jotka valittivat. Hyvällä tuurilla päätyi kahdeksikymmeneksi vuodeksi kuokanvarteen suolarämeelle, huonolla tuurilla sai niskalaukauksen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaskalle ja kiitos kommentistasi. Tuo Mao-vertaus sattui kohdalleen. Laitanpa vertauksen minäkin, talvisodasta, jossa venäläläiset valittivat että tsuhna ei taistele reilusti, vaan ampuu puskasta konepistoolilla selkään. Tätä nykyistä tilannetta ei tietysti voi verrata talvisotaan, mutta voimasuhteet ovat samanlaiset. Vastustajalla on takana poliittinen koneisto, virkamieskoneisto, oikeuslaitos sekä koko media, ja meillä ei ole kuin muutama Ykä, Jaska, Vasara, Keskiäkäinen, Octavius ja pikkusen raskaampana aseena Hommaforum. Mistäs sitten ammut, jos et puskasta?

Närpes varg kirjoitti...

Ja samaan aikaan kun Ykä & Co ampuvat puskista me rakit juoksemme vihollisen jaloissa ja näykimme niitä terävillä pikku hampaillamme.
Maosta tuli mieleen Kekkonen ja muuan Karin piirros. Siinähän Urho sanoi, että "jos tämä ei onnistu, syyttäkää minua, Kekkosta." Kun sitten jostain takarivistä kuului hiljaa että "buu", kekkonen karjaisi "KUKA PERKELE SE OLI?"
Tarinan opetus: Ei sevväliä mitä sanoo vaan KUKA sanoo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Närpes Varg. Toi Kekkosvertaus on varsin osuva. Nykyisinhän kyllä peräänkuulutetaan keskustelua, kunhan se vaan on "asiallista ja vastuullista" ts. peräänkuulutettu keskustelu ei saa olla keskustelua vaan kumbayaa.

Castor kirjoitti...

Yrjöperskeles,

Kirjoitan kommenttini nyt sitten ihan oikealla nimelläni ja annan myös yhteystietoni, jos joku haluaa kulttuurirasistiin olla yhteydessä. Käytin aikoinaan nimimerkkiä "Castor", en siitä syystä että pelkäisin esiintyä omalla nimelläni, se vain tuntui sopivalta.

Työpaikan menetyksestä minulla ei ole pelkoa, kun asun han-kiinalaisten kansoittamassa maassa.

Olen ollut täällä jo yli 12 vuotta ja paluu Suomeen ei todellakaan ole suunnitelmissa, syynä se, että mitä enemmän luen sinun tekstejäsi ja esimerkiksi Rähmispossua, sitä epätodennäköisempää on että haluni muuttaa takaisin (asuin Tukholmassa 1977-81) mihinkään näistä halal-maista kasvaisi. Sveitsi voisi vielä olla eurooppalainen vaihtoehto, mutta liian kallis. Siellä kun sentään kielsivät uusien minareettien pystyttämisen...

Suomessa ei ole Patriot Actia, joka mahdollistaa kaiken sen, minkä Yhdysvaltain perustuslaki kieltää, absoluuttisesti. Se vapaus, joka meillä saavutettiin mm. sotien avulla ja järkevällä yhteiskuntapolitiikalla on täysin menetetty. Meillä siihen ei tarvittu Patriot Actia, ainoastaan taistolaisia virkamiehiä, yliopistoprofessoreja ja täysin kouluttamattomia jokapaikan biaudeteita. Opiskellessani oikeustiedettä 80-luvulla, meille opetettiin vielä marxismi-leninismiä osana sosiaalipolitiikkaa, joka ei mielestäni edes kuulunut koko alaan, mutta se piti tenttiä. Luennoitsijana ja tentin arvostelijana oli arkkityyppi-taistolainen, jolle sittemmin ei kyllä mikään ura auennut, taisi olla jopa siinä porukassa liian alkoholiin menevä.

Tein sitten aikoinaan myös lisurin mutta en jatkanut tohtoriksi saakka kun oli parempaa tekemistä = työtä.

Nyt Suomessa koko oikeuslaitos on näitten taistolaisten proffien opettamien ja indoktrinoimien idioottien hallussa ja siinähän sitä sitten ollaan. Onneksi en ole joutunut kotimaisen oikeuslaitoksen kanssa tekemisiin sitten vuoden 2003, jolloin hain asiakkaan puolesta velkaa käräjäoikeudessa. Asiakas oli kohtalaisen suuri indonesialainen yritys, mutta käräjäoikues joutui laamannin kautta kysymään minulta (!) miten haastetaan vastaaja. Se suomalaisen oikeuslaitoksen ammattitaidosta jopa yksinkertaisissa asioissa, eli laamanni ei tuntenut prosessioikeutta.

Jos mielipiteenvapaus ei ole olemassa rajoituksetta, ei myöskään kansa ole vapaa. Jättäkää pois kommentit nykyisestä asuinmaastani, tunnen tilanteen täällä aika hyvin. Vaikka kritisoisin paikallisia poliittisia päättäjiä, ei minulta työ loppuisi eikä minua mihinkään leiriin laitettaisi uudelleenkoulutettavaksi.

Jos tilanne on todellakin sellainen Suomessa, että omien mielipiteitten esittäminen saattaa johtaa toimesta erottamiseen, pitää asialle tehdä jotain. En tiedä muuta vaihtoehtoa kuin sen, että ne jotka eivät ole ko. tilanteen edessä, ryhtyvät esiintymään omalla nimellään.

Nimelläni minut löytää kyllä netistä, olen tällä hetkellä firmasta of-counsel opintojen vuoksi (ikää vasta 55, kannattaa oppia uutta koko ajan kun täällä tallaa)

Max Jussila

max.jussila@gmail.com

Yrjöperskeles kirjoitti...

Nimimerkki Castorille, vielä varmistukseksi kysyn, että haluatko kommenttisi todella julkaistavan? Siis kommenttihan oli erinomainen, mutta tässä tapauksessa pyydän varmistuksen, ihan kohteliaisuuttani.

Castor kirjoitti...

Tottakai Yrjöperskeles, en minä sitä itseäni lämmitelläkseni kirjoittanut!

Castor kirjoitti...

Yrjöperskeles, lisää vettä myllyyn: jos Ruotsin LO aikoo todellakin tuhlata voimavaransa 150000 ihmisen uudelleenkoulutukseen rasisminvastustamisessa työpaikoilla, ollaan saavutettu sellainen tilanne, josta ei paluuta ole. Ruotsi, joka on ollut minulle toinen kotimaani sukujuuristani johtuen, on täysin menetetty. Kysymys onkin siitä, vieläkö Suomella on mahdollisuus olla menemättä mukaan tällaiseen älyttömyyteen?

91-vuotias äitini, Viipurista kotoisin, oli 18-vuotiaana Talvisodassa IS-joukoissa keräämässä kaatuneita sotilaitamme lähetettäväksi kotiin. Isäni oli mukana kaikissa näissä rähinöissä, myös Lapin sodassa. Rauha hänen muistolleen.

Silloin ei annettu periksi. Nyt se on enemmän kuin selvää, että tämä ihmeellinen multikultturismi tulee tuhoamaan kaiken sen, mikä luotiin Suomeksi sotien raunioilta. Aivan saatanallinen tilanne katsoa koko paskan räjähtämistä silmille täältä, koska kukaan kiinalainen ystäväni ei voi ymmärtää sitä, että me suomalaiset otamme vastaan vieraan maan kansalaisia ja annamme heille sellaisen hyvinvoinnin, josta he eivät kykenisi omissa maissaan nauttimaan edes tekemällä työtä.

Ei minulla olisi tässä maassa (Kiinassa) mitään asiaa, jos en tekisi täällä oikeasti jotain joka hyödyttää tätä yhteiskuntaa.

Olen surullinen siitä, että koko koneisto, virkamiehet, poliitikot, oikeuslaitos, työnantajat, koko suomalainen struktuuri on valjastettu tällaisen paskan palvelukseen. Onneksi olen riittävän vanha ja riittävän varakas pystyäkseni tekemään omia päätöksiäni ja esiintymään omalla nimelläni.

"Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi". Historiaa ei pidä unohtaa, mutta ei siinä sinänsä pidä rypeä myöskään. Jos ajatuksen kirkkaus olisi ns. "päättäjille" edes joskus jonkinlainen lähtökohta tilanteitten ymmärtämiseen ja päätöksentekoon, emme edes joutuisi kovinkaan paljon kommentoimaan, nimellä tai nimimerkillä, puhumattakaan siitä että joutuisimme olemaan huolissamme tulevaisuudesta, omasta ja tulevien sukupolvien.

Max Jussila

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Max ja lämpimimmät kiitokset kommenteistasi. Ne olivat niin hyviä ja kattavia, ettei niihin oikeastaan ole mitään lisäämistä. Olisi mukavaa kirjoittaa täältä positiivisia uutisia sinne Kiinaan, vaan vähissähän ne ovat. Tuorein hölmöntölmäys oli se, kun EU- ja monikulttuurikiiman arkkityyppi Alexander Stubb otti oman toimensa ohella itselleen eduskunnan puhemiehenkin tehtävät ja rupesi määrittelemään sitä, mistä eduskunnassa saa puhua ja miten. Tuosta Ruotsin 150.000:n politrukin kouluttamisesta ajattelin itsekin naputella muutaman rivin, mutta tajusin, että enhän minä osaa. Se ylittää jo sen rajan, että siitä voisi kirjoittaa niin vakavasti kuin kieli poskessakin. Uutinen itsessään on jo riittävä merkki siitä, että Ruotsi kansakuntana rasvaa omaa hirttoköyttään.

Äärimmäisiä voimia eloon & onnea ja menestystä sinne Kiinan maille täältä Hotelli Yrjöperskeleen respasta. Ja varmaankin ne kiinalaiset heput, joille selität pohjoismaista menoa ihmettelevät kovasti, että ovatko ne siellä Skandinaviassa syntyjään noin hölmöjä vai pitiköhän niitten käydä sitä varten joku kurssi.

Castor kirjoitti...

Yrjöperskeles,

Kiitos vastauksestasi. Ei oikein pitänyt enää pokka tuon kurssittamis-kohdan lukiessani! Hölmöinä pitävät meitä ja syytähän siihen on.

Hämmästelen ja kauhistelen sitä uutta eurooppalaista nomenklatuuria joka on syntynyt ja synnytetty. Berliinin muuri kaatui ja sen mukana piti koittaa uusi aika koko maailmalle, mutta mikähän se uusi aika oli? Kaikki ovat enemmän tai vähemmän eksyksissä, niin kansakuntina kuin yksilöinäkin. Sotia on käyty enemmän kuin tarpeeksi ja koko ajan on jonkinlainen hälytys päällä. Ihmeellistä onnea on tämä uusi aikakausi tuottanut.

Olin ja olen edelleen sellaisessa mielentilassa että joskus nämä häslääjätkin heräävät, mutta onko sitten jo liian myöhäistä? Erich Maria Remarque kirjoitti "Yö koitti Saksalle enkä enää sinne palannut". Mielestäni yö on koittanut koko Euroopalle ja Aasia ottaa paikkansa, haluttiin sitä tai ei. Sekä Eurooppa että Yhdysvallat ovat vanhoja ja väsyneitä, liian omahyväisiä ja ymmärtämättömiä, liian "suvaitsevaisia".

En tiedä kuinka tästä selvitään niin että jotain todella pahaa ei seuraa näistä tyhmyyksistä. Tyhmyys on pahe sinänsä ja kun se on kasaantunut niin voimakkaasti kuin nyt näemme, siitä on tullut jotain sellaista, jota ei pidä sietää tai hyväksyä. Jollain tavalla asiat on saatava muuttumaan. Ihmiset yksilöinä ovat varmasti tietoisia siitä pahasta, joka tästä "hyvästä" seuraa, mutta voimattomia ja mukautuvat tilanteisiin, koska eivät jaksa muitten taakkojen ohella ottaa kannettavakseen jatkuvaa typeryyksien korjaamista. Huonosti ovat asiat!

Voimia ja vointeja,

Max

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Max ja kiitos kommentistasi. Uusi nomenklatura on todellakin syntynyt, vaikka Rauhanvaltio kaatui ja sehän on poliittista- ja virkamieseliittiä, etten sanoisi aatelistoa. Ja sehän taistelee asemastaan kynsin hampain ja on ikävästi niskan päällä.

”Ihmiset yksilöinä ovat varmasti tietoisia siitä pahasta, joka tästä "hyvästä" seuraa, mutta voimattomia ja mukautuvat tilanteisiin, koska eivät jaksa muitten taakkojen ohella ottaa kannettavakseen jatkuvaa typeryyksien korjaamista.”

Niin totta. Ehkä turboversiona verrattuna 1970-lukuun, jolloin YYA-liturgiaa piti julistaa joka taholla, mutta lähes joka taho tiesi, että ei siellä itärajan takana mikään paratiisi ole. Kukaan ei vaan uskaltanut sanoa vastaan. Nykyaikaan verrattuna vaan silloinen toisinajattelijoiden ruotuun asettaminen vaikuttaa suorastaan helläkätiseltä. Vaan nythän meillä on sentään internet.

Jaska Brown kirjoitti...

Castorin analyysin tapaisiin tuloksiin olen tullut itsekin. Euroopan voima Aasiaan verraten on ollut juuri tuo voimakas "suvaitsemattomuus" ja yhteisöllisyys. Moniarvoisuus todennäköisesti romauttaa sen ja sitten Eurooppa on juuri sitä, mitä Myrdal kirjoitti: Aasian niemenkärki.

Teen kunniaa Castorille rohkeasta ulostulosta. Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että me kaikki netsit ja Hommafoorumin aktiivit järjestettäisiin mielenosoitus Eduskuntatalon rappusilla. Ilman naamioita. Kaikki kertarysäyksellä kaapista ulos. Voitaisiinko meille mitään? Kävisikö jopa niin, että piilonuivat - joita esimerkiksi julkishallinnon puolella riittää - uskaltautuisivat sanomaan asiat halki muutenkin kuin kahden kesken supattaen?

Ja sitten toinen asia. Sain tuossa Liebster Blog -palkinnon, jota kehotettiin jakamaan eteenpäin. Akkain hömpötyksiähän nämä ovat, mutta sieltä harmittomammasta päästä, joten onnittelut palkinnosta Yrjöperskeleelle!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaskalle ja kiitos kommentista & tunnustuksesta. Castorin kanssa olen minäkin samaa mieltä. Tuo mielenosoitusidea on kyllä mielenkiintoinen, mutta tuskin toteutuu. Me suomalaisethan ollaan semmosia, että me ei mennä barrikaadeille eikä pidetä mielenosoituksia, mutta kun pinna lopulta palaa, me perustetaan suojelukaarteja. Liebster Blogista: minä en näistä ketjukirjejutuista sinänsä niin perusta, mutta koska arvostan sinua taivaan korkealle, tuuppaan kuvan sivupalkkiini. Suuret kiitokset. Olen otettu.

Jussi kirjoitti...

Tuossa lenkillä tänään tuli mieleen, että nimimerkillä kommentoinnilla ja lehdistön lähdesuojallahan ei oikeastaan ole paljoakaan eroa. Jälkimmäisessä tapauksessa tämä niin sanottu puskista huutelu hoidetaan vain hieman kömpelömmin välimiehen kautta.

Tässä mielessä on sitten erikoista että ainoastaan tähän ensimmäiseen tapaan haluttaisiin puuttua. Ymmärrän kyllä toisaalta että kulttuurieliittiämme harmittaa kun tässä vaihtoehdossa ei pääse tuohon väliin moderoimaan ja värittämään juttuja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jussi. Huomiosi asiasta oli niin osuva, että lisäsin sen varsinaiseen kirjoitukseeni. Kiitokset.