tiistai 21. lokakuuta 2014

HARMAA PARTIO

Joskus lähitulevaisuuden Helsingissä


Helsingin Kalliossa, tarkemmin sanottuna Kaarlenkadulla sijaitsevassa siistissä ja hiljaisessa eläkeläiskaksiossa kello raksutti mennyttä aikaa ja kahvinkeitin pulputti hiljakseen. Asunnossa yksinään asuva Eino keitteli tällä kertaa täyden pannullisen, vaikka yleensä hän tyytyi pariin kupilliseen. Nyt kyseessä oli poikkeuksellinen tilanne, sillä hän odotti vieraita. Ovisummeri soisi melko tarkkaan kello 21. Tänne tulijat olivat täsmällistä väkeä niin kuin Einokin, vaikka Einon lailla hekin olivat jo kovin iäkkäitä.

Summeri soi, Eino kysyi, kuittasi ja avasi samalla asuntonsa oven. Vanhanaikainen hissi nousi hiljalleen kolmanteen kerrokseen, pysähtyi ja sen haitariovi aukesi paljastaen kaksi hahmoa. He kättelivät toisiaan ja Eino pyysi hissistä tulleet Liisan ja Veikon peremmälle. Vieraat riisuivat takkinsa ja kenkänsä ja istuivat pöytään. Eino kaatoi heille kahvit. Pöydässä oli tarjolla keksejä eikä sitten muuta. Jos ulkopuolinen ihminen olisi katsonut tätä kahvihetkeä, hän olisi ehkä ihmetellyt, miksi tuo kolmikko oli kovin hiljainen. Mutta tämä ei ollut tavallinen kahvittelu. Puheet oli puhuttu jo aikaisemmin. Niihin ei ollut enää tarvetta.

Einolla, Liisalla ja Veikolla oli paljon yhteistä. He olivat kaikki iältään puolessavälissä kahdeksaakymmentä. Kaikki olivat tehneet pitkän työuran rakentaen omalta osaltaan suomalaista hyvinvointia ja siitä kiitoksena olivat nyt köyhiä ja valtion unohtamia eläkeläisiä. Valtio satsasi mieluummin muihin asioihin. Eino oli tehnyt pitkän uran VR:n Pasilan konepajalla. Liisa oli puolestaan ollut aikanaan kirurgisena sairaanhoitajana kymmeniä  vuosia. Veikko taas oli painanut pestinsä rakennuspuolella. Heitä yhdisti myös se, että he olivat kaikki leskiä, ja heidän lapsensa ja lapsenlapsensa pärjäilivät jo ilman heidän apuaan.

Kun kahvit oli juotu, Eino keräsi kupit, huuhteli ne ja asetti tiskialtaaseen. Ne oli sitten myöhemmin helppo pestä. Tiskikone oli hajonnut vuosi sitten, eikä uuteen ollut oikein varaa. Toisaalta yhden eläkeläisen huushollista ei kovin paljon tiskiä kertynyt.

Kolmikon oli aika lähteä ulos. Jokainen tarkasti varusteensa. Eino oli teettänyt eläkkeellä olevalla suutarikaverillaan itselleen kainalokotelon, johon hän sujautti vanhan venäläisen Tokarev TT 33-pistoolin. Se oli peräisin hänen isältään, joka oli ottanut sen neuvostoupseerilta, jolla ei sille enää tarvetta ollut. Eino oli pitänyt aseen huolellisesti kunnossa. Liisa otti sirosta käsilaukustaan lyhytpiippuisen .38-kaliiberisen Smith & Wesson revolverin ja latasi sen. Revolveri oli peräisin hänen edesmenneeltä aviomieheltään. Veikko puolestaan aukaisi mukanaan tuomansa putkikassin, jossa oli hänen vanha kaksipiippuinen Leijona-haulikkonsa, josta hän oli sahannut piiput lyhyemmiksi. Hän latasi piippuihin panokset, joissa oli karkeita hauleja. Kaikilla oli mukanaan myös UHF-puhelimet.

Ei mikään tyypillinen eläkeläisten iltakävelyvarustus. Mutta kyseessä eivät olleet myöskään tavalliset eläkeläiset eikä tavallinen iltakävely. Korkean ikänsä ja leskeytensä ohella Einoa, Liisaa ja Veikkoa yhdisti vielä yksi asia. He olivat kaikki parantumattomasti sairaita. Jokainen sairasti pitkälle edennyttä syöpää. Kaikilla oli elinaikaa maksimissaan vuosi. Sen vuoksi heillä ei ollut elämässään enää mitään menetettävää, ja sitä kautta he halusivat suorittaa vielä yhden tehtävän. Ei ehkä valtiolle, joka heidät oli hylännyt, vaan nuoremmille suomalaisille, joilla vielä menetettävää oli. Eivätkä he olleet ainoa samanlainen eläkeläisporukka. Niitä oli Helsingissä monta.

Paria vuotta aikaisemmin tilanne Suomessa oli edennyt eräänlaiseen kulminaatiopisteeseen. Käsiin räjähtäneen maahanmuuttajien kantasuomalaisiin kohdistaman väkivallan myötä valtiovallan piti tehdä valinta. Joko tunnustaa tekemänsä virhe, ja pyrkiä korjaamaan tilanne mahdollisimman nopeasti ja keinoja kaihtamatta. Tai sitten pitäytyä utopiassa, seurauksista välittämättä. Valtiovalta valitsi utopian. Keinoja ei kylläkään kaihdettu, sillä kun kyseiset jengit huomasivat, että heille ei todellakaan tehdä mitään, oli väkivalta lisääntynyt ja raaistunut entisestään. Se sai aikaan kansalaisten katupartioita. Ensiksi aseettomia, ja sittemmin astalot mukana kulkevia. Valtiovallan toimenpiteet kodistuivat näihin kansalaispartioihin, ja niitten jäsenille jaettiin poikkeuksetta pitkiä vankilatuomioita. Maahanmuuttajien tekemään väkivaltaan itsessään ei puututtu, vaan estettiin sen vastustaminen ja valtion palkkaamat asioitten uudelleenselittäjät käänsivät vastuun väkivallasta jatkuvasti suomalaisille itselleen.

Silloin paikalliset eläkeläiset olivat saaneet idean. Idea tuli useammalle eläkeläiselle suurinpiirtein yhtä aikaa ja se levisi. Vaikka Harmaita Partioita perustavat ihmiset olivat vanhoja ja parantumattomasti sairaita, heillä oli vielä kyky organisoitua. He tiesivät, että sylipainissa ja otsaanlyöntikilpailussa he eivät pärjäisi. Mutta ase oli maailman suurin voimien tasoittaja. Ja koska heillä ei ollut mitään menetettävää, ei heitä tehokkaampia katupartioita voinut kuvitellakaan. Nuoremmalla sukupolvella menetettävää vielä oli. Lapset tarvitsivat vanhempiaan omassa elämässään mieluummin kuin vankilassa.

Kaupunkiin oli tullut uusi sheriffi. Sen hiukset olivat harmaat. Eikä se tuntenut ehdollisia tuomioita.

Ensiksi väkivaltajengit eivät olleet uskoa silmiään ja nauroivat katketakseen, kun muutaman raihnaisen suomalaisen eläkeläisen porukka käski heitä painua helvettiin kaduilta riehumasta. Mutta esille otetut aseet muuttivat tilanteen. Kaksi ensimmäistä kertaa porukka oli ymmärtänyt häipyä hyvällä. Kolmannella kerralla joukkion amfetamiinipöllyssä oleva johtaja kuvitteli elävänsä ikuisesti ja yritti lyödä eläkeläisiä pesäpallomailalla. Hetkeä myöhemmin hän makasi maassa puoli päätä köyhempänä. Aseet olivat puhuneet Helsingissä kaikkiaan neljä kertaa.

Ampuneista eläkeläisryhmistä oli kaksi jäänyt poliisin haaviin. He olivat kertoneet poliisille henkilöllisyytensä ja sitten todenneet että on aivan sama, viettävätkö he viimeiset kuukautensa vanhainkodin vaippaosastolla vaiko vankilassa. Sen jälkeen heistä yksikään ei ollut sanonut kuulusteleville poliiseille enää yhtään mitään. Olivat vain katsoneet kuulustelijaa hiljaa silmiin. Ja kuulustelijat olivat ymmärtäneet, että näitä ihmisiä kovapintaisempia tyyppejä he eivät olleet koskaan tavanneet. Kuulusteluissa olleilla ammattirikollisillakin oli aina ollut jotakin menetettävää. Näillä vanhuksilla ei ollut mitään. He olivat kuin teflonia. Hanhia, joitten selästä uhkausten vesi virtasi pois jälkeäkään jättämättä. Aivan sama, vaikka olisi aseella uhattu. Ja vankiloista oli tullut viesti, että nämä vanhukset olisivat siellä toisten vankien erityissuojeluksessa. He kun olivat tehneet sen, mitä nuorempi polvi ei ollut pystynyt tekemään.

Eino, Liisa ja Veikko olivat valmiita lähtemään. Tämä oli heidän kolmas partiokierroksensa. Ensimmäisellä kerralla he olivat joutuneet ampumaan. Ja he olivat tehneet sen epäröimättä. Kahdella seuraavalla kierroksella oli ollut rauhallisempaa. Jengeillä oli menetettävää. Heillä taas ei. Saattoihan olla, että joku ohiajava poliisipartio ratsaisi heidät, pidättäisi ja ottaisi aseet pois. Sekin oli yksi lysti. Elämän tiimalasin hiekka oli muutenkin loppumassa, vapaaehtoisia oli yllin kyllin eikä aseitten hankkiminen ollut ongelma. Siitä pitäisi huolen kulissien takana tapahtuva kansalaiskeräys, joka oli tuottanut jo miljoonia. Ja vankilassa huolto pelaisi heille huomattavasti paremmin kuin vanhainkodissa.

Eino sulki huoneistonsa oven ja kolmikko siirtyi hissiin, joka nytkähti liikkeelle. Kadulla oli työtä tehtävänä.

Vanhassa vara parempi.

27 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Lukijalle: Inspiraatio kirjoitukseen tuli erään anonyymin kommentista aikaisempaan kirjoitukseen:

*

”Olen jo sen ikäinen ja kuntoinen, että en pärjää paljain käsin millekään jengille. Mutta kun joudun liikkumaan kaupungilla ja kun poliisikaan ei minua suojaa, joudun sitten turvautumaan omaan apuun. Helpottavana tekijänä omassa avussa on, että vankilassa on paremmat olot kuin vanhainkodissa onkaan. Kun muut harmaat pantterit tämän tajuavat, rupeavat hekin kulkemaan varautuneena. Varustuksella pääsee parempaan vanhustenhoitoon kuin mitenkään muuten, ja samalla saa vähän tasattua kalavelkoja.

Tämä ei ole kivaa, mutta tarjolla olevista vaihtoehdoista vähiten huono. Erityisesti kun vertaa oloja vankilassa ja vanhainkodissa.”

*

Suuret kiitokset Anolle ja äärimmäisen paljon voimia eloon.

Sandscorpion kirjoitti...

Tästä tuli kovasti mieleen hardcore brittielokuva nimeltä Harry Brown, jota suosittelen lämpimästi. Siinä entinen merijalkasotilas lähtee pistämään naapurustoaan terrorisoivat nulikat kuriin. Pääosassa on yli kahdeksankymppinen pitkän linjan filmitähti Michael Caine.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Sandscorpion ja kiitos vinkistä. Tuo täytyy kaivella jostakin. Michael Caine on muutenkin metka tyyppi. Äärimmäinen kohtelias englantilainen herrasmies ja äärimmäisen kova jätkä samassa paketissa. Siitä tulee mieleen se sanonta, että ”herrasmiehen täytyy myös ymmärtää, milloin ei enää kannata olla herrasmies”.

intrigööri kirjoitti...

Elokuva Harry Brown oli tosiaan hyvä ja se jäi mieleen. Vanhoja ja yleensä heikompia ihmisiä väheksytään ja halveerataan, mutta ketään ei pitäisi sorsia liikaa, sillä heiveröinenkin kulkija jaksaa ja usein osaakin käytellä jotain omaa apua.

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen joskus ihmetellyt että esim. raiskattujen lasten/nuorten ukit eivät käy kylmäämässä raiskaajia. Outo juttu. Luulisi että läheiseen kohdistuvan uhkan ja paineen poistaminen olisi tärkeämpää kuin olla vapaana.

Eläkeikäiset, aseistautuneet ja organisoitumiskykyiset ihmiset voivat oikeasti olla aika kova luu. Päämäärätietoisessa touhussa raha ja sen mahdollistamat resurssit, iät ja ajat sitten kirjoista ja kansista pois pudonneet vanhat suvuissa kulkeneet ampuma-aseet, massaan sulautuva liikkuminen ja vaatetus, toisten samanlaisten tuki, koko loppuelämä aikaa…

Oikeassa elämässä muuten juuri sellainen henkilö, jolla ei ole mitään menetettävää, on se kaikkein vaarallisin - yhdessä sen kanssa, jolla on niin paljon menetettävää että itsellä ei ole enää väliä.

korpisoturi kirjoitti...

Sandscorpion said...
"Tästä tuli kovasti mieleen hardcore brittielokuva nimeltä Harry Brown, jota suosittelen lämpimästi".

Olen myös nähny tämän elokuvan ja teki jotenkin vaikutuksen ja pisti miettimään.

Me Väinölän lapset ollaan aina haluttu vaan kyntää niitä kivikkoisia peltojamme rauhassa, mutta on ollut aikoja, jollon on täytyny ottaa se miekkakin esiin. Kummasti se vaan näyttää historia kiertävän...

korpisoturi kirjoitti...

Tässä Ykän kirjoituksessa on toimiva stradekia. Olen itsekkin joskus vähän tuumaillu samalviisiin. Että joten, kun ei ole enää menetettävää eikä paljon aikaakaan jäljellä, niin se tavallaan vapauttaa toimimaan.

Mielessäni näen, kuinka rollaattoria työntävää mummoa tulee ryöstämään rikastajalössi..., vaan mummopa ei hättäile, vaan nostaa sen muovikassinsa tanaan ja sieltä alkaa läpättää Suomi-konepistoolin suuliekki. Mummo surraa koko 70 patia siihen paskakasaan ja mene sitten ottammaan tyytyväisenä iltakonjakin.

Anonyymi kirjoitti...

Walt Kowalskia(Clint Eastwood "Gran Torinossa") vapaasti lainaten muutamalle katujen "sankarille":Jokainen kusipää ryppyilee jonain päivänä väärälle tyypille,teidän tapauksessa se olen minä!
Karjujen naureskelu loppui,kun Walt veti pyssynsä esiin,ja taas todistettiin,että mustat kyllä osaavat juosta!
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Intrigöörille, Anolle, Korpisoturille ja Veskulle & kiitos kommenteistanne. Tuo mielikuva mummosta, rollaattorista ja Suomi-konepislarista on kieltämättä aika eeppinen. Mutta tällaiset ajathan nostavat ihmisten mieleen erilaisia aktiivis-passiivisen vastarinnan muotoja ja sen tiimoilta muistutan mainoksena, että lukekaapas suuresti arvostamani Jaska Brownin kirjoitus ”Kymppiliike”, joka on tehty jo vuonna 2011. Siinä on varsin mielenkiintoinen idea:

http://jaskanpauhantaa.blogspot.fi/2011/10/kymppiliike.html

Becker kirjoitti...

Täsäpä oli taas sujuvasti kerrottu pikku tarina joka pisti vähän miettimään.

Kuten olemme varmaan huomanneet, niin moraali on käsite, jonka ovat eräät rikolliset (erityisesti kansallispukuiset) ja oikeuslaitokset tumpanneet roskikseen.

Avuttomien vanhusten ryöstelystä ja pahoinipitelystä ei saa minkäänlaista kovennettua rangaistusta. Mutta kusetapa valtiota tunnin pimeällä duunilla tai tuhri vaali-ilmoitus, niin jo tuomarin nuija kopisee tiuhaan ja kuuluvasti.

Avuttomien vanhusten ja lasten pahoipitely ja ryöstäminen kuuluu minun mitta-asteikossa siihen alimpaan kastiin. Jos se kohdistuu erityisesti pottunokkiin, niin demlan kyllästämä oikeuslaitos ei siitä juuri sen suurempia elämöi.

Aikoinaan Saksassa herättiin todellisuuteen kun itärikollisuus alkoi juurtumaan sinnepäin. Ennen sitä poliisilla ja rikollisilla oli eräänlainen herrasmiessopimus, että rötöksiä tehdessä turhaa väkivaltaa vältettiin. Mutta kun ryssät ja jugoslaavit ilmestyivät markkinoille, niin tällaisilla sopimuksilla ei ollut mitään merkitystä, vaan touhu muuttui raaemmaksi.
Ja tämä kehitys näyttää yleistyneen myös täällä.

Piru vieköön, siinä vaiheessa kun liikkumoseni alkaa olla jo rollaattorin tai pyörätuolin varassa, niin sitä on aivan ilmeisesti liikuttava aseistautuneena, jotta voisi suojautua varkailta. Laillinen tai laiton, ei sillä väliä.
Tai sitten on pysyttävä neljän seinän sisällä 24/7.

Suomessa juuri hiljakkoin sai pari vanhuksen ryötänyttä itä-Eurooppalaista (Romaniasta ehkä) ehdonalaisen tuomion! Koijarit varmaan nauroivat kuset housussa tälle hyvinvointivaltion tuomiolle. Voi v.ttu!!

Vakavasti pistää mietityttämään.

Tuo "Kymppiliike" on hyvä idis.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Minulla meni usko oikeuslaitokseemme jo toistakymmentä vuotta sitten. Se, niin kuin virkakoneistommekin mieltää moraalin vain keksimällä keksityn utopian väkisin ylläpitämisenä. Valitettavasti olen itsekin osa sitä koneistoa, joka pääosin estää rikollisia saamaan rangaistuksensa. Olen siis omalta osaltani heikentämässä kansalaisten turvallisuutta. Suorittavan tason ihmiset hyvin suurelta osin haluaisivat tehdä toisin, mutta pirunkos asialle mahdat. Päätösvalta on aivan muualla, ja jos meillä teoria ja käytäntö eivät kohtaa, vika on käytännössä ja se on väännettävä teorian mukaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

(Ampuma)aseettomasta puolustautumisesta:

Kovaääninen pilli on muuten uskomattoman hyvä apuväline. Se jättää kädet vapaiksi puolustautumista varten. Se herättää taatusti huomiota ja kertoo viestin ymmärtäville että joku tarvitsee nyt apua. Se ei jätä radiojälkiä eikä siis ole jälkikäteen identifioitavissa. Se jopa tyrmää rosvon ajatuksenjuoksun sillä se vihjaa hyvin painokkaasti että juuri nyt voikin olla niin että saalis olikin osa väijytystä ja väijyttäjä on kääntymässä saaliiksi.

Lediteknologian kehittyessä myös pienet ja kokoonsa nähden supertehokkaat taskulamput ovat hyviä pelejä. Pimeässä sokeaksi häikäisty häiskä on aika avuton. Kunnon pelit lähtevät noin 150-200 lumenen haarukasta ja niissä keila on tosi kapeaksi vedettävissä. Maksavat muutaman kympin.

Tärkein varuste on kengät. Niiden pitää olla rytinään sopivat jo senkin takia että voi tarpeen vaatiessa poistua paikalta nilkat ehjinä.

Jos miettii itsepuolustukseen sopivaa teräasetta niin Gurkhat kehittivät aikanaan Kukrin ja sen tehokkaampaa puukkoa kukaan tuskin tarttee. Nyrkkiraudat ovat laittomia mutta korkinavaajat eivät. Jos keskisormen ja nimettömän välistä pilkistää korkkiruuvi ja kämmenen molemmin puolin tapinpätkä niin se voi tehostaa pikkuisen itsepuolustautumista.

Tärkeimpiin asioihin kuuluu sekin, että ei pidä unohtaa sitä vanhempaa sukupolvea liian yksinäisiksi vaan nuorempien sukupolvien pitää pitää yhteyttä, huolta, antaa seuraa ja turvallisuutta...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Pitkälti totta. Nykyisin ei vaan sinänsä ole varmaa, että tuleeko ihmiset enää auttamaan, jos joku pilliin vislaa.

Anonyymi kirjoitti...

Liityn heti kymppiliikkeseen mikäli sellaiseen tulee tarvetta... Homma vain pitää saada isosti heti liikkeelle mutta mikäs nyt ei olisi mahdotonta sosiaalisen median aikana

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Juu, eihän tuo nykysysteemillä olis kummonenkaan homma panna pystyyn. Ei tarvittais kuin osoite, mihin kirjekuori lähetetään. Ja Suomessahan on käsittääkseni vielä postisalaisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Pilliin vislaamisella alkaa olla tosi paljon painoarvoa silloin jos sen viesti ymmärretään, jos tarpeeksi moni tietää ja tajuaa mistä on kyse ja jos näillä ymmärtäjillä on riittävästi rahkeita puuttua vähän mihin sattuu.

Esim. tilanteessa, jossa on katupartiointia, keskinäisen turvaamisen suhteen yksimielisyyttä, tarvetta suojata mukuloita…

Jos media jatkaa übermokutusta, virkamiehet käyttäytyvät kuin suomalaisuus olisi rikos, "stand your ground" -asenne demlataan oikeuslaitoksessa sotarikosta lähenteleväksi fasismiksi jne. niin kohtahan tarvitaan tollaisen kymppikerhon lisäksi myös ideologis-periaatteellis-isänmaallis-itsepuolustuksellinen alibiagentuuri, jolta itseään, läheisiään, lähimmäisiään tai muutenvainsuomalaisia etnoperseilyltä ja anarkomarkoväkivallalta tai multikultiomaisuusrikoksilta suojannut voi hankkia itselleen asianajajan, alibin, teknistä näyttöä alibin tueksi ja tapahtumalle muutaman keskenään sopivan tarkoituksenmukaista tarinaa suoltavaa todistajaa.

Eli jos Arskan tytär joutuu koraanikoululaisrikastuksen kohteeksi, niin Arska, hänen isänsä ja muutama muu henkilö ovat sitten taatusti ja todistetusti olleet Rantasalmella siinä-ja-siinä rantamökissä edellisen illan, yön ja pitkälle seuraavaan päivään, samoin heidän autonsa, kännykkänsä joilla on soitettu muutama puhelu ja juttukumppani vannoo että just Arska puhui ja sen isän ääni kuului taustalta ja että näin ollen Arskalla tai hänen isällään tai kellään muullakaan saunakeikalla olleella ei voi olla mitään tekemistä sen kanssa että Abdi ja Elmi olivat pilkillä käydessään päättäneet ihan itse kokeilla avantouintia lahnaverkkoihin kääriytyneinä. Ja jos Abdi ja Elmi ovat syystä tai toisesta tyhjentäneet neljä siivousliikkeen teollisuuspölynimurin pölypussia kaikkine DNA-pitoisine höttömöttäineen päälleen, vaatteilleen ja avannon reunalle niin sehän tarkoittaa että mikään paikalta löytyvä DNA-jälki ei liitä ketään mitenkään Abdin ja Elmin ilmiselvään itsemurhaan. Tai jos siinä tapahtumassa on mitään hämärää, niin todistajat vannovat että Muhammedin ja Mahmutin näköiset tyypit menivät Abdin ja Elmin kera kovasti ääneen riidellen jäälle, mutta takaisin tulivat vain Muhammed ja Mahmut.

Ja joskus tulevaisuudessa kun Reiska ja Ville kurmuuttavat Villen äidille lantiomurtuman aiheuttaneita Romanian Novelleja niin Arska isänsä kanssa todistavat että…

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. No just tuohon suuntaan ollaan menossa. Ihmiset ovat kovasti kekseliäitä, jos tarve vaatii. Oman blogini tarkoitus on aina ollut, että tuolta vältytään. Että asiat voitaisiin hoitaa poliittisesti. Mutta nyt poliisimmekin on pimittänyt kantasuomalaisiin kohdistuvaa jatkuvaa väkivaltaa. Ja yrittää viranomaisena selittää tämän väkivallan merkityksettömäksi.

Lantiomurtuma kolahti mulle erityisesti. Eräs minulle kovin läheinen vanha ihminen joutui narkkarin ryöstämäksi muutama vuosi sitten. Kansallisuus jäi epäselväksi, tyyppi pääsi pakoon. Lonkka murtui. En pahemmin hyväksy riekkumista vanhuksia kohtaan, tapahtui se mitä ihonväriä kantavalta hyvänsä.

Anonyymi kirjoitti...

Taivaallisiin joukkohin jo parikymmentä vuotta sitten siirtyneellä isälläni oli hallussaan sotilaspistooli. Kun kaikenlaisia porukoita alkoi kulkea kaupungilla, hän sanoi ottavansa pistoolin mukaan, jos joutui olemaan vähänkään myöhempään liikkeellä. Hän sanoi, että istuu lopun elämäänsä mieluummin vankilassa, kun antaa joidenkin jätkien hakata itsensä. Sitä en varmasti tiedä enää, oliko se hänellä mukana kaupungilla. Muistuipa vaan juttu mieleeni, kun luin tätä kuvitteellista tarinaa. Mutta kuten monesti, totuus voi olla tarua ihmeellisempi. Ei ehkä tarvitse kauankaan odottaa...

Kiitos, Yrjöperskeles, puet sanoiksi sen, mitä niin monet tässä maassa ajattelevat!





Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset, Ano.

Becker kirjoitti...

Taidanpa tietää mitä tarkoitat. Mulla on tuttuja vähän vastaavanlaisissa töissä ja on kyllä aika uskomatonta millaisin perustein julkisen puolen hommissa päästään pomoiksi. Keittiön ovi, puoluekaveri, hyödyllinen idiootti tai muuten vaan tuttava ovat riittäviä pätevyyksiä esimiehen aseman saamiseksi. Ja niistä ei sitten hevin potkita pois. Varsinaisen työn tekevät joutuvat sitten kärsimään pomon kompetenssin puutteesta.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

"Mutta nyt poliisimmekin on pimittänyt kantasuomalaisiin kohdistuvaa jatkuvaa väkivaltaa. Ja yrittää viranomaisena selittää tämän väkivallan merkityksettömäksi."

Mutta on hyvä tietää, että poliisikansanedustajillamme on oikeitakin huolenaiheita. ;)

Eräs vloggari: http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288753883551.html

https://www.youtube.com/watch?v=QjYTLhOsC3s

Saapas nähä, koska törmään seuraavaan puhallutusratsiaan täällä piäkaapunnissa? :D

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Tärkein ja merkittävin ominaisuus julkisen sektorin johtohenkilökunnalle on se, että se ei kyseenalaista järjestelmää millään tavalla. Ja silloinhan on tietysti kätevintä valita ihmisiä, joilla ei varsinaisesti edes ole omia mielipiteitä.

VNV: Kiitos linkistä. Toi oli mulle kyllä ihan uutta.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä: Käytin sitä lantionmurtumaa esimerkkinä juuri sen vuoksi, että se on vanhukselle hengenvaarallinen ja johtaa usein sellaiseen kunnon romahtamiseen, jonka loppupäässä on muutaman kuukauden viiveellä hauta. Ja viisas oikeuslaitoksemme suhtautuu lantionmurtumaan lähes samoin kuin vaikka nilkan tai ranteen murtumaan.

Tuli noiden harmaiden partioiden ja alibiagentuurien inspiroimana mieleen myös yksi muu juttu.

Leikitääs että poliisi yrittäisi puuttua siihen, että vattuuntuneet kansalaiset alkavat varustautua rosmoja vastaan ja jopa pitävät työkaluja matkassa ulkona liikkuessa. Noh…

Arska, Reiska ja Ville ostavat itselleen nipun halpoja ja kelvollisia kainalo- ja vyökoteloita. Sellaisia vähän umpinaisemman mallisia, joista on paha sanoa että onko niissä jotain sisällä vai ei. Timo, Pekka ja Osmo ostavat puolestaan itselleen sellaiset selässä kannettavat kivääri/haulikkopussukat, joista ei sitten millään näe että mitä - jos mitään - niissä on tai ei ole sisällä.Liisa, Tiina ja Mirja ostavat itselleen lukuisia isoja veitsiä joiden mukana tulee mukava umpituppi. Ja varmuudeksi vielä ison läjän veitsettömiä tuppeja ja kantokoteloita. Maija, Merja ja Niina ostavat OC-spray -koteloita…

Sitten kaikki kuljeskelevat tarpeeksi monta kuukautta kotelot esille, lainailevat niitä muille, jotka lainaavat niitä vielä muille, jotka…

Puolen vuoden päästä kukaan ei soita poliisille jos joku kunnon kansalainen kävelee ulkona pistooli umpikotelossa vyöllä, Kukri povessa tai haulikko kantorepussa. Ja jos soittaa, niin poliisi ei lähde tarkistamaan asiaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuo on muuten ihan totta. Itse asiassa (voi olla kyllä urbaanilegendakin) tää on kertaalleen tietyllä tavalla tehty. Sanovat, että helsinkiläiset teekkarit olivat ostaneet Helsingin kaupungilta yhden (1) kpl puistonpenkkejä. Sitten kaksi teekkaria oli kanniskellut sitä penkkiä välissään siellä sun täällä ja joutuneet sitten poliisipartion pysäyttämäksi ja konstut olivat kyselleet että mihinkäs te sitä penkkiä kuskaatte ja millä oikeudella. Teekkarit olivat näyttäneet konstuille kuitin ostoksesta ja konstut olivat tuumineet, että asiahan on kunnossa. Parin kolmen tällaisen kohtaamisen jälkeen poliisipartio oli lähettänyt teekkareitten pyynnöstä radiolla viestin kaikille partioille, että jos näätte teekkareitten kantavan puistonpenkkiä, niin asiaan ei tarvitse puuttua.

Tämän jälkeen teekkareita oli tullut muutama kymmenen lisää, ja ne olivat kantaneet jonkun kadunpätkän täyteen puistonpenkkejä.

Anonyymi kirjoitti...

Mummon toinen kirjautuminen, vähän myöhässä. Tästälähtien käytän nimimerkkiä "koppelo"- jos satun osaamaan ja asiaa tulee.
Nämä sinun tulevaisuusvisiosi aiheuttavat hienoista huimausta, mutta kaikki konsultitkinhan kannustavat poikkeamaan totutusta ajattelusta, niin että anna palaa!

Itse olen vähän nuori tuohon ryhmään, ja isäukolta peritty pienokkakin on sukulaisten huostassa kun en kantolupaa katsonut tarpeelliseksi hankkia. (saako sitä edes ellei metsästä?)

Syy miksi nyt lähdin kirjoittamaan, on antaa ilmainen veretseisauttava idea päättäjien painostamiseksi.
Nykyisinhän näkee julkisuudessa tämän tästä paljasrintaisia nuoria kauniita naisia riisuutumassa milloin minkäkin asian puolesta, tai vastaan. Minusta vain asia tuossa jää syrjään neitojen exhibitionismin vain viedessä huomion.

Mutta minäpä tiedän mikä tehoaa. Varsin lajityypillisenä mummona (vähän yli puoltoist metriä pitkä, vähä alle 100 kg, vyötärö vartalon vankin kohta, jokunen lapsi imetetty) voisin muutamankymmenen kaltaiseni kera kokoontua eduskuntatalon eteen tempaisemaan paidat pois. Eiköhän alkaisi tapahtua...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle / Mummolle / Koppelolle ja toivottavasti kommentoit jatkossakin. Tuo on muuten totta mitä sanoit. Kun nätit nuoret naiset esittelee tissejään minkähyvänkin asian puolesta, niin minulle tulee mieleen että nää on lähinnä ekshippareita eikä ns. mielenosoitusta katsovalla miehellä tule mieleen kuin hyvät munkit. Sen sijaan jos mummo-osasto tekis saman napoihin asti ulottuvilla tisseillään, saattaisi reaktio olla toinen.

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän mahtaisi tapahtua jos jokin ison väkivaltapotentiaalin omaava porukka ottaisi näitä reviirinvaltauskäyttäytymistä harjoittavia kiinni ja tervaisi niiltä munat, kaataisi mahdollisimman pisteleväisiä höyheniä tervaan kiinni, sitoisi tolppaan, viereen kyltti kertomaan että miksi on tolpatettu ja sen jälkeen netti täyteen nimellä, naamalla ja tervatuilla munilla varustettuja kuvia, joissa mainittu myös kyseisen sankarin kotiosoite?

Meinaan vaan että kun tuo reviirinvaltauskäyttäytyminen saa kuitenkin valtavasti tukea kotien ja mamuyhteisöjen kunniakulttuurikasvatuksesta, -käytännöistä ja -kuvitelmista, niin ehkä todella raju, julkinen, sävyltään puoliksi seksuaalinen ja mahdollisimman loukkaava häpäiseminen olisi kuitenkin tehokkaampi tapa kuin kappaletavarakäsittelyyn siirtyminen.

Tossa häpeäpaalujärjestelmässä iskettäisiin rajusti myös noiden porukoiden yhteisöllisyyteen ja sen suhteeseen suomalaiseen yhteisöllisyyteen. Joutuisivat sekä yksilö- että yhteisötasolla päättämään että kumpaan leiriin haluavat kuulua.