torstai 12. tammikuuta 2017

XXIII YMMÄRRYSHARJOITUS

Lukijahan on varmaankin hyvin tietoinen siitä, että suuresti kunnioittamamme ja aina seitsemänteen sukupolveen arvostamamme Tytti Tuppurainen on ehdolla demareitten puheenjohtajaksi. Hotellin respassa nähdään, että hänellä on myös varsin hyvät mahdollisuudet tulla valituksi kolmesta perustellusta syystä joilla demarileirissä on huomattavaa merkitystä:

1. Hän on nainen

2. Hän on nainen

3. Hän on nainen

Näin ollen on mahdollista että kun katsomme Tyttiä, joka hymyilee leveää väkisin opeteltua tekohymyään niin katsomme samalla vuonna 2019 virkaansa astuvaa pääministeriä. Pääministeriä, joka on valmis neuvottelemaan kaikesta ja kaikkien kanssa sillä poikkeuksella, että rasistien kanssa hän ei tee kompromisseja. Tässä vaiheessa tulee muistuttaa, että tässä on siis kyseessä se sama Tytti, joka viime vuoden marraskuussa esitti pakolaiskiintiön komeaa kymmenkertaistamista eli kymmentä tuhatta per vuosi. Tämä on siis se hänen vaatima automaattinen kiintiönsä eikä siinä ole tietenkään mukana ne muut turvapaikkahuilailijat jotka tulevat syömään suomalaisten kustantamaa ruokaa jonka laadusta he sitten valittavat.

Voidaan siis varsin perustellusti todeta, että Tytti kuuluu niihin ihmisiin, joille etnisesti edistyksellisten ihmisten maahamme kuskaaminen on kyseenalaistamaton itseisarvo ja jokainen, joka kyseenalaistaa sen, on rasisti, jonka kanssa ei siis tehdä kompromisseja ts. ei siis pahemmin keskustellakaan, mikä taas kertoo varsin hyvin Tytin mahdollisesta tulevasta hallitusohjelmasta ja sen aikaansaamasta elämästä täällä koivun ja tähden alla.

Mutta ymmärrysharjoitukseni pääaihe ei ole varsinaisesti Tytti Tuppurainen, vaan eräänlainen arkkityyppi jota voisi kutsua termillä tyttituppurainen ja jota Tytti Tuppurainen varsin osuvasti edustaa. Kyseiset tyttituppuraisethan ovat pääosin naispuolisia yliopistokoulutettuja kansanedustajia pääosin vihervasemmistolaisissa puolueissa jollaiseksi demaritkin voidaan oikein hyvin laskea, tosin heitä löytyy kyllä muualtakin, myös oikeistopuolueista, tai sellaisista, jotka sellaiseksi itseään kutsuvat. Onko meillä olemassa muita kuin erityyppisiä vasemmistopuolueita? Kansanedustajana tyttituppuraisilla on jo asemansa vuoksi luonnollisesti käytössään parhaat mahdolliset tiedonlähteet, joten yhteiskuntamme vallitseva tilanne pitäisi olla heillä erinomaisen hyvin selvillä. Missään nimessä tiedon puute ei voi olla heille ongelma eikä tietysti saakaan olla sillä täytyyhän kansanedustajalla olla käytössään paras mahdollinen tieto että hän voisi hoitaa tärkeää työtään mahdollisimman hyvin ja kansakunnan etua ajaen.

Tyttituppuraiset tietävät oikein hyvin, että maassamme ei ole eikä tule sellaista työvoimapulaa jonka vuoksi tänne pitäisi alkaa hilata ulkomaalaisia urakalla niin kuin esmes Ruotsin piti ylikuumenevan taloutensa vuoksi tehdä 1970-luvulla. He tietävät myös, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidoton sekä täydellisen integroitumishaluton ihminen ei paikkaa minkäänlaista vajetta missään muualla kuin maahanmuuttoteollisen kompleksin välttämättömänä polttoaineena ja sen polttoaineen polttamisen aiheuttamat kustannukset ovat sitten joka jeni pois kantasuomalaisilta joille niillä rahoilla saattaisi olla jopa jotain tolkullista käyttöä. Sitä kautta tyttituppuraiset tietävät oikein hyvin että valtiontalouteen tehdyt leikkaukset ovat lähinnä vitsi silloin kun heidän lemmikkeihinsä syydetään saman aikaisesti tolkuttomasti rahaa eikä tähän tuhlaukseen liittyvistä leikkauksista edes keskustella.

Tokihan tyttituppuraiset tietävät myös minkälaisen valtavan rasitteen tämä jatkuvasti kasvava ja lisääntyvä ihmismassa aiheuttaa jo muutenkin piiputtavalle kansantaloudellemme nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa. He tietävät, että nämä ihmiset ovat elätettäviä, heidän lapsensa ovat elätettäviä ja heidän lapsenlapsensakin ovat elätettäviä. Nyt ja tulevaisuudessa. Tyttituppuraiset tietävät myös että näitten ihmisten työllistäminen julkisella sektorilla ja sitä kautta tehdyt kotoutumisen sankaritarinat ovat pelkkää säälittävää kulissia sillä pääosa näistä ihmisistä työllistetään sellaisiin tehtäviin joita ei tarvittaisikaan, ellei kyseisiä kansanryhmiä olisi koskaan tullut Suomeen. Somalin, arabian ja darinkielen tulkkeja ei 1980-luvun Suomessa pahemmin ollut, sillä niille ei ollut tarvetta. Niin kuin ei ollut myöskään tarvetta somalialaisille nuorisotyöntekijöille jotka keskittyvät somalinuorukaisten aiheuttamiin ongelmiin.

Ilman muuta tyttituppuraiset ovat perillä siitä että kyseiset etnisesti edistykselliset kansanryhmät tekevät valtavan paljon enemmän niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksia kuin kantaväestö. He tietävät myös sen, että näitten rikosten kohteena on pääosin nimenomaan kantaväestö. Heillä täytyy olla myös tiedossaan, että tällä kehityksellä väistämättä päädytään Ruotsin tilanteeseen, jossa osa maan alueista on täysin viranomaisten vallan ulottumattomissa, ihmisten ampuminen on normaali uutinen joka ei herätä sen suurempaa ihmetystä eikä autojen polttaminen edes ylitä uutiskynnystä.

Ja ilman muuta tyttituppuraisilla on tiedossa, että kulunut vertaus siitä, että kun 1800-luvulla Finlayson, Fazer, Sinebrychoff, Gutzeit ja kumppanit niin totta kai sen vuoksi tänään Mohamed, Ali, Abdul ja Abdelkader ja hyvin monet muut kumppanit on vain hyvin, hyvin väsynyt läppä, jota kuitenkin jatkuvasti viljellään kun ei oikein muutakaan keksitä.

Luonnollisesti tyttituppuraiset tietävät että heidän vaalimansa kuva rauhallisesta ja lähestulkoon länsimaisesta islamista on vain pelkkä poliitisen korrektiuden nimissä keksitty tahallinen harhakuva. He tietävät myös, että mikäli joku Suomessa vaikuttava kristillinen yhteisö vaatisi naisensa kulkemaan säkkiin verhottuna siveytensä vuoksi sekä miehensä jatkuvassa valvonnassa ja  komennossa eli toimisi juuri niin kuin islam toimii niin he päästäisivät taivaankorkean tai ehkä vielä korkeamman älämölön naista alistavasta uskonnosta. Näitten tyttituppuraisten täytyy myös ymmärtää, että islamilaisessa yhteiskunnassa tyttituppuraiset hiljennettäisiin nopeasti ja lopullisesti.

Ja kaiken järjen mukaan ajatellen tyttituppuraiset myös ymmärtävät, että toiminnallaan he testamenttaavat tuleville sukupolville aina vain kasvavan määrän persnettoa, velkaa, epävakautta ja väkivaltaa.

Heillä on tiedossaan kaikki tämä. Heillä täytyy olla. Sillä hehän ovat kansanedustajia. Ei heiltä tietoa pimitetä.

Mutta.

Silti tyttituppuraiset toimivat niin kuin tyttituppuraiset toimivat.

Ja se aiheuttaa täällä hotellin respassa ihmetystä. Miksi he tekevät niin?

Onko syynä joku käsistä lähtenyt puoluekurin ilmiö jota ei uskalleta enää kyseenalaistaa? Linja, joka valittiin joskus 1990-luvulla kun maahanmuuttajia oli vielä paljon vähemmän. Linja joka tuntui niin ihanan edistykselliseltä ja jota ei uskalleta enää hylätä vaikka se on havaittu virheelliseksi eikä sitä hylätä ihan siitä puhtaasta syystä ettei haluta menettää kasvoja ja tunnustaa tyrimistä? Ja sitä myötä maksattaa kasvojen säilyttämisen hinta seuraavilla sukupolvilla? Ehkä tajuamatta että ne seuraavat sukupolvet kiroavat tyttituppuraisten nimeä alimpaan helvettiin? Tai – pahimmassa tapauksessa –  he toimivat näin jopa vallitsevan tilan tajuten, mutta siitä välittämättä. Meidän jälkeemme vedenpaisumus, no joo, what the fuck, sehän on meidän jälkeen. Ehtihän meillä sentään olla hyvät bailut.

Vai onko syynä yhteiskunnallisen yliopistokoulutuksen aikaansaama vapaaehtoinen aivopesu jolla täytetään ajatuksista tyhjät aivot? Ne niin sanotut kympin tytöt ovat menneet ilman minkäänlaista elämänkokemusta kirjoitusten jälkeen yliopistoon jossa heidät on tabula rasana täytetty piripintaan oikeaa vihervasemmistolaista ajattelua ja ylpeää käsitystä siitä, että pelkän ulkoa opeteltuun pohjautuvan oppiarvonsa takia he ovat rahvasta ylempänä? Vaikka rahvaalla on ammatti ja heillä ei. Heillä on vain oppiarvo. Mutta joka tapauksessa juuri he ovat miehittäneet (tai siis naisistaneet) niin politiikan kuin virkakoneiston.

Vai ovatko he sittenkin vain kylmiä opportunisteja jotka tietävät mitä pitää sanoa, mitä pitää arvostaa ja mitä pitää vihata saadakseen aina vain paremman ja ennen kaikkea varman aseman poliittisessa koneistossa? Vallan- ja asemanhimoisia pyrkyreitä?

Vai ovatko he kuitenkin yksinkertaisesti vain pumpulissa eläneitä ja pullalla syötettyjä sokeita epistolaansa uskovia idealisteja jotka kerta kaikkiaan kieltäytyvät uskomasta tai edes kuuntelemasta heille tarjottuja faktoja, koska ne pilaisivat heidän omassa päässään ja mukavassa samanhenkisessä porukassa hymistävän kumbayan jolla ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa? Laittavatko tyttituppuraiset kädet korvilleen ja alkavat huutaa wääwääwäätä kun epämiellyttäviä faktoja on tarjolla?

Hotellin respassa tätä kovasti mietitään, mutta ei saada ymmärrysharjoituksesta sen kummempaa selkoa. Se täällä kyllä ymmärretään, että tyttituppuraiset ovat tavallisille kansalaisille kalliita, tarpeettomia ja vaarallisia ihmisiä jotka haluavat vaimentaa tyttituppuraisiin ja heidän egotrippailuunsa kohdistuvan arvostelun että he voisivat jatkaa tyttituppuraisen elämää jatkossakin.

Mahtavatkohan muuten tyttituppuraiset pitää mielessään ymmärrysharjoituksia meistä Voiman Pimeälle Puolelle siirtyneistä ihmisistä? Miettivätkö he, että miksi nuo ihmiset pitäytyvät kylmissä, tylyissä ja rumissa faktoissa kun tarjolla olisi niin paljon kauniimpaa unelmaa? Vai ajattelevatko he ainoastaan, että kuinka nuo paskat saataisiin hiljennettyä pilaamasta heidän toisten kustantamaa egotrippailuaan?

Näitä tyttituppuraisia löytyy tietysti muualtakin kuin eduskunnasta. Helsingin kaupunki on aloittanut Safe stadi-projektin, jonka tarkoituksena on vähentää internetissä vellovaa vihapuhetta. Ylen uutisen mukaan projektin tarkoituksena on, että ”asenteisiin täytyy puuttua ennen kuin ne näkyvät tekoina kaduilla”.

Hienoa. Maahanmuuttajien asenteista ei puhuta, mutta ne ovat kyllä näkyneet jatkuvina väkivallan tekoina kadulla ja se väkivalta kohdistuu kantaväestöön. Mutta sehän ei ole tyttituppuraisille ongelma. Heille riittää se, etteivät kantasuomalaiset puhu rumia heitä hakkaavista, ryöstävistä ja raiskaavista maahanmuuttajista. 

Ymmärrysharjoitus epäonnistui. Ei tullut ratkaisua. Ei tullut johtopäätöstä. En oivaltanut, en päässyt tyttituppuraisista perille. Kuin ehkä sen, että tyttituppuraiset ovat varmaankin huomattavasti onnellisempia ihmisiä kuin me tavalliset kansalaiset. Ovathan he kumminkin vapauttaneet itsensä logiikan ja reaalimaailman aiheuttamista ikävistä paineista ja siitä he saavat myös varsin kohtuullisen elantonsa. Sen ymmärrysharjoituksessa voi kuitenkin varmaksi hahmottaa, että Suomi on tyttituppuraisten paratiisi. He voivat tehdä oikeastaan ihan mitä huvittaa ja jos heidän toimiaan arvostelee, syyllistyykin sitten vihapuheeseen. Hotellin respassa ei tiedetä, kuka antoi tyttituppuraisille asioitten määrittelyvallan mutta nähtävästi kyseessä oli joku harvinaisen paska tyyppi. Ja senkin voi todeta, että tavallinen kansalainen pärjäisi oikein hyvin ilman tyttituppuraisia. Mutta tyttituppuraiset eivät pärjäisi päivääkään ilman tavallisia kansalaisia. Ja jostain syystä silti tyttituppuraiset saavat määritellä sen, kuinka tavallisen kansalaisen tulisi elää ja ajatella.

Keep spending most of our lives
livin´ in a tytti´s paradise

65 kommenttia:

Feyris Nyannyan kirjoitti...

"Tyttituppurainen" mainittiin niin monesti tekstissä, että se kuulostaa jo satuhahmolta. niinku.. Lumikuningatar.. tai.. Tiina Tonttu. Puhumattakaan sen ajatuksista ja sanomasta.

Se maistuu hyvältä kun sen sanoo. Muumipeikko. Tyttituppurainen. Nuutikkipuutikki. Terminaattoriikki. AIDS. Ehkä se on, hitsi vieköön, satuhahmo.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

1930- ja 1940-luvuilla tyttituppuraiset olisivat pöksyt märkinä tuulettaneet kainaloaan.

Koskee kaikensukupuolisia tyttituppuraisia.

Anonyymi kirjoitti...

Julia Caesarin kerrontaa Gotlannissa tapahtuneen pyörätuolissa olleen naisen raiskauksen jälkeen.

"Yhtäkkiä pieni paikkakunta, joka on saanut toistaiseksi elää rauhassa ja sopusoinnussa, saa julman ja järkyttävän monikulttuurisen heräämisen. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ihmisten reagointi on täysin käsittämätöntä, jotain muuta kuin avuttomuuden ilmaisu: rikoksen uhrien ja omaisten tukemisen sijaan järjestetään soihtukulkue "rasismia ja muukalaisvihaa" vastaan eli siis maahanmuuttaneiden rikoksentekijöiden tukemiseksi.
Niin ja pakolliset hautakynttilät ja nallet murhapaikalle, siinä tapauksessa, että on tehty murha. Se on kansan luovuttamisen ilmaus, niiltä, jotka ovat antaneet periksi. Lohdutuksia ja loitsuja lohdutonta todellisuutta vastaan, johon ei uskota voitavan vaikuttaa."

Gotlannissa toimittiin kuitenkin toisin:
"Näin ei toimittu Gotlannissa. Gotlantilaiset eivät järjestäneet mitään soihtukulkuetta turvapaikanhakijoiden ja raiskaajien tueksi. He menivät nopeasti kaduille osoittamaan mieltään, osittain epäiltyjen vapauttamisen vuoksi ja osittain osoittamaan tukeaan naiselle, joka teki ilmoituksen raiskauksesta. Satakunta ihmistä marssi keskiviikkoiltana Itäkeskuksesta turvapaikka-asuntolalle päin, joka sijaitsee vain korttelin päässä poliisiasemalta."

Se, että Gotlannissa toimittiin toisin Julia Caesar näkee näin:
"Gotlantilaiset on oma kansa; itsepäinen ja vuosisatojen eristämisessä kovettunut, karussa köyhyydessä ja ankarassa saksalaisten ja tanskalaisten piirityksessä heille on kehittynyt eloonjäämisvaisto, jota on vaikea löytää muualta Ruotsista. He ovat maahan sitoutuneita, ylpeitä ja varustettuja erittäin vahvoilla tunteilla heidän saarestaan. Mantereen määräyksiä ja tapoja vastaan, he ovat säilyttäneet terveen epäilyn."

Tätä mallia mekin kaipaamme lisää tänne Suomeen.

Jotenkin tuntuu, että tämä tyttituppuraisen-malli olisi lainattu tuolta länsinaapurista.

http://snaphanen.dk/2016/10/08/sondagskronika-bristningsgransen/

Julkaisen mahdollisesti koko suomennoksen viikonloppuna jossain (Julia Caesar Sunnuntaikronikka: Katkeamispiste)!?

Tuossa vielä amerikanvenäläisen kokemuksia Tukholmasta:

Ruotsi on tehnyt itsemurhan - Kirje Tukholmasta 1
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=36433.0

Kirje Tukholmasta 2(neljässä osassa):
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=38785.0


Johan

Anonyymi kirjoitti...

Yksi looginen selitys löytyy tyttituppuraismille, psyyke- ja mielialalääkkeet, niitähän taitaa nappailla 200000 suomalaista jatkuvalla syötöllä.

Tuohon mahtuu suurin osa vihervasemmiston uskovaisista.

Ari

Sandscorpion kirjoitti...

En minäkään ole varma, mutta sulkisin pois vaihtoehdoista puoluekurin, kasvojenmenetyksen pelon ja opportunismin. Kyllähän nekin voivat olla todellisia syitä Tytti Tuppuraiselle ja muille yksittäisille korkeissa asemissa oleville poliitikoille, mutta he ovat vain jäävuoren huippu.

Otetaan esimerkiksi vaikka "Meillä On Unelma"- ja "Peli Poikki"-miekkarit. Kovastihan silloin mietittiin, olivatkokaan ne sellaisia spontaaneja kansanjuhlia jollaisina niitä mainostettiin, vai oliko ne järjestetty ja valmisteltu jo valmiiksi odottamaan vain sopivaa hetkeä painaa starttinappulaa. Sillä ei ole mitään väliä, koska eivät ne monituhatpäiset yleisömassat kuitenkaan voineet olla osa yhtä suurta salaliittoa.

Meillä on ihmisiä, jotka hurraavat monikulttuurille hurmiossa. Ihmisiä, jotka eivät olleet edes syntyneet, kun monikulttuuria ruvettiin tuomaan Suomeen. Ihmisiä, joilla ei ole mitään henkilökohtaista voitettavaa monikulttuurista, ainoastaan hävittävää. Ihmisiä, jotka silti äänestävät tyttituppuraisia, koska oikeasti uskovat heidän sanomaansa. Ja heitä on paljon.

Tyttituppuraiset eivät itse edes ole mikään ongelma, koska yksittäisen ihmisen mielipiteen saa kyllä käännettyä, tai jos ei saa, sellaisen saa poistettua vallasta muilla keinoilla. Ongelma ovat nuo hurmoshenkiset kannattajat, koska he torjuvat vastaväitteet mölinänsä joukkovoimalla ja peittoavat vastustajansa ääntensä lukumäärällä. Vaikka yksi tyttituppurainen kääntäisikin kelkkansa, heidän joukostaan nousee heti tilalle kaksi uutta. Milläs heidät saisi äänestämään jotain muuta?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin laajasti ajatellen on ehkä kyse jumalan kuoleman jälkeisen tyhjiön täyttämisestä. Sanoihan ainakin Nietzsche aikanaan, että jumala on kuollut. Kristinuskon paikan otti sitten sosialismi - kaikissa mahdollisissa muodoissaan.

Joskus ajattelin sosialismista, että kyseessä on kärsimättömien kristittyjen oma yritys rakentaa taivasten valtakunta maan päälle. Että kun on odotettu Jeesusta lähemmäs 2000 vuotta eikä miestä kuulu, päätetäänkin sitten turhautuneina ryhtyä rakennushommiin. Ja kun ihmisistä on kyse, arvaahan sen kuinka siinä käy. Tosin sosialistihan ei epäonnistumista myönnä, vaan se on aina se jokin ryhmä ihmisiä, ulkopuolisia, jotka sotkevat sosialistien pyrkimykset. "Kunpa pääsisimme näistä ihmisistä!", huokaisee sosialisti ja jatkaa loputonta taisteluaan Hyvän puolesta.

Näin se nähdäkseni menee eikä mitään ole tehtävissä. Tyttituppuraiset eivät ole olleet, eivät ole nyt eivätkä tule olemaan koskaan väärässä. He eivät ikinä väsy. He kirjoittelevat lehtiin, jankkaavat naapureilleen ja työkavereilleen, opettavat kouluissa ja yliopistoissa, laativat epämääräisiä lakeja, marssivat mielenosoituksissa, propagoivat ja valehtelevat. Tarvittaessa he jahtaavat sitten näitä ulkopuolisia näytösoikeudenkäynneissä, sulkevat mielisairaaloihin, uudellenkouluttavat toisinajattelijoita leiriolosuhteissa ja hautaavat heitä joukkohautoihin. Onnekkaimmat karkotetaan.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs tässä persaukinen mihinkään mitään kommentoimaan.

Imulippo kirjoitti...

Tytti Tuppurainen kotisivullaan 4.1.2017:

“Kansalaisille tulee tarjota tietoa päätösten taustoista ja heille on avattava kunnollisia väyliä vuoropuheluun päättäjien kanssa.”

Ja sitten kun kansalaiset käyvät vuoropuhelua päättäjien kanssa osoittaen olevansa eri mieltä, niin ne väylät tukitaan vihapuheena.

Vihapuheesta puheenollen, miten poliisilaitos voi tutkia/epäillä ihmisiä vihapuherikoksesta kun se ei edes ole rikos? Vai onko se vaivihkaa lisätty rikoslakiin? Samalla tapaa kuin maininta Suomen kuulumisesta Euroopan Unioniin lisättiin (ohi perustuslain säätämisjärjestyksen!) vuonna 2011?

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/212056-poliisitarkastaja-huolestui-ilmapiirin-kiristymisestalyhyt-polku-vakivallan-kayttoon

Heikki Välimäki kirjoitti...

Mielestäni ongelma tässä ymmärrysharjoituksessa on se että pyrit pelkistämään liikaa. Kun pelkistät mahdollisuudet siihen että kohde on joko tyhmä tai ilkeä niin pieleen menee. Sen sijaan pitäisi miettiä laaja-alaisemmin ja ottaa huomioon että kohde voi olla SAMANAIKAISESTI sekä ilkeä että tyhmä. ;)

Snowcamo kirjoitti...

Selviytymispolku B: Tytti valitaan SDP:n puheenjohtajaksi => feministikortin käyttö lisääntyy eksponentiaalisesti => duunari nostaa keskisorm...kytkintä => Tytti ei hymyile pääministerinä

Kokonaisuuden kannalta paras tilanne olisi Tytin valinta ja sen jälkeen keskeytymätön ja yhäti yltyvä trollaus Tytin teemojen _puolesta_ (veteraanistatus terroristeille jne.). Siinä uppoaisi koko puolue mukana. Mielivaltamedia lähtisi mukaan kiimaisesti kilpaillen överiksi vetämisessä, eikä ymmärtäisi ansaa ennenkuin olisi liian myöhäistä.

Toivottavasti ensi vuonna riittävän moni media-aktiivi juhlistaa SDP:n suurimman saavutuksen 100-vuotisjuhlaa... onhan vain yksi puolue meillä kyennyt sisällissodan sytyttämiseen. Annetaan täysi tunnustus siitä niin ettei kukaan jää tiedosta osattomaksi!

Virkamies kirjoitti...

Samoja kysymyksiä on tullut itsekin pohdittua eikä Yrjön kirjoitukseen ole paljoa lisättävää. Paitsi yksi juttu: Olisiko mahdollista, että vasemmisto hakee kaikkien vasureiden haaveena olevaa vallankumousta matujen avulla? Siis kun nykyinen yhteiskunta ajetaan sekasortoon kansainvaelluksen yhteydessä, niin uudelleen järjestymisen yhteydessä vasemmisto tulee esiin pelastavana enkelinä ja määrää säännöt ja kaapin paikan? Tätä vastaan tietysti sotii että tyttituppuraiset ja monet kaltaisensa ovat jo kiivenneet yhteiskunnan yläoksille ja tavallisen rahvaan yläpuolelle, varsinkin elintasossaan. Mutta samaa lahkoa on tietenkin ns anarkistisiipi, eli se porukka joka ei ole koskaan mihinkään tyytyväinen, ainakaan niin kauan kun eivät ole itse vallassa. No, yksittäisen ihmisen yksittäisiä pohdintoja. Mutta kuitenkin olen melko varma, siis melko, että nämä tyttituppuraiset eivät ole niin tyhmiä etteivätkö ymmärrä ajamansa politiikan haittapuolia. Heille kertyvä hyöty, tavalla tai toisella, on vain niin paljon suurempi että sitä kannattaa ajaa. Meidän, tavallisten kansalaisten, kustannuksella.

Uncle le Club kirjoitti...

Tällä hulluudelle voitaisiin antaa huoletta tautiluokitus:


Kympin tytön syndrooma 0.00, (hei Lauerma, nyt tutkimusrahaa tarjolla)

Oireet ja taudinkuva:

Aivokapasiteetin vajavainen käyttö, taudikuvaan kuuluu, että potilas saattaa olla varsinkinkin pätevä omalla alallaan, mutta tältä poistuttaessa kykenee vain toistamaan yksinkertaisia ulkoaopeteltuja lauserakenteita kuten "meillä on unelma, maahanmuutto on rikkaus" ym.
Tämän arvellaan johtuvan täydellisestä uskosta auttoriteetteihin ja kirjaviisauteen. Menestyminen omalla alallaan vahvistaa tätä uskoa. Oman alan ulkopuolinen tietämättömyys ja voimakas auttoreettiusko altistaa joutumista uskonnollisten ja vihreiden äärilahkojen hyväksikäyttämiksi.

Taudin kehittyminen:

Vielä ei tiedetä onko tauti perinnöllinen. On havaittu, että kympin tytön syndroomasta kärsiville syntyy samasta taudista kärsiviä huomattavasti normiväestöä enemmän, mutta toisaalta kyse saattaa olla ympäristötekijöistä johtuva(perhe) jolloin altistus alkaa jo pikkulapsena. Alkavat oireet näkyvät jo lapsena ylenpalttisena koulukirjojen lukemisena - muu ei tunnu kiinnostavan. Myös vanhempien ylenmääräinen kunnioitus on alkava oire - mitään ei koskaan kyseenalaisteta, joka altistaa vanhempien tai muiden auttoriteettien(vihreät opettajat) suoltamalle propagandalle. Teini-iässä taudinkuva näkyy viehtymyksenä eläinsuojelu ja vegaanijoukkioihin.

Hoito:

Vielä teini-iässä tautiin saatetaan pystyä puuttumaan. Valistunut psyatri saattaa terapia-istunoissa antaa rationaaliseen ajatteluun liityviä tehtäviä ja harjoituksia ja näin vapauttaa aivokapasiteetin ns. takalukosta.

Myöhemmin onnistuminen on lähes mahdotonta. Hoitoina on kokeiltu mm. läheisten perheenjäsenten tai hyvien ystävien altistamista maahanmuutajien väkivallanteoille. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta (Sipilä) kokeilulla ei ole huomattu merkittävää hoitovastetta.

Koska päättäjänä syndroomasta kärsivä henkilö on kanssaihmiselleen välillisesti äärettömän vaarallinen, on potilas välittömästi eristettävä kaikesta päätöksenteosta. Mikäli tämä ei onnistu, on tilanteen toivottomuuden kannalta parasta lopettaa potilas saunan takana 9 mm: n pillerillä.






Anonyymi kirjoitti...

Aamen!

Syksyllä en tiennyt tästä tietystä tyttituppuraisesta muuta kuin että hän on joku demarinainen, joka on tehnyt totaalisen aivottoman lakialoitteen pullonkeräämisen vapauttamiseksi veronalaisuudesta. Nyt näkyy olevan jonkinlaisena uhkana, että tämä elämästä irrallaan oleva broileri päätyy pääministeriksi. Se pelko alkaa ottamaan valtaa.

YYZ kirjoitti...

Kammottavien pääministerien sarja sen kun jatkuu, eikä loppua näy jos tämä tulevaisuudenkuva toteutuu.

Mutta aiheesta, itse ole vuosikaudet ollut tekemisissä tämän ihmistyypin kanssa ammatin pakottamana, mutta aivan rehellisesti sanottuna en tänäkään päivänä pysty todella ymmärtämään näitä kympintyttöjä.

Tässä kumminkin pari omaa arvausta, joita voisin lisätä Ykän mietintöihin.

Kympin tyttö on aina jotain sellaista, mitä Freud aikanaan kutsui "anaalisen neuroottiseksi". Kaiken maailmassa pitää olla täydellisesti niin kuin se kympin tytön päässä on, sillä muuten kympin tyttö ei koskaan saa rauhaa. En ole alan miehiä, mutta neurootikoista tiedän sen verran, että neuroosin kohde voi olla (ja yleensä onkin) kimppu aivan triviaaleja tai jopa vahingollisia asioita, mutta silti niiden parissa askartelevat aivot käyttävät niihin ihan tuhottomasti kapasiteettia koko ajan. Tämän ansiosta sitä ei riitä käytettäväksi mihinkään sellaiseen pohdintaan, kuten "onkos tässä yhtään mitään järkeä?".

Kapea maailmankuva ja todellisuuspako, saati sitten elävien ihmisten (kuten meidän Pimeän Puolella vaeltavien tai ihan vain tavallisten, värittömien sukankuluttajien) totaalinen poissulkeminen inhimillisyyden piiristä ei nyt yksin tällä selity, mutta lisään siihen vielä toisen ominaisuuden. Kympin tyttö edustaa aina sitä naistyyppiä, joka jostain minulle käsittämättömästä syystä haluaa elää jatkuvassa viiden pennin söpössä satumaailmassa, missä hän itse on oman universuminsa amelie (viitaten siihen rasittavaan ämmään samannimisessä elokuvassa) ja kaikki on Tiimarin tähtipölyllä silattua. Vain usko tällaiseen todellisuuteen pitää viime kädessä kympin tytön liikenteessä.

Mistä tämä lähtöasetelma varsinaisesti syntyy, en oikeastaan tiedä, mutta siellä se aina näyttää olevan, se Tiimarin tähtipöly, ja sitä vastaan asettuu raaka todellisuus. Koska raaka todellisuus kai pelottaa, se samaistetaan ihmisiin joista ei mitenkään saada rakennettua helppoa, suloista satuhahmoa, joten olkoot sitten örkkejä. Tässä kohdassa tulee aina mieleen se vanhojen aikojen aatelisrouva joka tiuskii ympäriinäs että miksi köyhien pitää olla noin rumia ja pahanhajuisia.

Viimeisenä sitten vielä nuo helpot, suloiset satuhahmot. Tietyt naistyypit ovat aika tunnettuja loputtomasta itsepetoksen lahjastaan. Joskus nuorempana yritin jopa sekaantua asiaan kun näin jonkun - huom. puhtaasti kaveritytön - uskottelevan itselleen kokevansa elämää suurempaa rakkaustarinaa jonkun ihanan pojan kanssa, joka tosiasiassa veti naista peffaan ja turpaan sata-nolla ja nauroi matkalla seuraavan syliin. Kokemus tosin sittemmin opetti että sellaiseen ei kannata miehen sekaantua. Kai se sama fanaattisella raivolla toteutettu itsepetos voidaan suunnata muuallekin kuin yksittäiseen mieheen? Esim. Unelmaan.

En väitä tietäväni, mistä siinäkään oikeastaan on pohjimmiltaan kyse, mutta siltä vain näyttää että kyseisen kaltaiset naiset oikeastaan heräävät henkiin vain puhuessaan ja haaveillessaan näistä ihanuuksistaan, joilla ei sinänsä tietnkään ole mitään tekemistä niiden aitojen hemmojen kanssa.

Eipä tuossa nyt paljon faktaa tullut, mutta pakostakin näitä tulee pohdittua aika paljon. Olisihan se tyhmää olla miettimättä, mikä ajaa nykykulttuurin ehdottomassa keskipisteessa lähes rajattoman vallan kanssa huseeraavia ihmisiä. Ja käsittämätön on aina kiinnostavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vanha suomalainen sanonta: ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä.
Joten ei millään pahalla, mutta ei ainakaan hyvällä, jos minun nimi olisi Tytti Tuppurainen, niin miettisin erityisen tarkkaan julkista imagoani.
Kyllä tuolla nimellä olisi pääsyä legendaariseksi hahmoksi Pikku Kakkoseen.

Näitä kaiken maailman tyttituppuraisia eli suvakkeja yhdistää yksi asia, ja se on se, että heidän mielestään, ihan oikeasti, maailma on nyt täydellinen.
Se on täydellinen juuri näin, mitä nyt siinä on aina yhden tyttituppuraisen kokoinen aukko parannettavaa. Tyttituppuraisia riittää jokaiseen aukkoon, joka keksitään.
Tyttituppuraiset katselevat omia kellastuvia lapsuuden valokuviaan ja miettivät, että vitsi miten parempi ja täydellinen maailma nyt on.
Tyttituppuraisten maailma on tässä ja nyt. Tulevaisuus on yhtä kuin tämä hetki.
Joten on aivan täydellisen loogista, ettei matutulva mitenkään muuta tyttituppuraisten omaa eikä varsinkaan lasten tai lastenlapsien elämää, koska tämä hetki on kaikki ja tulevaisuus, eikä mikään enää ikinä muutu.

Tyttituppuraisten nykyinen maailma ei kellastu vanhoiksi huvittaviksi tai hävettäviksi valokuviksi.
Tyttituppuraisten maailmassa taskulaskin on taskunostin.

Kun todella tajuaa, missä maailmassa tytit elää, ei jaksa enää kiistellä.
Vielä ennen joulua olin sitä mieltä, että totta vatussa alan niitten kanssa rähisemään, jos niikseen tulee, mutta en enää.
Tapasin pari viikkoa sitten vanhan kaverini, tyttituppuraisen, pitkästä aikaa.
Täysin oletusarvoisesti ajauduimme maailmankatsomukselliseen kiistaan, toki.
Vastoin ennakko-odotuksia en kiihtynyt, vaan jäädyin.

Näin sen tyttituppuraisen silmistä, että mikään, ei mikään muuta sen mieltä, ei nyt, ei kohta, ei koskaan. Ja sen silmät leimusi voittajan riemua.

Ei, kuulkaa, mikään ei enää auta.

Vaan eipä myöskään olla peliä pelattu vaikka kuin tyttituppuraiset lallattaa.

Tää jää taas teidän valkoisten miesten harteille tää juttu.
MGTOW.
Kuuklatkaa ihan itse, jos ette tiedä.
Se on nähdäkseni ainoa toimiva keino. Ellei tietysti avointa sotaa hamuta.

- Leso

Anonyymi kirjoitti...

Aiheen vierestä...

Nääswillessä on näköjään joku Ykän kollega saanut puukosta. Joku teinipimu ei oo tykäänyt rajojen asettamisesta ja on päättänyt teräasekapinoida oman rajattomuutensa puolesta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701122200052790_uu.shtml

Kun teidän alalla on vähän vaikea puhua siitä, mitä omalle kohdalle ja saman paikan muille työntekijöille on menneinä vuosikymmeninä tapahtunut, niin kysyn vähän yleisemmässä muodossa.

Miten teidän alan ihmisten parissa jutellaan, suhtaudutaan, varaudutaan henkisesti, ennaltaehkäistään jne. näiden henkilökuntaan kohdistuvien väkivaltaisten tekojen suhteen? Miten hyvin tai huonosti eri ihmiset noista noin henkisesti ja työntekijöinä toipuvat?

Mitä tapahtuisi jos työntekijä tuollaisessa tilanteessa käyttäisi ennaltaehkäisevästi ja torjuvasti voimaa niin että hän säästyisi vammoilta, mutta puukonheiluttaja joutuisi muutamaksi päiväksi lasarettiin?

Mitä teidän ammattiliitto tekee työntekijöihin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi, korvaamiseksi, aiheeseen liittyvän työnohjauksen, asiantuntemuksen ja ennaltaehkäisyn eteen?

Missä määrin teillä on epävirallisia varoventtiileitä perseilevien ja väkivaltaisten ääliöiden aiheuttamien ongelmien ja vaarojen purkamiseen?

Allaspalo kirjoitti...

@Feyris Nyannyan
Eikä unohdeta Tirlittania ja Tyyris Tylleröä.

@Ykä
"Näin ollen on mahdollista että kun katsomme Tyttiä, joka hymyilee leveää väkisin opeteltua tekohymyään niin katsomme samalla vuonna 2019 virkaansa astuvaa pääministeriä. "

Kun miettii mitä se kertoo meistä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Feyris Nyannyanille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Johanille, Arille, Sandscorpionille, Maallikolle, Ano1:lle, Imulipolle, Heikki Välimäelle, Snowcamolle, Virkamiehelle, Uncle le Clubille, Ano2:lle, YYZ:lle, Lesolle, Ano3:lle ja Allaspalolle & kiitos hyvistä kommenteistanne, jotka täydentävät osaltaan kirjoitusta. Nämä ymmärrysharjoituksethan ovat tuumailua, sottailua ja esitettyjä kysymyksiä joihin ei välttämättä löydy vastauksia. Ehkä tuo Sandscorpionin huomio oli merkittävin. Eli kysymys siitä, mistä tyttituppuraiset tulevat ei ole välttämättä niin tärkeä kuin se, että mistä tulevat ne suuret hysteeriset laumat jotka tyttituppuraisia seuraavat.

Erikseen Ano3:lle siitä puukotuksesta: Joo, on vähän vaikeaa vastata suoraan omista kokemuksista mutta sanotaan näin että alalla työntekijöitten sekä fyysinen turvallisuus että oikeusturva on pelkkää puhetta ja korulausetta. Ennaltaehkäisemisen toimivin ja oikeastaan ainoa muoto on kokemuksen tuoma kyky lukea tilannetta ja ennakoida vaaraa. Tulee muistaa, että julkisetkin laitokset toimivat ns. liiketaloudellisella vastuulla ja se osaltaan lisää vaaraa, sillä laitosten on otettava kaikki mahdolliset sijoitettavat vaikka tiedettäisiin, että joittenkin sijoitettavien kohdalla resurssit eivät kerta kaikkiaan riitä.

Ihmisten toipumiskyky riippuu tietysti ihmisestä itsestään. Joillakin väkivaltatilanne jää loppuiäkseen apinaksi harteille. Mikäli työntekijä olisi ennakoinut ja käyttänyt voimaa mainitsemallasi tavalla, hän olisi mitä varmimmin sekä entinen työntekijä että käräjillä syytettynä. Varsinkin jos paikalla ei ole muita todistajia. Sana sanaa vastaan-tilanteessa työntekijä on aina alakynnessä. Liittoa nämä asiat eivät paljoa kiinnosta ja alan työntekijät ovat vielä hajallaan hyvin monessa liitossa. Nykyisen lastensuojelulain, sen tulkinnan ja ennakkotapausten pelon vuoksi minkäänlaisia epävirallisia varoventtiileitä ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Ei millään pahalla, mutta just tuossa koko "skene" iskee pahasti harhaan, että jäähään tuumailemaan syntyjä syviä kuten että mistäköhän tyttituppuraisia syntyykään.
On lähdettävä siitä, että tyttituppuraiset hävitetään.

Minulla on aika ajoin riesana skorpioneja. Ne on inhoja.
Skorpionit syö hämähäkkejä.
Minun pikku kota on hämähäkkien mieli paikka tehhä pesä.

Ensin hävitän skorpionit, sitten hävitän hämähäkit kaikkinensa.
Toistan hämähäkkien kaikkinensa hävityksen aina, kun näyttää siltä, että taas mennään. Ei minulla sinänsä mitään ole hämähäkkejä vastaan, onhan ne hyödyllisiäkin, mutta myös inhoja. Inhoan niitä.
Skorpioneja en inhoa, koska ne ovat seurausta omasta leväperäisyydestäni.

- Leso

Anonyymi kirjoitti...

Tyteistä ja heidän motiiveistaan en osaa sanoa. Äkistään veikkaan, että tytit vain eivät millään hahmota itseään Suomi nimisen kansakunnan jäseneksi. Heille nuorukainen on nuorukainen olipa nuorukainen kotoisin mistä taikka millaisesta kulttuurista hyvänsä.

Sinänsä on kyllä herttaisen yhdentekevää kumpaa sukupuolta edustava feministi demareita johtaa. Duunareista demarit ovat nykyään yhtä kaukana kuin kokkareet yrittäjistä.

Tytistä tulee varmastikin demaripomo, nimenomaan koska nainen. Asiassa on toki se positiivinen piirre, että Harakkaa harmittaa muttei uskalla tunnustaa.

Ainoa joka Tytin voisi kisassa voittaa on neekeri. Siinä olisi vielä enemmän moraalista pätevyyttä demarijohtoon. Vinkkiä vain Husulle.

-KKi-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lesolle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

Leso: En tiedä, pitäisikö kommenttisi ottaa kuvainnollisesti vai kirjaimellisesti mutta tappotalkoisiin minulla ei ole kyllä minkäänlaista halua.

KKi: Olet varmaankin oikeassa. Rajat ja varsinkin rajojen valvonta (jota Suomessa ei enää edes pahemmin ole) on heidän mielestään ihmisoikeusrikos ja totta kai me olemme samaa kansakuntaa esmes afrikkalaisten kanssa joten meillä on velvollisuus elättää heitä. Ja koska he eivät oikein hahmota Elon laskuoppia, niin he ajattelevat että meillä on siihen myös varaa. Demarit ovat nykyisin lähinnä akateemisten naisten utopiapuolue joten ihmettelen, jos joku rautakoura vielä niitä äänestää.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan kuten teillä siellä tykätään ymmärtää, hyvä herra Yrjö Perskeles, kuten teillä vaan halutaan respassa ymmärtää. :)

Meillä humanisteilla on pahana tapana tutkia inhojen ötököittenkin elintapoja ja sen semmoisia, muodostaa laajempi käsitys ja näkemys, ja päätyä sitten myrkkyjen sekä imurin hankkimiseen, jos ne katsotaan tarpeellisiksi. Jos ne kikat ei riitä, niin käännytään sitten tekijätyyppien puoleen. Varsinkin, jos ja kun ei itse osaa.

Sitten tartteekin vain sormella osoitella, että tuolla on tukittava kolo.
Tonne sitä kittiä ja vähän äkkiä, hushus, halavattuako tässä koko päivää jahkaillaan itsestään ilmiselvyyksien äärellä.

- Leso ;)

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä VittuuntuneenNettoVeronmaksajan kanssa siitä, että sama ihmistyyppi sukupuolesta riippumatta olisi ollut kuin kala vedessä missä tahansa menneisyyden totalitarismissa. Se on se Hyvä Asia, mikä on koko homman ydin. Pääsee mukaan porukkaan muiden samanmielisten kanssa. Oma pieni elämä saa uudenlaista merkitystä, kun on mukana Liikkeessä. Saa sulautua osaksi isompaa kokonaisuutta. Tuosta kai se johtuu, että tuppuraisia yhä vaan äänestetään, vaikka omaa etua vastaan. Se on se tunteissa vellominen nyt niin ihanaa, että huominen ei huoleta.

Pitäisi varmaan lukea Durkheimia, että ymmärtäisi paremmin ryhmien ja joukkojen psykologiaa ja miten se suhteutuu yksilöön. Näistä aiheista mm Oikkonen sitkeästi kirjoitti Uuteen Suomeen, vaikka saikin lähinnä vittuilua osakseen.

Tunnistan YYZ tuon naistyypin, jota kuvailet. Minä itse kutsun heitä kontrollifriikeiksi. Oma keittiöpsykologinen teoriani on seuraavanlainen. Friikki kontrolloi tai pyrkii kontrolloimaan kaikkea ympärillään voidakseen hyvin. Jokin tunne-elämän juttu on solmussa tällaisella ihmisellä. Solmu on liian syvällä tiedostamattomassa tai on liian kipeä käsiteltäväksi. Silti ulkomaailma tarjoaa jatkuvasti ärsykkeitä, jotka toisinaan sitten osuvat liian lähelle tällaista tunnesolmua, joka on kuin suutariksi jäänyt pommi.

Koska pommia ei voi eri syistä purkaa, jäljelle jää ympäröivän maailman kontrollointi ja miksei myös pako utopiaan. Siksi faktat ovat niin vaarallisia. Ne tuhoavat harhoja, joihin mennään suojaan - kuin lomalle pahasta maailmasta. Tällaiset ihmiset ovat lähes immuuneja faktoille.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Ei, ei, ja ei, maallikko. Olet ilmiselvä mangina.
Mee nyt ja prkl kooveegee MGTOW.

- Leso

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lesolle ja Maallikolle & kiitos kommenteistanne.

Leso:

Viesti1: Kiitos täsmennyksestä.

Viesti2: Piti ihan googlettaa. Eli ”mangina” tarkoittaa siis ” A male lackey of the feminist hate movement (Usually called a 'male feminist'), who views women as superior to men” ja minä en kyllä tuosta Maallikon kommentista mitään sellaista löytänyt lähimainkaan. Rauhoitu vähän. Olettaakseni me ollaan kuitenkin samalla puolella. Tai jos kumminkin haistatella huvittaa, niin haistattele minulle.

Maallikko: Jep. Olen aikaisemminkin todennut, että jos Saksa olisi voittanut kakkosrähinän, niin ne ihmiset jotka aikanaan olivat tässä historian aikajanassa taistolaisia olisivat olleet piinkovia hitleriläisiä. Tuota kontrollifriikkiä voi kuvata myös usein henkilöksi, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö. Epäilemättä politiikka on magneetti, joka oikein imee sellaisia riveihinsä.

Anonyymi kirjoitti...

Äh. Mangina = man + vagina. Englannin kieltä.
Ei se selitys tuon monimutkaisempi ole.
Jos tuota esittämääsi määrittelyä jää pohtimaan, on jo mangina. Äkkiä juoksuksi karkuun!
Se on femakoitten määrittelemä. Mietis nyt vähän, Perskeles.
Just nuin toimii kulttuurimarxismi; jäät miettimään itsestäänselvyyksien määrittelyjä.

Nimim. maallikon kommentti oli juuri sitä semmoista "eiku mä selitän ja dekoodaan" -tuubaa, mitä feministit opettaa pikkupojille, ja pikkupojat nielee kaiken ka-ka-köh-kah-ka-ko-matta ja sitten ne selittää ja dekoodaa sitä muille miehille ja varsinkin julkisesti kaikille.

Manginan haistaa viimeistään siinä kohtaa, kun ne alkaa selittämään naisten jotain naispiirteitä, jotka oikeasti voisi selittää vain nainen.
Ymmärrätkö?
Naista ei voi mies dekoodata.
Jos nainen dekoodaa naisen, niin se on paska ihminen eikä mikään nainen, siitä pitävät naiset huolen. Naiseus on kuin Illuminati.

En minä riehu. Minun tapa ilmaista todellista itseäni kirjallisesti on tämä.
Voin tietty myös "rauhoittua", eli olla sanomatta yhtään mitään.
Voin toki myös lähteä ns. asiakaspalvelu-muudiin, jolloin olen todella peecee ja täsmällinen kirjallisessa ilmaisussani, enkä siis kommentoisi alkuunkaan yhtään mitään koskaan ikinä missään.
Olisiko se sitten kiva? Sitäkö toivotaan?

Joojoo. Toivotaan, tiedän.
Kuunnelkaa nyt itsiänne: kyllä me susta tykätään, jos sinä oot niinku me halutaan.
Noh...

Kyllä, ollaan samalla puolella. Sehän on selvä.
Vaan mistä fakitista kumpuaa tuo, että pitäis olla jotenkin aina ruodussa?
Mitä vattua sillä kukaan voittaa?
Kieltämättä on monesti tullut tunne, ettei esim. Leso kelpaa joukkoon.
"Kun se nyt aina räyhää ja näkyti-näkyti."
Jumalauta. Pysähtykää miettimään joskus.

Kaikenlaisia kuvioita on kiva rakennella, olla alati sopuisa ja elää illuusiossa että ku sitte joskus... Juu, varmasti valkoiset ritarit pelastaa koko maailman.
Mutku todellisuus on sitä, että kaikkia tarvitaan, jopa minua ja niitä harvoja, jotka ovat minuakin tyhmempiä räyhöjä.
(No ihan vähän vaan oli miuku-mauku-marttyyria tuossa...)

Enkä voi ikinä enempi korostaa sitä, ettei koskaan tiedä, että kuka se oikeesti on sitten se "avain". Siksi en omissa puuhissani koskaan ylenkatso ketään; puhun siivoojalle siinä missä prinsessoille.
Kyllä, olen ihan halavatun moinen narsisti akka tyyppiä YYZ(?).

Tajusitko?
Ei mies voi luonnehtia naista. Älkää koskaan luottako naisiin. Piste.
Luotettavat naiset on niin harvassa, että itkettää jopa minua, eikä mulla ole edes sydäntä. Kaikki valtakunnat ovat aina romahtaneet koska nainen.

Hmm... Ilmeisestä vaihetlua kohteistamisessa, hennoo olla kirivireitä.

Aika lailla yks'hailee, koska tuskinpa julkaiset, Perskeles sentään.

- Leso

QroquiusKad kirjoitti...

Tyttituppuraisen kehitys on pitkällinen prosessi. Lähtökohdiksi tarvitaan fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvalliset kasvuolot: ravinnosta ei ole puutetta, ei myöskään muista elämisen aineellisista tarpeista. Pieni tyttituppurainen saa vanhemmiltaan kaiken, mitä tarvitsee ja jota huomaa pyytää. Mitä enemmän hän huomaa pyytää, sitä enemmän hän saa ja sitä enemmän hän huomaa pyytää.

Väkivaltaa ei pieni tyttituppurainen joudu kokemaan; vanhemmat eivät edes toru saati kiellä häntä, ettei hänelle tulisi traumoja. Hän toki joutuu näkemään viimeistään koulunsa aloitettuaan maailmassa olevan väkivaltaakin, mutta koska hänellä itsellään ei ole siitä mitään kokemusta, päättelee hän siihen syyllistyvien olevan sairaita joita täytyisi varmaankin hoitaa.

Tyttituppurainen menestyy koulussa erinomaisesti, opetellen ulkoa kaiken opettajien opeteltavaksi määräämän. Sen myötä hänelle selviää, ettei kaikilla ihmisillä olekaan asiat niin hyvin kuin hänellä. Muualla maailmassa on köyhyyttä ja nälänhätää. Tyttituppurainen saa selville sen johtuvan meistä hyvinvoivista länsimaalaisista: me olemme hankkineet hyvinvointimme riistämällä kehitysmaita! On hän toki lukenut, ettei meilläkään ole hyvinvointia ollut kuin muutaman vuosikymmenen, mutta koska hänellä ei ole siitäkään mitään kokemusta, pyyhkäisee hän sen sivuun.

Tyttituppurainen alkaa siis vaatia valkoista heteromiestä hyvittämään tekonsa riistonsa uhreille. Samalla tyttituppurainen huomaa näiden vaatimusten ärsyttävän valkoista heteromiestä, ja sekös vasta hauskaa onkin! VHM:ää on kiva kiusata, kun se ei ole oikeasti vaarallinen, vaan sen selän taakse voi aina juosta kun alkaa pelottaa. Harvoinpa niin käy.

Mitä kauemmin rauhan ja hyvinvoinnin kausi jatkuu, sitä harvempi ihminen ymmärtää ettei se ole luonnollinen olotila, vaan sen eteen on jatkuvasti ponnisteltava. Niinpä tyttituppuraisten taakanjakovaatimusten sisällöttömyyttä ei enää ymmärretä kuten ennen oltaisiin, vaan yhä useampi alkaa kannattaa niitä. Kun ei ole omakohtaista kokemusta väkivallasta, ei väkivaltaisia ihmisiä osaa pelätä ja ainahan voi juosta VHM:n selän taakse piiloon. Ei ymmärretä, että tyttituppuraisten menetelmin ne selät kapenevat koko ajan niin, ettei sinne ajan mittaan enää pääse piiloon.

Jotenkin tähän tapaan?

Anonyymi kirjoitti...

Mktä tulee MGTOW'in, niin en todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi nostaa kädet ylös, jättää kaikki ja lähteä Eiraan. Ei.

Mutku aina vingutaan, että bileet loppuu kun ei kukaan enää maksa.
Että sittenpähän saatte nokillenne.

Kuulkaa nyt ja oppikaa akkainlehdistä, niissä tätä toitotetaan alati:
anna olla ja elä elämääsi.

Älä enää maksa. Älä piru vie enää maksa.

Puhetta riittää, ja vittuilua, vaan dsiitä huolimatta maksat.
Älä maksa enää.

Naiset halusi tasa-arvoa, ne sai tasa-arvon ja äänioikeuden.
Missä on nyt curiet ja mitkä lie lovelacet?
Ei ole ilmiintynyt, ei. Vaikka kaikki mahikset on.

Joten antaa akkain itte hankkia fyffensä koulua varten.
Se on tasa-arvoa.
Jos tekee mukuloita, niin oma valinta.
Niitä on nimittäin niitä monenmoisia ehkäisykeinoja nykyisin.
Pitääkö olla joku Marie Curie osatakseen käyttää niitä?
Ja nyt päästiinkin taas perimmäisen äärelle...

-Leso

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lesolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Leso: No julkaisinhan minä, vaikka toisin uumoilitkin. Nähtävästi sinä lasket minutkin man with vagina-porukkaan ja olet kyllä ensimmäinen joka niin tekisi, mutta täytynee vaan kestää. Ja huomannet, etten vaadi sinua olemaan ruodussa koska julkaisen kommenttisi. Tosin äkkimiettimällä tuumin, että nuo kommenttisi repivät enemmän kuin rakentavat ja epäselväksi jää, kuinka sitten loppujen lopuksi pitäisi toimia. Mitä tulee kakkosviestissäsi sanomaasi että naiset maksakoot koulutuksensa itse, niin a-men, samaa mieltä, varsinkin jos ne meinaavat mennä lukemaan selittetteläätiötä ja sovellettua spedestetiikkaan niin kuin hyvin moni heistä menee.

Qroquius Kad: Varmaan hyvin pitkälle asia menee niin kuin totesit. Erityisesti kiinnitän huomion lauseeseesi:

” VHM:ää on kiva kiusata, kun se ei ole oikeasti vaarallinen, vaan sen selän taakse voi aina juosta kun alkaa pelottaa.”

Tuo on täysin totta ja tyttituppuraiset pitävät sitä itsestäänselvyytenä, vaikkeivat sitä ehkä ääneen sano. VHM puolustaa kyllä naisiaan viimeiseen asti, mutta tyttituppuraisten kanssa saattaa jossain vaiheessa tulla se piste, että VHM toteaa että pidä tunkkis ja pelasta ittes jatkamalla sitä selittämistä mitä olet tehnyt tähänkin asti.

Anonyymi kirjoitti...

Totta kai kommenttini repivät eikä rakenna.
Katsos kun juuri se on se mun kommentoinnin pointti. Melkein tajusit, mutta et sittenkään. Muotoilisinko näin, että eräällä foorumilla fiksuimmat tajusi, vähemmät fiksut kääntyi minua vastaan ja bang-bang-ikibänni.

Niin kutsuttu rakentavuus näet repii, se riipii, se on yksi kulttuurimarxismin keinoista.
Kaiken, mitä sun ikinä tarttee tietää kulttuurimarxismin keinoista, olet oppinut, jos olet ikuna ollut pikkutyttönä joko lastentarhan tai muuten julkisella hiekkalaatikolla.

Et ole oppinut, koska et ole ollut pikkutyttö siellä hiekkalaatikolla.
Huomaa: pikkutyttö. Siellä opitaan Naisten koodikieli.
Oppitunnit jatkuu pitkin kouluaikaa.

Nyt tietysti toteat tähän, että anna kuule Leso olla nuitten vanhojen kaunojen.

8) Aivan. Mistäs minä mitään mutuilisin?

Lisää siihen tietoisesti tuputettu puppu.
Oliko ne aina tyttöset sinunkin luokalla, jotka kyynelöi neeekereitten nälänhätää?
Suuttuiko ne muut tytöt sille tytölle, jota neeerit ei kiinnostanut yhtään?
Alkoiko sekin tyttö sitten kyynelehtimään neekereittein kohtaloa?

Mitä tulee nimim. Qroquius Kadin kommenttiin, jota siteerasit, niin siis sehän on se ilmeinen ilmiselvyys koko MGTOW-jutussa. "Ei olla en'h VHM selka."

Älä maksa. Älä auta. Älä ota selän taa.

Ei se ole naisvihaa, että mennään treffeille ja paneskellaan, eikä aleta elätti-isiksi. Ei vaan makseta siitä silleen. Maksakoot itse treffinsä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että prostituutio on hyvä juttu ilman pimppejä.
PRO laillinen ammatti.

Ja itkeminen Biafran nälkäänäkevien lasten takia on teeskentelyä.

Ihan oikeesti, jätkät lankee edelleenKIN ikivanhaan. Jösses.
Parhaiten asian kiteytti Arno Kotro aikoinaan oliko City-lehdessä jotakuinkin näin:
"[Jenni Dahlman] kalasteli NHL-vesillä, kunnes verkkoon osui miljoonakala [Kimi Räikkönen]."
Tietysti nyt hermostuitte seiskauutimista, mutta miettikääs tätä: miten niin Jenni oli maho koko noinbauttisen 10 vuoden avioliiton?
Sittemmin Kimi on lisääntynyt lentoemäntä-Mintun kanssa ihan a.s.a.p., samaten kohta maho Jenni jääkiekkoilija-Ossin kanssa?

Hyvät herrat - se, minkä aikanaan teille isänne naisista opetti, on tosi.

- Leso

PS. Jos löytyy joku ihan älyttömän kiva ja rikas poikamies, niin... Siis ulkonäön on oltava sopusuhdassa omaisuuden kanssa. Että sitten minustakin tulisi söpö ja kiva kuin pikku-pikku pörheä kissanpentu. PUSU!
Ne, jotka tietävät millaisia kissanpennut oikeasti ovat, älkööt vaivautuko. :(
PSS. Paitsi ne, joilla on tajuttomasti massia.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Leso. En oikein tiedä, mitä haet kommentillasi. Ainakin se lienee selvää, että haistatat paskat niin minulle kuin muille kommentoijille ja toteat, että teemme jotain ts. kaiken väärin. Mutta kun katsoo omia sekavia kommenttejasi, niin epäselväksi jää, että mikä sitten on se oikein. Alan hoksata sen, miksi sinut on banaanoitu Hommaforumilta. Sinä et etsi ystäviä etkä sinä etsi liittolaisia. Sinä etsit (ja löydät) vain ihmisiä, jotka ovat mielestäsi tyhmempiä kuin sinä. Varmaankin minä nyt myös kuulun niihin. Kysynpä siis, että mitä luulet tuolla saatavan aikaiseksi?

Minä en käsittääkseni ole sinun vihollisesi.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä vattua?

Ihan sama. Antaa olla.

Ilokseni olen tavannut esim. Homman kautta halvatusti itseäni fiksumpia ihmisiä, samaten kuin aiemmin mainitesemistani siivoojista ja prinsessoista.

Sekavat viestit, ei tolkkua... Aha.

Olisit voinut suoremminkin kertoa, että elä kuule kirjuuttele tänne, aivan suoraanKIN vaikka Ink Visitorin kautta, jos et muuta olisi keksinyt.

(Sori IV.)

- Leso

Yrjöperskeles kirjoitti...

Mitä ihmettä Ink Visitor tähän liittyy?

Anonyymi kirjoitti...

Tota... Älä nyt todista omia sanomisiasi todeksi. Pidä varas.

Anna olla. Lupaan, etten enää ikinä tuu sekoilemaan tänne(kään).

Vaikka kieltämättä olisi kiinnostavaa tietää, että miksi ylipäätään sitten alunperinkään julkaisit minun sekopäisiä viestejä tässä ketjussa?
Sinullahan se ylin valta on, vai mitä?

- Leso

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

En usko, että kyse on opportunismista, sillä ei kenenkään psyyke kestäisi moista tosiasioiden välttelemistä mistään rahasta. Suomessa on olleet asiat jo niin pitkään niin hyvin, että pahinta mitä tyttituppuraiselle on tapahtunut on se, että kerran eräs mies käytti hänestä nimitystä "likka".

Siksi hänen on mahdotonta uskoa, että kukaan koskaan haluaisi kenellekään mitään pahaa. Toki hän tietää, että maahantunkeutuja raiskaa ja vielä veronmaksajan rahoilla, mutta vain koska hän on kokenut julmia ja hänellä on paha olo. Tyttituppurainen ja kaverinsa integroivat heidät Suomeen ja pahan olon pois ja sitten kaikilla on kaikki hyvin. Ainoa rikka rokassa on netissä rumia puhuvat suomalaiset jotka voivat tätä kehitystä hidastaa.

"Onko meillä olemassa muita kuin erityyppisiä vasemmistopuolueita?": Lyhyt vastaus on "ei". Täältä ulkomailta kun asiaa katselee niin kaikki Suomen puolueet ovat sosialistisia vasemmistopuolueita. Itse olen jopa joidenkin Suomessa olevien kaverieni mielestä patamusta porvari ja markkinatalouden evankelista, mutta esim. kaikkien jenkkien mielestä olen vasemmisto-liberaali.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheen vierestä...

Kysäisen ton puukotustapauksen herättämänä vielä tätä:

Eikös teidän alalla ole sekä yksityisiä että julkisen sektorin laitoksia? Onko niissä eroa noin työskentelykulttuurin, työntekijöihin sitoutumisen, asiakasprofiilien sun muun suhteen?

Miten paljon tai vähän teidän alan ihmiset tukevat toinen toisiaan noissa väkivalta- sun muissa jutuissa?



Lesolle....

Jos kirjoittaa noin sekavaa tekstiä, niin on ihan turha vetää kasvimaata nenäänsä ellei se huolella salattu viesti paljastu sieltä kryptisen hourailun seasta muille.

NJPOYKJMEY.

(Naiset, jotka puhuvat omaa yksityistä kieltään, jota muut eivät ymmärrä.)

Anonyymi kirjoitti...

Jokunen vuosi sitten kävi muutamalla keskustelupalstalla ( Puheenvuoro ? ) seuraavanlainen tapaus. Avattiin keskustelu Breivikista, jossa oli tarkoitus mutuilla hänen motiivejaan ja mielenliikkeitään eli ymmärtää miksi hän tekonsa teki. Se keskustelu loppui lyhyeen, kun paikalle riensi Hyvä Ihminen, joka vaahtosi kuinka kirjoittavat ovat natseja, koska he hyväksyvät Breivikin teon. Keskustelijat vakuuttivat, että kukaan ei sitä täällä hyväksy. Turha vaiva, keskusteluketju kommentteineen poistettiin.

Minusta vaikuttaa siltä, että sorruit Leso samaan kuin edellä mainittu Hyvä Ihminen. Ihmisen motiivien ymmärtäminen ja hänen tekojensa hyväksyminen tai varsinkin niiden uhriksi jääminen eivät ole sama asia. Sinulta jäi huomaamatta myöskin se mitä kirjoitin lopuksi; "Tällaiset ihmiset ovat lähes immuuneja faktoille". Vaikka en sitä suoraan maininnutkaan, niin siellä rivien välissähän lukee selvästi, että ei maksa vaivaa osoittaa tällaiselle ihmiselle, että hän elää illuusiossa. Rivien välien lukemiseen tosin tarvitaan muutakin kuin pelkkää lukutaitoa.

Yrjölle tiedoksi että samalla puolella ollaan, vaikka harvoin täälläkään vierailen.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Toi Leson sekava ulina tiivistettynä:

1. Maailma määrittyy salaperäisellä ja sekavalla tavalla jonka hahmottaminen onnistuu vain olemalla Leso.Tämä johtuu siitä, että koko maailma pyörii jostain syystä Leson ympärillä.
2. Syystä tai toisesta Leso ei osaa tai suostu kuvaamaan tuota määrittymistä kenenkään muun ymmärrettävissä olevalla tavalla.
3. Se, ettei ymmärrä Leson sekavaa tajunnanvirtaa on aggressio Lesoa kohtaan.
4. Nämä ei-ymmärtävät ovat selvästkin keskenään jossain salaliitossa tai kiusaamisringissä. Kyse ei kertakaikkiaan voi olla siitä että Leso ajattelisi sekavasti ja epäloogisesti tai ilmaisisi itseään sellaisella tavalla jossa ei ole päätä eikä häntää.
5. Kaikkien ihmisten intentioiden ydin on se, että he ovat joko Lesoa vastaan tai Leson seuraajia. Ne jotka eivät suostu Leson opetuslapsiksi, ovat luonnollisesti Lesoa vastaan.

Tuo sama peruskulku on nähty aika moneen kertaan eri foorumeilla. Ja aina sen peruskulun takaa on löytynyt jollain tavoin rikkinäinen ihminen, joka on rakentanut "omana itsenään olemisen näytelmän" johon muiden pitäisi mennä mukaan tai edessä on vuoren kokoinen sankarimarttyyrirooli. Ja ikinä se "omana itsenään olemisen näytelmä" ei vastaa kyseisen ihmisen todellista sisintä. Se on aina jonkinlaisen manipulaatio- ja roolipelin keskeisin työkalu.

Ja aina tossa näytelmässä keskeisimpiin kuvioihin kuuluu se, että aihe kuin aihe pitää saada pyörimään sen sekavan ulisijan ympärillä. Niin tässäkin. Lesolle ei kelpaa se, että tyttitappuraisia käsittelevä teksti ja keskustelu keskittyy tyttitappuraisiin vaan keskustelun aiheeksi pitää saada käännettyä keinolla millä hyvänsä Leso ja Leson roolipelit.

Toi on vähän sama kuvio kuin se, että puolitoistavuotias heittelee tavaroita lattialle saadakseen rakkautta ja huomiota.

Ja tietenkin tuollainen kaava toistuessaan johtaa bännäämiseen. Eikä se bännääminen johdu siitä ettei Lesoa suvaittaisi omana itsenään vaan siitä, että joku naurettava "Lesonaolemisnäytelmä" jossa koko muun maailman pitäisi keskittyä siihen että yksi lesoilee... Se ei vain kiinnosta ketään muuta niin paljon että kukaan tai mikään sosiaalinen tai muu ympäristö uhraisi kaiken muun voidakseen olla siinä näytelmässä statisteina.

Jossain siellä roolihaarniskan sisällä on todellinen ihminen. Se todellinen ihminen saattaa olla kiinnostava tai tylsä, hauska tai ikävä, kekseliäs tai ei, fiksu tai keskinkertainen... Joka tapauksessa se on todellinen toisin kuin tuo Lesorooli ja siihen liittyvä roolihaarniska.

Asiassa on vain se ongelma, että jos laittaa roolin ja haarniskan sivuun, niin tulee haavoittuvammaksi. Jos taas jatkaa roolihaarniskan vankina, niin se rooli elää Leson elämän Leson puolesta ja sehän on niin iso menetys että sitä pitää kiukutella muille ja syyllistää muut siitä mahdollisimman epäloogisilla tavoilla.

Eli tossa on roolin ja todellisuuden välillä sellainen takaisinkytkentä, joka johtaa hyvin epävakaaseen kehitykseen. Pahimmassa tapauksessa se epävakaus on luonteeltaan aggressiivista. Parhaassa tapauksessa epävakautta ylläpitävä "mun pitää saada olla jotain mitä en ole koska se rooli suojaa mua" -leikki tajutaan lopettaa ajoissa ja siirtyä rooli- ja ihmeellisyysleikeistä reaalimaailmaan ilman sen isompia oikutteluja.

Avaimet yllä kuvattujen asioiden tulevasta suunnasta ovat Lesolla, joten hän luonnollisesti syyllistää muita siitä, mihin suuntiin asiat menevät. Ongelmiin tarttuminen kun edellyttäisi rohkeutta eikä uhoamista. Ja jokainenhan tietää, että uhoaminen on näytelmä jota ylläpidetään siksi että rohkeus puuttuu. Uhoaminen ja roolin vetäminen on pelkuuruuden ulkoinen tunnusmerkki.

Toivottavasti Lesolla riittää joku päivä rohkeutta tulla sieltä roolihaarniskan ja "tämä rooli on minä" -näytelmän sisältä ulos.

Allaspalo kirjoitti...

Lesolle (ja miksei muillekin) linkkivinki.
Juttujen perusteella Leso voisi ehkä tykätä tuon herran teksteistä.



Itse tietenkään en voi kilttinä poikana samaistua noihin törkyisiin teksteihin, koskaeiväthänkaikkinaisetolesellaisiajamekaikkiolemmeyksilöitä :)

vieras kirjoitti...

Jos haluaa että SDP tipahtaa gallupeissa alas ja sitten alamäki jatkuu niin pitäisikö tahallaan toivoa Tytti Tuppuraisen valintaa puolueen puheenjohtajaksi? Tai saadaako alamäki paremmin jatkumaan jos Antti Rinne jatkaa tai jos Timo Harakka valitaan? Kaikilla näillä on edellytykset ylläpitää alamäkeä.

Mistä saisi Miina Sillanpään tai Suunnanmuutos- ja Suunnan säilyttäminen-tarinoiden demarinaiset, tälle aikajanalle?

Neuvosto-Suomessa tyttituppuraiset olisivat kohonneet korkeaan asemaan kommunistipuolueessa ja laatineet tappolistoja sekä listoja vankiloihin, vankileireihin, työleireihin ja Siperiaan lähetettävistä.

Anonyymi kirjoitti...

Kommentaattori Qroquius Kad kiteytti asian siihen tyyliin, ettei lisättävää. Mukava kun jotkut osaavat pistää tekstiksi ajatuksensa.

Tohon mangina yms. juttuihin vois todeta, ettei kympintytöt läheskään aina ole lajimme naaraspuolisia edustajia. Huomattava osa kympintytöistä on fyysisesti uroksia. On näitä timoharakoita, jorieskolineja sun muita mätymaita kohden runsaasti.

Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että pitäköön tunkkinsa. Jos kerran kehitysmaan haluavat, niin siitäpä sitten vaan. Minä keskityn pitämään huolta omista ja emännän asioista.

Tokihan tuo surettaa karsella kun ennen niin mukava lintukoto muuttuu hiljakseen paskastaniaksi. Vaan sitäpä kansa on äänestyskäytöksellään tilannut. Nyt ei muuta kuin lusikoimaan keitoksensa.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa saadaan melkoisen varmasti vielä vasemmistolaisempi ja hyysäävämpi hallitus kuin tämä nykyinen. Noh, meillähän ei edes oikeistopuoluetta ole.

Siinä vain saattaapi käydä niin, että haettaessa vasemmistolaisittain kaikkea kivaa kaikille, käy niin, ettei kellään ole kivaa.

-KKi-


-KKi-

Anonyymi kirjoitti...

Uskon kyseessä olevan seuraavan syklisyyden:


Helpot ajat lisäävät objektiivista, siis asiakeskeistä
ajattelua, koska jaottelevuutensa vuoksi vaikeampaan
subjektiivisuuteen, eli yksilökohtaiseen ajatteluun ei ole
niin suurta tarvetta. Mitä laajemmasta joukosta ajatellaan
objektiivisesti, sitä epätarkempi tämä näkemys on
suhteessa kyseisen joukon luonnolliseen vaihtelevuuteen.
Tämän subjektiivinen ajattelu ottaisi huomioon. Molemmat
ajatustavat luovat yhteenkuuluvuutta samoin ajattelevien
kanssa. Joukkovoima vahvistaa näkemystä.

Ibn Khaldun kirjoitti teokseensa Muqaddimah syklisyydestä
objektiivisuuden ja subjektiivisuuden välillä jotakin
seuraavan toteamuksen kaltaista:

Kovat ajat tuottavat kovia miehiä,
kovat miehet tuottavat hyviä aikoja,
hyvät ajat tuottavat velttoja miehiä,
veltot miehet tuottavat kovia aikoja.


Uskon, että moni näistä "tyttituppuraisista" kyllä tajuaa
kehityksen, tosin kovin myöhään, muttei uskalla tunnustaa
olleensa väärässä. Kun tarpeeksi monta kertaa ei uskalla
muuttaa suuntaansa, sitä haluaakin aina vain vähemmän,
jolloin muuttuu opportunistiksi. Tottumus on toinen luonto.

Alunperin "tyttituppuraiset" on saatu uskomaan
"maailman parantamiseen" yliopistoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Tällä kertaa täytyy toivoa, että Ykän ennustus Tytti Tuppuraisesta pääministerinä menee pieleen. Meillä on jo sen verran kokemusta Jutta Urpilaisesta ja muista kansakunnan kaapin päälle nostetuista naisista, jotka ovat sitten flopanneet enemmän tai vähemmän. No, vähän täytyy antaa periksi ja myöntää, ettei miehissäkään ole paljon kehumista. Kovasti kyllä hyviä arvosanoja poliitikot kysyttäessä toisilleen antavat, mutta siinä lienee kysymys vain siitä tunnetusta kissanhännän nostamisesta. Näyttää myös pahasti siltä, että oikeiden ja kansakunnan parhaaseen pyrkivien valtiomiesten valmistus on lopetettu.

On helppo yhtyä täällä aiemmin kirjoitettuun kommenttiin siitä, miksi vasemmisto on niin maahanmuuttomyönteinen. Kun esim. SDP:tä aiemmin pystyssä pitänyt teollisuusväki pienenee ja rautakourat ovat kohta kaikki eläkeläisiä, on syytäkin kääntää katse kohti naisia ja kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia ja yrittää heidän avullaan pitää elossa paitsi sosialismi, myös monikulttuurinen unelma. Jokainen ymmärtää, mitä puolueita uussuomalaiset tulevan äänestämään ja heitä varten verkot on jo viritetty.

Tytti Tuppuraisesta täällä on jo edellä kaikki sanottu, mutta mitä mieltä olette Turakaisesta? Nimittäin ulkoministeriön sivuilta löytyy ohjeita matkustavaisille suomalaisille tyyliin "Älä ole Turakainen, tee matkustusilmoitus" tai "Älä ole Turakainen, ota matkavakuutus". Jos sukunimeni olisi Turakainen, olisin ainakin lievästi loukkaantunut, koska selvästihän tässä Turakaista pidetään yksinkertaisena tomppelina ja saattaa olla, että kun ei kehdattu suoraan laittaa nimeksi Perussuomalaista, laitettiin Turakainen. Timo Soini viraston ylimpänä virkamiehenä voisi puuttua moiseen nimittelyyn. On meillä meinaan joutavammastakin älähdetty.

Rouva Ano

Ukkeli kirjoitti...

Amerikassa on ihmetelty samaa, nyt on meno muuttunut. Näitkö, kun Trump tokaisi tylysti CNN:n toimittajalle, että "olette valeuutisia", eikä antanut kysyä mitään. Mediaa pitää kohdella kuin koiraa, pitää näyttää, kuka on pomo. Trumpilla on vuosikymmenten kokemus mediasta, se varmasti auttaa.

Mietitäänpä, mitä olisi tapahtunut, jos Soini olisi puolustanut Immosta kohun aikaan ja julistanut, ettei siinä ole mitään pahaa, jos haluaa Suomen säilyvän suomalaisena? Totta kai kohu olisi varmaan yltynyt, mutta mitä media olisi voinut, jos Soini olisi vain lyönyt löylyä lisää ja tukenyt Immosta loppuun asti? Kumpi olisi luovuttanut? Kaveria ei jätetä?

Amerikkalainen Vox Day kertoo blogissaan, että siellä jo ihmetellään, kun vasemmistolaiset luovuttavat helpolla, jos vähän panee hanttiin: Aristoteles

Vassarit ovat täysin vihjeettömiä. Mitä älykkäämpiä he ovat, sitä tehokkaammin he pystyvät järkeilemään vaikeudet piiloon. He nimittelevät muita, koska uskovat satuttavansa. He ovat täysin pihalla, jos joku ei vain välitä nimittelystä.

Anonyymi kirjoitti...

Aikaisemmat kommentoijat ovatkin jo kertoneet kaiken oleellisen tyttituppuraisista, joten ei hänestä sen enempiä, olen samaa mieltä. Omilta kouluajoiltani tunsin muutaman maailmantuskaa tuntevan kympintytön ja silloin 80-luvulla he olivat huolissaan Etiopian nälänhädästä. Mutta he eivät ottaneet huomioon jotta miksi siellä kävi niin, lyhyesti sanottuna väestön liikakasvu, kuivuuskaudet, maatalousmenetelmien alkeellisuus ja kas siinäpä reseptiä kunnon nälänhädälle.

Liikakansoituksesta oli tänä aamuna Ylen kanavalla seuraava pätkä Aamu TV:ssä, maailman liikakansoitus. Jotenkin olin rivien välistä huomaavinani etteivät he oikein suoraan uskaltaneet sanoa suoraa syytä eritoten naisten alhaiselle koulutustasolle, ja länsimaitakin siinä hieman epäsuoraan syyllistettiin luonnonvarojen ottamisesta Afrikasta Eurooppaan. Siitä plussaa että muistivat mainita myös Kiinan ja Intian osuuden "luonnonvarojen riistäjinä", jos tällaista termiä tuollaisesta toiminnasta voi yleensä käyttää. Mitä ihmettä he vertaavat Suomen elintasoa afrikkalaisiin? Meitä ei ole kuin 5,5 miljoonaa, ja paljonkohan niitä afrikkalaisia taas olikaan?

Lievä OT, tässä pohdintaa Tynkkysen oikeudenkäynnistä ja nykyajan noitavainoista, eikä taatusti jääne viimeiseksi keissiksi. Tällä koitetaan saada vaimennettua kaikenlainen kritiikki haittamaahanmuuttoa vastaan, ja se meidän wanha ystävä L. Jaakonsaari vaati internet kontrollia googleen, eli hakukoneella ei pystyisi enää etsimään "arkaluontoista" materiaalia.

Ihan kuin suoraan Suuresta ja Mahtavasta....

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Se,mitä Tytti Tuppuraisesta on tihkunut tietoa politiikan ulkopuolelta,niin vittumainen kusipää,jolle omat lapset kelpaa koston välineeksi aikuisten erimielisyyksissä-tuskin politiikassa yhtään sovinnollisempi omien utopioidensa vastustajia kohtaan.Mutta uutta hallitusta tosiaan valmistellaan,pääministeri Tuppuraisen lisäksi valtionvarainministeri Li Andersson on huomioitava,hänhän toteaa,ettei kaikilla tarvitse olla omaa autoa,koska kerrostalossakaan kaikilla ei ole omaa hissiä.Puuttumatta idioottimaiseen vertaukseen,niin eihän Suomessa kaikilla olekaan omaa autoa,vain niillä,jotka sen katsovat itselleen tarpeelliseksi.Eli ei voi vetää Lin lausunnosta muuta johtopäätöstä kuin,että hänen tulee saada määritellä kuka tarvii,ja kuka ei,omaa autoa.Kuljemme kohti mielenkiintoisia,mutta emme kohti miellyttäviä,aikoja.
T:Vesku

Lemminkäinen kirjoitti...

Saunan pukuhuoneessa oli tunnelma korkealla. Tytti antoi piipun Lissukalle ja yritti (maaten selällään lattialla) vielä kerran saalistaa katossa olevan kärpäsen kielellään. Lissukka laskeskeli että kaksirattaisessa autossa riittäisi mainiosti yksi ovi. Timppa istui sivussa hieman surullisena, koska tapansa mukaan hän ei ollut saanut takkia pois päältään. Takki vain kääntyili eikä suostunut jättämään Timppaa. Alexander kirjoitti viimeisiä rivejä uuteen väitöskirjaansa "10 = 90, kun sen keksii omasta päästään". Paavo soitti balalaikalla Vapaata Venäjää ja seurasi silmäkulmasta kun toinen Paavo osti ruotsalaisilla euroilla Urpolta Kreikan kansallispankin uusia obligaatioita. Jutta pelasi pasianssia vajaalla pakalla ja kirkaisi joka kerta ilosta kun pasianssi meni läpi. Pukuhuoneessa oli paljon muutakin porukkaa, mutta tässä kohtaa heräsin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lesolle, Keski-ikäiselle pikkupojalle, Ano1:lle, Maallikolle, Ano2:lle, Allaspalolle, Vieraalle, KKi:lle, Ano3:lle, Rouva Anolle, Ukkelille, Soomepoisille Eestist, Veskulle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Ano1, Maallikko, Ano2 & Allaspalo: Tästä tapaus Lesosta totean erästä meemiä siteeraten, että ”well that escalated quickly”. Joillain näyttää olevan kyky polttaa päreensä asioista jotka jäävät muille vähän arvoituksiksi. En muuten vieläkään ymmärrä, että miten Ink Visitor tähän liittyi.

Keski-ikäinen pikkupoika: Hyvin paljon mahdollista. Tämän kaltaiset ihmiset elävät unelmamaailmassaan eivätkä anna faktojen häiritä sitä millään muotoa. Ja tosi on, ettei Suomessa ole sellaista puoluetta jonka voisi määritellä selkeästi oikeistolaiseksi.

Ano1: On sekä julkisia että yksityisiä laitoksia, ja molemmat ovat siinä tilanteessa että sijoitettavaksi tarjottu on otettava, vaikka tiedettäisiin ettei sen kanssa ehkä pärjätä. Työkaverit tietysti tukevat toisiaan noissa tilanteissa. Pääosin. On sitten ilkeämpiäkin tapauksia.

Vieras: Totta joo, mutta toisaalta SDP on lisännyt kannatustaan vaikkei se ole muuttanut linjaansa millään muotoa järkevämmäksi. On paljon ihmisiä, jotka etsivät ratkaisua tutusta ja turvallisesta. Ainakin sellaiseksi koetusta. Tulee myös muistaa, että valtaosa ihmisistä hankkii uutisensa edelleenkin valtamedian kautta.

KKi: Joo, kyllä noita vastaavia esimerkkejä miessukupuolestakin löytyy. Kyseinen porukkahan on keksinyt sinänsä varsin toimivan menetelmän eli ongelmien lisääntyessä määritellään ongelmista puhuminen vakavammaksi ongelmaksi kuin ongelma itse,

Ano3: Suomen sodanjälkeinen historiahan meni suurinpiirtein noin. Elämme niitten velttojen miesten aikaansaamia kovia aikoja.

Rouva Ano: Myös minä toivon, että olen väärässä. Jos ajatellaan, että seuraavan eduskunnan voimaministerit ovat Tytti Tuppurainen, Li Andersson ja Emma Kari niin se ei ikeniä naurata. Mainitsemasi vasemmiston taktiikka uusien äänestäjien hakemiseen (ja siis oman valta-aseman säilyttämiseen) olisi suorastaan rikollista opportunismia, mutta se saattaa olla totta yhtä kaikki. Ja piru vie, piti ihan googlata tuo Turakainen-juttu. Näyttää olevan totta. En ole aikaisemmin törmännyt.

Ukkeli: Joo, tuollaisen Trump-tyylisen ilmiön toivoisin rantautuvan tänne Suomeenkin. Niin kuin ennenkin olen todennut, niin lehdistö on kuin voodoo-uskonto. Se vaikuttaa niihin, jotka antavat sen vaikuttaa. Trump puolestaan nakkaa paskat.

Soomepois: On tietysti vaikeaa kertoa faktoja maailman väestön liikakasvusta jos on tottunut helppoon ratkaisuun eli syyllistämään suomalaisia. Tuohon case Tynkkyseen voisi lisätä myös tuoreen case Janssonin. Minä en usko siihen lapsipornojuttuun ollenkaan. Heppu on sen verran ankara tietoturvafriikki.

Vesku: Joo, ja ajattele sitä että Li Andersson saattaa olla Suomen seuraava valtiovarainministeri.

Lemminkäinen: Olipa pirunmoinen uni. Hakkaa Freddy Kruegerin mennen tullen. Kannattaa syödä kevyesti ennen nukkumaanmenoa.

QroquiusKad kirjoitti...

Ongelmista puhumisesta tuli mieleeni joitain vuosia sitten jostain lukemani juttu heteroseksuaalisen parisuhdedynamiikan vaikeuksista, jotka johtuvat osapuolten erilaisesta suhtautumista ongelmia kohdatessa. Kun miehellä on ongelma, hän haluaa siihen ratkaisun. Kun naisella on ongelma, hän haluaa puhua siitä.

Ettei asia olisi liian yksinkertainen, on monilla naisilla taipumus puhua asioiden vierestä: naisella on ongelma, josta hän haluaa puhua miehelleen, mutta alkaakin puhua jostain aivan muusta odottaen kuitenkin miehen jotenkin maagisesti ymmärtävän, mitä hän todellisuudessa tarkoittaa. Telepatiaan kykenemätön mies kuuntelee naisensa huolet ja tarjoaa niihin ratkaisun. Nainen ärtyy: miksi mies nyt höpöttää jotain asian mitenkään liittymätöntä, hänhän aivan selvästi haluaa vain puhua asiasta A puhumalla asiasta B? Hän jatkaa asioiden ohi puhumista miehen yrittäessä tarjota hänelle uusia ratkaisuja ongelmiin, ärtyen koko ajan yhä enemmän: on se niin perkeleen merkillistä tuo miesajattelu, kun ihan selvää asiaa ei voida ymmärtää! Miehen ärtymys lisääntyy samaa tahtia.

Yhteiskunnan päättävien asemien naisistuessa on tämä dynamiikka sitten juurtunut sinnekin. Kun organisaatiossa ilmenee ongelmia, järjestetään kokous jossa mies- ja naisosanottajat esittelevät vastaansa tulleet ongelmat. Miesosallistujien odottaessa ongelmiin alettavan nyt etsiä ratkaisuja, julistaa naispuheenjohtaja kokouksen päättyneeksi! Miesten protestoidessa, ettei ongelmia olla edes alettu käsitellä, tuijottavat kaikki naiset heitä samalla ilmeellä: juurihan ne käsiteltiin! Niistä puhuttiin. Niinpä naiset marssivat kokoushuoneesta jakkupuvun helmat vilkkuen päivitellen mennessään kuinka taas saatiin nähdä miten surkean kehittymätöntä tuo miesajattelu onkaan, veretseisauttavan kikatuksen saattelemana.

Eikä tässä vielä kaikki, sanoi TV-Shop: ongelmista on sallittua puhua vain silloin, kun ne ovat oikeanlaisia (naisten ongelmia) ja ne on otettu esille oikealla tavalla oikealla foorumilla (jotka ovat naisten sanelemia). Näin todellisista ongelmista puhuminen on kiellettyä muuten kuin oikeaoppisella tavalla, eli asian vierestä puhumalla niin ettei kukaan ymmärrä, mistä puhuttiin.

En oikein tiedä, missä määrin edelläkerrottu toimi motiivina Leso-showhun, joka roiskui vähän joka suuntaan. Paavo Tajukankaan blogin erään jutun kommenttikentässä hän kuitenkin ilmoitti poistuvansa mamukriittisestä skenestä, jossa on vuosikaudet vaikuttanut saamatta muuta kuin epäkivaa palautetta. Sitä hän täälläkin taisi olla valmistelemasssa, yrittäen tyydyttää siinä sivussa naiselllista riitelemishimoaan, vähän aneemisin lopputuloksin. Tiedä sitten, oliko se uhkaus vai lupaus?

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä toiveajattelen, mutta epäilen rva Anon kanssa samoin, että tokkopa tuosta Tuppuraisesta pääministeriä tulee. Aavistelen tässä tuulten olevan kääntymässä maailmalla. On ollut Brexitiä ( prosessi tosin vaiheessa ), Trump istahtaa presidentin pallille USA:ssa ja Marine le Pen on vahvoilla Ranskan tulevissa vaaleissa, mikä tällaista vanhaa feministiä kovasti lämmittää. LOL.

Ihmiset yleisemminkin ovat yhä enenevässä määrin oivaltamassa, että nehän suoltaa sulaa paskaa lehdissä ja telkkarissa. Tämän perusteella arvelen, että ollaan menossa suuntaan, joka ei ole niin sosialistinen eikä liberalistinen. Ja kun maailmalla tuulet kääntyvät, ne kääntyvät myös Suomessa. Vähän jäljessähän me täällä tullaan, mutta suunta on sama.

Ehkä käy niin, että SDP:lle laitetaan viestiä, että jos valitsette Tuppuraisen puheenjohtajaksi ja pääministeriehdokkaaksi, hallituspaikkaa ei tule. SDP ymmärtää yskän eikä Tuppuraista valita puheenjohtajaksi.

Mutta koska nokka on vasta käännetty kohti vähempää sosialismia/liberalismia, kaikki on vielä epävarmaa. Trumpia yritetään koko ajan kampittaa, Brexit on vaiheessa ja tiedä sitten kuinka koviin otteisiin häviävät takapirut ovat valmiita. Niinhän tuo sanoi uutisissakin se Blackrockin 1000 miljardin euron arvoisen sijoitussalkun päällä istuva nainen, että sijoittajien on oltava valmiita yllättäviin käänteisiin vuonna 2017.

Vaaleihin on vielä yli kaksi vuotta. Että paljon ehtii tapahtua. Mutta täytyy kyllä sanoa, että Tuppurainen-Kari-Andersson olisi sellainen voimakolmikko, että huh huh.

maallikko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Maallikolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad. Tuo osui ja upotti. Olen törmännyt ilmiöön eräitäkin kertoa ja totean, että juuri noin se menee. Mitä Lesoon tulee, niin minä annan hänen olla rauhassa. Ei hän minua ole suututtanut, jos kohta minä ehkä suututin hänet.

Maallikko: Toivon, että niin sinä kuin Rouva Ano olette oikeassa. Mutta se, mikä on huolestuttavaa, on se että me todellakin tullaan jäljessä ja aika paljonkin. Väittäisin, että punavihreän kuplan ja federalistien (osittain tietysti samaa porukkaa) ote on täällä Suomessa erittäin voimakas. Valtamedia on myös vahvoilla vaikka se on osumaa ottanutkin ja se on myös hyvin röyhkeä sillä sehän ihan selkeästi kannattaa tällä hetkellä ainoan varteenotettavan kilpailijansa eli MV:n Ilja Janitskinin linnatuomiota. Asiat voivat tietysti muuttua nopeastikin, niin kuin toivoa herättävä esimerkki Neuvostoliitosta aikanaan muistetaan. Kannattaa muuten muistaa sekin, että Neuvostoliitto hajotti itsensä loppujen lopuksi ilman verenvuodatusta. En ole ollenkaan varma siitä, suostuuko EU-eliitti samaan.

Castor kirjoitti...

Miksi naisen aivot ovat 25% suuremmat kuin lehmällä?

Vastaus: Etteivät naiset paskantaisi lattialle kun niitteen tissejä pitelee.

Tuo oli pientä verrattuna femakoiden juttuihin miehistä. Toivottavasti joku nyt loukkaantuu syvästi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Minulla on myös sellainen mielikuva, että naisten jutut miehistä (erityisesti kuppia otettaessa) ovat huomattavasti härskimpiä kuin toisinpäin. Olen kuullut tätä myös naisilta. Miehillähän tuppaa olemaan niin, että kun ikää tulee yli kolmekymmentä, niin keskenään ryypätessä puhutaan kaikesta muusta, mutta ei naisista. Mulla on muuten suunnitteilla kirjoitus sellaisesta perinteisestä miesten ryyppyreissusta.

Castor kirjoitti...

Painavaa asiaa islamista (sellaista ei olekaan kuin "islamismi" tai "islamisti", islaminuskoinen on muslimi/muslima aina ja joka tapauksessa) ja mm. lehdistöstä ja sen tehtävistä sananvapauden PUOLUSTAJANA.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=9&v=wqLvOK2jhZM

Algerian poika vetää täysillä! Kun näitä katsoo, niin kun tämä viisas mies vielä tulee maasta, jossa periaatteessa sama asia on tapahtunut kuin nyt Euroopassa on tapahtumassa ja osittain tietenkin joissakin maissa jo tapahtunut, niin luottamus siihen, että sisällissotia ei tarvittaisi, vähenee päivä päivältä. Miksi muut EU-maat eivät voi olla kuin Unkari, Puola, Tshekki, Slovakia, Viro, jne.?

Olen tässä viime aikoina perustuslaista käydyn keskustelun tiimoilta vertaillut sekä Ståhlbergin Hallitusmuotoa että nykyistä perslakia. Katsokaapas huviksenne II luku, "Suomen kansalaisten yleiset oikeudet ja oikeusturva" siitä niin kovasti vanhentuneesta Hallitusmuodosta! Siis "SUOMEN kansalaisten". Nykyäänhän nämä oikeudet ovat universaaleja kenelle tahansa, vaikka siellä nykyisessäkin laissa on sellainen varaus, että maassa pitäisi sentään oleskella laillisesti.

Tuolta se vanha löytyy: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1919/19190094001

Anonyymi kirjoitti...

Eräs ymmärrysharjoitus kiteytettynä: tyttituppuraisten biologia voittaa ideologian.

Feministit ja heidän hännystelijänsä (esim. ”entiset päättäjät”) ovat nyt vaikuttavissa asemissa mediassa, kirkossa, virastoissa ja politiikassa. Tyttituppuraisten ideologia yrittää viestiä tasa-arvoa, inhimillisyyttä ja pehmeyttä. Kuitenkin naisten biologia pyrkii suosimaan väkivaltaisia, dominoivia ja röyhkeitä miehiä. Breivikit, Mansonit ja Christensenit, saavat ihailijapostia pinoittain. Gangstapäälliköiden ympärillä pyörii naisten rinki. Epäilemättä päitäkatkovat isis-miehetkin heruttavat feministien sisäeritystä. Siten päättäjät suosivat rajat auki-politiikkaa, kun maahan tunkee nuoria röyhkeitä miehiä, joista osa on jopa hurmaavasti leikannut päitä poikki.

Miehillä biologia ja ideologia ovat paremmin sopusoinnussa keskenään kuin naisilla. Henry Laasanen on todennut, että miehet pitävät naisellisista naisista, sellaisista, joita esiintyy vanhoissa suomalaisissa elokuvissa. He eivät yleensä pyri vänkäämään mieltymystään poliittisesti korrektiin suuntaan (eli valehtelemaan itselleen tai muille).

Edellä kuvatun kuvion voisi testata, jos yhtä äkkiä alkaisi maahan pyrkiä naisellisia nuoria naisia Kauko-idästä. Rajat auki-väki muuttuisi silmänräpäyksessä rajat kiinni-väeksi. Esille otettaisiin esimerkiksi väestön sukupuolijakauman muutoksen haitallisuus.

Sananvapaudesta oikeudesta ilmaista itseään ja ajatuksiaan ei pidä tinkiä eikä suostua kommaritaustaisten vaatimuksiin sananvapauden rajoittamisesta kirjoitti...

Suomalainen vai suomilainen ;) Breivik ;) siinäpä mietittävää ;)? http://suomi-euroopan-p-korea.blogspot.fi/ Viimeisin kannanottoni islamisaatioon, maahanmuuttoon ja virkaloisiin. Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampere

Anonyymi kirjoitti...

Sinähän nyt Yrjö ihan joutavia horiset. Että meillä nyt kansantalous piiputtaisi? Ei pidä paikkaansa, ainakin jos tätä totuuden kertovaa valtamediaa on uskominen. Meillä on talous selkeällä kasvu-uralla, nousua pukkaa ja monella alalla uhkaa jopa työvoimapula. Tosin tuli siinä kyllä mieleen että ihan kuin olisin kuullut näitä uutisia joskus ennenkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille, Ano1:lle, Seppo Lehdolle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Castor: Kiitokset noista. Asia väännettiin niin rautalangasta että pitäisi tyhmemmällekin selvitä. Vaan kun ei piru vie selviä. Voi merde.

Ano1: Tuossakin on varmasti perää. Ja onhan se sopivaa ja suorastaan ihastuttavaa kun naiset tuovat tänne Afrikantuliaisia mutta miesten thaikkutuliaiset ovat taas jotain säälittävää ja vastenmielistä. Kummatkin tuliaiset muuten sitten pitemmällä aikavälillä työllistävät lastensuojelua.

Seppo: Lyckaa ja voimia eloon.

Ano2: Joo, horinmummoja puhun. Ja mitä enemmän saadaan turvapaikanhakijoita niin ne tarvitsevat henkilökuntaa ja siinähän bkt nousee että ryske käy.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Turakaisia on nykyisenä nimenä 88.

(Hui! Saksassa kielletty numero!) :D

https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/nimipalvelu_sukunimihaku.asp?L=1

Anonyymi kirjoitti...

Demarit on suomen populistisin puolue.


Vihapuhe unohtui demareilta.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/poliisille-oma-youtube-kanava-tarttui-heti-vakavaan-sisaisen-turvallisuuden-uhkaan-vihapuheeseen/6262894


Olisitte korjanneet. Antti Rinteen sanomisia olisi ollut
enemmänkin, ei löytynyt tähän hätään.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nalkaisten-jono-veti-antti-rinteen-vakavaksi-naiden-ihmisten-kautta-yhteiskunnassa-esille-tuleva-pahoinvointi-pitaa-korjata/6201448

Luin kirjastossa demari nuorten lehtä, en vain muista lehden nimeä.

Siinä oli Hanna Huumonen, vastustamassa populismia. Miten
oman puolue sitten?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

VNV: No Perskeles, ettei vaan olis joku natsien juoni taas…

Ano: Demareitten yleismaailmaahalaava tekopyhä jeesusteluhan on jo niin kovin tuttua. Oikeastaan vielä enemmän jurppii tuo poliisiylijohtaja Kolehmaisen lausuma ”vihapuhe saattaa toimia porttina tekoihin ja siksi se on huolestuttavaa”. On nimittäin niin, että matut ovat tuon väkivallan puolesta siirtyneet sanoista tekoihin jo aikaa sitten ja sekö sitten ei ole huolestuttavaa?

Anonyymi kirjoitti...

Täällä se ano joka totesi että sinä Yrjö horiset joutavia. Se oli vain huumoria. Pyydän anteeksi jos otit tosissasi Et sinä joutavia horise. Valtamedia se taas kaunistelee asioita. Vaikka en valtamediaa enää juurikaan seuraa niin viime aikoina on tullut luettua joitain uutisia. Meille kerrotaan kuinka on talous kasvu-uralla ja nousua pukkaa. Silti on saanut lukea jo monet yt-uutiset, vaikka tätä vuotta on eletty vasta kaksi viikkoa, iso joukko ihmisiä on taas joutumassa työttömäksi. Joillain isoillakin kauppaketjuilla alkaa olla suuria vaikeuksia. Ei tälläisiä uutisia saa lukea silloin jos hyvin menee.

Anonyymi kirjoitti...

Qroqu....

Kun miehellä on ongelma, hän haluaa ratkaista sen.

Kun naisella on ongelma, hän haluaa puhua, mutta ei siitä ongelmasta vaan tunteista. Hän haluaa keksiä omasta päästään miehelle sellaisia tunteita, jotka mustamaalaavat miestä. Hän haluaa korostaa sitä, että hänen tunteensa ovat oikeutettuja ja muilla on velvollisuus reagoida niihin hänen haluamallaan tavalla. Hän haluaa korostaa, että miehen tunteet (ne, jotka hän ensin keksi omasta päästään ja joilla ei ole edes etäisintä yhteyttä siihen, mitä mies todellisuudessa tuntee) antavat hänelle oikeutuksen "vastata" ihan miten tahansa.

Ei nainen tuollaisessa tilanteessa suostu niistä ongelmista puhumaan. Tai jos puhuu, niin lähinnä määritelläkseen niistä puhumiselle sellaiset lähtökohdat ja rajoitukset, jotka estävät niistä puhumisen.

Ongelmista puhuminen suuntaisi huomion itse asiaan eli pois siitä naisesta ja hänen esimerkillisen ihmeellisyytensä esille tuomisesta ja vertaamisesta siihen miten paska se mies on.

Ja tämä pätee varsin pitkälle kumpaa tahansa sukupuolta edustaviin naisiin.

Luojan kiitos oma vaimoni ei edusta tuota kategoriaa.



(Jos joku nyt ei sattunut huomaamaan niin yllä oleva on kirjoitettu hiukan karrikoiden.)

QroquiusKad kirjoitti...

Anonymous at 5:00 PM:

Ei tuo minusta kovinkaan karrikoitua ollut. Mielestäni kohtalaisen merkittävänä lisäisin jo sivuamani aspektin, etteivät naiset ole samalla tavalla vastuussa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään kuin miehet.

Valkoisella naisella on koko elämänsä ajan mahdollisuus paeta hädän tullen valkoisen miehen selän taakse piiloon. Se on meidän valkoisten heteromiesten syntyessämme saamamme velvollisuus, emmekä voi sitä noin vain heittää harteiltamme, vaikka niitä kavennettaisiinkin juuri valkoisten naisten toimesta.

Tämän tietäen nainen voi menetellä monella keljulla tavalla, jotka miehen tekemänä olisivat veren kaivamista nenästä. Kun tähän liitetään vielä parisuhdedynamiikka, jossa odotetaan puhumista mutta ei ongelmien ratkaisemista, ollankin jo ruutitynnyrin äärellä. Nainen kysyy, miksei mies puhu tunteistaan? Lopulta mies puhuu, avaa sielunsa kaikki tuskalliset, vereslihalla olevan hankaumahaavat naiselleen vain siksi, että hän pyysi. Nainen kuuntelee tarkoin, painaakseen kaiken mieleensä voidakseen iskeä sillä miestä seuraavassa riidassa todella satuttaen vyön alle, luottaen siihen ettei mies tee muuta kuin ottaa iskun vastaan.

Tähän kohtaan tulee vastahuomio, että eikö muka länsimaissa ole vaimonhakkaajia!? Onhan heitä, aivan liikaa. Osa heistä on heikompiensa satuttamisesta nauttivia kusipäitä, joista sen näkee päällekinpäin, tai ainakin pitäisi nähdä. Jotkut taas ovat psykopaattisia narsisteja, joista sitä ei todellakaan näe päällepäin ennenkuin on liian myöhäistä. Pointti on, että heidän kaltaisensa eivät ole suomalaiselle miehelle missään suhteessa tavoiteltavia esikuvia, vaan tunnistettuina varoittavia esimerkkejä.

Arabikulttuurissa mieskuva on totaalisen toisenlainen. Niinpä myös naisen asema on, kuten tiedämme, hieman erilainen. Näiden kaikkien yhdistelmänä on saatu länsimaalainen kulttuuri, jossa naisella on oikeus satuttaa omaa miestään niin paljon kuin sielu sietää, vaatia häntä alistumaan puudelikseen ja heti perään tuoda maahan lähi-itämaalaisia vaarallisia lemmikkieläimiä, luottaen siihen että pedon hyökätessä nainen voi heti juosta äskettäin halveksimansa valkoisen heteromiehen selän taaske turvaan.

Ymärrykseen ei mahdu, että näiden vaarallisten lemmikkien nmaahantuonnin ja sitä edeltäneen mielipiteenmuokkauksen jälkeen ei ehkä enää ole olemassa riittävän monta riittävän leveää selkää. Mikä pahinta, niiden harvojen riittävän leveiden selkien taakse eivät pääse enää muut kuin lähipiiriin kuuluvat, muut tönäistään pois.

Se ei mahdu ymmärrykseen, koska sellaisesta ei ole omakohtaista kokemusta. Toivotaan hartaasti, ettei sellaista tulisikaan; Euroopasta kun sellaisen löytää vaikkapa Antony Beevorin historiateoksesta "Berliini 1945".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Enhän toki ottanut tosissani. Ja olen samaa mieltä kanssasi.

Ano2 & Qroquius Kad: Noin lyhykäisesti totean itse, että enpä minäkään tuota karrikoituna pitänyt ja moiset ilmiöt ovat valitettavan yleisiä. Onneksi elän avioliitossa naisen kanssa joka ei tuommoisia harrasta.