tiistai 15. elokuuta 2023

VMP EI VAAN MILLÄÄN MALTA

Valtamediapuolue VMP jatkaa muurahaiskansalaisten varoittamista pelottavalta ja tuomittavalta äärijoltakin. Tällä kertaa vuorossa on Yle ja valistuksen sisältö koostuu asioista jotka saattavat olla merkki pelottavasta äärijostakin vaikkei heti niin luulisi. Otsikkokín on komea eli ”Tämä tavallinen kesäpaita voi olla silmänisku äärioikeistoille”. Äärioikeistoille? Kuinka monta niitä itse asiassa onkaan?

No, ei mennä vielä kesäpaitaan vaan ensiksi rahvasta varoitellaan pohjoismaisista riimuista ja symboleista. Varoitukseen on tietysti löydetty ”asiantuntijoita” niin kuin tyyliin kuuluu ja as. tunt. toteaa ”On sääli, että jotkut joutuvat varomaan riimutatuointien ottamista tai muinaissymboleiden kantamista siksi, että uusnatsit ovat pyrkineet omimaan tätä kuvastoa”. Ja tähän uusnatsien omaksumaan symboliikkaan liitetään sitten Torin vasara. Itse asiassa useammalla tuttavallani on tuo kaulakoruna eivätkä he ole natseja nähnneetkään. Onko heidät nyt sitten tulkittava pelottavan äärijonkun piiriin.

Luonnollisesti Pepe-sammakko on osa pelottavaa äärijotakin. Se on käsittääkseni tosin käytössä ennemminkin tuolla rapakon takana. Äärijoksikin tulkittava voi olla myös ok-merkki joten kannattanee jatkossa vain nyökätä päätään, kunnes joku hoksaa siinäkin olevan piilomerkityksen. Jutussa mainitut numerokoodithan ovat jo vanha juttu.

Mutta sitten siihen paitaan. Eli Havaiji-paitaan. Se voi olla äärijotakin. Kas kun sitä pitää joku jenkkiläinen organisaatio nimeltään Boogaloo Boys jossa on sekä äärioikeistolaisiksi että äärivasemmistolaisiksi tulkittuja. Vastatkaa rehellisesti: kuinka moni lukija oli edes kuullut moisista tyypeistä ennen tätä Ylen juttua? Minä en ainakaan.

Mutta hei, koska Valtamediapuolue VMP ei tunnetusti valehtele eikä varsinkaan liioittele koskaan niin tämä Havaijipaitapaljastus heittää mustan varjon koko Suomen historian päälle. Vaikuttiko pelottava äärijokin Suomen korkeimpaan johtoon jo Noottikriisin aikaan? Vilkaiskaapa tätä kuvaa ja kauhistukaa:

Eikä pidä unohtaa jo aikaisemmin esille nostettuja mesimäyrää, pesukarhua eikä tietenkään suomalaisia sinimustia paitoja sekä leijona-koruja.

Mutta noin vakavasti ottaen tulee muistaa että Suomessa on huomattava määrä sekä joukkohysteeriseen rääkymiseen että ihmisten kyttäämiseen taipuvaisia, erityisesti hametta pitäviä ihmisiä. Tässähän tuli mainio määrä uutta materiaalia esmes työpaikkakyttäämiseen ja sitä seuraaviin toimenpiteisiin. Kas kun eihän mitkään työsyrjintäpykälät äärioikeistolaisiksi tulkittuja koske.

Niin että olkaapa tarkkoina esmes niiden Helly Hansen-takkien kanssa. Minkäslainen se logo niissä olikaan?


58 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaaha. Luultavasti seuraavaksi viittomakieli otetaan syyniin. Itsehän osaan viittomakieltä sen verran, että näytän ok merkkiä kun asia on ok. Peukkua näytän kun osoitan, että hyvin tehty/sanottu. Keskisormea näytän lähinnä mulkqvisteille. Esim liikenteessä. Saattaapa joku vihervassurikin tälläisen natsimerkin osaltani saanut nähdä. Bussikuskille näytän natsi tervehdyksen, kun osoitan että olen tulossa kyytiin. Tuli tänään käytyä parturissa. Sellainen natsi tyylinen leikkaus. Kyllä siihenkin vielä puututaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ai että on hyvä Ykä kun varoitat noista HH-takeista. Pitääpä etsiä syksyksi uudet takit ja viedä nuo itävaltalaisesta korpraalista muistuttavat takkini varastoon. Leimaudunpa pian natsiksi.

Tuo kuva Havaiji-univormuisista tyypeistä pisti kyllä hykertelemään. PT muuten julkaisi tänään myös aiheesta artikkelin.

Tapsa vaan

Ihmettelijä kirjoitti...

Kuinkas nämä HH- takit joita etninen vähemmistömme suosii? Siis molemmat sekä 500 vuotta kotoutuneet että myöhemmin invaasioituneet.
Ihme ettei siitä oo noussut kohua...
Eihän niitä uskalla kantis enää ostaa saati pitää vaikka ihan laatukamaa varmaan ovatkin.

Professori kirjoitti...

Mitä pidemmälle kesää mennään, sitä absurdimmaksi jutut näyttävät menevän. Mitähän meillä mahtaakaan olla syksyllä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Tapsalle vaan, Ihmettelijälle ja Professorille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kehno vie, kyllä sinulla on aivan liikaa noita äärioletettuja juttuja. Ettet vielä olisi kaiken lisäksi käppäukko?

Tapsa vaan: Joo kannattaa ehkä ostaa kamppeet Varustelekasta. Se PT:n juttu kertoi muuten että J. Åkesson kuulemma havaijipaidalla loukkasi Havaijin paloissa kuolleita ihmisiä. Kaiken ne keksii.

Ihmettelijä: Tässä onkin ongelma. Ehkä jonkinlainen poikkeusluvalla myönnetty natsivapaa käyttöoikeus?

Professori: En tiedä. Minulla mielikuvitus loppui kesken jo tuossa heinäkuun aikana.

QroquiusKad kirjoitti...

Ilmoitan kuulleeni, tai siis lukeneeni Boogaloo Boysista tuoreeltaan Murhainfon Capitol-hyökkäystä koskevasta langasta.
Mitä tulee mustalaisten oikeuteen pitää Helly Hansenin takkeja, hehän ovat niitä Euroopan ainoita todellisia arjalaisia:
romani on ainoa Euroopassa puhuttu indoarjalainen eli alkuperäisten arjalaisten sanskritista kehittynyt kieli.

Mustalaisten arjalaisuuden kanssa mentiin Natsi-Saksassa jopa niin pitkälle, että itse Reichsführer-SS Heinrich Himmler määräsi muistaakseni vuonna 1942 tutkimaan tarkoin keskitysleiritettävät mustalaiset, ettei heissä vain olisi liian läheisiä alkuperäisarjalaisten sukulaisia.

Ja SE, hyvät lukijat, se oli sitä todellista, aitoa ja väärentämätöntä rasismia se, sanan varsinaisessa merkityksessä joka on nykyään käsitehässitty melkein merkityksettömäksi haukkumasanaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, mullakin on prätkän rekkarinumero 88, eli pelottava natsihan tässä ollaan. Voi kärmehen jäljet...
T. Ymmi

Tapio Suhonen kirjoitti...

Täyttä asiaa. Miksiköhän muuten, tuo alkeellis/primitiivinen työkalupaketti, joka kuului itänaapurimme työkalupakkiin - kuulunee ehkä vieläkin, ei aiheuta sellaista hengenahdistusta kuin kuviteltu äärijokin symboliikka.
Huom. äärijokin on tietysti jotakin muuta kuin vasemmistolaista.
Tuolla naapuriblogissa joku irvaili että: "mulkun seisokki on äärioikeistolaista piiloviestintää".
Asia on peljästyttävä, koska tuolloinhan voi syyllistyä fasistiseen ja neuvostovastaiseen tekoon tahattomasti, niinkuin Stalinin, Berijan, Hrutsovin, Breznevin....ja Putinin Venäjällä...

Anonyymi kirjoitti...

Ihme muuteks, että kukaan ei vielä ole keksinyt rodullistettua tai kultturita omimista erään vanhan automerkin logosta. Siinähän on kuvattuna inkkarin pää ja päähine.
Eli suvakit ja muut vajakit huomio. Yrittäkää keksiä mistä on kyse. Tehän kun vihaatte autoja ja niillä kulkevia ihmisiä. Sama kuva on tosin myös raitoivaunujenkin keulassa. Ja joukkoliikenne on taas sitä parempaa? liikennettä.
Huru-ukko
PS. Hieman ohi aiheen. Naapurin tyttö sai mopokortin:)

Anonyymi kirjoitti...

Lisätään nyt vielä semmoinen juttu, että olen syyllistynyt törkeään seksuaaliseen ahdisteluun. Kun esim parisuhteessa viestin puolisolleen että miten olisi. Eli otetaan oikealla kädellä ok merkki ja vasemman käden etusormi viedään tämän ok merkin lävitse. Toistuvasti. Puolustukseksi on todettava, että myös hän syyllistyi tähän. Turvallinen tila kyseisen ahdistelun jälkeen löytyi usein kylppäristä, keittiön pöydän päältä tai vaan tylsästi makuuhuoneesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä menoa jos jatketaan, niin ensisyksyn vaatemallisto hankitaan valtion pukutehtaalta, ja muistuttaa todennäköisesti pohjoiskoreasta tuttua unisex mallistoa.

Anonyymi kirjoitti...

"Äärioikeistolainen" virkamies/viranomais-joukkomme laulaa luritteli: "Silimien välliin ryssää..." rajavartioliiton koulutusristeilyllä Tukholmaan, jossa koko kuoriporukka ostaa täräytti itselleen muistoksi Thors hammaren kaulaansa koristamaan.
Ensin tuli kehoitus ja sitten käsky olla hiljaa koska moinen rasistinen laulu pilaa koko liiton imagon..! Oi aikoja ja nyt tuo olisi laulu taas kehujen aiheena?

Taisipa osalla olla Hawaiji-paitakin asunaan kun oikein muistelen.
Paha paha! Selviänkö tästä enää koskaan?


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Kaikille vaan harmaa sarkapuku päälle niin kuin pohjois-koreassakin.

-Luca

Anonyymi kirjoitti...

Nyt alkaa sanat loppua. Tulee vain mieleen vanha elokuva vai oliko joku musikaali nimeltään "Seis maailma, tahdon ulos!"

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä. Ja seuraava miss suomi onkin muuten mies. Rami näyttää närhen munat kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Luultavasti. Ennakoin kuitenkin, että ne kuuluisat jätesäkit ehtivät ensin.

Isä Nicolae kirjoitti...

Voi voi kun nyrjähti nyt olemukseni, Ykä!

Ei taida enää edes vaaleanpunainen yksisarvinen pyöreässä huoneessa lievittää järkkymistä, jos kerran näen havaijipaitulin.

Samasta eräs hyvin tuntemani virnuili heti päivällä (sit. luvalla, muokattuna):

"Tosiaan, jos YLE näin kirjoittaa asiantuntijoiden pohjalta - silloin se on tosi, fakta, kiistämätön. Että suu soukemmalle siellä oikealla laidalla! Muut kohta *kielletyt* värit/sävyt
* harmaa, koska eräs 1930-lukulainen sotavoima
* musta, koska erään 1920-luvun välimerellisen yksinvaltiaan camice nere
* kelta/kulta, koska 1. persut ja koska 2. kultt. approprioisi Ruotsin lipun [sini jo pannassa]
* valkoinen, koska 1. patriarkaalinen, koska 2. ylivallan merkki ja koska 3. kolonialismi
Mitähän muuten enää jää puettavaksi, hmm...."

Ja vielä kyynisempi vastaus samalta tutulta:

"Pitää olla kaiketi sateenkaaren värit ja kolmio-pisteet-neliöt yllä (miten onnistuu ilman sinistä, eivät sitä wökeltäjät vaivaudu eivätkä kykene pohtimaan....)"

Anonyymi kirjoitti...

Juuri ehdin Ylen jutun lukea ennen tätä kirjoitusta. Hoin mielessäni, miten mielenvikaisia nuo Ylen toimittajat oikein ovatkaan, pohjanoteerauksia aina vaan. Omistan Hawai'ipaidan naisversion! 😁 Helsingissä on liike, jossa mieletön Hawai'ipaitavalikoima. Tilatkaapa omanne Garagelandista. Olenkohan sitten rasisti, kun lähden Hawai'ipaidassani Hawai'ille? Ja ketkäs ne omivatkaan sateenkaaren? 80-luvulla mulla oli sateenkaarenvärinen matkalaukkuvyö, panin kirpparille. Ehkä voisiko joku päivä vielä tolkun ihmiset määrässä voittaa?

Anonyymi kirjoitti...

Alkoi hihityttämään, olisko rekkari HH-88 vapaana...

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Asiasta ei kai ole sanottu ääneen sitä tragikoomista puolta, että me ajatushistorian harrastajat elämme jossain mielessä onnellista aikaa, kun ihan silmiemme edessä elpyy nähtävillemme muinainen primitiivinen maailma taikauskoineen ja -kaluineen. Ei tarvitse vain lukea asioita kirjoista ja yrittää niihin eläytyä -- olemme nyt ihan keskellä tavatonta tajunnallista taantumaa, jossa tabut ja toteemit ovat muuttuneet osalle porukasta ihan todellisuuvoimaisiksi.

On tetysti omaan aikalaisajatteluumme kuuluvia juttuja, jotka saattavat hieman haitata sen ymmärtämistä mitä ympärillämme nyt tapahtuu. Sanoisin, että yksi ajattelumme rasite on sen opillisuus, eli se tapa jolla tulkitsemme kaikki ilmiöt jonkin "ismin" aikaansannoksiksi. Opillinen ajattelulaatu on oman historiamme, eurooppalaisen uuden ajan tuote, ja sen juuret juontavat tuonne muutaman vuosisadan taakse, jolloin uudet tiedonalat alkoivat jakautua ja pirstaloitua sisäisesti -- tutkimuskohteiden mukaisiin suuntiin, selitysmallien mukaisiin koulukuntiin, jne -- ja lopulta päädyttiin nykyiseen "ismien" maailmaan, jossa sitten kaikki mahdolliset ajatusainekset jo menevät sekaisin, ja tiedolliset ja aatteelliset ainekset saavat sulaa yhteen.

Yritämme nytkin nähdä nämä sosiopsykkiset taantumailmiöt ikään kuin ne olisivat jonkin "ismin" tuotteita. Uskokaa vaan -- eivät ole. Tai voisivat olla siis minkä tahansa "ismin" tuotteita. Kyseessä ovat oikeasti vain omaan aikaamme kuuluvan tajunnaöllisen taantuman tuotteet -- ne ovat tyypillisesti pirimitiivisen mielen ilmiöitä, ja ne olisivat ihan samanlaisia, vaikka nyt eläisimme minkälaisten ideologioiden keskellä tahansa.

Tabu ja toteemi syntyvät uudestaan! Mikä mahtava renessanssi -- toki etumerkeiltään täysin päinvastainen kuin se renessanssi, josta eurooppalaisen uuden ajan ajattelu -- se joka johti valistukseen -- alkoi. Nyt sukelletaan niin primitiivisiin sielun syvyyksiin, ettei vastaavaa voi tapahtua muualla kuin koelaboratoriossa ja syvässä hypnoosissa, jossa yksilön "tahto" saadaan siirtymään henkilöltä toiselle ja voidaan taikoa esille luja vuorenvarma usko vaikkapa siihen, että hakaristi on taikakalu, joka tartuttaa pahuuden jos sellaiseen koskettaa tai edes vilaukselta näkee.

Voi tätä maailmaa. Ellei suurin osa porukasta olisi täysin tolkuttomia ja loput sillä rajalla, huvittavaahan tämä olisi. Nyt se on jotain muuta, en vain oikein keksi kyllin kuvaavaa sanaa tälle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Seppo Oikkoselle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tolkun ihmiset ovat varmasti määrässä suurempia mutta mediametelissä pahasti tappiolla.

Ano2: Yritin vähän tönkiä ja ei sitä käsittääkseni ole ainakaan kielletty.

Seppo: Totta. Totesin itse eilen että me ollaan taantumassa keskiajalle ”älyllisten humanistien” toimesta.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä teistä muista, mutta minä ainakin pesen hiukseni terva shampoolla . Ja käytän ihan saatanasti vettä kun ajelen parran sänkeäni. Ja ostelen kaikkea kivaa, kun kokkailen. Esim possua. Siinä sivussa ryyppäilen viiniä. Saatanpa ottaa ryyppyä viskistä. Nautin elämästä. Minua ei mitkään vihervassurit sokaise.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, ei siinä auton merkissä/logossa tarvitse mennä merta edemmäs. Löytyy ihan Euroopasta, vanha printeinen merkki. Muistaakseni aloittanut aikoinaan hevosajureiden rattaiden valmistuksella. Nykyisin monipuolinen liikennevälineiden valmistaja.
SKODA, sen merkissä on kuvattu inkkari pää ja päähine. Noin tyyliteltynä.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Nykynormien mukaan ainoa hyväksytty auto olisi kakkosrähinän jälkeen Itäsaksan puolelle jäänyt DKV joka nimettiin uudelleen IFA'ksi. Nimihän tarkoitti että auto oli rakennettu Ilman Fasistien Apua.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Skodan merkissä on siivellinen nuoli, ei inkkaria.

Anonyymi kirjoitti...

Pohjoismaiden suosituimpia autoja on Volvo. Autotoimittajat muistavat Volvo-jutuissaan aina mainita, että päiväajovalot on Tor:n vasarat muotoilultaan. Tarkoittaako tämä sitä, että valtava määrä autoilijoista on uusnatseja, jotka liikenteessä piiloviestivät toisilleen? Polestareissa sama juttu...

zones kirjoitti...

Meilläpä oli ihan äskettäin - 50 vuotta sitten - kuplavolkkari OJZ-88. Huomasin 2016 saman kirjainyhdistelmän tulleen uudelleen käyttöön kun vastaan tuli useampikin OJZ-auto. Nokkelana päättelin rekkarikierron olevan 50 vuotta. Harmi, ettei em. menopeli ole kestänyt näihin päiviin.

Kirjoituksen aiheena olevaa artikkelia silmäilin ja totesin sekopäitten horinoiksi. Paha vain tuolla tallaa porukkaa, joille tuokin uppoaa. Sanoisin heikompilahjaisten kiihottamisen ja villitsemisen siirtyneen seuraavalle asteelle, esim. HS:n kommenteissa sallitaan jo avoimesti perussuomalaisten vihaaminen ja hävittäminen.

Kaipa suurin osa kansasta on vielä jotenkin järjissään, mutta heille ei anneta palstatilaa. On huolestuttavaa nähdä, kuinka helpolla ihmiset saadaan manipuloitua aivan älyttömän tarinan taakse. Tietämättömyys ja tyhmyys on paha yhdistelmä. Epäilen, ettei "persuntappajista" yksikään ole tietoinen puolueen ohjelmasta jne. Mitäpä luulette, löytyisikö Suomesta yhtään natsia vaikka kuinka etsittäisiin?

Milloin näemme antirasistifasisti-falangin hyökkäävän vaikkapa UPM:n tehtaille tuhotakseen natsipersujen työpaikat ja mahdollisuuden elannon hankkimiseen?

Autoista tuli mieleen muutaman vuoden takainen tapaus Helsingin Myllypurosta. Yön pimeydessä olivat oikeudenmukaisuuden ritarit käyneet puhkomassa kuuden(?) auton renkaat taistelussa paremman maailman puolesta. Helsingissä on myös tapana naarmuttaa kalliiden autojen maalipintoja samaisen taistelun nimissä.

zones kirjoitti...

Jäi äärioikeisto pyörimään päähän. Olen selittänyt termiä tutuille ympyrämallin avulla, yleisesti ajatellun poliittisen suoran sijaan. Ympyrässä kun itsensä vasemmistoksi mieltävät kääntävät katseensa äärimmäisen oikeaan, huomaavat he äärioikeiston olevan aivan vieressä.

Samanlainen juttu kuin astronautti, kosmonautti, taikonautti jne. Samaa porukkaa eri nimillä. Pieniä vivahde-eroja toki löytyy, mutta aatemaailma on sama. Pahimmat viholliset ovat uskonveljiä, suurin erimielisyys tulee siitä, ketkä laitetaan ensin leireilemään.

Uskonvihollisia täytyy aina löytyä, eihän muuten päästä kilvoittelemaan puhdasoppineisuuden asteikolla. Suomesta kun ei natseja löydy, on perussuomalaisista alettu tehdä sellaisia. Iso ongelma on siinä, ettei ole mitään tekoja, joilla osoittaa natsius, niinpä piti pystyttää mielikuvakampanja.

Olen pariinkin kertaan lukenut Tapani Baggen Hämeenlinnaan sijoittuvat kertomumkset, mutta kaipa ko. kirjat on nyt kannettava roviolle.

Anonyymi kirjoitti...

Voisikohan jokin muu taho, jota kukaan varmasti ei epäilekään natseiksi, omia nuo numeroyhdistelmät, niin että uusnatsit menettäisivät ne symbolit?
Ja voisikohan sellainen taho saman tien omia hakaristinkin, tai ainakin yrittää? Silloin uusnatsit menettäisivät epäilemättä tärkeimmän, alkuperäisiltä natseilta omaksumansa symbolin.
Eihän sekään ollut natsien keksimä, yhtä vähän kuin riimut tai jotkin numeroyhdistelmätkään, vaan he omivat sen.
(Ja varsin tehokkaasti siinä onnistuivatkin, kun se vielä lähes 80 vuotta natsivallan kukistumisenkin jälkeen tuo useimmille heti mieleen juuri heidät.)
Vertailun vuoksi: Napoleon III:n aikana (1852-1870) Marseljeesi oli Ranskassa opposition symboli ja sellaisena kielletty. Mutta kun Ranska vuonna 1870 joutui sotaan Saksaa vastaan, Napoleon III halusi ottaa isänmaalliseen käyttöön kaikki symbolit, jotka vain jotenkin liittyivät Ranskaan, ja niiden joukossa Marseljeesinkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Huru-ukolle, Ano2:lle, Thorvald Eskilinpojalle, Ano3:lle, zonesille ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kovasti samoilla linjoilla ollaan.

Huru-ukko & Thorvald: Siivekäs nuoli se minunkin mielestä on. En tiedä sitten vanhemmista logoista.

Ano2: Ja DKV:n lempinimihän oli Tekovika.

Ano3: Että tämänkin ne ruotsalaiset kehtasivat tehdä.

zones: Kaiken kaikkiaan erittäin hyviä huomioita sinulla.

Ano5: Ei vaan taida olla niitä halukkaita. Yhtä lailla väkivallan ja alistuksen tunnus sirppi ja vasara taas ei ole millään lailla demonisoitu. Toisin sanoen oikeus seuraa voittajan miekkaa eikä mitään muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Ai jaa...ei siis lentävä kyrpä?

Anonyymi kirjoitti...

Katson ja korotan. Itselläni on tämä homma sen verran verissä, että olen syntynyt erään kuukauden 14. päivä vuonna 88.

Jos jotain muutakin kun numeromagiaa niin tuli kiinnitettyä huomiota katutason mainontaan. Tiedä sitten onko kyseessä joku yksittäinen kylähullu, mutta ainakin omilla kotikulmilla on toistamiseen noita kommunismin ihanuutta julistavia A4:sta hieman pienempi julisteita. Avainsanoina näyttäisi olevan "Alas hallitus" ja "Kommunistinen kapina". Ainakin noin omaan korvaan tuo menisi aikalailla natseista. Kuten Zones tuolla rivien välistä mainitsi, eihän sosialistilla ja kansallissosialistilla ole mitään ratkaisevaa eroa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja E.H:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Jaa no, mielikuvituksensa kullakin.

Ano2: Veikkaan, että tuota kommunistista kapinaa julistavista aika harva käy varsinaisissa töissä.

E.H: Erittäin hyviä huomioita. Ja kyseiselle Kyllöselle voisi sanoa että mitäs jos keskittyisit asiaan etkä kravatteihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Antifilatelistille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Kiitos hyvistä lisäyksistä.

Antifilatelisti: Koska en tiedä suojaväriä varmaksi niin en osaa sanoa. Mutta PT-media kertoo tarkemmin:

https://pt-media.org/2023/08/16/uussuomalaiset-aloittivat-joukkotappelun-espoolaisessa-koulussa/

Anonyymi kirjoitti...

Zonesin kommentista tuli mieleen:
Voitaisiinko sanoa, että äärimmäinen oikeisto ja äärimmäinen vasemmisto ovat yhtä kaukana - tai yhtä lähellä - toisistaan kuin maapallolla ovat äärimmäinen itä ja äärimmäinen länsi - toisin sanoen: itäinen ja läntinen 180. pituuspiiri!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tästähän voi sanoa että natsit olivat yhtä lailla sosialisteja kuin kommunistitkin. Eivät ne mitään äärioikeistolaisia olleet.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Jaha, pitääpä katsoa mistä täälläpäin saisi pari havaiji-paitaa... niitähän pitää alkaa pitämään.

Lempäälässä oli muutama kölvi keksinyt hyvän pilan eli vetivät koulun lipputankoon oikein kunnon punalipun. Sellaisen missä on valkoinen ympyrä ja musta hässäkkä keskellä. Ja sitten karkuun ja kulman taakse nauramaan kuperkeikkanaurua kun koulun tädit ja kunnan sedät tohottaa naama totisena nasseista.... Lenpäälä ole nasseja nähnytkään, mutta pisteet nykyteineille, niissäkin on vielä nykyäänkin teekkarihenkeä nauraa kaiken maailman töhöille, totisille torvensoittajille, jotka näkee rassismia ja uusviiksivalluja joka kadunkulmassa.

Anonyymi kirjoitti...

Saksa laillistaa kannabiksen. Meillä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen punavihreä gängi tehnee saman, jos nyt sattuvat voittamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Natsit äärioikeistoa?

Die Rote Front oli äärivasemmistoa, Reaktion taas äärioikeistoa, NSDAP oli näiden välimaastossa kuin keskusta konsanaan.


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Kertoisiko joku missä ohjelmassa tuo vaarallisen kiihottava paita esiteltiin? Haluan nauraa kunnolla.

Strix Senex kirjoitti...

Tulipa mieleen tuosta toimittajan jutusta, jossa hän jahtailee siellä sun täällä näkemiänsä äärioikeistosymboleja joku vuosien takainen juttu Ruotsista, jossa joku toinen toimittaja oli pahoittanut mielensä leipomon ikkunassa näkemistään piparkakku-ukoista. Ne kun olivat hänen mielestään selvää ja räikeää rasismia. Ja tästä tulee mieleen, että minkähänlainen henkinen kypsyystaso mahtaa olla henkilöllä, joka näkee kaikkialla pahuuden voimien salattuja symboleja, joilla on maagisia voimia ja joilla lähetellään salattuja viestejä. Olisiko tullut luetuksi liikaa Harry Pottereita ja jäänyt ymmärtämättä, että ne ovat fiktiota, eivät tosielämän kuvauksia. Voi hyvin kuvitella, että kun kehitys vielä himpun verran kehittyy, tällaisilla toimittajilla on taskussaan taikasauvan korvikkeena sateenkaarilippu, jonka he näitä pahuuden symboleja nähdessään kaivavat esiin, heiluttelevat sitä ja mutisevat ”evanescum fascimus” tai joitakin muita sen tapaisia taikaloitsuja.

Eipä tässä voi muuta kuin siteerata erästä Peter von Baghin legendaarista elokuva-arvostelua, journalismiin sovitetussa muodossa. Tasokas journalismi edellyttää näkemystä. Tuollaiset toimittajat eivät näe edes perssilmälläkään. Turha tässä on enää jeesustella. Suomalaisen journalismin pohja on syvempi kuin syvin kaivo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle. Ano1:lle, Taiisteluvälineupseerille, Ano2:lle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

Thorvald: Luulenpa että poliisi pannaan tönkimään asiaa kaikin mahdollisin voimin. Tuosta jutusta tulee mieleen se Lahden Ku Klux-mies.

Ano1: Varsin mahdollista eikä välttämättä jää kannabikseen.

Tvälups: Äärioikeistotermihän keksittiin kun eihän kaksi sosialistista maata sentään voi sotia keskenään.

Ano2: En tiedä onko ollut jossain ohjelmassa. Jos joku tietää, niin kertokaa, kiitos.

Strix Senex: Jonkinlainen muistikuva tuosta on minullakin. Ja siteerauksesi osuu kyllä kohdalleen.

QroquiusKad kirjoitti...

"Reaktion" tarkoitti siis reaktionaarisuutta eli taantumuksellisuutta;
tavoitetta palauttaa yhteiskunnan tila johonkin aiemmin vallinneeseen.
Taantumuksellisuus saavutetaan myös passiivisesti konservatiivisessa yhteiskunnassa estämällä sen tarvitsema hienosäätö, jolloin pysytään paikallaan kaiken muun liikkuessa etenpäin.

Kansallissosialismi oli mitä radikaalein liike, joten ei se kommunismin ja taantumuksellisuuden välimaastossa ollut.
Sitä voisi kai parhaiten kuvailla fascismiksi rasismilla:

italialainen fascismi oli nationalismia, sosialismia ja militarismia yhdistelevää valtionpalvontaa, johon ei kuulunut minkäänlaisia rotuoppeja.
Niinpä fascistinen valtio voi olla monikulttuurinen, jos kaikki sen kansalaiset hyväksyvät olevansa soluja valtio-organismissa, jollaiseksi valtio ajateltiin.

Kansallissosialismi omaksui fascismin perusajatuksen, mutta valtion sijaan palvonnan kohteena olivat kansa ja rotu, jotka arvotettiin keskenään.
Niinpä III Valtakunnassa saattoi olla turvallisin mielin, jos oli vaaleatukkainen sinisilmäinen saksalainen ja piti päänsä kiinni.
Alirotuisella ei sen sijaan ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä maasta.

Stalinismissa puolestaan valtio nähdään koneena, jonka ratas yksittäinen kansalainen on.
Muuta eroa ei hitlerismin kanssa olekaan, paitsi että Järjestelmän hampaisiin joutuneella oli teoreettinen mahdollisuus katua syntejään ja olla jatkossa parempi ratas yhteiskuntakoneessa.

Saksassa juutalainen ei voinut pyytää anteeksi syntyperäänsä.

Joppos123 kirjoitti...

Taitaa valtaosa vihervasemmistolaisesta toimeittelijakunnasta käydä nykyisin hallusigeeneillä. Ennenvanhaan ne vaan veti viinaa.
Natseille silmäniskuja näkee joka puolella jos aamun aloittaa taikasienillä.
Minulla roikkuu kaulassa Suomen vaakunaleijona kaikkien maailman suuruskontojen symbolien rinnalla ja onpa kroppaan tatuoitu myös barettileijona aika isolla.
Olen siis äärinatsi.
Emeritusproffa Vihavainen on oikeassa. Suomen rappiomedia on lähtenyt hihamerkkipolitikoinnin paskavirtaan mukaan.
Syykin on selvä.
Vihervasemmisto ja sen koirat valtamediassa eivät hyväksy demokraattista vaalitulosta.
Ulina tulee vain yltymään.

Anonyymi kirjoitti...

Jaa-a. Kun aikoinaan eli vaikkapa 20 -40 vuotta sitten oli nastaa lähteä käymään ruotsissa, niin sitähän markkinoitiin tyyliin kuninkaallisena maailman menestyneimpänä yhteiskuntana, mistä kaikkien pitäisi ottaa mallia. Olihan ruotsi 90 luvulla hieno maa ja on toki sitä vieläkin. 90 luvulla tuli siellä asuttua. No nythän on ruotsiin annettu terrorismi varoitus luokkaan 4. Isis ja al qaida uhkailevat, että verilöylyä on tiedossa. Ihmettelen vaan, että miksi suomen ministeriöt eivät varoita suomalaisia hengenvaarasta maailman turvallisimmissa maassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Joppos123:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ihan hyviä huomioita. Lisään tähän sen että mikäli Mussolini olisi älynnyt kääntää kelkkansa niin kuin Italia ykkösrähinässä niin Italia olisi vieläkin fasistinen valtio eikä sitä pitäisi kukaan mitenkään ihmeellisenä. Ja Mussolini olisi aikanaan kuollut vanhuuttaan arvostettuna kansan isänä. Sinänsä muuten Stalinin Neuvostoliitossa ei sielläkään katuminen pahemmin auttanut. Jos oli määritelty kansanviholliseksi niin sitä oli sitten monttuun saakka.

Joppos123: Joo, ennen vanhaanhan oli termi ”litkivä journalismi” mutta voi sanoa että laatu siinä oli huomattavasti parempaa kuin nykyisessä. Ja joo, vihervasemmisto ei hyväksy demokraattista vaalitulosta. Ja koska siitä ei ole enää mitään kapinaa aikaiseksi saamaan niin aseena on median avustuksella tehty joukkorääkyminen.

Ano: Kävinpä minäkin Ruotsissa joskus 1980-luvulla ja kyllähän se oli ihan eri maailmasta kuin nyt. Vaan ruotsalaiset saivat mitä tilasivat. Se oliskin muuten aika kova veto kun Suomessa varoitettaisiin matkustamisesta Ruotsiin.

Anonyymi kirjoitti...

Jep. Elvistellään nyt, että pari kertaa tullut oltua naimisissa. Ensimmäinen oli aito riikinruotsalainen. Ja pari lasta. Toinen oli aito suomalainen. Siinä välissä oli japanilainen, joka oli töissä ruotsissa. Kivaa oli, mutta sitten kotio Japaniin. Siis tämä nainen. Siihen aikaan kun tukkaraja oli alempana, piti tehdä valinta. Should i go or shoud i stay? Joka tapauksessa pointtini on, että olen hänen kanssaan edelleen yhteyksissä ha olemme ystäviä. Ei ruotsi enään. On kuulemma japanin ulkoministeriökin antanut varoituksen ruotsista. Semmosta.

Dr Outhouse kirjoitti...

En ole minäkään ikinä kuullut mistään Bubbeluu Boiseista vai mikä se oli. Joskus jollekin vaahtosuulle huomautin, että kahdeksas kirjain (eli tämä 88 -juttu) on saksalaisissa aakkosissa kirjain G. Hukkaan meni.
Ostin muiten kolmannen havaiji-paitani eilen. Tykkään kuosista. Ja Helly Hansen tekee sopuhintaisia takkeja, että hv vaan natsinnäkijöille.
...ja perkale sentään, ajan myös vanhalla Porschella. Olenpa oikea sika.

Anonyymi kirjoitti...

Reaktion halusi Weimarin Saksassa palauttaa keisarin valtaistuimelleen, joten sen käsitys taantumuksesta oli hyvinkin radikaali. Kommunistit, natsit ynnä muut demokratiaa edustavat tahot eivät tätä kannattaneet pienimmässäkään määrin.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Dr Outhouselle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Jaa-a, taidat olla sellainen kokemusasiantuntija. Ja jos Japani on varoittanut niin siitähän voi todeta että Japani on varsin fiksu maa.

Dr Outhouse: Et vain sika vaan jopa natsisika. Muistelenpa muuten että venäjän kielessä ei ole h-kirjainta ollenkaan.

Tvälups: Se Weimarin Saksan 1920-luku oli sellainen että periaatteessa siellä olisi voinut päästä valtaan vähän yks sun toinen porukka. Eniten siitä ajasta muistuu mieleen tietysti se järkyttävä hyperinflaatio.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy kysyä. Onko teillä kellään ollut venäläistä/ lähi- itäläläistä työkaveria?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. On ollut. Venäläisistä on ollut suht hyviä kokemuksia ja lähi-itäläisistä taas huomattavasti huonompia.

Joppos123 kirjoitti...

Tähän kohtaan sanoisin notta, työkavereina ei ole koskaan ollut ryssää eikä kähtävää. Semiryssiä on ollut eräissä tehtävissä ja siihen aikaan ei vielä kuuluttu NATO:n porukkaan.
Olivat aika lapasia paitsi Makedonian erikoisjoukot. Ne olivat hyviä solttuja.
Bulgarialiset, Romanialaiset ja Unkarilaiset ihan lapasia.
Kähtävistä en osaa sanoa kun ne olivat siellä tähtäimen toisella puolella.
Jenkit ja britit ovat ammattilaisia. Niiden kanssa ei tarvitse arpoa eikä ole kielimuuria.
Edellämainittujen kanssa homma toimii ja jos tarve vaatii löytyy tulivoimaa.

Noista Makedonian erikoisjoukoista sen verran, että ne tungettiin aikoinaan esmes Helmlandissa aika paskoihin paikkoihin ihan vaan siksi, että haluttiin nähdä mihin niistä on ja saivat kyllä kannuksensa.
Kovia poikia

Joppos123 kirjoitti...

Ryssä on 1000 vuotta munille potkittu degeneroitunut rämeihminen. Mikään muu ei selitä sitä,että ne edelleen tunkevat poikiaan lihamyllyyn "tsaarin" käskystä.
Kuollut poika on monissa ryssän "tasavalloissa" arvokkaampi kuin elävä.
Mitä se kertoo kansasta?
Samaan aikaan Pietarissa ostellaan lattea ja esspressoa normaalisti.
Ukrainan pitäisi iskeä Pietariin, ei Moskovaan.
Putleria ei Moskova kiinnosta mutta Pietari kyllä.

Ryssä on rämeihminen. Sitä kiinnostaa vain
1 syöminen
2 paskominen
3 naiminen

Nyt saadaan putlerin sotaan uutta porukkaa.

"Putlerjugend"
Homma on vaan se, että ihan sama kuka tai mikä sitä rynkkyä kantaa on laillien kohde ja se ammutaan.
Näin se menee.

Joppos123 kirjoitti...

Mä nyt vaan himmailen. Toi lappi oli ihan eri juttu mihin oli tottunut. Olenhan käynyt ennenkin mutta en noin karuissa meiningeissä.
Hyvin siellä pärjäsi vanhoilla sissiopeilla.
Jokunen vuosi (noin 6) tuli koulutettua sissihommia ja ei mennyt hukkaan.

Trilisser kirjoitti...

Muutamia huomioita. Pakko kirjoittaa numerojärjestykseen, jotta saa tolkkua puhelimella kirjoittaessa.
1. Muuan tri Goebbels toteaa puheessaan 1935/36, että kansallisissosialismi on nimenomaan oikeaa sosialismia, jonka tarkoitus on "pelastaa" sosialismi "juutalaisten pilaamalta sosialismilta eli bolševismilta". Luulisi Joosepin sen tietävän.
2.Toisaalta Aatu "puhdisti" puolueesta ne alkuperäiset sosialistit eli Strasserin veljekset ja röhmiläiset.
3. Israelilainen hyvin epäkorrekti tutkija Martin van Creveld toteaa, että jopa Aatun Saksassa naiset olivat se etuoikeutettu sukupuoli. Aatun Saksa oli maailman ensimmäinen maa, jossa äitiysetuuksia annettiin myös yh-äideille.
4. Mussolinin Italia oli maapallon kaikista diktatuureista löyhin ja kansalaisilleen vähiten pakottava. Yksi hyvä mittari yhteiskunnan totalitarismin asteesta on sen suhtautuminen turismiin. Ja Mussolinin Italia panosti vahvasti turismiin. Vrt. Neuvostoliitto ja Pohjois-Korea.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Trilisserille & kiitos lisäyksistänne.

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän se Benito ollut edes valtionpäämies, vaan Italia oli kuningaskunta ja Musso sen pääministeri, jonka Viktor Emanuel III lopulta pani viralta.
Puolueessaankaan hän ei ollut Numero Uno kuten kollegansa der Adolf oli joka asiassa, vaan hänen yläpuolellaan oli Suuri Fascistineuvosto, joka antoi alkuvauhdin erottamiselle.

Onkin ehkä hieman kyseenalaista, saattaako fascistista Italiaa edes pitää diktatuurina?