perjantai 8. maaliskuuta 2019

TULOS


Hallitus sitten teki sen viimeisen – varsin epätoivoisen – vaalikikkailun ja iski hanskat tiskiin vaalikauden kalkkiviivoilla ajatellen ehkä äänestäjien tuumivan että olipa kepulta, kokoomukselta ja mitänenytolikaan-porukalta suoraselkäistä ja rehtiä toimintaa. Tätähän mainosti muuan Juha Sipilä joka totesi tiedotustilaisuudessaan periaattettaan ”tulos tai ulos”. Tätä periaatetta olisi ehkä kannattanut käyttää jo vuonna 2015 ja silloin oltaisiin ehkä voitu puhua suoraselkäisyydestä. Mutta hotellin respan näkemyksen mukaan Sipilä on aivan turhan vaatimaton. Kyllähän nyt historiaan jäävä hallitus sai aikaan tulosta ja rutkasti saikin. Muistellaanpa muutamia:

- Hallitus sai aikaan vuoden 2015 arabi-invaasion, Sipilä sen suurimpana sisäänheittotuotteena.

- Hallitus sai aikaan uuden suomalaisen sotilastaktiikan. Vanha ”maahantunkeutuja edessä, tulta”-taktiikka päivitettiin edistyksellisempään ”maahantunkeutuja edessä, laukku: kanna”-taktiikkaan.

- Hallitus sai aikaan sen että Suomi pääsi nauttimaan terrorististen murhien lisäksi muuten vaan murhista, tapoista, pahoinpitelyistä, ryöstöistä ja raiskauksista vielä entistäkin enemmän.

- Hallitus sai aikaan sen, että noita rikoksia tekevien tyyppien maahantuloa ja maassanotkumista ei saa arvostella.

- Tuohon asiaan liittyen hallitus sai aikaiseksi poliittisen mielipide- ja valvontapoliisin.

- Hallitus sai aikaan tilanteen jossa vanhustenhuollossa – samoin kuin omalla alallani lastensuojelussa – välttämättömät peruspalvelut siirtyvät entistä enemmän maattomille ja kasvottomille pörssiyhtiöille ja palvelun taso sen myötä romahtaa.

- Hallitus jatkoi tuloksekkaasti federalistista linjaa jatkaen Suomen itsenäisyyden rippeittenkin repimistä.

- Hallitus sai aikaan sen tilanteen että edellämainitut seikat ovat kyseenalaistamattomia itseisarvoja.

- Ja hallitus sai aikaiseksi varsin historiallisen taikatempun eli se toimi puolet toiminta-ajastaan sellaisen apupuolueen tukemana jota ei edellisissä eduskuntavaaleissa ollut olemassakaan.

Tässä hieman makuja. Niin ettäkö ei tullut tulosta? Harva hallitus on tehnyt niin paljon tulosta kuin Sipilä I.

Historia tosin aikanaan määrittelee että millä etumerkillä tuota tulosta arvioidaan. Voi olla ettei etsitä konekiväris ja Lahtist, vaan etsitään syyllist. Ja hotellin respassa pahoin pelätään että se seuraava – mahdollisesti vihervasemmistolainen hallitus – tekee vielä enemmän tulosta.



49 kommenttia:

Tita kirjoitti...

Mutta Bernerillä on nyt vapaata latua siirtyä ruotsalaisen pankkimaailman iloksi. Onneksi hän ei ehtinyt myydä enempää suomalaista kansallisomaisuutta. Paljon tämä hallitus ehti sitä(kin) tuhota.

Muistolauseena voisin erityisesti mieleeni painuneita saavutuksia tämän hallituksen osalta mainita myös vähäosaisten suomalaisten tilanteen kurjistamisen maksimoiminen, jonka kompensaationa tarjottiin maahan "pakolaisina" tulleiden ylitsevuotava palveleminen. Jakoihan se kansan kahtia.

Samoin mieleeni jäivät niin perin lukuisat lakialoitteet, jotka huonosti valmisteltuina äkkiä kokoon potkaisten tuotiin julkisuuteen vähintäänkin perustuslain vastaisina, ja vedettiin taas pois.

Lista jatkuu kyllä, jos oikein muistelemaan alkaa. Nyt otan popcornit esiin ja seuraan mitä tästä Kepun vaalijippoyrityksestä seuraakaan. Moneenko menee täydestä ja miten media tämän laatii agendaksi. Ylen uutisia lukemalla selviää ihan järkyttävän helposti, mihin suuntaan vaalikarjaa halutaan ajaa. Sitten on vain viisasta toimia ihan vastoinpäin.

Juho kirjoitti...

Päivitys alaspäin.

Sixpack hallituksessakin oli riittävästi kestämistä. Se oli liian laajapohjainen ja kun jokainen veti omaan suuntaansa ei valmista tullut mistään. Huikeuden huippu koettiin, kun hallitus äänesti omaa esitystään vastaan. Kutsuttakoon sitä vaikkapa kyvyttömyyshallitukseksi.

Kun Sipilän hallitus astui virkaansa elättelin heikkoa toivoa, että se saisi jotain aikaankin, eivätkä asiat vain junnaisi paikoilaan. No saihan se aikaan, mutta olivatko aikaansaannokset Suomelle ja suomalaisille edullisia onkin ihan toinen juttu. Kyvyttömyys vaihtui maanpetokseen. Jos se ei ole päivitys alaspäin niin en tiedä mikä. Mikä pahinta, punaviherhallituksella on kaikki eväät pistää vielä paremmaksi.

Lisäksi tämä saattaa toimia yleensäkkin ennakkotapauksena entistä härskimmille ja opportunistisemmille hallituksille. Samalla kun hommat politiikan parissa muuttuivat luottamustehtävästä ammatiksi, siirtyi kunnanvaltuusto/eduskunta/europarlamentti työn painopiste yhteisten asioiden hoitamisesta oman työuran edistämiseen. Kukas sitä nyt omaa työuraansa sabotoisi? Edes silloin kun isänmaan kohtalon ja kansallisen eloonjäämisen kaltaiset pikkuasiat ovat vaakalaudalla. Korkeintaan Risto Ryti.

Oliko se juurikin Sipilä, joka jossain EU elimessä sen totesi. "Me tiedämme mitä pitäisi tehdä, mutta emme miten tulisimme sen jälkeen valituiksi uudelleen."

Kumitonttu kirjoitti...

Suotta Ykä SDP:tä ja Antti Rinnettä pelkäät. Niin ikävä kun onkaan se avoimesti todeta, Orpo ja Pipilä eivät eroa SDP:stä millään tavalla. Kari Rajamäki oli fiksu demari, ja jälkikäteen ajatelen myös Jutta Urpilainen oli hyvä. Sekoomuksessa Wille Rydman, Susanna Koski ja Elina Lepomäki ovat hyviä. Kepun paras kanisteri oli Anne Berner, mikä kertonee paljon.

Itse suorastaan toivon, että seuraavat ministerit tulisivat SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiiton edustajista, mutta ilmeisesti Li Anderssonia ei kukaan halua riesakseen, joten Orpo jatkanee Kokoomuksen vuodesta 1987 tauotta jatkunutta hallitustaivalta (pl. 2003-2007). Se, että Kokoomus luultavasti hävinnee Perussuomalaisille eduskunnan toiseksi suurimman puolueen paikan, ei vaikuta, koska PS ei yksin voi hallitusta muodostaa, ja sellaista hallitusohjelmaa, jonka Halla-aho hyväksyisi, ei mikään muu puolue hyväksy.

Seuraavan hallituskauden aikana Suomi vajoaa lamaan, ja verokertymä tippuu vähintään viisi miljardia vuodessa, ehkä jopa kymmenen. Se aiheuttaa lähes venezuelamaisen romahduksen, jonka seurauksena veroaste nousee nykyisestä ja julkisille palveluille tulee asiakasmaksut. Kiinteistövero, polttoainevero, energiavero ja arvonlisäveroa nostetaan lisää - uutuutena kilometripohjainen autovero. Olettaa voi, että listalle lisätään risteily- ja lentovero, kun rajamuuria ei kehdata Trumpin jälkeen rakentaa.

Hallitus ei kestä vaalikauden loppuun, vaan hajoaa jo vuonna 2020 loppuvuodesta. EKP ei pelasta Suomea, joten IMF tulee ottamaan kopin valtiontaloudesta. Se tarkoittaa työttömyysturvan minimoimista, virkamiesten massiivista irtisanomisaaltoa ja tietenkin yksityisen sektorin rajua supistumista, kun erilaiset julkisen sektorin tilaukset loppuvat.

En toivo ihmisille pahaa, mutta jos olisin esimerkiksi jossain LBGTitityyhdistyksessä, olisin varsin huolissani tulevaisuuden ansaintamahdollisuuksista nykyisillä menetelmillä. Eläkeläisenä olisin huolissani, jos terveydentila edellyttäisi laitoshoitoa.

QroquiusKad kirjoitti...

No joo, siitä laukkujen kantamisesta voi ehkä antaa synninpäästön:
se tehtiin kuulemma tarkoituksella, että päästäisiin tutkimaan laukkujen sisällöt. Hyvä tarkoitus, mutta huono toteutus:
eihän sillä päästy tarkastamaan kuin murto-osan laukut, mutta annettiin maahantunkeutujille kuva pelkurilampaiden maasta, jonka sotilaatkin tulevat pokkuroimaan heitä. - Vaan liekö heillä sen parempaa kuvaa Suomesta olisi muutenkan ollut.

Hallituksen eroaminen antaa nyt Pipilälle ja Petturi-orvolle tilaisuuden keskittyä vaaleihin omien puolueidensa johtajina vailla hallituksen painolastia. Samalla saivat kuopattua Soten, josta huomasivat ettei tule lasta eikä paskaa. Ounastelin samaa jo pari viikkoa sitten, tosin niin että Sotea veivataan vaaleihin asti, ja uusi hallitus pesee sitä sitten kätensä. Tekivät sitten näin.

Uusi hallitus on todennäköisesti demari-vihreä-sekoomus, jossa viimemainittu on uskollisena holkerilaisena konsensus-apupuolueena.

Mitä se on, kysyi Luther?
No, ensinnäkin rajat avataan apposen auki, ja kustannukset maksatetaan veronkorotuksilla.
Toiseksi HX-hanke kuopataan liian kalliina, koska eihän meillä ole enää varaa:
maahanmuutto on syönyt kaiken.
Kolmanneksi säädetään mediansuojelulaki, josta on ollut jo puhetta:
media kommenttikentät suljetaan, ja toimittelijoiden arvostelu kriminalisoidaan.
Neljäntenä saattaa hyvinkin tulla demokratian suojelulaki, jonka nojalla Perussuomalaiset kielletään. En sinänsä usko, että Rinteellä riittäisi pokka siihen.

Ei tarvitsekaan:
Oikeassa Mediassa Reijo Tossavainen fantasioi jo vuoden 2023 vaaleista, joissa PS saa yli 20 % äänistä, eikä sitä voi sulkea pois hallituksen muodostamisesta.
Paitsi että aivan hyvin voi:
voimasuhteet kun olisivat silti PS 40-50 - Järjestelmäpuolue 150-160.
Schwamm drüber, sanoi saksalainen.

Mitä tässä voi tehdä? En minä van osaa muuta kuin neuvoa nuoria, että kuopatkaa mahdolliset haaveet yhteiskuntatieteiden maisterin papereista ja niistä seuraavasta valtionvirasta, menkää amikseen ja opetelkaa joku hyödyllinen ammatti, jota voitte harjoittaa jossain järkensä säilyttäneessä maassa, kuten Unkarissa.

Me muut voimme vain odottaa miten ja mistä se viimeinen isku tulee ja kuka sen antaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä vallassaoleva kolmas sukupolvi pilaa kaiken, ennen maalla sanottiin että "Ensimmäinen
sukupolvi rakentaa, toinen kohentaa, mutta kolmas laittaa kaiken menemään," nämä
60,70,luvulla syntyneet ovat nähneet vain hyviä päiviä ja nyt ollaan niin isontalon poikaa
että. Kun neljäs sukupolvi taas alkaa rakentamaan, on se mahdoton paikka,
maa onkin pilattu lopullisesti muslimeilla.
Tammijärvi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Titalle, Juholle, Kumitontulle, Qroquius Kadille ja Tammijärvelle & kiitos kommenteistanne.

Tita: Berneristä tulee mieleen Suuren Laman aikana pelottavaksi termiksi noussut ”realisoija”. Vähäosaisten kyykyttämisestä mieleen tulee tietysti myös tämä ”aktiivimalli” joka oli/on yhtä aikaa tilastokikkailua ja suoraa haistattelua pitkäaikaistyöttömille. Vaalikarjaa halutaan ajaa valitsemaan järjestelmäpuolueitten välillä ja valitettavasti se niin tekeekin.

Juho: Sipilähän valittiin pääministeriksi Messiaana sixpackin jälkeen. Rinne valitaan pääministeriksi seuraavana Messiaana. Vaalikarja pallottelee ruton ja koleran välillä. Tuon mainitsemasi lauseen on käsittääkseni sanonut aikanaan muuan Juncker ja Sipilä siteerasi sitä.

Kumis: Hieman eri mieltä. Noita kaikkia voitaisiin määritellä sinänsä diagnooseilla mutta demareitten maahanmuutto-ohjelma vetää nykyhallitukseenkin nähden alempaa kuin käärmeen maha:

”Hallitus jäädyttää toistaiseksi muiden kuin vakavasta rikoksesta tuomittujen ulkomaalaisten maasta poistamiset. Hallitus nimittää [lukumäärä] henkilöä tutustumaan konsultteina jokaiseen maasta poistamista koskevaan tapaukseen. Konsultin löytäessä syytä epäillä maasta poistamisen aiheellisuutta joko menettelyn puutteiden tai tärkeiden inhimillisten syiden vuoksi tai siksi, että asianomaiselle voidaan myöntää jollakin perusteella oleskelulupa, maahanmuuttovirasta ryhtyy kielteisen päätöksen muuttamiseen itseoikaisuna.”

Tuo lama mitä todennäköisesti tulee. Veikkaan kyllä että Suomi ei suostu karsimaan julkishallintopöhöä ennen kuin viimeisen edessä. Kas kun se pöhö äänestää järjestelmäpuolueita kaikkein varmimmin.

Qroquius Kad: Sitä pelkurilampaitten kuvaa on annettu koko ajan. Ei vuodesta 2015 vaan vuodesta 1990. Ja nuo tulevaisuuden ennusteesi saattavat sattua valitettavan hyvin kohdalleen.

Tammijärvi: Valitettavan totta. Se neljäs sukupolvi saattaa joutua sotimaan ennen kuin se pääsee rakentamaan.

Anonyymi kirjoitti...

En oo edellisiä postauksia lukenu mutta tämä perkeleen pellejoukko muisti potkia päähän ei ainoastaa heikoimpia mutta myös kohtuutoimeentulevia, kuka sai hillot?

QroquiusKad kirjoitti...

Mielikuvien antamisesta toiseen suuntaan:
tähtitoimittaja Jessikka Aro jäi ilman USA:ssa jo myönnettyä arvostettua palkintoa, joka peruutettiin Trumpille henkilökohtaisesti osoitetun raskaan rynnäkkövittuilun johdosta.

Jessi-rukka itkeä pillittää nyt, kuinka tämä todistaa kaikille kuinka paha Trumpin hallinto kerrassaan on, ja samaan hengenvetoon julistaa verranneensa Trumpia Kremlin trollitehtaisiin ja aikovansa tehdä sitä jatkossakin plus muut vittuilut päälle:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0f3b489f-e3d7-4681-b78c-8a44a897cddf

Onko tässä nyt luettavissa rivien välistä huolestuttava viesti Valkoisen Talon suunnasta:
kertooko Trump tällä Suomen polittiselle ja mediaeliitille, että se vittuilu ja valehteleminen saisi pikkuhiljaa alkaa vähetä tai mielellään loppua?

Alkuun se saattoi olla hauskaakin, mutta kun se vain jatkuu ja jatkuu mm. lällättelemällä Trumpille "tervetuloa Helsinkiin, sananvapauden kaupunkiin" ja vertaamalla häntä sikaan, eikä mikään Trumpia koskeva uutisointi ole muuta kuin valehtelua, saattaa asianomaisen vieteri alkaa jo kiristyä.
Ja sitä samaa on odotettavissa ensi vaalikaudella.

Onko meillä varaa siihen, että Trump heivaa Suomen ulos kaikista ulko- ja sotilaspoliittisista kuvioistaan ja tekee Putinin kanssa diilin, että noille voitte tehdä mitä lystäätte, mutta Baltian ja Visegrád-maat jätätte rauhaan?

Anonyymi kirjoitti...

Ano -69 syntyneenä en allekirjota tuota aina ollu perseauki kun töitä oon tehny. Sitte rupesin rikoksen teille ja saatana et meni hyvin, oli talot,autot ja veneet. Ja tietysti sitä muuatta. 15v. Meni hyvin mut sitte typeryyksissään aattelin ruveta rehelliseks, nyt ei oo ku tuulenhuuhtoma perse. Yksinkertasesti sillon ku Isolama iski ei ollu rehellistä työtä, no ilmaseks ois saanu tehä mut sama laulu on nytkin. Ei niitä kymppitonnien tilejä töillä hankittu, ei ees tonnien.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Qroquius Kadille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Hyvä kysymys.

Qroquius Kad: Antaa Jessi-rukan pillittää rauhassa. Nimittäin tuon viestin oli jo aika tulla. Suomen valtamedia on avoimessa sodassa Yhdysvaltain presidenttiä kohtaan, se tapahtuu valtakoneiston suostumuksella (ainakaan se ei puutu siihen mitenkään) joten ehkä oli aika huomauttaa.

Ano2: On mullakin tuttavina ollut ammatti- ja taparikollisia. Jotka ovat todenneet että ei töitä tekemällä rikastu. Mutta ei me kaikki pystytä valitsemaan sitä tietä. Ja mitenkäs kävisi jos me kaikki tehtäisiin niin?

KKi kirjoitti...

Eipä tähän tupsutukan sipilöintiin voi sanoa kuin, että olipa semmonen kepulointi jota kokkareetkin kummeksuu.

Ratkaisi muuten erään itseäni mietityttäneen pohdinnan. Kummatko ovat kepulimpia kepulit kokkareet vaiko kokkareiset kepulit.

Kyllä nt vaikuttaa siltä, että aito ja alkuperäinen Suomen Keskusta on se todellinen kepuli.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Minähän en ajattele noita puolueita kepuna tai kokkareina vaan Järjestelmäpuolueena. Siihen kuuluvat myös SDP, vasurit ja vihreät. Sekä RKP ja krisut. Ja Järjestelmäpuolue tulee voittamaan seuraavat vaalit. Vaikka persut saisivat 20 pinnan jytkyn niin ne ovat oppositiossa. Ja vasemmistovetoinen hallitus tulee vetämään utopian toiseen potenssiin. Meillä on edessä neljä vittumaista vuotta.

Ja juu, kepu pettää aina. Voi olla, että kepu elää vieläkin siinä ajatusmaailmassa että se on Kekkosen puolue joka päättää Kekkosen kautta miten Suomi makaa. Mutta Kekkonen kuoli vuonna 1986. Se olisi hyvä muistaa.

Joppos123 kirjoitti...

Seuraan suurella mielenkiinnolla nyt käytävää keskustelua "ISIS-vaimojen" palavasta halusta päästä äpärineen takaisin maihin mistä aikoinaan lähtivät päitä katkomaan. Minun mielestä ne akat joutaisi laittaa montunreunalle.
Taustalta näillä lortoilta löytyy hyvin yksinkertainen suunnitelma, uusi sukupolvi massamurhaajia pitää saada tulevien uhrien elätettäväksi koska Allahia ei vaan voi syödä, eikä se kauheasti tarjoa terveydenhuoltoa tai ylipäätänsä muutakaan.
Länsimaat ottavat murhaaja-akat avosylin vastaan ja jätesäkit nauravat taas kerran vatsat kuralla idiooteille.
On käsittämätöntä kuinka munattomia me ollaan barbaarien edessä, suorastaan kerjätään nupin katkomista.
Barbariaa vastaan voi taistella mutta sitten pitää kyllä ottaa ne silkkihanskat pois ja antaa palaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Vaikka alaleukaa väpättävät humanistit väpättävät alaleukaansa niin kallistun kannallesi. Nuo ihmiset ovat tehneet valintansa ja kärsivät niitten seuraukset. Olis ehkä kannattanut ajatella ensteks ennen kuin menee mukaan systeemiin joka pyrkii tuhoamaan läntisen yhteiskunnan.

QroquiusKad kirjoitti...

Appelsinin aviisi kertoo ISIS-naisista ja heidän jälkikasvustaan tällaista:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006029310.html
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006028413.html

Näin siis valtamedia, joka kutsuu itseään faktanjulistajaksi ja tällaisia uutisia aiemmin julkaissutta vastamediaa valemediaksi. Nyt heidänkin on jo ollut pakko alkaa julkaista olemassaolevia tosiasioita. Niin pahaksi on tilanne jo päässyt.

Voisiko siis olla hieman liikaa vaatia meitä ottamaan Suomeen näiden pikkuterroristi-jälkikasvua? No ei ole:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006027113.html

Voi että meille onkin tulossa hauskat seuraavat neljä vuotta. Monikulttuuri värisee ja paukkuu!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tähän ei ole paljoa lisättävää. Muuta kuin ehkä se että entäs jos seuraava sisäministerimme on Li Andersson...

Joppos123 kirjoitti...

Nyt toivon ihan kaikkien maanmiesteni puolesta, että "soma-liistä" ei tule mitään ministeriä.
Pakkohan valtalehtien on alkaa rummuttamaan nyyhkytarinoita jätesäkki-akoista ja varsinkin niiden kakaroista.
Junnut ovat pelanneet ihmispäillä fudista joten onhan nuo suoraan aika monen järjestelmäpuolueen tulevia tähtiä.
Voin kenties kuulostaa aika jyrkältä mutta olen sitä mieltä, että nuo hattivatti-akat kakaroineen voisivat olla seuraavan risteylyohjuksen kohde.
Muuten me joudutaan nuokin synnytyskoneet elättämään maailmantappiin asti ja kakaroista kasvaa uusia päänleikkaajia.

Lauri Stark kirjoitti...

Jyrki Käteisen hallituksesta tuli ajateltua, ettei rimaa voisi alittaa. Ajatuksiaankin kannattaa varoa, aina voi laitaa pahemmaksi - myös nykyisestä.

Tämä hallituksen viimeisin temppu taas edustaa juuri sellaista halpaa populismia, josta valtapuolueet ja media aina puhuvat. Aivan läpinäkyvä yritys näyttää "selkärankaa" tilanteessa, jossa ei ole enää väliä eroaako hallitus vai ei. Olen kuitenkin sen verran luottavainen äänestäjien älyn suhteen, ettei tällainen temmpu mene läpi sen enempää kuin sinisten takinkääntökään meni.

KKi kirjoitti...

"
Muuta kuin ehkä se että entäs jos seuraava sisäministerimme on Li Andersson...
"
Noh, olisihan Li edes reilusti kommunisti. Saattaisi jopa ajatella muutakin kuin korporaation voiton optimointia.

Hemuli kirjoitti...

Olen jo pitkään pitänyt iltalehteä järkevimpänä valtamedian lehdistä. Appelsinin omat jutut ovat yleensä suht. järkeviä ja iltalehti antaa Pauli Vahteran pitää blogiaan yms pientä. Lisäksi esimerkiksi tuossa jälkimmäisessä uutisessa puhutaan "olivat pukeutuneet mustiin kaapuihin". Pieni mutta merkitsevä lause valtamedialta - enää ei puhuta burkhasta...

Anonyymi kirjoitti...

Muistutan vain Bernerin kommentista kyselytunnilta; "En ole koskaan asettanut ihmistä markkinoiden edelle". Kertoo akasta kaiken oleellisen ja Sipilästäkin enemmän kuin haluaisin tietää. Arvo Pohja nääs.

Itse epäilen seuraavan hallituksen kyykyttävän suomalaisia erityisesti ilmaston lämpenemisen vastaisen taistelun kautta. Niin suurta summaa ei olekaan, etteikö sitä oltaisi valmiita laittamaan tähän taisteluun. Tuulivoimaloita kaikkialle paitsi Helsingin edustan merialueille, kasvisruokapakkoja, tiedostavia lapsivetoisia massatapahtumia ym.

Sitä yhtä ei vain tule. Nimittäin videokonferenssia ettei tarvitsisi lentää jonnekin tropiikkiin kokoustamaan. Lentäminen tuhoaa kuulemma ilmaston, paitsi jos lentää kokoukseen, jossa yritetään saada aikaan sitova sopimus, jolla tämä ilmaston tuhoutuminen estetään.

Ai niin, varmaan Suomeenkin leviää se tiedostavan naisväen keskuudessa leviävä uusi idea olla synnyttämättä lapsia maailmaan, jonka ilmasto tuhoutuu. Jotta tasa-arvo toteutuisi myös miesten pitäisi kieltäytyä synnyttämästä. Koska jonkun on oltava ensimmäinen tässäkin asiassa, niin voinhan se olla minäkin. Minä lupaan olla synnyttämättä ja toivon, että mahdollisimman moni mies seuraa esimerkkiäni.

Kaiken kaikkiaan olen varma, että en tule kaipaamaan Sipilän hallitusta. Rima on alhaalla, mutta seuraava hallitus utopiapainotuksineen tulee varmasti alittamaan tuon riman helposti. Ministerinpesteihin on nyt tarjolla sellaista porukkaa, että huh huh vaan.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Ykän esittämään kyseenalaiseen hallituksen ansiolistaan voisi lisätä taksiuudistuksen. En ole juurikaan taksin käyttäjä, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, homma on tainnut mennä täydellisesti persiilleen, niin yksityisten kyydit kuin koulu- ja kelakyydit. On vaikea ymmärtää, miksi tällainen uudistus tehtiin. Pitikö saada maahanmuuttajille hommia, kun ovat niin korvaamattomia, että ilman heitä bussiliikennekin pysähtyisi kokonaan?

Mitä tulee Isis-vaimoihin ja -morsiamiin, niin aikuisille naisille voisi sanoa, että niin makaa kuin petaa. Yrittäkää pärjätä. Lasten tilanne on ongelmallisempi, osa on jo aivopesty ja ihan pienimpiä käy todella sääliksi.

Rouva Ano

korpisoturi kirjoitti...

Jos Joppoksen kanssa vastaan kävellään, niin konjakit tarjoon. Täysin samaa mieltä siitä, että miten näitä ISIS-paluumuuttajia pitää käsitellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Korppi on oikeudelle, KKi:lle, Hemulille, maallikolle, Rouva Anolle ja korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Olet oikeassa mutta minäkin pelkään että tuo porukka vielä köijätään Suomeen alaleuanväpätyksen säestämänä. Entäs sitten kun ne alkavat tuikkia puukolla suomalaisten nahkaa?

Korppi on oikeus: Kyllä. Mutta valitettavasti voi sanoa että temppuhan menee aina läpi. Vaalikarja pujottelee seuraavissakin vaaleissa järjestelmäpuolueiden välillä ja varmistaa että mikään ei muutu. Ja vaalien välillä sitten kiroaa että miksi mikään ei muutu.

KKi: Totta joo, mutta kyseinen henkilöoletettu on toisaalta täydellisen vapaa realismin kahleista. Korporaatioille hän ei tosiasiassa mahda mitään ja laittaa korporaatioitten lisäksi pystyyn täydellisen suomalaisen koko maailman sosiaalitoimiston.

Hemuli: Eikös Appelsin ole Iltasanomissa? Sinänsä itse en luota mihinkään valtamediaan.

maallikko: Kyllä. Varsinkin jos saadaan puhdas vihervasemmistolainen hallitus niin ilmastohysteria räjähtää käsistä. Minkä seurauksena aina vain suurempi osa suomalaista teollisuutta katoaa niihin maihin joissa ei ympäristöasioista paljon perusteta. Mutta tuleepahan tiedostaville ihmisille hyvä, ihmisiä kyykyttävä mieli.

Rouva Ano: Näin on. Sinänsä me asutaan sen verran syrjässä ettei edes lähimmässä kaupungissa ole juurikaan villejä takseja.

korpisoturi: Jos tää touhu saadaan joskus järkevälle mallille niin otetaan konjakit ihan porukalla.

Anonyymi kirjoitti...

Mediakin on rikastunut uusilla sanonnoilla:

toripuukottaja, perhepuukottaja, bussipuukottaja...

(rekka)auto ajoi väkijoukkoon...

Asemies -ammattitermi onkin jo aikaa sitten uhrattu (alati objektiivisen ja luotettavan) median alttarilla ja siitä näkee hyvin kuinka toimittelijat esiineellistävät terroriteot.


-Tvälups-

vieras kirjoitti...

Pöpilän olisi pitänyt jättää hallituksen eronpyynty syksyllä 2015 kun hurrit heitti porukkaa tänne. Jotta näin olisi tapahtunut, olisi persujen pitänyt erota hallituksesta protestina sille ettei rajavalvontaa otettu käyttöön. Sitten olisi voitu hajottaa eduskunta ja pitää uudet vaalit. Pääsyyllinen tähän on Jabba jota kiinnosti vain pitää hillotolppa eli ministerinsalkku kävi miten kävi.

Pöpilän olisi pitänyt jättää hallituksen eronpyyntö viimeistään 13.6.2017 kun uuvattikuona poisti itsensä persuista. Sitten olisi voitu hajottaa eduskunta ja määrätä uudet vaalit.

PS. Saitko sähköpostin?

Anonyymi kirjoitti...

Vihervasemmistolainen hallitus - toki "meille sopii mikä vaan"-RKP:llä ryyditettynä - on kauhuskenaario joka vain odottaa toteutumistaan. Ajatelkaapa: pääministerinä Rinne jonka sydän sykkii edelleen vain SAK:lle, ulkoministerinä Haavisto jonka uran huippu on vähintäänkin triplata kehitysapu, sisäministerinä "antakaa kaikkien muslimipoikalasten tulla tyköni eli Suomeen" Biaudet, valtiovarainministerinä Hussein Al-Taee joka osaisi kohdentaa valtionvelan siihen ainoaan oikeaan kohteeseen (saisi Vahteran laskeman 3,2 mrdin näyttämään viikkorahalta), ympäristöministerinä tietenkin joku vihreä jonka mielestä ainakaan afrikkalaisten roudaaminen pohjoiseen ei lisää hiilijalanjälkeä eikä tolkuton sikiäminen köyhissä maissa ole ympäristön kannalta muuta kuin iloinen perhetapahtuma. Onhan niitä uhanalaisia eläimiäkin autettu lisääntymään ja köyhät jos ketkä ovat uhanalaisia. Liikenneministeri ilman muuta vihreä että saadaan tätä leuhkaa pääkaupunkia hellivä pakkopyöräily leviämään koko maahan. Opetusministeriksi pitäisi löytyä joku suomenruotsalainen muslimi, tulisi samalla vihdoinkin hoidettua kuntoon niin ruotsin kuin islaminkin täyspäiväinen laadukas opetus. Maatalousministeriksi animalialainen ituhippi Kalliosta. Sosiaalialan, kaupan ja teollisuuden voisikin sitten jättää demareille ja vassareille. Oikeusministeriä ei tarvita, kyllä demla ne hommat hoitaa kuten tähänkin asti. Puolustusministeriksi kuka tahansa Anatoli tai Vasili ja kulttuuristahan ei allah tykkää joten senkin ministeriön budjetin voi antaa lyhentämättömänä johonkin hallitukselle hyvää mieltä ja egonkohotusta tuottavaan kohteeseen. Vaikkapa husun itä-Afrikan bisneksiin.

Rva Ano on armeliaampi kuin minä, en ottaisi edes noita lapsia Suomeen. Ainakaan ennen kuin tietäisin, onko tämä Sana/Sanna taustaltaan kantasuomalainen vai kenties arabi. Vaikea minun on kuvitella, että vaikka sysisuomalainen nainen olisi johonkin marokkolaiseen höynähtänytkin, hän naittaisi 13-vuotiaan lapsensa. Vanhempiensa valinnoista joutuvat ikävä kyllä sadat miljoonat lapset kärsimään, mutta maailma ei ole täydellinen. Läheskään. Jos äiti lapsineen päästetään Suomeen, kuka takaa että jo kylvettyä vihan siementä ei kastella päivittäin ja tällä kertaa kohteena ovat suomalaiset? Eipä kukaan takaa eikä ota vastuuta, katsotaan miten Ruotsi tekee ja toistetaan samat mokat, kuten ennenkin. Kuten muuten tuossa taksiuudistuksessakin. Suomi pullistelee maailmalla rinnuksiaan asiantuntijavaltiona, mutta meillä on rättikauppias päättämässä liikenneratkaisuista ja utaretutkija sote-asiantuntijana, muslimi yhteisöpedagogi päättämässä pääkaupungin kulttuuriasioista. Pitäisiköhän sitä asiantuntijuutta jotenkin kohdentaa toisin?

Sanonta "kiukku kevenee kirjoittamalla" ei muuten pidä paikkaansa.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

"Ensimmäinen sukupolvi rakentaa, toinen kohentaa, mutta kolmas laittaa kaiken menemään,"

Sanonta pitää täysin paikkansa. Laskeminen pitää vain aloittaa alusta eli vuodesta 1917, itsenäistymisestä lähtien ja voilà! Pullamössändeeri-poppoo eli suuret ikäluokat saavat syyt niskoilleen. Kun tässä kerran syyllisiä lähdettiin hakemaan.

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, vieraalle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups:

Viesti1: Koskahan törmäämme otsikoihin ”puukko puukotti ihmistä” ja ”ase ampui ihmistä”?

Viesti2: Suuret ikäluokat taitavat olla se ensimmäinen porukka joka alkoi mieltää asiat itsestäänselvyyksinä. Sen seurauksia nautimme mekin. Me, joilla on selvästi pienemmät eläkkeet kuin suurilla ikäluokilla. Suuret ikäluokat – ja niitten henkiset perilliset – ovat jakamisen ikäluokkia. Heitä edelsivät rakentamisen ikäluokat.

vieras: Suurinpiirtein näin. Tietysti hallitus olisi saattanut toimia niin kuin hallituksen kuuluu toimia mutta eihän noilta tyhjähihoilta sellaista voi odottaa. Sähköposti tuli perille. Kiitokset.

tira+: Kommenttisi ensimmäinen pätkä on kuin kauhutarina joka saattaa muuttua dokumentiksi. Ja toisesta osasta olen myös samaa mieltä. Suomen valtion tehtävä on turvata suomalaisia eikä antaa aina toista mahdollisuutta niille jotka ovat aktiivisesti murskaamassa länsimaista yhteiskuntaa. Ja joo, kiukku ei kevene kirjoittamalla.

Anonyymi kirjoitti...

Taannoin, ennen berneriä oli suomessa maailman toiseksi paras taksi. Paras on aito lontoon taksi, se musta jonka rattiin pääsee vasta the testin jälkeen. Ja niiden kuskien pitää osata ihan oikeasti kaupunki ja puhua ymmärrettävää kieltä,äbäläwäbälä ei riitä.
Cockney ja indian inglis on helppoja nakkeja ihan kouluenkun osaavalle finskille.

Täällä kotomaassa etelän ihmeitten kielistä ei ota kuin piru selvää, eikä ne osaa kirjoittaa navigaattoriinkaan mitään ilman opastusta.

No, vastahan suomessa oli sata vuotta rakennettu taksijärjestelmää, joutihan se noin vain tuhottavaksi. Kela aloitti töölöntyön, alkamalla säätää ns. kelatakseja. Nyt ne tulee, jos tulee, ihan kuinka sattuu ja kiertelee ihme reittejä. Onhan toki sairailla aikaa. Perkele, etten pahemmin sano.

Takavuosina kuljin oikealla taksilla hoidoissa keskussairaalassa, homma toimi kuin strömsöössä, taksi tuli sovittuna aikana, haki hoidon loputtua ajoissa. Haki sisältä, jos ei minua näkynyt pihalla venaamassa. Nimittäin takki oli ihan tyhjä hoidon jälkeen. Sama vakikuljettaja, kunnollisella autolla. Ja osasi viedä kotiovelle, vaikken olisi jaksanut kissaa sanoa.

Nyt jos pitäisi käydä samanlaisissa perkeleellisissä hoidoissa kelataksilla, voisi kuskien kulutus olla pari per viikko. Nimittäin joku "hassan ibn mehmet ben kalb" kun alkaisi mussuttaa osoitteesta "ei mina tieta, missa olla" vois kiehahtaa yli kyydittävällä. Eikä samaan autoon tungettava tubimamu tai muu tursake varsinaisesti ilahduttaisi.

No, oma bensa-auto onneksi kulkee ja sille löytyy kuskikin, jos tarvis.

Se vaan ärsyttää, että toimiva taksisysteemi piti tuhota ihan ilman tolkullista syytä.

Pyssymies

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Lisää kyky-puolueen euro-taitajia:

"Euroopan on arvioitu tarvitsevan vuoteen 2020 mennessä 1,300 miljoonaa teknisin taidoin varustettua henkilöä."

Tässä tulee kiire.
Tuo tekee noin 130 miljoonaa henkilöä joka kuukausi tästä päivästä vuoden loppuun.
Eli noin 4 333 333,33 henkilöa joka ikinen vuorokausi.
Eli vain noin 180 555 henkilöä joka ikinen vuorokauden tunti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Vähän samanlaisia kokemuksia minullakin. Ja ne kaverini, jotka – valitettavasti – joutuvat vielä asumaan pääkaupunkiseudulla vahvistavat saman asian etnisesti edistyksellisistä takseista.

VNV: Hä? Kuka, tai mikä tuon on suustaan päästänyt? Onko sulla linkkiä? Tuo olisi kyllä vuoden hurjin. Tai ehkä vuosikymmenen. Kas kun Euroopan väkiluku on vain 742 miljoonaa.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Kyky-puolueen viher-siipihän se.

https://blogit.iltalehti.fi/sirpa-pietikainen/2019/03/08/tyo-tasa-arvon-eteen-ei-ole-valmis/

QroquiusKad kirjoitti...

Onneksi tuo 1,300 miljoonaa oli vain Sirpa Pietikäisen ilmeisen numerotaidottomasta päästään nykäisemä numero bloggauksessaan

https://blogit.kaleva.fi/europarlamentaarikko-sirpa-pietikainen/tyo-tasa-arvon-eteen-valmis

jonka pääaihe on "Isot Pojat kiusaa koska olen Tyttö!"
Eli ei aihetta toimenpiteisiin.
Toivottavasti.
Toivossa ei silti ole todellisuudessa hyvä elää, sen on lähimenneisyys meille osoittanut.

Mitä tulee ISIS-pikkuterroristeihin, hehän ovat Suomeen ensi vaalikaudella palatessaan ala-asteikäisiä. Tottapa heidät siis sijoitetaan lähinnä Pääkaupunkisueudun ala-asteille saamaan oppia, joka poliisin mukaan tekee terroristillekin hyvää.

Kun puukot sitten heiluvat ekaluokkalaisten kurkuilla allahuakbarin tahtiin, seuraa massiivinen pöyristysjärkytys:
"Kuka olisi voinut kuvitellakaan, että näin kävisi!?"

Onneksi pian saadaan naistututkimuksen päivystäviä dosentteja kaivamaan esiin Jokela ja Kauhajoki todisteeksi, että ISIS-piltit olivat oppineet käyttäytymisensä suomalaisilta:
maailman väkivaltaisimmalta kansalta, joka raiskaa ja tappaa naisesa aamusta iltaan useita kertoja.

Lopuksi vaaditaan ampuma-aseiden täyskieltoa.
Kun joku uskaltautuu kysymään, miten se tätän liittyy, kun aseina käytettiin vain puukkoja, alkaa suunnaton joukkorääkynä:
taas kerran saatiin nähdä mitä surkean kehittymätön miesajattelu, fallosentrinen paradigma ja patriarkaatin salaliitto (jolle Kuolema!!!) saivat aikaan!

Lopuksi väärinajattelija lynkataan hirttämällä Turun Puutorille massiivisten Allahu akbar -huutojen raikuessa. Kovimmin huutavat kantasuomalaiset feministit, jotka ovat solidaarisesti pukeutuneet mustiin kaapuihin.

Ugh, olen vihapuhunut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Niin notta Pietikäinen. No enpä olis arvannut. Mikä muuten estää naisia hakemasta niille aloille joita kyseinen Pietikäinen peräänkuuluttaa? Ja luonnollisesti paras tapa välttyä ISIS-terroristeilta on se kun niitä ei lasketa maahan. Maamme on muutenkin jo täynnä arkipäivän terroristeja. Joitten maassa oleskelu on kyseenalaistamaton itseisarvo.

Anonyymi kirjoitti...

Taksitoiminta, kelataksitoiminta ja Posti pilattuna myös, niistä lankeaa kiitos ministeri Anne Bernerille. Vielä se ehtii kai saattaa loppuun muitakin tihutöitä kuten ne lapset maanteille auton rattiin ja ilman ajokoulutusta.

Vammaispalvelusopimus (YK) kyllä ratifioitiin vihdoin 2016 eli saatiin lainsäädäntö viimeisten joukossa ratifiointikuntoon ja välittömästi sen jälkeen vammaispalveluja alettiinkin kiristämään.

Vanhusten hoitoasia räjähti mediassa pommin lailla, kas kun ei aiemmin, vaikka samat jutut ovat paljastuneet joka vuosi? AI niin, piti saada maahanmuuttajien pedofiiliringin raiskaukset vaikenemaan mediaasta...hyss hyss...ja kun ne vaalit. Silkkaa paskaa truuttaa valtamedia vielä 5 viikkoa, siis valheita valheiden perään, kuinka päättäjät ovat huolissaan ja sitä rataa... Kuka enää niitä uskoo?

Itse aion äänestää kaikkein rohkeinta ja maahanmuuttokriittisintä ihan vain siksi, että turvapaikanhakijat ja avoimet rajat ovat nyt ja tulevaisuudessa suurin turvallisuusriski. Islamistit pysykööt poissa ja samoin päivärosvot Baltiasta ja muut paskiaiset.

Kävin kuulkaa Espoon Sellossa tänään vuosien jälkeen ja olipa siitä tullut uusi Itis ja kuulinkin, että Leppävaaraanhan niitä asutetaan. Hoidin vain kiireesti asiani ja lähdin pois ja toiseen kauppapaikkaan ostoksille, missä ei tarvinnut törmätä mustakaapuihin. Sellossa kälätys oli kuin jossain basaarissa, tosin en ole koskaan käynyt vaikka paljon matkustellut, mutta ideologiani oli nuoresta pitäen boikotoida muslimimaita tai ählämien ravintoloita, ym. liikkeitä. Uskollinen olen omalle maalleni, suomalaisuudelle, omalla kultuurilleni ja muutaman mukulan olen saattanut maailmaan samalla tavalla ajattelemaan.

Järkikäteen ja nyt valta pois pettureilta siellä äänestyskopeissa. Vanhukset menivät taas lankaan, galluppien mukaan, demarit nousseet. Selittäkää niille vanhuksille mikä on Suomen tulevaisuus, jos nyt vaaleissa mokataan.

vieras kirjoitti...

Edelliset virkamieshallitukset olivat taaksepäin mentäessä Liinamaa 13.6.1975 – 30.11.1975, Aura II 29.10.1971 – 23.2.1972 sekä Aura I 14.5.1970 - 15.7.1970. Jos nyt jostain saisi hälyytettyä sitoutumattomia konservatiiveja joista voisi muodostaa virkamieshallituksen joka istuisi tämän vaalikauden viimeiset viikot sekä vaalien jälkeen siihen asti kunnes uusi hallitus aloittaa. Ei tarvitsisi Pöpilän pitää hallitustaan toimitusministeristönä. Tosin voisiko kepuleiden, sekoomuksen ja uuvattien kannatus tippua entisestään tämän vaalitemppuna tehdyn eron takia?

Toisin kuin lautakasa-Vanhanen ja matikkanero-Käteinen, niin Pöpilä kuitenkin on ehdolla vaaleissa vaikka tulee turpiin. Lautakasa ei osallistunut 2011 vaaleihin eikä matikkanero osallistunut 2015 vaaleihin kun eivät halunneet ottaa turpiin. Tosin saisko kepuleille suuremman romahduksen jos myös Pöpilä olisi karannut takaisin verstaalleen tekemään biokaasupönttöjä?

Anonyymi kirjoitti...

1-4/100 kanssaihmisistämme on psykopaatteja.

https://www.youtube.com/watch?v=bcRRZsag0Io

Valkokaulusaloilla he ovat yliedustettuina.

https://www.youtube.com/watch?v=jia11_gQlSg

Selittää sitä kuinka he voivat tehdä päätöksiä jotka ovat vahingollisia tai jopa vaarallisia.
Ei tunnesidonnaisuutta tai he suorastaan nauttivat näistä seurauksista.

Kuinkahan moni nykyisistä päättäjistämme "jäisi kiinni" jos heidät testattaisiin?
Turvallisuus- ja hoitoaloille pyrkiville testaus on pakollinen, päättäjäksi ei?


-Tvälups-

Veijo Hoikka kirjoitti...

Letkausten Norsu Posliinikaupassa, muuan Timo Soini lutkutti yhden parhaistaan liittyen soten ja hallituksen kompurointiin:

"Media oli tapansa mukaan pihalla kuin lintulauta. Eikö yksikään pässinpää ottanut ennakkoon huomioon tätä mahdollisuutta, vaikka tulos ja ulos- levyä on soitettu taajaan kuin Nuoruustangoa Nuorten sävellahjassa? Ei yksikään! Soini kirjoittaa."

Eikös siellä hallituksessa ollut noita valopäitä huutamassa naamat sinisinä milloin mistäkin asiasta? Eipä Timo vinkannut poliitikoille ja medioille tuota ihan itse innovoimaansa "Eikö yksikään pässinpää ottanut ennakkoon huomioon tätä mahdollisuutta..."

Timon letkuvarastoon annan hyvän: Kun lujaa ajetaan, putoo paskat rattailta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, vieraalle, Taisteluvälineupseerille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: On ilman muuta selvää että vaalien jälkeen valtamedia vaikenee niin mamurikollisuudesta kuin vanhustenhoidostakin. Mutta valitettavasti seuraavissa vaaleissa ei vielä muutosta tapahdu. Persuille kun ei riittäisi edes 30 pinnaa äänistä. Niitten pitäisi saada se 101 kansanedustajaa.

vieras: En oikein tiedä kuinka käytäntö tässä asiassa menee. Aika on kovin lyhyt eikä tuolle ajalle virkamieshallitusta edes yritetä.

Tvälups: Veikkaanpa että aika moni. Varsinkin nykyisten ammattipolitiikkojen aikana.

Veijo: No, Soinin sutkaukset alkavat olla vähissä. Kaiken kaikkiaan voi todeta että häiskä varasti kansallismielisiltä kymmenen vuotta.

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän se 101 edustajaa riittäisi PS:lle:
siinä tilanteessa oppositio vetäisi yhtä köyttä ainoassa heitä yhdistävässä asiassa, eli hallituksen kaatamisessa.

Hallituksessa kun olisi PS yksinään, sillä mikään muu puolue ei voisi lähteä niin maan kauhiasti rasismilla ja fasismilla saastutetun puolueen hallituskumppaniksi. - Mistä tuli mieleeni Jussi Niinistön (uuv.) viikolla pyörittelemä mahdollinen paluu PS:ään.
Olen kyllä muistavinani, että viime kesänä Niinistön etunimikaima Halla-aho lausui ensinmainitun olevan ainoa uuvatti, jonka hän voisi hyväksyä takaisin puolueeseen muitta mutkitta.

Mitä vastasi J.Niinistö? Julisti ettei todellakaan halua palata sellaiseen likapesään, jollaiseksi hullu Hullu-uho hullulla uhollaan on hänen poliittisen kotinsa saastuttanut. Ei vaikuttaisi kovin hedelmälliseltä lähtökohdalta paluuseen?

Mutta edelleen:
politiikka on aina enemmän tai vähemmän mielikuvilla ja epä- sekä puolitotuuksilla pelaamista harhaanjohtamistarkoituksessa.
J.Niinistö sanoi julkisesti mitä sanoi, mutta mitä hän on Jussin kanssa puhunut ja sopinut kenties koko ajan kesästä 2017 Soinin selän takana? Seuraava kuukausi saattaa tuottaa alati uusia yllätyksiä...

Mutta alkuun palatakseni:
jos PS muodostaisi hallituksen yksinään 101 edustajalla, se kaatuisi ensimmmäiseen välikysymykseen.
Kas, Järjestelmäpuolue olisi hankkinut tuossa tilanteessa niin häikäilemättömät puoluepiiskurit, että he hakisivat joka ainoan Järjestelmäpuolueen edustajan välikysymysäänestykseen vaikka äitinsä kuolinvuoteen vierestä tai ulkomailta riittävää voimaa käyttäen!
PS todennäköisesti ei kykenisi saamaan kaikkia 101 edustajaansa kokoon edellämainituista syistä.

PS:n pitäisi siis saada unkarilaisjytky. Mutta eihän niin voi käydä...Miksi ei?
Se tapahtui Unkarissa!
Se ei ole haihattelua.
Se edellyttää ainoastaan sitä, että kaikki muutosta haluavat nostavat perseensä penkistä ja käyvät äänestämässä Perussuomalaisia.

Jos meistä ei siihen tosiaan ole, emmekö me sitten ansaitse tuhoutua vandaalien (jotka olivat muuten mainettaan paljon parempi kansa), ostro- ja visigoottien sekä burgundien ja kumppaneiden lailla elinvoimaisempien kansojen jalkoihin poljettuna historian lehdille siirtyen?

vieras kirjoitti...

Jos olisin presidentti, olisin nyt nimittänyt virkamieshallituksen ja pistänyt kaikki puolueet oppositioon katsomon puolelle. Mesotkoon siellä. Palataan asiaan vaalien jälkeen. Tosin presidenttinä olisin painostanut hallitusta eroamaan jo syys-marraskuun 2015 aikaan tai ainakin kesäkuussa 2017. Samalla olisin hajottanut eduskunnan ja määrännyt uudet vaalit. Samalla olisin nimittänyt virkamieshallituksen joka istuisi siihen asti kunnes hajotusvaalien jälkeen olisi nimitetty uusi hallitus. Tosin nykylain mukaan eduskunnan hajottaminen edellyttää pääministerin aloitetta ja eduskuntaryhmien kuulemista.

Mitä mieltä Ykä on siitä voiko persujen kannatusta tämän vuoden tammi-huhtikuun gallupeissa verrata siihen mitä gallupit näyttivät tammi-huhtikuussa 2015 ja 2011? Meinaan kun nyt tämän vuoden aikana tehtyissä gallupeissa on nuo uuvatit mukana. Pitäiskö helmikuun 2019 kannatus muodostaa laskemalla yhteen persut ja uuvatit, jolloin se olisi vertailukelpoisempi helmikuuhun 2015 ja helmikuuhun 2011?

Anonyymi kirjoitti...

Hallituksen jallituksista omituisin on kai tuo kevytauto, siis nopeudeltaan rajoitettu tavallinen auto. Kuulemma ihan huisisti mopoautoa turvallisempi. Ja eihän nuoriso niitä tietenkään viritä, niitä ei kuulemma voi. Jaa, kun amiksen autolinjalaiset ja hakkerit yhdistää voimansa, niin meneeköös tunti vai viikko kun ohje löytyy ylilaudalta viritykseen.

Kuinka ihmeessä me pärjäsimme aikoinaan ihan linja-autoilla, polkupyörillä ja mopoilla, semmoisilla piti hankkiutua treeneihin, kouluun ja kylille. Kylläpä jäi paha trauma sieluun kun urheilukentälle piti polkea juoksutreeniin, voi voi.

Minulla on mielessä parikin niksiä nuorten mautoturvattomuuden ehkäisyyn: Nostetaan mauton ikäraja 30 vuoteen. Tai odotetaan muutama vuosi itseajavia autoja - isukin automaagisesti ajavalla voi nuoriso liikkua turvallisesti ilman isukin läsnäoloa. Ja se automaagisesti ajava auto ei perseile.

muuten ajokortin ikärajaan on ihan oikea, fyysinen syy, murrosikäiset ovat psykopaatteja, aivojen kuvantaminen antaa nimittäin samanlaisen kuvan ohimolohkoista kummallekin.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

USA:sa ajokortin saa 16-vuotiaana, mutta me emme elä siellä, sanoi Sounds.
Kevytauto on mielestäni hyvä vaihtoehto mopoautolle siinä mielessä, että se on turvallisempi sekä sille finninaamapojalle että hänen vieressään istuvalle dutterille.

Huono puoli on se, että se ei ole turvallisempi sille Jaska ja Jaana Jalankulkijalle:
aikuistenkin liikennekäyttäytymisestä on voitu todeta paradoksi, jossa autolla ajetaan sitä holtittomammin, mitä enemmän siinä on airbagia, sivutörmäyspalkkia, ajonvakautusta ynnä muuta turvallisuustekniikkaa.

Kuskille tulee katteeton haavoittumattomuuden tunne, jonka vallassa hän alkaa ulosmitata autonsa suorituskyvyn rajoja, kunnes fysiikan lait tulevat vastaan.
Enpä voi olla epäilemättä, etteivätkö ne tulisi sille kevytautopojalle samasta syystä, mutta aikaisemmin.

Mopoauton hauraaksi tiedetty suojakuori ehkä hillitsee sitä teinipoikaa jossain määrin, varsinkin ollessaan liikenteessä yksin vailla näyttämisen tarvetta.
Istuessaan oikean auton metallikuorien ja turvallisuustekniikan laitteiden ympäröimänä hän tuskin jaksaa ajatella enää kuolevaisuuttaan.

Olisimmeko mekään 15-vuotiaina nulikoina, jos olisimme saaneet silloin luvan ajaa oikealla autolla maantiellä?

Siksi en kannata kevytautoja, enkä mopoautojakaan muille kuin ikämiesinvalideille, jotka eivät pysty ajamaan invamopollakaan mutta hoksottimet pelaavat.

Anonyymi kirjoitti...

Jos laivassa on kapina ja kapinoijat jostain kumman syystä, hyppäävät oma-aloitteisesti haiden joukkoon, niin onko mitään järkeä lähteä heittelemään tälle porukalle pelastusrenkaita? Tätä samaa filosofiaa soveltaisin perussuomalaisena jokaiseen takaisin pyrkivään rintamakarkuriin.
Sutkauttelijasta en sano muuta kuin että saa nähdä minne "fat-bastard" lähtee hommiin. Jos kansainvälinen riistäjäluokka ei järjestä niitä pankkiirin hommia, niin mä voisin kysellä lähiöiden baareista että kaivataanko siellä Stand Up-koomikoksi tuollaista kävelevää vanhaa vitsiä.
Taikuri Sipilän silmänkääntötemppu tuskin puree kehenkään muuhun kuin kaikkein fanaattisimpiin keskusta uskoisiin, jotka kokoontuvat vuosittain uhraamaan vastasyntyneen vasikan Santeri Alkion ikonin edessä. Niitä tosin tässä maassa on kyllä sen verran että varmasti kepu pääsee ainakin neljänneksi suurimmaksi puolueeksi jo pelkästään heidän äänillään.
Sen sijaan surukseni luulen että Suomen kansa lankeaa taas kerran äänestämään demareita ja kokoomusta "vaihtoehtoina", koska nähtävästi itse Jumala on rajoittanut sitä kuinka viisas ihminen voi olla, mutta ihmisen tyhmyyden määrälle Hän ei ole asettanut minkäänlaisia rajoituksia.
Sitten taas neljän vuoden päästä ihmiset äänestävät kepua "vaihtoehtona" ja haukkuvat demareita ja kokoomusta ja sitten aloitetaan sama kehä uudestaan ja uudestaan. (Ellei kansainvälinen eliitti siihen mennessä päätä lopettaa teatterivaaleja tässä kurjassa maakunnassa.) Kyse ei ole enään edes tyhmyydestä vaan kuten sanonta sanoo: Hulluutta on se että toimii samalla tavalla kerta toisensa jälkeen ja odottaa joka kerralla eri tuloksia.
Sveitsin noita-akasta on sanottava vielä sen verran että muutaman niin kiukkuisen suomalaisen taksikuskin kanssa olen jutellut että jos olisin Berner, niin pieni pelko hiipisi mieleeni joka kerta taksin ajaessa minua kohti, että painaakohan se jarrua tällä kertaa vai ajaako yli...
Mielenkiintoinen ilmiö tässä "vapaassa demokratiassa" että yksi puolue on jo etukäteen julistettu paitsioon muiden puolueiden toimesta. Toisaalta sen pitäisi kyllä avata ihmisten silmät sille että muut puolueet edustavat käytännössä samaa paskaa eri kuorrutteilla, jotka haluavat pitää laivan törmäyskurssilla jäävuoren kanssa ja tämä yksi eristetty puolue on ainut joka haluaa muutosta. Ei kai tässä auta muuta kuin äänestää heille niin monta ehdokasta että he saavat asiat yksin asiat hoidettua, mutta luulempa että asioiden täytyy mennä vielä paljon huonommiksi ennen kuin suomalaiset alkavat näkemään nenäänsä pidemmälle ja oppimaan virheistään, toivottavasti eivät mene niin huonoksi että asiat saadaan vielä korjattua.
Toisaalta jos me saadaan seuraavaksi sinipunahallitus sekä vihreät ja ruotsalaiset mahdollisina apupuolueina niin voin taata että asiat lähtevät syöksymään vapaapudotukseen kuin katolta muslimimaassa alas työnnetty homo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, vieraalle, Pyssymiehelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Otat asian hieman turhan kirjaimellisesti. Tuo 101 on sellainen symbolinen luku. Sitä unkarilaisjytkyä tarvitaan ja sehän on kaukana mutta ei mahdoton. Se, mitä me muurahaiskansalaiset voimme tehdä on äänestämisen lisäksi toimia kaikin mahdollisin keinoin järjestelmää ylläpitävää valtamediaa vastaan. Niinistön en usko palaavan persuihin. Sinänsä kyseinen heppu on ollut ihan ok puolustusministeri sillä hän on ihan oikeasti kiinnostunut ja huolissaan Suomen puolustuksesta. Ja ansaitsemmeko tuhoutua? No emme ansaitse. Suurin osa kansasta on ihan tolkullista eikä sen tilalle mitään islamilaista paskaa tarvita. Kun se vain oppisi siirtämään sen tolkullisuutensa äänestyskoppiin. Mutta – niin kuin sanoin – suurin osa kansasta saa vieläkin infonsa valtamedialta ja sen mukaanhan persujen äänestäminen on ainakin rikollista ja saattaa jopa aiheuttaa syöpää.

vieras: Mutta kun sinä et ole presidentti ja presidenttimme on federalisti. Persujen kannatuksen kohdalla täytyy kyllä odottaa vaaleja. En lähde spekuloimaan sen enempää. Uuvatithan häipyvät niissä vaaleissa historian hämärään minne ne kuuluvatkin.

Pyssymies & Qroquius Kad: Nyt on pakko tunnustaa että minulle tuo kevytauto oli aivan uutta. En kannata ideaa. Nuo mopoautotkin tympivät.

Ano: Olet valitettavan oikeassa. Syytän edelleenkin valtamediaa josta pääosa suomalaisista saa tietonsa. Ja sen kautta surffailee järjestelmäpuolueitten välillä tajuamatta että heidän ”protestinsa” arvo ja merkitys on nolla. Se Berner oli todellakin realisoija ja teki työnsä – omasta vinkkelistään – kiitettävästi. Meidän muiden vinkkeli on tietysti hieman toisenlainen.

vieras kirjoitti...

Ei uuvatteja takaisin persuihin. Hommalla on seuraava käsitys asiasta: tämä on mediapeliä. Valtamedia yrittää huiputtaa persujen potentiaalisia äänestäjiä jotka eivät tarpeeksi päättäväisesti aio äänestää perusja, vaan heidän päätöksentekokykyä voi horjuttaa. Tässä pyritään luomaan persuista sellaista kuvaa etteivät ne ole tarpeeksi päättäväisesti sulkeneet ovia uuvateilta. Hard core-nuiville näkyy siten että persut on huijattavissa tai sitten persut ovat lällyjä kun suostuvat edes harkitsemaan uuvatteja takaisin. Tällä pyritään siis siihen etteivät tosinuivat äänestäisi persuja.

Tällä pyritään myös luomaan käsitystä että J-Niinistöä äänestämällä jotenkin äänestäisi persuja ja että J-Niinistö sitten eduskuntaan valittuaan loikkaisi persuryhmään. J-Niinistö sopii vaikka kokoomukseen, loikatkoon sinne jos ottavat. Kokoomus otti jo Ruohon ja Turusen, joten miksei J-Niinistökin kävisi.

Jussi Halla-ahon pitäisi tehdä vastaisku julkisuuteen. Tämä pitää tehdä selväksi, näkyvästi ja kuuluvasti. Yhtään uuvattia ei oteta persuihin takaisin. Jussi antoi kesällä 2017 harkinta-ajan jonka kuluessa oli mahdollista palata persuihin. Tiettyyn päivämäärään mennessä oli mahdollista palata mikäli uuvateissa oleminen alkoi kaduttaa. Se harkinta-aika oli hyvä, tarpeellinen, ja jalomielinen ele ja once in a lifetime-tilaisuus. Tuo harkinta-aika oli riittävän pitkä siinä ajassa tunnekuohu ja paniikki ehtivät laantua. Silloin osasi arvioida haluaako varmasti jättää persut vai palata persuihin. Jos tuon ajan kuluessa ei halunnut palata persuihin, edes viimeisenä mahdollisena paluupäivänä, niin silloin poistuminen peruista on lopullinen, tietoisen harkinnan ja päätöksen tulos. Ei uuvatteja takaisin. Ei ketään eikä milloinkaan.

Sen sijaan uuvatit voivat tehdä muuta, mikäli kaduttaa tuo uuvateissa olo ja haluaa keventää sydäntään ja mieltään. Jos uuvattina olo kaduttaa viimeistään vaalien jälkeen, niin saa esittää oman kuvauksen mitä tapahtui, joko julkaisemalla tiedotteen, raportin tai paljastuskirjan, tai kertomalla totuuskomissiolle, kirjallisesti tai tapaamalla jossain piilopaikassa. Tuossa totuuskomissiossa on ainakin Jussi ja muutama muu Jussin valitsema persu. Saa kertoa kaiken mitä tietää ja luulee. Siis kertoa mitä, missä, milloin, miksi, kuka, ketkä, miksi lähti uuvatteihin ja miksi nyt kaduttaa tms. tms. Saa myös esittää julkisesti että aikoo äänestää nuivapersuja aina kaikissa tulevissa vaaleissa.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuo mainittu "101" on toki vain numero, en sitä ajatellut mitenkään ratkaisevaksi saati merkitykselliseksi PS-edustajien määrässä. Pointtini oli PS:n tarvitseman ylivoiman määrässä.

Sekoomuksessa ja Kepuleissa tuskin tapahtuu kansallismielistä palatsivallankumousta, vaikka se olisikin looginen huomioiden mainituissa puolueissa tiedetyn äänestäjien antipatian puoluejohdon nykymenoa kohtaan:
Kako ja Kepu kun ovat traditionalistiäänestäjien arkkityyppipuolueita. Siksi ne ovat PS:n oppositiossa nyt ja ikävästi näyttäen siltä, että jatkossakin.

Enkä tarkoittanut, että meidän pitäisi Suomen kansana ja valtakuntana tuhoutua, saati että sen ansaitsisimme.

Mutta kun se näyttää olevan edessä aikakoneen nimeltä Ruotsi osoittamana. Riittääkö PS:n äänestäminen ja oikean tiedon välittäminen mm. tällä forumilla, koska se on kaikki mitä voimme tehdä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

vieras: Mediapeliä niin. Valtamedia tekee kaikkensa heikentääkseen persuja. Näkisin että uuvateilta se ovi on mennyt jo aikaa sitten kiinni.

Qroquius Kad: Totta kai kansallismieliset tarvitsevat ylivoiman. Se tilanne on vaan pirun kaukana. Suomi on yksi maailman itäsaksalaisimmista kansakunnista. Sekoomuksen ja kepun palatsivallankumoukseen en usko minäkään. Uskoin vuonna 2011 kun pistin blogin joksikin aikaa telakalle. Mutta en tajunnut sitä että politiikka on järjestelmäpuolueissa ammatti. Ja se ammatti sekä ammattiin liittyvä viiteryhmä menee noilla ns. ammattilaisilla keiken edelle.

Minä toimin blogissani sen puolesta että järki voittaisi ilman ampumista mutta se mahdollisuus muuttuu niin meillä Suomessa kuin erityisesti läntisessä Euroopassa päivä päivältä pienemmäksi.