lauantai 30. maaliskuuta 2019

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CIV


1. Untouchables

Poliisihallinto on pikkuhiljaa siirtymässä puhtaasti poliittiseksi poliisihallinnoksi ja sen myötä tietysti luottamus koko poliisitoimeen alkaa pikkuhiljaa rappeutua. Mikä muuten yhteiskuntarauhan kannalta on erinomaisen huolestuttava asia. Suhteellisen järkevässä maailmassa kyseinen poliisihallinto katsoisi peiliin ja miettisi että olisikohan sen muutettava toimintatapojaan nykyisesta taponen-metodista ja etnisesti edistyksellisten poliisien riveihinsä haikailemisesta takaisin perinteiseen poliisintyöhön.

Näinhän ei tietenkään tapahdu joten ”poliisihallitus esittää rikoslakiin muutosta, jolla virkamiesten maalittamista kyettäisiin torjumaan nykyistä tehokkaammin”. Ilta-Sanomien uutisessa tämä ”maalittaminen” määritellään näin:

Maalittamisella tarkoitetaan systemaattista toimintaa, jossa esimerkiksi virkamiehestä kaivetaan yksityistä tietoa eri lähteistä ja käytetään tietoja häntä vastaan.

Hotellin respassa todetaan moisesta että paskapuhetta sillä mikäli virkamies sosiaalisessa mediassa toimii – usein vielä virkatileillään – selvästi jonkun poliittisen ideologian puolesta niin silloin hänen toimintaansa kohtaan voi aivan rauhassa sanallisesti hyökätä. Viranomaisen kun kuuluisi – ainakin sen vanhan käsityksen mukaan – toimia työssään poliittisesti neutraalisti.

Kyseinen lakiesitys mainitsee siis virkamiehet yleensä mutta erityisesti tämä koskee tietysti poliisia organisaationa koska esitys on tullut poliisihallitukselta. Mietitäänpä:

1. Poliisi on organisaatio johon kuuluvat voivat kantaa asetta.

2. Poliisi on organisaatio jolle on sallittu väkivallan käyttö.

3. Kyseinen organisaatio on hyvää vauhtia politisoitumassa.

Jos tällaisen organisaation ja siihen kuuluvien henkilöiden toiminnan arvostelu kielletään niin aletaan olla hyvin lähellä itäsaksalaista ideaalitilaa.



Tuo ”maalittaminen” on muuten vihervasemmistolaisten kehittämä termi jota poliisihallituskin on ryhtynyt käyttämään. Termin määritteli joku aika sitten blogikollegani Vasarahammer varsin osuvasti:

Ensin kirjoitetaan trollausta lähentelevä roskajuttu, sitten saadaan negatiivista palautetta ja lopuksi toimittaja uhriutuu, kun hän on joutunut maalituksen kohteeksi. Jälkiruuaksi vaaditaan puuttumista verkon vihapuheeseen, koska se rajoittaa toimittajan sananvapautta.

Poliisi toimii samalla hyväksi havaitulla vihervasemmistolaisella uhriutumislinjalla.

2. Verorahoitteinen vaalikusetus



Noin yleensä ottaen voi todeta että valtamedian niin sanottuihin vaalikoneisiin ei kannata luottaa. Koneitten ohjelmoijat voivat asettaa kysymykset oman poliittisen ideologiansa mukaisesti, painottaa jotain ja jättää jotain kokonaan kysymättä. Kunnallispolitiikassa tästä käytettäisiin nimitystä ”esittelijän valta”.

Näissä uusimmissa vaaleissa touhu menee entistä härskimmäksi erityisesti verorahoitteisen Ylen vaalikyselyssä. Ensiksi sen vaalikone todisti että Jussi Halla-aho on itsensä kanssa samaa mieltä vain 71%:sesti.



Ja sitten nimenomaan Yle Kioskin nuorille suunnittelema vaalikone pisti vielä paremmaksi eli ”ennen kysymyksiin vastaamista Vaalibotin käyttäjän silmille vyörytetään useiden minuuttien ajan vahvasti politisoitunutta ja ohjaavaa argumentaatiota sekä videosisältöä koskien muun muassa translakia, vihapuhetta ja ilmastonmuutosta” eli ts. kehottaa vaalikoneen käyttäjää äänestämään punavihreitä puolueita.

Lapin yliopiston kvantitatiivisen tutkimuksen yliopistonlehtori Arto Selkälä totesi asiasta että ”tämä on räikeintä propagandaa, mitä olen Suomessa ennen vaaleja nähnyt”.

Muistutettakoon että Yle on verorahoitteinen toimija jota jokaisen suomalaisen on pakko rahoittaa vaikkei huvittaisi. Ja ihmeteltäköön myös sitä asiaa että niin Kepu kuin Kokoomus ovat olleet asiasta hiljaa. Meinaan, kuvitellaanko noissa puolueissa että jos vihervasemmistolaiset puolueet (SDP, Vihr, Vas ja kiilatyttö RKP) saavat vaaleissa ehdottoman enemmistön niin ne ottavat Kepua ja Kokoomusta reilun pelin hengessä mukaan hallitukseen?



3. Pekka ja flygarit

Näin alkuun muistutettakoon että Pekka Haavistoa pidetään vihreitten parhaana maanpuolustuksen asiantuntijana.

Ja sen jälkeen todetaan että Pekka sanoa pläjäytti painavan sanansa Suomen uudesta hävittäjähankinnasta ja rajaisi Yhdysvaltojen tarjoamat hävittäjät kilpailun ulkopuolelle koska Yhdysvallat ei ole mukana Pariisin ilmastosopimuksessa.

Vihreillä on tietysti oikeus yrittää sotkea koko Suomi suohon ilmastohysteriansa kanssa – vaikka Suomi muuten on ympäristönsuojelussa varmasti jo muutenkin maailman TOP 5:ssä – mutta ehkä Haaviston tulisi muistaa että kyseisiä hävittäjiä ei olla hankkimassa siksi että niillä ruokittaisiin vihreää ilmastoegoa vaan siksi että niillä ammutaan alas tänne mahdollisesti hyökkäviä viholliskoneita.

Vaan toisaalta – jos Haaviston loihelausumaa viedään hieman pidemmälle – niin voi olla että noissa muissakin tarjolla olevissa hävittäjäkoneissa on amerikkalaisia komponentteja ja ainakin ruotsalaisessa Gripenissä kaikki ilmataisteluohjukset ovat amerikkalaista valmistetta. Näin ollen voidaan päätyä siihen johtopäätökseen että ehkä ainoa vihreille kelpaava kone HX-hankkeessa onkin tämä:



Näin loppuun muistutettakoon edelleenkin että Pekka Haavistoa pidetään vihreitten parhaana maanpuolustuksen asiantuntijana. Jonka ehkä suurin saavutus kyseisellä alalla on voimakas vaikutus siihen tilanteeseen että varastossa olleet suomalaiset jalkaväkimiinat eivät enää tapa yhtään angolalaista lasta kun ne mentiin hävittämään. Eivät ne tosin tappaneet angolalaislapsia sitäkään ennen mutta Pekkahan ei takerru yksityiskohtiin. Tulipa kumminkin miinakiellosta hyvä ja tiedostava mieli.



4. Talkoohenkeä tappamassa

Suomessa talkoohenki elää edelleenkin ja sehän on erinomaisen hyvä asia. Talkoilla tehdään hyvää hyvyyttään porukassa se, mitä yksi henkilö ei pysty tekemään. Ja talkoohengessä toimivat lukemattomat suomalaiset yhdistykset. Nyt verohallinto on ottanut kantaa talkootyöhön ts. kussut vapaan kansalaistoiminnan muroihin:

Laki muuttui: Jopa koiran voittama parin euron lelu pitää nyt ilmoittaa verottajalle

Yhdistysrintamalla kohistaan vuodenvaihteessa voimaan tulleesta uudistuksesta. Verottajan tulorekisteri on nimittäin kehittänyt aivan uudenlaista paperisotaa harrasteyhdistyksiin, joissa harjoitetaan pientäkin kilpailutoimintaa.

Vuodenvaihteesta lähtien verohallinnon tulorekisteriin on täytynyt ilmoittaa esimerkiksi kaikki urheiluseuran antamat kilpailupalkinnot.

Tampereen vinttikoiraradalla kisoja järjestävän Pirkanmaan vinttikoirakerho ry:n hallituksen puheenjohtaja Jari Hänninen sanoo, että uudistus herätti kovaa keskustelua kerholaisissa. Yhdistyksen luonteen vuoksi tilanne on huvittava.

– Meillähän koirat tekevät sen suorituksen ja koirat palkitaan. Ainakin minä näen tilanteen niin, mutta se on eri asia, miten tulorekisteri asiaan suhtautuu.

Vinttikoirakerho jakaa koirille palkinnoiksi muun muassa pokaaleja ja parin euron arvoisia vinkuleluja. Parhaimmillaan koirat voivat voittaa sponsoreiden koiranruokasäkkejä. Koirien saamista palkinnoista on ilmoitettava omistajien tulorekisteriin.


Verohallinnon ohjeessa todetaan yksiselitteisesti näin: ”Verohallinnon nykyistä 100 euron ilmoittamisrajaa ei käytetä tulorekisterissä, vaan kaikki palkinnot on ilmoitettava ilman euromääräistä alarajaa”.


Tampereen kalamiehet ry:n puheenjohtaja Seppo Lähteenmäki sanoo, että vapaaehtoistyöhön kohdistuva ylimääräinen paperisota on niin tuskallista, että sitä ei viitsisi tehdä. Yhdistys on perustettu vuonna 1961 ja järjestää muun muassa pilkkikisoja.

– Harkitsemme vakavasti koko seuran lopettamista. Mietimme, kannattaako meidän pelata tällaisten hommien kanssa ollenkaan, Lähteenmäki sanoo.

Lähteenmäki sanoo, että isoja kisoja ei kannata järjestää, koska jokainen jaettu palkinto pitäisi ilmoittaa. Palkintoina yhdistyksen pilkkikisoissa on ollut tyypillisesti esimerkiksi kalastustarvikkeita.

Yhdistys on kerännyt pilkkijöiltä esimerkiksi noin kymmenen euron osallistumismaksuja pilkkikisoista. Niistä puolet on jaettu takaisin palkinnoissa ja puolet menee yhdistyksen toimintaan.

– Olemme tehneet sellaisen linjauksen, että jos Verohallinnolta tulee kyselyitä, me pistämme pillit pussiin ja lopetamme toiminnan. Jos talkootyö tehdään liian vaikeaksi, se lopetetaan. Ei se sen kummempaa ole, toteaa Lähteenmäki.

Mieleen tulee se mielikuva jossa hyvällä tuntipalkalla toimiva virkakyösti ynnäilee sitä että paljonko jonkun seuran arpajaisissa lahjana ollut kumiankka tai jonkun leipoma kahvikakku maksaa ja paljonko siitä tulee maksaa veroa. Kun mukaan laskee virkakyöstin palkan voi todeta että kalliiksihan se kumiankka epäilemättä tulee.

Meikäläistä voi haukkua foliopipoilijaksi mutta olisiko niin että asialleen omistautuneen ja totaalisesti omia ajatuksia omaamattoman virkakoneiston mielestä talkootoiminta on kovasti epäilyttävää sillä tapahtuuhan se ihmisten kesken ja täysin ilman viranomaislähtöisyyttä? Lähestulkoon anarkiaa?

Luonnollisesti verokyösti myös toimii niin kuin verokyöstin tulee toimia ja repii riikintaalerit kaikesta mahdollisesta minkä vaan keksii. Onhan meinaten myös oman käytön ulkopuolelta kerätyistä pulloista ja tölkeistä tehtävä ilmoitus verottajalle  ja maksettava niistä ansiotuloveroa. Ettei – Laurilan Anttoota hieman mukaillen – valtio helvetin portilla sitäkään vaille jää.

Olisiko jo aika vuonna 2014 kehittämälleni orgasmiverolle? Ei kai sitä naidakaan saa ilman virkakoneiston valvontaa eikä varsinkaan ilmaiseksi?



Lisäys 31.3. 2019: Hovioikeus sitten antoi kansantaiteilija Jösse Järvenpäälle 30 vrk ehdollista vankeutta. Sentään vain ehdollista mutta kun tuomio tulee tosiasioitten kertomisesta sävellysten muodossa niin voidaan kysyä että missäs se oikeusvaltio oikein olikaan?



50 kommenttia:

Strix Senex kirjoitti...

Melkein meinasin, että en näitä vaaleja kommentoi minnekään enkä mitenkään. Niin ikävystyttävältä tämä vaalishow on vaikuttanut. Yleensä teen äänestyspäätökseni hyvissä ajoin ennen vaalihulinoita, Näytöt kun on annettu jo edellisten vuosien aikana ja loppumetreillä voi vain joko säilyttää aiemmin ansaitun arvosanansa tai munata. Tälläkin kertaa toimin vanhaan tapaan.

Vaalit kuitenkin näyttävät tässä loppusuoralla kääntyvän mielenkiintoisiksi. Mielenkiintoista on se, että median pyrkimys vaaleihin vaikuttamiseen, mikä on ollut räikeämpää kuin ehkä koskaan muistini aikaan, näyttää Ylen viimeisen gallupin valossa menevän pahasti kiville. Todennäköisesti tämä on havaittu myös median piirissä enkä hämmästy lainkaan, jos vaikutusyrityksiin ilmestyy vielä suorastaan raivokkaita sävyjä. Perussuomalaiset ovat vahvassa nousussa, SDP selvässä laskussa ja kokoomus sekä kepu vakaana vanhoillaan. Vihreiden ilmastohörhöily näyttää vievän kannatusta vauhdilla, eikä siihen auta yhtään, vaikka vihreät toimittajat yrittävät esitellä Haavistoa suosituimpana pääministeritarjokkaana.

Jussi Halla-ahon tentin vaikutus ei näy vielä noissa gallup luvuissa joten kannatuksen voi odottaa edelleen nousevan. Tenttihän meni niin hyvin ja hallitusti, että monet parkkiintuneet vastustajatkin antoivat kiitosta. Kiitoksen sävyssä toki oli havaittavissa pientä vastahakoisuutta.

Jonkinlaisella intuitiolla veikkaisin, että niin kokoomuksen kuin kepunkin suosio tulee jonkun verran noista gallup-luvuista nousemaan lähinnä siitä syystä, että vaikka meteliä ja melskettä on ollut ja haukkuja sadellut, hallituksen lopputodistuksesta tulee aivan kohtuullinen, etenkin edelliseen hallitukseen verrattuna. Kansantuote saatiin käännettyä taas kasvuun, vienti kasvuun, työllisyys kasvuun, palkkasumma kasvuun ja velkaantuminen hidastumaan. Suomen taloudellinen kehitys on nyt ollut selvästi EU:n keskitason yläpuolella kun se edellisen hallituksen aikana oli selvästi sen alapuolella.

Demareiden kannatuksen lasku todennäköisesti myös jatkuu vaikka yritystä ja pyrkyä tullaan taatusti lisäämään. Vaikutus vain saattaa olla päinvastainen kuin on tarkoitettu. Antti Rinteen rähisevä ja melskaava tyyli sekä ay-liikkeen tuki toivat gallup suosiota silloin, kun hänet miellettiin oppositiojohtajaksi ja se rähinöinti tulkittiin jokin laiseksi haastamiseksi. Nyt, kun pitäisi esittää pääministeriotteita, esitykset ovat olleet parhaimmillaankin sekavia, tarjolla etupäässä veronkorotuksia ja duunarit alkavat huolestua työpaikkojensa puolesta, jos moinen veijari pääsee aivan oikeasti politiikkaa vetämään. Niinpä he etsivät muita vaihtoehtoja tai jättävät kokonaan äänestämättä ja se kyllä verottaa demarien tulosta.

Näyttää siis siltä, että meillä tulee olemaan neljä puoluetta, joiden ääniosuudet liikkuvat haarukassa 17 % +/- 2%. Voi tulla kiinnostavat hallitusneuvottelut.

Hemuli kirjoitti...

Kyllähän tuo kioskin "vaalikone" on järkyttävä. Todella toivon, että tuossa kohtaa nuorilla herää jonkin epäilys propagandasta....

Ykän listalle voisi lisätä ilta sanomien jutun isis Sannasta.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006052929.html

Tiedä sitten onko tuossa vahingossa kerrottu asioita, jotka herättää melkolailla paljon kysymyksiä viranomaisten toiminnasta. Koko jutusta kun paistaa läpi, että Sannan ja Fatiman on touhut on tiedetty pitkään mutta mitään ei ole haluttu tehdä.

"Helsinkiin oli syntynyt 2000-luvun alussa erittäin kovaa salafistista islamintulkintaa noudattanut ryhmä."

"Tammikuussa 2016 poliisi sai tietää, että Fatima ja hänen lapsensa oli otettu kiinni Ukrainassa, Kiovan lentokentällä. Hän oli aikeissa lentää lapsineen Georgiaan. Fatima vangittiin ja lapset palautettiin Suomeen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Fatiman lapsikaappauksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen."

Mahtoikohan tuomiolla olla mitään merkitystä? Otettiinko edes lapset huostaan vai uusi yritys paremmalla onnella?

Anonyymi kirjoitti...

DDR olisi kateudesta punavihreänä jos olisi vielä olemassa ja tietäisi mitä Suomessa on tehty. Verokyöstit saavat kuulemma 18 000 nimetöntä ilmiantoa verojen välttelystä vuosittain. Vain muutamassa tapauksessa ilmianto on johtanut lisäveroihin, mutta nekin ovat olleet erehdyksiä jotka johtuvat byrokratiasta jota tavallinen tallaaja ei hallitse. Pitää palkata lakimies. Mutta nimettömät ilmiannot kaikki tutkitaan ja kohde on aina kusessa. Taannoin MOT kertoi miehestä joka menetti omaisuutensa vaikka ilmianto todettiin perättömäksi. Viranomaiset ovat laatineet nimettömiä ilmiantoja varten oikein kuponkeja parhaaseen DDR tyyliin. Pitäähän ilmiantajia suojella etteivät joudu vastuuseen. Jos naapuri pärjäilee mielestäsi liian hyvin niin kuponki postiin. Tulee semmonen muutaman vuoden rumba viranomaisten kanssa että kyllä loppuu pärjääminen. Miljardien siirtely ulkomaille verottomasti ei verokyöstejä kiinnosta. Nehän tehdään laillisesti. Näin on eduskunta säätänyt.

Kysymys ei ole onko politiikasta lähtenyt järki vaan milloin se lähti?

Anonyymi kirjoitti...

Ei tule juuri vaaliohjelmia YLE'stä katsottua. Toimittelijoiden taso on todella surkea. Kaikki vähänkään itseään kunnioittavat toimittajat ovat lähteneet vapaaehtoisesti. Viimeksi Jari Korkki. Eroon liittyy ilmeisesti jonkin vaitiololupaus. Eihän syytä saa kansanradion toimittaja kertoa, vaikka maksaja haluaisi tietää. Maksaja on tässäkin tapauksessa väärässä.

Halla-ahon katsoin ja täytyy sanoa että ainoa politikko joka puhuu tänä päivänä järkeä. Toimittelijoilla ei ollut muuta keinoa kuin keskeyttää ja huutaa hänen puheensa päälle. Maahnamuuttovastaisuudella yritetään vielä lyödä, mutta alkaa sekin teema jo happanemaan käsiin.

Jokapäiväinen uutinen Trumpin lisäksi näyttää olevan, joku Sanna lähettää avunpyyntöjä Syyriasta. Haluaa takaisin Suomeen. Eiköhän anneta Sannan olla Syyriassa. Miehensä taisi tänne jo tullakin. Lähetetään hänetkin Sannan luokse pitämään Sannasta huolta.

Anonyymi kirjoitti...

Onko tolle Halla-ahon vaalikonetulokselle jonkin sortin lähdettä? Vaikka näin itse en hetkeäkään epäile, etteikö noita koneita olis sörkitty, mutta silti pelkkä kuva ja pari riviä tekstiä ei vielä oikein riitä siinä mielessä, että pystyisi jakamaan tietoa eteenpäin.

Ekku kirjoitti...

Pilasitpa Ykä taas tämän mukavan aamun, mutta eihän se tarkasti ottaen ole sinun vikasi...
Poliittinen poliisi se on poikaa. Aseistariisunta alkanee lähiaikoina.

Juha Kivela kirjoitti...

Tuo Poliisihallinnon - ilmeisesti poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen - viranomaisena tekemä aloite Sisäministeriölle on mielestäni hyvin mielenkiintoinen, josta voinee tehdä Suomen Poliisille rikosilmoituksen sen tehneestä tahosta eli Poliisihallinnosta ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisesta:

1. Poliisihallinnon poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen aloitteesta tehty aloite lain muuttamisesta rikkoo Suomen perustuslakia ja siinä ilmaistua SANANVAPAUTTA vastaan törkeällä ja räikeällä tavalla, joka ei ole missään muotoa hyväksyttävissä, ei varsinkaan itse Poliisihallinnon ja Poliisihallinnon poliisiylijohtajan toimesta, joiden tulee omata edes alkeellisimmat tiedot Suomessa voimassa olevista laeista, joista vähäisin ei todellakaan ole Suomen perustuslaki! Tosin, Maan tavaksi, "arvojohtajiemme" Suomessa on tullut, että Suomen perustuslakia saa - ja tulee - rikkoa, mikäli asialla ovat:

A) Suomen "arvojohtajat",
B) Suomen hallitus,
C) Eduskunta (etenkin sen puhemiehistö),
D) Oikeuslaitokset, Demla ry:n sertifikoidut juristit (aivan ylimmät portaat mukaan lukien),
E) Valtakunnansyyttäjä virastoineen,
F) Oikeuskansleri virastoineen,
G) Oikeusasiamies virastoineen,
H) Korkein oikeus,
I) Korkein hallinto-oikeus,
J) Valtioneuvoston kanslia ja Valtiovarainministeriö virkamiehistöineen,
K) Lääkärit sekä heitä edustava ammattiyhdistysliike Suomen Lääkäriliitto,
L) Valvira,
M) Avit,
N) Hyvät Ihmiset aka Edistykselliset Ihmiset
O) Etnisesti Edistykselliset
P) Jne.. sillä muuten loppuvat jo aakkoset ja aika listata kaikki osapuolet...

2. Ajankohta, jolloin tuo pyyntö lain muuttamisesta on Poliisihallinnon ja poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen suunnalta tehty Sisäministeriölle, sillä ainakaan toimitusministeriö EI saa ryhtyä:

A) Merkittäviin,
B) Kauaskantoisiin,
C) Olennaisiin (tässä vieläpä EPÄOLENNAISIIN)
D) Suomen perustuslain vastaisiin,
E) Jne.. hankkeisiin, vaan..

sen tulee hoitaa ns. juoksevat asiat eli päivittäiset rutiininomaiset asiat.

3. Onko Suomi enää lainkaan Oikeusvaltio, vai tuleeko ulkomaita tiedottaa, että Suomi on jo siirtynyt:

A) Poliittiseksi Poliisivaltioksi,
B) Virkavaltavetoiseksi anarkiaksi,
C) Lain ja Järjestyksen taakseen jättämäksi,
D) Jne..

Ideologiseksi Utopiavaltioksi, joka on vain välivaihe, jotta Suomesta tulee lopulta..

4. DIKTATUURI DYNASTIOINEEN, joissa muutamat perheet hallitsevat ja määräävät Suomen Valtion asioista, sekä Suomen Kansan - yksilöiden - elämänkohtaloista?!?!

Lemminkäinen kirjoitti...

Nykyinen rikoslaki käsittääkseni sallii kritiikin yksilön/ryhmän tekemisistä ja sanomisista. "Maalittaminen" rikoslaissa veisi pois sellaisen mahdollisuuden koska "virkamiehestä kaivetaan yksityistä tietoa eri lähteistä ja käytetään tietoja häntä vastaan". Jos virkamies (nykyinen poliitikko) on toiminut ikänsä kansaa ja Luontoäitiä vastaan ja tämän höpönassun lätinöitä ja tekemisiä levitetään naurattamaan kansaa, niin höpönassun älyvapaat tekemiset ja sanomiset suojataan mahdollisella uudella lailla ja majesteettirikoksen tehnyt levittäjä istuu vankilassa vähintään sen kymmenen vuotta. Onkohan Pekka tullut ajatelleeksi että aurinkopaneeleissa ja tuulivoimaloissa voisi mahdollisesti olla mukana amerikkalaista tekniikkaa ja osia ja ne tulisi kieltää Suomessa, koska Pariisin ilmastosopimus!

Lemminkäinen kirjoitti...

Kansaa ajatellen niin olisi palajon palajon parempi jos valtaa käyttäville tehtäisiin sopivuustestit, siis testattaisiin ÄO ja looginen asioiden hahmottelukyky. Jos näin tehtäisiin niin esimerkiksi arvopohjalla egoansa ruokkivat höpönassut ja pellehermannit olisivat osaamisiaan vastaavissa hommissa, siis työttömyyskortistossa.

Lemminkäinen kirjoitti...

Aikaisemmin arvopohja kommunistilla ja porvarilla oli jossain toisen lehmän turvan ja kolmannen lehmän hännän välillä ja nykyinen arvopohja on jossain viidentuhannen ja kymmenentuhannen euron välillä. Siniset vahvistivat teorian.

korpisoturi kirjoitti...

Torstainen vaaligrillaus meni varsin hyvin. Aamulla Laura Huhtasaari esiintyi varmasti ja älykkäästi. Ja illalla Jussi Halla-ahon pitämä puhe oli suorastaan loistokas. Kyselygrillaus meni toimittajien vuoksi vähän sekavaksi. Vaikka Jussi pääsikin muutamia kertoja sivaltelemaan kuin "piiskatykillä".

Onkohan Ylen pomot antanut ohjeet, että keskeytä ja jankkaa puheen päälle. Yritä vaientaa kiusalliset totuudet.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä helevetin maalitus, maalipönttöönkö dippaaminen vai miranoolin trokaus?

Maalin osoittamisen tiijän, vaikka laserosoittimella tai tulenjohtajalle / ohjusampujalle / kopterille / tankille valojuovalla, räsy-kuulalla tms. tavalla. S. Kohmeloinen olkoon tyytyväinen "maalittamiseen", ettei joudu maalinosoittamisen kohteeksi. Minulle piisaa, että sisämisteri Purra siirtää Kohmeloisen sevettijärven putkavahdiksi.
Kun virkakyösti päsmäröi, munii ja mokailee, ei siitä kertominen ole mitenkään väärin. Eikä ko. köpin motiivien paljastaminenkaan, hihhulin, stallarin, juopon, viherhipin, hinttarin, demarin tms. omaa asiaansa ajavan tyypin. Jos siis kroonisesti kohmeloinen kyösti koittaa kieltää erikoiskokeen / ampumaradan käytön / hiihtokisan aamun tunneilta mökkinsä naapurissa, sopii asiasta kertoa julkisesti. Tai demarikonsta ottaa kolme kertaa päivässä öljynäytettä persu maansiirtourakoitsijan dumpperista.

Minusta on kiva, ettää veronkevennyskohde ilmottautuu ihan ite, yle-veron voisi puolittaa ensi vuodeksi js seuraavaksikin. Yle kuvittelee olevansa suomen pomo. Maanpinnalle palautus on välttämätön.

Haavisto on ajastaan jäljessä, jo Pahkasika aikoinaan lanseerasi bioneerit uudeksi aselajiksi. Ja tankkien tykkeihin katalysaattorit, nurmiporille lyijyttömät ammukset. Sitä vaan en ymmärrä mitä etua hävittäjän suorituskyvylle on ko. värkin valmistusvaltion kuulumisesta/ kuulumattomuudesta jonkin sopimuksen allakirjoittajiin. No, enpä olekaan maailmanpankin kuvernööri, vieraileva professori enkä edes kuun varakaani. Ylioppilas kyllä olen, mut ei se nyt auta.

Tulorekisteri on hieno juttu, isoille firmoille. Niiden palkkajärjestelmissä on valmiit toiminnot ko. ilmoituksia varten. Pikkufirmoilla sitten ei ole automatiikkaa, ei välttämättä edes kokopäiväistä konttoristia. Yrittäjä saa sitten setviä veronkorotuksen uhalla ilmoituksen mysteereitä. Ja makselle vaikka tilitoimistolle lisää ko ilmoittelusta. Minulla on tapana tehdä pikkufirmoile oto. pikkujuttuja, tunti tai pari silloin tällöin - työnantajani kautta maksaisi ihan helvetisti. Ennen riitti kun joskus ilmoittivat ko. keikan verottajalle/eläkefirmalle/vakuutuslaitoselle - nyt pitää viikossa olla tulorekisterissä. Ongelmaan on kyllä ratkaisu: käteinen eikä ilmoiteta yhtään kenellekään. Harmaa talous, helpompi talous.

Ja nuo yhdistykset, mikä lie lahjoituksena saadun pikkuesineen oikea arvo. Kauppias on lahjoittanut yksittäisen mikättimen - 0 euroa, joskus ollut myyntihinta 15 euroa, ostohinta 5 euroa. Palkinnon onnellinen voittaja ei tee ko, härpäkkeellä mitään, arvo 0 euroa. Mitäs tulorekisteriin kirjataan?
Pullojen kerääjät ei tasan tarkkaan ilmoita oullorahojaan yhtään kenellekään. Yleensä keruu on yleishyödyllistä ja toisaalta agressiiviset kerääjäriesat eivät ole ees maassa laillisesti.

Minä muuten tapaan palauttaa nuorempien kollegoideni energiajuomamien kuoret kauppaan, kun eivät itse kehtaa / osaa / jaksa - kenen nuo pullot pitää ilmoittaa? Minun vai työnantajani. Voiko pullonpalautusrahoilla ostetut munkit vähentää verotuksessa ja pitääkö ne ilmoittaa syöjien tulorekisteriin. Ja hyvänen aika: kunnolla mokannut tai onnistunut tapaa tarjota kierroksen perjantaina lähikippolassa, pitäkö ilmoittaa tulorekisteriin ja saako vähentää verotuksessa.

Pyssymies

Tuumailija kirjoitti...

Jos virallisten harrastekerhojen ja -seurojen toimintaa hankaloitetaan liikaa kaikenmaailman kurabyrokratialla, niin sehän tarkoittaa vain sitä että harrastukset epävirallistuvat. Kaljakellunta on hyvä esimerkki: viranomaiset yrittivät jahdata kellunnan järjestävää tahoa, mutta linnaa ei tullut kellekään: "Käräjäoikeuden päätöksen mukaan kaljakelluntaa ei varsinaisesti järjestä kukaan, vaan ihmiset löysivät paikalle muun muassa kuulopuheiden ja nettikeskustelujen kautta. Oikeus katsoi tapahtuman kuuluvan kokoontumisvapauden piiriin."

Hyvä että asiasta on ennakkotapaus. Nyt tiedämme jo sen verran, että joessa kelluminen kaljan kanssa on Demlalle ok. Kohta varmaan Ykän ja Anteron saunailtakin on laiton kokoontuminen, joten teidän kannattaa ostaa isot uimapatjat ja muuttaa vihapuhe-saunailta Lälläveden vihakaljakellunnaksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Hemulille, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ekulle, Juha Kivelälle, Lemminkäiselle, korpisoturille, Pyssymiehelle ja Tuumailijalle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Kaiken kaikkiaan hyviä huomioita ja vaaleissa voi hyvinkin tulla ennustamasi pattitilanne. Itse olen sinänsä pessimisti ja takuuvarma siitä että vaikka persut olisivat suurin puolue niin järjestelmäpuolueet sulkevat ne hallitusvallan ulkopuolelle.

Hemuli: Tuo uutinen oli itse asiassa minulle uusi. Mutta kertoo hyvin tietyn naistyypin typeryydestä.

Ano1: Hyvin kommentoitu. Sanoisin että se järki alkoi lähteä 1980-luvun lopulla konsensuspolitiikan myötä ja EU:hun liittymisen jälkeen se hylättiin lopullisesti tarpeettomana.

Ano2 & korpisoturi: Valtamediallahan on Halla-ahon kanssa se perustavaa laatua oleva ongelma. Jussi kun haastaa faktoja ja valtamedian tulisi tyrkyttää utopiaa.

Ano3: Hjuu, linkki unohtui. Pahoittelen. Tuossa:

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/outo-virhe-ylen-vaalikoneessa-tama-voi-vaikuttaa-aanestyspaatokseesi/?shared=1843912-e4cc2718-500&fbclid=IwAR0gigzv-EVhhwKzdfVykHtfCp7I007i_Ib8xXkTRvyAiEw2ESVvYhXedmk

Ekku: Pahoittelen lauantaiaamun pilaamisesta mutta joo, minähän olen vain viestintuoja.

Juha: Hyviä havaintoja taas kerran ja valitettavaa on että koneisto porskuttaa härskisti vielä edelleenkin.

Lemminkäinen: Piru vie… niissä tuulimyllyissä muuten saattaa olla amerikkalaisia komponentteja. Ja entäs se vihreitten mainostama Tesla? Mikäs lie tilanne sen kanssa?

Pyssymies: Kerta kaikkisen hyvin tiivistetty. Eikös muuten Suomellakin ole jo niitä maalinosoitusjärjestelmiä? Ja ajatus poliisiylijohtajastamme Sevettijärven putkavahtina on kieltämättä varsin hykerryttävä.

Tuumailija: Tuosta kaljakellunnan oikeustulkinnasta en ollut kuullutkaan. Tuo antaa kyllä kieltämättä tiettyjä toimintamahdollisuuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Nythän tuota, jalkaväkimiinat on korvattu jonkinlaisella hyppäävällä pommilla, mutta mietinnässä on vielä tappaako se ihmisen YK'n ihmisoikeussopimusten ja EU-direktiivien mukaan.

Joppos123 kirjoitti...

Pekka Haavisto tietää hävittäjistä ihan saman verran kuin sika satelliitistä, eli ei kovin paljon.
Nyt puhutaan palttiarallaa 10 miljardin hankinnasta ja toivoisin, ettei yksikään Pekan kaltainen ylioppilas sotkeudu siihen prosessiin. Vaikka tässä onkin alan mies niin en minä noista laveteista ymmärrä muuta kuin sen , että kiva jos pörräilee tukena kun me "jimmyt" tungetaan pistintä vihollisen maksaan.
Tuo poliisin politisoituminen on kyllä todella huolestuttavaa, varsinkin jos siihen porukkaan aletaan palkkaamaan matuja ilman tarvittavaa komtenssiä tai taustoista ei piitata.
Yksi asia kyllä ihmetyttää aika paljon on se, että noista "isisvaimoista" ja niiden penikoista löytyy jokainen päivä juttua.
Asiantuntijoina on milloin mikäkin erkki-petteri kertomassa sen 10 hyvää syytä miksi ne akat kakaroineen pitää roudata tänne elinikäisen elatuksen ääreen.
Itse olen sen verran kyyninen noita mulkkuja vastaan tapelleena, että väitän ettei yksikään niistä akoista tai niiden kakaroista ole muuta kuin helvetillinen turvallisuusuhka. Siksi olisikin parasta kun ne saatettaisiin paratiisiin jo siellä Syyriassa.
Ykä on käsittääkseni lastensuojelu puolella duunissa niin tietää varmaan miten vaikeaa olisi "kotouttaa" sellainen junnu joka on koko ikänsä pelannut jalkapalloa ihmispäillä.

Joppos123 kirjoitti...

Anonyymille:
Nyt kehitetty "hyppymiina" tappaa talossa ja puutarhassa. Sehän on tavallaan kehittyneempi versio Sakalaisten vanhansta versiosta. Ei se meidän miinavajetta korvaa, kiitos kassialman me tuhottiin miljoonia varastoissa olleita polkumiinoja ja ryssä nauraa vieläkin vatsa kippuralla.
Eipä sinänsä, jokainen tuotantolinja joka tuuppaa ulos vaikkapa suklaapatukkaa voidaan tarvittaessa muuntaa tuuppaamaan ulos 60 gramman trotyylipanosta eli vanhan polkumiinan perusosaa.
Jos tuota itänaapuria alkaa liikaa kiinnostaa Helsingin valot niin muutamassa viikoossa meillä on se miljoona yllätystä rajalla ia silloin pyyhitään sopimuksilla perberiä.

Joppos123 kirjoitti...

Tuosta uudesta hyppymiinasta vielä, että siihen tulee varmasti myös se vaihtoehto ettei sen tarvitse olla tähysteinen.
Nykyään jokainen armeija pyrkii hallitsemaan myös sähkömagneettista spektriä ja langattomien järjestelmien varaan tuudittautuminen on pelkästään tyhmää.
Sama oli aikoinaan Afganistanissa kun kehiteltiin kännykkätaajuuksilla toimiva "jammeri". Se aparaatti on pelastanut aika monta Suomalaista sotilasta ja itse kuulun niihin.
Suomalaisten kapine on ihan omaa innovaatiota a,la PVTUTKL. Yhden alan tutkijan keksintö, jääköön ajan puutteen vuoksi nimi mainitsematta mutta sai hän keksinnöstään sotilasansiomitallin ja ei ollenkaan turhaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano & joppos 123: Tuo uusi hyppymiina on varmasti erittäin tehokas ja vaikka sen tällä hetkellä kai pitäisi olla vain tähysmiina niin taatusti PV suunnittelee muitakin vaihtoehtoja. Ja niin kuin joppos 123 totesi niin ei se meidän miinavajettamme korvaa mutta jalkaväkimiinan valmistaminen suurissa erissä on helppoa.

joppos 123: Samaa mieltä Haavistosta. Jätkän kannattaisi keskittyä biodynaamisen parsan valmistusominaisuuksiin. Ja samaa mieltä isis-vaimoista. Jotkut pitävät sitä suurena inhimillisenä tragediana mutta jos niitä ei lasketa tänne niin onpahan myös toimiva varoitus. Meillä lastensuojelussa noita mainitsemiasi potkupallon pelaajia ei käsittääkseni vielä ole eikä kyllä kaivatakaan. Nykyisen materiaalin kanssa on jo tarpeeksi hankalaa. Ja meillä ei ole mitään keinoja puolustaa itseämme.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Sääntö-Suomea ja liikaa byrokratiaa pitänyt pikemminkin purkaa kuin lisätä? Onnistuikohan ex-hallitus tekemään mitään muuta kuin kyykyttämään tavallisia, lainkuuliaisia suomalaisia? Poliisi sen sijaan onnistui eilen, kun teki taksiratsian Uudellamaalla. Haaviin jäi yksi 1,7 promillea puhaltanut rattijuoppo, kaksi etsintäkuulutettua, kaksi ajokortitonta ja kaksi, joilta puuttui taksinajolupa sekä useita pienenpiä ”rikollisia”, joilta puuttui taksamittari tms. Onneksi tämän uudistuksen ja idean äiti sentään ehti saada hillotolppansa Ruotsista.

Vähintäänkin mielenkiintoiset vaalit on tulossa. Mikä mahtaa olla Ykän ja lukijoiden veikkaus PS:n menestyksestä? Täytyykö vielä varautua pahimpaan mahdolliseen ja jaksaa odottaa neljän vuoden päähän?

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

Ylipäätänsä en ymmärrä noiden "ISIS" vainmojen ympärillä käytävää keskustelua. Ne on samanlaisia tappajia kuin nyt tapetut miehensä. Ei niitä vosuja äpäröineen kannata tänne ottaa.
Mielestäni koko keskustelu on hanurista ja sitä pitää yllä marimekkopaitaiset bessewisserit noin niinku fiilispohjalta.
Niistä mulkuista ei yksikään ole ollut kasvotusten noiden persreikien kanssa.
Jokainen joka on noita paimentolaisia vastaan tapellut tietää mistä puhun.

korpisoturi kirjoitti...

Teksti-tv:ssä oli, että demari Antti Rinteen aatemaailma ei kohtaa perussuomalaisten ajatusten kanssa hallitusneuvoteluissa. Ilmeisesti Rinne haluaisi koota hallituksen idealisteista, ei realistisesti maailmaa tarkastelevista perussuomalaisista. Tämä Rinne on itsekin melkosen pöljä idioo.. idealisti. Ja sen kaltaisia on eduskunnassa liikaa. Sinne eduskuntaan pitäisi saada ujutettua paljon enemmän realisteja, niin ehkäpä järki palailisi pikkuhiljaa maahan.

Joppos123 kirjoitti...

Rouva anolle.
Veikkaan,että PS saa noin 19% n kannatuksen ja jää oppositioon.
SDP kokoaa hallituksen ja uusi mutavyöty tulee viimeistään 2020. Vyöryn määräksi veikkaan noin 200 000 moniosaajaa.
Verot nousevat tappiin ja Rinne lihoo.
Noista 200 000 nuoresta jätkästä kukaan ei työllisty vaan koraanin mukaisesti alistaa meitä.
Tapot, pahoinpitelyt ja raiskaukset ovat arkipäivää ja poliisi jahtaa kaltaisiani netissä, pelkäävät karvakäsiä.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.gutenberg.org/cache/epub/47545/pg47545-images.html

Ei mitään uutta auringon alla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, joppos 123:lle, korpisoturille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Hjuu, muistelenpa minäkin että byrokratian purkua lupailtiin. Todellisuus on toinen. Kas kun byrokratia työllistää huomattavan määrän akateemisia suojatyöläisiä. Eihän niitä toki kortistoon voi laittaa. Tuossa taksihommassa poliisi taisi tehdä vaihteeksi sitä oikeaa poliisintyötä. Vaaleista tuumin että nosteessa olevat persut saavat sen 16 pinnaa mutta tuurilla saattavat nousta jopa suurimmaksi puolueeksi. Joka taas ei merkitse mitään sillä persuja ei päästetä vallankahvaan ennen kuin niillä on ehdoton enemmistö.

joppos 123: Täysin samaa mieltä isis-vaimoista. Ne ovat tiensä valinneet. Jos SDP tulee pääministeripuolueeksi niin en usko että tänne ihan kahtasataatuhatta tulee mutta piikki on silti rajaton. Ja elatus on taattu sillä demarin on helppo jakaa rahaa toisten taskuista. Jätin yhden kommenttisi julkaisematta sillä mielsin sen yksityiseksi.

korpisoturi: Jep, tilannehan on se että idealismi on vallitseva dogmi ja realismi taas haluttaisiin määritellä rikolliseksi. Ja onhan se määriteltykin. Persujen Teemu Lahtinen sai tuoreeltaan sakkotuomion.

Ano: Kiitos linkistä. Näin on tapahtunut kerran. Voi tapahtua toistekin.

Becker kirjoitti...

Mulla on aina ollut hivenen heikohko tuo matikka ja näin ollen on hieman vaikeaa avata miten eläkeläisten eläkkeet voidaan pelastaa jos maahan tunkeutuu tuhansia elätettäviä mamuja eläkkeitä pelastamaan. Ja ne mamuthan alkaa myös saada eläkettä tietyn ajanjakson kuluttua. Ellei sitten heti niinkuin eräs vanhuksien ryöstelyyn syyllistynyt ihmisryhmä.

Vaalikoneet ovat täyttä scheissea. Itse olen jo pitkään tiennyt ketä Perussuomalaista äänestän. Ja jos valitaan niin juhlat kyllä loppuvat Kapernaumissa aika sassiin.

Poliisi saa ruikuttaa mitä lystää, sillä heidän ohjelmanaan on kansalaisten "Total Control" jollain rikollisuuden torjunta savuverhon avulla. "Maantiellä viemme rahasi, kotona aseesi" Kyseessä on täysin DDR Volkspolizei:n kopio. Jahka somalit saadaan mukaan sakkoja jakelemaan, niin siitä ei kun luottamus vaan lisääntyy.

Perseaukinen hallinto keksii mitä ihmeellisimpiä keinoja talouden paikkaamiseksi. Kansalaistoimintaa ei tuhota mutta se siirtyy harmaan talouden puolelle. Sikäli hyvä että näin saadaan rehellisetkin kansalaiset oppimaan uusia keinoja valtionhallinnon ryöstön kiertämiseksi. Pian pannaan marjat ja sienetkin verolle. Joku niillä tienaa kuitenkin aivan liikaa. Tai sitten myydään metsien tuottama sato Unileverille pilkkahintaan ja kansalaisille määrätään isot sakot mikäli käyvät keräämässä toisten omaisuutta.





Juha Kivela kirjoitti...

Kommenttiketjussa oli viitattu tuohon taksiratsiaan, josta annan pisteet Suomen Poliisille ja nostan siltä osin lakkia heille, mutta samaan virkkeeseen täytyy kyllä kirjoittaa, että kävipä pieni sammakko tuossa Ylen pääuutislähetyksessä haastatellulle poliisisedälle, joka tuumi, että onneksi nämä nyt olivat vain lieviä puutteita...

Itsellä nousi tuossa vaiheessa tukka pystyyn, koska poliisisetä piti KAHTA ETSINTÄKUULUTETTUA TAKSIKUSKEINA vain lievinä puutteina...

Samassa uutispätkässä sentään Vantaalla taksitolpalla päivystänyt taksikuski tuumi, että ei tällaista aiemmin omavalvonnan aikana ollut ja itse ymmärsin, että tuo KAHDEN ETSINTÄKUULUTETUN TAKSIKUSKIN tapaaminen mittariauton kuljettajana oli kyllä varsin poikkeuksellista...

Mutta Suomi kehittyy ja tässä kaiketi saa varautua seuraavaan yllätykseen... eihän sitä koskaan tiedä, että kuka siellä Finskin ohjaamossa tuuraa timo-petteriä tai marja-liisaa... turvallista matkaa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Joo, mulla kanssa tuo matikka hieman pätkii eli jos tänne tulee parikymppinen jätkä suoraan koko iän kestävälle elatukselle niin tyhmänä mietin että se ei ole voimavara vaan menoerä. Samoin suhtaudun varsin nuivasti EK:n ajatukseen siitä että ulkomailta palkatun halpatyöntekijän palkasta maksettaisiin verovaroista se 70 pinnaa. Vaan kai se on niin että jos kusetetaan niin kusetetaan kunnolla.

”Maantiellä viemme rahasi, kotona aseesi”.

Oli muuten varsin hyvin kiteytetty. Ja luulen itsekin että harmaan talouden määrä lisääntyy. En pane edes pahakseni kun miettii että mihin verovaroja käytetään. Milloinkahan dollarista tulee Suomen epävirallinen kakkosvaluutta?

Juha: Samaa mieltä mutta sinänsä tiedän työni puolesta sen että jos etsintäkuulutettu (jopa sillä ykköshaulla) ei pahemmin perseile niin hän voi vältellä poliisia vuosikausia. Isoon kaupunkiin on helppo kadota.

Lemminkäinen kirjoitti...

Kysely kadulla: -Osaatko mitään? -En. -Ymmärrätkö mistään mitään? -En. -Haluatko kansanedustajaksi tähän tai tähän puolueeseen? -Joo. -Selvä, tulemme markkinoimaan sinua rehellisenä ja oikeaa arvopohjaa kunnioittavana henkilönä. Käykö näin? -Joo. Ja näin mentiin demokratian sävelin jälleen kerran. Kansan syvimmistä riveistä ja sieltä syvimmältä löytyi uusi tähti, Tuulikki Tuulonen, politiikan kansan kirjoon. Tuulikki osasi sanoa oikeissa paikoissa en ja joo ja Tuulikista tuli pääministeri lyhyen ajan sisällä ja Tuulikin kautena Suomesta hävisi saastuttavat autot, sähköä vievät saunat (puilla ei saanut lämmittää ollenkaan), saastuttava ja metsää hävittävä paperiteollisuus, jne. Kansa kulki kiroillen tuohitöppösissä, koska muunlaiset tehdasvalmisteiset kengät oli kielletty ilmaston vihollisena. Uusia tuohitöppösiä ei kuitenkaan saanut kuin yhden parin joka toinen vuosi, koska metsää täytyi säästää. Kiroilevalla kansalla oli kuitenkin yksi toivo, seuraavat vaalit ja silloin näytettäisiin mistä oletettu pissii..

Anonyymi kirjoitti...

Henk. koht. vaalikoneet ovat minulla valinneet puolueen täysin oikein ja ehdokaskin (joka oli jo etukäteen tiedossa) pamahti ykkös vaihtoehdoksi parissakin koneessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lemminkäiselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Lemminkäinen: Tulipa tuosta kommentistasi ja kyseisestä Tuulikki Tuulosesta elävästi mieleen Reijo Koiraan mainion Ryppy & Reikä-sarjakuvan uusin postaus:

http://ryppyjareika.blogspot.com/2019/03/ryppy-tyovoimavirkailijana-osa-iii.html

Ano: Sulla on käynyt tuuri. Itse en noita koneita käytä kun ehdokas on jo muutenkin tiedossa.

Hokki kirjoitti...

Maalaisjärjellä, mustalla huumorilla ja paksulla nahkalla Suomi rakennettiin loistavaksi maaksi.

Nykyään meno, ajatukset ja arvot ovat täysin päinvastaisia joten ei kai voi olla yllättynyt siitä, että vituix menee?

Jos tässä dorkassa uudessa Suomessa sentään olisi johdonmukaisuutta, eli että kaikkia rangaistaan koko ajan kaikesta ja kaikkia kytätään. Mutta ei.

Saan kolme särkeä palkinnoksi hienosta pronssitilastani kalastuskisassa, ja joudun ilmoittamaan tästä verottajalle?

Samalla vapautetaan maturynnäkön takia taksibisnes täysin, eikä kuskien tuloista ole mitään tietoa eikä todisteita. Verottaja nyt ei varmaan lähde matua painostamaan.

Sekaista touhua.





Trilisser kirjoitti...

Joppos123: Mitä mieltä olet nykyisestä varusmiesten ampumakoulutuksesta? Onko riittävä? Ainakin omana aikana (1993-94) se oli aika huonoa.

Muutama vuosi sitten jututin yhtyäeteläkorealaista sikäläisen armeijan käynyttä. Heillä kuulemma ammuntaa harjoitellaan myös 300 m matkalta. Voi kun meilläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Ykän esille ottama EK:n ehdotus 70%:n palkkatuesta maahanmuuttajille veronmaksjien pussista on niin paksua, että kummalliselta tuntuu, ettei siitä ole nostettu minkäänlaista meteliä. Ei edes Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ole puuttunut asiaan, vaikka se toteutuessaan olisi mitä törkeintä suomalaisten syrjintää työmarkkinoilla. Taitaa sielläkin olla tärkeämpiä asioita vähemmistöjen oikeudet ja feministien tavoitteet; niillähän tätä maailmaa tunnutaan vievän eteenpäin.

Hyvää sunnuntaiaamua kuitenkin kaikille. Taidettiin siirtyä toiseksi viimeisen kerran kesäaikaan. Kunnianarvoisa EU teki paljon aikaa ja resursseja vieneen päätöksen luopua viisarien siirtelystä ja melkein samalla jopa toisenkin eli kielsi muoviset vanupuikot, mehupillit ja aterimet. Kyllä nyt maailma pelastuu, eikä turistinkaan tarvitse kohta enää Tyynenmeren aalloilla uida muoviroskan seassa...

Rouva Ano

Lemminkäinen kirjoitti...

Kävin lukemassa Reijon uuden postauksen ja vaikutamme olevan samoilla linjoilla poliitikkojen loogisesta asioiden hahmottelukyvystä ja substanssiymmärryksestä. Jos poliitikot testattaisiin ennenkuin heidät päästettäisiin vallan kahvoihin, niin he pystyisivät esimerkiksi keskustelemaan ns. arvopohjasta ihan toisenlaisilla kriteereillä kuin nykyään, koska testatuilla poliitikoilla olisi laajempi ymmärrys asiasta, he siis arvioisivat arvopohjaa useammasta näkökulmasta, loogisesti ja tehokkaasti. Kun arvopohja mitataan nykyisillä kriteereillä niin lopputulos on: Rasisti tai Hyvä Ihminen. Hyvä Ihminen ei rajallisuudessaan pysty ymmärtämään että kulttuurit ovat erilaisia todellisuuksia ja erilaisissa todellisuuksissa kehittyneet yksilöt/ryhmät käsittävät olevan omalla opitulla tavallaan ja kun erilaiset todellisuudet törmäävät keskenään, niin silloin voi tapahtua mitä tahansa. Yksilö joka viljelee termiä rasisti, niin silloin hän kertoo itsestään että hän on ymmärrysrajoitteinen, siis hänessä on aineksia pääministeriksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hokille, Trilisserille, Rouva Anolle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Hokki: Juuri näin. Hommaforumin nimimerkki Saturnalia muuten tiivisti ajan hengen varsin osuvasti:

https://hommaforum.org/index.php/topic,128085.msg3034811.html#msg3034811

Trilisser: Minun aikanani valioammunnoissa RK6 ammuttiin kolmeensataan metriin mutta siihenhän se sitten jäi.

Rouva Ano: Kyllähän tuo minun mielestäni ylittää työsyrjinnän rajan selvästi. Tosin joku lakimies Nilkén osaa varmasti selittää että sehän vain lisää tasa-arvoa. Ja tuota kellojen rukkaamista ei varmasti jää kukaan kaipaamaan. Erityisesti vuorotyöläiselle se touhu on niin syvältä ja poikittain.

Lemminkäinen: Reijon piirtämä Ryppy & Reikä on Suomen paras sarjakuva. Ja tuo Rasisti vs. Hyvä Ihminen-määrittelysi on kyllä erinomaisen osuva.

QroquiusKad kirjoitti...

Uudin 1:

"Mietitäänpä:
1. Poliisi on organisaatio johon kuuluvat voivat kantaa asetta.
2. Poliisi on organisaatio jolle on sallittu väkivallan käyttö.
3. Kyseinen organisaatio on hyvää vauhtia politisoitumassa.
Jos tällaisen organisaation ja siihen kuuluvien henkilöiden toiminnan arvostelu kielletään niin aletaan olla hyvin lähellä itäsaksalaista ideaalitilaa."

Mietitään nyt vielä, ettei se Suomen poliisi ole mikään Freikorps tai Sturmabteilung, vaan edelleen osa Suomen tasavallan sisäistä turvallisuusfunktiota, jota ilman Suomi pikapuoliin on vain anarkiaa.
Osa Valtiota siis, ja toimii nykyään kuten aina ennenkin sisäministeriön poliittisessa ohjauksessa.

Miten poliisijohdon sitten pitäisi toimia? Tehdä vallankaappaus? 7 000 virkamiehen voimin?

Tästä ollaan puhuttu juuri täällä monta kertaa ennenkin.
Poliisimme tekee nykyään sitä mitä tekee, koska se toteuttaa hallituksen politiikkaa, joka on sellaista kuin on.
Jos seuraavissa vaaleissa PS saisi unkarilaisjytkyn ja muodostaisi hallituksen yksinään 72 % eduskuntaenemmistöllä sisäministerinään vaikka Olli Immonen, näkisimme juuri tämän saman poliisin, jonka toimet meitä nyt vituttavat, alkavan toimia täysin päinvastaisella tavalla.

Sellaisella, jota me nyt toivoisimme mutta jota poliisi ei saa tehdä, koska se on osa Valtiota, ja sitä poliittisesti ohjaava sisäministeriö käskee sen toimia nykyisellä tavalla, koska sisäministerinä ei istu Olli Immonen eikä pääministerinä Jussi Halla-aho.

Uudin 2:

Olen kokeillut lukuisia vaalikoneita, joista kaksi on tarjoillut minulle sekoomuslaista ehdokasta. 'Nuff said, sanoi atlantintakainen.

Uudin 3:

Pekka voi ajatella HX-hankinnasta mitä tahansa. Suurin osa hänen puolueensa nomenklatuurasta ajattelee yhtään epäilemättä, ettei Suomeen tarvita yhtään ilmastoa saastuttavaa hävittäjää, ja lentävät siksi taas kerran Goalle pitämään asian tiimoilta intersektionaalisen seminaarin tai jotain sentapaista mitä hippivihreillä on tapana.

Uudin 4:

Seuraava pääministerimme Rinne on moneen kertaan julistanut SDP:n jakavan vaalit voitettuaan kaikille hyvää ja kustantavansa sen kiristämällä verotusta aina vain lisää.
Kas, eihän verotus ole demarin mielestä paha asia:
rikkailla on aina liikaa mistä antaa ja köyhillä ei ole mitään, ja siksi heille pitää antaa.
Siihen väliin vain jää se keskiluokka, eli noin 90 % kansalaisyhteiskunnasta...

Lisäys:

Jösse tuomittiin epämukavien tosiasioiden kertomisesta. Miksei Appelsinin Aviisia vaadita syytteeseen samasta asiasta sen uutisoidessa vaikkapa tämän:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006054539.html

En tiedä, mutta jos pyydettäisiin arvaamaan, olisi tuo IS:n uutisoima hälyttävä uhka mitätöitävissä julistaen sen olevan toteutuessaan vain sellaista intersektionaalista väkivaltaa, jota veronikat ja hänenlaisensa niin kovasti tuntuvat kaipaavan.
He kun eivät voi käsittää sen saattavan kohdistua heihin itseensä yhtä lailla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad.

1: Tästä on toki puhuttu ennenkin. Poliisi vahtii sitä yhteiskunnallista mallia jonka poliittinen johto määrittelee. Mutta sen, ja sitä ylläpitävän virkakoneiston arvostelu tulee olla sallittua. Nyt poliisijohto haluaa sen kieltämistä. Silloin ei olla vielä Sturmabteilungissa mutta Punaisen Valpon ajoissa kumminkin. Jos muuten unkarilaisjytky tulisi niin uskoisin että osa poliisijohdosta voisi etsiä töitä muilta sektoreilta. Vaan eihän se näissä vaaleissa vielä tapahdu vaikka persuilla onkin aika kiva noste nyt päällä.

2. En ole itse tarvinnut vaalikoneita. En kysy valtamedialta että mitä mieltä olen.

3. Oli muuten aika hyvin tiivistetty.

4. Totta tuokin. Demareissa laskutaitoisten määrä vähenee entisestään. Suomalainen yrittäjä kiittää ja muuttaa Viroon. Enkä hänen ratkaisuaan yhtään ihmettele.

Lisäys: Joo, Jösse ei ole vaara kenellekään. Tuon uutisen aihe on. Mutta veronikat elävät unelmissaan eivätkä tajua sitä. Islamilaisessa yhteiskunnassa muuten noitten veronikojen turpa tukittaisiin hyvin nopeasti ja pysyvästi.

Juha Kivela kirjoitti...

Oletko muuten Ykä huomannut, että Twitterin puolella kiertää juuri huhu, johon Halla-ahokin on ottanut kantaa, että Yleisradio olisi mennyt poistamaan Jussi Halla-ahon eli Perussuomalaisten torstaisen vaali-ilta ohjelman!!!

Mielestäni Yleisradio ylitti nyt kyllä eliitin pyynnöstä aika ison kynnyksen SANANVAPAUDEN ja DEMOKRATIAN osalta... Eliittiä alkaa näköjään hirvittämään ja jopa pelottamaan Perussuomalaisten nousu, joka oli tänäänkin ympäri Suomen vaalikentillä silmin, korvin ja puhein havaittavissa!!!

Kuten olet usein sanonut, "Elämme mielenkiintoisia aikoja, eikä mielenkiintoinen tarkoita yhtä kuin miellyttävä"! Harvinaisen oikeassa tuossa olet, kuten niin monessa muussakin havainnossasi!

korpisoturi kirjoitti...

Musta on alkanu tuntua, että tässä vaalihiihtokisassa demarit menee maitohapoille parilla kilometrillä ennen maalia. Vauhtia parantava perussuomalaiset pyyhältää ohitse.

En mäkään tarvi enkä halua vaalikoneita. Samoin en tarvitse ammattisössöttäjiä selittämässä onnistumisia ja miinuksia esim. ylen vaalikeskusteluissa.
Sitä osaa ihan itsekin päättää, että kuka on paras.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha Kivelälle ja korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Kävin katsomassa. Video on Yle areenassa mutta se ei todellakaan käynnisty. Siinä lukee ”ohjelma on tulossa katsottavaksi 28.3.2019 klo 21.00”. Ja nythän on 31.3.2019. Härskiksi menee.

korpisoturi: Voi sanoa että demarit ovat tahollaan – ja tahattomasti – työntäneet persujen vaalivankkureita oikein urakalla. Eihän seuraavissa vaaleissa mikään muutu mutta voidaan sanoa että tämä on hyvä alku. Katsotaan sitten vuonna 2023.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-ahon ohjelma poistettiin Yle Areenasta, mutta Kari Haakanalla oli selitys. Selityshän pitää aina olla. Uskoo ken tahtoo. Minä en.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. En usko minäkään. Paskapuhetta. Ylen toiminta näyttää muuttuvan sekä epätoivoiseksi että amatöörimäiseksi.

QroquiusKad kirjoitti...

Jussi on hänelle epätavanomaisesti nyt jo kimpaantunut:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/276181-jussi-halla-aho-tulistui-mitakohan-yle-sanoisi-jos-tallaista-tehtaisiin-venajalla

Tiedä häntä, tuskin paljoakaan. Vaan auta armias:
mitä jos Trumpin hallinnon toimesta tehtäisiin samanlaista?
Eihän se tietenkään olisi USA:n sananvapauden kyllästämässä mediassa mitenkään mahdollista ainakaan tässä mitassa.

Tiettyjä kaikuja on sielläkin havaittavissa taannoiseen tähtitoimittelijatar Jessikka Aron tapaukseen liittyen, jonka muistanemme:
Jessi-rukka koki elämänsä ehkä pahimman vastoinkäymisen viime naistenpäivänä, kun häneltä peruttiin jo myönnetty arvokas kansainvälinen palkinto.

Arvelin silloin sen olleen hienovarainen varoitus Suomen suuntaan:
Jessikat ja kumppanit saisivat pikkuhiljaa alkaa vähentää maailman voimakkaimman suurvallan johtajaan kohdistuvaa vittuilukilpailuaan.

No, valtamediamme uutisoinnin perusteella sikäläinen vasemmisto oli tehnyt asiasta samat johtopäätökset asettuen Jessi-rukan puolelle...
tosin vasta sen jälkeen, kun Robert Muellerin liittovaltiotasoinen tutkinta oli todistanut USA:laisen vasemmistomedian valehdelleen kahden vuoden ajan Trumpin Venäjä-kytköksistä.

Saapi nähdä, saapiko Jessi-rukka lopulta yhtikäs mitään. Siitä olen varma, että hän ehti jo lirauttaa ilopissan housuun kuullessaan USA:n olevankin hänen puolellaan!

Ylen touhu alkaa sen sijaan näyttää jo niin epätoivoiselta, että on vaikea sanoa onko se hyvä vai huono merkki:
epätoivoiset ihmisethän kun saattavat tehdä kirjaimellisesti aivan mitä tahansa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Jussin kimpaantuminen on aiheellista sillä valtamediamme tekee itsekin juuri sitä mistä se Venäjää syyttää ja mitä Venäjä tekee. Tuon toimittelija Jessika Aron lasken samaan kastiin jonkun Rysky Riiheläisen kanssa eli typykkä on löytänyt itselleen vihreän oksan ja jos maassamme päästään joskus järjelliselle tolalle niin todetaan että kyseinen typykkä oli pelkkä ajan hengen aikaansaama kupla.

Muutenkin pistää ihmetyttämään se, että valtiovaltamme ei reagoi mitenkään siihen että valtamediamme on avoimessa sotatilassa Yhdysvaltain presidenttiä vastaan.

Epätoivoiset ihmiset saattavat todellakin tehdä mitä tahansa mutta onneksi Yle ei ole viranomainen eikä varsinkaan väkivaltakoneisto. Sillä ei ole muuta kuin mahdollisuus soittaa poskeaan. Toki laajemmin kuin vaihtoehtomedia mutta silti.

Anonyymi kirjoitti...

Rouva Ano kirjoitti:
"Kunnianarvoisa EU... kielsi muoviset vanupuikot, mehupillit ja aterimet. Kyllä nyt maailma pelastuu, eikä turistinkaan tarvitse kohta enää Tyynenmeren aalloilla uida muoviroskan seassa..."

Juuri kun Suomessa oli saatu kerrostalojen pihoille erilliset muovijätteen keräysastiat. Kyllä sitä kertyy sen verran paljon, että olisi hyvä, jos sitä saatiin vähennetyksi, mutta eiköhän tämä riitä.
Se Tyynenmeren jätepyörre on kyllä karmea. Mutta tuskinpa Euroopan muoviroskat sinne päätyvät edes siinä tapauksessa, että niitä heitetään mereen. Vai päätyvätkö sittenkin? Voisivatko ne kulkeutua ensin Golfvirran mukana Jäämerelle ja sieltä Beringin salmen kautta Tyynellemerelle? Epäilen vahvasti.
Toisaalta voisiko sitä jätepyörrettä käyttää hyväksikin raaka-aineen lähteenä? Vai olisiko se auttamattomasti liian hankalaa ja kallista?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Suomihan on ympäristönsä suojelussa jo muutenkin maailman terävintä kärkeä. Nykyinen hysteria on lähinnä kiusaksi sekä ihmisille että talouselämälle.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli vielä tällänen vastaan. Voi olla, että oon vaan mämmikoura, mutta löytääks kukaa tätä kautta Jussia? https://duunitori.fi/vaalikone/ehdokkaat



QroquiusKad kirjoitti...

Eipä tosiaan löydy Jussia Duunitorin vaalikoneesta, ei. Johtuisiko siitä, ettei Jussia ole kiinnostanut osallistua tuohon koneeseen?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. En löydä Jussia minäkään. Voi olla että ei ole osallistunut. Noita vaalikoneita kun on varsin paljon.