Sain yhdeltä hyvältä kaveriltani linkin artikkeliin, joka pisti miettimään. Ja ihmettelemään. Herätti oikeastaan säälin tunteita. Kysehän on tästä ns. Z-sukupolvesta jolle tietyt asiat ovat vaikeita. Ja aikaansaavat hyljätyksi tulemisen tunteita. Ja valtaosa niistä liittyy tuohon älyhärpäkkeeseen.
Listan voi
lukea tuosta linkistä mutta mainitaan nyt muutama asia, jotka saavat aikaan
henkisen pipin:
Jos lähetettyyn
viestiin ei vastata, se on hylkäämistä.
Jos siihen
ei vastata tarpeeksi nopeasti, se on hylkäämistä.
Jos ei
pääse mukaan johonkin ryhmäkeskusteluun, se on hylkäämistä.
Jos ei
kutsuta jonnekin ja joku toinen kutsutaan, se on hylkäämistä.
Jos
vanhemmat eivät hyväksy valintojasi, se on hylkäämistä. No, tämähän ei sinänsä
liity noihin älyhärpäkkeisiin.
Jos
sosiaalisessa mediassa ei tule tarpeeksi tykkäyksiä, se on hylkäämistä.
Pistää
miettimään, että kuinka nuo lumihiutaleet sitten pärjäävät kun elämässä tulee
eteen ihan oikeita vastoinkäymisiä?
Palaan
vielä noihin älyhärpäkkeisiin. Minusta ne ovat vihoviimeisiä vehkeitä. Jos
liikkuu jossain, niin valtaosalla on se härpäke kädessään ja ne tuijottavat
sitä zombiena.
Aivan
liian moni ihminen elää elämänsä sen helvatun masiinan kautta.
Sille
Pinnanmaalaiselle realismikurssille olisi ihan oikeasti suurta tarvetta.
Ja sitten
hieman lisää samanlaista henkistä pipiä. Helsingin Malminkartanosta. Joku
tyyppi on ihan oikeasti vetänyt hallinto-oikeuteen sellaisen asian että naapurikerrostalon
räystäissä asuvien varpusten sirkutus on ärsyttävää ja terveydelle vaarallista.
Jos
ihminen on luonnosta niin vieraantunut, niin suosittelisin muuttamaan johonkin
vanhaan bunkkeriin.
Niin no,
muistanhan minä joskus jo 15 vuotta sitten uutisen jossa kesämökin vuokrannut
lapsiperhe oli antanut mökin omistajalle ankaran reklamaation kun tontilla oli
liikaa hyttysiä.
27 kommenttia:
Pakko sanoa, että ne vitun varpuset pitää järjetöntä melua ja ne eivät tuossa mittäkaavassa kuulu luontoon ovat kaupunkien riesa samoin kuin lokit ja rotat...
Lisään vielä, että TIIT TIIT TIIT! ... TIIT TIIT TIIT!.... ja yhdessäkään talon "kolossa" rakenteessa ei todellakaan pitäisi pesiä mitään hallinto-oikeus oli todella typerä tuossa landella on paljon hiljaisempaa vaikka on vain tuplalasit ja jopa ulkona voi nukkua toista se on helsingin lähiössä noiden lokkien laulujen ja varpusten kauniin siireeniin säestämänä
Ihmiset myös ajetaan käyttämään älyhärpäkkeitä. Olen alkanut kiinnittämmään huomiota kun matkustan bussilla niin olen usein ainoa joka leimaa matkakortin. Muut näyttävät puhelinta. Vanhat mummotkin.
Eikös ajokorttikin kohta ole QR-koodi puhelimessa?
Joo, laiteriippuvaisia näkee joka puolella. Muutama päivä sitten kävin ulkoiluttamassa koiraa vesisateessa ja vastaan tuli juoksulenkillä ollut nuori nainen. Vahva meikki, runsaasti hajusteita, aurinkolasit(!) ja se luuri kourassa. Riippuvuuden täytyy olla todella paha jos ei edes lenkillä vesisateessa voi pistää aparaattia taskuun.
Vuosia sitten näin toisen nuoren naisen, joka oli kasvanut luuriin kiinni, jopa niin pahasti, että peukalo oli epämuodostunut jatkuvasta näpyttelystä.
Koskaan en ole ymmärtänyt miksi luurien käyttö sallittiin kouluissa ensimmäiseltä luokalta lähtien. Lapset kasvatettiin riippuvaisiksi ja nyt tulosta ihmetellään. Joku taho jossain on varmasti tyytyväinen kun suunnitelma on toiminut.
Nythän on tulossa syksyllä lakiin se kouluissa oppitunneilla kännyköiden käyttökielto. Hyvä asia, josta on moni jo sanonut ja asia on tiedetty monta vuotta, mutta mutta. Miksi laki jätettiin puolitiehen? Välitunneilla saa edelleen käyttää kännykkä, jos ei siitä vapaanehtoisesti luovu tai koulu tekee päätöksen. Nyt taas mennään zombie-tilaan välitunnilla. No edellisen maailman parhaan opetusministerin Soma Li Anderssonin aikana ei voinut edes kuvitellakaan kännykkäkieltoa. PISA-tulokset laskivat silloin exponenttiaalisesti.
Tämän on varmaan moni muukin huomannut, miten kansanedustajat näyttävät esimerkkiä kännykän käytössä. Kyselytunnilla ja varmaan muissakin istunnoissa edustajat toljottavat kännykkää, vaikka olisi kuinka tärkeät asiat käsittelyssä. Myös sinne päättävään saliin voitaisiin laittaa kännykkäkielto. Varmaan muutama tunti pärjättäisiin ilman härpäkettä, vai onko juuri minun asia niin tärkeä, että se keskeyttää minun kohdalta koko eduskunnan istunnon.
Eipä ole ihme, että riippumaton ajattelu nuorten keskuudessa on kortilla, jos hylkäämiskokemukset syntyvät noin vähästä. Vasta oli uutisissa, että nuoret naiset käyttävät paljon masennuslääkkeitä, pojat taas ADHD-lääkkeitä. Hälyttävää, että tämä ihmis- ja tasa-arvosta huolta kantava osa kansaamme ei osaa arvostaa itseään. Pakostakin tulee mieleen, että syy voi hyvin olla siinä, että kaikenlaiset moninaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus -ideologiat ovat sekoittaneet pään, valkoisen nuoren tulee tuntea haurautensa, ymmärtää, ettei pääse joukkoon muuten kuin alistuessaan nöyryytetyksi. Parasta nuoruuden aikaa elävät ovat kykenemättömiä nauttimaan kasvusta ja kehityksestä, oppimisesta ja nousevasta itsetunnosta, riippumattomuudesta. Mitä virkaa on identiteetillä ja paljon mainostetulla olemisella omana itsenään, jos tulos on värisevä hylkäämistä pelkäävä ressukka. Syytän yhteiskunnallista, koulutusta ja kasvatusta käsittelevää yksipuolista vasemmistolaista oman kansan kipupisteitä karttavaa keskustelua ja tutkimusta, missä ihmisoikeusvaatimukset koskevat vain vähemmistöjä.
Lapinjärven siv-opistolle tarvitaan 'pojille' saunalliset yksiöt
Pintapuolisen perehtymisen Findance-sivustoon jälkeen haiskahtaa siltä, että koko sivusto on yhtä tekoälyllä tuotettua feikkiä. Kaikki kuvat ovat tekoälyllä tuotettua kuvitushuttua ja tarinat tekoälyllä tuotettua satua tyyliin "jossain Britanniassa joku mies kertoi Redditissä tehneensä sitä ja tätä" jne. Samankaltaisia sivustoja on nykyään Facebookkin täynnä. Koska tuokin "hylkäämiskokemuksista" kertova juttu lienee melko varmasti tekoälyllä tuotettua sivustontäytettä, se ei kerro mistään todellisista loukkaantumisista. Ongelmana eivät ole "kaikesta mielensä pahoittavat ja älyhärpäkkeissään roikkuvat milleniaalit" vaan sellaiset boomerit kuin Yrjöperskeles, jotka eivät erota tekoälyllä tuotettua moskaa realistisesta sisällöstä. Niille tarvittaisiin joku leirimuotoinen koulutus medialukutaidon kehittämiseksi nykymaailmassa.
Eräs äiti vei oikeuteen jutun lapsensa luokalleen jättämisestä ja vaati kunnalta vahingonkorvauksia ja toinen syytti syrjinnästä oikeudessa yhdistystä, joka ei pyytänyt häntä haastatteluun, koska hänen 6000 euron palkkatoiveensa avoinna olevaan virkaan tai toimeen oli liian kova. Kyseistä tapausta puitiin hovioikeuden käsittämättömän päätöksen jälkeen lopulta kho:ssa asti, joka teki sitten jokaisen tavallisen pulliaisen oikeustajuun menevän päätöksen. Tällaisia ihmisiä myös tämä omituinen aika kasvattaa.
Rouva Ano
Ei ole tervettä elää liikaa netissä. Se voi olla erittäin koukuttavaa, kuin huumetta. Sen myöntää todella moni aikuinenkin. Kouluikäisille etenkin, pois vaan älykännyt koulusta. Ja armovitonen on liian monelle karhunpalvelus.
Ei tästä rkp op. Ministeristä ole kuin antamaan typeriä mielipiteitä, Kenkää!
Lisäksi on melkoisen huolestuttavaa, ettei nykynuoriso lue kirjoja. Siinähän mieli lepää/rauhoittuu sekä oppii sivistys sanoja jne. Sen sijaan kännykkä kädessä finglishiä tykitetään ties mihin sovelluksiin. Ja jos kysyy jotain vaikkapa normaalista elämästä, vastaus haetaan kännykästä ilman omaa ajattelua.
Joskus entisellä asuinseudulla kysyin naapurilta, kun hän parkkipaikalta käveli talon ulko-ovelle luuri kourassa, että etkö osaa kotiin parkkikselta ilamn navigaattoria? Vastaus oli: haista "rumasana" ja irvistys:))
Kyllä se lälyhärpäke on ihan hyvä juttu kun sen kanssa ei ala mihinkään himosuhteeseen niin ettei eroon pääse. Vaan sittenkun apua oikeasti tarvitsee se on oiva vehje sen avun saamiseen. Joillakin se riittää aivan hyvin ja ajaa tarkoituksensa. Liian monelle se on ainoa "läheinen". Valitettavasti:(
Huru-ukko
Haa..... jostain on taas linjoille löytynyt kaikkien alojen erityisasiantunija ja "suvaitsevasti" setämiehiä opastava SETAmiesoletettu:))
Huru-ukko
Eikö tämä Z-sukupolven kokemus kokonaisvaltaisesta hylätyksi tulemisesta sitten ole oikeutettu?
Juuri senhän Suomen tasavalta on omalle kansalleen tehnyt:
hylännyt sen Toiseuden ja Vierauden palvonnan tieltä.
Pojille on jo kauan opetettu heidän olevan viallisia, koska heillä on vaikea kehitysvamma nimeltä X-kromosomi.
Tytöille on käytännön politiikalla osoitettu heidän kuuluvan arabi-, afro- ja afganistimiesten sotasaaliiseen.
Suomen tasavalta on luopunut tehtävästään olla suomalaisten kokonaisvaltainen edunvalvontaorganisaatio ja ryhtynyt syleilemään kehitymaita, jotka eivät taatusti syleile takaisin.
Kun Z-sukupolvi tässä tilanteessa kokee itsensä kokonaisvaltaisesti hylätyksi, se on täysin aiheellinen tunne.
Vielä kun saisivat tehtyä asialle jotain, mutta valitettavasti asiat on päästetty jo liian pitkälle eikä yksin ole oikein helppo tehdä mitään:
Suuret Ikäluokat nautiskelevat eläkkeistään, X-sukupolvi on tuudittautunut amerikkalaisista väkivaltaohjelmista kehittämiinsä voimafantasioihin aivan kohta alkavasta kansannoususta ja sodasta jossa Suomi rynnistää Uralille.
Molempiin sukupuoliin kuuluvat yliopistotytöt on pumpattu niin täyteen sosiologiaa, filsofiaa ja psykologiaa, että luulevat tosissaan aivan kohta pääsevänsä Euroopan Neuvostoliiton johtajattarien johtajattarien johtajattariksi.
Kansannousua ei tule enempää kuin Euroopan Neuvostoliittoa, sen luomisyritysten aiheuttama talouskaaos sen sijaan voi hävittää suomalaisten eläkkeet.
Toisaalta silloin päästään eroon myös tarpeettomiksi päivähoitopaikoiksi muuttuneista yliopistoista.
Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne.
Yksi kommentoijista keksi uuden kikan joka varmasti tulee yleistymään laajemminkin. Eli jos asia ei miellytä, niin sen voi mitätöidä väittämällä että tämä oli keinoälyn tekemä. Ja sitten voikin tarjota sitä leirituomiota boomerille.
Niistä varpusista: Olen minäkin asunut Helsingissä. Eivät varpuset minua valvottaneet. Mutta ne lokit kylläkin. Ne ovat pirun kovaäänisiä ja kovasti röyhkeitä.
80 vuotta rauhaa ja hyvinvointia. Ihmisiltä on täysin kadonnut tietoisuus todella vakavista ongelmista, nälänhädästä, kuolemanvaarasta, vuosia kestäneestä läheisten ihmisten menettämisen pelosta ja menettämisestä.
Pari vuotta sitten ruotsalaiset feministit kirjoittivat kiihtyneinä siitä, kuinka kukot raiskaavat kanoja. Tarina ei kertonut noiden naisten ideaa siitä kuinka pikkutipuja voisi saada aikaiseksi lähetyssaarnaaja-asennossa peiton alla.
Jatkuva rauha ei selvästi kuulu ihmiskunnan normaalitilaan, joten hyvinvointi tuottaa selvästi suunnatonta pahoinvointia meidän maailmassamme.
Mutta ei hätää kansalaiset, eri hallituksemme tuottavat EU:n ohjeistuksella valtavia ongelmia yhteiskunnallemme ja kun koko saatanan sotku leviää silmillemme ei kenelläkään ole aikaa eikä rahaa minkäänlaisiin härppäkkeisiin. Ratkaisut ovat työn alla veljet ja sisaret! Työn alla!!
"Vaikea kehitysvamma nimeltä X-kromosomi". Kouluissa on tosin tähän saakka opetettu, että normaalilla ihmisnaaraalla on kaksi X-kromosomia ja ihmiskoiraalla yksi X-kromosomi ja yksi Y-kromosomi... SAATANA niitä sosiologian, psykologian ja filosofian opiskelijatyttöjä jotka kehtaavat väittää tämmöistä! Kyllä se on PERKELE JUMALAUTA sellainen juttu että vain miehillä on X-kromosomi!!!
Ei se johdu siitä ettei sisältö miellytä, kyllä sen jokainen täyspäinen näkee ihan sivuston tyylistä… Itsepähän ehdotit nuorisolle realismileiriä, joten sitä saat mitä tilaat :)
Tervehdys alianor d´aquitanelle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
alianor d´aquitane: Hyviä huomioita.
Ano1: ?
Ano2: Jokainen täyspäinen? Eli siis ainakin sinä.
Kyllähän tekoäly kelpaa välineeksi oikein hyvin silloin kun on tarpeen todistella tyttötotuuksia, kuten ettei Etelä-Afrikassa ole valkoisten kansanmurhaa.
Sillähän ei ole mitään merkitystä miten asiat ovat, vaan vain siitä miltä tytöistä tuntuu.
Ja voi että niistä tuntuu!
Äly, järki ja tieto voidaan heittää romukoppaan, ne ovat sellaisia thyyyyyhmiä setäjuttuja.
Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo on kyllä totta.
Onhan tuo aika normaalia jos Helsingissä asuva ahdistuu luonnonäänistä. Ratikan kolke ja humalaisten örinä ovat niitä aitoja luontoääniä.
Siksi aika iso osa Helsinkiläisitä äänestää Vihreitä koska se nyt vaan edustaa sitä luontoa missä Helsinkiläinen ituhippi ei ole koskaan käynyt eikä tule käymään.
Lauantaisin tulee telkkarista "Todella ihmeellinen luonto" ja sieltä se hippi saa kaiken tiedon luonnosta.
Serengetillä ja muulla luonnolla ei ole eroa, kun ei tiedä.
Sitten mennään sienipäissään raakkumaan "Suomenntiikerit pitää pelastaa" ja on hyvä mieli. Jos on palelippuja mukana niin siitä vasta riemu syntyy.
Tervehdys, Joppos123. Hyvin pitkälle näin. Tietysti ne lokit pitävät siellä pirunmoista meteliä.
Itse asiassa kyllä ne pahimmat ituhipit Helsingissä ovat junantuomia. Monet syntyperäiset stadilaiset valittavat kuinka maalaiset ovat pilanneet kaupungin.
Mahtaa siitä kohta meteli alkaa, kun valkoposkihanhet siirtyy riistalajien listalle. Sen jälkeenhän niistä tulee varmasti kaupunkilaisia:)
Tervehdys blogimestarille ja muillekin. Nyt kun on jo puhuttu realismileireistä ja nuorten, eritoten poikien, hunosta koulumenestyksestä ja kännykkäroikkuvuudesta yms etc tjsp gsm, niin ainakin norskit ovat ottaneet askeleen oikeaan suuntaan ja vielä dokumentoineet asian ihan videolle:
https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000011263628.html <--- Ei ole ihan Ykän Realismikurssi, mutta askel oikeaan suuntaan.
--Madri
Tuo norskien leiri on ihan pätevä idea ryhmille. Vertaistukiryhmät toimii usein hyvin. Luulisi että etenkin noin nuorilla!
Lähetä kommentti