UUSI SUUNTA OSA II

Erään lieksalaisen metsästysseuran majalla oli kokoontuneena useita kymmeniä hiljaisia ja jännittyneen mutta päättäväisen oloisia miehiä. Joku ulkopuolinen olisi saattanut katsoa miehiä ja tuumia, että nuo miehet olivat jostain syystä ylittäneet tietyn kynnyksen ja tehneet tietyn ratkaisun jota ei enää peruttaisi ja sitä myötä saavuttaneet jonkunlaisen henkisen tasapainon joka auttaisi heitä vielä tuntemattomassa ja epävarmassa tulevaisuudessa. Vuorokausi oli juuri vaihtunut ja elettiin kahdeksattatoista helmikuuta vuonna 2021. Yksi näistä miehistä oli 35-vuotias Aatos Väätämö joka toimi historian opettajana Lieksan lukiossa.

Ennen nykyistä tointaan hän oli ollut samassa pestissä Lieksan yläasteella mutta tympiintynyt työhönsä ja hakenut virkaa lukiossa heti kun se vain aukesi. Lieksassa oli väkilukuunsa nähden varsin suuri etnisesti edistyksellinen maahanmuuttajakeskittymä jonka edustajat tekivät opetustyön peruskoulussa hankalaksi ja aika ajoin lähes mahdottomaksi. Väätämö olikin useasti miettinyt, että perkele kun opettajan varustukseen kuuluisi virkapistooli. Nykyisin välttämättömään varustukseen kuului lähinnä lehmän hermot joitten ansiosta opettaja ei vetänyt törkyturpia kuonoon vaikka mieli tekikin. Lukiossa oli helpompaa, mutta olihan toki lukiossakin muutama kiintiöetno joitten kohdalla lukion rehtori oli ilmoittanut muille opettajille että niille täytyy saada valkolakki keinolla millä hyvänsä.

Väätämö tiesi että kikkailemalla ja säälinumeroillahan se onnistuu, varsinkin kun maa oli uuden punavihreän hallituksen aikana luopunut ylioppilaskirjoituksista. Todellisen osaamisen mittaaminen ilman positiivista diskriminaatiota oli opetusministerin mielestä rakenteellisen rasismin räikeä muoto josta täytyy ilman muuta päästä eroon ja sille ajatukselle tuli voimakasta tukea myös osalta Lieksan lukion opettajakuntaa. Osan puolestaan vastustaessa, vedoten opetuksellisiin perusteisiin. Muuhun ei uskaltanut vedota. Opettajakunnan välejä saattoi pitää enemmän kuin tulehtuneina mutta aivan avoimeen vastarintaan ei Väätämökään ollut uskaltanut ruveta. Jo pelkkä rikosilmoitus viha-ajattelusta olisi tiennyt uran nopeaa päättymistä.

Mutta täällä metsästysmajalla Väätämö ei varsinaisesti ollut opettajana vaan aikanaan Kainuun Prikaatin jääkärikomppaniassa palvelleena reservin ylikersanttina. Reserviläisenä joka oli suostunut vapaaehtoisena uuteen palvelukseen. Tällä kertaa kovat piipussa ja pahat mielessä. Tosin se suostuminen oli tapahtunut virallisen koneiston ohi, niin kuin näillä kaikilla muillakin miehillä. Miehillä, jotka odottivat toiminnan aloittamista. Tänä yönä se tapahtuisi. Lopultakin. Se, mitä oltiin odotettu niin kauan, puristaen voimattomana nyrkkiä taskussa.

Asiat olivat edenneet oikeastaan varsin nopeasti. Väätämö oli ollut ensimmäisessä asiaan liittyvässä kokouksessa tällä samalla metsästysmajalla edellisen vuoden joulukuussa. Hänen metsästysseurakaverinsa ja reservin yliluutnantti Kokkonen oli kutsunut kokoukseen hänet ja muutaman muun luotettavan miehen omasta seurastaan. Kokouksessa oli ollut mukana myös miehiä muista riistanhoitopiirin seuroista, ampumaseuroista sekä reserviläisjärjestöistä. Kokousta vetämässä oli ollut eräs kapteeni Pohjois-Karjalan Rajavartiostosta. Lyhyessä alustuksessaan hän kertasi nopeasti, mitä Suomessa oli tapahtunut vuodesta 1990 alkaen.  Tämän jälkeen hän sanoi sen, mitä jokainen oli arvannut ja varmaan toivonutkin kuulevansa:

- Onhan selvää, että se mitä minä pyydän teitä seuraavaksi tekemään on tietenkin valtiopetos. Mutta kun se suuntautuu sellaista valtiokoneistoa vastaan joka on jo itsessään syyllistynyt maanpetokseen sen törkeimmässä muodossa niin eipä tässä paljon vaihtoehtoja ole. Ja jos me emme sitä tee, niin kuka sitten? Siteeraan Koskelan Akselia: ”Mikä ihmeen toinen porukka? Ei ole mitään toista porukkaa”. Sama viisaus koskee tätäkin hetkeä. On vain tavallisia suomalaisia miehiä jotka joutuvat kantamaan sellaisen vastuun jota eivät ehkä haluaisi osakseen. Mutta muitakaan ei ole ja tämän sukupolven miehille se vastuu on annettu vaikkei sen halukkuutta kysyttykään. Mutta sitä vastuuta ei voi siirtää enää eteenpäin. Sillä tekemätön työ muuttuu aina vain vaikeammaksi ja jossain vaiheessa mahdottomaksi. Ennen kuin jatkan puhettani, annan teille aikaa minuutin. Ne, jotka eivät halua osallistua tähän kokoukseen tätä pidemmälle ovat vapaita poistumaan.

Aikaa ei tarvittu täyttä minuuttia vaan miehet totesivat yhdellä suulla että kyllä me tiedetään mitä varten tänne on tultu ja tänne me myös jäädään. Ja tullaan tekemään se, mitä vaaditaan. Vaikka sitten kuinka raskaimman jälkeen. Kapteeni katsoi miehiä, nyökkäsi hiljaa, katseessaan ylpeyttä noita tavallisia suomalaisia miehiä kohtaan ja jatkoi:

- Minun ei varmaan tarvitse pitää teille enää toista kertaa luentoa siitä, mitä Suomelle on viimeisen noin kolmenkymmenen vuoden aikana tehty ja mihin tilaan se on saatettu. Ja mitä sille on tehty erityisesti punavihreän hallituksen aikana. Sen te tiedätte kyllä itsekin. Ette te muuten täällä olisi. Te tiedätte että tavallista suomalaista ei valtiokoneistolle ole enää olemassakaan. Häntä tarvitaan vain punavihreän kuplan elättämiseen sekä maalle ja kansalle vaarallisen utopian ylläpitämiseen. Ja sen utopian hyväksytty hinta on suomalaisiin kohdistetun jatkuvan väkivallan hyväksyminen ja siihen alistuminen. Jo siinä olisi peruste sille, että tavalliset ihmiset ottavat maan takaisin itselleen. Jota nyt ollaan tekemässä.

- Mutta sitä mitä te ette tiedä on se, että hallitus kyseli jo loppusyksyllä puolustusvoimilta sitä mahdollisuutta että pv:n joukoissa tehtäisiin osittainen liikekannallepano ja joukkoja käytettäisiin järjestyksenvalvontatehtäviin. Tämä siksi, että poliisi on kiinni vihakirjoittajien metsästämisessä ja niistä Antifan virallisen aseman saaneista järjestyksenpitovaltuudet saaneista takkutukista on kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä vaikka ne hallituksen suosikkilemmikkejä muuten ovatkin. Tärkeintä tässä tiedustelussa oli se, että hallituksella ei ollut pienintäkään tarkoitusta lopettaa maahantunkeutujien tekemää väkivaltaa eikä tyhjentää no-go zoneja. Päinvastoin. Hallitus halusi että sotilaita käytetään kantaväestön valvomiseen ja kaikenlaisen hallitusta ja monikultturismia vastaan suuntautuvan järjestäytyneen ja järjestäytymättömän toiminnan lopettamiseen. Siis kaiken toiminnan. Koskee myös sanallista arvostelua sekä täysin ilman terä- ja tuliaseita toimivien kotivartioryhmien toimintaa vaikka niillä on välineinään vain kännykät joilla tarvittaessa soitetaan poliisi apuun ja toivotaan että se tällä kertaa joutaisi tulla.

Tällöin Kokkonen nousi ylös ja kysyi:

- Mikä oli puolustusvoimien vastaus?

Kapteeni vastasi:

- Valitettava totuus on, että pääosa uraansa keskittyneistä virkakyöstikenraaleista olisi suostunut. Mutta onneksi ne ottivat ensiksi joukko-osastoissa asioista selvää. Ja ottivat siitä myös onkeensa. Kun tosiasiahan on niin, että kenraali voi toki määrätä joukot kaduille kurmottamaan omaa kansaa. Mutta käytännössä ne joukot sinne vievät luutnantit, kapteenit ja majurit. Jotka ympäri PV:n ilmoittivat, että tätä ei tule koskaan tapahtumaan. Ja muistuttivat vielä että varsinaiset rivisotilaat ovat tavallisia suomalaisia asevelvollisia ja reserviläisiä. Suomalaiset sotilaat eivät kohota aseitaan rauhallisia, lainkuuliaisia ja aseistamattomia suomalaisia vastaan. Ehkä omia naapureitaan. Eräs koiranleuka oli sanonut, että mikäli tuollainen käsky tulee, niin vaihdetaan sitten kokardi paremmin tilanteeseen sopivaksi. Eli sellaiseksi tähtimalliseksi.

Metsästysmajassa kuului hyväksyvää mutinaa mutta kapteeni jatkoi:

- Ja senpä vuoksi punavihreä hallitus on ottanut yhteyttä Euroopan Liittovaltioon. Ja pyytänyt sieltä aseellisia joukkoja vahtimaan ja tarvittaessa pidättämään ja leirittämään kantasuomalaisia. Onneksi Liittovaltion byrokraattiset pyörät ovat hitaita mutta vastaus tulee olemaan kyllä. Suomea halutaan käyttää ennakkotapauksena. Jolla näytetään, että liittovaltiolle ei vittuilla eikä sitä vastusteta. Oletettavaa on, että ensimmäiset joukot tulisivat joskus toukokuussa. Meidän on toimittava ennen sitä.

Tässä vaiheessa Väätämö nousi ja esitti kysymyksen:

- No totta munassa on toimittava. Tietojesi valossa se on itsestään selvää. Ja tietysti tapahtuneitten asioitten vuoksi muutenkin. Mutta mikä tulee olemaan puolustusvoimien osuus? Missä mitassa vastuu jää vain reservissä oleville metsästysseurojen huru-ukoille hirvikivääreineen? Ei silti, ettenkö niin minä kuin varmaan joka häiskä tässä tuvassa olisi valmis silti yrittämään. Mitta on jo niin saatanan täynnä. Se on ollut jo pitkään. Mutta edelleen kysyn, mitä sotavaltio tulee tekemään? Sen merkitys on kuitenkin olennainen. Se ei siis nosta asetta tavallisia suomalaisia vastaan. Hyvä tietää. Mutta nostaako se aseen hallintoa vastaan? Ettei tässä käy meille niin kuin Turkissa joku vuosi sitten. Jos tää meinaan hävitään niin silloin Suomi siirtyy lopullisesti punavihreästä pakkovallasta punavihreään hirmuvaltaan.

Kapteeni vastasi:

- Hyvä kysymys. Ja onneksi minä pystyn vastaamaan siihen. Kenraalikunta ei tiedä tästä mitään. Eikä sen tarvitse tietääkään. Ne ovat poliittisen koneiston hyväksymiä uraohjuksia. Samanlaisia ajatuksettomia ja mielipiteettömiä virkakyöstejä kuin muukin virkakunta. Mutta joukko-osastoissa, everstitason alapuolella pääosa niin upseereista kuin toimiupseereista on mukana. Ja miksei olisi. Maata voi sanoa miehitetyn jo pitkään. Ja miehittäjästä täytyy päästä eroon ja karkoittaa se maasta pois tai jos se ei lähde niin ampua niille sijoilleen. Sitä varten puolustusvoimat ovat yleensäkin olemassa. Näitä kokouksia on pidetty nimenomaan upseerikunnan kesken jo viime kesästä alkaen.

- Niissä kokouksissa nousi päällimmäisenä esille aina sama kysymys. Puolustusvoimat ovat omalta osaltaan olemassa turvatakseen vakautta ja kansalaisten turvallisuutta. Hallitus puolestaan aiheuttaa toimillaan epävakautta sekä suoranaista kaaosta ja saattaa kansalaisten turvallisuuden uhanalaiseksi. Eikö puolustusvoimilla ole silloin velvollisuus toimia? Sitä kysymystä kierrettiin kuin kissa kuumaa puuroa mutta ymmärsimmehän me, ettei vaihtoehtoa ole.

- Mitä varusmiehiin tulee, niin olemme laittaneet luotetut kokelaat ja ryhmänjohtajat tiedustelemaan mielialaa. Ja johtopäätös on, että siellä ollaan enemmän kuin valmiita. Ollaanhan noilta nuorilta miehiltä valtion toimesta tuhoamassa koko tulevaisuus jonkun käsittämättömän utopian vuoksi. Nuoren ikäluokan viha on vielä aivan muuta kuin meidän. Ainakin osa meistä muistaa jotain parempaa. Mutta he ovat syntyneet tähän ja heille on syötetty tätä paskaa väkisin koko ikänsä. Kun vain olisit ollut kuulemassa meidänkin varusmiesten kommentteja maailman ja ennen kaikkea Suomen menosta. Et epäilisi hetkeäkään.

Väätämö nyökkäsi hyväksyvästi ja tällöin puolestaan nousi ylös Matti Mutanen, 47-vuotias paikallinen metsäteknikko ja reservin alikersantti:

- Mitä me voimme jatkossa tehdä?

Kapteeni laittoi ensin paperinipun kiertämään miesten keskuudessa:

- Tuossa on tiivistelmä siitä, mitä kerroin. Se on muokattu niin, ettei tiedon lähdettä voi määritellä. Materiaalihan on sotilastiedustelumme hankkimaa. Joka muuten on täysillä mukana tässä yrityksessä. Jos se olisi hallituksen puolella niin minutkin olisi pidätetty jo ennen tätä kokousta. Mutta se, mitä te voitte tehdä tässä vaiheessa on hankkia lisää miehiä. Luotettavia, pitkään tuntemianne. Kavereitanne. Miehiä, joitten kanssa olette puhuneet asioita ja jotka ovat olleet samaa mieltä kuin te. Nyt ei ole aika ruveta kyselemään ventovieraitten mielipidettä riskipelillä. Ei puolituttuja, vaan niitä miehiä, joita olette tunteneet vuosia. Niin kuin tiedätte, niin hallitus on vankka, kätyrlauma sankka. Pidetään seuraava kokous tammikuussa ja sitten päästäänkin jo siihen aiheeseen, mitä täytyy tehdä kun pilliin vislataan. Tehkää nyt pohjatyötä.

Tällöin Väätämö puolestaan nousi ja kysyi vielä:

- Kysyn vielä kalustosta. Aseethan on kaikki tietysti kielletty mutta jemmassahan ne ovat meillä edelleenkin. Muutamalla meistä on piilossa puoliautomaattisia reserviläisrynkkyjä mutta suurimmalla osalla, niin kuin minulla on vain pulttilukkoisia kivääreitä. Jotka ovat tietysti nekin laittomia. Olisi kovasti hyvä saada hieman tukevampaa tavaraa. Ei silti, olen minä valmis tuon Sakon hirvikiväärinkin kanssa lähteä koettamaan jos sikseen tulee ja aika vittumainen mies minä sen kanssa osaan vieläkin olla.

Kapteeni hymyili vinosti:

- Se asia tulee korjaantumaan seuraavaan kokoukseen mennessä. Olen jo Kokkosen kanssa sopinyt että hän tekee minulle ilmoituksen arvioidusta miesten määrästä kokouksen lähestyessä. Sanon jo tässä vaiheessa, että pelkillä pulttilukkoisilla ei tarvitse tähän kapinaan lähteä. Ja kapinaahan me ollaan tekemässä. Se on hyvä muistaa ja muistaa tarkkaan. Sillä kapinassahan on aina se puoli että sitä ei parane hävitä.

Miehet hajaantuivat metsästysmajalta kukin tahoilleen ja seuraava kokous pidettiin tammikuussa. Miesten määrä oli kasvanut ja Kokkonen osasi kertoa, että tämä ei ollut suinkaan ainoa metsästysmaja Lieksankaan suunnalla missä kokoonnuttiin. Miehiä oli yleensäkin kasassa ympäri maata niin paljon, että yrityksellä olisi hyvät mahdollisuudet onnistua. Erityisen merkille pantavaa ole se, että nuoria miehiä oli paljon. Kapteeni oli ollut oikeassa puhuessaan nuoren sukupolven tunnoista ja kokemuksista.

Kapteeni aloitti jälleen:

- Olen jakanut Lieksassa tapahtuvaa toimintaa johtavalle Kokkoselle ohjeistukset siitä, kuinka teidän tulee toimia silloin kun käsky tulee. Käykää nämä ohjeistukset läpi keskenänne. Minä luotan teihin. Lieksa on tietysti toiminnassa sivusuunta mutta teilläkin on merkitystä erityisesti sen takia että paikkakunnalla on paljon matuja. Toiminnan pääkohdehan on tietysti Helsinki. Siellä homma joko voitetaan tai hävitään. Ja häviämäänhän me emme ole lähdössä.

Kokkonen nousi ja kysyi:

- Kerrotko hieman, mitä siellä tulee tapahtumaan?

- Kolme tuntia ennen varsinaista pilliin vislausta alkaa niin Karjalan Prikaatista kuin Panssariprikaatista siirtyä moottoroituja ja panssaroituja joukkoja kohti Helsinkiä. Ensimmäisenä kadut ottaa luonnollisesti tietyllä kellonlyömällä haltuunsa paikallinen Kaartin Jääkärirykmentti joka tuo näkyville niin paljon panssaroituja ajoneuvoja kuin mahdollista. Erikoisjääkärit ja merivoimien erikoistoimintaosasto ottavat haltuunsa Helsingin poliisiasemat. Sotilaspoliisiyksiköt vangitsevat nykyisen hallituksen sekä osan entisten hallitusten ministereistä ja ottavat haltuunsa Pasilan lähetysaseman sekä Sanomatalon. Porin Prikaatin vastaavat sotilaspoliisiyksiköt ottavat Tampereella haltuunsa Tohlopin.

- Muut varusmiesyksiköt ja reserviläiset valtaavat eduskunnan, eristävät maahanmuuttajalähiöt ja toimivat pääosin samojen ohjeitten mukaan mitä teidän täytyy tehdä täällä Lieksassa. Erikoisrajajääkärit toimivat reservinä sitä varten mikäli jossain esiintyy oletettua kovempaa vastarintaa. Kun kontrolli on saavutettu, valtaan nostetaan puolustusvoimien valvoma tietyistä valituista henkilöistä koottu tilapäishallitus. Tulee muuten muistaa, että pääosa rivitason poliisiseista on täysin kyrpiintyneitä vallitsevaan tilanteeseen ja mitä todennäköisimmin tulee meidän puolellemme tai ainakin sovinnolla nostaa tassut pystyyn. Vaan lähdetääs sitten käymään tuolla ulkona. Niin kuin huomasitte, tulin tänne sotavaltion kuorma-autolla. Siellä on hieman purettavaa. Ja samalla tulee vastaus siihen kysymykseen, jonka joku teistä viimeksi esitti.

Miehet huomasivat, että kuorma-autossa oli huomattava määrä puisia laatikoita joita he alkoivat siirtää metsästysmajaan sisälle. Kun rahtaaminen oltiin saatu valmiiksi, kapteeni totesi:

- Herrat ovat hyvät. Welfare for warfare vai mitenkä siinä yhdessä Steven Seagalin leffassa aikanaan sanottiinkaan.

Miehet alkoivat aukoa laatikoita ja huomasivat, että ne olivat täynnä sekä 7,62 x 39-kaliiberin patruunoita sekä ennen kaikkea rynnäkkökivääreitä. Kapteeni valisti:

- Nämä ovat niitä reserviläiskäyttöön aikanaan hankittuja harppisaksalaisia AK47-kopioita. Jos osaatte ampua suomalaisella rynkyllä niin osaatte kyllä tälläkin. Koneisto ei eroa suomalaisesta rynkystä mitenkään. Tähtäin on suomalaisesta poiketen normaali avotähtäin mutta senhän te kyllä hallitsette. Nää on ollut hyvässä varastorasvassa jo 1990-luvulta alkaen. Patruunoita on enemmän kuin riittävästi, tosin homman ideahan on se että jos kovasti joudutaan räiskimään niin silloin homma on menossa reisille. Mutta on selvää, että tekin saatatte joutua näyttämään, että tällä kertaa tsuhna on tosissaan. Silloin ei ole varaa epäröidä. Muistakaa se.

Kokkonen jatkoi puolestaan:

- Ja muistanette myös sen, että pyssyt ja amitsioonit pannaan toistaiseksi varmaan talteen ja ennen kaikkea jokainen teistä on nyt sitten jatkossa turpa rullalla ja mahdollisimman matalalla profiililla, no, aivan kaiken kanssa. Jos tuolla kylillä liikkuessanne törmäätte tilanteeseen jossa matut riehuu niin kääntykää pois ellei ihmisiä ole suoranaisessa vaarassa. Ja jos törmäätte tilanteeseen jossa yleensä puhutaan näistä asioista niin todetkaa vaikka että mitäs tässä persaukinen mihinkään mitään kommentoimaan ja esittäkää tyhmempää kuin olettekaan. Nyt ei ole syytä herättää minkäänlaista huomiota.

Mitäs tässä persaukinen mihinkään mitään kommentoimaan.

Turvat pidettiin rullalla ja profiili matalalla mutta tuosta Kokkosen sanonnasta tuli miehille keskinäinen tervehdys jota viljeltiin aina kun tavattiin. Ehkä sitä maustettiin vielä hymyllä, jota joku ulkopuolinen olisi saattanut sanoa julmaksi.

Ja nyt elettiin helmikuun kahdeksattatoista vuonna 2021, hieman vuorokauden vaihduttua. Metsästysmaja oli täynnä aseistettuja miehiä ja heidän seurakseen oli liittynyt sotilaspoliisiryhmä Kainuun Prikaatista. Ryhmänjohtaja kersantti Torssonen oli ilmoittautunut Ryhmä Lieksan komentajalle Kokkoselle sillä evästyksellä että tee meillä minkä hyväksi näet. Miehet olivat hyvin koulutettuja ja hyvin varustettuja. Heille olisi käyttöä. Kokkosen kännykkä piipitti. Mies luki viestin ja alkoi puhua:

- No niin, jätkät. Karjalan Prikaati ja Panssariprikaati on lähtenyt etenemään kohti Helsinkiä. Samoin kuin Porin Prikaati kohti Tamperetta ja Jääkäriprikaati kohti Torniota. Kellään ei liene epäilystä siitä, mihin Jääkäriprikaatia toiminnan onnistuttua tarvitaan. Kainuun Prikaati on täydessä toimintavalmiudessa ja siirtää joukkojaan kohti etelää. Viestissä mainittiin myös että vallankaappaus joukko-osastoissa on onnistunut täydellisesti ja ylemmän upseerikunnan virkakyöstit ovat turvasäilössä. Odotamme nyt vain tietoa, milloin toiminta meidän osaltamme alkaa. Sitä odotellessa käymme läpi tehtävämme vielä kertaalleen.

- Minä toimin Ryhmä Lieksan komentajana ja toiminnan alkuvaiheessa osallistun Lieksan poliisiaseman haltuunottoon. Nykyisinhän siellä on taas päivystys mutta sekin on yleensä vain kaksi miestä. Lähimmät partiot ovat ties missä. Poliisiasemalle tulee mukaan Väätämön joukkue sekä kaiken varalta Kainuun Prikaatin sotilaspoliisit jotka sen jälkeen toimivat meikäläisen suorana reservinä mikäli jossain homma lähtee lapasesta. Ervastin ryhmä puolestaan käy pidättämässä Lieksan poliisipäällikön ja tuo hänet poliisiasemalle koppiin.

Ja näin varmasti tehdään, totesi Ervasti, 39-vuotias maanrakennuskoneasentaja ja kolmen lapsen isä. Kyseinen poliisipäällikkö oli ollut Lieksassa puolitoista vuotta ja oli eräänlainen arkkityyppi punavihreästä jakkupukuhirviöstä. Hieman yli kolmekymppinen Helsingistä kotoisin oleva nainen joka oli lakitieteen maisteri ja jolla ei ollut minkäänlaista poliisityön koulutusta eikä kokemusta mutta palava halu käyttää poliisia toteuttamaan monikultturistista utopiaa. Punavihreä hallitus oli naisittanut poliisilaitokset tällaisilla jakkupukuhirviöillä ja miehet tiesivät kenttäpoliisien inhoavan häntä suurella antaumuksella. Kokkonen jatkoi:

- Janttosen joukkue menee porukkaan muualta liittyvän Kolehmaisen joukkueen kanssa vastaanottokeskukseen. Keskus miehitetään, suomalaiset työntekijät siirretään pois, matut siirretään yhteiseen helposti valvottavaan tilaan eli tässä tapauksessa vokin ruokasaliin ja heiltä otetaan pois kaikki yhteydenpitovälineet. Niin ja tietysti kaikki terä- ja tuliaseet joita niillä saattaa hyvinkin olla. Ja sehän on selvää, että niille tehdään selväksi että mikäli joku pyrkii pakenemaan vokin tiloista niin se ammutaan varoittamatta. Voi olla, että siitä lammasmaisiin suomalaisiin tottuneesta porukasta joku koettaa onneaan mutta seuraava sitten taatusti enää ei.

- Toisella metsästysmajalla kokoontuvat Könösen ja Ekmanin joukkueet puolestaan menevät tuossa kartalla näkyvien kahden kerrostalon luo, missä on Lieksan toinen matukeskittymä. Siellä on meillä jo muutama mies valmiina. Taloista katkaistaan sähköt, vesi ja lämpö, ne vallataan ja koko porukka kuskataan myös vastaanottokeskukseen odottamaan tulevaa rautatiekuljetusta Tornioon ja siitä rajan yli Haaparannan puolelle. Ne naiset ja lapset mitä noissa taloissa on viedään lukion voimistelusaliin. Pääosa näistäkin hädänalaisistahan on geelitukkaisia hyväkuntoisia yli kaksikymppisiä janttereita. Kaikkeen vastarintaan vastataan ampumalla. Siitä ei liene kellään epäilystä, sanottavaa tai kysyttävää?

Ei ollut. Janttosen joukkueeseen kuuluva Hiltunen totesi:

- No ei ole niin. Onhan tätä pelleilyä jo tarpeeksi katseltu. Oma siskontyttökin raiskattiin, saatana. Mutta mitenkäs svedut mahtavat suhtautua siihen, kun Tornion kautta aletaan hilata kymmeniä tuhansia tyyppeja Ruotsiin?

Kokkonen hymyili vinosti ja sanoi sitten:

- Eihän niitten mielipidettä kysytä. Eihän nekään meiltä kysyneet kun ne tuon lössin tänne itse dumppasivat. Torniossa on Jääkäriprikaati varmistamassa asiaa. Voihan ne svedut tietysti panna konekiväärit asemiin ja ampua kaikki palautettavat siihen Tornionjoen sillalle. Vaan kuinka moni luulee että ne sen tekee? Ja ketä loppujen lopuksi edes kiinnostaa? Mutta jatketaan vielä tehtävien läpikäyntiä. Väänäsen ryhmä käy ottamassa haltuunsa Lieksan Lehden toimituksen. Kaiken varalta. Onhan niillä nettiyhteydet kumminkin. Ja yleensäkin jos toimittajia tulee paikalle, niin ne pidätetään ja viedään poliisiasemalle säilöön.

Sama Hiltunen kysyi vielä:

- Entäs takkutukat?

Kokkonen vastasi:

- Kyllä teistä jokainen tietää. Niitähän valtion virallistamia ja aseistamia Antifan pellejä on täällä Lieksassakin vähän toistakymmentä kappaletta osa-aikajärjestyksenpitäjinä. Niillähän ei ole mitään asemapaikkaa vaan ne asuvat kotonaan ja kokoontuvat kun huvittaa. Voi olla, että äiten kullanmuruja yöaikaan vielä nukuttaa ja ne käydään muitten operaatioitten jälkeen keräämässä aamulla talteen. Mutta jos ne ilmestyvät paikalle, niin niitä varoitetaan kerran, vaaditaan luovuttamaan aseensa ja alistumaan pidätykseen. Mikäli ne eivät siihen suostu, niin tuli on vapaa. Ja pakollinen. Tämä on käsky. 

Nyt kaikkien miesten kännykät piippasivat yhtä aikaa. Viestissä näkyi kuva:

Ja sen alla teksti:

GERDA: 0330

Kokkonen totesi miehille:

- No niin. Nyt se alkaa. Minä en enää kysy, onko kellään kysyttävää. Nyt ei enää peräännytä. Jokainen osasto siirtyyy kohteeseensa ja suorittaa tehtävänsä. Ollaan ihmisiksi mutta mikäli vastarintaa esiintyy, se on murskattava sääliä tuntematta. UHF-kanava 8, varakanava 16.

Niin kuin hyvin monessa samanlaisessa metsästysmajassa ympäri Suomea miehet laittoivat hihoihinsa siniset nauhat ja sen jälkeen siirtyivät tehtäviinsä ilman sen kummempaa uhoamista, vaihtaen vain vielä keskenään muutaman sanan siitä, kuinka tehtävä käytännössä suoritettaisiin. Saattoi olla, että heidän mielessään kävi myös se kiertokulku mitä historia on täynnä. He olivat niitten ihmisten lapsia, jotka olivat tehneet toiseuden palvonnasta, alistumisesta ja kumartamisesta itseisarvon. Mutta näitten ihmisten vanhemmat puolestaan olivat niitä, jotka eivät kumartaneet vaan torjuivat vyöryn idästä. Ja heidän vanhempansa puolestaan näyttivät sisällissodassa puolin ja toisin, mitä suomalaisuus voi ärsytettynä karmeimmillaan olla.

Ja niiden ihmisten vanhemmat taas olivat olleet nöyriä ja uskollisia tsaarin palvelijoita joita pidettiin lammasmaisina tsuhnina. Joka tapauksessa oli selvää, että näitten autoihin siirtyvien aseistettujen miesten oli vuoro toimia toisin kuin heidän vanhempansa olivat tehneet. Niin myös Aatos Väätämön, jonka mielessä oli mietelause, jonka hän muisti joskus kuulleensa, joskaan ei muistanut että missä ja milloin:

Kovat ajat tuottaa kovia miehiä,

Kovat miehet tuottaa hyviä aikoja,

Hyvät ajat tuottaa velttoja miehiä,

Veltot miehet tuottaa kovia aikoja

Klo 03.30, Lieksan poliisiasema.

Ryhmä Lieksan komentaja Kokkonen, joukkuettaan johtava Väätämö sekä avuksi tulleet kahdeksan sotilaspoliisia lähestyivät poliisiaseman ovea. Näköjään päivystysvuorossa olleet poliisit olivat nähneet miehet valvontakameroistaan. Sillä he odottivat miehiä oven sisäpuolella ja osoittivat käsillään lattialle siirtämiään pistooleita. Toinen heistä aukaisi oven ja totesi:

- Me arvaamme kyllä, mitä varten te olette täällä. En tiedä uskotteko, mutta on teitä jo pitkään odotettukin. Ymmärrämme kyllä jos te laitatte meidät koppiin kaiken varalta. Mutta jos teillä luottamus riittää, niin mekin ottaisimme mielellämme hihaamme tuon sinisen nauhan…

Miehet eivät tienneet keneltä ja milloin idea oli ollut lähtöisin mutta kapinallisten keskuudessa oltiin sovittu, että kaikkien varmistettujen kohteitten lähelle sytytetään merkiksi jätkänkynttilä. Kun poliisiasema oli kapinallisten hallussa kävi eräs miehistä pakettiautosta pari sellaista ja niitten tuli alkoi valaista helmikuista yötä. Näitä valoja alkoi syttyä ympäri Suomea.

Radanvarsikaupunki, helmikuussa 2028

Jaana viittasi opettajalle, nousi sitten seisomaan ja sanoi:

- Kiitos teille opettaja että kerroitte meille omista kokemuksistanne ja osallistumisesta Vapautuksen Päivään. Me emme tienneet tuota. Ette olleet koskaan ennen kertoneet.

Väätämö otti naamalleen sellaisen vinon hymyn minkä hän muisti vuodelta 2021:

- Niin no… ei ole kukaan kysynyt… ja mitäs tässä persaukinen mihinkään mitään kommentoimaan.

Jaana jatkoi:

- Kuinka te muuten sitten päädyitte sieltä Lieksasta tänne Radanvarsikaupunkiin?

Väätämö oli hetken aikaa hiljaa mietteliään näköisenä ja vastasi sitten:

- Niin… mehän emme silloisilla toimillamme saaneet varsinaisesti takaisin niitä niin sanottuja vanhoja hyviä aikoja vaikka siihen pyrittiin. Mennythän ei kuitenkaan koskaan palaa. Mutta saimmepa kumminkin aikaiseksi uudet ajat jotka ovat sentään paljon paremmat kuin mitä meillä välillä oli. Vanhoihin hyviin aikoihin kuuluivat elämän mittaiset työurat, mutta siihen me tuskin koskaan enää pääsemme. Niinpä ihminen joutuu muuttamaan työn perässä. On joutunut jo kauan. Rouva Väätämö sai täältä sen verran hyvän työtarjouksen että muutimme tänne molemmat. Ja ehkä koin muuton myös henkilökohtaisena haasteena. Radanvarsikaupunginhan tiedettiin olleen yksi punavihreän kuplan pahiten mädättämistä paikkakunnista. Mielsin, että pyrin korjaamaan osaltani sitä, mitä se aikanaan hajotti ja pilasi.

Väätämö oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten hymyillen:

- Mutta kun minulla on ollut kunnia opettaa teitä, niin tiedän että punavihreän kuplan mädättämisyritys oli jäänyt kuitenkin vain yritykseksi. Ei se ollut pystynyt vaikuttamaan teihin. Näin ollen korjaus on osaltani muuttunut hiomiseksi ja kiillottamiseksi. Ja sitä teen mielelläni. Olen ylpeä teistä. Lukekaa seuraavalle oppitunnille kirjasta sivut 113 – 132 eli kansannousun onnistuminen, tilanteen vakiintuminen ja syyllisten tuomitseminen…

TWITTER JA VOODOO

Sehän on selvää että jos laitetaan samaan cocktailiin tiedostava tutkija ja tiedostava media niin lopputuloshan on sitten äärimmäisen tiedostava, enemmän kuin osiensa summa. Sitä kuuluisaa synergiaa. Tuoreeltaan tämä näkyi erittäin arvostetun ja verorahoitteisen Ylen julkaisemassa uutisessa jonka otsikko oli komeasti ”Donald Trump johtaa maailmanpolitiikkaa twiittaamalla – sopiiko se presidentille?” ja heti perään mainitaan että ”politiikan asiantuntijat uskovat, ettei hän voi jatkaa Twitter-viestittelyään samalla tavalla presidentiksi noustuaan”. Eli uutisen ideana on se, että Yleä veetuttaa, koska Donald Trump ei anna haastatteluja valtamedialle vaan toimii aivan omalla tavallaan eli käyttää Twitteriä.

Äkkiseltään voisi kuvitella että näinkö Yle jatkaa amerikkalaisten opettamista vaikka Yhdysvalloissa tiedetään Ylestä yhtä paljon kuin poro ymmärtää raamatusta. Pian käy ilmi sama ilmiö joka näkyi Yhdysvaltain presidentinvaalienkin aikana eli tässähän esitetään syvä toivomus tai itse asiassa vaatimus ettei sama tapa vain leviä Suomeen ja yleisty. Nämä mainitut politiikan asiantuntijatkin olivat suomalaisia. Itse asiassa yksi näistä asiantuntijoista eli Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo kertoo aivan selvän syyn siihen, miksi Trump on jättänyt median paitsioon:

Twitter tarjoaa hänelle suoran, nopean ja helpon väylän tavoittaa valtavan joukon ihmisiä. Trump voi puhua suoraan kansalaisille ja ennen kaikkea äänestäjilleen, ja samalla väistää ja välttää toimittajien suorat arviot ja kysymykset hänen politiikkaansa koskien.

Railo ei tosin itse vaikuta pitävän Trumpin tavasta eikä näytä haluavan sellaisen yleistyvän Suomessakaan. Mikä ei tietysti ole ihme, sillä hän on mukana samassa punavihreässä kuplassa valtamedian kanssa. Tuo Railon äsken lausuma lausehan on valtamediallemme painajainen. Onhan niin, että valtamedia on jo pitkän aikaa pitänyt itseään viranomaisena jolla on päätösvalta. Valtamedia päättää, mistä keskustellaan. Valtamedia päättää, miten keskustellaan. Valtamedia päättää, mitkä kysymykset esitetään. Valtamedia päättää, miten niihin kuuluu vastata. Ja valtamedia päättää, mitkä asiat julkaistaan ihmisille luettavaksi ja kutsuu lopputulosta ”ammattilaisen tekemäksi toimitetuksi tekstiksi”.

Mutta tulee muistaa että valtamedia ei ole viranomainen. Sitä voisi verrata voodoo-uskontoon. Sillä on voimakas vaikutus. Mutta ainoastaan niihin, jotka siihen uskovat ja antavat sen vaikuttaa itseensä. Sen ulkopuolella valtamedia on ainoastaan läjä mielipiteitä. Siksi Trumpin tapa viestiä, samoin kuin tietysti yleensäkin valtamedian suuresti vihaama ja siitä riippumaton sosiaalinen media on sille uhka. Suoraan ihmiseltä toiselle lähetetty viesti ilman toimittajan mahdollisuutta mitenkään tulkita tai vääristellä sanomaa on osaltaan murskaamassa median itselleen omimaa asioitten määrittelyvaltaa. Nyt sitä pienen ihmisen asetta käyttää myös tuleva Yhdysvaltain presidentti joten ei ole ihme, että mediamme kiukuttelee ja tarvitsee niin sanottuja asiantuntijoita puolustaakseen median valtaa jatkossakin.

Koko uutisen voisi kiteyttää ”Näin ei saa toimia Yhdysvalloissa eikä näin saa toimia varsinkaan Suomessa. Uskokaa edelleenkin toimittajiin ja lukekaa vain heidän tulkitsemaansa tekstiä. Me tiedämme teitä paremmin mitä mieltä teidän tulee olla”.

Uutisessa on vielä kohta, mikä on tietysti aivan totta mutta mikä median käsityksen mukaan on ei-toivottavaa kehitystä. Sen kertoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola:

Mika Aaltola arvelee Trumpin halun twiittaukseen johtuvan osin hänen ja myös hänen kannattajiensa epäluulosta valtamediaa kohtaan.

Trump uskoo suurten tiedotusvälineiden toimivan hänen tavoitteitaan vastaan, joten hän haluaa kontrolloida mediaa.

No shit, Sherlock? Kai asia on aivan selvä. Tarvittiinko tämän tajuamiseen ihan oikeasti tohtorintutkinto? Huvittavaa tässäkin lauseessa on se, että suuret tiedotusvälineet eivät ainoastaan toimineet Trumpin tavoitteita vastaan, vaan pyrkivät demonisoimaan miehen täydellisesti ja estämään hänen valintansa. Ja siitä huolimatta asia on esitettävä muodossa ”Trump uskoo suurten tiedotusvälineiden toimivan hänen tavoitteitaan vastaan”.

Ehkä kyseinen Aalto kertoi itse parhaiten sen, minkä vuoksi median valtaa tulee pala palalta murtaa. Suorina viesteinä ihmiseltä ihmiselle ilman toimittajien myrkyttävää väliintuloa. Oli sitten kyse Yhdysvaltain presidentistä tai tavallisesta Janatuisesta Jämijärvellä.

Sillä media ei ole viranomainen. Se ei voi antaa käskyjä, ja jos se yrittää, niitä ei tarvitse totella. Media on vain läjä voodoo-pappeja. Ei sen edessä tarvitse ryömiä. Olisi kovasti hyvä, jos suomalaiset poliitikotkin tämän ymmärtäisivät. Erityisesti tästä voisi muistuttaa perussuomalaisia. Paljonkos te olette hyötyneet siitä, että olette ryömineet median edessä?

Muista, että Ylen voodoo-pappi vapaamatkustaa juuri sinun kustannuksellasi

*

Ja laitetaanpa vielä sunnuntai-iltana lisäys. Ink Visitorin (kiitos, Ink) linkittämä kuva kertoo asiasta enemmän kuin tuhat sanaa:

VANHAN SAUNAMÖKIN VIIMEINEN ILTAHÄMÄRÄ

Elettiin hyistä pakkastammikuuta Hyrjärvellä. Kaislikkorantainen ja vesilinnuistaan rikas järvi kuului puoliksi Nyhtänköljän ja puoliksi Teppanan kuntaan. Tarkalleen ottaen elettiin Teppanan puolella sijaitsevassa Jytkämönsaaressa. Saaren rannassa sijaitsi pieni saunamökki, joka oli nukkunut kylmää ja kaipaavaa unta jo pari vuotta. Niin kauan oli siitä, kun sen seurana oli ollut viimeksi ihmisiä. Se kaipasi heitä. Eihän mökki ilman ihmisiä ollut kuin tiettyyn muotoon kasattu läjä puuta. Elettiin tammikuuta ja se natisutteli aika ajoin lautaseiniään kovassa pakkasessa nukkuen syvässä horroksessaan.

Se oli aina tiennyt olevansa varsin pieni ja alkeellinen mökki jota nykyään ei pidetty kovin muodikkaana. Oikeastaan siinä ei ollut kuin sauna ja sen lisäksi noin kahdeksan neliön tila, jonka molemmilla seinämillä oli kerrossängyt, kerrossänkyjen välissä pieni seinälle taitettava pöytä, pari pientä kaappia ja niitten edessä taso, jolla saattoi käyttää kaksipisteistä kaasuhellaa. Nurkassa oli pieni nestekaasujääkaappi ja toisessa nurkassa petrolilämmitin. Saunan kiuas itsessään lämmitti tilaa varsin hyvin, mutta pieni varmistus oli paikallaan, koska ihmiset, jotka silloin aikanaan viihtyivät mökillä kävivät siellä usein talvellakin.

Mutta he eivät käyneet enää. Nuori pariskunta oli rakentanut saunamökin joskus 1960-luvulla ja he olivat viihtyneet hyvin näissä varsin askeettisissa olosuhteissa. Pariskunnalle oli tullut kaksi lasta, poika ja tyttö ja hekin olivat mielellään viettäneet aikaa saunamökin rauhallisessa ilmapiirissä. Olihan täällä aika ajoin käynyt vieraitakin, jotka sitten yöpyivät pihalle pystytetyissä teltoissa kun mökin oma tila ei oikein riittänyt. Mökki muisti asioita. Se muisti lasten naurun kun ne olivat menneet kuumasta saunasta uimaan kesäiseen järveen. Se muisti sen kirskuvan äänen, kun purkinaukaisija aukoi sika-nauta tai lihapullatölkkiä jotka mökin omistajarouva kaatoi sitten kaasulevyllä keitettyjen makaroonien sekaan tarjoten vieraille yksinkertaista mutta maittavaa evästä. Se muisti olutpullojen suhahduksen kun miehet aukoivat niitä saunatauolla. Se muisti sen tyytyväisen suhinan mikä tuli siitä, kun nukkumaan menevät ihmiset vetivät huopia päälleen. Se muisti sitä, kun se mökin isännän kanssa katseli järven selälle auringon laskiessa ihastellen pikku hiljaa pimentyvää iltaa, häipyvää auringon kajoa ja kuikan huutoa jossain selällä.

Se muisti kotoisan tulenrätinän kiukaassa ja sen tuoksun, kun kiuaspussiin laitetut makkarat kypsyivät kiuaskivien päällä. Se muisti pienen matkaradion, joka piti yllä tunnelmaa pimenevässä illassa kun valopetroolilamppu antoi tarvittavaa valoaan. Se muisti myös aseöljyn tuoksun ja metallisten osien loksahtelun kun mökin omistajamies tuli kavereittensa kanssa elokuussa sorsajahtiin Hyrjärvelle. Miehet olivat silloin vielä varsin nuoria ja elinvoimaisia. Alle nelikymppisiä ja heistä hehkui usko elämään ja tulevaisuuteen. Ja tulevaisuushan oli silloin vielä ollut varma. Mikäs sitä olisi uhannut? Firmassa riitti töitä ja senhän piti jatkua loputtomiin. Saunamökki edusti ihmisille osaltaan varmuuden aikaa. Pysyvyyttä joka ei loppuisi koskaan.

Pieni saunamökki muisti kaiken ja ennen kaikkea se muisti sen, kuinka kaikki tuntui ikuiselta. Kun ihmiset pakkasivat kamppeensa veneeseen ja läksivät pois se ei ollut surullinen eikä huolissaan. Sillä se tiesi, että ihmiset tulisivat pian uudestaan. Ja sitten se muisti sen, kuinka ihmisten käynnit alkoivat vähentyä. Lapset olivat kasvaneet ja kaikonneet jonnekin. Eivätkö he enää pitäneet mökistä? Miksi ne olivat hylänneet sen? Sehän oli yrittänyt olla heille niin hyvä. Sinänsä omistajien kohdalla mökki ymmärsi ihmiselämän karun tosiasian. Se ihmiselämä oli lyhyt. Vuosien varrella niin emännän kuin isännän kohdalla askel alkoi olla lyhyempi ja selkä kävi kumaraan. Eihän mökki pystynyt heitä auttamaan kuin lämpimillä ajatuksilla ja sillä, että se pyrki olemaan heille mahdollisimman lämmin ja turvallinen tukikohta. Silloin kun he jaksoivat vielä mökillä käydä.

Mutta ajan myötä ihmisten käynnit vain vähenivät ennestään eikä isäntä jaksanut enää korjata mökkiä. Mökki muisti sen lämpimän tunteen, kun isäntä laittoi sahan ja vasaran laulamaan ja korjasi mökistä ajan kuluttavia jälkiä. Silloin se halusi kiukaansa kanssa palkita isännän vaivannäön mahdollisimman hyvillä löylyillä. Se ei itse asiassa kaivannut mieheltä ja naiselta kehuja. Sille suurin kehu oli heidän tyytyväinen huokailu pehmeissä löylyissä, hiljainen ja rauhallinen ajanvietto pienen tuvan puolella sekä se pieni ääni kun he käänsivät tyytyväisenä kylkeään kerrossängyssä. Kun ihmiset olivat mökillä niin mökki tunsi itsensä kokonaiseksi.

Ajan myötä kaikki loppui. Nainen ei enää tullut ja mieskin harvoin. Pari kertaa vuodessa. Miehen poika, nyt jo keski-ikäinen itsekin tuli joskus isänsä mukana mutta nyt oli kulunut jo kaksi vuotta siitä, kun kukaan oli täällä viimeksi käynyt. Saunamökki oli odottanut. Ja odottanut. Koiraakin kärsivällisemmin. Mutta vuoden verran turhaan odotettuaan se lopulta nukahti kaipaavaan ja hiljaiseen uneen. Nukahtaessaan sitä harmitti epävarmuus. Jos se olisi tiennyt tehtävänsä päättyneen, niin se olisi voinut nukkua rauhassa. Mutta nyt sitä ei ollut kukaan sille sanonut. Tulisiko ihminen vielä? Jos tulisi, niin koska? Vai eikö ihmistä tulisi enää ollenkaan?

Uni oli kestänyt kauan. Sitten se havahtui jälleen. Saarta lähestyi moottorikelkka, jossa oli kaksi miestä. Kelkka saapui rantaan, miehet nousivat ja alkoivat purkaa varusteitaan. Molemmat olivat yli 50-vuotiaita. Toinen heistä oli Kartsa, selkänsä takia sairaseläkkeelle jäänyt metallimies Kuopiosta. Kartsan mökki tunnisti heti, sillä hän oli mökin omistajien poika. Vähän aikaa mietittyään mökki tunnisti toisenkin miehen, vaikka vuodet olivat häntä pikkupojasta kovasti vanhentaneet. Sehän oli Ykä, nykyisin sosiaalipiipertäjä Huitsinnevadasta. Molemmat olivat aikanaan joutuneet lähtemään kotiselkosiltaan maailmalle, mutta nyt he näyttivät tulleen tapaamaan kovasti kylmentynyttä ja unestaan havahtuvaa saunamökkiä. Ehkä viimeisen kerran. Mökillä oli sellainen tunne mutta se oli silti iloinen miesten saapumisesta.

Kartsa aukaisi mökin oven ja totesi:

- Kyllähän tää on aika lailla jäässä. Mutta katotaan, mitä tään kanssa saadaan aikaiseksi. Eiköhän tää tästä kumminkin… kun vähän lämmitellään…

- Te sitten möitte tämän?

- Joo, syöpä vei isän eikä äiti enää jaksa. Ei ole jaksanut aikoihin. Heikossa kunnossahan hänkin on. Tästä saatiin loppujen lopuksi aika hyvä hinta. Näillä järvenrantatonteilla kun on sitä arvoa. Tänne muuttaa helsinkiläinen vakavarainen eläkeläispariskunta. Joka on muuten alun perin täältäpäin kotoisin. Halusivat muuttaa rauhallisemmille seuduille. Kun se Helsinki on nykyisin vähän sitä mitä se on. Ne purkaa tään saunan ja rakennuttaa tähän tilalle kahdeksankymmenen neliön talviasuttavan mökin. Ne vissiin muuttaa tähän ihan pysyvästi asumaan. Tähän saareenhan tehtiin pari vuotta sitten silta ja ne jatkavat maantietä että tähän pääsee autolla. Rahat me pannaan äidille niin tästä mökistä ja tontista kuin heidän talostaan. Saa äiti hyvän hoitopaikan eikä tartte maata hoitamatta paskavaipoissa niin kuin nykyisin niin monet eläkeläiset joutuvat. Minulle ja siskolle ei tästä jää mitään, mutta me ollaan molemmat sitä mieltä että jokainen sukupolvi ryypätköön omiaan. Mutta ajattelin, että jos kerran vielä täällä käytäisiin. Ja kiitos siitä että tulit. Mitäs siitä on aikaa, kun viimeksi ollaan nähty?

- Jaa-a… eiköhän tuosta lie kolmekymmentä vuotta. Mutta minä muistan sen kun me nyrkillätapettavina oltiin täällä mökillä. Oli se jotenkin niin upeeta, en minä osaa sitä sen paremmin sanoa. Juostiin laiturilta jorpakkoon ja nauraa kätkätettiin. Ja syötiin porukoitten tekemää evästä ja oltiin muutenkin kuin ellun kanat. Ne oli semmosia huolettomia ja varmoja aikoja. Vaan ne ajathan muuttui toisiksi ja eihän ne ihmiset tämmösiä pikkusia saunamökkejäkään ole tehneet enää herran aikoihin. Vaikka minun mielestäni nää on kyllä just niitä parhaita paikkoja. Tämmösissä ihminen viihtyy. Ainakin meidän tapaiset muinaisjäännökset.

Miehet siirtelivät tarvikkeitaan kerrossängyn yläritsille. Oli aika saada kämppä lämpimäksi. Kartsa totesi:

- Näitä kaasuvermeitä ei viitsi edes koetella. Räjähtävät vielä, pirulaiset. Mutta tuo petroolilämmitin saattaa hyvinkin toimia. Minä toin sille kanisterin evästä tullessani. Jos sinä menet katsomaan liiteristä että siellä olisi vielä puita. Tuosta hormista ei tietysti oikein tiedä, mutta yritetään nyt kumminkin.

Ykä läksi ja pian liiterin suunnalta alkoi kuulua kirveen kopinaa. Vielä hieman unista mökkiä alkoi jännittää odotus. Vieläkö kerran se lämmitettäisiin? Vieläkö kerran täällä vietettäisiin aikaa? Kartsa pähkäili petroolilämmittimen kanssa. Yksinkertainen ja helppokäyttöinen lämmitin syttyi loppujen lopuksi melko vähällä vaivalla ja alkoi hohtaa pian kuparinväristä lämpöään. Sen perään Kartsa sytytti valopetroolilampun kerrossänkyjen väliselle tasolle. Ykä puolestaan tuli pian ison sylyksellisen kanssa ja romautti puut saunan lattialle:

- Oli siellä vielä puolisen mottia ihan vetokelpoista sekapuuta. Kyllä sillä pärjätään. Minä käyn vielä toisen sylillisen. Ruvetaan sitten taiteilemaan tuon kiukaan kanssa.

Kiukaan? Saunamökki havahtui nyt täysin hereille. Nehän meinaavat ihan oikeasti lämmittää saunan. Olihan se unensa läpi kuullut tulevasta kuolemantuomiostaan, mutta ei se sitä harmittanut. Kerran vielä, kerran kumminkin. Tämä oli mökille juhlahetki. Ykä toi saunaan toisen sylyksellisen halkoja ja miehet alkoivat viritellä kauan hiljaisena ollutta kiuasta käyttökuntoon. Kartsa poltteli pikkuhiljaa paperia pesässä ja Ykä kiipesi katolle polttaen puolestaan paperia savupiipussa.

- Kyllä tää näyttää vetävän!

Kartsa laitteli pesän täyteen Ykän tuomia syttypuita ja suihkutti sekaan sytytysnestettä. Nyt ei tarvinnut kikkailla, Amerikan kiehinen kävi aivan hyvin. Kun sytytysneste imeytyi puihin, polttivat miehet samalla pihalla voimasavuke Bostonit ja muistelivat niitä aikoja kun olivat olleet täällä knöllipoikina joskus 1970-luvulla. Mihin se aika oli niin äkkiä kadonnut? Se oli varmaan kysymys, jonka niin moni sen ikäinen mies esitti itselleen. Aika kului miehestä riippumatta ja häneltä lupaa kysymättä. Se, kuinka sen ajan kulutti oli tietysti kiinni miehestä itsestään. Aika oli se julmin tuomari mutta ehkä sekin ymmärsi ettei kaikkea voinut tehdä, mitä halusi. Kaikkeen siihen, mitä olisi halunnut tehdä eivät voimat vain riittäneet ja joskus uskokin loppui kesken.

Kartsa aukaisi pesän ja tarjosi sille tulta. Tulelle ruoka kelpasi, pesä syttyi nopeasti ja rööri veti komeasti.

- Kyllä tää ihan hyvin lähti. Ja vetohan tässä on aina ollut hyvä. Vaikka pakkanen on kova, niin minä sanoisin, että alta tunnissa me ollaan jo löylyissä. Eiköhän keitellä parit totit sitä odotellessa?

Alta tunnissa. Taatusti, jos se mökistä itsestään oli kiinni. Se teki parhaansa ja pyrki naristamaan jo hieman harventuneet seinäpuunsa mahdollisimman tiiviiksi että miehet pääsisivät makoisiin löylyihin. Ilma harvassa mökissä vaihtuisi hyvin joka tapauksessa. Kartsa keitteli trangialla teevettä ja mökki itsessään suojeli toimenpidettä pyrkien siirtämään itsestään miehiin ne kaikki menneitten vuosikymmenten iloiset muistot jotka se oli säilönyt itseensä. Vähän niin kuin tietokoneen kovalevyyn jonka sisällön saattoi oikeassa paikassa purkaa. Siirtäminen varmaankin onnistui, sillä Kartsa totesi samalla kun Ykä kaatoi teemukeihin rommia.

- Tässä istuessa tulee kaikki jotenkin niin kovasti mieleen. Lapsuus. Ne ajat täällä mökillä. Se seitkytluku kun me oltiin kavereita ja kun maailma oli jotenkin niin toisenlainen. Sillai varmempi Turvallisempi. Ennen kuin sitten lähdettiin maailmalle ja unohdettiin toisemme. Se tunne. Siitä kaikesta. Se tulee nyt mieleen. Ja se on jotenkin tärkeä. Eikä sitä saisi unohtaa. En minä oikein osaa sitä sen paremmin sanoa. Mutta tää tuntuu niin hyvältä. Oikealta. Ja on sääli, että se tämän mökin kohdalta päättyy tähän.

Ykä jatkoi puolestaan:

- Ymmärrän mitä tarkoitat. Ja olen samaa mieltä. Tämän mökin myötä ei häviä vain yksi rakennus, vaan tietty eletty aika. Monen ihmisen elämä, historia ja kokemukset. Jotka olivat aikanaan niin tärkeitä. Muistot. Kokonainen aikakausi. Jonka tilalle tuli uusi. Joka ei ole taatusti parempi kuin se, mitä me silloin aikanaan elettiin. Minä tavallaan tunnen tämän mökin vieläkin. Sielussani ja mielessäni. Aivan kuin se eläisi ja puhuisi meille. Kun joku on vielä tarinaa kuuntelemassa. Mutta tarinat katoavat ja ne uudet tarinat on kerrottu ja tarkoitettu toisille ihmisille. Sitä myötä kun tämä saunamökki hiipuu pois, niin pikkuhiljaa hiivumme mekin. Meille ei ole enää paikkaa niissä tarinoissa. Meistä tulee menneitä ja tarpeettomia.

Miehet kopsauttivat mukejaan ja ähkäisivät. Tekivätpä vielä toisen totin. Sitten kuului se narahdus, jota mökki oli niin kauan odottanut. Miehet siirtyivät hyvin pienen tuvan puolelta saunaan ja kiuas sihahti tyytyväisenä ensimmäisistä löylyistä. Ykä vielä viritteli kiuaskivien päälle foliopussiin laitetut kiuasmakkarat.

- No helevetti, enhän minä muistanutkaan että täällä oli niin hyvät löylyt!

- Joo, pistää ihan sielun itkemään verta kun nää on ne viimeiset.

Miehet jaksoivat löylytellä pari tuntia. Välillä he kävivät kuistilla vilvoittelemassa kovassa pakkasessa ruumiit höyryten natustaen samalla saunamakkaraa. Mökki eli heidän mukanaan joka solullaan. Se tiesi, että nämä olivat viimeiset löylyt. Otetaan ne sitten kunnolla. Lopulta miehet huuhtelivat itsensä tekemällään lämpimällä vedellä ja siirtyivät hyvin pienen tuvan puolelle. Kartsa laittoi trangian päälle ja totesi:

- Tehdääs vielä kertaalleen. Niin kuin nulikkana. Makarylliä, lihapullakastiketta ja ketsuppia sekaan.

- Jo vain. Vaikka eihän nää nykyiset lihapullat niille seitkytluvun säilykkeille pärjääkään.

Miehet äyskäröivät eväänsä ääntä kohti pahvilautasilta, nauttivat särpimeksi näkkileipää ja metvurstia sekä olutta. Mielessään he näkivät, että ikkunan ulkopuolella oli kesä joskus 1970-luvulla jolloin he olivat uineet järvessä nuorina nulikkoina. Mökillä oli hiipumisen aika, mutta niin oli tavallaan näillä miehilläkin. Eihän sille minkään mahtanut.  Miehet muistelivat aikaa jolloin Kekkosen aurinko paistoi järvelle ja kaikki oli vielä edessä. He keittelivät itselleen vielä parit totit ja siirtyivät sitten nukkumaan. Pieni tila oli lämminnyt sen verran hyvin, ettei makuupusseja tarvittu kuin peitteinä. Pian mökki kuunteli onnellisena kahden väsyneen miehen tyytyväistä kuorsausta. Ulkona näkyi revontulia. Harvoin niitä näin kaukana etelässä nähtiin. Ehkä nekin halusivat omalta osaltaan kunnioittaa pitkään palvellutta saunamökkiä sen viimeisessä tehtävässään.

Seuraavana aamuna miehet heräsivät, keittelivät trangialla aamukahvinsa, pakkasivat kamppeensa moottorikelkkaan ja seisoivat hetken aikaa viimeisen tehtävänsä tehneen saunamökin vierellä.

- On tää vaan jotenkin niin sääli.

- On niin. Mutta jos sitä meiltä oltaisiin aikanaan kysytty, niin ei ihmisen olisi tarvinnut muuttaa leivän perässä toiselle puolelle maata. Meidän isät oli vielä samassa firmassa koko työuransa ja mekin kuviteltiin, että sama jatkuu. Ehkä meilläkään ei olisi ollut tapaamisissa sitä kolmenkymmenen vuoden taukoa ja me käytäisiin tällä mökillä säännöllisesti.

- Vaan ei jatkunu niin… kaikki muuttui… tuli epävarmuus… ja sen myötä mekin ollaan muututtu tarpeettomaksi… mutta kyllähän tää saunamökki hyvin palveli. Minä olisin pitänyt tämän oikein mielelläni. Mutta minkäs hänelle mahtaa. 

Kartsa laittoi saunamökin oven kiinni, käveli rantaan ja käynnisti moottorikelkan, Ykä hyppäsi taakse ja miehet katosivat saaresta. Samalla he katosivat tästä tarinasta joka päättyi lopullisesti. Mutta saunamökki ei enää välittänyt. Nyt se tiesi kohtalonsa, ja se oli iloinen siitä, että se oli saanut palvella vielä kerran. Se nukahti viimeiseen uneensa ja kun remonttimiehet seuraavana keväänä tulivat purkamaan sitä se oli jo kadonnut kauas vuosien virtaan. Onnellisena omasta eletystä elämästään. Ehkä se saattoi siirtää jotain omasta itsestään tontin uusille omistajille. Olivathan hekin jo vanhoja ihmisiä ja etsivät jotain, jota tältä tontilta saattoi löytää.

UUSI SUUNTA OSA I

Radanvarsikaupunki, seitsemästoista helmikuuta vuonna 2028

Radanvarsikaupungin läntisen peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset oppilaat olivat kokoontuneet yhteiselle historian teematunnille. Tuntia piti Aatos Väätämö, 42-vuotias kokenut ja pidetty opettaja joka tunnettiin myös paikallisena puuhamiehenä niin metsästys- kuin reserviläistoiminnassakin. Metsästysharrastuksen myötä hänet tunnettiin myös nuorisotyöstä sillä hän oli muitten metsästäjien kanssa järjestämässä joka kesä Metso-leiriä, joka tutustutti nuoria metsästys- ja erätaitoihin ja jonka aikana nuoret saattoivat suorittaa metsästäjän tutkinnon. Metso-leirejä oltiin kehitetty maanpuolustusjärjestöjen kanssa yhteistyössä niin, että nuoret saattoivat kokeilla ampumaradalla myös sarjatuliaseilla ampumista. Väätämö aloitti oppitunnin, jota oppilaat kuuntelivat hiljaisina ja keskittyneinä.

- Niin kuin kaikki tiedätte, niin me vietämme huomenna Vapautuksen Päivää jota vietetään maassamme nykyisin yleisenä vapaapäivänä. Seitsemän vuotta sitten, vuonna 2021, kahdeksastoista päivä helmikuuta alkoi se tapahtumaketju, jonka seurauksena Suomi irtaantui Euroopan Unionista, julistautui uudelleen itsenäiseksi ja irrottautui maan kuilun partaalle ajaneesta monikultturismin, federalismin ja feminismin syövästä kaikkine lieveilmiöineen. Mutta sehän ei ole vielä tämän tunnin aihe, vaan nyt kerrataan aikaisemmin opittua ja mietitään kuinka tähän tilanteeseen päädyttiin. Oletan, että läksyt on luettu.

Luokka hieman hörähti, ja syystäkin. Maassa oltiin palattu takaisin aikaan, jolloin läksyt luettiin ja oppituntia piti opettaja eikä luokassa itseään toteuttava selkärangaton räyhääjälössi jonka itseilmaisun vapautta suojeli vasemmistolaisten lakimiesten yhtä lailla selkärangaton lössi. Väätämö jatkoi:

- Niin kuin muistatte, niin Vapautuksen Päivänä loppui se pitkä ajanjakso jota maamme historiassa on nimitetty Toisiksi Vaaran Vuosiksi. Kuinka pitkä tämä ajanjakso olikaan? Mistä sen katsotaan alkaneen? Jaana:

- Opettaja. Toiset Vaaran Vuodet olivat hitaasti etenevä ja koko ajan pikkuhiljaa pahemmaksi käyvä kriisiaika, jota on myös nimitetty sammakon hitaaksi elävältä keittämiseksi. Varsinaisesti kyseisen ajanjakson voi sanoa alkaneen vuonna 1990 kun somaliväestöä alettiin laskea Suomeen täydelle, pysyvälle ja vastikkeettomalle elatukselle vastoin silloisen presidentin Mauno Koiviston nimenomaista vaatimusta. Mutta tällä ajanjaksolla on ollut myös sitä edeltävä vaihe, joka osaltaan mahdollisti ja tavallaan valmisteli yhteiskunnan – tai ainakin osan siitä – muuttumisen siihen tilaan, ettei se pystynyt eikä edes halunnut panna hanttiin niin monikultturismille kuin federalismille. Vaikka näitten ideologoioitten kannatus ei loppujen lopuksi kovin korkea koskaan ollutkaan. Mutta näitä ideologioita kannattava osa oli kovaääninen, sai äänensä helposti kuuluviin, se sai ajan kuluessa itselleen absoluuttisen valtamedian tuen eivätkä lauhkeat ja hitaat suomalaiset hallintoalamaiset uskaltaneet tai oikeastaan edes älynneet panna hanttiin. Sellaiseen ei vaan oltu oikein totuttu vaan äänestettiin kiltisti samoja puolueita kuin ennenkin vaikka kyseinen syöpä oli levinnyt niihinkin.

- Oikein, Jaana. Milloin tämä edeltävä vaihe mielestäsi oli, mitä silloin tapahtui ja missä instansseissa erityisesti?

- Opettaja, tämä vaihe alkoi joskus 1960-luvulla, jolloin Suomi oli siirtymässä suomettuneisuuden synkimpään vaiheeseen. Silloinhan tietysti kumarrettiin Neuvostoliittoa, mutta asian rakenne oli pääosin sama. Yliopistoissamme, varsinkin ja nimenomaan sen yhteiskunnallisissa tiedekunnissa alkoi vaikuttaa huomattava vasemmistolaistuminen, samoin kuin kulttuurielämässä. Tämän myötä alkoi näissä piireissä tulla itseisarvoksi perinteisen suomalaisuuden mitätöiminen ja ulkopuolelta tulevan toiseuden mitään kyseenalaistamaton ihannointi. Silloinhan se ihannoitu toiseus oli neuvostoihanuutta. Suomalaisuuden mitätöinti oli jo silloin oikotie arvostetuksi intelligentsian jäseneksi ja se oikotie oli olemassa aina Vapautuksen Päivään saakka. Kun sanoi oikeat ulkoa opetellut suomalaisuutta halveksivat sanat, sai arvostusta ja aseman ilman vastaavaa substanssia.

- Kun Neuvostoliitto sitten lopulta romahti, niin ihannointi siirrettiin nopeasti kehitysmaalaisiin, erityisesti islamilaisiin sellaisiin ja federalismiin. Yliopistollisen kehityksen myötä alkoi toimittajien poliittinen kanta jatkuvasti vasemmistolaistua ja kun päästiin varsinaisiin Toisiin Vaaran Vuosiin, se oli kehittynyt muodikkaaksi vihervasemmistolaisuudeksi joka hylkäsi ideologiassaan realismin kokonaan, eli pääkopassaan kehittämässään muodikkaassa yhteiskunnallisessa utopiakuvassa ja vaati muitakin tekemään niin. Tosin kun puhutaan vielä 1990-luvun alusta, voidaan sanoa, että kehitys ei ollut vielä aivan niin pitkällä ja maassa oli silloin vielä melko puolueeton, moneen tekijään hajaantunut ja uutisointiin keskittyvä media. Kynnys mediasyövän nopeaan leviämiseen ylitettiin joskus 1990-luvun puolessa välissä.

- Aivan oikein. Lassella näyttää olevan kysymys.

- Opettaja. Tämä ei varsinaisesti liity aiheeseen, ainakaan suoraan, mutta voitaisiinko ajatella, että suomettuneisuuden ajan neuvostoedistyksellisessä kulttuurivyöryssä jonkun Hurriganes-yhtyeen fanittajat olivat itse asiassa tietyllä lailla kovia patriootteja?

Väätämö naurahti ja vastasi: 

- Kun asiaa miettii, niin kyllähän näin voi ajatella. Sinänsä Hurriganes ei ollut millään lailla poliittinen yhtye, ei minkään puolesta eikä mitään vastaan. Se vaan pisti menemään että rock´n´roll ja houlama houlama. Mutta tavallaan, kun ajattelee sitä aikaa niin sehän oli poliittista. Silloisilla taistolaisillahan oli iskulauseena että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Ja kun Albert Järvinen silloin kaivoi kitarastaan Get Onin ensimmäisen riffin, se jyräsi tylysti nurin tuhansia tunteja aktiivista propagandatyötä. Oma isäni osaisi muuten kertoa tästä enemmän. Minäkin kun synnyin vasta vuonna 1986 ja Hurriganes ilmiönä on jäänyt minultakin kokematta. Mutta osaatteko kertoa tästä esivaiheesta vielä muuta? Mauno:

- Opettaja. Tulee muistaa se, että kun Toiset Vaaran Vuodet alkoivat, niin maan poliittinen johto koostui niistä henkilöistä jotka olivat saaneet poliittisen oppinsa suomettuneisuuden aikana ja toisin kuin sitä edeltävä, toimintansa realismiin perustava poliittinen sukupolvi se oli oppinut ja omaksunut YYA-liturgian selkäytimeensä uskoen siihen täysin. Ajatus täysin itsenäisestä ja itsepäisestä Suomesta joka ei asiakseen kumartanut ihannoidulle toiseudelle oli heille täysin vieras ja sehän alkoikin sitten toteuttaa 1990-luvun alussa sitä kehitystä joka johti myöhemmin maamme sekä kaaoksen että taloudellisen romahtamisen partaalle. Voitaisiin sanoa, että tämän poliittisen sukupolven vuoksi Suomi ei ollut varsinaisesti itsenäinen kuin hyvin lyhyen pätkän ajan vuosien 1991 – 1994 välillä.

Väätämö oli Maunon vastauksen aikana kävellyt luokassa hiljalleen ja istahti sitten opettajanpäydälle.

- Oikein tämäkin. Hyvä Mauno. Tällä ajalla tehtiin vielä tulevaisuutta ajatellen pahaa myyräntyötä, joskaan sitä ei silloin osattu myyräntyönä ajatella. Tehtiinpähän vain virhearvio. Mikähän tämä mahtoi olla? Venla:

- Luulen, että opettaja tarkoittaa sitä, että Suomessa jo 1970-luvulta lähtien alettiin ylikorostaa akateemista koulutusta ja samaan aikaan alettiin paisuttaa virkamieskuntaa erityisesti sen hallintopuolella. Tavallaanhan nämä asiat kulkivat käsi kädessä. Siihen aikaan virkakoneisto oli pienempi ja siihen – vieläpä aivan perustellusti – luotettiin, mutta myöhemmässä vaiheessa se turposi ja kasvoi valtioksi valtiossa keskittyen itsensä turvottamiseen ja valitsemansa ideologian ylläpitämiseen. Se unohti täysin sen perustehtävän jota toteuttamaan se oltiin perustettu eli peruspalveluitten takaamisen kansalaisille. Siitä tuli akateeminen suojatyökoneisto joka eli itsensä vuoksi. Mainittakoon vielä, että kyseinen julkishallinto etsi johtajikseen nimenomaan ajatus- ja arvostelukyvyttömiä ihmisiä joilla virkaohjeistus korvasi oman ajattelun kokonaan. Eli toisin sanoen totalitarismin uskollisia palvelijoita.

Väätämö napsautti sormiaan ja nosti peukalon pystyyn:

- Juuri näin, Venla. Siirrymme nyt niihin varsinaisiin Toisiin Vaaran Vuosiin, jotka siis on määritelty alkavaksi vuonna 1990. Pitäydytään vielä 1990-luvulla. Minkälaisia huomioita teillä siitä ajasta on? Kauko:

- Opettaja, ensimmäinen merkittävä tapahtuma Neuvostoliiton hajoamisen lisäksi oli tietysti somalien ensimmäinen aalto, joka alkoi saapua maahamme vuoden 1990 lopulla. Kysehän ei ollut siinä mielessä oikeista pakolaisista kuin aikaisemmat chileläiset tai vietnamilaiset vaan kyseinen aalto tuli Suomeen Moskovasta, lähinnä Lumumba-yliopistosta. Silloinen Neuvostoliittohan alkoi olla aika lailla kuolintoreissaan ja oli tuumannut, että tämän internationalismin rahoittaminen on ajatuksena loppujen lopuksi aika hutoi. Rahoituksen menettäneet somalit eivät palanneet kotimaahansa, vaan tulivat joukolla Suomeen ja selvää on, että joku niille siitä mahdollisuudesta Suomen puolelta vihjasi. Vieläkään ei ole täysin selvää, kuinka suuri osuus asiassa oli niin SPR:llä kuin Suomen Pakolaisavulla näitten eräänlaisten kävelevien solidaarisuuspokaalien hankkimismielessä sekä ennen kaikkea retuperällä olevan taloutensa korjaamisessa. Siinä ne kyllä onnistuivat ja varsinkin SPR oli Toisten Vaaran Vuosien loppuvaiheissa muuttunut röyhkeäksi viraston ja liikelaitoksen yhdistelmäksi joka toimi sekin kuin valtio valtiossa. SPR:n johtohenkilöthän polasivat huomattavan osan pulaakin kassasta Vapautuksen Päivän jälkeen ja pakenivat veroparatiiseihin, joista KRP metsästää heitä talousrikosten vuoksi vieläkin. Osa on saatu kiinni ja heille on langetettu erittäin raskaat tuomiot. Veripalveluhan on siirrettu SPR:ltä pois jo aikaa sitten Suomen Verireservi ry:lle.

- Tämä somaliaalto toteutui, vaikka silloinen presidentti Mauno Koivisto oli sitä kovasti vastustanut ja ennustanut, ettei siitä seuraa kuin vuosikymmenten mittaista harmia. Niin somalien itsensä röyhkeän ja väkivaltaisen käytöksen sekä taloudellisen rasituksen vuoksi kuin myös sen vuoksi, mitä se saa aikaan maassamme itsessään. Hänhän totesi jo silloin: ”minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan” ja juuri näinhän Suomessa sitten aikanaan tuli tapahtumaan. Se nimenomainen eliitti kaappasi itselleen oikean ja väärän määrittelyvallan ja käytti sitä törkeästi hyväkseen.

Väätämö: Ja juuri näinhän se meni. Valitettavasti. Somalien tulon myötä betonoitui niin sanottujen tiedostavien ja suvaitsevaisten suomalaisten keskuudessa hyvin nopeasti Suomessa siihen mennessä täysin vieras ilmiö. Mikähän se mahtoi olla? Tuula:

- Opettaja. Se ilmiö, mitä tarkoitatte on varmaankin uskonnon asemaan kasvanut monikultturismi-ideologia jota alettiin pikkuhiljaa varsinkin vihervasemmistolaistuvassa ja samalla yhteiskunnallista valta-asemaansa kasvattavassa mediassa viljellä valitettavan suurella menestyksellä. Siihen aikaan hyvin moni poliitikkokin alkoi muodikkaasti hokea termiä ”monikulttuurisuus on rikkaus”, aivan kuin se olisi tipahtanut taivaasta heidän lausuttavakseen ja vaikkeivat he oikein edes käsittäneet, että mitä se tarkoitti. Tietyllä tavalla se tuli ulkoa opetellun YYA-liturgian tilalle ja se oli pakko lausua mahdollisimman monessa yhteydessä ollakseen vakavasti otettava politiikko. On muistettava, että Suomessa oli ollut jo aikaa hyvin sopeutunut juutalais- ja tataarivähemmistö mutta heidän kohdallaan ei koskaan oltu puhuttu monikulttuurisuudesta. Ei koko Suomen historian aikana. Miksi olisikaan, sillä nuo vähemmistöt olivat täysin integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan. Heitä saattoi sanoa aivan hyvällä omatunnolla suomalaisiksi. Ei ollut mitään monikulttuurisuutta.

- Somalien kohdalla näin ei tapahtunut silloin eikä koskaan myöhemminkään, sillä yksi monikultturistisen opin ydinkohdista oli, että integroitumista ei tarvitse tapahtuakaan, vaan maahantulijoitten oman kielen, kulttuurin ja tapojen säilyttäminen on integroitumista tärkeämpää. Keksittiin puppulausegeneraattoritermi ”kotouttaminen” joka tarkoitti juuri sitä, että somaliväestön, ja jatkossa muittenkin vähemmistöjen ei tarvinnut integroitua ja tätä eriytymistä pidettiin yllä suomalaisten kustannuksella sekä kyseenalaistamattomana itseisarvona. Tämän myötä alkoi virkakoneistossa niin sanottu ”positiivinen diskriminaatio” jonka perusteella nämä tietyt vähemmistöryhmät menivät suomalaisista oikealta ohi niin asuntojonoissa kuin julkisten työpaikkojen haussa. Jo 1990-luvulla havaittiin selkeästi, että maahan oli saatu ristiksi suomalaisten elättämä, työllistymätön, röyhkeä, kiittämätön, tarpeeton ja suuressa määrin seksuaali- ja väkivaltarikoksia tehtaileva vähemmistö jonka maassa olemista pidettiin kuitenkin niin suurena suvaitsevaisena itseisarvona, ettei sitä saanut arvostella.

Väätämö hyppäsi opettajan pöydältä luokan lattialle ja alkoi jälleen kävellä hissukseen:

- Erinomaista, Tuula. Tähän voidaan lisätä ne varsin ontot perusteet, millä etnisesti edistyksellisten ihmisten maahanhilaamisen välttämättömyyttä ihannoitiin. Sanottiin heidän tuovan väriä, hymyä, positiivista elämänasennetta ja hyviä bileitä. Siihenhän se perustelu sitten oikeastaan loppuikin, ja jäljelle jäi jatkossa hyvin ahkerasti käytetty rasisti-termi jota käytettiin kaikesta mahdollisesta millä vallitsevaa tilaa arvosteltiin ja vastustettiin. 1990-luvulla Suomi, tai ainakin sen päättävä osa sairastui monikultturismiin. Toinen maahan tullut sairaus oli federalismi. Mitä osaatte kertoa siitä? Mikko:

- Opettaja. Suomessahan ei sinänsä 1990-luvulla – ainakaan tavallisten kansalaisten keskuudessa – edes tunnettu termiä federalismi. Mutta sen aikainen poliittinen johto oli kyllä tietoinen siitä, että Euroopan Unionia ei oltu tarkoitettu miksikään eurooppalaisten valtioitten konfederaatioksi millä koko ideaa suomalaisille myytiin, vaan ideana oli kehittää kansallisvaltioitten itsenäisyyden lopettava liittovaltio jossa valta oli keskittynyt demokraattisen prosessin ohi valitulle politbyroolle.  Tavalliset suomalaisethan kuvittelivat EU-jäsenyyden myötä lähinnä saavansa halpaa ruokaa, halpaa viinaa ja turvan Venäjän uhkaa vastaan samalla säilyttäen kansallisen itsenäisyytensä. Ja niin valtamedia kuin poliittinen koneistohan mainostivat silloin että suomalaisilla on vaihtoehtona joko liittyä Euroopan Unioniin tai sitten joutua persaukiseen tsuhnan helvettiin. Soraäänet sanoivat tosin, että Suomesta tulee EU-päätöksen myötä Euroopan Takahikiän Perähikiä jota pidetään lähinnä utopian maksajana. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Sitä, mitä tapahtui sitten 2010-luvulla ei osattu silloin edes kuvitella. Siihenhän kuului myös se, että poliitikot hylkäsivät Suomen edun kokonaan ja pyrkivät korkeisiin EU-tehtäviin. Tilannetta voisi verrata siihen, että suomettuneisuuden ajan poliitikot olisivat pyrkineet Kremliin politbyroon jäseniksi ja jopa noina synkkinä vuosina ajatusta oltaisiin pidetty käsittämättömänä.

Väätämö: Mikko tiivisti asian hyvin. Siirrytään sitten 2000-luvulle. Sanotaanko vuosiin 2000 – 2015. Mikä merkittävä asia tapahtui vuonna 2000 ja kuinka se vaikutti yhteiskuntaamme? Ritva:

- Opettaja, sehän oli tietysti Tarja Halosen valinta Suomen presidentiksi.

Väätämö: Ja millä tavalla hänen valintansa oli merkityksellinen ja ennen kaikkea vahingollinen?

- Opettaja, jos ajatellaan, että EU-äänestys oli kaikkein aikojen suurin suomalainen kusetus, niin Halosen valinta on siinä mukavasti kannoilla. Halonenhan oli vasemmistososialisti joka valittiin naisten äänillä vain ja ainoastaan siksi, että hän on nainen. Sen kummemmin miettimättä. Voi sanoa, että naiset katsoivat porukalla mikä värkki heillä on hameensa alla, tekivät sen myötä johtopäätöksen asiaa sen kummemmin miettimättä ja tyrivät oikein urakalla siirtäen Suomen ns. pillusentriseen aikaan. Halosen aikana sekä monikulttuurisuus että feminismi alkoi saada Suomessa dominoivan yhteiskunnallisen valta-aseman ja luonnollisesti Halonen oli myös yksi niistä tekijöistä jotka vähensivät Suomen maanpuolustuskykyä erityisesti jalkaväkimiinojen kieltämisellä. Vaikka yksikään varastossa ollut suomalainen jalkaväkimiina ei ollut koskaan tappanut ensimmäistäkään viatonta afrikkalaislasta. Halonen mainosti itseään ”arvojohtajana” ja kyseisen naisen arvot levisivät noina kahtenatoista vuotena katastrofaalisen laajalle.

- Erityisesti Halosen tukema feminismi alkoi nakertaa yhteiskunnan moraalista selkärankaa nimen omaan siksi, että feministiseen ”niin mut kun mä haluun ja mun pitää saada kun mä oon nainen”-joukkorääkymiseen ei uskallettu vastata niin poliittisen kuin virkakoneiston toimesta ja mediahan taas nieli sen kokonaisuudessaan mitään kyseenalaistamatta. Näin teki jopa pääosa miespuolisista toimittajajista jotka itsekin ilmoittivat olevansa feministejä. Feminismi alkoi määrittää asioita eikä kukaan päättävissä asemissa oleva uskaltanut sanoa enää sille vastaan vaikka tiesikin feministisen ideologian olevankin lähinnä pilalle hemmoteltujen ja yhteiskunnan kannalta täysin tarpeettomien naisten julkista kiukuttelua ja vallanhimoa. Ainoa vastarinta tuli pikkuhiljaa kasvavan sosiaalisen median puolelta mutta se oli 2000-luvun alkupuolella vielä aivan liian heikko ja hajanainen. Ja sen seurauksena maasta tuli egohumanististen suvaitsevien feministien hiekkalaatikko jossa ne saattoivat tehdä aivan mitä lystäsivät.

Väätämö napsautti jälleen sormiaan ja nosti peukaloaan.

- Juuri näin tapahtui. Hienoa Ritva. Näinä samoina aikoina tapahtui kaksi asiaa, joilla taputeltiin selväksi Suomen itsenäisyyden lopullinen tuho. Osaako Jyrki kertoa, mitä ne olivat?

- Opettaja! Ensimmäinen niistä oli Suomen liittyminen eurovaluuttaan. Sillä vietiin suomelta taloudellinen itsenäisyys ja mahdollisuus vientiteollisuuden tukemiseen mahdollisella devalvaatiolla. Suomen pankki muuttui sitä myötä maakuntapankiksi joka noudatti pääkonttorin ohjeita ja pääkonttoria eivät maakunnan asiat pahemmin kiinnostaneet. Sinänsä täysin sairaaksi muuttunut Ruotsikin ymmärsi säilyttää oman valuuttansa. Eurosta voisi sanoa, että se ei ollut taloudellisiin perusteisiin pohjautuva ratkaisu, vaan puhtaasti poliittinen sellainen, jolla pyrittiin sitomaan kansakunnat Brysselin vallan alaisuuteen.

- Ja se toinen asia oli tietysti se, että vuonna 2011 Suomen Eduskunta muutti perustuslakiaan ja vahvisti Suomen maakunta-aseman Euroopan Unionissa. Tämän päätöksen seurauksena Suomeen ei tullut enää maahanmuuttoa vaan se muuttui käytännössä ulkorajansa aukaisseen liittovaltion sisäiseksi maassamuutoksi joka realisoitui kaikessa kauheudessaan vuonna 2015 ja siitä eteenpäin. Asiasta vastuullisiahan on etsitty KRP:n toimesta mutta heistä suurin osa on pysynyt Brysselissä, joka toimii vielä Euroopan Liittovaltion – tosin huomattavasti pienentyneen sellaisen – pääkaupunkina. Ja siellä uudestaan itsenäistyneen Suomen poliisilla ei ole toimintavaltaa. Kyseinen liittovaltiohan on itsessään ollut jo pitkään sekä pankrotin että täyden sisällissodan kynnyksellä mutta jatkaa itsepintaista utopian ylläpitämistä.

Niinhän se valitettavasti on, totesi Väätämö ja jatkoi:

- Vuosi 2015 oli eräänlainen kulminaatiopiste. Osaako Tuija kertoa siitä?

- Opettaja! Se vuoden 2015 tapaushan oli tietenkin Invaasio 2015, jolloin Suomeen tuli kerralla kymmeniä tuhansia röyhkeitä ja elatusinterreilaajiksi maahamme tulleita pääosin arabijätkiä. Virallinen Suomen valtio olisi voinut kyllä estää niitten tulon, mutta se päättikin tehdä invaasiosta itseisarvon jota itseisarvoa feministinen utopistikoneisto komppasi. Mitä voi pitää sinänsä sen ajan yhtenä suurimpana paradoksina, sillä kyseiset feministit olivat näille maahantunkeutujille otuksina jo sukupuolensa mukaan alempana kuin käärmeen maha. Tilannetta voisi verrata siihen, että kärpänen alkoi fanittaa hämähäkkiä.

- Yhtä kaikki, ketään ei estetty tulemasta maahan ja me saimme siinä samalla itsellemme aina vain suuremman haitallisen, väkivaltaisen, röyhkeän, vaarallisen ja kiittämättömän väestönosan. Aktivoituneessa ja kasvaneessa sosiaalisessa mediassa vastustettiin tätä käsittämätöntä kehitystä mutta siihen valtiovalta vastasi perustamalla vuonna 2016 poliittisen poliisin joka keskittyi niin sanottuihin vihakirjoituksiin. Jotka itsessään olivat tietysti täysin asiallisia ja perusteltuja vallitsevan asiantilan arvosteluja. Poliittinen poliisi toimi sekä ovelasti että röyhkeästi ja aloitti esitutkinnan kaikista rikosilmoituksista. Tutkinta ei välttämättä johtanut syytteisiin, mutta tutkittavien ihmisten henkilöllisyys tuli julkisuuteen ja sai aikaan tutkittavien irtisanomisen töistään, erityisesti jos he olivat töissä julkisella sektorilla.

- Myös ehdottomia tuomioita jaettiin, muitten muassa esim. tapaus Janitskin, neljä vuotta ja tapaus Jansson, kaksi ja puoli vuotta. Ennakkotapauksena näissä tuomioissa käytettiin jo aikaisemmin tuomittua Seppo Lehtoa joka sai suunsoitosta kaksi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta. On huomattavaa – niin kuin siihen aikaan case Lehdosta tiettyjä vertailuja tehtiin – niin samaan aikaan törkeistä, aivovammaan johtaneista pahoinpitelyistä ei saanut kuin ehdollista. Samaan aikaan tapahtui ns. Riku Rantala-case jonka myötä Suomen asianajajaliitto siirtyi poliittiseksi järjestöksi ja kielsi jäseniään avustamasta niin sanottuja viha-ajattelijoita. Ainoastaan kunnallista oikeusapua saattoi liiton luvalla näille ihmisille tarjota, mutta tätä tarjottua lakiapua ei voinut millään muotoa pitää ammatillisena. Tosiasiassa nämä tuomiot tulivat kaikki näytöstuomioistuimissa joissa rangaistus oli päätetty jo ennen prosessia ja voidaan perustellusti väittää, että kyseisissä tapauksissa syyttäjä ja puolustus olivat samalla puolella.

- Näin ollen sanallinen vastarinta siirtyi kokonaan nimimerkkien taakse ja amerikkalaisille palvelimille. Valtiovalta lisäsi edelleen vihatutkijoitten määrää ja sai apua myös vapaaehtoisilta vihapuhujien metsästäjiltä joita kutsuttiin termillä ”feminiitta”. Vuonna 2018 oltiin siinä tilanteessa jossa pelkkä epäily viha-ajattelusta sai aikaan tarkoituksella vuosien mittaisen esitutkinta- ja syyteprosessin sekä automaattisen työpaikan menettämisen. Prosessi itsessään oli jo ankara rangaistus. Lisäksi media kertoi näistä epäillyistä runsaasti pyrkien kaikin mahdollisin keinoin demonisoimaan heidän persoonansa sekä tuhoamaan heidän avioliittonsa ja perhe-elämänsä. Ehdottomia tuomioita vääristä mielipiteistä alettiin jakaa aina aikaisempaa enemmän ja niistä tuli standardi. Ihmisiä alkoikin paeta Suomesta EU:sta eronneeseen Viroon joka otti heidät vastaan pakolaisstatuksella.

Tässä vaiheessa opettaja Väätämö kysyi, että pidetäänkö välitunti vai jatketaanko tunnit yhteen. Oppilaat olivat sitä mieltä että jatketaan. Tällöin Väätämö sytytti opettajan pöydälle kynttilän ja sanoi:

- Niin kuin muistatte, niin näitä toisinajattelijoita myös murhattiin valtion toimesta. Ei virallisen tuomion kautta vaan niin, että vankilaviranomaisten päätöksellä heitä sijoitettiin samoihin tiloihin maahantunkeutujista koostuvien kriminaalivankien kanssa. Heitä kuoli kaikkiaan seitsemän. Samoin tulee muistaa, että maahan yleensäkin laskettiin valtiovallan toimesta potentiaalisia tappajia joitten potentiaalisuus myös realisoitui. Heidän uhreinaan kuoli kaduilla Toisten Vaaran Vuosien aikana kymmeniä suomalaisia. Tämä kynttilä on kaikkien niitten suomalaisten muistolle, jotka kuolivat monikultturistisen ideologian vuoksi. Heidän kunniakseenhan on nykyisin Hietaniemen hautausmaalla muistokivi. Muistaako Jaakko, mitä siinä lukee?

- Opettaja. Muistokivessä lukee isommalla ”Egohumanistisen monikultturismin suomalaisten uhrien muistoa kunnioittaen” ja sitten pienemmällä siinä alla ”Suomalainen. Muista nämä rikoksen uhrit, ettei samaa rikosta enää koskaan tehtäisi”. Ja haluaisin tässä sanoa, että kun noista ajoista puhutaan, niin siinä vaiheessa niin sanottu punavihreä kupla tuli tietyllä lailla tietoiseksi olemassaolostaan. Vähän samoin kuin joku Skynet Terminator-elokuvassa. Se ymmärsi sen, että se oli tavallisten kansalaisten elatuksen varassa eikä sillä ollut minkäänlaista kosketuspintaa näihin tavallisiin kansalaisiin. Se ymmärsi sen, että se oli saanut vallan, vaikkei kukaan sitä tarvinnutkaan eikä se sitä missään nimessä ansainnut. Eikä se ollut halukas luopumaan vallastaan. Se aikoi pitää siitä kiinni kaikin mahdollisin keinoin. Tätä varten poliisi keskittyi sen käskystä etsimään aina vain enemmän väärinajattelijoita joka termi oltiin otettu hallinnossa käyttöön. Enää ei edes teeskennelty etsittävän ns. viha-ajattelijoita. Eikä toiminnan myötä edes varsinaisesti suojeltu maahantunkeutujia. Ne menivät vain siinä sivussa. Pakkovalta suojeli punavihreää kuplaa ja järjestelmää itseään.

- Oikein, Jaakko. Ja siinä päästäänkin sitten seuraavaan kulminaatiopisteeseen eli vuoteen 2019. Jatkatko Jaakko ja kerrot mitä silloin tapahtui?

- Opettaja. Ensimmäinen tapaus olivat tietenkin eduskuntavaalit. Joissa äänestysprosentti putosi viiteenkymmeneen. Ihmiset olivat kyllästyneet. Vaaleissa oli ehdolla myös perussuomalaisista eronnut Uusi Perustuslaillinen Puolue, mutta se oli myöhässä eikä ehtinyt koota kunnolla voimiaan. Kaikesta huolimatta se sai kahdeksan edustajaa läpi, mutta toimintansa aloittanut Suomen historian ensimmäinen punavihreä eduskunta sääti perustuslakijärjestyksen mukaan puolueen kielletyksi rasistisena ja äärioikeistolaisena ja vangitutti niin sen kansanedustajat kuin puolueen muut aktivistit. Näistä ihmisistä kuoli ennen Vapautuksen Päivää suomalaisissa vankiloissa neljä. Valtavirran puolueeksi itsensä määritellyt – ja sitä myötä vain kymmenen kansanedustajaa vaaleissa saanut – perussuomalaiset äänestivät punavihreän hallituksen esityksen mukaisesti.

Opettaja Väätämö nosti kättään ja totesi:

- Oikein, Jaakko. Ennen kuin jatkat, niin muistuttaisin, että ne ihmiset jotka ovat vastuussa näistä kuolemista istuvat tällä hetkellä elinkautista vankeustuomiota lukuunottamatta niitä, jotka pääsivät Liittovaltion puolelle karkuun. Ja tuomio siis todellakin tarkoittaa elinkautista. Ehkä uusi järjestelmämme on heille kuitenkin armeliaampi kuin mitä he aikanaan olivat, sillä he saavat istua tuomionsa pelkääjien osastolla ja heidän turvallisuutensa on taattu. Ja tulee muistaa, että KRP etsii vieläkin pakoon päässeitä vastuullisia eikä heidän rikoksensa koskaan vanhene. Mutta ole hyvä Jaakko ja jatka.

- Opettaja. Silloin vuonna 2019 tapahtui vielä monta asiaa. Ensinnäkin uusi eduskunta kielsi kaikilta siviileiltä kaikki mahdolliset aseet. Tosin ei niitä luovutettu kuin kymmenen prosenttia mutta niitten etsimistä jatkettiin säännöllisesti mikä söi valtavasti poliisin voimavaroja järjestyksenpidosta. Eduskunta sääti myös uuden lain jonka mukaan sekä poliittisen koneiston, virkakoneiston, federalismin, maahanmuuttajien että median edustajien julkinen arvostelu tulkittiin vankeudella rangaistavaksi vihapuheeksi. Sitten elokuussa 2019 tapahtui Invaasio 2019 jonka seurauksena Suomeen tuli kahdeksankymmentätuhatta ihmistä, pääosin nuoria miehiä akselilta Marokko – Pakistan. Uusi hallitus väärinkäytti valmiuslakia ja pakkoluovutti suomalaisilta kesämökkejä ja kakkosasuntoja maahantunkeutujien käyttöön. Tosin maahantunkeutujat pyrkivät mahdollisimman nopeasti siirtymään suomalaisiin kaupunkeihin, pääosin Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Heidän jäljiltään kesämökit olivat jääneet siivottomaan kuntoon joitten siivoamisen kustannukset jäivät mökkien omistajille. Osasta mökeistä tuli asuinkelvottomia.  Tosin osa mökkien omistajista mieluummin poltti mökkinsä kuin luovutti ne elintasosurffareille. Kaikki mökkinsä polttaneet joutuivat oikeuteen ”omaan omaisuuteen kohdistuvasta rasistisesta vihatuhopoltosta” syytettynä. Kun maahantunkeutujat olivat keskittyneet Helsinkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin, niin osa näistä kaupungeista muuttui alueiksi jossa Suomen valtiovallalla ei ollut mitään otetta. Aivan kuin Ruotsissa aikaisemmin. Läksyt olivat olleet tarjolla mutta niitä ei luettu. Media piti näitten alueitten tapahtumia täydessä uutispimennossa.

- Lisäksi hallitus lisäsi jatkuvasti vihapuhetta tutkivien poliisien määrää. Järjestyksenvalvontaan ei riittänyt enää kenttäpoliiseja joten hallitus päätti ottaa käyttöön siviilikaartit jotka koostuivat Antifan jäsenistä. Sinänsä pääosin vasemmistoanarkisteista koostuvat joukot ottivat paradoksaalisesti ja ideologiansa vastaisesti mielellään vastaan valtion myöntämän virka-aseman. Varsinaista työtähän ei heistä ollut kukaan koskaan muutenkaan tehnyt vaan he olivat olleet valtion elättejä. Kaartien johtajaksi nimitettiin ”päivystävä anarkisti” Suvi Auvinen joka osoittautui anarkististatuksestaan huolimatta tiukaksi järjestelmän kannattajaksi. Sinänsä näitten kaartien varsinaista järjestyksenpitotyötä ei voinut juurikaan pitää järjestyksenvalvontana vaan valtion laillistamana mekkalointina. Alun perin nämä virallistetut Antifa-joukot oltiin aseistettu vain kaasuaseilla mutta sen homman kanssa kävi niille huonosti. Kuuluisin tapaus oli se, kun Antifat menivät riekkumaan erään laukaalaisen hirviporukan peijaisiin, ja seurauksena oli neljä kuollutta ja kaksitoista loukkaantunutta Antifaa. Kaksi hirvimiestä loukkaantui lievästi.

- Tämän jälkeen hallitus aseisti Antifat pistooleilla ja määräsi ne suojelemaan maahantunkeutujia jotta ne voisivat harjoittaa vapaata itseilmaisua suomalaisissa kaupungeissa. Määräys tosin muuttui nopeasti kun maahanmuuttajat säännöllisesti veivät Antifa-porukoilta aseet itselleen. Näin ollen pidätysoikeuden saaneitten Antifa-järjestysjoukkojen tehtävä oli lähinnä kiusata tavallisia suomalaisia ja estää niitä puolustamasta läheisiään. Suomalaisilla oli toki perustettuna paikallisia järjestyksenvalvontajoukkoja mutta ne olivat paikallisia, yksittäisiä eikä niillä ollut yhteistä organisaatiota. Hallitus suhtautui näihin joukkoihin vihamielisesti ja useita joukkojen aktivisteja tuomittiin vankeustuomioon olosuhteisiin joissa heidän turvallisuutensa oli kaikkea muuta kuin taattu. Myös kolme järjestyksenvalvojaa kuoli vankilassa ulkomaalaisten kriminaalivankien toimesta.

Aatos Väätämö keskeytti Jaakon ja totesi:

- Aivan oikein, Jaakko. Kuinka voisit kuvailla tavallisia suomalaisia sanotaammeko vaikka vuoden 2020 heinäkuussa?

- Opettaja, ihmiset olivat täynnä vihaa, mutta alistunutta sellaista. He olisivat olleet silloinkin valmiita aivan mihin tahansa, mutta kuuliaisina hallintoalamaisia he odottivat, että heille annettaisiin lupa.

- Ja sitten se lupa tuli. Miltä taholta?

- Opettaja, ei mistään varsinaiselta viralliselta taholta mutta tulipahan kumminkin. Vuoden 2020 syksyllä puolustusvoimien joukko-osastoissa everstitasoa alemmat upseerit alkoivat keskenään miettiä, että mitäs varten ne puolustusvoimat yleensä ovat olemassa. He tekivät johtopäätöksen ja ottivat yhteyttä tiettyjen kansalaisjärjestöjen luotettuihin edustajiin. Lähinnä siis metsästysseuroihin, ampumaseuroihin ja reserviläisjärjestöihin. Sen jälkeen asiat etenivät melko nopeasti.

Opettaja Väätämö nosti vielä kerran peukaloaan.

- Ja tietäisin siitä jotakin, olinhan siellä minäkin. Seuraavalle kerralle lukekaa historiankirjan sivut 88 – 112 jossa käsitellään näitä asioita tarkemmin. Ja muistuttakaa vanhempianne siitä, että he muistavat huomenna polttaa jätkänkynttilää. Siitähän on tullut uusi vapauden symboli. Ottakaa tuosta pöydältäni Päivälehden näitä tapahtumia käsittelevä erikoisnumero joka on jaettu kaikkiin kouluihin. Hyvää Vapautuksen Päivää teille kaikille.

Hotellin respasta toivotetaan kaikille lukijoille onnen ja menestyksen täyttämää uutta vuotta 2017.