EILEN

Suomessa pidettiin eilen kunnallisvaalit. Ja turpiinhan siellä persuille tuli, että tukka taipui, eduskuntavaaleihin nähden. Tulosta voi kuitenkin pitää kohtuullisena saavutuksena, ottaen huomioon minkälainen haisunäädän kusimyrsky niin puoluetta kuin sitä sympatiseeraavia ihmisiä kohtaan on viimeisen puolentoista vuoden aikana heitetty.

Puolueen kannattajathan on määritelty Kontulan kapakoissa istuviksi syrjäytyneiksi, mielenterveysongelmaisiksi, sairaseläkeläisiksi ja alkoholisteiksi. Tietysti itselle tulee mieleen, että onko syrjäytyneisyys, mielenterveysongelmaisuus ja sairaseläkkeellä olo yleensäkään sellainen syy, että ihmiseltä tulisi viedä niin mielipide kuin äänioikeus pois. Eikä äänioikeutta viedä alkoholistiltakaan. Yleensäkin tässä tapauksessä sekä todistamisvastuu että tähän asti rikoksettoman tilan todistaminen rikokseksi lienee syyttäjällä.

Luonnollisesti perussuomalaisten kannattajia ja tietysti meitä vähän sinne päin kallellaan olevia blogikirjoittajia on todisteltu äärioikeistolaisiksi, ja natsikorttiahan edelleenkin kuvitellaan sellaiseksi jokeriksi, että se tukkii turvat ilman sen kummempia perusteluita. Ainakin Vesa Puuronen uskoo tähän, ja häntähän media mielellään kuuntelee.

Yleensä ja erikseen on viimeisen puolentoista vuoden aikana todettu kerta toisensa jälkeen, että perussuomalaisten äänestäminen ja yleensä kannattaminen on vastenmielistä, äärioikeistolaista, hävettävää, rikollista, ja se suorastaan kehittää ihmiselle vastenmielisen rikkimaksaa muistuttavan ominaishajun, jonka vuoksi kukaan tiedostava ja hyväksyttävät mielipiteet omaava ihminen ei suostu istumaan hänen viereensä bussissa ja oikeastaan se rikkimaksalle haiseva tyyppi saisi kävellä.

Lisäksi viime vaalien jälkeen tässä ns. sosiaalisessa mediassa tuli esiin kirjoituksia, joitten mukaan perussuomalaisille tartteis tarjota parantava annos ysimillistä, mutta eihän se niin iso asia ole. Menee hyvänä vitsinä ja oikeutettuna suuttumuksen osoituksena. En yhtään epäile, etteikö niskalaukausmetodia tarjota persuille sosiaalisessa mediassa nykyisinkin, mutta lienee niin, että persujen kannattajilla ei ole 24/7-koneistoa tönkimässä facebookia, toisin kuin vastapuolella.

Yhtä kaikki, jos se ryönä, mitä persujen ja heidän kannattajien päälle on viimeisen puolentoista vuoden aikana heitetty, olisikin heitetty persujen taholta vaikkapa tiettyjä ns. edistyksellisten tahojen diggaamia vähemmistöjä kohtaan, niin leivätöntä pöytää olisi luvassa illman muuta.

Huvittavinta on se, että juuri ennen kunnallisvaaleja Helsingin Sanomat antoi julki pääkirjoituksen, jossa se valitti, että poliittisessa keskustelussa on esitetty halveksuntaa toisia ihmisiä kohtaan. Niin. Halveksunta on tuomittavaa, jos se esitetään tiettyjä ihmisiä kohtaan. Halveksunta on edistyksellisyyttä, jos se esitetään tiettyjä toisia ihmisiä kohtaan.

Ja toimihan se. Vaikka tietysti persut yli kaksinkertaistivat kunnanvaltuustopaikkansa. Kai tässä kävi niin, että moni koulukiusattu meni koulukiusaajiensa selän taakse ja kuvitteli, ettei häntä kiusata enää, kun hän on koulukiusaajiensa puolella.

Se on tietysti tunnustettava, että persujen vaalikampanja oli jotenkin vaisu, ja viimeisen puolentoista vuoden aikana Soini on kiltisti kurmottanut omiaan aina kun media on sitä pyytänyt. Anteeksipyytämisen kannattaisi alkaa pikku hiljaa loppua. Lisäksi moni ihminen kai kuvitteli, että Jytky 2 tulee itsestäänkin ja jäi kotiin. Ei se tule kuin äänestämällä. Nythän Nukkuvien Puolue korjasi suurimman potin.

No, joka tapauksissa kunnanvaltuustoissa on nyt huomattavasti tukevampi vastavoima kuin vielä hetki sitten. Ei niin suuri, kuin odotettiin, mutta pystyy silläkin jäynää tekemään. Kunnissahan voi jotain yrittääkin. Eduskunnassa Nännistis-Lellistinen Liitto jyrää seuraaviin eduskuntavaaleihin asti ihan miten lystää.

TÄNÄÄN

Tänään järjestetään Suomessa kunnallisvaalit. Vaalien kunniaksi liputetaan siniristilippua.

Käykääpäs äänestämässä. Jos ei muuten, niin piruuttaan.

Meikäläisen osuus vaalipropagandassa on täytetty ja lähden tästä äänestämään. Ne, jotka ovat oman osuutensa jo tehneet, voivat vaalistudiota odotellessa nauttia hyvästä musiikista ajalta, jolloin laulajat osasivat laulaa, soittajat soittaa, säveltäjät tekivät ihan oikeita sävellyksiä, tukka oli liian pitkä vasta silloin, kun se roikkui kitaran kielten päällä ja haittasi soittamista ja ennen kaikkea jolloin Suomi-rapista ei tiedetty yhtään mitään. Ja ettei tämä liian suomalaiskansallismieliseksi menisi, niin annetaan tilaisuus yhdysvaltalaiselle Kansas-yhtyeelle. Kappale on nimeltään The Pinnacle: Tuosta linkistä, olkaa hyvät.

HUOMENNA

Helsingin hovioikeus meni ja vahvisti käräjäoikeuden tekemän päätöksen. Eli kaksi tekohetkellä 15 ja 16-vuotiasta heppua menivät ja raiskasivat suomalaisen 15-vuotiaan tytön ja saivat rangaistuksekseen 1 v ja 11 kk ehdollista vankeutta sekä 90 tuntia yhdyskuntapalvelua. Sitä, mitä tiedotusvälineet eivät kovin suuresti mainosta, on se, että heppujen sukunimi ei ole Virtanen ja he olivat tulossa koraanikoulusta.

Omassa työssänihän olen valitettavan tottunut siihen, että vasemmistohumanistinen järjestelmämme pyrkii kaikin mahdollisin keinoin auttamaan rikoksentekijää, ja rikoksen uhrilla ei ole sille paskankaan väliä. Riippumatta siitä, mitä etnistä ryhmää rikoksentekijä edustaa. Tilanne on mielestäni sairas, koska tiedän hyvin, että nämäkin koraanikoulusta kotiin kulkeneet ja siinä sivussa hieman suomalaislihasta nauttineet hemmot eivät edes miellä tulleensa rangaistuksi. Hehän kävelivät oikeudesta ulos. Vapaana.

Samalla voisi muistuttaa, että eräs tamperelainen, han-suomalainen omaehtoinen kansantaiteilija sai poliitikkoihin ja korkeisiin viranhaltijoihin kohdistuneesta poskensoitostaan 2 v ja 4 kk ehdotonta vankeutta. Kysehän on Seppo Lehdosta, jonka poskensoitto oli kiistatta törkeää, mutta mies tyytyi soittamaan poskea, eikä työntänyt lisääntymisvälinettään kenenkään poskeen väkivalloin, toisin kuin nämä koraanikoululaiset. Silti se oli Seppo, joka istumaan lähti.

Näistä koraanikoululaisista, jotka eivät tyytyneet pelkkään poskensoittoon, totesi käräjäoikeus seuraavaa:

Käräjäoikeuden mukaan tämänkaltainen teko olisi aikuisten miesten nuorelle 15-vuotiaalle tytölle tekemänä äärimmäisen vakava rikos. Käräjäoikeus luonnehti poikia kuitenkin "oikeudellisesti lapsiksi".

Ja tähän minä totean, että paskapuhetta. Koraanikoululaiset eivät olleet oikeudellisesti lapsia. Mutta he olivat pienen suomalaisen ihmisryhmän lemmikkejä, ja lemmikkinä ollessaan he nostavat tämän pienen suomalaisen ihmisryhmän suvaitsevaa egoa. Ja taas se suurempi suomalainen ihmisryhmä, joka ei ole asiasta niin innostunut, elättää heidät. Ja ehkäpä jonkun heistä tytär kohtaa nämä koraanikoululaiset jatkossakin.

Huomenna Suomessa on kunnallisvaalit.

Lukija voi heittää aiheellisen kysymyksen: voiko kunnallisvaaleissa vaikuttaa tällaisiin asioihin?

Ja vastaus on selkeä: ei voi. Oikeusjärjestelmämme on mätä, ja sen toimintaan ei kunnanvaltuustot voi vaikuttaa.

Mutta kunnallisvaaleissa voi vaikuttaa siihen, että otetaanko kuntaan asukiksi näitä kalliisti elätettäviä ja kipeästi purevia kaksijalkaisia lemmikkejä siksi, että pienelle osalle kuntalaisia tulisi tulisi tiedostava ja osallistuva hyvä mieli.

Erityisesti kunnallisvaalit ovat tärkeät Helsingissä. Äänestämällä voi vaikuttaa siihen asiaan, onko Helsingin kaupungin prioriteettina todellakin se, että rakennetaan suuria asuntoja näitten lemmikkien suurperheille. Vai olisiko Helsingillä ehkä joitain tarpeellisiakin asioita, joihin satsata?

Jos äänestäjä haluaa, että nykymeininki jatkuu entisellään, täytyy hänen tietenkin äänestää nykyisiä valtapuolueita. Nehän eivät muuta tyyliään ja tapojaan. Eihän heillä siihen ole mahdollisuuttakaan, sillä silloinhan he toteaisivat olleensa alunperinkin väärässä.

Mutta – toisin kuin valtapuolueet ja media väittävät – maailma ei ole valmis ja todellisuus ei ole kiveen hakattu. Asioihin voi vaikuttaa vaikkapa äänestämällä. Suosittelen. Kannattaa yrittää.

TURVAT AVOIMESTI TUKITTUNA

Tässä tuoreeltaanhan eräs heppu meni polvilleen pääministerimme Jyrki Kataisen eteen, tarjosi miehelle keklua kahvapuoli edellä ja tiedusteli pääministeriltä mahdollista eutanasia-apua. Hotellin respassa ei ollut oikeastaan tarkoitus puuttua koko asiaan, siitä on kyllä pulistu muualla, mutta kun Helsingin Sanomat teki tapahtumasta omia johtopäätöksiä, niin ammutaan nyt hieman tästäkin pusikosta.

Mitä tulee HS:n pääkirjoitukseen ja yleensäkin uutisointiin asiasta, niin siitä saa helposti sellaisen kuvan, että kyseessä oli tilanne, jossa julmalla palkkamurhaajalla Shakaalilla oli pääministerimme pää ristikolla, liipaisimesta etuveto jo vedettynä ja ainoastaan turvamiesten sankarillinen toiminta pelasti Suomen sodanjälkeisen ajan parhaan pääministerimme turvaamaan elämäämme myös tuleville päiville.

HS:n pääkirjoituksessa lehden pulinamopedi on selkeästi viritetty ylikierroksille ja siinä ylitetään komeasti neljänkympin rakennenopeus, sillä siinä vedetään yhtäläisyysmerkit tämän, mediassa lievästi väritellyn tapahtuman ja (no enpä olis arvannutkaan) sosiaalisen median välillä. Pääkirjoituksessa puhutaan kyllä vielä myös tästä jo kovasti kuluneesta vihan lietsomisesta, mutta siinä otetaan mukaan nyt myös termit halveksunta ja mustamaalaus. Odotettavissa on, että jo varsin väljähtyneen vihapuhe-termin tilalle on pian tulossa halveksuntapuhe ja halveksuntakirjoitus.

Hotellin respassa on jo vuosia todettu, että tämän vihapuhehysterian syynä ei suinkaan ole tietyt tänne muuttaneet kansakunnat, vaan ihan kotimaisten median edustajien, poliitikkojen ja korkeitten viranhaltijoitten henkinen pipi. Ja henkinen pipi on syntynyt näistä halveksuntakirjoituksista, joissa kyllä itse asiassa on kommentoitu sitä, että henkisen pipin kohde on puhunut pehmoisia / toiminut törppöillen / molempia. Kommentointi on arvostelua, arvostelu on halveksuntaa, halveksunta on vihaa, ja vihahan onkin jo kielletty rikos.

Halveksuntakirjoituksen kohteeksi joutuminen on kovastikin helppoa todistaa. Nykyisinhän kyse on kokemisesta. Jos ihminen kokee joutuneensa rasismin kohteeksi, hän on joutunut rasismin kohteeksi. Jos ihminen kokee joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi, hän on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Ja tietenkin, jos ihminen kokee joutuneensa halveksunnan kohteeksi, hän on joutunut halveksunnan kohteeksi.

Tuoreeltaanhan halveksumiskirjoituksen kohteeksi joutui se HS:n toimittaja, joka käytti jutussaan käännöstekstiä ja väitti haastatelleensa suomalaisia. Eräs bloggaaja käräytti toimittajan, ja seurauksena oli epäilemättä silkkaa halveksuntaa. Tietysti aiheellista sellaista, mutta kun se epäilemättä sai aikaan toimittajalle henkisen pipin, niin eihän toimittajaa olisi saanut käräyttää.

Yhtä lailla halveksumiskirjoitusten kohteeksi joutui neljä vuotta sitten myös HS:n toimittaja, joka käytti ns. luovaa tilastojen tulkintaa ja väitti, että Lapissa tapetaan enemmän ihmisiä kuin Afrikassa. Blogirintama osoitti, että kirjoitus oli satua ja suhinaa, ja tätähän ei saisi tehdä, sillä silloin toimittaja on joutunut halveksumiskirjoituksen kohteeksi, ja se aiheuttaa hänelle henkisen pipin. Ongelma ei ole se, että toimittaja puhuu paskaa. Ongelma on se, että joku osoittaa toimittajan puhuvan paskaa. Jos kirjoitus sisältää arvostelua, sen voi tulkita halveksunnaksi. Joko ihan oikeasti suutuksissaan tai sitten mukavan taktisesti.

Mikä on sitten lopputulema, johon pääkirjoituksen tehnyt toimittaja haluaa päätyä? No, tietenkin:

Mitä useampi sivusto osaa asettaa puheelle luontevat, muita ihmisiä kunnioittavat rajat, sitä vähemmän annetaan elintilaa toimintamalleille ja ajattelulle, jotka saattavat kärjistyä arvaamattomiksi teoiksi.

Eli älkää kirjoittako halveksuen, tai voitte saada aikaan poliittista terrorismia. Tuo termi ”luontevat rajat” on muuten varsin mainio, sillä sillähän voi tarkoittaa suurinpiirtein mitä tahansa. Kysehän on silloin vain siitä, kuka nämä ”luontevat rajat” saa määrittää, ja epäilemättä toimittajan mielestä yksi määrittelijöistä on Helsingin Sanomat, koska onhan HS ollut kovastikin halveksuntakirjoitusten kohteena. Mitä muuten tulee ihmisten kunnioittamiseen, niin muistuttaisin toimittajaa siitä, että kunnioitus edelleenkin ansaitaan, sitä ei saa ruinaamalla eikä viranomaispäätöksellä. Pääkirjoituksen otsikko muuten oli ”puolustetaan avoimuutta”. HS:n näkemys avoimuudesta on varsin omalaatuinen, joskaan ei ainutlaatuinen.

Mielenkiintoista on sinänsä huomata, että HS:lla alkaa liittolaiset vähetä. Jopa Yleisradio uutisoi lehden tuoreesta käännöstörppöilystä pääuutislähetyksessään, ja sitähän sen ei ollut mikään pakko tehdä. Täältä pusikosta käsin on tietysti mukavaa seurata naama hymyntirrillä, kun korppi nokkii korpin silmää. Voi olla pian niin, että levikkinsä kanssa hätää kärsivällä HS:lla on liittolaisenaan enää aamukahvi. Ihmiset kun tykkäävät lukea kahvinsa kanssa jotain mikä rapisee. Ehkä lehden kannattaisi päivittää mainontaansa, vaikka tyyliin: ”Helsingin Sanomat: rapisee aamuisin vielä tabloidinakin”.

ITSENSÄ YLENTÄMINEN JA HÄPEÄN HÄÄTÖ

eli vaalihajatelmia hotellin respasta 2 eli vaihtoehtoinen pääkirjoitus

Niin kuin aikaisemmin tuli todettua, vaalikamppailu jatkuu ja ottaen huomioon sen, että vaaleissa ei ole ensinkään kyse maahanmuuttoasioista, niin siihen nähden mediamme pitää maahanmuuttokysymyksiä varsin ansiokkaasti tapetilla. Käytetään ensin kirjoituksen taustaksi hieman apuna maanmainion Roopen Mediaseurantaa, ja katsotaan mitä medialla on meille sanottavana:

19.10. Kainuun Sanomat toivottaa maailman meillekin tervetulleeksi kylään ja asumaan sekä syyttää kainuulaisia äänestäjiä todellisuudentajun menettämisestä, kun he eivät ymmärrä, että maahanmuuttajia tarvitaan korjaamaan vääristyvää huoltosuhdetta. Nimetön pääkirjoituksen kirjoittaja pitää sinänsä epärealistisena kuvitelmana, että Kainuu voisi houkutella työvoimaa Suomesta, mutta jostain syystä hän uskoo, että ulkomailta osaavaa työvoimaa on tarjolla. Sitä, kuinka Kainuuseen saadaan työpaikkoja, hän ei kerro, mutta lausuu toki taikalauseen ” toki aina löytyy ehdokkaita, jotka ratsastavat ennakkoluuloilla ja peloilla, vaikka tajuaisivatkin tilanteen.”

Kainuu, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 4.367
- avoimet työpaikat: 389

*

14.10. Kalajokilaakso muistuttaa, että tulee uskoa ennemmin Tilastokeskukseen kuin kauhutarinoihin maahanmuuttajista, toteaa, että työikäinen väestö vähenee sadoilla tuhansilla ilman maahanmuuttajia ja ihmettelee, että ”miten ihmeessä tämä huoltosuhteen heikkeneminen oikaistaan, jos rajat pannaan kiinni?” Kalajokilaakso peräänkuuluttaa osaavaa ja koulutettua työvoimaa.

Pohjois-Pohjanmaa, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 20.399
- avoimet työpaikat: 2.085

*

13.10. Savon Sanomat toteaa, että muiden apu on tarpeen ja muistuttaa myös Tilastokeskuksen tuoreista väestöennusteista sekä päätyy johtopäätökseen, että ”nykyistä hyvinvoinnin tasoa ei Suomessa kyetä säilyttämään ilman maahanmuuton kasvua.” Erityisesti Savon Sanomat kaipaa maahanmuuttajia Itä- ja Pohjois-Suomeen, jossa muutos on muuta maata nopeampaa.

Pohjois-Savo, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 11.453
- avoimet työpaikat: 1.156

*

12.10. MTV3: uutiset toteaa, että ” kaikkien suomalaisten kannattaa toivoa, että Suomi pystyy houkuttelemaan maahan entistä enemmän muuttajia ulkomailta - hyvinvoinnin kasvu ja työvoiman riittävyys ovat lähivuosikymmeninä maahanmuuton varassa.” MTV3 vetoaa tässä, kas, Tilastokeskuksen tuoreisiin väestöennusteisiin.

Suomi, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 246.332
- avoimet työpaikat: 28.140

*

12.10 Monitori-lehdessä meidän kaikkien tuttu Ritva Viljanen toteaa yhdessä haastattelussaan, kaksi melko mielenkiintoista asiaa. Aluksi hän tosin toteaa optimistisesti, että maahanmuutto on Helsingille ennen kaikkea mahdollisuus ja kilpailutekijä. Vaan sitten ne pari asiaa:

- Helsinki on maahanmuuttajien kannalta vetovoimainen paikka, koska täällä on paljon nuorta ja koulutettua työvoimaa eikä juurikaan työvoimapulaa.

- Viljanen myöntää, että maahanmuuton ja kotoutumisen näkymät ovat Helsingille myös haaste: 17 prosenttia kaikista Suomen syrjäytyneistä nuorista asuu pääkaupunkiseudulla, ja näistä 44 prosenttia on maahanmuuttajia.

Hotellin respassa tämä tulkitaan omalla tavallaan, mutta jokainenhan tekee tulkintansa itse.

*

11.10. Kaleva-lehti toteaa taas vaihteeksi, että ”On hyvä muistaa, että toivo paremmasta elämästä on aina ajanut ihmisiä liikkeelle. Yli miljoona suomalaistakin on lähtenyt maasta; eniten Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan ja Ruotsiin.” Ja taas vaihteeksi jättää toteamatta, että suomalaisia vastassa ei ollut suomalaisiin erikoistunut maahanmuuttoteollinen kompleksi ja puolestaloukkaantumiskoneisto.

Pohjois-Pohjanmaa, elokuu 2012:

- työttömät työnhakijat: 20.399
- avoimet työpaikat: 2.085

Kovasti toisensa kaltaisia ja ennustettavia nämä kirjoitukset ovat. Olisi piristävää nähdä joku pääkirjoitus, joka käsittelee näitä kysymyksiä toisesta vinkkelistä. Vaan koska eihän sellaista tule, niin väsäsin sellaisen itse. Mm. Helsingin Sanomat saa tämän rauhassa kopioida, mikäli pääkirjoitusten aiheet joskus tuntuvat olevan hakusessa:

*

Pääkirjoitus: itsensä ylentäminen ja häpeän häätö

Kunnallisvaaleja käyvässä Suomessamme on jaksettu muistuttaa, että vaalit ovat paikallisvaalit, jolloin maahanmuuttokysymyksiin ei ole tarpeellista puuttua. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että maahanmuuttokysymyksiin ei tule puuttua silloin, jos asiasta on lausuttavana jotain negatiivista. Maahanmuuttomyönteistä valistusta (tunnettiin ennen myös nimellä propaganda) taas tuotetaan median toimesta kansalle luettavaksi aina vaan entistä enemmän ja siinä ei ole mitään ihmeteltävää eikä varsinkaan kyseenalaistettavaa.

Maahanmuuton uskonnolliselle taholle kohonnutta ylistystä on Suomessa jatkettu nyt noin parikymmentä vuotta. Tämän ylistys näyttää kiinteytyneen kolmeen, jatkuvasti toisiaan seuraavaan sykliin (mitkä tietysti aika ajoin menevät limittäinkin):

1. Väestöpoliittinen vaihe, jossa vedotaan jossain vaiheessa alkavaksi ennustettuun työvoimapulaan. Tähän vaiheeseen kuuluu muistuttaa, että Suomeen on 1800-luvulla tullut yrityksiä perustaneita maahanmuuttajia ja muuttivat-han suomalaisetkin.

2. Kulttuurinrikastusvaihe, eli vaihe, jossa perustellaan ahdasmielisen suomalaisen kulttuurin vaativan väriä, iloa ja hymyä, erityisesti eksoottisesta suunnasta. Tähän vaiheeseen kuuluu muistutukset siitä, että haluavatko suomalaiset luopua mm. pizzan syömisestä.

3. Riivaajan manaamisen vaihe, joka alkaa silloin, kun vaiheet 1 ja 2 on perusteltu nurin ja niihin vaiheisiin liittyvä propaganda on muutenkin vuodeksi pariksi polttanut itsensä loppuun, lähinnä siksi, että propaganda on jossain vaiheessa muuttunut parodiaksi itsestään. Tässä vaiheessa erityisesti syyllistetään suomalaisia vääristä asenteista ja ajatuksista sekä vaaditaan sananvapauden tuntuvaa rajoittamista sananvapauden turvaamiseksi ynnä mielellään hieman päitä vadille.

Meillä Suomessa ollaan tällä hetkellä siirtymässä tässä ikuisessa tiedostavan luonnon kierrossa taas vaihteeksi vaiheeseen yksi. Tulevaan työvoimapulaan vetoaminen ei ole vähään aikaan ollut kovinkaan muodikasta, sillä edellisen, veret seisauttavan työvoimapulan ennustettiin alkavan hetikohta silloin kuin ajastaika vaihtuu vuodesta 2009 vuoteen 2010, ja sehän meni hieman läskiksi. Elämme nyt vuorokautta 1.026 Jälkeen Suuren Työvoimapulan, ja maassamme on 246.332 työtöntä työnhakijaa ja 28.140 avointa työpaikkaa. Lisäksi vuoden 2010 ennustetun työvoimapulan aiheuttajaksi määritellyt suuret ikäluokat ovat nyt 62 – 67-vuotiaita.

Kun ottaa huomioon kuinka nolosti tälle aikaisemmalle työvoimapulalle kävi, voi äkkiseltään ajatella, että uuden ennustamisessa kannattaisi vielä ainakin pari vuotta passailla, mutta sehän ei ole este, sillä poliittinen muisti on lyhyt, ja tilastokeskus on tehnyt jälleen uuden väestöennusteen työikäisen väestön määrän dramaattisesta vähentymisestä. Tilasto on siinä mielessä viisas, että se kurkottaa useamman vuosikymmenen päähän eikä aivan lähivuosiin. Joka tapauksessa nyt on jälleen jotain, johon nojata ja aloittaa maahanmuuton itsestäänselvyyden julistamisen vaihe numero yksi taas kertaalleen täysin voimin ja intoa puhkuen, aivan kuin vaihe yksi olisikin keksitty vasta ihan hiljattain.

Tässä hyvinvointiyhteiskuntaa puolustavassa innossa tosin unohtuu jo se parinkymmenen vuoden kokemuksen todeksi osoittama asia, että taloudellista huoltosuhdetta parantavat vain työikäiset ja työkykyiset ihmiset, joilla on työpaikka. Taloudellista huoltosuhdetta ei paranna se, että Suomeen tulee työikäisiä mutta työkyvyttömiä  ja työpaikattomia ihmisiä, jotka elävät koko ikänsä maassa käytännössä eläkeläisinä, samaan aikaan kun kantasuomalaisten eläkeikää suunnitellaan nostettavaksi vain ylemmäksi. Ja valitettavasti suomalainen yhteiskunta, jossa on korkea verotus ja korkea sosiaaliturva suosii nimenomaan tällaista muualta tulevaa ja aikaista eläköitymistä tavoittelevaa väkeä. Yrittäjän kannattaa mennä Yhdysvaltoihin.

Maahanmuuton itsestäänselvyyden vaihetta yksi julistavilla on myös syvä huoli siitä, riittääkö hoitoalalle työntekijöitä. He pitävät jotenkin itsestään selvänä sitä, että hoitoalan työntekijällä on automaattisesti mukanaan rahoitus, jolla hän kustantaa oman työnsä. Valitettavasti hoitoalan työntekijä työllistetään niillä veromarkoilla, jonka maan vientiteollisuus tekee. Vaiheen yksi julistajilla on suuri huoli siitä, saadaanko hoitoalan tehtäviin tarpeeksi maahanmuuttajia, mutta ei huolta huomisesta siitä, riittääkö siihen kustantajia. Hoitoala on äärimmäisen tärkeä, ja suomalaisten on loppulaskussa aihetta olla varsin ylpeitä niin terveys- kuin sosiaalipalveluistamme, mutta ne ovat palveluita, joihin tarvitaan rahaa, ja rahan tässä maassa tekee vieläkin yksityinen sektori. Joka on viime vuosina ottanut aina vaan ankarampaa osumaa.

Jossain vaiheessa vaihetta yksi sitten todetaan, että taloudellisten seikkojen tylsä jauhaminen on tylsää ja tylsääkin tylsempää ja silloin onkin aika lyödä hippivaihde päälle ja siirtyä Vesimiehen Aikaan, eli vaiheeseen kaksi. Jolloin noin 67 toimittajaa per viikko toteaa, että sijaintiinsa ja raaka-ainevaroihinsa nähden sinänsä varsin menestyksekäs Suomi on sisäiseltä olemukseltaan köyhä ja tylsä, ja siksi se tarvitsee väriä, bailuja ja eksotiikkaa. Tämä vaihe on varsinkin toimittajalle varsin helppo, sillä hänen ei silloin tarvitse esittää ekonomia, vaan voi palata turvalliseen ammatilliseen alkukotiinsa eli kouluainetta väsäävään kaunista angstia potevaan lukion ensiluokkalaiseen, jota ihmettelee, että tajuatteko te juntit, että ilman ulkomaalaisia teillä ei olisi pizzaakaan ja suomalaisuutta itsessään ei ole koskaan ollutkaan.

Uudestaan käyntiin lyödyn vaihe kakkosen alussa innostus on kova, mutta hippikesä 1999 / 2002 / 2005 / 2008 / 2011 / 2014 kuihtuu pian, kun aletaan huomauttaa että on huomattavasti halvempaa ostaa kadut täyteen värikästä tyykiä kuin asiakseen elättää värikkään orvaskeden kantajaa. Samalla saatetaan muistuttaa tietyistä seksuaalirikos- ja väkivaltatilastoista. Siinä vaiheessa solmuvärjätty paita vaihdetaan kovempiin kauluksiin, vedetään nuttura mahdollisimman tiukalle ja siirrytään (jälleen kerran) vaiheeseen kolme.

Vaiheeseen kolme kuuluu varsin sovellettu medianäkemys siitä, mikä on uutisoitavaa ja mikä ei. Mikäli perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas puhuu facebookissa rumia, se on ilman muuta sensaatio. Sen sijaan jos demareitten kunnanvaltuutettu mäiskii poliisia pampulla ja sylkee tämän päälle, ei kyseessä ole kummoinenkaan juttu, eikä demareilta vaadita julkista irtautumista virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.

Yhtä kaikki, vaiheissa kaksi ja kolme menee mukavasti parikin vuotta, jolloin voidaan jälleen palata vaiheeseen yksi, ja vaatia maahanmuuttajia, koska maata uhkaa veret seisauttava työvoimapula.

Ja tässä vaiheessa päästään pääkirjoituksen varsinaiseen aiheeseen, ja isoon kysymykseen.

Miksi?

Miksi nähdä moinen vaiva? Miksi yrittää todistaa jotain, jonka kaksikymmentä kulunutta vuotta ovat osoittaneet keksityksi? Miksi pyörittää tuota samaa ympyrää uudestaan ja uudestaan?

Voisiko kyseessä olla sittenkin hyvin yksinkertainen inhimillinen asia, eli pelko joutumisesta naurunalaiseksi?

Palataan ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin. Silloin käyttöjärjestelmän nimeltä Suomi oletusasetuksia muutettiin niin, että maahanmuutto itseisarvona tuli oletusasetukseksi. Hienosäädettynä niin, että mitä eksoottisempaa, sen parempi. Kuka ja ketkä sen alkujaan tekivät lienee turha kysymys. Pääasia on, että niin joka tapauksessa tapahtui.

Ja samalla pääsy niin sanottuun älylliseen eliittiin muuttui ilmoitusasiaksi. Jos toimittaja, tutkija, virkamies tai vastaava ilmoitti, että hänen mielestään maahanmuutto on itseisarvo, ja hän halveksuu niitä ihmisiä, jotka eivät asiaa ymmärrä tai jopa pahimmillaan sitä vastustavat, hän kuittasi välittömästi itselleen paikan älyllisessä eliitissä. Häntä kuunneltiin. Hänellä oli Mielipide. Hän sai media-aikaa. Hänet nähtiin. Hänet tunnettiin.

Ja siihen junaan oli helppo hypätä. Se ei edes vaatinut paljoa. Vain sen, että toisti saman kuin kaikki muutkin.

Epäilemättä se on tuntunut pitkään hyvältä. Mutta samalla unohtui, että tarpeeksi suuri määrä propagandaa saa jossain vaiheessa aina aikaan vastareaktion. Viime vuoden huhtikuussa vastareaktio muuttui ajatuksesta lihaksi, ja nyt on pelko, että se tulevaisuudessa vain kasvaa. Ja vastareaktion myötä itse itsensä älylliseksi eliitiksi nostanut joukko joutuu kuulemaan kysymyksen ”oletko ollut koko ajan ihan tosissasi” kerta toisensa jälkeen. Ja taustalla aivoa nakertaa pelko arvostuksen menettämisestä. Naurunalaiseksi joutumisesta. Huvittuneista katseista. Ilkeistä kommenteista.

Häpeästä.

Olisiko niin, että häpeän häätämiseksi tuota samaa modattua rukousmyllyä tulee vaan jatkossakin pyörittää. Toivoen, niin kuin on toivottu joskus aikaisemminkin, että kun väitettä tarpeeksi monta kertaa toistaa, se saavuttaa lopulta kriittisen massan ja muuttuu totuudeksi, jota ei enää tarvitse perustella?

Olisiko niin, että tämä rukousmyllyn pyörittäjä ajattelee, että palakoon vaikka koko maailma ympäriltäni, kunhan itse saan olla turvassa omassa Anti-Impivaarassani. Jossa kukaan ei tule kuiskaamaan korvaani, että en ollut hyödyllinen idiootti siksi, että minut johdettiin harhaan, vaan siksi, että itse halusin.

ANTERO LÄRVÄNEN JA KATKERA PETTYMYS

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion uutisstudiossa. Olemme suorassa ja ylimääräisessä uutislähetyksessä ja aiheemme on se, että Suomi ei sitten päässytkään YK:n turvallisuusneuvostoon. Aiheen tiimoilta ollaan suunnittelemassa kansallista suruaikaa sekä kollektiivisia katumusharjoituksia, ja niistäkin huolimatta mitä todennäköisimmin päädymme tsuhnien helvettiin. Tai ainakin asiasta on tullut henkinen pipi noin viidelletoista ihmiselle.

- Seuraamme suorassa lähetyksessämme seuraavaksi sitä, minkälaisia kommentteja tämä yllättävä uutinen on herättänyt maailmalla. Ensiksi reaktiot Washingtonissa:

Seuraavaksi tuoreet reaktiot Torontosta:

- Mitäpä asiasta tuumitaan Buenos Airesissa?

- Haloo, kuuleeko Johannesburg? Voisitteko kommentoida Suomen rannalle jäämistä?

- Ja seuraavaksi kommentit Pariisista:

- Mahdollisesti tulevaisuudessa itsenäistyvä Skotlanti ottaa vahvasti kantaa. Edinburgh, do you copy?

- Ja kuunnellaanpa vielä kommentit Mongolian pääkaupungista Ulan-Batorista:

- Kommentit maailmalta olivat odotetun järkyttyneitä. Seuraavaksi tarkastelemme sitä, minkälaisia tunteita tämä katkera pettymys on herättänyt Suomessa, ja kuinka sen uskotaan vaikuttavan tavallisen kansalaisen elämään. Helsinki:

- Hollola:

- Ilomantsi:

- Salla:

- Tähän kansallisen pettymyksen päivään joudumme valitettavasti lisäämään suolaa haavoihin, eli olemme juuri saaneet tietoomme, että Suomelle ei ole myönnetty vuoden 2028 kesäolympialaisia, Suomea ei ole valittu Afrikan Unionin jäseneksi, Porista ei sitten tullutkaan Euroviisujen pysyvää suorituspaikkaa, Pielavedeltä ei ole löydetty vieläkään yhtään egyptiläistä pyramidia ja valitettavasti suomalaisten vielä hävittämättömien jalkaväkimiinojen aiheuttamat tuhot maailmalla eivät ole yhtään vähentyneet verrattuna tilaan ennen Ottawan sopimuksen voimaantuloa.

- Muita uutisia: Suomessa on menossa kunnallisvaalit. Ennustettavissa on, että kunnallisvaalien tulos saattaa aikaansaada tiedostavaa henkistä pipiä vielä enemmän kuin tämä pettymyksen päivä, niin että antaa mennä kun on alamäki vaan. Lopetamme suoran uutislähetyksemme, mutta muistutamme, että ensiviikolla alkaa ekonomopopoliittinen ohjelmasarjamme Hupsistakeikkaa, jossa esitellään mullistavaa suomalaista vihreää energiaratkaisua. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Hei, äänimiehet! Sitten sutena Lällävedelle. Ja matkalla mennähän ja annetahan äänemme Voiman Pimeälle Puolelle.

- Annetahan, annetahan. Ei meillä kitsahia olla. Vaan mikä se on se mullistava suomalainen energiaratkaisu?

- Ettekö te vielä tiedä? Laitetaan tuulivoimaloitten propellit pyörimään verkkovirralla. Silloin sään vaihtelut ei haittaa niitä ollenkaan ja ne jauhaa turvattua ja ekologista energiaa maailman tappiin saakka.

- Nerokasta!

KESKITYSLEIRIN VARTIJA VASTAA

Vaikka tässä todentoistoon syyllistynkin, niin jatkan vielä hieman nyt kovasti tapetilla olevasta supersankari Johan Bäckmanista. Menin nimittäin ostamaan Ilta-Ryönän, ja siinä esitettiin hepun venäläiselle medialle esittämiä väitteitä suomalaisesta lastensuojelusta ja sen suoranaisesta hyökkäyksestä venäläisiä kohtaan. Koska itse satun olemaan tämän alan ns. ammattilainen, niin käyn hieman läpi näitä Bäckmanin väitteitä. Meinaan, uskoisin minulla olevan siihen jonkunlainen oikeus, koska olen kumminkin yksi niistä suomalaisista lastensuojelun hirviöistä, joita nyt koko Venäjä (väittämän mukaan) kauhistelee ja haluaa seipään nokkaan.

Suomessa asuu tällä hetkellä 16.000 lasta olosuhteissa, jossa he ovat ilman äidinrakkautta, perheen ulkopuolella, vankileirien olosuhteissa, yksityisissä lastenkodeissa tai sijoitusperheissä, jotka saavat isoja rahoja siitä, että ovat valinneet tämän bisneksen. Suomessa julkaistaan joka viikko tietoja, että poliisi etsii lapsia, jotka ovat karanneet vankilasta ja etsivät vanhempiaan. Mutta poliisi kerää heidät ja vie takaisin yksityisiin vankiloihin.

Tämä varmasti kolahtaa venäläisessä mediassa, sillä siellä termit vankileiri ja vankila herättävät sattuneesta syystä kovastikin kylmiä väreitä. Bäckman antaa ymmärtää, että kaikki lapset ja nuoret sijoitetaan yksityiselle taholle ja unohtaa ihan taktisesti, että maassamme on kyllä julkishallinnon lastensuojelulaitoksia.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä on peruslinja, että sijoitetaan ensiksi mahdollisiin oman kunnan laitoksiin, sitten yleensä julkisiin laitoksiin ja jos tilaa ei riitä, niin sitten vasta yksityisiin. Yksityisiin laitoksiin sijoitetaan, koska julkisissa laitoksissa ei tilaa ole. Yksityisiä laitoksia on muuten erittäin hyviäkin, ja niihin sijoitetaan nykyisin sellaista materiaalia, jonka kanssa julkiset laitokset eivät pärjää. On sitten huonompiakin laitoksia, mutta kun tässä Venäjästä on kysymys, niin niissäkin on nuorilla taatusti paremmat oltavat kuin vaikkapa venäläisellä katulapsella tai venäläiseen laitokseen sijoitetulla lapsella.

Suomessa poliisi muuten ei asiasta tehden etsi laitoksesta hatkanneita nuoria. Heidät otetaan kiinni silloin, jos he jäävät kiinni muista rötöksistä, ja poliisi huomaa, että heistä on haku päällä. Poliisilla on muutakin tekemistä kuin etsiä hatkassa olevia nuoria. Eivätkä ne nuoret lähde hatkaan etsimään vanhempiaan. Kyllä he tietävät missä heidän vanhempansa ovat. He lähtevät hatkaan ihan siitä syystä kuin suomalaisetkin nuoret, eli sähläämään kavereittensa kanssa. Yleensä he ovat näitten reissujen jälkeen melko romuna. Jos taas suomalainen lastensuojelun viranomainen ei tee hakua näistä nuorista, hän itse tekee virkavirheen ja syyllistyy heitteillejättöön.

Missä ovat lapsioikeuden uhrit? On hyvä esimerkki venäläisestä nuoresta naisesta, joka eli koko lapsuutensa suomalaisella keskitysleirillä ja sai tavata vain kerran kuukaudessa venäläistä äitiään. Hän sanoi minulle, että haluaa vaieta asiasta, koska hän haluaa mennä naimisiin ja unohtaa koko asian. Hänellä ei ollut edes Suomen kansalaisuutta, mutta hänet pantiin Lappiin keskitysleirille siihen asti, kunnes hän täytti 18.

Jälleen mediaviisautta. Termi keskitysleirihän soi venäläiseen korvaan kuin pirunviulun narske. Ja kun mukana on vielä Lappi.Veikkaanpa että venäläinen kommentaattori on todennut, että Lappi tarkoittaa suomalaiselle samaa kuin Siperia venäläiselle. Mutta yksittäisestä (sinänsä edes toteen näyttämättömästä) tapauksesta minä en pysty kommentoimaan mitään. Sen voin kommentoida, että venäläiset vanhemmat (pääosin yksinhuoltajaäitejä) ovat olleet hyvinkin yhteistyökykyisiä. Suurin ongelma on lähinnä puutteellinen kielitaito, eikä meistä työntekijöistä monikaan venättä haasta. Minäkin osaan venäjästä lähinnä rumia sanoja, ja sillä ei kovin rakentavaa keskustelua aikaan saada.

Mutta meillä on kyllä esimerkkejä venäläisistä äideistä, jotka ovat itse ottaneet yhteyttä lastensuojeluun, koska heidän mukuloilla menee liian lujaa, ja he ovat tajunneet, että tuolla tiellä ei hyvä heilu, ja heillä itsellään ei taas paukut riitä sitä katkaisemaan.

Me löysimme vastikään mielenkiintoisen dokumentin Suomen sosiaali- ja terveysministeriöstä vuodelta 2010. Siinä sanotaan, että Venäjän valtio suosittelee systemaattista väkivaltaa lapsia kohtaan. Siinä puhuttiin Venäjästä ja Somaliasta. Eli siis kaikki venäläiset ja somalilapset ovat kontrollin alla siitä lähtien, kun he tulevat Suomeen. Jos äidin nimi on Anastasija, Natalija tai Irina, se on heti todiste siitä, että varmaankin kodissa tapahtuu hakkaamista. Eli he ottavat automaattisesti pois venäläisten lapset. Se on systemaattista poliittista terroria venäläisäitejä kohtaan.

Tässä tulee taas muistaa, että lausuma on tarkoitettu venäläiselle yleisölle, ja sinnehän se uppoaa kuin häkä. Kun venäläiselle itselleen ei ole mikään yllätys, että hallinto jyrää, minkä hallinto haluaa, niin totta kai se uskoo, että samoin on myös tsuhnien tasavallassa. Mutta se, mitä venäläinen ei tiedä, on se, että niin suomalaisessa sosiaalihallinnossa kuin muussakin hallinnossa (plus huomattava määrä yksityisiä aktivisteja) on olemassa ihan palkallinen puolestaloukkaantumiskoneisto, joka nostaa välittömästi R-kortin ja aloittaa välittömän joukkorääkymisen, mikäli jotain edes tietyn kansanryhmän syrjimismahdollisuutta on olemassa. Ja se koneisto ei pidä kynttilää vakan alla ja löytää suomalaisesta mediasta ymmärtäjän, joka julkaisee jutun, vaikkei todellisuuspohjaa olisikaan.

Jos venäläiselle kadunmiehelle kerrottaisiin suomalaisesta ”positiivisesta syrjinnästä”, epäilisi kadunmies ensiksi, että onkohan tässä kyse mahdollisesti piilokamerasta, ja saatuaan selville, ettei ole, toteaisi Obelixia hieman muuntaen, että hulluja nuo tsuhnat.

Palataan vielä siihen, että Suomessa on siis Bäckmanin mukaan hallinnollinen pysyväisohjeistus kytätä ihmisiä nimen perusteella. Tässä voi palata siihen, mitä olen itse useassa kirjoituksessani sanonut, eli älä kysy ”mitä”, kysy ”miten”. Tätä Bäckmanin mainostavaa kyttäämistähän harrastavat lastensuojelun sosiaalityöntekijät. Heillä on jo valmiiksi useita kymmeniä asiakasperheitä per työntekijä, pahimmissa tapauksissa lähennellään sataa. Ja nämähän ovat siis aktiivisia tapauksia. Venäläinen kadunmieskin tajuaa, että ei heillä riitä ylimääräinen aika ja energia vielä asiasta tehden kytätä ylimääräisiä ihmisiä nimen perusteella. Kun Suomessa on vielä niitä vieraita sukunimiä muitakin kuin Aleksandrov tai Kusnetzov.

Noin mediapoliittisesti ajatellen Bäckman lyö kyllä kirveensä kiveen pahemman kerran ottaessaan venäläisessä mediassa esille venäläiset ja somalit samassa lauseessa. Satun ihan työni puolesta tietämään, että venäläiset eivät suinkaan ole rasismista niin syväpuhdistettu kansa kuin suomalaiset, eikä tavallinen venäläinen ole välttämättä kovinkaan mielissään siitä, että hänet mainitaan samalla viivalla somalin kanssa. Venäjällä kun ei ole puolestaloukkaantumiskoneistoa eikä positiivista syrjintää.

Lastensuojelu on täysin korruptoitunutta. Sosiaaliviranomaisilla on lista yksityisistä lastenkodeista, joita he suosivat. Jokainen lastenkoti voi saada yhdestä huostaan otetusta lapsesta satoja euroja tai jopa 500 euroa. Vuodessa se tekee satojatuhansia. Eli kun he ovat saaneet nämä lapset itselleen, he eivät tietenkään päästä heitä enää perheisiin. Se on heille tulonlähde.

Tässä kohdassa tulee muistuttaa suomalaisen lastensuojelun laitosrakenteesta. Bäckman antaa käsityksen, että lastensuojelu on pelkkää yksityistä bisnestä. Meillähän on huomattava määrä julkishallinnollisia laitoksia, joita ovat kunnalliset laitokset, sekä valtion koulukodit. Näihin verrattavissa ovat säätiöpohjaiset laitokset, jotka ovat joko jonkun kunnan/kaupungin tai useamman kunnan/kaupungin perustamia.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöitten tulee sijoittaa mahdolliset lapset oman kunnan laitoksiin. Yksityiset laitokset tulevat vasta tämän jälkeen. Ja tulee tietysti muistuttaa, että yksityisessäkään se muutama sata euroa per näkö ei ole puhdasta voittoa. Yksityisenkin laitoksen täytyy palkata osaavaa ja pätevää henkilökuntaa. Kuntien/kaupunkien kilpailutuksilla varmistetaan, että sitä henkilökuntaa myös on. Palkkamenot muodostavat suurimman osan niin julkishallinnollisten kuin yksityisten laitosten kuluista ja koko liikevaihdosta. Tässä pitää vielä muistuttaa, että lastensuojelun sijaisperheet saavat lähinnä kulukorvaukset ynnä suolarahat päälle. Ja kun kunnallinen sosiaalihuolto ei ole itse asiassa kovinkaan säännöllinen maksaja, niin niitäkin rahoja joutuu usein peräämään.

Bäckman antaa väitteessään myös sellaisen kuvan, että laitos, johon lapsi sijoitetaan, päättää siitä, kuinka kauan sijoitus jatkuu. Väite on väärä. Päätöksen sijoituksesta, sijoituksen kestosta ja sen loppumisesta tekee sijoittava sosiaalityöntekijä. Ja mikäli sosiaalityöntekijä ilmoittaa, että sijoitus loppuu just nyt, niin sijoitus loppuu just nyt. Laitoksella ei ole siihen mitään sanomista.

Yksityisistä laitoksista vielä yksi kommentti, vaikkei se liitykään aiheeseen Venäjä/Bäckman vs. suomalainen lastensuojelu: Ymmärrän oikein hyvin, jos joku julkishallinnollisessa laitoksessa vaikkapa 15 vuotta työtä tehnyt työntekijä perustaa yksityisen laitoksen. Hän pääsee sillä eroon raskaasta byrokratiasta, pystyy valitsemaan itse työntekijät, ja joo, myös tienata hieman enemmän. Lastensuojelussa toimistoissa työtään tekevissä piireissä on edellenkin vahvasti vallalla se ajatus, että ei tienaaminen voi näissä hommissa olla työn peruste, kyllä kutsumuksen tulee mennä ylitse (ja se myös varmistaa, että yksityisiä laitoksia ei todellakaan asiasta tehden suosita). En tiedä, ajatteleeko lukijakin ehkä näin. Mutta jos ajattelee, niin lukija samalla myös varmaankin alkaa toimia sen eteen, että myös yksityiset lääkäriasemat lopetetaan.

Vielä lastensuojelun rakenteista: Mikäli lastensuojelun sijoittava sosiaalityöntekijä on osakkaana jossain yksityisessä lastensuojelulaitoksessa, ja asia saadaan selville (kyllä se saadaan), niin sosiaalityöntekijä on välittömästi entinen sosiaalityöntekijä.

Vielä aiheesta venäläiset vs. suomalaiset lastensuojelulaitokset: Itse asioissa laitoksiin, niin julkisiin kuin yksityisiin ei erityisemmin haluta niin venäläisiä kuin muitakaan ulkomaalaisia sijoitettavia. Johtuu ihan kielivaikeuksista ja kulttuurieroista. Meidän omat tsuhnakullanmurut ovat itse jo ihan tarpeeksi hankalia.

Me vaadimme, että venäläislapset on vapautettava panttivankeudesta Suomessa. He ovat nyt lastenkodeissa.

Tähän en ota kantaa, ennen kuin otan selvää niin omasta kuin muutamasta muustakin laitoksesta, että minkälaisia lunnasrahoja näistä panttivangeista vaaditaan. Muuten, ketkä ”me”?

Suomalaisviranomaiset käyvät todellakin sotaa venäläisäitejä vastaan. Haluan, että Suomen ja Venäjän kansat tietävät totuuden siitä, mitä tapahtuu. Jokainen normaali ihminen tajuaa, että tämä on laitonta, tämä on fasismia, tämä on poliittista vainoa ja russofobiaa.

Niin, tämähän on vähän laajempi väite, eikä liity ihan pelkästään omaan alaani. Venäläinen kadunmieshän ei tiedä, että feminismi on Suomessa uskon asemaan nostettu opinkappale, ja jo sen perusteella voi todeta, että Suomen (varsin naisvaltainen) virkakoneisto ei asiakseen rääkkää ketään naista. Tietyiltä isiltä voisi sinänsä kysyä mielipidettä.

Sitä voisi Bäckmanilta kysellä, että miksi ihmeessä venäläiset silti haluavat muuttaa Suomeen? Ja miksi venäläiset ostavat kiinteistöjä Suomesta? Oman kokemukseni mukaan Suomihan on venäläisille lähinnä rauhan satama, jossa ostamastaan kiinteistöstä voi lähteä lomien jälkeen takaisin Pietariin ilman, että tarvitsee palkata konepistoolimiestä vahtimaan kiinteistöä. Ja kiinteistö on takaisin tultua ihan samassa kunnossa mihin se jäikin.

Me olemme tutkineet huostaanoton syitä Suomessa. Syy voi olla mikä tahansa. Syyksi riittää jopa kansallisuus, pelkkä kansallisuus. Eikä kukaan kontrolloi tilannetta eikä tiedä kokonaistilannetta. Minä kutsuisin sitä psykoterroriksi.

Menee toistoksi mutta menköön. Ensiksi taas, ketkä ”me”. Muistutan tässä edelleen Suomessa olevasta R-korttia heiluttavasta puolestaloukkaantumiskoneistosta. Ja kaikki huostaanotot, plus sijoitusten vaiheet ovat kyllä nykyisin oikein hyvin kirjattu. Jopa niin hyvin, että työntekijän aika aina enemmän menee pelkkään lankettien täyttämiseen, vaikka muutakin työtä olisi ehkä tehtävänä. Bäckmanilla on tietysti mahdollisuus ottaa yhteys eduskunnan oikeusasiamieheen, joka saa kyllä selville, onko joku nuori sijoitettu vain sen vuoksi, että hän kuuluu tiettyyn kansakuntaan. Ei kannata pidättää hengitystä. Ja noin kokemukseni puolesta voin todeta, että eduskunnan oikeusasiamies ja häntä edustavat apulaisoikeusasiamiehet syynäävät lastensuojelulaitoksia oikein mielellään. Ja mikäli he löytävät minkä tahansa kansakunnan syrjimistä, niin herranmyrsky nousee varmasti.

Miksikä minä tähän yleensä puutun? Varmaan siksi, että Venäjällä tykätään syntipukeista, varsinkin jos ne löytää omien rajojen ulkopuolelta, ja Bäckmanin saamasta huomiosta voi päätellä, että tsuhnan syntipukkiasemalle on tilausta. Tässähän sinänsä unohtuu sekä venäläisten katulasten varsin onneton tilanne plus se, että suomalaiset laitokset ovat venäläisiin verrattuna lähinnä viihtymis- ja lihapatakeskuksia.

Mutta jos venäläinen (en sinänsä siihen usko) saisi päähänsä, että tämähän on se mukava tekosyy siirtää Äiti Venäjän raja Tornionjoelle, niin kyseessähän olisi miehitys, ja venäläinenhän tulee kylään miehittäjänä, ei miehittäjänä ja kaverina yhtäaikaa, niin kuin vaikka amerikkalainen kuvittelee tekevänsä. Ja minähän olen silloin osa miehitetyn maan fasistisen hallintokoneiston venäläisten sortamiseen erikoistunutta koneistoa. Minulle tuskin riittäisi Siperian keikka, vaan saisin ehkä tuta venäläisten hallitsemaa Katyn-metodia. Ohessa kuva muistutuksena tapahtumasta:

Bäckmanille ei tuota ongelmaa saattaa kokonainen suomalainen ammattiala ulkopuolisen painostuksen ja suoranaisen vihan kohteeksi itse keksimiensä faktojen perusteella. Onko kyseessä pelkkä opportunismi, jonkunlainen omaan suomalaisuuteen kohdistuva selttämätön viha vaiko puhdasta latvalahoa? En tiedä, sillä en kykene etädiagnoosien tekoon.

Joka tapauksessa Bäckman on onnistunut tavoitteessaan. Menihän ulkoministerimme Tuomioja tuoreeltaan toteamaan venäläiselle kollegalleen, että Suomen lainsäädäntö ei riitä Venäjän kansalaisten tapauksessa. Tällä on tietysti oma merkityksensä Suomen suvereniteetin kannalta, mutta Tuomioja ei tajua sitä, mitä tuo käytännössä tarkoittaa suomalaiselle lastensuojelulle. Jos yksi kansakunta laitetaan erityisasemaan, eihän se tietenkään riitä, vaan silloin aletaan etsiä ns. sovellettuja ja kulttuuria tukevia ratkaisuja myös hyvin monelle muullekin kansakunnalle, ja silloin me olemme alallamme täydessä suossa. No, Tuomioja on tyyppejä, joitten on helppo sanoa ”mitä”, ja sanan ”miten” ajattelemisen hän sitten siirtääkin muille.

Jos tätä blogia lukee joku suomenkielentaitoinen venäläinen, niin tämän jutun saa ihan rauhassa kääntää ja siirtää venäläisille keskustelusivustoille. Evästykseksi voisi vielä sanoa, että emme me suomalaiset teitä venäläisiä vihaa. Me pelkäämme teitä. Tai enemmänkin me pelkäämme Venäjän valtiota.