sunnuntai 6. toukokuuta 2012

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXVIII

1. Viljalti uusvanhoja virkamiesoivalluksia

Meikäläinenhän on noissa julkishallinnon rullissa pyörinyt ammatikseen ajan jos toisenkin, ja olen törmännyt ilmiöön, jossa ylempiä tahoja edustava virkamies keksii neliskulmaisen pyörän ja ilmoittaa, että tällähän se kuorma kuljetetaan vaivatta. No, kuormahan ei oikein tuppaa etenemään, jolloin joku toinen ylempi virkamies hoksaa että hei, mutta neliskulmaisella pyörällähän se kuorma etenee ja noin kolmea kuukautta myöhemmin taas joku muu korkea virkamies toteaa, että mehän emme ole vielä kokeilleet kuorman siirtämisessä neliskulmaista pyörää.

Yksi tunnettu ongelmahan tossa kuorman kantamisessa ovat olleet nämä itähelsinkiläiset lähiöt ja niitten koulut, joitten rikastettuun tilanteeseen tympiintyneet han-suomalaisvanhemmat pyrkivät joko siirtämään lapsensa toiseen kouluun, ettei niitä siellä rääkättäisi tai sitten yksinkertaisesti karistavat alueen pölyt jaloistaan ja siirtyvät vaikkapa Nurmijärvelle. Jotkut tympiintyvät ihan tosissaan ja muuttavat Huitsinnevadaan.

Virkamiehillä on ollut vaikeuksia ratkaista tämä ongelma. Alkujaan, kun huomattiin, että etnisesti oikeat maahanmuuttajaryhmittymät eivät lisänneetkään alueen viihtyvyyttä, itse asiassa päinvastoin, keksittiin viranomaisten ja poliittisten päättäjien taholta viisas ratkaisu, eli lisättiin etnisesti oikeille ryhmille valmentavaa opetusta, ylimääräistä suomen ja ruotsin opetusta ja enemmän kouluavustajia ts. lisää han-suomalaisia verorahoja.

Ideahan kuulosti sinänsä hyvältä, tosin (ehkä han-suomalaisten nuivan asenteen takia) ongelmat eivät korjaantuneetkaan, vaan lisääntyivät, mutta ei hätää, sillä silloin virkamies- ja poliittisissa piireissä hoksattiinkin, että jos etnisesti oikeille ryhmille tarjotaankin lisää valmentavaa opetusta, ylimääräistä suomen ja ruotsin opetusta ja enemmän kouluavustajia, ts. lisää han-suomalaisia verorahoja niin johan se touhu sillä suttaantuu.

Vaan eihän se suttaantunut. Mutta onneksi Helsingin kaupunki on nyt älynnyt palkata tarpeellista älykkyys- ja voimavarareserviä, eli kaupungin henkilöstöasioista vastaavaksi bössiksi on palkattu jo sisäasiainministeriössä terävät kyntensä näyttänyt Ritva Viljanen, joka hoksasi ongelman ytimen ja keksi ratkaisun, eli etnisesti oikeille ryhmille täytyy tarjota enemmän valmentavaa opetusta, ylimääräistä suomen ja ruotsin opetusta ja enemmän kouluavustajia ts. lisää han-suomalaisia verorahoja.

Minkä ihmeen takia tuota ei kukaan ennen hoksannut?

Viljanen myös hoksasi, kuinka etnisesti oikeita maahanmuuttajia työllistetään. Tarvitaan vain muuttaa työnantajien asenteita, tuetusti toki, eli ”työnantajat tarvitsevat tukea maahanmuuttajien työllistämiseen. Ruotsi käyttää siihen paljon rahallista tukea. Nyt pitäisi tutkia, kannattaisiko vastaava tuki ottaa käyttöön myös täällä”. Mielestäni tämähän on loistava idea, sillä han-suomalainen yritysmaailmahan ilman muuta haluaa palkata mitään tekemättömiä esimerkkitapauksia, joita virallinen loukkaantumiskoneisto vahtii 24/7/365. Joku typerämpi tietysti kuvittelisi, että han-suomalaiset firmat pyrkivät tuottamaan voittoa, ja sen vuoksi palkkaavat osaavia työntekijöitä, mutta tuo ajatteluhan on so last century.

Viljanenhan hoksasi myös, että mainitut palvelut houkuttelevat erityisesti kantasuomalaisia, ja mainostihan hän Meri-Rastilan bulevardeja, uimarantoja ja hienoja kerrostaloja merinäköalalla. Itsekin Helsingissä vajaa kaksikymmentä vuotta asuneena muistelen kyllä, että rumakaan arkkitehtuuri ei sinänsä häiritse ihmisiä, vaan sen tekevät toiset ihmiset. Ja en ole aivan varma, saako etnisesti oikeille ryhmille pumpattu raha aikaan han-suomalaisten muuttovyöryn Itä-Helsinkiin.

Vaan joka tapauksessa toivotan onnea Helsingille uudesta mahtibössistä. Epäilemättä tarjolla on lisää erityisasiantuntijoitten ja projektisihteereitten hommia plus etnisesti oikeille ryhmille tulkin ja sovittelijan hommia sovittelemaan niitä ongelmia, joita ei olisi olemassakaan, jos he eivät olisi aikanaan tänne hilautuneet. Tarvittavat varat löytynee suorittavalta tasolta tehtävistä leikkauksista.

Helsingistä pääsee pois mm. teitä 1, 2, 3, 4 ja 7 ja lisäksi lentäen ja rautateitse. Jos Googleen lyö hakusanaksi ”muuttopalvelu Helsinki”, sieltä löytyy 189.000 vastausta.

2. Valonpilkahduksia kottaraispöntössä

Näyttää siltä, että Timo Soini & kumpp. ovat hetkeksi aikaa pitäneet ns. tuumaustuokion, eli istuneet polttamaan perstupakit ja ottaneet siinä samalla ehkä moukun hyvää whiskyä, ja aivoriihen seurauksena tajunneet, että tämä ns. kottaraispönttöosasto saikin aikaan The Jytkystä huomattavasti enemmän kuin pelkän promillen puolikkaan.

Tämän voi huomata siitä, että Hommaforumin ykköshahmo Matias Turkkila on palkattu Perussuomalainen-lehden päätoimittajaksi. Nimityksessä voi haistaa vahvan (ja kovasti toivomani) keskisormen noston valtamediaa kohtaan. Yrititte minkä yrititte, mutta näin meillä toimitaan. Tietysti valtamedia alkaa välittömästi etsiä hepusta mitä tahansa käyttökelpoista ryönää, mutta joutuu tyytymään siihen toteamukseen, että kaverin hymyilevän hammasrivistön välistä ei löydykään palasia raakaa lapsenlihaa, vaan kyseessä on täysin järkevä ja asiallinen mies. Ehkä valtamedialla ei ole lopulta muuta keinoa kuin nostaa netin suuri ajattelija Pekka Siikala samanlaiseen auktoriteettiasemaan kuin Johan Bäckman nostettiin hihacaustissa (jos joku ei ole vielä Siikalaan tutustunut, niin suosittelen, mainioita tahattomia huumoripläjäyksiä, tosin heppu aina puolivuosittain polttaa päreensä ja lopettaa bloginsa, aloittaakseen taas kuukausi myöhemmin uudestaan).

Vaan se Siikalasta. Turkkilasta Soini toteaa:

Hän on pystynyt nollabudjetilla tekemään verkkosivuston, joka on määrätyllä tavalla Suomen seuratuin

Ja siitä voi sanoa, että ehkäpä persujen johtoporras on lopultakin hoksannut jotakin. Kiitos päätöksestä. Tosin sitten taas Soinin sanonnan:

Turkkila saa vapaat kädet toimia, mutta jos luottamus menee, "avaimet ja lompakko ovat pöydällä samana päivänä"

olis voinut jättää sanomatta. Soinin tulisi muistaa, että hän ei ole perussuomalaisten kannattajille sama kuin Kekkonen 1970-luvun suomalaisille ja perussuomalaisten kannattajat kaipaavat kurmoottamista ihan muuhun suuntaan kuin omia kohtaan.

Vaan suurimmat onnittelut Matiakselle ja äärimmäisiä voimia eloon & menestystä työhösi. Nyt jos saisit vielä aikaiseksi Perussuomalainen-lehdestä seitsenpäiväisen sanomalehden, niin se välittömästi tilattaisiin hotellin respaan. Vaikka se tulisi päiväkannossa, ja luettaisiin päivää liikaa myöhään. Ei se haittaisi. Kun eihän meillä tuoreita uutisia ole enää aikoihin sanomalehdestä etsitty, vaan verkosta. On vaan mukava räplätä paperilehteä aamukahvilla. Eikä Turkkilan päätoimittaman aamulehden jälkeen tartteis ottaa kourallista närästyslääkkeitä.

Kun nykyisin maakuntalehdissäkin on toi monikulttuurisuustuputtaminen mennyt siihen malliin, että jos Maakuntalehti X kirjoittaa täysin epäpoliittisen uutisen, jossa kerrotaan, että Senjasen ja Tonjaton väliselle tieosuudelle on lisätty neljä uutta peltipoliisia, niin eikös jutun kuvassa ole lähimmästä vastaanottokeskuksesta hilattu Somalian Ali, joka toteaa kuvatekstissä että siinä se peltipoliisi todella on, vaikka vielä viikko sitten ei ollut.

Paperille painettua vaihtoehtoa odotellessa.

3. Asennetta ja The Aijä

Sitten vielä täysin epäpoliittista settiä. Sitähän äkkinäinen luulisi, että jos heppu syntyy sillä tavalla vammaisena, että kaverilla loppuu kädet kyynärpäähän ja toinen jalkakin on pahasti epämuodostunut, niin ei siitä hepusta ainakaan huippuluokan rumpalia tule. Vaan heppu nimeltä Cornel Hrisca-Munn on ollut asiasta pitkälti eri mieltä, ja kohta tarjolla olevassa videossa hän todistaa olevansa oikeassa.

Tässä täytyy sanoa, että varokaa halpoja kopioita. Meillä Suomessakin on heppuja, jotka kehuvat olevansa äijiä, ja analysoivat äijyyttään mm. Annassa, Eevassa ja Me Naisissa. Mutta sitten on olemassa The Äijiä. Cornel Hrisca-Munn on sellainen. Tosta linkistä. Ja lakit päästä.


ne on kunnon häiskiä

jotka mäiskiä

osaa pönttöjä

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta oli juttua Homman puolella. Toivottavasti Matias Turkkila onnistuu tuomaan Perussuomalaiset-lehteen hommalaisuutta. Turkkilan on varottava ettei muutu poliittista korrektiutta ja mokutusta toistavaksi papukaijaksi vaan taistelee niitä vastaan. Tähän asti perussuomalaisilta on puuttunut kunnollien oma media. Jos on kunnollinen oma media, niin uutiset saa luotettavampia reittejä pitkin, eikä tarvitse enää välittää eikä edes tietää miten valtamedia kirjoittaa ja puhuu heistä. Voitaisiin vaikka kuvitella että valtamediaa ei edes ole. Jos oma media toimii kunnollan niin panssarikohua ja hihamerkkikohua ei olisi tapahtunut, eikä Jussi Halla-ahoa eikä James Hirvisaarta olisi hyllytetty ryhmästä, eikä Jamesta olisi painostettu erottamaan Helena Erosta. Propandasota tulee jatkumaan, joten tarvitaan niitä jotka tietävät viestinnästä. Antero Lärvänen pitäisi palkata perussuomalaisten lehteen. Ja vaikka Tapio Tuuri myös.

Perussuomalaiset ovat käyttäneet aika tehottomasti puoluetukiaan. Kun kerta niitä on käytössä, vaikka olisi kansalta ryövättyjä, niin voisi niillä saada aikaan järjestelmällisemmin toimivan puolueorganisaation, kenttätyön ja puolueen viestintäkoneiston. Raha ainakin palautuisi kotimaahan jossain muodossa. Ei kai Soini meinaa pelata niillä rahoilla raveissa?

Hommassa on tuskailtu perussuomalaisten kannatuksen laskua. Epäillään noiden kohujen vaikuttaneen. Itse luulen että kannatusta tiputtaisi pikemminkin pokkurointi median edessä, Jussin ja Jameksen hyllytys ja Jamekseen kohdistettu painostus erottaa Helena.

Toisena syynä on pidetty huonosti menneitä presidentinvaaleja. Puhdasta arvailua, mutta olisiko laskua tapahtunut mikäli Soini ei olisi ollut presidenttiehdokkaana, vaan laittanut esim. Raimo Vistbackan ehdokkaksi tai jos tyytynyt tukemaan Paavo Väyrystä? Jos Soini oli presidentinvaalissa vain muodon vuoksi, eikä tainnut missään vaiheessa uskoa että pääsisi toiselle kierrokselle, niin sama kai olisi ollut mennä sammutetuilla lyhdyillä ja pistää ranttaliksi ja tukea suoraan Väpeä. Olisiko Väpen kannatus ollut tällöin 17,5 + 9,4 = 26,9, vaiko yli tai alle?

Ehkä tuo 9,4 on se mikä on puolueuskollisten osuus. Tuon yli menevä on sitten ylimääräistä joka on ansaittava. Yli menevä ei ole puolueuskollista ja voi vaihtaa äänestyksen kohdetta tai jäädä kotiin tai mennä kapakkaan. Siinä on Turkkilalla hommaa että saisi tavoitettua tuon yli menevän osan.

Turkkilan pitäisi viimeiseen asti välttää sitä että persuista tulisi vanha puolue vanhojen puolueiden joukkoon. Persut ei saa olla mikään itsetarkoitus joka vaan on olemassa. Pitäisi totetuttaa sitä että "persun pelko on viisauden alku", millä pyrittäisiin siihen että vanhat puolueet nuivistuisivat. Persuilla kun ei ole vähintään 101 kansanedustajaa.

Lärvänen pitäisi lähettää Ritva Viljasen luokse tekemään haastattelua. Kiinnostaisi lukea se. Meinasin sanoa että Helsingistä pääsee pois myös 5-tietä pitkin, mutta huomasin että 5-tie alkaa vasta Heinolassa, sitä ennen se on 4-tie. Helsingistä pois muutto on siitä hankalaa että duuni ei ehkä muuta mukana. Siellä kuitenkin joutuu käymään töissä. Ykän piti varmaan odottaa 20 vuotta että saa duunin muualta. Vaikka saisi duunin ihan muualta, niin entäs puolison työnsaanti? Ykällä oli onnea kun Huitsinnevadalla oli duuni sekä Ykälle että Ylvalle.

Huomasitko kun olin lähettänyt noita linkkejä sähköpostissa? Toivottavasti et huku niihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras ja kiitos kommentistasi. Näkemyksestäsi persujen mediaosaamisesta tai paremminkin osaamattomuudesta olen kyllä pitkälti samaa mieltä. Matiaksella on kyinen pelto kynnettävänään, mutta uskon hänen olevan sopiva mies tehtävään. Ja eiköhän hommalaisuus miehessä säily, en uskoisi hänen suostuneen tehtävään, mikäli ennakkovaatimuksena olisi ollut poliittinen syväpuhdistus.

Persuthan käy tällä hetkellä Ollin Oppivuosia. Eihän puoleessa vielä eduskuntavaalien vaalikamppailun alkaessa edes haaveiltu niin suuresta Jytkystä kuin mitä tuli. Varmaankin mietittiin, että jos yhdeksään tai kymmeneen prosenttiin päästään, niin kaikki menee nappiin. Nyt siellä täytyy opetella olemaan suuri puolue suuren puolueen resurssein ja kestäähän se aikansa.

Alamäki gallupeissa johtuu minunkin mielestäni osittain siitä, että medialta pyydellään jatkuvasti anteeksi. Toisaalta minulla on mennyt usko galluppeihin jo aikaa sitten, vaaleissa asia sitten varsinaisesti mitataan.

Lärvänenhän haastatteli Viljasta jo kerran. Uusintahaastattelu taitaisi mennä turhan toistoksi. Ja juu, eihän sieltä Helsingistä ihan vähällä pois pääse. Meilläkin muutto oli useamman vuoden projekti, johon sisältyi omat riskinsä. Sääliksi vaan käy helsinkiläisiä nykyisin. Kyllähän siellä suurin osa porukkaa on ihan tavallisia järkeviä ja asiallisia ihmisiä.

Kiitos linkeistä. Kyllä sähköpostiin vielä mahtuu.

Anonyymi kirjoitti...

Perussuomalainen-lehti voisi hankkia muitakin henkilöitä tekemään juttuja, joko palkata tai tilata freelancereilta. Pauli Vahtera voisi kirjoittaa lehteen talousjuttuja. Helena ei ole persujen jäsen mutta hän voisi toimia lehden pakinoitsijana. Mielestäni tämä olisi puolueen suunnalta sopiva hyvitys hihamerkkikohun takia.

Anonyymi kirjoitti...

Paavo Arhinmäki kuulemma ei ottanut työhuoneeseensa presidentin kuvaa vaan sikavaakunan. Mielessäni kävi että näinä pahoina mokutuksen aikoina tuota sikavaakuna on jollain tavoin nuiva, patrioottinen ja nationalistinen. Sika kun on jotain täysin saastaista Rauhanuskonnon mukaan. Siksi possunliha on nuivaa ruokaa ja tykkään siitä muutenkin. Tahtomattaan sikavaakunan tekijä tavallaan tarjoaa nuiville hyvän symbolin. On niitä semmoisia virallisia vaakunia joissa on sian tai villisian kuva.

1960-luvulla sikavaakuna saattoi olla vastakulttuuria mutta ei enää, koska ainakin vuodesta 1968 alkaen hallintoa on koko ajan miehitetty 60-lukulaisilla. 60-lukulaiset kulttuurivasemmistolaiset eivät ikinä olleet mitään toisinajattelijoita vaan oikeinajattelijoita koska ne kuuluivat kulttuurieliittiin. Vasarahammer on käyttänyt nimitystä valtioradikaali. Jos kuukkeloit hakusanan valtioradikaali niin löydät termin selitykset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommenteistasi. Vahtera sopisi kirjoittajaksi hyvin, enkä usko hänen panevan pahakseen, jos hältä juttuja pyydetään. Niin kuin myös Helena, mutta hänen kohdallaan taitaa homma mennä arvovaltakysymykseksi suunnasta PR-L. Sikavaakunasta voisi tietysti ajatella noinkin, mutta tuskinpa Arhinmäki niin ajattelee. Kunhan korostaa erikoisuuttaan. Mietipä muuten, jos persut olisivatkin hallituksessa ja jonkun persuministerin seinällä olisi sikavaakuna. Siitähän nousis taivaankorkee älämölö ja media löytäisi hetkeksi ns. taktista isänmaallisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Paperilehti voisi mielestäni yhtenä osa-alueena keskittyä oletettuihin epäkohtiin tulijoiden tukemisessa, joista esimerkiksi Halla-aho ja nettipalstat ovat esittäneet väitteitä ja viitteitä, mutta eivät ole kuitenkaan mutu/kuulopuheita kummempia todisteita löytäneet (mm. "priorisointi" asuntojonoissa, yhdistettyjen asuntojen tarjoaminen (eli kunnan piikkiin seinä matalaksi kahden asunnon välistä, jotta suurperheellä on tilaa) ja viimeisimpänä nämä tiliotteella perustellut poikkeavat tuet). Ja jos kuitenkin on niin, että kaikki on tarjolla myös han-väelle, se pitää toki mainita myös, jotta ihmiset käsittävät minkälainen elintaso on tässä maassa mahdollista saavuttaa työtä tekemättä.

Yllä olevan kaltainen uutisointi olisi tärkeää myös siksi, että lehdet yleensä herkemmin referoivat toisiaan kuin nettikirjoituksia, varsinkaan jotain pahamaineista Scriptaa. Vaikka Scriptassa tai Hommassa olisi tongittu mitä selville, asia todennäköisemmin vaiettaisiin kuin jos PS-lehti niistä uutisoisi.

Toisaalta nuo ym. esimerkit voivat olla oikeasti tutkivalle journalistille hyttysen ininää hyvä veli -kytköjen rinnalla, mutta yhtä kaikki, salailu on aika lopettaa ja koska sitä eivät nykyiset lehdet tee, PS-lehti voisi näyttää asiassa mallia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja yleistä komppia kommentillesi. Näin sosiaalipiiperryksen ammattilaisena voin todeta, että tämä harkinnanvarainen sosiaalituki ja sen varsin luova soveltaminen eivät ole mitään urbaanilegendoita.

Gruvmor - Maria Olsdotter kirjoitti...

Arvasinhan minä, ettei se Viljanen mitään ole itsestään hoksannut, vaan matkinut ideansa Ruotsista. Ikävä vain, ettei hän huomannut, etteivät nuo ylettömät resurssinlisäämiset ole täälläkään korjanneet asiantilaa. Ihan sama montako kruunua niihin "syrjäytyneihin uusruotsalaisiin" suttaa, kun tahto puuttuu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Gruvmor-Marialle ja kiitos kommentistasi. Varmaan Viljasella niin kuin ruotsalaisilla oppimestareillaan on ongelmana se, että kun jotain asiaa on ääneen jäänätty parikymmentä vuotta, niin ei kehdata tunnustaa, että metsäänhän se meni alun perinkin. Eli kyse lienee virkamiehen hennosta egosta.