lauantai 29. marraskuuta 2014

EDISTYKSELLINEN HENKILÖ JA EPÄILYKSEN PIRU

Vietettiin myöhäistä iltaa sinä suurena päivänä, joka oli ainakin tiettyjen tahojen mielestä kaikkien aikojen merkittävin ihmisyyden suurvoitto Suomen historiassa. Edistyksellinen Henkilö istui Helsingin Sörnäisissä sijaitsevan viihtyisän kaksionsa sohvalla viinilasi kädessään. Hän tuijotti seinää ja hänen silmissään oli tyhjä katse. Hänen naamaansa särki, sillä hän oli tullut juuri kotiinsa eräässä kapakassa vietetyistä suvaitsevaisuuden voittojuhlista ja hän oli siellä joutunut pitämään yllä väkinäistä riemunhymyä ja tirskauttelemaan aika ajoin väkisin puristettuja ilonkyyneliä.

Tosi asiassa Edistyksellistä Henkilöä vitutti ankarasti. Kovemmin kuin pitkään, pitkään aikaan. Menivätkin, perkeleet, hyväksymään sen homolain. Ja hän kun oli väsännyt ja valmiiksi ulkoa opetellut sydäntäsärkevän pettymyspuheen, jonka hän olisi medialle esittänyt. Katkeran vuodatuksen, joka kuvaisi osuvasti, kuinka takapajuinen ihmisoikeuksien kehitysmaa Suomi vielä onkaan. Maa, jonka tapa kohdella kansalaisiaan on vain hyvin pienen matkan päässä apartheidista. Olisipa hän maininnut polttouunitkin.

Sen puheen aikana hänen olisi ollut helppo valuttaa kyyneliä. Jotka vain hän olisi tiennyt nimenomaan ilon kyyneliksi. Sillä tosiasiassa Edistyksellistä Henkilöä eivät homojen oikeudet voineet vähempää kiinnostaa. Aivan kuin ei heteroidenkaan oikeudet. Täytenä egoistina ja opportunistina häntä kiinnostivat vain ja ainoastaan ne asiat, joista hän saisi nostetta omalle uralleen ja jotka ruokkivat hänen aina nälkäistä egoaan. Hän oli nuori, ahne ja röyhkeä nainen. Nainen kovassa poliittisessa nosteessa. Seuraavissa vaaleissa hänellä olisi näytön paikka. Se suuri mahdollisuus.

Vaalikamppailussaan hän oli päättänyt ponnistaa ylöspäin niillä asioilla, jotka sopivat parhaiten hänen luonteenpiirteisiinsä. Eli itsetietoiseen ja omaa valistuneisuutta korostavaan halveksuvaan ylenkatseeseen joka kohdistui tavallisiin arvokonservatiivisiin suomalaisiin. Hän tiesi, että ne eivät kannattaneet homoliittoja. Ja hän tiesi, että ne eivät kannattaneet humanitaarista maahanmuuttoa. Siispä hänen tuli vastavuoroisesti kannattaa niitä. Turpa kuolassa, verenmaku suussa ja täynnä suvaitsemattomia kohtaan julkisesti esitettyä pyhää vihaa. Muutahan hän ei tarvinnutkaan. Kaksi vahvaa kivijalkaa, joita varten hänen ei edes varsinaisesti tarvinnut ajatella eikä opetella mitään. Ei tarvinnut kuin toistaa jo miljoona kertaa toistetut hokemat ja iskulauseet. Kunhan sen teki mahdollisimman monessa paikassa ja mahdollisimman monta kertaa. Sillä hän sai aikaan mielikuvan nuoresta, kauniista, energisestä ja ennen kaikkea humanistisesta naisesta ja mielikuvahan riitti sille viiteryhmälle, joka itsekin tykkäsi arvostella sivistynyttä ja suvaitsematonta rahvasta ja arvostelulla nostaa omaa egoaan sekä erinomaisuuden tunnettaan. Kyllä se onnistuisi. Luoja nähköön, olivathan ne äänestäneet eduskuntaan Rosa Meriläisenkin. Miksei sitten häntä?

Ja nyt niitten kansanedustajan tolvanoitten takia tälle suunnitelmalle oli tullut paha takaisku. Kivijaloista toinen oli murentunut kappaleiksi. Saatanan saatanan tohelot siellä eduskunnassa, minkä menivätkin tekemään. Eihän tästä asiasta kerta kaikkiaan pysty enää vaahtoamaan entiseen malliin. Eihän hänelle jäisi enää muuta kuin väpisyttää alaleukaa humanitaarisen maahanmuuton puolesta. Hän halusi eduskuntaan. Hänen oli pakko päästä eduskuntaan. Siellä olisi hänen paikkansa. Siellä hän voisi halveksia itseään tyhmempiä hyvää palkkaa vastaan ja nauttia suurta arvostusta vertaistensa joukossa.

Ne väärään aikaan suvaitsevaiset eduskunnan typerykset. Nyt oli odotettava, että joku keksisi jotain uutta suvaitsevaa nillittämisen aihetta. Ja äkkiä. Että hänkin ehtisi osille. Uutta edistyksellistä valitettavaa tulisi keksiä nimenomaan jonkun muun. Sillä eihän hän sitä keksisi. Röyhkeä hän oli, siinä hän kyllä pärjäsi, ja hyvä toistamaan sekä jankuttamaan vaikka maailman tappiin asti, mutta muitten keksimien iskulauseitten ulkopuolella hän oli tyhjä kuin puhjennut ilmapallo. Eikä se häntä edes häirinnyt. Kyllä hän sen tiesi ja tunnusti. Ja hän ymmärsi myös sen, että mikäli suvaitsevaisuus jatkoi voittokulkuaan liian nopeasti, se veisi pohjan kaikelta siltä, minkä varaan hän oli rakentanut elämänsä. Hänhän halusi olla älyn ja idealismin etujoukkoa, joka saattoi nenänvartta pitkin katsella tyhmää enemmistöä ja hyötyä siitä vielä taloudellisesti.

Entäs jos enemmistö ei enää olisikaan niitä arvokonservatiiveja? Niitä vanhanaikaisia mulliturpia suomalaisia? Kuka hän silloin olisi? Mikä hän silloin olisi? Ja mihin hän silloin kuuluisi?

Massaan.

Ei. Sitä hän ei kestäisi. Siksi hän vihasi eduskuntaa ja sen tekemää typerää päätöstä.

Edistyksellinen Henkilö kaatoi lasin täyteen viiniä, otti pitkän huikan ja tuumi että olipa paska keikka. Pilasivat sooloni. Pilaanpa loputkin ja vedän totaaliset perseet.

Kirjahyllyllä Epäilyksen Piru naputteli raporttiaan tabletilleen.

Seurantaraportti ittelleen Pääperkeleelle:

Seurannan kohde: Edistyksellinen Henkilö

Seurantaraportti: Kohteen sekä paatumis- että egoismitaso 100 / 100. Tarkkailun jatkaminen on äärimmäistä voimavarojen tuhlaamista. Kohdehenkilö ei näe minua, ei kuule minua eikä reagoi minkäänlaisiin ärsykkeisiin. Mahdollisuus siihen, että Omatunto voisi sulautua kohteeseen on olematon. Lopetan kohteen tarkkailun ja siirryn seuraavaan kohteeseen.

Seurannan suorittaja: Epäilyksen Piru

Epäilyksen Piru painoi lähetä-näppäintä ja tuumasi itsekseen, että tässä pirun hommassakin sitä tulee tehtyä aika ajoin ihan turhaa työtä. Mutta hän oli kuitenkin ylpeä työstään. Olihan hän sentään rehellinen piru, eikä sellainen ketku kuin hyvin monet noista ihmisistä tuppasivat olemaan.

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä.
Epäilemättä EpäilyksenPiruille immuuneja (virka)henkilöitä on..mutta veikkaan että seuraavien vaalien pelko elää jokaisen suvaitsevaisen alitajunnassa. Vittuakosiitä jos joku haalarireiska saa yt:n jälkeen kenkää, sehän silti osaa tehdä jotain joka on oikeasti tarpeen ja voi tarpeenvaatiessa siirtyä vaikka vaihdannaistalouteen, "harmaa talous, mustatulevaisuus"- vaimitensenymeni. Toisin on suunnittelevan hyvinvoinnin apulaisprojektipäälliköllä, jolla on kompetensia tuottavaan työntekoon yhtäpaljon kuin helsingin kaupunkisuunnitelusta vastaavalla apulaiskaupunginjohtajalla kaupunkisuunnitteluun. Mielenkiinnolla odotan huhtikuuta 2015, saavatko pimeydenvoimat vallan vai jatkuuko hyvinvoinnin ja ympäristönsuojelu entisellään. Hyvänäpuolena näkisin jälkimmäisessä vaihtoehdossa sen että ympäristö pelastuu kun immeiset kuolevat pois pilaamasta maisemaa.

Ehdotan Suomen viralliseksi ystävyys-kohteeksi ulkomongoliaa, kohta me kaikki asumme jurtissa ja keitämme kiviä.

T.-aNo

Anonyymi kirjoitti...

Unohtuipa tuosta edellisestä musiikkikevennys, kehoitan jokaista edistyksellisiä arvoja edustavaa lukijaa kuuntelemaan ja ymmärtämään. (tai edes yrittämään)

https://www.youtube.com/watch?v=fSLH4QTWeLw

Ekku kirjoitti...

Kompaan Anoa tässä. Kun se yhteiskunnan maksukyky jossain vaiheessa sakkaa tarpeeksi pahasti, niin silloin nämä "virkahenkilöt" on kusessa, kun niillä ei ole tarjota mitään vaihdettavaa vaihdannaistaloudessa.

PS. Osa ne kai ulko-mongoliassakin tehdä sitä kumssia eli alkoholijuomaa käyttämällä tammanmaitoa. Siihen kun lisätään perisuomalainen kyk keittää pontikkaa lähes kaikesta sellaisesta, mikä saadaan käymään, niin kyllä sitä pärjätään... :)

Närpes varg (heh, heh) kirjoitti...

Aivan mahtava analyysi Ykältä jälleen! Vaalit ovat niin lähellä, että satojen puolestaparkujien on vähän saatanan äkkiä kehitettävä uutta leukojaväpättävää. Odotamme jännityksellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys aNo:lle, Ekulle ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne. Voi todeta, että Suomessa (epäilemättä monessa muussakin) länsimaassa on olemassa ammatti- ja tapasuvaitsevista koostuva uusrälssi, joka tarvitsee olemassaolonsa oikeutukseksi aina vain uutta suvaittavaa, aina vain uutta paheksuttavaa, aina vain uutta tuomittavaa ja aina vain uusia perinteitä tuhottavaksi pelkän tuhoamisen takia. Tämä uusrälssi pitää itsestään selvänä, että heidän elatuksensa on varma, pysyvä ja taattu juuri niitten ihmisten toimesta, joita he ammatti- ja tapahalveksivat.

Minä vaan olen vähän pessimisti niitten vaalien suhteen. Näyttää siltä, että Suomessa on hyvin paljon sellaista porukkaa, jotka neljä vuotta mussuttaa, että asiat on päin persettä. Sitten ne vaalipäivänä muuttuvat zombieiksi ja äänestävät kiltisti samaa sakkia kuin aina ennenkin. Jonka jälkeen ne taas neljä vuotta mussuttaa, että asiat on päin persettä. No onhan ne, kun ne itse ovat varmistaneet, että näin on. Vaan ei kai tässä auta muu kuin jatkaa turvanrääpimistä täältä Voiman Pimeältä Puolelta. Ja tietysti osallistua porukalla Mongolian fanittamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Perinteinen sosialismi/kommunismi pyrkii jakamaan rahan ja aineellisen pääoman hallinnan niille, joilla on vähiten taitoa sen hyödydylliseen ja tuottavaan hoitamiseen. Tärkeimmät keinot ovat sosialisointi ja normatiivisuuden ylikorostuminen.

Kulttuurimarxilaisuus eli "kulttuurikommunismi" pyrkii jakamaan vallan ja henkisen pääoman hallinnan niille, joillla on vähiten taitoa sen hyödylliseen ja tuottavaan hoitamiseen. Tärkeimmät keinot ovat määrittelyvallan haltuunotto ja kulttuurillisen normatiivisuuden ylikorostuminen.

Toi jälkimmäinen ryhmä on aika immuuni epäilyksen pirulle sillä sehän määrittelee itse todellisuuden. Jos todellisuus on ristiriidassa ideologisen oikeaoppisuuden kanssa niin kun "todellisuus on sosiaalinen konstruktio" niin se määrittelee todellisuuden toisenlaiseksi.



Ekku kirjoitti...

Iso kiitos tuosta musiikki-linkistä.

Oli minulle ihan tuntematon artisti, mutta asiallista tavaraa. Onpahan kerrankin "kantria", minkä sanat kertoo muustakin kuin rakkaudesta...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Ekulle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Täytyy todeta, että olen samaa mieltä. Tuo määrittelyvallan haltuunotto on se suurin ase, ja varsinkin siksi, että media seuraa perässä koiran lailla. Hyvä esimerkki on tämä kuuluisa Dan Koivulaakson ”äärioikeiston löytäminen vaatii jatkuvaa käsitteiden määrittelyä” johon media meni kybällä mukaan vaikka häiskähän tunnusti että jos ei natseja muuten löydy, niin niitä pitää keksiä.

Ekku: Kaivelin wikiä. Näyttää olevan Hank Williams jo kolmannessa polvessa. Suvussa elää country vahvana.

Anonyymi kirjoitti...

Taisin sössiä äskeisen viestin johonkin... sori jos tulee tuplana.
Piti vain sanomani että eipä kauan nokka tuhissut sitä "uutta nillitettävää" kehitellessä. Ilta-Sanomien uutissivulla kerrotaan, että Vihreät nuoret vaativat(!) nyt Suomea tunnustamaan kolmannen sukupuolen.
Tuossa ajatuksessa tosin on enemmän järkeä kuin homoavioliitossa. Itse keskenäni veikkasin moniavioisuutta täksi seuraavaksi agendaksi, mutta ehtiihän tässä vielä.

terveisin koppelo

Becker kirjoitti...

Jotenkin tuntuu, että Suomessa ollaan vasta havaittu jäävuoren huippu.

Niinkuin jo nähtiin, niin vihreät räkänokat ovat jo esittämässä uusia vaatimuksia.

Ja onhan meillä naapurimaassa hyviä esimerkkejä siitä että minkälaisia etuja HBT etc. tyypit ja perinteisiä arvoja vihaavat ovat saanet itselleen hankittua.
Ruotsissa HBT-koulutusta tehdään jo työpaikoissa, oppilaitoksissa ja armeijassa.


Pian pitää vissiin yhteiskunnan alkaa maksamaan leikkaushoidoilla kaikenlaisia monitoimi sukuelimiä henkilöille, jota eivät oikein osaa päättää, että ovatko maskuliineja, feminiinejä tai sitten jotain siltä väliltä elleivät sitten ihan vaikkapa kilipukkeja.

Ja media on haltioissan näiden uusien sukupuolettomien perheiden johdosta. On taas millä täyttää palstamillimetrejä. Ja seuraavaksi aletaan syyttämään ns. perinteisiä perhearvoja puolustavia rasisteiksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Koppelolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne. Asiaan liittyvä uutinen tuossa:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288787766511.html

Ja mikäli minä asian oikein hahmotin, niin tässähän ei ole kyse mistään transseksuaaleista tai esim. Saksassa käytössä olevasta (sinänsä ihan järkevästä) systeemistä, että jos vastasyntyneen sukupuolta ei pystytä määrittelemään, sitä ei väkisin määritellä, vaan odotellaan. Tässä VINOutuneitten vaatimuksessa on taas kyse ihan näistä aikuisten ihmisten mustatuntuu ja mähaluun-jutuista eli ” kolmas sukupuoli tarkoittaa henkilöä, joka ei koe tai halua määritellä itseään mieheksi tai naiseksi.”

Eli ei muuta kuin uutta lakialoitetta kehiin ja sen jälkeen aletaankin rääkymään kolmannelle sukupuolelle adoptio-oikeutta. Niin että joskus tulevaisuudessa adoptoidun mukulan täytyy aamulla kysyä, että kutsunkos mä tänään äiskää äiskäksi vaiko iskäksi vaiko ehkä kastelukannuksi.

Ja niin kuin Becker totesi, nämä vinoutuneet ovat varmaan opiskelemassa turpa kuolassa uusia raikkaita ruotsalaisia yhteiskunnallisia visioita.

Anonyymi kirjoitti...

Ekku, Musiikin suhteen olen sangen suvaitsevainen, liki kaikki menee, countryrokista räppiin, paitsi ultra bra tyyppinen sonta. Mutta makujajan on monta. Elämä vaan on opettanut sen verran että keskityn sanoituksiin enemmän kuin melodiaan, no se musiikista ja asiaan, tuon "hyvinvointivaltion" sakatessa ovat virkahenkilöiden ja muiden suojatyöntekijöiden lisäksi ihmeissään myös köyhtyvä keskiluokka, westendin edustusrouva kuin töölöön mummukin. Kun fattalta loppuu hillo, lähtee kontulan kommandot saalistamaan ja seurauksena on yleinen anarkia mallia malmö. Tavallisella tallaajalla ei ole aavistustakaan kuinka vaarallisia tyyppejä kadulla vapaana liikkuu, enkä nyt puhu wanabepartisaaneista. Lopuksi vähän vakavampaa kotomaista mucakkia:
https://www.youtube.com/watch?v=N_5ONTG3lUk
https://www.youtube.com/watch?v=N_5ONTG3lUk
vaikka tyylilaji on toinen kuuntele lyriikat.
aNo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, aNo. Tuossa olet oikeassa. Ja kaupungeissa tuo todellakin tuntuu pahemmin. Ihmiset ovat vieraampia toisilleen, ja organisoituminen itsensä puolustamiseksi on vaikeampaa. Haja-asutusalueilla organisoituminen on helpompaa, ja kättä pidempäähän täältä löytyy.

Becker kirjoitti...

Tää on hyvä. Vihreät De Gröna protestoivat voimakkaasti:

https://www.youtube.com/watch?v=QcE5aDTszrY#t=19

Anonyymi kirjoitti...

Kopelon juttuun korjaus.

Eivät Vihreät Nuoret aja sitä että seuraavaksi pitää tunnustaa kolmas sukupuoli vaan sitä, että sukupuolen määrittely siirtyisi biologisesta kokemukselliseksi ja kattaisi kolme vaihtoehtoa: mies, nainen ja trans/jotain muuta.

Miehen ja naisen väliin (kromosomeiltaan, hormonitoiminnaltaan jne.) sijoittuvia henkilöitä on ollut aina ja heidän olemassaolonsa tunnustaminen on ihan vain lääketieteellisen faktan tunnustamista. Tätä Virheät eivät siis ole ajamassa.

Virheiden Nuorten kohdalla ratkaiseva asia on tämä: "Kolmas sukupuoli tarkoittaa henkilöä, joka ei koe tai halua määritellä itseään…" Kyse ei siis ole lääketieteellisen tosiasiallisuuden vahvistamisesta vaan koko sukupuolen määrittelemisen siirtymisestä biologisesta ja fysilogisesta kokemukselliseksi ja konstruktionistiseksi. Kyse ei ole siitä, että kromosomitesti, lääkäri tai muu asiantuntija määrittelee, vaan siitä että Pertti-Anneli toteaa että "must ois kiva olla tällä viikolla…"

Noi Vihreät Nuoret tuskin voisivat vähempää välittää muutamista transsukupuolisista jos olisi kyse vain lääketieteellisen ja fysilogisen tilan huomioimisesta. Kyse on kuitenkin paljon enemmästä. Kyse on siitä, että kaikkein innokkaimmin määrittelyvaltaa käyttäville ja etenkin väärinkäyttäville halutaan siirtää oikeus määritellä ihmisen kaikkein biologisimmatkin ulottuvuudet kokemuksellisuuden, konstruktionismin ja silkan kusettamisen ulottuvuuksilla.

Luoja meitä moiselta armahtakoon.

Anonyymi kirjoitti...

OFF TOPIC

Aivan samoin kuin noissa femakko-emakoissa ja vihervaheroissa on niitä, joihin Epäilyksen Piru ei saa mitään otetta koska nämä ovat niin tukevasti irti todellisuudessa, on meillä nämä neljä kunniakulttuuri-roskasakkiakin, joihin järki ei yletä eikä todellisuus kosketa.

Ykä joskus kommentoi jotain tekstiä että on olemassa niitä sellaisia hiljaisia ihmisiä, joiden ärsyttämisessä ei parane tiettyä rajaa ylittää. Saksalaiset ovat näemmä intoutuneet nyt kirjoittelemaan kovastikin yhdeästä tämmöisestä kaukaisesta sukulaismiehestä.

Hiljainen, rauhallinen, ystävällinen, välillä omiin oloihinsa vetäytyvä, julkisuutta karttava, vaatimaton, pienikokoinen, ei tykännyt olla sosiaalisena keskipisteenä… Just sellainen mitä niin kotimainen pellavapäinen white trash -roskasakki jolta puuttuu kaikki suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin hyveet tai ählämsähläävä Abdi tai Elmi koittaa ylikävellä ja jonka reviirin valtaamisen yritykset eivät aina pääty ihan valtaajan odotusten mukaan...

http://yle.fi/uutiset/simo_hayhaa_uhkailtiin_sodan_jalkeen_-_han_teki_vain_mita_hanen_kaskettiin_tehda/6968407

http://yle.fi/uutiset/valkoinen_kuolema_osuu_myos_verkossa_-_legendaarinen_talvisodan_tarkka-ampuja_simo_hayha_on_maailmanlaajuinen_kulttihahmo/6968420

http://yle.fi/uutiset/ei_ne_osumat_vaan_se_asenne/6972008

http://yle.fi/uutiset/han_oli_taydellinen_sotilas__valkoinen_kuolema_jakaa_der_spiegelin_lukijoita/7661367

http://yle.fi/uutiset/der_spiegel_kiinnostui_simo_hayhasta__ase_tappaa_pelko_halvaannuttaa/7661178

En oo tavannut kuin kerran. Kävi meillä kylässä. Olin silloin aika pieni joten en muista siitä kovinkaan paljoa. Taisi olla aivan 60-luvun loppua.

Becker kirjoitti...

Maanantai iltaa rauhauskovaisten seurassa:

https://www.youtube.com/watch?v=0JS5AY9yvnI

Vai joko näihin ollaan kyllästytty?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Becker:

Viesti 1: Aivan loistava!

Viesti 2: No rauhanuskovaisiin itseensä on varmaan kyllästynyt yks sun toinen, mutta tietyistä asioista on hyvä muistuttaa esmes videolinkeillä. Vaikka ne raakoja onkin.

Ano1: Joo, nimenomaan kokemuspohjaisesta ”musta tuntuu ja mä haluun ja huomenna mä haluun sitten jotain muuta ja mun pitää saada se ihan siks ku mä haluun”-elämäntavasta tuossa on kysymys. Eli transseksuaaleista ei tässä ole kysymys.

Ano2: 75 vuotta sitten oli noilla miehillä totiset paikat. Lätsää päästä ja kunnia niille, joille se kuuluu. Nuo miehet (ja naiset) sitten sodan jälkeen vielä rakensivat suomalaisen hyvinvoinnin. Jota femakko-emakot vihervaherot nyt kiimassa jakavat muualle.

Anonyymi kirjoitti...

Uskallan väittää että nykypäivänä löytyy näitä "HiljsiaMiehiä", jopa enenevässä määrin. Ko. henkilöt hallitsevat hermojen lisäksi tarvittavan kurinalaisuuden ja kyvyn toimia organisoidusti.

6.12 näitä miehiä yleensä näkee tummassapuvussa jossakin virallisessa edustustilaisuudessa, johon kutsun ovat saaneet myös ns. "suorittavaporras".

Simo Häyhä oli talvisodan alkaessa 35vuotias. Taidot oli hankittu vapaa-ajan harrastuksien, jotka toivat sivussa lihaa leivänjatkeeksi, parissa. Jokainen joka on naakkimalla metsästänyt tietää mitä ko. muoto vaatii. Tilanne ei vaihdu saaliin mukaan, taktiikka hieman, oli sitten kyseessä jänis tai hirvi, molemmilla on aistit kohdillaan. Metsästäjiä löytyy n. 300 000. Tarvittavia taitoja löytyy myös usean alan ammattilaisilta. Tämä mainittu white trash-elämäntapasyrjäytynyt jo kolmannessapolvessa.ryhmä on enemmänkin suurtentaajamien ongelma, eikä siläkään vielä paha. Haja-asutusalueella asuminen vaatii muitakin taitoja kuin soittaa huoltoyhtiöön ja vinoilla ja ei ole itsestäänselvää että ruoka tulee kaupasta, sähvötöpselistä ja lämpö patterista, vaan tarttee itsekin tehdä jotain. Olen pahoillani, se en ollut minä, vaan sisäinen punaniska.
_aNo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, aNo. Lisäisin, että ”hiljaiset miehet” tunnistaa siitä, että heitä ei koskaan näy niissä mielenosoituksissa, missä kekkuloivat ”kovaääniset naiset”.

Anonyymi kirjoitti...

Koppelo kuittaa lisäinformaation vastaanotetuksi. Kiitos siitä. Tajusin kyllä jo Yrjöperskeleen avatessa aihetta, missä mennään. Näin sitä ymmärrys lisääntyy, kun kuuntelee viisampiaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Koppelo. Muistuttaisin, että tähän blogiin eivät kommentoi virallisesti viisaat, vaan se harmaa massa, joka usein häviää tiedostavan ihmisen näköpiiristä, kun se ei sen olemassaoloa yliopiston viiden kilometrin harppiympyränsä sisältä tajua. Ja sitä harmaata massaa minä arvostan, koska kuulun siihen itsekin. ”Nimeni on Leegio, sillä meitä on monta”.