lauantai 8. marraskuuta 2014

HYLÄTYT LAPSET JA DEMARIN ILO

Tavallinen Demari istui kotonaan ja häntä harmitti. Tai no, eihän hän ollut ihan Tavallinen Demari, vaan demarien kansanedustaja, mutta yhtä kaikki hän oli Tavallinen Demari arvoiltaan ja asenteiltaan. Ja hän ei sietänyt sitä, että hänen arvonsa ja asenteensa kyseenalaistettiin. Vielä vähemmän hän sieti sitä, että hänen asemansa kyseenalaistettiin. Hänen asemansa demarina.

Hän oli ollut jo sen verran pitkään poliittisessa koneistossa, että hän oli oppinut demareilla olevan rajattoman jakamisoikeuden. Hän oli oppinut, että oli kakku, joka tuli jakaa. Ja ennen kaikkea jakajana olivat demarit. Kakusta jaettiin niille, jotka eniten tarvitsivat. Ja määritelmän siitä, jotka eniten tarvitsivat, tekivät luonnollisesti demarit. Ja erityisesti kakusta tuli jakaa, mikäli tarve tuli etnisesti väreilevistä suunnista. Niin kuului olla. Niin oli ollut ennenkin. Ja niin tulisi olla jatkossakin. Sitä ei tarvinnut perustella, sillä se oli Oikein.

Demarien ihmemaailmassa oltiin päästy siihen ihanteelliseen tilaan, että useissa peräkkäisissä hallituksissa ei ollut muita kuin pelkästään kakun jakamiseen erikoistuneita demareita. Useisiin puolueisiin jakautuneina tietenkin, mutta demareita yhtä kaikki. Järjestelmä toimi. Etniselle taholle jaettiin sen halujen ja tarpeitten mukaan. Edistykselliset demarit kaikista puolueista keksivät etniselle taholle aina uusia haluja ja tarpeita, mikäli joku sattui etniseltä taholta itseltään unohtumaan. Ja kantasuomalaiset kustansivat kiltisti kaikki tarpeet, mitä demarit vain sattuivat keksimään. Näin tultaisiin jatkamaan ajasta iäisyyteen.

Ja siksi Tavallista Demaria jurppi suunnattomasti se, että tämä jatkuvaan kakun jakamiseen perustuva toimiva järjestelmä oltiin viime aikoina kyseenalaistettu. Ja väitettiin jopa, että jonkun se kakku on leivottava, ennen kuin sen joku toinen voi jakaa. Väitettiin röyhkeästi myös, että kakun tarveaineet oli jonkun vielä ennen leipomista hankittava. Ja sitä myötä esitettiin niinkin hävyttömiä väitteitä, että kakun jakamisessa tulisi hieman laskea, minkä kokoinen se kakku oikein alun perin olikaan. Siitä ei kuulemma voisi jakaa koko maailmalle oman, demarimielen mukaan.

Naurettavaa puhetta, tuhahti Tavallinen Demari. Kakku oli aina ollut olemassa. Ja se tulisi aina olemaan olemassa. Oikeus jakaa sitä oli hänellä. Sen mukaan, mikä hänestä tuntui hyvältä. Se riitti perusteeksi. Ei ollut hänen tehtävänsä miettiä, kuinka se leivotaan. Helvetti sentään, onhan tämä kumminkin kehittynyt yhteiskunta. Ja kehittyneessä yhteiskunnassa on työnjako. Yhdet keräävät tarveaineita. Heillä on siihen kyky. Toiset leipovat. Heillä on siihen kyky. Mutta ei kai tuommoisella kädet taikinassa rötväävällä rahvaalla ole kykyä määritellä, kuinka kakku jaetaan? Se kuuluu osaavammalle, ymmärtävämmälle ja tiedostavammille henkilöille. Niin kuin esimerkiksi Tavalliselle Demarille. Eikä hänen ennenkään ollut tarvinnut perustella sitä, miten hän kakun jakaa.

Perusteita. Perusteita. Niitä saatanan perkeleen perusteita. Voi että Tavallinen Demari vihasikaan sitä, että häneltä vaadittiin perusteita. Ja faktoja. Hittoako niistä. Eivätkö pelkät ideat riittäneet? Niin kuin tämä uusi, ihana idea luvattomasti maassa oleskelevien terveyspalvelujen laajentamisesta. Ja luvatta maassa olevat alaikäiset saisivat kaikki tarvitsemansa terveydenhuollon palvelut. Voisiko kakkua enää kauniimmin jakaa? Voisiko suurempaa oikeudenmukaisuutta ollakaan?

Mutta se helvetin perussuomalainen kansanedustaja meni sitten tyrmäämään idean. Mutisi jotain siitä, ettei tavallisille suomalaisillekaan riitä palveluja. Miten se kehtasi? Mitäs sitten, jos ei riitä? Eihän tässä edes puhuttu tavallisista suomalaisista. Ne ovat massaa. Eivät ne ole mikään idea. Ei niistä tule hyviä väreitä. Ei niillä pääse pätemään.

Mutta kun se piru meni puhumaan niistä verovaroista. Ja siitä, että suomalaiset kustantavat. Joku kai sitä sitten kuuntelikin. Vaatii varmaan vielä niitä kirottuja perusteita. Nyt pitäisi sitten keksiä jotakin, millä hiljentää tuon persun suu.

Tavallinen Demari mietti aikansa, ja sitten hänellä sytytti. Lapset! Siinähän se olisi! Kuka voisi olla tunnoton lasten hädälle? Mitenkäs sen muotoilisi? Joo…

Eniten palveluiden puuttumisesta ovat kärsineet tähän turvattomaan tilanteeseen syntyneet lapset. Perussuomalaisia heidän kohtalonsa ei luonnollisesti kiinnosta.”

Siinähän se. Mielikuvia. Ah, niin ihania mielikuvia. Niillähän sitä politiikkaa tehdään, eikä millään tylsillä faktoilla. Niitä kun ei tarvitse perustella. Ne vaan tulevat ja riittävät perusteeksi itsestään. Ajatellaan nyt:

- julmakatseinen persu repimässä kanyyliä irti romanialaisen mustalaislapsen kämmenselästä.

- jo valmiiksi ylipainoinen persu ryöstämässä vellilautasta nälkäisen afrikkalaislapsen kädestä ja äyskäröimässä höystön omaan ahneeseen suuhunsa.

Toimii kuin junan vessa. Tuolla saatiin turvat tukkoon. Ja minä keksin sen. Jos tästä ei irtoa poliittisia irtopisteitä, niin ei sitten mistään.

Ja minä keksin sen yhdennellätoista hetkellä. Muuten joku persuista olisi pian kysynyt, että monenkos sadan miljoonan ihmisen vellilautanen meidän tulee täyttää, ennen kuin piikki on täynnä. Sillä eihän sellaista saa kysyä. Ei piikki voi tulla täyteen. Ei koskaan. Ei sellaista saa ajatellakaan.

Ja nyt sitten vielä ottamaan asiaan sopiva valokuva. Juu, ensiapukyltin viereen. Siinä on hyvä paikka. Otanpa vielä stetoskoopin käteeni. Muistutan, että olen lääkäri. Ei lääkärille saa väittää vastaan. Ja sitten väännetään vielä teennäinen hymy päälle. Minä suojelen maailman lapsia. Persujen mielivallalta. Muistattehan äänestää minua myös ensi vaaleissa.

Tavallinen Demari oli niin onnellinen.


24 kommenttia:

Vasarahammer kirjoitti...

Kakku on jo pienentynyt. Nyt on menossa jo tulevien sukupolvien kakku. Muutama vuosi sitten, kun Suomella meni vielä taloudellisesti hyvin, puhuttiin, kuinka valtion velkaa "ei tarvitse koskaan pois".

Käytännössä valtiolla on aina velkaa. Velan osuutta kakusta ei kuitenkaan voi kasvattaa loputtomiin tai tapahtuu ikäviä asioita.

Nyt Tainion kaltaiset ovat avanneet piikin koko maailman terveydenhuoltoa tarvitseville ja saavat siitä kiitokseksi hyvän ihmisen sädekehän. Maksajia ei tässä muisteta.

IDA kirjoitti...

Tuollainen "heitä eivät lapset kiinnosta" on puolueen edustajalta niin tyhmää poliittista retoriikkaa, että siitä voisi rangaista äänioikeuden määräaikaisella menetyksellä ja antaa sen takaisin vasta tutkinnon jälkeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille ja IDA:lle & kiitos kommenteistanne.

Vasara: Tosi on. Seuraavan sukupolven puuroja syödään. Ne tulevat sukupolvet varmaankin muistelevat lämmöllä nykydemareita. Jotka pistivät pokkana täällä olevat ja vielä tänne tulemattomat ulkomaalaiset oman kansansa edelle. Demarit olivat aikanaan pitkään Suomen tärkein puolue. Nyt ne ovat keskittyneet nyhtämään työväestöä akateemisten naisten päiväunien vuoksi.

IDA: Tyhmääpä hyvinkin.Mutta voi olla, että kyseinen H. Tainio on epistolansa niin voimakkaasti omaksunut, ettei todellakaan muuhun pysty. Hurjinta lienee, että kyseinen henkilö oli viime vaalien ääniharava Pirkanmaalla. Joten kylvöpintaa hänen hokemalleen näyttää olevan.

Närpes varg kirjoitti...

Demareiden rahanjako tulee jatkumaan hamaan siihen hetkeen, kun mitään jaettavaa ei enää ole, sillä heillä on hallussaan pettämätön valtti, mielikuva, jonka Yrjö mainiosti esitteli.
Mielikuvat ovat siitä inhottavia, että niitä vastaan ei voi taistella, eikä niitä voi kiistää. Jos ei muu auta, otetaan käyttöönn sana "kuitenkin".
pimeä voima: Meillä ei ole varaa ruokkia kaikkia maailman nälkäisiä.
Demarivoima: Mutta Suomi on kuitenkin eräs maailman rikkaimmista maista.
Mitäpä siihen sanoisi.

Kumitonttu kirjoitti...

Helvetti sentään, onhan tämä kumminkin kehittynyt yhteiskunta. Ja kehittyneessä yhteiskunnassa on työnjako. Yhdet keräävät tarveaineita. Heillä on siihen kyky. Toiset leipovat. Heillä on siihen kyky. Mutta ei kai tuommoisella kädet taikinassa rötväävällä rahvaalla ole kykyä määritellä, kuinka kakku jaetaan? Se kuuluu osaavammalle, ymmärtävämmälle ja tiedostavammille henkilöille. Niin kuin esimerkiksi Tavalliselle Demarille.

Loistavasti kiteytetty. Eurooppalainen sosiaalidemokratiahan juontaa juurensa Ranskan suuren vallankumouksen jakobiineihin, jotka bolsevikkien tavoin osoittivat johtavansa kansaa, joka ei itsekseen olisi osannut elää. Tämän ajattelutavan lievemmät muodot ovat sosiaalidemokratia Euroopassa ja silovikit idässä.

Kuten itsekin totesit, lapsia voi käyttää keppihevosena ja sillä pääsee ihmisten koteihin, saa ihmiset riippuvaisiksi valtiosta ja voi kasvattaa "homo sovietuksen". Lapset aivopestään koulussa ilmastonmuutokseen, sukupuolisensitiivisyyteen ja muuhun vastaavaan. Vahtimalla poliittisesti korrektia kieltä voidaan vaikuttaa ihmisten mieleen. Siksi avioliitto on määriteltävä uudelleen, koska se alkaa olla viimeisiä perinteisiä instituutioita.

Pyrrhos kirjoitti...

Huh huh, nyt tuli demarikalkkunalta niin voimakasta moraalisäteilyä että ihan häikäisee. Tulee mieleen Simpsoneista se pastorin rouva joka ihmisten jostain väitellessä vaan hysteerisenä pisti joka väliin:"Eikö kukaan ajattele lapsia?!" Mutta niin kuin Ykä tuossa edellä jo totesikin, kummasti ääniä on täti tälläkin ulosannilla saanut. Ja sehän se jurppiikin, kun niin helvetin monen ihmisen äänestyspäätös perustuu ihan puhtaisiin mielikuviin. Mietin vaan että oliko joskus sellainenkin aika jolloin sillä politiikan sisällöllä oli enemmän merkitystä? Itse tulin täysi-ikäiseksi sinä armon vuonna, jolloin arvojohtajasta tehtiin presidentti, joten ainakaan henkilökohtaisesti en sellaista aikaa muista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille, Kumitontulle ja Pyrrhokselle & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Ja hirveintä on se, että nuo mielikuvat toimivat niin monen ihmisen kohdalla. Sanan ”kuitenkin” tuhoarvo vastaa hyvin varustettua jääkäriprikaatia. Eräs suuresti arvostamamme ja vastapuolen syvästi vihaama heppu sanoi aikanaan, että ei ole niljakkaampaa otusta kuin pohjoismainen demari, ja siinä hän on aivan oikeassa. Kun puhutaan nykyisistä demareista. Ne kun muuttivat kansalaisten parhaaseen pyrkivän asevelisosialistien puolueen akateemisen ja totaalisen tarpeettoman uusrälssin äänenkannattajaksi, jonka unelmat ja avustushalut kohdistuvat jonnekin aivan muualle kuin siihen kansaan, joka tätä maata asuttaa, ja joka tämän rälssin elättää. Hävetkää perkeleet, jos osaatte.

Kumis: Totta kyllä, mutta olen silti optimisti nuorempien sukupolvien suhteen. Ne kun näkevät, etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa tämän monikulttuurivillityksen seuraukset myös iskulauseitten ulkopuolelta. Ja tunti realismia hakkaa kevyesti kaksikymmentä tuntia opetusta.

Pyrrhos: Kyllähän politiikan sisällöllä oli vielä merkitystä sanotaammeko 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella. No, totta kai silloinkin oli yksi epistola, jota kukaan ei virallisesti kyseenalaistanut, mutta ei täällä silloin sille verirahoja maksettu eikä kuskattu Rauhanvaltiosta porukkaa pysyvästi sosiaalivaltion elätettäväksi. Ei sellainen juolahtanut kenenkään mieleenkään.

Puolueet pyrkivät toimimaan silloin (no, tietysti taistolaisia lukuunottamatta) Suomen ja suomalaisten parhaaksi. Tietysti omien yhteiskunnallisten näkemystensä mukaisesti. Selvää oli, että vaikkapa SKP:n saarislaisella siivellä tai silloisella kokoomuksella tai perustuslaillisilla oli huomattavan erilainen näkemys, mikä on Suomelle parhaaksi, mutta näistä näkemyksestä riideltiin eduskunnassa, konsensusta Suomen sisäisistä tapahtumista ei ollut, eikä (taas taistolaisia lukuunottamatta) kukaan pyrkinyt muuttamaan Suomea pelkäksi autonomiseksi osaksi jotain suurempaa kokonaisuutta.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Hannahan on vanhaa demari-eliittiä sukuaan.

Tunneli-takinkäännöt Tampereella aiheuttivat vähän puolueen sisäistä kitkaa. ;)

Mutta saattaapi tämä ulostelo olla ehdokkuustaktista: Jos ette valitse kansanedustajaehdokkaaksi niin minäpä kostoksi "parannan maailmaa" ja pyrin vähentämään teidän äänisaalista.

Tai sitten kosiskelee joitain hörhöjä perustamaan valitsijayhdistystä?


Hannaa ei valittu

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Tuotapa en huomannutkaan. Katselin mamman sivuja, ja siinä mainittiin, että 16. marraskuuta alkaa vaalikampanja. Ja tuon linkin mukaan mamma on kyllä mukana:

http://tampere.sdp.fi/2014/03/18/kansanedustajaehdokasvaalin-tulos/

Jäämme seuraamaan.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Sorry Ykä.

Aamulehti otsikoi uutimensa huonosti, piilottavat asioita tekstiin.

Joku Voionmaa-seura oli ottanutkin Hannan ehdokkaakseen hetikohta Messukyläläisten potkujen jälkeen.

VNV taas kirjoitti...

Kyllähän tuo Tampereen Demari-eliitti näköjään huolta pitää omistaan.

Aamulehdestä:
16.01.2014 22:16 Hannaa ei valittu ehdokkaaksi.
17.01.2014 11:58 Hanna valittiinkin
ehdokkaaksi.

Rtms kirjoitti...

Pari huomiota.

"Kakku oli aina ollut olemassa. Ja se tulisi aina olemaan olemassa." Tämä harhan jakavat itse asiassa muutkin kuin demarit. Sotien jälkeen syntyneet sukupolvet eivät juuri ole kurjuutta nähneet ja tämä on luonut mielikuvan, että hyvinvointi on jonkinlainen automaatti ja asioiden luonnollinen tila. Ei se oikeasti ole kumpaakaan ja tämä meidän kuplamme täällä pohjolassa on maailman katsannossa varsin pieni. Se on mahdollisesti myös historian katsannossa lyhytaikainen.

"Mielikuvia. Ah, niin ihania mielikuvia. Niillähän sitä politiikkaa tehdään, eikä millään tylsillä faktoilla." Hauskaa eli ei, mutta totta. Tavan kansalaisella on vähän mielenkiintoa faktoihin ja seurauksena politiikka toimii tunteilla, joita puolestaan ohjaillaan mielikuvilla. Kyllä sillä johonkin asti pääsee kun kytkeytyy nyrkkiä taskussa puivien tunteisiin, mutta muutoksen voimia ei saa liikkeelle tosiasioita kertomalla. Täytyy herättää tunteita suuressa joukossa ihmisiä ja siihen tarvitaan kansantajuisia mielikuvia. Lisäksi koska positiiviset asiat maittavat aina negatiivisia paremmin, mielikuvien tulee jättää hyvä maku suuhun. Osaammeko me luoda sellaisia?

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on tähän ihan turhaan känään muutama käytännönläheinen ajatus.

1) Jaetaan ja syödään sitä kakkua vasta sitten kun se on leivottu. Vasarahammeri tossa jo mukavasti huomauttikin että nyt on jo menossa lasten ja lastenlasten kakku. Niin että meidän pitää nyt lopettaa kakun mussuttaminen ja etenkin sen tarjoaminen kutsumattomille tai edes kutsutuille vieraille ja ruveta diettaamaan.

Pieni laihdutuskuuri tekee hyvää itse kullekin - etenkin julkiselle taloudelle ja sote-menoille.

2) On meillä velaksi elämisestä huolimatta kuitenkin ainakin vähän varaa. Yhristetään molemmat näkemykset näin: Laittomasti maassa olevat olkoot maasta poistamisen yhteydessä oikeutettuja välttämättömiin terveydenhuollon palveluihin. Näihin laskettakoon esim. rauhoittavat lääkkeet jos maasta poistaminen hermostuttaa liikaa. Tälleen nuiva saa maastapoistamisensa ja demuli saa tarjota verovaroilla hoitoa lemmikilleen.

3) Mua vähän hämmästyttää se, että lääkäristäti antaa ymmärtää, että paperittomat levittävät tuberkuloosia ja HIV:tä mutta ei anna ymmärtää että itse sille levittämiselle pitäisi tehdä jotain eli vaikka estää ja hidastaa sitä silleen että pidetään ne levittäjät poissa.

4) Toi ammatillinen itseriittoisuus on aika huikeaa. Jos lääkäreiden ammattiliitto on jotain mieltä niin miksi ihmeessä muun yhteiskunnan pitäisi sitä mitenkään noteerata? Paperityöläisten liitolla on varmaan vaikka mitä toiveita. AKT taatusti haluaisi kaikenlaista. Talentialla on juukelin varmasti pitkä toivomuslista…. Samalla viivalla jokainen noista kuin joku lääkäriliittokin. Eivät velvoita muuta yhteiskuntaa, köyhää äänestäjää tai varakasta veronmaksajaa sitten mitenkään.

5) Jos tossa laittomasti maassa olevien hoitamisessa on kerran kyse juuri lääkäreiden intresseistä niin silloinhan juuri lääkäreiden pitäisi maksaa koko se lysti. Pistetään lääkäreille korvamerkitty hyysäysvero - vaikka tommonen 10% ekstraa sekä työ- että pääomatulojen verotuksesta - ja kattotaan miten innoissaan lääkäriliitto antaa sen jälkeen käyttää itteään hyysäysperustelujen lähteenä.

6) On olemassa niljakkaampi otus kuin pohjoismainen demari. Se on ruotsalainen feminatsi. Se on vähän sellainen pohjoismaisen demarin ja pirivaurioiden ristisiitos.

7) Mitä se kertoo ihmisestä että edes demarit eivät (yksimielisesti) halua olla hänen kanssaan jatkossa missään tekemisissä?

8) Oisko toi Ykä just oikee henkilö jakamaan muiden rahoja myös RAY:n kautta? Vaikkapa sen hallituksen puheenjohtajan roolissa?

http://www2.ray.fi/en/node/635

http://www2.ray.fi/fi/ray/hallinto/hallitus

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Rtms:lle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Vaan korppihan ei korpin silmää noki…

Rtms: Olet oikeassa molemmissa huomioissasi. Meillähän on nyt jo puhdas mielikuvapääministeri. Olisiko 1970-luvulla joku ministeri kuvitellut, että ihmiset mieltävät hänet vakavasti otettavana vain siksi, että hän ottaa itsestään selfieitä joka helvetin paikassa ja julkaisee niitä netissä.No, tietysti silloin ei ollut nettiäkään.

Vaan osaammeko me Voiman Pimeällä Puolella olevat ihmiset luoda hyviä mielikuvia? Tuskin ainakaan niistä asioista, mitä käsitellään. Kun niistä ei pysty luomaan hyviä mielikuvia. Ehkä me pystymme luomaan hyviä mielikuvia itsestämme. Että me emme ole niitä, jotka vievät sen vellilautasen ja myös niitä, joitten mielestä suomalaisen petiosaston vanhuksen vaippa voitaisiin ehkä vaihtaa useammin kuin kerran päivässä. Ja mielikuvia siitä, että me emme ole hirviöitä vaan tavallisia järkeviä ja asiallisia ihmisiä. Vaikka media pyrkii muuta kuvaa antamaankin.

Ja ehkä myös kannattaisi muistuttaa siitä sekä mielikuvasta että tosiasiasta, että ilman meitä tältä uusrälssiltä loppuisi äkkiä koko yhteiskunnallinen infrastruktuuri. Ja sen vuoksi meidänkin mielipidettä kannattaisi kuunnella.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja tervehdys myös Anolle. Meni näemmä kommentit ristiin.

1) Ei lisättävää. Samaa mieltä. Se laihdutuskuuri pitäisi kohdistaa nimenomaan hallintoon. Julkinen sektori on olemassa vain ja ainoastaan sitä varten, että se tarjoaa kansalaisille välttämättömiä peruspalveluja.

2) Voisiko sen tehdä morfiinipiikillä? On helpompaa maasta poistaville poliisimiehille.

3) Tuossahan ei puhunut lääkäri, vaan demaripoliitikko.

4) Tuossa puhui taas demaripoliitikko. Mulla on tuttuja Helsingin (asuin Helsingissä aikanaan itsekin) ensiapuasemilla ja siellä ei kyseisen demaripoliitikon näkemykset nauti suurta kannatusta.

5) Luulenpa, että lääkärit ovat hiukkasen eri mieltä tuosta. Vaikka lääkärikoulutettu demaripoliitikko niin sanoisikin.

6) Joo, totta. Mutta se meneekin jo scifin puolelle.

7) Yleensäkin haluaisin kuulla haudastaan herätetun Väinö Tannerin mielipiteen demareitten nykytilasta.

8) No juu, mikä ettei. Palkkavaatimuksenani olisi se, että saisin tonnin enemmän kuussa, kuin mitä saan nykyisistä hommistani. Kyllä se mulle riittäisi oikein hyvin. Ja tietysti kirjoituspöytäpuolella vähennettäisiin samassa suhteessa. Ja jos mulla olisi yksinoikeus, niin kieltämättä jakoperusteista saattaisi tulla tiedostavissa piireissä lievää vahvempaa älämölöä.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, unohdit laittaa tuohon 7-kohtaan Miina Sillanpään. Hän oli semmoinen "vanhan hyvän ajan" työläisnainen. Edustajamatrikkeli:

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=911498

Haudasta pitäisi manata henkiin ne asevelisosialistit joiden toiminta vaikutti 1944-1966.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä unohtui sanoa että tuo muija vois mennä työhommiin jonnekin sodan, levottomuuksien tai erityppisten kriisien vaivaamille alueille. Siellä voisi hoitaa ja paikata niitä potilaita.

Tämäkin unohtui. Pitäisi kaivata haudasta ne vuoden 1907 vaaleissa valitut Sdp:n edustajat. Ne voisivat pitää opetusksen tuolle muijalle. Tosin 1907-1919 vaaleissa sossujen sisällä olivat myös enemmän vasemmalle kallellaan oleva ryhmä, eli kommunistit. Kommarit osallistuivat omana puolueenaan 1922-1929 vaaleihin. Vuosien 1930-1939 vaaleissa kommarit taas toimivat Sdp:n sisällä. No sanotaan että vuoden 1922 vaaleissa valitut Sdp:n edustajat tarvis manata esiin. Varmasti se olisi tasokkaampi ryhmä kuin nykyiset.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla yllä pyörivään listaan kommentoisin, kohta 5)... Näin alaa pitkään nähneenä, kantilta jos toiselta, en ymmärrä minkäänlaista hyysäystä. Tässä koll. Tainio on todella yksin ajatustensa kanssa. Aina on ottajia, yleensä hyväksikäyttömentaliteetti vaikuttimenaan. Kela maksaa sohvat ja sossu muutot. Tyhmä on se joka ei osaa pyytää/vaatia. Näin se systeemi pyörii, kun vierestä pääsee seuraamaan. Ei auta vaikka yksi instanssi torppaa loisen aikomukset, päänsilittäjä löytyy silmänräpäyksessä kuitenkin (vrt tilanne: lääkäri 1 ei jatka turhaa sairauslomaa, kohta toisaalla lääkäri 2 kirjoittaa sen silmät kyynelissä).

Dr Outhouse

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja Dr Outhouselle & kiito kommenteistanne.

Vieras: Joo, Miina unohtui. Jos jostain löytyy heppu, joka manaa ne vanhat asevelisosialisti taas henkiin, niin otetaan välittömästi yhteyttä. Mitä tulee kakkosviestissäsi esilletuomasi vuosiin, niin nykydemarit eivät edes tiedä sellaisia olleen olemassakaan.

Dr Outhouse: Kannattaa muistaa, että kyseessä on myös ammatti, ja yksi harvoja ammatteja Suomenmaassa siinä mielessä, että sen olemassaoloa ei voi eikä saa kyseenalaistaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Buuri. Jaa monellako? Ei varmaan kovin monella. Tietysti kun toimistotyötä tekevä demari haravoi pihaansa, niin saattaahan siinäkin tulla känsiä käteen.

Becker kirjoitti...

Sosiaalidemokratia on aatteena käynyt kalliiksi kansoille. Täällä on demareista taidettu sanoa se oleellisin.
Kamalinta tuohoa se on tehnyt Ruotsissa. Jo nuorisojärjestössä opitaan liikkeen perusteet. Ylimielisyys, valehtelu, verorahojen kuppaaminen ja ylipäätään moraaliton toiminta sisäistetään varhain jotta siitä on sitten poliitikassa hyötyä. Ja rahvashan heitä rakastaa. Palme sai 9mm Buranaa, kun joku tai jotkut päättivät että nyt riittää.

Ruotsin demarit ovat niin korruptuneita, että heillä oli suuria vaikeuksia löytää uusi pääministeriehdokas omista riveistään. Eivätkä löytäneet, vaan sellainen piti hakea ammattiliitosta.

Sosiaalidemokratia tekee ihmiset apaattisiksi, täysin valtiosta riippuvaisiksi, jotka hädintudkin ovat sisäsiistejä. Mitään vastuuta ei tarvitse itsestään ottaa. Nyt kun joka puolella juhlitaan Berliinin muurin kaatumista, niin eikös siellä DDR:ssä ravanneet juuri demarit pussailemassa Honeckeria ja kehumassa sitä maanpäällistä paratiisia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Totta joo. Kyllähän täällä pidettiin DDR:ää ihanuuksien ihmemaana. Pannaanpas musiikin pläjäys tuolta ajalta. Kuuntelu omalla vastuulla. Nuo ei tosin ole demareita, vaan taistolaisia:

http://www.youtube.com/watch?v=-gz3-ZKcyuM

Becker kirjoitti...

Mä muistan noi renkutukset pirun hyvin, enkä tajunnut silloin tota porukkaa, enkä tajua vieläkään.

Olen käynyt Neuvostoliitossa ja silloinkin mulle oli mysteeri, että mitä noi kotikommarit tässä systeemissä näkee.

Ensin ne kävi Stokkalla ostoksilla ja sitten mentiin kadun toiselle puolelle Rautatalon Colombiaan kaffelle ja kehumaan itänaapurin oloja.

Niin noh, Ruotsihan kuhisee tänäkin päivänä näitä punikkimiljoonäärejä.Tosin suomalaiset kommarit olivat aikoinaan etupäässä persaukisia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Sama ihmetys itsellänikin. Varmaankin ne uskoivat asiaansa, mutta niitten mielikuva neuvostotodellisuudesta oli ihan jotain muuta, mitä se oikeasti oli. Kunhan itse kehittivät mielikuvansa, millä ei ollut todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Punikkimiljonääreillä tarkoittanet vissin noita ruotsalaisia dekkarikirjailijoita, jotka minunkin puolesta saavat haistaa pitkän paskan.