maanantai 28. marraskuuta 2016

VIIDES EPISTOLA


Näissä epistoloissahan on koottu suvaitsevais-tiedostavan väestönosan koottuja avautumisia, jotka tavallisen kansalaisen silmissä keikkuvat tahattoman komedian ja tahallisen tragedian välisellä harmaalla alueella. Edellisen, neljännen epistolan julkaisin kuluvan vuoden helmikuun alussa ja uutta siteerattavaa on kertynyt yllin kyllin. Kun näitä tällaisia julkaisee blogissa yksi tapaus kerrallaan, niin sekin saa jo naaman nykimään. Epistoloista saamani palautteen perusteella erityisesti närästykseen ja rytmihäiriöihin taipuvaisilla yksilöillä kannattaa ennen tämän kaltaisia koosteita ottaa käden ulottuville asianmukaiset varovälineet:


Ja näillä eväillä voimme alkaa seurata, mitä asiaa suvaitsevais-tiedostavalla väestönosalla on meille rahvaalle ollut helmikuun 2016 – marraskuun 2016 välillä. Tietysti sillä on ollut paljon enemmänkin asiaa, mutta kyseiset tapaukset on otettu vain tämän blogin aineistoista mutta riittäähän sitä siinäkin. Pahoittelen pitkää postausta mutta ainesta on paljon.

*

He uhkaavat raiskata suomalaisia ja tappaa suomalaisia. He toistavat uhkauksiaan päivittäin ja kohdistavat usein ne nimettyihin henkilöihin.

Raiskaus- ja tappolistoille joutuneet ihmiset ovat sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia että tavallisia ihmisiä.

Sinä voit olla seuraava.

Uhkailun takana ei ole Isis, Venäjä eikä mikään muukaan ulkomaalainen taho.

Tapon- ja raiskauksenhimoinen liike koostuu suomalaisista ihmisistä, jotka jahtaavat muita suomalaisia.

Suuri osa uhkailusta – ei kaikki – kohdistuu ihmisiin, joita uhkailija pitää ”suvakkina”.

Toimittaja Sami Sillanpää varoitteli HS:n pääkirjoituksessa 7.2.2016. porukasta jonka olemassaolosta hän on varma, vaikkei sitä olla vielä löydettykään ja joka ei ole vielä tehnyt yhtään mitään. Eikös aikanaan moisia porukoita kutsuttu aikanaan nimellä demonit?

*

Puheenaiheena on Stubbille rakas Euroopan unioni, jonka kanssa hän on ollut tekemisissä 20 vuotta: tutkijana, virkamiehenä, europarlamentaarikkona ja useassa ministeriroolissa.

Tuo rakkauden kohde voi nyt huonosti, se on sairastunut. Ja sitä pitää puolustaa!

“Mutta nyt puuttuu johtavilta poliitikoilta kansalaisrohkeutta puolustaa eurooppalaisia arvoja”, hän sanoo.

Alexander Stubb ei voi ymmärtää suomalaisia, jotka vastustavat EU:n taakanjakoa pakolaiskriisissä.

Urallaan laskusuuntaan kääntynyt Alexander Stubb puolusti federalistista unelmaansa HS:ssa 15.2.2016. Juttu oltiin tehty brysseliläisessä hotellissa jossa turvamiehinä olivat rynnäkkökiväärein aseistetut sotilaat. Tähän Stubb totesi:

- Ei tämä ole se Bryssel, josta lähdin vuonna 2008.

Ja hotellin respassa uskotaan, että häiskä ei todellakaan tajua, että minkähän takia ne rynkkymiehet siellä vahdissa olivat. Muistutetaan vielä, että kyseinen mies on ollut Suomi-nimisen valtion pääministeri.

*

- Miehemme ovat erittäin vihaisia ja epäluuloisia nyt uintivuoroa kohtaan. Perheen sisällä voi olla isokin juttu, jos joku mies on nähnyt toisen vaimon uima-asussa.

Eräs somalinainen määritteli 18.2.2016 vääräuskoisille kuinka vääräuskoisten lieksalaisten rakentamassa, maksamassa ja ylläpitämässä uimahallissa toimitaan oikeauskoisten ehdoilla.

*

- Nykyisten kolmekymppisten olisi hyvä pohtia jo nyt, miten he aikovat rahoittaa omat vanhuspalvelunsa. Tulevaisuudessa suomalaisten tulee nimittäin maksaa entistä suurempi osa nykyisistä sosiaali- ja terveyspalveluistaan itse.

- Kuinka rahoittaa julkisia palveluita täydentävät sote-palvelut, jos varallisuus on sidottuna omaan asuntoon, jota on vaikea saada myydyksi?

- Nykyisten viisikymppisten olisikin syytä pohtia viimeistään nyt, kuinka he aikovat vanhuspalvelunsa 2030-luvulla rahoittaa. ”Sote-säästötili” voisi olla hyvä ajatus myös nykyisille kolmekymppisille, koska kuka tietää, mitä julkisia sote-palveluita on tarjolla 2050-luvulla.

Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen teki 26.2.2016 Nordean julkaisussa hyvin selkeästi selväksi, mikä tavallista suomalaista tulevaisuudessa odottaa. Muistakaa, että kerätyistä pulloista ja tölkeistä saatu raha täytyy laittaa veroilmoitukseen.

*

Moniarvoinen viestintä ja sananvapaus sallivat erilaiset mielipiteet. Se ei tarkoita, että kuka tahansa voi levittää mitä tahansa kenenkään siihen puuttumatta.

Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.

Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta,  ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas.

Kaikkiaan 22 päätoimittajaa suomalaisesta valtamediasta yhteisessä julkilausumassaan 1.3.2016. Asian tahatonta komiikkaa ei tarvinne selittää.

*

- Pieremällä kovaäänisemmin mies käyttää passiivis-aggressiivista väkivaltaa asettaakseen itsensä dominanttiin rooliin, mikä pelottaa naisen alitajuisesti olemaan päästämättä flatulaatiota, ja siten nainen, joka pelkää turvallisuutensa puolesta, pieree hiljaisemmin merkkinä alistumisesta. Tämä edesauttaa raiskauskulttuuria ja naisten sortoa.

Kanadalainen anarkofeministi Ashleigh Ingle avautui jo vuonna 2013 mutta asia tuli bongattua hotellin respassa vasta maaliskuussa 2016. Termi ”pieruraiskaus” on käytössä ainakin joissain hurahtaneissa feministisissä akateemisissa piireissä mutta suomessa hernesopan, ruisleivän ja piimän yhdistelmää ei vielä ainakaan ole kielletty. Kanadan vastaavasta tilanteesta en osaa mennä sanomaan.


Vihakirjoittaja on Hellstenin mukaan todennäköisesti arkielämässä arka ihminen, joka räyhää vain turvallisen netin suojasta. Silloin ihminen ei kohtaa itseään, eikä voi muuttua. "Nettiraivoa levittävien itsetuntemus on heikko. Yrittämällä polkea muita alas ja nousemalla heidän päälleen, he yrittävät kasvaa suuremmiksi. Tosiasiassa he pienenevät entisestään, koska eivät kohtaa itseään”.

Teologian maisteri ja terapeutti Tommy Hellsten diagnosoi ilman varsinaista diagnosoimisoikeutta kerralla suuren määrän hänelle tuntemattomia ihmisiä jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä Kirkko ja Kaupunki-lehdessä. Muodikkaaseen tapaan hänkin jätti kertomatta, että mitä se vihakirjoittaja varsinaisesti kirjoittaa ja mitä vihakirjoittaminen sisältää.

*

Brysselissä tapahtuu nyt kauheita, mutta samalla on muistettava se rasismi, jota tapahtuu Suomessa joka päivä. Syrjintä, kiusaaminen ja vihapuhe ovat arkea liian monelle.

Puheiden lisäksi tarvitaan nyt konkreettisia tekoja. Kerätään yhdessä ideoita arkipäivän syrjinnän ratkaisemiseksi. Otamme parhaat edistääksemme. Kirjoita ajatuksesi alle tai jaa somessa tunnisteella #ratkaisujarasismiin.

Kokoomuksen reaktio facebookissa Brysselissä 22.3.2016  tapahtuneeseen islamilaiseen terrori-iskuun saavutti absurdiuden / tekopyhyyden / jonkin vielä määrittelemättömän ja ylitti sen rajan. Iskussa kuoli 35 ja haavoittui yli 200 ihmistä.


Hävetkää, perkeleet, jos osaatte. Vaan ettehän te osaa.
*

Maahanmuuttajien integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan ehkäisee tehokkaasti ääriajattelun leviämistä. Toimeton ja uskonsa tulevaisuuteen menettänyt ihminen on otollinen kohde terroristien värvääjille. Työ on erittäin tärkeä asia kotoutumisen kannalta.

Kokoomuksen Petteri Orpo muistutti 28.3.2016 Verkkouutisissa olevansa olemassa toistamalla ensimmäistä kertaa sen, mitä on toistettu toistuvasti noin vuodesta 1994. Puheessaan hän ei maininnut niitä satoja tuhansia suomalaisia, joilla ei ole työtä nyt eikä tulevaisuudessakaan.

*

Mietintöesityksen tavoitteena on vastustaa "varhaisesta iästä" lähtien "euroskeptisismin leviämistä" sekä "edistää eurooppalaista yhteenkuuluvuudentunnetta" ja "monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskunnan hyväksyntää".

Mietintöesitys kehottaa jäsenmaita kehittämään "poliittista kasvatusta" ("political education") kaikkia kanavia hyödyntäen ja rahoitusta lisäten. Poliittisessa kasvatuksessa tulisi hyödyntää koulukirjoja, opetussuunnitelmia, opettajankoulutusta, vapaa-ajan harrastuksia, sosiaalista mediaa, roolipelejä, työharjoittelua, vapaaehtoistyötä jne.

Euroopan Unioni suunnitteli ikiomaa pakollista nuoriso-Komsomolia alkuvuodesta 2016. Luitte oikein, ”poliittinen kasvatus”.

*

- Kun juttuun puututaan ja se tutkitaan, on rikoksesta epäillylle osoitettu, että olet ylittänyt tutkintakynnyksen, eikä tämä ole hyväksyttävää käytöstä, vaikka syyttäjä tekisi syyttämättäjättämispäätöksenkin.

Poliisin ylijohtaja Seppo Kolehmainen ilmoitti Aamulehdessä 11.4.2016 siitä käytännöstä että esitutkintaa käytetään jo itsessään rangaistuskeinona ja tasoitti tietä Poliittiselle Poliisille joka otti sitten syssymmällä suuren harppauksen eteenpäin.

*

Suomessakin monet somalit kertovat kokevansa, ettei heitä pidetä suomalaisina.

MTV3 tiedotti tämän veret seisauttavan uutisen 18.4.2016.


– Poliisin täytyy huolehtia siitä, ettei etnistä profilointia tapahdu. Tämän päivän Suomessa on täysin vanhanaikaista tehdä päätelmiä ihonvärin perusteella. Meillä on Suomen kansalaisia, joilla on kaikenlaisia ihon värejä.

– Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan, että hänet valitaan tarkastukseen ihon värin vuoksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Robin Harms totesi Ylessa 21.4.2016 että on se vaan epiä kun suomalaiset poliisit ovat etsineet laittomia maahanmuuttajia ulkomaalaisen näköisistä ihmisistä eikä esim. Pihtiputaan mummosta.

*

- Meillä alkaa syksyllä somalinkielen opetus, ja arabian opetusta lisätään merkittävästi. Niille on todella suuri tarve. Me emme voi pitää kiinni 1880-luvun oppituolijaosta. Maailma muuttuu ja yliopiston pitää muuttua sen mukana.

Helsingin Yliopiston varadekaani Hanna Snellman totesi 29.4.2016 että maailman mittakaavassa täysin merkityksettömän japanin kielen opetus joutaa väistyä uuden ja nousevan teollisuus- ja kulttuurimahdin Somalian tieltä.

*

1. Läpi harmaan hallinnon. Otamme vihapuheen ja rasismin vastustamisen sekä monikulttuurisuuden, osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamisen läpäisyperiaatteella huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön toimialojen virastojen, laitosten ja muiden organisaatioiden ohjauksessa.

2. Rahalla rasismia vastaan. Sisällytämme opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraisiin valtionavustushankkeisiin ja ESR-toimenpidekokonaisuuksien valintakriteereihin läpäisyperiaatteella monikulttuurisuuden, yhteisöllisyyden ja osallisuuden edistämisen.

3. Kirjastossa kohdataan. Vahvistamme yleisten kirjastojen toimintaa aktiivisen kansalaisuuden, monikulttuurisuuden ja demokratian edistäjänä.

Sertifikoitu poliittinen broileri eli opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen piti keväällä 2016 huolen siitä, että monikultturismipropaganda ei kouluissamme ainakaan vähene.


Suomi on harvaan asuttu maa jonka asukkaista suuri osa keskittyy maan etelä- ja keskiosiin. Ranskan pinta-ala on alle kaksi kertaa suurempi kuin Suomen, huolimatta siitä että siellä asuu yli 66 miljoonaa ihmistä. Tämän perusteella Suomeen mahtuisi kevyesti pari miljoona ihmistä lisää – Suomessa kyllä riittää metsää, vettä ja saunoja uusille asukkaille.


…maantieteilijänä suosittelen, että olisi hyvä mikäli Suomen väestö kaksinkertaistuisi alla olevilla keinoilla:

Suomi voisi ottaa esimerkiksi lapsia orpokodeista ympäri maailmaa, rekrytoida eri puolilta maailmaa molempaa sukupuolta olevia nuoria erityisesti köyhiltä alueilta, tehdä sopimuksen YK:n kanssa ihmisten tuomiseksi kriisialueilta Suomeen. Näillä keinoilla pystyisimme ratkaisemaan Suomen ongelmia tulevaisuudessa sekä pelastamaan hädänalaisia ihmisiä. Ehkä alussa saattaa tulla väliaikaisia paineita ja talousongelmia, mutta tulevaisuudessa saadaan Suomen asioita kuntoon asukkaita, kulutusta, veronmaksajia ja työvoimaa lisäämällä.

Aika ajoin asiaakin puhuvalla Alan Salehzadehilla luisti hihna Iltalehdessä 17.5.2016

*

- Lopetetaan oppilaiden kutsuminen tytöiksi ja pojiksi

- Käytetään oppilaasta sitä nimeä, mitä hän itse haluaa

- Muodostetaan istumajärjestykset, ryhmät ja jonot muun kuin sukupuolen perusteella

- Puretaan sukupuolen perusteella muodostetut opetusryhmät

- Tehdään koulun vessoista yksittäisiä ja jätetään ne merkitsemättä tytöt/pojat

- Otetaan yhdenvertaisen ja sukupuolisensitiivisen toimintakulttuurin rakentaminen vakavasti

- Aloitetaan kokonaisvaltainen, ihmisoikeuksiin perustuva, ikätason mukainen seksuaalikasvatus heti ensimmäisellä luokalla

- Tarkastellaan yhteiskunnan ylläpitämiä normeja eli oletuksia siitä, millaisia ihmiset ovat – ja puretaan normia kahdesta sukupuolesta ja heteroseksuaalisuudesta

Sekä orvaskeden värin että seksuaalisen suuntautumisen perustella kaikelta arvostelulta roiskesuojattu Jani Toivola lateli 18.5.2016 kuinka kouluihin tuodaan totaalinen ja kaikkien ainakin Jani Toivolan mielestä vaatima tasa-arvo.

*

Osa koiran omistajista haluaa lähteä lemmikkinsä kautta toteuttamaan omaa aatteellista tai eettistä ajatteluaan. Esimerkiksi vegaanista ruokavaliota noudattava koiranomistaja voi tietämättään tehdä lemmikilleen pahaa jälkeä.

– Osa omistajista haluaa lähteä koiran kautta toteuttamaan omaa aatteellista tai eettistä ajatteluaan. Joskus koiraa syötetään vegaanilla ruokavaliolla, koska omistaja itse on vegaani. Ihminen voi tietämättään saada rakkaan lemmikkinsä erittäin huonoon tilaan.

– Työskentelen itse työni puolesta ympäri Suomea sijaitsevien klinikoiden kanssa, ja kyllä ympäri maan kuulee näitä, että vegaanilla ruokavaliolla ruokittuja koiria ajautuu eläinlääkäreiden vastaanotoille lopetettavaksi.

Joensuun kaupungin eläinlääkäri Jari Aho vahvisti 6.6.2016 todeksi sen urbaanilegendaksi luullun valitettavan tosiasian että jotkut vegaanit ovat niin uskomattomia vatipäitä että kuvittelevat koiransakin elävän vegaaniruualla.


Hotellin respasta suositellaan kyseisille ihmisille lemmikiksi helppohoitoista ja vegaaniruokaan tyytyvää hometta.

*

- Mitä mä vastaan mun lapsille? Mitä mä kerron pääministeri Sipilästä, joka on luvannut, että hän rakentaa suomalaista yhteiskuntaa parempaan? Mitä mä kerron ulkoministeri Soinista, joka ulkomailla kertoo puolustavansa tyttöjen ja naisten oikeuksia? Mitä mä kerron sisäministeri Orposta, joka juuri on saanut vastuullisen tehtävän johtaa suurta puoluetta ja pyrkii luomaan uskoa tulevaisuuteen? Miten minä voin antaa uskoa lapsilleni Suomessa heidän tulevaisuuteen?

- Mitä olette tehneet minun maalleni? Enemmistön ääni ei aina ole oikeassa. Enemmistö ei aina välttämättä tee oikeita päätöksiä.

Eduskunta yritti 16.6.2016 edes vähän rajoittaa turvapaikkaturistien tulvaa tiukentamalla perheenyhdistämisten ehtoja jolloin Eva Biaudet pisti tyylinsä mukaan alaleuan väpättämään ja samalla julisti yksinoikeutensa maahan nimeltä Suomi. Kyseiset tiukennukset eivät vaikuttaneet Biaudetin adoptiolapsiin millään tavalla.

*

Suomi lukeutuu maailman kovimpiin ylikuluttajiin maapallon kestokyvyn kannalta, mutta aivan kärkeen Suomi ei onneksi kuitenkaan yllä. Edellä tuhlailee muun muassa Ruotsi.

Suomalaisten kulutustottumuksilla tarvittaisiin 3,4 maapalloa, jotta kulutus saataisiin katettua uusiutuvilla luonnonvaroilla ja kasvihuonepäästöt  saataisiin käsiteltyä.  Kulutamme siis yli kolme kertaa maapallon kestokyvyn.

”Tärkeintä on päästä määrätietoisesti irti fossiilisista energianlähteistä eli öljystä ja hiilestä. Kierrätystä pitää lisätä ja saada kiertotaloudesta liiketoimintaa sekä vähentää ruokahävikkiä ja lihan kulutusta.”

Näin mainosti Yle 8.8.2016 unohtaen jonkun pikkujutun eli sen, että Suomi tuottaa huomattavasti enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa. Se toinen unohtunut pikkujuttu oli tuo kehitysmaiden väestönkasvu, mutta siitä puhuminenhan ei ole muodikasta.

*

- Toimittajamme saapuessa paikalle illalla, siellä ei ollut enää kantaväkeä paikalla. Toimittaja siis haastatteli turvapaikanhakijoita ja yhtä vapaaehtoistyöntekijää turvapaikkakeskuksessa. Paikallinen poliisi kieltäytyi kommentoimasta tilannetta tuolloin tiistai-iltana. Radioraporttien pohjalta tehtiin kaksi verkkojuttua, jotka olivat em. syistä yksipuolisia.

Kun useampi kymmenen astaloilla varustautunutta arabia hyökkäsi forssalaisten nuorten kimppuun 25.8.2016 ja Yle uutisoi asiasta korostetun yksipuolisesti oli tuo ylläoleva lause sitten Ylen selityksenä asialle.

*

Panu Mäenpää kehottaa esimiehiä parhaansa mukaan välttämään tekemään oletuksia työntekijöiden seksuaalisesta suuntautumisesta. Jos ei tiedä, ei pidä esimerkiksi mennä viittaamaan miestyöntekijän kumppaniin ”vaimona”. Sana ”puoliso” on Mäenpään mukaan varsin hyvä ja neutraali termi.

– Se on tottumiskysymys, ja meidän täytyy kielellä yrittää muuttaa sitä asenneilmastoa. Joillekin ihmisille se pitää tehdä varsin näkyvästi, jotta he tiedostaisivat nykyään tekevänsä alaisistaan liikaa oletuksia.

– Ja jotkut tämmöiset ”paremmat puoliskot”, ”emännät” ja ”isännät” ovat sellaisia, joita toivoisin ihan jo hyvän maun vuoksi jätettävän käyttämättä.

Seta ry:n puheenjohtaja Panu Mäenpää opetti heteroväestölle elokuussa 2016 että hyvän maun määrittely on nimenomaan homojen hommaa.

*

Syytä joidenkin Lähi-idästä tulleiden maahanmuuttajamiesten tekemiin rikoksiin on etsitty väärästä paikasta.

Selitystä on niin Suomessa kuin muissakin Euroopan maissa etsitty uskonnosta ja arabikulttuurista. Irakilaisia maahanmuuttajia tutkineen Juntusen mukaan syyt löytyvät pikemminkin irakilaisen yhteiskunnan romahtamisesta sekä arjen ja perinteiden katkeamisesta.

Juntunen toteaa tänään tiistaina julkistetussa tutkimuksessaan, että Suomeen viime syksynä saapuneet irakilaiset turvapaikanhakijat edustavat poikkeustilan, katastrofin ja traumojen sukupolvea. He ovat eläneet lapsuutensa ja nuoruutensa sotien, väkivallan ja taistelujen keskellä.

- Joka ikisellä Suomessa haastattelemallani irakilaismiehellä oli Irakin kodissaan aseita.

Tampereen yliopiston tutkija Marko Juntunen piti Suomessakin käytyä keskustelua maahanmuuttajien tekemistä seksuaali- ja muista rikoksista yksinkertaistavana ja harhaanjohtavana ja löysi mielestään oikean syyn. Unohtaen sen että Suomessa on aseita myös huomattavan paljon, ja joukkoraiskaus on täällä ennen maahanmuuttajainvaasiota ollut tuntematon. Hän ei myöskään selittänyt muuttuivatko tapetut, pahoinpidellyt ja raiskatut suomalaiset uuden selityksen myötä vähemmän tapetuiksi, pahoinpidellyiksi ja raiskatuiksi. Tähän voi vielä huomauttaa että vuonna 1939 – 1945 suomalaiset elivät sodan, väkivallan ja taistelujen keskellä ja kun ne loppuivat he alkoivat elää ihmisiksi ja rakensivat erittäin hyvin toimivan yhteiskunnan jossa ei tunnettu joukkoraiskauksia.

*

- Viime vuosi oli osoitus sitä, että me idealistit ehkä voimme ajatella, että kaikki turvaa tarvitsevat tervetuloa Eurooppaan. Me kaikki kuitenkin huomasimme, että sitten syntyy kovin odottamattomia reaktioita.

Kyseinen Juntunen hoksasi samaan aikaan tämän idealistille kovin oudon ja yllättävän asian.

*

– Tässä on kyseessä yksittäistapaus. Vaikka voi tietysti todeta, että erinäköisiä rikoksia on tapahtunut julkisilla paikoilla, niin tällaista ei toista ole ollut turvapaikanhakijoihin liittyen.

Näin totesi 12.9.2016 poliisitarkastaja Marko Savolainen Poliisihallituksesta kun kaksi arabia tappoi suomalaisen miehen Kajaanissa. Hotellin respassa löydettiin nopealla laskulla vuoden 2005 – 2016 välillä 34 maahanmuuttajan aikaan saamaa yksittäistapausta ts. ruumista. Joko poliisi ei tiedä, mitä maassa tapahtuu tai sitten se puhuu paskaa tietoisesti ja poliittisista syistä. Molemmat vaihtoehdot ovat varsin hyytäviä.

*

Klaukkalassa pelataan torstaina 15.9.futisottelu, jossa maalit toki ratkaisevat, mutta hieman toisella tavalla kuin sarjaotteluissa. Kello 18.30 alkavassa Peace United -ottelussa ottavat yhteen maahanmuuttajien ja paikallisten seurakuntalaisten sekajoukkueet.

– Kysymys on juuri jalkapallon yhdistävästä, ei erottavasta vaikutuksesta. Peli yhdistää ihmisiä kautta maailman ja toivottavasti tuo myös apua niille, jotka sitä tarvitsevat.

– Joukkueen tavoitteena on lopettaa vastakkainasettelu kulttuurien ja uskontojen välillä. Peace Unitedin pelaajat ymmärtävät, että nuorten väkivaltainen radikalisoituminen ei johdu uskonnosta tai ihonväristä vaan vaihtoehtojen puutteesta

Näin totesi ottelua järjestämässä ollut vs. diakoni Anna Handroo Nurmijärven seurakunnasta. Toisella puoliajalla joukkotappelun vuoksi keskeytetyn ystävyysottelun lopullisina toimitsijoina olivatkin sitten järjestysmiehet ja useampi poliisipartio. Myöhemmin Handroo sitten vielä selitti läskiksi mennyttä ystävyysottelua:

- Nämä ihmiset ovat saapuneet Suomeen hyvin haavoittuvista oloista. Heillä on traumoja sekä käsittelemättömiä asioita hyvin paljon. Tunteitten käsittely, itsehillintä ja pettymyksen sieto eivät ole päässeet kehittymään vaikeissa oloissa riittävän hyvälle tasolle. Tässä pelissä nähtiin juuri se, että meillä on vielä paljon työtä edessä. Näitä ihmisiä on autettava käsittelemään traumoja sekä pettymyksiä. Jokaisella on unelma paremmasta elämästä. Meidän tehtävänämme on tukea näitä ihmisiä kohti näitä unelmia.

Eli määritteli meille suomalaisille jälleen uusia velvollisuuksia jättäen tosin kertomatta, että millä valtuuksilla hän sen teki.

*


Poliisihallinto keskittyi työnsä kannalta olennaisiin asioihin 28.9.2016.

*

Tunnettu lesboutensa takia syrjitty toimittaja Johanna Korhonen selvitti rahvaallekin Helsingin Sanomien kautta 30.9.2016 miksi niin monet suomalaiset vastustavat haittamaahanmuuttoa:

KOLME SYYTÄ, MIKSI IHMINEN VASTUSTAA MAAHANMUUTTAJIA

Korhosen mukaan maahanmuuttajien vastustaminen ei välttämättä liity mitenkään maahanmuuttajiin. Todellinen syy vihaviesteihin tai rasismiin voi löytyä esimerkiksi näistä:

1. Yksinäisyys raastaa. Perhe on hajonnut tai jäänyt perustamatta, suku asuu kaukana, työpaikka meni alta, harrastaa ei jaksa tai raski. Jokin näistä, pahimmillaan kaikki – tällaisia ihmisiä on Suomessa paljon. Ihmiseltä puuttuu joukko, johon kuulua. Silloin maahanmuutonvastustajien ja rasistien ryhmät netissä muodostavat kutsuvan käden.

2. Arvostusta puuttuu. Kun ihminen kokee, ettei ole saanut arvostusta tai tukea esimerkiksi työyhteisössään tai yhteiskunnassa, hän saattaa suunnata turhautumisensa maahanmuuttajiin. Tällainen ihminen saattaa taloudellisin mittareihin katsottuna kuulua hyväosaisiinkin.

3. Tunteet kiihottavat. ”Sosiaalisessa mediassa jokainen pääsee purkamaan tunteitaan kenenkään estämättä ja yleensä niin, että täysin sopimattomistakaan tunneilmaisuista ei käytännössä joudu juridiseen vastuuseen”, Korhonen kirjoittaa. Tunteisiinkin voi addiktoitua, ja Facebookista niitä voi ammentaa samanmielisten kerhosta ympäri vuorokauden.

Osa näistä perusteista on lausuttu jo vuonna 1994, mutta tärkein perustehan oli se, että hänestä tuntuu siltä ja kun hänestä tuntui, niin Hesaristakin tuntui. Mikä ihme siinä muuten on että julkilesbot kannattavat islamilaista maahanmuuttoa vaikka tietävät aivan hyvin kuinka heille islamilaisessa yhteiskunnassa kävisi? Joka tapauksessa hotellin respassa väitetään että kyseinen Korhonen ei ole koskaan tavannutkaan niitä ihmisiä, mistä hän puhuu. Mikä ei tietysti estä häntä puhumasta.

*

Pakolaisuus ei ole vain ohimenevä trendi. Olen varma, että se tulee olemaan pysyvä olotila. Luonnollisesti sodat ja muut konfliktit aiheuttavat pakolaisuutta, mutta suurin aiheuttaja tulee olemaan ilmastonmuutoksesta aiheutuva pakolaisuus.

Länsimainen vastuuton kulutuskulttuuri aiheuttaa ilmastopäästöjä, sortaa ihmisiä tuotantomaissa, sekä estää tuotantomaiden kehittymisen. Kulutuksestamme tekee vastuuttoman se, että näemme vain tuotantoketjun loppupään ja ummistamme silmämme sen alkupäältä.

Ilmastonmuutos tekee esimerkiksi kuivuuden takia osasta maailmaa sietämättömän elää ja ajaa siten ihmismassoja muille maille. Emme voi Suomessa ummistaa silmiämme ja elää omassa hyvinvointikuplassamme. Sotaa vastaan on vaikeaa etäältä taistella, mutta ilmastopakolaisuuteen voimme vaikuttaa omilla valinnoillamme. Emmehän halua tukea pakolaisuutta?

Totesi Nurmijärven seurakunnan pastori Ida Vartiala paikallislehden kolumnissaan ”Ekohipin Moraalisaarna” ja samalla unohti muodikkaasti kehitysmaitten väestönkasvun ja sen aiheuttamat ongelmat ja päätteli, että luonnonvarojen nettotuottaja Suomi onkin ongelman ytimessä. Kun kierrätetään suomalaisia maitotölkkejä niin maailma pelastuu.

*


Helsingin poliisin ylikomisario Jussi Huhtela kertoi poliisin prioriteeteista 10.10.2016. Poliisikin vastustaa tiukasti jotain, jota se ei suostu määrittelemään.

*


Opetushallitus: Pojat eivät ole poikia ja tytöt tyttöjä - ensi vuonna kouluissa saa puhutella vain nimillä

Jos opetushallituksen suositukset otetaan käyttöön, ensi vuoden alusta lähtien pojat eivät ole poikia ja tytöt tyttöjä Suomen kouluissa.

Opetushallituksen mukaan sukupuolen jatkuva mainitseminen antaa lapselle ylikorostuneen käsityksen sukupuolen merkityksestä.

Suomen kouluissa ei tulisi puhua ensi vuoden alusta lähtien tytöistä ja pojista. Sen sijaan lapsia tulisi puhutella nimillä.

Linjauksen takana on opetushallitus, joka on julkaissut oppaan "Tasa-arvotyö on taitolaji".

- Sukupuoli on vain yksi ominaisuus monien ominaisuuksien joukossa. Sen jatkuva mainitseminen antaa lapselle ylikorostuneen käsityksen sukupuolen merkityksestä, oppaassa lukee.


- Sukupuolitietoisessa opetuksessa tunnistetaan sukupuolittavia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita ja puretaan niitä.


Esimerkiksi draamapedagogisia työtapoja käytettäessä pitäisi kiinnittää huomiota siihen, ettei sukupuolia esitetä stereotyyppisesti. Tyttöjen ei tulisi sipsuttaa ja poikien kävellä rehvakkaasti.

Vieraissa kielissä tulisi opetella "sukupuolen moninaisuudelle tilaa antavia persoonapronomineja sekä sukupuolineutraaleja ja naisten siviilisäätyä määrittelemättömiä puhuttelusanoja".

Historian opetuksen tulisi taas haastaa perinteistä "suurmieshistoriaa": naiset tulisi voida esittää historian aktiivisina osapuolina "mikrohistoriallisen tarkastelun" kautta.

Oppassa kehotetaan myös keksimään vaihtoehtoisia ilmaisuja muun muassa nimityksille "virkamies" ja "lakimies".

Opetushallitus ilmoitti 18.10.2016 tekevänsä edelleenkin sitä, mitä se osaa tehdä parhaiten ja lähestyy työtänsä mikroälyllisen tarkastelun kautta.

*

Hussein somalien työllistymisestä: En lähtisi nostamaan isoa haloota.

Husseinin mielestä on turhaa pelottelua väittää, että somalialaistaustaiset henkilöt eivät sulautuisi suomalaiseen yhteiskuntaan.

- En lähtisi nostamaan isoa haloota muutamasta tuhannesta ihmisestä, jotka eivät ole työllistyneet. Meillä on yli 300 000 työtöntä, ja ehkä 5 000 heistä on somalitaustaisia, Hussein sanoo.

Meidän kaikkien suosikki Abrirahim Husu Hussein opetti suomalaisille somalialaista prosenttilaskua 21.10.2016. Matematiikkakin on vain sosiaalinen konstruktio.


Aikaisemminhan Husu on opettanut suomalaisille mm. hyviä somalialaisia käytös- ja keskustelutapoja.

*


”Pilapiirtäjä” Ville Ranta osoitti 8.11.2016 todeksi sen, että hyvä pilapiirtäjä tarvitsee työssään onnistuakseen huumorintajua ja hyvää makua. Hänellä itsellään niitä ei ole.

*

Poliisihallitus on saanut valmiiksi suunnitelman vihapuheen ja -rikosten torjunnan tehostamiseksi. Poliisihallitus esittää, että Helsingin poliisilaitokselle perustetaan uusi ryhmä, joka estää ja paljastaa internetin rangaistavaa vihapuhetta ja myös tutkii epäillyt rikokset valtakunnallisesti.

Internetin viharikollisuutta hoidettaisiin verkostomaisesti koko maan alueella. Tavoitteena on, että ryhmään kuuluvia vihapuheeseen erikoistuneita nettipoliiseja olisi jokaisella poliisilaitoksella ainakin yksi.

He toimivat omilla kasvoillaan ja osallistuvat poliisiprofiileilla nettikeskusteluun. Kasvot voitaisiin Poliisihallituksen mielestä tehdä tutuiksi esimerkiksi mainostamalla heitä samaan tapaan kuin televisiosarjoissa esiintyviä poliiseja.

Poliisihallitus esittää, että uusi ryhmä tekisi esitutkinnan kaikissa niissä tapauksissa, joissa tehdään rikosilmoitus internetissä tapahtuneesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai uskonrauhan rikkomisesta.

Ryhmän vastuulla olisivat myös viharikoksiksi arvoitavat kunnianloukkaukset ja laittomat uhkaukset. Tutkinnassa pyydettäisiin tarvittaessa apua paikallispoliisilta.

Poliisihallitus ilmoitti Suomen ensimmäisen poliittisen poliisin perustamisesta punaisen Valpon jälkeen 15.11.2016. Osoittaakseen, ettei ole täysin menettänyt huumorintajuaan poliisihallitus ilmoitti myös:

Poliisihallituksen mukaan kansalaisten sananvapautta ei ole tarkoitus rajoittaa, vaan pyrkiä turvaamaan yleinen järjestys myös sosiaalisessa mediassa.

Hotellin respasta muistutetaan, että tavalliselle kansalaiselle jopa parikin vuotta kestävä esitutkinta – syyte – oikeudenkäyntirumba on jo tuomio sinänsä ja poliisihallituskin tietää tämän aivan hyvin.

*

- Isänpäivän kirjakattaus on täynnä all male-tarjontaa.

- Mies, joka ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, ei ole sivistynyt.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimies Hanna Mahlamäki ja valtakunnan uusviisas Maria Pettersson määrittelivät tasa-arvoa feministisiin uomiin isänpäivän 2016 tienoilla. Äkkimiettimällä hotellin respassa tuumitaan, että äitienpäivän kirjakattaus on täynnä all female-tarjontaa ja eikös sen niin pidä ollakin?

*

- Siinä on todella paljon nostamisen varaa. Tarvitaan laillisia maahantuloväyliä. Laillisia maahantuloväyliä on muun muassa kiintiöpakolaisten otto ja sitä voisi nostaa vaikkapa kymmeneentuhanteen.

Näin loihelausui SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen 20.11.2016 ja samalla todisti saavuttaneensa sen valaistumisen asteen jossa ihmistä ei enää vaivaa niin logiikka, realismi kuin laskutaitokaan. Tulee muistaa, että oikein huonolla tuurilla kyse on Suomen seuraavasta pääministeristä.

*

Perustuslakivaliokunta vetoaa myös kansalaisaloitelakiin, jonka mukaan kansalaisaloite voi koskea asiaa, joka kuuluu eduskunnan lainsäädäntövaltaan. Kansainvälisten velvoitteiden hyväksyminen ja niiden irtisanomisen hyväksyminen ovat valiokunnan mukaan kansalaisaloiteoikeuden ulkopuolella.

Perustuslakivaliokunta siis tyrmäsi 25.11.2016 Paavo Väyrysen käynnistämän kansalaisaloitteen euroalueesta eroamisesta sekä tietysti samalla se tyrmäsi meneillään olevan fixit-aloitteen. Samalla se tunnusti ettei eduskunnalla ole käskyvaltaa Suomen tärkeimmissä asioissa ja kansalaisaloitejärjestelmällä on merkitystä vain silloin, jos se koskee LGBTQTiiTyy-akselin asioita. Myös perussuomalaisten jäsenet tukivat tätä tulkintaa. Eli toisin sanoen perustuslakivaliokunta tunnusti sen, että Suomella ei ole enää kuin maakuntahallinto.


Ja tässähän näitä tällä kertaa. Hotellin respassa veikataan, että ensi vuonna vauhti vain kiihtyy. Sitä osoittaa se, että pahimmat ja lukuisimmat pläjäykset tulevat nimenomaan poliittisen ja virkakoneiston puolelta. Siellä tiedetään, että asiat on onnistuttu hässimään vituralleen, mutta siinä suunnassa ei ole pienintäkään mielenkiintoa tunnustaa virheet. Niinpä – niin kuin hyvään totalitaristisen valtion käytäntöön kuuluu – ratkaisu on se, että pyritään hiljentämään arvostelu. Ja sen totalitaristisen valtion pääkaupunkihan ei ole enää Helsinki vaan Bryssel. Mutta jossain vaiheessa kupla puhkeaa. Sitä odotellen.


Hotelli Yrjöperskeles jatkaa ajatusten majoituspalveluita myös tulevaisuudessa. Ellei punavihreä Valpo heitä kapuloita rattaisiin. Halu sillä on kyllä kova. Voimia eloon kaikille lukijoille.

Lisäys myöhemmin päivällä: Tytti Tuppuraisen osuus unohtui. Nyt päivitetty.

50 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Nyt oli sellainen wihapostaus että tuhkaluukusta lensi stratosfääriin asti kuonat. Paremmalla huumorintajulla oleva voisi näille nauraa vedet silmissä, mutta kun on tällainen tyhmä kouluttamaton rasisti, niin eihän tuo kuin kiehauta veret.

Olen jo pari vuotta Ykän blogia lukenut ja rehellisesti - mihin vain rasisti kykenee - täytyy todeta että tämä on blogisi paras kirjoitus tähän asti. Helvetisti kiitoksia!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää alkanutta viikkoa Ykälle ja tämän blogin seuraajille myös!

Ennen työviikon alkua vitutuskäyrä blogistin ennakkovaroituksesta huolimatta nousi, mutta "korvatippojakaan" ei työaikana voi lääkitykseen käyttää. On todellakin harmi, että Yrjöperskeles-blog ei ole laajemmaan yleisön keskuuteen levinnyt, toisaalta nämä
pjäjäykset saattaisivat olla liian hapokasta luettavaa ammattiloukkaantujille. Ykän lanseeramalle "voiman pimeälle puolellehan" tekstit ovat terapeuttisia ja kiitos siitä
että jaksat ilahduttaa meitä osuvilla sanoilla.

Sepi

Vasarahammer kirjoitti...

Siinä oli niin paljon paskapuhetta, että siitä riittää hyvin jouluksi ja vielä uuden vuoden päivällekin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että nuo on ensisijaisesti tarkoitettu uskontunnustukseksi ja osoitukseksi omasta hyvästä moraalista. Niiden arvostelu on kuitenkin rasismia, islamofobiaa, misogyniaa ja homofobiaa.

Lemminkäinen kirjoitti...

Pekka 5-vuotta. Liisa 5-vuotta. Opetushallitus ei ole ottanut huomioon itse asian ydintä, koska Pekka on (ihan kamalaa) POIKA ja Liisa on TYTTÖ! Opetushallituksen täytyy välittömästi poistaa tämä sukupuoliepätasa-arvo. Emme voi antaa tulevien sukupolvien kasvaa epätietoisuudessa sukupuolivalintojen suhteen. Kutsuessamme heitä Liisaksi ja Pekaksi, niin me suorastaan TYRKYTÄMME heille omia sukupuolitasa-arvokäsityksiämme. Kuinka opetushallitus voisi sitten toimia sukupuolitasa-arvon toteuttamiseen käytännössä? Opetushallitus voisi määrätä että oppilaita kutsutaan, ei koko nimellä, vaan nimen kahdella ensimmäisellä kirjaimella. Pekka on Pe ja Liisa on Li. Tällainen käytäntö helpottaa myös opettajien työtä. Lasten leikkiessä ulkona, niin opettajan ei tarvitse karjaista: Torsti, Sirkka, Mikko, Esko, Hilkka, Nuutti ja Riitta luokkaan heti! Riittää kun opettaja karjaisee: ToSiMiEsHiNuRi luokkaan heti!

Anonyymi kirjoitti...

Hesari se vaan jaksaa yllättää, tämä on jo loistava suoritus, jatkakaa ei mulla muuta. Taidan ottaa taskulampun mukaani, menen ulos ja koitan löytää niitä inhoja natseja. Ehkä he ovat kadonneet sinne Kuun toiselle puolen?

HS:n toimitukselle vielä sellainen vinkki, kaivakaa naftaliinista sen kreivi von Rosenin aikoinaan Suomen ilmavoimille antama tunnus....hei hulinaa!

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Stubioottihan on ollut täysin rinnoin tuottamassa Euroopan laajuista sisällsissotaa, levottomuutta, epävakautta yms. pyrkiessään estämään ja nonseleeraamaan federalismin tuottamien ongelmien poliittista ja yhteiskunnallista ratkaisemista.

Ekku kirjoitti...

Ilmeisesti näiden ns. "parempien ihmisten" mielestä kaikki ne jotka yrittävät muuttaa vallitsevaa, yleiseurooppalaista harvainvaltaa ovat populisteja, äärioikeistolaisia ja natseja?

Aika erikoinen päättelyketju, mutta tämän sakin mielstä vallitsevassa järjestelmässä ei liene muuta vikaa, kuin ne äänekkäät , vähemmistönä olevat populistit, äärioikeistolaiset ja natsit...

Anonyymi kirjoitti...

Toi pieruraiskausasiantuntija herätti mielessäni kysymyksen.

Jos ja kun pieren yksin ollessani äänekkäästi, niin onko kyseessä naisten sortoa ja raiskauskulttuuria edistävä heteroflatulatiivisen patriarkaatin ylläpitäminen? Pieruraiskaanko silloin poissaolevia? Entä tuleeko soveltavan spedestiikan ja selitteläätön rinnalle myös flatulatiivinen teorianmuodostus?



Anonyymi kirjoitti...

Tärähtäneistön ja vain tärähtäneistön on yllättänyt se, että pieni Suomi ei ole onnistunut siinä, missä mikään maa koko ihmiskunnan historiassa ei ole onnistunut eli islamistisen kulttuurin integroimisessa.

Tähän asti integroimisen yritelmät ovat olleet sosiologisissa ja antropologisissa keinovalikoimissa liikkuvia asioita. Kynnysmattoilua, hyväksikäytettäväksi heittäytymistä, kaksoisstandardien ja erityskohtelun rakentamista... Joo... Ei toiminut.

Jihadismin ja intifadan vääjäämätön ja nopea eteneminen takaa sen, että jatkossa keinovalikoima muuttuu. Biologisemmat lähestymistavat tulevat rinnalle. Erityisesti evoluutio- ja ympäristöbiologian viitekehykseen kuuluvissa menetelmissä Suomi ja suomalaiset ovat aina olleet äärettömän tehokkaista. Niinpä lienee todennäköistä, että integroimisprosessit tehostuvat silloin kun ne kokevat täydellisen laadullisen muutoksen.

Anonyymi kirjoitti...

Media leimaa nykyisin kaikki erimieltä olevat, kokoontumiset ja mielenilmaukset "äärioikeistolaiseksi populismiksi". Sitä toistetaan jatkuvasti. Itse asiassa hallituksemme ja eduskuntamme on nykyisin enemmän kuin äärioikeistolainen ja populistinen. Erimieltä heidän kanssaan olevat ovat aika kirjava joukko erilaisia ihmisiä, sanotaanko nationalisteja, kansallismielisiä, eikä siinä ole mitään pahaa jos puolustaa itseään ja kansallisuuttaan. Jos on, niin hallitus voisi kertoa mikä siinä on väärin? Tai heidät pitää pakottaa kertomaan.

Näiden nuorempien politiikan broilereiden kannattaisi olla enemmän huolissaan siitä, onko heillä enää valtion suojatyöpaikkaa vuonna 2030, saati sopeutumiseläkettäkään. Kun ottaa huomioon maahanmuuttajien lisääntymiskertoimen ja kantaväestön kuolemisen varojen ja hoidon puutteeseen, heidän "työpaikkansa" säilyminen on enemmän kuin epätodennäköistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä kokoomuksen reaktio Brysselin terrori-iskuun on ehkä mykistävin näistä tolkuttomuuksista: "Brysselissä tapahtuu nyt kauheita, mutta samalla on muistettava se rasismi, jota tapahtuu Suomessa joka päivä. Syrjintä, kiusaaminen ja vihapuhe ovat arkea liian monelle."
Kiitos, Yrjö, tästä mielenkiintoisesta listauksestasi!
Terveisin pp

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ymmärrä miksi sitä varatukaani Hanna Snelmannin lausuntoa niin pilkataan.

Toki Japanin kielen merkitystä voisi korostaa kulttuurillisilla, taloudellisilla, poliittisilla jne. syillä. Pitää kuitenkin muistaa, että Somalia on noussut failed state -statukselta nykyiselle tasolleen hyvin lyhyessä ajassa.
- Somaliasta on tullut merellisen rahtiliikenteen suurvalta. Sen laivanvarustustoiminta lähti iha veneiden varustamisesta veläläisillä työkaluilla ja ihan muutamissa tunneissa se hallitsi isoa rahtilaivatonnistoa.
- Myös modernissa orjakaupassa Somalia edustaa maailman kärkeä.
- Viljeltävien virvokkeiden suhteen Somalia ja sen kansalaiset ovat iso toimijaryhmä.
- Tarinateollisuus ja muu narratiivisten sisältöjen bisnes on somalien myötä kohonnut uuteen nousuun. Satubisnes on kasvanut esim. sotebisneksen sisään ihan uudella tavalla.
- Somalian kansalaiset ovat kunnostautuneet myös biotech -alalla. Esim trooppisten tautien tutkimus ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä kovassa vedossa Suomessa kun nyt. Sama pätee myös eksoottisten parasiittien tutkimukseen.

Ja nämähän ovat trendikkäitä kasvuaoloja. Ei niitä sovi väheksyä.

Sitäpaitsi... Kuka olisi joskus 80-luvulla osannut arvata, että esim. orja/ihmiskauppa tulee nousemaan täällä Suomessakin niin isoon mittakaavaan, että sillä on valtion budjettiin ihan miljardiluokan vaikutus?

Lemminkäinen kirjoitti...

EU on tällä hetkellä kuin Tuhnu-Oskarin paskaiset ja reikäiset kalsarit. Jopa Tuhnu-Oskari heittää tällaiset kalsarit pois ja ostaa uudet. Mutta Korpraali Stubb ei tätä tee, koska Korpraali Stubbin mielestä 10 on 90 ja Ei Mulla Muuta. Hyvä esimerkki EU:n reikäisyydestä ja paskaisuudesta on Kreikka. Suomi kantaa Kreikkaan tuohta tuohikontit pullollaan, koska jäsenmaata pitää auttaa ja Kreikka maksaa velkansa takaisin korkojen kanssa, koska Kreikan kansallispankki, "Panttipankki Ouzo & Bouzouki & Zorbas" on luvannut niin tehdä. Korpraali Stubb pelkää Venäjää kuin norjalainen astmaa ja haluaa Suomen Natoon ja hän laskee (koska 10 on 90) että Kreikka tulee auttamaan Suomea kun Venäjä varmuudella (siis 10 ON 90) hyökkää Suomeen. Kreikka on Suomen pelastus tulevina vaikeina aikoina. Ei mulla muuta.

Anonyymi kirjoitti...

Yksittäistapausten määrittelemisestä:

Jos saa tietää osan jostain tapahtumasta eikä tietoosi tullut osa sisällä mitään vihjettä tai tietoa kertomatta jääneestä osasta, niin kyse ei ole yksittäistapauksesta vaan täysin yleistävän ajattelun kautta hahmotettavasta asiasta jos kertomatta jäänyt osa on osittain tai kokonaan pääteltävissä elämänkokemuksen ja yleissivistyksen perusteella.

Jos tietyntyyppisten rikosten yhteydessä googletan paikannimellä ja sanalla VOK ja jos joka kerta tulee osuma, niin kyse ei ole sattumasta eikä yksittäistapauksista. Kyse on täysin yleistettävissä olevasta asista.

Anonyymi kirjoitti...

Tosta ekohipin moraalisaarnasta tuli mieleen outo kysymys:

Miksi ekohipit ja luonnonsuojelijat eivät koskaan kritisoi sosialististen kokeilujen tuhoisia ympäristövaikutuksia? Tai miksi he eivät koskaan tuo esille sitä, että kehitysmaissa toimivinta ympäristönsuojelua on pienkapitalismiin perustuva. Kun joku henkilö tai ryhmä omistaa jotain ja hyötyy sen kunnossapysymisestä, niin se pysyy paremmin kunnossa kuin sen ollessa yhteisomistuksessa.

DuPont kirjoitti...

Olipas siinä pläjäys! En muistanutkaan kuinka hullu tämä vuosi on ollut, eikä ole vielä edes lopussa.

Anonyymi kirjoitti...

"Maahanmuuttajien integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan ehkäisee tehokkaasti ääriajattelun leviämistä. Toimeton ja uskonsa tulevaisuuteen menettänyt ihminen on otollinen kohde terroristien värvääjille. Työ on erittäin tärkeä asia kotoutumisen kannalta."

"Peace Unitedin pelaajat ymmärtävät, että nuorten väkivaltainen radikalisoituminen ei johdu uskonnosta tai ihonväristä vaan vaihtoehtojen puutteesta"

Giulio Meotti: Islamilaiset terroristit eivät ole köyhiä eivätkä lukutaidottomia vaan varakkaita ja koulutettuja

"Mitä paremmin nuoret integroituvat, sitä suuremmat mahdollisuudet on, että he radikalisoituvat. Tätä hypoteesia tukee suuri määrä todisteita". - Eräästä Rotterdamin Erasmus-yliopiston tutkijan raportista.

Ruotsiksi: https://sv.gatestoneinstitute.org/9423/terrorister-fattigdom-fortvivlan

Englanniksi: https://www.gatestoneinstitute.org/9343/terrorism-poverty-despair

Arch

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Sepille, Vasarahammerille, Lemminkäiselle, Soomepoisille Eestist, Ano1:lle, Ekulle, Ano2:lle, Ano3:lle, Ano4:lle, pp:lle, Ano5:lle, Ano6:lle, Ano7:lle, DuPontille ja Archille & kiitos hyvistä kommenteistanne. Näitä tuli nyt sen verran paljon, että jokaiseen erikseen vastaaminen menisi toistamiseksi. Näissä avautumisissahan on kyseessä se, mitä Vasarahammer totesi eli ne ovat ensisijaisesti tarkoitettu uskontunnustukseksi ja osoitukseksi omasta hyvästä moraalista. Lisäksi mukana on varsinkin virkakoneiston edustajilla se, että kuplaa halutaan pitää väkisin pystyssä. Mikä ei ole tietysti ihmekään, sillä jos se puhkeaa, niin sitten aletaan etsiä syyllisiä.

Tuo Soomepoisin Hesari-linkki osoitti, että HS se vaan jatkaa demonien etsintää yhtä aktiivisesti kuin ennenkin eikä se annan tosiasioitten häiritä hyvää läppää. Ja tuo mainittu flatulatiivinen teorianmuodostus tulee epäilemättä olemaan uusi yliopistollinen oppiaine.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen listaus, tässähän ne vuoden ääliömäisimmät lausunnot näiltä monikulttuurin, seksuaalisensitiivisyyden ja tasa-arvon saroilta.

Mikä näitä itseään sivistyneistöön kuuluvina pitäviä oikein vaivaa, eikö heillä korvat kuule mitä suu suoltaa? Eikö yhtään hävetä lukea seuraavana päivänä ulostulojaan kirjallisessa muodossa? Vai aivotko ne siellä ovat off-asennossa? Kuka kehittäisi näille suuhun lapsilukon?

Kummasta saa enemmän hauskuutta ja ajattelemisen aihetta, sunnuntaisesta Kansanradiosta vai näiden korkeastikoulutettujen masentavista aivopieruista jota sitten kaikkien olisi ilmeisesti pakko kirjaimellisesti noudattaa?

Tästä tulikin mieleeni, että jos pieruraiskauksen alkaessa uhrikin pieraisee, niin onko se silloin edes mikään raiskaus? Erittäin epäkorrekti kysymys, mutta vastaus on: Kanada!
tira+

Lemminkäinen kirjoitti...

Integroitumisen helppous ja vaikeus riippuu yksilön identiteetistä ja yksilön identiteetin on muokannut hänen taustansa. Demokraattisissa maissa kasvaneilla ei ole käsittääkseni mitään isompia vaikeuksia integroitua maassa, missä on demokraattinen yhteiskuntarakenne, esimerkiksi jos vaikka suomalainen muuttaa Saksaan. Henkilö, joka tulee toisenlaisesta kulttuuri- ja yhteiskuntarakennepiiristä, niin tällaisella henkilöllä voi olla (ja monesti onkin) ylitsepääsemättömiä vaikeuksia integroitumisessa. Kun tällaisia saman kulttuurin henkilöitä muuttaa esimerkiksi Suomeen, samalle alueelle, niin ryhmänä he eristäytyvät kokonaan valtaväestöstä ja se ihan omatahtoisesti. Ryhmänä he jatkavat oman kulttuurinsa vaalimista ja seuraava ja sitä seuraava sukupolvi voivat vielä olla hyvin vahvasti sidoksissa isovanhempiensa kulttuuritaustaan. Kun toisen ja kolmannen polven mamutaustainen nuori radikalisoituu, niin minun nähdäkseni hän ei radikalisoidu työttömyyden tai jonkun muun negatiivisuuden seurauksena, vaan radikalisoituminen johtuu hänen omasta kulttuuritaustastaan. Arvot, mitkä radikalisoitunut nuori on omaksunut omassa kulttuuriryhmässään, niin nämä arvot voivat poiketa erittäin rajusti arvoista, mitkä ovat vallitsevan kulttuurin arvoja ja kulttuurikolarista seuraa mahdollinen radikalisoituminen. Valitettavasti Kukkahattusuvakkiemakot eivät tätä ymmärrä. He kuvittelevat että olemme kaikki samanlaisia, mutta sitä me emme nimenomaan ole, vaikka kuulummekin samaan ihmislajiin.

Anonyymi kirjoitti...

Joku on kritisoinut kolmannella kotimaisella tuota flatulatiivista teorianmuodostusta ihan asiallisesti perustellen.

http://www.city-journal.org/html/real-war-science-14782.html

Anonyymi kirjoitti...

Aika tymäkän paketin sitä itseään on Ykä laittanut yksiin kääreisiin! Omasta mielestäni tuo Kokoomuksen ”kannanotto” Brysselin iskuihin kelluu kikkareista korkeimpana., seuraaville sijoille pääsevät Kolehmainen & Co. pääkallonmetsästäjineen.
On halvatun pelottavaa havaita, kuinka nopeasti tilanne on eskaloitunut ja millaisessa vapaapudotuksessa nyt ollaan moraalin, rationaalisen ajattelun ja terveen järjenkäytön kanssa… alati pessimistinä myös pelkään, ettei pohjakosketusta ole vielä edes otettu.

Semmoinen havainto, että lukijoittesi kommenttien määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana. Minusta tämä on hyvä asia - kunhan vain se ei jumiuta koko blogin pyörittämistä ja/tai haittaa uusien kirjoituksien syntymistä. Arvelisin, että näinä mielipuolisina aikoina kaikkinainen yhteydenpito samanmielisten kanssa valaa uskoa siihen, etteivät aivan kaikki ihmiset ole menettäneet järkeään eikä kaikkia ole onnistuttu indoktrinoimaan monikulttuurisuutta palvoviksi zombieiksi/kuhilaiksi…
Jälleen kerran, kiitos mainiosta kirjoituksesta.
T. Riku Raunioilla

Juha kirjoitti...

HS kertoo tänään seuraavaa:"Sharia-tuomioistuimia on ehdotettu Suomeenkin – Islam-tutkija Hämeen-Anttila: On virheellistä ajatella, että sharia olisi kivikautinen laki"

Minä kun olen kuvitellut, että sharia perustuu järkähtämättä muuttumattomiin n. 1500v vanhoihin teksteihin. Eli se ei moderneista kotkotuksista huolimatta paljoa muutu miksikään. Toki, tuolloin oltiin jo kaukana kivikaudesta, mutta arkipuheessa kivikautinen on joustavampi määre jollekin varsin vanhalle asialle, joka ei enää liity moderniin elämään. Tai jotain, en tierä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, Lemminkäiselle, Anolle, Rikulle Raunioilla ja Juhalle & kiitos kommenteistanne.

tira+: Se, mikä niitä vaivaa askarruttaa itseänikin ja olen asian tiimoilta tehnyt jo yli kaksikymmentä ymmärrysharjoitusta. Mutta en ole vielä hahmottanut pohjaideaa. Osahan heistä on tietysti opportunisteja jotka veikkaavat voittavaa hevosta ja yrittävät epätoivoisesti pitää kiinni vallitsevasta systeemistä koska muutenhan he menettäisivät kaiken. Osa taas sitten on niin kerta kaikkaan elämästä vieraantuneita että ne uskovat oikeasti latelemaansa kumbayaan. Sanoisin, että tuo Tytti Tuppurainen on yksi heistä ja niin kuin jutussakin totesin, hänestä saattaa oikein huonolla tuurilla tulla Suomen seuraava pääministeri.

Lemminkäinen: Jaa… eipä mulla tuohon oikein lisättävää ole. Olen samaa mieltä. Ja tämä on nähty tässä muutamien kymmenien vuosien aikana mutta ne ihmiset joilla valta on eivät näkemästään ole mitään oppineet.

Ano: Kiitos linkistä.

Riku: Kiitos sinullekin. Minä nostaisin tuon Kolehmainen & Co-viritelmän ykköseksi. Kokoomuksen avautuminen oli kuitenkin vain jonkun sortin julkilausuma, tosin äärimmäisen vastenmielinen sellainen. Poliittinen poliisi taas tarkoittaa viranomaistoimia, jotka suunnataan aivan tavallisia kansalaisia vastaan.

Kommenttien määrä tosiaan nousee pikkuhiljaa, samoin kuin lukijoidenkin. Tosin marginaaliblogihan tämä on vieläkin. Ei lisääntynyt kommentointi haittaa kirjoittamista. Pyrin edelleenkin vastaamaan kaikille ja tällä kommenttimäärällä se onnistuukin. Ja arvostan kommentteja, niin kuin varmasti kommentoijat ja lukijat. Tämä blogi on yksi samanlaisista blogeista eli virtuaalisista Veijo Esson baareista missä voidaan turista rauhassa.

Juha: Tuo Hämeen-Anttila on kyllä ihme jätkä. Se etsii, löytää ja tarvittaessa keksii islamista sen, mitä voi pitää jonkunlaisena täysin inhimillisenä länsimaiseen maailmaan aivan helposti sopeutuvana ideologiana ja unohtaa tyystin sen, mitä käytäntö on. Ja juu, eihän sharia kivikautinen ole, kyllä siellä metalli tunnettiin jo sen pedofiiliprofeetan aikaan mutta vertaus kivikauteen on silti osuva. Tai ehkä sittenkään ei. Kivikaudella oltiin varmasti väkivaltaisia, mutta tuskin silloin tällaista järjestelmällistä lahtaamisideologiaa oltiin kehitetty.

Anonyymi kirjoitti...

Hämeen-Anttilan toiminta viittaa siihen suuntaan, että hän on saattanut sekoittaa islamilla päänsä ja kääntyä muslimiksi. Ainakin hän yrittää ajaa islamia länteen kaikin epärehellisin keinoin. Taqiyya, tawriya ja kitman ovat hänellä täydessä käytössä. Voi olla jopa murunakin, mutta jos on, niin se ei näy niin selvästi.

http://www.islam-watch.org/home/139-louis-palme/1095-knowing-four-arabic-words-may-save-our-civilization-from-islamic-takeover.html

Snowcamo kirjoitti...

"Hämeen-Anttila: On virheellistä ajatella, että sharia olisi kivikautinen laki"

Nyt, Juha ja Ykä, missasitte Hämeen-Anttilan pointin kokonaan. On virheellistä ajatella niin. Ja ensi vuonna samaan aikaan peräti rikollista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Snowcamolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: En osaa arvioida, mitkä ovat syyt Hämeen-Anttilan toiminnalle. Mitään hyvää niistä ei kyllä seuraa. Kiitos linkistä.

Snowcamo: Saatatpa olla asian ytimessä.

Hep0nen kirjoitti...

Katson harvemmin televisiota mutta eilen illalla erahdyin surffailemaan kanavilla. Päälle sattui fst ja muotokuvassa Börje Mattson. Tämä muotokuvadokumentisarja on nähtävissä ylellä. Näin ko. jaksosta vain muutaman viimeisen minuutin, mutta siinä Hra B tunnusti väärentäneensä lukemattomia maahantulopapereita saadakseen muilutettua "pakolaisia" maahan, siis porukkaa jolla ei olisi tänne mitään asiaa, miksi muuten väärentää? Seuraavaksi B selosti miten kulttuuri on rikkaus, kuvaa lapsista leikkimässä uimarannalla, sitten valittaa miten on saanut maahan auttamiltaan ihmisiltä vihaista palautetta kun arki Suomessa onkin osoittautunut joksikin aivan muuksi kuin kuviteltiin, sekä joiltakin "kotimaisilta ryhmittymiltä". Silti ukolla ei vain sytytä.
Ylen mainostekstin mukaan B:n toimintaa on aina ohjannut vahva käsitys oikeasta ja väärästä. Jos minä väärennän julkisen asiapaperin seurauksena on sakkoja tai linnaa, aiheutetun vahingon suuruudesta riippuen. Ja tässä ukko myöntää telkkarissa aiheuttaneensa epärehellisyydellään Suomelle satojen tuhansien, kenties miljoonien vahingon. Eikä kukaan tee mitään. Miksei hän ole linnassa?
Lopputeksteissä vielä mainittiin B:n ansioluettelo, mukana valkoisen ruusun ritarikunnan kunniamerkki, en muista tarkemmin mikä kun alkoi näkö sumentua vitutuksesta ja piti paeta parvekkeelle tupakille. Väärennöksestä tavikselle linnaa, Börjelle mitali. Ei prk.. vtsn arg.. AAAAAAAAARRGH!! AAAAAAAAAAAAAARGH!

Sori oli pakko jonnekin avautua.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan uskomaton kooste taas Ykältä, kiitos.

Tulipa vaan mieleen, että eikö se olisi toisaalta hyvä, jos Tytti Tuppuraisesta tulisi SDP:n uusi puheenjohtaja? Ihmistä, joka on keksinyt ehdottaa mm. veteraanistatusta Syyrian sodasta palaaville ja kymmenkertaista pakolaismäärää, ei kai kukaan järjissään oleva rividemarikaan voi ottaa tosissaan ja voisi aiheuttaa joukkopaon toisiin puolueisiin ja sitä kautta rökäletappion seuraavissa vaaleissa. Jos Tuppurainen omien sanojensa mukaan keskittyy ihmisoikeuksiin ja EU:hun, hänen istuttamisensa pääministerin pallille olisi sulaa hulluutta. Voisi myös olla siltä pallilta äkäisempi lähtö kuin Suomen ensimmäisellä naispääministerillä. (Lähtölaskenta on tainnut alkaa Merkelilläkin, viimeinkin!) Mutta ehkä ihan kaikkea hulluutta ei tosiaan ole vieläkään nähty eikä kuultu. Itsenäisyyspäivän vietto on seuraava etappi, joka voi aiheuttaa sellaisia tapahtumia ja ulostuloja, että täällä Voiman Pimeällä Puolella leuat taas loksahtavat.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hep0selle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Hep0nen: Avautuminen julkaistu ja vittuuntumiseesi osallistuttu. Tää oli hyvä esimerkki Suomea piinaavasta sairaudesta. Prkkll.

Rouva Ano: Olet osaltasi oikeassa mutta kun minä vähän pelkään, ettei demareitten puoluekoneistossa enää niitä järjissään olevia rividemareita pahemmin ole. Se pulaaki alkaa olla omassa kuplassaan elävien akateemisten naisten puolue. Jäämme seuraamaan itsenäisyyspäivän tapahtumia. Oletusasetus on, että kansallismieliset marssivat rauhallisesti ja takkutukat riehuvat ja kun media uutisoi niin se meneekin niin että uusnatsit riehuivat ja takkutukat protestoivat.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä maa pitää rakentaa uudelleen konkurssin kautta. Ehdottaisin verojen maksu lakkoa.
Teidät pakottaa verojen maksuun vain teidän velkanne, maksakaa velat ja sanoutukaa irti työpaikoista, ei veroja.
Kasvattakaa itse ruoka, tehkää hommia....kuten parhaaksi näette...
Ottakaa lapset pois koulusta, perustakaa omat opetusringit... palkatkaa opettajat, antakaa omat "monikulttuuriset" opetusohjelmat, heittäkää hemmettiin nämä pitkälle koulutettujenkyvyttömien puolueliitin Ohjelmat...
Toimikaa paikallisesti, ajatelkaa globaalisti.
Hallinto ei pyöri ilman veromarkkoja.
Tämä ei muuten palaudu normaaliksi, kuormasta syöviä besserwissereitä on liikaa!

Becker kirjoitti...

Absurdistanissa jo jonkun aikaa asuneena ja tätä mielipuolista touhua seuranneena, aina silloin tällöin tuli mieleen, että mitään lähellekkään vastaava ei Suomessa voi kertakaikkiaan tapahtua. Ja jumalauta, miten sitä saattoikin yliarvioida suomalaisten päättäjien tolkun määrää noin rajusti yläkanttiin. Tässä piti alkaa funtsimaan maailmankuvaansa aivan eri kantilta.

On nää niin karmeita esityksiä, että olis kai pitänyt se Kossupullo avata, mutta murheeseen ei voi ryypätä, sillä murheet oppii uimaan. Jatkoa seurataan mielenkiinnolla, sillä tulevaisuus näyttää olevan tapahtumarikas.

Pressamme on alkanut sparraamaan suomalaisia tulevaan 100-vuotis itsenäisyyden menettämisjuhliin. Ollaan kuulemma niin helevetin onnellista ja fiksua kansaa.
Asiat on monessa suhteess pahasti päin persettä, mutta poliittinen aateli se jatkaa tuota jargonia. Meneppä Sauli kertomaan tämä ilouutinen vaikka tuonne leipäjonoon, tai alle minimtulon elävälle eläkeläiselle, tai paskoissaan makaavalle vanhukselle.
Tai kolikoita laskevalle omaishoitajalle, kyllä näitä hyvinvointikansalaisia riittää.
Kun katsoo peiliin, niin sieltä näkyy kuulema menestys. Minä kyllä näen idiootin, joka niin pitkää uskoi hallinnon moraaliin. Näin siis puhuu mies, joka möi suomalaiset velalliset viidesosalla velkojen määrästä ulkolaiselle perintäfirmalle ja
otti euron käyttöön kertomatta siitä mitään ja perustuslain vastaisesti.
Kyllä suomalaisella varmaan menee hyvinkin, mutta ne eivät enään asu Suomessa.

Tuppurainen pääministeriksi? No onhan tässä kaikenlaista nähty, mutta jotain rajaa sentään pitää pelottelullakin olla. Menee jo yöunet, vaikka täällä asunkin.

QroquiusKad kirjoitti...

Kivikautisista kulttuureista kun puhuttiin, tulivat mieleeni asteekit, jotka eivät tunteneet kuin kullan ja hopean. Sitten lunttasin Wikipediasta ja siellä mainittiin heidän alkaneen ottaa ensiaskelia kuparin ja pronssin käsittelyssä 1500-luvun alussa. Heidän aseensa ja työkalunsa kuitenkin olivat obsidiaania, ja niillä he saivat aikaan sellaista jälkeä, ettei espanjalaisia ehkä ole välttämättä syytä soimata siitä, että he lopettivat asteekkien hilpeät kulttuuririennot rituaalisotineen ja ihmisuhreineen.

Hämeen-Anttila on todella kiehtova tapaus. Olen muutamankin kerran miettinyt, miten mahtavaa olisi päästä kurkistamaan hänen päänsä sisälle. Olisiko siellä vahva usko julistamaansa epäevankeliumiin, vai riehuuko siellä saastainen ilo länsimaiden perikadon edistämisestä, ja jos näin, niin miksi?

Julkilesbojen islamisaation edistämisvimmasta minulla on lohduton käsitys: he tekevät mitä tahansa, mikä vain voi tuottaa vahinkoa valkoiselle heteromiehelle, jota he vihaavat yli kaiken. Sillä ei ole merkitystä, että he menettävät siinä tukensa ja turvansa, jonka olemassaolon he todennäköisesti tiedostavat mutta haluavat sen ainakin julkisesti kiistää. Ja mikäpä niin tehdessä, koska he ovat mukavoituneet luottamaan siihen, että voivat koska tahansa juosta VHM:n selän taakse piiloon. Ainakin osa heistä ei luultavasti enää edes pysty kuvittelemaan tilannetta, ettei VHM:n selän taakse enää pääse kun heitä ei ole tai ne selät ovat niin kapeita, ettei sinne enää voi piiloutua.

Ukkeli kirjoitti...

Maailmanlopun meiningiltä tämmöiset vaikuttavat. En kaikkia muistanutkaan, ehkä tuo kokoomuksen viserrys Brysselin pommista oli oksettavin. Kokoomus mainosti ennen vanhaan isänmaallisuuttaan, Hesarin pilapiirtäjä Kari Suomalainen piirsi kokoomuksen kypäräpäisenä pappina. Jos eläisi, niin miten Kari piirtäisi kokoomuksen nyt? Olisiko sutki käytettyjen autojen kauppias, takuu katoaa, kun takavalot häipyvät? Entäpä demari? Kari piirsi demarin laihana duunarina, kommari oli resupekkaduunari, kepu lihava maajussi, ruotsalainen pikkuvirkamies, bättre folkia.

Elämme kummallisia aikoja. Tulee Neuvostoliiton loppuajat mieleen. Kun Iso-Britannia lähtee EU:sta ja Italia äänestää uudistuksille ei, Ranska Le Penin presidentiksi ja Saksa Merkelin eläkkeelle, niin Eurooppa on ensi vuonna yhtä hullun myllyä. Martin Armstrong ennustelee mallillaan ensi vuodelle täydellistä poliittista mullistusta kautta maailman, oikeaa hullua vuotta. Ken elää, se näkee. Voi meilläkin takit kääntyillä vielä moneen kertaan.

Jos Soini olisi valinnut toisin ja lähtenyt Faragen kelkkaan, niin nyt voisi persuilla olla oikea pelin paikka. Soini veikkasi väärää hevosta.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Jottei kenenkään verenpaine pääsisi laskemaan liian alas, niin tässä se Mattssonin Börjen muotokuva: http://areena.yle.fi/1-2120066#autoplay=true

Vielä on 25 päivää aikaa korottaa verenpainetta. :D

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Beckerille, Qroquius Kadille, Ukkelille ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Luulen, että tällainen toiminta alkaa pikku hiljaa yleistyä. Aikanani olen vastustanut veronkiertoa. Nykyisin asia on minulle yksi lysti.

Becker: Kerrassaan hyvin kommentoitu. Ne mainitsemasi ihmiset, joille Saulin pitäisi kertoa ilouutistaan ovat niitä ihmisiä, joita Suomen valtiolle ei enää ole edes olemassa. Yöunien menettämisen uhallakin totean, että Tuppurainen pääministerinä on täysin mahdollisuuksien rajoissa. Ihmiset valitettavasti hakee turvaa tutuista asioista ja tällä menolla demarit voittavat seuraavat eduskuntavaalit.

Qroquius Kad: Eikös ne atsteekit olleet juuri se intiaanikansa joka oli silmiinpistävän sadistinen ja väkivaltainen? Hämeen-Anttila on minullekin mysteeri. Sen mitä julkilesboista (tai ainakin yhteiskunnallisesti aktiivisista sellaisista) kerroit pitää paikkansa. Ja kun ne eivät kerta kaikkiaan tajua, että ilman VHM:n tekemiä veromarkkoja he eläisivät peruspäivärahalla joka ikinen.

Ukkeli: Niin… minkälaisia olisivat uudet karikatyyrikuvat? Täytyy ottaa ihan itsekin mietittäväksi. Kypäräpapinhan kokoomus on jo aikaa sitten ampunut, paloitellut ruumiin ja haudannut palat eri puolelle Suomea ettei niitä koskaan löydettäisi. Kun näitä kummallisia aikoja eletään, niin historiasta löytyy lohtu. Itäblokkia pidettiin ikuisena. Ja se, kuinka nopeasti se sitten romahti yllätti kaikki. Historia ei ole loppunut. Muutoksia tapahtuu. On toki selvää, että hallitseva järjestelmä pitää kiinni vallastaan. Niin piti Neuvostoliittokin. Ja sekin romahti. Se herättää toivoa kaikessa tässä toivottomuudessa.

VNV: Kiitos linkistä. Pitää ottaa verenpainelääke ja ottaa sitten tuo työn alle.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Täytyypä jatkossa bussilla (tai muilla julkisilla kuljetusvälineillä) kulkiessa mennä aina istumaan jonkun mielensäpahoittajan viereen vaikka koko bussi olisi muuten tyhjä. :D

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/arjen-rasisti-ei-istu-edes-taydessa-bussissa-viereeni-vihapuheesta-seminaari-suurelle-yleisolle/6191406

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon demarikuvagalleriaan tuli tänään uusi kasvo, espoolainen Jukka Lahti. Lapsipornoako lie levittänyt, tutkinnassa ja joku kuva/videovarkaus. Puolueet ovat ahneuksissaan hyväksyneet ketä vain listoilleen ja tässä saadaan varmaan lisää vielä näitä paskacaseja luettavaksi.

Toinen juttu on millä osaamisella pikkukuntapoliitikkoina itseään pitävät tekevät ymmärtämättömyyttään päätöksiä vaikkapa soteleikkauksista. Esimerkkinä helsinkiläisten Guggenheim, veikkaan ettei porukka ymmärrä mitä maksaa.Kunta-asiat hoituisivat parhaiten ilman politiikkaa.Mihin niitä tarvitaan, jos viranhaltijoiden rekrytointi vain onnistuisi?

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Sen verran oli hapokasta luettavaa, että yhdellä kertaa en saanut kaikkea alas. Olen ollut aika pessimistinen siitä miten asiat Suomessa menee, mutta huomaankin nyt olleeni optimisti; asiat näyttävät olevan vielä paljon huonommin ja tahti vain kiihtyy. Aika moni noista lausunnoista on sellaisia, että selväjärkisten maassa olisi kaveri viety nopeasti hoitoon tai ainakin tarkistettu lääkitys.

Vaan tuossa Maijankin mainitsemassa Jukka Lahden tapauksessa näemme yhden ennakkomerkin. Mitä tahansa tapahtuu poliisi vie nykyisin ensin aseet pois. Ei tarvitse olla edes yhtään vainoharhainen tajutakseen, että heti kun joku saa Yrjön kaltaisen vihakirjoittajien nimen selville on rikosilmoitus tehty tunnissa ja seuraavana aamuna poliisi saapuu hakemaan aseet parempaan talteen. Sitten juttua tutkitaan verkkaisesti kunnes viiden vuoden päästä hovista tulee vapauttava tuomio jonka jälkeen saa alkaa sitten käräjien kautta hakemaan aseitaan takaisin.

Vaan on tuo Hämeen-Anttila silti tässä sekopäisten porukassa ihan omaa luokkaansa: seikat jotka Suomen laissa aiheuttaisivat feministeille kuolemaan johtavia verensyöksyjä ja olisivat normaalien ihmistenkin mielestä törkeän epätasa-arvoisia ovat sharia-laissa vain "epäsymmetrisiä".

Anonyymi kirjoitti...

Morjensta Ykä!
Tulipa taas mieleen eräs näistä eliitin rakkaista aivopieruista suunnitteilla oleva Guggenheim-museo... Näyttää, että julkisuudessa on jätetty jotain (jälleen) kertomatta. Museo ei tulisi olemaan taiteelle pyhitetty kulttuurin temppeli vaan sen toimintamalli olisi suomalaisen designin esilletuonti.

Tämä tulee selväksi Guggenheimin Helsingin konsepti- ja kehitysselvityksen* sivulta 7 :

"Selvitystyön aikana tuli selväksi, että Guggenheim Helsingin tulee olla jossain määrin
perinteinen museo, mutta sen on myös laajennettava prosessien ja presentaation
rajoja. Tämän se voi saavuttaa, jos museosta onnistutaan muokkaamaan keskeinen
kohtauspaikka, jota kaupunki kovasti tarvitsee. Vertailevan analyysin tulokset osoittavat,
että olemassa olevat laitokset tuovat hyvin esiin suomalaista ja pohjoismaista taidetta, mutta
Suomen merkittävät saavutukset arkkitehtuurin ja muotoilun saralla jäävät vähemmälle
huomiolle. Helsinkiin suunnitteilla olevan Guggenheim-museon haasteena olisikin tuoda
nämä työt kaikkien saataville niin, että suhteutetaan suomalainen näkökulma ja estetiikka
maailmanlaajuiseen viitekehykseen."

Eli museossa emme tulisi näkemään Picasson tai Dalin, jne teoksia vaan pääsisimme pällistelemään Fiskarssin saksia ja Kukkapuron jakkaroita... Suomessa on jo Desingmuseo** aivan Helsingin ydinkeskustassa mutta jostain syystä se ei ole mikään yleisömenestys, kenties tämä Guggenheim-vedätys onnistuu paremmin. Sijaintinsa puolesta homma saataisiin toimimaan todella näppärästi niin, että kaikki liikenne laivoihin ja niistä pois ohjattaisiin kulkemaan museon läpi ja näin kävijämäärät saataisiin toivotulle tasolle.

-Ink Visitor

*https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/8d/8dfd522410e4d0dbd9cc1899dc75b166764d7d17.pdf

**http://www.designmuseum.fi/fi/

Wanha Ämmä kirjoitti...

Kun olen seurannut tätä trans-keskustelua ja sitä pähkähulluutta, mihin trans-pöhköys on tässä maassa mennyt, minulle tulee eittämättä mieleen Aisopoksen satu häristä ja vankkureista. Härät kiskoivat raskaasti kuormattuja vankkureita ja pyörät ja akselit kitisivät ja vinkuivat. Lopulta härät hermostuivat ja mylväisivät akseleille, että hiljaa nyt siellä, me teemme kaiken työn ja kärsimme eniten ja olemme ihan hiljaa.

Ne, joita asia koskettaa omakohtaisesti (me transsukupuoliset) emme ole nimittäin lainkaan mielissämme siitä, mihin tämä trans-fanittaminen on mennyt. Meille tämä asia on elämän ja kuoleman kysymys, ei ideologinen, kuten suvakeille. Me kärsimme eniten ja valitamme vähiten. Ne ovat aivan toiset tahot, jotka meidän "puolestamme" ulvovat.

Meille transsukupuolisille tämä kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä nimittäin sopii oikein mainiosti, koska tiedämme asian aivan liian kipeästi omalta osaltamme. Ainoat asiat, mitä yhteiskunnalta tosiasiallisesti haluamme, on asianmukainen hoito transsukupuolisuuteen, tieteellinen ja ei ideologinen suhtautuminen asiaan ja se, että saamme olla turvassa väkivallalta. Kaikki muu on pelkkää höttöä.

Suvakit julistavat suureen ääneen pitävänsä puoliamme ja ajavansa asiaamme. Todellisuudessa he ajavat omaa agendaamme ja me olemme heille pelkkä keppihevonen, kesäkissa joka heitetään pois kun talvi tulee.

Nyt kun kaikkien niiden tuskan vuosien jälkeen olen saanut olla nainen viimeiset kaksikymmentäjotain vuotta, niin antakaa minun olla sellainen - älkääkä pakottako minua identifioitumaan transsukupuoliseksi, varsinkaan vastoin tahtoani. Teette meille sillä vain aivan uskomattoman karhunpalveluksen.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tarvinnut odottaa edes itsenäisyyspäivää. Kukkelihankkeen menestymisestä kuullaan vielä myöhemmin illalla, mutta sattuipa sitä ennnen silmiin varsinainen oivallus ja aivopieru, jonka osallisena ovat mm. opetusministeriö, Jyväskylän yliopisto ja feministinen ajatushautomo Hattu. Keväällä nimittäin jaetaan maan kaikille yhdeksäsluokkalaiselle kirja "Meidän kaikkien tulisi olla feministejä" , jonka on kirjoittanut nigerialainen nainen omista kokemuksistaan Nigeriassa ja Yhdysvalloissa. Tässäkö on eväät meidän palkitun koululaitoksemme koulunsa mahdollisesti lopettavalle nuorelle? Minulla jäi taas kerran suu auki.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Guggenheimista tuli mieleen palanen liiketoimintahistoriaa:

Kauan sitten solariumit olivat uusi juttu. Harvat solariumsalit tuottivat hyvin. Sitten kaikki mielikuvituksettomat idiootit päättivät ruveta solariumyrittäjiksi. Sen jälkeen kukaan ei tienannut enää mitään. Konkurssit korjasivat solariumsalit pois.

Sitten joku huomasi että lukuisten ravintoloiden seassa ei ole juuri yhtään keskikaljabaareja. Hän perusti keppanakolon ja tienasi hyvin. Jo matki. Ja toinen ja tuhat muuta mielikuvituksetonta idioottia perssä. Lopulta suurin osa keppanabaareista oli konkurssijonossa.

Ja pizzapaikat. Niitä tuli muutama. Uutuudenviehätys + hyvä laatu => hyvä tuotto. Kohta niitä oli tuhansittain. Ja...

Ja jossain välissä joku perusti Guggenheimin. Ja se oli uutta, ihmeellistä ja sai huomiota. Se menestyi hyvin. Sitten kaikki maailman mielikuvituksettomat idiootit päättivät perustaa ikioman Guggenheim-pizza-solarium-kebab-keskiolutkahvilansa. Ja....

Beckerille hatunnosto tosta "murheet oppii uimaan" -heitosta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Maija Virtaselle, Keski-ikäiselle pikkupojalle, Ink Visitorille, Wanhalle Ämmälle, Rouva Anolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Mitenkä minusta tuntuu, että jos somalinaisen viereen menee istumaan niin se puolestaan saatetaan mieltää tunkeilemiseksi? Merkittävää tuossa jutussa oli muuten vielä se, että poliisin edustaja kuvittelee, että tämän poliittisen poliisin perustamisella saadaan aikaan lisääntyvä luottamus poliisia kohtaan. Saadaan ehkä, mutta kuinka suuressa väestönosassa?

Maija Virtanen: Monessa kunnassa muuten asiat tavallaan menevät ilman politiikkaa, sillä viranhaltijoitten esitykset menevät valtuustoissa läpi ilmoitusasiana. Mutta täytyy sanoa, että demareilla alkaa olla pirun huono tuuri noissa ehdokasvalinnoissaan. Ei silti, ei käy yhtään sääliksi.

Keski-ikäinen pikkupoika: Joo, kyllä tuosta aseitten viemisestä on tullut jo automaatio. Itseltäni ne vietäisiin ilman muuta ja niin kuin olen todennut, niin lainkuuliaiselle ihmiselle kyseinen prosessi itsessään on jo rangaistus. Minkä poliisi oikein hyvin tietää.

Ink Visitor: Kiitos noista lisäyksistä. Guggenheimia voisi alkaa nimittää Suomen kalleimmaksi pakkoneuroosiksi. Nythän ne siellä valtuustossa vääntävät asiasta kättä. Toivottavasti järki voittaa.

Wanha Ämmä: Kiitän viestistäsi ja toivotan sinulle kaikkea onnea ja menestystä elämässäsi.

Rouva Ano: No voihan helevetti. Mitenkäs iso se ysiluokkalaisten määrä nyt on? Joku 50 – 60 tuhatta? Siinä taas tungetaan rahaa murrin perseeseen.

Ano: Tuo oli erittäin hyvä vertaus.

Anonyymi kirjoitti...


Matia Turkkilan pitkään juttuun.

http://www.hs.fi/paivanlehti/12112016/a1478843294366


Ainakin valtamedia yrittää syöttää maahanmuuttomyönteisyyttä.

http://www.hs.fi/paivanlehti/15112016/a1479098247494


Vai ei ole mitään...

http://aijaa.com/bdn26Z


Näitä riittää, olen ottanut kuvan jotain
niin positiivista.


http://aijaa.com/egDbwb

http://aijaa.com/dDBLSq


https://www.s-kanava.fi/web/s-ryhma/uutinen/sok-sijoittaa-fimin-avulla-miljoona-euroa-maahanmuuttajien-tyollistamiseen/3119075_384136

Anonyymi kirjoitti...

Kaupunginvaltuusto torppasi Guggenheimin äänin 53-32 Jeeeee!

Keski-ikäinen pikkupoika kirjoittaa nykyisen toimintamallin.
Metsästäjältä tai urheiluampujalta viedään aseet kostoksi jo pelkästä epäilystä ilmaisuista, jotka eivät mahdollisesti ole PK, (poliittisesti korrekteja) ellei nyt ihan vielä niin ainakin tulevaisuudessa (ennen kumousta). Urheiluammunnan harrastajana omistan kaikkien asefobistien kauhun, itselataavan pistoolin, mistä lehdistö viljelee harhaanjohtavaa termiä automaattipistooli. Urheilupistoolin ampumamatka on 25 m ja patruuna pitkä ja kaliiperi 22. Sarjatulta ampuvaa pistoolia kutsutaan konepistooliksi! Sellainen on automaattipistooli.

Kolme vuotta kannaksella viettänyt isäni tapasi kutsua rintamalla kantamaansa Parabellumiaan (7,65 mm) henkiseksi tueksi mettäpaskalla. Sama ase oli isoisälläni mukana siinä ensimmäisessä kähinässä Viipurissa kun ryssä ajettiin maasta 1918.
Hän vaihtoi siellä Ukko-Pekka kiväärinsä Viipurin asevarikolla aitoon Winchesteriin. Siinä meillä junioreilla oli silloin aikoinaan, sen ensi kertaa nähdessämme, ihmettelemistä. Länkkäreistä tuttu kapistus himas oli junnuna kova juttu.

Meni hieman ohi aiheen, sori siitä. :)

Arch

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Archille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitos linkeistä. On jokseenkin huvittavaa, kun media suoltaa propagandaa minkä ennättää ja sitten kun joku asiasta huomauttaa niin se närkästyy ja väittää ettei me mitään propagandaa suolleta.

Arch: Onneksi siellä valtuustossa sentään vielä jonkunlainen järki toimii. Minulla muuten on melkein yhtä hirmuinen kakskakkonen pienoisrevolli. Meneehän siihen rullaan yhdeksän kutia.

Anonyymi kirjoitti...

Näin se asia on Yrjö nähtävä että meillä on enää jäljellä vain yksi totuus, tämä virallinen totuus, ja sitä ei saa kukaan millään tavalla kyseenalaistaa.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein terhakkaa tekstiä. Kiitokset. Naurattaa vaikka oikeastaan pitäisi itkeä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Näinhän se valitettavasti on.

Ano2: Kiitokset sinullekin. Naurua kyynelten läpi.