torstai 1. joulukuuta 2016

LAPAMATO

eli tietynlainen takautuma

Vuosien varrella tässä blogissa on tullut kommentoitua eräitäkin kertoja niitä uusviisauksia mitä meille tavallisille kansalaisille ovat ladelleet ns. tiedostavat yksilöt joita voisi pitää eräänlaisen uusrälssin edustajina. Tähän rälssiinhän kuuluu niin poliittisen kuin virkamieseliitin edustajia, yhteiskuntataiteitten tutkijoita, toimittajia ja kaikenkarvaisia ngo-organisaatioitten ammatti- ja tapaloukkaantujia.

Heillä on pari yhteistä piirrettä. Ensimmäinen on tietysti se, että he pyrkivät kiivaasti valistamaan nimenomaan meitä tavallisia, heidän mielestään ei tarpeeksi valveutuneita kansalaisia ja yrittävät saada meidät omaksumaan heidän mielestään oikean arvo- ja ajatusmaailman. Tähänhän kuuluu tietysti se perusajatus että Suomeen täytyy saada aina vain lisää etnisesti edistyksellisiä ulkomaalaisia. Sillä jo se itsessään on edistyksellisyyden merkki, se täytyy hyväksyä itsestään selvyytenä ja jos siihen kysyy perusteluja, syyllistyy tarkemmin määrittelemätöntä kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Jos etnisesti edistyksellisiä ulkomaalaisia ei tulisi niin silloin ne jäisivät tulematta ja sitähän ei tiedostavan ihmisen ego kestä. Sillä etnisesti edistykselliset maahanmuuttajat eivät ole heille varsinaisesti ihmisiä, vaan käveleviä solidaarisuuspokaaleita jotka ruokkivat tiedostavan ihmisen egoa jo pelkällä olemassaolollaan ja tietysti mahdollistavat myös egoa ruokkivan puolestaloukkaantumisen.

Lisäksi meidän tavallisten sukankuluttajien täytyisi omaksua mahdollisimman feministinen maailmankatsomus. Tietysti oikea sellainen ja sillähän ei ole minkäänlaista tekemistä varsinaisen sukupuolten tasa-arvon kanssa, vaan lähinnä siinä on kyse siitä, että maailmankaikkeuden keskipisteenä ovat yleiset ja yhtäläiset kaikkien kiusaksi levitettävät pms-oireet sekä se, että naisen täytyy saada jos se tahtoo. Ai saada mitä? No ihan mitä hyvänsä. Koska se on nainen.

Sitä myötä meidän täytyisi myös oppia ja hyväksyä, että kaikenlaiset yhteiskunnalliset toimintatavat määritellään mahdollisimman pienten seksuaalivähemmistöjen mukaan ja sitä myötä meidän tavallisten heterojen tulisi hyväksyä sekin, että me emme ole enää heteroja vaan meidät on uusmääritelty cis-seksuaaleiksi meiltä asiasta mitään kysymättä. Lisäksi tietysti tiedostavan uusrälssin valistustehtävänä on mitätöidä, nollata, halventaa ja kääntää päälaelleen kaikki ne perinteiset arvot jotka ovat meidän sivistymättömien ihmisten sydäntä lähellä ja joilla – noin ohimennen sanoen – on saatu aikaan melko mainiosti toimivia yhteiskuntia joita tiedostavat yksilöt pyrkivät parhaansa mukaan rappeuttamaan. Siinä melko hyvin onnistuen.

Toinen yhteinen piirre tälle uusrälssille on se, että se on elämässään täysin riippuvainen juuri siitä tavallisten kansalaisten massasta jota se sekä ammatikseen että ideologisena elämäntehtävänä katsoo nenänpieltä pitkin. Mikäli uusrälssi lakkaisi olemasta ja sen niin sanottu elämäntyö olisi jäänyt tekemättä, ei tavallinen kansalainen panisi asiaa merkille mitenkään, koska sillä ei olisi mitään vaikutusta. Muuta kuin ehkä se ihmeellinen tunne, että mitenkähän minua jostain syystä nykyisin vituttaa vähemmän kuin vielä vähän aikaa sitten.

Jos tavallisten kansalaisten harmaa massa taas lopettaisi omat, rälssin mielestä toisarvoiset työnsä niin uusrälssimme kuolisi nopeasti nälkään ja kylmään. Siinä mielessä uusrälssi muistuttaa sitä vanhaa herraskansaa että kumpikin repii elantonsa tavallisen kansalaisen selkänahasta. Uusrälssi tosin eroaa vanhasta siinä mielessä että vanha rälssi omisti maat ja tehtaat. Sitä kautta vanha rälssi myös työllisti kansalaisia ja oli heille huomattavasti hyödyllisempi kuin uusrälssi joka ei työllistä muita kuin itseään toisten varoilla. Eli ns. insinöörilogiikalla ajatellen täysin turhaa ja vahingollista sakkia.

Tästä päästään takautumaan. Muistan, kun joskus kymmeniä vuosia sitten istuin peruskoulun yläasteen biologian tunnilla. Kansakoulustahan minäkin aloitin mutta siinä vaiheessa oli jo useita vuosia tullut käytyä tuota DDR-viritelmää. Biologiahan ei ole kovin poliittinen aine ja kokenut opettaja oli hyvä työssään, osaten hyvillä jutuilla ja heitoilla saada sinänsä tylsätkin aiheet ihan mielenkiintoisiksi. Niin kuin kyseisellä tunnillakin sillä aiheena olivat ihmisen loiset, ennen kaikkea lapamato.

Oletettavasti jokainen lukija tietää, mikä lapamato on, mutta otetaan varalta pieni tietoisku. Eli lapamato on ihmisessäkin elävä jaokeruumiinen loiseläin, jonka ihminen voi saada syötyään huonosti kypsennettyä kalaa. Kyseinen loinen elää ihmisen suolistossa ja voi kasvaa useitten metrien mittaiseksi saaden aikaan päänsärkyä, anemiaa, huimausta, jatkuvaa nälkää, laihtumista, voimattomuutta, ruokahaluttomuutta, ripulia, sydänoireita, ummmetusta, vatsakipua, vatsan turvotusta ja väsymystä.

Kyseinen biologian opettajamme kuvasi lapamadon olemusta suurinpiirtein näin:

Niin, sehän on sillä lailla että jos ajatellaan lapamadon elämää, niin se vastaa suurinpiirtein sitä, mitä ihmiset ajattelevat paratiisista. Pois on työn ies ja vaiva sekä huoli huomisesta. Otuksen ei tarvitse kuin olla möllötellä mitään tekemättä kun isäntäeläimen elimistö ruokkii lapamadon sen puolesta. Ei sen tarvitse varsinaisesti edes syödä, kun se imee ruokasulan itseensä. Oikeastaan ainoa asia, minkä lapamato joutuu tekemään itsekseen on lisääntyminen. Eli tietyssä mielessä kyse on hyvinkin tavoiteltava tila, varsinkin jos sattuu omaamaan luontaista taipumusta laiskuuteen.

Näin vuosikymmeniä jälkeenpäin kun muistelen viisaan opettajan opetuksia ja ajattelen nykypäivää huomaan, että biologiassa ja yhteiskunnassa on yhteisiä tekijöitä. Muun muassa nämä lapamadot. Nykyinen uusrälssimme on verrattavissa lapamatoon sillä sekin on päässyt siihen paratiisinomaiseen tilanteeseen, että sen ei tarvitse tehdä elantonsa eteen mitään ja omin päin se joutuu huolehtimaan vain lisääntymisestään.

Tietysti erojakin tietysti on. Jos ihmisellä on varsinainen lapamato eli Diphyllobothrium latum, niin hän marssii lääkärille joka toteaa että piru vie, teillähän on loinen ja siitähän on päästävä eroon. Niinpä hän kirjoittaa Niklosamidi-reseptin ja pian lapamadolle käy häijysti. Sen sijaan nykyaikaiselle yhteiskunnalliselle lapamadolle (Diphyllobothrium premenstrualsyndromicus) ei ole lääkettä eikä sitä saa edes nimittää loiseksi vaan siunaukseksi ja välttämättömyydeksi. Lisäksi erona on se, että varsinainen lapamato keskittyy olemaan vaan ihan rehellinen loinen, sille riittää isäntäeläimen tuottama ravinto eikä se harjoita samanlaista isäntäeläimeen kohdistuvaa jatkuvaa yhdistettyä vittuilua ja opettamista kuin yhteiskunnallinen lapamatokollegansa. Eikä se myöskään väitä pelastavansa maailmaa sillä että se loisii isäntäeläimessään. Yhteiskunnallisiin lapamatoihin verrattuna perinteistä lapamatoa voisi oikeastaan nimittää ihan reiluksi ja sympaattiseksi tyypiksi. 

Yhtä kaikki, nyky-yhteiskuntamme mieltää että kyseinen yhteiskunnallinen loiseläinryhmä on merkki edistyksestä ja pitää sitä ehdottomana välttämättömyytenä joten isäntäeläimen kuuluisi olla iloinen sitä kuppaavasta loisesta. Nykyaikaa voisi mieltää tavallaan uudeksi Rooman rappion ajaksi mutta ehkä sopivampi nimitys olisi kuitenkin Lapamatojen Valtakausi.


Ja tässähän onkin sitten hyvä aloitella joulukuu. Luonnollisesti se tulee tehdä positiivisessa hengessä ja tuumia, että nykymenolla me tulemme tänä vuonna elämään paremman joulukuun kuin yksikään sitä seuraava joulukuu tulee olemaan. Niinpä hotellin respasta toivotetaan oikein mukavaa tai edes jollain tavoin siedettävää alkanutta joulukuuta kaikille lukijoille.

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos samoin. Hyvää Joulua niin kauan kuin sitä vielä riittää. Uusrälssi saattaa kieltää joulunvieton jo lähivuosina, koska se loukkaa muita uskontoja. Niitä meidän tulee kunnioittaa.

Minun puolestani homot saisivat mennä takaisin kaappiin ja uusrälssi pitää laittaa päiväntasaajalle metrin välein seisomaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Onhan näitä jouluevankeliumeja joissain kouluissa jo kielletty. Ja ensi keväänä jaetaan kaikille ysiluokkalaisille kirja ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä”.

http://mvlehti.net/2016/12/01/suomi-madatyksen-tiella-jokaiselle-peruskoulun-yhdeksasluokkalaiselle-feminismikirja/

Homot saavat minun puolestani olla julkisuudessa mutta asiaan liittyvän (ja pääosin muuten egohumanististen heterojen ylläpitämän) hypetyksen voisi lopettaa. Ei tasa-arvo tarkoita sitä, että valtaväestö yritetään pakolla muokata vähemmistön muottiin.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

On off-toniccia,
mutta eikös nykyisen Tasavallan Presidentin jostain puheesta jäänyt joku pätkä kuulumatta?

Tuli vaan mieleen, mahtoiko pikkupioneeri olla silloin työvuorossa?


From LinkedIn: "Control Room Operator at Yleisradio"

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Ano, minun mielestäni itse kunkin seksitouhut ovat yksityisasia, enkä koskaan ole halunnut kuulla kenenkään seksitarinoita, hetero- homo- tai muunkaanlaisia seksiasioita. Ei se silti tarkoita kaapissa seisomista. Minuun ei toisten seksuaalinen suuntautuminen vaikuta, kunhan homoseksuaaliset miehet ymmärtävät kun kerron että minulla on eri harrastukset. Näin on tähän asti käynyt joka kerta, joten antaa toisten harrastella, myös kaapin ulkopuolella.

Uusrälssin voisi kyllä heidän sijaansa laittaa kaappiin, tukevaan ja sellaiseen missä on lukko vain ulkopuolella. Tai sitten sen kaapinoven voisi joku telakan hitsari hitsata kiinni hyvällä ammattitaidolla.

Lemminkäinen kirjoitti...

Eikös feminismin alkuperäinen tarkoitus ollut tasa-arvo! Ja siinähän ei ole mitään lapamato-oireilua. Jos feministit ajaisivat järkevästi tasavertaisuusperiaatetta, niin silloin he olisivat varteenotettava tekijä yhteiskunnan kehittämisessä. Otetaan nyt vaikka homot. Jos luonto olisi laskenut homouden epänormaaliksi niin luonto olisi karsinut homouden jo miljoonia vuosia sitten. Joten voi sanoa että homous on luonnollinen asia. Sitten tulee nämä tytöt jotka ovat poikia ja päinvastoin, jne. Mutta nyt on alkanut menemään päin virkattua sellaista, kun esimerkiksi koulussa aletaan hylkimään termejä tyttö ja poika. Tyttö ja poika ovat erilaisia ihan luonnostaan, fyysisesti ja henkisesti. Olen jostakin lukenut että homoja on n. 5%-10% populaatiosta + muut "sukupuolet" päälle. Luokan oppilaista on siis ainakin 80%? heteroja. Siis TYTTÖJÄ ja POIKIA. Jos alkufeministi olisi virkannut näistä kuvioista patalapun, niin siitä olisi tullut ihan mukava patalappu, eikä mikään nykyfeministin virkattu vittu. Tasa-arvon nimessä riittää kun kerrotaan asiallisesti oppilaille, (ja meille ilmeisesti kohta vangituille) että on olemassa eri tavalla toimivia yksilöitä ja että he ovat tasa-arvoisessa asemassa heterojen kanssa. Ainakin pitäisi olla. Jos nykyfeministilapamato saa huseerata ihan vapaasti yhteiskunnan suolistossa, niin mekin virkkaamme kohta (protestiksi) lapamatoaiheisia patalappuja jollain osastolla. Toivottavasti vielä tämän joulun saa örsästää ilman lapamatoja ja vapaudessa ja tietysti jouluterkkuja kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Ennen vanhaan jopa kirkonkirjoissa esiintyi sana "loinen", jolla tarkoitettiin henkilöä, joka ei omistanut maata, vaan hankki jokapäiväisen leipänsä tilapäisiä töitä tekemällä ja majoittumalla aina kulloisenkin työnajantajan nurkkiin. Eikö tämä nimitys ollut aika loukkaava, kun ajattelee, että he sentään tekivät työtä elantonsa eteen, kun nykyään loiset ovat niitä, jotka kuppaavat yhteiskuntaa tekemättä vastineeksi yhtään mitään tai sitten näitä Ykän tarkoittamia lapamatoja, joille myös elatus tulee heitä elättäviltä. He ovat vielä ensinmainittuja pahempia, koska he tietoisesti tekevät hienojen titteleidensä arvovallalla "valistustyötä", joka on vailla minkäänlaista vastuuta. Heillä on kirjaviisautta, mutta ei järkeä tai realismintajua. Vanha sivistyneistö rakensi Suomea ja sen kansalaisten hyvinvointia, nämä nykyiset taas tuhoavat sen. He ovat nykyajan loisia ja todellisia sellaisia; vailla minkäänlaista kiitollisuutta menneiden sukupolvien työstä ja uhrauksista, ilmaisesta koulutuksesta ja sosiaalietuuksista.

Mitäpä sanottavaa olisi Ykällä ja blogin lukijoilla siitä, että Timo Laaninen vertasi eilisessä uutislähetyksessä Guggenheimin museon rakentamista ja talvisotaa keskenään? Siis että meillä olisi silloin vuonna -39 ollut valinnan mahdollisuus? Olen nainen ja myönnän avoimesti, että logiikkani välillä ontuu, mutta jos joku voisi tällaisen ajatusrakennelman minulle selittää, olisin avusta kiitollinen.

Rouva Ano

korpisoturi kirjoitti...

Olen huomannut, että tavallinen järkevä ihminen ymmärtää näitten loisien vaarat. Esim. terveydenhuolto ei tule kestämään näitten loisien painetta. Mutta, jos kansalainen on esim. kovasti vasemmistolainen, niin turha yrittää sille järkeä puhua. Se suodatin jonka läpi sille asiat siilantuu estää sen.
Tämä hieno maa alkaa kohta olla mennyttä, ellei joku ihme puutu peliin.

thule kirjoitti...

Yhteiskuntamme on tosiaan melkoinen parasiitin paratiisi. Suorastaan parasitokratia!

QroquiusKad kirjoitti...

Verrattaessa nykyrälssiä vanhaan rälssiin olisi erotettava jälkimmäisestä maallinen rälssi eli aateli ja hengellinen rälsi eli papisto. Maallinen rälssi omisti maat (tehtaat olivat porvariston omaisuutta ainakin pääosin) runsaslukuista maaseutuväestöä työllistäen sekä vastasi maanpuolustuksesta muodostaen valtaosaltaan asevoimien päällystön.

Nykyrälssimme muistuttaa enemmän papistoa, jonka tehtävä on ollut uskonpuhdistuksesta lähtien saarnata veroamaksavalle rahvaalle miten heidän on elettävä ja oltava ansaitakseen ehkä jossain mahdollisessa tulevaisuudessa odottavan palkinnon, jonka olemassaolosta ei ole muuta todistetta kuin papin sana ja Pyhä Kirjoitus.

Vertaamaan kun ryhdyttiin, on perinteisellä lapamadolla ja nykyaikaisella yhteiskunnallisella lapamadolla (jonka tieteellisen nimen kuuluisi kai taipua Diphyllobothrium premenstrualsyndromicum?) sekin ero, ettei perinteinen lapamato tiedosta olevansa olemassa. Se vain olla möllöttää. Nyk.yht.lapamato ei sekään tiedosta olevansa loisolento, muusta olemassaolostaan se on sitäkin tietoisempi, suorastaan tiedostava, ja pyrkii tiedostavan tietoisuutensa siis levittämään tahoille jotka eivät sitä vähimmässäkään määrin tarvitse, koska sillä ei ole muunlaista kuin haitallista vaikutusta. Perinteinen lapamato on siis syyntakeeton, nyk.yht.lapamatoa ei sellaisena mielestäni voi pitää, vaikka tiettyä realismivajausta sillä esiintyykin.

Vertailun lopuksi Laanisen vertauksesta Guggenheimin rakentamisen ja Talvisotaan lähtemisen tarpeellisuuden välillä sanoisin, että koska kelloni on pysähtynyt, en voi solmia kengännauhojani koska keinotekoinen vasen käsivarteni hetkuttaa ja vetkuttaa paperinenäliinoja joka toinen torstai. Suunnilleen tuon lauseen verran näkisin Laanisen vertailussa olleen mielekkyttä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Yhel Turkkulaasel, Lemminkäiselle, Rouva Anolle, Korpisoturille, Thulelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

VNV: Joo, niinhän siitä pätkä pätkäistiin. En tiedä kuka oli työvuorossa mutta kyseisen pikkupioneerin tyyliinhän tuo kuuluisi.

Yksi Turkkulaanen: Jep, kaiken kaikkiaan voisi muistuttaa hyvästä suomalaisesta viisaudesta eli ”älä tyrkytä tapojasi”.

Lemminkäinen: Olen pitkälle samaa mieltä. Kun enemmistöä aletaan muokata vähemmistön ehdoilla niin metsään mennään joka kerta.

Rouva Ano: Joo, oli niin loiset kuin mäkitupalaiset. Nykyloisilla puuttuu tosiaan realismintaju ja se on korvattu kyltymättömän nälkäisellä egolla. Minulla on jäänyt tuo Laanisen avautuminen välistä mutta täytyy sanoa että olen kuin klapul päähän lyöty. Mitä se jätkä oikein tarkoitti?

Korpisoturi: Minä luulen, että se ihme joka puuttuu peliin on valitettavasti valtiollinen pankrotti. Jossain vaiheessa perse aukeaa ja elatus loppuu kun ei kerta kaikkiaan pelimerkit riitä.

Thule: Näin voisi sanoa. Milloin muuten aktivoit oman blogisi? On ollut kovasti hiljaista siinä suunnassa. Pilakuvasi ovat olleet erittäin hyviä.

Qroquius Kad: Hemmetin hyvin määritelty sinulta taas kertaalleen. Ja nykyinen hengellinen rälssi ei pidä yllä perinteisiä, hyväksi havaittuja arvoja vaan pyrkii nakertamaan niitä parhaansa mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Itsenäisyyspäivä lähestyy. Mitäpä Ykä veikkaat, pärähtääkö käyntiin jokavuotinen ei-minkään-tietyn-poliittisen-suuntauksen kannattajien demonstraatio, johon luvat on haettu ei-minkään-tietyn-poliittisen-suuntauksen kannattajien FB-ryhmän ylläpidolta?
Itsenäisyyspäivän vandaalit ovat siinä mielessä osa kirjoituksen aihetta, että vaikka he itse harvemmin osoittelevat tavallista rahvasta sormella ja nauravat - millä oikeudella ns. älymystö tämän tekee - heidän hengenheimolaisistaan tehdään lehtiin juttuja, joissa nämä pääsevät laukomaan viisauksiaan (mm. "raha paha, vaihtoyksiköt hyvä"). Median glorifioimat vandaalit ovat sikälikin osa kirjoituksesi aihetta, että he elävät kuten F1-kuskit Monacossa, veroja maksamatta. Kelmi kiittää kelmin tavalla. Näiden ameebojen tapauksessa torpedoimalla yritystoimintaa, jolta kerätyillä varoilla rahoitetaan heidänkin ryyppyjuhl... siis Reclaim the Streets-tapahtumansa. Kaltaiseni lakia kunnioittavan ihmisen on vaikea ymmärtää oikeudenmukaiseksi sellaista, että kun joku tarjoaa ruoan, se, jolle ruoka tarjoillaan, kaataa pöydän ja vielä vittuilee ruoan tarjoajalle. Joka on edelleen velvollinen järjestämään tämän ruokatarjoilun.
--Viikon radiokasvo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Viikon radiokasvo. Kyllä todennäköisesti 612-kulkueessa tapahtuu jotain. Tietojen mukaan huligaaneja olisi tulossa ulkomailtakin. Toivotaan, että poliisi hoitaa hommansa yhtä asiallisesti kuin viime vuonna. Jos hoitavat, niin naukumista tulee aina Li Anderssonia myöten mutta vittuakos siitä.

turbojuudas kirjoitti...

hei.
tiukkaa havainnointia yhteiskunnasta ja luontoemon ihmeistä.
omien okkultististen opintojeni perusteella olen ymmärtänyt että cis/trans- jako olisi enemmänkin sukupuoli-identiteetin kuin varsinaisen seksuaaliorientaation jako, jollain übermench-mies/naiskuvalla jota nämä transihmiset eivät tunne joko saavuttavansa tai haluavansa.
Käsittäisin että Ricky Martin, Jani Toivola ja Rob Halford olisi yhtäläisesti sitä kuuluisaa "Die, Cis Scum!"- huutojen vastaanottajaporukkaa kuin allekirjoittanut tahi herra Ykäkin.
Erotuksena että kun ennen transseksuaalisuus oli sukupuoli-dysforiaksi diagnosoitava tila niin nyt se on enemmänkin fiilis-juttu kaikkine kymmenine-miljoonine sukupuolimääritelmineen.

toisaalta, kuka noista kultistien taikamenoista tietää.

Anonyymi kirjoitti...

Jos homot ja naiset olisivat olleet vallassa ihmiskunnan alusta asti me keräisimme edelleen puolialastomina hedelmiä Afrikan viidakoissa,tai todennäköisemmin olisimme kuolleet jo aikoja sitten sukupuuttoon.
En pysty mitenkään ymmärtämään sitä vihan määrää mitä älykääpiö-feministit ja herkkänahkaiset hintit (hintti olen itsekin mutten täysin aivokuollut tai herkkänahkainen)suuntaavat heteromiehiä kohtaan,kun heidän pitäisi olla kylmien sydämmiensä pohjasta kiitollisia heille tästä uskomattomasta sivilisaatiosta,joka on käytännössä rakennettu hetero miesten älyllä ja voimilla.

Anonyymi kirjoitti...

Slovakiassa vietetään joulua vielä pitkään...

"SLOVAKIA / ISLAM Keskiviikkona kokoontunut Slovakian parlamentti hyväksyi uuden lain, joka estää sen, että islamista voidaan tehdä maan virallinen uskonto lähitulevaisuudessa.

Laki hyväksyttiin parlamentissa kahden kolmasosan enemmistöllä ja se yli kaksinkertastaa uskonnon harjoittajien määrän, joka vaaditaan uskonnolta luokiteltavaksi erityisasemaan siihen sisältyvine erityisoikeuksineen, mukaan lukien, valtionavustukset ja mahdollisuuden omiin kouluihin.

Aiemmin tarvittiin 20 000 jäsentä, että ryhmä sai uskontonsa tunnustetuksi viralliseksi uskonnoksi, uusi raja on 50 000.

Uusimpien mittausten mukaan Slovakiassa on noin 2000 muslimia, kun taas eräs islamilainen järjestö väittää, että heitä on noin 5 000. Virallisia moskeijoita ei ole myöskään maassa, jossa yli 60 prosenttia on roomalaiskatolisia."

http://avpixlat.info/2016/12/01/ny-slovakisk-lag-omojliggor-att-islam-blir-officiell-religion-i-landet/#more-191974

Arch

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Turbojuudakselle, John M:lle ja Archille & kiitos kommenteistanne.

Turbojuudas: Voit olla oikeassa. Heavyjätkillehän oli aikanaan vähän kova paikka kun Halford tuli kaapista, vaikka eihän tuo mikään yllätys ollut. Kai tämä määrittely on (cis-miesten elättämien) naisten fiilistelyä.

John M: Jätkä puhut järkeä. Luulen muuten, että se kaikkein suurin viha heteromiehiä kohtaan tulee juuri feminismin uskonnokseen omaksumilta heteronaisilta. Mikä sen vihan logiikka on on tietysti toinen juttu. Kaikkea lyckaa sinulle ja voimia elon teille.

Arch: Nostamme lätsää viisaille slovakeille.

Jaska Brown kirjoitti...

Olen nimennyt tämän uusrälssin perinteisen "alkutuotanto, jalostus, palvelut" -jaottelun ulkopuoliseksi "haittatyö" -osastoksi. Tähän kuuluvat mm. arabiankielen tulkit ja monikulttuurikoordinaattorit. He saattavat sinänsä tehdä tärkeääkin työtä, mutta haitallista se on siksi, että jos työnteon syy poistettaisiin, yhteiskunta olisi paljon parempi. Pointti on siinä, että jos täällä on arabeja, niin onhan se hyvä että heille tulkataan. Mutta mikään pakko siihen, että täällä olisi arabeja, ei ole. Arabiankielen tulkki tekee hyötytyötä silloin kun hän tekee kauppasopimusta vaikka Qatarin kanssa. Haittatyötä se on silloin, kun hän kääntää kieltä porukalle joka on täällä haitaksi.

Mitä tuohon kirjaan "Meidän kaikkien tulisi olla feministejä" tulee, niin kyllähän minä voisin feministiksi ruveta, mutta en taida täyttää kriteerejä. Olenhan minä ruma, mutta en sentään niin ruma.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jaska. Tuo ”haittatyö” on kyllä hyvä määritelmä. Voisikohan siihen lisätä vielä ”ympäristölle haitallinen työ”?

Anonyymi kirjoitti...

Jaska Brown, me pöljät tavalliset ihmiset teemme työtä saadaksemme elantomme. Jos "työnteon syy poistettaisiin, yhteiskunta olisi parempi". Ymmärrän toki pointtisi, ei maahantulijoita-ei tulkkeja. Mutta, kun arabiankielen tulkki tekee hyötytyötä kauppasopimusneuvotteluissa Quatarin kanssa, niin kummallekohan osapuolelle?

Hämmästyttävän vähän tähän tulkkien puolueettomuuteen on kiinnitetty huomiota, oikeastaan ei yhtään. Abdu on klaanista A ja tulkiksi tulee toisenklaaninen Badu. Molempien klaanit ovat kautta aikojen vihanneet ja tappaneet toisiaan, ja nyt sitten istutaan nokat vastakkain migrissä. Koska migrillä - vastoin sen kansliapäällikön rehvastelua "tiedän jokaisen joka tänne tulee - ei ole harmainta aavistustakaan keitä nämä tyypit ovat, niin miten tässä joku oikeus voisi tulkatessa toteutua? Ai joo, annetaan molempien jäädä. Tulkkaukset pitäisi aina toteuttaa englanniksi tai jollain muulla kielellä jonka migriläisetkin hallitsevat. Kun neljä vuotta Saksassa maleksinut kidutettu tapaa saksaa osaavan migriläisen eikä omanklaanilaisen tulkin, niin yllätys saattaa olla ikävä.

Eivät kaikki feministit ole rumia tai lesboja, niiden vouhkaaminen on vaan on hölmöä ja biologian tunneilla kerätty raivoa enemmän kuin kuunneltu sitä hemmetin bladulaa ja gastrulaa tai niitä käsittämättömiä muita juttuja. Mutta tätä ihan järkyttävää miesvihaa en ymmärrä. Jos he ovat henk.koht. elämässään tutustuneet vain kusipäisiin miehiin, niin pitäiskös vähän miettiä että miksi juuri minä? Jospa vaan ihan valkkaavat ne kusipääät omiin tarpeisiinsa?

Eipä voi tietää miten he ajattelevat. Onneksi tuo ei tartu.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Tuo mainitsemasi ongelma noitten eksoottisten kielten tulkkien kanssa on todellinen ja olen siihen törmännyt aika ajoin työssänikin. Paras olisi tietysti, jos olisi suomalaisia, jotka osaavat noita kieliä, mutta niitähän nyt ei sattumoisin liikaa ole. Kokemukseni feministien miesvihasta ovat samanlaisia kuin sinullakin. Se on armotonta, absoluuttista eikä sille ole mitään varsinaisia perusteita.

Rakki kirjoitti...

Lapamadosta toiseen, ylessä meinattiin nostaa haloo Sipilästä ja sukulaisille junaillusta 500000 euron vai 1,5mil€ sopimuksesta, kas paskaa verorahasyöttiläille meni paska housuun pahemman kerran kun tajusivat että eihän sitä kättä purra joka liksan maksaa. Joten ketä yllättää että yle ei paljoa uutisoi mitä on maksanut vuosien varrella tai viimevuotinen maahantunkeutuja invaasio(joissain arvioissa jopa 1,5miljardia..) puhumattakaan kaikesta muusta mk invaasion ja innostuksen aiheuttamista sivukuluista, mitattiin sitten niitä joko rahallisesti tai inhinmillisen kärsimyksen määrällä, tärkeintä on ollut että tekijöillä on ollut hyvä mieli. Miksi muuten koskaan ei näitä hyväntekijöitä haasteta heidän hyväntekemisestään? Kaikki kehitysapu, ruoka-apu, lääkeapu sun muu on vain mahdollistanut diktaattorien valtaleikit ja sodat, räjähtävän väestönkasvun, kehittymättömät taloudet valtioissa ja mikä pahinta ilmastonmuutoksen pahenemisen. Samat ihmiset jotka yrittävät suitsia ilmastonmuutosta yleensä aiheuttavat sitä itse pahinten, tiedä en, kai sitä on vain ankea netsi ja nationalisti joka kaiken maksaa mutta mitään ei saa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rakki. Sehän on niin, että loppulaskussa niin poliittinen eliitti kuin yleisradiokin syövät samalta vellilautaselta ja sen lautasen täyttävät tavalliset kansalaiset. Ja molemmat elävät samassa utopistisessa kuplassa. Siksi ylen toimesta jää taatusti hyväntekijät haastamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Vieläkö näin vanhaan viestiin voi kirjoittaa kommentteja? Tuli kuitenkin mieleeni, kun tämän näin.

Rouva Ano kirjoitti (1. joulukuuta 2016 klo 14.55):

"Ennen vanhaan jopa kirkonkirjoissa esiintyi sana "loinen", jolla tarkoitettiin henkilöä, joka ei omistanut maata, vaan hankki jokapäiväisen leipänsä tilapäisiä töitä tekemällä ja majoittumalla aina kulloisenkin työnajantajan nurkkiin. Eikö tämä nimitys ollut aika loukkaava, kun ajattelee, että he sentään tekivät työtä elantonsa eteen, kun nykyään loiset ovat niitä, jotka kuppaavat yhteiskuntaa tekemättä vastineeksi yhtään mitään tai sitten..."

Itse asiassa tuo Rouva Anon mainitsema taitaa olla suomen kielen "loinen" -sanan alkuperäinen merkitys. Nykysuomen sanakirjassakin se on ensimmäisenä, vaikka tietysti se tuntee muutkin merkitykset, joissa sanaa käytetään. Kun sana on tullut biologiassa käyttöön tarkoittamaan loiseläimiä, jollainen esimerkiksi lapamato on, ja loiskasvejakin, kyseessä taitaa alkujaan olla juuri tuosta maaseudulla vailla vakinaista asuinpaikkaa olevaa henkilöä tarkoittavasta merkityksestä johtuva kuvaannollinen merkitys. Tähän viittaa sekin, että biologiassa sitä eliötä (kasvia tai eläintä, joskus ihmistäkin), jossa loinen loisii, sanotaan "isännäksi". Kuinka osuva tämä kielikuva alkujaan on ollut, siitä voidaan toki olla eri mieltä, mutta nykyisin se käsitettäneen yleensä jo sanan perusmerkitykseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Toki vanhoihinkiin juttuihin voi kommentoida. ”Loisen” yläpuolellahan oli sitten ”mäkitupalainen”. Mutta rehellisesti sanoen en osaa sanoa oliko tässä muna vai kana ensin. Asia voi olla niin kuin totesit.