keskiviikko 27. joulukuuta 2017

KAHDEKSAS EPISTOLA

Nyt kun joulunpyhät on saatu mukavasti lusittua niin on taas tullut aika tarkastella mitä suvaitsevais-tiedostava väestönosa on tiedostavuuden ABC-kirjasta meille lanttua jälttääville mulliturville yrittänyt viime aikoina opettaa. Viimeisin epistola loppui kesäkuuhun 2017 joten jatketaanpa siitä eteenpäin ja tarjotaan kansalaisille (ei niin) sattuvia sanontoja ja (ei niin) osuvia oivalluksia suvaitsevais-tiedostavalta väestönosaltamme. Koska vauhti jatkuvasti vain kiihtyy, niin kuluneen puolen vuoden pläjäykset (jotka ovat vain tietysti pieni osa tiedostavien pläjäyksien kokonaismäärästä) täytyy jakaa taas kahteen erilliseen epistolaan. Aloitetaan:


Heinäkuu 2017:

Eräät tutkijat, nimeltään Bryan Caplan ja Vipul Naik löysivät keinon jolla saadaan maailma ennennäkemättömään taloudelliseen kukoistukseen:

Tutkijat ehdottavat avoimia rajoja: Köyhyys loppuisi, jos köyhistä maista saisi muuttaa vapaasti rikkaisiin

Tutkijoiden mukaan eräs yksinkertainen tapa kaksinkertaistaa maailman rikkaus olisi avata rajat.

Työntekijöiden tuottavuus kasvaa valtavasti, kun he muuttavat köyhästä maasta rikkaisiin. Economistin mukaan joidenkin tutkijoiden mielestä työntekijöiden täysin vapaassa globaalissa liikkuvuudessa piilisikin biljoonien eurojen ratkaisu köyhyyteen.

Näitä avoimia rajojahan on kokeiltu jo tommoset parikymmentä vuotta ja saatujen tulosten pohjalta kyseiset tutkijat päättelevät että  jos asia on mennyt todistetusti vituralleen, niin yritetäänpä sitä samaa sata kertaa suuremmalla volyymilla ja toivotaan, että jos se sitten vaikka onnistuisi. Tässä kannattaisi muistuttaa Mikko Ellilän toteama ”yhteiskunta koostuu ihmisistä”. Tähän mennessä avoimien rajojen ja rajoittamattoman kehitysmaalaisen muuton myötä tarjolla ei ole ollut kukoistusta vaan persnettoa ja väkivaltaa. Joka on levinnyt lähtömaista sieltä saapuvien  mukana.

Elokuu 2017:

Aina seitsemänteen sukupolveen saakka kunnioitettu ja onneksi entinen tasavallan presidentti Tarja Halonen veti porot nokkaansa kun (muutamia) elintasosurffareita palautettiin sinne, minne ne kuuluukin palauttaa:

Presidentti Halonen ei hyväksy, että laillisuuden nimissä turvapaikanhakijoiksi saapuneita ihmisiä karkotaan maasta. Hän vertaa pakkopalautuksia 1930-luvun Saksaan, jossa kaikki tapahtui laillisesti, mutta ei suinkaan oikeudenmukaisesti eikä oikein.

Halosella tietysti unohtui taktisesti se pikku seikka että 1930-luvun juutalaiset eivät tulleet yhtä-äkkiä miljoonaporukalla Saksaan, siirtyneet saksalaisen sosiaalihuollon elätettäväksi eivätkä myöskään loistaneet väkivalta- ja seksuaalirikosten kärkipäässä. Samalla kuin Halonen unohtaa tämän varsin olennaisen seikan hän keksii mielestään yhtä olennaisen seikan:

Ihmisten liikkuminen on vähentänyt poliitikkojen puhetta ”kestävyysvajeesta” eli julkisen talouden velkaantumisesta suurten ikäluokkien ikääntymisestä johtuen. Kestävyysvajeesta eniten huolissaan olevien tahojen voisi kuvitella riemuitsevan. Suomeen on saatu lisää työvoimaa maksamaan veroja ja julkisen sektorin laskua. Riemunkiljahduksia ei tietenkään ole kuultu.

Hotellin respasta esitetään Tarjalle kysymys: millä tavalla nimenomaan juuri julkista sektoria aina vain enemmän kuormittava haittamaahanmuutto onkin se tekijä jolla rahoitetaan julkisen sektorin toiminta? Onko olemassa miinusrahaa joka muuttuu jollain ihmeen kummalla plusrahaksi? Karmeinta lienee, että Tarja ei ole kyseistä asiaa koskaan hahmottanut tai edes miettinyt. Muistutetaan siitä, että kyseinen nainen oli kaksitoista vuotta Suomen presidenttinä. Suomalaisten äänestämänä.


Tarja Halosen uusi, itseään monistava valuutta joka muuttaa velat saataviksi?

*
Tunnettu (ja nyt jo entinen) demari eli siis työväenluokan vakaumuksellinen kannattaja, joskin työväenluokkaa edustavia ihmisiä ehkä hieman parempituloisempi Mikael Jungner osoitti hänelle ominaista tyylitajua ja  taloudellista harkitsevuuttaan jota joku koiranleuka tosin saattaisi sanoa pilalle hemmotellun häiskän elitismiksi sekä impulssikontrollin täydelliseksi puutteeksi:


Hotellin respassa todetaan, että kuviteltu maailman pelastaminen ei todellakaan ole persaukisten hommaa ja muistutetaan että kyseinen Tesla kolmonen maksaa Suomessa yli 40.000 euroa eli huomattavasti enemmän kuin hyvin monen tavallisen suomalaisen vuosipalkan. Ehkä Jungnerin olisi kannattanut lahjoittaa kyseinen summa johonkin kehitysmaahan ehkäisyneuvoloitten käyttöön.

*

Sitten muistutetaan hepusta nimeltä Jori Eskolin. Hän on omasta mielestään jotain. Hotellin respassa ei ole vielä täysin selvinnyt että mitä, mutta kovasti hän on vihan kostaja kansallismielisiä ihmisiä kohtaan. Muuten hepun olisi voinut unohtaa, mutta pakkohan hänen lupauksestaan täytyy muistuttaa:


Hotellin respassa kiitetään Eskolinia siitä, että sinänsä jo etukäteen käytyihin presidentinvaaleihin tulee tiettyä jännitystä.

*

Turussa sitten marokkolainen haittamaahanmuuttaja meni ja puukotti suomalaisia ts. teki terrori-iskun. Saldona kaksi kuollutta ja kahdeksan haavoittunutta. Mitä asiaan totesi arkkiperkeleemme Kari Mäkinen? No, hän saarnasi tietenkin suvaitsevaisuuden epistolaa:

Tekijä on yksi meistä.

Ei. Tekijä ei ollut yksi meistä. Häntä ei olisi pitänyt koskaan laskeakaan Suomeen. Jos kyseistä jätkää ei oltaisi laskettu Suomeen, niin nuo kaksi murhattua ihmistä olisivat vielä elossa ja muut uhrit vammautumattomia. Ja kyseisen arkkiperkele Mäkisen mielestä maahamme pitäisi laskea jatkuvasti lisää porukkaa, jotka ovat ”yksi meistä”. Erotkaa ihmiset porukalla kirkosta. Se kun meinaan toimii kirkollisveron varassa.

*

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen jatkoi sillä linjalla jolla hän jo 1980-luvulla vastusti Baltian maitten itsenäistymispyrkimyksiä. Tällä kertaa tämä älyltään tuppeensahattu mies totesi, että turvapaikkahuilailijoitten pitäisi saada jäädä Suomeen pelkältä fiilispohjalta:

Hy­lä­tyn pää­tök­sen saa­neis­sa­kin on nii­tä, jot­ka ai­dos­ti ko­ke­vat, et­tä heil­lä oli­si ol­lut oi­keus turvapaik­kaan. Ei hei­tä voi van­kei­na koh­del­la.

Maailmassa löytyy varmasti äkkiseltään noin 200 miljoonaa heppua jotka aidosti kokevat, että olis kovasti hyvä jos he saisivat suomalaisilta varman, pysyvän ja vasteettoman elatuksen. Hotellin respassakin koetaan aidosti, että rahaa tartteis olla enemmän. Mutta täällä ymmärretään tietyt taloudelliset realiteetit. Eikä hotellin respan henkilökunta ole koskaan tehnyt niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksia. Itse asiassa täällä todetaan myös että ohrapuurokin on hyvää. Ja joo, laittomia maassaolijoita voi kohdella vankeina jos ne eivät häivy maasta vapaaehtoisesti.

*

Elokuussa kävi myös ilmi, että hotellin respan henkilökuntakin on osallinen  rasismiin, vihapuheeseen ja naisiin kohdistuviin raiskaus- ja tappouhkauksiin. Tieto oli sinänsä hieman yllätys, mutta pakkohan sen on olla totta sillä se loihelausui ajatusten valkovuoto Rosa Meriläinen:


Pistää vaan miettimään, että mitenkähän minun oma rakas vaimoni kestää minua tämän jatkuvan piilouhan synkässä varjossa?

*

Laitetaanpas sitten Turun terrori-iskun tiimoilta hieman suomalaista oikeuskäytäntöä:


Tarvinneeko kommentoida? Sisäministerimme Paula Risikkokin antoi asiasta loihelausuman jonka sisältö pisti hieman miettimään:

Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan käytävä keskustelu palautuskeskuksista keinona estää Turun puukkosurmat vie sivuraiteelle. Keskuksista ei olisi ollut apua Turussa.

Siis jos toi ihmisiä tappanut jätkä olisi ollut lukkojen takana niin se puukko olisi jotenkin mystisesti puukottanut nuo ihmiset itsekseen? Näinkö se pitäisi tulkita?

*

Elokuussa viranomaiset – taas kerran – huomasivat että Suomeen on palaamassa terroristi-interraililla olleita tyyppejä. Mikäs oli viranomaisten ratkaisu? No tämä:

Viranomaiset ovat pohtineet Isisin luota Suomeen palanneille ”ohituskaistaa” asuntojonoihin ja yhteiskunnan palveluihin.

ISISIN alueilta Suomeen palaaviin vierastaistelijoihin ja heidän perheisiinsä liittyy uhkia, jotka voisivat näkyä väkivaltana kaduilla ja kouluissa tai pahimmillaan johtaa viranomaisten mukaan joukkosurmaan ja terrori-iskuun.

Sisäministeriö julkaisi viime keväänä ehdotuksen viranomaisyhteistyöstä, jolla pyritään vähentämään uhkia edistämällä vierastaistelijoiden ja muiden alueella olleiden integroimista yhteiskuntaan muun muassa sosiaalipalveluiden avulla.

– Taistelualueelta palaavan yhteiskuntaan integroitumisen kannalta on keskeistä saada hänen elämäänsä liittyvät perusasiat, kuten asunto ja toimeentulo kuntoon, ministeriön ehdotuksessa kerrotaan.

Hotellin respassa tuumitaan, että olisikos ns. suksi vittuun äläkä tule koskaan takaisin-metodi sekä toimivampi että halvempi. Muistutetaan tuosta ohituskaistasta että Suomessa on muuten huomattava määrä kantasuomalaisiakin asunnottomia joita varten ei perustella moniammatillisia työryhmiä eikä järjestellä ohituskaistoja.

*

Syyskuu 2017

Ja syyskuussahan tulivat sitten nettimeemeiksi muuttuneet twitterpoliisit joitten myötä aukaisi toimintansa myös Suomen paras parodiatwittertili Keijo Kaarisade jota virkakoneisto pyrkii kovasti hiljentämään. Miksikö? No siksi, että hän tekee twiittinsä täsmälleen samalla lailla kuin nuo tosissaan twiittaavat poliisit.

Suuresta ja tahattoman humoristisesta oikeitten poliisien twittertoiminnasta voidaan esittää vaikkapa tämä Jari Taposen pläjäys:


Eli suomalainen peruskoulu poistaa terrorismin terroristista. Mikä ettei, sillä johan se on poistanut opiskelurauhan koululuokista. Joku voi vielä ihmetellä, miksi Pahkasika-lehti ei ole aloittanut toimintaansa uudestaan mutta sehän toimii koko ajan. Eri nimellä vaan. Sen nimi on nykyisin Todellisuus. Herää tietysti kysymys, että uskooko tuo Taponen oikeasti epistolaansa vai sanooko hän sitä, mitä hän virkamiehenä kuvittelee olevan viisasta sanoa?

*

Ja kyseinen Taponenhan sai tukea myös ajatusten Lievestuoreen Likaojalta eli Juhana Vartiaiselta joka on osoittanut jo aikaisemmin ettei demarien ja kokoomuksen välillä ole eroa sillä kyseinen jätkä on mahtunut molempiin hullujenhuoneisiin. Juhana jakoi meille viisauttaan:


Hotellin respasta muistutetaan, että kyseinen häiskä sai vuoden 2015 vaaleissa 11 436 ääntä.

*

Ja tähän väliinhän voisikin pistää lyhyen tiedostavan musiikinpläjäyksen Turuust:


*

Televisiossa on tullut jo ties kuinka monta vuotta suosittu zombiekauhusarja The Walking Dead. Reaalimaailmassa seurataan likimain yhtä kauhistuttavaa sarjaa nimeltä The Walking Swed.


Noitten ruotsalaistyttöjen ilmeistä näkee kysymyksen ”Mistähän tässä oikein on kysymys ja miks äiti pakotti meidät tänne?”.

*

Puolustusvoimain pääesikunta antoi syyskuussa ohjeistuksen, jonka mukaan sotilaspuvussa liikkumista yksin pimeän aikaan tulee välttää. Se sotilaspuku kun saattaa ärsyttää etnisesti edistyksellisiä maahanmuuttajia. Hotellin respassa mietitään sitä, että kannattaisiko Suomen poliisin myös päivittää pukeutumisensa sellaiseksi, ettei se ärsyttäisi uussuomalaisia? Tietysti varusmiehille olisi olemassa myös israelilainen vaihtoehto joka sopisi naisvarushenkilöillekin ja takaisi heidän turvallisuutensa. Vaikka täällä respassa ei erityisemmin tuosta naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta välitetäkään:


*

Suurena humanistina tunnettu vihreitten presidenttiehdokas Pekka Haavisto avautui vihapuheeksi tulkitsemiaan mielipiteitä vastaan:

Haavisto tahtoisi vihapuheesta rangaistavaa: ”Se on täysin moraalitonta”

Haavisto on valmis suitsimaan vihapuhetta mahdollisesti lainsäädäntöä tiukentamalla.

Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto olisi valmis tiukentamaan lainsäädäntöä vihapuhetta suitsiakseen.

Haavisto osoitti huolensa lisääntyvästä vihapuheen määrästä tänään Riihimäellä alkaneen vihreiden puoluevaltuuston kokouksen avajaispuheenvuorossaan. Hänen mukaansa vihapuheesta tulisi tehdä nykyistä herkemmin rangaistavaa.

Haavisto kertookin olevansa valmis suitsimaan vihapuhetta mahdollisesti lainsäädäntöä tiukentamalla.

– Jos sananvapautta käytetään aktiivisesti ihmisten hiljentämiseen tai vahingoittamiseen, niin minusta se on täysin moraalitonta ja sen tulisi olla rangaistavaa.

– Joko niin, että yksittäiset vihapuhujat joutuvat edesvastuuseen, tai kanavat, Haavisto sanoo.

Jos esimerkkitapauksia olisi enemmän, uskoo Haavisto, että myös vihapuhe vähenisi vähitellen.

Mikä hotellin respassa pantiin merkille oli se, että taas kerran se vihapuhe jäi määrittelemättä. Ja sananvapautta ei hotellin respan näkemyksen mukaan käytetä ihmisten hiljentämiseen tai vahingoittamiseen vaan mielipiteitten esittämiseen. Sananvapauden rajoittamista puolestaan käytetään sensuuriin ja sitä Haavisto kannattaa. Haaviston ongelmana on tietysti se, että ns. vihapuhujat perustelevat mielipiteensä häntä paremmin. Haaviston ratkaisu on luonnollisesti kieltää hänen mielestään väärät mielipiteet joten voi todeta että nimenomaan kyseinen Haavisto käyttää omaa sananvapauttaan aktiivisesti ihmisten hiljentämiseen tai vahingoittamiseen.

*

Lokakuu 2017:

Valtiovaltamme päätti että LGBTQTiiTyy-porukalle ja ennen kaikkea niitten komppaajille ei oltu vieläkään kumarrettu tarpeeksi joten se ilmoitti seuraavaa:

Henkilötunnusten uudistamista pohtiva työryhmä aloittaa työnsä tällä viikolla. Työryhmä pohtii myös vaihtoehtoa, jossa kaikkien henkilötunnukset vaihtuisivat.

Henkilötunnuksia pitää uusia, koska nykyiset tunnukset alkavat käydä vähiin.


Henkilötunnukseen liittyy nykyisin tietoa myös ihmisen iästä ja sukupuolesta. Esimerkiksi transsukupuoliset ihmiset ovat kokeneet ongelmallisena sen, että vaikka he voisivat vaihtaa hetun vastaamaan uutta sukupuoltaan, vanha sukupuoli näkyy esimerkiksi työ- ja koulutodistuksissa.

Ja tämän vuoksi myös 82-vuotiaan Pihtiputaan mummon tulee vaihtaa henkilötunnuksensa. Koska promillen puolikkaan murto-osa tai se porukka, joka ei itse asiassa edes kuulu siihen promillen puolikkaan murto-osaan mutta nostaapa egoaan asian tiimoilta on sitä mieltä.


*

Virkaatekevä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen meni  ja totesi seuraavaa:

Valtakunnansyyttäjä huolissaan Suomen tilanteesta: Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pitää selvänä, että rasistinen vihapuhe ruokkii katkeruutta ja jopa terrorismia.

Erityisesti hän murehtii eri kansanryhmiin kohdistuvavasta täsmäuhosta, rasismista.

– Syrjään sysätty ihminen katkeroituu helposti ja on altis kohde väkivaltaisten ääriliikkeiden värvääjille. Siitä ei hyvää seuraa, Toiviainen sanoo.

Hotellin respassa tulkittiin tämä niin muodikkaan epäselvästi ilmaistu termi ”täsmäuho” näin:

Täsmäuho: Erittäin voimakkaasti käytettyä kieltä jotain todistetuksi osoitettua selkeää epäkohtaa kohtaan, josta ei oikein pysty kommentoimaan ilman voimakkaasti käytettyä kieltä.

Toiviainen ei siedä täsmäuhoa vaan toteaa:

– Rasismin kohteet ajetaan nurkkaan, ja siellä nurkassa on helppo katkeroitua. Syntyy kasvualusta järjestäytyneelle rikollisuudelle ja jopa terrorismille.

Vihapuheella vainotut ihmiset ovat väkivaltaisten ryhmittymien uusiutuva voimanlähde.

– Yhteiskunnastamme ulos pelattuja ihmisiä on helppo manipuloida ja houkutella mukaan ääriliikkeisiin. Ymmärtävätkö rasistisen vihapuheen levittäjät, mitä he tekevät, Toiviainen kysyy.

Hotellin respasta muistutetaan että islamilaista terrorismia toteuttaneet henkilöt ovat yleensä kovasti opiskellutta väkeä ja suomalainen yhteiskunta tarjoaa haittamaahanmuuttajille tukea huomattavasti enemmän kuin mitä syrjäytyneille suomalaisille. Nurkassa on helppo katkeroitua suomalaisenkin. Mutta niistä suomalaisista vt. valtakunnansyyttäjä ei pahemmin piittaa. Heidän osansa on vain kestää ja hyväksyä. Tulee myös muistaa että tämä ns. täsmäuho on alkanut vasta sen jälkeen kun nämä ”kansainväliset veljemme” alkoivat murhata, pahoinpidellä, ryöstää ja raiskata suomalaisia. Suosittelemme Toiviaista miettimään onko ”täsmäuho” syy jollekin vaiko ehkä seuraus jostakin.

*


Sokea piste yhdenvertaisuusasioissa on se, että ajatellaan yhdenvertaisuuden olevan sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kertoi suomalaisille, kuinka asian laita on ja mihin kannattaa totutella.

*


Eräs yleläinen naistoimittaja nimeltään Eräsyleläinen Naistoimittaja halusi kirjoittaa sekä historian että erään historiaa kuvaavan teoksen uusiksi. Niin kirjassa Tuntematon Sotilas kuin sitä kuvaavissa elokuvissa ei ole naisia etulinjassa johtuen siitä, että sodassa ei ollut naisia etulinjassa mutta toimittajan oli sitä vaikeaa hyväksyä. Missä määrin historian opiskelut muuten kuuluvat nykyiseen toimittajakoulutukseen vai kuuluvatko ne ollenkaan?

*

Marraskuu 2017

Iltasanomat uutisoi mielenkiintoisista veronäkemyksistään:

Hoitajat maksavat suurinta veropottia – ”Olemme Suomen selkärankaa, kaikki pienipalkkaiset naiset ovat”

Tilastossa on yli 32 500 lähihoitajaa, joten lähihoitajien keskimääräiset maksut ovat kerryttäneet yhteistä veropottiamme yli 220 miljoonalla joka vuosi. Kun lisäksi lasketaan terveydenhoitajat, hoitajat ja suuhygienistit, nämä terveydenalan ammattilaiset yhdessä kartuttavat verokirstua reilulla 307 miljoonalla eurolla.

Kaikella kunnioituksella suomalaisia hoitajia kohtaan, mutta yksikään heistä ei ole veronmaksaja niin kuin ei ole myöskään eräs sosiaalipiipertäjä Ykäkään. Heidän palkastaan vain kierrätetään niitä verorahoja joita varsinaiset nettoveronmaksajat ovat tienanneet.

*
Porvoossa eräs karibialainen neekeri meni ja puukotti kuoliaaksi oman, suomalaisen naisen kanssa tekemän lapsensa. Kuinka asiaan reagoi ulkopoliittisen instituutin tutkija? No näin:


Tartteeks tähän enempää kommentoida? Eli siis jätetään utopian vastaiset uutiset uutisoimatta?

*

Marraskuussa Helsingin Poliisi sitten toimi kuten puolueettoman viranomaisen nyky-Suomessa kuuluukin toimia eli nimitti nettipoliisiksi vihreitten aktiivin Teemu  Hokkasen joka opetti rahvasta heti virkaan päästyään:

Valtaväestö ei kaipaa yhtä vahvaa suojelua kuin vähemmistöryhmät. Tämä johtuu siitä, että vähemmistöllä ei yleensä ole tosiasiallisia mahdollisuuksia syrjiä enemmistöä siten, että sillä olisi yhteiskunnan mittakaavassa vaikutusta. Toisin päin kylläkin.

Sinänsä suomalaiset ovat niin arabeihin, afrikkalaisiin kuin muslimeihin verrattuna hyvin pieni vähemmistö. Mutta näin maakuntatasolla voi todeta, että miksipä vähemmistön tartteisi sortaa suomalaisia kun suomalainen virkakoneisto tekee sen positiivisen diskriminaation muodossa itsekin.

Vihapuhe ja sen kylkiäisenä usein tuleva yhteydenottojen ryöpytys kaventaa myös sananvapautta ja yhteiskunnallista keskustelua. Poliitikoilla, tutkijoilla, toimittajilla ja kaikilla muillakin ihmisillä on edelleen oltava mahdollisuus toimia ja julkituoda mielipiteitään eri vähemmistöistä ilman, että eri mieltä olevat yrittävät vaientaa heitä esimerkiksi vainoamalla tai uhkailemalla, unohtamatta vähemmistöjen itsensä kohtaaman väkivallan riskin nousua.

Toteaa poliitikko Hokkanen samalla kun hän virkansa suomin valtuuksin on kaventamassa sananvapautta ja yhteiskunnallista keskustelua. Monikultturismia kannattavilla ihmisillä on kyllä erinomaiset mahdollisuudet saada sanansa julki. Kas kun eihän heidän puolellaan ole kuin koko valtamedia. Ja jos puhutaan vähemmistöihin kohdistuvasta väkivallan uhasta niin siinä Hokkanen toistaa samaa iskulausetta jota on hoettu jo noin viisitoista vuotta eikä sitä vieläkään ole tapahtunut. Laitetaanpa muutama kyseisen häiskän avautuminen:





Da Helsinki five-o

*
Suomessa kunnioitettiin kuudes joulukuuta suomalaisia sankarivainajia siten, että kaatuneitten haudalle laitettiin vapaaehtoiseen kunniavartioon saman ikäisiä henkilöitä kuin mitä sotilas oli ollut kaatuessaan. Nuoria miehiä ja nuoria naisia. Hieno ele. Ja sen myötä eräs sipoolainen kunnallispoliitikko Sami Nykter päätti saada nostetta uralleen ilmoittamalla julkisesti pelkäävänsä että suomalaisiin nuoriin siirretään sotasukupolven traumoja ja ”niin hienolta ja kunnioittavalta kuin se kuulostaakin, niin kuulisin mielelläni, mitä traumoja analysoineilla psykoterapeuteilla olisi tästä ajatuksesta sanottavaa”.

Niin notta käydään kunniavartiossa, kunnioitetaan menneitten sukupolvien uhrauksia ja saadaan siitä itse sitten lähtemättömät traumat? Ehkä kyseinen tyyppi vahingossa paljasti sen, kuinka posliinia vihreät itse ovat henkisesti. Ei ihme, että siinä suunnassa osataan se käsittämättömistä asioista loukkaantumisen äärimmäinen taito.

*

Marraskuussa myös vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen kertoi kommunistisesta sananvapausnäkemyksestään ja halusi rangaista eduskunnan väärinajattelijoita:


Ja luonnollisesti sen, mitä se syrjivä, rasistinen ja tasa-arvoa loukkaava puhe eduskunnassa sitten olisi määrittelisi tietenkin Merja Kyllönen ja merjakyllöset. Presidentinvaalikampanjassaan kyseinen kyllönen uudisti räpin onnistuen tekemään siitä vielä entistäkin hirveämpää. Kyseinen pläjäys kestää 3 min 9 sek ja jos joku pystyy katsomaan sen kokonaan loppuun niin ilmoittakoon asiasta ja hänelle annetaan Hotelli Yrjöperskeleen kunniamaininta:


Ja ehkä tämän taidepläjäyksen myötä tuli ämpäri tällä erää täyteen joten ehkä lopetamme tällä erää ja jatkamme tiedostavia pläjäyksiä Yhdeksännen Epistolan muodossa kunhan ollaan saatu vuosi vaihdettua. Mutta koska välipäivinä täytyy syödä hieman kevyemmin, niin laitetaanpa tähän loppuun vielä varsin vetokelpoinen kasvisruokaresepti:



37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi jösses!
Kyllähän nuo kaikki olivat tuttua tykitystä, mutta näin yhteen koottuna sanattomaksi vetää. Puuh!

Räppiin en kyennyt, mutta grillituokio oli hauska!

Terv, Herännyt

Castor kirjoitti...

Ykälle kiitos jaksamisesta! Odottelen Shanghain kentällä lentoa Suomeen. Tämän yllä olevan luettuani entistä haluttomampana. Palaan vasta uudenvuoden jälkeen Tallinnaan, eli ehdin nauttia varmasti uusista älynväläyksistä Suomessa ollessani. Valitettavasti Tallinnassa näkyvät TV1 ja TV2, tosin pakkohan niitä ei ole katsoa.

Olisi niin paljon sanottavaa näistä. "Rikoslaissa ei ole, mutta oikeuskäytännössä on", ilmoittaa (politisoitunut) poliisi. Kokemukseni perusteella uskallan ihan suoraan sanoa, että poliisit eivät tunne lakia. Eivät tunteneet minun aikanani ja vielä vähemmän näemmä nykyään.

Oikeuskäytäntö oikeuslähteenä asettuu kirjoitetun lain ALAPUOLELLE tulkintalähteenä. Laki on ensisijainen.

Sitten kun joku tuomari väittää samaa kuin konstaapeli, peli onkin menetetty. Ainakaan sen jälkeen ei kannata puhua oikeusvaltiosta.

80-luvulla olisin puuttunut konstaapelin lausumaan ja hankkinut tälle potkut. Enää ei ole valtaa eikä voimaa siihen, koska rasismi, ym.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Hyvää Joulunjälkeistä Aikaa.
Ainoa kommenttini esihistoriakatsaukseen: epätoivo ja masennus.

Tuo makkaravinkki oli hyvä, laitoin jo uuniin!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Heränneelle, Castorille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Herännyt: Joo, kyllähän kun näitä yhteen läjään laittaa, niin sellainen overkill-efekti siinä tulee. Vaan jotenkin tuntuu että sitä räppikunniamainintaa ei saa hyvin moni.

Castor: Kiitos sullekin. Tuo mainitsemasi seikka pisti pahasti silmään minullekin, mutta lakimiehenä osasit purkaa sen paremmin sanoiksi. Mutta jätkähän tosiaan sanoi suoraan, että laki Suomessa ei ole kaikille sama.

Veijo: Hyviä välipäiviä sinullekin. Epätoivo ja masennus kuvaavat asiaa osuvasti. Mutta grillivinkki oli kieltämättä mainio.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Olipa taas jäätävää settiä. Räppiruutua klikkasin tavoitteena päästä kehumaan katsoneeni sen kokonaan, yhdeksään sekunttiin jäin ja siitäkin mielestäni pitäisi saada jo palkinto. Esim. litra pirtua jolla voi pestä korvat ulkoa ja sisältä.

Yksi tärkeä seikka on kuitenkin mielestäni jäänyt pois eli käräjäoikeuden tuomio siitä, että islam on väkivaltainen uskonto ja sen takia islaminuskoisen naisen häpäiseminen on erityisen tuomittavaa koska hän siten altistuu islamilaiselle väkivallalle. Vihapuhu tässä nyt sitten jotain.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Keski-ikäinen pikkupoika. Merkitään lukijoille tämän hetken ennätykseksi yhdeksän sekuntia ja katsotaan rikkoutuuko se. Jos mietitään vihapuhetta ja sen syitä niin täytynee muistaa että syyllinen kaikkeen, aivan kaikkeen on valkoinen lihaa syövä heteromies. Eli sinä ja minä.

Olavi Koskela kirjoitti...

Kun tätä Ykän settiä lukee, niin kyllä se väistämättä ihmetys herää: mistä helvetistä näitä puolijauhoisia sikiää - ja erityisesti se, että miten ihmeessä ne on uineet noin runsaslukuisina kykyjä ja edellytyksiä täysin vastaamattomiin asemiinsa. Ehkä sitä täytyy lohduttautua ajatuksella, että enemmistö suomalaisista on kuitenkin tolkun ihmisiä, jotka hoitavat hommansa eivätkä pidä itsestään meteliä...
Kiitos Ykä näistä blogauksista tämän vuoden varrelta, ja voimia myös ensi vuodelle.

intrigööri kirjoitti...

Kyllä se kuuluisa nollatoleranssi alkaa toimia, ainakin mitä tulee oikeiden poliisien somepäästöihin. Hulluja nuo somepoliisit, mutta onneksi kaikki hullut eivät ole poliiseja.

Pressatyrkykäs Merjan veret seisauttavasta räppi-iskusta sain jo aiemmin linkin. En ottanut aikaa, mutta saattoi sitä kuunnellessa kulua kolme tai neljä sekuntia. Palsternakalta meni nyt loputkin pisteet ja pilkut.

Vegemakkaran grillauksessa oli ainoa oikea ote. Tuli mieleen joskus ostamani kanalenkki, mitä menin maistelemaan, mutta en tee sitä toista kertaa.

Historix kirjoitti...

Voi helevetti tota Kyllösen rappia. Kohdassa 2:08 tuli se (ilmeisesti) pakollinen natsikortti ja rapin lopetti niin jämerä nyrkkiä pöytään että! Vanhasen älynlahjoista Ykä kertoikin jo kaiken oleellisen, mutta tämä Kyllönen on omaa luokkaansa. Miten suomalaisilla voikin olla näin surkea "herraonni", päättäjämme/vaikuttajamme senkun degeneroituvat yhä vaikeammin. Näkyyhän se hallinnon tasossakin - siitä Ykän epistola jääköön todisteeksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Olavi Koskelalle, Intrigöörille ja Historixille & kiitos kommenteistanne.

Olavi: Sitä samaa ihmettelee varmaan moni muukin tolkun ihminen. Kun sen vaan saisi näkymään äänestyskäyttäytymisessä. Sanotaan vaikka niin, että tyyppi, joka on äänestänyt keskustaa, mutisee mielessään että on tää vaan järjetöntä menee silti seuraavissa vaaleissa taas äänestämään keskustaa ja jatkaa mutinaa että miksi ei touhu muutu. Yksi suurimpana tekijänä tässä on tietysti valtamedia jonka kautta suurin osa ihmisistä saa vielä ”uutisensa”. Ja kiitos kannustuksesta ja voimia eloon seuraavalle vuodelle myös sinulle.

Intrigööri: Mietin sitä, että mitähän ne tavalliset rivipoliisit tuumivat niin tästä tilanteesta kuin työstään. Tuntuukohan heistä siltä että tee työtä jolla on tarkoitus? Samalla kun rivipoliiseja vähennetään ja vihatutkijoita lisätään. Kyllönen on varsin mainio nykyajan ilmiö sillä hän on vitsi, jota vaaditaan otettavan vakavasti. Luulen että hän presidenttinä ylittäisi Halosenkin saavutukset. Mitä vegemakkaraan tulee niin minä olen eläissäni syönyt yhden kasvismakkaran ja ymmärrän sen myötä miksi vegaaneissa on niin kovin vähän huumorintajuisia ihmisiä.

Historix: Siis 2.08. Vedit tähän astiset pohjat ja hakkasit minut sillä mulla lukema oli 29 sekuntia. Tietysti blogikirjoittajana se olisi pitänyt kuunnella loppuun saakka mutta myötähäpeä oli liikaa. Ei pystynyt, liian hapokasta. Huonon herraonnen pohja on varmaan sieltä konsensuspolitiikan alusta joskus 1980-luvun lopulta jolloin politiikka muuttui lopullisesti ammatiksi ja puolueet alkoivat pelata samassa liigassa. Siksi varmaan persuja vihataankin sillä heillä on ihmisiä jotka tulevat sen broilerikoneiston ulkopuolelta.

Vasarahammer kirjoitti...

Yksi jouluun liittyvä asia unohtui. Tiernapojat on nyt sitten todettu rasistiseksi perinteeksi "blackfacen" takia.

Hauska ja viaton jouluperinne edustaa nykyisin sysimustaa rasismia, johon sekaantuneen on oikopäätä pyydettävä anteeksi. Sekän ei tietysti riitä pyyhkimään rasismia pois.

https://www.verkkouutiset.fi/stockmann-veti-pois-tiernapoika-videon-pyytaa-anteeksi-mustattuja-kasvoja/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasara. Se blackface tulee melko pian ilmestyvässä yhdeksännessä epistolassa. Niin kuin totesin niin tavaraa oli niin paljon että nyt jäätiin vasta marraskuuhun. Joulukuussa tiedostavaisuus pani sitten boostin päälle ja siitä tulee julkaisu kunhan vuosi on vaihtunut.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Ykä
Paljon olis sanottavaa tästä nykymeiningistä mutta lupasin Joulupukille vähentää kiroilun määrää. Siksipä toteankin vain että hevonvitun kuustoista. Räppiä meni kanssa se 9 sekuntia.
Ei vaan pysty...
T. Ymmi

Anonyymi kirjoitti...

Legendaarinen Kivivuoren Oton ja opettajan kohtaaminen kaupassa. He toteuttavat lain henkeä, vaikka ovat ehkä rikkoneet sen kirjainta vastaan.

PersBrahe kirjoitti...

Sitä minä vain ihmettelen, että täällä pohjoisessa kun keskustelee ihmisten kanssa niin ovat tolkun ihmisiä. Jotenkin tuo hulluus tiivistyy pääkaupunkiseudulle. No siellä onkin tiivis populaatio, ja tässä viittaan siihen rottakokeeseen, jossa liian tiivis populaatio sai naaraat aggressiivisiksi ja urokset syrjään vetäytyviksi. Urokset menettivät myös seksuaalisen halukkuutensa, jolloin syntyvyys romahti. Eli tasapaino palasi kuitenkin. Odottelen mielenkiinnolla, mikä palauttaisi globaalin tasapainon ihmiskunnassa. JOTAIN täytyy tapahtua, mutta oraakkeli en ole.

Anonyymi kirjoitti...

Ote Hokkasen höpötyksistä:
"Valtaväestö ei kaipaa yhtä vahvaa suojelua kuin vähemmistöryhmät."

Empiirinen koe alkamassa Enontekiöllä - Suomen kolmanneksi suurimmassa kunnassa.
(Kunnalla on valtakunnan rajaa vain 450km.)

Ehkä Hotellin respa kerkii aikanaan raportoimaan poliisittoman väestönosan tuntemukset kunhan koe on suoritettu?

anonymous kirjoitti...

Pakottauduin karaisemaan herkkää ja myötähäpeän tunteelle erittäin allergista sieluani kuuntelemalla koko Kyllösrapin. Pahoin pelkään että tuo tulee löytämään tiensä myös radioon. Suvakkimedian maailmankansalaisvelvollisuus, nääs. Elä sen korvamadon kanssa siinä sitten.

Jarkko Seppänen kirjoitti...

Terve Ykä!

1:41 tuota videota pystyi katsomaan ja piti lopettaa, kun tuli paha olo.
Kyllösen fiilistely änkyttämisensä tahdissa olisi muuten aiheuttanut myötähäpeää,
mutta usko on hänessä niin vahva, että eihän se osaa edes hävetä.

Anonyymi kirjoitti...

Heh heh, pitää myös osallistua talkoisiin ja kokeilla kuinka pitkälle pystyn katselemaan/kuuntelemaan tuota Merja-räppiä. Ehkä se vaatii pullollisen vodkaa? Naisesta taisi nyt tulla surullisenkuuluisalla tavalla legenda...

Eikös tuohon seuraavaan epistolaan joulukuun osalta sopisi hyvin T. Murajan avautumiset somessa (tein poikkeuksen ja linkitin MV-lehteen, jo pelkästään huumoriarvon vuoksi) ja nyt uutuutena erään turkulaisen kirjastonhoitajan tempaus koskien H. Laasasen erästä opusta (Naisen seksuaalinen valta)? Nämä siis vain vienoina ehdotuksina. Jos toi Ylilaudan lanka häipyy, niin keissi lyhykäisyydessään, V. Sirkiä poisti FB-päivityksensä mukaan e.m. opuksen kirjaston hyllyltä ja laittoi sen rouhimoon. Kas kun ei polttanut? Josta pääseekin sitten aasinsillan kautta niihin 30-luvun tunnelmiin kirjarovioiden muodossa. Samalla tyylillä, kirjastoon ei jäisi paljoakaan luettavaa jollei niiden sisältö miellytä kaikkia.

Tuosta pitkästä keskustelulangasta poimisin esille tuon Simpsoneista tutun rehtori Skinner-meemin "Am I out of touch?", josta joku suomalainen humoristi on kuvankäsittelyohjelmalla loihtinut reksille pinkit hiukset, huulipunaa, paksut rillit ja korvarenkaat. Saatesanoin "Voisinko minä olla väärässä? Ei. Kaikki ovat vain natseja ja rasisteja."

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

9 sekuntia. Ei mitenkään mahdollista kuunnella enempää. Hyvänen aika sentään! Nyt soikin sitten Alpo Myllerin klassikkoteos " Enon disco ". Pyyhkii tehokkaasti tuon Kyllösen aivokopasta.

Karmea kokoelma, josta oma suosikkini oli tuo naistoimittaja. Jos historia ei miellytä, senhän voi aina kirjoittaa aina uusiksi. Tulevaisuus on varma, ainoastaan menneisyys muuttuu jatkuvasti. On se kummallista, kun minulla ja varmaan monella muullakin oli lapsena mielikuvituskaveri. Minun kaveri oli muuten nimeltään Yrjö.

No joka tapauksessa lapsuus jäi taakse ja sinne jäi Yrjökin ja maallikko siirtyi reaalimaailmaan. En pysty maalailemaan todellisuutta pastellisävyillä vaikka mieli tekisikin. Poliittisen kentän vasemmalta laidalta tuntuu löytyvän porukkaa, jotka eivät ilmeisesti koskaan poistuneet fantasiamaailmasta. Se ei lakkaa hämmästyttämästä eikä huolestuttamasta, kun se sama porukkaa tekee reaalimaailmaa ja minuakin koskevia päätöksiä ei-faktojen pohjalta. Se ei voi päättyä hyvin.

maallikko

QroquiusKad kirjoitti...

Olipa taas kerran tuhtia tavaraa, joka ansaitsee toki tulla koomentoiduksi kohta kohdalta:

Heinäkuu:

Tuttua huttua, jonka mukaan köyhyys katoaa, kun rikkaiden omaisuus jaetaan köyhille. Epämiellyttävä totuus nyt vain on, että jos kaikki maailman varallisuus jaettaisiin huomenna klo 08.00 GMT tasan kaikille maailman ihmisille, olisi klo 20.00 GMT jälleen rikkaita ja köyhiä.

Elokuu:

Haloskan vertaus Natsi-Saksaan on hieman oudohko, silla sakemannihan pohti toki tuolloin Judenfragen ratkaisuksi nimenomaan juutalaisten karkottamista, mutta nämä olivat Saksan kansalaisia. jotka olivat 1800-luvulta asti tehneet parhaansa assimiloituakseen saksalaiseen yhteiskuntaan, jossa olivat eläneet satoja vuosia aiheuttamatta kenellekään pienintäkään haittaa.

Hieman toisin kuin maahamme viimeisten 27 vuoden ajan tunkeilleet. Joiden veronmaksukyvyssäkin on tiettyjä vajavaisuuksia näihin 1930 saksanjuutalaisiin verrattuna...

Jungner saattaa ajatella pelastavansa Maan ostamalla Teslan, jonka kehittelytyö saattaa edesauttaa Mars-lennon teknologian kehitystä? Jos hänen koeajamatta ostamansa auto onkin sitten epämukava ajaa, istuimet huonot, samoin tilat ja kosla on täysin epäsopiva hänelle, myykö hän sen, säilöö talliinsa vai ajaa sillä sittenkin hampaat irvessä?

Mäkisen mielestä Turun terroristi oli yksi meistä. Hän puhui ilmeisesti heistä, eli mäkisistä?

Vanhasen mielestä maahan on saatava jäädä lainvastaisesti fiilispohjalta. Olisiko hänestä OK, jos minä vaatisin itselleni Oulun yliopistollisen keskussairaalan ylilääkärin virkaa, joka minun olisi saatava koska aidosti koen sen tarvitsevani vailla koulutuusta ja kokemusta, ja tulen sitten hoitamaan Vanhasta?

Olihan se Risikko oikeassa: ei palautuskeskuksesta olisi ollut mitään apua Turussa, kun eihän tuota(kaan) puukkoählämiä oltaisi sinne kuitenkaan suljettu.

Palaavia ISIS-terroristeja pitää lepytellä asunnolla, rahalla ja muulla mukavalla, etteivät ryhtyisi väkivaltaisiksi. Ei kai tässä yritetä vihjailla kantasuomalaisille asunnottomille, että ruvetkaa väkivaltaisiksi niin teitäkin aletaan passata? Eipä kai; uskoisinpa väkivaltakoneistolta löytyvän silloin hieman erilaisia työkaluja.

Syyskuu:

Kyllä minä kovasti toivoisin Taposen ja kolegoidensa valmistelevan tässä seuraavien eduskuntavaalien ehdokkuuttaan. Kokoomuksen rivikansanedustajina he saisivat aikaan paljon vähemmän tuhoa kuin ylikomisarioina. Toisaalta Taponen saattaisi olla seuraavan hallituksen sisäministeri...

Sotilaspuvussa liikkumista tulee välttää maahantunkeutujamuslimien terrorismin välttämiseksi, vaatii PV. Puolustautuisivatkohan nuo, jos niitä ammuttaisiin? Haloskan kahden kauden laskuja tässäkin maksellaan, sen verran monta kenraalikuntaan ylennystä hän ehti tehdä.

Haaviston mielestä sananvapauden käyttö joidenkin vahingoittamiseen tulisi olla rangaistavaa. Sehän on: Rikoslaki, 11. luku, 10a §. Haavisto vain ei taida tarkoittaa ihan tuon pykälän määrittelemää toimintaa.
Sananvapauden rajoittamista muuten ei käytetä sensuuriin vaan se ON sensuuria. Se puolestaan on aina merkki joko poikkeustilasta tai kansalaisiaan sortavasta diktatuurista. Kumman Haavisto katsoo maassamme vallitsevan peräänkuuluttaesaan sensuuria?

Lokakuu:

Marjaana-pastorittaren sukunimikaimahan toimi tässä vähän aikaa sitten noihin puheisiin nähden päinvastasesti tehdessään James Hirvisaaren tapauksessa syyttämättäjättämispäätöksen.
Timeo Danaos et dona ferentes, sanoi Laokoon: tehtiinkö tässä nyt näennäinen teko muka sananvapauden puolesta, että lähitulevaisuudessa päästään lyömään sitäkin raskaammin?

Ajattelikohan Eräsyleläinen Naistoimittaja jotenkin siihen tapaan, että koska elokuvassa nähtiin Lyytin tissit (vaikka ei nähtykään PMMP:tä) joita ei romaanissa mainittukaan, olisi tarinaa voitu siis käsitellä vielä vapaammin kirjoittamalla siihen suomalaisia naissotilaita; nähdäänhän siinä tiettävästi puna-armeijan naissotavankejakin?

Jatkuu...

QroquiusKad kirjoitti...

Marraskuu:

Haloskalainen taloustiede näyttäytyy jälleen: kun siirrän taskustani rahaa toiseen taskuun, on siellä rahaa jota siellä ei aiemmin ollut. Se, ettei toisessa taskussani ole enää lainkaan rahaa ei tähän ilmeisesti kuulu.
Voinhan sitäpaitsi ottaa rahaa jonkun toisen taskusta, ja varallisuuteni lisääntyy siitä huolimatta, että se ottamani raha on minun rahaani, jonka asianomaiselle juuri äsken olin antanut.

Valtaväestö ei kaipaa suojelua, koska vähemmistö ei voi kohdella enemmistöä keljusti. Jos näin, miksi sitten Apartheid on vieläkin niin vallan kauhia Rikos Ihmiskuntaa Kohtaan? Entä miten Israel (väkiluku 8,8 milj.) voi sortaa koko arabimaailmaa (väkiluku n. 450 milj.)?

Sami Nykter toivoisi traumaterapeutteja kertomaan millaisia traumoja sankarihaudan kunniavartiolla seisominen tuottaa. Niin haluaisin minäkin!
Voisin toki olettaa, että kokenut traumaterapeutti katsoisi Nykteriä ensin pitkähköllä katsella, vetäisi sitten henkeä ja kertoisi millaisia todellisia traumoja hän on hoitanut ja hoitaa. Kunniavartiossa seisominen ei todellakaan aiheuta mitään niihin verrattavaakaan. Ymmärtäisiköhän Nykter?

En taida viitsiä yrittääkään kuunella Kyllöskän räppiä. Vegaanimakkarasta tuli mieleeni kokeentapainen: saunan pesään heittämisen sijasta purkaisikin sen pakkauksesta ja heittäisi pöpelikköön. Oikeat makkarat katoaisivat sieltä luultavasti vuorokauden sisällä.
Mitenkähän noille veganimakkaroille kävisi?

DuPont kirjoitti...

Kiitokset Ykälle hyvästä uutiskoosteesta ja myöhäiset hyvän joulun sekä aikaiset uuden vuoden toivotukset.

Kuten on niin monesti todettu, yhteiskunnassamme elää paljon ihmisiä, jotka elävät oikeasti irrallaan siitä todellisuudestamme antaen ideologian, jonkinlaisten "hyvien aatteiden" tms. muokata sitä, mitä silmillään muuten näkisivät. No, pakkohan se on sietää, kun en ole natsi, joka haluaisi kieltää toisten mielipiteitä. Keskityn narskuttelemaan hampaitani.

Presidenttiehdokas Kyllösestä lisäys, että hänhän taisi olla vihreiden merkkihenkilöiden ohella ensimmäisinä leimaamaan natseiksi ihmisiä, jotka marssivat soihtukulkueessa, siis Suomen 100-vuotissynttäreillä? Kulkuehan oli epäpoliittinen. Nyt en laulaja Vilkkumaasta viitsi sanoa mitään, koska en halua tuollaisista puhua.

Mutta hieno kirjoitus, kiitokset siitä. Tätä tarvitaan.

DuPont

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Kokonaan katsoin ja kuuntelin.
Tosin 1 minuutin tienoilla piti hakea lääkinnällistä konjakkia jotta selvisi loppuun saakka. :D

Eli Douppasin.

QroquiusKad kirjoitti...

Kuuntelin nyt sitten minäkin tuon Kyllös-räpin. Ei se ollut niin paha kuin odotin, enempi kyllästyttävä eikä oikeastaan räppäystäkään.
Laulua se oli, joskin ehkä aavistuksen verran heikkolaatuista. Tuli mieleen jonkinlainen Karri Kalpeanaaman ja Ultra Bran tuotosten fuusio.

Anonyymi kirjoitti...

Saatana on yksi meistä on varmaan Mäkisen seuraava havainto.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ymmille, Ano1:lle, PersBrahelle, Ano2:lle, Anonymoukselle, Jarkko Seppäselle, Soomepoisille Eestist, Maallikolle, Qroquius Kadille, DuPontille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ymmi: Tosin joululahjathan ovat tältä vuodelta jo jaettu niin että ehkä tässä voi ihan perustellusti kirota pärskäyttää.

Ano1: Hyvä vertaus ja myös hyytävä sellainen. Sillä kirjassa sen sanoi lapualainen mutta nykyisessä reaalimaailmassa poliisi.

PersBrahe: Oliskos näin, että sattuneesta syystä kyseinen hulluus tiivistyy juuri yliopistopaikkakunnille? Noin laajemmassa mittakaavassa jotain varmasti tapahtuu sillä väestönkasvu tulee ylittämään maapallon kantokyvyn. Ratkaisuksi tiedostavat ihmiset eivät tarjoa sitä että väestönkasvua rajoitetaan vaan sitä että suomalainen haja-asutusalue tyhjennetään ja suomalaisen teollisuuden toiminta tehdään mahdottomaksi. Eihän sillä maailma ehkä pelastu mutta tuleepahan niin ihanan tiedostavan hyvä mieli.

Ano2: Joo, ei näemmä kiinnosta hallintoa tuo Käsivarren turvallisuus. Ehkä ihmiset hoitavat sen sitten ominpäin mutta ei pidä ihmetellä jos korpilakia aika ajoin käytetään.

Anonymous: Onnittelut ensimmäisestä kunniamaininnasta! Olette osoittaneet todella zeniläistä mielenhallintaa.

Jarkko: En usko että Kyllöstä hävettää ollenkaan ja hän varmaankin ihmettelisi että piruako ne täällä blogissa hänelle hörisevät.

Soomepois: Oliskos tuo kyseinen kirjastonhoitaja mielestään keksinyt kuningasajatuksen siitä, kuinka saada paljon tiedostavaa piparia? Yhdeksäs epistola on työn alla.

Maallikko: Tuosta toimittajasta tulee mieleeni nykyinen elokuva- ja tv-sarjateollisuus joka on mennyt vastenmieliseksi. Meinaan, joka helvatun leffassa tai sarjassa naiset ovat vähintään yhtä kovia tai yleensä vielä kovempia jätkiä kuin miehet ja tommoset hentoset tytöt pyyhkii isoilla karjuilla lattioita. Jokainen joka elää vähänkin reaalimaailmassa tietää että eihän se noin mene. Ehkä feministit ovat katsoneet liikaa noita leffoja ja kun niillä ei muutenkaan ole oikein kosketuspintaa reaalimaailmaan niin ne luulevat että ne on dokumentteja.

Qroquius Kad: Erittäin hyviä ja osuvia kommentteja. Ja sullekin tuli kunniamaininta.

DuPont: Kiitokset sinullekin. Noita mainitsemiasi ihmisiä on ja ei siinä sinänsä mitään mutta kun he ovat saaneet vallan (kuka helvetti sen muuten niille antoi) määritellä oikean ja väärän. Jonka seurauksena meillä ympyrä onkin nykyisin neliö.

VNV: Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei tehdä doping-testejä joten sulle räpsähti kolmantena Hotelli Yrjöperskeleen kunniamaininta.

Ano3: Jotain sellaista voisi kyseisestä suunnasta odottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä oli mainion aivopierukokoelman Ykä taas saanut kasaan. Tosin sillä oli aika murheellinen vaikutus ja osoittaa vain sen, minkälaisella porukalla tätä maata johdetaan ja ellei kansalaisten silmät ala viimeinkin avautua, huonosti tässä lopulta käy. Poliitikotkin retostelevat nousukaudella, luulevat vielä itse olleensa sitä synnyttämässä, samalla kun isossa maailmassa varoitellaan jo täydellisestä talouselämän katastrofista.

Tämä uutinen on jäänyt vähän pienemmälle huomiolle mediassa, vaikka olisi syytä isoonkin kritiikkiin eli joulukuussa pääministeri Sipilä kävi ojentamassa Suomi 100 -juhlavuoden TASA-ARVOPALKINNON Angela Merkelille. Palkinnon saajan oli valinnut kolmihenkinen ”riippumaton palkintolautakunta”, johon kuuluivat Tampere-talon toimitusjohtaja Pauliina Ahokas, Suomi 100-juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen ja tutkija (?) Rosa Meriläinen. Onkohan suomalaisilta kerättyjen verorahojen kohdentamisesta koskaan päätetty pienemmällä porukalla? Palkinnolla on myöskin mielestäni Suomen 100-vuotisjuhlien kanssa yhtä vähän tekemistä kuin koodaribussilla Afrikassa, tosin sinne rahat kai lopulta lähetetään kun Merkel saa kohteen valita. Aika erikoista myös, että suomalaisista kehitysapurahojen saajan 150 000:n euron osalta päättää Saksan liittokansleri tai sitten vaan hallituksen tällä nuolaisulla oli tarkoitus ilmoittaa Merkelille, että mitä hyvänsä EU:ssa ehdotetaan, se käy meille! Rähmällään ollaan taas.

Elämme omituisia aikoja, mutta yritetään kestää. Voimia eloon kaikille!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Ajattelepa myös sitä, että jokainen noitten aivopierujen päräyttäjistä on tässä maassa ns. vakavasti otettava henkilö. Kertoo paljon maastamme ja sen tilanteesta. Merkelin saama lahjoitus tulee kyllä yhdeksänteen epistolaan. Onhan se mamma polttanut niin paljon saksalaisten rahaa murrin perseeseen että pakkohan meidän suomalaisten on vähän auttaa. Laitoit Rosa Meriläisen ”tutkijatittelin” perään kysymymysmerkin ja niin laitan minäkin. Enhän minä yliopistoihminen ole mutta eikös tutkijan tulisi tehdä yliopistollista tutkimusta?

Anonyymi kirjoitti...

En tässä nyt mitään kyseenalaista kunniaa kerjää, mutta kuuntelin kärsivällisesti koko Kyllösräpin loppuun asti. Enemmän kuin itse lapsellinen esitys minua järkytti lopussa sille annetut aplodit! No, annetaanhan sitä karaokepaikoissakin säälistä aplodeja esityksille, joissa ei juuri nuotit kulu tai menevät liikuttavan läheltä... Mutta että ihan presidenttiainesta; tähän kohtaan sopii vanha suomalainen sanonta, että johan sille nauraa aidanseipäätkin!

Vaikka Ykä aina niin kohtelias oletkin, tähän ei tarvitse vastata. Onpahan vaan jonkunlainen lisäys edellä kirjoittamaani, kun kävin kurkkaamassa, onko tullut uusia kommentteja.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

En ole kunnian, maineen tai edes kunniamaininnan perään, mutta haasteista tykkään ja kun tuo 3,09 minuuttia oli selätetty siihen viimeiseen peräpainoon asti tunsin ylevää mieltä. Ja kun oikein positiivisesti ajattelen, olin huomaavinani tuossa ns. säveltapailussa jonkinlaista hiuksenhienoa yhtäläisyyttä Girl of Ipanemaan, joka on kylläkin bossanovaa eikä räppiä - kuten ei tuokaan. Olis nyt edes heittänyt sekaan muutaman jou, bro, fuck-sanan niin olisi ollut vakuuttavampaa. Onneksi ei tehnyt sormillaan gangsta-eleitä; pulleat valkoiset pikkukätöset eivät vakuuttaisi edes vannoutuneinta nuorta vasuriäänestäjää. - Mutta kiitos Ykä jakamisesta. Tämän jälkeen en enää ikinä mollaa edes ajatuksissani huippumusiikkiartisti Cheekiä. Ikinä.

Pohjoisessa asuvan PersBrahen viittaus rottapopulaatioon kyllä ontuu pahasti täältä tiiveimmästä populaatiosta käsin katsoen. Urokset syrjäänvetäytyjiä ja menettävät seksuaalisen halukkuutensa? Älä hupaja. No, jos puhuit vain VHM:stä perää saattaakin olla. Rotat meilläpäin toimivat kyllä ihan eri tavalla. Sanalla rotta tarkoitan siis sanaa rotta, ei sitä koskaan tiedä milloin aina valppaat vihapuhepoliisit puuttuvat jo metafooriinkin.

Kovin oli synkeä tuo lista. Mutta tuohon ykköskohtaan viitaten, jotain iloistakin on jäänyt mieleeni. Seuraan ILn blogeja kolmesta syystä: Vahtera, Hillman ja Ilaskivi. Muita luen siedätyshoitomielessä, kaikki mielipiteethän ovat kuulemma yhtä arvokkaita (paitsi etteivät ole). Pikku ilopillerini Jaakonsaaren ohella on vihreiden huiman ratkaisukeskeinen Outi Alanko-Kahiluoto, joka (tässä) blogissaan ei suinkaan esittänyt köyhyyden ikuiseksi poistamiseksi rajojen avaamista vaan niinkin yksinkertaista menetelmää kuin että annetaan köyhille enemmän rahaa niin ne ei sitten enää ole köyhiä. Tadam!
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla aiemmin joku kirjoitti, että loppuu somepoliisien hulluus, olen sitä mieltä, että päinvastoin. Eräs kotkalainen polliisi "erotettiin" siirettiin muihin tehtäviin, kun oli suljetussa faceryhmässä puhunut tuhmia. Ja ilmiantaja palkittiin somepoliisin viralla. Väittävät, nimettöminä tosin, toiset polliisit, että se oli tämä viheriä kostaapeli aj valtuutettu espoosta joka näitä virkaveljiä kusetti. Ja kusettaa arvelee Huru-ukko
PS. Yhdeksättä odotellessa..

Anonyymi kirjoitti...

Oli sellainen epistola Yrjö että ei tiedä oikein mitä sanoisi, että parempi kai kun ei sano mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, tira+:lle, Huru-ukolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Tokihan minä tähän vastaan ja kunniamaininta myönnetty. Ne muuten jaetaan yhdeksännessä epistolassa. Minä vähän luulen että nuo aplodit eivät tulleet myötähäpeästä vaan ennemminkin kyseiset ihmiset ovat tiedostavan joukkohysterian tilassa ja silloin on ihan yksmonta vaikka kyseinen Kyllönen olisi esittänyt pelkkää kurlausta. Tosin se olisi saattanut kuulostaa paremmalta.

tira+: Ja kunniamaininta lähtee myös siihen suuntaan. Voidaan siis todeta, että Merja Kyllönen on henkilö, joka teki Cheekistä taidetta. Meillä täällä maalla ei pahemmin rottia sisätiloissa onneksi ole mutta hiiriä kyllä rapistelee välirakenteissa ja joku ressukka menee aina litskuunkin. Noista blogeista arvostan erityisesti Vahteraa ja hän on linkkilistallani. Tuo Alanko-Kahiluoto on erinomainen esimerkki punavihreästä poliitikosta joka mielellään jakaa toisten leipomaa kakkua tajuamatta että se kakku pitää ihan oikeasti ensiksi leipoa.

Huru-ukko: Meinaat vissiin tätä juttua:

http://www.oikeamedia.com/o1-50915

Heppuhan puhui ihan totuuksia mutta totuudenpuhujalla ei tässä maassa ole enää kotia.

Ano: Ei ole ihme jos tuo lista vetää sanattomaksi. Tai sitten jos aukaisee sanaisen arkkunsa niin ulos pääsee jo kauan sitten kuolleilla ja kielletyillä kielillä lausuttuja Julmia Sanoja.

Anonyymi kirjoitti...

Voi hitto Ykä,sait mut kuuntelemaan ton Kyllösen räpoletetun öö... minkä lie kiekunan!Voi vittu mitä paskaa,ja tollasta joku äänestää-se kai kertoo sen syvimmän syyn tähän hulluuteen,minkä hienosti tiivistit taas epistolaan.Tää maa,ja koko Eurooppa on sairas,ja sairautta hoidetaan vaientamalla ne,jotka sairaudesta varoittivat.Keisarin alastomuuden ääneen sadussa sanonut,ja valheessa elämisen paljastanut lapsi tuomittaisiin Haavistojen ja Kyllösten Suomessa vihapuheesta...Ja Joulukuu vielä puuttui tästä epistolasta-mitä saammekaan tulevana vuonna,tuskin hulluus vähenee tiedostavien suunnasta.Muuten,tuli mieleen,minkähänmoinen media- ja somehässäkkä olisi loppuvuoden mediat täyttänyt,jos aikanaan presidenttiehdokas Halosen ikkunat olis lyöty paskaksi ja seinään tai oveen spreijattu "homohuora"?Ja,kaikki kunnia Bernerille,mutta se autojen satelliittikyttäyskin on alkujaan Kyllösen liikenneministerikaudelta,ja on kyseisen räppärioletetun mielestä maallemme uusi vientituote...että näillä eväillä uutta vuotta 2018 niin Ykälle kuin lukijoillekkin-koitetaan kestää.
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Vähintäänkin Eskolinin lupauksen takia täytyy äänestää Huhtasaari toiselle kierrokselle, mielellään ihan presidentiksi asti. Näin olen kyllä päättänyt tehdä jo aiemminkin, mutta tässä on vielä yksi lisämotiivi.
...
Itse asiassa koin oloni 1980-luvulla Tel Avivissa turvalliseksi juuri siksi, että kadulla näki usein IDF:n sotilaita aseiden kanssa. Ainakin kun oletin, että heillä ei ole tyhjä lipas aseessa. Muslimien terrorismi oli silloin jokapäiväinen tosiasia siellä, nykyäänhän tämä on yhtä totta myös kaikkialla Euroopassa. Miksi meillä ei alokkaita lähetetä lomille aseiden kanssa?
...
Eikös Suomessakin ole pari yksityistä sairaalaa? Niiden, kuten myös monien yksityisten vanhainkotien palveluksessa olevat hoitajat kai saavat ainakin osan tuloistaan yksityiseltä sektorilta? Ehkäpä Iltasanomat osui jopa 10%:sesti oikeaan väittämässään?
...
Joo, kyllä tuo kunniamaininta jäi saamatta (kestin peräti 12 sekuntia).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veskulle ja Jollekin Toiselle & kiitos kommenteistanne.

Vesku: Ja kunniamaininta tulee myös sinulle. Eurooppa – ainakin sen läntinen ja pohjoinen osa – ovat sairaita ja tehneet sairaudestaan itseisarvon. Hyvää alkavaa vuotta sinullekin.

Joku Toinen: Lauraa äänestän minäkin, lähinnä protestimielessä. Sillä voittaahan se Niinistö ne vaalit. Israelissa on vaara huomioitu jo aikaa sitten eikä sitä pidetä mahdollisuutena niin kuin täällä Euroopassa. Kyllähän valtaosa terveysalan rahoituksesta tulee julkiselta sektorilta. Yksityisen rahan osuus on pieni.