keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

YLLÄTTI KUIN TALVI AUTOILIJAT


Niin kuin lukija hyvin tietää on Helsingin Vuosaaressa päästy nauttimaan tuontitavaraperseilystä. Onpa asia jopa ylittänyt valtamediankin uutiskynnyksen. Täsmälleen samalla lailla kuin uutisointi  aikaisemmasta katuterrorista jota on jatkunut jo vuosikausia. Media – samoin kuin virkakoneisto – käsittelee aina uusinta tapausta ”yllättyneenä” aivan kuin se olisi ensimmäinen laatujaan ja aikaisemmat tapaukset yksinkertaisesti unohdetaan. Ensimmäinen kerta tapahtuu noin kuudettatoista kertaa. Jos valtamediassa olisi vähänkään rehellisyyttä se uutisoisi Vuosaaren tapahtumista vaikkapa näin:



Tästä tuoreimmasta tapauksesta on Helsingin poliisin monikultturismi-ideologian sekä asioitten olemattomaksi selittämisen virallinen mannekiini Jari Taponen todennut:

Häiriköiminen voi Taposen mukaan liittyä siihen, että lapset ja nuoret ovat vielä kesälaitumilla. Koulut eivät ole alkaneet. Nuorilta puuttuu tekemistä ja samalla sosiaalinen kontrolli.

Taponen sanoo, että tilanne yleensä rauhoittuu, kun poliisi ottaa yhteyttä vanhempiin ja pyytää heitä paikan päälle katsomaan, miten lapset viettävät aikaansa.

Tähän voin todeta sen, minkä olen aikaisemminkin todennut:

Maassamme on tiettyjä tuontitavaravähemmistöjä joitten kiistattomia rikoksia yrittää niin valtakoneisto, virkamieskoneisto sekä valtamedia joko kokonaan peitellä tai sitten selittää merkityksettömäksi ja mitättömäksi.

Eivätkä ne toiminnallaan suojele varsinaisesti tuota tuontitavaraväestöä vaan itseään sillä ilman niitten toimintaa maamme ei olisi tässä tilanteessa.

Joka terrorin olemassaolon kiistää, tilaa ja saa lisää terroria. Suomalaisten viesti tuontitavaraväkivallalle on selkeä:

”Te voitte jatkossakin tehdä mitä lystäätte. Me emme mahda teille mitään ja pidämme vallitsevaa tilaa itseisarvona.”

30 kommenttia:

DuPont kirjoitti...

Umayya Abu-Hanna oli oikeassa. Hän sanoi vuosia sitten, että nuo tulokasryhmät ottavat paikat haltuunsa. Meidän kustannuksellamme tietenkin. Sitten yhteiskuntamme alkaa muistuttaa niitä paikkoja, joista tänne tulivat.

Strix Senex kirjoitti...

Tässä on kyse vain vihervasemmistolisen oikeusfilosofian käytännön sovelluksesta. Yksityisiin kansalaisiin kohdistuva väkivaltarikollisuus ja omaisuusrikollisuus ovat yhteiskunnan suojeluksessa ja sitä toteuttavat henkilöt ovat uhreja. Jos jostakin syystä sellaiseen syyllistynyt joutuu vankilaan, on pidettävä huoli siitä, että heidän asemansa suhteessa vartijoihin on etuoikeutettu. Ktr: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6dd65c3c-c422-4ba5-bae0-eac11cfc84cf

Todellisia rikoksia ovat ajatusrikokset, valtioon kohdistuvat veronkierron tapaiset rikokset ja autolla liikkuminen. Voimavarat on kohdistettava tällaisiin tekoihin syyllistyvien etsintään ja rankaisemiseen.





Joppos123 kirjoitti...

Tuosta perseilystä ei ole kuin poronkusema samaan iloiseen aseiden ja pommien paukkeeseen kuin svedustaniassa.
Ruotsin poliisi varoittaa Suomea kehityksestä mutta ei saa antaa totuuden pilata unelmaa.
Sitten kun se "unelma", tavallisen ihmisen painajainen on saavutettu niin asian mahdollistaneet politiikot levittelevät käsiään kuten tekevät myös naapurissa.
Paskastan tulee tietyistä maista tulevien kengänpohjissa porstuaan ja kukaan ei vaivaudu lakaisemaan paskaa pois.
Lähi-itä ja pimeä Afrikka toivotetaan kaikilla mahdollisilla tavoin tervetulleeksi väistämättömänä luonnonilmiönä.
Matalan intesiteetin sisällisodat saattavat hiipua tai leimahtaa täysimittaiseksi sisällisodaksi. Kun kysymys on lähi-itäläisistä ja vain tappelemaan oppineista afrikaanoista niin en laittaisi rahojani likoon ensimmäisen vaihtoehdon puolesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys DuPontille, Strix Senexille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

DuPont: Kyseinen Aburaha-Hanna onneksi häipyi Suomesta mutta hänen perillisiään maassamme kyllä riittää. Abu-Hannakin teki uransa Suomessa vain ja ainoastaan sillä että oli ulkomaalainen joka säännöllisesti haukkui maata joka elätti häntä vaikka ei millään muotoa tarvinnut.

Strix Senex: Jep. Kyseinen juttu ei paljon houkuttele ihmisiä vanginvartijan uralle. Lastensuojelussa tilanne on hieman samanlainen tosin noilla vartijoilla kyllä vielä astetta tai kahtakin pahempi.

Joppos123: Olet oikeassa. Niinhän on monesti sanottu että ”Suomi välttää muitten virheet” mutta se näyttää ”välttävän” ne toistamalla ne yksi yhteen. Enkä muuten ole vielä milloinkaan kuullut että ne matalan intensiteetin sisällissodat (esmes mallia Ruotsi tai Ranska) ovat koskaan hiipuneet. Libanon-kynnys odottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kyllä me olemme väärässä sillä Suomessa villi- ja vallitseva rasismi se nämä ihmispolot ja -taimet ajaa näihin epätoivoisiin tekoihinsa! Näin sen täytyy olla koska näin meille tolkutetaan. Sekä sitten lisäksi ilmastonmuutos joka mm sytyttelee autoja ja autokatoksia spontaanisti tuleen.

Ilmastonmuutosrasismia vastaan!

tai kuten juutuuppari Vuohennylkijä kertoo: https://www.youtube.com/watch?v=TZ_BNXx5rh4


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

https://dalrock.wordpress.com/2019/07/30/the-future-of-gun-control/

Twiitistä paljastuu että Suomesta on näköjään viety Englantiin Fiskarsin rynnäkkösaksia(varmaan kirveitäkin,voi kauheeta)

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Oikeastaan riehaantuneeseen mullilaumaan ptäisi soveltaa vanhantestamentin oppeja sananlaskut 13:24 " Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa." Eli jos ei kotona pidetä minkäänlaista kasvatusta ja koulu on sitä varten että siellä on kaverit ja ruoka, niin päässilmäiset kun kokoontuvat yhteen ja tyhmyys tiivistyy. Joku Taposen Jartsa sitten lehdessä puhuu lämpimikseen tai herra tietää jos vaikka itse uskoisi että vakavapuhuttelu, pillimehu, halipusuterapia munkkien kera ja koulun penkille poistaisi ongelmat siinä missä Vuosaaren keski-ikäisten punaista lihaa syövien heteromiesten uudelleen kasvatus vie ongelmat mennessään. Viimeaikoina on nähty kuinka vastuullisten virkamiesten kamelikurkitaktiikka eli upotetaan pää hiekkaan on tuottanut tulosta. Marokon enon Mohammedin vinkeistä oli tietoa edellisellä vuosikymmenellä, piirit ovat pienet ja miehen kollegoilla ja viranomaiset olivat varmaan kuulleet puskaradiosta mitä eno harrastelee. Vuosaaren ongelmatapaukset taputellaan ja halitaan ehkä visiteerataan Keravalla Nuppulinnassa ennen kuin Kylmäkoskelta käy kutsu. Nämä jengit pitää hajoittaa, mahdollisesti huostaanotto ja sijoitus riittävän etäälle toisistaan. Silloin voidaan joku ehkä estää luisumasta pimeyden ytimeen.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista, poliisia ei kiinnosta tai sitten joku vajakki vain vähättelee asiaa somessa.

opetus: älä soita poliisille. Hoida ite tai soita liivimopoilijoille. Asiaa pitää ryhtyä miettimään nyt. Naapurien kanssa pitää miettiä valmiiksi suunnitelma - ei nähty mitään, ei kuultu mitään, ei kommenttia. Riehuva apinalauma vain katoaa yöhön ja usvaan. Jos ei poliisia koonnosta, miksi minuakaan kiinnostaisi.

Sotavasara on muuten kiva kävelykeppi.

Nyt alkaa kohdakkoin olla viimeiset hetket puuttua jengeihin, hutisalon pitäis päättää haluaako sotaa vai rauhaa. Karkotukset vai sota, nyt voi valita.

Taposet, Pasternakit ja muut paskahousut jalkapartioon riehujia paimentamaan.

Pyssymies

abe kirjoitti...

Näitä aktiivisia nuorisojengejä näyttää olevan ympäri eurooppaa. Justiinsa viimeviikolla Starnbergissä, saksan yhdessä rikkaimmista kaupungeista (keskiverto-omaisuus suurin) koulun bileistä vietiin huumesekoilija putkaan. Eikös satakunta huumepäistä teiniä lukiosn bileistä samantein lähtenyt rynnäköimään poliisiasemalle. "vapauttamaan kaveri". Rikkoivat ikkunoita, yrittivät rikkoa oven päästä sisään. Ei kuitenkaan onnistunut, kun naapurikunnista tuli 70 poliisia hälytyksellä virka-apuun.

https://www.top-fm.de/regional/nachrichten/starnberger-schueler-versuchen-polizeiwache-zu-stuermen-neue-details_b6b223f3b11263841915641289461473.html?fbclid=IwAR0Bz1zgf4L8SdsZLHpcSdYeUw1y0HOOb9Czp2ajwpQkqHQj6_OTCubqnGw

Sitten englannissa tällainen supermercado-hyökkäys...

https://www.dailymail.co.uk/news/article-7285507/Disgraceful-moment-crowd-rampaging-teenagers-storm-ALDI-supermarket-smashing-stealing.html?fbclid=IwAR04TVPsA72ccxzcOJ-Wn6_fR_LmUmYT3Lm043H-irHdFzoaDhlLTaaeLA0

eikun vielä vaan lisää koskemattomuutta pikkupilteille ja poliisit voi tarpeettomina lakkauttaaa ja anarkia on valmis.

J. Jörgensen kirjoitti...

Ja onhan se nyt perkele, ettei noita perseilijöitä saada mihinkään järjestykseen tässä maassa. Mitä nössöhiiriä tässä ollaan? Jos viranomaiset eivät poliittista korrektiuttaan tai muuta saamattomuuttaan pysty puuttumaan asiaan, niin tavan porukoiden on pantava oikeasti kova kovaa vastaan. Jos siinä henki menee muutamalta mamulta, niin mitä haittaa? Eihän ne muutenkaan kuuntele muuta kuin vahvemman valtaa ja puhetta.

QroquiusKad kirjoitti...

Poliittiselle, hallinnolliselle ja mediaeliitillemme on muodostunut maaninen tarve selittää tietyissä rikostyypeissä, kuten vuosaarelaisessa arkipäivän katuterrorissa tai lapsiin kohdistuvassa seksuaalirikollisuudessa rikosten lisääntyminen kaikella muulla paitsi rikosten lisääntymisellä.

Jälkimmäisiä kepposteluja on selitetty jo jonkin aikaa ilmoituskynnyksen madaltumisella, ensinmainittuja taas joko vedoten Taposen tapaan toimettomuuteen, joka pakottaa myös Al-Holin leirin ISIS-äityläiset puukottamaan ja kivittämään työntekijöitä ja vartijoita
(https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006190597.html) ja opettamaan pikku pilttinsäkin tekemään samaa. Toinen puolustelu on han-kortti.

Samaan syssyyn pohdiskelin batiikkinoitia.
Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten he olivat mummoja, jotka leipoivat lapsenlapsille maailman parasta pullaa, kun nämä tulivat käymään mummolassa, jossa mummo asui vaarin kanssa.
Nyt he ovat jonkin oudon kyltymättömän kiiman riivaamia seksimaanikkoja, joilla tuntuu olevan suorastaan pakonomainen tarve saada sisälleen ympärileikattua mutta samalla selittää nämä pikku hoitolapsikseen.

Mitä tässä on oikein tapahtunut? Miten tämä on tapahtunut?
Yhä useampi ihminen muutenkin tuntuu elävän kuin viimeistä päiväänsä. Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.

Ehkä kyse onkin juuri siitä. Liian moni ihminen kokee pelin pelatuksi ja hävityksi, ja ottaa kaiken irti tästä päivästä, joka voi olla viimeinen.

Tällä menolla se sitä lähitulevaisuudessa onkin, ellei yksittäisille eurooppalaisille, niin europpalaiselle kulttuurille, jonka viimeiset lipunkantajat, Visegrád-maat kaatuvat muun Euroopan luhistuessa Venäjän taloudelliseen ja sittemin poliittiseen kuristusotteeseen.

Ellei korjausliikettä tule. Kukapa sen tekisi ja miten?

Ukkeli kirjoitti...

Youtubessa Forward Observer pohdiskelee sisällissota 2.0 Amerikassa. Hän toteaa sodan jo alkaneen. Mitä muuta nämä antifa-iskut, rikollisuus, sensuuri ja maalittaminen ovat kuin sotaa? Vuosaaressakin soditaan, eikös sodan määritelmä ole pakottaa toinen osapuoli noudattamaan voittajan tahtoa?

Keijo Korhonen muistutti kirjassaan Mitalin toinen puoli, että rauhaan tarvitaan molempien suostumus. Sotaan riittää yksi, toisen on valittava, alistuuko vai taistelee. Olisihan talvisotakin voitu välttää, jos Suomi olisi antautunut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Anolle, Patelle Pankavaarasta, Pyssymiehelle, abelle, J. Jörgensenille, Qroquius Kadille ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Tuo Vuohennylkijä oli minulle uusi tuttavuus mutta jätkä puhuu kerrassaan järkeä ja täytyypä alkaa seuraamaan hänen videoitaan.

Ano: En huomannut niitä Fiskarseja mutta selvää on että brititkin tulevat vielä olemaan enemmän kuin kusessa.

Pate: Ja tulee muistaa että se tuontitavaran kotikasvatus edustaa rinnakkaisyhteiskuntaa. Tulee muistaa myös se, että pelkkä huostaanotto ei riitä. Nykyisen lastensuojelun keinot ovat aivan liian rajoitetut.

Pyssymies & J. Jörgensen: Suomalaiset mieltävät että heillä on vielä liikaa menetettävää ryhtyäkseen aktiiviseen vastarintaan. Ja suomalaiset pelkäävät vielä omaa virkakoneistoaan. Koko potpurri toimi siihen saakka kunnes ryhdyttiin köijäämään maahan porukkaa joka nauraa paskaiset naurut suomalaiselle poliisille ja muulle koneistolle.

abe: Saksassa ja Englannissa ollaan edetty kaaoksen tiellä paljon pidemmälle kuin Suomessa.

Qroquius Kad: Erittäin hyviä huomioita taas kertaalleen. Mietin samoja kysymyksiä enkä nykyisestä Suomesta löydä niihin ratkaisuja. Me ollaan toistaiseksi lampaita narun päässä.

Ukkeli: Oletpa muuten asian ytimessä. Suomessakin vihamielinen taho tekee mitä haluaa vaikka se onkin vielä pieni vähemmistö. Ja rauhaan tarvitaan kaksi osapuolta. Läntisessä Euroopassahan ollaan siinä tilanteessa että me olemme sodassa mutta maitten johto kieltää sodan olemassaolon ja vaatii ajattelemaan sitä voimavarana. Elämme sairaita aikoja.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Off-Topic: Tampereella suuri ilmaliikenneonnettomuus https://yle.fi/uutiset/3-10902713

HEH!

"....ilmoituksen suuresta ilmaliikenneonnettomuudesta ..."

Aatelkaa mimmonen ilmoitus tulee kun jumbo-suihkari tippuu taivaalta?
Siihen ei riitä puolen suomenkaan paloautot ja ambulanssit!

Siellä vissiin opeteltiin Erica:n käyttöönottoa näin kesän rauhallisena aikana?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fb423c3a-57b9-4e7f-beaf-1fa1df3de563

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Ikävä tapaus mutta ei tosiaan suuronnettomuus. Tuosta Ericasta en tiennytkään mutta siinä on kyllä tosiaan perusvika koska se jättää inhimillisen tekijän kokonaan huomioimatta. Ei ihminen ole kone eikä tietokoneohjelma.

Vasarahammer kirjoitti...

Vuosaaren muuttuminen no go zoneksi alkaa juuri nähdyn kaltaisista tapahtumista. Kehitystä tukee erityisesti poliisin toimettomuus. Kun tavalliset ihmiset huomaavat olevansa yksin eikä kukaan kuuntele, he muuttavat alueelta hiljalleen pois.

En suosittele kenellekään asunnon tai omakotitalon ostamista alueelta, jossa kaupunki tai valtiovalta harrastaa "sosiaalista sekoittamista". Tätähän on tarjottu patenttilääkkeeksi gettoutumisen estoon. Se ei toimi kuten eivät monet muutkaan julkisen vallan aktiivitoimet. Vain haittamaahanmuuton lopettaminen auttaa yhdessä kotiuttamisen kanssa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vasara. Olet täysin oikeassa. Patenttilääke saa lähinnä aikaan valkopaon. Ja valtamedia puolestaan pyrkii valkopesemään asian yhdellä tarkoitushakuisimmalla jutulla ever:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006190670.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=1&utm_source=tf-other&share=042525992d8518f5a3cdd3f7c0d533af

Mikähän pikkuinen (etninen) juttu tuosta uutisesta jätettiin tarkoituksella täysin pois?

Ukkeli kirjoitti...

Trump twiittasi, että demokraattien kannattaisi ensin hoitaa omat kaupunkinsa kuntoon, kun Baltimoren edustaja valitti Meksikon rajan ongelmista. Baltimoren valkoiset pakenivat 1960-70-luvuilla, kun huomasivat, ettei heidän turvallisuudellaan ole väliä. Samasta syystä ruotsalaiset pakenevat Malmöstä. Kuka jaksaa taistella, kun voi paetakin?

On selvää, että samalla tiellä ollaan. Helsingin poliitikot ylpeilevät, ettei meillä ole sanoja ongelmia kuin Rosengårdissa, koska sosiaalinen sekoittaminen toimii. Ainoa syy on se, että maahanmuuttajia on vielä vähemmän.

Kyllä Ruotsissa on aivan varmasti kokeiltu kaikkea mahdollista rahaa säästämättä. Silti lopputulos on sama kuin Baltimoressa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ukkeli. Jep. Ja meillä sekä taistelu että asiasta protestoiminen on kielletty. Ongelmaa ei ole. Olkaa hiljaa ja alistukaa. Ja hyväksykää se, että ns. kotoutumisen onnistuminen todistetaan sillä mitä enemmän siihen pumpataan rahaa.

Joppos123 kirjoitti...

Ehkäpä olemme kaikki ymmärtäneet "kotoutumisen" väärin. Jospa se onkin sitä, että maasta riippumatta sinne luodaan kodinomaiset olosuhteet eli vaikkapa parin sadanmiljoonan panoksella saadaan Vuosaareen pikkuhiljaa samat olosuhteet kuin Bagdadiin ja Raqqaan.
Kotoutuminen on siis hyvällä mallillaan.
Tästähän on Ruotsi oiva esimerkki omalla onnistuneella kotouttamisohjelmallaan.
Muutama satamilliä lisää niin Vuosaaren karvakädet ja hiekkaneekerit ovat kotoutuneet kuten lajitoverinsa Malmössa,pommit paukkaa ja konetuliaseiden rätinä sulostuttaa pimeneviä kesäiltoja palavien autojen luodessa taianomaista kajoa vasten yötaivasta.
Vihervasemmiston unelma on vihdoinkin totta.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ruotsissa varmaan finjäveleiden seura tulee kelpaamaan. Paikkakunnat kuten jällivaaraa, kiiruna, pajala, abisko, övertorneå esimerkiksi ovat kohta varakkaimpien ruotsalaisten sisäisen muuton kohteena. Gretakin on tyytyväinen kun hiilidioksidi päästöt pienenevät kun Åreen on lyhyempi matka. Tukholman saariston mökkeihin ruotsalaisten syntien mitä tekivät Katangassa tuodaan hyvitykseksi Katangalaisia.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Helsinkiä yritettiin ensimmäisen maailmansodan aikana moniarvoistaa ja monikulturisoida muttei yhtään hunguusirosvoa jäänyt elävöittämään jälkeenpäin katukuvaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ennemmin sekopäinen hallitus kaatuu, sen parempi.
Etnisten huligaanien riehunta ja HÄKEn & polpon saamattomuus pitää dokumentoida. Kaikilla älypuhelimilla voi äänittää puheluja ja niillä voi myös videoida.

Tallenteita ei pidä laittaa someen oitis vaan tehdä niistä kopioita ja toimittaa sopivalle kansanedustajalle. Ja sitten koordinoidusti tehdä kanteluita, välikysymyksiä ja tuupata materiaalia someen. Sopii postittaa myös unkariin ja puolaan - ehkä joku voisi kysellä tuppuraisilta ja tappuraisilta jotain oikeusvaltiosta.

Tämä on rauhallinen tie hoitaa ongelmaa.

On toki toinenkin, matujen ja unelmajengin kannattaa tarkaan miettiä kumpaa haluavat. "Suomalainen viha on kuin suolampi, musta kylmä ja pohjaton."

Asiahan ei minulle kuulu, minä vaan kysyn: missäs pvl ja odinin poijjaat piileskelee. Samassa piilossa kuin taponen?

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Turhaa paniikkia taas lietsotaan, Vuosaaressa kaikki hyvin. Lukekaa hesaria, hyvänen aika, sieltä ne oikeat tiedot löytyvät. Tänäänkin iso juttu kaupunginosan tilanteesta, kaikki asukkaat olivat niin tyytyväisiä. Sanaa "etninen" ei mainittu, ja miksi olisikaan, koska juttu käsitteli Vuosaaren luxus-osaa eli Aurinkolahtea (jokainen stadilainen tietää Vuosaaren, Rastilan ja Aurinkolahden eron) joka on sen verran tyyristä aluetta että edes kaupungilla ei ole varaa makuuttaa siellä mamuja - heidän suureksi harmikseen.

Kuvissa keinuvia lapsia, haastateltiin iloisia eläkeläisiä, ei, ei koskaan mitään häiriöitä, koulun jälkeen tulevat Columbuksen kauppakeskukseen "riemuitsemaan" (tarkka sitaatti) mutta niinhän mekin tehtiin lapsina sadesäällä. Häh? Kauppakeskus Vuosaaressa heidän nuoruudessaan? Ja itse tuolla Columbuksessa tasan kerran käyneenä kylläkin käyttäisin sanaa "riehumaan".

Tässä lintukodossa oli kuvissa vain valkoisia ihmisiä - ei taida olla hääppöinen tulevaisuus tuolla kuvaajalla. Tai ehkä olikin kiero persumulqvisti, joka salakavalasti halusi painottaa että valkoisuudella ja viihtyvyydellä on joku korrelaatio? Normaalistihan esim. rikoskuvissa on se valkoinen käsi, mutta positiivisissa jutuissa se hieman tummempi, ja koko naama ja nimi myös. Koska onhan se saavutus että somali on päässyt yo:ksi, mitä niistä 20.000 muusta kirjoittelemaan, normikamaa suomalaisille. Tai kun Ahmed on päässyt julkisrahoitteiseen työpaikkaan, vähintään yksi sivu todistamaan keistä ne tulevaisuutemme toivot oikein muodostuvatkaan.

Clockwork Orangen hengessä jokainen moista mariapettersson-roskaa suoltava ja siihen uskova pitäisi istuttaa tikut silmissä muutamaksi päiväksi itämetroon.
tira+



QroquiusKad kirjoitti...

PT-Median kommenttikentässä linkattiin tällaiseen Saksanmaalla sattuneesta keppostelusta kertovaan uutimeen:
https://samnytt.se/man-mordad-i-svardattack-i-tyskland/

Luin läpi kommenttikentän, johon oli klo 21.00 mennessä tullut 188 kommenttia. Minua kiinnosti tietää, miten ruotsalainen Veijo Esson baari reagoi näihin uutimiin. Jokseenkin odottamallani tavalla.

Suunnilleen yhden käden sormin olivat laskettavissa kommentit, joissa peräänkuulutettiin notta tarttis teherä jo jotain. Nekin olivat koko lailla ponnettomia ja niihin vastattiin suunnilleen, että emmehän me mitään voi.
Suurin osa oli lähinnä alistunutta toteamista ja valittelua. Vihaiset tunnetilat näyttäytyivät lähnnä kiukuttelussa, kuinka hallituksemme teke meillä tätä ja hallitus tekee Saksassa tuota ja hallitus sitä ja hallitus tätä.

Sosiaalidemokratia, joka on mahdollistanut pohjoismaisen hyvinvointivaltion, jonka on mahdollistanut 200 vuotta rauhaa on todellakin veltostuttanut ruotsalaiset.
Heillä ei ole enää toivoa.

Asia on huomattu muuallakin:
tässä jokin aika sitten Sveitsi ilmoitti pistävänsä Saabin kanssa jo jonkinlaisella tolalla olleet Gripen-hankintaneuvottelut poikki.
Sveitsi siis ei usko Saabin ja Ruotsin kykenevän hävittäjähankkeen edellyttämään 20-30 vuoden sitoutumiseen ase-, tutka- ym. järjestelmien päivittämisineen, jotka ovat se lentävää runkoa paljon tärkeämpi osuus:
ilman niitä se lentävä runko nykyisine järjestelmineen vanhenee nopeasti käsiin.

Tätä sopii pohtia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Patelle Pankavaarasta, Pyssymiehelle, tira+:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Taisitpa, piru vie, määritellä tuon kotoutumisen toteutuneessa muodossaan likimain täydellisesti. Tähän voidaan lisätä että meitä suomalaisiakin ”kotoutetaan” tylsästä impivaaralaisesta kulttuurista uuteen, monimuotoisempaan, kansainväliseen sekä ennen kaikkea räiskähtelevään kulttuuriin. Mulle olis kyllä kelvannut se tylsä 1980-luvun suomalaisuus.

Pate: Hyvin paljon mahdollista ja suomalaisethan ovat olleet Ruotsissa jo kauan aikaa luksussiirtolaisia.

Pyssymies: Ja ne tallenteet pitää tietysti lähettää perussuomalaisille kansanedustajille. Muilla puolueilla ne päätyvät roskakoriin ilman muuta. Ja veikkaan että se rauhattomampikin tapa on mahdollinen mutta siihen vaaditaan totaalinen talousromahdus ja se, että toinen osapuoli aloittaa ensin. PV:llä olisi kyllä kyky toimia siinä tilanteessa.

tira+: On hyvin vaikeaa sanoa mikä on uutisoinnin pohjanoteeraus mutta se kyseinen Hesarin juttu oli kyllä hyvin lähellä sitä.

Qroquius Kad: Totta. Sosialidemokratian jalostama hallintolammas odottaa edelleenkin apua siltä hallitukselta joka tilanteen sai tällaiseksi. Tuo Sveitsin uutinen on merkittävä ja meinaahan se Volvokin siirtää pääkonttorinsa Ruotsista pois. Turvallisuusongelmien takia.

Anonyymi kirjoitti...

1917 ei tullut totaalista talousromahdusta. Tuli pitkän nousukauden jälkeen notkahdus - patterityöt ja rahakkaat sotatarviketilaukset loppuivat. Ruuan hinta nousi ja tuli sekalaisia rettelöitä - ja sitten alkoi kapina ilman selvää tavoitetta ja syytä. Oikeastaan Kullervo Mannerin sooloilua koko kapina. Vastavoima nousi sekin ilman merkittävää etukäteissuunnitelmaa. Jääkäreillekin oli vallan eri roolia toivottu.

Aikoinaan, kaksoistornien iskun jälkeen vitsailtiin: 2050 luvulla pikkupoika tulee isukin puheille läksyjensä kanssa ja kysyy "Mitä olivat muslimit?"

Toteutuukohan? Abrakadabra Hosu Häslääjä, äiskäs ja unelmoijat voisivat hetken pohtia asiaa. Vinkki: Kun rauhallisilla länkkäreillä ja erikoisesti suomalaisilla napsahtaa seuraa hyvin, hyvin kylmää kyytiä.

Marokko muuten miehitti Länsi-Saharan marsittamalla massoittain siviilejä yli rajan. Vellihousu-spanjuureilla ei ollut kanttia pysäyttää. Modus operandi toistuu euroopan valtauksessa. Onko Salvinilla kanttia komentaa laivasto upottamaan salakuljettajien paatti aluevesirajalle?

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Hyviä huomioita taas kertaalleen. Tuosta voisi todeta että historian vinkkelistä tuuliviiri on kääntynyt omituiseen asentoon. Meinaan, kun Euroopan vapauden toivo tulee Itä-Euroopasta ja Euroopan sotilaallinen toivo Italiasta…

Anonyymi kirjoitti...

Luulen kyllä, että yksi juttu toistuu: Lopussa Puolan siivekkäät husaarit hoitaa homman. Nyt ne ei kulje hevosilla vaan Leopard II:illa. En aavista missä ja koska mutta husaarien atakki lopettaa musujen invaasion taas kerran.

Wienin piirityksen murtamisen uusintaa odotellen.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Joo, Puola on yksi vapaista kansoista vielä.