perjantai 21. marraskuuta 2025

KISS MY S

Eli lyhyesti kaupparintamalta

S-ryhmä on ilmoittanut että se lopettaa israelilaisten tuotteitten myynnin kaikissa kaupoissaan. Toisin sanoen kyseinen S-ryhmä on mennyt mukaan siihen hysteriaan johon melkoinen osa länsimaista on jo mennyt. Päätöksellään S-ryhmä antaa myös selkeän tuen sille islamilaiselle arabilaumalle joka haluaisi tappaa kaikki juutalaiset from the river to the sea.

Tämähän on uusin esimerkki Suomessa ilmenevästä juutalaisiin kohdistuvasta vainosta. Tähän asti sitä on harjoittanut vihervasemmisto mutta nyt suuri kauppaketjukin on lähtenyt mukaan. Päivi Räsäsen toteamus ei mene kovinkaan kauas totuudesta:

Keväällä 1933 Saksassa NSDAP julkaisi vaatimuksen toteuttaa ”järjestelmällisesti juutalaisten kauppojen, juutalaisten tavaroiden, juutalaisten lääkäreiden ja juutalaisten lakimiesten boikotti.” Nyt Suomessa S-ryhmä vaatii israelilaisia tuotteita boikottiin. Sama kaiku askelten.

Epäilemättä S-ryhmä ei pyri tuohon. Mutta se on silti mukana hysteriassa ja hysterioilla on tapana pahentua.

Kysymys täältä: Kuinka luulette islamilaisten kiittävän tästä nöyristelystä? Mitä muuta heidän taholtaan on tulossa kuin räyhäämistä, terroria ja sharia-vaatimuksia?

Täytyy tunnustaa että tuossa Gazan rähinässä Hamasin tietotoimisto on vienyt komean propagandavoiton. Lännen hyödyllisten idioottien suopealla avustuksella.

Lisäys: Jaahah, Blogger on sensuroinut postaukseni ”Vihamielisyyttä?”, joka käsitteli, no, islamin vihamielisyyttä. Islam näyttää olevan suojeltu ja koskematon. Ja täytynee varautua siihen, että koko blogi tullaan jälleen sensuroimaan.

*** 

Ja vielä lisäys: Uutisen mukaan ”suomalaisten suosikki seuraavaksi hallituspohjaksi on punavihreä hallitus, joka muodostettaisiin Sdp:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja keskustan johdolla”.

Ensinnäkään en ole oikein varma, että voiko tuo pitää paikkansa.

Ja toisekseen, jos se pitää, niin Suomi alkaa olla totaalisen hukassa.


47 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ennen naureskeltiin KKK -kauppaketjun tunnukselle, mutta nykyän SS -kauppaketju on tiukempi.

Itseäni nämä S-ryhmän poistamat muutamat yksittäiset tuotteet ja tuoteryhmät, joiden valmistusmaa on Israel, ei paljoa hetkauta.

En ole ostanut niitä ennenkään, kun ei ole omassa kulutusgenressäni tarvetta moisille tuotteille:
Dorot puristettua valkosipulia 20 annospalaa 80 g, pakaste
Omega glitterväri 7 x 20 ml
Omega metallivärit 7 x 20 ml
Omega neonvärit 7 x 20 ml
Omega sormivärit 7 x 20 ml
Omega muovailuvahasanko 5 x 70 g, perusvärit
Omega muovailuvahasanko 5 x 70 g, neonvärit
Omega muovailuvahasanko 8 x 80 g, perusvärit
Omega muovailuvahasanko 8 x 80 g, neonvärit
Omega sormivärisetti 2 x 120 ml
Schär Salinis suolarinkeli gluteeniton 60 g
Sodastream 7up zero -juomatiiviste 440 ml
Sodastream Mountain Dew diet -juomatiiviste 440 ml
Sodastream Pepsi Max 440 ml
Sodastream Pepsi Max lime -juomatiiviste 440 ml

Päätös on tekopyhä ja kunnon pusu ählyille sekä samalla pyllistys juutalaisille. Mutta kuten kirjoitit, tällä pienellä periaatepäätöksellään S-ryhmä antaa myös selkeän henkisen tuen islamilaiselle ja palestiinohuiselle arabilaumalle.

heppa

29051453 kirjoitti...

Tuolla sosiaalisen median puolella kyseltiin milloin SS-ryhmä lopettaa sianlihan myynnin. Nimittäin, onhan mahdollista, että joku (toisten rahoilla) maksava asiakas pahoittaa mielensä.
Tulee mieleen 1970-luku jolloin oltiin rähmällään jonkun muun edessä.

Joppos123 kirjoitti...

Eikös ss ole vanha Elanto eli vahvasti kommunistien linnoittama ryhmä vapaata silloista T ja K ryhmää vastustava liittoutuma?
Saavat jatkossa hurrata hamasille mutta minä en enää niiden kaupoissa käy.
Matalaotsaiset suomijuntit käyvät kuten Teboilin asemillakin.

Anonyymi kirjoitti...

Osallahan boikottien kannattajissa varmasti uskonnotkin vaikuttaa takana. Mutta pitää sitä voida arvostella Israelin valtion toimia ilman että heti vedetään uskonnon suojaverho eteen. Israel ei ole saman asia kuin juutalaiset, ei lähellekään. En itse kyllä symppaa kummankaan puolen tappajia.

Anonyymi kirjoitti...

Teevee sarjassa Taivahan tulet näytteli Aake Kalliala jotain vanhempaa miestä joka sanoi että lahtarien kauppaan en mene, tarkoittaen S-kauppaa. Niinno, olivathan osuuskaupanhoitajat innokkaita IKL ja Suojeluskuntamiehiä joita 1918 häslingin jälkeen lahtareiksikin sanottiin.

Elantohan hääräilee Helsingin seudulla. Jotain niin hyvää limppua tekivät että porvarit tarvitsivat asiamiehen niitä ostamaan. Niinettä jotain vasenta siinä oli. Nykyisin se on HOK-Elanto eli osuuskauppaa. Se vasemmiston E-liike meni punapääoman mukana 90-luvun laman tuoksinassa. Kaikki olivat silloin persiellään mutta poliittiset tuulet puhalsivat silloin niin että S-kauppa pelastettiin. Ja tietenkin pankit ja se tuli kansalle kalliiksi. Eihän kaikkia voi köyhdyttää.

Perinteistä palvelua S-kaupasta vielä saa. Päivänä yhtenä pukkasin kärryä S-kaupassa ja pysähdyin kurkottamaan juustoa. Siinä edessä seisoi pitkän linjan osuuskaupan myyjätär kärrynsä kanssa ja kysyin saisinko ottaa tuon juustopaketin. Hän kääntyi kohti kiukkuisena ja sanoi keräävänsä asiakkaalle tavaroita. Pelonsekaisena lähdin ja jätin juuston ottamatta.

Anonyymi kirjoitti...

SS-hyvesingnaalia ja moraaliposeerausta ja bonukset lisäksi:)) Tavan kuluttajalla on vaihtoehdot vähissä kun isot päättää mitä saat ostaa tai mitä sinulle myydään.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. 1970-luvulla oltiin rähmällään itään päin, mutta siihen oli selvä syy. Nyt rähmällään oloon on syynä vain hysteerinen muoti. Se vanha Elanto oli eri juttu kuin nykyinen S-ryhmä.

Ja niin kuin lisäsin postaukseeni, Blogger sensuroi taas yhden kirjoitukseni. Saas nähdä, koska koko blogi sensuroidaan.

Bogreol kirjoitti...

Israel vastasi arabien 7.10.23 tekemään verilöylyyn puolustamalla alueensa koskemattomuutta. Suomen osuuskaupparyhmän aktivistiporukka päätti osoittaa solidaarisuutta Hamas-terroristiryhmälle ja aloittaa boikotin israelilaisille tuotteille. Otan tämän henkilökohtaisena loukkauksena, minulta viedään taatelit ja appelsiinit, parhaita, mitä markkinoilta saa. Käyttämistäni ruokakaupoista kaksi lähimpänä olevaa on S-ketjun myymälöitä, tämän tekivät uskolliselle asiakkaalleen. Millä oikeudella asiakasta saa syrjiä ja estää häntä poliittisista syistä saamasta laadukkaita tuotteita. Iloitsen S-ryhmän saamasta mainehaitasta.

Anonyymi kirjoitti...

Todenpuhujille ei löydy yösijaa. Viestinvielä ammutaan ensimmäisenä. Ja mitä näitä muita siihen liittyviä sanontoja onkaan.
Vaan ei auta Yrjö, ei muuta kuin uutta matoa koukkuun!
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Islam näyttää ottaneen meistä jo niskalenkin. Tästä ei hyvä heilu.

Ekku kirjoitti...

Semmoinen ero on, että meille tuskin silloin kukaan haikaili samanlaisia ruokakauppoja kuin Neuvostoliitossa...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Bogreolille, Huru-ukolle, Anolle ja Ekulle & kiitos kommenteistanne.

Bogreol: Täysin totta. S-ryhmä – muiden mukana – unohtaa tietoisesti että ne ns. palestiinalaiset aloittivat tuon rähinän sadistisella terrorilla.

Huru-ukko: Kiitokset. Kieltämättä tää alkaa jo väsyttää.

Ano: Islam ja vielä enemmän hyväuskoinen typeryys.

Ekku: Tuo on totta. Virossa taas neuvostoaikaan haikailtiin sitä K-kaupan lihatiskiä.

Anonyymi kirjoitti...

Eiksös se K-kaupn Väiski lihatiskeineen neukkulassa ja Virossa kerrottu olevan taruhenkilö kuten joulupulli meillä ja Pakksukko neukkulassa? Paitsi että se pakkaukko oli todellisempi??
Huru-ukko

Professori kirjoitti...

No jaa, mainitsemaasi hallituspohjaa kannatti kyselyssä 24 prosenttia suomalaisista. Toivotaan, että siihen se sitten jääkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Professorille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Kyllä näin käsittääkseni oli.

Professori: Toivottavasti. Kieltämättä tuo uutisointi oli punavihreän mainostamista.

QroquiusKad kirjoitti...

Wille Rydmanin kannanotto asian tiimoilta:

https://keskustelu.pakkotoisto.com/threads/off-topic-24h.44953/page-25798#post-6356536

Mitä tulevaan hallitukseen tulee, siihen tulee tietysti sama kokoonpano kuin nykyistä edeltäväänkin eli Maailman Kaikkien Aikojen Parhaaseen Hallitukseen, paitsi Kekkulin tilalla on KaKo.
Sen verran raivoisasti suomalainen vihaa sitä joka vie siltä vastikkeetonta rahaa ja yhtä sokeasti rakastaa sitä joka lupaa antaa sille vastkkeetonta rahaa.

Ei suomalainen enää tajua mistä se raha tulee.
Joillekin se tulee the Taikaseinästä™.
Toiset tietävät sitä saatavan loputtomasti valtionvelasta, jota ei tarvitse koskaan maksaa takaisin.
Siksi Riikka Orpo-Purra on maailman kaikkien aikojen pahin pääministeri, koska ei anna kaikkea kivaa ottamalla valtionvelkaa, jota ei tarvitse maksaa koskaan takaisin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Asiallinen kannanotto Rydmanilta. Ja niin kuin Professori totesi, ei se tilanne ihan niin paha olekaan. Sinänsä Suomessa on aivan liikaa luontaisia itäsaksalaisia. Tosin ne itäsaksalaisetkin halusivat tilanteestaan pois.

Anonyymi kirjoitti...

En voi kuin toistaa itseäni ja toivottavasti poistetusta postauksestasi ”Vihamielisyyttä” on olemassa (word)tekstiversio?
No mutta, eikun laittanet sen sille toiselle varasivustollesi luettavaksi ja esille.
Voimaa ja jaksamista palautuspyyntöjen tekemiseen.

heppa

QroquiusKad kirjoitti...

Itäsakuja kuristi Punainen Fasismi suoraan kurkusta niin että kaikki näkivät.
Sumalaisia tukehduttaa Liberaali Fasismi muka huolehtivaisena äitinä, joka todellisuudessa puristaa lapsensa kasvoja tisseihinsä ja sitten hoivaa tehdäkseen saman kohta uudestaan, ja kaikki vain ihastelevat ihanan ihanaa äitiä.

Samalla tavallla se Liberali Fasisti tinttaroi täälläkin, esiintyen Oikeuden ja Totuuden esitaistelijana tehtaillen tuhannesta sähköpostiosoitteesta valituksia Bloggerille.
Älä anna valheen ja mädännäisyyden voittaa.
Pistä tarkistuspyyntöjen rumputulta Bloggerin niskaan!
Se on varmasti väsyttävää, mutta niinhän oli myös uuden blogin kanssa puljaaminen.

Joppos123 kirjoitti...

Se, että sua sensuroidaan on vaan merkki rehellisyydestä.
Kyllä toi ryssä voi tännekin tunkea, jos vaan annetaan syy.
Antaa vaan ryssän tulla. Ehkä me jotan keksitään.

Anonyymi kirjoitti...

S-ryhmän ei olisi pitänyt ryhtyä politikoimaan. Ilmeisesti sen johdossa on idealisteja. Joku vähän fiksumpi olisi kaikessa hiljaisuudessa lopettanut niiden tuotteiden myynnin, joiden alkuperää pitää vääränä. Typerää mennä kailottamaan julkisuuteen boikoteista.

Nyt kun S-kauppa on ryhtynyt boikotoimaan yhtä maata, niin miten jatkossa. Tuleeko lisää boikotoitavia maita?

Acc

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys hepalle, Qroquius Kadille, Joppos123:lle ja Acc:lle & kiitos kommenteista ja kannustuksesta. QK:n määritelmä liberaalista fasismista on kyllä ikävän osuva. Ja S-ryhmän pitäisi olla bisneksentekijä eikä poliittinen toimija.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Israelin olisi pitänyt toimittaa kaikkiin maailman elokuvateattereihin Hamasin filmaama materiaali raiskauksista, silpomisista, lastenmurhista ja teurastuksista 7.10.2023. Meidän ei tarvitsisi kuunnella päivääkään tätä vastenmielistä, juutalaisvihamielistä roskaa, jota aivottomat ihmiset vailla mitään moraalia jatkuvasti levittävät.

Mitä tuohon seuraavaan hallitukseen tulee mitä nopeammin Suomen valtio sakkaa täydellisesti sitä nopeammin terve järki tekee paluun meidän elämäämme. Ja seuraava hallitus tulee kaatamaan meidän taloutemme, jonka jälkeen ne jotka pärjäävät pärjäävät.

Siinä vaiheessa kun leipä katoaa suomalaisten pöydästä ei kenelläkään ole aikaa laskea montako sukupuolta maailmassa hypoteettisesti on tai millaista tuhoa kotimaamme metsät tekevät Kiinan ilmastolle. Ja voimme olla varmoja, että jokaikinen maahanmuuttaja joka todella arvostaa Suomea jää tänne rakentamaan uutta katastrofin jälkeen.

Mitä muuta se on paitsi a win-win situation kaikille?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, alianor d’aquitane. Osuvia huomioita taas kerran.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Gazan tilanne ole jo parantunut? Miksi vielä moraaliposeerataan?

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaan, että ko. päätöksen takana oleva enemmistö koostui vihervasemmistolaisista naisista ja eiköhän tässä ole aika pitkälti taas kysymys hyvesignaloinnista, vaikka se olisi kuinka naiivia, yksisilmäistä ja menee maalistaan ohi.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Niin, Suomessahan oli pitkään kaksi toisistaan riippumatonta osuustoiminnallista kauppaketjua, SOK (Suomen osuuskauppojen keskuskunta) ja OTK (Osuustukkukauppa), joista jälkimmäinen muutti kai joskus 1980-luvulla nimensä Ekaksi ja myöhemmin Tradekaksi. SOK:hon kuuluneita osuuskauppoja kutsuttiin myös S-ryhmäksi, OTK:hon kuuluneita E-liikkeiksi. Molemmilla oli epäilemättä myös puoluepoliittisia kytkentöjä: S-ryhmä oli lähellä Maalaisliittoa eli myöhempää Keskustapuoluetta, kun taas E-ryhmä, jota kutsuttiin myös edistysmieliseksi osuuskaupparyhmäksi, oli selvästi vasemmistolainen.
Niinpä Helsingissäkin toimivat toisistaan riippumatta S-ryhmään kuulunut HOK eli Helsingin osuuskauppa ja E-ryhmään kuulunut Elanto, jotka kuitenkin joskus vuosituhannen vaihteen aikoihin fuusioitiin HOK-Elannoksi. Lisäksi oli vielä ruotsinkielinen Varuboden, osuusliike sekin. Nykyisin niiden nimiä, kuten muitakaan mainittuihin ryhmiin kuuluneiden alueellisten osuuskauppojen nimiä ei enää näe kauppojen ovilla, vaan ne ovat S-marketteja, Prismoja, Alepoja ja vielä joitakin muita.

Anonyymi kirjoitti...

Jokin aika sitten varmasti tunnetuin israelilainen tuontitavara oli Jaffa-appelsiinit. Ja niistä muistui mieleen tällainen tapaus 1970-luvun lopulta.
PLO tai jokin muu palestiinalaisjärjestö levitti maailmalle tiedon, että he olisivat ruiskuttaneet israelilaisiin appelsiineihin elohopeaa. Tiedotteessa, joka lähetettiin uutistoimistoihin ympäri maailmaa, sanottiin myös: "tarkoituksemme ei ole myrkyttää tuntemattomia, enimmäkseen viattomia ihmisiä, vaan vahingoittaa Israelin taloutta, joka perustuu rotusyrjintään ja riistoon." Toisin sanoen tarkoituksena oli, että israelilaiset appelsiinit eivät menisi kaupaksi, koska niitä luultiin tai ainakin epäiltiin myrkytetyiksi.
Tästä kerrottiin Suomessakin sekä radion ja television uutisissa että sanomalehdissä.
Asiaa tietysti ryhtyivät tullilaboratoriot tutkimaan Suomessa ja muuallakin. Noin viikon kuluttua voitiin ilmoittaa, että tieto oli perätön, elohopeasta ei havaittu jälkeäkään.
Mutta sitä ennen tiedotteen levittäjät olivat sentään ainakin hetkeksi saavuttaneet tavoitteensa. Joksikin ajaksi he saavuttivatkin tavoitteensa. Muutamaan päivään israelilaiset appelsiinit tosiaankaan eivät juuri menneet kaupaksi, ellei niitä jopa poistettu kauppojen valikoimista. Siihen ei tarvittu edes elohopeaa, pelkkä maailmalle levitetty uutisankka riitti. Tosin tappio siitä taisi koitua pikemminkin kauppiaille eri puolilla maailmaa (myös Suomessa) kuin israelilaisille viljelijöille tai Israelin valtiolle, sillä appelsiinit jäivät kauppojen varastoihin pilaantumaan.

Muistan vielä

DuPont kirjoitti...

Näyttää tuo SS-ryhmä olevan enemmän pahan asialla. Boikotoivat Israelia, mutta eivät Kiinaa, Irania, islamilaisia maita ja Afrikan mätäpesiä. Poliittinen valinta. Mekin voimme valita.

DuPont kirjoitti...

Laitan tähän Noora Muittarin (X) kommentin. Tuota naista ehkä kantsii seurata:
https://x.com/NooraMuittari/status/1989374818886504782
""Ehkä mä vaan kaipaan sitä", nimittäin nuoruuteni Suomea. Maata, joka ei ollut pilattu holtittomalla maahanmuutolla, johon suhtauduttiin sinisilmäisellä naiviudella.

Missä kokoomus oli "koti, uskonto, isänmaa" -puolue sen sijaan, että pakolaisten motiivien epäily leimattiin rasismiksi, ja presidentin vaimo otettiin esimerkiksi kuvaamaan kaikkia maahanmuuttajia. Missä kokoomus ajoi tiukkaa talouspolitiikkaa kritiikistä huolimatta, eikä joustanut arvoistaan hyvesignaloinnin tähden.

Missä kouluissa aamunavaus alkoi papin puheella ja kesälomat Suvivirrellä. Missä kouluissa muistettiin joulua ja pääsiäistä, eikä toivotettu "hyvää juhlaa" ja pidetty ramadania.

Missä sukupuolia oli kaksi - mies ja nainen - eikä kenellekään tullut mieleenkään asettaa tätä tieteellistä faktaa kyseenalaiseksi. Missä kesäkuu oli kesäkuu eikä "Pride-kuukausi" omistettu sateenkaarilipulle.

Missä oli turvallista lapsena kulkea kaduilla ja pihoissa. Missä järjestettiin talkoita taloyhtiössä ja grillattiin makkaraa.

Missä kavereiden kanssa leikkiminen tarkoitti ovelle koputtamista ja kysymistä "voitko olla", ei TikTok-tansseja ja someriippuvuutta. Missä muistiinpanot tehtiin kynällä ja paperilla, ei tietokoneella tai puhelimella.

Ehkä mä vaan kaipaan sitä.

Ja vaikka aika olisi miten kullannut muistot ja nostalgia pehmentää rosoiset kulmat, tiedän sen olleen niin paljon parempi kuin se Suomi, missä nyt elämme. Joka on paitsi Ruotsin tiellä, myös Iso-Britannian tiellä.

Toivottavasti käännös parempaan käy ennen kuin on liian myöhäistä. Tämä maa on liian kallis kokonaan hukattavaksi."

Me olemme menettämässä Suomea, kuten britit Britanniaa. Ranskalaiset maataan jne... Olemmeko jo sodassa, jota emme riittävästi vielä edes ymmärrä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Rouva Anolle, Ano1:lle, Ano2:lle ja DuPontille & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Siksi, että se on hysteerisen muodin mukaista.

Rouva Ano: Tuo on hyvin paljon mahdollista.

Ano1: Kiitos katsauksesta. E-osuuskunnallahan oli myös Valintatalot, jonka se osti 1986.

Ano2: Jonkinlainen muistikuva tuosta on minullakin.

DuPont: Jep. Hyvesignalointi itse asiassa tukee pahantekijöitä. Ja ne Muittarin kommentit olivat erinomaisia. Niihin on helppo yhtyä.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuohon Nooran kysymykseen "Olemmeko jo sodassa, jota emme riittävästi vielä edes ymmärrä?" voi vastata Jussi Halla-ahon sitaatilla Scriptasta:

"Olemme sodassa jonka häviämme, koska emme ymmärrä olevamme sodassa".

Minusta Jussi ei tässä ollut täysin oikeassa.
Vihollisen Viides Kolonna joukossamme tietää oikein hyvin meidän olevan sodassa ja tekee kaikkensa vihollisen voiton eteen.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä viides kolonna Minja johdossaan ei edes välttämättä ymmärrä olevansa putlerin hyödyllisiä idiootteja.
Niin tyhmää tämä porukka on.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Sinä uskot laajaan Suomen tuhoamiseen pyrkivään salaliittoon. Minä uskon muotia seuraavaan typeryyteen. Tästä on puhuttu kovin monta kertaa ennenkin.

Ano: Ainakin islamilaisten hyödyllisiä idiootteja ne ovat.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei se ole salaliitto vaan aivan avointa toimintaa.
Mutta koska olemme tästä eri mieltä, en ota tätä enää puheeksi.
Sinä olet isäntä, minä vieraileva artisti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Sallin toki sinulle näkemyksesi. Minulla on omani. Se muodinmukainen typeryyskin on tietysti täysin avointa.

Anonyymi kirjoitti...

Sanoisin, että Hamasin propagandavoitto on pelkästään länsimaiden medioiden syytä. Heti kun ääneen pääsee oikea hamasin edustaja tai vaikka ihan tavallinen Gazan asukas niin normaalin ihmisen reaktio on kavahtaa moista oliota kuin kavalaa käärmettä. Median tehtävä on piilottaa todelliset gazalaiset ja tarjoilla meille mielikuvitusgazalaisia ja hyvin on kusetus toiminut. Minulle ei vaan millään mene jakeluun, miten kukaan voi puolustella moista pahuutta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olen täysin samaa mieltä.

QroquiusKad kirjoitti...

Katsokaamme Israel-boikotteja siitä näkökulmasta, mitä niiden touhutytöt yrittävät uskotella edustavansa:

Israelin väestöstä 21% on "palestiinalaisia" eli israelinarabeja.
Nämä ovat sikäläisessä työelämässä yleensä suorittavalla tasolla;
valmistamassa ulkomaanvientiin tuotteita, jotka ovat nyt päätyneetkin boikotoitaviksi.
Moni "palestiinalainen" saattaa siis menettää työpaikkansa näiden boikottien takia.

Boikotteja mainostetaan rauhan edistämisenä.
Todellisuudessa ne heikentävät jo valmiiksi heikommassa työmarkkina-asemassa olevien "palestiinalaisten" asemaa.
Heidän työttömyytensä uhkaa lisääntyä boikottien takia.

Miksi ihmeessä SS-ryhmän ja kumppaneiden boikotoitsijat haluavat tuolla tavalla huonontaa rakastamiensa "palestiinalaisten" elinoloja?

Anonyymi kirjoitti...

SS-marketin mainos: The riwer to the sea. Israel is go to hell!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Hyviä huomioita. Missään eivät arabit voi niin hyvin kuin Israelissa.

Ano: Se iskulause tarkoittaa juutalaisten tappamista.

Anonyymi kirjoitti...

Pakotteilla ja boikoteilla on voimakas taipumus kääntyä niiden asettajaa vastaan. Valmistaahan Venäjäkin jo kaikkia "suomalaisia tuotteita" kun sai valmiit koneet ja reseptit. Meni siinä sivussa Nokian renkaatkin tehtaineen kaikkineen. Ja suurin niistä Fortum. Niinettä, kukahan näissä pakotteissa on voittaja? Onko toista eurooppalaista valtiota joka on toiminut näin tyhmästi. Ei tarvitse kun vaihtaa tuotteiden nimet, eikä aina sitäkään. Kuvat kannattaa pitää ennallaan. Kokeilin pirruuttani kääntäjällä miten se sanoo Nokian venäjäksi. Я новичок.

Suomi on pieni markkina eivätkä meidän boikotit maailmalla paljoa paina. Kyse on enemmän poliitikkojen poseerauksesta. Kiva saada naamansa mediaan. Täältä lattiatasolta voin sanoa että ei voisi vähemmän kiinnostaa eikä enemmän vituttaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Vaan jotain epätasapainoa saattanee olla kokonaisuudessa havaittavissa:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jarmonahkamaki/israelilaisyhtio-cityconin-vuokralla-toimii-ainakin-3-prismaa-ja-3-s-markettia-pitaisiko-boikotoida/

Eikö SS-markettojen pitäisi nyt alkaa boikotoida tätä kauhiaa israelilaisiljettävyyttä vastaan repimällä tuollaiset vuokrasopimukset?
Tottapa oikeinajattelevaisto maksaisi ne ostostensa hinnoissa?

Anonyymi kirjoitti...

Asiasta toiseen pravdalla pari päänsärkyä aiheuttavaa juttua. Kommaritaiteilija joka sympatiseeraa Palestiinaa. 100 000 e myönnetty " taiteisiin ". Ja toinen juttu melkein jokapäiväinen somali nyyhkytarina.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmistoliitosta kuuluu kummia. Koskela ite sano että Suomi pitää olla kaikille turvallinen maa. Jokseenkin samaa mieltä. Suomalaisethan ovat nyt erittäin haavoittuvassa asemassa. Suomalaisten turvallisuus on palautetava heti nyt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1.lle, Qroquius Kadille, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Varsinkin suomalainen maatalous on ottanut niistä pakotteista pahaaa osumaa.

Qroquius Kad: Luulen, että se Citycon keskittyy bisneksen tekemiseen eikä politikointiin.

Ano2: Pravda toimii niin kuin toimii.

Ano3: Niin on. Ja vasureitten tavalla se ei palaudu.

Anonyymi kirjoitti...

Jokin Israel vs Palestiina ei kuulu meille paskan vertaa eikä ketään kiinnosta meidän mielipiteemme asiasta.

Miksi poliitikkomme eivät näe asiaa samalta kantilta?