Eli vasurinuorten Israelin vastainen Ounasvaara-show jatkuu. Tällä kertaa äänessä on vasurinuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen joka pitää henkilökohtaista yrityksiin kohdistuvaa toveritartuomioistuinta:
Vuorinen
toteaa Instagramissa, että Rovaniemellä on jo ”haasteita liikaturismin kanssa”.
Kuntalaisten lähiluontoa pistetään matalaksi turismin tarpeisiin, jotta
”voidaan rakentaa yksityinen lomakylä israelilaisille turisteille”.
Vuorisella
on asiaan ratkaisu ja perustelut:
– Tänä
vuonna Israel on noussut Rovaniemellä kolmanneksi tärkeimmäksi lähtömaaksi
matkailijoiden
yöpymisissä mitattuna, ja koko Suomessa israelilaisten määrä kaksinkertaistui
alkuvuonna viime vuoteen verrattuna. Haluammeko me todella olla turvallinen maa
kansanmurhaa suorittavan valtion kansalaisille matkustaa?
Ja sitten
mennäänkin jo (hampaattoman) uhon puolelle:
Ei
lomakyliä sotarikollisille, ei rauhaa sotarikollisille, ei Suomesta
turvasatamaa sotarikollisille.
Eikös tämä
ole juuri sitä kiihottamista kansanryhmää vastaan? Vai onko se sitä parempaa
kiihottamista?
Tietysti
voi todeta että nuo israelilaiset ovat palveluistaan maksavia siviilejä jotka
eivät kohdista suomalaisiin minkäänlaisia seksuaali-, väkivalta- ja
huumerikoksia. Toisin kuin vasurinuorten fanittamat islamilaiset.
En muuten
usko, että nuo vasurinuoret haluaisivat mitään uutta holocaustia. Ovatpahan
vain typeriä hyödyllisiä idiootteja jotka menevät sinne, minne tiedostava muoti
vaatii. Pystymättä ajattelemaan asiaa sen pidemmälle. Jos tuuliviirin asento
hiemankin muuttuu, niin tuo porukka on vaikkapa Moskova-fanaatikkoja.
Lohdullista
on, että vaikka tuolla porukalla poski solisee ja leuka laulaa, niin siihenhän
se sitten niillä jääkin.
Ellei
niistä – piru vie – tule joku päivä ministereitä.


19 kommenttia:
Juu, kaikenlaisia saatanan pinjapaskoja niitä onkin! Ja Ykän lopputoteamus oli kyllä huolestuttava, kun vain ajattelee tätä suomen äänestyskäyttäytymistä...
Ei nuo islamismia yli kaiken rakastavat pikkustalinit tule ikinä saamaan niin paljon valtaa, että Suomesta tulisi kommunistinen ihqula. Vallankumous kaatuu jo siihen, että noi osaa riekkua kuin kivet ja kepit kourassa. Joukoista puuttuvat ne duunarit joita muka myös puolustavat. Jäljellä enää niittinaamoja, aseistakieltäytyjiä ja muita reppanoita. Eipä ole isoemokommunisti Minja sanoutunut irti tuosta öyhöämisestä ja ei esmes media ole sitä edes vaatinut.
Näistä ei tule ministereitä seuraavaan ja tuskin sitäkään seuraavaan hallitukseen, mutta niiden kaikkiin sukupuoliin (joita on vain kaksi) kuuluvia aatetoverittaria tulee.
Dank des Vaterlands gewiss, sanoi saksalainen.
Hyvät suoritukset palkitaan.
Kyllä näitäkin odottaa vielä palkinto lähitulevaisuudessa.
"
Haluammeko me todella olla turvallinen maa kansanmurhaa suorittavan valtion kansalaisille matkustaa?
"
No khyllää, miksei. Sellainen kansakunta joka kurmoottaa ählyjä on lomansa ansainnut. Semminkin kun maksavat lomansa, toisin kuin ählyt.
Rovaniemi ja Lappi alkavat olla niitä viimeisiä turvallisia paikkoja juutalaisille. Kuten esimerkiksi Ruotsi, Saksa ja Helsinki eivät enää ole turvallisia juutalaisille, mutta ei oikein kenellekään valkoihoisille.
Ja nimenomaan niiden muslimipakolaisten takia, joita Pinja Vuorinen ja kumppanit haluavat kymmeniä tuhansia vuodessa Suomeen. Jotka kaiken väkivallan ja pelon lisäksi tuottavat enemmän kustannuksia velka- Suomelle kuin mitä israelilaisten tuomat miljardit antavat tuloa, hyvinvointia ja työtä Lappiin.
Olen asunut kolme vuotta Rovaniemellä ja siinä on satoja kilometrejä lähiluontoa joka suuntaan.
Tuo kuva on hyvä, siinähän Pinjalla on aasinkorvat.
"
Ellei niistä – piru vie – tule joku päivä ministereitä.
"
No kyllähän niistä tulee. Äänestäjäm kun tuppaa olemaan sellainen keksintö joka vasemmiston aikana kovasti kannattaa velkaantumisen lopettamista yms. järkeistämistä. Vaan kun oikeisto saa vallan ja se järkeistäminen alkaa, niin äänestäjälle tulee suru puseroon ja henkinen pipi kun perkkuleet leikkasivatkin hänen etujaan. Seuraavana äänestäjä sitten äänestääkin vasemmistoa.
Nytkin tilanne on juurikin sellainen. Nykyhallitus koittaa tehdä jotakin. Vaan seuraavana meillä onkin taas vasemmistohallitus ja velkaa otetaan taas kunnes IMF tulee ja tuomitsee.
Mikäs mahtoi olla vassarinuorten kanta kun niitä islamilaisen valtion kansanmurhaajatanttoja käytiin hakemassa takaisin Suomeen?
-Iosephus Phallos
Jos tuo vassarin puhe ei ole kiihotusta kansanryhmää vastaan niin silloin nekin puheet joista tuomioita on tuon pykälän mukaan ovat olleet vain pyhäkoulujuttuja. Niin selvää kiellettyä antisemitismiä kuin olla saattaa. Mutta nyt ei lainvalvojat ja muu suvakisto korvaansa lotkauta moisille puheille. Mitä nyt perussuomalaiset koettavat ääntä pitää, mutta se on kuin hukkuvan ääni korvessa.
Huru-ukko
Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Ja joo, ne aasinkorvat sopivat kyllä hyvin. Duunareita tuossa porukassa tuskin on ensimmäistäkään.
Kyllä niistä ministereitä leivotaan. Mikäs sen voisi valitettavasti estää? Aika paljon saa tapahtua, ettei lähimmän 15 vuoden sisään vasemmistohallitusta koota pystyyn.
Tapsa vaan
Ehkä kannattaisi kuunnella niitä ihmisiä, jotka työpaikan näistä lomakohteista saatuaan maksavat veronsa ja elättävät itse perheensä kunniallisesti? Ja elättävät myös nuo elämäntapatyöttömät, joita vasemmistossa niin paljon loisii.
"Vasemmisto" nykyään ei edusta työväenluokkaa millään arvoilla mitattuna.
Tervehdys Tapsalle vaan ja alianor d’aquitanelle & kiitos kommenteistanne.
Tapsa vaan: Se on valitettavasti hyvin mahdollista.
alianor d’aquitane: Totta.
Lyhyt kurssi:
80-luvulla ei ollut työperäistä maahanmuuttoa eikä ilmastokriisiä, miksi?
Oli Neuvostoliitto.
Kun kommunismi sortui, kesti muutaman vuoden kunnes älykkät marxilaiset keksivät ratkaisun totalitarismiin pääsyyn. Maahanmuutto ja ilmastokriisi ovat poliittisia työkaluja sen jälkeen kun kommunismi kaatui. Mukana on nyt paljon myös täsmätyökaluja. Israelin muka kansanmurha jne.
Tavan kansalaiselle on hankalaa tunnistaa nämä asiat. Tuulipukukansa äänestää julkkiksia samalla kun äärivasemmisto vie meitä totalitarismiin. Äärivasemmiston väkivaltaan yllyttävä viestintä on tullut aina vain enemmän esille ja se sallitaan. Systeemi kai romahtaa jossain vaiheessa, ehkä siinä kun vasemmiston hyödylliset idiootit ovat päästäneet islamin hallitsemaan länsimaissa. Kauankohan tähän kestää ja mitä sitten tapahtuu?
Maailma menee sykleissä.
Tiedän että ihmisten ulkonäön kommentointi on kenties huonotapaista mutta pakko sen verran sanoa että yllättävän usein ihmisen ulkonäöstä ja yleisolemuksedta on helppo arvata hänen poliittinen suuntauksensa. Varsinkin naisten kohdalla.
Poliisi on saanut rikosilmoituksia, jotka liittynevät julkaisuun:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cab54b28-e0b0-46fe-b340-b3a5360d379c
Vasemmistonuorten oikeutta valtionavustuksiin on kyseenalaistettu.
heppa
Vihervasemmiston järjestöiltä ei valtionavustuksia poisteta vaikka he vaatisivat suoraan jokaisen juutalaisen tappamista. Se kun vaan on niin erilaista väkivaltaan kehoittamista. Saattepa nähdä.
Tervehdys JMP:lle, TR:lle, hepalle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.
JMP: Hyviä huomioita. Tosin onneksi äärivasemmiston kannatus on varsin pieni. Mutta islamilaisten määrä kasvaa ihan itsestään.
TR: Tuo on kyllä totta.
heppa: Näin on, mutta nuo rikosilmoitukset tuskin johtavat mihinkään.
Joppos123: Valitettavan totta.
Vanhan vitsin mukaan vasemmisto rakastaa työläistä mutta vihaa työntekoa. Taitaa nykyään vihata molempia.
Lähetä kommentti