tiistai 18. elokuuta 2026

WOKELLUSTA BRITANNIASSA

Niin kuin hyvin tiedämme, pumpataan Suomessa käsittämättömät määrät verorahoja täysin turhiin ja järjettömiin akateemisiin tutkimukseen. Tämä tietysti kaikki ”tieteen vapauden” nimissä. Vaan osataan sitä toki muuallakin. Uutinen kertoo esimerkin Britanniasta:

Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen.

Ja jostainhan ne rahat oli saatava, joten:

Samaan aikaan UKRI on päättänyt lopettaa kansallisen avaruusteknologisen e-MERLIN-radioteleskooppien verkon rahoituksen. Sen vuosittainen budjetti olisi ollut 2,8 miljoonaa puntaa. Verkkoon kuuluu mm. Jodrell Bankin kuuluisa Lovell-radioteleskooppi. Halkaisijaltaan lähes 80-metrinen antennilautanen on erottuva maamerkki ja turistikohde syrjäisellä Cheshiren alueella Luoteis-Englannissa.

Briteissä näyttää olevan aivan sama ongelma kuin Suomessakin, minkä uutinen tiivistää yhteen lauseeseen:

Tieteen legitimiteetti ei tarkoita norsunluutornia ja näkösuojaa yleisöltä.

Sinänsä Iso-Britannia on muutenkin täysin kusessa & sekaisin sen islaminsa kanssa. Ja jos islamilaiset saavat vielä enemmän valtaa, niin siinähän loppuu rahoitus sekä homo- että avaruustutkimukselta.

Kun katsoo – nimenomaan läntistä – Eurooppaa, niin Rooman rappio tulee entistä enemmän mieleen.


18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luin myös tuon uutisen kuinka britit arvottavat eri "tieteenaloja" ja niiden tutkimusta.
Meilläkin akatemia myönsi rahaa paskantamiskulttuuirn ja kynsisalonkien tutkimuksiin ihan huru mykky. Vaan oliko se joku fysiikan ja sen soveltamisen tutkimus niin ei senttiäkään. Se kun olisi hyödyttänyt kuka ties jotain kaupallista tarkoitusta ja joku olisi saattanut sen tutkimuksen soveltamisella käytäntöön piru vie vaikka rikastua!!!
Huru-ukko

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Jos akateeminen väki länsimaissa tietäisi ja ymmärtäisi miten erityinen historiallinen ilmiö uusien tiedonalojen -- erityisesti luonnontieteiden -- syntyminen ja kehittyminen eurooppalaisella uudella ajalla on ollut, vähenevät rahatkin voisivat mennä enemmän perustutkimukseen ja sellaisen teknologian kehittämiseen, jolla kohtuullinen elämänlaau saataisiin tulevaisuudessakin turvattua. Mutta luonnontieteet ovat tavallaan alistuneet poliitikkojen ohjattaviksi, eikä ihmistieteistä edes niiden ajatushistoriallisissa lähtökuopissa ollut poliittisten aatteiden kilpailijoiksi saati kaatajiksi.

Toki samat tajunnallis-tiedolliset premissit vaikuttivat sekä luonnontieteissä että ihmistieteissä, mutta luonnotieteissä kehittyneet ajatustyökalut -- visuaalisen mieltämisen mallit, kartesiolainen rationaalisuus ja empiristinen metodi -- tuottivat toimivaa todellisuusvastetta, kun taas ihmistieteet sisäisesti sirpaloituessaan etsivät totuudellisuutensa tukirakenteet liittoutumalla aatteellisten suuntausten kanssa. Tieteiden yleinen rapautuminen tapahtu luonnontiteiden kohdalla niin, että ne alkoivat perustella olemassaolonsa oikeutta kaikella sillä aineellisella "hyvällä" mitä ne "tavallisille ihmisille" tuottivat, mutta ihmistieteiden rapautuminen tarkoitti sitä, että tiedolliset ja poliittiset "ismit" sulivat teorioissa ja malleissa yhteen, ja lopputulemana on ollut sitten se käsitesekavien ideologisten ismien maailma, joka nyt kulkee "yhteiskuntatieteiden" tai "sosiologian" nimissä.

Asiat ovat juuri niin hullusti kuin blogitekstikin antaa ymmärtää. Toisessa vaakakupissa ovat luonnontieteen perustutkimuksen välineet, toisessa ihmistieteiden idealistiset ideologiat -- wokeltelut ja DEI-opit, yms -- ja rahan saavat näennäistä leimallista "humanismia" henkivät marginaaliviisaat, joiden tutkimukset tiedollisesti ovat lähinnä käsitteellisten näennäisyyksien keskinäissuhteiden määrittelyä.

Ja pahinta tietysti on, että akateeminen väki on tapansa mukaan höveli ja ihmisystävällinen nimenomaan niille, jotka osaavat vaatimuksineen hyökätä uhriajattelun -- uhrirooliin samaistumisen voimaannuttamina -- aggressiivisella ihmisoikeusraivolla tutkimusrahojen jakajien arkoihin aivoihin. Tiede on niin heikko. Oikea tiede suuntaa etsintänsä sinne missä ei vielä mitään "totuuksia" ole -- ei ole mitään valmista tarjottavaa -- ja siksi juuri tiede on kaikkein avuttomin vastustamaan poliittisten ideologioiden suunnalta tulevaa uskonvarmuutta ja painetta.

Akateeminen maailma ei tosiaankaan ole kunniaansa ansainnut eikä osoita minkäänlaisia varteenotettavia merkkejä poliittis-ideologisten hömppäsisältöjen kritiikkiin. Eurooppalaisen uuden ajan kartesiolaisen rationaalisuuden täydellistäneet nerot -- fysiikan maailmankuvan millistanut Einstein, ihmiskuvan mullistanut Freud ja kielen, ajattelun ja totuuden suhteita selvittänyt Wittgenstein -- tulivat kaikki varsinaisten akateemisten piirien ulkopuolelta. Nyt sitten koko akateeminen arkala on omaksunut konformistisen miellyttäjän roolin suhteessa aggressiivisiin ihmisarvo- ja -oikeusideoliogioihin.



29051453 kirjoitti...

Moi Ykä, olen itsekin ajatellut, että tämän loputtoman virkavaltaisuuden, säätelyn ja rahan lainaamisen lopputulos voi olla vain täydellinen romahdus.

Anonyymi kirjoitti...

Pahat ja hyvät ajat ja kovat ja pehmeät miehet vai mitenkä se vanha sanonta nyt menikään...nyt ollaan siinä pisteessä, että niin pehmeät miehet kuin naisetkin alkavat pikku hiljaa joutua kosketuksiin sen todellisuuden kanssa, jonka heidän tyhmyytensä on synnyttänyt. Kai heidät siitä, joku voimakkaampi sitten lakaisee syrjään. Toivottavasti sen tekee, joku joka on moraalisesti edeltäjiään korkeammalla tasolla. Muuten voi ajat muuttua kovinkin synkiksi. Ehkei suomessa mutta britanniassa yms paikoissa. Mitenkähän kaukana siellä on aika kun muslimit ja britit alkavat isoilla porukoilla tappelemaan kaduilla. Ei siihen varmaan kymmentä vuotta enää mene. Ja kun se alkaa ymmäretäänkö täällä sittenkään mitään. Vai yhäkö vika on rasismissa?

Joppos123 kirjoitti...

Onhan homopornon tutkiminen yhteiskunnallisesti paljon merkittävämpää ja helpompaa kuin maailmankaikkeuden tutkimus mistä valtaosa ymmärtää saman kuin sika satelliitistä. Politisoitunut tutkimus tulee romahduttamaan suuren osan siitä tutkimuksen kovasta ytimestä mikä on nostanut länsimaisen sivistyksen siihen mitä se vielä toistaiseksi on. Erilaiset "musta tuntuu" pseudotieteet rahoituksineen nakertaa jo Suomalaistenkin yliopstojen uskottavuutta. Suomessa ei ole enää yhtään yliopistoa maailman top 100 joukossa ja syypää löytyy yliopistoista itsestään.
Valtion eli veronmaksajien kannattaa siis jatkossakin rahoittaa erilaisia höpötutkimuksia joilla ei ole kenellekkään mitään lisäarvoa ja jotka eivät luo mitään mitattavaa uutta tietoa, euroista puhumattakaan.

Bogreol kirjoitti...

Britannia maailman parhaimmiksi aikoinaan tunnustetuin yliopistoin on menettämässä tieteellisen kunniansa. Cambridgen kohu professori Ardaysta ja islamisti koulutusasiantuntija Farah Ahmedista on vain jäävuoren huippu , myös Oxford Unionin tiededebatit ovat paljastaneet islamin ottaneen vahvan otteen yliopiston opiskelijoista, viimeksi Lawrence Foxin pitäessä siellä alustuksen. Onko tuntemamme koulutuksen aika loppumassa, kun woketus ja islam valtaavat myös tieteen temppelit.

Mielenkiintoista, että tehdään kulttuurihistoriaa homopornosta veronmaksajien rahoilla. Kun luin jihadin historiaa tuli vastaan myös muslimimiesten alistavia suhteita poikiin. Kuuluisa on Konstantinopolin valloituksen aikaan Mehmed Valloittajan himo kreikkalaisiin kauniisiin nuorukaisiin. Historioitsija Georgios Sphrantzesin kaksi poikaa tapettiin koska kieltäytyivät alistumasta sulttaanin halujen kohteeksi. Muslimit toivat myös tapojaan valloittamiinsa Kreikkaan, Serbiaan ja Albaniaan ja kohtasivat Kreikassa bysanttilaisen muslimeista poikkeavan kannan homoseksuaalisuuteen, homous luettiin Kreikassa paheisiin.

Historiankirjoitus on jättänyt paljolti tutkimatta muslimien homosuhteet, muslimimiesten suhteet poikiin, vaikka näitä jo ennen Konstantinopolia oli harjoitettu vuosituhat. Törmäys kreikkalaiseen kulttuuriin avasi vähän tätä puolta historiaa. Miksi tutkia länsimaista homopornoa kun maailmassa on tutkimatta ja paljastamatta islamin raaka homoseksuaalisuuden historia.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

"Rooman rappion" huippu osui kyllä mielestäni prinsipaatin alkuun ja varsinkin Flaviusten aikaan. Tuolloin dekadenssi oli nousukasmaisen pöyhkeilevää, eikä sitä koskaan sen jälkeen ylitetty.

Qroquius Kad kirjoitti...

Hell-Sinkin yliopiston pudottua maailman sadan parhaan listalta Julkaisufoorumin pääsihteeri Janne Pölönen julisti listan olevan yliarvostettu:

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000012211461.html

Se kun mittaa tympeällä miesajattelulla vain tylsiä miehisiä luonnontieteitä jättäen pois oikeat ja arvokkaat tieteet kuten sosiologia, filosofia, psykologia ja muut julistavat yhteiskuntataiteet tunnettuine tuloksineen.

Jostain syystä Pölönenää ei pölisyttänyt listan laatu ollenkaan Hell-Sinkin universtaan ollessa vielä sillä mukana.
Lista muuttui kelvottomaksi vasta putoamisen jälkeen.
Pölönenän tutkinto on filosofian lisensiaatti;
pääaineensa ja tutkimusalansa oli historia, jossa erikoistui antiikin Rooman oikeuden ja yhteiskunnan tutkimukseen.

Hänenhän pitäisi sitten parhaiten tietää, miksi Hell-Sinkin universtas on pudonnut pois listalta eikä yrittää siirrellä maalitolppia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Tämä on vain yksi esimerkki länsimaiden rappiotilasta.

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Tuo kuva noista kahdesta kuvatuksesta on oikein sopiva heijastamaan meidän aikaamme, jossa ihmisten yksityiselämä jatkuvasti tuodaan kanssaihmisten silmille heidän sitä pyytämättä. Itsekunkin biologiset tarpeet eivät enää pysy siististi yksityistiloissa, vaan ne on raahattava näytille kuin kyseessä olisi joku poikkeuksellisen hieno ja merkittävä asia. Ehkäpä noiden miesten mielestä on, mene ja tiedä.

Euroopan vanhojen valtioiden tuhoaminen tuottamalla tänne kouluttamatonta sekä työhön kykenemätöntä ja/tai halutonta muslimiväestöä on saavuttanut mittasuhteet, josta ei ole paluuta. Mielenkiintoista on, että Euroopan johtajat ovat kaikki onnistuneet täysin unohtamaan mitä tapahtui, kun Jugoslavia hajosi hyvin verisesti. Eikä siitä ole kuin neljännesvuosisata aikaa. Mutta ilmeisesti nämä maanosan johtajat, jotka kaikki olivat aikuisia noiden tapahtumien aikaan tietävät, ettei Euroopassa enää koskaan käydä verisiä taisteluita eri uskonnollisten ryhmien välillä ja me muurahaiskansalaiset voimme vain luottaa heidän kumbaijaa-näkemykseensä.

Tosin se voi osoittautua turhaksi uskoksi. Jos pelkkä jalkapallokisan voitto saa maahanmuuttajaväestön laittamaan Pariisin tuhannen säpäleiksi mitä tapahtuukaan kun jotain vakavampaa on kaupunkien kaduilla?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys alianor d’aquitane. Osuit taas asian ytimeen. Ja siellä Jugoslaviassahan muuten ne kansat eivät edes paljoa eronneet toisistaan. Silti saatiin sota aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Erona härmään lähinnä se, että jos demarit olisivat puikoissa, niin yliopistolle syydettäisiin rahaa molempiin hankkeisiin. Rahaa on!

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. En ole varma, kuinka paljon demareita kiinnostaa kovat tieteet.

teroristi kirjoitti...

Äkkiseltään ihan samaa mielipuolta mutta sitten kahvikupposella duumas nykyhetkeen. Kaikki kurkkulaulannan tupakkavalistuksen dösässäräkimisen homopornon hutkimuksista kirkkoslaaviin ovatkin tekoälymystön syötteitä. Arvaamaton moninaisuus johtaa aina lopulta johonkin uuteen. Toki tutkijoilla on leiviskänsä (oma lehmä ojassa) mutta nykyhetken raamissa he (tietämättään) ruokkivat jotakin uutta tulevaa. Näin jossain avaruudessa? on duumailtu kenties.

Jos kaikki käy hyvin, tekoäly robottisaatiollaan tuo "maailmanrauhan ihmisille hyvän tahdon", yksilöllisyyden ja arjen töistä tai työttömyydestä vapautuksen. Jos huonosti käy, ihmisyys huh huh voi ottaa isosti pataan. Anyway, hutkikoot mutta rahoitusvilungit ja veroista kuppaaminen vege. Anyway², tuhannen vuoden päästä hyzährin dataaviisi päääänityxessään vaatii "metsiin paenneiden villien rassististen perheiden kiinniottamisen tärkeyttä ja saattamista valtion tutkimuslaitoksiin"

Simo kirjoitti...

"Kun katsoo – nimenomaan läntistä – Eurooppaa, niin Rooman rappio tulee entistä enemmän mieleen."
Minä taas uskon että kaikilla raamatun tarinoilla on joku totuuspohja. En usko että kukaan suolapatsaaksi muuttuu, mutta kyllä meno on kuin Sodomassa ja Gomorrassa

Korvaus- ja totuusyhdistys: #Moskovan #oblasti #maksakoon #sotakorvauksia ja palauttakoon miehittämänsä alueet mm. eurooppalaisille kansoille ja valtioille Suomi Viro Saksa Puola Ukraina Georgia Japan kirjoitti...

20.8.2026 #EduskuntavaaliehdokasKangasala #eduskuntavaalitPirkanmaa2027 #harrastelijauimari #historioitsija #valtiomies #SeppoLehto #MinäTieTotuusElämä 1km50m #Uitu #saunottu https://eduskuntavaaliehdokas-Kangasala.blogspot.com #Uikaamme vedessä eikä toiseuden #paskalammikoissa #shortsitJalassaLauteilla etc

Korvaus- ja totuusyhdistys: #Moskovan #oblasti #maksakoon #sotakorvauksia ja palauttakoon miehittämänsä alueet mm. eurooppalaisille kansoille ja valtioille Suomi Viro Saksa Puola Ukraina Georgia Japan kirjoitti...

Tervetuloa instaan ja blogeihini + x:ään kommentoimaan ;)? Ohessa sytykettä: 20.8.2026 #EduskuntavaaliehdokasKangasala #eduskuntavaalitPirkanmaa2027 #harrastelijauimari #historioitsija #valtiomies #SeppoLehto #MinäTieTotuusElämä 1km50m #Uitu #saunottu https://eduskuntavaaliehdokas-Kangasala.blogspot.com #Uikaamme vedessä eikä toiseuden #paskalammikoissa #shortsitJalassaLauteilla etc

Korvaus- ja totuusyhdistys: #Moskovan #oblasti #maksakoon #sotakorvauksia ja palauttakoon miehittämänsä alueet mm. eurooppalaisille kansoille ja valtioille Suomi Viro Saksa Puola Ukraina Georgia Japan kirjoitti...

Läpäiseekö tämän sensuurisi? ;) Jospa kuultaisiin kerrankin ilman puoluesensuureja? Keskitetään voimavarat #paluumuutoon #Muista: #Vain #valkoinen tai #LosNegros #tulevaisuudetonSuomi #SeppoLehto #valkoinenEduskuntavaaliehdokasParkano Tulkoon valkeus #eduskuntaan #Pirkanmaalta :) #SeppoLehto
#SeppoLehto #MinäOlenTieTotuusJaElämä Kansakunnallinen johdattajanne valkoisempaan parempaan tulevaisuuteen