Eli vähän jatkoksi edelliseen postaukseen. Kun Rydman ehdotti hiljattain että vaikka vaaleissa SDP olisi suurin puolue, niin maahan voitaisiin silti muodostaa hallitus ilman demareita. Ja se olisi enemmistöhallitus. No, siitähän vihervasemmisto ja Valtamediapuolue VMP nostivat äläkän että tämä on demokratian halveksimista.
Vaan katsotaan hieman lähihistoriaa muualta.
Ranskan vaaleissa 2024 Kansallinen Liitoutuma eli kansallismieliset oli voittajapuolue ja sai eniten paikkoja parlamenttiin. Mutta se kikkailtiin muiden puolueitten toimesta oppositioon.
Espanjan vaaleissa 2023 Espanjan vaaleissa Espanjan Kansanpuolue voitti vaalit ja sai eniten ääniä ja paikkoja. Mutta se kikkailtiin oppositioon ja nyt Espanjaa johtaa sosialistit tunnetuilla seurauksilla.
Mitä yhteistä näissä vaaleissa oli?
Tietysti se, että suomalainen vihervasemmisto ja Valtamediapuolue VMP ei räksyttänyt sanaakaan demokratian halveksimisesta.
Kas kun on olemassa demokratiaa ja sitten vihervasemmiston määrittelemää demokratiaa.
Milläs nimellä sitä kutsuttiinkaan?


16 kommenttia:
Vahvistetulla demokratialla on monta konstia ja vippaskonstit kanssa. Ei pida kuitenkaan ihmetella kun rautasaapas on toisessa jalassa. Muistan kiukkuni kun Bush Jr (tai siis hanen hovinsa) tekivat Yhdysvalloista salaisen poliisin diktatuuria. Ja kun vastapuolen edustaja, Obama, paasi valtaan, purkiko rakenteita? Ei kun lisasi. Ja sitten edistyneistolla meni sumpit vaaraan kurkkuun, kun rouva Clinton ei perinytkaan valtakuntaa - aanestajat, nuo kurjat, aanestivat vaarin. No, seuraavissa vaaleissa harrastettiin 'vahvistettua demokratiaa' (The Economist taisi tata termia tuolloin kayttaa suuressa kerskunta-artikkelissa), minka jalkeen saatiin niin tuhoisa hallitus, etta Trump palasi valtaan, ja ilmeisesti totesi, etta mitapa tassa kainostelemaan, nyt vedetaan komeasti, kaikilla valtuuksilla ja vahan paallekin, kun harskeimman vedatys on naemma maan tapa.
Tahan verrattuna suomalainen piperrys on sangen pienta ja sopoa, mutta silti oire korruptiota suojaavasta demokratiavajeesta. Demokratiassa oletetaan, etta jos kansa aanestaa tuhoisasti, kansa oppikoon kokemuksesta. Elitismissa oletetaan, etta kansa on tyhmaa eika koskaan opi, eli hallinnon pitaisi olla herrasvaen etuoikeus. Mutta kun eliitti on yhta tyhmaa kuin kansakin, ja mika viela vaarallisempaa, ei piittaa kansan hyvinvoinnista, koska tyhmat ovat heille vahempiarvoisia. Tammoinen johtaa demokratiavajeen kautta korruptioon.
Puhumattakaan siitä, että AfD:tä puoluetta joka johtaa gallupeissa ovat lakimiehet kampeamassa kokonaan ulos Saksan 2027 liittopäivävaaleista. Tunnen pari saksalaista, joilta kuulin, että viime vuonna kun oli idässä näitä paikallisia vaaleja, niin moniin valtuustoihin ei AfD saanut äänimääränsä mukaista edustusta, koska ehdokkaita ei ollut tarpeeksi. Demonisointi estää ihmisiä ryhtymästä ehdokkaiksi.
Vasemmiston mielestä demokratian halveksimista on kun kutsumaansa liberaalidemokratiaa haastetaan, liberaalidemokratia on muuttunut vanhojen puolueiden yksinvallaksi. Vain VMP saa määritellä, mikä on oikeaa toimintaa demokratiassa ja nostaa uhkien ilmaantuessa natsirasisti-kortin. Kiinnostavaa seurata kuinka innokkaasti vihervasemmisto alkaa demokratiaa halveksimaan kun pääsevät ennen vaaleja spekuloimaan pääsystään hallitukseen.
Samoin Ruotsissa vuoden 2022 parlamenttivaaleissa sossut saivat eniten (30%) ääniä, mutta eivät päässeet hallitukseen.
Ruåtsalaisten onneksi eivät päässeet!!! Ja samaa toivin Suomellekin ensi keväimellä. Parasta mitä tälle maalle voi tehdä on pitää vihervasemmisto ja sen häntyrit mahollisimman kaukana seiltä missä asioista päätetään!!!
Huru-ukko
Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne sekä lisäyksistä.
Eikos AfD:n ehdokkaiden kuolleisuus ollut yllattavan korkea viime vaaleissa?
Onneksi vihervihavasemmisto ja sen mediasiipi Valtamediapuolue VMP eivät ole koskaan ikinä milloinkaan halveksineet demokratiaa vaatimalla, ettei runsaasti kansalaisten ääniä saavaa Perussuomalaista puoluetta ja sen ääniharavaa saisi olla olemassa.
Tervehdys PlanktonPunktille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
PlanktonPunkt: Ainakin vasemmiston väkivaltaisia iskuja heihin kohdistettiin.
Qroquius Kad: Hjuu, onneksi meillä on totaalisen puolueeton valtamedia...
Vihervasemmiston käyttämä kieli muuttuu joka vuosi yhä merkityksettömämmäksi, sillä sanat eivät heidän maailmassaan todellakaan tarkoita sitä mitä meille normaalimaailman ihmisille. Kuten esimerkiksi sukupuolenkorjaushoidot, jotka normaali ymmärryksellä varustetulle ihmisille tarkoittavat nuorten ihmisten kemiallista myrkyttämistä ja pahimmillaan silpomista eli tehdään terveistä ruumiista sairaita. Tai positiivinen syrjintä, joka tarkoittaa ettei pätevin ihminen saa jotakin työtä vaan sopivalla "uhristatuksella" varustettu järjestetään hommiin, joita sitten työtoverit joutuvat paikkaamaan ilman mitään korvausta.
Joten tuo "demokratia" jota joko on tai ei ole, on samaa väsynyttä lässytystä, jolla ei ole vastinetta todellisuudessa.
Tervehdys, alianor d’aquitane. Osuit taas naulan kantaan.
Meikä taitaa lopettaa äänestämisen. 40 vuotta on saanut käyttää äänioikeuttaan kerran neljässä vuodessa ja huonompaan suuntaan on menty joka saatanan kerta. Siinä se meikäläisen "demokratia". Tässä alkaa jo uskoa että jos äänestämällä vois vaikuttaa se kiellettäisiin lailla.
Nyt maahanmuuttajien suosiminen työhönotossa on vain lisäys siihen kalupakkiin, jolla aikaisemmin varsinkin kunnissa ja sen alaisissa laitoksissa on valintoja tehty; on palkattu sukulaisia, kavereita tai oikean puolueen jäsenkirjan omaavia ja se jäsenkirja on ollut usein vähintäänkin vaaleanpunainen. Tiedän "hauskan" tapauksen, jossa puolueaktiivi yritti vaikuttaa tutun työhakijan valintaan toimeen, johon hänellä ei ollut mitään edellytyksiä, seuraavilla perusteluilla: "Hän on ahkera, käy kokouksissa ja on hyvä sosialidemokraatti". Tässä nimenomaisessa tapauksessa se ei kuitenkaan sillä kertaa riittänyt.
Rouva Ano
Se on Ykä sitä parempaa kikkailua. Kun on oikeat puolueet kyseessä, niin voi tehdä lähes mitä haluaa.
Tapsa vaan
Mikäs siinä kunhan muistat, että vihervihavasemmisto äänestää takuuvarmasti.
Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Äänestämättä voi tietysti olla, mutta niin kuin QK totesi, vihervasemmisto äänestää kyllä. Ja Rouva Anon mainitsema jäsenkirjajyrääminen on kyllä tuttua.
On tainneet toimittajat lukea liikaa sitä joskus muinoin julkaistua natseista kertovaa kioskikirjallisuutta, jossa natsit harrastavat salaisissa laboratorioissa rodunjalostusta, kehittelevät uutta yli-ihmistä ja kloonailivat uutta Hitleriä koppalakin hikinauhaan jääneistä hiuksista. Ehkäpä artikkelin perustana käytettynä lähdeaineistona on päässyt palvelemaan myös se Timo Vuorensola Iron Sky, jossa natseilla oli tukikohta kuun pimeällä puolella. Ainakin median puuhastelut tuntuvat olevan siellä pimellä puolella. Vaan eipä niille kannata kertoa, eikä piirtää ja vääntää rautalangasta, kuinka kaheleita tuollaiset jutut ovat. Siinä nimittäin käy kuitenkin , kuten Anderssenin sadussa Keisarin uudet vaatteet: "Lopulta pieni lapsi huusi "Eihän hänellä ole päällään yhtikäs mitään!". "Hyvänen aika! Totuus tulee lapsen suusta", totesi lapsen isä, ja ihmiset kuiskivat toinen toisilleen. "Mutta.. eihän hänellä ole päällään yhtikäs mitään!", huusi viimein koko kansa. Keisari ymmärsi että he olivat oikeassa; mutta hän ajatteli itsekseen, "Minun täytyy kestää loppuun asti." Ja niin kamariherrat kävelivät entistä suuremmalla arvokkuudella, ikään kuin kantaen käsissään lievettä, jota ei ollut olemassa.
Lähetä kommentti