UUSI SUUNTA OSA III

- Osastolla hiljaisuus!

Sukevan valtiollisen erityisvankilan osasto 4:n valot sammuivat. Elettiin helmikuun kahdeksattatoista vuonna 2024. Yhden hengen sellissään pienen pöytänsä ääressä istuva vanki nro MP028 järsi hissukseen vankilan iltapalaa, johon kuului neljä palaa ruisleipää, saman verran sulatejuustoviipaleita, margariininappi sekä kupillinen teetä. Syötyään hän kääri sätkän ja pani palamaan. Aikanaan hän oli ollut tunnettu urheilumies joka ei olisi voinut kuvitellakaan tupakoivansa mutta pitkät ja hiljaiset päivät sellissä olivat saaneet kaipaamaan jotain ylimääräistä tekemistä. Tietynlaisen oman, yksityisen hetken muuten niin kovin ohjelmoidussa elämässä. Vähän niin kuin armeijassa aikanaan. Tosin inttiaikaan verrattuna hänen aamukampansa oli kovin, kovin pitkä.

Tupakkaa, samoin kuin makeisia ja kahvia hän sai ostettua vankilan kanttiinista johon hänen sukulaisensa olivat toimittaneet säännöllisesti krediittiä. Olisihan hänellä ollut varaa valmiisiinkin savukkeisiin, mutta sätkän kääriminen oli jotenkin rentouttavaa. Terapeuttista, ettei sanoisi. Kanttiinia hoitava vartija oli joskus sanonut MP028:lle, että hänen on turha valittaa oloistaan. Kannattaisi ehkä muistaa niitä, jotka mielipiteittensä vuoksi potkittiin aikanaan pois työstään, peruspäivärahalle ilman varakkaitten sukulaisten tukea. Heidän vankilanaan oli koko Suomi, eivätkä he päässeet sieltä pois sillä häpeätuomion pituus oli koko loppuelämä. Kunnes vuonna 2021 suoritettiin ihmisten rehabilitointi. Asia, jonka tarvetta ei joskus 1980-luvulla oltaisi voitu kuvitellakaan.

Olihan vartija kieltämättä oikeassa ja toisinajattelijoita oltiin kohdeltu perin tylysti Suomessa ennen suurta muutosta vuonna 2021. Niin sanotusta vihakirjoittamisesta aloitettu esitutkinta oli itsessään rangaistus, oikeudenkäynti oli häpeärangaistus, julkisuus oli tuplahäpeärangaistus ja lopullinen rangaistus oli sitten työpaikan ja sitä myötä ansion menettäminen. Sillä varsinaisella sakko- tai ehdollisella tuomiolla ei ollut sitten enää niin suurta merkitystä. Itse prosessi oli rangaistus ja järjestelmä käytti sitä ja sen uhkaa taitavasti ja sumeilematta. Se hallitus taas, joka astui valtaan vuonna 2019 ei ollut sitten kainostellut niitten vankeusrangaistuksienkaan kanssa. Ja jatkoi sitä jo aikaisemman hallituksen hyväksi havaittua linjaa, että poliisi laittoi syytettyjen takavarikoiduille tietokoneille lapsipornoa saaden aikaan vielä uuden syytteen ja tehden häpeärangaistuksesta kahta pahemman johtaen myös säännöllisesti lasten huostaanottoon ja sitä myötä koko perheeseen ulotettuun rangaistukseen. Kaikkia syytettyjä ei saatu tuomittua syytteitten ohkaisuuden vuoksi mutta koska prosessi itsessään oli tuomio, niin monelle toisinajattelijalle vankila oli todellakin koko Suomi ja vankeus oli työttömyys, persaukisuus, perheen ja ystävien menetys. Koska ystävätkään eivät enää uskaltaneet olla tekemisissä väärinajattelijan kanssa. Ajatellen puolestaan omaa perhettään ja tulevaisuuttaan.

Mutta juuri hänen vankilansa ja häntä ympäröivä maailmansa oli tämä Sukevan erityisvankila. Yhden hengen selli, jossa oli punkka, pöytä, tuoli ja muutama hylly jossa yhdellä oli pieni televisio, matkaradio ja kahvinkeitin sekä toisella lehtiä, kirjoja ja kirjeitä. Henkilökohtaisille tavaroille oli pieni kaappi ja sellissä oli myös pieni wc. Tietokonetta ja internetiä vangeille ei sallittu. Vanki nro MP028 tiesi hyvin, että vankilaa, jossa hän suoritti tuomiotaan kutsuttiin Sukevan Stammheimiksi. Hänen mielestään nimitys oli hieman loukkaava, sillä varsinaisessa Saksan Stammheimissa oltiin säilytetty terroristeja eikä maanpetosvanki 028 suinkaan mieltänyt itseään terroristiksi vaikka hänet maanpetoksesta oltiin tuomittukin.

Olihan hän kuitenkin ollut Suomen kermaa. Niin sanotun oikeistopuolueen politiikko, kansanedustaja ja ministeri. Hän oli tottunut valtaan ja siihen, että hän ei ollut kenellekään vastuussa. Sinänsä häntä harmitti, että hän oli pyrkinyt saamaan uralleen nostetta Suomen politiikasta vaikka hänen olisi kannattanut yrittää samaa Brysselin kautta ja pysyä siellä. Hän valitsi – jos urheiluvertausta saattoi käyttää – väärän liigan. Alun noste kääntyi epäonnistumiseksi ja päätymiseksi rivikansanedustajaksi. Toisin kuin sillä siilinjärveläisellä pyrkyrinperkeleellä, sillä saatanan savolaisella joka oli tehnyt oikeat valinnat ja joka oli nyt korkea-arvoinen Euroopan Liittotasavallan byrookomissaari. Mies kaiken vastuun ulkopuolella. Ja hän itse taas, saatana soikoon, oli vanki. Mies, joka joutui kantamaan vastuunsa kaksin kallein vaikkei pahemmin huvittanut. Sinänsä hän saattoi olla tyytyväinen, että vuodesta 2019 alkaen hän oli ollut kuitenkin opposition kansanedustaja. Punavihreä hallitus teki suurimmat rikokset ja kärsi kovimmat rangaistukset.

Hän ei koskaan unohtaisi sitä helmikuista yötä kolmea vuotta aikaisemmin. Kello oli jotain neljä aamuyöstä ja hänen puhelimensa soi. Siellä oli hänen kansanedustajakollegansa henkilökohtainen avustaja joka huusi puhelimeen läähättäen niin kuin olisi juuri juossut vähintään puolimaratonin:

- Nyt on piru, perkele ja saatana irti yhtä aikaa! Ne veivät hänet! Ja ne tulevat varmasti sinunkin perään! Kerää kamppeesi ja häivy maasta ja häivy just tällä saatanan sekunnilla!

- Hä… siis… ketkä veivät? Ja minne? Ja mitä helvettiä sinä oikein selität? Mitä siellä tapahtuu? Ja missä tapahtuu?

- Siis etkö sinä tiedä? Sotilaspoliisit veivät. Täällä on menossa jonkunlainen kansannousun ja sotilasvallankaappauksen yhdistelmä! Täällä on saatana kadut täynnä tankkeja ja pyssymiehiä. Sinä asut vähän kauempana keskustasta. Sinun kannattaa lähteä kotoasi huitulan helvettiin kun vielä ker…

Ja siihen puhelu olikin loppunut. Hän oli yrittänyt soittaa useampaan numeroon, mutta yhteydet olivat poikki. Jotain oli selvästi tapahtumassa. Hän aukaisi television, jossa ei ollut normaalia öisiä lähetyksiä vaan joka kanavalla ainoastaan ilmoitus:

KANSALAISILLE.

PUOLUSTUSVOIMAT, KANSALAISKAARTI JA VÄLIAIKAISHALLINTO OVAT SYRJÄYTTÄMÄSSÄ MAANPETOKSEEN JA KANSALAISTEN IHMISOIKEUKSIEN LOUKKAAMISEEN  SYYLLISTYNEEN PUNAVIHREÄN HALLITUKSEN JA SITÄ PALVELEVAN HALLINTOKONEISTON.

KADUILLA OLEVAT ASEISTETUT JOUKOT EIVÄT OLE TEILLE UHKANA, VAAN TURVANANNE JA NE PALAUTTAVAT SUOMEN ITSENÄISYYDEN SEKÄ KARKOITTAVAT ULKOPUOLELTA POLIITTISISTA SYISTÄ MAAHAN TUODUN ULKOISEN UHAN.

PYSYKÄÄ RAUHALLISINA. UUSI AIKA ON ALKAMASSA.

Tässä vaiheessa hän oli tajunnut, että nyt oli tosi kyseessä. Kun hän aukaisi uudestaan älypuhelimensa, tilanne varmistui. Ei yhteyttä. Ei niin minkäänlaista. Nyt ei ollut kyseessä mikään juosten kusemalla tehty turkkilaismallinen vallankaappausyritys vaan tosipaikka. Tosipaikka, jota hän ei uskonut koskaan tulevan, eikä rehellisesti sanottuna ollut uhrannut sille ajatustakaan. Hänen vaimonsa oli herännyt ja hän kehotti häntä pakkaamaan yhden matkalaukullisen tavaraa. Nopeasti. Sen jälkeen oli häivyttävä ja äkkiä. Hän näytti onnistuvan ja kun hän kurvasi autollaan pihastaan hän näki taustapeilistä että talon eteen ajoi puolustusvoimien pakettiauto, josta taloon marssi konetuliaseilla varustettuja sotilaita. Myöhästyivät, perkeleet, häh hää, eivätkä huomanneet… jäbä häippäs, niin että perävalot vaan näky…

Nytpä ei siis muuta kuin lati lattiaan ja kiireesti… niin… mihin? Turkuunko? Menisikö sieltä tällä hetkellä laivoja Ruotsiin? Olisiko ehkä lentoja? Vai oliko tuo porukka vallassa sielläkin? Ajaisiko sittenkin Vaasaan ja yrittäisi sieltä? Tai ehkä suoraan Tornioon ja sieltä Haaparantaan? Tai jos kiertäisi Tornionkin ja menisi rajan yli Muoniosta? Tai Karesuvannosta? Ehkä Kilpisjärveltä? Suunnitelma ei ehtinyt kiteytyä kovin valmiiksi sillä hän ei ollut ehtinyt poistua edes Espoosta kun hän ajoi tiesulkuun.

Tiesululla olevilla miehillä oli päällään maastoasut mutta ne eivät olleet armeijan mallia vaan  tavallisia metsästäjän vermeitä. Heillä oli hihoissaan siniset nauhat. Tärkeintä oli se, että heillä jokaisella oli käsissään ilkeän näköiset rynnäkkökiväärit, jotka hän tunnisti kiinalaisiksi Kalashnikov-kopioiksi. Jotka hän ymmärsi olevan epäilemättä kotoisin armeijan asevarikolta. Eli tämä ei ollut vain jotain siviilien kehitelmää vaan armeija oli todellakin siinä mukana. He näyttivät kämmentään pysähtymisen merkiksi. Hän oli toki nähnyt elokuvissa sen, kuinka sankari teki autollaan salamannopeat uukkarit ja otti vielä nopeammat ritolat mutta hän ymmärsi, että Hollywood oli Hollywood ja tiesulku Espoossa oli tiesulku Espoossa. Niinpä hän pysäytti auton ja avasi ikkunan. Aseistettu mies joka näytti samalla olevan jonkunlainen ryhmänjohtaja totesi välittömästi himmennetyn ikkunan auettua:

- Jaahah, täähän onkin tuttu mies. Olepas ystävällinen ja nouse autosta. Ja nouse niin, että pidät ne räpyläsi näkyvillä.

Hän nousi autosta peläten, mutta löysi samalla itsestään rippeet siitä vallanpitäjästä jota hän vielä hetkeä aikaisemmin oli ollut ja huusi:

- Kuinka te uskallatte? Ettekö te tiedä, kuka minä olen?

Aseistettu mies vastasi hyvin hiljaisella ja rauhallisella äänellä. Se rauhallisuus pelotti oikeastaan enemmän kuin miesten käsissä olleet aseet ja tylyt ilmeet:

- Kuules häiskä. Tokihan me sinut tiedämme. Siitähän tässä touhussa on kyse. Tällä hetkellä sinänsä ei ole merkitystä sillä, kuka sinä olet. Vaan merkitystä on meillä. Me olemme miehiä, jotka pidätämme sinut. Olemme miehiä, joilla on siihen valtuudet. Ja ennen kaikkea me olemme miehiä jotka ovat ankarasti vittuuntuneet viimeisiin vuosiin ja jotka luvan saatuaan saattaisivat oikein mielellään laskea sinusta sarjan läpitte. Tai syyn saatuamme. Ja se syy voi olla se, jos sinä rupeat millään lailla elvistelemään ja vastustamaan pidätystä. Niin että parempi olla koreasti.

Hän oli ymmärtänyt, että nyt ei ollut millään muotoa ylpeilyn paikka. Noitten miesten kasvoissa näkyi jotain sellaista, mitä hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Jotain sellaista, jonka olemassaolosta hän ei ollut edes tiennyt. Kuin korkeintaan joissain television uutiskatsauksissa muualta maailmasta. Ryhmänjohtaja nyökkäsi parille miehelleen, jotka tekivät hänelle ruumiintarkastuksen ja laittoivat sitten hänen kätensä nippusiteeseen. Ryhmänjohtaja otti taskustaan puhelimen. Hänellä näytti yhteys toimivan. Niillä perkeleillä näytti homma olevan pelottavan hyvin hallussa.

- Eero-Tapani kolme. Joo. Oletko kaukana? Mulla olis täällä yksi. Ai siellä? Eihän siitä mene tänne kuin viisi minuuttia. Montakos teillä tähän mennessä… jaa kaksi… no, täältä tulee kolmas. Loppu.

Hän ymmärsi että vastarinta oli turhaa. Mutta hän sai sentään kysyttyä:

- Entä vaimoni?

Ryhmänjohtaja vastasi:

- Rouva ei ole etsittävien listalla joten hän voi poistua. Olisi varmaan viisainta, että rouva ajaisi takaisin kotiinsa. Siellä on varmasti kaikkein rauhallisinta. Meillä ei ole enää mitään syytä käydä siellä. Eikä vaimoanne tulla häiritsemään millään tavalla.

Hän katsoi vaimoaan ja nyökkäsi. Vaimo nyökkäsi takaisin, mutta kysyi ryhmänjohtajalta:

- Mitä miehelleni tapahtuu?

- Hänet pidätetään ja viedään turvasäilöön Santahaminaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Häntä kohdellaan hyvin mutta sen voin kyllä sanoa, että häntä kohtaan tullaan esittämään raskaita syytteitä. Teille ilmoitetaan sitten asiasta tarkemmin.

- Mutta keitä te oikein olette?

- Me olemme Espoon kansalaiskaartilaisia. Tavallisia miehiä, jotka ottavat maan takaisin itselleen yhdessä puolustusvoimien kanssa. Rouvan olisi ehkä aika lähteä.

Hänen vaimonsa siirtyi kuskin paikalle, käynnisti moottorin ja ajoi pois. Samalla paikalle tuli puolustusvoimien pakettiauto johon hänet siirrettiin. Ihan nätisti, lyömättä ja tönimättä mutta miesten ilmeistä hän näki että sitäkin herkkua olisi tarvittaessa tarjolla mikäli hän antaisi siihen aihetta. Autossa oli konepistooleilla aseistettuja sotilaspoliiseja ja kaksi muutakin pidätettyä. Toinen oli hänen tavoin kokoomuspuolueesta ja toinen taas oli vihreitten kansanedustaja ja opetusministeri. Hänen puoluekollegansa näytti tajuavan tilanteen oikein hyvin ja istui rauhallisena, mutta vihreällä, asemansa juuri menettäneellä naispuolisella vaikuttajalla näytti olevan vaikeampaa. Hän näytti olevan jonkunlaisessa psykoosissa eikä välttämättä edes tajunnut missä oli. Hänestä tuli mieleen pikkutyttö joka oli eksynyt suuressa kaupungissa eikä löytänyt vanhempiaan mistään ja hukannut siinä samassa käsityksensä siitä, että kuka ja missä hän itsekin oli.

Auto ei ollut umpipakettiauto eikä pidätettyjen kasvoja oltu peitetty joten hän saattoi katsoa ulos kun auto ajoi läpi Helsingin jossa Kalliosta otettiin kyytiin vielä eräs vasemmistoliiton kansanedustaja jonka käsittely oli kapinallisille sinänsä helppoa sillä hän oli ympärijuovuksissa ja sammui auton lattialle saman tien. Saattoi olla, että muistikin oli mennyt, joten kyseiselle naiselle oli seuraavana aamuna tarjolla elämänsä ikimuistettavin krapula. Mies katseli ikkunasta ulos ja huomasi, että myöhäisestä ajankohdasta huolimatta kaduille oli alkanut kerääntyä melko paljon ihmisiä. Ja ne perkeleet näyttivät taputtavan ja hurraavan vallan ottaneille sotilaille ja kansalaiskaartilaisille. Suomen lippuja heilui paljon ja pariin otteeseen hän näki, että ihmiset polttivat Euroopan Liittovaltion lippuja. Hänellä oli ollut mielessään se ajatus, tai ennemminkin toive että koko tämä painajainen oli vain tilapäinen häiriö mutta nyt hän alkoi epäillä. Varsinkin kun hän näki asemiesten joukossa poliiseja, jotka olivat repineet poliisitekstin rinnuksistaan ja laittaneet sinisen nauhan hihaansa niin että ne peittivät poliisimerkin. Ne perkeleet taitavat tosiaankin onnistua. Mutta kuinka hänen silloin käy? Hänen? Hänhän oli koskematon. Oli ollut koko ikänsä. Hänen kuului olla. Hän ansaitsi olla. Se kuului hänelle. Ja nyt tilanne näytti kääntyvän päälaelleen. Eihän tää nyt helvetti soikoon voi näin mennä…

Mutta niinhän se kuitenkin meni. Ilman että hän saattoi tehdä mitään. Ensimmäistä kertaa elämässään hän tunsi olevansa avuton lastu laineilla. Laineilla, jotka veivät häntä aina kiihtyvässä virrassa minne lystäsivät, häneltä lupaa ja mielipidettä kysymättä. Pakettiauto ajoi Santahaminaan, jossa hänet muitten kyytiin otettujen kanssa lyötiin tilapäiseen pidätysselliin viikoksi. Hänelle annettiin ruokaa ja juomaa mutta hyvin vähän mitään tietoja. Seuraavaksi tuli siirtyminen Sörnäisten vankilaan. Siellä hän saattoi seurata televisiotakin jonka uutistarjonnasta hän ymmärsi että kansannousu oli onnistunut eikä merkittävää vastarintaa ollut esiintynyt. Sellissä seinään tuijottaessaan hän mietti, että kuinka se saattoi olla mahdollista? Kuinka se onnistui loppujen lopuksi niin helposti? Ja kuinka tuo hyökkäys tuli täysin puskan takaa? Hän ei ollut ensinkään tyhmä mies ja aikansa pähkäiltyään hän ymmärsi, että heitä, poliittista uusrälssiä oltiin pahemman kerran petetty.

Ensimmäinen pettäjä oli olleet tiedusteluorganisaatiot. Hän muisti kansanedustajana istuneensa maan sisäistä turvallisuutta käsittelevässä kokouksessa edellisen vuoden syyskuussa. Kokouksessa oli ollut mukana sekä suojelupoliisin että puolustusvoimien tiedustelupalvelun edustaja. Suojelupoliisin edustaja oli sanonut:

- Suomessa on tiettyä kapinamieltä, se on selvää. Mutta se on organisoimatonta ja järjestäytymätöntä eikä sillä ole edellytyksiä saada aikaan minkäänlaista suurempaa kansannousua tai muutakaan liikehdintää. Korkeintaan se pystyy joihinkin yksittäisiin maahanmuuttajiin tai Antifan järjestyksenvalvontayksiköitä vastaan suuntautuviin spontaaneihin väkivallan toimiin. Varsinaista virkavaltaa ja poliittista koneistoa vastaan kohdistuvaa uhkaa ei voi sanoa olevan. Lähinnä kapinamieli on kuppiloissa esiintyvää juopuneitten mutinaa jonka seuraavan aamun krapula sitten haihduttaa.

Joko se perkeleen poliisi valehteli tai sitten se ei ollut ollenkaan tehtäviensä tasalla. Tai sitten kaappausta suunnitelleet olivat olleet fiksumpia. Poliitikkohan harvemmin osaa pitää turpaansa kiinni mutta ehkä he puolestaan osasivat. Puolustusvoimien tiedustelupalvelun mies oli myös rauhoitellut kansanedustajia:

- Puolustusvoimat ovat edelleenkin keskittäneet kaiken toimintansa ulkoisen uhan torjumiseksi. Suurin uhka tällä hetkellä on luonnollisesti Venäjä, tosin sen suunnasta ei ole odotettavissa tällä hetkellä eikä lähiaikoina minkäänlaista tosiasiallista hyökkäysuhkaa. Jo vuosia käyty infosota on tietysti asia erikseen, mutta sitähän tosiasiassa käy jokainen maa. Myös Suomi. Mitä tulee mahdollisiin sisäisiin uhkiin, niin PV ei niihin puutu, vaan jättää ne poliisille jolle ne luonnollisesti myös kuuluvat, mutta meidänkään näköpiirissämme ei ole minkäänlaista yhteiskuntajärjestystä olennaisesti uhkaavaa tekijää. Ja muistutan, että puolustusvoimien ylin johto on sataprosenttisesti hallituksen takana.

Eli jätkä valehteli niin että korvat heiluivat, sillä olihan sotavaltion tiedustelupuoli ollut yhtenä suurimmista kaappauksen organisoijista. Mutta heidän maskirovkansa oli mennyt hänellekin täydellisesti läpi. Ja tottahan mies tavallaan puhui. Ei puolustusvoimien ylin johto ollut mukana. Kas kun se ei edes tiennyt asiasta. Tai pirustako siitäkään saa varmuutta. Ehkä se tiesi, tai ainakin arvasi mutta ajatteli, että antaa nuorempien hoitaa homma. Sellaisten, jotka eivät olleet istuneet esikuntien toimistopöytien takana viimeiset kaksikymmentä vuotta. Miesten, jotka saivat jotain aikaiseksi.

Toinen pettäjistä olivat tietenkin he itse. Uusrälssin edustajat.  He olivat todellakin alkaneet ajatella itseään rälssinä, joitten valta on peritty ja sitä myötä ikuinen ja tuudittautuneet siihen käsitykseen, että suomalaiset olivat hallintolampaita jotka nielivät uusrälssinsä edestä kaiken aina ja loputtomiin. Olihan hän itsekin tajunnut, että kantaväestön muroihin oltiin vuosien varrella kustu ämpärikaupalla mm. hänen itsensä toimesta monikultturismin väkisin syöttämisen, positivisen diskriminaation, sananvapauden tukahduttamisen, itsenäisyydestä luopumisen ja suomalaisen rahan federalistiseen juoksuhiekkaan upottamisen muodossa ja vielä siten että näitä kantasuomalaisia vaadittiin pitämään kyseistä kehitystä hyvänä, välttämättömänä ja väistämättömänä. Paskapuhettahan se oli, kyllähän hän itsekin sen tiesi mutta oli samalla tottunut siihen vallitsevaan asiaintilaan että lammasmaiset suomalaiset hyväksyvät kaiken, koska siitä oli olemassa poliittinen ja virkakoneiston vahvistama päätös. Joka sitten yhden kerran ei enää pitänytkään. Ja se yksi kertahan riitti. Ja romahdutti uusrälssin kannalta kaiken.

Sen hylätyn päätöksen seurauksia hän sitten lusi Sörnäisissä odottaen epävarmaa tulevaisuutta jota osaltaan selvitti yliluutnantin arvoinen oikeusupseeri jota hänet oltiin komennettu tapaamaan. Hänen viestinsä oli tyly:

- Teitä tullaan syyttämään maanpetoksesta sekä muistakin raskaista rikoksista. Totean tässä vaiheessa että puolustusvoimien ja kansalaiskaartin joukot ovat vakiinnuttaneet valtansa tässä maassa joten teidänkin on parempi alkaa totutella tulevaan oikeudenkäyntiin. Mikään ei pelasta teitä siltä. Totean myös sen, minkä ehkä ymmärrätte, ellei poliittinen broilerikoulutus ole vienyt teiltä kaikkea realismin tajua, että asiahan on niin että jos joku taho kaappaa maassa vallan, se ei välttämättä käy oikeutta sen vanhan vallan periaatteitten mukaisesti. Kas kun se taho haluaa eroon sen vanhan vallan periaatteista. Ja se koskee myös teitä. Valmistautukaa raskaaseen tuomioon. Ja valmistautukaa myös siihen, että teillä ei ole puolustusasianajajaa. Tässä oikeudenkäynnissä niitä ei ole.

- Mutta tämähän on laitonta!

- Ei. Kun se on laillista. Valtaapitävät määrittelevät lain, sen tulkinnan ja sen käytännön. Me emme kysy teiltä lupaa. Niin kuin tekään ette toisilta kysyneet, kun olitte itse vallassa. Te syötte nyt sen saman leivän, minkä toisille aikaisemmin syötitte. Saattaa olla, että siinä on pettua seassa.

Oikeudellista pettuleipää oli tarjolla ja hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jältätä se kokonaan naamaansa, vaikka jokainen pala oli entistä kitkerämmän makuinen ja raapi mennessään kurkkua. Mutta milläpä hän olisi voinut kieltää häntä kohtaan esitetyt syytteet?

Vehkeily maan itsenäisyyden luovuttamiseen vieraalle vallalle? Niin. Eihän hän ollut edes piilotellut vehkeilyään, vaan tehnyt sen täysin avoimesti. Hänhän oli federalisti ja pyrki osaltaan aikaansaamaan supervallan asemaan nousevan Euroopan Liittovaltion. Ei hän kiistänytkään sitä, että piti Suomea vain yhtenä sen merkityksettömänä maakuntana.

Vehkeily kansalaisten turvallisuuden vaarantamiseksi? Niin… ei hän sitäkään voinut kiistää. Tosin saattoihan hän sanoa, että monikulttuurisuus ja väestön etninen muutos on välttämätön ja väistämätön niin sanottujen eurooppalaisten arvojen mukainen kehitys, mutta olihan hän hyvin tiennyt sen, mitä se katutasolla aiheutti. Ja oli myös vaatinut asian lakaisemista maton alle ja vieläpä vaatinut, ettei asiasta saanut keskustella. Vihapuhe oli ollut niin kätevä termi aikanaan. Sillä saattoi perustella kaiken, perustelematta mitään. Ja jos hän oli rehellinen itselleen, niin ei häntä ollut tippaakaan kiinnostanut se, mitä haittamaahanmuuttajat olivat kansalaisille tehneet. Collateral damage of greater cause. Vaikka tosiasiassa se cause, eli monikultturismin ylistäminen ei ollut hänelle edes pääasia. Se oli vain osa epistolaa, jota hänenkin tuli julistaa. Toimiessaan itsensä ja oman asemansa hyväksi.

Vehkeily yhteiskuntarauhan ja yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseksi? No jaa, eihän hän siihen varsinaisesti ollut pyrkinyt, muttei pystynyt myöskään kiistämään osuuttaan siihen. Eihän hän loppujen lopuksi ollut edes kiinnostunut siitä, luottivatko kansalaiset koneistoon. Riitti kun ne tottelivat sitä. Tässä vaiheessa kuulustelua hänellä juolahti mieleen, että hänestä olisi tainnut saada aika perkeleen hyvän puolueapparatsikin edesmenneessä Neuvostoliitossa.

Syytekohta toisensa jälkeen. Mitä niitä kiistämään. Hän tiesi, ettei siitä ollut edes hyötyä. Oli vaikeaa puolustautua sellaista syytöstä vastaan, jonka tiesi olevan totta. Varsinainen oikeudenkäynti, joka käytiin Sörnäisten vankilassa meni nopeasti. Siinä käytiin syytteitten mukana tavallaan läpi hänen poliittisen uransa historia. Jota hän itse piti menestyksekkäänä. Mutta tuomari ja lautamiehet olivat toista mieltä. Hän muisti vielä tuomion ulkoa:

- Osallisuudesta sekä törkeään maanpetokseen että valtiopetokseen. Osallisuudesta yhteiskunnallista valta-asemaa käyttäen kansalaisten turvallisuuden tietoiseen heikentämiseen ja sitä kautta avunannosta murhiin, tappoihin, ryöstöihin, raiskauksiin ja pahoinpitelyihin. Osallisuudesta yhteiskuntarauhan romuttamiseen. Osallisuudesta yhteiskunnallisen luottamuksen romuttamiseen. Osallisuudesta aktiiviseen sananvapauden tukahduttamiseen. Osallisuudesta koululaitoksen muuttamisessa poliittisen propagandan välineeksi. Osallisuudesta oikeuslaitoksen muuttamisessa poliittisen manipuloinnin sekä kansalaisten alistamisen ja hiljentämisen välineeksi. Osallisuudesta kantaväestön muuttamisessa toisen luokan kansalaisiksi. Sekä osallisuudesta ennenäkemättömän typerään ja vaaralliseen etnisen väestörakenteen muutoskokeiluun tuomitaan syytetty kärsimään kolmentoista vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistus.

- Rangaistus suoritetaan ehdottomana ja kokonaisuudessaan ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen eikä siitä voi valittaa. Lisäksi tuomitulta kielletään osallistuminen niin poliittiseen-, järjestö- kuin yhdistystoimintaan koko loppuiäkseen. Tuomittu siirretään kärsimään rangaistustaan Sukevan valtiolliseen erityisvankilaan. Vartijat! Viekää tuomittu pois!

Ja niin alkoi hänen pitkä kakkunsa joka oli kestänyt jo kolme vuotta. Maanpetosvankilan rutiini oli puuduttava. Aamiaisen ja ruokailujen lisäksi päivässä oli tunnin mittainen ulkoilu. Muu aika oli vietettävä omassa sellissä jonne myös iltapala tuotiin. Siksi vanki MP028 odottikin huomista päivää, jolloin hänellä oli viikottainen tapaaminen oikeusministeriön tutkijan kanssa. Tutkija oli osa niin sanottua totuuskomissiota, joka pyrki selvittämään sitä, miten ja miksi Suomessa oltiin ajauduttu sellaiseen umpikujaan jota ei voinut enää aukaista muulla kuin aseellisella kansannousulla. Luonnollisesti selvitystyöllä pyrittin myös löytämään toimivimmat keinot, millä estää tilanteen uusiutuminen.

Kaikki maanpetosvangit, kaikkiaan 148 kappaletta kärsivät tuomiotaan täällä Sukevalla. Mutta totuuskomission haastatteluihin osallistui kaikkiaan yli tuhat entisen hallinnon johtavaa jäsentä. He olivat selvinneet ehdollisilla tuomioilla mutta sen edellytyksenä heidän oli jatkuvasti osallistuttava selvitystyöhön, joka kestäisi vuosia. Ehdottoman tuomion saaneille tämä osallistuminen oli sinänsä vapaaehtoista, mutta suurin osa vangeista osallistui siihen kuitenkin. Omasta halustaan. Ei se heidän tuomioonsa vaikuttanut mitenkään, mutta näissä tapaamisissa käsiteltiin nimenomaan heidän osuuttaan menneen hallinnon toimenpiteisiin. Ja koska suurin osa vangeista oli myös ammattipoliitikoille luontaisella tavalla narsisteja he halusivat puhua itsestään ja nauttivat siitä kun joku kuunteli ja oli kiinnostunut heistä. Jos ei muuten, niin virkansa puolesta edes.

Sekä näissä haastatteluissa että sellissä vietetyissä pitkissä yksinäisissä hetkissä hän oli alkanut hahmottaa myös itsensä aivan uudella tavalla. Hän oli aina pitänyt itseään yhteiseen suureen Eurooppaan uskovana federalistina. Euroopan supervalta-asema oli ollut hänen tärkein tavoitteensa, muu kumbaya ja puunhalaaminen tuli siinä sivussa. Sitä nyt vain oli täytynyt pitää yllä ja mainostaa, koska se oli ollut ajan henki ja ilman sitä ei politiikassa pärjännyt. Tuomionsa aikana hän oli ymmärtänyt olleensa kuitenkin lähinnä ahneutensa ajama opportunisti, joka oli federalisti lähinnä sen vuoksi ettei Suomi hänelle riittänyt. Miksi tyytyä maakuntasarjaan kun saattoi pyrkiä liigaankin? Suomi oli hänelle vain ponnistuslauta aina korkeampaan valta-asemaan. Hän oli kannattanut federalismia ja ennen kaikkea omaa, mahdollisimman korkeaa asemaansa siinä. Hän oli oppinut ymmärtämään miksi komissiota niin usein verrattiin NKP:n politbyrooseen. Olihan se Stalinkin ollut alun perin vain gruusialainen pappikokelas. Mutta mihinkäs asti hän pääsikään? Miksi hän ei olisi yrittänyt Suomesta käsin samaa kuin Stalin? Joskus aikanaan suomalaisille valtiomiehille riitti pelkkä Suomi, mutta hän ei ollut valtiomies vaan ammattipoliitikko ja hänelle se ei riittänyt. Hän halusi enemmän.

Niin. Hän oli opportunisti. Pelimies, jonka ventti meni silmän pitkäksi. Hän menetti potin ja sen myötä kaiken. ”If you like to gamble, I tell you I'm your man. You win some, lose some, it's all the same to me.” Niinhän se lauloi Lemmy aikanaan ja oli oikeassa. Ja tajutessaan toimintansa pohjimmaisen syyn hän samalla ymmärsi, miksi hän kesti tätä puuduttavaa lusimista suhteellisen hyvin. Paljon paremmin kuin vallassa olleen hallituksen aidosti punavihreään ideologiaan uskoneet  ministerit jotka olivat saaneet vielä huomattavasti kovemmat tuomiot kuin hän. He olivat oikeasti uskoneet utopiaansa ja sen romahduttua he lähes kaikki kärsivät suurista mielenterveydellisistä ongelmista ja elivät päivästä toiseen vankilan lääkärin kirjoittamilla mielialalääkkeillä. Pari oli jopa onnistunut hirttämään itsensä. Vanki nro MP028 tiesi, ettei hänelläkään juuri koskaan  ollut kosketuspintaa tavallisiin kansalaisiin mutta nämä ilmapallon lailla puhjenneet ihmisrauniot olivat paras todiste siitä, että se niin sanottu punavihreä kupla oli todellakin ollut olemassa. Ja se oli ollut todellakin ilmapallon kaltainen. Äärimmilleen venytetty, iso ja pyöreä, mutta sen sisällä ei ollut kuin ilmaa ja pienikin reikä luhisti sen kasaan jättäen jäljelle vain romahtaneen kuoren.

Vanki numero MP028 valmistautui menemään yöpuulle. Ennen sitä hän katsoi vielä kerran ulos kalteri-ikkunastaan. Siellä paloivat ne jätkänkynttilät. Vankilan ulkopuolinen Suomi vietti sitä Vapautuksen Päiväänsä. Hänelle nuo tulet olivat symboleita tappiosta ja kaiken menettämisestä. Mies kohautti olkapäitään, meni punkkaansa ja veti huovan niskaansa. You win some, you lose some…

Radanvarsikaupunki, historian tunti, helmikuussa 2028

Yläasteen yhdeksännen luokan oppilas Jaana Härkman kertasi historiantunnille lukemaansa:

…ja koska kapinalliset olivat saaneet muutamassa tunnissa maan tärkeimmät osat hallintaansa sekä lisäksi pidätettyä koko hallituksen, pääosan eduskuntaa ja korkeinta virkamieskoneistoa sekä myös otettua haltuunsa tärkeimmät viestintäyhteydet että myöskin armeijan asevarikot niin voidaan sanoa, että kansannousu onnistui täydellisesti. Koska puolustusvoimien ja kansalaiskaartin aseistettuja joukkoja oli jo toiminnan alussa noin 50.000 miestä ja kansalaiskaartiin liittyi heti tapahtumien alusta alkaen runsaasti lisää vapaaehtoisia ei minkäänlaista järjestäytynyttä vastarintaa esiintynyt. Poliisikin joko liittyi kapinallisiin tai sitten pysyi puolueettomana mutta tunnusti väliaikaishallinnon vallan. Muutama joukko-osasto ei osallistunut kapinaan mutta pysyi kasarmeissaan. Kuluvan vuorokauden aikana nekin tunnustivat väliaikaishallinnon vallan.

- Kaiken kaikkiaan kansannousussa kuoli vain viisikymmentäkaksi henkilöä joista kapinallisia vain  viisi. Lopuista puolet olivat niitä matuja jotka kuvittelivat, ettei suomalainen lammas koskaan, edes aseistautuneena pysty toimimaan päättäväisesti ja puolet taas olivat niitä piripäissään heiluvia Antifan järjestyskaartin jäseniä jotka eivät älynneet luopua aseistaan tarpeeksi nopeasti. Jos verrataan tilannetta Tanskan vuoden 2024 tapahtumiin ja Itävallan vuoden 2026 tapahtumiin joissa oltiin siinä tilanteessa että maahantunkeutujien sekä määrä että aseistautuminen oli ylittänyt kriittisen rajan voi sanoa, että Suomessa päästiin tosi vähällä. Olihan niin, että Tanskan kansannousussa kuoli yli 60.000 ihmistä ja Itävallan vastaavassa yli satatuhatta. Onneksi niissäkin maissa kantaväestö sai maan haltuunsa. Vaikka hinta olikin armottoman kova.

Historian opettaja Aatos Väätämö kiitti Jaanaa vastauksestaan ja jatkoi:

- Kiitos, Jaana. Pitää paikkansa. Se kriittinen vaihe kansannnousussa kesti vain muutaman tunnin. Mutta sen jälkiselvittelyt kestivät tietysti pitempään, varsinkin siinä, kun…  jaa… Ristolla olisi sen suhteen näemmä jotain asiaa.

- Joo, opettaja. Nimittäin minun isobroidini Raine oli niissä jälkiselvittelyissä mukana. Hänhän oli nimittäin keittiöspadena Porin Prikaatissa ja osallistui Tampereen valtaukseen. Hänen roolinsa siinä oli vähäinen mutta sen jälkeen hänen soppatykkinsä alkoi ruokkia VOK:n asukkeja ja kun viikon kuluttua maastapoistamiset rautateitse alkoivat, niin hänen talousryhmänsä sukkuloi junissa muonittamassa enempivähempi yhtäsoittoa melkein kolme kuukautta. Suurin osa junista meni Tornioon ja osa Kolariin. Perillä junat purettiin ja matut siirrettiin Ruotsiin.

Mitenkäs, kysyi Aatos Väätämö, se järjestys niissä junissa säilyi?

- Oikein hyvin. Niin kuin niissä VOKeissakin. Kun Rainen soppatykki saapui siihen vokkiin, mitä piti ruokkia, niin kansalaiskaartilaiset kertoivat että aivan siinä alussa yksi matu, joka oli onnistunut hankkimaan mutkan itselleen oli kaivanut sen esille ja ruvennut sitten huutamaan jotain  ahlanawallahilallatiqusallahawallaata. Typerys. Siinä samalla porukat sen ympärillä olivat hoksanneet lyödä maihin ja kansalaiskaartilaiset pistivät rättärättärää kun jätkä oli huitonut vielä pistoolinsa kanssa ilmaan. Eihän se tohelo edes ehtinyt tähdätä. Myöhemmin tyypistä oltiin laskettu kaikkiaan 42 reikää. Samalla tietysti muutkin turvapaikkahuilailijat olivat ymmärtäneet että nyt nuo vielä hetki sitten lammasmaiseksi kuvitellut suomalaiset ovat tosissaan eivätkä ne niin lammasmaisia taida ollakaan. Itse asiassa kun väliaikaishallitus ilmoitti että maastapoistaminen tapahtuu joka tapauksessa ja sitä odotellessa ei valtio anna enää heille rahapenniä vaan ainoastaan soppatykistä tapahtuvan ruokailun, niin mieliala muuttui hyvin nopeasti sellaiseksi että Ruotsiinhan heidän alun perin piti mennäkin mutta jotenkin tuo matka vaan meni yhtä rajaa liian pitkäksi.

Minkäslaista, kysyi Aatos Väätämö, evästä niille siirtoaan odotteleville ja sitten junassa pohjoiseen päin matkaaville turvapaikkahuilailijoille sitten annettiin?

- Opettaja, niille annettiin ihan sitä tavallista hyvää kenttäkeittiöllä tehtyä muonaa eli lihasoppaa, hernesoppaa, kalasoppaa, yrjölauria ja sen semmosta ja kuivamuonat tietysti sitten päälle. Ja juu, sitten jaettiin muonatupakat, koska niistä suurin osa oli tupakkimiehiä eikä nikkiksillä haluttu kiristää pinnaa sen enempää. Sen verran joustettiin, että sianlihaa ei käytetty mutta heille tehtiin kyllä selväksi että halalia tämä liha ei ole nähnytkään. Jos ei kelpaa, niin aamulla keitetään aina soppatykillinen kaurapuuroa ja annetaan leipää. Sitä saattaa sitten jemmata koko päivän varalle jos siltä tuntuu. Kyllä ne olivat pupeltaneet eväänsä naamariinsa sitten sen kummemmin mutisematta. Ne olivat muutenkin olleet jotenkin lamaantuneen oloisia kun ne olivat tajunneet että tämä heidän totaalisiksi lampaiksi luulemansa porukka oli onnistunut ottamaan kokonaisen valtion haltuunsa sellaisella nopeudella ja tehokkuudella mitä heidän kulttuurissaan ei ollut koskaan tapahtunut. Kai ne myös ajattelivat, että jos nuo suomalaiset alkavat suuntaamaan osaamisensa ja tehokkuutensa heidän lahtaamiseensa niin sekin on sitten niin sanotusti absoluuttista. Niinpä koko porukka oli kovasti turpa rullalla ja naama näkkärillä. Mutta se mun broidi oli Torniossa myös just silloin kun tapahtui se niin sanottu Haaparannan Välikohtaus.

- Kerrotko siitä?

- Niin sehän siis alkoi siitä kun suomalaiset dumppasivat sitä porukkaa Haaparannan puolelle noin tuhatviisisataa per päivä. Ja siinä ruotsalaisilla lähti homma lapasesta. Tai lähinnä ei pysynyt siinä. Koko touhu oli niitten voimavaroihin nähden täysin ylimitoitettua. Nehän olivat aikansa mietittyään saaneet sentään kuskattua sinne komppanian verran jalkaväkeä joka auttoi poliiseja siirtämään matuja juniin, joilla heidät kuskattiin sitten etelään. Sillä jalkaväellä oli toki aseet, mutta ne olivat lataamattomat. Kovia patruunoita niillä oli ollut kyllä repussa mutta niille oltiin annettu käsky että aseita ei saa edes ladata eikä varsinkaan käyttää. No, jossain vaiheessa sitten matut olivat hoksanneet asian ja röyhkeimmät yksinkertaisesti olivat riisuneet parikymmentä ruotsalaista sotilasta aseistaan ja patruunoistaan. Paikallinen sotilaskomentaja oli välittömästi soittanut Tukholmaan mutta siellä ihmiset väistelivät vastuutaan ja ennen kaikkea päätöksen tekemistä eli toisin sanoen olivat sormi perseessään. Olivat puhuneet sellaista että Tukholmasta on tulossa joitain dialogpolisen-porukkaa.

- Se ruotsalainen sotilaskomentaja puolestaan otti sormen pois omasta ahteristaan ja hoksasi, että kun ei omien kanssa saa mitään valmiiksi ja Haaparannassa on ammuskeleva bandiittiryhmä niin se soitti Suomen puolelle ja pyysi apua. No, tsuhnahan totesi että mikä ettei. Silloinhan Tornionjokilaaksossa oli jo täyteen neljän pataljoonan ja tukiyksiköitten kirjavahvuuteen kasvanut Jääkäriprikaati, kolme reservistä perustettua erillistä jalkaväkipataljoonaa sekä neljä rajavartioston komppaniaa sekä kansalaiskaartin yksiköitä. Ennen kaikkea siellä oli apuna kuusitoista vielä silloin käytössä ollutta T 55M-panssarivaunua. Eihän ne välttämättä enää rintamataisteluihin olleet käypäisiä vehkeitä mutta tähän hommaan kyllä. Suomalaiset vaan tylysti siirsivät Ruotsin puolelle kaksi pataljoonaa ja panssarivaunukomppanian.

- Broidi oli vaan huomannut että yhtä-äkkiä Suomen puolelta alkoi mennä rajan yli sotavaltion kuorma-autoja ja niitten kärjessä menivät ne panssarit. Ruotsalaiset olivat saaneet tilanteen edes jotenkuten rajoitettua kun ne olivat saaneet luvan panna patit piippuun, vaikkei siihenkään Tukholmasta varmistusta ollut tullut, olipahan paikallisen sotilaskomentajan henkilökohtainen päätös ja sitä myötä ruotsalaiset olivat saaneet eristettyä ne aseistetut bandiitit yhteen tavarataloon, josta ihmiset olivat onneksi päässeet karkuun ennen kuin ne olivat älynneet ottaa panttivankeja. Haaparantaan tulleet suomalaiset olivat kysyneet, että onko tossa tavaratalossa ketään muuta kuin ne aseistetut turvapaikkahuilailijat. Kun vastaus oli että nej, niin silloin ne suomalaiset panssarit olivat yksinkertaisesti ampuneet tykeillään sen tavaratalon tuhannen paskan päreiksi ja todenneet sitten ruotsalaisille että var så god.

- Svedut olivat todenneet että tack så mycket ja tosiasiassa Haaparanta oli suomalaisten miehittämänä seuraavat kaksi viikkoa. Siinä ajassa turvapaikkahuilailijat ehtivät oppia, että riekkuminen ei kannata ja samoin siinä ajassa ruotsalaiset päättäjät hoksasivat antaa määräyksen että ruotsalaisilla sotilaillakin on lupa ladata aseensa ja jopa käyttää niitä, tosin vain siinä tapauksessa jos heidän henkeään uhataan. Ruotsin hallitus ja mediahan pyrkivät pimittämään tämän tilapäisen suomalaismiehityksen mutta totta kai se levisi sosiaalisessa mediassa, samoin kuin kansainvälisessä uutistarjonnassa. Ruotsalaiset totesivat sosiaalisessa mediassa asiasta lähinnä niin että piruako te suomalaiset sinne Haaparantaan jäitte. Tulkaa ihmeessä Skåneen saakka. Teitä tarvittaisiin kun omat eivät pysty tai eivät ainakaan halua.

Historianopettaja Aatos Väätämö kiitti Ristoa, totesi että harvassa ovat ne kerrat kun naapurivaltion sotilaat pyytävät asiakseen miehitystä ja vielä hyvästä ja perustellusta syystä. Sitten hän vielä muistutti että kyseinen ruotsalainen sotilaskomentaja oli tilanteen rauhoituttua tullut Suomen puolelle perheineen, anonut ja saanut poliittisen turvapaikan ja asusteli nykyisin Rovaniemellä. Sitten Väätämö  jatkoi oppituntiaan:

- Ja niin kuin olette läksyistänne lukeneet, kansannousun jälkiselvittelyssä niin maanpetoksesta kuin muista raskaista rikoksista tuomittiin varsinaisiin ehdottomiin vankeustuomioihin, pituudeltaan viidestä kolmeenkymmeneen vuoteen kaikkiaan 148 henkilöä niin poliittisesta kuin virkakoneistosta. Ehdollisiin – myös varsin pitkiin – tuomioihin tuomittiin hieman toista tuhatta henkilöä. Samalla he menettivät virkansa ja myös heille langetettiin elinikäinen kielto osallistua poliittiseen-, järjestö- ja yhdistystoimintaan. Mutta virkakoneiston puhdistaminen ei jäänyt tähän. Kuinka se jatkui? Pentti:

- Opettaja. Ensimmäisenä Suomesta lopetettiin noin 40.000 turhaa virkaa niin hallintokoneistosta, yliopistoista kuin maahanmuuttoteollisesta kompleksista joka lopetettiin kokonaan turhana ja tarpeettomana. Lisäksi lopetettiin välittömästi rahoitus kaikista maahanmuuttoteolliseen kompleksiin kuuluvista niin sanotuista NGO-organisaatioista. Kaikki nämä ihmiset päätyivät työttömiksi mutta työttöminäkin ne olivat suomalaisille halvempia ja ennen kaikkea vähemmän haitallisia kuin virassa ollessaan. Näistä organisaatioista ehkä suurin oli SPR, jonka veripalvelutoiminta siirrettiin Suomen Verireserville, jonka peruskirjaan kuuluu se, että se saa toimia vain ja ainoastaan veripalveluna eikä minään muuna. Lisäksi väliaikaishallinto lopetti välittömästi Yle-veron sekä punavihreän hallituksen vuonna 2019 säätämän ns. edistyksellistä lehdistöä tukevan veron. Luonnollisesti väliaikaishallinto ilmoitti että Suomi eroaa Euroopan Liittovaltiosta, itsenäistyy uudelleen ja ottaa käyttöön oman valuutan. Euroopan Liittovaltiota, tai sitä mitä siitä on jäljellä voitaisiin tänään kuvailla diktatuuriksi joka elää anarkiassa ja väittää olevansa paratiisi.

- Lisäksi väliaikaishallinto ilmoitti, että kaikki vuoden 1990 jälkeen myönnetyt Suomen kansalaisuudet otetaan uudelleen käsittelyyn. Tämän toiminnan aloittamiseen annettiin kymmenen vuoden siirtymäaika aina vuoteen 2031 saakka, mutta väliaikaishallinto aloitti melko pian käytännön, että jos ulkomailta tullut suostuu luopumaan Suomen kansalaisuudesta ja poistumaan maasta, niin hänelle annetaan siitä korvaukseksi kymmenen tuhatta euroa sekä lentolippu mihin tahansa haluamaansa kohteeseen. Tämä koski myös vielä turvapaikkastatuksella Suomessa olevia ihmisiä, joille armonaikaa annettiin puolet vähemmän eli vuoteen 2026. Selväksi tehtiin, että mikäli maassa asuvat ulkomaalaiset ovat sosiaalihuollon elätettäviä tai sellaisissa töissä jotka ovat julkishallinnon toimesta heille räätälöityjä, niin maassa olemisen edellytykset eivät täyty ja silloin kansalaisuus tullaan aikanaan perumaan ja tarjolla on vain kalossinkuvaa. Samoin ilmoitettiin, että vuoden 2031 jälkeen ei sitä kymmenen tuhannen euron korvausta enää ole, vaan karkoitus tapahtuu niin sanotulla tuulen huuhtoman perseen metodilla. Karkoitettavien kaikki omaisuuskin takavarikoidaan korvaukseksi ansaitsemattomasta elatuksesta.

- Kun vuonna 2031 aletaan käymään läpi näitä kansalaisuuksia, niin tehtävä on sinänsä lyhyt, sillä tällä hetkellä tänne ovat jääneet ainoastaan ne ulkomaalaiset jotka elättävät itsensä täysin asiallisissa ammateissa ja elävät muutenkin niin sanotusti kuin tolkun ihmiset joten heidän kansalaisuutensa vahvistaminen tulee olemaan lähinnä ilmoitusasia. Kaikki muut ovat jo tarttuneet siihen kymppitonnin täkyyn ja häipyneet.

Aatos Väätämö kiitti Ristoa ja jatkoi:

- Mainitsit tuossa vuoden 2031. Miksi se on niin tärkeä? Vastaako Aino?

- Opettaja. Kun armeijan ja kansalaiskaartin väliaikaishallinto otti vallan vuonna 2021, se totesi että valta tullaan siirtämään takaisin siviileille, mutta ei sille valmiiksi mädäntyneelle puoluekoneistolle, joka oli itsessään syynä siihen, että siltä jouduttiin ottamaan valta pois. Tilalle on rakennettava uusi ja terveempi järjestelmä. Näin ollen väliaikaishallinto antoi kymmenen vuotta aikaa rakentaa uusi puoluekoneisto. Aivan välttämättömänä ehtona se piti sitä, että vaalikelpoisuus tuli antaa ainoastaan sellaiselle henkilölle, joka on ollut vähintään kahdeksan vuotta mukana työelämässä. Siis ihan oikeissa töissä. Demokratiaa on rakennettu uusiksi alhaalta päin ja maassammehan pidettiin kunnallisvaalit viime vuonna. Kyseiset kunnallisvaalit pidettiin pelkästään sitoutumattomien ehdokkaitten ja heidän keskinäisten valitsijayhdistysten voimin ja kokemukset uusista valtuustoista ovat olleet hyvin myönteiset.

Aatos Väätämö kiitti Ainoa vastauksestaan ja jatkoi:

- Väliaikaishallintohan on ilmoittanut, että sillä on tietyt ehdot sille, että se palaa kasarmeille – jossa se tietysti pääosin on ollutkin – joita se vaatii vuonna 2031 valittavalta eduskunnalta. Mitähän ne ovat? Jaakko?

- Opettaja. Väliaikaishallinto on vaatinut että se alkuperäinen Ståhlbergin perustuslaki pannaan takaisin voimaan sellaisenaan ja siihen tehdään tietyt lisäykset. Ensimmäisenä se, että kaikki ne toimenpiteet, joilla pyritään kyseenalaistamaan Suomen itsenäisyys ja suomalaisten turvallisuus ovat rikollisia ja rangaistavia. Suomalaiselle kuuluu oikeus elää itsenäisessä maassa, sillä mikään muu maa kuin Suomi ei keskity suomalaisten hyvinvointiin. Lisäksi väliaikaishallinto vaatii perustuslakiin sitä lisäystä, että kansalaisille on taattava vapaa aseenkanto-oikeus sillä perusteella että kansalle on annettava mahdollisuus syrjäyttää väkivalloin sellainen hallinto joka pyrkii toimimaan kansalaisiaan vastaan. Kaiken kaikkiaan väliaikaishallinto näkee, että Suomi tulee muuttaa perustuslailliseksi tasavallaksi, jossa tietyt, kansaa ja sen hyvinvointia ylläpitävät elementit on säilytettävä poliittisista tuulista ja muoti-ilmiöistä huolimatta. Lisäksi väliaikaishallinto on vaatinut sitä, että maassamme otetaan käyttöön myös laaja sveitsiläistyylinen suora demokratia. Niin puolustusvoimat kuin kansalaiskaarti ovat ilmoittaneet että ne voivat tehdä vallankaappauksen uudestaankin mikäli tarve niin vaatii.

Aatos Väätämö nosti peukkuaan Jaakon vastaukselle ja jatkoi:

- Ja kun kansalaiskaartista kerran puhutaan, niin sattumoisin tiedän, että osa teistä on liittymässä sen nuorisojaokseen kun täytätte kuusitoista. Samoin kuin osa tytöistä on liittymässä kansalaiskaartin alaisen Lotta-järjestön nuorisojaokseen. Koulutushan alkaa asekoulutuksella ja sattumoisin teidän kouluttajananne tulee toimimaan eräs kansalaiskaartin vääpeli Aatos Väätämö johon olette saattanut tutustua jo historiantunnilla. Tervetuloa Kansalaiskaartiin!

Hesburger, Helsinginkatu, 18. helmikuuta 2028

- Pekonihampurilainen ja isot ranskalaiset, olkaa hyvä. Sinappia ja ketsuppia saa tuolta sivummalta.

Hesburgerin kassa ei edes yrittänyt loihtia kasvoilleen teennäistä palveluhymyä vaan hänen olemuksensa heijasti yleistä kyllästymistä ja suurta katkeruutta. Kieltämättä katkeruuteen oli aiheensakin. Olihan hän ollut Hesen kassana jo pian viisi vuotta ja tiesi olevansa uransa huipulla. Mutta joskus aikaisemmin oli ollut toisin. Tämä keski-ikäinen katkera nainen oli aikanaan ollut tunnettu monikulttuurisuuden tutkija. Tuttu naama  televisiokommentaattorina ja tuttu nimi lehdissä joka nautti joka solullaan näkyvyydestään. Hän kuului silloisen vallitsevan järjestelmän tukipilareihin. Hänen mielipiteellään oli ollut merkitystä, sitä kysyttiin usein, monilta median tahoilta ja voi luoja että hän tykkäsi sitä esittääkin.

Tutkijan työ oli sopinut hänelle henkilökohtaisesti erittäin hyvin ja hän oli nauttinut siitä suuresti. Erityisesti uudet, kehittyneet yhteiskuntataiteelliset menetelmät tarjosivat poliittisesti oikeaoppiselle tutkijalle huikeita mahdollisuuksia. Ei enää sitä tylsää tutkimustyötä jonka lopputulos ei ollut työtä aloittaessa selvillä ja joka ei välttämättä edes palvellut tutkijan tarkoitusta. Eihän tässä helvetti soikoon mitään fysiikkaa tutkittu. Nyt valittiin ensiksi poliittiseen agendaan sopiva johtopäätös ja tehtiin sitten tutkimusmateriaali niin, että se varmasti palveli haluttua tavoitetta.

Niinpä hänkin oli kerta toisensa jälkeen löytänyt tutkimustyössään pitävät todisteet sille, että tietyt maahanmuuttajaryhmät kokivat jatkuvaa rasismia ja suoranaista väkivaltaa. Todisteitten saaminen oli helppoa, vaikka esmes poliisi ei samoihin johtopäätöksiin ollut päätynytkään eikä sitä myöskään kaduilla näkynyt. Täytyi vain mennä ja kysyä oikeilta ihmisiltä. Ja kysyä sillä tavalla, että oikea vastaus tuli aivan varmasti. Tosin eipä haastateltavia tarvinnut pahemmin houkutellakaan. Aika ajoin tutkijalla oli käynyt jossain mielensä peräsopukassa se häiritsevä ajatus, että kyllähän tässä syötetään tieteellisen uskottavuuden nimissä kehitettyä poliittista pajunköyttä. Mutta se oli toki sallittua, sillä se palveli oikeaa ja ainoaa hyväksyttävää monikultturismin ideologiaa. Jos yhteiskuntatieteitä ei kerran voinut käyttää ideologisen vaikuttamisen välineenä niin mitä merkitystä niillä sitten yleensäkään oli?

Joku koiranleuka yliopistolla oli sanonut hänelle, että sinähän voisit tehdä sellaisen tutkimuksen joka paljastaa likimain jokaisen suomalaisen vangin syyttömäksi ja väärin perustein vangituksi. Eihän sun tartte muuta kuin mennä ja kysyä. Missäänhän ei ole niin viattomia tyyppejä kuin vankilassa. Toki tutkija ymmärsi, että hänelle vittuiltiin ja pisti vittuilun mielensä perimmäiseen lokeroon. Jossain vaiheessa hän tulisi kostamaan ja mikäli mahdollista tuhoaisi vittuilijan uran. Tutkija tiesi olevansa narsisti mutta ei nähnyt siinä mitään väärää. Hän oli kuitenkin parempi ja fiksumpi kuin toiset, joten hänellä oli siihen oikeus.

Mutta kostamattahan häneltä kuulemansa loukkaus sitten jäi. Kun tuli se helvetin 18. helmikuuta vuonna 2021. Kun kaikki romahti. Hän oli odottanut itsekseen, että tullaanko hänetkin pidättämään. Ehkä hän salaa toivoikin sitä. Sillä hän saisi uhriutumispääomaa, jolla hän voisi luoda uraa ulkomailla. Mutta kukaan ei tullut. Koskaan. Hänestä ei oltu kiinnostuttu. Ei vaikka hän kirjoitti facebookiin tulenpalavia kirjoituksia. Varmasti väliaikaishallinto oli lukenut ne. Mutta ne eivät edes kommentoineet. Ainoa kerta, kun hän sai kommenttia kansalaiskaartilta oli se, kun joku luutnantti oli kommentoinut:

”Hei! Paatos tekstissäsi on aika hyvä, mutta näkisin, että et saa oikein tuotua uhriutumistasi tarpeeksi hyvin esille. Se voi johtua siitä, että uusrälssin edustajana et ole koskaan kunnolla tottunut puutteeseen ja ennen kaikkea epävarmuuteen. Mutta yritys sinulla on sinänsä hyvä, joten annan arvosanaksi seitsemän ja puoli.”

Ja vielä hymiö perässä. Saatana. Kai ne sitten sallivat sen sananvapauden mitä hän ei aikanaan olisi sallinut. Siinä vitutuksen tasossa menikin sitten kaksi pulloa punkkua ja sai aikaan aikamoisen krapulan. Jossa krapulassa hän sitten meni seuraavana päivänä yliopistolle ja luki viestin, että koko tiedekunnalle pidetään tiedotustilaisuus kello kymmenen. Tiedekunnan dekaani ilmoitti asian nopeasti ja koruttomasti:

- Väliaikaishallinto on ilmoittanut seuraavaa: tiedekunnan kaikki virat lopetetaan. Välittömästi. Aikanaan tiedekunta tullaan perustamaan uudestaan, mutta huomattavasti pienempänä. Sama linja on kaikkien yliopistojen kohdalla. Potkut koskevat myös minua. Ja henkilökohtaisesti totean, että kai tämä on sitä, mitä me vuosikausia olemme hakeneet. Uskomatta, että se saattaisi joskus tapahtua. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Minä siirryn eläkkeelle, mutta teille suosittelisin uudelleenkouluttautumista. Se yhteiskuntataiteen muoto, jota me olemme pitäneet yllä on jotain, mitä uusi hallinto ei tarvitse. Jos olen rehellinen, niin eihän sitä loppujen lopuksi ole tarvinneet ketkään muut kuin me itse. Omalta osaltani taidan olla jopa onnellinen, että huoraamiseni loppuu. Tajusin olevani huora jo kaksikymmentä vuotta sitten. Tajusin toimivani kaikkea sitä vastaan, mitä pidän älyllisenä ja mitä varten yliopistot ovat yleensäkin olemassa. Mutta minussa ei ollut miestä myöntämään sitä. Elin elämäni huorana vaikka tiesin sen olevan vahingollista tälle maalle ja kansalle. Itse asiassa minua saattoi sanoa parittajaksi, sillä pidin myös yllä teidän uraanne. Teidän, jotka olivat yhtä lailla huoria tosin moni teistä oli kehittänyt huoraamiselleen ideologiset perusteet. Mutta nyt se on loppu. Toivotan teille onnea elämäänne ja toivon myös teidän tajuavan, että ajat ovat muuttuneet. Teidän on viisainta yrittää muuttua sen mukana. Tämä tapahtunut kansannousu ei ole johtunut siitä, että fasistit ottivat vallan. Se johtui siitä, että tavalliset ihmiset kyllästyivät fasisteihin. Ja niitä fasisteja olimme me.

Itseään täynnä oleva tutkija ei koskaan ymmärtänyt, mitä dekaani tarkoitti. Hän vain ihmetteli miehen järkyttävää takinkäännöstä ja halveksi häntä. Mutta pitkään hän ei ehtinyt asiaa miettimään, sillä hänelle tuli muitakin ongelmia. Hän oli asunut pitkään Kalliossa, erään NGO-järjestön omistamassa viihtyisässä kaksiossa huomattavan kohtuullisella asesiskovuokralla. Kyseisen järjestön rahoitus oli loppunut ja asunto jouduttiin laittamaan myyntiin. Silloin hän tajusi, että tutkijatohtorin palkasta olisi ehkä kannattanut laittaa enemmän sukanvarteen eikä lennellä pari kertaa vuodessa Goaan harjoittamaan ekologista elämänmuotoa. Liiton rahoilla ei pahemmin kallista kaksiota maksettu. Pankista oli taas työttömänä aivan turha lähteä kyselemään lainaa. Ja millä ihmeellä sen maksaisikaan? Näin ollen hän joutui tyytymään ensiksi asumaan alivuokralaisena erään tuttavansa luona kunnes hän sai läyhäisen kaupungin yksiön.

Mellunmäestä. Voi jumalauta, Mellunmäestä.

Kalliossa oli ollut kuitenkin se akateeminen ja edistyksellinen tunnelma. Tunnelma, josta hän nautti. Tunnelma, joka ruokki hänen egoaan. Se, jossa ei ollut kuin samanmielisiä joitten kanssa oli mukavaa istua kapakassa ruokkien porukalla omaa erinomaisuuttaan. Se, jota punavihreäksi kuplaksi sanottiin. Hän ei ollut koskaan mieltänyt termiä haukkumanimeksi sillä hän ymmärsi itsekin, ettei halunnut katsoa sen kuplan ulkopuolelle. Kuplassa asustivat akateemiset ja poliittisesti oikeaoppiset älykkäät naiset ja joku mieskin joitten seurassa oli miellyttävää viettää samanhenkistä aikaa. Sitä tunnelmaa, joka hyvin nopeasti katosi kun kalossinkuvaa pyllyynsä saaneet edistykselliset ihmiset yrittivät pärjätä kukin tyylillään. Tarpeettomaksi muuttuneina. Kallio oli yhtä-äkkiä kaikille liian kallis, kun varmaa elatusta ei enää ollutkaan. Se paljon mainostettu solidaarisuuskin katosi, kun sen polttoaineena ei ollut enää toisten maksamaa elatusta. Hän oli katkera, niin katkera mutta tyytyi kohtaloonsa koska eihän häenllä muuta mahdollisuutta ollut ja eleli liiton rahoilla Mellunmäessä. Asuinalueella, johon hän ei tuntunut kuuluvansa. Asuinalueella, johon hän oli mielestään liian sivistynyt ja älykäs. Asuinalueella, jonka ihmiset näyttivät olevan inhottavan tyytyväisiä tapahtuneeseen kansannousuun ja sen aikaansaamaan muutokseen.

Nuo sivistymättömät ja kouluttamattomat paskat.

Lopullisesti hänellä meni sormi suuhun siinä vaiheessa kun liiton rahat loppuivat ja hän siirtyi peruspäivärahalle. Työvoimatoimiston virkailija tarjosi hänelle useita erilaisia mahdollisuuksia uudelleenkouluttautua varsinaiseen työelämään. Hän oli raivostunut. Hänhän oli jo herra nähköön tohtori. Ei kai hän lähde sentään alikouluttamaan itseään. Ja hänellä oli kuitenkin tietty tasovaatimus työympäristöstään. Ja ennen kaikkea työkollegoistaan.

Virkailija oli kuunnellut hänen vaahtoamistaan hetken aikaa kyllästyneenä, naputellut sitten hieman tietokonettaan, laittanut printterin päälle ja antanut tutkijalle pari aanelosta todeten:

- Se on sitten sillä lailla, että tuossa on teille lista niistä töistä joita voitte hakea, jos ei kouluttautuminen kelpaa. Kun se on kuulkaa niin, että teidän kaltaistenne yhteiskuntataiteilijoitten osaamiselle ei ole enää käyttöä. Tehkääpä tuolla listalla minkä lystäätte. Tai olkaa tekemättä. Teistähän se on kiinni.

Persaukisuus alkoi vaikuttaa ja alkaa murentaa akateemisen oppiarvon mutta ei mitään varsinaista työtaitoa omaavan ihmisen ylpeyden muuria tiili kerrallaan joten tutkija alkoi plärätä listaa jonka virkailija oli hänelle printannut. Siivoojaksi? No ei helvetti sentään. Aivan liian ruumiillista työtä. Joku raja sentään. Ei se ollut häntä varten. Puhelinmyyjäksi? No, ehkä. Hän päätti koettaa. Hänen pestinsä siinä tehtävässä oli kestänyt viikon. Hän oli itse tottunut olemaan ihminen joka vittuili toisille ja katsoi heitä nenänvartta pitkin. Ja puhelinmyyjänä hänelle vittuiltiin oikein urakalla. Hän oli päätynyt haistattelemaan niille ihmisille, joille hänen piti myydä jotain helvetin aikakauslehteä. Hän olisi epäilemättä saanut potkut ellei olisi ottanut lopareita itse.

Ja sitten napsahtikin karenssi. Ja tuli matka sosiaaliluukulle. Jossain vaiheessa hän alkoi ymmärtää sitä kansaa joka oli työttömänä kyllästynyt oloihinsa ja tukenut onnistunutta kapinaa. Ei hän tosin tuntenut sitä kohtaan mitään sympatiaa. Sen joutikin kärsiä. Se oli sen osa. Se oli hänelle vierasta ja merkityksetöntä. Mutta ei hänelle tällainen kuulunut. Hän oli uusrälssiä. Ja sen asian tajuaminen, että hän nimenomaan oli ollut uusrälssiä mutta ei koskaan tulisi enää olemaan herätti hänessä aina vain suuremman katkeruuden.

Mutta ihmisen pääelinkeino on syöminen. Siksi hänenkin piti nöyrtyä ja hakea töitä Hesburgerilta. Siellä hän oli ollut nyt muutaman vuoden tietäen, ettei enempää saisi koska ei enempään pystyisi. Pääosa muista työntekijöistä oli opiskelijoita jotka tienasivat vähän lisämarkkoja mutta olihan kyseisessä Hesessä töissä myös eräs yli viisikymppinen nainen joka oli ollut aikaisemmin Pakolaisapu ry:n juristi sekä eräs aktiivivasemmistoliittolainen mies, ikuinen opiskelija ja jonkunlainen omasta mielestään rap-taiteilija jonka ikuinen opiskelu oli rahoituksen puutteessa loppunut ja joka oli joutunut etsimään kykyjensä äärimmäisillä ylärajoilla olevaa työtä. Töissä olevat nuoret opiskelijat eivät jaksaneet kuunnella kyseisen henkilön narinaa ja todenneet vain että pidä sinä takkutukka turpasi kiinni. Kahdelle vanhemmalle työntekijälle hän jaksoi valittaa sitä, että miksei yhteiskunnallinen aktivismi voisi olla palkattua työtä niin kuin joskus ennenkin. Jokaisen kuuluisi saada tehdä sitä, mikä hänelle on omiaan. Saatanan natsit. Ennen oli niin paljon paremmin.

Iltavuoro päättyi, tutkija laski kassan ja vaihtoi työvaatteet omiinsa. Brahenkentän pysäkillä hän nousi ratikkaan ja jäi siitä pois Sörnäisten asemalla kävellen metroon. Kun metro itään päin kulkiessaan nousi maan pinnalle, hän näki tulia kaikkialla. Niitä jätkänkynttilöitä. Niitä saatanan perkeleen helvetin jätkänkynttilöitä. Rahvas juhli vapautumistaan. Mutta hänelle se oli merkki täydellisestä tappiosta. Ja ehkä jopa siitä, että hän joutui katsomaan peiliin ja huomaamaan, että sieltä ei katsonut vastaan paljon mitään. Vain oppiarvon itselleen hankkinut elätti, jonka osaamisen taso oli uudessa yhteiskunnassa realisoitunut. Osoittautuen olemattomaksi. Mutta sitä totuutta hän ei hyväksynyt, vaan kantoi itsessään jatkuvasti lisääntyvää katkeruutta. Totta kai syy oli aina jonkun toisen. Ei hänen. Joku ulkopuolinen olisi saattanut miettiä, että kyseinen tutkija suhtautui asioihin kuin islamilainen miettien ainoastaan sitä, että kuka minulle teki näin. Ei sitä, että mitä minä itse tein väärin. Siihen hän ei tulisi koskaan kykenemään.

Voi vittu tätä elämää…

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXXI

1. Päivän epistolan julistaja

Täällä Voiman Pimeällä Puolella on jo aikaa sitten tiedetty että islamilaisen terrorismin suosio ei johdu pelkästään köyhyydestä ja työttömyydestä vaan terroristeiksi on värväytynyt myös pitkälle koulutettua väkeä. Niin valtamediallamme kuin tiedostavilla tutkijoillamme on ihmeellinen tapa pantata itsestäänselvyyksiä ja löytää ne sitten muutaman vuoden myöhässä. Niin kuin teki Aamulehti joka haastatteli tämän hetkistä suosittua tiedostavaa maskottia Karin Creutzia:

Helsingin yliopiston sosiologian väitöskirjatutkija Karin Creutz on tutkinut väkivaltaista ekstremismiä Suomessa. Hän haastatteli ääriliike Isisiin osallistuneiden läheisiä ja teki havainnon, joka on varmasti monelle yllätys. Isisiin lähtee aivan kunnollista, pärjäävää väkeä.

Niin kuin tuli todettua, tämä on jo aikaa sitten tiedetty ja tehty omalta puoleltamme se johtopäätös että viisainta olisi olla päästämättä näitä ihmisiä maahamme ollenkaan. Sen lisäksi että heissä on potentiaalisia terroristeja, he syyllistyvät väkivalta- ja seksuaalirikollisuuteen huomattavasti enemmän kuin kantaväestö ja he muodostavat tolkuttoman taloudellisen rasitteen jonka vastineeksi ei saada kuin kiittämättömyyttä ja lisää väkivaltaa. Karin Creutz on luonnollisesti ajatellut asian eri tavoin ja syyllistää ketäpäs muita kuin suomalaisia:

Työntävänä tekijänä näyttäytyy Suomen yhteiskunnallinen ilmapiiri, joka on muuttunut aggressiivisemmaksi kymmenen viime vuoden aikana. Creutzin tutkimusten mukaan Suomen muslimit kokevat olevansa ahtaalla. Nykyään voi julkisesti sanoa sellaisia törkeyksiä, joita ei voinut 15 vuotta sitten kuvitellakaan.

Creutzin mukaan käynnissä on yleiseurooppalainen oravanpyörä, jossa toinen ääriliike radikalisoi toista.

Monet suomalaiset muslimit kokevat nyky-Suomen uhkaavana. He törmäävät jatkuvasti huuteluun ja tuijottamiseen, myös väkivaltaan. Jotkut kokevat olevansa oman kotimaansa vihollisia vain siksi, että ovat muslimeja.

– Kokemus siitä, ettei ole suomalainen, on nuorelle identiteettimielessä hankala, jos hänen ainoa kotimaansa on Suomi, Creutz pohtii.

Mielenkiintoista vaan on, että tätä muslimeihin kohdistunutta väkivalta-aaltoa ei olla huomattu muualla kuin karincreutzien tutkimuksissa. Voi olettaa kyseessä olevan sellaisen perinteisen nykyaikaisen tutkijan (tai itse asiassa vielä jatko-opiskelijan) joka tekee ensin johtopäätöksen ja sitten etsii sitä puoltavat faktat. Samalla metodilla voitaisiin osoittaa, että suomen vankilat ovat täynnä syyttömänä tuomittuja ihmisiä. Ei tarvitse kuin mennä ja kysyä.

Mitä tulee Creutzin huoleen siitä, että ei-suomalaista ei pidetä suomalaisena, niin se johtuu siitä, että ei-suomalainen ei ole suomalainen. Ennenkin on tullut todettua, että jos maahan saapuu häiskä vaikkapa Angolasta, opettelee kielen, painaa konepajalla hommia ihan neekerinä, tienaa suomalaisille veromarkkoja ja käyttäytyy muutenkin ihmisiksi niin häntä pidetään mahdottoman hyvänä tyyppinä. Mutta ei suomalaisena, sillä hän ei ole suomalainen. Karincreutzit ovat ehkä sitä mieltä että maailmassa on vain yksi maa, nimeltään Maailma ja vain yksi kansa, nimeltään ihmiset mutta näin ei asia kuitenkaan ole. Eikä pakolla määrättyä rakkautta tuntematonta ja vihamielistä kohtaan saada aikaiseksi niin viranomaisen kuin jonkun jatko-opiskelijankaan vaatimuksella.

Aikanaan pikkutytöt leikkivät pehmoleluilla kunnes sitten kasvoivat aikuisiksi ja alkoivat tekemään aikuisten hommia. Nykyisessä systeemissä pikkutyttö voi kieltäytyä kasvamasta aikuiseksi ja hankkia uusia pehmoleluja. Ne pehmolelut tuppaavat vaan olla tavallisille ihmisille vähän turhan kalliita ja vaarallisia. Valitettavasti vain valtamediamme on lääpällään näistä täysi-ikäisistä pikkutytöistä.

2. Toiston toistoa

Tämän tyyppistä uutista tulee sen verran säännöllisesti ettei siihen jaksa aina edes reagoida, mutta reagoidaan nyt sitten. Eli Helsingin yliopiston tutkija Martti Lehti on – taas kertaalleen – selvittänyt, että mistäs se mahtaakaan johtua se etnisesti edistyksellisten kansojen suuri rikollisuuden määrä täällä Suomessa. Ja mikäs se syy sitten mahtoi ollakaan? No, Marttipa kertoo:

Työttömyys ja heikko osallistuminen yhteiskuntaan selittävät sitä, miksi tietyissä maahanmuuttajaryhmissä rikollisuuden taso on niin korkea.

No enpä olis arvannut. Tätähän ei ole toistettu kuin montasataaviiskytseittemän kertaa. Ja toistoa komppaa tutkija Mikko Aaltonen, joka loihelausuu että ”yleisesti syrjäytymisen ehkäiseminen on myös rikollisuuden ehkäisemistä.”

Tätä toiston toistoa jatketaan ja jatketaan ja samalla aivan tietoisesti unohdetaan se tosiseikka että minkähän ihmeen takia suomalaisten pitkäaikaistyöttömien pahoinpitely-, omaisuus- ja seksuaalirikollisuuden tasot eivät ole nousseet Lähi-idästä ja Afrikasta tulleitten maahanmuuttajien tasolle. Suomalainen pitkäaikaistyötön korkeintaan juo nätisti itsensä hengiltä tai menee ehkä kaulakiikkuun. Tämä on kysymys, johon yliopistoilla ei ole vastausta, mutta toisaalta ei se kysymys yliopistoja kiinnostakaan, sillä eihän suomalainen pitkäaikaistyötön ole mikään yliopiston julistama ja pyhittämä solidaarisuustalkoitten kohde. Hän on vain tilastoluku, painolastia ja hukkapätkää.

Kyseinen Martti Lehti jatkaa toiston toistoa ja kertoo hämmästyttävän idean, millä tätä tuontitavarana hankittua rikollisuutta voitaisiin vähentää:

– Asiaan voitaisiin vaikuttaa nykyistä yksilöllisemmällä ja kokonaisvaltaisemmalla kotouttamisella.

Hotellin respassa muistetaan kuulleen tuo lause jo noin parikymmentä vuotta sitten ja sitä on sitten toistettu kerta toisensa jälkeen. Täällä kun ei olla hankittu tuota yhteiskunnallista yliopistollista koulutusta, niin mieleen tulee väkisinkin tietty kaava:

1. Pannaan vuosikymmeniä rahaa kankkulan kaivoon ja huomataan, ettei sillä saada aikaiseksi mitään.

2. Koska rahan kankkulan kaivoon upottamisella ei olla saatu aikaiseksi mitään, tehdään johtopäätös, että kankkulan kaivoon ei olla upotettu vielä tarpeeksi rahaa. Näin ollen sitä luonnollisesti upotetaan lisää ja jos omat rahat eivät riitä, niin lainataan muualta.

Mikäli Suomi olisi valtio, jossa sanotaammeko vaikka Pohjanmaa olisi pelkkää öljykenttää, niin tähän olisi ehkä taloudelliset mahdollisuudet. Moraalisesti moinen toiminta olisi perustelematonta silloinkin. Öljykentistä puheenollen, montakos turvapaikkahuilailijaa on öljyvaroistaan rikas Saudi-Arabia ottanut vastaan pysyväiselatukselle ja yksilölliselle & kokonaisvaltaiselle kotouttamiselle?

Tästäkään toiston toistosta ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että monikultturismi on noussut uskonnoksi, eikä sen opinkappaletta voi järjellä perustella eikä sen oppeja myöskään järjellä tuomita niin kuin eräässä kuuluisassa oikeudenkäynnissä aikanaan todettiin.

Suomalaiselle pitkäaikaistyöttömälle ei ole tarjolla ”yksilöllistä ja kokonaisvaltaisempaa kotouttamista”. Sen sijaan hänelle on tarjolla väkisin määrättyä tyhjänjoutoa työharjoittelua yhdeksän euron ylimääräisellä päiväpalkalla ja mikäli hän kieltäytyy siitä, hänelle tarjotaan yksilöllinen ja kokonaisvaltainen karenssi. Siihen nähden kyseisessä uutisessa siteeratun työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Paula Karjalaisen lause ”työyhteisöjenkin pitäisi muuttua niin, että otettaisiin avoimemmin töihin ihmisiä, vaikka he eivät osaa täydellisesti suomea” ylittää jo preussilaisenkin vittuilun tason.

3. Purkka pysähtyi Washingtonissa

Hotellin respassa onnitellaan Yhdysvaltain tuoretta presidenttiä Donald Trumpia ja toivotetaan hänelle voimia eloon vaativassa tehtävässään. Voimia tehtävään todella tarvitaan. Antero Lärvänen ehti saada Trumpilta lyhyen puhelinhaastattelun, jossa hän totesi olevansa hyvin tietoinen siitä, että suomalainen valtamedia toimii aktiivisesti ja ns. lehtineekerin raivolla häntä vastaan. Trump totesi asian huolestuttavan häntä suuresti sillä hän on hyvin perillä siitä, että suomalainen media on ehkä maailman vaikutusvaltaisin mediavaikuttaja jota seurataan kylmä rinki persesilmän ympärillä kaikkialla maailmassa ja ilman sen tukea on minkä tahansa presidentin hyvin vaikeaa saada toiminnalleen uskottavuutta. 

Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti ei kuulu valtamediaan, joten se toteaa, että Donald on tervetullut pilkkimään ja saunomaan Lällävedelle koska tahansa. 

XXIV YMMÄRRYSHARJOITUS

Tässä blogissa on ajan kuluessa usein käsitelty sitä valitettavaa ja pelottavaa ilmiötä että suomalainen poliisi on muuttumassa aina vain pitenevin askelin tavallisesta poliisiviranomaisesta poliittiseksi poliisiksi. Tuttu ja turvallinen Reinikainen on pikku hiljaa muuttamassa itseään jonkunlaiseksi Reinhard Heydrichin kevytversioksi. Edellisessä postauksessani nähty video oli siitä yksi hyvin kuvaava  esimerkki. Video ei ollut propagandamielessä kylläkään kovin onnistunut, sillä jos propagandan huomaa propagandaksi noin kolmessa sekunnissa ja se herättää yhtä aikaa sekä vastenmielisyyden että myötähäpeän tunteita voi todeta, että hommassa on vielä lievää enemmän hiomista. Tietysti propagandan kannalta on ongelmallista myös se, että tällä kertaa propagandan esittäjällä ei ole koko mediakenttää kourissaan niin kuin viime vuosisadan diktatuureilla oli.

Lukijakin on hyvin tietoinen siitä, että kun poliisi nykyisin twiittaa ”nyt meillä on tekemisen meininki” niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että tinanapit ovat lähtemässä innolla laittamaan kuriin esim. huumerikollisuutta, talousrikollisuutta tai vaikkapa matujen tekemää väkivalta- ja seksuaalirikollisuutta. Eihän toki, vaan lukija tietää että tekemisen meininki tarkoittaa sitä, että suomalaiset väärinajattelijat pyritään hiljentämään mahdollisimman tehokkaasti.

Tässä ei ole lukijalle mitään uutta enkä sitä sen enempää tässä ymmärrysharjoituksessani käsittelekään. Pyrin sen sijaan miettimään syitä siihen, miksi poliisi on muuttumassa / jo muuttunut joksikin, jota tavallinen kansalainen ei enää tunnista ja tuskinpa sitä tunnistaisi kolmenkymmenen vuoden takainen poliisiorganisaatiokaan. Muuttanut itsensä kansalaisten turvallisuudesta huolta pitävästä organisaatiosta kansalaisten valvonta-, komento- ja mielenmuokkausorganisaatioksi. Asiat tuon kokoisissa organisaatioissa eivät tuosta noin vain tapahdu, vaan joku syy siihen täytyy olla. Tässä ymmärrysharjoituksessa ei mietitä sitä, mitä tavallinen rivipoliisi asiasta ajattelee, sillä hänen mielipidettään ei poliisijohdon taholta kuitenkaan kysytä ja poliisienkin perheissä pääelinkeino on syöminen, joten kenttäkonstu suorittaa hänelle mainitut tehtävät turpa rullalla tietäen hyvin, että työttömän työnhakijan elämä voi olla mielenkiintoista mutta harvemmin miellyttävää. Keskityn siis miettimään sitä, miksi poliisin keski- ja ylin johto on muovaamassa poliisia poliittiseksi organisaatioksi.

Itse – rajoitetulla ja alikoulutetulla ajattelukyvylläni – päättelen, että mahdollisia syitä voi olla kaksi.

Ensimmäinen mahdollinen syy: aito usko

Voisiko olla niin, että poliisin johtotaso on oikeasti ja vilpittömästi omaksunut uskonnon tasolle nousseen monikultturistisen ideologian? Jos näin on, niin poliisin toimenpiteet ovat tietysti siihen nähden loogisia, sillä silloin poliisikin organisaationa uskoo että jatkuva ja kasvava ulkomaalaisten, erityisesti etnisesti edistyksellisten sellaisten hilaaminen Suomeen on se tunnusmerkki josta tunnistaa yhteiskunnallisen kehityksen ylimmälle humanistiselle tasolle nousseen valtion. Eli se pitää nykyistä yhteiskunnallista utopiakokeilua ja siihen liittyvää etnisen väestörakenteen keinotekoista muutosta tavoiteltavana ja välttämättömänä tilana, jonka vastustaminen itsessään on sekä rikollista että pyhien inhimillisten periaatteitten vastaista.

Koska kyse on ideologiasta johon sokeasti uskotaan, se menee kaiken muun yli ja silloin tämän ulkomaalaisväestön tekemät väkivalta- ja seksuaalirikokset pyritään yksinkertaisesti vaientamaan (kai lukija muistaa syksyn 2014 pääkaupunkiseudulla suomalaisiin kohdistuneen etnisen väkivalta-aallon josta poliisi jo silloin selitti ettei mitään etnistä väkivalta-aaltoa tai jengiytymistä ole olemassakaan) tai ainakin selittämään sosioekonomisena haasteena, jota nimenomaan kantaväestö ei ole onnistunut ratkaisemaan. Monikultturismille olennaista on se, että jos käytäntö ei vastaa teoriaa, niin silloin käytännössä on vikaa ja se on korjattava.

Mikäli nykyisen toiminnan syynä on poliisin omaksuma monikultturismi-ideologia, ei tarvitse yhtään epäillä miksi poliisi yrittää hiljentää sosiaalisessa mediassa toimivat väärinajattelijat. Sillä siinä tapauksessahan poliisi ei tee varsinaisesti poliisin työtä, vaan se käy uskonsotaa.

Jos poliisin keski- ja ylin johto on omaksunut monikultturismi-idelogian, silloin poliisin peilikuvasta katsoo vastaan Thomas Elfgren. Rikosylikomisario, joka on monikultturismin vannoutunut kannattaja.  Heppu, joka adoptoi itselleen Ruandasta kerralla kuusi häiskää. Ehdoton Suomen ennätys muuten, yleensä adoptioita vahditaan aika tarkasti. Miten tuo yleensä oli mahdollista? Lisäksi hän toimii Rasmus ry:n hallituksen jäsenenä. Lukija puolestaan tietää hyvin, että kyseinen Rasmus sisältää todennäköisimmin kaikkein eniten reaalimaailmasta vieraantuneet yksilöt tässä maassa. Ja kyseinen Elfgren on yksi sen vaikutusvaltainen jäsen. Häntä kunnellaan.

Jos poliisin toiminnan syynä on aito usko, voisin tehdä epätieteellisen mutta silti toimivan johtopäätöksen että kusessa ollaan ja kaulaa myöten.

Toinen mahdollinen syy: ajatukseton ja sitä kautta ylilojaali viranomainen

Olen useampaan otteeseen todennut blogissani, että julkinen sektori ei suinkaan hae keski- ja ylijohdon tehtäviin parhaita ja osaavimpia ehdokkaita vaan se suosii sopivan oppiarvon itselleen ulkoalukenutta, ajatuksetonta ja mielipiteetöntä yksilöä jonka paras vahvuus on siinä, että hän ei kyseenalaista järjestelmää, koska hänellä ei korviensa välissä yksinkertaisesti ole resursseja siihen. Niinpä hänelle annetut ohjeistukset ja määräykset muuttuvat hänen päässään hänen omiksi varmoiksi mielipiteikseen jotka hän toteuttaa (toisin sanoen laittaa alaisensa toteuttamaan) ilman minkäänlaista epäröintiä tai kyseenalaistamista. Nehän ovat hänen omia ajatuksiaan, jotka joku toinen tosin hänelle syötti. Tällaiset johtajat ovat syy siihen vallitsevaan perusolettamaan että koneisto ei voi olla väärässä ja sitä myötä se on valmis tarvittaessa käymään loputtomasti käräjiä sellaisistakin asioista missä koneiston olisi paljon yksinkertaisempaa tunnustaa virheensä ja mahdollisesti maksaa sopivat korvaukset.

Poliisi on osa julkista sektoria, enkä usko sen ainakaan nykyisessä mallissaan eroavan muusta julkisesta sektorista. Lieneekö sitten eronnut koskaan. Yhtä kaikki, tässä mahdollisessa vaihtoehdossa poliisin ajatukseton ja mielipiteetön johto toteuttaa (eli laittaa kenttäkonstut toteuttamaan) poliittisen johdon typerimmätkin mielihalut koska se ajattelee, että näin virkakoneiston on tehtävä. Niin kuin esimerkiksi tällä hetkellä väärinajattelijoiden vaientamisen. Sitä myötä poliisi on siinä älyttömässä tilanteessa, että se joutuu keskittymään facebookien ja blogien pläräämiseen etsien edes jotain, josta saattaisi saada syytteen aikaiseksi vaikka sillä olisi aivan varmasti oikeaa poliisintyötä muuallakin. Tällainen ylilojaali virkamies joutuu luonnollisesti toimimaan haluamattaankin ideologisten syitten vuoksi tässäkin vaihtoehdossa sillä poliittinen koneistomme tunnustaa monikultturistista ideologiaa. Virkamies toteuttaa sitä mitä vaaditaan, vaikkei sitä täysin ymmärtäisikään ja protestoi (jos protestoi) korkeintaan eläkkeelle jäätyään. Mikä on tietysti merkityksetöntä sillä silloin hänen tilalleen on jo palkattu uusi ulkoalukenut, ajatukseton ja mielipiteetön yksilö.

Hyvä virkamies ja hyvä virkakoneisto pitää periaatteenaan, ettei se kyseenalaista annettuja määräyksiä. Olen aikaisemminkin todennut, että yhtä lailla hyviä ja tunnollisia tehtävänsä mitään kyseenalaistamatta suorittavia viranomaisia on löytynyt mm. niistä maista, joissa samanlaiset viranomaiset pakkasivat ihmisiä härkävaunuihin joissa heidät kuskattiin toisten samanlaisten viranomaisten toimesta tapettaviksi.

Tämänkaltaiset viranomaiset ovat diktatuurille olennaisen tärkeitä. Ihmisten vapaudelle ja hyvinvoinnille vaarallisimmat yksilöt eivät suinkaan ole niitä idealisteja jotka ovat päättävissä portaissa. Yksinään, ilman käsikassaraa he ovat pelkkiä uneksijoita ilman mahdollisuutta toteuttaa unelmiaan. Vaarallisimpia ovat ne tunnolliset viranomaiset, jotka laittavat idealistien ideat toteen. Käytännössä. Rumassa sellaisessa. Suomi alkaa olla myös sillä tiellä. Suomi ei ole vielä hirmuvalta, mutta se on hyvää vauhtia etenemässä pakkovallaksi. Ja ne yksilöt, jotka pitävät tätä kehitystä vääränä, ovat hyvien ja tunnollisten virkamiesten tähtäimessä, koska heitä johtavat poliittiset idealistit niin haluavat. Eivätkä hyvät ja tunnolliset viranomaiset kyseenalaista heidän haluaan.

Jos syynä poliisin toimintaan oli tämä toinen vaihtoehto, niin kusessa ollaan joka tapauksessa. Mutta silloin tilanne on kuitenkin parempi kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa. Sillä jos poliittinen suunta muuttuu järkevämpään suuntaan, niin silloin lojaali virkakoneisto seuraa mukana.

En voi sanoa että tuntisin juuri poliisikoulutusta. Mutta pitäisin hyvänä, ja suorastaan välttämättömänä että siihen kuuluisi pitkä kurssi aiheesta ”käsky ja sen moraalinen oikeutus”, jonka kurssin tulisi perustua siihen viisaaseen sanontaan, eli ”mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan”. 

Jos poliisilla sellaista koulutusta on ollut, niin sitä ei voi nykypäivänä pitää kovin onnistuneena.

ANTERO LÄRVÄSEN KULTTUURIVARTTI

- Hyvää päivää, hyvät ihmiset, niin kuin Heikki Hietamies aikanaan totesi Suomen suosituimman viihdeohjelman Lauantaitanssien alussa. Täällä Antero Lärvänen täältä Huitsinnevadan Paikallistelevision lähetyksestä ja tässä lähetyksessä käsittelemme erilaisia kulttuuriin liittyviä ilmiöitä olivat ne sitten musiikin, proosan, runouden, teatterin, liikkuvan kuvan tai minkämitäkin tiimoilta. Apunani ja asiantuntijana lähetyksessämme on Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin kulttuuritoimittaja Jönnes Höytämö. Kulttuuritoimittaja Höytämö, tervetuloa tänne liikkuvan kuvan osastolle sieltä painetun sanan osastolta. Kollegoja ja saman firman miehiähän me tässä ollaan.

- Kiitos kiitos, Antero ja lämmin tervehdys kaikille katsojille. On mukavaa vaihteeksi koitella tätä kuvaformaattiakin.

- Kerrotko kuinka olet pätevöitynyt kulttuuritoimittajan tehtävääsi? Sehän tiedetään, että Huitsinnevadan Paikallisdemokraatilla on rima korkealla ja sinne ei mitään rupusakkia valita.

- Vaan kerronhan toki. Minähän olen siis iältäni 48-vuotias mies ja olen toiminut motokuskina kaksikymmentä vuotta ennen kuin aloitin kulttuuritoimittajan hommat viime vuonna. Olen lukenut Jerry Cottonia ja Tex Willeriä säännöllisesti pikkupojasta alkaen ja sen lisäksi olen katsonut huomattavan määrän Chuck Norrisin ja Steven Seagalin elokuvia. Luonnollisesti katson joka itsenäisyyspäivisin Tuntemattoman Sotilaan vanhan version. Olen harrastanut metsästystä ja kalastusta pienen ikäni ja olen niitä harvoja metsämiehiä jotka ovat onnistuneet ampumaan kaakanan lähietäisyydeltä. Osaan rakentaa ulkopaskiksen huomattavasti halvemmalla kuin sambialainen kymppätonnin versio maksaa. Pystyn erottamaan Koskenkorvan ja Dry Vodkan toisistaan silmät sidottuina pelkän hajun perusteella. Harrastan kotimaanmatkailua ja olen tässä harrastuksessani käynyt yli sadalla suomalaisella snagarilla. Lisäksi voin todeta, että en ole koskaan nähnyt Tampereen Yliopistoa livenä.

- Vaan jos tuolla kulttuurillisella osaamisella ei homma hoidu niin ei sitten millään. Mutta mikäs meidän aiheemme tämän kerran kulttuurivartissa onkaan?

- Tällä kertaa keskitymme tuoreeseen huumorivideoon, jonka on julkaissut poikkitaiteellinen performanssiryhmä nimeltä ”Poliisi”. Tämä otos, nimeltään ”Poliisileijona: sosiaalinen media” on pituudeltaan minuutti ja viisikymmentäyhdeksän sekuntia ja se sisältää huumorin keinoin toteutettua yhteiskunnallista satiiria. Voisi sanoa, että osittain teos onnistuu varsin mainiosti mutta  osittain siinä on vielä, no, sanotaan että käynnistysvaikeuksia minkä tietysti ymmärtää sillä kyseinen performanssiryhmä on aikaisemmin keskittynyt hieman toisenlaisiin itseilmaisun muotoihin ja huumori itseilmaisun muotona on heille vielä kovin uutta. Mutta yritystä ryhmällä kyllä löytyy. 

- Vaan eihän siinä mitään. Pannaanpa pitemmittä pulinoitta pätkä pyörimään:

- No niin, kuinkas Jönnes analysoisit tätä näkemäämme?

- Voi todeta, että tässä teoksessa on kolme selvästi erillistä osiota ja ehkä ne kannattaisi käsitellä erikseen. Ensimmäisessä, vajaa kaksikymmentä sekuntia kestävässä osiossa ryhmä on ihan hyvässä vedossa, sillä siinä poliisia mallintava poliisileijona liikkuu pelkästään lasten kanssa. Tämä on mielestäni satiirisesti onnistunut ratkaisu sillä sehän symboloi sitä, että poliisin kannattaa yrittää viedä sitä nykyisin niin kovasti tapetilla olevaa vihapuheen vastaista valistustyötä lähinnä lasten pariin. He kun eivät vielä välttämättä ymmärrä kaikkea ja voivat hyvinkin vastaanottaa sellaista valistusta jolle jo murrosikäinen päästää röhönaurun.

- Hyvä idea tässä alussa on myös tämä kova torvimusiikkimeteli joka symboloi sitä että valistus, tai no, propaganda kannattaa ehdottomasti tehdä mahdollisimman kovaäänisesti niin että se jyrää kaiken muun alleen. Myös varsin hyvä idea on tämä poliisin univormuun laitettu pikkupoika joka toruu aikuista miestä joka räplää älykännykkäänsä. Erityisen hyvä nyanssi on se että toruminen tapahtuu siitä huolimatta, vaikka niin poika kuin tämä poliisileijona eivät itse asiassa tarkistaneet, että mitä se heppu puhelimellaan teki. Saattoihan olla, että kaveri olikin katsellut älyhärpäkkeestään täysin laillista ja poliittisesti korrektia homopornoa. Ehkä tässä annettiin viesti, että kun vihapuhetta vastustetaan, niin aika ajoin laitetaan mutkat suoriksi ja oheisvahinkojakin saattaa tulla, mutta ne on hyväksyttävä suuremman asian nimissä.

- Joka tapauksessa tässä alkujaksossa performanssiryhmä ”Poliisi” muistuttaa hyvin, että toimintaansa pikku hiljaa aloittelevan diktatuurin kannattaa satsata Pavlik Morozovin hengessä erityisesti lapsiin. Ja erityisesti loppuhetki tässä ensimmäisessä osiossa oli herkullinen, sillä siinähän vihjaistiin – tuota poliisileijonaa käyttäen – että Poliisilla organisaationa on nuppi turvonnut jo niin suureksi ettei se mahdu enää partioauton sisään.

- Mennäänpä sitten tähän toiseen osioon. Mitäs siitä tuumailet? Et näyttänyt olevan siitä yhtä vakuuttunut kuin tästä ensimmäisestä.

- No en ollunna niin. Tässä osiossa olisi ollut suuret mahdollisuudet saada aikaan tarvittavaa inhimillistä syvyyttä mutta se sortuu helppoon ratkaisuun. Tämähän on suoraan kuin jostain oikean poliisin propagandavideosta jossa pikku-Alma opettaa äitiään, että poliitikoille ei saa kirjoittaa rumia. Tässähän on perusasetelmana se, että äitee kirjoittaa käärmeissään jollekin poliitikolle joka on toistanut jotain suvaitsevaa epistolaa joka on toistettu noin miljoona kertaa. Tilanne olisi antanut mahdollisuudet herättää lämpimiä inhimillisiä tunteita myös sitä poliitikkoa kohtaan. Yritystähän siinä tietysti oli, mutta lopputulos jäi sanellun ja ulkoaluetun makuiseksi. Pikku-Alma olisi voinut sanoa mieluummin vaikka näin:

- ”Kuules äiti. Etkö sinä ymmärrä, että tuon henkilö X:n jolle sinä kirjoittelet identiteetti pysyy kasassa ja itse asiassa jopa rakentuu nimenomaan sen epistolan varaan mitä sinä nyt yrität kyseenalaistaa? Jos sinä menet nyt puhkomaan tuon epistolan sisällön, niin sinä samalla voit romuttaa kokonaan myös hänen identiteettinsä ja sehän aiheuttaa vähintäänkin armottoman henkisen pipin ja ehkä vielä paljon suuremmat traumat? Ajatteles äiti, tuo epistola mitä hän suoltaa on kumminkin se ainoa asia, millä hän on rakentanut koko elämänuransa. Sinulla äiti on sentään ammattitaito ja sitä kautta työ mutta hänellä ei ole mitään muuta. Ilkeä faktapuheesi voi järkyttää poliittisesti korrektiin ja turvalliseen paskapuheeseen tottunutta henkilöä jopa vuosiksi eteenpäin. Jos sinä äiti nyt painat tuota enteriä ja lähetät viestin, niin se on kyllä tosi tuhmasti tehty.”

- Huomaatko Antero, kuinka pienillä muutoksilla tulos olisi ollut huomattavasti toimivampi ja ihmisläheisempi?

- No piru vie… hjuu… toi on kyllä totta. Siinä olis tullut heti semmonen, mitenkä sen sanoisin, inhimillisempi ja jotenkin todellisempi tuntu. Siis minähän en sinänsä mistään draaman kaaresta vai siltapalkkiko se oli ymmärrä mitään mutta tuossa kyllä poliittisen satiirin kannalta jäi betoni raudoittamatta vaikka mesu toi työmaalle kaikki tarvittavat materiaalit. Vaan mene ja tiedä että  johtuisiko tuo sitten kokemattomuudesta ja sitä kautta liiallisesta innosta? Kiire saada valmista saa aikaan sen, ettei malteta miettiä kaikkia nyansseja? Vaan entäs se kolmas osio?

- Ja tässähän tämä performanssiryhmä onnistuu parhaiten koko tämän videon aikana. Tää on oikeastaan mestarillisesti toteutettu. Vaikka tiedetään, että kyseessä on vain poikkitaiteellisen performanssiryhmän fiktiivinen esitys, niin tää lopun laulu- ja soitto-osuus pistää hetkeksi aikaa epäilemään että hitto vie, onko nää ihan oikeasti poliiseja? Naamat on porukoilla just sellaiset pakkohymyllä varustetut ja koko aika takaisin näkkärille pyrkivät värkit että pistää epäilemättä miettimään, oliko vieressä poliisin ylijohtaja toteamassa että eläytykää ny perkele tai muuten itkette ja eläydytte. Tässä performanssiryhmä on onnistunut erinomaisesti. Sillä ei kai oikea poliisi tekisi kuitenkaan mitään ihan näin amatöörimäistä? Tää oli tältä ryhmältä hyvä oivallus.

- Kuinka arvostelisit teoksen kokonaisuudessaan?

- No sanoisin, että tyydyttävä plus. Tässä näkyy ryhmän tuoreuden aikaansaamaa haparointia mutta olen kuullut, että ryhmä aikoo tehdä kaikkiaan sata tällaista videota vuoden aikana. Vuoden loppupuolella tältä ryhmältä voi odottaa suoranaisia mestariteoksia. Samanlaisia kuin performanssiryhmä ”Ylen” tekemä legendaarinen raiskauksenestovideo. Sitä minä vaan ihmettelen, että miksi tämän esityksen youtube-versiosta on poistettu kommentointimahdollisuus. Olihan tässä kuitenkin niin mainioita humoristisia elementtejä että kommentit olisivat varmasti kannustaneet ryhmää jatkamaan työtään entistä suuremmalla innolla.

- Sitä minäkin jäin vähän ihmettelemään, sillä kyllähän rakentava palaute on aina paikallaan ja epäilemältä tältä performanssiryhmältä tullaan näkemään vielä monta hassunhauskaa videota kuluvan vuoden aikana. Päätämme kulttuurivarttimme tällä kertaa tähän ja Hui-TV jatkaa poliittisesti korrektilla ja kulttuurillisesti korkeatasoisella musiikilla jota esittää feministinen taiteilijaryhmä The Sirens:

- Vaan mitenkä on, Jönnes, lähdetkös Lällävedelle saunomaan?

- Ilman muuta lähden.

myöhemmin Lällävedellä:

Antero: Mitenkäs sinä Jönnes muuten olet viihtynyt noissa kulttuuritoimittajan hommissa?

Jönnes: No kerrassaan erinomaisesti. Näähän on mainioita hommia, varsinkin kun ei sotke sekaan mitään kulttuuria. Ainakaan ns. korkeasellaista. Luvassahan on seuraavana juttusarja jossa käydään läpi parhaat suomalaiset nakkikioskit ja sen jälkeen vertaillaan Lälläveden parhaita rantasaunoja. Sitten on tulossa kattava suomalaista kirjallisuutta esittelevä sarja, jossa käydään läpi koko Veikko Huovisen tuotanto. Niin juu, ja työn alla on myös juttusarja parhaista työpaikalla esitetyistä kirouslitanioista. Tällä hetkellä piikkipaikalla on se eräs motokuski, eli entinen kollegani. Veikkaan, että hänestäkin tulis kelpo kulttuuritoimittaja.

Hösse: Pitäis kyllä saada tuo Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin levinneisyys kattamaan koko maan.

Pertta: Kyllä. Maassa on paljon kulttuurinnälkäisiä ihmisiä ja hyvät kulttuurijulkaisut ovat turhan harvinaisia.

Antero: Täytyy kutsua päätoimittaja Esko Äng tänne saunomaan ja ottaa asia työn alle. Vaan tuli mieleen semmonen uusi juttuidea sille performanssiryhmä ”Poliisille”. Nehän vois käyttää sitä kovasti poliisien näköistä porukkaa ja pistää ne laulamaan eksoottisilla uussuomalaisilla kielillä että ”Älä ryöstä, älä pahoinpitele, älä raiskaa!”.

Hösse: Mutta Antero hei, eihän se semmonen käy päinsä. Sehän olis viharikos.

Pertta: Joo, sillä siitähän saattaisi saada tulkinnan että nämä tietyt eksoottiset uussuomalaiset kansanryhmät tekisivät väkivalta- ja seksuaalirikoksia väkilukuunsa nähden tolkuttoman paljon enemmän kuin kantasuomalaiset.

Jönnes: Ja vaikka se noin niin kuin teknisesti ottaen pitää paikkansakin, niin sen ääneen lausuminenhan on  omiaan herättämään ja vahvistamaan uskonnollista suvaitsemattomuutta ja ennakkoluuloja. Johan näin on sanonut eräs apulaisvaltakunnansyyttäjäkin.

Antero: Hjuu… niinhän se taitaa olla… täällä on vaan niin pirun hyvät löylyt että ne tuppaa huuhtomaan aika ajoin pois tuon kovalla työllä rakennetun poliittisen korrektiuden. Niin että huuhdellaanpas ne loputkin. Hösse, viitsitkö?

Kiuas: Tsöss!

EI FAKTOJA, EI PUHETTA, EI PELKOA

Niin hotellin respassa kuin lukijoittenkin keskuudessa ollaan tietoisia siitä, että asioitten totaalisen määrittelyvallan itselleen myöntänyt suvaitsevais-tiedostava väestönosa harrastaa jatkuvaa erilaisten uusien termien keksimistä kun vanhat alkavat olla pahemman kerran loppuun kaluttuja ja täällä Voiman Pimeällä Puolella puhki naurettuja. Vihapuhe on terminä tietysti yksi sellainen, tosin tulee muistaa, että suomalainen oikeuslaitos on alkanut käyttää sitä tosissaan aivan kuin se olisi oikeasti lakiin kirjattu.

Aikanaan eräs liperit kaulassa liikkuva kulttuurimarxilainen eli Irja Askola yritti lanseerata käyttöön termin ”huolipuhe”, mutta se ei oikein ottanut tulta, johtuen varmaan siitä että ilmaisu on itsessään varsin mieto. Mutta nyt näyttää tulleen esille termi ”pelkopuhe”, joka saattaa hyvinkin yleistyä, sillä se saundaa vähän kovemmalta ja sitä voi käyttää myös rinnakkain vanhan kunnon vihapuheen kautta. Kyseiseen termiin tuli törmättyä MV-lehden jutun kautta (kiitokset MV:lle) ja alun perin asiaa esitteli Turun Sanomat, jonka jutussa pelkopuhetta käsittelee Aalto-yliopiston maankäytön suunnittelun professori Marketta Kyttä, joka tiivistää asiaa näin:

- Näen sen lähipiirissäni. Oma 17-vuotias poikani on uudella tavalla varpaillaan. Pariisissa hän ei mennyt kovin halukkaasti katsomaan jalkapalloa Eiffel-tornin isolta screeniltä. Sydneyssä hän puhui siitä, miten houkutteleva kohde terroristeille uudenvuoden ilotulitusta seurannut ihmisjoukko olisi ollut.

Tästähän voisi todeta, että kyseisen naisen poika on ihan järkevä ja asiallinen nuori mies, sillä hän ymmärtää vaaran lisääntyneen. Ja miksei ymmärtäisi, sillä sehän on fakta. Hänen äitinsä taas ei faktoista oikein pidä, vaan toteaa:

Marketta Kyttä muistuttaa, että myös sosiaaliseen mediaan kirjoittelevien pitäisi tuntea vastuuta sanoistaan.

– Mediaa syytetään siitä, että pelot leviävät nopeasti, mutta miten tiedotusvälineet voisivat olla kertomatta tapahtumista? Ihmisten omalle vastuulle jää se tärkein, reagoiminen. Jokaisella julkiseen keskusteluun osallistuvalla on vastuu. Pelkopuhe on lähes yhtä haitallista ja tuomittavaa kuin vihapuhe.

Kyseinen Kyttä on selvästi hankkimassa nostetta uralleen kehittämällä uusia oikeamielisiä lukuja oikeamieliseen epistolaan, mutta mitä tuo lausuttu itse asiassa tarkoittaa? Sehän tarkoittaa sitä, että kyseisen naisen mielestä varsinainen ongelma eli terrorismi ei ole varsinainen ongelma, vaan siitä puhuminen on. Ja nimenomaan puhuminen sosiaalisessa mediassa eli asioitten tulkinta pitäisi edelleenkin jättää valtamedian toimittajille, lukea hyvin mielin ”toimitettua tekstiä” ja muistaa, ettei pidä antaa pelolle valtaa ja ettei ennen kaikkea millään tavoin kyseenalaista monikultturistista yhteiskuntakokeilua.

On kuitenkin niin, että pelkoa ei herätä väkivallasta puhuminen. Pelon herättää väkivalta. Eräs Antti Rokkakin totesi aikanaan viisaasti, että ”pakokauhun näetsen saa aikaan vihollinen enkä mie”. Kyseinen korkeasti koulutettu Kyttä puhuu terrorismista uutisoinnista sekä siitä keskustelemisesta ja luonnollisesti (joko tietoisesti tai tajuamattaan) jättää huomiotta sen hyvin yleisen ulkoa tuodun arkipäivän terrorismin, joka on kohdannut ja kohtaa useita suomalaisia. Ja mikä puolestaan herättää täysin aiheellista pelkoa. Pitäisikö siitäkin jättää puhumatta ja todeta vain, ettei anneta pelolle valtaa sillä kyseessähän on luonnonvoimaan verrattavissa oleva ilmiö joka yksinkertaisesti vain tapahtuu ja joka sen vuoksi täytyy vain hyväksyä?

Hotellin respassa ymmärretään, kun sitä oppineemman taholta kerran valistettiin että faktojen esilletuominen ja niistä keskusteleminen on pelkopuhetta joka on siis lähes yhtä haitallista ja tuomittavaa kuin vihapuhe. Yritetäänpä siis aikaansaada hieman pelkopuhetta:

Kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1987 oli hyvin epätodennäköistä, että suomalainen joutuisi haittamaahanmuuttajan ryöstämäksi, pahoinpitelemäksi, raiskaamaksi tai tappamaksi. Tämä johtui siitä, että silloin Suomessa ei juurikaan ollut haittamaahanmuuttajia.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2017 riski sille, että suomalainen joutuu haittamaahanmuuttajan ryöstämäksi, pahoinpitelemäksi, raiskaamaksi tai tappamaksi on olennaisesti kasvanut. Tämä ei johdu siitä, että suomalaiset keskustelisivat kyseisistä asioista sosiaalisessa mediassa vaan siitä, että Suomeen on kuskattu väen väkisin huomattava määrä haittamaahanmuuttajia jotka suorittavat kyseiset väkivallan teot.

Kas näin. Yllä esitetty on faktaa. Sitä tuskin kieltää yliopistollinen professorikaan. Mutta kun kyseinen fakta sanottiin ääneen, ja se sanottiin vielä sosiaalisessa mediassa, niin epäilemättä on ylitetty pelkopuheen kynnys. Faktan esittäminen on haitallista ja tuomittavaa. Katsotaanpa, kuinka lausetta jatketaan, ja mihin sillä päädytään:

Jos halutaan olennaisesti vähentää riskiä, että suomalainen joutuu haittamaahanmuuttajan ryöstämäksi, pahoinpitelemäksi, raiskaamaksi tai tappamaksi, se ei onnistu parhaiten sillä että kielletään asiasta puhuminen, vaan sillä, että vähennetään maassa olevien haittamaahanmuuttajien määrä vuoden 1987 tasolle.

Kas näin. Tämäkin on fakta. Mutta kun miettii nykyistä oikeuskäytäntöämme, niin on varsin todennäköistä, että tässä siirryttiin pelkopuheesta vihapuheen puolelle, ja sehän itsessään olisi nykykäytännön mukaan jo aihe esitutkintaan, oikeusprosessiin ja tuomioon vaikka Suomen laissa ei sitä vihapuherikosta tunnetakaan. 

Älä pelkää. Tai jos pelkäät, älä puhu pelostasi. Äläkä ainakaan kirjoita siitä. Saatat syyllistyä faktojen julkituomiseen väärässä ja rangaistavassa mielessä.

George Orwell totesi aikanaan viisaasti: "yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko”. Hotellin respassa on vaan aina ajateltu, että Orwell kirjoitti teoksensa ”Vuonna 1984” varoitukseksi eikä oppikirjaksi.

Hajaantukaa. Täällä ei ole mitään pelättävää.

XXIII YMMÄRRYSHARJOITUS

Lukijahan on varmaankin hyvin tietoinen siitä, että suuresti kunnioittamamme ja aina seitsemänteen sukupolveen arvostamamme Tytti Tuppurainen on ehdolla demareitten puheenjohtajaksi. Hotellin respassa nähdään, että hänellä on myös varsin hyvät mahdollisuudet tulla valituksi kolmesta perustellusta syystä joilla demarileirissä on huomattavaa merkitystä:

1. Hän on nainen

2. Hän on nainen

3. Hän on nainen

Näin ollen on mahdollista että kun katsomme Tyttiä, joka hymyilee leveää väkisin opeteltua tekohymyään niin katsomme samalla vuonna 2019 virkaansa astuvaa pääministeriä. Pääministeriä, joka on valmis neuvottelemaan kaikesta ja kaikkien kanssa sillä poikkeuksella, että rasistien kanssa hän ei tee kompromisseja. Tässä vaiheessa tulee muistuttaa, että tässä on siis kyseessä se sama Tytti, joka viime vuoden marraskuussa esitti pakolaiskiintiön komeaa kymmenkertaistamista eli kymmentä tuhatta per vuosi. Tämä on siis se hänen vaatima automaattinen kiintiönsä eikä siinä ole tietenkään mukana ne muut turvapaikkahuilailijat jotka tulevat syömään suomalaisten kustantamaa ruokaa jonka laadusta he sitten valittavat.

Voidaan siis varsin perustellusti todeta, että Tytti kuuluu niihin ihmisiin, joille etnisesti edistyksellisten ihmisten maahamme kuskaaminen on kyseenalaistamaton itseisarvo ja jokainen, joka kyseenalaistaa sen, on rasisti, jonka kanssa ei siis tehdä kompromisseja ts. ei siis pahemmin keskustellakaan, mikä taas kertoo varsin hyvin Tytin mahdollisesta tulevasta hallitusohjelmasta ja sen aikaansaamasta elämästä täällä koivun ja tähden alla.

Mutta ymmärrysharjoitukseni pääaihe ei ole varsinaisesti Tytti Tuppurainen, vaan eräänlainen arkkityyppi jota voisi kutsua termillä tyttituppurainen ja jota Tytti Tuppurainen varsin osuvasti edustaa. Kyseiset tyttituppuraisethan ovat pääosin naispuolisia yliopistokoulutettuja kansanedustajia pääosin vihervasemmistolaisissa puolueissa jollaiseksi demaritkin voidaan oikein hyvin laskea, tosin heitä löytyy kyllä muualtakin, myös oikeistopuolueista, tai sellaisista, jotka sellaiseksi itseään kutsuvat. Onko meillä olemassa muita kuin erityyppisiä vasemmistopuolueita? Kansanedustajana tyttituppuraisilla on jo asemansa vuoksi luonnollisesti käytössään parhaat mahdolliset tiedonlähteet, joten yhteiskuntamme vallitseva tilanne pitäisi olla heillä erinomaisen hyvin selvillä. Missään nimessä tiedon puute ei voi olla heille ongelma eikä tietysti saakaan olla sillä täytyyhän kansanedustajalla olla käytössään paras mahdollinen tieto että hän voisi hoitaa tärkeää työtään mahdollisimman hyvin ja kansakunnan etua ajaen.

Tyttituppuraiset tietävät oikein hyvin, että maassamme ei ole eikä tule sellaista työvoimapulaa jonka vuoksi tänne pitäisi alkaa hilata ulkomaalaisia urakalla niin kuin esmes Ruotsin piti ylikuumenevan taloutensa vuoksi tehdä 1970-luvulla. He tietävät myös, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidoton sekä täydellisen integroitumishaluton ihminen ei paikkaa minkäänlaista vajetta missään muualla kuin maahanmuuttoteollisen kompleksin välttämättömänä polttoaineena ja sen polttoaineen polttamisen aiheuttamat kustannukset ovat sitten joka jeni pois kantasuomalaisilta joille niillä rahoilla saattaisi olla jopa jotain tolkullista käyttöä. Sitä kautta tyttituppuraiset tietävät oikein hyvin että valtiontalouteen tehdyt leikkaukset ovat lähinnä vitsi silloin kun heidän lemmikkeihinsä syydetään saman aikaisesti tolkuttomasti rahaa eikä tähän tuhlaukseen liittyvistä leikkauksista edes keskustella.

Tokihan tyttituppuraiset tietävät myös minkälaisen valtavan rasitteen tämä jatkuvasti kasvava ja lisääntyvä ihmismassa aiheuttaa jo muutenkin piiputtavalle kansantaloudellemme nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa. He tietävät, että nämä ihmiset ovat elätettäviä, heidän lapsensa ovat elätettäviä ja heidän lapsenlapsensakin ovat elätettäviä. Nyt ja tulevaisuudessa. Tyttituppuraiset tietävät myös että näitten ihmisten työllistäminen julkisella sektorilla ja sitä kautta tehdyt kotoutumisen sankaritarinat ovat pelkkää säälittävää kulissia sillä pääosa näistä ihmisistä työllistetään sellaisiin tehtäviin joita ei tarvittaisikaan, ellei kyseisiä kansanryhmiä olisi koskaan tullut Suomeen. Somalin, arabian ja darinkielen tulkkeja ei 1980-luvun Suomessa pahemmin ollut, sillä niille ei ollut tarvetta. Niin kuin ei ollut myöskään tarvetta somalialaisille nuorisotyöntekijöille jotka keskittyvät somalinuorukaisten aiheuttamiin ongelmiin.

Ilman muuta tyttituppuraiset ovat perillä siitä että kyseiset etnisesti edistykselliset kansanryhmät tekevät valtavan paljon enemmän niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksia kuin kantaväestö. He tietävät myös sen, että näitten rikosten kohteena on pääosin nimenomaan kantaväestö. Heillä täytyy olla myös tiedossaan, että tällä kehityksellä väistämättä päädytään Ruotsin tilanteeseen, jossa osa maan alueista on täysin viranomaisten vallan ulottumattomissa, ihmisten ampuminen on normaali uutinen joka ei herätä sen suurempaa ihmetystä eikä autojen polttaminen edes ylitä uutiskynnystä.

Ja ilman muuta tyttituppuraisilla on tiedossa, että kulunut vertaus siitä, että kun 1800-luvulla Finlayson, Fazer, Sinebrychoff, Gutzeit ja kumppanit niin totta kai sen vuoksi tänään Mohamed, Ali, Abdul ja Abdelkader ja hyvin monet muut kumppanit on vain hyvin, hyvin väsynyt läppä, jota kuitenkin jatkuvasti viljellään kun ei oikein muutakaan keksitä.

Luonnollisesti tyttituppuraiset tietävät että heidän vaalimansa kuva rauhallisesta ja lähestulkoon länsimaisesta islamista on vain pelkkä poliitisen korrektiuden nimissä keksitty tahallinen harhakuva. He tietävät myös, että mikäli joku Suomessa vaikuttava kristillinen yhteisö vaatisi naisensa kulkemaan säkkiin verhottuna siveytensä vuoksi sekä miehensä jatkuvassa valvonnassa ja  komennossa eli toimisi juuri niin kuin islam toimii niin he päästäisivät taivaankorkean tai ehkä vielä korkeamman älämölön naista alistavasta uskonnosta. Näitten tyttituppuraisten täytyy myös ymmärtää, että islamilaisessa yhteiskunnassa tyttituppuraiset hiljennettäisiin nopeasti ja lopullisesti.

Ja kaiken järjen mukaan ajatellen tyttituppuraiset myös ymmärtävät, että toiminnallaan he testamenttaavat tuleville sukupolville aina vain kasvavan määrän persnettoa, velkaa, epävakautta ja väkivaltaa.

Heillä on tiedossaan kaikki tämä. Heillä täytyy olla. Sillä hehän ovat kansanedustajia. Ei heiltä tietoa pimitetä.

Mutta.

Silti tyttituppuraiset toimivat niin kuin tyttituppuraiset toimivat.

Ja se aiheuttaa täällä hotellin respassa ihmetystä. Miksi he tekevät niin?

Onko syynä joku käsistä lähtenyt puoluekurin ilmiö jota ei uskalleta enää kyseenalaistaa? Linja, joka valittiin joskus 1990-luvulla kun maahanmuuttajia oli vielä paljon vähemmän. Linja joka tuntui niin ihanan edistykselliseltä ja jota ei uskalleta enää hylätä vaikka se on havaittu virheelliseksi eikä sitä hylätä ihan siitä puhtaasta syystä ettei haluta menettää kasvoja ja tunnustaa tyrimistä? Ja sitä myötä maksattaa kasvojen säilyttämisen hinta seuraavilla sukupolvilla? Ehkä tajuamatta että ne seuraavat sukupolvet kiroavat tyttituppuraisten nimeä alimpaan helvettiin? Tai – pahimmassa tapauksessa –  he toimivat näin jopa vallitsevan tilan tajuten, mutta siitä välittämättä. Meidän jälkeemme vedenpaisumus, no joo, what the fuck, sehän on meidän jälkeen. Ehtihän meillä sentään olla hyvät bailut.

Vai onko syynä yhteiskunnallisen yliopistokoulutuksen aikaansaama vapaaehtoinen aivopesu jolla täytetään ajatuksista tyhjät aivot? Ne niin sanotut kympin tytöt ovat menneet ilman minkäänlaista elämänkokemusta kirjoitusten jälkeen yliopistoon jossa heidät on tabula rasana täytetty piripintaan oikeaa vihervasemmistolaista ajattelua ja ylpeää käsitystä siitä, että pelkän ulkoa opeteltuun pohjautuvan oppiarvonsa takia he ovat rahvasta ylempänä? Vaikka rahvaalla on ammatti ja heillä ei. Heillä on vain oppiarvo. Mutta joka tapauksessa juuri he ovat miehittäneet (tai siis naisistaneet) niin politiikan kuin virkakoneiston.

Vai ovatko he sittenkin vain kylmiä opportunisteja jotka tietävät mitä pitää sanoa, mitä pitää arvostaa ja mitä pitää vihata saadakseen aina vain paremman ja ennen kaikkea varman aseman poliittisessa koneistossa? Vallan- ja asemanhimoisia pyrkyreitä?

Vai ovatko he kuitenkin yksinkertaisesti vain pumpulissa eläneitä ja pullalla syötettyjä sokeita epistolaansa uskovia idealisteja jotka kerta kaikkiaan kieltäytyvät uskomasta tai edes kuuntelemasta heille tarjottuja faktoja, koska ne pilaisivat heidän omassa päässään ja mukavassa samanhenkisessä porukassa hymistävän kumbayan jolla ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa? Laittavatko tyttituppuraiset kädet korvilleen ja alkavat huutaa wääwääwäätä kun epämiellyttäviä faktoja on tarjolla?

Hotellin respassa tätä kovasti mietitään, mutta ei saada ymmärrysharjoituksesta sen kummempaa selkoa. Se täällä kyllä ymmärretään, että tyttituppuraiset ovat tavallisille kansalaisille kalliita, tarpeettomia ja vaarallisia ihmisiä jotka haluavat vaimentaa tyttituppuraisiin ja heidän egotrippailuunsa kohdistuvan arvostelun että he voisivat jatkaa tyttituppuraisen elämää jatkossakin.

Mahtavatkohan muuten tyttituppuraiset pitää mielessään ymmärrysharjoituksia meistä Voiman Pimeälle Puolelle siirtyneistä ihmisistä? Miettivätkö he, että miksi nuo ihmiset pitäytyvät kylmissä, tylyissä ja rumissa faktoissa kun tarjolla olisi niin paljon kauniimpaa unelmaa? Vai ajattelevatko he ainoastaan, että kuinka nuo paskat saataisiin hiljennettyä pilaamasta heidän toisten kustantamaa egotrippailuaan?

Näitä tyttituppuraisia löytyy tietysti muualtakin kuin eduskunnasta. Helsingin kaupunki on aloittanut Safe stadi-projektin, jonka tarkoituksena on vähentää internetissä vellovaa vihapuhetta. Ylen uutisen mukaan projektin tarkoituksena on, että ”asenteisiin täytyy puuttua ennen kuin ne näkyvät tekoina kaduilla”.

Hienoa. Maahanmuuttajien asenteista ei puhuta, mutta ne ovat kyllä näkyneet jatkuvina väkivallan tekoina kadulla ja se väkivalta kohdistuu kantaväestöön. Mutta sehän ei ole tyttituppuraisille ongelma. Heille riittää se, etteivät kantasuomalaiset puhu rumia heitä hakkaavista, ryöstävistä ja raiskaavista maahanmuuttajista. 

Ymmärrysharjoitus epäonnistui. Ei tullut ratkaisua. Ei tullut johtopäätöstä. En oivaltanut, en päässyt tyttituppuraisista perille. Kuin ehkä sen, että tyttituppuraiset ovat varmaankin huomattavasti onnellisempia ihmisiä kuin me tavalliset kansalaiset. Ovathan he kumminkin vapauttaneet itsensä logiikan ja reaalimaailman aiheuttamista ikävistä paineista ja siitä he saavat myös varsin kohtuullisen elantonsa. Sen ymmärrysharjoituksessa voi kuitenkin varmaksi hahmottaa, että Suomi on tyttituppuraisten paratiisi. He voivat tehdä oikeastaan ihan mitä huvittaa ja jos heidän toimiaan arvostelee, syyllistyykin sitten vihapuheeseen. Hotellin respassa ei tiedetä, kuka antoi tyttituppuraisille asioitten määrittelyvallan mutta nähtävästi kyseessä oli joku harvinaisen paska tyyppi. Ja senkin voi todeta, että tavallinen kansalainen pärjäisi oikein hyvin ilman tyttituppuraisia. Mutta tyttituppuraiset eivät pärjäisi päivääkään ilman tavallisia kansalaisia. Ja jostain syystä silti tyttituppuraiset saavat määritellä sen, kuinka tavallisen kansalaisen tulisi elää ja ajatella.

Keep spending most of our lives

livin´ in a tytti´s paradise