torstai 27. marraskuuta 2014

PIILEVÄ POTENTIAALI

Heti alkuun täytyy tunnustaa, että minähän olen sellainen vanhanaikainen ja kieltämättä melko yksinkertainen ihminen. Minulla on koko lailla yksiniitinen tapa ajatella ja omaan kieltämättä pahan putkinäön. Sen vuoksi minulla jää usein huomaamatta niin suuret linjat kuin pienet nyanssitkin ja päädyn usein raapimaan kaljua päätäni todeten itselleni, että emmää tätäkään juttua taas kertaalleen hahmottanut.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka sellainen, mielestäni varsin selkeä asia kuin työntekijän palkkaaminen. Ajatellaan vaikkapa autokorjaamoa. Jos siellä kaivataan lisää työvoimaa automonttöörin hommia tekemään, niin korjaamo palkkaa hepun jolla on autonasentajan koulutus, eikä tietysti työkokemuskaan pahaksi olisi. Jos taas korjaamo on kasvanut oikein suureksi ja se tarvitsee korjaamopäällikön, se palkkaa alan teknikon tai inssin joka on näistä autohommista perillä. Tämä on yksiniitisen ajatteluni mukaan täysin luonnollista, sillä ei noihin hommiin kannata palkata esim. selitteläätiön ja sovelletun spedestetiikan maisteria, josta tiedetään jo etukäteen että ei se pysty korjaamolla muuhun kuin raapimaan muniaan kahdeksan tuntia päivässä.

Näin ainakin yksityisellä sektorilla.

Olettaisin, että julkisella sektorilla kannattaisi toimia samalla tavalla, koska siinähän käytetään kuitenkin toisten tienaamia verorahoja ja julkisen sektorinhan pitäisi pyrkiä takaamaan kansalaisille välttämättömät peruspalvelut mahdollisimman tehokkaasti.

Tätä kautta törmäsin siihen, että Helsingin kaupunki oli palkkaamassa uutta apulaiskaupunginjohtajaa, alueenaan kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi. Tulipahan ajateltua, että tähän vaativaan tehtävään on taatusti kovat kriteerit, koska onhan siinä palkkakin sentään 12 263 € kuussa. Niin että epäilemättä tähän tehtävään ei ihan ketä tahansa pystymetsästä valittaisi. Itse yksinkertaisuudessani ajattelin, että ehkäpä tehtävään kävisi vaikka joku kokenut kaavoitusinsinööri, jolla olisi jo kokemusta Helsingin kaupungin organisaatioista, työtavoista ja sen semmoisesta.

Tässä huomaa sen, kuinka yksinkertainen ihminen olen. Kun on kyseessä minua viisaammat ja koulutetummat ihmiset, he luonnollisesti näkivät minua paremmin niin suuret linjat kuin pienet nyanssit ja osasivat tehdä valinnan toisenlaisilla, edistyksellisemmillä perusteilla.

Näin ollen he valitsivat Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi Anni Sinnemäen.

Kyllähän hotellin respassa alkuun taas tuumittiin että wtf? Mutta täytyy ajatella asioita positiivisen kautta ja katsoa hieman tarkemmin Annin ansioluetteloa. Ei hän ehkä ihan huono valinta olekaan. Sanoohan jo wikipediakin heti kättelyssä, että Anni Milja Maaria Sinnemäki on suomalainen poliitikko ja runoilija, ja tämänkaltainen yhdistelmä jo itsessään tekee ihmisestä automaattisesti kaikkien alojen erityisasiantuntija Parantaisen.

Kun tarkastellaan Sinnemäen koulutusta, huomataan, että se on valmistanut hänet tähän uuteen tehtäväänsä Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana varsin perusteellisesti. Onhan hän nimittäin opiskellut Helsingin Yliopistossa  Venäjän kirjallisuutta, filosofiaa ja yleistä kielitiedettä ja valmistunut humanististen tieteiden kandidaatiksi tehden kandidaatintyönsä muistelmakirjallisuudesta, käyttäen siinä esimerkkeinä Ilja Ehrenburgin, Valentin Katajevin ja Nadežda Mandelštamin teoksia. Jo näillä meriiteillään Sinnemäki epäilemättä jyrää noin 90% kaikista insinööreistä, joitten osaaminen on häneen nähden kiistatta paljon kapea-alaisempaa ja sillai teknisen tylsää.

Joku saattaisi tässä vaiheessa todeta, että sen, joka pomon paikkaa halajaa, olisi hyvä omata jossain vaiheessa elämäänsä edes alkeellista työkokemusta ja huomauttaa, että Sinnemäestä tuli kansanedustaja jo opiskeluaikanaan, joten se varsinainen työn tekeminen on hänelle lähinnä jotain vierasta suomalais-ugrilaista kieltä. Udmurttia ehkä. Miksei vepsääkin. Tai no ei sentään, siitä ymmärtää muutamia sanoja suomalainenkin.

Tämä on kieltämättä totta, mutta täytyy muistuttaa, että onhan Sinnemäki kumminkin tehnyt sanoituksia Ultra Bra-yhtyeelle ja niitten perusteella voi todeta, että hän on sentään nähnyt Kölnin tuomiokirkon. Ei pidä myöskään unohtaa, että hän on eksynyt Latviassa ja siitä huolimatta onnistunut kävelemään kaupungin reunan yli ja hei, tullut vielä onnistuneesti takaisin. Ja luonnollisesti tulee muistaa, että hänet tunnetaan kahviloissa, joten nuo argumentit kaikenlaisen työkokemuksen puutteesta voi lopettaa tarpeettomana heti alkuunsa ja keskittyä olennaisempiin asioihin.

Vaikka yksinkertainen ihminen olenkin, niin pyrin silti vielä hahmottamaan näitä niin sanottuja suurempia linjoja. Tapa, jolla vihreitä valitaan korkeiksi viranhaltijoiksi on nimittäin looginen, ja kun se on kerran looginen, niin onhan siinä oltava järkeä, vaikken minä sitä välttämättä hahmotakaan. Toimiihan nimittäin Helsingin kaupungin rakennus- ja ympäristötoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana yhtä lailla vihreä Pekka Sauri. Sauri on kunnostautunut tähän tehtäväänsä valmistumalla filosofian kandidaatiksi aineinaan soveltava psykologia, kasvatustiede, psykiatria ja teoreettinen filosofia. Lisäksi hän on juontanut radiossa Yölinja-ohjelmaa plus lisäksi onnistunut vittuunnuttamaan muutaman sataa tuhatta metsästys- ja ampumisharrastajaa viraapelihommanaan oikein kunnolla tunkemalla kärsänsä johonkin, mistä hän ei mitään ymmärtänyt joten kieltämättä rajoituneempi henkilö voi kysyä tästäkin valinnasta, että näinköhän kyseinen heppu oli ihan oikeasti pätevin vastaamaan suurkaupungin rakennus- ja ympäristötoimesta. Eli vihreät laittavat säännöllisesti selitteläättöreitä ja sovellettuja spedestetiikkoja hoitamaan korjaamopäällikön hommia. Mutta tekeväthän ne sen sentään johdonmukaisesti.

Pyrin luopumaan rajoittuneisuudestani ja katson asiaa jälleen positiivisen kautta. Vihreäthän ovat Hyviä Ihmisiä. Toteen näytetysti sellaisia, sillä he itse ovat niin sanoneet. Ehkäpä juuri siksi vihreissä on yksinkertaisesti enemmän sellaista piilevää potentiaalia kuin muissa ihmisissä. Niinkin piilevää, ettei se koskaan varsinaisesti tule näkyville, mutta piruakos tässä taas takertumaan yksityiskohtiin.

Joka tapauksessa on selvää, että Annin valinnan myötä Helsingin kaupungin toimet tulevat saamaan roiman annoksen lisää sitä kuuluisaa etnisesti sensitiivistä työotetta ja positiivista erityiskohtelua, ja sitähän piilo- ja rakenteellisen rasismin ikeen alla kärsinyt pääkaupunkimme onkin viimeiset kymmenen vuotta kaivannut niin kuin nälkäinen leipää.

25 kommenttia:

Janne kirjoitti...

Joo, kyllähän tässä alkaa pikku hiljaa helsinkiläisenä veronmaksajana niin sanotusti vituttamaan... itse asiassa tekisi mieli karistaa kaupungin tomut jaloistaan ja muuttaa takaisin napapiirin paremmalle puolelle. Siellä ei virheet de röda paljoa juhli.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Janne, ja voimia eloon. Sääliksi käy helsinkiläisiä, sillä siellä on paljon järkeviä ja asiallisia ihmisiä. Minä siellä lusin pitkään, mutta muutin pois jo aikaa sitten pois. Tosin tänne napapiirin eteläpuolelle. Tervetuloa tänne Huitsinnevadaan.

Strix Senex kirjoitti...

Ansiokasta kirjoittelua, mutta yhteen kohtaan haluaisin puuttua. Kirjoitat työntekijän palkkaamisperusteista ja pätevyyskriteereistä yksityiselle sektorille ja toteat sitten, että
"Olettaisin, että julkisella sektorilla kannattaisi toimia samalla tavalla, koska siinähän käytetään kuitenkin toisten tienaamia verorahoja ja julkisen sektorinhan pitäisi pyrkiä takaamaan kansalaisille välttämättömät peruspalvelut mahdollisimman tehokkaasti".

On tietysti täysin totta, että julkisella sektorilla täytyisi toimia samoin perustein kuin yksityisellä ja peruspalvelut pitäisi tuottaa mahdollisimman tehokkaasti. Ongelma on kuitenkin siinä, että julkisella sektorilla käytetään muiden tienaamia verorahoja. Yksityisellä sektorilla asiakas päättää mitä ostaa ja onko palvelu hintansa väärti. Julkisella sektorilla tätä valintamahdollisuutta ei ole. Tämä on tietysti käytännön sanelema välttämättömyyskin, mutta siitä seuraa, että julkisella sektorilla markkinamekanismi täytyy korvata yhteiskuntamoraalilla.

Tässä tapaukseessa toimittiin täysin toisin. Itse asiassa tämä oli kaikkien poliittisten virkanimitysten äiti. Tällaiseen kähminiseen ei pystynyt edes Kepu Kekkosen aikaan. Voiko poliittisen moraalin puolesta puhuneiden vihreiden kaksinaismoraalia enää selkeämmin todeksi näyttää. Apulaiskaupunginjohtajan tehtävään osoitettiin apparatchick, jolla ei ole sen enempää siinä tarvittavaa koulutusta kuin kokemustakaan. Tämähän on sama, kuin suuren konsernin johtajaksi temmattaisiin mies (täpauksessa nainen) kadulta. Vihreillähän olisi toki ollut tehtävään pätevä Soininvaara, mutta heidän politbyroonsa valitsi toisin. On syytä epäillä, että siinä sivussa kokoomusta kusetettiin. Lupasivat jonkun lehmänkaupan tuloksena paikan vihreille siinä uskossa, että puolue nimeäisi keskuudestaan ammatti-ihmisen. Suureksi hämmästyksekseen he saivatkin Sinnemäen ja kakistelevat nyt kiusaantuneina.

Anonyymi kirjoitti...

Heittelenpä tässä oman poliittisen muistini mitalta (lyhyehkö) muita vastaavia "kouluja käyneitä" politiikan keskipisteen henkilöitä, menneitä ja nykyisiä.
-rattijuoppo missi Karpela, kulttuuriministeri
-ylioppilas Haavisto, melkein presidentti, useita ministerin tehtäviä
-ylioppilas Arhinmäki, vasemmistomätisäkki, ministeri
-ylioppilas Guzenina-R, peruspalveluministeri

Näitä varmaan riittää vaikka kuinka. Valtion johdossa istuu nytkin yksi iltapäiväkerho-ohjaaja ja yksi sairaanhoitaja. Ilmankos vaikuttaa piirileikiltä koko touhu.

Dr Outhouse

P.s. kirvesmies Ihalainen on mielestäni fiksu poliitikko, vaikka on väärän puolueen miehiä. Arvostan kokemustaan.

Ironmistress kirjoitti...

Jokaisella kaupungilla on juuri sellaiset johtajat kuin mitä se ansaitsee.

Onneksi johtajantöistä selviää vähän vähäisemmilläkin älynlahjoilla ja/tai meriiteillä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

No nythän ne sitten varmaankin rakentavat metron tuonne Sipoonkorpeen, jota virheät joku vuosi takaperin jossain lehtijutussa haikailivat ekologista raideyhteyttä siellä vieraillessaan. :D

Kumitonttu kirjoitti...

apulaiskaupunginjohtajaa

Johtaja tulee tässä yhteydessä ymmärtää edistyksellisten piirien aiemmin määrittelemällä tavalla. Il Duce, Führer, Generalissimus tai militantilta puolelta Rottenführer.

Mistään todellisesta johtajuudesta auktoriteettiin tai kokemukseen perustuen ei ole kyse vaan silkasta käskyvallasta.

Anonyymi kirjoitti...

Monet ovat muualla kommentoineet asiaa siten, että kokoomus osti vihreät puolelleen Sinnemäen valinnalla ja asia kristallisoituu siinä vaiheessa, kun kaupunginvaltuusto seuraavan kerran äänestää Guggenheimista. Nähtäväksi jää tämänkin lehmäkaupan toteutuminen.

Muuten olen sitä mieltä, että vaikka ties kuinka monennen kerran päättyväksi ilmoitetut poliittiset virkanimitykset sen kuin vain jatkuvat, niin tämä viimeinen on kyllä härskiydessään vertaansa vailla! Ihmettelen vaan, miten Sinnetännemäki KEHTAA ottaa viran vastaan, vaikka tiedänkin, että kyllähän ne yleensä kehtaavat...

Strix Senex kirjoitti...

"Ihmettelen vaan, miten Sinnetännemäki KEHTAA ottaa viran vastaan, vaikka tiedänkin, että kyllähän ne yleensä kehtaavat..."

Tuohon on helppo vastata. Kun on kyllin paksu nahka, selkärankaa ei tarvita lainkaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Dr Outhouselle, Ruukinmatruunalle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Kumitontulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex:

Viesti 1: Olet totta kai aivan oikeassa. Minä ajattelinkin ihannemaailmaa, jossa järjen käyttö on sallittavaa ja jopa suotavaa. Saattaa muuten olla, että se mainitsemasi kadulta poimittu nainen saattaisi pärjätä tuossa hommassa paremmin kuin Sinnemäki. Poliittisissa virkanimityksissä tämä on kyllä siellä kärkipäässä. Biaudetin valinta omaan hommaansa on samassa luokassa. Tosin sehän on homma, johon alun perinkin haettiin fanaatikkoa, ja sellainen kyllä herra nähköön saatiinkin.

Viesti 2: Saataisiinko tuosta käyttöön uusi termi. ”Poliittinen eksoskeletoni”.

Dr Outhouse: Sinänsä sairaanhoitajakin on koulutettu ammattiin, mikä on positiivista. Sinnemäellä ei ole kuin oppiarvo. Häntä ei ole koulutettu varsinaisesti osaamaan mitään.

Ruukinmatruuna: Mutta toisaalta sillä vähäisemmillä älynlahjoilla varustetulla johtajalla voi olla Visio, ja se on sitten yleensä silkkaa myrkkyä suorittavalla tasolla.

VNV: Joo, minä muistan, kun joku vuosi sitten vihreät naisvaikuttajat kävivät tutustumassa Sipoonkorpeen ja siitähän piti saada ihan lehtijuttu valokuvineen kaikkineen. Siinä näytti siltä, että nyt ovat väärät ihmiset väärässä ympäristössä.

Kumis: Käskyvallastapa hyvinkin. Ja niin kuin äsken totesin, näillä ihmisillä on käskyvallan lisäksi valitettavasti näitä Visioita, mihin suuntaan asioitten pitäisi mennä. Ja jos ei mene, niin väkisin puskea. Kyllä neliskulmaisen palikan saa survottua pyöreään reikään kun vaan aikansa tahkoaa.

Ano: Luulenpa, että olet Guggenheimista aivan oikeassa. Ja tottahan nämä poliittiset virkanimitykset jatkuvat. Pitäähän pitkään puoluekoneistossa palvelleet ihmiset palkita suojatyöpaikalla. Yksityisellä sektorilla kun heidän osaamiselleen ei välttämättä ole kovin suurta tarvetta.

Jouni kirjoitti...

Sääli, Helsinki oli joskus omassa nuoruudessa mukava ja kiehtovakin kaupunki, tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta. Tänä keväänä tuli lähdettyä lopullisesti pois, ja voin sanoa että ei ole kaduttanut. Jossain vaiheessa ajattelin pysyä Helsingissä ja yrittää edes äänestämällä vaikuttaa asioihin mutta kun ehdokkaani lähtikin muihin hommiin niin miksipä minäkään yrittäisin enempää.

Helsingissä on onnistuttu pilaamaan niin käsittämättömän paljon asioita että on ihme jos ei romahdus tapahdu pian. Toki korruptiolla on osansa asioihin ja äkkiäkös sitä tehdään uusi laki, jolla liitetään parempituloisten asuinalueita naapurikunnista mokuriemua rahoittamaan.

Viimeisin valinta on kyllä pohjanoteeraus. En oikeasti voi ymmärtää kuinka täydellinen kompetenssin puute on muuttunut politiikassa eduksi. No, siitä me maksamme nyt ja vielä pitkään tulevaisuudessakin.

Mutta, viisikymmentä kilometriä Steissille ja taas on tilaa hengittää. Koulujen pihatkin näyttävät siltä kuin omassa lapsuudessa neljä vuosikymmentä sitten. Terveskeskukseen saa ajan jopa samalle päivälle jne.

Kuten sanottu, tällaista menoa Helsingin äänestäjät ovat nähtävästi halunneet. Hmm, paljonkohan muuten luulette että Helsingin äänestystulostaa "vääristää" se että opiskelijat saaavat nykyään muuttaa kirjansa opiskelupaikkakunnalle? Omassa nuoruudessa opiskelu ei antanut oikeuttaa siirtää kirjoja jos nyt et muuttanut ihan oikeasti toiselle paikkakunnalle.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin olet osannut Ykä asiaa kuvailla.

Vihreiden hiihtäjät tuovat muuten elävästi mieleen sen Muumien mörön. Kaikki mihin mörkö koskee, jäätyy. Sama on vähän noiden De Röda -puolueen hiippareiden kanssa.

Onneksi tänä suuren surun päivänä on olemassa edes sellainen mahdollisuus että KooDee tekee sen, mikä sen pitäisi tehdä ja vetäytyy tän homoliittosekoilun jälkeen hallituksesta. Voi olla että se ei vielä toisi uusia vaaleja, mutta osoittaisi sekin taas että mitkä kaikki asiat tässä maassa on onnistuttu pilaamaan vaikka ne alunperin olivat hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Mä en usko että tossa lehmänkaupassa on kyse Guggenböögelistä vaan jostain isommasta kuviosta. Vihreät eivät ole hallituksesta lähtemisensä jälkeen juurikaan haukkuneet kokkareita. Joku linnarauha tai kassakaappisopimus sillä välillä on nyt olemassa. Saattaa olla alueellisen sijaan jopa valtakunnallista tasoa. Liekö jotain tulevien hallitusneuvotteluiden pohjustamista?

Becker kirjoitti...

On tää elämä vaan kummallista. Meinaan mulla on kans vähän tuota putkinäköä ja on kyllä joskus vähän vaikeata ymmärtää näitä realismin nyansseja. Se mitä himassa pyrittiin vanhempien toimesta opettamaan, niin ei siitä opista tänä päivänä juuri muuta ole kuin haittaa. Tuollainen keskivertokansalainen yrittää elää hyvien käytöstapojen ja moraalisääntöjen mukaan sekä tyytyä kohtuulliseen, usein pienehköön toimeentuloon.

Mutta sitten on tämä "kansanedustajiksi" itseään tituleeraava porukka, joiden mielestä moraali, tolkku sekä vastuu kuuluu vain heitä äänestäneille.

Tämä stalinistiperheen Sinnetännemäki on kyllä jälleen loistava esimerkki siitä, miten seistään pöydällä ja kustaan kansalaista silmään. Kaksinaismoraalinen tekopyhyys on kuin laserilla naamaan sojoittaisi.
Todellinen punavihreen aatteen mannekiini. Asuu Katajannokalla, joka on neliöhinnaltaan Helsingin kalleimpia asuinaluita ja tulee nyt sitten nostamaan kunnon liksaa olemattomalla ammattitaidolla. Onneksi olkoon.
Mutta eniten mua hämmästyttää, että näille hänentyyppisille sitä vaan löytyy äänestäjiä.
Ja Kokoomus oli kuin kusi sukassa koko äänestysprosessin ajan. Olen sata varma, että syy on Guggenböögelin. Se on Hesan kiistanalaisimpia hankkeita ja Pajusen johtama kopla haluaa sen pääkaupungin koristeeksi keinolla millä hyvänsä. Virheet on kaupunginvaltuuston toiseksi suurin puolue, joten heidän hännystely on juuri nyt tärkeätä.
Mitään muuta syytä moiseen käytökseen ei ole.
Ja vaalipäivänä liput ovat tangossa ja kansa puhdistaa tomut vaatteistaan sukii tukkansa ja menee hartain mielin toteuttamaan kansalaisvelvollisuuttaan eli äänestämään. Voi pyhä Sylvi!

Vaikutti hetken muuten siltä, että Suomen tämänhetken akuutein ongelma on homojen avioliitto, eikä paha lama. Toreille ei niin paljon kansaa ole kerääntynyt kuin lätkän MM-voiton jälkeen.
Eduskunnassa vallitsi riehakas tunnelma, jossa väännettiin tippaa ja halaitiin toisiaan yli puoluerajojen, kun tämä ah, niin tärkeä päätös tuli julki. Meno alkaa muistuttamaan naapurimaan vastaavaa. Kun kuunteli joidenkin "äänestäjien" kommentteja sieltä torilta, niin alkaa ymmärtää miksi maan asiat ovat niinkuin ovat. Evoluutiom pysähtyy homosteluun, ja länsimainen elämäntapa yskähtelee henkitoreissaan kun kulttuurimarksisimi valtaa elintilaa itselleen.

Kyllä vielä jengillä hymy hyytyy.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jounille, Ano1:lle, Ano2:lle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Jouni: Niin, minäkin asuin Helsingissä pitkään ja näin sen tietyn muutoksen. Minähän henkilökohtaisesti en koskaan viihtynyt Helsingissä. Se ei ollut sinänsä kaupungin eikä siellä asuvien ihmisten vika. Asuuhan siellä paljon järkevää ja asiallista porukkaa. Minä vaan itse olin väärä mies väärässä paikassa.

Helsinkihän tosiaan havittelee naapurikuntia utopiaansa rahoittamaan. Ainakin jossain välissä oli suunnitteilla keskisellä Uudellamaalla useamman kunnan kuntaliitos, jolla aikaansaatavalla suurkunnalla torpattaisiin nämä Helsingin valtausyritykset. Mikä lie sen suunnitelman tilanne tällä hetkellä. Siitä kun ei ole vähään aikaan kuulunut mitään.

Opiskelijat varmastikin ”vääristävät” Helsingin äänestystulosta. Vihreäthän ainakin saavat kannatuksensa sen kymmenen kilometrin harppiympyrän sisältä, jonka keskipisteessä on yliopisto.

Ano1: Varsin hyvin kuvailit vihreitä. Mutta uusia vaaleja tuskin tulee vaikka krisut lähtisivätkin. Ihan teknisistä syistä. Kun ne seuraavat vaalit ovat joka tapauksessa jo niin lähellä. Vaalien järjestäminen käytännössä kestää kuitenkin sen verran, että ei siinä ajallisesti olisi enää merkittävää eroa.

Ano2: Kaikki tommonen on mahdollista. Ei auta rahvaan muuta kuin seurata, mitä tuleman pitää. Tietysti Guggenheim kuuluu tuohon yhtenä osana. Mietin vaan, että mikä siinä asiassa niin ihmeellistä on, että se pitää tänne väkisin saada?

Becker: Ja noitten keskivertokansalaisten tavalla elää on tähän maahan rakennettu se hyvinvointi, jota nyt ollaan kiimaisella vimmalla jakamassa toisille. Sen lisäksi, mitä hyvin osuvasti kuvailit näistä kansanedustajista, jurppii myös se, että vaikka he ovat täysin avuttomia ja kädettömiä, niin juuri heitä varten on tehtailtava näitä pirun kalliita suojatyöpaikkoja jotka kaiken lisäksi sisältävän oikeuden käyttää valtaa. Sinnemäenkin kohdalla olisi ollut viisaampi vaihtoehto asettaa hänet ”erityisasiantuntijaksi” vaikkapa 6.000 € kuukausipalkalla ja palkata loppurahoilla vaikkapa hoitajia. ”Erityisasiantuntijana” hänellä olisi käytössään työhuone ja tietokone, jolla hän voisi pelata pasianssia 8 h päivässä. Ennen kaikkea häneltä ei koskaan kysyttäisi mielipidettä yhtään mihinkään. Se olisi omanlaisensa win-win tilanne suurinpiirtein kaikille.

Äänestäjiähän näille löytyy. Kai joka kansakunnassa löytyy se tietty porukka, joka tykkää elää unelmissa. Näitä varten Suomessa on sitten sekä vihreät että vasurit.

Joo, kyllähän ne nyt juhlii tuota homoliittopäätöstä. Mutta on turha odottaa, että hypetys ja nillitys asian tiimoilta loppuisi. Kun eihän tuossa ole kysymys varsinaisista päämääristä vaan hypetyksestä ja nillittämisestä itsessään. Ja siitä, että pääsee julkisesti julistamaan kuinka edistyksellisiä ihmisiä sitä ollaankaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hahhahhah! Tuota Strix Senexin ja Ykän yhdistelmää saatan joskus lainata. "Poliittinen eksoskeletoni; kun nahka on tarpeeksi paksu, et tarvitse selkärankaa." Eli torakoilla ja poliitikoilla on luultua enemmän yhteistä kuin torakoilla ja oikeilla ihmisillä. Loppukevennyksenä poliittiseen kitiinirunkoon ja avioliittolakiin liittyvä, umpihomo Janne-Petteri Bromanin runo elokuvasta Kummeli Kultakuume:
Koppakuoriainen

panssariaan kantaa hyönteinen tuo
suojanko kilpi tuo antaa vai
esteen suuren tunteelle luo

alhaalla mullassa tarpoo hän
mut ylhäällä sievo korento kantaa kevyen elämän

noh...
korennon söi lintunen
ja tapauksen näki kuorianen
ja jatkoi matkaansa ja mietti

koppa tää
mua viehättää"

-Volmari-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Volmari. Minä en pistä pahakseni, enkö usko, että Strix Senex tahollaan myöskään jos tuo yhdistelmä leviäisi laajempaankin käyttöön. Kuvaahan se varsin hyvin poliitikkojamme. Tuo Kummelin runo on muuten oikeasti aika hyvä. Niin suorinaan kuin vertauksenakin.

Becker kirjoitti...

Luin juuri erästä blogia, jossa mainittiin että: "Luuletteko tosiaan että kouluttamaton poliittinen aateli tulee koskaan edellyttämään koulutusta tulevilta huippuvirkoihin pyrkiviltä poliitikoilta." Ja tässä tapauksessa ei ole kyse mistään humanististen tieteiden titteleistä.

Wallenbergit ovat olleet Suomessa käymässä ja täällä on taas alamaiseen tyyliin huokailtu Wallenbergien suurta yritysneroutta. Wallenbergin suvun koottuihin munauksiin kuuluu mm. ASEA, Scania, Esab ja pian Astra. Käsistä ovat myös hävinneet SAAB-henkilöautot, jotka toivat voittoa vain noin viitenä vuotena koko olemassaolonsa aikana, sekä Fläkt Stora ja Gambro. Esimerkiksi heikko MAN osti paljon vahvemman Scanian. Konkurssin partaalla oleva svitsiläinen BBC osti hyvin hoidetun ja tuottavan ASEA:n.
PG Gyllenhammar tuhosi mm. Volvo henkilöauton, joka myytiin sitten kiinalaisille arvosta, joka laskettiin olevan vain 2.5% BMW:n arvosta. Gyllenhammar pisti tarmonsa enemmän poliittisesti korrektiin maapallon suojelemiseen kuin Volvon johtamiseen.
Joten kun nyt Wallenbergit puhuvat vuosikymmenien omistuksesta Wärtsilän ollessa kyseessä, niin vastuu on kyllä kuulijalla.

Ja sitten päivän allahu akbar sekaäänisesti esitettynä:

https://www.youtube.com/watch?v=Irq5xeURJMw

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Niinhän ne sanovat, että ruotsalaisilla pyyhkii hyvin, mutta oletettavasti tuolla menolla ei pitkään. Varsinkin tuon Volvon hinta suhteessa Bemariin kuulostaa hurjalta. Vaan kaipa ne sitten muutkin osaa tehdä huonoja kauppoja kuin suomalaiset. Tuosta allahuakbarista muuten voi todeta, että se ei taida loppua kuin ydinpommilla. Eikö ne osaa huutaa mitään muuta?

Anonyymi kirjoitti...

On Sinnemäki varmasti pätevä tehtäväänsä. Ei uskalla muusta puhua kuin raitiovaunuista ja sähköjohdosta ja mahdollisesti kysyy;"eikö täällä ole vieläkään tuulivoimaa?".

Ihan turhaan kritisoitte, ni.

maallikko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Maallikko. Piru vie, saatat olla oikeassa. Kun totesihan hän myös että:

”ne tytöt olivat kertoneet
surullisiakin juttuja
ja toisaalta illoista rannalla
jolloin mikään ei voisi olla paremmin”

Tarkemmin ajatellen eiköhän se kaupunginsuunnittelukin tuolla näytöllä hoidu. Olen pahoillani ja painan pääni.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjöperskeles!

Nyt olisi muuten Sinnemäellä yli 12 000 Euron paikka alkaa ajamaan Helsingin rannoille tuulivoimaloita. Tai esimerkiksi Keskuspuistoon ( olikohan siellä sellainen? ). Tätähän ehdotti taannoin Uuden Suomen puheenvuorossa muuan ittuuntunut kemiöläinen, muistaakseni Janne Salonen.

Nyt kun Sinnemäki on oikeissa asemissa, niin tuulivoimapuisto syntyy Helsinkiin niin että heilahtaa!

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

Voivoi, kirjoitin vahingossa väärän numeron edelliseen viestiini. Häviääköhän se jäljettömiin vai pitääkö toistaa?

maallikko

Becker kirjoitti...

Itseasiassa se Sinnemäki on fiksu. Apulaiskaupunginjohtajan palkka on kk.12263,o8€ X 29 = 355629,32 Euroa.

Että tuolla koulutuksella ja "työelämän ansioilla" pääsee tuollaisille tuloille tarkoittaa sitä että on korttinsa oikein pelannut. Ja pirun hyvälle eläkkeelle sitten joskus.
Todellinen punavihreän aatteen luomus.

On hällä aihettakin hymyyn. Ja mitä tuhoa vielä kerkeekään aiheuttamaan Helsingille virka-aikanaan.

Ja me hölmöt olemme tehneet ns. "rehellistä työtä" ja nyt sitten naristaan täällä blogeissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Maallikolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Maallikko: Näkyihän tuo tulevan perille väärälläkin numerolla. Vaan luulenpa, että pistit itsekin kommenttisi kieli poskessa, sillä tokihan me tiedämme, ettei Anni halua niitä superbassojumputtajia itsensä ja kavereittensa yöunta häiritsemään. Olkoot ihmisten riesana vaikkapa Pernajassa tai Inkoossa. Eihän siellä asu kuin maalaisia. Paskaako niistä. Ja sitten virta piuhalla Helsinkiin ja lisää Ultra Brata soimaan.

Becker: No älä muuta virka. Jos itselläni olisi tilanne, että kolme vuotta töitä edessä ja sitten eläkkeelle vielä suht hyvässä kunnossa, niin kyllähän se ikeniä naurattaisi. Mitähän sitä tuli tehtyä väärin? Vissiinkin se, että tuli jo pienestä pitäen uskottua sananlaskuihin, niin kuin ”rehellisyys maan perii” ja ”työ tekijäänsä kiittää”.