perjantai 23. helmikuuta 2024

HALINALLE, MYÖTÄHÄPEÄ JA RASISMI

PT-mediassa esitettiin video jossa on tyypillistä suomalaisten naisten kukkahattuilua. Siinä lauleskellaan kehitysmaalaisille surullisesta nallesta ja se nallekin on kaivettu mukaan. En saa linkitettyä kyseistä videota tähän, mutta se löytyy tästä linkistä.

Samanlaista meininkiä invaasio 2015:n aikaan.

Noin ensimmäiseksi nuo videot herättävät tietysti kasettikuormallisen myötähäpeää. Mutta sen myötä nousee esille kysymys. Meinaten, nuo suomalaiset kukkahattutädithän kohtelevat noita kehitysmaalaisia niin kuin viisivuotiaita suomalaisia lapsia.

Jolloin voi aiheesta kysyä, että ketkäs niitä varsinaisia rasisteja ovat? Suuresta hyvesignaloinnin innostaan huolimatta.


42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä oivallus Ykä. Ketkähän niitä razzisteja siis todella ovat?

Suvakkkien ajatusmaailma on siis sama kuin 50-luvulla, kun Veikkaus mainosti, että ainoastaan Afrikan neekeri ei veikkaa, kun muut voittavat.

Minäkin pidän matuja moniosaajina, mutta lähinnä vain negatiivisissa asioissa.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

...ja ylenanto juuri nyt:Professori varoittaa, etteivät hallituksen suunnittelemat rajalait ota huomioon turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia...Kylässä kun olen, niin joutuu tuota sontaakin sietämään tuutista.

Tapsa vaan

Joppos123 kirjoitti...

Suvakkinainen ei vaan voi vääritystyneelle hoivavietilleen yhtään mitään. Hommasisivat perkele vaikka hamsterin mitä paijata ja jolle lätystellä vauvapuhetta.Henkiseltä tasoltahan noi matut kyllä ovat viisivuotiaan tasolla mutta kun niitä jatkuvasti kohdellaan sen mukaisesti niin käyttäytyminen on jatkossakin lapsen tasoa.
Myös meidän oikeuslaitos kohtelee noita ymmärtämättöminä lapsina ja siksi tuomiot ovat aina siitä lepsuimmasta päästä.
Aina löytyy jokin kulttuuritulkki kertomaan kuinka lapsenmielisiä ne ovat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne. Uskoisin, että noilla naisilla on vaan kyse siitä että ”kai nyt kaikki huomaa, kuinka hyvä ja avarakatseinen ihminen minä olen”. Ja näitä Tapsa vaan mainitsemia professoreja löytyy aina. En tiedä, että ovatko he totaalisen vihervasemmistolaisia vaiko vaan juristeriikkaansa juuttuneita fakki-idiootteja.

Isä Nicolae kirjoitti...

Eihän toki Ykä ynnä muut nuivakkaat!

Älkäämme unohtako, että nuo samat tädit kivenkovempaa huutavat, ettei rotuja ole. *Ei* siis voi olla rashismiakaan - ai niin, paitsi suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa ja valkohipiäisen miespuolisko-oletettuisen käytöksessä, sanoipa tämä mitä tahansa (avoin facsisti) tahi olipa sanomatta mitään (mikroaggressio).

QroquiusKad kirjoitti...

Veli Joppos ei nyt huomannnut, ettei hamsterin kanssa voi touhuta sitä mitä suvakkipullero haluaa touhuta ihanan tumman ja tulisen suklaasimmupalleron kanssa.

Suvakkien touhussa yhdistyy zoofilia ja pedofilia aikuisen heteronaisen seksuaaliviettiin:
maahantunkeutujat halutaan nähdä lemmikkieläiminä, pieninä lapsina ja tyydytyskykyisinä miehinä samaan aikaan samassa paketissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Isä Nicolaelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Isä Nicolae kyllä tiivisti nykypäivää varsin osuvasti. Vääränlainen hoivavietti tietysti ohjaa noita naisia mutta kuinka moni itse asiassa on kehitysmaalaisille jalkansa levittänyt?

QroquiusKad kirjoitti...

Saksalaisesta vokista julkaistiin iljan MV:ssä aikoinaan videokuvamateriaalia pullerosta itse teossa tyydyttämässä Afrikan kädellisen tarpeita.
Äärimmäisen vaikea uskoa, että se olisi ollut vain yksi ainoa yksittäistapaus, jota ei saa yleistää;
sen verran vahva estrogeenipilvi pulleroiden ympärillä aina leijuu palleroidensa kyljissä kyhnätessään.

Edelleen pulleroiden parasta ennen -päiväys on umpeutunut ajat sitten eikä markkina-arvo ollut parhaimmillaankaan mainittava, kun taas palleroille kelpaa todistettavasti vaikka aasi tai auton pakoputki.

Joppos123 kirjoitti...

On noita jalkansa levittäneitä Ykä aika paljon. Jotkut suosiolla ja enemmän on niitä jotka pakolla.

Onhan noita päänleikkauksia ja kunniamurhia edelleen jos joku nainen on tyhmyyksissään sekaantunut muslimeihin.
Ei naiset välttämättä ajattele mitä seuraa jos noihin sitoutuu. Aluksi varmaan ihan taivasta kun nainen huomioidaan eikä ne ole tämmösiä mörököllejä kuten me.
Kun alkuhuuma ohi niin nainen tajuaa olevansa jätkän omaisuutta. Jos napiset tulee turpaan tai jos otat eron niin kunnia vaatii tappamista.

Olen aika paljon ollut tekemisissä musujen kanssa ja 99 prosenttisesti pahassa, heidän leikkikentällään.
Yhden täyspäisen musun olen tavannut. Sällin nimi on Ulan. Se on Kazakstanin laskuvarjojääkäri ja tavatessa luutnantti.
Oltiin eräällä kurssillla samaan aikaan Zagrebissa.
Sillä oli kristitty vaimo ja kolme lasta. Kaikki kastettuja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo, olen minäkin tuon pätkän nähnyt. Mutta en lähde yleistämään sen enempää vaan itse uskon siihen vääristyneeseen hoitoviettiin.

Joppos123: Nimenomaan niitä, joitten oli pakko. Islamilainen mies ei ole mikään unelmamies naiselle. Jotkut vaan typeryyttään niin kuvittelevat. Ja toivotan luutnantti Ulanille ja hänen perheelleen kaikkea hyvää.

QroquiusKad kirjoitti...

Ovathan myös suomentataarit varsin tunnettuja täysipäisinä muslimeina.
Somali-invaasion alettua ilmoittivat, etteivät tulijat ole tervetulleita heidän islamilaiseen seurakuntaansa, koska niiden islam on jotain aivan muuta kuin heidän uskontonsa.
Eivätpä somalitkaan olleet halukkaita kaveeraamaan tataarien kanssa.

Ja silti pohdituttaa, mitä tataarimme puhuvat keskenään moskeijassaan, kun vääräuskoisia ei ole kuulemassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tapsa vaan tuolla sanoi noista pakoloisten ihmisoikeuksista. No niistä kyllä kannetaan huolta ja murhetta vaan samalla unohdetaan jakaa ne samat ihmisoikeudet rehellisille suomalaisille ja tänne kotituneille ja asiansa hoitaville tulijoille.
Että se niistä jakamattomista oikeuksista.
Huru-ukko

Joppos123 kirjoitti...

En kyllä Ulanista ole kuullut sen riessun jälkeen mitään mutta niinku musuksi ihan järki jätkä.
Siinä oli varmaan tutustumisessa sekin kun oltiin eräällä retkellä Varastinin luostareihein niin se ei uskontonsa mukaisesti voinut niihin mennä ja mä jäin jututtamaan sitä.
Viimeisenä iltana tarjosi melkoisen päivällisen, juomineen. Se ei viinaan koskenut. Meinasin notta mä hoidan laskun mutta ei käynyt. Hän oli kutsunut ja hän maksaa. Eihän lasku ollut kuin noin 75 euroa kahdelta mutta sille se oli paljon. Ei antanut meikän hoitaa. Se on se kunnia.
Sama homma on balkaniaisilla.
Kaikenmaailman hommissa sitä on tullut pyörittyä.
Ja jos joku ihmettelee mikä tuokin reissu oli niin se oli "Taktisen englannnin käytäntö" kurssi.
Kaksi viikkoa Zagrebissa.
Ja ei missään kurssimajoituksessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Huru-ukolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Minulla ei ole Suomen tataareja vastaan yhtään mitään. Olen jopa tuntenut muutaman ja he ovat täysin samanlaisia tapamuslimeja kuin suomalaiset tapakristittyjä.

Huru-ukko: Kannetaan huolta ja samalla tietysti ruokitaan omaa egoa. Suomalaisten ihmisoikeuksien suojelemisesta kun sitä samaa tunnetta ei saa.

Joppos123: Kiitos lisäyksestä. Ja onhan niitä tolkullisia tyyppejä kaikissa kansoissa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin niitä on tolkullisia kaikissa kuten myös tolkuttomia.
Joskus entisessä elämässä työkaverina oli "manne". Ihan tolkun kaveri ja naimisissa kantiksen kanssa. Hoiti asiansa ja muijansa ja mukulansa kuten kuuluu. Sitä toiset heimolaiset härnäsi ja kiusasi, että olet heimolaisten petturi. Naimisaa valkolaisen kanssa, käyt töissä jne.
Hänen lapsensa oli meillä hoidossa hetken ennen kuin sai paikan päiväkotiin. Mie hänen autoonsakin remppasin, kun osasin ja ei olut varaa kalliisiin korjaamohin. Ahkera ja kaikinpuolin kunnon kaveri. Toisin kuin samassa talossa asuva vuokraisännän hulivilipoika.
Eli näitä löytyy ihan väriin ja rotuun katsomatta.
Pauli Vahterakin kirjoittanut, että monelaisiin on törmännyt afrikkaakin kiertäessään, että ei se ihmisyys useinkaa riipu siitä väristä. Enemminkin se on sn. kulttuurisidonnaista.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Onko Kreikan ja Italian rajavartiosto korputuniotunut¿

Anonyymi kirjoitti...

Meidän tavisten elättämä rohvessori Itä-Suomen yliopistosta sanoo sitä sun tätä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota vanhaa, vuoden 2015 esitystä voitaisiin sentään perustella selittämällä se osaksi suomen kielen opetusta, nimittäin ihmisen ruumiinosien nimien osalta. Hieman samantapaisia laulujahan käytetään koulujenkin vieraiden kielten opetuksessa, vaikka usein ne saattavat jo kouluikäisten mielestä tuntua liian lapsellisilta. Mutta tuo uusi, PT-mediasta löydetty tuskin kelpaa edes siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Yle yrittää taas epätoivoisesti esittää, että rotuja ei ole ja kaikki kulttuurit ovat ihan samanlaisia. Sen ohjelmistoon on ilmestynyt sarja somalitytöstä, joka pyrkii olympialaisiin mäkihyppääjänänä. Maahanmuuton ihanuus ei ota laantuakseen Ylessä, vaan sitkeästi aivopesua jatketaan. Ehkä tämäkin menee perille 5-vuotiaille, mutta sen ikäisistähän se on hyvä aloittaa.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Kari Suomalainen teki jo 90-luvulla piirroksen jossa matut totesivat tulleensa hölmölään.

Anonyymi kirjoitti...

Rinnastan nämä hyödylliset idiootit, jotka tarkoituksella ovat suomen/suomalaisten sisäisen turvallisuuden rinnastaneet rasismiin, viidenneksi kolonnaksi. Kuten olemme edellämainituista videoista esim nähneet, on kyse humanistisesta pelleilystä. Mites toimittiin ukrainalaisten kohdalla? Kun pari vuotta sitten joukoittain tulivat naiset & lapset. Ja nyt ulisevat, että koko itäraja auki ja kaikki otettava vastaan. Täällä on rakkautta ja syli avoinna.

Bogreol kirjoitti...

Yle on alkanut nostaa etnisesti erilaisia ohjelmiinsa, voi jossain määrin ajatella vähän korkeamman tason kukkahattuiluksi, olen nähnyt ärsyttävyyteen asti mainostettavan sarjoja, joissa somalitytöstä tehdään mäkihyppääjää ja afrikkalaisnaisen ympärileikkausta aletaan korjaamaan. Mustista on tullut eksoottisia kohteita Ylen ison budjetin kuluttajiksi. Mainokset ovat myös täynnä mustia malleja. Ehkä joku tällaisiakin ohjelmia katsoo ja tarvitsee, ilmeisesti sitä DEI (diversity, equity, inclusion -propagandaa), mikä aletaan jo järkevimmissä piireissä kyseenalaistaa epäoikeudenmukaisuutena syrjäyttäessään vähemmistöihin kuulumattomat ja suosiessaan huonolaatuisuutta. Tiedostavat ihmiset muokkaavat kulttuuriamme oikein olan takaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Tämä sarja, jossa afrikkalaisnaisen pimpsilvontaa aletaan korjata on sikäli mielenkiintoinen, että sen päähenkilö kertoo miesten silponeen hänet.

Metka juttu.

Kaikkialla muualla pimpsilvonta on nimenomaan naisten juttu, jonka naiset haluavat tehdä pikkutytöille mahdollisimman brutaalisti pannakseen vahingon kiertämään.
Edelleen on erikseen useasti huomautettu, että nämä pimpsilvontakulttuurit ovat kaikki läpikotaisin patriarkaalisia ja miehet voisivat lopettaa tämän naisten häiriintyneen perinteen yksinkertaisesti vain käskemällä, että se loppuu nyt.

Mutta nyt meille halutaan YLEnannon esitämällä sarjalla esittää, että tämän naisen jostain ihmeen syystä silpoivatkin miehet.
Pitäisiköhän uskoa?

Anonyymi kirjoitti...

Tasaisen taulukon mukaan suomalaisissa mainoksissa on vuonna 2030 vain neekereitä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehhdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Rouva Anolle, Ano4:lle, Ano5:lle, Bogreolille, Qroquius Kadille ja Ano6:lle & kiitos kommenteistanne.

En osaa sanoa varmaksi Kreikan ja Italian rajavartiostosta mutta kyllähän Välimeren maissa korruptiota on.

Yle tosiaankin jatkaa toistuvaa säälipornoaan ja kehitysmaalaisten ylistystä.

Kari Suomalainen oli näkijä. Hän ennusti tulevan.

Qroquius Kadin huomio tyttöjen ympärileikkaamisesta pitää käsittääkseni paikkansa. Eivät naisetkaan siellä sitä vastusta.

Ano6:n ennuste saattaa olla vuonna 2030 lähellä totuutta.

Joppos123 kirjoitti...

Tuo mainittu toosansilvonta perustuu mitä ilmeisemmin vanhoihin pakanallisiin heimoriitteihin. Sitä ei esmes koraanissa mainita.
Tarkoitushan on viedä naiselta kyky seksuaaliseen nautintoon eli akasta tehdään vain synnytyskone.
Yhtään tuomiota noista silpomisista ei Suomessa ole tullut ja femakot pitävät asiasta turpansa visusti kiinni myös omissa vitunvirkkaussessioissaan.
Jos kantis antaa kurittomalle lapselleen pienet tukkapöllyt niin seuraava osoite on käräjäoikeus. Kun musu lähettää kakaransa jonnekkin afrikan savimajaan silvottavaksi niin kukaan ei noteeraa mitenkään. Sairasta touhua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Tuossa käsityksessä minäkin olen. Ja suomalainen feministilauma on tosiaan asiasta täysin suuton sanaton.

QroquiusKad kirjoitti...

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ilmoitti kysyttäessä somalityttöjen lähettämisestä silvottaviksi, ettei ole tehnyt asiassa yhtään mitään.
Juuri näillä sanoilla.

Yritin etsiä uudinta, jossa Ellu tämän myöntää päin kysyjän naamaa, mutta pirun hyvin oli taas piilotettu.
Mitä tähän enää voi edes sanoa?
Tähän on tultu.

Joppos123 kirjoitti...

Tuossa viitattiin nykyisiin töllön mainoksiin ja niiden muuttumiseen neekerivaltaisiksi.
Korjatkaa jos olen väärässä mutta eikös jokin perkeleen eettinen lautakunta antanut jokunen vuosi sitten mainostajille ultimatumin notta jokaikisessä mainoksessa pitää olla vähintään yksi neekeri?
Eli siis vaikka niitä on onneksi aika vähän täällä pohjolan perukoilla niin ulospäin pitäisi antaa vaikutelma,että ne olisivat enemmistö.
Yleensähän homma menee niin, että on valkoinen hykertelevä nainen ja jätkä on nekru. En muista yhtään mainosta missä olisi toisinpäin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ei voi tosiaan sanoa kuin että tähän on tultu.

Joppos123: Minä olen lukenut jostain – en vanno tätä valalla – että on olemassa joku kansainvälinen mainostoimistojen eettinen ohjeistus jonka vuoksi tilanne on tuollainen.

QroquiusKad kirjoitti...

Sellainen on, nimeltään EU Diversity Charter tavoitteena edistää diversiteettiä ja non-diskriminaatiota mm. mainonnassa ja kaikkialla muuallakin:

https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/policies/justice-and-fundamental-rights/combatting-discrimination/tackling-discrimination/diversity-and-inclusion-initiatives/eu-platform-diversity-charters_en

Monimuotoisuutta, nähkääs.
Se jatkuu kunnes enää ei ole monimuotoisuutta, on vain eurabiafrikkalaisuutta.
Silloin Eurooppaa ei enää ole.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad ja kiitos lisäyksestä. Valitettavasti tuohon suuntaan ollaan kovasti menossa.

29051453 kirjoitti...

Moi kaikki, muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudulla kysyttiin yläasteen tyttöoppilailta tuunauksesta. 70-80 kertoi tuunauksen tapahtuneen. Kyselyn seuraukset?
A) Kysymys ymmärretty väärin.
B) Kuka p-le on mennyt tekemään kyselyn?
C) Ei kysytä enää.
Ketuttaa tämä kaksoisstandardi. En ottanut lähdettä ylös.
OT. Onko joku muu huomannut uuden oikeuskäytännön? Henkilö on syytteessä sukupuoliyhteydessä alle 16-vuotiaan kanssa. Henkilöltä kysytään onko hän ollut tietoinen uhrin alaikäisyydestä. Ellei, kulttuuritulkitaan lieventävänä asianhaarana.

Anonyymi kirjoitti...


Päivän kulttuurinrikastaja

https://petterssonsblogg.se/2024/02/24/dagens-kulturberikare/

Johan

QroquiusKad kirjoitti...

Siinä se Afrikan kädellinen puhui ainoaa kieltä jota osaa, eikä pulleroista ja vätyksistä ollut puhumaan sille takaisin ainoaa kieltä jota se ymmärtää.

KLS kirjoitti...

Edellisessä ketjussa ("KULTAMUNAT ELI UUSSUOMALAISTA INNOVAATIOTA") Rouva Ano kirjoitti: "PT-mediassa oli pari päivää sitten video, jossa aikuiset maahanmuuttajat lauloivat heleän naisäänen ohjaamana lastenlaulua siitä, kuinka nalle on surullinen... Hierarkia kävi täysin selväksi, mutta sitä ihmettelin, miksi nalle oli valkoinen ja silti surullinen, sillä sehän on selvästi sortaja ja rasisti."
Ja juuri siinä olevasta linkistä Yrjö arvatenkin löysi sen myös tässä viestissä olevan linkin.

Ehkä sellaisia ovat valkoiset ihmiset, mutta valkoisten nallejen laita on ilmeisesti aivan toisin. Onhan sellaisiakin olemassa. Niitä sanotaan jääkarhuiksi, ja ne elävät pohjoisilla napa-alueilla.
Ja ehkä niillä on syytäkin olla surullisia, syistä, jotka tuonkin ohjelman laatijat hyvin
tuntevat, jos ja kun maahanmuuttajien hyysääjät ovat pitkälti samoja henkilöitä, jotka ovat kaikkein eniten huolissaan myös ilmastonmuutoksesta.
Jääkarhuthan ovat, kuten nimikin sanoo, hyvin sopeutuneet arktisten seutujen jäisiin olosuhteisiin. Ja onhan ilmastonmuutoksen väitetty kaikkien herkimmin vaikuttavan juuri niihin. Meren jäät, joilla jääkarhut asuvat, saattavat sulaa, ja silloin jääkarhuille jää entistä vähemmän tilaa. Uhanalaisluokituksessahan jääkarhuhan onkin luokiteltu vaarantuneeksi, tavallinen (ruskea) karhu sen sijaan elinvoimaiseksi lajiksi.
Ehkä se esitys oli siis tarkoitettu myös ilmastopoliittiseksi kannanotoksi, joka oli suomalaisille laatijoilleen aivan selvä, mutta tuskin siinä esiintyville enemmän tai vähemmän tummaihoisille maahanmuuttajille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys 29051453:lle, Johanille, Qroquius Kadille ja KLS:lle & kiitos kommenteistanne.

29051453: Siis meinasiko tuunaus tässä ympärileikkaamista?

Johan & Qroquius Kad: Kyllä se kyky löytyisi jos lupa olisi. Mutta länkkärit ovat niin totaalisen lainkuuliaisia.

KLS: Sen nallen suruahan on lisäilty mm. photoshoppailulla:

https://yrjoperskeles.blogspot.com/2019/10/kuvat-ja-kusetukset.html

QroquiusKad kirjoitti...

Tämä jääkarhujen massiivinen joukkotuho on osoitettu viherkommunistien valeeksi, mutta hyvin se on iskostettu ihmisten mieliin.
Muuan kanadalaisen yliopiston naispuolinen apulaisprofessori oli hoitanut virkaansa moitteettomasti 15 vuotta.
Kun hän puuttui valeeseen jääkarhujen kuolemasta länsimaiden muka aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia osoittaen sen perättömäksi, potkut tuli että heilahti.

Tätä se on tämä Totuuden Jälkeinen Aika.
Lännen yliopistojen soluttaminen kommunismilla on tullut valmiiksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Muistan tuon kanadalaisen jutun itsekin. Sanoisin että nykyisin niissä yliopistoissa ei levitetä enää kommunismia vaan jotain muuta, mille ei ole edes sanaa. Hysterismi? Uudet noitavainot?

QroquiusKad kirjoitti...

Alun perin KGB:n kulttuurimarxismin solutusoperaationa alkanut Lännen mädätys alkoi elää omaa elämäänsä sen perustajan luhistuttua, ja nyt mädätystä tehdään enää pelkän mädätyksen takia, tekijöiden ilmeisesti itsekään tietämättä miksi tekevät näin.

Monesta se on tietysti aivan valtavan hauskaa, samaan tapaan kuin pilalle hemmotellusta lapsesta on hauskaa terrorisoida vätysvanhempiaan olemalla jatkuvassa pahanteossa.
Toisaalta mädätyksestä kun kyse on, leviäähän paha tulehduskin itsestään ellei sitä estetä antibiooteilla ja tarvittaessa amputaatiolla;
muuten seurauksena on kuolema verenmyrkytykseen.

Sitä yhteiskunnallista sepsistä tässä nyt sitten odotellaan, kun antibiootit on loppu eikä meistä ole amputoimaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Aika hyvin tiivistetty.

29051453 kirjoitti...

Tuunauksella taitaa olla muitakin merkityksiä? Tässä yhteydessä tarkoittaa ympärileikkausta.