Demareita johtava vänrikki Nappula eiku siis Antti Lindtman on siirtynyt tuoreeltaan samaan rintamaan SAK:n kanssa eli kiukuttelee hallitukselle urakalla ja tarjoaa tilalle omia utopioitaan.
Itse Lindtmanin
avautumista on blogikollegani Professori käsitellyt jo hyvin. Kannattaaa lukea.
Keskityn itse yhteen Lindtmanin loihelausumaan:
Kun
aika menee muukalaisilla ja maahanmuutolla pelotteluun, ei ymmärrys riitä
antamaan vastausta investoreille, mistä työntekijät tehtaille tulevat kymmenen
ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Hetkonen.
Onkos tässä jotakin tuttua? On. Kovin, kovin tuttua. Jotain, jota on hoettu jo
kolmekymmentä vuotta. Että ne saattavat pelastaa taloutemme joskus
tuonnempana. Että ne saattavat pyyhkiä pyllyjämme kun olemme vanhuksia.
Tosin islamilainen jätkä ei pyyhi vääräuskoisen persettä. Tuleepa mieleen ne
kultamuna- (saattavat olla) -vertaukset.
Ja mikä
hitto on investori? Tulee mieleen myös erään legendaarisen Johanna Suurpään
vielä legendaarisempi lause:
Kestää
parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta
tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista
vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista
rasitteista melko kohtuuttomina.
Lindtmanin
avautuminen on samanlaista kovasti toivomista kuin mitä on harrastettu jo
kolmekymmentä vuotta. Että joskus se, mikä ei ole koskaan onnistunut, saattaa
vielä kerran onnistua. Ja se tuntuu vain jatkuvan. Tänne Suomeenhan ei niitä
varsinaisia osaajia tule, koska tämä on korkean verotuksen ja korkean
sosiaaliturvan maa. Sellainen houkuttelee vain elatusautomaatille pyrkijöitä.
Ainoa vetovoimatekijä olisi turvallisuus mutta senkin rapauttamiseen on tehty kolmekymmentä vuotta pitkäjänteistä työtä. Tekijänä mm. demarit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti