Kas kun tässä alkaa olla jo koko lailla vanha äijän räähkä niin sitä aina useammin miettii, kuinka tuo aika kulkee järkyttävän nopeasti ja vuodet vaan katoaa jonnekin. Se, mitä tuntui tapahtuvan hiljattain tapahtuikin kaksikymmentä vuotta sitten ja vähän pidemmälle menneistä tapahtumista on vähintään se kolmekymmentä vuotta. Sen vuoksi minua huvittaa että jotain 90-lukua muistellaan nyt nostalgisesti. Hö, vastahan se oli toissa viikolla.
Sen
tiimoilta tuli mieleeni hoksaaminen. Eli näinä päivinä tulee täyteen 50 vuotta
siitä, kun Hurriganes julkaisi albuminsa Roadrunner. En tiedä, herättääkö se
nuoremmissa lukijoissa mitään, mutta silloinhan, vuonna 1974, se räjäytti
potin, tyhjensi pajatson ja oli ensimmäinen suomalainen varsinainen rock-ilmiö.
Jälkeenpäin
on – ihan osuvasti – analysoitu että kyseinen Hurriganes oli varsin veikeä
vastaveto silloiselle varsin vasemmistolaiselle kulttuuri- ja musiikkielämälle.
Kas kun kyseistä bändiä ei kiinnostanut lautanen Guatemalan verta vaan se oli
rehellisesti vain houlama houlama, rock´n´roll ja enemmän Teksasia.
Me
silloiset nöösipojat ei tietysti analysoitu mitään. Tuumittiin vaan keskenämme
että vähänköehkä jätkillä on tiukka meininki. Ja kasettiversiona sitä tietysti kuunneltiin.
Philipsin monoradionauhurista. Levysoittimia ei ollut oikeastaan kovin paljon.
Siitä
kaikesta on nyt 50 vuotta. Ja ne nöösipojat ovat nyt harmaapartaukkoja.
Mihin se
aika oikein katoaa?
14 kommenttia:
Niinpä, aika on aika omituinen juttu. Kuten Augustinus aikanaan (reilut 1600 vuotta sitten) mietti, se on jotain joka meille kaikille on olemassa, ja vieläpä ihan itsestään selvänä, mutta jos joku kysyy, että mitä se aika oikein on, siihen ei osaa vastata.
Lueskelen parhaillaan, taas kerran, Einsteinin omaa suhteellisuuteoreettisen ajattelun popularisointia (julkaistiin reilut sata vuotta sitten), ja nämä kaikkein viisaimmat aikaa koskevat pohdiskelut kutoutuvat aivan helkkarin hyvin kaikkeen siihen mitä syvyyspsykologiselta pohjalta on saatu selvää ihmisaivoista ja niistä ilmiöistä joita nimitämme "muistiksi". Luulen ettäminun on pakko kirjoittaa jossain vaiheessa niistä jotakin, ihan vain siksi, että olen kirjoittava ihminen, ja kirjoittavat ihmiset ajattelevat kirjoittamalla, kun taas poliitikot ovat puhujia, jotka yrittävät vaikuttaa puhumalla.
Ihmisen "minä" on se tajunnallinen raami, jossa hän kokee olemassaolonsa jatkuvuuden, eli "minä" on oikeastaan rakennettu "ajasta". Eri kulttuurit omaavat erilaatuisen ajantajun, eikä ihminen ole mikäänn ylikulttuurinen vakio. Ei ole edes niin, että yhden ja saman kulttuurin ihminen olisi samanlaatuinen historian eri aikakausina. On vain sanomattoman vaikeaa eläytyä aivan eri pohjilta rakentuneisiin tajunnallisiin ominaisuuksiin -- tiedän, siis tiedän, en luule enkä vain usko -- että suuret kulttuuripiirit ovat keskenään yhteismitattomia, eikä eri kulttuuritaistalta tulevia ihmisiä pitäisi edes yrittää sovittaa samaan aitaukseen elämään yhteisen ymmärtämättömyyden tilassa.
Historian juna puuskuttaa, ja me ressukat näemme sen vaunusta vain kulloinkin sivuikkunasta aukeavan paikallisen maiseman. Bab Dylan vaikeni aikoinaan, ja tuli uudestaan muun muassa kappaleella "Slow Train coming", tai jotain. Minä olen epämusikaalinen, en ymmärtänyt Dylanista silloin agitoivina aikoina mitään, ja Hurriganesiin miellyin vasta 70-luvun loppupuolella. Se ei mielestäni ollut mitenkään sydämetöntä musiikkia.
Vasta vanhalla iällä olen sitten selvittänyt itselleni rokkimusiikin historiaa doo-wop -ajoista alkaen, ja sitähän Hurriganes-musiikkikin toisti, neljän soinnun kiertoa. Tuo mielikuva siitä, että Ganesit olisivat ikään kuin panneet poliittisen taistolaislaulannan viralta, ei sen ajan toimijasubjektien tasolla ihan pidä paikkaansa, sillä Ganes-musiikin tuottajana oli sama mies joka oli lanseerannut poliittisen musiikin, Atte Blom.
Näin se aika menee. Nöösipoikana tuli käytyä Hurriganesin keikoilla, Beaver Jeans -promokeikoilla ja jopa Kuusrockissa tuli bändin meno nähtyä ja kuultua.
Siinä nuorella maalaispojalla suu aukesi ja leuka kolahti lattiaan, kun Albert ja Cissse soitti selät vastakkain ja välillä selällään Remun paukuttaessa kannujaan taustalla ja uhoten huudellen mikkiiin houlamaa ja rok rok...
Meno ja jytinä tuntui teinin munaskuissa ja oli sitä rokettirollia. Eikä mikään ollut sen jälkeen niin kuin ennen...
heppa
Tuon ajan henkeä kuvastaa hyvin Mikko Alatalon tekemä haastattelu. Vasemmiston mukaan kaikessa piti olla tiedostavaa sanomaa :D
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/mikko-alatalo-haastattelee-hurriganesia
-puskarossi
Get On, Baby, Get On! Remun lähes omakeksimä englanti iski ja upposi. Kyllä Roadrunneria olikin kiire koulun jälkeen jammailemaan. Ja se jenkkiauto oli makee... muistelee tässä yksi harmaapartainen 70-luvun pikkupoika.
Tätä vuosien kulumista olen itsekin miettinyt viime aikoina. Ensi vuonna tulee mittariin 64 ja kun tätä kaikkea paskaa, mitä nykyään tapahtuu, näkee ja kokee, on kaipuuta 70-luvulle ja erityisesti 80-luvulle. Tällöin, vaikka elettiin Kekkoslovakiassa ja suomettuneisuuden ajassa, oli elämä muuten suhteellisen simppeliä, ei ollut telaketjufemakkoja, ei meetoo:ta, ei dei:tä, ei wokea. No silloinen poliittinen elämä oli mitä oli ja ympyrät olivat aika pieniä ja Suomen ulkopuolisesta maailmasta ei paljon tiedetty, muuta kun mitä suomen Pravda eli Yle toitotti (USA paha – Neuvostoliitto hyvä).
Musiikin kuunteluun herääminen tapahtui meikäläiselläkin Hurriganesin ja heavymusiikin kautta (erityisesti Uriah Heep ja Deep Purple). Myös Sliippareita tuli kuunneltua ja jopa 70-luvun lopulla käytyä heidän keikalla. Siitä musiikkimakuni on tosin monipuolistunut ja kaikenlaista musaa tulee kuunneltua, mutta pääasiassa 80-luvulta.
Haluan toivottaa Ykälle ja kaikille blogin lukijoille hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää. Vietetään sitä kaikesta huolimatta kunnioittaen esi-isiemme tekoja itsenäisyyden saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi, erityisesti sotiemme aikana. Niin kauan, kun se on sallittua. Itse taidan katsella paraatia ja olla tyytyväinen, että itse en ole enää mukana (kyllä aika monessa itsenäisyyspäivän paraatissa on tullut paleltua niin, että joskus tuntui korvanlehtien jäätyvän ja tippuvan pois).
PionMaj Evp
Naulan kantaan: se ajankulku on kiihtyvää, kuin ballistisen ohjuksen. Itsekin eilen istuin parvekkeella (eläkkeelle siirtyessäni ostettiin kaksio stadista, palveluiden vuoksi täällä ollaan). Mietin ajankulun kiihtyvää vauhtia: pari skottilaista kului ohessa. Saatoin vain hämmästellä.
Juhlajulkaisun vinyyli on tilattu ennakkoon. Hyllyssä on myös alkuperäinen LP bändin nimmareilla. Kotimaan rock-levyjen omassa top 5:ssä helposti, monelle varmasti se ainoa nro 1.
VH
Ajan kulkua - kujan alkua. Sitä tässä usein miettinyt itsekin, että moni asia on kohdallani tapahtunut entisessä elämässä, tai jo sitä edellisessä. Mutta yhtä kaikki, usein on ajantaju kadosissa kun asioita miettii. Eli ai, onko siitä jo NIIN kauan. Mutta, kuten sanotaan sellaista elämä on:)
Huru-ukko
Ei toi cadillac ollut silloin kun luokkaa 20 vuotta vanha. Kuka nyt laittais levyn kanteen 2004 corollan tms
Minun heräämiseni oli punk rock ja erityisesti Sex Pistols (jonka maahanpääsy kiellettiin)
"Mihin se aika oikein katoaa"? MUSTAAN AUKKOON !
Itse menin kouluun vuonna 1970. Oma isoisä oli sotaveteraani, siis noihin aikoihin taivaanvanha. Sota oli pikku pojan mielestä tapahtunut kutakuinkin pyramidien valmistumisten tienoilla.
Nyt ymmärtää, kuinka lähellä sota vielä silloin oli. Atomipommien pudottamisesta oli kulunut vasta 25 vuotta. Sama kuin nyt on vuodesta 1999.
Eikä se isoisä ollut kuin neljä vuotta vanhempi kuin itse olen nyt. Niin se aika kutistuu iän myötä.
Minä otin uusintaan Eläinten vallankumouksen ja Vuonna 1984: tämä ihmisten typeryys pakotti siihen: Onneksi on näitäkin....jotka kykenevät muuhunkin kuin oman edun, trendien, ajankohtaisten hyvekäsitysten tms. hyväksikäyttöön.
Tervehdys Seppo Oikkoselle, hepalle, puskarossille, Historixille, PionMaj Evp:lle, Tapio Suhoselle, VH:lle, Huru-ukolle, Ano1:lle, Ano2:lle, Terhomatti Hämeenkorvelle ja Hiilijalalle & kiitos kommenteistanne sekä jaetuista muistoista. Aika kuluu vanhetessa aina vain nopeammin ja siinä huomaa, ettei se ihmisen elämä olekaan niin pitkä kuin mitä pikkupoikana kuvitteli.
Ja joo, ei Hurriganes pannut vasemmistolaista laulua viralta enkä minä sellaista väittänytkään. Tosi on, että Atte Blom oli kova vasemmistolainen ja Love Records julkaisi paljon vasemmistolaista musiikkia. Mutta Hurriganes sai olla siltä touhulta rauhassa jo siksikin että se oli Love Recordsin suurin rahasampo.
Lähetä kommentti