torstai 9. tammikuuta 2014

VOIMASTA JA KUNNIASTA

Jos ajatellaan, että jossain maassa annetaan valta elämästä täysin vieraantuneille uneksijoille ja katsotaan, missä mallissa se noin kolmessakymmenessä vuodessa on, niin luulen että lopputulemana on aina Ruotsi. Se on käynyt mielessä monesti ja kävi taas mielessä, kun tutustuin erään ruotsalaisen äärifeministin avautumiseen. Tai no, enhän minä osaa sanoa, että onko kyseessä äärifeministi, keskilinjan feministi tai ihan perätikö maltillinen feministi.

Tällä kertaa avautumisesta vastasi Ruotsin ympäristöpuolueen nuori poliitikko Magda Rasmusson, ja kyseessä on aika hyvä ajankuva siitä, missä naapurissa mennään. Ja meidän nilkithän tunnetusti painaa perässä. Rasmusson heitti aika mahtavan määrän tulta ja rikkiä miehiä vastaan ja heitti esille ajatuksen miesten karkoittamisesta maahanmuuttajien sijasta, tosin hän ei kyllä määritellyt, että kuka on vaatinut karkoittamaan kaikki maahanmuuttajat. Lisäksi hän jollain tavoin onnistui yleistämään kaikki ruotsalaiset miehet äärioikeistolaisiksi, mikä meikäläistä hieman ihmetyttää, varsinkin kun katselee Ruotsin valtiopäivien koostumusta. Rasmussonin avautumisen voi suomennettuna lukea Hommaforumilta ja alkuperäinen ruotsinkielinen juttu löytyy tuosta.

Jos leikitellään tuota miesten karkoittamista, niin siinä näkyy että nuori (vasta 21 v) feministi ei ole ajatellut asiaa ihan loppuun saakka. Jos ruotsalaiset miehet karkoitettaisiin Ruotsista, loppuisi Magdankin koneelta pian virta, eikä hän pääsisi vihaamaan ruotsalaisia miehiä kuin ruutupaperilla. Eihän siitä semmosesta mitään tulisi. Kokeneempi feministi tietysti vaatisi ruotsalaisten miesten orjuuttamista, mikä nykyisessä Ruotsissa saattaisi jopa onnistuakin. Voin nähdä silmissäni tilanteen, jossa Ruotsin pääministeri käy pokkaamassa maansa puolesta Nobelin rauhanpalkinnon ja aloittaa puheensa:

Aikanaan ihmiskunta, tai ainakin edistyksellisin osa siitä teki suurteon ihmisoikeuksien puolesta, ja luopui orjuudesta. Nyt on uusi aika, ja ihmiskunta, tai ainakin edistyksellisin osa siitä on tehnyt suurteon ihmisoikeuksien puolesta, ja ottanut orjuuden uudelleen käyttöön…

Laitetaanpa tähän väliin mainoskatko, ja tarjotaan annos ruotsalaisten feministien hyvää makua ja erehtymätöntä tyylitajua.

Palataanpa tuohon Rasmussonin avautumiseen. Miesten karkottamisesta hän näkisi tulevan paljon etuja, ja yksi niistä olisi, että tytöt voisivat tapailla miehiä ilman riskiä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oletettavasti karkottaminen siis koskisi vain ruotsalaisia miehiä, ei maahanmuuttajamiehiä, sillä tytöt eivät voi tapailla miehiä, jos miehiä ei ole tapailtavaksi.

Siitä tulee mieleen Ruotsissa viime vuonna yleistynyt ilmiö, jossa miehet porukalla raiskaavat ja pahoinpitelevät ruotsalaisia tyttöjä ja kuvaavat tapahtuman videolle. Miesten nimi ei ole esim. Åke tai Håkan, joten Åken tai Håkanin karkottaminen ei tätä vastenmielistä ilmiötä poista. Mutta nähtävästi ruotsalaiset eivät miellä asiaa ongelmaksi. Tai niin no, pulisivathan niin siellä kuin tälläkin puolen lahtea tutkijat, että mikähän siinä ruotsalaisessa yhteiskunnassa on mennyt vinksalleen, kun tällaista sattuu. Kyseessä on se hyvin tyypillinen ilmiö, että kun sauna palaa, niin porukka tuijottaa saunaan nähden vastakkaisessa suunnassa olevaa lepikkoa ja tuumii, että onpa se tuokin pääsyt rehottamaan.

Itseäni ihmetyttää, että minkälaiset miehet yleensä pystyvät tuollaiseen toimintaan, jonka nimittäminen eläimelliseksi olisi loukkaus eläimiä kohtaan. Eivätkö ne saa vehjettään pystyyn muuten kuin alistamisen ja väkivallan kautta? Ehkä he vain toteuttavat omaa käsitystään Voimasta ja Kunniasta. Ja siihenhän heille on ilman muuta annettava mahdollisuus, tasa-arvoisessa, monikulttuurisessa ja syvästi suvaitsevaisessa yhteiskunnassa kun eletään.

Nämä ihmisen irvikuvat eivät ole Ruotsissa ongelma. Ainakaan sellainen, johon tulisi ottaa virallista kantaa. Tavalliset ruotsalaiset miehet ovat. Minä itse olen taas tavallinen suomalainen mies, eli ruotsalaisen feministin mielestä vielä jotain kammottavampaa. Minullakin on näkemys seksuaalisuudesta. Se poikkeaa kyllä näitten amatööriväkivaltapornokuvaajien näkemyksestä, mutta uskon, että se ei eroa juurikaan tavallisen suomalaisen miehen ja myöskään tavallisen ruotsalaisen miehen näkemyksestä.

Seksi ei ole minä ja minun haluni. Seksi on me ja meidän yhteinen halumme. Minua kiihottaa se, että nainen haluaa minua. Ilman sitä halua ei seksiä ole olemassa. Eikä haluun voi pakottaa. Ja kun nainen haluaa minua, ja avautuu minulle, on minulla miehenä onni, ilo ja miellyttävä velvollisuus tehdä hänelle kaikki se hyvä, minkä miehenä pystyn  tekemään. Ymmärrän myös sen, että naisella ei ole halua, ellei hänellä ole turvallisuutta. Ja se antaa minulle velvollisuuden olla niin hyvä ja turvallinen mies hänelle, kuin vain koskaan pystyn olemaan. Näin toteutan omaa näkemystäni Voimasta ja Kunniasta.

Se ei vain kelpaa feministeille. He ovat muodostaneet omissa päänupeissaan oman käsityksensä tavallisesta miehestä. Ja meidän miesten tulisi vain todeta julkisesti, että näkemyksenne on oikea, ja sen jälkeen kollektiivisesti hävetä olemassaoloamme.

29 kommenttia:

Närpes varg kirjoitti...

Varmaan Ykä ja moni muukin huomasi Hesarista eilen uutisen, jonka mukaan Suomi on maailman vakain ja turvallisin maa:
"Suomi on maailman vähiten epäonnistunut valtio, linjaa yhdysvaltalainen ajatushautomo Fund for peace.Sijoitus oli sama kuin viime vuonna.
Epäonnistuneimpana valtiona listalla on Somalia, kuten edellisinäkin vuosina. Somalian kanssa samaan epävakausluokkaan kuuluvat Kongon demokraattinen tasavalta, Sudan ja Etelä-Sudan.
Fund for peace laskee valtioiden sijoituksen esimerkiksi turvallisuuden, tuloerojen ja poliittisen tilanteen perusteella. Kriteereitä on yhteensä 12."

Ja sitten alkoi tulla kommentteja:
"Somaliassa sentään ihmiset ovat yhteisöllisiä ja suvaitsevaisia; klaanit huolehtivat jäsenistään. Suomi on kylmä ja kolkko bussissamököttäjien maa, jossa synkät mykät homofobiset miehet hakkaavat vaimojaan päivittäin. Lisäksi vastuumme islamofobian ja ilmastonmuutoksen aiheuttajana on tähtitieteellisesti suurempi kuin esim. Somalian. "

Mitä tässä enää voi sanoa? Ruotsalaiset nyt tietysti sanovat, että Finlands sak är vår, niin samanlaisia älyttömyyksiä ääriporukat sielläkin päästelevät.

Meillä vasta todetaan virallisesti, että "synkät mykät homofobiset miehet hakkaavat vaimojaan päivittäin". Ruotsissa ollaan taas edellä, he haluavat karkottaa miehet kerta kaikkiaan.

Mikään pilalehti, mikään koomikko ei voi keksiä juttuja, joita feministit molemmin puolin Pohjanlahtea nakkelevat ilmoille.

Mutta Yrjö & Co ei ole ainoa taho, joka on huomannut femakkoälyttömyyksien vaaran. Hesari on putsannut sivujaan rankalla kädellä ja veikkaan, että YT-ratkaisun mukana sieltä lähtee monta oman pesän likaajaa. Tämän päivän lehdessä tiedostavasta leiristä kuului vain pientä vinguntaa, kun Saska Saarikoski kirjoitti vääristä ja oikeista kirjoituksista netissä. Tällaista on väärä kirjoittelu, niinku:

"Silloin voi ehdottaa roturekistereitä tai etnisiä hihamerkkejä, vaatia slummeja rupusakille tai lietsoa pahvinaamari päässä luokkasotaa – puhumattakaan kaikesta muusta älämölöstä, jota verkkosivut nykyään tulvivat".

Että Saarikoskikin, aikuinen mies, munat ja kaikki, jaksaa vielä ottaa tosissaan Helena Erosen taannoisen hihamerkkivitsin!

Seksiasioista olen Ykän kanssa samaa mieltä. Enkä aio julkisesti kertoa, että olen väärässä.

Ensio kirjoitti...

Terve Ykä!

On hienoa olla siinä tilanteessa, että on haluttava naisen silmissä, mutta voi sitä voimaa, joka varsinkin nuorten ihmisten parisuhteessa naisella on miehen hyvinvointiin jos miehellä ei luista kovin hyvin.

Se kuuluisa "naisen kosketus" ei todellakaan ole mikään tuulesta temmattu juttu. On sanottu, että mies ui vaikka haialtaan läpi hakemaan drinkin, jos nainen osaa pitää miestä hyvänään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille ja Ensiolle & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Ihan sama mitä kommentoidaan, Suomi on varsin onnistunut valtio. Meillä ei ole hirveästi raaka-ainevaroja ja meillä on se ongelma, mitä suurimmassa osassa muuta maailmaa ei ole, eli millä lämmittää talot talven pakkasilla. Siitä huolimatta me ollaan saatu aikaan suht toimiva systeemi. Liiankin toimiva ehkä, sillä meillä on ollut varaa (tosin en ymmärrä, kuka asetti siihen velvollisuuden) elättää ihmisiä, jotka saavat palkkansa siitä, että kirjoittavat jutun toisensa jälkeen siitä kuinka paska maa Suomi on ja kuinka paskaa porukkaa suomalaiset ovat.

Somalian, Kongon, Sudanin ja Etelä-Sudanin ongelmia eivät ole aikaansaaneet suomalaiset.

Pilalehdet eivät olisi näitä feministijuttuja keksineet, mutta hurjintahan on se, että feministien jutut pitäisi ottaa tosissaan. Muuten syyllistyy naisiin kohdistuvaan vihakirjoitukseen.

Helsingin Sanomien tilannetta seuraan mielenkiinnolla, mutta uskon, että lehti jatkaa hyväksi omaksumallaan linjalla, lyö turbovaihteen päälle, sulkee korvansa muulta maailmalta ja alkaa vaatia valtion verotukea tiedostavalle lehdistölle.

Ja seksiasioista en ymmärrä, kuka voisi olla eri mieltä. Ehkä ne Ruotsissa toisenlaista seksuaalista toimintaa toteuttavat etnisesti edistykselliset tyypit. Mutta sillä toiminnalla kyllä ei ole seksin kanssa mitään tekemistä.

Ensio: No tottahan tuo. Olenhan minäkin ollut nuori mies, vaikka olenkin jo harmaantumaan päin ja ollut yhden naisen kanssa avioliiton onnellisessa satamassa jo pitkän aikaa. Niistä nuoruusajan systeemeistä voi sanoa, että siinä toimi kivesten kanssa yhtä paljon ego. Että minä kelpasin tollekin naiselle. Niitä niin sanottuja päänahkoja. Mutta ei sitä naista väkisin otettu silloinkaan, vaan pyrittiin parhaimpaan. Ja juu, nainen, varsinkin nuori nainen voi kiduttaa tuolla elämänalueella nuorta miestä likimain niin paljon kuin huvittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Oli muuten todella kauniisti kirjoitettu tuo "Seksi ei ole minä ja minun haluni. Seksi on me ja meidän yhteinen halumme." -kappale. :) ♥

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja kiitokset. Käviköhän niin, että tähän blogiin kommentoi nainen? Tämä kun on melko jätkävaltainen blogi ollut. Ei tänne Ruukinmatruunaa lukuunottamatta ole aikoihin naiset kommentoineet.

Anonyymi ja sen synonyymi kirjoitti...

Itse sain sellaisen kuvan että tuo Rasmussenin teksti oliisi satiiria, mutta vihervasemmiston kanssa siitä ei voi koskaan olla varma.

Ruotsin Vasemmistonuorten puheenjohtahan ehdotti kerran "heteronormatiivisen" pornon kieltämistä, tarkentaen että kyseessä oli pornografinen materiaali joka oli suunnattu valkoisille heteromiehille.

Sääliksi käy ruotsalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

kirjoittajasta ja lukijakunnasta en voi paljoa tietää, mutta oli sinällään mielenkiintoista tietää, että on joku muukin mies maailmassa, joka saa kicksejä siitä, että nainenkin seksissä kiiihottuu mun juttujen kiihottamana.

Anonyymi kirjoitti...

Kun lukee näitä parodiahorisontin vartioita niin mieleen nousee auttamatta kysymys siitä, että mitä oikein jätetään aina keskustelun ulkopuolelle.

Lähes kaikki tilastotieteellinen, positivistinen ja luonnontieteellinen tutkimus ja argumentointi näyttäisi väittävän että Suomi on lähestulkoon maailman paras maa, suomalaiset lähestulkoon maailman paras kansa ja Hurrilandia tulee näköetäisyyden päässä perässä.

Lähes kaikki julkisuuteen nostettu konstruktionismista ja ns. kriittisestä teoriasta ja sen jälkeläisistä ammentava näyttää väittävän että Suomi on maailman paskin maa, suomalaiset miehet tämän pallon alinta pohjakastia ja Swedustan "miehineen" tulee näköetäisyyden päässä perässä.

Noin... Kaksi toisilleen vastakkaista tieteellisenä esittäytyvää tarkastelutapaa antaa todellisuudesta lähes vastakkaisen kuvan.

Seuraavaksi on todettava että kumpaan tahansa tarkastelutapaan sopivasti tai liikaa luottavat tahot omaavat tarkastelutapansa kanssa yhtäpitävän tavan hahmottaa asiaa.

Sen jälkeen istumme hetkeksi pohtimaan että kumpi tapa hahmottaa maailmaa mahtaa sitten antaa totuudenmukaisemman kuvan ja kumpi taas on niin sanotusti kehittynyt kusettamisen menetelmä.

Tuota pohtiessamme voimme käyttää vihjeenä sitä, mitä nuo luovempaa mielenlaatua edellyttävät tarkastelutavat itse sanovat itsestään.

Konstruktionismi: "Todellisuus on sosiaalinen konsturktio."

Kriittinen teoria: "Arvostelee ja pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa - vastakkainen perinteiselle yhteiskuntateorialle joka pyrkii tuottamaan sellaista tietoa joka auttaa käsittämään ja selittämään yhteiskuntaa."

Noin... Hitsi... Tosi vaikee päättää että kumpaan luottaisi enemmän.

Järkyttävintä asiassa on tietenkin se, että suomalainen journalismi luottaa konstruktionismiin täysin kritiikittä eikä halua edes tavata positivistista, tilastollista ja/tai luonnontieteellistä tietoa - ainakaan ilman nyrkkirautaa.

Toiseksi järkyttävintä on se, että valtakunnanpolitiikassa ja osassa virkakoneistoa konstruktionismilla on suhteettoman vahva asema.

Ironmistress kirjoitti...

Ympärileikkaus vaikuttaa miehen himoihin ja kykyihin tuhoisasti. Ei ole sattumaa, että juutalaisen miehen stereotyyppi on Woody Allen eikä Mark Spitz.

Ongelmaa ei ole, jos mies on älykäs. Hän kykenee tällöin sublimoimaan tuon tärvellyn seksuaalisuutensa älyllisiin harrastuksiin. Mutta auta armias, jos tyhmä poika ympärileikataan! Tällaisesta pojasta tulee todella väkivaltainen, sillä ainoa tapa, miten tällainen poika kykenee nauttimaan seksistä, on todella raju ja väkivaltainen pano.

Ympärileikkauksen seurauksena terskan limakalvo kovettuu korpuksi, joka on suunnilleen yhtä tuntoherkkää kuin kämmenselän iho. Tällainen poika ei laukea normaalilla tavalla, vaan kovan äheltämisen jälkeen. Yleensä se saa myös miehen nauttimaan rajusta seksistä.

Tämän muuten havaitsi jo aikoinaan Rambam eli Mooses ben-Maimon 1100-luvulla.

Becker kirjoitti...

Ei noissa ruotsalaisten ulostuloissa ole satiiria rahdun vertaa, eikä noista feministien tappovideoista sen kummempaa älämölöä enemmistön keskuudessa seuraa. Ruotsissa kas kun vaan vedetään kaikki järjettömyys äärimmilleen, ja se on niin pirun ihqua sillä hurreissa ei mikään enään yllätä. Ei mikään.
Tämä kulttuurimarksismin kyllästämä kansa pitää itseään jonain "valittuna kansana", joka ei tajua, että tällä nykyisellä meiningillä on kaikki ne ennusmerkit, joilla meille tuttu länsimainen kulttuuri on ajautumassa tuhoon. Ns. sivistyneessä maailmassa on tokko valtionpäämiestä, joka inhoaa omaa kansaansa parasiittien eduksi yhtä paljon kuin Reinfeldt.
Kuinkahan paljon kansa sietää ennekuin niillä menee hermot. Olen todennut, että ruotsalaisesta miehestä ja naisesta ei muuten saa selvää kuin kopeloimalla. Mutta nykyjään sekään ei ole niin varmaa.
Kaupan kassan hihnalla asennellaan ostokset silleen, että viivakoodin pystyy lukemaan kassan siihen koskemati, ostetaan ulosmennessä Aftonbladet ja annetaa lantti sitä kerjäävälle Romanian mustalaiselle. Eli ollaan niin ruotsalaista. Tungetaan pää pensaaseen ja kuvitellaan ettei maailmassa mikään muutu, ja toivotaan ettei joku svenne kulje pystyssä olevan ahterin ohitse.

Joku Assange oli ihan fiksu, sillä tässä feminismin paratiisissa hän ei olisin saanut asianmukaista oikeudenkäyntiä.

Abban Benny Andersson muuten lahjoitti juuri 100.000 kruunua FI:lle, eli Feministiskt Initsiativ - puolueelle,saman summan jonka puheenjohtaja Gudrun Schymann poltti julkisesti viime vuonna jonkintason protestiksi. He harjoittavat mm. feminististä antirasismia ja kaikkea muuta älykästä.
Tulevaisuus tulee olemaan mielenkiintoista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja sen Synolle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ruukinmatruunalle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ano ja sen Syno: En usko tässä tapauksessa satiiriin. Se vaatisi jonkun sortin huumorintajua, ja feministejä humorintajuttomampaa väkeä saa hakea. Tuo ”heteronormatiivisen” pornon kieltämisehdotus oli mulle uutta, mutta kyllä jotain erittäin ruotsalaista.

Ano1: Enhän minä pysty puhumaan kuin omasta puolestani, mutta uskoisin kyllä, että me ollaan silti enemmistö.

Ano2: Totta tuo. Mitäpä tuohon lisäämään.

Ruukinmatruuna: Pitää varmasti paikkansa. Mutta ei riitä selittämään tuota joukkoraiskaamista kokonaan. Se menee minun ajattelumaailmani yli kerta kaikkiaan.

Becker: Ja uutta pukkaa koko ajan. Nyt peräänkuulutetaan ”normikriittistä vallankumousta esikouluun”:

http://hommaforum.org/index.php/topic,90913.msg1529002.html#msg1529002

Ruotsissa ei vissiin ole enää kysymys siitä, ettei uskalleta olla eri mieltä, vaan ne taitavat ihan tosissaan uskoa tuohon kaikkeen. Siltä ainakin vaikuttaa. Tietysti Ruotsin puolesta pitää peukkuja, että maa jotenkin pelastuisi, mutta ilman sisällissotaa sitä tuskin tapahtuu.

Vaan mitähän se Benny Andersson kuvitteli tuolla lahjoituksella saavansa aikaan?

Jaska Brown kirjoitti...

Vaikka sitä kuinka yrittää satirisoida ja vetää överiksi, niin suvaitsevaiston epätodellisuus ajaa joka kerta vasemmalta ohi.

Muistanpa joskus Jugoslavian sotien aikana, kun silloinen Rauhanpuolustajien (tms Neuvostoliitto-vetoisen mädätysjärjestön jälkeläinen) puheenjohtaja Hilkka Pietilä ilmoitti ratkaisun Jugoslavian kriisiin olevan, että kaikki asepalvelusikäiset miehet vietäisiin Jugoslaviasta pois. Näin asia olisi ratkaistu rauhanomaisesti. Ainut kerta elämässä, kun olin tukehtua yhtä aikaa sekä nauruun että myötähäpeään. Ongelmahan Jugoslaviassa oli juuri siinä, että näillä hepuilla oli aseet. Mitenkäs ne olisi roudattu rauhanomaisesti sieltä pois, jos eivät olisi halunneet lähteä? Häh? Ja mihin ne olisi viety? Ja kuka olisi taannut, etteivät olisi SIELLÄ aiheuttaneet ongelmia?

Tämä avautuminen toisaalta auttoi ymmärtämään suviksien ongelmanratkaisumallia. Miehet aiheuttavat ongelmia -> kuljetetaan ongelma muualle. Mitään ratkaisua ei esitetty, mihin ja millä konstilla siellä vältyttäisiin samoilta ongelmilta. Kuulosti jotenkin tutulta - Afrikassa ja Lähi-idässä asiat ovat jostakin kumman syystä perseellään, joten sieltä tuodaan sikäläisiä tänne. Täällä he eivät varmaan sitten aiheuta samoja ongelmia kuin siellä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jaska. Tuohonpa en ollut törmännytkään. Kuuluu kiistatta kastiin ”kuolemattomat”. Vaan sehän tässä hurjinta on, että meillä on ollut jo vuosia sellainen tilanne, että vaikka suvaitsevaiston edustaja päästäisi suustaan kuinka hullua tekstiä hyvänsä, niin sitä ei saa arvostella eikä varsinkaan asettaa naurunalaiseksi, sillä sehän olisi jo tukipuhetta rasismille, äärioikeistolle, laitaoikeistolle, vinkkelioikeistolle, vihapuheelle ja huolipuheelle © Irja Askola.

Milloinkahan ne muuten kaivaa naftaliinista tämän vanhan kunnon ”taantumuksellisuus”-termin? Kun vanhat alkavat olla jo loppuun naurettuja ja tämä huolipuhe © Irja Askola ei sitten oikein taida ottaa tuulta alleen.

korpisoturi kirjoitti...

Eipä mulla kummenpaa... Mutta pannaan yksi logiikan kukkanen lisää. Kun sitä Packalenin pisteytysajatusta ammuttiin alas, niin eräs toimittaja kirjotti pakinassaan, että myös se häirikkö tarvitsee asumisrauhaa. !!

Sandscorpion kirjoitti...

Tuosta Jaskan Jugoslaviaesimerkistä tuli mieleen toinenkin. Toki suvisten mielestä miehet ovat kaiken pahan alku ja juuri, mutta myös aseet tekevät hyvistä ihmisistä pahoja.

Kun Bosniassa sodittiin ja serbit ryhtyivät puhdistamaan alueita bosniakeista, kansainvälisesti päätettiin, että Bosniaan ei saa viedä aseita, koska eiväthän ne ilman aseita voi toisiaan tappaa. Päätös piti muuten, mutta ei otettu huomioon naapurimaa Serbiaa, joka edelleen jatkoi serbitaistelijoiden tukemista. Lopputulos siis oli, että bosniakeilla ei ollut aseita, mutta heitä vainoavilla serbeillä oli.

Ei mennyt ihan putkeen, mutta kaunis ajatushan on tärkein.

Rasmussonin kirjoituksesta voin vain todeta, että hän tuskin haluaa tapailla miehiä lainkaan, oli se sitten riskillä seksuaalisesta kanssakäymisestä tai ilman. Normaalisti ei osoita hyvää makua haukkua lesboiksi kaikkia naisia, jotka kritisoivat miehiä, mutta ainakaan argumenttiensa perusteella hänellä ei vaikuta olevan miehistä minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta. Erityisesti myös huvitti "brutaali lihansyönti".

Anonyymi kirjoitti...

"Järkyttävintä asiassa on tietenkin se, että suomalainen journalismi luottaa konstruktionismiin täysin kritiikittä eikä halua edes tavata positivistista, tilastollista ja/tai luonnontieteellistä tietoa - ainakaan ilman nyrkkirautaa.

Toiseksi järkyttävintä on se, että valtakunnanpolitiikassa ja osassa virkakoneistoa konstruktionismilla on suhteettoman vahva asema."



Miksi seuraavat sukupolvet yleensä tekevät isämurhia? Maailma muuttuu eikä aina välttämättä parempaan suuntaan. Kyllähän natsismikin 30-luvulla jonkun lokeron täytti, mutta ongelmahan oli, että mikä aluksi vaikutti hyvältä vaihtoehdolta, työtä, yhtenäisyyttä ja Saksan kunnian palautus ensimmäisen maailmasodan jälkeen, vedettiin sitten täysin överiksi.

Samaa ilmiötä näkyy mm. nykyisessä länsimaisessa feminismissä. Mikä alunalkaen on ollut hyvä idea (ja olisi edelleen tietyissä maissa), naisten voimaannuttaminen on lähtenyt käsistä etenkin yhteiskunnissa jossa asiat ovat jo melko mallillaan sen asian suhteen. Täydellisesti asiat eivät varmasti ole, tai tule koskaan olemaankaan, mutta pitäisi tajuta että sama epätäydellisyys vaivaa kaikkia muitakin asioita kuin naisten oikeuksia, mutta siinä vaiheessa kun "merkittävimpiä ongelmia" ovat mm. naisten huippuhallituspaikat ollaan jo hyvin vahvasti positiivisen puolella jo pelkästään jos mietitään miten suurta ihmisryhmää moinen epäkohta koskee.

Osalla feministeistä on vain jäänyt radikaalivaihde päälle ja kaikki mikä ei mene oman käsikirjoituksen mukaan on vastustusta.

Väitän että kyllä sen nykymenokin tulee aikanaan loppumaan ja se korvautuu toisilla ajatuksilla, mutta paha sanoa missä vaiheessa ja millä tavalla, melko rauhallisesti sukupolvien vaihtuessa ja muuttaessa suuntaa hivenen hienovaraisemmin, vai väkivaltaisemman revoluution tai muiden mullistusten kautta, mutta muutos tavalla tai toisella on varma.

- lihapuhe

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korpisoturille, Sandscorpionille ja Lihapuheelle & kiitos kommenteistanne.

Korpisoturi: Joo, kukkanen ehkä meidän mielestä, mutta myös nykyään vallitseva käytäntö. Häirikön rauha häiriköintiin on turvattava ja lait ovat vain niitä ihmisiä varten, jotka niitä viitsivät noudattaa.

Sandscorpion: Muistanpa tämän. Luin aikanaan melko kattavan kirjan noista Jugoslavian hajoamissodista ja kun aseistuksesta puhuttiin, niin bosnialaiset saivat varsinkin siinä alussa haalittua enimmäkseen Uzi-konepistooleja, joka kyllä on läheltä ihan soiva peli, mutta yli sadalta metriltä Kalashnikov on kuitenkin muuta toista. Plus sitten serbien hallussa oleva raskas aseistus. Rauhan nimissä tehtiin sodasta mahdollisimman toispuolinen. Itse sotaan en ota kantaa, koska en minä pysty sanomaan sitä, kuka siellä suurin mörkö oli.

En osaa sanoa Rasmussonin seksuaalisesta suuntautumisesta, lieneekö hänellä sinänsä niin suurta lukuakaan, mutta epäilen, että miehet eivät myöskään halua tapailla häntä. Kyse on vähän samasta asiasta kuin sen Ruotsin armeijavaakunan leijonan munien poiston kanssa. Sen jälkeen kukaan ei enää antaudu ruotsalaisille sotilaille. Miehille ei ilkeä ja naisille ei uskalla.

Niin, onko lihansyönti brutaalia itsessään, vai onko kyse huonoista pöytätavoista?

Lihapuhe: Tuo on kyllä niin totta. Jotenkin kai on niin, että oli kyse aatteesta kuin aatteesta, niin kaikista puuttuu se varoventtiili, joka estäisi ylipaineen. Feminismi ei eroa siitä. Rasmussonin kohdalla ei voi enää puhua ideologiaa ruokkivana aineena muusta kuin pelkästä miesvihasta. Hänhän on muuten kovasti nuori, ja mietin, että pohjaako miesviha kokemuksiin vai onko tullut vaan vähän niinqu luettua ja samanhenkisessä seurassa rupateltua?

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäiseen kommenttiin liittyen Saarikosken henkisestä aikuisuudesta voi olla montaa mieltä, esim. jos on törmännyt siihen juttuun, minkä hän kirjoitti sen suomenruotsalaisia uhkailleen idiootin aiheuttaman mediahässäkän jälkimainingeissa. Se ei vaikuttanut miltään muulta kuin uhmaikäisen itkupotkuraivareilta käyttäen aikuisen sanavarastoa. Samaa vaikutelmaa loi jo muinoin se Halla-ahon esiintyminen pressiklubissa, jossa Saska oli mukana.

Itse blogilaskun aiheena oleva miehisyyden analysointi oli aika perinteinen naamapalmujen herättelijä. Pahiten ehkä särähtivät nuo miesten karkoitus tai sosiaalinen uudelleenkasvatus, ajatuksia jotka ovat maailmanhistoriassa olleet tunnetusti ei-niin-loistavia ja joita nykyään pystyy julkisesti heittelemään vain tietty poppoo ilman julkisia tahi juridisia jälkiseuraamuksia.

Toinen mainio kukkanen oli tuo "He pilkkaavat normikritiikkiä ja naistutkimusta. Ehdotuksia, jotka näkevät ihmiset yksilöinä eikä sukupuolena.", kun koko teksti ei perustunut muuhun kuin miesten käsittelemiseen sukupuolena. Koska teksti ei muilta osin vaikuttanut itseironiselta, joten epäily on että tuokin kohta vain omasokeutta.

Tämä jälleen vahvistaa ajatustani siitä että eri ääriryhmät ovat loppujen lopuksi aina hyvinkin paljon toistensa kaltaisia fanatismiltaan ja keinoiltaan riippumatta siitä mitä asiaa ne ajavat tai miten jalot päämäärät niillä saattaisivat olla. Mielenkiintoista tuossa on se sokeus mistä johtuen ne eivät itse huomaa tätä samaa keskinäistä yhtäläisyyttä ja se mikä on toisen tekemänä vääryyttä ja väkivaltaa on omalta poppoolta täysin oikeutettua toimintaa. Koska ne itse kerjäsivät.

Olihan siellä muitakin hassuuksia kuten se lainhuollon kulujen väheneminen miesten karkotuksen myötä, suora seuraus siitä että +80-90% poliisin operatiivisesti henkilökunnasta kuuluu karkotettaviin :)

Sinänsä olisi mielenkiintoista nähdä naisten pyörittämä yhteiskunta vähintään sosiaalisena kokeena. Siis pohjalta huipulle, eli homman hoitaminen viemäreiden huoltamisesta ja tehtaiden pyörittämisestä maan johtamiseen. Kannattanee aloittaa robotiikan kehityksellä hoitamaan raskaimmat paskahommat, eli ne jotka yleensä ovat miesten vastuulla ja joihin harvemmin näkee naiskiintiöitä vaadittavan.

Täytyy sanoa että hivenen epäilisin projektin onnistumista, mutta pitäisi sitä antaa mahdollisuus jos vapaaehtoisia löytyisi ja jostain sopiva saari/maankolkka johon saisivat luoda sen unelmiensa yhteiskunnan. Eihän sitä periaatteessa nytkään estäisi, kai esim. Kanadan metsissä/ruotsin lapissa tai jollain lämpimämmälläkin alueella olisi tilaa yhdelle kolonialle. Olihan Suomenkin metsissä intiaaneja, kunhan vain hoitaa homman ammattimaisemmin.

Sen verran vielä tuosta vallitsevasta sukupuolesta, että joskusmuinoin opin sen, että tehokkain tapa saattaa heidän pasmojaan sekaisin tai saada kunnolla suuttumaan on se, ettei yksinkertaisesti lähde siihen pompotukseen. Monet, etenkään kauniit naiset eivät osaa käsitellä tilannetta, kun se silmien räpsytys ei tuotakaan haluttua tulosta. Tilanne on joidenkin kohdalla varmaan samanlainen kuin pienellä lapsella joka on saanut aina mitä on halunnut, mutta yht'äkkiä kuuleekin sanan EI. Se tuntuu järkyttävän, jos ei muuten niin uutena kokemuksena johon ei osaa sitten reagoida, ei ainakaan hillityn aikuismaisesti. Näin olen itsekin joskus saanut aikaan pahimmat räjähdykset, tämä ei ole välttämättä meriitti, lähinnä huomio elämästä.

- lihapuhe

Anonyymi kirjoitti...

Rasmussonista ei voi kuin spekuloita kun ei tämän enempää tiedä. Minkälainen on koti ja lapsuus ollut yms. Voihan esim. äitikin olla ollut joku kovan linjan feministi. Useilla ihmisillä ne kodin opit ja piirteet juurtuvat aika syvään vaikka välillä kapinoitaisiinkin.

Olen mm. istunut joskus yleisessä saunassa useamman polven punaisen vieressä, jolle suurin polttava voima tuntui tulevan kansalaissodasta, siitä huolimatta että moisen tapahtuessa edes se silmä, jonka pilkkeestä hän sai alkunsa ei ollut siinä vaiheessa edes vielä pilkkeenä edellisen sukupolven silmäkulmassa.

Tai sitten Rasmussonin usko on tosiaan vahvistunut tai syntynyt yliopistossa, joka on aina ollut hyvä kasvusalusta lähinnä teoreettisille ideologioille, kuten esim. kommunismille. Siellä kun se käytännön harjoittelu yleensä jää oman harrastuneisuuden varaan.

Ikävää on että tuollaiset fanaatikot voivat olla vaarallisia. Nuoruus, hyvä ulkonäkö, aktiivisuus, suht sujuva ulosanti ja establismentin mukainen liturgia voi viedä pitkälle ja tuoda valtaa ja sitten nämä tyypit pääsevät päättämään muiden asioista.

Moiselle pitäisi löytää vastavoima, mutta siinä on se ylämäkeen soutamisen ongelma, kun moista vastustaakseen joutuu todennäköisimmin olemassa olevan valtarakenteen hyljeksimäksi. Koska luonnollisesti jokainen poikkipuolinen sana edustaa patriarkaattia ja kritiikki kumpuaa vain naisvihasta ja tässä tapauksessa luultavasti myös äärioikeistolaisuudesta. Harva on niin riippumattomassa asemassa ja muuten niin turvattu, että haluaa tehdä itsestään uhrilampaan tai kerjätä verta nenästään. Monella esim. perhe ja asuntolaina pitää suun supussa.

Etenkin nykyisessä länsimaisessa feminismissä kun tuo vastustajan leimaaminen ja tunteet asiallisen argumentaation sijasta tuntuu olevan sen kantavin voima.

Parasta kritiikkiä voisi todennäköisesti esittää vain sopivassa asemassa oleva toinen sujuvasanainen nainen, jota olisi vaikea tahria niillä helpoimmilla leimakirveillä. Jokainen mies on nykytilanteessa altavastaajana juuri sen takia että hänet voidaan aina maalata sovinistiahdistelijaksi joka käy nuoren naisen kimppuun. Ahdistelu tässä tapauksessa tapahtuu toki vain verbaalisesti, mutta ihmisten mielikuvissa mies on aina se vahvempi, eli hyökkääjä. Kukapa haluaa olla hyökkääjän puolella.

- lihapuhe

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lihapuhe, ja kiitos erinomaisista kommenteistasi.

Viesti 1:

Siitä suomenruotsalaisten uhkailusta ei sitten pahemmin alkumölyn jälkeen puhuttu. Oliko niin, että niitä viestin lähettäjiä oli tasan se yksi, ja ymmärrettiin, että tästä ei caustia saada aikaan sitten ei niin millään. Silloisessa pressiklubissa muuten itkupotkua tarjoili enemmän Leif Salmén. Saarikoski oli lähinnä hädissään ja hämmentynyt. Ehkä hän aisti Halla-ahon nähdessään, että jatkossa ei pelkät iskulauseet riitä, ja ymmärsi, ettei hänellä muutakaan ole tarjota.

Tuo ns. normikritiikin ja naistutkimuksen pilkkaaminen pisti mullekin silmään. Ihan jo kertomistasi syistä ja myös siitä, että onko pilkkaaminen peruste karkoitukselle ”sosiaalisesti muuttamiselle”. En oikein sinänsä osaa ajatella, että mitä tuo ”sosiaalisesti muuttaminen” pitää sisällään, mutta sitä tuumiessani käy mielessä kysymys, että haluaisittekos tälle naiselle oikeuden kirjoittaa kuolemantuomioita. Ääriryhmän edustaja, aivan niin kuin totesit. Muitten ääriryhmien muassa.

Se pelkästään naisten pyörittämä yhteiskunta päättyisi hyvin nopeaan romahdukseen. Eikä pelkkä miesten pyörittämä yhteiskunta sekään pitemmän päälle pelaisi. Tavallinen ihminen tajuaa tämän ja ymmärtää, että sukupuolet tarvitsevat toisiaan. No, Rasmusson ehkä tarvitsee miehiä suhteessa enemmän. Ihan häntä elättämään. Ei se raha ilman teollisuutta synny Ruotsissakaan.

Viesti 2:

En hänen kotitaustastaan tiedä. Ainakin komea nimi on tytölle paukautettu eli Magda Mo Karna Maria Rasmusson. Karnahan oli joku hindulainen jumala.

Yliopistoissahan tämmönen ajattelu kyllä leviää. Käytännön ammateissa vaan kertakaikkiaan väkisinkin oppii ajattelemaan maanläheisemmin. Mutta Rasmusson on sen verran nuori, että opit on kyllä imetty jo paljon aikaisemmin.

Tämänkaltaiset fanaatikot ovat vaarallisia ja juuri siksi, että heidän mielipiteitään ei saa arvostella. Ja tähän ovat osaltaan syyllisiä muut valtapuolueet, jotka ovat tämän linjan hyväksyneet. Niin Suomessa kuin tuplasti Ruotsissa. Tuurillaan tästä Rasmussonista tuleekin sitten uusi Eva Lundgren, josta tehdyn ”Könskriget”-dokumentin Yle (yllättäen) näytti muistaakseni 2006:

>>>>

”Ruotsin Södertäljen kaupungissa poliisi etsi 1993 metsästä pienten lasten ruumiista. Nuoren tytön silminnäkijäkertomuksen mukaan pienilapsi oli murhattu saatananpalvoja-pedofiilien rituaaleissa. Jotkut esittivät, että näihin murhiin liittyi korkeassa asemassa olevia miehiä. Kolmen vuoden kuluttua tutkimukset lopetettiin tuloksettomina ruumiita tai merkkejä niistä ei kuitenkaan löydetty. Eikä kadonneita lapsia ollut ilmoitettu. Rituaalimurhaajat olivat ensin seksuaalisesti hyväksi käyttäneet lapsia, ja sen jälkeen tappaneet nämä. Kolmessa Ruotsin kaupungissa epäiltiin tehneen näitä saatanallisia rituaalimurhia. Pedofilian ja murhien lisäksi rituaaleissa on tapettu vastasyntyneitä lapsia silpomalla, heidän sisäelimiään on syöty, ja vastasyntyneet lapset ovat saatu pakottamalla alaikäisiä tyttöjä synnyttämään näitä lapsia.

Ohjelmassa haastateltu Eva Lundgren professori Uppsalan yliopistosta pitää rituaalimurhia totena. Toinen rituaalimurhiin uskova on Ruotsin johtava feministijärjestö, ROKS, Riksorganisationens för Sveriges kvinnojourer, jonka johtaja Ireen von Wachenfeldt vakuutti uskovansa pedofiilirenkaan olemassaoloon. Professori Eva Lundgren, joka on ROKSin hoitomallin ja ideologian pääsuunnittelija, näkee pedofiilirenkaan tyypillisenä miehisen valtarakenteen seurauksena - osana samaa rakennetta kuin perheväkivalta, raiskaukset ja naisten seksuaalinen hyväksikäyttö.Dokumentissa esitetty käsitys miehistä lapsia syövinä saatananpalvojapedofiileinä on lähtöisin Lundgrenin "teoretisoinneista".”

>>>>

Tosin tämänkaltaista settiä tuskin Suomessa vielä ihan nieltäisiin.

Närpes varg kirjoitti...

Tänään Hesarissa kolumnoi Laura Saarikoski eläkeiästä ja sen kestävyydestä. Aivan oikein hän arveli, että virastossa kahvia ja pullaa mussuttava, korkeaa valtion palkkaa nauttiva jakkupukukalkkuna voikin jäädä eläkkeelle 67-vuotiaana, koska työ ei ole häntä koskaan rasittanut. Sen sijaan raskaassa työssä kulunut mies on jo kuollut tuossa iässä.
Kirjoitus herätti paljon kommentteja, joissa jp-kalkkunat mm. muistuttivat, että ei se työ miehiä tapa, vaan heidän elämäntapansa, tupakointi ja juominen ja rumien laulujen lallattaminen saunassa etc.

Sentään jollain oli mielessä muutakin kuin miesvihaa:

"Feminismi on niin upotettu jo mieliimme, että ihmiset eivät edes huomaa enää, miten Suomesa tänä päivänä ongelma on vain sellainen ongelma, joka koskee naisia. Jos ongelma koskee miehiä, se on vain miesten omaa syytä, oli sitten kyse koulunkäynnistä tai työelämästä".

Tätä viestiä pitäisi toistaa, toistaa ja toistaa niin kauan, että mediaväkikin sen ymmärtäisi.

Anonyymi kirjoitti...

"Silloisessa pressiklubissa muuten itkupotkua tarjoili enemmän Leif Salmén."

Totta, hyvä kun korjasit. Herjasin täysin aiheetta kun muisti teki tepposet ja pyydän anteeksi osapuolille mahdollisesti aiheuttamaani mielipahaa.

- lihapuhe

Anonyymi kirjoitti...

Muille kommentoijille kommentintynkää:

Kyllä se Ykä taitaa olla niin että soijanakin syöminen on sivistynyttä mutta Rosvonakin syöminen brutaalia maskuliinista naisten sortamista. Paitti tietenkin jos joku hipsteritytskä popsii sen soijanakin niin sittenhän se on yhteiskunnallisesti kantaaottava performanssi, josta kuuluu palkita vailla työtehtäviä olevalla vallankäyttömahdollisuuden tarjoavalla suoja"työ"paikalla.

Kun joku kommentoi sen Rasmussonin nimeä niin teenpä saman. 21-vuotias poliittinen broileritarhan on nimeltään Rasmuksenpoika - Rasmusson. Saas nähdä kauanko kestää että sukunimi vaihtuu joksikin Aishantyttäreksit tai vastaavaksi.

Heti kun joku mainitsi termin "Saarikosken henkinen aikuisuus" niin mulla alkoi kiertää nimilista päässä. Saska vai Jyrki vai Atlas vai Akuliina (vai mikä sen nimi nyt tällä viikolla onkaan) vai Kouta vai Pentti vai Tuula vai Juri vai...

Joku kaipasi Rasmussonille ja vastaaville vastavoimaa. Noh... Johan se on olemassa. Huumori. Vaikka kyllähän asiallinen tietokin joskus auttaa mutta huumori puolestaan puree niin että istumalihasta kolottaa vielä ensi vuonnakin.

Siihen "pelkästään naisten pyörittämään yhteiskuntaan" heitän Ykälle että ihan omalla toiminnallaan kannattavat liikeyritykset ovat tässä hyvä analogia. Kannattaa kattoa paljonko on ihan pelkästään naisvoimin pyöriviä bisneksiä, minkä kokoisia ne ovat, kuinka kannattavia, paljonko työllistävät ja miten hyvä henki niissä on työporukan kesken. Sitten ihan numeraalista vertailua pelkästään miäsvoimin pyöriviin bisneksiin. Sitten voi pysähtyä huokaamaan helpotuksesta ja ottaa toisenkin brutaalisti lähes lihattoman ryynimakkaran vaikka ihan sitä varten että saa nuolla rasvaa sormistaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Virastossa kahvia ja pullaa mussuttava, korkeaa valtion palkkaa nauttiva jakkupukukalkkuna voikin jäädä eläkkeelle 67-vuotiaana, koska työ ei ole häntä koskaan rasittanut. Sen sijaan raskaassa työssä kulunut toimittaja on juonut maksansa ja pernansa, hankkinut haimatulehduksen poikineen ja tehnyt etulohkosta kaljalla saippuaa jo paljon aikaisemmin."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille, Lihapuheelle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Tuo siteerattu lause kuvaa kyllä nykypäivää kertakaikkisen osuvasti. Feministeille olisi varmaan unelmatilanne se, että miehet pakastettaisiin työvuoron jälkeen, säilytettäisiin jäässä ja sulatettaisiin taas ennen vuoron alkua.

Totta myös, mitä puhutaan noista eläkkeistä. Moniko metallimies jää eläkkeelle 65-vuotiaana vs. kuinka moni jää sairaseläkkeelle aikaisemmin? Työuria pitäisi tietysti saada pidennettyä myös sieltä alkupäästä, ja nykylinja jossa pian tarvitaan korkeakoulututkinto snagarimyyjänkin hommiin on siihen nähden järjetön.

Lihapuhe: Oikeastaan nyt kun asiaa muistelee, niin tuossa kyseisessä pressiklubissahan määriteltiin se linja, miten media kohtelee jatkossa kansallismielisiä ihmisiä. Sittenhän sitä on vaan toistettu kerta toisensa jälkeen.

Ano1: Täytyy sanoa, että olen minäkin soijanakin syönyt, ja sen jälkeen olen paremmin ymmärtänyt, miksi tunnen niin vähän huumorintajuisia kasvissyöjiä. Sitä son-päätettä mietin minäkin, mutta ehkä tytsy on tuuminut, että ei nimi henkilöä pahenna. Siitä tuli mieleen henkilötunnukset. Nehän ovat muuten törkeän sukupuoliroolisidonnaisia. Miehillä toiseksi viimeinen aina pariton ja naisilla parillinen. Järkyttävän normisidonnaista ajattelua.

Feministeille vaan toi huumori on itsessään vihapuhetta. Varsinkin, jos se kohdistuu asioihin, joista he saattavat vetää porot nok… hetkinen niin… siis kohdistuu justabout ihan mihin hyvänsä.

Minullahan on kokemusta naisvaltaiselta alalta, ja todistan, että siellä ns. mehiläiskuningatar-ilmiö elää ja voi hyvin.

Ano2: Totta tuokin. Ja siinähän tullaan ongelmaan. Toimittajille kuuluisi siis kaikella kohtuudella säätää eläkeiäksi 55 vuotta. Mutta haluavatko he jäädä siinä iässä eläkkeelle? Meinaan, onko toimittaja enää mitään, jos hän ei ole enää toimittaja?

Anonyymi kirjoitti...

"Onko toimittaja enää mitään, jos hän ei ole toimittaja?"

Jo tokkiisa. Toimittajat menevät raskaan "työ"uran jälkeen mukaan politiikkaan tai järjestöbisnekseen.

Politiikassa etenkin Virheät, Sosialistinen Demokrtiska Puolio, Ruåttalainen Kansallissosiaalinen Puolue, ääri Vasemmisto Liitto tarjoavat intopiukassa tilaa etenkin kolumnisteina ja töllön puhuvina päinä olleille toimittajille.

Järjestöpuolella vallitsee sääntö että "hyvä näkyvyys on tärkeämpää kuin aito aikaansaavuus" joten RAY ja sen kollegat antavat kunnolla hynää niille puljuille jotka tajuavat hankkia osaavia toimittajia hoitamaan tiedottamistaan ja usein myös tiedostamistaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Mahdollista tämä. Sama tietysti vaikuttaa Jytkyn halvaannuttamiin poliitikkoihin ja no, tietysti ammattipoliitikkoihin yleensäkin. Kimmo Kiljunen on tietty oma lukunsa. Mainitaanpa vielä vaikka Minna Sirnö, jolle Pirkanmaan äänestäjät antoivat kenkää vuonna 2011. Hän on nyt Taiteen edistämiskeskuksen johtaja. Arvatkaapas kuka nimitti? No Paavo Arhinmäki tietysti.

Anonyymi kirjoitti...

Kun nyt mainitsit tuon Arhinmäen nimittäjänä niin tulipa mieleen että ei sulla oo koskaan käynyt mielessä pakinoida tosta vasemmistolaisesta taide- ja kulttuurirahoitusjärjestelmästä, missä vanhoja taistolaisia + näiden tuoreempia evoluutioversioita rahoitetaan, elätetään, nostetaan päättämään kavereidensa tuista ja verovelvollisten rahoista....

Siinä maailmassa taitaa nimittäin olla sen verran hilpakkaa meininkiä että jopa monikulttuuriketkuilulla olisi sieltä paljon opittavaa. (Tää ei sit oo mikään vihje!)

Siu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Siu. Arhinmäki on kieltämättä hoitanut tämän avustusten jaon ns. vapaalla kynällä ja unohtanut laskutikun.