lauantai 30. elokuuta 2014

SUO KUOKKA JA MOHAMED

Aivan ensimmäiseksi hotellin respa haluaisi kiittää… eiku… sori,siis tuohonhan oli © Jutta Urpilaisella… yritetääs uudestaan.

Kiitokset hotellin respasta valppaalle Anolle, joka lähetti tännepäin linkin Ylen uutisesta, joka kertoo hankkeesta, joka kilpailee hyvin vakavasti Vuoden Mokutus-tittelistä. Uutinen menee siis näin:

Pohjoiskarjalaiset media-alan ammattilaiset ja tutkijat yhdistävät voimansa hankkeessa, jonka toivotaan tuovan uutta näkökulmaa suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun. Tarkastelun kohteena on Lieksan somaliyhteisö.

Käydäänpä läpi uutinen tarkemmin. Aloitetaan otsikosta:

Tutkijat ja journalistit yhteistyöhön: "Maahanmuuttokeskustelu poteroihin kaivautunutta"

Kieltämättä maahanmuuttokeskustelu on poteroihin kaivautunutta, sillä niin tutkijat kuin journalistit ovat noin parikymmentä vuotta liputtaneet humanitaarisen maahanmuuton puolesta ja vielä pokkana väittäneet, että siitä on meille hyötyä. Kun taas ns. Voiman Pimeällä Puolella oleva väki on kerta toisensa jälkeen ihan puhtailla faktoilla todistanut, että tästä nimenomaisesta maahanmuutosta ei ole mitään hyötyä, vaan siitä on pelkkää haittaa. Tutkijat ja journalistit haluaisivat, että Voiman Pimeä Puoli ei enää jatkaisi törkeästi faktoihin pohjautuvaa keskustelua, vaan uskoisi sitä, mitä tutkijat ja journalistit kehittävät omassa utopiakuplassaan. Näin ollen keskustelu epäilemättä on poteroihin kaivautunutta, kun toinen osapuoli pitää käsiä korvillaan ja huutaa wääwääwäätä, ettei kuulisi ulkopuolisia ääniä.

Pohjoiskarjalaiset tutkijat ja journalistit tarkastelevat yhteistyössä Lieksan somaliyhteisöä.

Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa on tavoitteena tuoda suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun uutta, positiivista sävyä. Lieksan somaleja tarkastellaan suomalaisen rajaseudun asuttajina ja elävöittäjinä.

Ensinnäkin täytyy ihmetellä, miksi niinkin hyvin bisneksensä hoitanut firma kuin Kone Oy haluaa tuupata rahojaan ns. murrin perseeseen, mutta sehän on tietysti firman oma asia. Mitä tulee maahanmuuttokeskusteluun liittyviin positiivisiin sävyihin, niin varmaankin näistä humanitaarisista maahanmuuttajista ei tule keskusteluun positiivisia sävyjä siksi, että he eivät ole tähän maahan tuoneet vielä ensimmäistäkään positiivista asiaa. Suomessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole ensimmäistäkään asiaa, joka olisi millään muotoa muuttunut paremmaksi sosiaaliperäisen maahanmuuton myötä.

He ovat valtaväestön elätettäviä, he eivät työllisty, mikä lienee selvää maassa, jossa kantaväestökin kärsii työttömyydestä, he ovat syyllistyneet kantaväestöön nähden moninkertaisesti väkivalta- ja seksuaalirikollisuuteen, josta seksuaalirikollisuudesta noin sata prosenttia kohdistuu nimenomaan valtaväestöön (joka heidät elättää) ja ennen kaikkea he ovat olemassaolollaan saaneet aikaan myös suomalaisen parasiittiammattikunnan, joka elää siitä, että väittää heistä olevan kantaväestölle jotakin hyötyä.

Mitä tulee tähän kohtaan ”rajaseudun asuttajat ja elävöittäjät”, voi todeta, että suomalainen rajaseutu on asutettu ja ennen kaikkea elätetty jo vähän helevatun kauan aikaa sitten ja se on tapahtunut nimenomaan kantasuomalaisten toimesta. Asuttamisvaiheessa ei paikalla ole ollut ensimmäistäkään somalia. Tälle rajaseudulle tulleet somalit elätetään kantaväestön toimesta, tosin ei kantaväestön suostumuksella. Näyttäkää minulle ensimmäinen somalin raivaama Suomen maaperällä oleva pelto pelto.

Sen sijaan rajaseudun ”elävöittäjinä” heillä varmaan on oma paikkansa, sillä ovathan somalit elävöittäneet aktiivisesti mm. Helsinkiä, ja ehkäpä niin tutkijat kuin journalistit löytävät yhteisessä projektissaan asioita, joita elävöitetystä Helsingistä tulisi tulkita myös lieksalaisten elämää rikastuttavaksi tekijöiksi. Epäilemättä on selvää, että niin tutkijat kuin journalistit näkevät ”elättämisen” ja ”elävöittämisen” täsmälleen samoina termeinä, mutta tavalliselle ihmiselle voi nimenomaan tässä tapauksessa”elävöittämisestä” tulla mieleen sirkuspelle, joka esityksensä jälkeen ryöstää yleisönsä ja kaupan päälle vielä raiskaa pari naista ja sen jälkeen yleisön pitäisi vielä olla tyytyväinen esityksestä, koska ennakkoarvostelut olivat niin hyvät.

Pattitilanteen purkamiseksi tarvitaan uudenlaisia tapoja, joilla nostetaan esiin niitä positiivisia merkityksiä, joita maahanmuuttajaväestöllä on suomalaiselle yhteiskunnalle, erityisesti paikallistasolta katsottuna, Harinen sanoo.

Niin tutkijoitten kuin journalistien näkökulmasta on selvää, että todellakin tarvitaan uudenlaisia tapoja, joilla nostetaan esiin niitä positiivisia merkityksiä, joita maahanmuuttajaväestöllä on suomalaiselle yhteiskunnalle, erityisesti paikallistasolta katsottuna. Pienellä korjauksella. Tarvitaan uudenlaisia tapoja, joilla keksitään näitä positiivisia merkityksiä. Niin tutkijat kuin journalistit eivät ole vieläkään onnistuneet löytämään ensimmäistäkään positiivista asiaa, jota humanitaarinen, ts. sosiaaliperäinen maahanmuutto on tähän maahan tuonut. Niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla. Nyt tämä Harinen selvästi tunnustaa, että niitä täytyy keksiä. Ja Yleisradio on innolla mukana. Kun rahoitushan sillä on kunnossa.

*

Alussa oli vain suo, kuokka ja Mohamed. Suo oli aukea ja puuton neva…

…tai niin no, olihan siinä Mohamed. Mutta ei Mohamed millään suolla ollut. Mohamed vietti aikaansa Lieksan keskustassa. Hittoako hän jollekin suolle olisi mennyt rämpimään? Pottunokkien sosiaalihuollon maksamat lenkkarit siinä olisivat vain kastuneet.

Ja ei Mohamedilla kuokkaakaan ollut. Mitä hittoa hän sillä olisi tehnyt? Kun leipä tuli mitään tekemättä muutenkin. Kuokkimisen sijasta Mohamedia kiinnosti lähinnä se, että hän saisi lisää sukunsa jäseniä tänne Suomeen. Suku oli tietysti Mohamedille varsin laaja käsite, mutta hän oli oppinut, että täällä Suomessa ei pahemmin takerruttu yksityiskohtiin, varsinkaan jos oli kyse Mohamedista tai hänen kaltaisistaan. Se oli täällä jonkunlainen muoti. Ei Mohamed oikein tajunnut, että mikä ihme sai nämä kantasuomalaiset Mohamedista niin innostumaan, mutta hän oli jo aikaa sitten tajunnut, että hittoako häntä miettiä, kun elatus kerran on taattu.

Olihan Mohamed myös huomannut, että suomalaiset tutkijat ja journalistit olivat pykäämässä pystyyn ihan verorahoitteista projektia, jossa yritettiin selittää kantasuomalaisille sitä, kuinka hieno asia olikaan, että Mohamed asusteli täällä Lieksassa. Perheineen. Elätettävänä. Mohamed oli usein ihmetellyt sitä, että ovatko nuo suomalaiset syntyjään noin tyhmiä, vai onko niillä siinä peruskoulussaan joku kurssi, joka opettaa heidät sellaiseksi.

Ehkä se toinen Mohamed, se profeetta oli oikeassa. Allahin juoni on aina ovelampi kuin vääräuskoisen juoni. Kyllähän se siltä näytti, kun Mohamed katseli noita suomalaisia, jotka nostivat hänet jalustalle, vaikka hän tiesi itse olevansa täysin hyödytön elätti. Ehkä Allahin juoni oli todellakin ovelampi.

Mutta Mohamedin mielessä kävi myös pelko. Entä jos Allahin juoni on liian ovela? Entä jos Allahin juoni voittaa? Entä jos tästäkin maasta tulee maa, joka elää Allahin tahdon mukaan?

Kuka hänet sitten elättää? Kuka hänen perheensä elättää? Kuka hänen vielä Somaliasta tulossa olevat sukulaisensa elättää?

Ei kai sitten vaan käy niin, että jäljellä vain on suo, kuokka ja Mohamed?

23 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Hmnjaa, eiköhän nuo kantasuomalaiset naiset elätä Mohammedin, ja poikansa myös. Haltioissaan, hölmöläiset.

Anomuumi 2 kirjoitti...

Hei Yrjö,


Pitkästä aikaa taas kommentoin tekstejäsi. Ensimmäisenä hatunnosto ja blogosfäärin epävirallinen Finlandia palkinto viimeviikkoisesta kirjoituksestasi. En epäile hetkeäkään etteikö sinulla olisi lahjoja kirjailijaksi.


Toisena kommentoin uutista, mistä myös nimimerkki, valitettavasti tunnukset olivat unohtuneet.


Iltasanomat on juuri tuonut uutta näkökulmaa maahanmuuttokeskusteluun:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288731643934.html

Mielenkiintoista, mutta ei yllättävää, oli että sosiaalitoimen johtaja ei tiedä itse myöntämisperusteita.



Hyvää alkanutta syksyä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia Ykälle vaan kiitoksista. Ja Jumalan siunausta kaikille epäluulon ja voimakkaan varuillaan olemisen riivaamille nuivendaaleille.

Arvasin että se linkki ja aihe herättäisi Ykässä jotain.

Mutta sanojen vääntelyyn ja kääntelyyn jo lapsena rakastuneena henkilönä avaan Ykälle nyt vähän tuon jutun uu(ti)skieltä.

- Kantaväestö häiriköi, metelöi, ei osaa käyttäytyä ja aiheuttaa yleistä hämmennystä. Kunniakansalaiset käyttäytyvät eloisasti ja elävöittävät ympäristöään.
- Kantasuomailaiset syyllistyvät seksuaaliseen ahdisteluun, raiskauksiin ja kaikenlaiseen muuhun seksuaaliseen väkivaltaan ja väärinkäyttäytymiseen. Kunniakansalaiset rikastuttavat kulttuurillisesti.
- Kantaväestön mahdollinen rikkaus on sellaista, jonka hallinnasta kaikki kilpailevat keskenään. Kunniakansalaisten rikkaus on sellaista, jonka vaikutuspiiriin joutumiselta kaikki koittavat parhaansa mukaan välttyä.
- Kulttuurin rikastuminen on suunnilleen sama asia kuin kulttuurin kontaminoituminen.

Noin äkkipäätä muuten veikkaisin että joku 11 hengen tiimi ei sitten millään riitä siihen että keksittäisiin "uutta näkökulmaa suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun". Tai jos keksitään niin sen julkisuuteen tulemisesta kuluu noin 11 minuuttia siihen, että kyseinen uusi näkökulma on kääntynyt parodiaksi itsestään Homma-Foorumilla.

Mulla olis kuitenkin ihan hyvä ja Suomessa aika uusi näkökulma. Katsotaan väestötilastoista joka puolelta maailmaa että millä tavalla asuminen, eläminen, turvallisuus, elinkeinorakenne, taloudellinen tuottavuus, kansanterveys ja sata muuta tärkeää muuttujaa on muuttunut kun islamilaisen väestön lukumäärä on muuttunut prosenttiluvusta x prosenttilukuun y. Käydään kaikki mahdolliset prosenttiluvut läpi, kaikki paikat mistä saa tietoa ja katsotaan sen perusteella että mikä on se tilastollisesti todennäköisin rikkaus ja autuus joka islamilaistuvaa ja/tai somalisoituvaa ympäristö odottaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel, Anomuumille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Yks Turkkulaanen: Haltioissaan olemisestahan tässä on kysymys. En tiedä ymmärtääkö Mohamed, että tässä ei itse asiassa hypetetä häntä, vaan siitä hypettämisestä itsestään tulevaa ihqua oloa.

Anomuumi: Suuret kiitokset kannustuksesta. Ja kiitos myös linkistä. Kannattaa muittenkin lukea. Harkinnanvarainen sosiaaliavustus ei ole mikään urbaanilegenda, mutta asiaa kannattaa ajatella laajemminkin. Harkinnanvaraista sosiaaliavustustahan on myös se, että sosiaaliperäinen maahanmuuttajaperhe kiilaa kantasuomalaisen ohi asuntojonoissa automaattisesti ja asuminen maksetaan maailman tappiin. Ja myös jatkuvat tulkkipalvelut, jotka mahdollistavat sen, että kieltä ei tarvitse opetella, jos ei huvita. Kaikki tämä on poissa kantasuomalaisilta aina vain pienenevästä kakusta. Ja nuo asiat ovat juuri niitä, joista ei leikata. Oikein antoisaa alkanutta syksyä myös sinulle. Hotelli Yrjöperskeleshän on jo matkalla pohjoiseen taas kertaalleen.

Ano: Kieltämättä uu(ti)skieli menee noin, ja sehän osuu ja upottaa. Ainakin toisiin tutkijoihin ja journalisteihin ja muillahan ei ole niin väliäkään. Islamilaisen väestön lukumäärän lisääntyminen on aikaan saanut hankaluuksia ja kurkkujen leikkaamista maailman sivu. Muistanko oikein, jos sanon, että se Libanonin sisällissotakin jo 1970-luvulla alkoi just silloin, kun islamilaisten väestöosuus ylitti kristityt? Saa korjata, jos olen väärässä.

Anonyymi kirjoitti...

Opettelisivat rajaseudun perinnehommat, miilunpolton ja pontikankeiton, niin siinäpä oliskin todelliset elävöittäjät eli korpineekerit, salojen savustelijat. Joka toisessa kuusen juurakossa khattikätkö, joka toisessa ponujemma.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano. Jos puhutaan pontikankeitosta, niin poliisikin on todennut, että vanhoja kunnon pontikankeittäjiä ei enää ole. Lähinnä nuoriso kasvattelee kannabista.

Anonyymi kirjoitti...

Ainoa pieni vihreenpoikanen tekstissä oli se, että notkujien seksuaalirikoksista noin 100% kohdistuisi kantaväestöön. Oikeasti heikäläinen avioliittokäsityskin on paikoitellen sellainen, että heidän mielestään ihan normaali avioliitto on täkäläisittäin seksuaalirikos. Tietysti se tarkoittaa, että oikeasti niiden seksuaalirikosten määrä on vielä tunnettuakin suurempi kokonaisuutena.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Juu näin on. Islamilaisissa kansoissa avioliitto mielletään vähän eri tavalla kuin meillä. Mutta sen voi sanoa, että ensimmäinenkään suomalainen ei ole raiskannut ensimmäistäkään somalia.

Anonyymi kirjoitti...

Ulkomuistista…

Taidat muistaa vähän väärin. Libanonhan tunnettiin aikanaan Lähi-Idän rauhallisena idyllinä ja rinnakkaiselon malliesimerkkinä. Sitten kun islamilaisen väestönosan lukumäärä ylitti puolet kaikesta väestöstä, lensi tunkio tuulettimeen. Eli kyse ei ollut muistaakseni kasvamisesta kristittyjen lukumäärän yli vaan kasvamisesta kaikkien muiden ryhmien lukumäärän yli. Mutta jos joku jaksaa tarkistaa niin korjatkoon mahdolliset muistamisvirheeni.

Islam on alistumisen uskonto ja sitä kautta myös alistamisen uskonto. Jos islamilaisia on vähän niin heistä tuntuu ihan järkevältä ja luontevalta näytellä alistumista ja sopuisuutta. Johan koraanikin kehoittaa moiseen. Mutta kun he kasvavat enemmistöksi millään maantieteellisellä tai kulttuurisella alueella (koulu, päiväkoti, kerrostalo, kortteli, kaupunginosa, kaupunki, maakunta, maa, maanosa…) niin heistä tuntuu täysin väärältä se jos jollain muulla ryhmällä on pisaraakaan valtaa ja oikeuksia. Tämä lienee yksi Israeliin kohdistuvan vihan syistä. Heidän maailmankuvaansa ei kertakaikkiaan mahdu sellainen skeema että islamilaisella suuralueella (maanosa) voisi oikeutetusti olla ei-islamilainen väestöryhmä, joka ei alistu, on heitä parempi noin suunnilleen kaikilla mahdollisilla mittareilla eikä kuitenkaan väärinkäytä paremmuuttaan samassa mittakaavassa kuin he itse tekisivät.

Meidät tavalliset länkkärit he taitavat nähdä munattomana orjakansana. Ja kun kukaan ei halua samaistua alaspäin niin maahanmuuttajien toiset, kolmannet jne. sukupolvet tekevät koko ajan voimakkaampaa ja voimakkaampaa pesäeroa asuinmaidensa kanta-asukkaisiin ja korostavat voimakkaammin ja voimakkaammin islamilaista, arabilaista, somalilaista, afrikkalaista, persialaista tai ties mitä identiteettiään.

Ja sitten kun islamilaisella väestöllä on ehdoton ylivoima, niin…

http://yle.fi/uutiset/jarjesto_isis_myy_vangitsemiaan_naisia_sotasaaliina/7443443

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Kuule, Ykä, minä olen ihmetellyt ja ajatellut - mikä ihme maailmassa on vikana.

Mulla on ainakin puolet työkavereista muslimeja ns. rauhaarakastavia muslimeja jotka ovat ihan tavallisia. Niillä yhdelläkään ei ole mitää tekemistä Lähi-idän tms. sellaisen kanssa. Niiden esi-isät on orjaksi tuotu jostakin hinkuintiasta kaukoidästä jostakin Vietnamista asti.

Mutta töissä ne juo kahvia/teetä 'Free Palestine' mukista - jossa 'free palestine' on jossakin siellä jossa on joku toinen paikka nykyisin. Ne uskoo kaikkiin valheisiin ja menevät joka perjantai moskeijaan ja tulevat sieltä transsissa takaisin juutalaisia vihaten.

Vaikka niillä ei pitäsi olla mitääntekemistä asian kanssa.

////////

Olen alkanut miettimään ja tullut sille kannalle, että se on uskonto ja nimeenomaan isläm. Se tekee tavallisestakin rauhaarakastavasta joukkomielisairaan. Semmosen joka ei tajua muuta kuin mitä imaami kailottaa moskeijassa perjantaina iltapäivällä.

////////

Maailma on hullu. If you can't beat them, join them.

- buuri johannesbuurista -

Castor kirjoitti...

Joo, Ykä, tämä on juurii sitä. Jusilla oli se kuokka ja se lähti siitä. Sillä se Suomi rakennettiin, Mutta nyt Suomea EI rakenneta. Lähetin CV:n, oik.lis,, tuomari kolme vuotta, klsityisella puolella n. 6 vuottta ennen kuin aloin omat, Voihan vittu, heti vastaus, mennnään Skypen kautta, koska olen Kiinassa, Jeps, palkka nelekin 4 tonnia. No, tienaan enemmäm omillani, mutta pakko koittaa ja ikää 58!!!! Olisin ollut jonkinlainen "asiantuntija!, taaas kerran. Hoopplaaa!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Eipä itse leipätekstiin ole kommentoimista, kuulostaa taas hyvältä kohteelta käyttää velkarahoja ja saada uusi, uraauurtava ja rajoja rikkova™ tutkimustulos suomalaisten iloksi. Ainoa lisäys tuohon liittyy Koneen säätiöön.

Ensinnäkin täytyy ihmetellä, miksi niinkin hyvin bisneksensä hoitanut firma kuin Kone Oy haluaa tuupata rahojaan ns. murrin perseeseen, mutta sehän on tietysti firman oma asia.

Ei muuten ole Koneen rahoja joita sinne (enää) tungetaan. Koneen säätiö on nykyisin pääosin Herlinin tyttären Hanna Nurmisen ohjastama hyväntekeväisyyslaitos jota pyöritetään perintörahoilla.

Koneen säätiö tukee humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteellistä ja ympäristöntutkimusta sekä taidetta ja kulttuuria. Säätiö myös pitää yllä taiteilija- ja tutkijaresidenssiä Saaren kartanossa.

Strix Senex kirjoitti...

Tuossa Ykän referoimassa uutisessa oli kaksi positiivista asiaa, joihin suhtaudun hyvin suopeasti. Ensinnäkin siinä todettiin, että "Maahanmuuttokeskustelu poteroihin kaivautunutta". Tästä olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Toiseksi todettiin, että "media-alan ammattilaiset ja tutkijat yhdistävät voimansa hankkeessa, jonka toivotaan tuovan uutta näkökulmaa suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun. Tarkastelun kohteena on Lieksan somaliyhteisö". Tavoite uudesta näkökulmasta on hyvin suotava ja konkreettisen, rajatun kohteen valinta on tutkimuksellisesti hyvä ratkaisu.

Valitettavasti ne positiiviset piirteet sitten taisivatkin jäädä tähän. Heti seuraavassa istahdettiin vanhaan poteroon toteamalla, että "hankkeessa on tavoitteena tuoda suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun uutta, positiivista sävyä. Lieksan somaleja tarkastellaan suomalaisen rajaseudun asuttajina ja elävöittäjinä". Tutkimuksen näkökulma ja tulos oli siis päätetty ennakolta.

Jos niistä poteroista halutaan nousta ylös, kannattaisi harjoittaa avoimempaa kysymyksenasettelua ja huomioida myös se mahdollisuus, että tehdyt ratkaisut saattoivat olla joiltakin osin virheellisiä. Pielisen Karjalan ongelman on väestökato. Ei työvoiman puute. Oliko siis järkevää tuoda sinne sellaisia maahanmuuttajia, joiden työllistäminen oli osoittautunut erittäin haastavaksi sielläkin, missä työtä oli runsaasti tarjolla? Jos seudun elinkeinoelämää pyrittiin elvyttämään maahanmuuton avulla, olisiko kannattanut mieluummin tuoda sellaista väkeä, jonka kulttuuriin kuuluu yritystoiminta ja itsensä työllistäminen? Miten valittu malli on vaikuttanut maahanmuuttoon kohdistuviin asenteisiin Lieksan seudulla? Jos asenteet ovat muuttuneet negatiiviseen suuntaan, olisiko käytettyyn malliin syytä tehdä joitakin korjauksia?

Oma ihmettelyn aiheensa on tuo rajaseudun elävöittäminen. Tunnen seutua ja sen ihmisiä jonkin verran. Tämän elävöittämisen he kyllä osaavat hoitaa ilman ulkopuolista apua. Rahasta voi olla pulaa, mutta se on sitten toinen asia. On Lieksan vaskiviikkoja ja Kuhmon kamarimusiikkia, On Kolia ja Bombaa. On eräretkeilyä, metsästystä ja kalastusta. On aktiivisten mobilistien tapahtumia, entisöityine veteraaniautoineen, traktoreineen ja muine härveleineen. Listaa voisi jatkaa pitkältikin. Ilmeisesti nämä rikastajat ovat sokeita tälle vahvasti luontoon ja käden taitoihin nojaavalle paikalliselle kulttuurille ja sen rikkaudelle. Jos he avaisivat silmänsä ja katsoisivat ympärilleen, sen sijaan että lukevat paperista niitä samoja seminaariesitelmiä ja toistelevat niissä esiintyviä fraaseja, he todella saattaisivat löytää uutta näkökulmaa tähän maahanmuuttokeskusteluunkin.

Becker kirjoitti...

Päivän leffatuokio eli allahu akbar.

Islamilainen versio aiheesta "kuinka sirkkelimies tilaa viisi kaljaa."

https://www.youtube.com/watch?v=rNLcmdWC4PU

Becker kirjoitti...

Jostain syystä nämä Lieksan "uutisraivaajat" eivät paljoa päiväsaikaan katukuvassa näy, mutta illansuussa vasta lähtevät liikenteeseen. Näin ovat minulle paikalliset kertoneet. Itsekkin paikalla käyneenä voin todeta saman seikan. Kovasti ystävällistä "uussuomalaisten" puolelta, sillä aikaansa tappava somali ei Pohjois-Karjalaista katukuvaa piristä. Sen sijaan tuli kyllä nautittua thaimaalaisten paistamia muikkuja. Mikseivät somalit ala paistamaan muikkuja paikallisilla toreilla. Ovatko somalit lähteneet porukalla metsään marjoja poimimaan, sillä sitä hommaa pystyy vähäisemmälläkin älykkyysosamäärällä tekemään. Siihenkin hommaan lennätetään poimijoita maapallon toiselta puolen.
Toisaalta miksi vaivautua, sillä sotu pistää kämpän alle ja fyrkkaa fikkaan. Somalin ei tarvitse muuta tehdä kuin pureskella kattia ja käydä siitämässä omia jalkavaimojaan pottunokan kustannuksella. Ja joka muijalla tietty oma kämppä.
Näin ainakin Hesassa päin.
Odotellaan vaan kaikessa rauhassa jahka muslimit ovat enemmistönä, niin pottunokat muuttavat lähiöihin ja oikeauskoiset keskustaan.
Tuo on oikeastaan aika mielenkiintoinen ilmiö, ettei yksikään suomalainen ole raiskannut yhtään somalia.
Somalihan saa raiskata, koska se kuuluu heidän kulttuuriin, siis valkoisen naisen raiskaaminen, mutta jos toistepäin, varmaan julistettaisiin kansallinen häpeäpäivä liput puolitangossa ja puolueiden ryhmät käymässä moskeijassa esittämässä paheksuntansa tästä pottunokan raisistis-patriarkkaalisesta käytöksestä. Olen aikaisemmin kysynyt ja nyt toista kysymyksen, jota oletteko nähneet somalia ruokajonossa, siis näiden 20.000 suomalaisen joukossa?

Näistä firmoista kun oli puhetta, niin on ehkä hyvä tietää että mm.ketsupin ym.valmistaja Felix sponssaa kulttuurimarksisita ruotsalaista EXPO-järjestöä. Itse en em. lafkan tuotteita ostele.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Buurille Johannesbuurista, Castorille, Ano2:lle, Strix Senexille ja Beckerille ja kiitos kommenteistanne sekä hyvistä lisäyksistä ja täsmennyksistä. Tuota Beckerin lähettämää filminpätkää ei sitten kannata taas herkkävatsaisten katsella.

Castor kirjoitti...

No, ei Kone sinne omia rahojaan laita. Tutkikaa Tekesin "lahjarahasivut", niin siellä on näille "huonosti tuottaville" yrityksille annettu ILMAISTA rahaa, siis ei lainaa, useita miljoonia. Kone, F-Secure, jopa tuo onneton Nokia. Kannattaa käydä poikkeamassa niillä sivuilla, niitä innovaatioyrityksiä ja ympäristöystävällisiä yrityksiähän piti luoda sinne Suomeen tuhansia, sitten mentiin pelipelleilyyn, joka toi useamman sata miljoonaa ENGLANTILAISILLE brokereille., maksakoon nuo suomalaiset pojat sitten veronsa Suomeen, mutta taas on menty pieleen. Edes valtiovarainrahasto ei kyennyt laskemaan tuottoa Suomelle! Voihan vee ja virvokioski!!! Suomi on hölmöläisten johtama maa, ja jossain vaiheessa se valon kantaminen säkillä sisään loppuu, katkerasti. Olin kaksi viikkoa Suomessa kesällä ja se riitti näkemään, millaista touhu on. En lue Suomen lehtiä, en kerta kaikkiaan jaksa lukea, kuinka paljon joku saatanan Vesa Keskinen tai Loiri on laihtunut, idioottimaisia juttuja.

Närpes varg (heh, heh) kirjoitti...

Englannissa on tehty tutkimus, jossa briteiltä kysyttiin, onko maassa jo liikaa ulkomalaisia. Tulokset:
18 prosenttia vastasi: KYLLÄ
82 prosenttia vastasi: نعم. الذي يعطينا المال، وعند تشغيل البريطانيين بها؟

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

Castor: Varsinaista isoa tilastoa en äkkietsimällä löytänyt, mutta näköjään vuonna 2013 rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille oli yhteens 577 miljoonaa euroa, joten varmasti hukkapätkää tuohon summaan mahtuu.

Närpes Varg: Allahupa vuan hyvinniin, akpaar!

Anonyymi kirjoitti...

Ei liity aiheeseen mutta kannattaa lukea.

Sofi laukoo totuuksia.

Loistava kirjoitus!

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014061518409427_ul.shtml

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Ghettomaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Ihan fiksu kirjoitus Sofi Oksaselta, mutta ihmettelen sitä, että aikaisemmissa kirjoituksissaan hän on pitänyt tavallista suomalaista miestä suorastaan vihollisenaan, joka asiakseen pieksää naisiaan. Mistä muualta hän kuvittelisi apua saavansa kuin niiltä tavallisislta suomalaisilta miehiltä?

Ghettomaksaja: Kiitos linkistä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tämä nyt ei ihan 100-% liity kirjoitukseen, mutta liekö joku nuivahko vaikuttanut sivun lay-outtiin? :)

http://yle.fi/uutiset/pakolaisten_vastaanotto_kuumensi_porissa__perussuomalaiset_vastaan_kaikki_muut/7445968

"Monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla
– Kaarina Ranne (vihr.)"

Vai olisiko tämä peiteltyä nuivismia? ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, VNV. Tuo "monikulttuurisuus rikastuttaa odottamattomilla tavoilla” on suorastaan eeppinen lause, kun se sanoo vihreä silmät teevateina. Sinänsä jos saman lauseen sanoo joku VHM naama hymyntirrillä, niin senhän voisi tulkita suorastaan kiihottamisena kansanryhmää vastaan.